Takaisin: ryhmä NTA11KA

Opetussuunnitelma 2010 – NTA11KA (suomeksi)

Opetussuunnitelma (PDF)

Näytä tekstiversio
LAUREA AMMATTIKORKEAKOULU

Tietojenkäsittelyn koulutusohjelma (Laurea Leppävaara, tiko), NTA11KA

LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULUN OPETUSSUUNNITELMAT, YLEINEN KUVAUS

Oppimiskäsitys Laureassa

Ammattikorkeakoulun lakisääteisinä tehtävinä ovat tutkimus- ja kehittämistehtävä, aluekehitystehtävä ja
pedagoginen tehtävä. Näiden tehtävien tuloksellinen integroiminen on Laureassa nähty keskeisenä
ammattikorkeakoulun saamiin haasteisiin vastaamiseksi. Tavoitteena on, että meiltä valmistuu
ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneita osaajia, jotka ovat oman työnsä ja työelämän tutkivia kehittäjiä. Lisäksi
tavoitteena ovat tutkimukseen perustuva työelämäosaamisen kehittäminen ja uudistaminen sekä monialaista
osaamista hyödyntävät innovaatiot, joiden vaikutukset näkyvät toimintaympäristöissämme.

Laurean oppimiskäsitys todentuu korkeakoulujen arviointineuvoston palkitsemassa Kehittämispohjaisen oppimisen
(Learning by Developing) –toimintamallissa. Oppimisen tavoitteena on osaaminen, joka ilmenee uusina
toimintatapoina ja –menetelminä, jotka myös mahdollistavat tutkintoa vastaavan työelämän uudistamisen.
Kehittämispohjainen oppiminen etenee työelämäläheisissä hankeympäristöissä, joissa opiskelijat, opettajat,
työelämän asiantuntijat sekä asiakkaat yhdessä työskentelevät uusien innovatiivisten ratkaisujen löytämiseksi ja
kehittämiseksi.

Opiskelija nähdään yhteistyökumppanina, joka osaamisen kehittymisen myötä kykenee yhä vastuullisemmin ja
omaa luovuutta hyödyntäen toimimaan tutkimus- ja kehittämishankkeissa. Osaamisen välineitä opiskelija kartuttaa
erilaisissa työpajoista ja laboratorioista rakentuvissa oppimisympäristöissä. Ammatillinen osaaminen uusina
toimintatapoina rakentuu tutkitun tiedon, sen syvällisen ymmärtämisen, taitamisen ja tilanteiden hallintakyvyn
integroituneena kokonaisuutena. Yhdessä toimien tietoon perustuvaa taitamista rakentaen saavutetaan osaaminen,
joka mahdollistaa erilaisten tilanteiden hallinnan jatkuvasti muuttuvassa työelämässä.

Ammattikorkeakoulussa oppiminen etenee taitamisen orientaation kautta. Tieteellinen tieto on merkityksellistä
välineellisesti. Oppiminen ohjaa käsittelemään tietoa ja valitsemaan eettisesti merkityksellisen tiedon, jota voi
hyödyntää ja soveltaa tulevan tutkinnon osaamista vastaavassa kehittämishankkeessa. Ammattikorkeakoulussa on
tärkeää kehittyminen taitavaksi osaajaksi, joka kykenee uudistamaan työelämää. Työelämäläheiset
kehittämishankkeet oppimisympäristöinä mahdollistavat opiskelijalle osaamisen aitouden, kumppanuusverkoston
rakentumisen, omien merkityksellisten kokemusten hyödyntämisen sekä luovuuden ja tutkivan työotteen
kehittymisen. Työelämälähtöisessä kehittämishankkeessa yksilö ja hankeyhteisö kehittävät osaamista yhdessä
oppien. Lisäksi kehittämishanke tuottaa uutta tietoa työelämän kehittämiseksi ja uudistamiseksi.

Oppimisympäristöt

Oppimisympäristön tavoitteena on mahdollistaa oppimistulosten syntyminen ja tukea uuden osaamisen luomista ja
kehittämistä. Laurean oppimisympäristöissä hyödynnetään sisäisiä ja ulkoisia verkostoja sekä ollaan jatkuvassa
vuorovaikutuksessa työelämän kanssa. Alueellinen vaikuttaminen lisääntyy yhteisöjen ja niiden muodostamien
verkostojen toiminnan kautta. Hankkeiden myötä opitaan verkostotoiminnan perusteita, sosiaalisuutta ja
kommunikointia alan asiantuntijoiden kanssa. Kehittäjäksi kasvetaan tekemällä kehittämistyötä ja olemalla
vuorovaikutuksessa osaamisverkostoissa.
Käytännön sovelluksia oppimisympäristöistä ovat yhteisön innovaatioympäristöinä toimivat, verkostoissa
toteutettavat hankkeet ja projektit sekä erilaiset oppimis- ja kehittämistoiminnalle suunnitellut toimintatilat,
osaamiskeskittymät ja kehittämislaboratoriot.


Opiskelijan vastuu ja rooli oppimisessa

Työelämälähtöisessä tutkimus- ja kehittämishankkeessa kumppanuus tarkoittaa opettajien, työelämäosaajien ja
opiskelijoiden yhteistyötä. Yhteistyössä on lähtökohtana vastuullinen sitoutuminen kehittämishankkeeseen. Opiskelu
Laureassa edellyttää opiskelijalta erityisesti kriittistä ajattelua, ongelmanratkaisukykyä, itseohjautuvuutta,
aloitteellisuutta ja yhteistyökykyä. Itsenäisen työotteen merkitys korostuu opinnoissa.
Kehittämishankkeissa kaikki osalliset nähdään oppijoina, koska hankkeessa tavoitellaan muutosta, jotakin uutta.
Kumppanuus tarkoittaa myös keskinäistä kunnioitusta ja erilaisen osaamisen arvostamista. Kehittämishankkeen
eteneminen edellyttää osaamisen jakamista ja rakentamista erilaisista asiantuntijuuksista. Opiskelija on mukana
yhteistyökumppanina, joka kartuttaa omaa osaamistaan työvälineitä hankkien ja erilaisiin tutkimus- ja
kehittämishankkeisiin osallistuen.


Opettajan rooli Laureassa

Opettajan rooli kehittämishankkeessa voidaan kuvata osaamisensa asiantuntijana, osallistujana ja pedagogisena
ohjaajana. Opettaja ei voi siirtää osaamista opiskelijalle, vaan hän ohjaa opiskelijan oppimista.
Roolistaan hieman riippuen Laurean opettajat ovat sekä tutkijoita- ja kehittäjiä, aluekehitysvaikuttajia että
pedagogeja. Tutkijoina toimivien opettajien tutkimusraportit osoittavat kehittämishankkeiden vaikuttavuuden
työelämäosaamisen uudistajana ja kehittäjänä. Kehittäjänä opettaja vastaa kehittämishankkeen eteenpäin viennistä.


Opetussuunnitelman rakenne

Laurealaiset opetussuunnitelmat rakentuvat teemoista ja opintojaksoista. Teemalla tarkoitetaan laajempaa
osaamisaluetta, jonka hallitsemiseksi opiskelijan tulee tyypillisesti suorittaa useampi aihealuetta käsittelevä
opintojakso. Teemojen ja opintojaksojen sisällöt kuvaavat alan keskeisen ammatillisen ydinosaamisen. Vuositeemat
kokoavat opintoja ammatillisen kasvun etenemisen näkökulmasta.

Opetussuunnitelma sisältää valtakunnallisesti yhteisesti määritellyt yhteiset kompetenssit (ks. taulukko 1) osana
teemojen tai opintojaksojen tavoitteita. Yleisten kompetenssien hallitseminen varmistaa
ammattikorkeakoulutasoisen, ammatillisen sivistyksen rakentumisen ja teemojen osaamisen saavuttaminen
puolestaan työelämäosaamisen rakentumisen.

Taulukko 1. Yleiset kompetenssit
                                                        •   osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja
                                                            oppimistapojaan
OPPIMISEN TAIDOT                                        •   osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
                                                        •   kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta
                                                            ja opitun jakamisesta
EETTINEN OSAAMINEN                                      •   kykenee ottamaan vastuun omasta
                                                            toiminnastaan ja sen seurauksista
                                                        •   osaa toimia alansa ammattieettisten
                                                            periaatteiden mukaisesti
                                                        •   osaa ottaa erilaiset toimijat huomioon
                                                            työskentelyssään
                                                        •   osaa soveltaa tasa-arvoisuuden periaatteita
                                                        •   osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita
                                                        •   kykenee vaikuttamaan yhteiskun-nallisesti
                                                            osaamistaan hyödyntäen ja eettisiin arvoihin
                                                            perustuen
                                                        •   osaa toimia työyhteisön jäsenenä ja edistää
                                                            yhteisön hyvinvointia
TYÖYHTEISÖOSAAMINEN                                     •   osaa toimia työelämän viestintä- ja
                                                            vuorovaikutustilanteissa
                                                        •   osaa hyödyntää tieto-ja viestintätekniikkaa oman
                                                            alansa tehtävissä
                                                        •   kykenee luomaan henkilökohtaisia
                                                            työelämäyhteyksiä ja toimimaan verkostoissa
                                                        •   osaa tehdä päätöksiä ennakoimattomissa
                                                            tilanteissa
                                                        •   kykenee työnjohtamiseen ja itsenäiseen
                                                            työskentelyyn asiantuntijatehtävissä
                                                        •   omaa valmiuksia yrittäjyyteen
INNOVAATIO-OSAAMINEN                                    •   kykenee luovaan ongelmanratkaisuun ja
                                                            työtapojen kehittämiseen
                                                        •    osaa työskennellä projekteissa
                                                        •    osaa toteuttaa tutkimus-ja kehittämishankkeita
                                                             soveltaen alan olemassa olevaa tietoa ja
                                                             menetelmiä
                                                        •    osaa etsiä asiakaslähtöisiä, kestäviä ja
                                                             taloudellisesti kannattavia ratkaisuja
KANSAINVÄLISTYMIS-OSAAMINEN                             •    omaa alansa työtehtävissä ja niissä
                                                             kehittymisessä tarvittavan kielitaidon
                                                        •    kykenee monikulttuuriseen yhteistyöhön
                                                        •    osaa ottaa työssään huomioon alansa
                                                             kansainvälisyys-kehityksen vaikutuksia ja
                                                             mahdollisuuksia


Opintojakson suorittaminen kerryttää opiskelijan opintopisteitä. Työmäärällisesti yksi opintopiste vastaa noin 26,7
tuntia opiskelijan työtä.

Osaamisen arviointi

Osaamisen arviointi perustuu opetussuunnitelmassa esitettyihin tavoitekuvauksiin. Tavoitteet kertovat, mitä
osaamista opiskelijoilta edellytetään tutkinnon saavuttamiseksi. Osaamisen arviointi kertoo, kuinka hyvin asetut
tavoitteet on saavutettu. Osaaminen tunnistetaan tieto-, taito- ja arvo-osaamisena, ja kokemuksellisena
osaamisena. Kehittämishankkeessa arvioidaan yksilön ja hankeyhteisön oppimista, kehittämishankkeen prosessien
etenemistä ja merkitystä sekä saavutettuja tuloksia.
Opintojaksot arvioidaan numeraalisesti asteikolla 0 – 5 tai hyväksytty/hylätty (H/0) -periaatteella. Arvioinnissa
hyödynnetään alkuvaiheen ja valmistumisvaiheen opiskelijan osaamisen arviointiin kehitettyjä kriteereitä (ks.
taulukko 2). Opintojakson arviointikriteerit on kerrottu opintojakson toteutussuunnitelmassa.


Taulukko 2. Osaamisen arviointikriteerit alkuvaiheen ja valmistumisvaiheen opiskelijalle.
                                      ALKUVAIHEEN OPISKELIJA                 VALMISTUMISVAIHEEN
                                                                             OPISKELIJA
                                      •    Käyttää asiantuntevasti           •   Käyttää asiantuntevasti ja
                                           ammattikäsitteitä.                    laajaalaisesti
 KIITETTÄVÄ                           •    Noudattaa                             ammattikäsitteitä sekä
                                           työturvallisuusohjeita                hallitsee kokonaisuuksia.
 arvosana 5                                vastuullisesti ja itsenäisesti.   •   Kehittää
                                      •    Perustella toimintaa tutkitun         toimintaympäristönsä
 Opiskelija osaa:                          tiedon avulla.                        työturvallisuutta.
                                      •    Toimia itsenäisesti ja            •   Kehittää toimintatapoja
                                           aloitteellisesti tavoitteiden         vertailemalla, yhdistelemällä,
                                           suunnassa. Toiminta on                ja valitsemalla tutkittua tietoa.
                                           usein joustavaa,                  •   Toimia aloitteellisesti ja
                                           järjestelmällistä,                    innovatiivisesti tavoitteiden
                                           kehittämispainotteista, luovaa        mukaan. Toiminta
                                           ja aktiivista.                        pääsääntöisesti uutta luovaa,
                                      •    Valita toimintaan soveltuvia          työelämää kehittävää ja
                                           tekniikoita ja malleja ja             selkeän ammatillista.
                                           perustella valintansa.            •   Valita, yhdistellä, ja kehittää
                                      •    Toimia asiakaslähtöisesti ja          toimintaan soveltuvia
                                           tilanteenmukaisesti.                  tekniikoita ja malleja.
                                      •    Edistää ryhmän toimintaa.         •   Toimia aloitteellisesti ja
                                      •    Kriittisesti soveltaa                 vastuullisesti
                                           ammattieettisiä periaatteita          asiakassuhteissa sekä
                                           toiminnassaan.                        ymmärtää asiakkuuden
                                                                                 merkityksen kokonaisuuden
                                                                                 kannalta.
                                                           •   Kehittää ja uudistaa
                                                               monialaisen/-ammatillisen
                                                               ryhmän toimintaa.
                                                           •   Soveltaa kriittisesti
                                                               ammattieettisiä periaatteita
                                                               monimutkaisissa ja
                                                               ennakoimattomissa
                                                               tilanteissa.



                   ALKUVAIHEEN OPISKELIJA                  VALMISTUMISVAIHEEN
                                                           OPISKELIJA



 HYVÄ              • Käyttää systemaattisesti              • Käyttää asiantuntevasti
                   ammattikäsitteitä.                      ammattikäsitteitä.
arvosana 3          • Soveltuu työturvallisuusohjeita       • Huolehtia omasta ja
                   toiminnassaan.                          työyhteisönsä työturvallisuudesta
Opiskelija osaa:    • Perustella, vertailla ja             sekä havaitsee kehittämiskohteita.
                   analysoida toimintaansa yleisillä        • Valita toimintatapoja tutkitun
                   ohjeilla.                               tiedon ja ohjeistuksen perusteella.
                    • Selviytyä itsenäisesti erilaisissa    • Toimia systemaattisesti ja
                   tehtävissä kulloisessakin               kriittisesti tavoitteiden suunnassa
                   toimintaympäristössä.                   monimutkaisissa tilanteissa.
                    • Soveltuu monipuolisesti opittuja     Toiminta usein joustavaa,
                   tekniikoita ja malleja.                 järjestelmällistä, luovaa ja
                    • Toimia ammatillisesti                aktiivista.
                   asiakastilanteissa.                      • Valita toimintaan soveltuvia
                    • Toimia ryhmässä                      tekniikoita ja malleja ja perustella
                   tavoitesuhteisesti.                     valintaansa.
                    • Perustella toimintaansa               • Priorisoida ja ylläpitää
                   ammattieettisten periaatteiden          asiakkuuksia/asiakassuhteita.
                   mukaisesti.                              • Edistää ryhmän toimintaa.
                                                            • Soveltaa kriittisesti
                                                           ammattieettisiä periaatteita
                                                           toiminnassaan.



                   ALKUVAIHEEN OPISKELIJA                  VALMISTUMISVAIHEEN
                                                           OPISKELIJA


TYYDYTTÄVÄ         • Käyttää keskeisiä/yksittäisiä ja      • Käyttää systemaattisesti
                   asianmukaisia ammattikäsitteitä         ammattikäsitteitä.
arvosana 1         sekä osoittaa perehtyneensä              • Noudattaa työturvallisuusohjeita
                   tietoperustaan.                         vastuullisesti ja itsenäisesti.
Opiskelija osaa:                                            • Perustella ja analysoida
                   • Toimia turvallisesti, joskin toiminta toimintaansa yleisillä ohjeilla sekä
                   on usein kaavamaista/ kokeilevaa/ tutkitun tiedon avulla.
                   hapuilevaa/ omalähtöistä                 • Toimia ammatillisesti ja
                    • Noudattaa sääntöjä ja ohjeita        vastuullisesti ennakoimattomissa
                   sekä perustella toimintaansa            asiakas- ja ongelmatilanteissa.
                   annetuilla ohjeilla.                     • Toimia itsenäisesti erilaisissa
                    • Toimia ohjattuna asianmukaisesti. tehtävissä kulloisessakin
                    • Käyttää opittuja tekniikoita ja      toimintaympäristössä.
                   malleja.                                 • Soveltaa monipuolisesti opittuja
                                                                         tekniikoita ja malleja.
                                     • Ottaa toiminnassaan asiakkaat
                                     huomioon.                           • Toimia asiakaslähtöisesti ja
                                      • Toimia ryhmän jäsenenä.          tilanteenmukaisesti sekä ymmärtää
                                      • Toimia ammattieettisten          asiakastarpeita.
                                     periaatteiden mukaisesti.            • Toimia ryhmässä
                                                                         tavoitesuhteisesti.
                                                                          • Toimia ja perustella toimintaansa
                                                                         ammattieettisten periaatteiden
                                                                         mukaisesti.


YHTEISET
KOMPETENSSIT(Arene)
                                     • Arvioidaan integroidusti kunkin   • Arvioidaan integroidusti kunkin
                                     opintojakson arvioinnin yhteydessä. opintojakson arvioinnin yhteydessä.


NQF, Taso 6, AMK- tutkinto,          • Viitekehyksessä kuvataan           • Hallitsee laaja-alaiset ja
kansallinen tutkintojen viitekehys   valmistuvan opiskelijan osaaminen   edistyneet oman alansa tiedot,
                                     mikä otetaan huomioon               joihin liittyy teorioiden, keskeisten
                                     arvioitaessa alkuvaiheen            käsitteiden, menetelmien ja
                                     opiskelijoita.                      periaatteiden kriittinen
                                                                         ymmärtäminen ja arvioiminen.
                                                                         Ymmärtää ammatillisten
                                                                         tehtäväalueiden ja/tai tieteenalojen
                                                                         kattavuuden ja rajat. Hallitsee
                                                                         edistyneet taidot, jotka osoittavat
                                                                         asioiden hal-lintaa, kykyä soveltaa
                                                                         ja kykyä luoviin ratkaisuihin, joita
                                                                         vaaditaan erikoistu-
                                                                          neella ammatti-, tieteen- tai
                                                                         taiteenalalla monimutkaisten tai
                                                                         ennakoimattomien ongelmien
                                                                         ratkaisemiseksi.

                                                                          • Kykenee johtamaan
                                                                         monimutkaisia ammatillisia toimia
                                                                         tai hankkeita tai kykenee
                                                                         työskentelemään itsenäisesti alan
                                                                         asiantuntijatehtävissä. Kykenee
                                                                         päätöksentekoon
                                                                         ennakoimattomissa
                                                                         toimintaympäristöissä.
                                                                         Perusedellytykset toimia alan
                                                                         itsenäisenä yrittäjänä. Kykenee
                                                                         vastaamaan oman osaamisensa
                                                                         arvioinnin ja kehittämisen lisäksi
                                                                         yksittäisten henkilöiden ja ryhmien
                                                                         kehityksestä.

                                                                          • Valmius jatkuvaan oppimiseen.
                                                                         Osaa viestiä riittävästi suullisesti ja
                                                                         kirjallisesti sekä alan että alan
                                                                         ulkopuoliselle yleisölle. Kykenee
                                                                         itsenäiseen kansainväliseen
                                                                         viestintään ja vuorovaikutukseen
                                                                         toisella kotimaisella ja vähintään
                                                                           yhdellä vieraalla kielellä.


Koulutusohjelman laadun arviointi ja kehittäminen

Laurean toiminnan laatua seurataan ja kehitetään laatujärjestelmän avulla (kuvio 1.) Laatujärjestelmän tavoitteena
on mm. varmistaa kattavasti Laurean koulutuksen ja muun toiminnan laatua ja tuottaa systemaattisesti laatuun
liittyvää tietoa toiminnan kehittämiseksi sekä edistää riittämättömän laadun tunnistamista.




Kuvio 1. Laurean laatujärjestelmä

Laurean perustoiminnan tueksi on kuvattu prosessit. Ydinprosessi on kehittämispohjaisen oppimisen prosessi, jonka
toteuttamista tukevat koulutusprosessi, strategia- ja johtamisprosessi sekä henkilöstöjohtamisprosessi.
Toiminnan seurannan ja arvioinnin välineenä toimii strategian toteuttamissuunnitelma, jossa on määritetty toiminnan
kannalta kriittiset menestystekijät ja niiden mittarit. Koulutusohjelman laadunvarmistuksen osalta keskeisiä mittareita
ovat esim. opintojen eteneminen, oppiminen tutkimus- ja kehitystyössä, koulutuksesta eroaminen, koulutuksen
läpäisy ja valmistuvien opiskelijoiden osaamisen kehittyminen. Mittareiden mukaisia tuloksia tarkastellaan vuosittain
ja niiden pohjalta määritellään toiminnan kehittämiseksi tarkoituksenmukaiset kehittämistoimenpiteet.
Kriittisten menestystekijöiden mittereihin liittyvän tulostiedon lisäksi Laureassa kerätään muuta palaute- ja
arviointitietoa koulutusohjelman laadun kehittämiseksi. Koulutusohjelmakohtaisen opetussuunnitelman arviointi
tehdään vuosittain. Arviointiin osallistuvat henkilöstön lisäksi opiskelija- ja työelämäedustajat.
Opiskelijoiden keskeisin toiminnan arvioinnin ja kehittämisen väylä on opiskelijapalautejärjestelmä.
Opiskelijapalautejärjestelmään sisältyvät koulutuksen laatua, opiskelijan ammatillista kasvua ja
opiskelijahyvinvointia mittaavat palautekyselyt sekä välittömät palautteet. Palautetiedon kerääminen, sen
systemaattinen käsittely opiskelijoiden ja henkilöstön kesken sekä tiedon monipuolinen hyödyntäminen
mahdollistavat koulutuksen jatkuvan laadun kehittämisen.
Opiskelijat ovat aktiivisesti mukana erilaisissa kehittämisryhmissä niin Laurea- kuin paikallisyksikkötasolla.
Opiskelijakunta LAUREAMKOn edustajat ja johdon neuvottelutapaamisia järjestetään säännöllisesti. Tapaamisten
tavoitteena on opiskelijoiden näkemysten huomioiminen toiminnan kehittämisessä. Neuvottelutapaamisia käydään
LAUREA- ja paikallisyksikkötasoisesti. Opiskelijajäsenet osallistuvat myös Laurean sisäisiin auditointeihin, joita
toteutetaan kerran lukuvuodessa. Sisäisten auditointien kautta opiskelijat vaikuttavat koulutuksen ja muun toiminnan
laadun kehittämiseen.

Laurean opetussuunnitelma osana eurooppalaista korkeakoulualuetta

Opetussuunnitelmien uudistamisen suomalaisissa korkeakouluissa on tehnyt ajankohtaiseksi eurooppalaisen
korkeakoulutusalueen muodostuminen, nk. Bolognan prosessi. EU:n koulutukseen liittyvät strategiset tavoitteet
ohjaavat myös suomalaista koulutusta. Bolognan prosessissa on mukana 46 maata, muitakin kuin EU-maita. Sen
tavoitteena on luoda Euroopasta yhtenäinen, yhteensopiva ja houkutteleva korkeakoulutusalue vuoteen 2010
mennessä.
Kansainvälisesti ymmärrettävien ja yhdenmukaisten tutkintorakenteiden edistämiseksi on luotu kahden syklin malliin
perustuva tutkintorakenne, joka muodostuu ensimmäisen syklin Bachelor-tason tutkinnosta ja toisen syklin Master-
tason tutkinnosta. Suomessa on muutettu tutkintorakenne vastaamaan eurooppalaista tavoitetta.
Ammattikorkeakouluissa kahden syklin tutkinnot toteutuvat siten, että ensimmäisen syklin tutkinnon,
ammattikorkeakoulututkinnon, jälkeen on mahdollisuus suorittaa ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Ylempään
ammattikorkeakoulututkintoon johtavaan koulutukseen pääsyn edellytyksenä on ensimmäisen syklin tutkinnon
lisäksi kolmen vuoden työkokemus. Tavoitteena pitkällä aikavälillä on, että n. 20 % perustutkinnon suorittaneista
suorittaisi ylemmän amk-tutkinnon.
Suomessa ammattikorkeakouluissa on opintojen mitoituksessa otettu käyttöön ECTS (European Credit Transfer and
Accumulation System)-järjestelmän mukaiset opintopisteet vuonna 2005. ECTS – järjestelmässä yksi lukuvuosi
tuottaa 60 pistettä. Eurooppalainen opintosuoritusten ja arvosanojen siirto- ja kertymisjärjestelmä on
opiskelijakeskeinen järjestelmä. Siinä on lähtökohtana opiskelijan työmäärä, joka tarvitaan koulutusohjelman
tavoitteiden saavuttamiseen.


Opetussuunnitelmissa kuvataan oppimistulokset ja osaaminen. Kansainvälisen liikkuvuuden edistämisen
näkökulmasta opetussuunnitelmien tulee olla kansainvälisesti ymmärrettäviä. Koulutuksen rakenteiden ja
osaamistavoitteiden määrittelyn yhtenäistämisen tavoitteena on parantaa liikkuvuuden edellytyksiä opintojen aikana
korkeakoulujen sisällä ja välillä, mutta myös opintojen jälkeen työelämässä. Eri maissa suoritettujen tutkintojen
tunnustamisen ja vertailtavuuden kannalta on tärkeää, että koulutuksen tavoitteet sidotaan konkreettisiin
työelämäperustaisiin osaamisvaatimuksiin ja –kuvauksiin.
Laurean osaamispohjaisessa opetussuunnitelmassa on huomioitu eurooppalaisen viitekehyksen vaatimukset.
Opintojen mitoituksena ovat opintopisteet ja opintojaksot ovat laajoja kokonaisuuksia. Osaaminen on kuvattu
opiskelijan oppimistuloksina. Tällä hetkellä voimavarat kohdennetaan siihen, että opetussuunnitelman toteutuksia
kehitetään entistä korkealaatuisemmiksi tuotettaessa uutta osaamista ja uusia innovaatioita Laurean
toimintaympäristöön.
Lähteet:
Bolognan prosessi
http://www.minedu.fi/OPM/Koulutus/artikkelit/bologna/index.html


Globaalit haasteet ja kestävä kehitys opetussuunnitelmissa

Korkeakoulujen toiminnan on perustuttava vastuullisuuteen, kestävään kehitykseen sekä erilaisuuden
ymmärtämiseen ja arvostamiseen korkeakouluyhteisössä. Korkeakoulujen kansainvälistymisstrategian (OPM 2009,
51) toimenpidesuosituksena on, että korkeakoulut lisäävät kansalliseen ja kansainväliseen verkostoitumiseen
pohjautuvaa koulutus- ja tutkimus - yhteistyötä YK:n kestävää kehitystä edistävän koulutuksen vuosikymmenen
2005–2014 tavoitteiden toteuttamiseksi. Laurean opetussuunnitelmia kehitetään korkeakoulujen
kansainvälistämisstrategian 2009 – 2015 mukaisesti. Laurean arvoista yhteisöllisyys ja sosiaalinen vastuullisuus
edustavat selkeimmin näitä näkökulmia. Lisäksi ammattikorkeakoulututkintojen yleisten kompetenssien eettinen
osaaminen tarkoittaa myös kykyä soveltaa kestävän kehityksen periaatteita omassa työssä. Toiminta
globalisoituvassa maailmassa edellyttää korkeakouluilta omien toimintaperiaatteidensa eettisyyden kriittistä
tarkastelua.
Tavoitteena on, että kaikkien suomenkielisten koulutusohjelmien opetussuunnitelmissa on vähintään 30 op
vieraskielisiä opintoja. Tavoitetta kohti edetään asteittain paikallisyksiköissä. Joissain koulutusohjelmissa
tavoitteeseen on jo päästy. Tavoitteena on myös tuottaa osaamista, joka mahdollistaa osallistumista globaalien
ongelmien ratkaisemiseen sekä oman toiminnan rakentamista eettisesti kestävälle pohjalle.
Lähde: http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2009/liitteet/opm21.pdf?lang=fi
                                                            1. vuosi       2. vuosi       3. vuosi       4. vuosi
OP      OPINNOT                                                    30             60             60             60
A017    AMMATILLISEN KASVUN KÄYNNISTYMINEN
A0168   ICT-asiantuntijaksi kehittyminen                               5
A0181   Integration in the global ICT field                            5
A0202   Svenska inom ICT-branschen                                     5
00634   Ruotsin kielen suullinen taito                                 0
00635   Ruotsin kielen kirjallinen taito                               0
A0161   Tietojärjestelmän kehittämisen menetelmät ja               10
        välineet
A0162   Tietojärjestelmän määrittely ja suunnittelu                                   5
00101   Tietoverkkoarkkitehtuuri                                   10
A0116   Globaalit tietoverkot                                                         5
A0117   Tietoverkkoprojekti                                                           5
A0165   Yrityksen liiketoiminta ja liiketoimintaympäristö                         10
A018    AMMATILLISEN OSAAMISEN
        MUODOSTUMINEN
A0163   Tietojärjestelmän toteutus                                                10
A0001   Käyttöliittymän suunnittelu ja toteutus                                       5
A0102   Tietoturvallisuuden hallinta                                                                 5
A0111   Managing Information Security                                                                5
A0104   Tietoturvallisuuden tekniikat                                                                5
A0112   Information Security Technologies                                                            5
A0106   Tietoturvallisuuden kehittämisprojekti I                                                     5
A0113   Information Security Development Project I                                                   5
A0167   Liiketoiminnan suorituskyvyn johtaminen                                                  10
A0166   Johtamisosaaminen                                                             5
A0153   Corporate Social Responsibility                                               5
A0197   Professional Communication in English                                         5
A0198   Organisational Communication                                                  5
A019    AMMATILLISEN OSAAMISEN SYVENTYMINEN
A0132   Creating Innovation through Service Design                                               10
A0013   Kriittisen infrastruktuurin suojaaminen                                                      5
A0108   Tietoturvallisuuden kehittämisprojekti II                                                    5
A0119   Information Security Development Project II                                                  5
A0142   Tietojenkäsittelyn harjoittelu I                                                         15
A020    TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN JA
        UUDISTAMINEN
A0143   Tietojenkäsittelyn harjoittelu II                                                                       15
00043   Opinnäytetyö                                                                             15
047     LAUREAN YHTEISET OPINNOT
00202   Englannin kielen osaamisen lähtötasotesti                      0
00203   Ruotsin kielen osaamisen lähtötasotesti                        0
00636   Suomen kielen kirjallinen taito                                0
00637   Suomen kielen suullinen taito                                  0
125     VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT
01261   Englannin kielen perusviestintä             5
01260   Ruotsin kielen perusviestintä               5
00103   Interconnecting Networks                             10
00104   Tietoverkkopalvelujen kehittäminen                   10
A0164   Applied Innovative ICT Service Systems               10
00005   Asiakkuuksien kehittäminen ja johtaminen             10
00473   Organisaatioviestinnän toteutus                      10
00020   Palveluyrittäjyys                                    10
00010   Osaamisen kehittäminen ja kouluttajuus               10
00019   Palveluinnovaatiot yrityskehityksessä                10
                                                   30   60   60   60
A017 AMMATILLISEN KASVUN KÄYNNISTYMINEN, 60 op

Kuvaus:
Opiskelija osaa työelämälähtöisen tutkivan, kehittävän ja ennakoivan työtavan sekä -menetelmät, alan tarpeelliset
työkalut ja -menetelmät.

Opiskelija suorittaa toisen kotimaisen kielen virkamiestutkinnon.

Opiskelija osaa:
• hahmottaa itsensä kehittämisen tavoitteita ja valita kehittämisen kohteita
• luoda henkilökohtaisen oppimisen tavoitteet ja suunnitelmat
• hahmottaa ja arvioida alan osaamista ennakoivan tutkimuksen avulla
• luoda sisältöjä ja hahmottaa käsitteistöä englanninkielisestä aineistosta
• toimia sosiaalisessa arvoverkostossa ja osaamista rikastavassa yhteisössä
• havaita uusien ratkaisujen ja palvelujen merkityksiä menestymisen edellytyksinä
• sitoutua ja motivoitua vaikuttavaan toimintaan työyhteisössä ja toimialueen arvoverkostossa
• tarpeelliset työmenetelmät ja työvälineet
• perustella asiat kirjallisesti
• toimia työyhteisössä ruotsin kielellä

Sisältö:
Teeman opintojaksot muodostavat kehittämisen kokonaisuuden, jonka lähtökohdat määräytyvät opiskelijan omista
lähtökohdista ja alalla menestymisen edellytyksistä. Alalla tarvittavan ydinosaamisen ja tulevaisuuden tutkimuksen
avulla hahmotetaan tärkeitä kehittämiskohteita ja muodostetaan kestävä pohja motivoitumiselle ja kehittäjäksi
oppimiselle. Opintojaksoissa tarkastelunäkökulmana on osaamisen yhdistäminen ja osaamisen tuottaminen
arvoverkostoon. Opintojaksot kiinnittävät opiskelijan valitseman oppimisen kohteellisuuden, toimimaan
motivoituneesti ja itseohjautuvasti. Osa opinnoista toteutetaan ruotsinkielisenä, mikä tuottaa toisen kotimaisen
kielen virkamiestutkinnon.

Osaamisen kehittyminen:
Teema sijoittuu ammatillisen kasvun ensimmäiseen opintovuoteen. Oppijan kehittämisosaaminen ja motivaatio
ilmenevät yhteisöllisenä tutkivana ja kehittävänä työtapana. Oppimisprosessin lähtökohta on alan- ja alueen
kehittäminen sekä toimiminen arvoverkostossa. Opiskelijan omat tavoitteet ja kehittämisen kohteet laaditaan
henkilökohtaiseksi opintosuunnitelmaksi.


A0168 ICT-asiantuntijaksi kehittyminen, 5 op

Opiskelija osaa:
•   käyttää ICT-välineitä
•   hyödyntää asiantuntijana soveltuvia tutkimusmenetelmiä
•   etsiä ja hyödyntää alan tietolähteitä suomeksi ja englanniksi
•   viestiä tehokkaasti suullisesti ja kirjallisesti suomeksi
•   edistää toiminnallaan vuorovaikutusta, yhteisöllisyyttä ja yhteistyötä


Opintojakson sisältö:
•   Tietotekninen osaaminen
•   Tutkimusmenetelmiin liittyvä asiantuntijaosaaminen
•   Tiedonhankinta
•   Argumentoiva kirjoittaminen ja esiintymistaidot
•   Ongelmakeskeinen oppiminen


Opintojakson kuvaus:
Opiskelija oppii käyttämään tehokkaasti ICT-alan työvälineitä. Suullista ja kirjallista viestintää kehitetään
vastaamaan ammatillisen osaamisen tarpeita. Tiedonhankintaan, tutkimuksellisuuteen ja tutkimusmenetelmiin
perehdytään asiantuntijaksi kehittymisen näkökulmasta.
Opiskelija hankkii lisää valmiuksia uusien asioiden omaksumiseen, aloitteellisuuteen, ongelmanratkaisutaitoihin,
ideointi- ja organisointikykyyn. Opiskelija kehittää myös valmiuksiaan sosiaalisissa taidoissaan sekä tiimi- ja
ryhmätyötaidoissaan.

Opiskelun motivaatiota vahvistavien tekijöiden merkityksen ymmärtäminen, kuten aikaisemman tiedon ja
kokemuksen hyödyntämisen, opiskelijoiden itseohjautuvuuden sekä tiimityötaitojen tärkeyden merkitys uuden
innovatiivisen osaamisen soveltamisessa.


A0181 Integration in the global ICT field, 5 op

Opiskelija osaa:
•   outline the significance of computing technology, the Internet, and the World-Wide Web in the modern global
    business
•   explain how and to what extent ICT has changed various application domains
•   initiate life-long learning and continued development as an ICT professional
•   define, choose and evaluate personal competence development objects and targets
•   implement a personal study plan
•   work in cross-cultural teams and environment
•   promote interaction and cooperation in working environment


Opintojakson sisältö:
•   Core competences of the computing, information technology, information systems and ICT
•   Computers, the Internet and the World Wide Web, wired and wireless communication, types of business
    applications
•   Global competence needs in the ICT field
•   LbD as working and studying model in Laurea
•   Personal study plans based on own and regional competene analysis
•   Cross-cultural competences in multicultural teams
•   Working in multicultural teams


Opintojakson kuvaus:
The competence gained in the study unit forms the basis and integration process of student into the global ICT field.
The students apply the value of their own competence as a success factor and enabler. The study unit further
describes the influnece and importance of new competence in a multicultural value network and in regional
development.


A0202 Svenska inom ICT-branschen, 5 op

Opiskelija osaa:
• toimia tietojenkäsittelyalan tehtävissä ruotsin kielellä
• vuorovaikutteisen asiakaslähtöisen viestinnän
• hankkia ja hyödyntää tietojenkäsittelyyn liittyvää tietoa

Opintojakson sisältö:
• keskeinen ict- ja yritysterminologia
• asiakaslähtöinen suullinen ja kirjallinen viestintä
• opiskelijan itsensä, koulutuksen ja työkokemuksen esittely

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksossa opiskelija saavuttaa ruotsin kielessä vähintään eurooppalaisen viitekehyksen mukaisen taitotason
B1.2.

Lisäksi hän saa valtionhallinnon kielitutkinnon mukaisen arvioinnin hyvä tai tyydyttävä suullisesta ja kirjallisesta
kielitaidosta.

Edeltävät opinnot:
ICT-asiantuntijaksi kehittyminen -opintojakso tai vastaavat tiedot.


00634 Ruotsin kielen suullinen taito, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Tämä opintojakso on ruotsin kielen suullisen taidon arvioinnin merkitsemistä varten.


00635 Ruotsin kielen kirjallinen taito, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Tämä opintojakso on ruotsin kielen kirjallisen taidon arvioinnin merkitsemistä varten.


A0161 Tietojärjestelmän kehittämisen menetelmät ja välineet, 10 op

Opiskelija osaa:
•   jäsentää tietojärjestelmän rakenteen ja toimintaympäristön
•   jäsentää tietojärjestelmän kehittämis-, käyttöönotto- ja ylläpitoprosessin
•   toimia tietojärjestelmäprojektissa
•   käyttää tietojärjestelmän suunnittelun ja toteuttamisen perustekniikoita ja kuvaustapoja
•   jäsentää ja toteuttaa tietokannan perusrakenteen
•   toteuttaa perusohjelmointia


Opintojakson sisältö:
•   tietojärjestelmäarkkitehtuuri
•   tietojärjestelmän kehittämisprosessit ja kuvaustavat
•   projektityöskentely ja työvälineet
•   ohjelmointikielten perusperiaatteet
•   ohjelmistoympäristöt
•   ohjelmien laadinnan harjoittelu
•   relaatiotietokannan rakenteen ja toiminnan perusteet
•   tiedonkäsittelykieli (SQL)


Opintojakson kuvaus:
Opintojaksossa opiskelija saa yleiskuvan tietojärjestelmien kehittämisestä, käyttöönotosta ja ylläpidosta sekä
perusvalmiudet ohjelmien toteutukseen ja tietokantojen käsittelyyn.

Edeltävät opinnot:
Ei ole.


A0162 Tietojärjestelmän määrittely ja suunnittelu, 5 op

Opiskelija osaa:
• hankkia kehittämiskohteeseen tarvittavaa uusinta tietoa kehittämismahdollisuuksista
• jäsentää järjestelmän rakentamisprosessin ja sen sovittamisen kehittämiskohteeseen
• määrittää järjestelmän kehittämisprojektin
• rakentaa järjestelmää muiden toimijoiden kanssa
• jäsentää liiketoimintaprosessin ja käyttäjän roolin prosessissa
• mallintaa ja kuvata järjestelmän toiminnan ja tietorakenteet


Opintojakson sisältö:
• järjestelmän rakentamisprosessi
• tietojärjestelmäprojektin suunnittelu
• vuorovaikutus kehittämistyössä
• liiketoimintaprosessi ja asiakkaan rooli
• tietojärjestelmän toiminnan ja käyttöliittymän alustava mallintaminen ja kuvaaminen

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksossa luodaan valmius tietojärjestelmän vaatimusmäärittelyyn sekä sen perusteella tapahtuvaan
järjestelmän ja tietorakenteen määrittelyyn ja suunnitteluun.

Edeltävät opinnot:
Tietojärjestelmän kehittämisen menetelmät ja välineet -opintojakso tai vastaavat tiedot.


00101 Tietoverkkoarkkitehtuuri, 10 op

Opiskelija osaa:
• tarkastella verkkoarkkitehtuureja kokonaisvaltaisesti ja analysoida niiden toiminnallisuutta
• lähi-, laaja- ja langattomien verkkojen teorian ja käsitteet
• suunnitella yrityksen liiketoiminnan verkkoratkaisuja
• perustella tietoverkkoihin liittyviä ratkaisuita ja hankintoja
• toimia vastuullisesti yrityksen tietoverkossa
• määritellä ja toteuttaa palvelu- ja verkkojärjestelmäalustoja
• kuvata ja määrittää lähiverkon aktiivilaitteita ja toimintaa

Opintojakson sisältö:
• tietoverkon kehittäminen ja verkkoarkkitehtuurin luominen tai valinta
• tietoverkon arkkitehtuurin arviointi, vaatimusmäärittely ja suorituskykyarviointi
• vuorovaikutteisuus kehittämistyössä
• tietoverkkojen suunnittelu- ja toteutusprosessi
• verkkojärjestelmähankkeen ja -projektin suunnittelu ja toteutus
• tietoverkon rakenteen ja toiminnan mallintaminen ja kuvaaminen
• tulevaisuuden verkkoarkkitehtuurit ja avainteknologiat

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksossa luodaan valmius tietoverkkojen vaatimusmäärittelyyn sekä sen perusteella tapahtuvaan
verkkojärjestelmän toiminnan ja verkkorakenteen määrittelyyn, suunnitteluun ja toteutukseen.


A0116 Globaalit tietoverkot, 5 op

Opiskelija osaa:
•   selittää globaalien tietoverkkojen osat
•   yritysten eri toimipisteiden verkkojen liittämisen tekniikat
•   hyödyntää verkonhallinnan tarjoamia etuja
•   ajankohtaisimpien langattomien tekniikoiden tarjoamat mahdollisuudet ja uhkat


Edeltävät opinnot:
00101 Tietoverkkoarkkitehtuuri


A0117 Tietoverkkoprojekti, 5 op

Opiskelija osaa:
•   toimia projektissa tietoverkkojen kehittämistyössä
•   ratkaista itsenäisesti ja ryhmissä työskennellen verkon rakentamiseen, laajentamiseen, hallintaan ja ylläpitoon
    liittyviä ongelmia
•   rakentaa tai laajentaa tietoverkkoja suunnitelmien pohjalta
•   ip-puhelimiin ja niiden hallintaan liittyvän käytännön ja teorian
•   hallita ja ylläpitää tietoverkon laitteita ja palveluja
A0165 Yrityksen liiketoiminta ja liiketoimintaympäristö, 10 op

Opiskelija osaa:
•   analysoida toimintaympäristön rakennetta ja muutosvoimia sekä niihin liittyviä mahdollisuuksia ja haasteita
•   analysoida yrityksen liiketoimintaa liiketoimintamallien ja ansaintalogiikan avulla
•   analysoida erilaisia arvoketjuja ja -verkostoja
•   analysoida yrityksen liiketoiminnan perustoimintoja
•   hahmottaa yrityksen laadunhallintaa
•   hahmottaa yrittäjyyteen liittyvät vaatimukset


Opintojakson sisältö:
•   liiketoimintaosaaminen
•   toimintaympäristön rakenne ja keskeiset muutosvoimat
•   verkostot ja arvoketjut
•   liiketoimintamallit ja ansaintalogiikat
•   yrittäjyys ja aloittavan yrityksen toiminta
•   yhtiömuodot
•   sopimusoikeuden perusteet
•   kilpailuoikeuden pääkohdat ja julkiset hankinnat


Opintojakson kuvaus:
Opintojaksossa syntyvä osaaminen ilmenee kokonaisvaltaisena näkemyksenä yrityksen liiketoiminnasta ja
liiketoimintaympäristöstä. Keskeistä on osata yleisellä tasolla eritellä, ketkä ovat yrityksen asiakkaita, miten
asiakkaille luodaan arvoa, mikä on ansainnan mekanismi yrityksessä, mikä on yrityksen tapa toimia ja ketkä ovat
sen kumppaneita.

Edeltävät opinnot:
Ei ole.


A018 AMMATILLISEN OSAAMISEN MUODOSTUMINEN, 60 op

Kuvaus:
•  Opiskelija osaa kehittää ja ylläpitää tietojärjestelmiä, tietointensiivisiä palvelutuotteita ja palveluja, jotka
   perustuvat soveltavaan tutkimukseen ja kehitystoimintaan.
•  Opiskelija osaa tietojärjestelmän kehittämiseen ja toteuttamiseen tarvittavat valitut menetelmät, kuvaustavat ja
   välineet.
•  Opiskelija osaa rakentaa, ylläpitää ja kehittää tietoverkkoja, verkossa tapahtuvia palveluja ja palvelutuotteita
   soveltavan tutkimuksen ja kehitystoiminnan avulla.
•  Opiskelija osaa kehittää ja soveltaa tietoturvallisuutta olennaisena osana organisaation toimintaa sekä omaa
   näkemyksen laaja-alaiseen turvallisuuskäsitykseen, jossa turvallisuus on osa organisaation strategiaa,
   toiminnan varmistamista, kilpailukykyä ja imagoa.
•  Opiskelija osaa edistää ja kehittää tiedon kannalta tärkeitä teknologisia ratkaisuja ja tietoturvaan liittyviä asioita
   ja palveluja.
•  Opiskelija osaa jäsentää toimialueensa elinkeinoelämää sekä saa perusvalmiudet yrityksen liiketoiminnan ja
   prosessien kehittämiseen.
•  Opiskelija osaa analysoida ja kehittää johtamisosaamistaan sekä vaikuttaa asiantuntijana.
•  Opiskelija osaa johtaa työyhteisöä ja verkostoa strategian suunnassa.


Opiskelija osaa:
•   analysoida, soveltaa ja yhdistellä tietojaan eri tutkimus- ja kehittämismenetelmiä hyödyntäen
•   tutkia alan kehitystä ja ymmärtää sen toiminnallinen vaikuttavuus
•   toimia kehittäjänä tietoverkon ja järjestelmien toteutuksessa, prosesseissa ja hallinnassa
•   kehittää vastuullisesti tietoverkko- ja järjestelmäosaamistaan monipuolisissa toimintaympäristöissä
•   hahmottaa sovelletun tietoturvallisuuden osana organisaation strategiaa
•   määritellä organisaation tietoturvatarpeita ja etsiä niihin ratkaisuja
•   kehittää ja soveltaa organisaatioon turvallisesti tietointensiivisiä teknologioita
•   toteuttaa ja ylläpitää organisaation tietoturvapolitiikan
•   arvioida turvallisuusteknologisia toteutuksia ja palveluja
•   toimia muutoskykyisenä turvallisuutta edistävänä toimijana
•   havaita, kartoittaa ja analysoida tietoon liittyviä turvallisuusriskejä
•   suunnitella, toteuttaa ja ylläpitää tietoturvallisuusratkaisuja
•   määrittää liiketoimintaprosessien ja niiden kehittämisen yhteydet tietojärjestelmiin
•   määrittää tietoverkon suorituskyky - ja palvelutasovaatimukset
•   toimia muutoskykyisesti ja yhteistyössä eri toimijoiden kanssa
•   mallintaa ja kuvata tietojärjestelmän toiminnan ja verkkorakenteet
•   mallintaa ja kuvata tietojärjestelmän toiminnan ja tietokannan
•   suunnitella ja laatia verkko- ja tietojärjestelmän arkkitehtuurin ja tietoturvaratkaisut
•   laatia, kehittää ja testata verkkoratkaisuja ja verkkoelementtejä
•   suunnitella ja toteuttaa käyttöliittymän audiovisuaalisine elementteineen
•   ottaa käyttöön ja ylläpitää tietoverkkoja ja verkkojärjestelmiä


Sisältö:
•   Tietoverkko-osaaminen on alan keskeistä ammatillistiedollista ja ammatillistaidollista osaamista. Teeman
    opintojaksot muodostavat osaamisen kokonaisuuden, jolla yksilö osaa toimia tietoverkkoja uudistavana
    kehittäjänä muuttuvassa toimintaympäristössä sekä vaikuttajana osaamisverkostossa. Opiskelija osaa
    tietoverkkojen toteuttamiseen tarvittavat valitut menetelmät, kuvaustavat ja elementit sekä toteuttamisen.
    Opiskelija osaa työssään arvioida tietoverkkojen käyt-tökelpoisuutta ja tulevaisuuden tarpeita. Valinnaisissa
    opinnoissa opiskelija voi laajentaa osaamis-taan tietoverkkojen kehittämisen ja hallinnan asiantuntijaksi.
•   Tietojärjestelmäosaaminen on keskeistä tietojenkäsittelyn ammatillistiedollista ja ammatillistaidollista osaamista.
    Teeman opintojaksot muodostavat osaamisen kokonaisuuden, jolla yksilö osaa toimia tietojärjestelmiä
    uudistavana kehittäjänä muuttuvassa toimintaympäristössä se-kä ennakoivana innovatiivisena vaikuttajana
    osaamisverkostossa. Opiskelija osaa työssään arvioi-da järjestelmiä, niiden käyttökelpoisuutta ja tulevaisuuden
    tarpeita. Valinnaisissa opinnoissa opis-kelija voi syventää osaamistaan tietojärjestelmien kehittäjänä.
•   Tietoturvaosaamisen opintojaksot muodostavat kehittämisen kokonaisuuden, jonka lähtökohdat määräytyvät
    organisaation kehittämisestä laajaalaisen tietoturvallisuuskäsityksen viitekehyksestä. Opiskelija osaa
    analysoida ja arvioida organisaation tietoturvauhkia ja niiden vaikutuksia organisaation operatiivisiin toimintoihin
    ja muodostaa niistä organisaation kehittämisen lähtökohtia. Osaaminen on perusta turvallisuuden
    kehittämiseksi tietoverkoille ja tietojärjestelmille sekä niihin liittyviin uusiin pal-velutuotteisiin. Osaaminen liittää
    yhteen tietoverkot, tietojärjestelmät, tietointensiiviset teknologiat kuten esimerkiksi sulautetut järjestelmät.
    Opiskelija voi laajentaa osaamistaan tietointensiivisten turvallisuusteknologioiden alueella.
•   Liiketoimintaosaamisen opintojaksot muodostavat osaamisen kokonaisuuden, jolla opiskelija osaa tarkastella
    yrityksen toimintaa kokonaisvaltaisesti toimintaympäristössään. Perinteisten toimialojen sijaan liiketoimintaa
    jäsennetään toimialojen rajoja rikkovien klustereiden kautta. Yksittäisten yritysten toiminnan tasolla tarkastelun
    lähtökohtana toimivat yritysten liiketoimintamallit. Ne kuvaavat organisaation ydinlogiikkaa luotaessa arvoa,
    yritykselle, ja muille sidosryhmille. Alan yritysten perusprosesseihin liittyen keskeistä on tuotteiden/palvelujen
    markkinointiin, myyntiin, asiakkuuksien hallintaan ja liiketoiminnan ohjaus- ja tukiprosesseihin liittyvä
    osaaminen. Pakollisten opintojaksojen yhdessä muodostaman osaamisen pohjalta on valmius laatia
    asiakaslähtöinen ja kannattavuuteen tähtäävä liiketoimintasuunnitelma.
•   Johtamisosaamisen ensimmäisessä opintojaksossa opiskelija oppii johtamisen perustiedot ja -taidot, joilla hän
    osaa toimia ryhmän tai tiimin, työyhteisön ja organisaation johtamistehtävissä tai vaikuttajana
    asiantuntijaverkostoissa. Valinnaiset opintojaksot vahvistavat johtamisen viitekehykseen yhteiskunnallista
    aspektia syventäen osaamista innovatiivisuuden johtamisessa ja henkilöstön osaamisen kehittämisessä.


Osaamisen kehittyminen:
•  Autenttiset kehittämishankkeet suuntaavat, syventävät, havainnollistavat ja jäsentävät oppimisprosessia.



A0163 Tietojärjestelmän toteutus, 10 op

Opiskelija osaa:
• muodostaa järjestelmän suunnitteludokumenttien pohjalta tarkoituksenmukaisia ja käyttökelpoisia ohjelmia ja
komponentteja
• ohjata tietojärjestelmäprojektia
• käyttää tietokannan suunnittelun perustekniikoita ja kuvaustapoja
• toteuttaa ja testata sovelluksen ohjelmat

Opintojakson sisältö:
•   tietojärjestelmäprojektin ohjaus
•   tietokannan suunnittelu ja toteutus
•   sovelluksen tietokannan toteuttaminen
•   järjestelmän ohjelmiston ja tietokannan testaus
•   ohjelmointi


Opintojakson kuvaus:
Opintojaksossa luodaan valmius tietojärjestelmän toteutukseen ja testaukseen.

Edeltävät opinnot:
Tietojärjestelmän määrittely ja suunnittelu –opintojakso tai vastaavat tiedot.


A0001 Käyttöliittymän suunnittelu ja toteutus, 5 op

Opiskelija osaa:
tiedostaa käyttöliittymästandardit
tiedostaa käyttöliittymän käytettävyyden merkityksen
arvioida tietojärjestelmän käytettävyyttä
suunnitella ja toteuttaa käyttöliittymiä internet-ympäristöön
tiedostaa uusimmat käyttöliittymän toteutuksen tekniikat ja välineet

Opintojakson sisältö:
käyttöliittymästandardit
käyttöliittymä ja käytettävyys
käytettävyyden arviointi
käyttöliittymän suunnitteluprosessi ja toteutus
käyttöliittymän rakenne ja tekniikat

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksossa opiskelija luo valmiuden toimivan käyttöliittymän suunnitteluun ja toteutukseen.

Edeltävät opinnot:
• Tietojärjestelmän kehittämisen menetelmät ja välineet
• Titojärjestelmän määrittely ja suunnittelu
• Tietojärjestelmän toteutus
 tai vastaavat tiedot


A0102 Tietoturvallisuuden hallinta, 5 op

Opiskelija osaa:
· Soveltaa tietoturvallisuuden periaatteita
· Soveltaa riskienhallintamenetelmiä tietoturvallisuudessa
· Suojata organisaatioita tietoriskeiltä
· Suunnitella kokonaisvaltainen tietoriskien hallintajärjestelmä soveltaen hallinnollisia ja teknisiä menettelyjä
· Laatia tietojärjestelmien jatkuvuussuunnitelmia


Opintojakson sisältö:
· Tietoturvallisuuden peruskäsitteet
· Tietoturvallisuuden hallintajärjestelmä
· Tietoturvallisuuden standardit
· Tietoturvallisuuspolitiikka
· Tietoriskien hallinta
· Tietoturvallisuuden suojausmenettelyiden toteuttaminen
· Henkilöstöturvallisuus ja tietoturvatietoisuus
· Tietojärjestelmien jatkuvuussuunnittelu
· Yksityisyyden suoja ja siihen liittyvä lainsäädäntö


Opintojakson kuvaus:
Opintojakso esittelee tietoturvallisuuden keskeiset osa-alueet sekä tietoturvallisuuden johtamisen periaatteet.
Keskeiset teemat ovat tietoriskien hallinta, tietoturvallisuuden johtaminen ja kehittäminen sekä tietoturvallisuuden
käytännön toteuttaminen organisaatiossa. Tavoitteena on oppia hallitsemaan kokonaisvaltaisesti organisaation
tietoriskejä.



A0111 Managing Information Security, 5 op

Opiskelija osaa:
•   Apply the basic principles of information security
•   Use risk management methods in developing information security
•   Protect organisations from information risks
•   Plan a comprehensive information risk management system for an organisation, applying technical and
    administrative measures
•   Formulate continuity plans for information systems


Opintojakson sisältö:
•   Basic concepts of information security
•   Information security management system
•   Information security standards
•   Information security policy
•   Information risk management
•   Implementation of information security safeguards
•   Personnel security and information security awareness
•   Continuity planning
•   Privacy protection and related legislation


Opintojakson kuvaus:
This study unit presents the central aspects of information security and principles of information security
management. The themes include information risk management, information security management and
development and practical implementation of information security in an organisation. The objective is to build
competence to manage information risks of an organisation.


A0104 Tietoturvallisuuden tekniikat, 5 op

Opiskelija osaa:
· tunnistaa ja analysoida tietojärjestelmien haavoittuvuuksia
· arvioida ja soveltaa teknisiä tietoturvallisuusratkaisuja


Opintojakson sisältö:
· IP-verkkojen tietoturvallisuus
· salakirjoituksen perusteet ja sovellukset
· julkisen avaimen infrastruktuuri
· tiedon luottamuksellisuuden ja eheyden turvaaminen yksityisissä ja avoimissa verkoissa
· tietojärjestelmien ja sovellusten tietoturvallisuus
· tietojärjestelmien haavoittuvuuksien hallinta
· tietojärjestelmiin tunkeutumisen havaitseminen ja estäminen
Opintojakson kuvaus:
Opintojakso esittelee tietoturvallisuuden teknisiä ratkaisuja sekä niiden soveltamista. Keskeiset teemat ovat
salakirjoitus ja sen sovellukset sekä tietoverkkojen turvallisuuskysymykset. Tavoitteena on oppia hyödyntämään
teknisiä tietoturvaratkaisuja organisaation tietoturvallisuuden toteuttamisessa.


Edeltävät opinnot:
Tietoturvallisuuden hallinta (tai vastaava)


A0112 Information Security Technologies, 5 op

Opiskelija osaa:
•   ununderstand the importance of information security technologies
•   understand the significance of encryption and how to utilised its features
•   identify and analyze vulnerabilities of information systems
•   evaluate and apply technical information security measures


Opintojakson sisältö:
•   Security of IP-networks
•   Principles and applications of encryption
•   Public Key Infrastructure
•   Protection of confidentiality and integrity of information in private and public networks
•   Information security of information systems and applications
•   Information system vulnerability management
•   Information system intrusion detection and prevention


Opintojakson kuvaus:
Study unit presents technical safeguards related to information security and application of those safeguards. Central
themes include encryption and its applications, and information security issues related to information networks.
Objective is to learn to utilize technical information security measures while implementing organisation’s information
security.

Edeltävät opinnot:
Managing Information Security


A0106 Tietoturvallisuuden kehittämisprojekti I, 5 op

Opiskelija osaa:
Laatia ja kuvata tietoturvallisuuden kehittämisprojektin perustuen tietoturvallisuuden hallinnan metodologiaan


Opintojakson sisältö:
Tietoturvallisuuden kehittämisprojektin toteuttaminen


Opintojakson kuvaus:
Opiskelijat työskentelevät ryhmissä luodakseen tietoturvallisuuden kehittämissuunnitelman kohdeorganisaatiolle


Edeltävät opinnot:


Tietoturvallisuuden hallinta
A0113 Information Security Development Project I, 5 op

Opiskelija osaa:
Conducting an information security development project compose and describe a development process for
information security based on a proper, applicable information security standard.

Opintojakson sisältö:
Compose and describe a development process for information security based on an information security
management methodology.

Opintojakson kuvaus:
Students work in teams to create an information security development plan for a target organisation.

Edeltävät opinnot:
Managing Information Security


A0167 Liiketoiminnan suorituskyvyn johtaminen, 10 op

Opiskelija osaa:
•   hahmottaa liiketoiminnan tavoitteiden strategialähtöisyyden
•   määrittää yrityksen kriittiset menestystekijät
•   jäsentää liiketoiminnan tavoitteita sekä taloudellisesta näkökulmasta, asiakkaan näkökulmasta, sisäisen
    toiminnan näkökulmasta että osaamisen ja sitoutumisen näkökulmasta
•   tulkita ja hyödyntää yrityksen taloudellisia analyysejä


Opintojakson sisältö:
•   prosessiajattelu liiketoiminnassa ja liiketoimintaprosessien mallinnus
•   tietojärjestelmä toiminnan ohjauksessa
•   taloudelliset laskelmat liiketoiminnan kehittämisessä
•   tasapainoisen mittariston kehittäminen liiketoiminnan ohjaukseen


Opintojakson kuvaus:
Opintojaksossa syntyvä osaaminen ilmenee tärkeimpien liiketoiminnan tavoitteiden ja mittareiden hallintana sekä
toimintaa tukevien tietojärjestelmien hyödyntämisenä. Keskeistä on ymmärtää liiketoiminnan tavoitteiden
strategialähtöisyys ja erilaisten analyysien rooli liiketoiminnan kokonaisuuden hallinnassa. Osaaminen ilmenee
myös taitona arvioida liiketoiminnan eettisyyttä ja kehittää liiketoiminnan käytänteitä eettisesti, taloudellisesti,
sosiaalisesti ja ekologisesti kestävämpään suuntaan.

Edeltävät opinnot:
Yrityksen liiketoimintaympäristö ja liiketoimintamallit.


A0166 Johtamisosaaminen, 5 op

Opiskelija osaa:
•   Analysoida ja kehittää omaa johtamisosaamistaan
•   Suunnitella, toteuttaa ja edistää työyhteisön toimintaa
•   Soveltaa johtamisen pääperiaatteita työyhteisön ja verkoston toiminnassa


Opintojakson sisältö:
•   Johtajuus ja johtaminen
•   Itsensä johtaminen ja johtamisen käytänteet
•   Organisaatiokulttuuri ja arvot
•   Henkilöstöjohtaminen ja työhyvinvointi
•   Työlainsäädäntö ja työsuhdeasiat
Opintojakson kuvaus:
Opiskelija osaa ratkaista johtamiseen liittyviä tilanteita organisaation ja yhteiskunnan muutoksissa.


A0153 Corporate Social Responsibility, 5 op

Opiskelija osaa:
•   Develop a wider approach to ethical questions and organisational values
•   Combine CSR with business actions and strategy
•   Discuss social responsibility issues


Opintojakson sisältö:
•   Ethics and organisational values
•   Sustainable guidelines on economic, environmental and social performance
•   Responsible leadership
•   Product safety
•   Occupational safety and health
•   Equality at work
•   Diversity and multicultural issues
•   Current issues on sustainability reporting and CSR standards


Opintojakson kuvaus:
This study unit introduces the students to the basic concept of corporate social responsibility. Organisational
responsibility is seen from three viewpoints: economic, environmental and social responsibility. The critical thinking
of the students is enhanced through discussions.


A0197 Professional Communication in English, 5 op

Opiskelija osaa:
•   knows how to use basic business terminology in writing and speaking
•   is able to produce key business messages (formal and informal)
•   knows how to deliver effective presentations
•   is able to work effectively in a team
•   understands the basics of intercultural communication


Opintojakson sisältö:
•   basic business terminology in English
•   business writing
•   presentation practice
•   international job application process
•   meetings and negotiations


Opintojakson kuvaus:
This study unit provides an introduction to the main areas of professional communication in English with a focus on
developing business vocabulary, writing skills and spoken communication in the context of international
presentations, meetings and negotiations.


A0198 Organisational Communication, 5 op

Opiskelija osaa:
    •   be a proactive communicator in an organization according to its strategic goals
    •   communicate effectively as a specialist in multicultural teams and projects
Opintojakson sisältö:
    •   Basics of organizational communication: communication environments, stakeholders, channels, media,
        tools
    •   Analyzing, planning and implementing strategic and operative communication in an international project
    •   Cross-cultural competences and conflict management
    •   Enhancing written and oral communication skills: writing announcements, media releases and marketing
        messages; online communication skills; giving presentations


Opintojakson kuvaus:

ICT professionals are developing systems and networks to support business and effective communication within the
organization and with its external stakeholders. During this study unit the students will understand how an
organization functions as a communication network and the importance of supporting the organization’s strategic
activities with effective communication. Students will also be able to deepen their personal interaction skills to meet
the requirements of the modern, multicultural business environment and online platforms.



A019 AMMATILLISEN OSAAMISEN SYVENTYMINEN, 60 op

Kuvaus:
Opiskelija osaa innovatiivisesti kehittää ja luoda palveluliiketoimintaa käyttämällä soveltavan tutkimuksen ja
kehittämisen menetelmiä.

Opiskelija osaa:
•   hahmottaa liiketoiminnan kehittämisen tavoitteita
•   toteuttaa pienimuotoisia T&K&I-hankkeita
•   toimia osana verkostoitunutta ja monialaista yhteisöä kansainvälisessä liiketoimintaympäristössä
•   tuottaa suunnitelmia ja uusia innovatiivisia ratkaisuja
•   edistää käyttäjien ja kehittäjien yhteisiä innovaatioprosesseja
•   edistää luovuutta ja uusien innovaatioiden käyttöönottoa toiminnallaan


Sisältö:
Teeman opintojaksot muodostavat kehittämisen kokonaisuuden, jonka lähtökohdat määräytyvät metropolialueen
innovaatiotoiminnan lähtökohdista. Käyttäjien tarpeista lähtevä innovaatiotoiminta vaatii uudenlaisten tai olemassa
olevien palveluiden kehittämistä ja testaamista.

Vapaasti valittavissa opintojaksoissa tarkastelunäkökulmana on osaamisen yhdistäminen ja osaamisen tuottaminen.
Opintojaksot kiinnittävät uuden osaamisen kehittämisen yritystoiminnan lähtökohtien tarkasteluun. Opintojen jälkeen
opiskelija voi siirtyä kehittämään yrittäjyyttään ammattikorkeakoulujen yhteiseen yrittäjyysmoduuliin InnoPlazaan tai
alueella toimiviin esi- ja yrityshautomoihin.

Vapaasti valittavilla opinnoilla opiskelija syventää ja monipuolistaa osaamistaan. Näiden opintajaksojen avulla
opiskelijat voivat edelleen muokata opintojensa sisältöjä vastaamaan omaa yksilöllistä oppimisprosessiaan ja
ammatillisia tavoitteitaan.

Osaamisen kehittyminen:
Kehittämisosaaminen ilmenee vakiintuvana tutkivana ja kehittävänä työtapana. Kansainvälisissä verkostoissa ja -
hankkeissa tapahtuva ICT-alan kehitystyö helpottaa tuloksekkaan innovaatiotoiminnan aikaansaamista
monikulttuurisessa toimintaympäristössä niin lähialueilla kuin globaalilla tasolla.


A0132 Creating Innovation through Service Design, 10 op

Opiskelija osaa:
• carry out an innovation project applying the newest existing knowledge and service innovation and design methods
• carry out creative problem solving and development of working methods
• know the prerequisites for profitable and customer-oriented operations
• work in a diversified project

Opintojakson sisältö:
• service innovations
• innovation process in practice
• SID methods
• planning, conducting and evaluating an innovation project

Opintojakson kuvaus:
Students carry out a service innovation project.


A0013 Kriittisen infrastruktuurin suojaaminen, 5 op

Opiskelija osaa:
· Analysoida yhteiskunnan kannalta kriittisiä kohteita sekä niihin kohdistuvia uhkia
· Arvioida, keitä ovat kriittisen infrastruktuurin rakentajat, omistajat ja hallinnoijat
· Arvioida, keitä ovat kriittisen infrastruktuurin suojaamisen keinot ja toimijat
· Tarvittaessa johtaa kansalliseen elintärkeiden toimintojen turvaamisen strategiasta elementtejä oman
organisaation turvallisuussuunnitteluun


Opintojakson sisältö:
· Kriittinen infrastruktuuri, määrittely ja rajaukset
· Kriittisen infrastruktuurin suojaamisen ulottuvuudet:
· Lainsäädäntö
· Kansallinen turvallisuus
· Kansainvälinen yhteistyö
· Kriittisen infrastruktuurin rakentajat, omistajat ja hallinnoijat
o Uhkakuvasuunnittelu
o Tilannekuvan ylläpito
· Käytännön ratkaisuja ja tekniikan suomia mahdollisuuksia kriittisen infrastruktuurin suojaamiseksi
· Kriittistä infrastruktuuria suojaavat toimijat


Opintojakson kuvaus:
Kriittinen infrastruktuuri tarkoittaa toimintoja ja rakenteita, jotka ovat yhteiskunnan jatkuvan toiminnan kannalta
välttämättömiä. Opintojakson aikana opiskelija oppii ymmärtää mitä ovat yhteiskunnan kannalta kriittiset kohteet
sekä niihin kohdistuvat uhat. Opintojaksolla perehdytään kriittisen infrastruktuurin suojaamisen keinoihin ja
toimijoihin eri yhteiskunnallisissa tilanteissa.
SID turvallisuusosaamisen profiili näkyy opintojakson toteutuksessa työelämälähtöisenä turvallisuutena. Turvallisuus
nähdään osana organisaation sisäisiä palveluita ja toisaalta myös tuotteistettuina kaupallisina asiantuntijapalveluina.
Turvallisuuden teemat rikastuvat opintojen edetessä ja loppuvaiheen opiskelija pystyy sekä soveltamaan
oppimaansa että myös luomaan uutta turvallisuusalan tarpeisiin. Turvallisuusosaaminen rakentuu turvallisuuden eri
tekijöihin alan arvoista yritysturvallisuuden osa-alueisiin asti.


Edeltävät opinnot:
Teemat Ammatillisen kasvun käynnistyminen ja Alan ydinosaamisen kehittäminen


A0108 Tietoturvallisuuden kehittämisprojekti II, 5 op

Opiskelija osaa:
· suunnitella ja kuvata teknisiä tietoturvallisuusmenettelyjä tietojärjestelmille ja -verkoille
· toteuttaa tietoturvallisuuden kehittämisprosessin perustuen soveltuvaan tietoturvastandardiin
Opintojakson sisältö:
Tietoturvallisuuden kehittämisprosessin laatiminen ja kuvaus.

Opintojakso on teknologia-painotteinen ja projekti liittyy olennaisesti kohdeorganisaation tietojärjestelmien ja –
verkkojen suojausmenettelyihin.

Opintojakson kuvaus:
Opiskelijat työskentelevät ryhmissä tuottaen kohdeorganisaatiolle tietoturvallisuuden kehittämissuunnitelman.
Projektin kehittämiskohteet ovat luonteeltaan teknisempiä kuin opintojaksossa A0106, Tietoturvallisuuden
kehittämisprojekti 1.


Edeltävät opinnot:
Managing Information Security (tai vastaava)
Tietoturvallisuuden tekniikat (tai vastaava)



A0119 Information Security Development Project II, 5 op

Opiskelija osaa:
•   Conducting an information security development project. The project focuses on technical protection of the
    target organisation’s information systems and networks.


Opintojakson sisältö:
•   Design and describe technical information security safeguards for information systems and networks
•   Conduct a development process for information security based on a chosen information security management
    methodology


Opintojakson kuvaus:
Students work in teams to create an information security development plan for a target organisation. The content of
the project is more technical in nature than in the study unit Information Security Development Project 1

Edeltävät opinnot:
•   Managing Information Security (or equivalent)
•   Information Security Technologies (or equivalent)



A0142 Tietojenkäsittelyn harjoittelu I, 15 op

Opiskelija osaa:
• soveltaa ja kehittää osaamistaan työelämän tietojenkäsittelytehtävissä
• toimia täysvaltaisena työyhteisön jäsenenä
• perehtyä itsenäisesti harjoittelutehtävissä tarvittaviin uusiin taitoihin
• havainnoida ja analysoida kriittisesti harjoitteluorganisaation tietojenkäsittelyn toimintaympäristöä
• laatia harjoitteluorganisaation tietojenkäsittelyn toimintaympäristöä tai tietojenkäsittelykäytäntöjä koskevia
perusteltuja kehittämisehdotuksia
• hahmottaa ehdotettujen muutosten vaikutuksen harjoitteluorganisaation arvoverkostossa
• arvioida omaa tietojenkäsittelyosaamistaan

Opintojakson sisältö:
• työelämäosaamisen kehittämissuunnitelman laadinta
• käytännön työskentely harjoitteluorganisaatiossa
• kehittämisraportin laadinta

Opintojakson kuvaus:
Opiskelijan hallitsee tietoverkko-osaamisen, tietojärjestelmäosaamisen ja soveltavan tietoturvallisuusosaamisen
pakollisten opintojaksojen osaamisalueet.


A020 TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN JA UUDISTAMINEN, 30 op

Kuvaus:
•  Opiskelija soveltaa ja kasvattaa osaamistaan työelämän ICT-tehtävissä analysoimalla ja kehittämällä
   harjoitteluorganisaation ICT-ympäristöä tai -käytänteitä.


Opiskelija osaa:
• soveltaa ja kehittää osaamistaan työelämän ICT-tehtävissä
• toimia täysvaltaisena työyhteisön jäsenenä
• perehtyä itsenäisesti harjoittelutehtävissä tarvittaviin uusiin taitoihin
• havainnoida ja analysoida kriittisesti harjoitteluorganisaation ICT-toimintaympäristöä
• laatia harjoitteluorganisaation ICT-toimintaympäristöä tai -käytäntöjä koskevia perusteltuja kehittämisehdotuksia
• hahmottaa ehdotettujen muutosten vaikutuksen harjoitteluorganisaation arvoverkostossa
• arvioida omaa ICT-osaamistaan
• arvioida uramahdollisuuksia ICT-tehtävissä

Sisältö:
Teema painottuu käytännön työelämän ja siihen liittyvän osaamisen kehittämiseen. Opinnäytetyö voi liittyä myös
ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehittämistoimintaan sekä harjoitteluihin. Opinnäytetyön tekemisessä
noudatetaan Laurea -ammattikorkeakoulun opinnäytetyöohjeistoa.


A0143 Tietojenkäsittelyn harjoittelu II, 15 op

Opiskelija osaa:
• soveltaa ja kehittää osaamistaan työelämän tietojenkäsittelytehtävissä
• toimia täysvaltaisena työyhteisön jäsenenä
• perehtyä itsenäisesti harjoittelutehtävissä tarvittaviin uusiin taitoihin
• havainnoida ja analysoida kriittisesti harjoitteluorganisaation tietojenkäsittelyn toimintaympäristöä
• laatia harjoitteluorganisaation tietojenkäsittelyn toimintaympäristöä tai tietojenkäsittelykäytäntöjä koskevia
perusteltuja kehittämisehdotuksia
• hahmottaa ehdotettujen muutosten vaikutuksen harjoitteluorganisaation arvoverkostossa
• arvioida omaa tietojenkäsittelyosaamistaan
• arvioida uramahdollisuuksia tietojenkäsittelyssä

Opintojakson sisältö:
• käytännön työskentely harjoitteluorganisaatiossa
• kehittämisraportin laadinta
• osaamisen arviointi ja urasuunnitelman täydentäminen

Opintojakson kuvaus:
Opiskelijan on hallittava tietoverkko-osaamisen, tietojärjestelmäosaamisen ja soveltavan tietoturvallisuusosaamisen
pakollisten opintojaksojen osaamisalueet.


00043 Opinnäytetyö, 15 op

Opiskelija osaa:
• esittää perusteltuja työelämää koskevia kehittämisehdotuksia
• käsitteellistää työelämän ilmiöitä tutkittuun tietoon perustuen
• käyttää sopivia tutkimus- ja kehittämismenetelmiä uuden tiedon tuottamiseksi
• toimia kehittämishankkeissa yhteistoiminnallisesti ja vastuullisesti työelämän ja muiden yhteistyökumppanien
kanssa
• arvioida omaa toimintaansa ja omia ratkaisujaan kriittisesti
• hallita kokonaisuuksia sekä esittää asiansa loogisesti ja perustellen
Opintojakson sisältö:
• opinnäytetyöprosessiin ja kehittämishankkeeseen perehtyminen ja aiheen ideointi
• opinnäytetyösuunnitelma, jossa kuvataan opinnäytetyön tausta ja tavoitteet, keskeinen aihetta koskeva tutkittu
tieto, käytettävät tutkimus- ja kehittämismenetelmät sekä toteuttamissuunnitelma
• opinnäytetyön toteuttaminen
• opinnäytetyön raportointi ja julkistaminen
• kypsyysnäyte

Opintojakson kuvaus:
Opinnäytetyö on osa ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyötä. Se palvelee opiskelijan ammatillista
kehittymistä sekä työelämää ja aluekehitystä. Opinnäytetyö kehittää työtä ja työelämän käytänteitä ja voi tuottaa
myös laajemmin merkityksellisiä innovaatioita.

Opinnäytetyön lähtökohtana on työelämän kehittämishaaste. Siinä painottuu vuorovaikutus työelämän kanssa sekä
tutkiva ja kehittävä työote. Opinnäytetöiden raporteissa korostuu tavoitteellisen toiminnan ja sen tulosten
kuvaaminen sekä teoreettinen ja tutkimuksellinen analysointi. Opinnäytetyöt sisältävät työelämää kuvailevaa tietoa,
sitä selittävää, tutkimuksellista tietoa sekä työelämää varten tuotettua uutta osaamistietoa.

Opintojakso sisältää kypsyysnäytteen suorittamisen. Kypsyysnäytteessä opiskelija osoittaa aihealueen hallintaa
sekä hyvää kielitaitoa.


047 LAUREAN YHTEISET OPINNOT, 0 op


00202 Englannin kielen osaamisen lähtötasotesti, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Opintojen alkaessa kaikki opiskelijat osallistuvat ruotsin ja englannin kielen lähtötasotesteihin, jos nämä kielet
sisältyvät ammattikorkeakouluopintojen edellytyksenä olevaan aiempaan tutkintotodistukseen tai opiskelijat ovat
saaneet kyseisten kielten opetusta aikaisemmin. Lähtötasotesti on kaikilla koulutusaloilla sama ja siihen voi
osallistua vain kerran. Alan vaihto Laurean sisällä ei edellytä uutta testiä. Testin avulla varmennetaan opiskelijan
valmiudet kieliopintojen aloittamiseksi. Ellei opiskelija selviydy lähtötasotestistä, hän osallistuu kielen valmentavalle
opintojaksolle opintojen alkuvaiheessa. Suoritettuaan valmentavat opinnot hyväksyttävästi opiskelija saa
opintopisteitä luettavaksi vapaasti valittaviin opintoihin.


00203 Ruotsin kielen osaamisen lähtötasotesti, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Lähtötasotestin tekevät ne, joilla ruotsi sisältyy ammattikorkeakouluopintojen edellytyksenä oleviin aiempiin
opintoihin, eivät kuitenkaan ne, joitten koulusivistyskieli on ruotsi.

Opintojen alkaessa kaikki opiskelijat osallistuvat ruotsin ja englannin kielen lähtötasotesteihin, jos nämä kielet
sisältyvät ammattikorkeakouluopintojen edellytyksenä olevaan aiempaan tutkintotodistukseen tai opiskelijat ovat
saaneet kyseisten kielten opetusta aikaisemmin. Lähtötasotesti on kaikilla koulutusaloilla sama ja siihen voi
osallistua vain kerran. Alan vaihto Laurean sisällä ei edellytä uutta testiä. Testin avulla varmennetaan opiskelijan
valmiudet kieliopintojen aloittamiseksi. Ellei opiskelija selviydy lähtötasotestistä, hän osallistuu kielen valmentavalle
opintojaksolle opintojen alkuvaiheessa. Suoritettuaan valmentavat opinnot hyväksyttävästi opiskelija saa
opintopisteitä luettavaksi vapaasti valittaviin opintoihin.


00636 Suomen kielen kirjallinen taito, 0 op


00637 Suomen kielen suullinen taito, 0 op


125 VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT, 0 op
Kuvaus:
Vapaasti valittavilla opinnoilla opiskelija syventää ja monipuolistaa eri teemoihin ja kompetensseihin soveltuvaa
osaamistaan. Näiden opintojaksojen avulla opiskelijat voivat edelleen muokata opintojensa sisältöjä vastaamaan
omia henkilökohtaisia intressejään ja ammatillisia tavoitteitaan.

Sisältö:
Teeman alle sijoitetaan ne opintojaksot, jotka opiskelija valitsee Laurean kieliopinnoista, Laurean yhteisistä
opinnoista tai toisen koulutusohjelman opetussuunnitelmasta. Teeman alle sijoitetaan myös ne toisessa
korkeakoulussa (toinen ammattikorkeakoulu, yliopisto, virtuaali-amk, ulkomainen korkeakoulu) suoritetut opinnot,
joille ei löydy korvaavuutta koulutusohjelman opetussuunnitelmasta, mutta jotka opiskelija haluaa liittää tutkintoonsa.


01261 Englannin kielen perusviestintä, 5 op

Opiskelija osaa:
englannin perusrakenteet
käyttää opinnoissaan ja työelämässä tarvittavaa perussanastoa
kirjallisen ja suullisen viestinnän perustaidot
hyödyntää monipuolisesti erilaisia menetelmiä kielitaitonsa kehittämisessä

Opintojakson sisältö:
englannin kielen keskeiset rakenteet
sanaston laajentaminen
suulliset ja kirjalliset oppimistehtävät
erilaiset oppimisstrategiat

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija harjoittaa viestintätaitojaan englannin kielessä kehittääkseen valmiuksiaan opintoihinsa ja työelämään.


Edeltävät opinnot:




01260 Ruotsin kielen perusviestintä, 5 op

Opiskelija osaa:
ruotsin perusrakenteet
 käyttää opinnoissaan ja työelämässä tarvittavaa perussanastoa
 kirjallisen ja suullisen viestinnän perustaidot
 hyödyntää monipuolisesti erilaisia menetelmiä kielitaitonsa kehittämisessä

Opintojakson sisältö:
ruotsin keskeiset rakenteet
 sanaston laajentaminen
 suulliset ja kirjalliset oppimistehtävät
 erilaiset oppimisstrategiat

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija harjoittaa viestintätaitojaan ruotsin kielessä kehittääkseen valmiuksiaan opintoihinsa ja työelämään.



00103 Interconnecting Networks, 10 op

Opiskelija osaa:
• be learners and developers in an international value network
• participate in an internationally benchmarked learning process
• handle data network building in practice
• manage and maintain selected data network equipment
• design and implement network environments in lab work
• describe and define the workings, characteristics and components of WANs
• test and diagnose network connections


Opintojakson sisältö:
• content and materials of an internationally benchmarked, employer-driven study unit
• facilitating lifelong learning as participants in a value network
• lab work


Opintojakson kuvaus:
The competence gained in the study unit relates to using and managing telecommunications equipment
made by a chosen manufacturer. Students master the practical use of chosen equipment and
deepen their competence as experts in data networks.


Edeltävät opinnot:
Data Networks at Work or equivalent knowledge.



00104 Tietoverkkopalvelujen kehittäminen, 10 op

Opiskelija osaa:
• osaa soveltaa uusia verkkoteknologioita ja kehittää tietoverkkopalveluja
• valittujen verkkopalvelinympäristöjen toteutus ja niiden analysointi
• toteuttaa, muuttaa, yhdistellä ja ohjelmoida verkkoon sijoitettavia palveluja
• toteuttaa ja kehittää tietoturvallisuusratkaisuja
• toteuttaa nimipalvelut eri verkkoympäristöissä
• langattomat verkkotekniikat ja niiden perusteet käytännössä
• ip-puhelimet ja niihin liittyvät uudet teknologiat käytännössä
• oman kehitystyön arvioinnin
• kehitystyöhön liittyvän dokumentoinnin

Opintojakson sisältö:
• palvelinjärjestelmät verkossa
• verkkopalvelinjärjestelmien ohjelmistotuotanto
• yhteiset palvelut, esimerkiksi windows active directory ja LDAP
• valitut palomuuriratkaisut ja tiedon osoitukseen liittyviä palvelut
• nimipalvelut
• langaton verkko ja tukiasemat sekä niiden ylläpito
• IP-teknologiat, esimerkiksi IP-puhelin
• livinglab-toiminta ja alan kehittäminen käytännössä
• tulevaisuuden verkkoteknologiat
• tulevaisuuden ydinosaaminen

Opintojakson kuvaus:
Opintojakson syventyvä osaaminen ilmenee nykyaikaisen lähiverkkoympäristön palvelujen ja nii-den toteutusten
kehittämisenä. Arkkitehtuurin, toteutettavan ratkaisun ja palvelun tunteminen ovat kehitystyön ja osaamisen perusta.
Painotus on teorian ja uuden teknologian soveltamisessa palve-lujen ja käyttökelpoisuuden näkökulmasta.
Oppiminen tapahtuu oppimisympäristöissä tutkivan ja kehittävän toiminnan avulla. Opintojaksolla syntyy myös
arviointiosaamista.

Edeltävät opinnot:
Tietoverkot toiminnassa -opintojakso tai vastaavat tiedot.
A0164 Applied Innovative ICT Service Systems, 10 op

Opiskelija osaa:
 • facilitate the alignment of ICT service systems with business objectives by applying skills in business awareness,
design and consultancy
 • assist in the creation of an effective project plan in the field of ICT
 • use tools and techniques of project management to conduct a project in the field of ICT
 • analyze, design, develop, implement, and evaluate an ICT system, process, component, or program to meet
desired needs
 • collaborate in an international value network as learners and developers


Opintojakson sisältö:
Key concepts of project management
• Systems planning
• Systems analysis
• Systems design
• System implementation
• System support and security
• Tools and techniques to create and maintain innovative ICT service systems


Opintojakson kuvaus:
 The competence gained in the study unit relates to designing, developing and maintaining innovative ICT Service
Systems as members of an international R&D project team. Students will use their existing skills in business
awareness, system analysis and design, programming, and databases to collaborate in a R&D project. During the
collaboration process the students will deepen existing skills and learn new skills in technical subjects, project
management, and team work.

Edeltävät opinnot:
Innovative Web Development or equivalent knowledge.


00005 Asiakkuuksien kehittäminen ja johtaminen, 10 op

Opiskelija osaa:
• markkinoinnin tärkeimmät suuntaukset
• jäsentää erilaisia asiakkuuksia (kuluttaja, yritys tai julkinen laitos), asiakkaiden tarpeita ja käyttäytymisen perusteita
• hoitaa asiakkuuksia ja asiakkuuksien hallinnan perusprosesseja

Opintojakson sisältö:
• asiakaslähtöisyys kaikkia yrityksen toimintoja yhdistävänä tekijänä
• kuluttajakäyttäytymisen ja organisaatioiden ostokäyttäytymisen perusteet
• markkinoinnin kilpailukeinot
• asiakkuuksien hallinnan perusprosessit, kaupallistaminen, myyntityö, asiakassuhdemarkkinointi
• asiakkuuksien analysointi ja kehittäminen
• asiakaskannattavuus
• tuotteistamisen merkitys ja brändien kehittäminen
• valitut tutkimusmenetelmät

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksossa syntyvä osaaminen ilmenee pitkäjänteisten ja kannattavien asiakassuhteiden jatkuvana
analysoimisena, kehittämisenä ja johtamisena markkinoinnillisin keinoin. Asiakkaan tunteminen ja
asiakasinformaation hallinta ovat asiakkuuksien kehittämisen ja johtamisen perusta. Keskeistä on ymmärtää
asiakkuuksien johtamisen erilaisia haasteita riippuen siitä, millaisesta asiakasryhmästä on kyse, mitä arvoketjun tai
-verkon vaihetta tarkastellaan ja kuinka tietointensiivistä liiketoiminta on luonteeltaan, koska kukin näistä luo
omanlaisensa haasteet asiakkuuksien kehittämiselle ja johtamiselle.

Edeltävät opinnot:
Toimintaympäristö, klusterit ja liiketoimintamallit -opintojakso tai vastaavat tiedot.
00473 Organisaatioviestinnän toteutus, 10 op

Opiskelija osaa:
• kehittää organisaation viestinnällisiä ratkaisuja
• suunnitella viestinnän toteutuksen organisaation strategisia tavoitteita tukevaksi
• huomioida viestinnän toteutuksessa eri sidosryhmät
• valita sopivimmat keinot sidosryhmien tavoittamiseksi
• visuaalisen viestinnän perusteet
• toteuttaa organisaation viestintää eri tekniikoin
• projektityötaidot

Opintojakson sisältö:
• viestinnän merkitys organisaation strategiassa
• visuaalinen suunnittelu
• digitaalinen kuvankäsittely
• www-sivujen suunnittelu ja toteutus
• videon ja audion editointi
• julkaisun suunnittelu ja toimittaminen
• sisällön ja tekstin tuottaminen
• uusimpien teknologioiden hyödyntäminen viestinnässä

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksolla opiskelija oppii kehittämään, suunnittelemaan ja toteuttamaan organisaation viestintää eri
sidosryhmille. Hän oppii hyödyntämään digitaalisia tekniikoita organisaation viestinnässä. Opiskelijan
projektityötaidot kehittyvät hankkeen suunnittelussa ja toteutuksessa.


00020 Palveluyrittäjyys, 10 op

Opiskelija osaa:
• arvioida omia mahdollisuuksiaan innovaatiolähtöisen palveluliiketoiminnan käynnistämiseen
• laatia liikeideaan sopivan liiketoimintamallin
• laatia realistisen liiketoimintasuunnitelman
• käynnistää liiketoiminnan
• tulkita pienen yrityksen taloushallinnon raportteja

Opintojakson sisältö:
• liikeidea, liiketoimintamallit ja liiketoimintasuunnitelma
• aloittavan yrityksen talouden ja rahoituksen suunnittelu
• yritysmuodon valinta ja yritystoimintaa ohjaavat normit
• yrityksen perustamiseen liittyvät viranomaistoimenpiteet
• tuotekohtaiset kustannukset ja hinnoittelu
• yrittäjä työnantajana

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksossa opiskelija arvioi omia mahdollisuuksiaan viedä palveluinnovaatioon perustuva yritysidea käytännön
yrittäjyydeksi. Opintojaksolla opiskelija tekee yrityksensä aloittamiseen liittyvän liiketoimintasuunnitelman, joka pitää
sisällään asiaan kuuluvat asiapaperit. Opiskelija perehtyy suunnitelmanmukaisen yrityksen käytännön velvoitteisiin
ja vastuisiin.

Edeltävät opinnot:
Palveluinnovaatioiden kehittäminen -opintojakso tai vastaavat tiedot.


00010 Osaamisen kehittäminen ja kouluttajuus, 10 op

Opiskelija osaa:
* kehittää organisaation osaamista
* suunnitella, toteuttaa, arvioida ja kehittää organisaation osaamista lisääviä menettelytapoja

Opintojakson sisältö:
* osaamisen johtamisen menetelmät
* oppiva organisaatio ja verkostoituminen
* kehitysmyönteisen toimintakulttuurin luominen ja johtaminen
* kouluttajuus ja kouluttaminen


Opintojakson kuvaus:
Opintojakson viitekehys on osaamisen johtaminen. Opintojakson painopistealueena on osaamisen kehittäminen
kouluttamisen ja kehittämisen työvälineitä käyttäen, näkökulmana organisaation jatkuva oppiminen.

Edeltävät opinnot:
Vastuullinen johtamisosaaminen työyhteisössä –opintojakso tai vastaavat tiedot


00019 Palveluinnovaatiot yrityskehityksessä, 10 op

Opiskelija osaa:
• analysoida alueen ja organisaatioiden osaamista ja määritellä siltä pohjalta kehittämistavoitteita
• toteuttaa tavoitteellisen kehittämisprojektin
• tuottaa uusia ratkaisuja, palveluja ja palvelujärjestelmiä
• arvioida niiden käyttökelpoisuutta joko alkavan yritystoiminnan (Start up) tai olemassa olevan yritystoiminnan
kannattavuuden suhteen
• hahmottaa oman toimintansa vaikutuksen toimialueen arvoverkostossa
• edistää luovuutta toiminnallaan

Opintojakson sisältö:
• tutustuminen keskeisiin alueellisiin ja valtakunnallisiin kehittämisstrategioihin
• kontekstin ja tietämysperustan luonti
• kehittämisprosessin suunnittelu, toteutus ja arviointi
• työskentely jaetun asiantuntijuuden ryhmässä osana innovaatioverkostoa
• kehittämis- ja tiedontarpeen analysointi
• syntyneen ratkaisun, palvelun, tuotteen tai järjestelmän käyttökelpoisuusarviointi
• tekijänoikeuskysymykset

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksossa syntyvä osaaminen on yritystoiminnan edistämiseen liittyvää tavoitteellista kehittämisosaamista.
Opintojakso edistää innovaatiotoimintaa ja siihen perustuvaa yrittäjyyttä. Kehittämishankkeessa tuotetaan uutta
osaamista ja arvioidaan osaamisen synnyttämää arvoa. Kehittämishankeen toteuttamista varten muodostetaan
osaamistarpeen pohjalta monialainen ryhmä.

Edeltävät opinnot:
Palveluinnovaatioiden kehittäminen –opintojakso tai vastaavat tiedot.