Takaisin: ryhmä SSV10KN

Opetussuunnitelma 2009 – SSV10KN (suomeksi)

Opetussuunnitelma (PDF)

Näytä tekstiversio
LAUREA AMMATTIKORKEAKOULU

Sosiaalialan koulutusohjelma (Laurea Tikkurila, sote), SSV10KN

LAUREA-AMMATTIKORKEKOULUN OPETUSSUUNNITELMAT, YLEINEN KUVAUS

Oppimiskäsitys Laureassa

Ammattikorkeakoulun lakisääteisinä tehtävinä ovat tutkimus- ja kehittämistehtävä, aluekehitystehtävä ja
pedagoginen tehtävä. Näiden tehtävien integroiminen on suunnannut Laureaa etsimään ratkaisuja, jotka parhaiten
mahdollistavat asetettuihin haasteisiin vastaamiseen. Päämääränä ovat meiltä valmistuvat, tutkintojen edellyttämät
osaajat, jotka ovat myös oman työnsä ja työelämän tutkivia kehittäjiä sekä sellainen tutkimukseen perustuva
työelämäosaamisen kehittämistyö, jonka vaikutukset näkyvät toimintaympäristöissämme.

Tuloksena on korkeakoulujen arviointineuvoston palkitsema Learning by Developing -toimintamalli, joka tarkoittaa
oppimisprosessin ja työelämälähtöisen kehittämishankeprosessin yhteensovittamista. Kehittämishanke rakentuu
kumppanuusperiaatteelle, joka tarkoittaa sitä, että opiskelijat, opettajat ja työelämän asiantuntijat yhdessä
työskentelevät hankeympäristössä. Oppiminen etenee hankkeen etenemisen myötä. Kun lähtökohtana on aito,
työelämälähtöinen, tutkimukseen kytkeytyvä kehittämishanke, oppiminen sisältää niitä osaamisen vaatimuksia, joita
opiskelijan tuleva ammattikorkeakoulututkinto edellyttää.

Tietoyhteiskunnan jäseninä olemme tietotulvan keskellä. Tietoa ei enää tarvitse antaa, tärkeintä on oppia
käsittelemään ja valitsemaan merkityksellinen tieto, jota voi hyödyntää ja soveltaa omassa oppimisessa ja
kehittämishankkeessa. Ammattikorkeakoulussa on tärkeää myös taitavaksi osaajaksi kehittyminen.
Kehittämishankkeeseen osallistuminen mahdollistaa aitoihin työprosesseihin osallistumisen ja työvälineiden haltuun
ottamisen käsitteinä ja taitoina. Työelämälähtöisessä kehittämishankkeessa yksilö ja hankeyhteisö oppivat. Lisäksi
kehittämishanke tuottaa uutta osaamistietoa työelämän kehittämiseksi ja uudistamiseksi.

Oppimisympäristöt

Laurealainen oppimisympäristö mahdollistaa osaamisen kehittämisen oppijalle, organisaatiolle, alueelle ja
kumppaneille. Oppimisympäristö on fyysinen ja psyykkinen tila, joka ilmentää kehittämistoiminnan toteuttamisen
kulttuuria, henkeä, aikaa, yhteisöä ja käytännettä muodostaen siten osaamisen kehittämisen kokonaisvaltaisen
toimintaympäristön. Osaamisympäristön tavoitteena on mahdollistaa oppimistulosten syntyminen ja tukea uuden
osaamisen luomista ja kehittämistä sekä vuorovaikutusta toimintaympäristön kanssa. Oppimisympäristöt toteuttavat
Laurean tavoitteellista kehittämistyötä.

Oppimisympäristöissä hyödynnetään sisäisiä ja ulkoisia verkostoja sekä ollaan jatkuvassa vuorovaikutuksessa
työelämän kanssa. Uudet tiedot ja taidot hankitaan aidoissa ongelmanratkaisu- ja kehittämistehtävissä, jotka tuovat
reaalimaailman kompleksisuuden osaamisen kehittämisen kohteeksi. Alueellinen vaikuttaminen lisääntyy
rikastuttavien yhteisöjen ja niiden muodostamien verkostojen toiminnan kautta. Hankkeiden myötä opitaan
verkostotoiminnan perusteita, sosiaalisuutta ja kommunikointia alan asiantuntijoiden kanssa. Työelämän ja
opintojakson toisiaan kohtaava rajapinta on tärkeä kehittäjäksi kasvamisen ja osaamisen kehittämisen kannalta.
Kehittäjäksi kasvetaan tekemällä kehittämistyötä ja olemalla vuorovaikutuksessa osaamisverkostoissa.

Opiskelussa käytetään monipuolisesti tietolähteitä ja välineitä. Opiskelussa interaktiiviset oppimisympäristöt luovat
puitteet mahdollistaen oppimisen strukturoinnin siten, että opiskelu tarjoaa tilanteita, haasteita ja välineitä, jotka
auttavat oppijaa hyödyntämään omia ajattelun resurssejaan. Toiminta muodostuu jatkuvaksi
ongelmanratkaisuprosessiksi, jossa korostuu tutkiminen, kehittäminen ja uuden osaamisen tuottaminen. Tietoisella
ja systemaattisella kehittämistyöllä tuotetaan hanketta eteenpäin vieviä ideoita ja käytäntöjä ja synnytetään uutta
osaamista. Tuloksena syntyy luomus, uusi toimintatapa, malli tai tuote.

Uutta luovien prosessien syntyminen helpottuu rakenteissa, joissa on tilaa vapaamuotoiselle luovuudelle,
innovatiivisuudelle ja eri toimijoiden sisäisen motivaation kohteina olevien asioiden edistämiselle. Toiminnassa on
merkityksellistä yhteisöllisyys sekä oppimisen sosiaalinen ja kulttuurinen ympäristö. Merkittävää on luoda
osaamisen kehittymistä edistävä ilmapiiri, spirit, kehittämisen henki.

Kehittämistyö toteutuu hankkeina, joissa yhdistyy eri koulutusohjelmien osaaminen. Toteutusryhmät muodostetaan
opiskelijoista, harjoittelijoista, opettajista sekä työelämän asiantuntijoista siten, että keskinäinen osaamisten
vuorovaikutus kohtaa käytännön tasolla. Hankkeissa opiskelijat suorittavat opintojaksoja, harjoittelua tai tekevät
opinnäytetöitään. Ryhmissä opettajat eivät organisoi valmiiksi hanketoimintaa ja aseta sille tavoitteita, vaan tiimin
jäsenet vastaavat yhdessä hankkeen tavoitteista ja toiminnasta. Opiskelija saa kokemuksen asiantuntijakulttuurista
ja täysvaltaisena asiantuntijana toimimisesta. Opiskelijan itseohjautuvuus kasvaa ja hän asettaa itse tavoitteita
itselleen. Tällöin hanketoiminta mahdollistaa ylärajattoman oppimisprosessin, jossa ei synny opetussuunnitelman,
oppikirjan tai opetustoiminnan muodostamaa lasikattoa oppimiselle. Kehittämistoiminta mahdollistaa yksilöllisyyden
opinnoissa.

Käytännön sovellukset uudenlaisista oppimisympäristöistä ovat yhteisön innovaatioympäristöinä toimivat,
verkostoissa toteutettavat hankkeet ja projektit sekä erilaiset oppimis- ja kehittämistoiminnalle suunnitellut
toimintatilat, osaamiskeskittymät ja kehittämislaboratoriot. Työmuotona on jaettuun asiantuntijuuteen pohjautuva
yhteistoiminta, jota tukee osaamisen jakamisen menetelmät: ohjaus ja opetustuokiot, havaintoesitykset,
tiimipalaverit, palautetilaisuudet ja seminaarit.

Opiskelija

Työelämälähtöisessä tutkimus- ja kehittämishankkeessa kumppanuus tarkoittaa opettajien, työelämäosaajien ja
opiskelijoiden yhteistyötä. Yhteistyössä on lähtökohtana kehittämishankkeeseen vastuullinen sitoutuminen. Kaikki
osalliset nähdään oppijoina, koska kehittämishankkeessa tavoitellaan muutosta, jotakin uutta. Kumppanuus
tarkoittaa myös keskinäistä kunnioitusta ja erilaisen osaamisen arvostamista. Kehittämishankkeen eteneminen
edellyttää osaamisen jakamista ja rakentamista erilaisista asiantuntijuuksista. Opiskelija on mukana
yhteistyökumppanina, joka kartuttaa omaa osaamistaan työvälineitä hankkien ja erilaisiin tutkimus- ja
kehittämishankkeisiin osallistuen. Osaaminen rakentuu tulevaa tutkintoa vastaavasta tutkittuun tietoon perustuvasta
tietämisestä, ammatillisen kontekstin ymmärtämisestä, tekemisen osaamisesta ja erilaisten työelämätilanteiden
hallintataidoista. Yhteistyökumppanina toimiva opiskelija rakentaa itselleen oman oppimissuunnitelman tavoitteineen
siten, että tunnistaa ne osaamisen vaatimukset, joita kehittämishankkeeseen osallistuminen edellyttää ja tunnistaa
myös osaamisen, jonka saavuttamisen hankkeeseen osallistuminen mahdollistaa. Kehittämishankkeessa opiskelija
oppii yksilönä ja on mukana yhteisön yhdessä oppimisessa sekä uuden osaamistiedon tuottamisessa.

Opettajuus

Opettajan rooli kehittämishankkeessa voidaan kuvata myös osaamisensa asiantuntijana, osallistujana ja
pedagogisena ohjaajana, joka mahdollistaa opiskelijoiden kasvamisen ja kehittymisen työelämäosaajiksi. Laurean
opettajat ovat toisinsanoen sekä tutkijoita- ja kehittäjiä, aluekehitysvaikuttajia että pedagogeja.
Kehittämishankkeessa toimitaan ja tehdään yhdessä, mikä muuttaa opettajan roolin osaamisen siirtäjästä
osaamisen kehittämisen ohjaajaksi.
Tutkijoina toimivien opettajien tutkimusraportit osoittavat kehittämishankkeiden vaikuttavuuden työelämäosaamisen
uudistajana ja kehittäjänä. Osa opettajista toimii kehittäjinä, jotka vastaavat kehittämishankkeen prosessien
tunnistamisesta ja eteenpäin viemisestä. Kolmas rooli opettajille löytyy työpajoista, joissa välittyy ja siirtyy
kulttuuripohjainen tieto ja joissa opiskelijat saavat työvälineitä haltuunsa. Opettajuus sisältää myös
työelämäkumppanuuden. Kehittämishankkeeseen osallistuvat työelämän asiantuntijat tuovat mukanaan
työelämäosaamisessa olevan tiedon, opettajat varmistavat osaamista selittävän tutkitun tiedon läsnäolon ja yhdessä
tuotetaan uutta osaamistietoa työelämän kehittämiseksi ja uudistamiseksi.


Osaamisen arviointi

Osaamisen arviointi kehittämishankelähtöisessä oppimisessa ohjaa tulevia valintoja sekä osoittaa asetettujen
päämäärien saavuttamisen. Osaaminen tunnistetaan tieto-, taito- ja arvo-osaamisena, ja kokemuksellisena
osaamisena, joihin sisältyy yksilön ja yhteisön osaaminen. Kehittämishankkeessa arvioidaan yksilön ja
hankeyhteisön oppimista, kehittämishankkeen prosessien etenemistä ja merkitystä sekä saavutettuja tuloksia.

Osaamisen arviointi perustuu opetussuunnitelmassa esitettyihin tavoitekuvauksiin. Tavoitteet kertovat, mitä
osaamista opiskelijoilta edellytetään tutkinnon saavuttamiseksi. Teemat kuvaavat koulutusohjelmakohtaisen
substanssiosaamisen, joka saa erityistä syvyyttä, kun opetuksessa samalla tuetaan yleisten kompetenssien
kehittymistä. Yleisten kompetenssien oppiminen varmistaa ammattikorkeakoulutasoisen, ammatillisen sivistyksen
rakentumisen ja teemojen osaamisen saavuttaminen puolestaan työelämäosaamisen rakentumisen. Yleisten
kompetenssien osaamistavoitteet kuvataan kolmitasoisesti. Opiskelija - yhdessä ohjaava opettajan - kanssa valitsee
ne tasot, jotka hän kustakin yleisestä kompetenssista haluaa saavuttaa. Nämä ohjaavat oman oppimissuunnitelman
laatimista. Yleisten kompetenssien osaaminen arvioidaan laadullisesti, portfolioiden avulla. Opintojaksot arvioidaan
myös arviointinumeroin 1 – 5. Osaamisen arviointi esitetään opiskelijan tutkintotodistuksessa. Yleisten
kompetenssien arviointi tulostuu opiskelijan tutkintotodistuksen liitteeksi.

LAUREAN YLEISET KOMPETENSSIT

Laurean yhteiset kompetenssit, yleistä

Alan ydinosaamisen lisäksi Laureassa on määritelty viisi sellaista yleistä osaamisaluetta, joiden hallitseminen on
kaikkien alojen ammattilaisille tärkeää. Näitä osaamisalueita kutsutaan yleisiksi kompetensseiksi. Yleisiä
kompetenssien osaamista kehitetään opintojen aikana ja osaamisen taso myös arvioidaan.
Opetussuunnitelman yleisten kompetenssien määrittely on tapahtunut analysoimalla tulevaisuuden työelämässä
tarvittavaa eri alojen yhteistä osaamista.
Kaikille koulutusohjelmille yhteisiä yleisiä kompetensseja ovat

• eettinen osaaminen
• globalisaatio-osaaminen
• innovaatio-osaaminen
• reflektio-osaaminen
• verkosto-osaaminen.

Yleiset kompetenssit kytkeytyvät tiiviisti opintojaksojen sisältöihin. Yleisien kompetenssien osaamista jäsennetään
tasojen avulla. Jokaisen yleisen kompetenssin kohdalla on erotettu henkilökohtaisen osaamisen taso, organisaation
kehittämisen taso sekä yhteiskunnallisen uudistamisen taso.Yleisten kompetenssien tavoiteltavat osaamistasot on
määritelty kunkin koulutusohjelman opetussuunnitelmassa. Kaikkien Laurean opiskelijoiden edellytetään
saavuttavan vähintään henkilökohtaisen tason osaaminen kaikissa yleisissä kompetensseissa. Monien yleisten
kompetenssien kohdalta yhteiskunnallisen uudistamisen tason osaamisen saavuttaminen mahdollistuu vasta
ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon yhteydessä.


Eettinen osaaminen

Moraali viittaa yksilön käsityksiin hyvästä ja oikeasta, kun taas etiikka viittaa sellaisiin moraalikäsityksiin, joista yksilö
on tietoinen ja joihin hän sitoutunut. Etiikka on systemaattinen yritys ymmärtää moraalikäsitteitä; eettisiä sääntöjä ja
periaatteita, hyveitä ja arvoja. Eettisessä osaamisessa moraali ja etiikka kytkeytyvät keskeisesti toisiinsa, koska
opiskelijan moraalinen kompetenssi luo perustan hänen eettiselle kompetenssilleen. Eettinen osaaminen koostuu
neljästä eri komponentista (1) eettisestä herkkyydestä (2) eettisestä motivaatiosta ja (3) moraalis-eettisestä
ongelmanratkaisusta ja (4) eettisestä toimeenpanotaidosta.

Jotta opiskelijan toiminta olisi eettistä, hänellä täytyy olla herkkyyttä havaita tilanteeseen sisältyvä eettinen ongelma.
Eettinen herkkyys tarkoittaa taitoa tunnistaa kunkin osapuolen erityispiirteet, tarpeet, oikeudet ja velvollisuudet. Se
sisältää tietoisuuden siitä, kuinka oma toiminta vaikuttaa toisten ihmisten hyvinvointiin sekä erilaisten mahdollisten
toimintalinjojen ja niiden seurauksien kuvittelun ja ennakoinnin kullekin osapuolelle. Empatia- ja roolinottotaidot ovat
eettisen herkkyyden ydin. Opiskelija tarvitsee myös tietoa keskeisten asiakasryhmien erityispiirteistä ja alan
keskeisistä eettisistä ongelmista. Eettisen herkkyyden punainen lanka on ammatilliset vuorovaikutustaidot, jotka
ovat aktiivisen kehittämisen kohteena koko koulutuksen ajan.

Eettinen motivaatio tarkoittaa sitoutumista moraalis-eettisiin arvoihin ja vastuuta omien tekojen seurauksista.
Opiskelijan vastuunotto kehittyy henkilökohtaisesta vastuusta yhteisölliseen ja yhteiskunnalliseen vastuuseen.
Eettisen motivaation kehittäminen edellyttää myös oman alan arvoperustan tuntemista ja arvokeskusteluun
osallistumista.

Moraalis-eettinen ongelmanratkaisu tarkoittaa taitoa ratkaista eettinen ongelma kriittisesti argumentoiden. Se
edellyttää eri ratkaisuvaihtoehtojen pohtimista sekä alan eettisten sääntöjen ja erilaisten eettisten lähestymistapojen
tuntemista ja soveltamista. Kehittyvä osaaminen sisältää taidon ratkaista perustellusti yksilöiden välisiin suhteisiin
liittyviä ongelmia, työyhteisöön liittyviä ongelmia sekä yhteiskunnallisia ja globaaleja ongelmia.

Moraalinen toimeenpanotaito tarkoittaa kykyä toimia tavoitteellisesti eettisen ongelman ratkaisemiseksi (neuvottelu-
ja konfliktinratkaisutaidot) sekä rohkeutta toimia eettisten arvojen mukaisesti hankalissakin tilanteissa. Jotta
ammatillinen toiminta olisi eettisesti kestävää, tarvitaan kaikkiin komponentteihin liittyvää osaamisen kehittämistä.

Eettisen osaamisen tasot:
Henkilökohtaisen osaamisen tasolla opiskelija osaa:
• reflektoida omia arvojaan ja oman toiminnan seurauksia toisten ihmisten hyvinvoinnille
• toimia alan arvoperustan pohjalta eettisiä periaatteita noudattaen
• soveltaa ongelmanratkaisussaan oman alan eettisiä sääntöjä
• tarkastella tilanteita eri osapuolten näkökulmasta
• toimia suvaitsevaisesti ja ymmärtävästi monikulttuurisissa verkostosuhteissa
• soveltaa eettisiä periaatteita t&k -hankkeissa.
Organisaation kehittämisen tasolla opiskelija osaa:
• ottaa toiminnassaan huomioon keskeisten asiakasryhmien erityispiirteet, tarpeet ja oikeudet
• rakentaa asiakaslähtöisen vuorovaikutussuhteen ja toimia dialogisesti
• ottaa vastuuta yhteisön hyvinvoinnista ja toiminnan eettisyydestä
• tarkastella eettisiä ongelmia organisaation ja yhteisön näkökulmasta
• kehittää oikeudenmukaisia menettelytapoja toiminnassaan.
Yhteiskunnallisen uudistamisen tasolla opiskelija osaa:
• kriittisesti reflektoida omia asenteita ja stereotypioita
• osallistua aktiivisesti yhteisön arvokeskusteluun
• ottaa vastuuta yhteiskunnallisella ja globaalilla tasolla
• argumentoida oikeudenmukaisten sosiaalisten, yhteiskunnallisten ja globaalien muutosten puolesta
• ratkaista konflikteja ja vaikuttaa asioihin.


Globalisaatio-osaaminen

Globalisaatiolla viitataan tapahtumasarjoihin ja prosesseihin, joiden seurauksena maailma integroituu yhdeksi
kaiken kattavaksi sosiaaliseksi järjestelmäksi. Globalisaatio viittaa siis globalisaation prosesseihin. Globaalilla taas
tarkoitetaan globaaleja (maailmanlaajuisia) ilmiöitä tai globalisaation prosessien lopputulosta, täysin integroitunutta
maailmaa. Globalisaatioon liittyvä kestävä kehitys on globaali poliittinen ohjelma, jonka tavoitteena on hyvinvoinnin
edistäminen ympäristövastuullisesti ja luonnon kantokyvyn rajoissa.

Globaalit vuorovaikutussuhteet voidaan jakaa taloudelliseen, kulttuuriseen, poliittiseen ja sosiaaliseen
vuorovaikutukseen. Globalisaation tematiikkaan kuuluvat myös ekologiset ja luonnontieteelliset kysymykset.
Kestävä kehitys yhdistää nämä ulottuvuudet toisiinsa. Sen tavoitteena on taloudellisen kasvun, kulttuurisen
monimuotoisuuden, sosiaalisen hyvinvoinnin ja luonnon ekologisen toimivuuden huomioonottaminen politiikassa ja
käytännössä.



Globalisaatio-osaamisen tasot:
Henkilökohtaisen osaamisen tasolla opiskelija osaa:
• hyödyntää oman alansa kansainvälisiä tietolähteitä
• ottaa huomioon monikulttuurisuuden ja kansainvälisyyskehityksen vaikutuksia ja mahdollisuuksia omalla
ammattialallaan
• tunnistaa oman ammatillisen toimintansa merkityksen suhteessa globaaleihin vuorovaikutuksiin ja kestävään
kehitykseen
• arvioida omia arvolähtökohtiaan kestävän kehityksen ja globalisaation periaatteista käsin sekä soveltaa niitä
omassa ammatillisessa toiminnassaan.
Organisaation kehittämisen tasolla opiskelija osaa:
• ottaa huomioon oman toimialan ja organisaatioiden vaikutukset kestävään kehitykseen, vastuullisuuteen ja
kansainvälisiin yhteyksiin
• edistää ympäristö- ja yhteiskuntavastuullisuuden arvoja toimialansa organisaatiossa ottamalla huomioon globaalit
vuorovaikutukset
• soveltaa toimialansa organisaatiossa kestävän kehityksen mukaista vastuullisuutta
•toimia kansainvälisissä verkostoissa.
Yhteiskunnallisen uudistamisen tasolla opiskelija osaa:
• tunnistaa yhteiskunnallisten kysymysten globaalin luonteen ja kestävän kehityksen piirteet
• arvioida kriittisesti yhteiskunnan arvoja ja toimintatapoja kestävän kehityksen lähtökohdista ottamalla huomioon
globaalit vuorovaikutukset
• argumentoida yhteiskunnallisella tasolla soveltaen kestävän kehityksen periaatteita ja ottaen huomioon globaalien
vaikutusten näkökulmat.


Innovaatio-osaaminen

Yhteiskunnallisen innovaattorin tasolla toimija osaa edellisten tasojen lisäksi verkostojen ja yhteiskunnallisen
toiminnan jatkuvan seuraamisen ja analysoinnin. Hän osaa myös huomioida laajemmat viitekehykset kaikissa
muutosprosesseissa, ja osaa sitouttaa ihmisiä toimimaan yhteisten päämäärien eteen.Kaikki nyky-yhteiskunnan
prosessit ovat jatkuvan muutoksen kohteina. Sekä EU:n, Suomen että Laurean strategioihin on valittu tavoitelluksi
toimintatavaksi positiivinen suhtautuminen muutokseen. Muutosta ei pyritä vain sietämään, vaan muutos nähdään
mahdollisuutena, jonka haltuunotto vaatii jatkuvaa innovointia. Näiden strategioiden mukaisesti tulevaisuuden
ammattilaisilla pitää olla osaamista innovoinnista, joten innovaatio-osaaminen on perusteltua sisällyttää myös
Laurean yleisiin kompetensseihin.

Innovaatiolla tarkoitetaan uutuutta, joka on toteutettu lisäarvoa tuottavasti. Määritelmässä on siis huomioitava kolme
erillistä osaa: 1) uutuus, 2) toteutus ja 3) lisäarvo. Pelkkä idea ei siis riitä innovaatioksi eikä idearikkaus tee
innovaattoria.

Innovaatioprosessi voidaan jakaa kolmeen osaan: jatkuva tilanteen arviointi, innovaatioidean tuottaminen ja
toteutusprojekti. Innovaatioita voi tapahtua viidellä tasolla: henkilökohtaisella, tiimissä, organisaatiossa, verkostossa
ja yhteiskunnassa.

Henkilökohtaisen innovaatio-osaamisen tasolla opiskelija osaa toimia innovatiivisena uudistajana sekä
henkilökohtaisella tasolla että omassa ammattiryhmässään. Lisäksi opiskelijan tulisi osata työskennellä oman
lähityöympäristönsä muutoshankkeissa myös toteuttavassa roolissa.

Organisaation innovaattorin tasolla opiskelijan tulisi valmistuessaan osata perustason lisäksi myös oman tiiminsä
innovaatiotoiminnan käynnistäminen sekä kaikkien innovaatiotyökalujen käyttö koko organisaation viitekehyksessä.
Tulevaisuuden verkosto-orientoituneemmassa toimintamallissa organisaation innovaattorin pitäisi myös osata tukea
aktiivista uudistamista vapaamuotoisemman verkoston osana.


Yhteiskunnallisen innovaattorin tasolla toimija osaa edellisten tasojen lisäksi verkostojen ja yhteiskunnallisen
toiminnan jatkuvan seuraamisen ja analysoinnin. Hän osaa myös huomioida laajemmat viitekehykset kaikissa
muutosprosesseissa, ja osaa sitouttaa ihmisiä toimimaan yhteisten päämäärien eteen.

Innovaatio-osaamisen tasot:
Henkilökohtaisen osaamisen tasolla opiskelija osaa:
• analysoida omaa ajatteluaan, tietoaan ja omaa toimintaansa
• suunnitella, organisoida ja kehittää omaa toimintaansa
• asettaa tavoitteita ja konkretisoida ne tilanteenmukaisesti
• toimia idearikkaasti, luovasti ja ideoita kiteyttäen sekä saada muut idean kehittämiseen mukaan
• käyttää erilaisia ideointimenetelmiä
• johtaa itseään sekä työskennellä muutoksessa sekä erilaisissa projekteissa
• toteuttaa projektin väli- ja loppuarvioinnin.
Organisaation kehittämisen tasolla opiskelija osaa:
• seurata ja analysoida organisaation toimintaprosesseja ja tuloksia
• käyttää benchmarking -menetelmää toiminnan kehittämisessä
• äyttää erilaisia tiimityömenetelmiä
• johtaa projekteja, prosesseja ja verkostoja tai osallistua niiden johtamiseen • muita sitouttavalla tavalla
• nivoa innovaatiot organisaation strategisiin tavoitteisiin
• ottaa huomioon innovaatiotoiminnan luonteen ja vaatimukset.


Yhteiskunnallisen uudistamisen tasolla opiskelija osaa:
• kerätä ideoita verkostosta, myydä niitä sekä kytkeä ideat yhteiskunnalliseen viitekehykseen
• varmistaa innovaatiotoimintaan osallistujien riittävän sitoutumisen (ohjaus, kannustaminen)
• luoda ja tuotteistaa innovaatioita
• toimia tuloksellisesti innovaatioverkostoissa sekä tunnistaa ja tutkia innovaatiomekanismeja

Reflektio-osaaminen

Reflektio on oman toiminnan perusteiden, lähtökohtien sekä seuraamusten kriittistä analysointia. Reflektion
kohteena voi olla nykyhetki tai menneisyys.

 Aiempia kokemuksia reflektoidessaan yksilö antaa merkityksen tapahtumille. Osaamisen kehittyminen mahdollistuu
uuden merkityksen myötä. Ajattelutaitojen ja käsitteiden kehittyessä yksilö pystyy käsittelemään laajempia
kokonaisuuksia, erottelemaan ilmiöitä toisistaan sekä havaitsemaan paremmin uusia ilmiöitä.


Nykyhetken reflektiossa yksinkertainen aiemmin tiedostamaton rutiinitoiminta muuttuu tiedostetuksi toiminnaksi.
Kriittisessä reflektiossa yksilön koko merkitysperspektiivi muuttuu hiljaisen tiedon tullessa näkyväksi, jolloin
oppiminen muuttuu toiminnaksi. Kriittinen reflektio edellyttää suhdetta yhteisöön, käsitteisiin ja teorioihin.
Reflektiivisyys on siis ajatteluprosessi. Reflektiivisyys on keskustelua, ongelman ratkaisua toteen näytettyjen
perusteiden pohjalta. Ihmisten avoimessa keskustelussa erilaiset näkökulmat antavat uusia haasteita. Dialogissa
oppija/oppijat voivat tutkia erilaisia näkökulmia pyrkien yhteisen merkityksen luomiseen. Syvä ajattelu antaa aikaa ja
tilaa ratkaista havaittu ongelma tarkastelemalla ja selvittämällä sitä myös tutkimusmenetelmällisin keinoin.
Laajentunut ymmärrys itsestä suhteessa toisiin opiskelijoihin, asiakkaisiin, työyhteisöön tai kirjoittajiin edellyttää
itsetutkiskelua, kriittistä toisten arviointia ja omien voimien analysointia. Itseohjautuvuudessa painottuvat toisten
mukana olo ja yhteisöllisyys. Kriittinen tiedostaminen auttaa tunnistamaan omia oppimismahdollisuuksia ja niitä
ohjaavia tekijöitä. Oman toiminnan reflektointi toisten kanssa mahdollistaa omien ajatusten koettelemisen ja myös
niiden jakamisen toisten kanssa.
Reflektiivisyys on ammatillista kasvua ja osaamista, jota ohjaavat ihmisen metakognitiiviset kyvyt. Asiantuntijaksi
oppimisen prosessissa reflektiivisyys on osa tutkivaa ja kehittyvää työotetta.




Reflektio–osaamisen tasot:
Henkilökohtaisen osaamisen tasolla opiskelija osaa:
• arvioida omaa oppimistaan ja osaamistaan sekä laatia oman kehittymissuunnitelman
• tunnistaa kehittämishaasteita ja hahmottaa ongelmia
• kehittää osaamistaan itsenäisesti ja muiden kanssa sekä jakaa oppimaansa työyhteisössä
• ottaa roolin ryhmässä /tiimissä
• hankkia ja analysoida tietoa systemaattisesti.
Organisaation kehittämisen tasolla opiskelija osaa:
• toimia dialogisesti, yhteistoiminnallisesti ja itseään arvioiden
• arvioida itsensä johtamista ja asiantuntijaosaamista osana yhteisöä
• arvioida omaa toimintaansa osana ryhmän, yhteisön tai ammattialan toimintaa
• toimia muutoksissa sekä havaita ja hyödyntää erilaisia oppimis- ja toimintamahdollisuuksia
• kriittisesti argumentoida toiminnan lähtökohtia
• käyttää kehittämishaasteiden käsitteitä asianmukaisesti.
Yhteiskunnallisen uudistamisen tasolla opiskelija osaa:
• analysoida omaa toimintaansa yhteiskunnallista ja historiallista taustaa vastaan
• arvioida ja kehittää alueellisten toimintatapojen ja mallien toimivuutta
• arvioida systemaattista tietoa, jota on jäsennetty, tuotettu ja kirjoitettu sekä • kehittää yhteiskunnallista toimintaa
tämän pohjalta.


Verkosto-osaaminen

Verkosto-osaaminen käsittää varsin laajan kentän yksilön viestinnällisistä kompetensseista organisaatiotason
verkostoitumiseen ja strategisten verkkojen johtamiseen. Viestintä on yhteisöllisyyden ja yhteiskunnan toiminnan
välttämätön edellytys – vain viestinnän kautta on mahdollista luoda yhteisiä, jaettuja merkityksiä. Verkostoissa
toimimisen ja verkostoprosessien kehittämisen käyttövoimana on yksilöiden ja organisaatioiden välinen
kommunikaatio. Yhteiskunnan ja talouden rakenteiden kehittyminen verkostomaisiksi edellyttää myös näissä
verkostoissa toimivilta ihmisiltä uudentyyppisiä taitoja ja asennoitumista. Dialogi ja vuorovaikutus ovat
verkostoyhteiskunnan olennaisia voimavaroja. Laurea-ammattikorkeakoulun tavoitteena on edistää ja kehittää
opiskelijoidensa verkosto-osaamista monipuolisesti sekä luoda innovatiivisia verkosto-osaamisen toimintamalleja.

Verkosto-osaamisella tarkoitetaan sisäisen ja ulkoisen tehokkuuden aikaperusteista johtamista niin, että
saavutetaan perinteisiä toimintatapoja oleellisesti tehokkaampi tapa toimia. Verkosto-osaamiseen voi sisältyä
verkostoitumista ja verkostojohtamista. Verkosto-osaamisella ja strategisilla verkoilla ymmärretään yleensä samaa
asiaa. Verkostoitumisella puolestaan tarkoitetaan yritysten ja organisaatioiden yhteistyömalleja, joihin voi osallistua
eri tahojen toimijoita. Verkostojohtamisella tarkoitetaan johtamismallia, jolla verkostoa johdetaan.

Verkosto-osaaminen rakentuu hyvin pitkälti verkostoissa toimivien yksilöiden viestintäkompetenssin varaan. Ilman
viestintää ja vuorovaikutusta ei ole toimivia verkostojakaan. Organisaatioiden tulee pystyä toimimaan joustavasti
muuttuvassa toimintaympäristössä ja myös vaikuttamaan toimintaympäristön kehittymiseen. Ns. oppivassa
organisaatiossa viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen on keskeinen työväline toimivien verkostojen luomiseksi ja
verkosto-osaamisen kehittämiseksi.



Verkosto-osaamisen tasot:
Henkilökohtaisen osaamisen tasolla opiskelija osaa:
• esittää asioita kirjallisesti, suullisesti ja visuaalisesti käyttäen erilaisia viestintätyylejä
• toimia ammatillisissa viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa
• tunnistaa eri tiimityömalleja sekä tehdä tiimityötä
• toimia yhteistyökykyisesti ja aktiivisesti verkoston jäsenenä
• ottaa huomioon kulttuurieroja ja kykenee yhteistyöhön kulttuuriltaan erilaisten henkilöiden kanssa.
Organisaation kehittämisen tasolla opiskelija osaa:
• toimia neuvottelutilanteissa ja johtaa niitä
• toimia erilaisissa ryhmäviestinnän tilanteissa
• viestiä oman ammattialansa aihepiireistä myös ei-ammatillisille kuulijoille
• kehittää asiantuntijaorganisaation verkostomaista työtapaa
• kehittää aloitteellisesti verkostoa.
Yhteiskunnallisen uudistamisen tasolla opiskelija osaa:
• toimia asiantuntijatasoisesti viestinnällisissä tilanteissa
• suunnitella viestintää strategisesta näkökulmasta ja toimia mediassa
• käynnistää verkostotyöskentelyn sekä johtaa strategista verkostoa
• toimia kehittävällä ja tulevaisuutta ennakoivalla otteella sekä vaikuttaa toimintaympäristöönsä
• seurata ja analysoida verkostojen toimintamalleja.


Eurooppalainen korkeakoulutusalue

LAUREAN OSAAMISPOHJAINEN OPETUSSUUNNITELMA OSANA EUROOPPALAISTA
KORKEAKOULUTUSALUETTA

Eurooppalainen korkeakoulutusalue

Opetussuunnitelmien uudistamisen suomalaisissa korkeakouluissa on tehnyt ajankohtaiseksi eurooppalaisen
korkeakoulutusalueen muodostuminen, nk. Bolognan prosessi. EU:n koulutukseen liittyvät strategiset tavoitteet
ohjaavat myös suomalaista koulutusta. Eri maiden koulutusjärjestelmät ovat erilaisia, tätä monimuotoisuutta
toisaalta arvostetaan edelleen, mutta toisaalta tarvitaan yhteistyötä ja liikkuvuutta, jotta eri maiden kansalaiset
hyötyvät moninaisuudesta eikä siitä tule rajoitetta. Bolognan prosessi käynnistyi v. 1999 opetusministerikokouksella
ja sen jälkeen on ollut seurantakokouksia, viimeksi keväällä 2009 Leuvenissa. Prosessissa on mukana nyt 46
maata, muitakin kuin EU-maita. Sen tavoitteena on luoda Euroopasta yhtenäinen, yhteensopiva ja houkutteleva
korkeakoulutusalue vuoteen 2010 mennessä.

Prosessin tavoitteet ovat
• ymmärrettävät tutkintorakenteet
• yhdenmukaiset tutkintorakenteet
• opintosuoritusten mitoitusjärjestelmän käyttöönotto
• laadunarvioinnin eurooppalainen ulottuvuus
• liikkuvuuden lisääminen
• korkeakoulujen ja opiskelijoiden osallistuminen
• elinikäinen oppiminen
• korkeakoulutuksen eurooppalaisen ulottuvuuden edistäminen
• koulutuksen ja tutkimuksen yhteistyö.


Ymmärrettävien ja yhdenmukaisten tutkintorakenteiden edistämiseksi on luotu kahden syklin malliin perustuva
tutkintorakenne, joka muodostuu ensimmäisen syklin Bachelor-tason tutkinnosta ja toisen syklin Master-tason
tutkinnosta. Suomessa on muutettu tutkintorakenne vastaamaan eurooppalaista tavoitetta. Ammattikorkeakouluissa
kahden syklin tutkinnot toteutuvat siten, että ensimmäisen syklin tutkinnon, ammattikorkeakoulututkinnon, jälkeen on
mahdollisuus suorittaa ylempi ammattikorkeakoulututkinto, johon pääsyn edellytyksenä on ensimmäisen syklin
tutkinnon lisäksi kolmen vuoden työkokemus. Tavoitteena pitkällä aikavälillä on, että n. 20 % perustutkinnon
suorittaneista suorittaisi ylemmän amk-tutkinnon.

Opintosuoritusten mitoitusjärjestelmän käyttöönotto tarkoittaa eurooppalaisen ECTS (European Credit Transfer and
Accumulation System) -järjestelmän käyttöönottoa. Euroopassa otetaan laajasti käyttöön opintojen
mitoitusjärjestelmää, joka perustuu lukuvuoden työmäärään. ECTS – järjestelmässä yksi lukuvuosi tuottaa 60
pistettä. ECTS – järjestelmä on ollut käytössä jo yli vuosikymmenen, alussa sen käyttö keskittyi pääosin
opiskelijanvaihtoon, mutta nyt siis opintojen mitoitus kokonaisuudessaan perustuu siihen (aik. transfer, nyt
accumulation). Suomessa ammattikorkeakouluissa on opintojen mitoituksessa otettu käyttöön ECTS-järjestelmän
mukaiset opintopisteet vuonna 2005.

Eurooppalainen opintosuoritusten ja arvosanojen siirto- ja kertymisjärjestelmä on opiskelijakeskeinen järjestelmä.
Siinä on lähtökohtana opiskelijan työmäärä (student workload), joka tarvitaan ohjelman tavoitteiden saavuttamiseen.
Opiskelijan oppiminen on tarkoitus tuoda keskipisteeseen opetussuunnitelmissa, niissä kuvataan oppimistulokset
(learning outcomes) ja osaaminen (competences). Opetussuunnitelmien perustan tulisi muuttua oppiainejakoisista,
opetuksen lähtökohdista rakennetusta suunnittelusta kohti ihmisen kokonaiskehityksen huomioimiseen ja
ammatillisen kasvun tukemiseen perustuvia osaamispohjaisia opetussuunnitelmia. Osaamispohjaisesta
opetussuunnitelmamallista käytetään englanninkielistä nimitystä Competence-based curriculum.

Kansainvälisen liikkuvuuden edistämisen näkökulmasta opetussuunnitelmien tulee olla kansainvälisesti
ymmärrettäviä. Koulutuksen rakenteiden ja osaamistavoitteiden määrittelyn yhtenäistämisen tavoitteena on
parantaa liikkuvuuden edellytyksiä opintojen aikana korkeakoulujen sisällä ja välillä, mutta myös opintojen jälkeen
työelämässä. Eri maissa suoritettujen tutkintojen tunnustamisen ja vertailtavuuden kannalta on tärkeää, että
koulutuksen tavoitteet sidotaan konkreettisiin työelämäperustaisiin osaamisvaatimuksiin ja –kuvauksiin. Näihin
tavoitteisiin pyritään eurooppalaisella Tuning-projektilla (Tuning educational structures in Europe). Projektissa on
määritelty koulutusaloista riippumattomat, kaikille yhteiset yleiset työelämävalmiudet (generic competences) ja
koulutusohjelmakohtainen (ammatillinen) erikoisosaaminen (subject-specific competences) tietyille koulutusaloille.

Laurean osaamispohjaisessa opetussuunnitelmassa on huomioitu eurooppalaisen viitekehyksen vaatimukset.
Opintojen mitoituksena ovat opintopisteet ja opintojaksot ovat laajoja kokonaisuuksia. Osaaminen on kuvattu
opiskelijan oppimistuloksina. Laureassa määritetyt yleiset kompetenssit vastaavat erittäin hyvin kansallisia ja
eurooppalaisia osaamistavoitteita yleisten työelämävalmiuksien (generic competencies) osalta sekä Joint Quality
Initiative -yhteistyöverkoston luomien Bachelor-tason tutkinnoille asetettujen tavoitteiden osalta. Vertailuaineiston
perusteella erityisesti globalisaatio- ja innovaatio-osaaminen näyttäytyvät ainutlaatuisilta kompetensseilta ja sikäli ne
toimivat hyvin profiloidessaan Laureassa tuotettavaa osaamista kansainvälisen, palveluinnovaatioiden
ammattikorkeakoulun näkökulmasta. Laureassa on proaktiivisesti vastattu metropolialueen kansainvälisen
kilpailukyvyn haasteisiin tämän innovatiivisen osaamispohjaisen opetusuunnitelmatyön myötä ja tällä hetkellä
voimavarat kohdennetaan siihen, että opetusuunnitelman toteutuksia kehitetään entistä korkealaatuisemmiksi
tuotettaessa uutta osaamista ja uusia innovaatioita Laurean toimintaympäristöön.

Lähteet:

Bolognan prosessi
http://www.minedu.fi/OPM/Koulutus/artikkelit/bologna/index.html

Tuning
http://europa.eu.int/comm/education/policies/educ/tuning/tuning_en.html

Toimintaympäristö

Sosiaalialan toimintaympäristö

Sosiaalialan toimintaympäristöä kuvaa jatkuva muutostila. Globalisaatio, talouden ja ‎elinkeinoelämän muutokset
sekä teknologinen kehitys heijastuvat yksilöiden, perheiden ja ‎yhteisöjen elämässä. Haasteita sosiaalialan työlle
luovat väestön ikääntyminen, monikulttuurisuus ‎ja sosio-ekonomisten erojen lisääntyminen. Toisaalta
kansainvälistyminen luo sosiaalialalle myös ‎uudenlaisia verkostoitumisen mahdollisuuksia, monipuolisia hyviä
käytänteitä ja markkinoiden ja ‎työelämän dynamiikkaa. Hyvinvointialan palvelurakenne on siirtymässä järjestelmä- ja ‎
sektorikeskeisyydestä asiakaslähtöisiin ja verkottuneisiin palveluihin. Lähiyhteisöjen ja yksityisten ‎
hyvinvointipalveluiden merkitys hyvinvoinnin tuottamisessa kasvaa. Hyvinvointiteknologia tulee ‎osaltaan tarjoamaan
uudenlaisia mahdollisuuksia, vaikka ihmiseltä ihmiselle -työn merkitys ‎edelleen korostuu. Hyvinvointialan haasteisiin
vastaaminen edellyttää myös uudenlaisia ‎palveluinnovaatioita, joihin hyvinvointiyrittäjyyden kehittäminen voi
osaltaan vastata.
‎
Laurean toiminta-alue, Helsingin metropolialue, on alueena erityisen dynaaminen. Alueelle on ‎ominaista väestön
kasvu, voimakas taloudellinen ja teknologinen kehitys sekä kansainvälisyys ja ‎monikulttuurisuus. Uudellamaalla
ihmisten elämäntapa vaihtelee urbaanille ympäristölle ‎ominaisesta kaupunkikulttuurista maaseutumaiseen
lähiyhteisökulttuuriin. Väestön ikääntyminen ‎on lähivuosina suurin yksittäinen haaste hyvinvointityölle
Uudellamaalla. Haasteita liittyy myös ‎elämäntilanteeltaan erilaisten lapsiperheiden arjen tukemiseen sekä erilaisiin
sosiaalisiin ‎ongelmiin ja yhteiskunnallista marginalisaatiota aiheuttaviin tekijöihin, kuten työttömyyteen, ‎
asunnottomuuteen, päihde- ja mielenterveysongelmiin sekä rikollisuuteen.

Sosiaalialan koulutusohjelmasta valmistuvat sosionomit (AMK) sijoittuvat laaja-alaisesti ‎sosiaalialan eri
toimintaympäristöihin kuten varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun alueelle sekä ‎vammais-, vanhus-päihde- ja
mielenterveystyön tehtäviin. Yleisimpiä nimikkeitä ovat ‎sosiaaliohjaajan, ohjaajan, vastaavan ohjaajan,
lastentarhanopettajan, perhetyöntekijän sekä ‎projektityön tehtävät. Sosionomi (AMK) voi toimia erilaisissa
asiantuntijatehtävissä työn ‎suunnittelijana, toteuttajana, arvioijana, koordinaattorina ja kehittäjänä. Myös
yrittäjäpohjaiset ‎hyvinvointipalvelut (järjestöt ja yksityiset hyvinvointipalvelut) ovat sosionomin työalueita yhä ‎
enenevässä määrin. Sosionomin toimiminen itse yrittäjänä lisääntynee palvelurakenteen ‎muuttuessa. Sosionomi
(AMK) voi kehittää opinnoissaan myös kansainvälistä osaamista, mikä lisää ‎ja monipuolistaa asiantuntijuuden
kenttää. ‎

Asiantuntijuus

Sosiaalialan asiantuntijuus

Sosiaalialan koulutusohjelman tavoitteena on kouluttaa sosiaalisen asiantuntijoita. Tämä ‎merkitsee kasvatukseen,
kuntoutukseen, ennaltaehkäisyyn ja toimintakyvyn ylläpitämiseen ‎liittyvien kysymysten tarkastelua ihmisten välisistä
suhteista, sosiaalisista tilanteista ja ‎yhteiskunnallisesta näkökulmasta käsin. Sosiaalialan arvopohja lähtee ihmisen
kunnioittamisesta ja ‎yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta. Sosiaalisen kentässä ammattikorkeakoulusta ‎
valmistuneet sosionomit ovat nimenomaan arjen asiantuntijoita, ihmisten tukijoita arkielämän ‎tilanteissa ja pulmissa.
‎
Sosiaali- ja terveysala on työtä ihmisten kanssa. Ihmistyön valmiudet, vuorovaikutusvalmiudet, ‎empaattisuus,
vastuullisuus, ihmisten ja ryhmien ohjaamisen taidot sekä ihmisen ‎kokonaisvaltainen kohtaamisen valmiudet
muodostavat osaamisen keskeisen ytimen. Sosiaalialalla ‎korostuu myös ihmisten hyvinvoinnin ja voimavarojen
tukemisen yhteiskunnallinen luonne, sillä ‎sosiaalialan työ on kiinteästi yhteydessä hyvinvointiyhteiskunnan
rakenteisiin. Alan ‎toimintaympäristöt rakentuvat yhteiskuntapoliittisten päätösten ja globaalin kehityksen pohjalta. ‎
Sosionomilla (AMK) tuleekin olla valmiuksia työskennellä paitsi julkissektorilla, niin myös ‎yksityisellä ja kolmannella
sektorilla sekä tunnistaa niiden globaalinen luonne. Sosiaalialan ‎ammattilaisten yhteiskuntasuhde on kahtalainen.
Yhtäältä sosionomit (AMK) ovat ‎yhteiskuntapoliittisten päätösten toimeenpanijoita ja asiakkaiden ohjaajia
hyvinvointipalvelujen ‎käyttämisessä. Toisaalta yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja kansalaisten tukeminen
yhteisöllisissä ‎muutosprosesseissa on osa sosiaalialan ydinosaamista.‎

Sosiaalialan koulutusohjelma kouluttaa osaajia sosiaalialan laajalle kentälle, jonka eri alueilla ‎painottuvat erilaiset
erityisosaamisen tarpeet. Erityisosaamisen tarvetta luovat erityisesti ‎väestölliset, lainsäädännölliset, teknologiseen
kehitykseen ja työmenetelmien kehitykseen liittyvät ‎haasteet ja mahdollisuudet. Keskeiset erityisosaamisen alueet
liittyvät väestön ikääntymiseen, ‎lasten ja perheiden tukemiseen, marginalisaation ja sosiaalisen kuntoutuksen
kysymyksiin, ‎monikulttuurisuus- ja kansainvälisyysosaamiseen sekä osallisuuden vahvistamiseen.
‎
Erilaisten sosiaalialan menetelmien osaaminen ja toimintatapojen tunteminen sekä sosiaalisen ‎näkökulman
syvällinen ymmärtäminen ovat keskeinen osa sosiaalialan osaamista. Yhteistyö ‎erilaisissa elämäntilanteissa olevien
asiakkaiden ja muuttuvien yhteiskunnallisten tilanteiden ‎kanssa edellyttää tutkivaa ja kehittävää työotetta sekä oman
toiminnan ja oman oppimisen ‎jatkuvaa itsearviointia, reflektiivistä ammatillisuutta. Yhteiskunnalliset
tehokkuusvaatimukset ‎sekä kansalaisten oikeuksien ja työn vaikuttavuuden korostaminen ovat nostaneet esiin
palveluiden ‎ja työmenetelmien arvioinnin, toiminnan laadun ja johtamisen.‎

Osaamisalueet

Sosiaalialan osaamisalueet

Sosionomin (AMK) osaaminen pohjautuu yhteiskunta- ja käyttäytymistieteelliseen teoriaperustaan. ‎Keskeiset
menetelmälliset lähtökohdat liittyvät sosiaalityöhön, sosiaalipedagogiikkaan sekä ‎luovaan ja toiminnalliseen
orientaatioon. Sosionomin (AMK) ydinosaamisalueet ovat:
‎• sosiaalialan eettinen osaaminen
 ‎• asiakastyön osaaminen
  ‎• sosiaalialan palvelujärjestelmäosaaminen
   ‎• yhteiskunnallinen analyysitaito
    ‎• reflektiivinen kehittämis- ja johtamisosaaminen
     ‎• yhteisöllinen osaaminen ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen
      • monikulttuurisuus- ja kansainvälisyysosaaminen ‎
      • luova ja toiminnallinen osaaminen

Luovien toimintojen suuntautumisvaihtoehto

Luovien toimintojen suuntautumisvaihtoehdossa on sosiaalipedagoginen ja toiminnallinen ‎työorientaatio.
Subjektiuden ja voimaantumisen edistäminen on sosiaalipedagogisen ajattelun ja ‎luovan toiminnan työn ydintä.
Keskiössä on ihmisen persoonan vahvistaminen, sisältäpäin ‎ohjautuva subjekti, joka kykenee tekemään aidoista
tarpeistaan lähteviä valintoja ja kokemaan ‎itsensä merkitykselliseksi. Sosiaalipedagogisen työn kiinnostus kohdistuu
muutokseen. Luovien ‎toimintojen keinot osana sosiaalipedagogista ajattelua ja toimintamalleja antavat
mahdollisuuden ‎dialogin rakentamiseen, ilmiöiden konkretisoimiseen ja näkyväksi tekemiseen.‎

Luovien toimintojen suuntautumisvaihtoehdon opinnoissa saadaan välineitä sekä omien että ‎asiakkaan
voimavarojen tunnistamiseen. Luovien toimintojen avulla voidaan vahvistaa niin yksilön ‎kuin yhteisön voimavaroja.
Osallistava työorientaatio syventää myös yhteiskunnallisen tason ‎ymmärtämistä ja siihen vaikuttamista.‎

Arkilähtöinen sosiaalipedagogiikka löytää yhdessä asiakkaan kanssa ratkaisuja ja polkuja, jotka ‎kiinnittävät
asiakkaan tämän omaan elämään niin, että hän kokee itsensä elämänsä toimijana; ‎vaikuttajana, valitsijana ja
vastuunkantajana. Yhteisön merkitys tällaisessa prosessissa on tarjota ‎yksilölle mahdollisuutta tulla osalliseksi
yhteisöstä, yhteiskunnasta ja sen toiminnasta sekä antaa ‎yksilölle peili, josta voi arvioida toimintaansa. Ammatillisen
orientaation perusajatuksena on ‎luovien voimavarojen läsnäolo ihmisessä itsessään ja hänen ympäristössään sekä
mahdollisuudessa ‎ottaa ne tietoisesti käyttöön.‎

Asiakkaan oman kasvuprosessin käynnistäminen ja prosessin tukeminen edellyttää, että ‎työntekijällä on omassa
asiantuntijuuden kasvuprosessissaan kosketus omiin luoviin ‎mahdollisuuksiinsa. Siksi koulutuksen tehtävänä on
antaa välineitä työntekijöille työskennellä ensin ‎itsensä kanssa kyetäkseen edelleen tukemaan asiakasta löytämään
voimavarojaan. ‎Sosiaalipedagogisesti opiskeluun orientoitunut opiskelija kasvaa opiskelun aikana aidosti ‎
itseohjautuvaksi, tutkivaksi ja kehittäväksi osaajaksi ja myös ryhmäosaajaksi, joka tulevana ‎ammattilaisena auttaa ja
tukee palvelujen käyttäjiä ja kansalaisyhteiskunnan jäseniä tulemaan ‎täysivaltaisiksi kansalaisiksi.‎

Luovien toimintojen suuntautumisvaihtoehto (130 op) rakentuu seuraavista opintojaksoista:‎
• Minä sosiaalialan ammattilaisena 10 op
• Vuorovaikutus asiakastyössä 10 op
• Hyvinvoinnin tuottaminen 10 op
• Metodisuus asiakastyössä 10 op
• Tiimi ja ryhmätyö 5 op
• Vastuullinen johtaminen työyhteisössä 10 op
• Luovuus osallisuuden vahvistajana – vaihtoehtoiset syventävät teemat 30 op (15+15):‎
Osallistava draama 10 op + Psyko- ja sosiodraama 5 op
Osallistava kuvallinen ilmaisu 10 op + Yhteisötaide ja kuvan terapeuttisuus 5 op
Soveltava liikunta ja tanssi 10 op + Liikunnan ja tanssin erityismetodit 5 op
Osallistava musiikki 10op + Musiikin terapeuttinen käyttö 5 op
• Harjoittelut 30 op (Asiakastyön harjoittelu 15 op ja Ammatillisten menetelmien harjoittelu ‎15 op)‎
• Opinnäytetyö 15 op

Asiantuntijuuden kasvuprosessi

Ammatillinen kasvu ja vuositeemat

Sosiaalialan koulutus nojautuu ihmisen kehitysmahdollisuuksia, aktiivisuutta ja voimavaroja ‎korostavalle
ihmiskäsitykselle. Oppimistilanteissa edistetään aktiivista tiedonkäsittelyä sekä ‎korostetaan luovuutta,
elämyksellisyyttä ja vuorovaikutteisuutta. Oppimisen lähtökohtana on oman ‎vuorovaikutus- ja kokemustavan
reflektointi, omien kokemusten ja oman elämänhistorian ‎tuottamien tietorakenteiden kriittinen tarkastelu. Koko
koulutuksen ajan opiskelijaa tuetaan ‎tutkivan ja kehittävän työotteen omaksumisessa sekä eettisen tietoisuuden
kehittämisessä ja ‎valmiudessa kriittiseen eettiseen pohdintaan ja vastuullisuuteen.
‎
Sosiaalisen asiantuntijuuden kasvuprosessin vahvistamisen tukena toimii ammatillisen kasvun ‎polku. Ammatillisen
kasvun polun tavoitteena on tukea opiskelijan opintojen etenemistä ja ‎sosionomi-identiteetin kehittymistä.
Ammatillisen kasvun polku etenee Laurean pedagogisessa ‎strategiassa esitetyn ammatillisen kasvun neljää
vaihetta mukaellen.‎

Ammatillisen kasvun neljä vaihetta ovat:‎
• Ammatillisen kasvun käynnistyminen
• Alan ydinosaamisen kehittäminen
• Osaamisen syventäminen
• Työelämän kehittäminen ja uudistaminen

Ammatillisen kasvun polku toteutetaan opettajatutoroinnin ja pienryhmäohjauksen eli ‎tutorryhmätapaamisten avulla
ja alkaa heti opintojen alettua ja päättyy tutkinnon valmistuessa. ‎Opintojen alkuvaiheessa tuetaan opiskelijan roolin
ja sosionomin identiteetin omaksumista. ‎Opiskelijan omaa vastuunottoa omasta oppimisesta ja ryhmässä toimimista
tuetaan sekä annetaan ‎valmiuksia oppimisen ja ammatillisen kasvun itsearviointiin. Opintojen edetessä tuetaan ‎
sosionomin identiteetin vahvistumista ja tutkivan ja kehittävän työorientaation kehittymistä. ‎Opiskelijalle annetaan
valmiuksia eettiseen keskusteluun ja arviointiin omasta toiminnasta. ‎Loppuvaiheessa opintoja vahvistetaan
opiskelijan työelämävalmiuksia ja työntekijän roolia ‎opiskelijan siirtyessä työelämään. Opiskelijalle annetaan
valmiuksia toimia työyhteisössä ja ‎edistää omaa ja yhteisön työhyvinvointia. Mentorointi kytkeytyy ammatillisen
kasvun prosessiin ‎siten, että loppuvaiheessa opintoja opiskelijalla on mentori tai hän itse toimii aloittavan ‎opiskelijan
mentorina. Valmistumiskeskustelun yhteydessä kootaan ammatillisen kasvun prosessia ‎opiskelijan itsearviointiin
pohjautuen.‎

Opiskelijan näkökulmasta ammatillisen kasvun polku (3 op) kytkeytyy seuraaviin opintoihin:‎
Minä sosiaalialan ammattilaisena -opintojakso
Ammatillisen työmenetelmien harjoittelu - opintojakso
Vastuullinen johtaminen työyhteisössä -opintojakso
Työelämään siirtyminen ja valmistumiskeskustelu

Koulutusohjelman kuvaus

Sosiaalialan koulutusohjelman kuvaus

Osaamisen kehittyminen

Koulutuksen alussa korostuu korkeakoulumaisen opiskelutavan oppiminen ja sosiaalialan ‎monitieteelliseen
viitekehykseen perehtyminen. Opiskelun alkupuolella painottuu itsearviointiin ‎oppiminen, minäkuvan
selkiinnyttäminen sekä asiakastyön valmiuksien kehittäminen. Tässä ‎vaiheessa opiskelija omaksuu sosiaalialan
eettiset periaatteet sekä asiakaslähtöisen ja asiakasta ‎kunnioittavan työskentelyorientaation. Koulutuksen edetessä
painopiste siirtyy sosiaalialan työn ‎entistä kokonaisvaltaisempaan tarkasteluun sekä sosiaalialan työmuotojen ja
menetelmien ‎opiskeluun. Opiskelija arvioi omaa toimintaansa suhteessa ammattityön yleisiin toimintatapoihin ‎ja
käytäntöihin. Samalla nousevat esiin myös tasa-arvoisuuden kysymykset hyvinvointipalvelujen ‎tuotannossa.
Koulutuksen loppupuolella korostuu yhteiskunnallinen tietoisuus. Opiskelija ‎tarkastelee omaa toimintaansa ja
työyhteisöissä tehtävää työtä suhteessa yhteiskunnallisiin ‎kehityskulkuihin ja arvoihin. Myös tutkiva työote sekä työn
kehittämisvalmiuksien kehittäminen ‎ovat erityisen keskeisessä asemassa loppuvaiheen opinnoissa.‎

Kehittämispohjainen oppiminen ‎

Opiskelun lähtökohtana on, että opiskelijat ovat yhdessä henkilöstön kanssa mukana kansallisessa ‎ja
kansainvälisessä tutkimus- ja kehittämistoiminnassa. Opiskelijat osallistuvat koulutuksen aikana ‎aitoihin tutkimus- ja
kehittämishankkeisiin ja saavat näin valmiuksia luoda ja toteuttaa ‎innovatiivisia ratkaisuja työelämän kehittämiseksi.
Siten tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotyö ‎integroituu vahvasti opetukseen. Kehittämispohjaisessa oppimisessa
työelämän edustajien, ‎opettajien ja opiskelijoiden asiantuntijuus yhdistyvät kollektiiviseksi asiantuntijuudeksi
tuottaen ‎parhaimmillaan uutta osaamistietoa. Tämä myös mahdollistaa opiskelijoiden ja opetushenkilöstön ‎tiiviin
kytkennän alueelliseen vaikuttavuuteen sekä edesauttaa opiskelijoiden suhdeverkoston ‎rakentumista kansallisella ja
kansainvälisellä tasolla. ‎

Kehittämishankkeet työpajoineen mahdollistavat yksilöllistä ja yhteisöllistä oppimista, uuden ‎osaamistiedon
rakentumista sekä uusia innovaatioita tuotteina, toimintamalleina ja ‎toimintakulttuurina. Opiskelijat oppivat tutkimus-
ja kehittämistoiminnan ja projektityön ‎menetelmiä ja toimintatapoja kehittämishankkeissa koko koulutuksen ajan.
Ohjauksella ja ‎itsearvioinnilla tuetaan alan vaatimaa persoonallista, eettistä ja ammatillista kasvua. ‎Kansainvälinen
toiminta on tärkeä osa sosiaalialan koulutusohjelmaa.‎

Monikulttuurisuus ja kansainvälisyys osana opintoja

Opinnoissaan opiskelija perehtyy sosiaalialan monikulttuuriseen luonteeseen ja saa mahdollisuuden ‎kehittää
kansainvälistä osaamistaan jo opintojen alusta alkaen. Monikulttuuriset ja kansainväliset ‎kysymykset nivoutuvat
luontevaksi osaksi kaikkia opintojaksoja, ja 2. lukuvuodesta alkaen ‎opiskelija voi lähteä kansainväliseen vaihtoon
suorittamaan alansa opintoja tai tekemään ‎harjoittelua. Tikkurilan Laurean kansainväliset hankkeet,
englanninkieliset opintojaksot, Laurean ‎monipuolinen kielitarjonta, Tikkurilan yksikön Kansainvälinen viikko ja
vierailevat luennoitsijat ‎sekä kansainväliset vaihto-opiskelijat tukevat omalta osaltaan opiskelijan
kotikansainvälistymistä ‎ja globalisaatio-osaamista.‎

Hyvinvointiyrittäjyys osana opintoja ‎

Hyvinvointiyrittäjyyteen liittyvä osaaminen on sosiaali- ja terveysalan opinnoissa osa ‎yrittäjyyspolkua, joka on
yhdistetty alan ydinosaamiseen. Tavoitteena on sosiaali-ja terveysalan ‎yrityspohjaisten palveluntuottajien kuten
yritysten, järjestöjen ja yhdistysten tunteminen osana ‎hyvinvointipalveluja. Lisäksi pyrkimyksenä on
yrittäjyystietouden ja yritysmyönteisten asenteiden ‎lisääminen sekä yrityksen perustamisprosessin ymmärtäminen.
Yrittäjämäinen toimintatapa voi ‎ilmetä sisäisenä yrittäjyytenä työsuhteessa, sosiaalisen yrittäjyyden ja
vajaakuntoisten ‎työllistämisen edistämisenä omassa työssä tai itsenäisenä yrittäjänä. Hyvinvointipalvelujen kasvava ‎
kysyntä mahdollistaa uusien alan yrityksien perustamisen. Yrittäjyysopinnot tarjoavat ‎mahdollisuuden ideoida,
suunnitella ja kehittää hyvinvointialan liikeideoita ja innovaatioita.‎

Opiskelu koulutusohjelmassa

Sosiaalialan opetussuunnitelman rakenne

Sosiaalialan koulutusohjelman laajuus on 210 opintopistettä (op), josta kaikille yhteisiä pakollisia ‎perusopintoja on
(20 op). Kaikille yhteisiä pakollisia ammattiopintoja on (125 op). Vaihtoehtoisiin ‎ammattiopintoihin kuuluvat
vaihtoehtoiset syventävät teemat (45 op). Vapaasti valittavia opintoja ‎on (20 op). Sosiaalialan koulutusohjelma
sisältää ammattitaitoa edistävää harjoittelua (45 op) ‎sekä opinnäytetyön (15 op). Vaihtoehtoisten syventävien
teemojen, vapaasti valittavien opintojen ‎sekä erilaisten hankkeiden kautta opiskelija voi rakentaa oman
oppimispolkunsa oman ‎osaamisensa tukemiseksi.
‎
Opiskelun kuluessa opiskelija syventää osaamistaan johonkin seuraavista erityisosaamisen ‎teemoista:
‎• Lapsen ja perheen hyvinvoinnin vahvistaminen ‎
 ‎• Luovuus osallisuuden vahvistajana ‎
‎• Marginalisaatio ja osallisuus
 ‎• Seniorien ja vanhusten hyvinvoinnin vahvistaminen ‎

Opiskelijan on suoritettava jotakin syventävää teemaa 45 opintopisteen kokonaisuus.

Sosionomi (AMK) -tutkinto sisältää 45 op ammattitaitoa edistävää harjoittelua. Harjoittelujaksoja ‎on opintojen aikana
kolme:
‎• Asiakastyön harjoittelu (15 op) sisältyy teemaan Asiakkaan kohtaaminen ja ajoittuu ‎pääsääntöisesti ensimmäiseen
 opiskeluvuoteen.
 ‎• Ammatillisten työmenetelmien harjoittelu (15 op) sisältyy vaihtoehtoisiin syventäviin teemoihin ‎ja ajoittuu
  pääsääntöisesti toiseen opiskeluvuoteen ‎
  • Ammattityön ja palveluinnovaatioiden kehittämisen harjoittelu (15 op) sisältyy teemaan ‎Sosiaalialan työn
  johtaminen ja kehittäminen ja ajoittuu pääsääntöisesti kolmanteen ‎opiskeluvuoteen

Sosionomi (AMK)-tutkinnon suorittanut opiskelija voi saada lastentarhanopettajan pätevyyden (Laki ‎sosiaalihuollon
ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 272.7§ ja asetus 608 voimaan ‎1.8.2005 ) suorittamalla 60 op
varhaiskasvatuksen ja sosiaalipedagogiikan opintoja. (Liitteenä ‎toimitusjohtajan päätös 31/2007, jossa on lueteltu
kelpoisuuden tuottavat opinnot.)‎

Vapaasti valittavat opinnot (20 op) voivat syventää tai laajentaa opiskelijan osaamista. Opiskelija ‎voi valita niitä joko
oman koulutusohjelmansa tarjonnasta tai muiden koulutusohjelmien ‎tarjonnasta. Vapaasti valittavien opintojen
avulla opiskelija voi hankkia hyvinvointiyrittäjyyteen ‎liittyvää osaamista opintojaksojen ja oman yrityksen
perustamiseen liittyvän Esihautomotoiminnan ‎avulla. Vapaasti valittaviin opintoihin soveltuvat hyvin mm.
opintojaksot Palveluinnovaatioiden ‎kehittäminen, Palveluinnovaatiot yrityskehyksessä, Innoplaza,
Opiskelijatutortoiminta sekä ‎vapaasti valittavat ja valmentavat kieliopinnot. Muiden koulutusohjelmien tarjonnasta
opiskelija ‎voi suorittaa joko kokonaisia teemoja tai yksittäisiä opintojaksoja. Opiskelija voi vapaasti ‎valittavina
opintoina suorittaa opintoja myös sosiaalialan koulutusohjelman toisesta syventävästä ‎teemasta.‎

Opintoihin sisältyy 15 op:n laajuinen opinnäytetyö. Opinnäytetyöprosessi toteutetaan yhteistyössä ‎paikallisyksikön
eri koulutusohjelmien kanssa ja opiskelijalla on mahdollista osallistua monialaisiin ‎hankkeisiin ja
työskentelyprosessiin. Opinnäytetyöprosessin aikana opiskelija etenee ‎ammatillisessa kasvussaan kohti
asiantuntijuutta sekä oppii tutkivaa ja kehittävää työotetta. ‎Opinnäytetyö ja koulutuksen loppupuolen
kehittämisopinnot liittyvät sisällöllisesti valinnaisiin ‎syventäviin teemoihin ja ovat yhteydessä paikallisyksikön
tutkimus- ja kehittämislinjaan.‎

Aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen (AHOTT) – menettelyn avulla ‎opiskelija voi
hyödyntää omaa osaamistaan opinnoissaan . AHOTT-menettelyä sovelletaan ‎opintojen alusta alkaen huomioiden
kuitenkin sosiaalialan asiantuntijuuden edellyttämä riittävä ‎osaaminen.‎
                                                             1. vuosi       2. vuosi       3. vuosi       4. vuosi
OP      OPINNOT                                                     30             60             60             60
V014    SOSIAALIALAN TYÖN LÄHTÖKOHDAT
V0077   Minä sosiaalialan ammattilaisena                            10
V015    ASIAKKAAN KOHTAAMINEN
01282   Vuorovaikutus asiakastyössä                                 10
V0044   Moninainen ja monikulttuurinen asiakkuus                    10
V0078   Metodisuus asiakastyössä                                                                  10
V0046   Asiakastyön harjoittelu                                                    15
V0047   Svenska inom socialbranschen                                                   5
00634   Ruotsin kielen suullinen taito                                                 0
00635   Ruotsin kielen kirjallinen taito                                               0
V016    HYVINVOINTIPALVELUT JA
        YHTEISKUNNALLINEN VAIKUTTAMINEN
V0048   Hyvinvointiyhteiskunnan muutokset                                              5
V0079   Hyvinvoinnin tuottaminen                                                   10
01280   Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja sosiaalietiikka                                        10
V018    LUOVUUS OSALLISUUDEN VAHVISTAJANA
V0054   Osallistava draama                                                                        10
V0055   Psyko- ja sosiodraama                                                                         5
V0056   Kuvallinen ilmaisu                                                         10
V0057   Yhteisötaide ja kuvan terapeuttisuus                                           5
V0058   Soveltava liikunta ja tanssi                                                              10
V0059   Liikunnan ja tanssin erityismetodit                                                           5
V0060   Osallistava musiikki                                                                      10
V0061   Musiikin terapeuttinen käyttö                                                                 5
V0062   Ammatillisten työmenetelmien harjoittelu,                                                 15
        Luovuus osallisuuden vahvistajana
V021    SOSIAALIALAN TYÖN JOHTAMINEN JA
        KEHITTÄMINEN
V0070   Tutkimus- ja kehittämistoiminta                                                5
V0071   Tutkimus- ja kehittämistoiminnan menetelmät                                                   5
V0080   Tiimi ja ryhmätyö                                                              5
V0073   English in Social Services I                                                                                 5
V0081   Vastuullinen johtaminen työyhteisössä                                                                    10
V0075   Opinnäytetyö                                                                                             15
V0076   Ammattityön ja palveluinnovaatioiden                                                                     15
        kehittämisen harjoittelu
V022    VAPAASTI VALITTAVAT
00202   Englannin kielen osaamisen lähtötasotesti                       0
00203   Ruotsin kielen osaamisen lähtötasotesti                         0
00493   Suomi toisena kielenä- lähtötasotesti                           0
00194   Englannin kielen valmentavat opinnot                            3
00195   Ruotsin kielen valmentavat opinnot                              3
00388   Suomen kielen ja viestinnän valmentavat opinnot                 3
00522   Suomen kielen valmentavat opinnot                               3
00636   Suomen kielen kirjallinen taito    0
00637   Suomen kielen suullinen taito      0
00797   Työelämäenglantiin tutustuminen
00798   Työelämäenglantiin tutustuminen
00799   Työelämäruotsiin tutustuminen
00800   Työelämäruotsiin tutustuminen
                                          30   60   60   60
V014 SOSIAALIALAN TYÖN LÄHTÖKOHDAT, 10 op

Kuvaus:
Opiskelija omaksuu korkeakoulumaisen opiskelutavan edellyttämiä oppimisen taitoja ja perehtyy sosiaalialan työn
lähtökohtiin.

Opiskelija osaa:
• laatia henkilökohtaisen oppimissuunnitelman sisältäen kansainvälisyyden opinnoissa (HOPS), käyttää keskeisiä
opiskelun välineitä ja tekniikoita sekä opiskella erilaisissa oppimisympäristöissä
• hahmottaa oman opiskelunsa sosiaali- ja terveysalan työn ydinosaamisen ja sosiaalisen asiantuntijuuden
suunnassa

Sisältö:
Teemassa opiskellaan korkeakoulussa opiskeluun liittyviä perustietoja ja –taitoja sekä tutustutaan eri menetelmin
sosiaalialan toimintaympäristöön. Ammatillisen kasvun polku käynnistyy pienryhmätoiminnan avulla.

Osaamisen kehittyminen:
Teema on opintojen alkuun sijoittuvia perusopintoja ja sijoittuu opiskelijan ammatillisen kasvun käynnistymisen
vaiheeseen. Opiskelijan sosiaalialan ammatti-identiteetti kehittyy ja opiskelijan rooli muodostuu.


V0077 Minä sosiaalialan ammattilaisena, 10 op

Opiskelija osaa:
• arvioida oman oppimisensa lähtökohtia
• hahmottaa oppimisen arvioinnin merkityksen
• hahmottaa sosiaalialan muuttuvaa toimintaympäristöä ja sosiaalisen asiantuntijuutta
• hahmottaa sosiaalialan työtä ohjaavia arvoja ja eettisiä periaatteita
• viestiä sekä kirjallisesti että suullisesti työ- ja arkielämän tilanteissa sekä tuottaa kirjallisia raportteja käyttäen
tietoteknisiä sovelluksia
• ottaa haltuun omaa luovuuttaan ja oppimistaan ryhmässä
• jäsentää luovien ja toiminnallisten menetelmien mahdollisuuksia oman ammatillisen kehittymisen tukena ja
ymmärtää sosiokulttuurisen innostamisen ideologian periaatteita

Ammatillisen kasvun polku ja vuositeema:
Opiskelija osaa
• ottaa vastuun omasta oppimisestaan ja opiskelijan roolin omaksumisesta
• arvioida omaa oppimistaan ja ammatillisen kasvun prosessiaan

Opintojakson sisältö:
• luovuus ja taiteenkaltaiset toimintatavat sosiokulttuurisen innostamisen viitekehyksessä
• ryhmä oppimisympäristönä
• oppimaan oppimisen taidot: itsearviointi, tutkiva oppiminen, kehittämispohjainen oppiminen
• tietotekninen osaaminen ja tiedonhankinta
• kirjallinen ja suullinen viestintä
• sosiaalisen asiantuntijuus, ammatillinen kehittyminen ja oma urasuunnittelu
• sosiaalialan arvot ja eettiset periaatteet
• hyvinvointiyrittäjyys sosiaalialalla ja opiskelijana esihautomotoiminnassa

Ammatillisen kasvun polku ja vuositeema:
• oppimisen itsearviointi
• opiskelijana ammattikorkeakoulussa ja Laurean LbD-toimintamallissa

Opintojakson kuvaus:
Tämän opintojakson aikana luodaan perustaa 3,5 vuotta kestävälle ryhmäprosessille. Opiskelija saa tutustua
itseensä oppijana ja luovana toimijana sekä ryhmän jäsenenä. Opintojakson aikana tutustutaan toiminnan,
vierailukäyntien ja kirjallisten tehtävien avulla sosiaalialan työn kenttään. Opiskelija aloittaa portfoliotyöskentelyn,
joka jäsentää ammatillisen kehittymisen ja urasuunnittelun henkilökohtaisia prosesseja läpi opintojen.
Ammatillisen kasvun polku ja vuositeema
Ammatillisen kasvun polun tavoitteena on tukea opiskelijan opintojen etenemistä ja sosionomin ammatti-identiteetin
kehittymistä. Opintojakso alkaa heti opintojen alettua ja päättyy tutkinnon valmistuessa. Ammatillisen kasvun polun
vuositeema on Ammatillisen kasvun käynnistyminen ja se 1. vuonna on kytkeytyy Minä sosiaalialan ammattilaisena
– opintojaksoon. Ammatillisen kasvun opintojakso toteutetaan opettajatutoroinnin ja pienryhmäohjauksen eli
tutortapaamisten avulla.


V015 ASIAKKAAN KOHTAAMINEN, 50 op

Kuvaus:
Opiskelija osaa kohdata ja ohjata erilaisia asiakkaita ja asiakasryhmiä asiakkaita kunnioittaen ja sosiaalialan eettisiä
periaatteita noudattaen.

Opiskelija osaa:
• tunnistaa asiakkaiden erilaisia elämäntilanteita ja voimavaroja sekä luoda ammatillisen vuorovaikutussuhteen
• arvioida ja soveltaa erilaisia teoreettisia lähestymistapoja ja menetelmiä toimiessaan asiakastilanteissa
• tukea ja ohjata erilaisia asiakkaita ja asiakasryhmiä (ja perheitä) kasvun ja kehityksen eri vaiheissa ja
elämäntilanteissa

Sisältö:
Teeman opintojaksoilla saadaan perusvalmiudet sosiaalialan asiakastyöhön. Teoreettinen ja käytännössä
oppiminen alkaa aluksi omia vuorovaikutustaitoja kehittäen. Myöhemmin asiakassuhteen vuorovaikutusta opitaan
käyttämällä erilaisia ohjaamisen ja voimavaraistamisen menetelmiä. Sosiaalialan toimintaympäristöjen tunteminen
vahvistuu ja syventyy.

Osaamisen kehittyminen:
Teema sijoittuu ammatillisessa kasvussa ammatillisuuden alkuvaiheeseen, jossa oppijan ammatillisen
perusosaamisen kehittyminen ilmenee eettisen tietoisuuden heräämisenä, arvojen pohtimisena ja sitä kautta
ammatillisen vuorovaikutuksen ja asiakastyömenetelmien osaamisena yksilöiden ja ryhmien kanssa.


01282 Vuorovaikutus asiakastyössä, 10 op

Opiskelija osaa:
• tarkastella ja tutkia itseään ihmisenä, vuorovaikuttajana ja kohtaajana
• rakentaa ja luoda asiakaslähtöisiä, empaattiseen ymmärrykseen pohjautuvia vuorovaikutustilanteita
• eritellä henkilökohtaisia arvoja ja uskomuksia vuorovaikutussuhteissaan ja asiakastyössä
• ymmärtää luovien ja kokemuksellisten menetelmien mahdollisuudet vuorovaikutuksen keinona asiakastyössä
• ymmärtää ryhmän rakennetekijöitä ja prosesseja

Opintojakson sisältö:
• ihmisen elämänkaari eri kehitysvaiheissa ja elämän käännekohdissa
• ihminen psyykkisenä, sosiaalisena, fyysisenä ja seksuaalisena toimijana
• vuorovaikutuksen perusteet ja kohtaamisen taidot
• moniaistinen kohtaaminen vuorovaikutussuhteissa eri toiminnan kielten avulla (draama, musiikki, liikunta, tanssi,
kuva)
• ryhmän ilmiöiden ja ryhmässä toimimisen perusteet

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksolla perehdytään ja tutkitaan omia vuorovaikutustaitoja ja kohtaamisen tapoja sekä niiden taustalla
vaikuttavia uskomuksia ja arvoja. Opintojaksolla tutustutaan ihmiseen ja ihmisen kasvuun eri kehitysvaiheissa.
Asiakokonaisuuksia lähestytään kokemuksellisesti ja työpajaopetuksen muodossa. Opintojakso edellyttää
opiskelijalta sitoutumista ryhmätyöskentelyyn, yksilötyöskentelyyn sekä omien ajattelu- ja toimintamallien kriittistä
tarkasteluvalmiutta. Työpajatyöskentelyn aikana otetaan ensiaskeleet eri luovien menetelmien (musiikki, kuva,
draama sekä liikunta ja tanssi) mahdollisuuksista sosiaalialan työssä.


V0044 Moninainen ja monikulttuurinen asiakkuus, 10 op
Opiskelija osaa:
• hahmottaa sosiaalialan asiakaskunnan moninaisuuden
• hahmottaa kasvuun ja kehitykseen vaikuttavia tekijöitä asiakastyössä
• ottaa huomioon eri kulttuurien ja kansainvälisyyden merkityksen sosiaalialan työssä

Opintojakson sisältö:
• ihmisen kasvu ja kehitys sekä erityisen tuen tarpeet
• sosiaaliset ongelmat ja riskit erilaisissa asiakasryhmissä
• monikulttuurisuus ja antirasistinen työ

Opintojakson kuvaus:
Opintojakson aikana jatketaan perehtymistä asiakkaan kohtaamiseen erityisesti monikulttuuristen ja moninaisten
asiakkaiden kannalta. Opintojaksossa korostuu opiskelijoiden henkilökohtaisen suhteen luominen tarkasteltaviin
asioihin ja teemoihin sekä kokemuksellisesti että teoreettisesti. Oppimistehtävien ja yhteisen jakamisen kautta
opiskelijat tutustuvat sosiaalialan moninaiseen ja monikulttuuriseen toimintaympäristöön. Opintojaksoon kuuluu
Tikkurilan kansainvälisen viikon aikana ( maaliskuun 1. viikko) toteutettu viikon mittainen työskentelyjakso.


V0078 Metodisuus asiakastyössä, 10 op

Opiskelija osaa:
• hyödyntää erilaisia sosiaalialan teoreettisia lähestymistapoja ja metodisuutta toimiessaan asiakastilanteissa
yksilöiden ja ryhmien kanssa
• valita, käyttää ja arvioida erilaisia asiakastyön menetelmiä suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti
• tukea ja ohjata erilaisia asiakkaita ja asiakasryhmiä kasvun ja kehityksen eri vaiheissa ja elämäntilanteissa
• tiedostaa sosiaalialan ammattilaisen mahdollisuudet ja rajat toimia kriisitilanteissa moniammatillisen tiimin jäsenenä
• hyödyntää terapeuttisia luovia menetelmiä osana sosiaalialan asiakastyötä
• erottaa, mitä on terapeuttinen toiminta ja terapiatyö

Opintojakson sisältö:
• asiakastyön tutkimukselliset ja tiedolliset lähtökohdat
• sosiaalialan asiakastyön teoreettiset lähestymistavat ja metodit
• sosiaalityön metodisuuden luonne ja sosiaalityön menetelmälliset perinteet
• kriisityön perusteet
• kuvataide-, liike- ja tanssi- sekä musiikkiterapian perusteet ja draaman mahdollisuudet terapiamuotona

Opintojakson kuvaus:
Opintojakson aikana jäsennetään sosiaalialan työn käsitteitä, tavoitteita ja tehtäviä
yhteiskunnassa sekä perehdytään sosiaalialan ja -työn teoreettisiin ja metodisiin lähtökohtiin. Teorian ja käytännön
vuoropuhelun (harjoitukset + työelämä) sekä oppimistehtävien kautta opiskelija oppii käyttämään erilaisia
sosiaalialan työmuotoja ja menetelmiä sekä tunnistamaan, selkiinnyttämään ja arvioimaan omia toimintatapojaan ja
työskentelyvalmiuksiaan. Jaksolla tutustutaan terapeuttisen luovan toiminnan muotoihin ja kriisityöhön osana
sosiaalialan työtä.


V0046 Asiakastyön harjoittelu, 15 op

Opiskelija osaa:
• hahmottaa organisaation perustehtävää ja toimintaympäristöä
• kohdata ja ohjata erilaisia asiakkaita ja asiakasryhmiä sosiaalialan työn perustehtävän mukaisesti ja
asiakaslähtöisesti
• osallistua aktiivisesti ja vastuullisesti työyhteisön toimintaan
• jäsentää ammatillisia osaamistavoitteita ja kehittää joustavasti niitä oppimisprosessinsa mukaisesti
• arvioida omaa ammatillista kasvuaan sekä vahvuuksiaan ja kehittymistarpeitaan asiakastyössä
• toimia sosiaalialan eettisten periaatteiden mukaisesti

Opintojakson sisältö:
• asiakastyön perusvalmiuksien käytännöllinen opiskelu harjoittelupaikassa

Opintojakson kuvaus:
Asiakastyön harjoittelu suoritetaan sosiaalialan toimintaympäristöissä, joissa opiskelijalla on mahdollisuus osallistua
asiakastyöhön. Harjoittelun aikana on keskeistä opiskelijan omien tavoitteiden asettaminen ja oman ammatillisen
osaamisen arviointi käytännön asiakastyöskentelyn lisäksi.


V0047 Svenska inom socialbranschen, 5 op

Opiskelija osaa:
• käyttää ruotsin kieltä kirjallisesti ja suullisesti työympäristössään
• toimia asiantuntijayhteisössä käyttäen tehokkaasti viestinnän keinoja
• viestiä oman asiantuntijuusalueensa teemoista käyttäen erilaisia viestintäkanavia
soveltaa vieraskielisistä lähteistä etsimäänsä tietoa
• hahmottaa sosiaalialan osaamista ja käytäntöjä muissa Pohjoismaissa

Opintojakson sisältö:
• asiakaslähtöinen suullinen ja kirjallinen viestintä
• sosiaalityön keskeinen terminologia
• työnhaku, opiskelijan itsensä, koulutuksen ja työkokemuksen esittely
• tutustuminen Pohjoismaiden sosiaalialan osaamiseen

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksossa opiskelija saavuttaa ruotsin kielessä vähintään eurooppalaisen viitekehyksen mukaisen taitotason
B1.2. Lisäksi hän saa valtionhallinnon kielitutkinnon mukaisen arvioinnin hyvä tai tyydyttävä suullisesta ja
kirjallisesta kielitaidosta.


00634 Ruotsin kielen suullinen taito, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Tämä opintojakso on ruotsin kielen suullisen taidon arvioinnin merkitsemistä varten.


00635 Ruotsin kielen kirjallinen taito, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Tämä opintojakso on ruotsin kielen kirjallisen taidon arvioinnin merkitsemistä varten.


V016 HYVINVOINTIPALVELUT JA YHTEISKUNNALLINEN VAIKUTTAMINEN, 25 op

Kuvaus:
Opiskelija tuntee suomalaisen sosiaaliturva- ja hyvinvointipalvelujärjestelmän. Opiskelija ymmärtää hyvinvoinnin
moniulotteisuuden ja erilaiset mahdollisuudet toteuttaa hyvinvointipolitiikkaa ja tuottaa hyvinvointia. Opiskelija saa
valmiuksia toimia verkostoissa sekä moniammatillisessa yhteistyössä ja projekteissa.

Opiskelija osaa:
• tunnistaa yhteisötason ja yhteiskunnallisen tason muutoksia
• hahmottaa suomalaisen sosiaaliturvajärjestelmän kokonaisuuden sekä tuntee keskeisen palveluja ohjaavan
lainsäädännön ja palvelurakenteen
• ohjata erilaisia asiakasryhmiä palvelujen ja etuisuuksien käytössä
- toimia eri menetelmin yhteisöjen ja kansalaisten aseman vahvistamiseksi yhteiskunnassa
- tunnistaa hyvinvointiyrittäjyys osana hyvinvointipalvelujen tuottamista
• toimia moniammatillisissa työryhmissä ja - verkostoissa
• käyttää rakenteellisen sosiaalityön menetelmiä ja työmuotoja ja liittää ne yhteiskunnalliseen ja sosiaalieettiseen
viitekehykseen.
• hahmottaa sosiaalipolitiikan muutoksia EU:n integraatiokehityksessä sekä globalisaation tuomia haasteita
sosiaaliturvajärjestelmään ja asiakastyöhön

Sisältö:
Teemassa on keskeistä tunnistaa globaalia kehitystä ja hyvinvointiyhteiskunnan muutoksia sekä näiden vaikutuksia
hyvinvointipalvelujen tarpeeseen ja järjestämiseen. Teemassa paneudutaan sosiaalipolitiikan peruslähtökohtiin,
yhteiskunnalliseen muutokseen kansalaisten yhteisöjen ja yhteiskunnan näkökulmasta. Teemassa toimitaan erilaisin
menetelmin kansalaisten hyvinvoinnin vahvistamiseksi. Teema antaa perustiedot sosiaaliturvasta ja –oikeudesta
sekä yrittäjämäisistä hyvinvointipalveluista kuten järjestöt, yhdistykset ja yksityiset yritykset. Keskeistä on myös
verkostotyön ja moniammatillisen yhteistyön käsittely sekä kriittinen sosiaalialan ammattietiikka.

Osaamisen kehittyminen:
Teema sijoittuu opiskelijan ammatillisen kasvun vaiheeseen, jossa opiskelijan alan ydinosaaminen kehittyy ja
syvenee. Omien toiminnallisten valmiuksien käyttö kehittyy erilaisissa projekteissa ja yhteistyöverkostoissa.
Teemassa opiskelijan eettinen tietoisuus ja yhteiskuntavastuu vahvistuvat ja yhteiskunnallisten prosessien ja
rakenteiden merkitys syvenee. Globaalin kehityksen lainalaisuudet vahvistuvat ja hyvinvointipalvelujärjestelmän ja –
palveluiden kehittämisosaaminen vahvistuu.


V0048 Hyvinvointiyhteiskunnan muutokset, 5 op

Opiskelija osaa:
• tarkastella yhteiskunnallisia muutoksia hyvinvoinnin ja sosiaalialan työn näkökulmista
• hahmottaa suomalaisen sosiaalipalvelujärjestelmän kehityslinjoja
• ennakoida kansainvälisyyskehityksen vaikutuksia omalla ammattialallaan

Opintojakson sisältö:
• hyvinvointi, talous ja yhteiskuntapolitiikka
• suomalainen yhteiskunta ja sen muutokset sosiaalialan työn kehyksenä
• sosiaalipalvelujärjestelmä ja sen muutokset kansallisessa ja kansainvälisessä yhteydessä
• yhteiskuntatieteellinen tutkimus ja sosiaalialan työ

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksossa on keskeistä tunnistaa globaalia kehitystä ja hyvinvointiyhteiskunnan muutoksia sekä näiden
vaikutuksia hyvinvointipalvelujen tarpeeseen ja järjestämiseen. Opintojaksossa paneudutaan sosiaalipolitiikan
peruslähtökohtiin ja yhteiskunnalliseen muutokseen kansalaisten, yhteisöjen ja yhteiskunnan näkökulmasta.


V0079 Hyvinvoinnin tuottaminen, 10 op

Opiskelija osaa:
• hahmottaa sosiaalialan työhön liittyvän lainsäädännön ja hallinnon yleiset perusteet sekä hyvinvoinnin
tuottamiseen liittyvän palvelujärjestelmän ja sen toiminnan
• jäsentää hyvinvoinnin tuottamiseen liittyviä kehittämishaasteita alueellisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla
• tunnistaa ja nimetä hyvinvoinnin tuottamiseen liittyviä eettisiä kysymyksiä
• tunnistaa yhteisöön liittyvät luovat voimavarat ja niiden mahdollisuudet edistää yksilöiden hyvinvointia yhteisössä
sosiokulttuurisen innostamisen keinoin
• jäsentää yhteisön, yhteisöllisyyden ja yhteisötyön käsitteitä

Opintojakson sisältö:
• hyvinvointiyhteiskunnan arvopohja ja hyvinvointipalvelujen eettiset kysymykset
• sosiaalipalvelujärjestelmä ja palveluja määrittelevä ja säätelevä yleinen lainsäädäntö
• palvelujen tuottamisen hallinnolliset periaatteet ja mallit
• palvelujen kehittämishaasteet, innovaatiotoiminta sekä hyvinvointiteknologia
• yrittäjämäisen toimintatavan perusteet ja hyvinvointiyrittäjyyden lähtökohdat
• sosiokulttuurinen innostaminen yhteisöissä
• luovat ja toiminnalliset menetelmät yksilöiden, ryhmien ja yhteisöjen ohjauksessa

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksolla tutustutaan hyvinvointipalvelujen tuottamiseen, lainsäädäntöön sekä hallinnon perusteisiin. Jakson
aikana opiskelija saa valmiuksia toimia sosiokulttuurisen innostamisen keinoin erilaisissa yhteisöissä jaksolla
toteutettavien projektien kautta. Projektit toteutetaan yrittäjyyden periaatteiden mukaisesti.


01280 Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja sosiaalietiikka, 10 op
Opiskelija osaa:
• hahmottaa sosiaalisia, yhteiskunnallisia ja globaaleja muutoksia
• analysoida huono-osaisuutta luovia ja ylläpitäviä yhteiskunnallisia ja globaaleja rakenteita ja prosesseja sekä
keinoja vaikuttaa niihin
• huomioida kestävän kehityksen näkökulman työssään ja toimia sen mukaisesti
• käynnistää arvokeskustelua, toimia aktivoijana erilaisissa organisaatioissa ja verkostoissa
• tunnistaa yhteiskunnalliseen kehitykseen ja hyvinvointipalvelujen moninaisuuteen liittyviä eettisiä kysymyksiä
• edistää tasa-arvoisuuden periaatteiden toteutumista sosiaalialan työssä
• edistää yhteiskuntavastuun toteutumista

Opintojakson sisältö:
• kansalaisvaikuttaminen ja tiedottaminen
• yhdyskunta-, alue- ja yhteisötyö
• sosiaalisten ongelmien rakentuminen ja rakenteellinen sosiaalityö sekä näiden globaalit ulottuvuudet
• yhteiskunnallinen ja poliittinen vaikuttaminen
• sosiaalietiikka, etiikan teoriat ja lähestymistavat
• oikeudenmukaisuus moraalisena ja eettisenä ilmiönä

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksossa käsitellään vaikuttajana toimimisen mahdollisuuksia eri sidosryhmissä ja erilaisia vaikuttamisen
keinoja ja välineitä. Opintojakso antaa valmiuksia edistää tasa-arvoisuuden ja yhteiskuntavastuun periaatteiden
toteutumista sosiaalialan työssä.


V018 LUOVUUS OSALLISUUDEN VAHVISTAJANA, 30 op

Kuvaus:
Opiskelija osaa hahmottaa luovuuden ja luovan toiminnan merkityksen yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan
hyvinvoinnin edistämisessä ja osaa edistää luovuuden arvoa inhimillisen kasvun ja osallisuuden vahvistajana.
Teeman työskentely tukee luovaa ja osallistavaa oppimista.

Opiskelija osaa:
• soveltaa eri ilmaisun muotoja ja hyödyntää niitä omassa luovassa prosessissaan osana ammatillista
kehittymistään ja asiakastyötä
• jäsentää ja hyödyntää luovuuden ulottuvuudet: olemisen tapa, ajattelun keino, moniaistinen kieli, vaikuttumisen
keino ja tutkimisen väline
• toimia ja vaikuttaa sosiokulttuurisena innostajana yhteisöjen hyvinvointia lisäävissä projekteissa yhteistyössä
muiden toimijoiden kanssa
• tutkia ja kehittää emotionaalista ja sosiaalista pääomaa yhteiskunnallisella tasolla taiteenkaltaisia toimintoja
hyödyntäen

Sisältö:
Opiskelija suorittaa kaksi 15 op:n laajuista kokonaisuutta neljästä vaihtoehdosta. Teeman kokonaisuudessa
pureudutaan luovuuden mahdollisuuksiin ja rajoihin yksilön, ryhmän, yhteisön ja yhteiskunnan näkökulmista
sosiaalialan viitekehyksessä. Teemassa syvennetään ymmärrystä ihmisen moniaistisesta olemisen tavasta ja
työskentelymuodoista ammattityössä. Kokonaisuudessa omaksutaan sosiokulttuurisen innostajan rooli toiminnan ja
teorian kautta. Jakson aikana osaaminen on draaman, liikkeen, kuvan ja musiikin kielen soveltamista alan työssä,
oman roolin ja ilmaisun tutkimista haasteellisissa tilanteissa, vaikeiden ja tärkeiden ilmiöiden näkyväksi tekemistä
moniarvoisessa asiakastyössä, asiakkaan osallisuuden vahvistamista ja uusien mahdollisuuksien sekä ratkaisujen
kehittämistä taiteenkaltaisen toiminnan ja sosiaalisen asiantuntijuuden välille. Teeman aiheita ovat osallisuus,
liittyminen ja syrjäytyminen yhteisössä, kulttuurinen identiteetti ja toiminnallisuus osana yhteisötyötä.

Osaamisen kehittyminen:
Teema sijoittuu ammatillisessa kasvussa ammatillisen osaamisen syventämisen vaiheeseen. Teemassa opiskelijan
eettinen tiedostaminen ja erilaisten näkökulmien huomioiminen työskentelyssä kasvaa sekä opiskelijan kyky
hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti kehittyy. Oma vastuunotto ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta
kehittyy.
V0054 Osallistava draama, 10 op

Opiskelija osaa:
• ottaa käyttöön valmiuksiaan draamallisessa toiminnassa ammatillisen osaamisen tukena ja kuntouttavana
välineenä sekä työn voimavarana.
• suunnitella, ohjata ja arvioida ryhmäprosesseja, joissa hyödynnetään draaman keinoja
• soveltaa draaman ja teatterin kieltä vaihtoehtona tutkia ja tehdä näkyväksi yhteisön erilaisia tärkeiksi ja vaikeiksi
koettuja kysymyksiä
• toimia draaman ja sosiaalialan työn innostajana, menetelmien kehittäjänä ja vaikuttajana sosiaalisen
asiantuntijuuden kentässä

Opintojakson sisältö:
• draaman ja teatterin keinot sekä tekemisen taidot sosiaalialan työssä
• oman ilmaisun kehittäminen
• draaman suuntaukset ja menetelmät sosiaalialan työssä
• draaman ohjaajan ja innostajan tehtävät
• teatteriksi ajatteleminen

Opintojakson kuvaus:
Jakson aikana perehdytään sosiaalialan ilmiöihin, asiakkuuteen, työn haasteisiin draaman keinoin ja draamaan sen
eri lajeihin. Jakson aikana osaaminen on draaman kielen vastuullista soveltamista alan työssä, oman roolin ja
ilmaisun tutkimista haasteellisissa tilanteissa, vaikeiden ja tärkeiden ilmiöiden näkyväksi tekemistä asiakastyössä.
Pääpaino on kokemuksellisessa oppimisessa ja sitoutumisessa ryhmän prosessiin.


V0055 Psyko- ja sosiodraama, 5 op

Opiskelija osaa:
• joitakin psyko- ja sosiodraaman keskeisiä tekniikoita ja teoreettista taustaa
• hahmottaa psyko – ja sosiodraaman mahdollisuudet sosiaalialan työssä
• hahmottaa draaman terapeuttisen ulottuvuuden
• toimia vastuullisesti sosiaalisen työn ja draamallisen toiminnan rajapinnoilla

Opintojakson sisältö:
• psyko- ja sosiodraaman teoria ja keskeiset käsitteet
• perustekniikat
• sosiometria ja eettiset kysymykset
• psykodraama terapiana

Opintojakson kuvaus:
Jakson aikana perehdytään sosiaalialan ilmiöihin, asiakkuuteen, työn haasteisiin draaman keinoin ja draamaan sen
eri lajeihin. Jakson aikana osaaminen on draaman kielen vastuullista soveltamista alan työssä, oman roolin ja
ilmaisun tutkimista haasteellisissa tilanteissa, vaikeiden ja tärkeiden ilmiöiden näkyväksi tekemistä asiakastyössä.
Pääpaino on kokemuksellisessa oppimisessa ja sitoutumisessa ryhmän prosessiin.


V0056 Kuvallinen ilmaisu, 10 op

Opiskelija osaa:
• ottaa käyttöön valmiuksiaan kuvallisessa toiminnassa ammatillisen osaamisen tukena ja kuntouttavana välineenä
sekä työn voimavarana
• suunnitella, ohjata ja arvioida ryhmäprosesseja, joissa hyödynnetään luovan toiminnan keinoja
• toimia taiteenkaltaisten toimintojen ja sosiaalialan työn menetelmien kehittäjänä ja vaikuttajana sosiaalisen
asiantuntijuuden kentässä
• tunnistaa ja vaikuttaa luovuuden ehtoihin ja puitteisiin luovan yhteisön ja luovan hyvinvointiyhteiskunnan
kehittymiseksi

Opintojakson sisältö:
• kuvan keinot sekä tekemisen taidot sosiaalialan työssä
• oman ilmaisun kehittäminen
• kuvallisen ilmaisun ohjaajan tehtävät
• visuaalisten kokemusten merkitys yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan hyvinvoinnin edistämisessä
• katsomisen tavat ja nähdyksi tuleminen

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija syventää teorian ja tekemisen kautta käsitystään kuvallisen ilmaisun mahdollisuuksista sosiaalialan
työssä. Opintojaksolla opiskelija etsii omia kuvallisia ilmaisukeinoja tekemällä ja havainnoimalla ja löytää kuvan
mahdollisuudet ja rajat asiakastyössä. Opiskelija toimii kuvallisen prosessin ohjaajana ja ymmärtää
suunnitelmallisuuden, tavoitteellisuuden ja reflektoinnin merkityksen yksilön, ryhmän ja yhteisön kanssa
työskenneltäessä.


V0057 Yhteisötaide ja kuvan terapeuttisuus, 5 op

Opiskelija osaa:
• kohdata erityisen tuen tarpeessa olevia henkilöitä, joilla on jokin pitkäaikaissairaus, vamma tai muu liikunnallinen,
psyykkinen, sosiaalinen erityisvaikeus
• ohjata, soveltaa kuvallista toimintaa ja avustaa erityisen tuen tarpeessa olevia henkilöitä
• soveltaa kuvan terapeuttista, kuntouttavaa ulottuvuutta
• soveltaa kuvan kieltä vaihtoehtona tutkia ja tehdä näkyväksi yhteisön erilaisia tärkeiksi ja vaikeiksi koettuja
kysymyksiä

Opintojakson sisältö:
• yhteisö- ja ympäristötaide
• terapeuttinen ulottuvuus kuvallisessa toiminnassa

Opintojakson kuvaus:
Opintojakson aikana opiskelija saa työpajaopetuksen puitteissa omakohtaisen kokemuksen kuvan terapeuttisista
mahdollisuuksista. Kuvan terapeuttiseen ulottuvuuteen perehdytään kirjallisuuden ja kirjoittamisen kautta. Alan
työympäristöissä ja hankkeissa toteutetaan pienoisprojekteja, jotka antavat opiskelijalle valmiuksia toimia kuvallisen
toiminnan ohjaajana yhteisön tarpeita kuunnellen.


V0058 Soveltava liikunta ja tanssi, 10 op

Opiskelija osaa:
• ottaa käyttöön valmiuksiaan liikunnallisessa toiminnassa ammatillisen osaamisen tukena ja kuntouttavana
välineenä sekä työn voimavarana.
• suunnitella, ohjata ja arvioida ryhmäprosesseja, joissa hyödynnetään liikunnan ja tanssin keinoja
• luoda ja kehittää olemassa olevan tiedon pohjalta omaa näkemystä liikunnasta ja tanssista sekä niiden
soveltamismahdollisuuksista, erityismetodeista alan työssä
• toimia sosiaalialan työn, liikunnan ja tanssin innostajana, menetelmien kehittäjänä ja vaikuttajana sosiaalisen
asiantuntijuuden kentässä

Opintojakson sisältö:
• liikunnan keinot ja tekemisen taidot sosiaalialan työssä
• ruumiillisten kokemusten sekä liikkumisen merkitys yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan hyvinvoinnin ja terveyden
edistämisessä
• liikunnan ja tanssin yhteisöllisyys ja sosiaalinen pääoma
• ulkona ja syrjässä: ympäristötaide, retkeily, ulkoilu, seikkailu

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksolla perehdytään sosiaalialan työn ja liikunnan sekä tanssin yhdistämisen prosessiin, sen
mahdollisuuksiin ja rajoihin. Jaksolla korostuu erityisesti asiakkaan osallisuuden vahvistaminen ja vuorovaikutuksen
tukeminen sekä uusien mahdollisuuksien sekä ratkaisujen kehittäminen liikunnallisen toiminnan ja sosiaalisen
asiantuntijuuden välille. Pääpaino on kokemuksellisessa oppimisessa ja sitoutumisessa ryhmän prosessiin.


V0059 Liikunnan ja tanssin erityismetodit, 5 op
Opiskelija osaa:
• hahmottaa ihmisen kokonaisvaltaisen olemisen, mielen ja kehon yhteyden sekä yhteisöön liittymisen tarpeet,
liittymisen esteet, liittymisen tukemisen muodot
• kohdata erityisen tuen tarpeessa olevia henkilöitä, joilla on jokin pitkäaikaissairaus, vamma tai muu liikunnallinen,
psyykkinen, sosiaalinen erityisvaikeus
• ohjata, soveltaa liikuntaa ja avustaa erityisen tuen tarpeessa olevia henkilöitä
• soveltaa liikunnan ja tanssin terapeuttista, kuntouttavaa ulottuvuutta

Opintojakson sisältö:
• sosiaalis-emotionaaliset ja liikunnalliset erityistarpeet, ilmeneminen, taustatekijät, haasteiden arviointi ja tukeminen
• apuvälineet ja niiden käyttäminen liikunnassa ja liikkumisessa
• Sherbornen vuorovaikutusliikunta, psykomotoriikka ja muita erityismetodeja
• liike- ja tanssiterapian metodit

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksolla perehdytään sosiaalialan työn ja liikunnan sekä tanssin yhdistämisen prosessiin, sen
mahdollisuuksiin ja rajoihin. Jaksolla korostuu erityisesti asiakkaan osallisuuden vahvistaminen ja vuorovaikutuksen
tukeminen sekä uusien mahdollisuuksien sekä ratkaisujen kehittäminen liikunnallisen toiminnan ja sosiaalisen
asiantuntijuuden välille. Pääpaino on kokemuksellisessa oppimisessa ja sitoutumisessa ryhmän prosessiin.


V0060 Osallistava musiikki, 10 op

Opiskelija osaa:
• ottaa käyttöön omia valmiuksiaan musiikillisessa toiminnassa sekä ammatillisen osaamisen tukena että työn
voimavarana
• suunnitella, ohjata ja arvioida ryhmäprosesseja, joissa hyödynnetään musiikin keinoja
• soveltaa musiikkia asiakastyössä tukien yksilön ja ryhmän toimintaa
• toimia musiikkitoiminnan kehittäjänä ja vaikuttajana sosiaalisen asiantuntijuuden kentässä
• vaikuttaa luovuuden ehtoihin ja puitteisiin luovan yhteisön ja luovan hyvinvointiyhteiskunnan kehittymiseksi

Opintojakson sisältö:
• musiikin merkitys ja rooli sosiaalialan työssä ja hyvinvointiyhteiskunnassa
• oman musiikillisen ilmaisun kehittäminen
• ohjaajuus musiikkitoiminnassa
• musiikin työtavat ja elementit sekä menetelmät sosiaalialan työssä

Opintojakson kuvaus:
Jaksolla tutustutaan oman tekemisen kautta musiikin työtapoihin ja elementteihin kasvatuksen ja kuntoutuksen
näkökulmasta sekä tutkitaan ja kehitetään omaa työskentelyä toiminnan ja teorian tasolla. Jakson aikana kehitetään
omaa ohjaajan roolia sekä valmiuksia musiikkitoiminnan suunnitteluun, ohjaamiseen ja arviointiin. Jakson aikana
syvennetään omien kokemusten ja teorian pohjalta omaa näkemystä musiikin käyttömahdollisuuksista sosiaalialan
työssä. Musiikin soveltamista asiakastyöhön harjoitellaan erilaisten asiakastyön projektien kautta.


V0061 Musiikin terapeuttinen käyttö, 5 op

Opiskelija osaa:
• soveltaa ja käyttää musiikkia terapeuttisesti asiakkaan hyvinvoinnin tukena
• hyödyntää omia musiikillisia voimavarojaan asiakastyössä ja oman työhyvinvoinnin tukena
• hahmottaa musiikkiterapian merkityksen ja mahdollisuudet terveyden edistäjänä

Opintojakson sisältö:
• terapeuttinen ulottuvuus musiikissa
• musiikki ilmiönä
• musiikin terapeuttiset mahdollisuudet asiakastyössä
• musiikkiterapian menetelmiä
• musiikki voimavarana

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksolla tutustutaan musiikin terapeuttisiin mahdollisuuksiin omien kokemusten, käytännön esimerkkien ja
teorian kautta. Jakson aikana perehdytään erilaisiin musiikkiterapian menetelmiin ja työtapoihin sekä pohditaan
musiikin merkitystä eri asiakasryhmien sekä yksilön ja ryhmän hyvinvoinnin näkökulmasta. Opintojakson aikana
aihetta lähestytään työpajojen, luentojen ja kirjallisten tehtävien kautta.


V0062 Ammatillisten työmenetelmien harjoittelu, Luovuus osallisuuden vahvistajana, 15 op

Opiskelija osaa:
• toimia ammatillisten toimintatapojen mukaisesti ja arvioida niitä suhteessa organisaation perustehtävään
• analysoida teoreettisesti perustellen käytännön ammattitoimintaa ja työtilanteita
• rakentaa empaattisen vuorovaikutussuhteen
• havaita eettisiä valintatilanteita ja etsiä ratkaisuja työyhteisön jäsenenä, asiakkaiden kanssa ja
yhteistyöverkostoissa
• arvioida itseään kehittyvänä ammattilaisena suhteessa ammattityön menetelmiin ja asiakastyön haasteisiin
• kehittää kansainvälisyys-ja monikulttuurisuusosaamistaan kansallisessa ja kansainvälisessä toimintaympäristössä
• teeman harjoittelun erityistavoitteena:
• hyödyntää luovia toimintoja osana asiakastyötä
• rakentaa tavoitteellisesti vuorovaikutussuhteita hyödyntäen luovia toimintoja

Ammatillisen kasvun polku ja vuositeema:
Opiskelija osaa:
• tunnistaa ryhmän merkityksen osana oppimista ja jakaa oppimistaan ryhmässä
• tuntee sosiaalialan asiantuntijuuden ammatillisen osaamisen vaatimukset

Opintojakson sisältö:
• asiakastyön menetelmät
• tutkivan työotteen harjoittaminen

Ammatillisen kasvun polku ja vuositeema:
• ammatillinen kasvu ja ammatti-identiteetti

Opintojakson kuvaus:
Ammatillisten menetelmien harjoittelun harjoittelupaikaksi soveltuvat kaikki vaihtoehtoiseen teemaan soveltuvat alan
toimintaympäristöt opiskelijan omien tavoitteiden ja suuntautumisen mukaan. Opiskelija voi kehittää tähän teemaan
liittyvää kansainvälisyys-ja monikulttuurisuusosaamistaan suorittamalla harjoittelu ulkomailla. Lastentarhanopettaja
– pätevyyden saaminen edellyttää harjoittelua päiväkodissa 2. tai 3. harjoittelussa.

Ammatillisen kasvun polku ja vuositeema
Ammatillisen kasvun polun vuositeema on Alan ydinosaamisen kehittäminen ja se liittyy 2. vuonna Ammatillisten
menetelmien harjoitteluun. Ammatillisen kasvun opintojakso toteutetaan opettajatutoroinnin ja pienryhmäohjauksen
eli tutortapaamisten avulla.

Edeltävät opinnot:
Asiakastyön harjoittelu
10 op vaihtoehtoisia syventäviä opintoja tai vastaavat tiedot
Asiakastyön harjoittelu - opintojakso sekä vähintään 10 op vaihtoehtoisia syventäviä opintoja tai vastaavat tiedot.


V021 SOSIAALIALAN TYÖN JOHTAMINEN JA KEHITTÄMINEN, 60 op

Kuvaus:
'

Opiskelija osaa:
• käyttää ja soveltaa tutkimus- ja kehittämistyön menetelmiä
• kehittää tutkimuksellisesti työelämää tuottamalla uusia ratkaisuja tuotteina, toimintamalleina tai työkulttuurina
• toimia vastuullisena työyhteisöjen ja verkostojen jäsenenä, johtajana ja kehittäjänä
• toimia tavoitteellisesti ryhmän jäsenenä
• hahmottaa monikulttuuristen ja kansainvälisten työyhteisöiden ja verkostojen toimintaa
Sisältö:
Teemassa korostuu tutkimus- ja kehittämistoiminnan oppiminen sekä työyhteisössä toimiminen. Johtaminen ja
ryhmässä toimiminen ovat keskeinen osa teemaa.

Teemaan sisältyvä opinnäytetyö on osa ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyötä. Se syventää opiskelijan
ammatillista kehittymistä ja palvelee työelämää ja aluekehitystä sekä luo pohjaa myös kansainväliselle yhteistyölle.
Opinnäytetyö kehittää työtä ja työelämän käytänteitä ja voi tuottaa merkityksellisiä innovaatioita. Siinä painottuu
vuorovaikutus työelämän kanssa sekä tutkiva ja kehittävä työote. Opinnäytetöiden raporteissa korostuu
tavoitteellisen toiminnan ja sen tulosten kuvaaminen sekä teoreettinen että tutkimuksellinen analysointi.
Opinnäytetyöt sisältävät työelämää kuvailevaa ja selittävää uutta tietoa. Opiskelija rohkaistaan tekemään
opinnäytetyönsä myös monikulttuurisissa ja kansainvälisissä hankkeisa. Opintojakso sisältää kypsyysnäytteen.
Kypsyysnäytteessä opiskelija osoittaa aihealueen hallintaa sekä hyvää kirjallista ilmaisutaitoa.

Osaamisen kehittyminen:
Teema sijoittuu ammatillisen kasvun vaiheeseen, jossa työelämän kehittämisen ja uudistamisen valmiudet
vahvistuvat. Teemassa korostuu kehittämis- ja johtamisvalmiuksien kehittyminen ja ammattiosaamisen
syventyminen. Teema kytkeytyy opiskelijan valitsemaan syventävään teemaan ja paikallisyksikön tutkimus- ja
kehittämistyön linjoihin.


V0070 Tutkimus- ja kehittämistoiminta, 5 op

Opiskelija osaa:
• hahmottaa tutkimus-ja kehittämistoiminnan merkityksen sosiaalialalla
• tunnistaa tutkimus- ja kehittämistyön eettisen näkökulman
• muodostaa käsityksen tutkimus- ja kehittämisprosessista
• etsiä ja soveltaa kansainvälisiä tutkimuksia osaamisen syventämisessä

Opintojakson sisältö:
• kehittämistyö ja tutkiva työote sosiaalialalla
• projektityö, projektityön menetelmät ja arviointi
• tieteen filosofia ja etiikka
• tutkimus- ja kehittämisprosessi, tiedonhankinta ja tieteellinen kirjoittaminen
• opinnäytetyön prosessi ja käytänteet

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksolla perehdytään tutkivan ja kehittävän työn perusteisiin ja sosiaalialan kehittämistyön lähtökohtiin ja
eettisiin periaatteisiin. Opintojaksolla perehdytään tutkimusprosessiin ja projektityön periaatteisiin. Opintojaksolla
opiskelija tutustuu opinnäytetyön prosessiin.


V0071 Tutkimus- ja kehittämistoiminnan menetelmät, 5 op

Opiskelija osaa:
• suunnitella tutkimusasetelman, valita tarkoituksenmukaiset tutkimusmenetelmät ja toteuttaa pienimuotoisen
tutkimusprosessin
• tuottaa ja analysoida laadullisia tutkimusaineistoja
• suorittaa kyselylomaketutkimuksen ja analysoida kvantitatiivista tutkimusaineistoa tilastollisia perusmenetelmiä
käyttäen

Opintojakson sisältö:
• tutkimuksen metodologia
• kvalitatiiviset tutkimusmenetelmät
• kvantitatiiviset tutkimusmenetelmät

Opintojakson kuvaus:
Opintojakson aikana keskeistä on tutustua tutkimusmenetelmiin ja saada valmiuksia soveltaa niitä omaan
opinnäytetyöhön. Opiskelija oppii käyttämään tutkimusmenetelmiä ja perehtyy laadullisen ja määrällisen aineiston
tuottamisen ja analyysin menetelmiin.
V0080 Tiimi ja ryhmätyö, 5 op

Opiskelija osaa:
• hahmottaa tavoitteellisen toiminnallisen ryhmän kokonaisuuden ja mieltää itsensä osaksi ryhmäprosessia
• analysoida ja kehittää omaa toimintaansa vastuullisena ryhmän ja tiimin jäsenenä
• tarkastella ja soveltaa ryhmädynamiikkaa ja sen peruslainalaisuuksia ryhmän ohjauksessa
• toimia kokemuksellisen ryhmän ohjaajana

Opintojakson sisältö:
• ryhmän voima ja luovuus
• vallan ja johtajuuden eri muodot ryhmien prosesseissa
• kokemuksellisen ja toiminnallisen ryhmän ohjaaminen

Opintojakson kuvaus:
Opintojakson aikana tutkitaan ryhmään liittyviä ilmiötä ja syvennetään ryhmäosaamista. Opiskeluryhmä toimii
kokemuksellisena oppimisympäristönä, jossa tutkitaan ryhmää ja siihen liittyvää dynamiikkaa ja muita ilmiöitä.
Opiskelija saa kokemuksen ryhmän ja tiimin jäsenyydestä ja osaa analysoida oman ja muiden toiminnan merkitystä
ryhmässä. Opiskelija syventää osaamistaan ryhmän ohjaajana.


V0073 English in Social Services I, 5 op

Opiskelija osaa:
• viestiä englannin kielellä työyhteisössään ja monikulttuurisessa ympäristössä
• toimia asiantuntijayhteisössä käyttämällä tehokkaasti viestinnän keinoja
• viestiä oman asiantuntijuusalueensa teemoista käyttäen erilaisia viestintäkanavia
• soveltaa vieraskielisistä lähteistä etsimäänsä tietoa
• hahmottaa sosiaalialan osaamista ja käytäntöjä globaalisti

Opintojakson sisältö:
• suullinen ja kirjallinen ammatillinen viestintä
• sosiaalityön keskeinen terminologia
• työnhaku, opiskelijan itsensä, koulutuksen ja työkokemuksen esittely
• tutustuminen sosiaalialan osaamiseen eri maissa Kansainvälisellä viikolla

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksossa osaaminen on vaikuttajan osaamista viestinnällisin keinoin. Osaamisen kehittämisen viitekehys on
suomenkielisten työorganisaatioiden lisäksi englantia työkielenään käyttävät organisaatiot. Opintojaksossa opiskelija
saavuttaa vähintään eurooppalaisen viitekehyksen mukaisen taitotason B.2.


V0081 Vastuullinen johtaminen työyhteisössä, 10 op

Opiskelija osaa:
• toimia vastuullisesti ja tavoitesuuntautuneesti organisaation työntekijänä ja johtamistilanteissa
• toimia työyhteisön jäsenenä tai esimiehenä sekä edistää omaa ja yhteisön hyvinvointia
• tunnistaa ja toimia organisaation eettisten arvojen mukaisesti monikulttuurisissa työyhteisöissä ja arvioida omaa ja
organisaation toimintaa kriittisesti
• käyttää soveltavan tutkimus- ja kehittämistoiminnan työvälineitä ja luovia menetelmiä organisaation
kehittämistyössä ja laatutyössä
• soveltaa työlainsäädäntöä käytännön työtilanteissa
• ymmärtää taloushallinnon perusperiaatteet organisaation toiminnassa
• arvioida omia alaistaitoja ja sisäisen yrittäjyyden piirteitä
• kehittää itseään ammattilaisena ja työyhteisön vastuullisena toimijana

Ammatillisen kasvun polku ja vuositeema:
Opiskelija osaa:
• toimia vastuullisesti työntekijän roolissa ottaen vastuuta omasta ja yhteisön hyvinvoinnista
Opintojakson sisältö:
• organisaatiokulttuuri ja arvot
• strateginen johtaminen, organisaation kehittäminen ja laatutyö
• henkilöstöjohtaminen ja työhyvinvointi
• itsensä johtaminen, alaistaidot
• mentorointi
• taloushallinto, työlainsäädäntö: työsuhdeasiat ja työsuojelu

Ammatillisen kasvun polku ja vuositeema:
• urasuunnittelu
• mentorointi
• sosionomin ammattikuva ja sosiaalialan työ

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksossa syntyvä osaaminen ilmenee työyhteisössä toimimisen ja johtamisosaamisen keskeisten
työvälineiden hallintana sekä vastuullisena käyttämisenä työelämän erilaisissa tilanteissa. Osaaminen muodostuu
ryhmätoiminnan ja organisaation toimintarakenteiden, tavoitteiden sekä tuloksellisuuden perustalle. Näkökulmana
on johtamisen ja alaistaitojen eettinen vastuullisuus. Opintojaksolla perehdytään mentoroinnin mahdollisuuksiin
ammatillisen kasvun tukena. Ammatillisen kasvun polku etenee työelämän kehittämisen ja uudistamisen
vaiheeseen, jossa opiskelija sosiaalialan identiteetti syvenee ja tulevan työntekijän rooli alkaa muodostua.

Ammatillisen kasvun polku ja vuositeema
Ammatillisen kasvun polun vuositeema on Osaamisen syventäminen ja se kytkeytyy 3. vuonna Vastuullinen
johtaminen työyhteisössä–opintojaksoon. Ammatillisen kasvun opintojakso toteutetaan opettajatutoroinnin ja
pienryhmäohjauksen eli tutortapaamisten avulla.


V0075 Opinnäytetyö, 15 op

Opiskelija osaa:
• esittää perusteltuja työelämää koskevia kehittämisehdotuksia
• käsitteellistää työelämän ilmiöitä tutkittuun tietoon perustuen
• käyttää sopivia tutkimus- ja kehittämismenetelmiä uuden tiedon tuottamiseksi
• toimia kotimaisissa tai kansainvälisissä kehittämishankkeissa yhteistoiminnallisesti ja vastuullisesti työelämän ja
muiden yhteistyökumppanien kanssa
• arvioida omaa toimintaansa ja omia ratkaisujaan kriittisesti
• hallita kokonaisuuksia sekä esittää asiansa loogisesti ja perustellen

Opintojakson sisältö:
• opinnäytetyöprosessiin ja kehittämishankkeeseen perehtyminen ja aiheen ideointi
• opinnäytetyösuunnitelma, jossa kuvataan opinnäytetyön tausta ja tavoitteet, keskeinen aihetta koskeva tutkittu
tieto, käytettävät tutkimus- ja kehittämismenetelmät sekä toteuttamissuunnitelma
• opinnäytetyön toteuttaminen
• opinnäytetyön raportointi ja julkistaminen
• kypsyysnäyte

Opintojakson kuvaus:
Opinnäytetyö on osa ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyötä. Se palvelee opiskelijan ammatillista
kehittymistä sekä työelämää ja aluekehitystä. Opinnäytetyö kehittää työtä ja työelämän käytänteitä ja voi tuottaa
myös laajemmin merkityksellisiä innovaatioita Suomessa ja kansainvälisesti.

Opinnäytetyön lähtökohtana on työelämän kehittämishaaste. Siinä painottuu vuorovaikutus työelämän kanssa sekä
tutkiva ja kehittävä työote. Opinnäytetöiden raporteissa korostuu tavoitteellisen toiminnan ja sen tulosten
kuvaaminen sekä teoreettinen ja tutkimuksellinen analysointi. Opinnäytetyöt sisältävät työelämää kuvailevaa tietoa,
sitä selittävää, tutkimuksellista tietoa sekä työelämää varten tuotettua uutta osaamistietoa.

Opintojakso jakaantuu Opinnäytetyön suunnitelmaan sekä Opinnäytetyön toteuttamiseen, johon kuuluvat raportointi
ja arviointi. Opinnäytetyö toteutetaan Laurean hankkeissa. Opintojaksoon kuuluu paikallisyksikön yhteinen
opinnäytetyön ohjauksen prosessin vaiheet. Opintojakso sisältää kypsyysnäytteen suorittamisen.
Kypsyysnäytteessä opiskelija osoittaa aihealueen hallintaa sekä hyvää kielitaitoa.
 Ammatillisen kasvun polku ja vuositeema
Ammatillisen kasvun polun vuositeema on Työelämän kehittäminen ja uudistaminen ja se liittyy opiskelijan opintojen
loppuvaiheeseen, valmistumisvaiheeseen sekä työelämään siirtymiseen. Valmistumisvaiheessa käydään opiskelijan
itsearviointiin perustuen kokoava keskustelu ammatillisesta kasvusta sekä työntekijän rooliin siirtymisestä
valmistumiskeskustelun yhteydessä. Ammatillisen kasvun opintojakso toteutetaan opettajatutoroinnin ja
pienryhmäohjauksen eli tutortapaamisten avulla. Mentorointi kytkeytyy ammatillisen kasvun polkuun siten, että
opiskelijalla on työelämämentori tai opintojen loppuvaiheessa opiskelija mentoroi aloittavaa opiskelijaa.

Edeltävät opinnot:
x Tutkimus- ja kehittämistyö 5 OP
x Tutkimus- ja kehittämistyön menetelmät 5 OP


V0076 Ammattityön ja palveluinnovaatioiden kehittämisen harjoittelu, 15 op

Opiskelija osaa:
• jäsentää ja analysoida keskeisiä kehittämisen kohteita ja laatua työelämän kehittämisen alueellisista lähtökohdista
• toimia työyhteisössä ja yhteistyöverkostossa kehittämistavoitteiden mukaisesti
soveltaa tutkimus- ja kehittämistoiminnan työvälineitä ja menetelmiä
• arvioida ja pohtia ammatillista osaamista ja kehittämisen tavoitteita toimintaympäristön ja ajankohtaisten
yhteiskunnallisten haasteiden mukaisesti
• arvioida omaa ammattieettistä toimintaa, ammattityön ja ammattialan eettisiä periaatteita
• kehittää kansainvälisyys- ja monikulttuurisuusosaamistaan kansallisessa tai kansainvälisessä toimintaympäristössä
• jäsentää julkisen, yhteisöllisen tai yksityisen organisaation toiminnan lähtökohtia ja mahdollisuuksia
hyvinvointiyrittäjyyden näkökulmasta
• arvioida omaa kehittämistyötä osana hyvinvointipalvelujen tuottamista sekä mahdollisuutta tuotteistaa
kehittämistyö yrittäjämäiseksi palveluksi

Opintojakson sisältö:
• kehittämistyön harjoittaminen
• vastuullisen ammatillisuuden ja työyhteisön/hankkeen toimijana kehittyminen

Opintojakson kuvaus:
Ammattityön ja palveluinnovaatioiden kehittämisen harjoittelun paikoiksi soveltuvat Laurean hankkeet, sosiaalialan
toimintaympäristön erilaiset hankkeet ja projektit sekä organisaatiot, joissa opiskelijalla on mahdollisuus osallistua
kehittämistyöhön ja toteuttaa yhteistyössä oma kehittämisprojekti. Opiskelija voi kehittää tähän teemaan liittyvää
kansainvälisyys - ja monikulttuurisuusosaamistaan suorittamalla harjoittelun ulkomailla.


V022 VAPAASTI VALITTAVAT, 20 op

Kuvaus:
Vapaasti valittavien opintojen tavoitteena on syventää tai laajentaa sosiaalialan osaamista sekä mahdollistaa
aikaisemman osaamisen tunnustaminen osaksi opintoja.

Sisältö:
Teeman alle sijoitetaan ne opintojaksot, jotka opiskelija valitsee Laurean kieliopinnoista, Laurean yhteisistä
opinnoista tai toisen koulutusohjelman opetussuunnitelmasta. Teeman alle opiskelija voi valita sosiaalialan
koulutusohjelman vaihtoehtoisista syventävistä teemoista opintojaksoja, jotka ovat tarjolla vuosittain vaihtuvassa
vapaasti valittavien opintojen tarjonnassa. Teeman alle sijoitetaan myös ne toisessa korkeakoulussa (toinen
ammattikorkeakoulu, yliopisto, virtuaali-amk, ulkomainen korkeakoulu) suoritetut opinnot, joille ei löydy korvaavuutta
koulutusohjelman opetussuunnitelmasta, mutta jotka opiskelija haluaa liittää tutkintoonsa. Teeman alle voidaan
hyväksilukea sosiaalialan työkokemusta aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen eli
AHOTT-menettelyn kautta, jolloin opiskelija suorittaa osaamisestaan näytön.

Osaamisen kehittyminen:
Teema sijoittuu ammatillisuuden kasvun syventämisen vaiheeseen ja työelämän kehittämisen ja uudistamisen
vaiheeseen. Opiskelijan osaaminen kehittyy omien tavoitteiden suunnassa.
00202 Englannin kielen osaamisen lähtötasotesti, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Opintojen alkaessa kaikki opiskelijat osallistuvat ruotsin ja englannin kielen lähtötasotesteihin, jos nämä kielet
sisältyvät ammattikorkeakouluopintojen edellytyksenä olevaan aiempaan tutkintotodistukseen tai opiskelijat ovat
saaneet kyseisten kielten opetusta aikaisemmin. Lähtötasotesti on kaikilla koulutusaloilla sama ja siihen voi
osallistua vain kerran. Alan vaihto Laurean sisällä ei edellytä uutta testiä. Testin avulla varmennetaan opiskelijan
valmiudet kieliopintojen aloittamiseksi. Ellei opiskelija selviydy lähtötasotestistä, hän osallistuu kielen valmentavalle
opintojaksolle opintojen alkuvaiheessa. Suoritettuaan valmentavat opinnot hyväksyttävästi opiskelija saa
opintopisteitä luettavaksi vapaasti valittaviin opintoihin.


00203 Ruotsin kielen osaamisen lähtötasotesti, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Lähtötasotestin tekevät ne, joilla ruotsi sisältyy ammattikorkeakouluopintojen edellytyksenä oleviin aiempiin
opintoihin, eivät kuitenkaan ne, joitten koulusivistyskieli on ruotsi.

Opintojen alkaessa kaikki opiskelijat osallistuvat ruotsin ja englannin kielen lähtötasotesteihin, jos nämä kielet
sisältyvät ammattikorkeakouluopintojen edellytyksenä olevaan aiempaan tutkintotodistukseen tai opiskelijat ovat
saaneet kyseisten kielten opetusta aikaisemmin. Lähtötasotesti on kaikilla koulutusaloilla sama ja siihen voi
osallistua vain kerran. Alan vaihto Laurean sisällä ei edellytä uutta testiä. Testin avulla varmennetaan opiskelijan
valmiudet kieliopintojen aloittamiseksi. Ellei opiskelija selviydy lähtötasotestistä, hän osallistuu kielen valmentavalle
opintojaksolle opintojen alkuvaiheessa. Suoritettuaan valmentavat opinnot hyväksyttävästi opiskelija saa
opintopisteitä luettavaksi vapaasti valittaviin opintoihin.


00493 Suomi toisena kielenä- lähtötasotesti, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Suomenkielisissä koulutusohjelmissa opiskelevat maahanmuuttajataustaiset opiskelijat suorittavat suomen kielen
lähtötasotestin.


00194 Englannin kielen valmentavat opinnot, 3 op

Opiskelija osaa:
• englannin perussanaston ja kieliopin
• hyödyntää erilaisia menetelmiä kielitaitonsa kehittämisessä

Opintojakson sisältö:
• englannin kielen keskeiset rakenteet
• englannin kielen perussanasto

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija harjoittaa viestintätaitojaan englannin kielessä kehittääkseen valmiuksiaan osallistua englannin kielen
varsinaisiin opintoihin.


00195 Ruotsin kielen valmentavat opinnot, 3 op

Opiskelija osaa:
• ruotsin perussanaston ja kieliopin
• hyödyntää erilaisia menetelmiä kielitaitonsa kehittämisessä

Opintojakson sisältö:
• ruotsin kielen keskeiset rakenteet
• ruotsin kielen perussanasto
Opintojakson kuvaus:
Opiskelija harjoittaa viestintätaitojaan ruotsin kielessä kehittääkseen valmiuksiaan osallistua ruotsin kielen
varsinaisiin opintoihin.


00388 Suomen kielen ja viestinnän valmentavat opinnot, 3 op

Opiskelija osaa:
• toimia tarkoituksenmukaisesti opiskeluajan tekstitapahtumissa
• hyödyntää kielenhuollon ja kielitiedon apuvälineitä
• ottaa vastuun tiimitöiden viestintätehtävistä

Opintojakson sisältö:
• henkilökohtainen viestijäprofiili
• kielitiedon ja kielenhuollon apuvälineet
• erityyppisten tekstien ja puheiden laadinnan ohjeistukset

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija tulee tietoiseksi omista vahvuuksistaan viestijänä. Opiskelijan osaaminen ilmenee taitona ja halukkuutena
kantaa vastuuta erilaisten tiimitöiden suullisesta ja kirjallisesta viestinnästä. Opiskelija lähestyy kielitietoa ja
kielenhuoltoa aikuisen viestijän näkökulmasta ja harjaantuu käyttämään kielenhuollon apuvälineitä asiatekstin
rakentamisessa.


00522 Suomen kielen valmentavat opinnot, 3 op

Opintojakson kuvaus:
Ellei opiskelija selviydy lähtötasotestistä, hän osallistuu kielen valmentaalle opintojaksolle opintojensa
alkuvaiheessa. Kielten valmentavista opintojaksoista annetaan annetaan opiskelijalle opintopisteitä vapaasti
valittaviin opintoihin, jos opiskelijan kielen lähtötaso on havaittu puutteelliseksi ja hänet on siksi ohjattu näihin
kieliopintoihin.


00636 Suomen kielen kirjallinen taito, 0 op


00637 Suomen kielen suullinen taito, 0 op


00797 Työelämäenglantiin tutustuminen, 3 op

Opiskelija osaa:
• hahmottaa englanninkielisen viestinnän perusteita työyhteisössään ja monikulttuurisessa ympäristössä
• hahmottaa asiantuntijayhteisössä käytettävän tehokkaan viestinnän keinoja
• hahmottaa oman asiantuntijuusalueensa teemojen käsittelyyn liittyviä erilaisia viestintäkanavia
• hahmottaa omaan asiantuntijuusalueensa liittyviä vieraskielisiä lähteitä


Opintojakson sisältö:
• suulliseen ja kirjalliseen ammatilliseen viestintään tutustuminen
• sosiaalialan keskeiseen terminologiaan tutustuminen
• työnhakuun, opiskelijan itsensä, koulutuksen ja työkokemuksen esittelyyn tutustuminen

Opintojakson kuvaus:
Työelämäenglantiin tutustuminen on tarkoitettu erityisesti niille opiskelijoille, jotka haluavat parantaa englannin
kielen alkeistaitoaan osallistumalla kielen opetukseen, keskusteluryhmiin tai luennoille. Kurssi sopii myös sellaisille
opiskelijoille, joilla on todettu vakavampia luki- tai oppimisvaikeuksia samoin kuin sellaisille opiskelijoille, joiden
kielen opiskelusta alkeistasolla on kulunut kauan aikaa. Kurssia tarjotaan myös sellaisille vaihto-opiskelijoille, joilla ei
ole riittävää englannin osaamisen pohjaa voidakseen osallistua suoraan opintojaksolle 00041 English in Social
Services I 5 OP.
00798 Työelämäenglantiin tutustuminen, 5 op

Opintojakson kuvaus:
Työelämäenglantiin tutustuminen on tarkoitettu erityisesti niille opiskelijoille, jotka haluavat parantaa englannin
kielen alkeistaitoaan osallistumalla kielen opetukseen, keskusteluryhmiin tai luennoille. Kurssi sopii myös sellaisille
opiskelijoille, joilla on todettu vakavampia luki- tai oppimisvaikeuksia samoin kuin sellaisille opiskelijoille, joiden
kielen opiskelusta alkeistasolla on kulunut kauan aikaa.


00799 Työelämäruotsiin tutustuminen, 3 op

Opiskelija osaa:
• hahmottaa ruotsinkielisen viestinnän perusteita työyhteisössään ja monikulttuurisessa ympäristössä
• hahmottaa asiantuntijayhteisössä käytettävän tehokkaan viestinnän keinoja
• hahmottaa oman asiantuntijuusalueensa teemojen käsittelyyn liittyviä erilaisia viestintäkanavia
• hahmottaa omaan asiantuntijuusalueensa liittyviä vieraskielisiä lähteitä

Opintojakson sisältö:
• suulliseen ja kirjalliseen ammatilliseen viestintään tutustuminen
• sosiaalialan keskeiseen terminologiaan tutustuminen
• työnhakuun, opiskelijan itsensä, koulutuksen ja työkokemuksen esittelyyn tutustuminen

Opintojakson kuvaus:
Työelämäruotsiin tutustuminen on tarkoitettu erityisesti niille opiskelijoille, jotka haluavat parantaa ruotsin kielen
alkeistaitoaan osallistumalla kielen opetukseen, keskusteluryhmiin tai luennoille. Kurssi sopii myös sellaisille
opiskelijoille, joilla on todettu vakavampia luki- tai oppimisvaikeuksia samoin kuin sellaisille opiskelijoille, joiden
kielen opiskelusta alkeistasolla on kulunut kauan aikaa.


00800 Työelämäruotsiin tutustuminen, 5 op

Opintojakson kuvaus:
Työelämäruotsiin tutustuminen on tarkoitettu erityisesti niille opiskelijoille, jotka haluavat parantaa ruotsin kielen
alkeistaitoaan osallistumalla kielen opetukseen, keskusteluryhmiin tai luennoille. Kurssi sopii myös sellaisille
opiskelijoille, joilla on todettu vakavampia luki- tai oppimisvaikeuksia samoin kuin sellaisille opiskelijoille, joiden
kielen opiskelusta alkeistasolla on kulunut kauan aikaa.