Takaisin: ryhmä SHF10SN

Opetussuunnitelma 2010 – SHF10SN (suomeksi)

Opetussuunnitelma (PDF)

Näytä tekstiversio
LAUREA AMMATTIKORKEAKOULU

Hoitotyön koulutusohjelma (Laurea Lohja, sote), SHF10SN

LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULUN OPETUSSUUNNITELMAT, YLEINEN KUVAUS

Oppimiskäsitys Laureassa

Ammattikorkeakoulun lakisääteisinä tehtävinä ovat tutkimus- ja kehittämistehtävä, aluekehitystehtävä ja
pedagoginen tehtävä. Näiden tehtävien tuloksellinen integroiminen on Laureassa nähty keskeisenä
ammattikorkeakoulun saamiin haasteisiin vastaamiseksi. Tavoitteena on, että meiltä valmistuu
ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneita osaajia, jotka ovat oman työnsä ja työelämän tutkivia kehittäjiä. Lisäksi
tavoitteena ovat tutkimukseen perustuva työelämäosaamisen kehittäminen ja uudistaminen sekä monialaista
osaamista hyödyntävät innovaatiot, joiden vaikutukset näkyvät toimintaympäristöissämme.

Laurean oppimiskäsitys todentuu korkeakoulujen arviointineuvoston palkitsemassa Kehittämispohjaisen oppimisen
(Learning by Developing) –toimintamallissa. Oppimisen tavoitteena on osaaminen, joka ilmenee uusina
toimintatapoina ja –menetelminä, jotka myös mahdollistavat tutkintoa vastaavan työelämän uudistamisen.
Kehittämispohjainen oppiminen etenee työelämäläheisissä hankeympäristöissä, joissa opiskelijat, opettajat,
työelämän asiantuntijat sekä asiakkaat yhdessä työskentelevät uusien innovatiivisten ratkaisujen löytämiseksi ja
kehittämiseksi.

Opiskelija nähdään yhteistyökumppanina, joka osaamisen kehittymisen myötä kykenee yhä vastuullisemmin ja
omaa luovuutta hyödyntäen toimimaan tutkimus- ja kehittämishankkeissa. Osaamisen välineitä opiskelija kartuttaa
erilaisissa työpajoista ja laboratorioista rakentuvissa oppimisympäristöissä. Ammatillinen osaaminen uusina
toimintatapoina rakentuu tutkitun tiedon, sen syvällisen ymmärtämisen, taitamisen ja tilanteiden hallintakyvyn
integroituneena kokonaisuutena. Yhdessä toimien tietoon perustuvaa taitamista rakentaen saavutetaan osaaminen,
joka mahdollistaa erilaisten tilanteiden hallinnan jatkuvasti muuttuvassa työelämässä.

Ammattikorkeakoulussa oppiminen etenee taitamisen orientaation kautta. Tieteellinen tieto on merkityksellistä
välineellisesti. Oppiminen ohjaa käsittelemään tietoa ja valitsemaan eettisesti merkityksellisen tiedon, jota voi
hyödyntää ja soveltaa tulevan tutkinnon osaamista vastaavassa kehittämishankkeessa. Ammattikorkeakoulussa on
tärkeää kehittyminen taitavaksi osaajaksi, joka kykenee uudistamaan työelämää. Työelämäläheiset
kehittämishankkeet oppimisympäristöinä mahdollistavat opiskelijalle osaamisen aitouden, kumppanuusverkoston
rakentumisen, omien merkityksellisten kokemusten hyödyntämisen sekä luovuuden ja tutkivan työotteen
kehittymisen. Työelämälähtöisessä kehittämishankkeessa yksilö ja hankeyhteisö kehittävät osaamista yhdessä
oppien. Lisäksi kehittämishanke tuottaa uutta tietoa työelämän kehittämiseksi ja uudistamiseksi.

Oppimisympäristöt

Oppimisympäristön tavoitteena on mahdollistaa oppimistulosten syntyminen ja tukea uuden osaamisen luomista ja
kehittämistä. Laurean oppimisympäristöissä hyödynnetään sisäisiä ja ulkoisia verkostoja sekä ollaan jatkuvassa
vuorovaikutuksessa työelämän kanssa. Alueellinen vaikuttaminen lisääntyy yhteisöjen ja niiden muodostamien
verkostojen toiminnan kautta. Hankkeiden myötä opitaan verkostotoiminnan perusteita, sosiaalisuutta ja
kommunikointia alan asiantuntijoiden kanssa. Kehittäjäksi kasvetaan tekemällä kehittämistyötä ja olemalla
vuorovaikutuksessa osaamisverkostoissa.
Käytännön sovelluksia oppimisympäristöistä ovat yhteisön innovaatioympäristöinä toimivat, verkostoissa
toteutettavat hankkeet ja projektit sekä erilaiset oppimis- ja kehittämistoiminnalle suunnitellut toimintatilat,
osaamiskeskittymät ja kehittämislaboratoriot.


Opiskelijan vastuu ja rooli oppimisessa

Työelämälähtöisessä tutkimus- ja kehittämishankkeessa kumppanuus tarkoittaa opettajien, työelämäosaajien ja
opiskelijoiden yhteistyötä. Yhteistyössä on lähtökohtana vastuullinen sitoutuminen kehittämishankkeeseen. Opiskelu
Laureassa edellyttää opiskelijalta erityisesti kriittistä ajattelua, ongelmanratkaisukykyä, itseohjautuvuutta,
aloitteellisuutta ja yhteistyökykyä. Itsenäisen työotteen merkitys korostuu opinnoissa.
Kehittämishankkeissa kaikki osalliset nähdään oppijoina, koska hankkeessa tavoitellaan muutosta, jotakin uutta.
Kumppanuus tarkoittaa myös keskinäistä kunnioitusta ja erilaisen osaamisen arvostamista. Kehittämishankkeen
eteneminen edellyttää osaamisen jakamista ja rakentamista erilaisista asiantuntijuuksista. Opiskelija on mukana
yhteistyökumppanina, joka kartuttaa omaa osaamistaan työvälineitä hankkien ja erilaisiin tutkimus- ja
kehittämishankkeisiin osallistuen.


Opettajan rooli Laureassa

Opettajan rooli kehittämishankkeessa voidaan kuvata osaamisensa asiantuntijana, osallistujana ja pedagogisena
ohjaajana. Opettaja ei voi siirtää osaamista opiskelijalle, vaan hän ohjaa opiskelijan oppimista.
Roolistaan hieman riippuen Laurean opettajat ovat sekä tutkijoita- ja kehittäjiä, aluekehitysvaikuttajia että
pedagogeja. Tutkijoina toimivien opettajien tutkimusraportit osoittavat kehittämishankkeiden vaikuttavuuden
työelämäosaamisen uudistajana ja kehittäjänä. Kehittäjänä opettaja vastaa kehittämishankkeen eteenpäin viennistä.


Opetussuunnitelman rakenne

Laurealaiset opetussuunnitelmat rakentuvat teemoista ja opintojaksoista. Teemalla tarkoitetaan laajempaa
osaamisaluetta, jonka hallitsemiseksi opiskelijan tulee tyypillisesti suorittaa useampi aihealuetta käsittelevä
opintojakso. Teemojen ja opintojaksojen sisällöt kuvaavat alan keskeisen ammatillisen ydinosaamisen. Vuositeemat
kokoavat opintoja ammatillisen kasvun etenemisen näkökulmasta.

Opetussuunnitelma sisältää valtakunnallisesti yhteisesti määritellyt yhteiset kompetenssit (ks. taulukko 1) osana
teemojen tai opintojaksojen tavoitteita. Yleisten kompetenssien hallitseminen varmistaa
ammattikorkeakoulutasoisen, ammatillisen sivistyksen rakentumisen ja teemojen osaamisen saavuttaminen
puolestaan työelämäosaamisen rakentumisen.

Taulukko 1. Yleiset kompetenssit
                                                        •   osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja
                                                            oppimistapojaan
OPPIMISEN TAIDOT                                        •   osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
                                                        •   kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta
                                                            ja opitun jakamisesta
EETTINEN OSAAMINEN                                      •   kykenee ottamaan vastuun omasta
                                                            toiminnastaan ja sen seurauksista
                                                        •   osaa toimia alansa ammattieettisten
                                                            periaatteiden mukaisesti
                                                        •   osaa ottaa erilaiset toimijat huomioon
                                                            työskentelyssään
                                                        •   osaa soveltaa tasa-arvoisuuden periaatteita
                                                        •   osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita
                                                        •   kykenee vaikuttamaan yhteiskun-nallisesti
                                                            osaamistaan hyödyntäen ja eettisiin arvoihin
                                                            perustuen
                                                        •   osaa toimia työyhteisön jäsenenä ja edistää
                                                            yhteisön hyvinvointia
TYÖYHTEISÖOSAAMINEN                                     •   osaa toimia työelämän viestintä- ja
                                                            vuorovaikutustilanteissa
                                                        •   osaa hyödyntää tieto-ja viestintätekniikkaa oman
                                                            alansa tehtävissä
                                                        •   kykenee luomaan henkilökohtaisia
                                                            työelämäyhteyksiä ja toimimaan verkostoissa
                                                        •   osaa tehdä päätöksiä ennakoimattomissa
                                                            tilanteissa
                                                        •   kykenee työnjohtamiseen ja itsenäiseen
                                                            työskentelyyn asiantuntijatehtävissä
                                                        •   omaa valmiuksia yrittäjyyteen
INNOVAATIO-OSAAMINEN                                    •   kykenee luovaan ongelmanratkaisuun ja
                                                            työtapojen kehittämiseen
                                                        •    osaa työskennellä projekteissa
                                                        •    osaa toteuttaa tutkimus-ja kehittämishankkeita
                                                             soveltaen alan olemassa olevaa tietoa ja
                                                             menetelmiä
                                                        •    osaa etsiä asiakaslähtöisiä, kestäviä ja
                                                             taloudellisesti kannattavia ratkaisuja
KANSAINVÄLISTYMIS-OSAAMINEN                             •    omaa alansa työtehtävissä ja niissä
                                                             kehittymisessä tarvittavan kielitaidon
                                                        •    kykenee monikulttuuriseen yhteistyöhön
                                                        •    osaa ottaa työssään huomioon alansa
                                                             kansainvälisyys-kehityksen vaikutuksia ja
                                                             mahdollisuuksia


Opintojakson suorittaminen kerryttää opiskelijan opintopisteitä. Työmäärällisesti yksi opintopiste vastaa noin 26,7
tuntia opiskelijan työtä.

Osaamisen arviointi

Osaamisen arviointi perustuu opetussuunnitelmassa esitettyihin tavoitekuvauksiin. Tavoitteet kertovat, mitä
osaamista opiskelijoilta edellytetään tutkinnon saavuttamiseksi. Osaamisen arviointi kertoo, kuinka hyvin asetut
tavoitteet on saavutettu. Osaaminen tunnistetaan tieto-, taito- ja arvo-osaamisena, ja kokemuksellisena
osaamisena. Kehittämishankkeessa arvioidaan yksilön ja hankeyhteisön oppimista, kehittämishankkeen prosessien
etenemistä ja merkitystä sekä saavutettuja tuloksia.
Opintojaksot arvioidaan numeraalisesti asteikolla 0 – 5 tai hyväksytty/hylätty (H/0) -periaatteella. Arvioinnissa
hyödynnetään alkuvaiheen ja valmistumisvaiheen opiskelijan osaamisen arviointiin kehitettyjä kriteereitä (ks.
taulukko 2). Opintojakson arviointikriteerit on kerrottu opintojakson toteutussuunnitelmassa.


Taulukko 2. Osaamisen arviointikriteerit alkuvaiheen ja valmistumisvaiheen opiskelijalle.
                                      ALKUVAIHEEN OPISKELIJA                 VALMISTUMISVAIHEEN
                                                                             OPISKELIJA
                                      •    Käyttää asiantuntevasti           •   Käyttää asiantuntevasti ja
                                           ammattikäsitteitä.                    laajaalaisesti
 KIITETTÄVÄ                           •    Noudattaa                             ammattikäsitteitä sekä
                                           työturvallisuusohjeita                hallitsee kokonaisuuksia.
 arvosana 5                                vastuullisesti ja itsenäisesti.   •   Kehittää
                                      •    Perustella toimintaa tutkitun         toimintaympäristönsä
 Opiskelija osaa:                          tiedon avulla.                        työturvallisuutta.
                                      •    Toimia itsenäisesti ja            •   Kehittää toimintatapoja
                                           aloitteellisesti tavoitteiden         vertailemalla, yhdistelemällä,
                                           suunnassa. Toiminta on                ja valitsemalla tutkittua tietoa.
                                           usein joustavaa,                  •   Toimia aloitteellisesti ja
                                           järjestelmällistä,                    innovatiivisesti tavoitteiden
                                           kehittämispainotteista, luovaa        mukaan. Toiminta
                                           ja aktiivista.                        pääsääntöisesti uutta luovaa,
                                      •    Valita toimintaan soveltuvia          työelämää kehittävää ja
                                           tekniikoita ja malleja ja             selkeän ammatillista.
                                           perustella valintansa.            •   Valita, yhdistellä, ja kehittää
                                      •    Toimia asiakaslähtöisesti ja          toimintaan soveltuvia
                                           tilanteenmukaisesti.                  tekniikoita ja malleja.
                                      •    Edistää ryhmän toimintaa.         •   Toimia aloitteellisesti ja
                                      •    Kriittisesti soveltaa                 vastuullisesti
                                           ammattieettisiä periaatteita          asiakassuhteissa sekä
                                           toiminnassaan.                        ymmärtää asiakkuuden
                                                                                 merkityksen kokonaisuuden
                                                                                 kannalta.
                                                           •   Kehittää ja uudistaa
                                                               monialaisen/-ammatillisen
                                                               ryhmän toimintaa.
                                                           •   Soveltaa kriittisesti
                                                               ammattieettisiä periaatteita
                                                               monimutkaisissa ja
                                                               ennakoimattomissa
                                                               tilanteissa.



                   ALKUVAIHEEN OPISKELIJA                  VALMISTUMISVAIHEEN
                                                           OPISKELIJA



 HYVÄ              • Käyttää systemaattisesti              • Käyttää asiantuntevasti
                   ammattikäsitteitä.                      ammattikäsitteitä.
arvosana 3          • Soveltuu työturvallisuusohjeita       • Huolehtia omasta ja
                   toiminnassaan.                          työyhteisönsä työturvallisuudesta
Opiskelija osaa:    • Perustella, vertailla ja             sekä havaitsee kehittämiskohteita.
                   analysoida toimintaansa yleisillä        • Valita toimintatapoja tutkitun
                   ohjeilla.                               tiedon ja ohjeistuksen perusteella.
                    • Selviytyä itsenäisesti erilaisissa    • Toimia systemaattisesti ja
                   tehtävissä kulloisessakin               kriittisesti tavoitteiden suunnassa
                   toimintaympäristössä.                   monimutkaisissa tilanteissa.
                    • Soveltuu monipuolisesti opittuja     Toiminta usein joustavaa,
                   tekniikoita ja malleja.                 järjestelmällistä, luovaa ja
                    • Toimia ammatillisesti                aktiivista.
                   asiakastilanteissa.                      • Valita toimintaan soveltuvia
                    • Toimia ryhmässä                      tekniikoita ja malleja ja perustella
                   tavoitesuhteisesti.                     valintaansa.
                    • Perustella toimintaansa               • Priorisoida ja ylläpitää
                   ammattieettisten periaatteiden          asiakkuuksia/asiakassuhteita.
                   mukaisesti.                              • Edistää ryhmän toimintaa.
                                                            • Soveltaa kriittisesti
                                                           ammattieettisiä periaatteita
                                                           toiminnassaan.



                   ALKUVAIHEEN OPISKELIJA                  VALMISTUMISVAIHEEN
                                                           OPISKELIJA


TYYDYTTÄVÄ         • Käyttää keskeisiä/yksittäisiä ja      • Käyttää systemaattisesti
                   asianmukaisia ammattikäsitteitä         ammattikäsitteitä.
arvosana 1         sekä osoittaa perehtyneensä              • Noudattaa työturvallisuusohjeita
                   tietoperustaan.                         vastuullisesti ja itsenäisesti.
Opiskelija osaa:                                            • Perustella ja analysoida
                   • Toimia turvallisesti, joskin toiminta toimintaansa yleisillä ohjeilla sekä
                   on usein kaavamaista/ kokeilevaa/ tutkitun tiedon avulla.
                   hapuilevaa/ omalähtöistä                 • Toimia ammatillisesti ja
                    • Noudattaa sääntöjä ja ohjeita        vastuullisesti ennakoimattomissa
                   sekä perustella toimintaansa            asiakas- ja ongelmatilanteissa.
                   annetuilla ohjeilla.                     • Toimia itsenäisesti erilaisissa
                    • Toimia ohjattuna asianmukaisesti. tehtävissä kulloisessakin
                    • Käyttää opittuja tekniikoita ja      toimintaympäristössä.
                   malleja.                                 • Soveltaa monipuolisesti opittuja
                                                                         tekniikoita ja malleja.
                                     • Ottaa toiminnassaan asiakkaat
                                     huomioon.                           • Toimia asiakaslähtöisesti ja
                                      • Toimia ryhmän jäsenenä.          tilanteenmukaisesti sekä ymmärtää
                                      • Toimia ammattieettisten          asiakastarpeita.
                                     periaatteiden mukaisesti.            • Toimia ryhmässä
                                                                         tavoitesuhteisesti.
                                                                          • Toimia ja perustella toimintaansa
                                                                         ammattieettisten periaatteiden
                                                                         mukaisesti.


YHTEISET
KOMPETENSSIT(Arene)
                                     • Arvioidaan integroidusti kunkin   • Arvioidaan integroidusti kunkin
                                     opintojakson arvioinnin yhteydessä. opintojakson arvioinnin yhteydessä.


NQF, Taso 6, AMK- tutkinto,          • Viitekehyksessä kuvataan           • Hallitsee laaja-alaiset ja
kansallinen tutkintojen viitekehys   valmistuvan opiskelijan osaaminen   edistyneet oman alansa tiedot,
                                     mikä otetaan huomioon               joihin liittyy teorioiden, keskeisten
                                     arvioitaessa alkuvaiheen            käsitteiden, menetelmien ja
                                     opiskelijoita.                      periaatteiden kriittinen
                                                                         ymmärtäminen ja arvioiminen.
                                                                         Ymmärtää ammatillisten
                                                                         tehtäväalueiden ja/tai tieteenalojen
                                                                         kattavuuden ja rajat. Hallitsee
                                                                         edistyneet taidot, jotka osoittavat
                                                                         asioiden hal-lintaa, kykyä soveltaa
                                                                         ja kykyä luoviin ratkaisuihin, joita
                                                                         vaaditaan erikoistu-
                                                                          neella ammatti-, tieteen- tai
                                                                         taiteenalalla monimutkaisten tai
                                                                         ennakoimattomien ongelmien
                                                                         ratkaisemiseksi.

                                                                          • Kykenee johtamaan
                                                                         monimutkaisia ammatillisia toimia
                                                                         tai hankkeita tai kykenee
                                                                         työskentelemään itsenäisesti alan
                                                                         asiantuntijatehtävissä. Kykenee
                                                                         päätöksentekoon
                                                                         ennakoimattomissa
                                                                         toimintaympäristöissä.
                                                                         Perusedellytykset toimia alan
                                                                         itsenäisenä yrittäjänä. Kykenee
                                                                         vastaamaan oman osaamisensa
                                                                         arvioinnin ja kehittämisen lisäksi
                                                                         yksittäisten henkilöiden ja ryhmien
                                                                         kehityksestä.

                                                                          • Valmius jatkuvaan oppimiseen.
                                                                         Osaa viestiä riittävästi suullisesti ja
                                                                         kirjallisesti sekä alan että alan
                                                                         ulkopuoliselle yleisölle. Kykenee
                                                                         itsenäiseen kansainväliseen
                                                                         viestintään ja vuorovaikutukseen
                                                                         toisella kotimaisella ja vähintään
                                                                           yhdellä vieraalla kielellä.


Koulutusohjelman laadun arviointi ja kehittäminen

Laurean toiminnan laatua seurataan ja kehitetään laatujärjestelmän avulla (kuvio 1.) Laatujärjestelmän tavoitteena
on mm. varmistaa kattavasti Laurean koulutuksen ja muun toiminnan laatua ja tuottaa systemaattisesti laatuun
liittyvää tietoa toiminnan kehittämiseksi sekä edistää riittämättömän laadun tunnistamista.




Kuvio 1. Laurean laatujärjestelmä

Laurean perustoiminnan tueksi on kuvattu prosessit. Ydinprosessi on kehittämispohjaisen oppimisen prosessi, jonka
toteuttamista tukevat koulutusprosessi, strategia- ja johtamisprosessi sekä henkilöstöjohtamisprosessi.
Toiminnan seurannan ja arvioinnin välineenä toimii strategian toteuttamissuunnitelma, jossa on määritetty toiminnan
kannalta kriittiset menestystekijät ja niiden mittarit. Koulutusohjelman laadunvarmistuksen osalta keskeisiä mittareita
ovat esim. opintojen eteneminen, oppiminen tutkimus- ja kehitystyössä, koulutuksesta eroaminen, koulutuksen
läpäisy ja valmistuvien opiskelijoiden osaamisen kehittyminen. Mittareiden mukaisia tuloksia tarkastellaan vuosittain
ja niiden pohjalta määritellään toiminnan kehittämiseksi tarkoituksenmukaiset kehittämistoimenpiteet.
Kriittisten menestystekijöiden mittereihin liittyvän tulostiedon lisäksi Laureassa kerätään muuta palaute- ja
arviointitietoa koulutusohjelman laadun kehittämiseksi. Koulutusohjelmakohtaisen opetussuunnitelman arviointi
tehdään vuosittain. Arviointiin osallistuvat henkilöstön lisäksi opiskelija- ja työelämäedustajat.
Opiskelijoiden keskeisin toiminnan arvioinnin ja kehittämisen väylä on opiskelijapalautejärjestelmä.
Opiskelijapalautejärjestelmään sisältyvät koulutuksen laatua, opiskelijan ammatillista kasvua ja
opiskelijahyvinvointia mittaavat palautekyselyt sekä välittömät palautteet. Palautetiedon kerääminen, sen
systemaattinen käsittely opiskelijoiden ja henkilöstön kesken sekä tiedon monipuolinen hyödyntäminen
mahdollistavat koulutuksen jatkuvan laadun kehittämisen.
Opiskelijat ovat aktiivisesti mukana erilaisissa kehittämisryhmissä niin Laurea- kuin paikallisyksikkötasolla.
Opiskelijakunta LAUREAMKOn edustajat ja johdon neuvottelutapaamisia järjestetään säännöllisesti. Tapaamisten
tavoitteena on opiskelijoiden näkemysten huomioiminen toiminnan kehittämisessä. Neuvottelutapaamisia käydään
LAUREA- ja paikallisyksikkötasoisesti. Opiskelijajäsenet osallistuvat myös Laurean sisäisiin auditointeihin, joita
toteutetaan kerran lukuvuodessa. Sisäisten auditointien kautta opiskelijat vaikuttavat koulutuksen ja muun toiminnan
laadun kehittämiseen.

Laurean opetussuunnitelma osana eurooppalaista korkeakoulualuetta

Opetussuunnitelmien uudistamisen suomalaisissa korkeakouluissa on tehnyt ajankohtaiseksi eurooppalaisen
korkeakoulutusalueen muodostuminen, nk. Bolognan prosessi. EU:n koulutukseen liittyvät strategiset tavoitteet
ohjaavat myös suomalaista koulutusta. Bolognan prosessissa on mukana 46 maata, muitakin kuin EU-maita. Sen
tavoitteena on luoda Euroopasta yhtenäinen, yhteensopiva ja houkutteleva korkeakoulutusalue vuoteen 2010
mennessä.
Kansainvälisesti ymmärrettävien ja yhdenmukaisten tutkintorakenteiden edistämiseksi on luotu kahden syklin malliin
perustuva tutkintorakenne, joka muodostuu ensimmäisen syklin Bachelor-tason tutkinnosta ja toisen syklin Master-
tason tutkinnosta. Suomessa on muutettu tutkintorakenne vastaamaan eurooppalaista tavoitetta.
Ammattikorkeakouluissa kahden syklin tutkinnot toteutuvat siten, että ensimmäisen syklin tutkinnon,
ammattikorkeakoulututkinnon, jälkeen on mahdollisuus suorittaa ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Ylempään
ammattikorkeakoulututkintoon johtavaan koulutukseen pääsyn edellytyksenä on ensimmäisen syklin tutkinnon
lisäksi kolmen vuoden työkokemus. Tavoitteena pitkällä aikavälillä on, että n. 20 % perustutkinnon suorittaneista
suorittaisi ylemmän amk-tutkinnon.
Suomessa ammattikorkeakouluissa on opintojen mitoituksessa otettu käyttöön ECTS (European Credit Transfer and
Accumulation System)-järjestelmän mukaiset opintopisteet vuonna 2005. ECTS – järjestelmässä yksi lukuvuosi
tuottaa 60 pistettä. Eurooppalainen opintosuoritusten ja arvosanojen siirto- ja kertymisjärjestelmä on
opiskelijakeskeinen järjestelmä. Siinä on lähtökohtana opiskelijan työmäärä, joka tarvitaan koulutusohjelman
tavoitteiden saavuttamiseen.


Opetussuunnitelmissa kuvataan oppimistulokset ja osaaminen. Kansainvälisen liikkuvuuden edistämisen
näkökulmasta opetussuunnitelmien tulee olla kansainvälisesti ymmärrettäviä. Koulutuksen rakenteiden ja
osaamistavoitteiden määrittelyn yhtenäistämisen tavoitteena on parantaa liikkuvuuden edellytyksiä opintojen aikana
korkeakoulujen sisällä ja välillä, mutta myös opintojen jälkeen työelämässä. Eri maissa suoritettujen tutkintojen
tunnustamisen ja vertailtavuuden kannalta on tärkeää, että koulutuksen tavoitteet sidotaan konkreettisiin
työelämäperustaisiin osaamisvaatimuksiin ja –kuvauksiin.
Laurean osaamispohjaisessa opetussuunnitelmassa on huomioitu eurooppalaisen viitekehyksen vaatimukset.
Opintojen mitoituksena ovat opintopisteet ja opintojaksot ovat laajoja kokonaisuuksia. Osaaminen on kuvattu
opiskelijan oppimistuloksina. Tällä hetkellä voimavarat kohdennetaan siihen, että opetussuunnitelman toteutuksia
kehitetään entistä korkealaatuisemmiksi tuotettaessa uutta osaamista ja uusia innovaatioita Laurean
toimintaympäristöön.
Lähteet:
Bolognan prosessi
http://www.minedu.fi/OPM/Koulutus/artikkelit/bologna/index.html


Globaalit haasteet ja kestävä kehitys opetussuunnitelmissa

Korkeakoulujen toiminnan on perustuttava vastuullisuuteen, kestävään kehitykseen sekä erilaisuuden
ymmärtämiseen ja arvostamiseen korkeakouluyhteisössä. Korkeakoulujen kansainvälistymisstrategian (OPM 2009,
51) toimenpidesuosituksena on, että korkeakoulut lisäävät kansalliseen ja kansainväliseen verkostoitumiseen
pohjautuvaa koulutus- ja tutkimus - yhteistyötä YK:n kestävää kehitystä edistävän koulutuksen vuosikymmenen
2005–2014 tavoitteiden toteuttamiseksi. Laurean opetussuunnitelmia kehitetään korkeakoulujen
kansainvälistämisstrategian 2009 – 2015 mukaisesti. Laurean arvoista yhteisöllisyys ja sosiaalinen vastuullisuus
edustavat selkeimmin näitä näkökulmia. Lisäksi ammattikorkeakoulututkintojen yleisten kompetenssien eettinen
osaaminen tarkoittaa myös kykyä soveltaa kestävän kehityksen periaatteita omassa työssä. Toiminta
globalisoituvassa maailmassa edellyttää korkeakouluilta omien toimintaperiaatteidensa eettisyyden kriittistä
tarkastelua.
Tavoitteena on, että kaikkien suomenkielisten koulutusohjelmien opetussuunnitelmissa on vähintään 30 op
vieraskielisiä opintoja. Tavoitetta kohti edetään asteittain paikallisyksiköissä. Joissain koulutusohjelmissa
tavoitteeseen on jo päästy. Tavoitteena on myös tuottaa osaamista, joka mahdollistaa osallistumista globaalien
ongelmien ratkaisemiseen sekä oman toiminnan rakentamista eettisesti kestävälle pohjalle.
Lähde: http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2009/liitteet/opm21.pdf?lang=fi


Koulutusohjelman toimintaympäristö

Lohjan Laurea - välittävä, luova ja ketterä (Caring, Creative and Quick)

Lohjan Laurean tavoitteena on olla alueen toimijoiden uudistava kumppani, joka aktiivisesti ja joustavasti rakentaa
luovia ratkaisuja kehittämistehtävissä. Uudistavalla kumppanuudella viitataan Lohjan Laurean toimintatapaan
kehittää palveluita ja markkinointia asiakaslähtöisesti välittävässä, luovassa ilmapiirissä ketterästi reagoiden (CCQ).
Hyvinvoinnin lisääminen korostuu tulevaisuusorientoituneessa toiminnassa. Tavoitteena on myös hiljaisen tiedon ja
sosiaalisen pääoman tekeminen näkyväksi korostamalla yhteistyön merkitystä. Toiminta yksityisen ja julkisen
sektorin kanssa on jatkuvaa ja mahdollistaa osaltaan monimuotoiset oppimisen tilanteet.


Kampuksen toiminta-alueella tiedon ja osaamisen merkitys nähdään tärkeänä kilpailutekijänä. Yritystoiminnan
kansainvälistyminen, palveluiden uudistaminen ja uusien työpaikkojen luominen entisten teollisten ja valmistavien
työpaikkojen tilalle asettaa vaatimuksia yrittäjyysosaamiselle ja erilaisten kulttuurien tuntemiselle. Julkisen sektorin
käytänteiden kehittäminen, hyvinvoinnin lisääminen, palvelujärjestelmien rakenteellinen uudistaminen ja tuottavuutta
parantavat innovaatiot koetaan merkittäväksi. Alueella osaavien ihmisten saatavuus, kaksikielisyyden ja
erityisosaamisen vaatimukset sekä aikuiskoulutuksen tarpeiden täyttäminen pyritään turvaamaan
korkeakoulutuksella ja alueen aktiivisella elinkeinopolitiikalla.


Alueellinen vaikuttaminen näkyy monipuolisten verkostojen toiminnan kautta sekä kampuksen omien
oppimisympäristöjen, Yrityslabran ja Terveystorin asiakaskontakteissa ja yritysyhteistyössä. Virtuaalitekniikan
hyödyntäminen vuorovaikutuksessa ja oppimisprosessin osana laajenee jatkuvasti. Alueellisissa ja
valtakunnallisissa hankkeissa opitaan verkostoitumista, sosiaalisuutta ja vuorovaikutusta sekä kehitytään
monialaisessa kontekstissa kommunikoimaan eri alojen asiantuntijoiden ja osaajien kanssa. Oman osaamisen
jakaminen ja ilmaisu työelämän ja opintojakson rajapinnoilla on merkittävää kehittäjäksi kasvamisen kannalta.
Ammattikorkeakoulun arvot näkyvät pedagogisissa ratkaisuissa, joita Lohjan Laureassa toteutetaan ja kehitetään.
Yhteisöllisyys, sosiaalinen vastuullisuus ja luovuus rakentavat perusvireen monimuotoiselle oppimisympäristölle.


Uudistuva kumppanuus ja CCQ-toimintatapa

CCQ-toimintatapa (Caring, Creative and Quick) mahdollistaa Lohjan Laurean näkemyksen uudistavasta
kumppanuudesta ja kehittämispohjaisesta oppimisesta. Tulevaisuuden työelämä tarvitsee osaajia, jotka tuntevat
vastuunsa, omistautuvat työnsä kehittämiselle – välittävät siitä, miltä tulevaisuus näyttää. He toteuttavat työtään
intohimoisesti ja luovasti, ovat valmiita reagoimaan muutoksiin ja haasteisiin tarvittaessa ketterästi. Tulevaisuuden
osaajien tärkeimmät ominaisuudet ovat välittäminen (sosiaalinen vastuullisuus ja yhteisöllisyys), luovuus (kyky
nähdä asioita uudella tavalla, kyky ylittää rajoja) ja ketteryys (toimintatapa, jolla muutoksiin ja haasteisiin
suhtaudutaan joustavasti ja rohkeasti).
Koko kampuksen toimintaa voidaan kuvata tiivistäen CCQ-toimintatapana, jossa välittäminen, luovuus ja ketteryys
näkyvät oppimisprosessissa seuraavasti:


Välittävä (Caring):
Opiskelija osallistuu oppimisprosessiin omista lähtökohdistaan. Hänen osaamiseensa suhtaudutaan
yksilökohtaisesti ja aiempi kokemus huomioidaan arvokkaana osana oppimisprosessia. Ohjaus ja tuutorointi ovat
oleellinen osa opintopolkua.
Kampuksella toimitaan toista kunnioittaen, annetaan tilaa erilaiselle osaamiselle ja ymmärretään erilaisia kulttuureja.
Toiminta on asiakaslähtöistä sekä palveluliiketoiminnassa, hoitotyössä että sosiaali- ja terveydenhuollossa.
Alueen kumppaneiden kanssa kehitetään työelämää yhteisöllisesti. Ymmärretään oma vastuu kehittämistoiminnan
tulosten ja tavoitteiden saavuttamisessa.
Toimintaa kehitetään jatkuvasti saadun palautteen perusteella.
Luova (Creative):
Kampuksella on monimuotoinen oppimisympäristö, joka käsittää ympäröivän yhteiskunnan, yritykset ja julkiset
toimijat. Autenttiset asiakaskohtaamiset Terveystorilla, jatkuva yritysyhteistyö Yrityslabrassa, työpajat, luennot ja
muut oppimistilanteet sekä epämuodolliset kohtaamiset ja rikas virtuaalinen maailma luovat kehittämisen ilmapiirin.
Lisäksi ajatus siitä, että on aikaa ajatella, tarjoaa mahdollisuuden tarkastella asioita uusista näkökulmista ja
johdattaa luoviin ratkaisuihin.


Ketterä (Quick):
Toiminnan perusvire on joustavuus. Kampuksella ratkaisut tehdään laadukkaasti ja opiskelijalähtöisesti oppimisen
näkökulmasta: osana laadunvarmistusta kampuksella toimitaan jatkuvan palautteen periaatteen mukaan.
Opiskelijoilta ja työelämältä kerätyn palautteen mukaisesti opintojen toteutuksia tarkistetaan jatkuvasti.
Toiminta uudistavana kumppanina alueen toimijoiden kanssa on asiakaslähtöistä. Rakenteet tai kankeat hierarkiat
eivät estä innovatiivista toimintaa vaan tavoitteisiin uskalletaan kurotella myös rajojen yli.


Lohjan Laurean tahtotilan mahdollistavat sitoutunut ja motivoitunut henkilöstö ja opiskelijat. Luova, yhteisöllisyyttä ja
sosiaalista vastuuta sekä ongelmanratkaisutaitoja korostava ilmapiiri muokkaa osaajistaan rohkeita ja
yhteistyökykyisiä tulevaisuuden kehittäjiä.


Monimuotoinen oppimisympäristö

Lohjan Laurean oppimisympäristö on monimuotoinen ja joustava. Kampuksella korostetaan välittävää, luovaa ja
ketterää toimintatapaa (CCQ), jossa opiskelijan, korkeakoulun ja yritysten yhteistyö mahdollistuu erilaisin kaikille
osapuolille lisähyötyä tuottavin tavoin. Monimuotoisella oppimisympäristöllä viitataan henkilökohtaisiin
opintopolkuihin, virtuaalitekniikan mahdollistamiin oppimistilanteisiin, Yrityslabran ja Terveystorin tarjoamiin aitoihin
asiakastilanteisiin, sisäisten ja ulkoisten verkostojen hyödyntämiseen sekä jatkuvaan vuorovaikutukseen työelämän
kanssa. Uusi osaaminen saavutetaan aidoissa ongelmanratkaisu- ja kehittämistehtävissä sekä laajemmissa
kehittämishankkeissa.


Terveystori palvelee alueen asiakkaita erilaisin terveyspalveluin ja kehittää alan käytänteitä.Terveystorilla hoitotyön
koulutusohjelman opiskelijat perehtyvät sairaanhoitajan itsenäiseen vastaanottotoimintaan koulutetun
sairaanhoitajan ohjauksessa. Terveystorilla on myös mahdollista kehittää hyvinvointiliiketoimintaa ja suorittaa
esimerkiksi harjoittelujaksonsa tradenomi-opiskelijoiden kumppanina sekä osallistua siellä toteutettaviin hankkeisiin.


Terveystori on osa jokaisen opiskelijan ammatillisen kasvun polkua. Alkuvaiheessa opiskelijat voivat olla
Terveystorilla asiakkaina ja saada perehdytystä erilaisten terveyttä edistävien hankkeiden yhteydessä.
Harjoitteluvaiheessa opiskelijoiden oma vastuu kasvaa ja he toimivat itsenäisesti ja oma-aloitteisesti kehittäjinä ja
alueen terveyden edistäjinä.


Yrityslabra on ammattikorkeakouluyksikön ja yrityselämän kohtauspaikka, jossa kumppaneiden yhteistyöllä luodaan
alueen yrityselämän ja julkisen sektorin kehittämiseen uusia ratkaisuja. Yrityslabrassa esimerkiksi ylläpidetään
opinnäytetyösalkkua. Salkkuun voivat yritykset tallettaa pitkän aikavälin kehittämistarpeiden aihioita, joihin
korkeakouluyksikkö tarttuu joko laajan kehittämishankkeen muodossa tai yksittäisenä opinnäytetyönä.


Opiskelijan rooli itsenäisenä toimijana korostuu tiedonhankinnassa, oppimispolkujen valinnassa ja oman osaamisen
arvioinnissa. Opiskelijoiden itseohjautuvuutta tuetaan tuutoroinnilla ja ohjaamisella. Välittävään oppimisympäristöön
kuuluu arvostaminen, aito dialogi, sosiaalinen vuorovaikutus, avoimuus, inhimillisyys ja yhteenkuuluvuus.


Vuorovaikutteinen oppimisympäristö luo turvallisen ja yhteisöllisen tunteen, jossa uskalletaan uudistua.
Yhteisöllisyys näkyy tiedon jakamisena ja kumuloitumisena luovien prosessien ja kehittämishankkeiden
ongelmanratkaisutilanteissa. Monipuoliset tietolähteet ja virtuaalisen maailman hyödyntäminen mahdollistavat
oppimisprosessin tietopohjan täydentämisen. Toiminta muodostuu kampuksella jatkuvaksi vuoropuheluksi eri
toimijoiden välillä.


Yhteistyökumppanina toimiva opiskelija rakentaa itselleen oman oppimissuunnitelman tavoitteineen siten, että
tunnistaa ne osaamisen vaatimukset, joita kehittämistehtävään tai -hankkeeseen osallistuminen edellyttää. Samalla
opiskelija myös tunnistaa osaamisen, jonka saavuttamisen hankkeeseen osallistuminen mahdollistaa.
Kehittämishankkeessa opiskelija oppii yksilönä ja on mukana yhteisön yhdessä oppimisessa sekä uuden
osaamistiedon tuottamisessa. Yhteistyössä lähtökohtana on sitoutuminen kehittämishankkeeseen vastuullisesti.
Yhteisen tavoitteen saavuttamisessa korostuu tutkiminen, kehittäminen ja uuden osaamisen tuottaminen. Tietoisella
ja systemaattisella kehittämistyöllä viedään hanketta eteenpäin ja synnytetään uutta osaamista. Uuden osaamisen
tulos voi olla tuote, toimintatapa, ajattelumalli tai eteenpäin kehitettävä idea.


Oppimisen keskiössä nähdään luovuutta edistävä laaja sosiaalinen, kulttuurinen ja fyysinen ympäristö, jossa
virtuaalitekniikka, epämuodolliset kohtauspaikat ja ihmisläheinen, välittävä ilmapiiri synnyttää hyvät lähtökohdat
toteuttaa omaa osaamistaan uutta luovasti. Lohjan Laurean hoitotyön koulutusohjelmassa opintojen suunnittelu- ja
toteutustavoissa korostuvat joustavat ja nopeat ratkaisut. Asiakaslähtöisyys ja yhteiskunnan välttämätön
arvomuutos, kasvaminen yhteisöllisyyteen ja sitä kautta syntyvä hyvinvointi sekä monikulttuurisuuden ja
kansainvälisyyden ymmärtäminen nähdään koulutusohjelman opetussuunnitelmassa läpäisevänä tekijänä.


Aiemman osaamisen tunnistamisesta uusien osaamispolkujen alkuun

Kokemuksen ja aiemman osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen ovat osa yksilön kokonaisvaltaista oppimisen
prosessia. Opiskelija tarvitsee oman osaamisensa tunnistamiseen myös korkeakoulun tukea. Seuraavassa
kuvataan Lohjan Laurean ohjaus- ja tuutortoimintaa sekä aiemman hankitun osaamisen tunnistamisen ja
tunnustamisen periaatteita.
Laurea määrittelee ohjauksen osaksi Learning by Developing –ajattelua. Tavoitteena hoitotyön koulutuksessa on
tukea opiskelijaa ammatillisessa kasvussa sairaanhoitajaksi, oman ammatillisen identiteetin kehittymisessä ja
itseohjautuvuudessa. Opiskelijoita autetaan selviämään opinnoistaan ohjaamalla, tuutoroimalla, arvioimalla ja
opettamalla.


Opiskelijoilla on opintojen alusta alkaen opettajatuutori, joka ohjaa ja tukee opiskelijan edistymistä opinnoissa.
Tuutoroinnin tavoitteena on opiskelijan opintojen edistäminen sekä itsenäisen toiminnan ja aktiivisuuden tukeminen.
Opintojen alkuvaiheessa opettajatuutori perehdyttää opiskelijat ammattikorkeakoulun oppimisympäristöön ja
-käytänteisiin.
Opettajatuutorilta saa apua henkilökohtaisen oppimissuunnitelman (HOPS) laadintaan. Opintojen aikana opiskelija
saa ohjausta urasuunnitteluun, harjoitteluun, kansainväliseen vaihtoon ja opinnäytetyöhön liittyen. Tapaamiset
voivat olla henkilökohtaiseen ohjaukseen liittyviä tai ryhmäohjaustilanteita. Ryhmän sisällä toteutetaan
vertaistuutorointia. Ohjauspalveluita kohdennetaan opiskelijoiden yksilöllisten opiskelupolkujen ohjaamiseen. Ohjaus
huomioi opiskelijan kokonaisvaltaisesti yksilönä. Ohjausta ja neuvontaa on opiskelijan saatavissa hänen yksilöllisistä
tarpeistaan riippuen opintojen kaikissa vaiheissa.


Ohjaus toteutuu myös kehittämishankkeissa, joissa opettajatuutorin tehtävänä on ohjata opiskelijoita ja kehittää
palveluja yhdessä heidän kanssaan. Tuutorointi sisältää tiedon etsimistä ja jakamista yhteisesti sekä opiskelijan
neuvonnan ja ohjauksen.


Hoitotyön opetussuunnitelma: Ennakoiva sairaanhoitaja

Terveyteen sijoittaminen tuottaa positiivista tulosta kaikilla yhteiskunnan tasoilla. Terveyden merkitys korostuu
yhteiskunnan kehittymisessä. Julkinen sektori, yritykset, työyhteisöt ja yksittäinen työntekijä ovat vastuussa
terveydestä, toimintatapojen ja -menetelmien kehittämisestä ja tuottamisesta terveyden, hyvinvoinnin ja
turvallisuuden edistämiseksi. Tulevaisuudessa tarvitaan yhä enemmän monipuolista tutkimustietoa osoittamaan
hoitotyön merkitys väestön hyvinvoinnille.
Taloudellisuus, tehokkuus ja vaikuttavuus hoitotyön toimintaympäristöissä edellyttävät tiedon luotettavuutta,
ajantasaisuutta ja laatua. Väestön ja yksittäisen ihmisen terveyttä edistetään osaamisen ja mahdollisuuksien
kehittämisellä, tutkimuksella sekä toimintatapojen, tiedonvälityksen ja terveyden lukutaidon kautta. Hoitotyön
toimintaympäristöä ja henkilöstön osaamista säädellään kansallisella ja eurooppalaisella lainsäädännöllä, jolla
pyritään varmistamaan kaikille palvelujen käyttäjille samanlaiset mahdollisuudet terveyteen ja hyvinvointiin.
Yhteistoiminta ammattikorkeakoulun ja eri toimintaympäristöjen toimijoiden välillä edistää verkostokumppanuutta,
jolloin yhteistyö kehittää ja edistää asiakaslähtöistä palvelutoimintaa sekä uudistaa ja tuottaa uutta, innovatiivista
palveluosaamista. Hoitotyön koulutusohjelmassa oppiminen toteutuu tutkimus- ja kehittämishankkeissa yhteistyössä
työelämän kanssa sekä muiden kumppaneiden ja toimijoiden kanssa LbD- toimintamallin mukaisesti. Hankkeet
kytkeytyvät opiskelijan opintoihin, oppimisympäristöihin ja aluekehitykseen.


Hyvinvointi- ja terveyspalveluja tuottavat julkinen sektori, yksityiset organisaatiot ja kolmas sektori. Lohjan Laurean
toimintaympäristönä alueella on asiakkaan koti, terveydenhuollon palveluyhteisö, perusterveyshuollon
terveyskeskukset, erikoissairaanhoidon yksiköt, yksityiset yritykset, yhdistykset, järjestöt ja uudistuvat tieto- ja
viestintäteknologiset tai muut hyvinvointiverkostot. Verkottuminen eri asiantuntijoiden, palvelutuottajien ja
asiakkaiden kanssa tuottaa uutta tulevaisuuteen suuntautunutta yhteistoimintaa, hyvinvointipalveluja ja tuotteita.
Opiskelijan aktiivinen osallistuminen toimintaympäristön autenttisiin hankkeisiin mahdollistaa palveluosaamisen
asiantuntijuuden kehittymisen sekä käytänteiden siirtämisen todelliseen toimintaympäristöön. Toimintaympäristössä
kansainvälisyys näkyy eri kulttuureista tulevien asiakkaiden kohtaamisena, näyttöön perustuvan tiedon käyttönä ja
tieto- ja viestintäteknologian mahdollistavina verkostoitumisena.


Toimintaympäristöön ja hoitotyön koulutukselle erityisiä haasteita tuovat ennakointi hoitotyössä, ehkäisevä työ,
varhainen puuttuminen, väestön ikääntyminen, uusien palvelurakenteiden syntyminen, hyvinvointiyrittäjyys, uuden
teknologian käyttö, sähköinen kirjaaminen, potilasturvallisuus ja toimintaympäristön kansainvälistyminen.
Merkityksellistä hoitotyössä on myös potilaiden lisääntyvä tietoisuus omasta terveydestään ja sen hoidosta,
itsehoitoon ohjaaminen, hoitoon sitouttaminen ja voimavarojen vahvistaminen.


Laadunvarmistus koulutusohjelmassa

Henkilöstön osaamisen kehittäminen nähdään keskeisenä kampuksen laadukkaan toiminnan varmistajana.
Osaamisen johtamisen keinoja kampuksella ovat yhteiset kehittämispäivät, joilta kerätään jatkuva palaute, vuosittain
käytävät kehittämiskeskustelut sekä itsearviot toiminnasta. Vuorovaikutus ja yhteinen strateginen suunnittelu
takaavat samansuuntaiset tavoitteet ja linjakkaan toiminnan.

Asiantuntijuus

Hoitotyön ammatillinen asiantuntijuus sisältää laaja-alaiset, käytännölliset tiedot ja taidot asianomaisen alan
asiantuntijatehtävissä toimimista varten (Ammattikorkeakoululaki 351/2003, 4 §). Hoitotyön ja terveydenhoitotyön
asiantuntijalla on laaja-alainen yleiskuva asianomaisen tehtäväalueen asemasta ja merkityksestä yhteiskunnassa
sekä kansallisessa ja kansainvälisessä työelämässä. Hän on perehtynyt hoitotyön keskeisiin käytännön työtehtäviin.
Hän kykenee itsenäisesti työskentelemään tehtäväalueen asiantuntijatehtävissä (Valtioneuvoston asetus
ammattikorkeakouluista 352/2003). Sairaanhoitajan ammattipätevyyttä ja yleissairaanhoidosta vastaavan
sairaanhoitajan koulutusta säätelee Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2005/36/EY. Lainsäädäntö
määrittää sairaanhoitajan ammattihenkilöksi, joka on saanut ammatinharjoittamisoikeuden eli on laillistettu
ammattihenkilö.


Osaamisalueet

Keskeisinä tekijöinä sairaanhoitajan osaamisvaatimuksia määriteltäessä on huomioitu terveydenhuollon
ominaispiirteet, potilasturvallisuus ja palvelujen korkeatasoinen laadun turvaaminen. Sairaanhoitajan osaaminen
perustuu jatkuvasti uusiutuvaan, laaja-alaiseen monitieteelliseen tietoperustaan ja käytännölliseen osaamiseen sekä
sosiaalisiin taitoihin ja vuorovaikutusosaamiseen. Toiminta perustuu tutkittuun tietoon ja näyttöön sekä
harjaantumiseen ammattitoiminnan kehittämisessä tarvittavaan tutkimus-, kehittämis- ja muutososaamiseen.
Hoitotyön koulutusohjelmassa sairaanhoitajan ammatillinen asiantuntijuus muodostuu terveyden edistämisestä,
sairaanhoitajan eettisestä toiminnasta, joka kytkeytyy olennaisesti hoitotyön päätöksentekoon. Tutkimus– ja
kehittämistyö sekä hoitotyön johtaminen kuuluvat sairaanhoitajan osaamiseen. Sairaanhoitajalta edellytetään
yhteistyötaitoja, ohjaus- ja opetusosaamista sekä oman toiminnan kytkemistä ympäröivään yhteiskuntaan.
Sairaanhoitajan työn keskiössä on kliininen osaaminen ja lääkehoidon osaaminen. Keskeistä on, että opiskelija
kehittyy itsenäiseen työskentelyyn hoitotyön asiantuntijatehtävissä.
Opetussuunnitelmassa sairaanhoitajan ydinkompetenssit sisältyvät opintojaksoihin ja muodostavat näin tutkinnon
aikana kehittyvän sairaanhoitajan osaamisprofiilin. Osaaminen kasvaa opintojen myötä ja myös kompetenssien
määrä ja osaamisen syvyys kumuloituu.


Koulutusohjelmakohtaiset kompetenssit ovat seuraavat:
- hoitotyön asiakkuusosaaminen
- terveyden edistämisen osaaminen
- kliininen osaaminen
- päätöksenteko-osaaminen


Ennakoiva sairaanhoitaja on tulevaisuuteen suuntautunut, hän näkee yhteiskunnan ilmiöt ja muutokset ja niihin
vaikuttavat tekijät. Hänen tehtävänsä on ennakoida ihmisten hyvinvointiin ja terveyteen vaikuttavia tekijöitä sekä
lisätä ihmisten tietoisuutta omasta terveydestään ja voimavaroistaan sekä ohjata yhä enemmän itsehoitoisuuteen ja
voimaannuttamiseen käyttäen hyödyksi erilaisia uusia menetelmiä ja ratkaisuja sekä luomalla oppimis- ja
osaamiskeskuksia, tästä esimerkkinä Terveystorin kehittäminen.


Sairaanhoitajan tehtävä on ennakoida ihmisten hyvinvointiin ja terveyteen vaikuttavia tekijöitä myös silloin, kun
ihminen sairastuu. Hoitotyön luonteeseen liittyy ennakointi. Hyvä perushoito ja perustarpeisiin vastaaminen tai
vaativassa hoitotyössä potilaan aktiivinen seuranta ja tarkkailu ovat ennakoivaa hoitotyötä. Ennakoivan
sairaanhoitajan toiminta perustuu tutkittuun ajankohtaiseen tietoon.


Sairaanhoitajan lähtökohtainen asiantuntijatehtävä on ehkäisevää, terveyttä edistävää, parantavaa, eritavoin sairaita
potilaita hoitavaa, kuntoutumista edistävää, tukea antavaa ja kärsimystä lieventävää hoitotyön
päätöksentekoprosessin mukaisesti. Hoitotyö on hyvin inhimillisyyttä korostava ja ihmistä lähellä oleva tehtävä.
Potilas-hoitaja-suhteessa avainasia on läsnäolo, syntyvä vuorovaikutussuhde ja kommunikointitaidot. Potilaalle
syntyy ainutlaatuinen kokemus kohtelusta. Eettinen osaaminen on perustana ihmisen kohtaamisessa.

Ammatillinen kasvu ja vuositeemat

Asiantuntijaksi kasvu on osa elinikäisen oppimisen prosessia, jossa yksilön taidot, tiedot, uskomukset ja arvot
kehittyvät ja muuttuvat. Ammatillinen kasvu ja kehitys on monen tekijän yhteistulos, johon eniten vaikuttaa opiskelija
itse. Onnistuneessa ammatillisessa kasvuprosessissa keskeisiksi tekijöiksi muodostuvat opiskelijan itseohjautuvuus,
aloitteellisuus, motivaatio, asenteet ja persoonalliset tekijät sekä kyky tunnistaa omia kehittymistarpeitaan ja
vahvuuksiaan, jotka luovat perustan jatkuvalle oppimiselle ja asiantuntijuudelle. Ammattikorkeakoulututkinnon
opintojen aikana opiskelijalle kehittyy hoitotyössä tarvittava perusosaaminen.


Opiskelijan kehittyminen sairaanhoitajaksi on ammatillisen kasvun prosessi, joka alkaa ennen koulutukseen
hakeutumista koulutusammatin valinnalla jatkuen koko työuran. Opiskelijan kasvu ja kehittyminen sairaanhoitajaksi
on osa hänen ihmisenä kehittymisen prosessiaan. Ammatillinen kasvu ja kehittyminen tarkoittavat yksilön prosessia,
jossa yksilön taidot, tiedot, uskomukset ja arvot kehittyvät ja muuttuvat. Ammatillisen kasvun prosessissa opiskelija
kehittyy toimimaan käytännön hoitotyössä, hänen substanssialaa koskeva tietämyksensä ja kykynsä syvenevät.
Tämä kehittyminen on sidoksissa aikaan, hoitotyön kulttuuriin, yhteiskunnalliseen ja kansainväliseen tilanteeseen.
Sairaanhoitaja toteuttaa ja kehittää yksilöihin, perheisiin tai ryhmiin kohdistuvaa hoitotyötä, joka voi olla ennakoivaa,
terveyttä edistävää, ehkäisevää, parantavaa, kuntoutumista edistävää tai tukea antavaa sekä kärsimystä
lieventävää. Työ sisältää myös asiakkaiden, potilaiden ja kollegoiden opetusta ja ohjausta sekä terveydenhuollon
työryhmien jäsenenä toimimista. Asiantuntijuuden perustana on oman alan koulutus, eettinen arvoperusta ja
henkilökohtaiset ominaisuudet. Kehittymistä edistävät monipuolinen työkokemus, itsensä kehittäminen ja
lisäkoulutus.
Kehittämispohjaisessa oppimisessa ammatillinen kasvu rakentuu tutkivalle ja kehittävälle työotteelle. Kasvuprosessi
kuvataan neljän vuositeeman kautta, jotka noudattavat Laurean pedagogisessa strategiassa kuvattuja kasvun
portaita:
Vuositeema 1: Ammatillisen kasvun käynnistyminen – orientoituminen ja motivoituminen
Vuositeema 2: Alan ydinosaamisen kehittäminen - ammatti-identiteetin muotoutuminen
Vuositeema 3: Osaamisen syventäminen - asiantuntijuuden kehittyminen
Vuositeema 4: Työelämän kehittäminen ja uudistaminen ja elinikäinen oppiminen.


Koulutusohjelman kuvaus

Sairaanhoitajan tutkinto koostuu 210 opintopisteestä, josta ammattitaitoa edistävää harjoittelua on 90 opintopistettä.
Teoriaopinnot, 120 opintopistettä, pitävät sisällään Opetusministeriön edellyttämän ammatillisen osaamisen ja
tukeutuvat hoitotieteen ja lähitieteiden integroimiseen hoitotyössä. Osaamisen keskiössä on hoitotyön prosessi.
Ammattitaitoa edistävä harjoittelu vastaa Euroopan parlamentin ja neuvoston ammattipätevyyden tunnistamisesta
antaman direktiivin 2005/36/EY kliinistä opetusta. Ammattitaitoa edistävä harjoittelu toteutetaan ohjattuna
harjoitteluna ammattikorkeakoulun hyväksymissä sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaympäristöissä,
perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa. Ammattitaitoa edistävästä harjoittelusta 15 opintopistettä
toteutetaan opinnäytetyönä. Opetussuunnitelmassa opinnot on jaettu opintoajalle niin, että opiskelijan kuormittavuus
ja opintoihin käytettävä työmäärä jakaantuvat tasaisesti.


Opetussuunnitelman rakenne

Lohjan Laurean profiilissa sairaanhoitajan tutkinnon keskiönä ovat aikuisen hoitotyön, mielenterveystyön,
sairaanhoitajan itsenäisen ohjaus- ja vastaanottotoiminnan sekä yrittäjyyden vahva osaaminen. Jokaisen opiskelijan
oppimispolku yksilöllistyy henkilökohtaisessa oppimissuunnitelmassa. Lähiopetus, työpajat, Terveytori ja
ammattitaitoa edistävä harjoittelu ovat teemoissa eheinä kokonaisuuksina ammatillisen osaamisen kumululatiivisen
kehittymisen huomioiden.


Laurealaiset opetussuunnitelmat rakentuvat teemoista ja opintojaksoista. Teemalla tarkoitetaan laajempaa
osaamisaluetta, jonka hallitsemiseksi opiskelijan tulee tyypillisesti suorittaa useampi aihealuetta käsittelevä
opintojakso. Teemojen ja opintojaksojen sisällöt kuvaavat alan keskeisen ammatillisen ydinosaamisen.
Koulutusohjelman opetussuunnitelman teemat muodostuvat hoitotyön teorian ja käytännön kumppanuudesta
oppimista ja uutta osaamista palveleviksi kokonaisuuksiksi.


Vuositeemat kokoavat opintoja ammatillisen kasvun etenemisen näkökulmasta. Opetussuunnitelmat sisältävät
valtakunnallisesti yhteisesti määritellyt yhteiset kompetenssit osana teemojen tai opintojaksojen tavoitteita. Yleisten
kompetenssien hallitseminen varmistaa ammattikorkeakoulutasoisen, ammatillisen sivistyksen rakentumisen ja
teemojen osaamisen saavuttaminen puolestaan työelämäosaamisen rakentumisen.


Kuviossa 1 on kuvattu Lohjan Laurean hoitotyön koulutusohjelman teemat sekä vuositeemoissa ammatillinen kasvu.
Koulutusohjelman laadunvarmistus

Laadunvarmistus on oleellinen osa Laurean toiminnan jatkuvaa kehittämistä. Laurean toiminnan laatua seurataan
laadunvarmistusjärjestelmän avulla. Keskeistä laadunvarmistuksessa on jatkuvan kehittämisen kehä, jossa
toimintaa suunnitellaan (Plan), toteutetaan (Do), seurataan ja arvioidaan (Check) sekä kehitetään (Act), minkä
pohjalta jatketaan taas uuden suunnittelua.
Koulutusohjelmassa osana laadunvarmistusta opintojaksojen ja toteutusten sisältöjen suunnittelussa hyödynnetään
aikaisempien ryhmien palautteet sekä huomioidaan oppimistarpeet mahdollisuuksien mukaan. Vuorovaikutus
työelämän kanssa ja työelämältä saatu palaute vaikuttaa kokonaisvaltaisesti opetussuunnitteluun.
Opiskelijoiden oppimistarpeet ja osaamisen tavoitteet muodostavat perustan koulutusprosessin laadulle.
Osaamistulosten tavoitteellisen tason täyttyminen varmistetaan. Opiskelijat ovat mukana vastavuoroisessa opetus-
ja oppimissisältöjen suunnittelussa. Opiskelijoiden osallistuminen omien oppimistarpeidensa arviointiin on tärkeää,
sillä opiskelijat ovat itseohjautuvia ja ottavat vastuuta omasta oppimisestaan.


Osana laadunvarmistusta opintojaksojen ja toteutusten sisältöjen suunnittelussa hyödynnetään työelämän ja
aikaisempien opiskelijaryhmien palautteet sekä huomioidaan muuttuvat osaamistarpeet. Opiskelu suunnitellaan
opiskelijoiden kokemus, osaaminen ja tavoitetaso huomioiden, ja heidän tavoitteellisen tasonsa täyttyminen
varmistetaan. Opiskelijat otetaan mukaan vastavuoroiseen opetus- ja oppimissisältöjen suunnitteluun.
                                                               1. vuosi       2. vuosi       3. vuosi       4. vuosi
OP      OPINNOT                                                       60             60             60             30
F015    HOITOTYÖTÄ OPPIMAAN
F0020   Omahoitajuuden oppimisen perusta                              10
F0021   Potilaan kohtaamisen taidot                                       5
F0022   Ihmisen kokonaisuus                                               5
F0023   Ammattitaitoa edistävä harjoittelu                            10
        perusterveydenhuollossa
F016    TERVEYDEN EDISTÄMISEN OSAAMINEN
F0024   Terveyden edistämisen teoreettiset perusteet                  10
F0025   Ammattitaitoa edistävä harjoittelu terveyden                  10
        edistämisessä
F0026   Nursing English                                                   5
F017    HOITOTYÖN KLIININEN OSAAMINEN
F0027   Sisätauti - ja kirurgisen potilaan hoitotyö                                  10
F0028   Ammattitaitoa edistävä harjoittelu I, sisätautien ja                         10
        kirurgian hoitotyössä
F0029   Kliinisen hoitotyön monitieteinen osaaminen                                      5
F0030   Ammattieettinen osaaminen                                                        5
F0031   Ammattitaitoa edistävä harjoittelu II, kirurgian ja                          10
        sisätautien hoitotyössä
01229   Svenska inom vårdbranschen                                                       5
00634   Ruotsin kielen suullinen taito                                                   0
00635   Ruotsin kielen kirjallinen taito                                                 0
F0032   Suomen kieli                                                                     5
00637   Suomen kielen suullinen taito                                                    0
00636   Suomen kielen kirjallinen taito                                                  0
F018    HOITOSUHDE- JA ASIAKKUUSOSAAMINEN
F0033   Mielenterveys ja päihdehoitotyön osaaminen                                                      5
F0035   Hoitotyön osaaminen eri toimintaympäristöissä                                                   5
F0037   Ammattitaitoa edistävä harjoittelu mielenterveys-                                           10
        ja päihdehoitotyön sekä kotihoidon ympäristössä
F0038   Hoitotyön osaaminen vastaanottotoiminnassa                                                      5
F0039   Ammattitaitoa edistävä harjoittelu                                                              5
        vastaanottotoiminnassa
F0040   Hyvinvointiliiketoiminta ja palvelujen kehittäminen                                             5
F0041   Ammattitaitoa edistävä harjoittelu polikliinisessä                                              5
        hoitotyössä
F019    HOITOTYÖN SYVENTÄVÄ OSAAMINEN
F0042   Hoitotyön syventävä osaaminen                                                                   5
F0044   Hoitotyön johtamis- ja yhteistyöosaaminen                                                                      5
F0043   Ammattia edistävä harjoittelu, syventävä                                                        5
        osaaminen
F0045   Palveluinnovatiivinen osaaminen                                                                                5
F0046   Ammattia edistävä harjoittelu, syventävä                                                                   10
        osaaminen
F020    TUTKIMUS JA KEHITTÄMISOSAAMINEN
F0047   Hoitotyön tutkimuksen ja kehittämisen periaatteet    5
F0048   Hoitotyön tutkimuksen ja kehittämisen                     5
        menetelmät
F0049   Opinnäytetyö                                             15
F021    VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT
00397   Matematiikan lähtötasotesti                          0
00202   Englannin kielen osaamisen lähtötasotesti            0
00203   Ruotsin kielen osaamisen lähtötasotesti              0
00493   Suomi toisena kielenä- lähtötasotesti
F0050   Matematiikan valmentavat opinnot                     3
00194   Englannin kielen valmentavat opinnot                 3
00195   Ruotsin kielen valmentavat opinnot                        3
00812   Neurohoitotyö
00811   Monikulttuurinen hoitotyö
00814   Vaikeasta mielenterveyshäiriöstä kärsivän
        potilaan hoito
00813   Työ- ja toimintakyvyn ylläpitäminen
00805   Diabeteksen ehkäisy ja hoito
00510   Syöpää sairastavan potilaan hyvä hoito
01071   Turvallinen toiminta kriisi- ja poikkeusoloissa
00508   Kriittisesti tai vakavasti sairaan potilaan hyvä
        hoito
00509   Sydänpotilaan hoito ja ohjaus
F0062   Draama terveyden edistämisen keinona
                                                            60   60   60   30
F015 HOITOTYÖTÄ OPPIMAAN, 30 op

Kuvaus:
Tavoitteena on, että teeman aikana kehittämispohjaisen oppimisen prosessissa opiskelija saavuttaa hyvät
oppimisvalmiudet ja vuorovaikutustaidot sekä osaa soveltaa yksilöllisiä perusauttamismenetelmiä.

Opiskelija osaa:
- hyödyntää erilaisia oppimisen ja kehittämisen välineitä hoitotyön oppimisessa ja
 kehittämisessä
- ottaa vastuun omasta oppimisestaan ja sen suunnittelusta
- toimia potilaslähtöisessä ja tavoitteellisessa vuorovaikutussuhteessa potilaan
 kanssa sekä tunnistaa potilaan perustarpeita ja vastata niihin
- ymmärtää hoitotyön kansainvälisyyden ja osaa kohdata eri kulttuureista tulevia potilaita.

Sisältö:
Tässä teemassa opiskelija orientoituu ammattikorkeakouluopiskeluun ja oppimisympäristöön ja sen kulttuuriin sekä
perehtyy oppimisen ja kehittämisen menetelmiin. Omahoitajuuden hankkeessa opiskelija solmii hoitosuhteen omaan
potilaaseen ja harjoittelee käyttämään hoitotyön perusauttamismenetelmiä potilaan auttamiseksi. Teemaan sisältyy
osallistuminen Terveystorin toimintaan ja kansainvälisyysviikkoon

Osaamisen kehittyminen:
Opiskelijan oppimisvalmiudet kehittyvät ja vahvistuvat monipuolisesti ammattikorkeakoulun oppimisympäristöissä.
Opiskelija harjaantuu hoitosuhteen rakentamisessa sekä osaa potilaan hoidossa tarvittavat perustiedot ja –taidot.
Osaaminen ilmenee perusteltuna hoitotyön toimintana, joka pohjautuu hoitotyön arvoihin ja eettisiin periaatteisiin.


F0020 Omahoitajuuden oppimisen perusta, 10 op

Opiskelija osaa:
-tuntee oppimisympäristöt ja osaa käyttää oppimista tukevia palveluja
-osaa etsiä tutkittua tietoa
-osaa toteuttaa suullista ja kirjallista viestintää
-hahmottaa hoitotyötä ammattina ja sen vaatimuksia sekä mahdollisuuksia
-ymmärtää omahoitajuuden teoreettiset perusteet

Opintojakson sisältö:
Oppimisen perusteet, hoitotyö ammattina, hoitotyön asiantuntijuus, yleiset kompetenssit, hoitotyön kompetenssit,
sairaanhoitaja kansainvälisissä konteksteissa, oman kehittymisen tunnistaminen, oppimistavoitteiden laatiminen
(HOPS), oppimisympäristö ja oppimista tukevat palvelut, kirjallinen ja suullinen viestintä, tietotekniikka ja
tiedonhankinta, omahoitajuuden teoreettiset perusteet.

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija perehtyy ammattikorkeakoulun oppimisympäristöön ja opiskelutaitoihin sekä verkossa tapahtuvan
oppimisen perusteisiin. Opiskelija orientoituu sairaanhoitajan ammatilliseen osaamiseen, kansainvälisen
näkökulman huomioiden.


F0021 Potilaan kohtaamisen taidot, 5 op

Opiskelija osaa:
-ymmärtää hoitotyötä ohjaavien arvojen ja periaatteiden merkityksen hoitotyössä ja omassa toiminnassaan
-syventää itsetuntemustaan, jotta kykenee kehittämään ammatillista vuorovaikutustaitoaan hoitotilanteissa sekä
ilmaisemaan itseään
-ymmärtää hoitosuhteen merkityksen ja kykenee tasavertaiseen hoitosuhdetyöskentelyyn
-osaa perustiedot hoitotyön perusauttamismenetelmistä ja omaksuu perusperiaatteet niiden soveltamisesta potilaan
auttamiseen
-omaksuu aseptiikan ja infektioiden torjunnan periaatteet
-tunnistaa työturvallisuutta edistäviä ja uhkaavia tekijöitä sekä omaksuu ergonomisen työskentelyn periaatteet
-tunnistaa potilaan voimavaroja, havainnoi perustarpeita, määrittää tavoitteita, suunnittelee hoitotyön toiminnot ja
toteuttaa sekä arvioi ja dokumentoi prosessin
-osaa lääkehoidon perusteet niin, että ymmärtää potilaan lääkehoidon turvallisen suunnittelun, toteutuksen ja
arvioinnin merkityksen


Opintojakson sisältö:
hoitotyön arvoperusta, vuorovaikutus, hoitosuhteen rakentaminen ja potilaan hoitoympäristö, kulttuurinen ja
kansainvälinen näkökulma, potilaan voimavarojen, perustarpeiden havainnointi, tavoitteiden määrittäminen,
hoitotyön suunnittelu, toteuttaminen ja arviointi sekä dokumentointi, ravitsemuksen perusteet, mikrobiologia,
aseptinen työskentely, sairaalahygienia, ergonominen työskentely, turvallinen lääkehoito

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija perehtyy potilaan perusauttamisen ja kohtaamisen teoreettiseen tietoon sekä potilaan hoitoympäristöön.
Opiskelijat oppivat suunnittelemaan ja toteuttamaan hoitotyötä eettisesti, potilaslähtöisesti ja turvallisesti sekä
arvioimaan hoitotyön toimintojen vaikutusta sekä oppivat lääkehoidon perusteet.


F0022 Ihmisen kokonaisuus, 5 op

Opiskelija osaa:
ymmärtää ihmisen fyysisenä, psyykkisenä ja sosiaalisena kokonaisuutena sekä osaa soveltaa tietoa toimiessaan
hoitotyössä

Opintojakson sisältö:
ihmisen anatomia ja fysiologia sekä psykologia ja sosiologia, sosiaalipolitiikka

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksolla opiskellaan ihmisen anatomiaa ja fysiologiaa sekä ihmisen psyykkisiä ja sosiaalisia toimintoja.


F0023 Ammattitaitoa edistävä harjoittelu perusterveydenhuollossa, 10 op

Opiskelija osaa:
-soveltaa tietojaan ja taitojaan hoitotyön perusauttamismenetelmissä vastatessaan oman
 potilaan perustarpeisiin päivittäisessä selviytymisessä ja siinä tukemisessa
-toimia kuntouttavan hoitotyön periaatteiden mukaisesti, ennakoiden potilaan hoidon tarpeita
-kykenee tasavertaiseen hoitosuhdetyöskentelyyn
-omaksuu työssään aseptiset työskentelytavat ja infektioiden torjunnan periaatteet
-tunnistaa työturvallisuutta edistäviä ja uhkaavia tekijöitä sekä harjaantuu ergonomisessa ja potilasturvallisessa
työskentelyssä ja toimii ennakoivasti edistäen turvallisuutta
-toimia hoitotyötä ohjaavien arvojen ja periaatteiden mukaisesti ja reflektoida toimintansa perusteita


Opintojakson sisältö:
omapotilassuhteen solmiminen, oman potilaan hoidon tarpeen tunnistaminen, hoidon tavoitteen asettaminen,
hoitotyön suunnittelu, toteutus ja arviointi, oman potilaan lääkehoitoon tutustuminen, turvallisuus hoitotyössä
potilaan ja hoitajan näkökulmasta

Opintojakson kuvaus:
Hoitotyön toimintojen perusauttamismenetelmiä ja vuorovaikutusta harjoitellaan työpajoissa ja aidossa ympäristössä
työelämässä. Harjoittelu kytketään välittömästi teoriaopintoihin siten, että opiskelija saa jo teoriaopintojen aikana
oman potilaan, johon hän solmii hoitosuhteen.

Edeltävät opinnot:
Perusauttamisen teoriaopinnot ja harjoittelut työpajoissa.


F016 TERVEYDEN EDISTÄMISEN OSAAMINEN, 25 op

Kuvaus:
Opiskelija kykenee moniammatilliseen yhteistyöhön julkisella ja kolmannella sektorilla terveyden edistämiseksi ja
hallitsee terveydenedistämisen menetelmien perusteet sekä huomioi terveyden edistämisen kansalliset ja
kansainväliset haasteet.

Opiskelija osaa:
-tunnistaa ja ennakoida yksilön, perheen ja yhteisön terveysongelmia ja uhkia
-tukea yksilön ja perheen voimavaroja oman terveytensä edistämisessä ja ylläpitämisessä
 terveyden edistämisen menetelmien avulla
-toimia kestävää kehitystä ja ympäristön terveyttä edistävästi
-tunnistaa keskeiset terveyspoliittiset kansalliset ja kansainväliset ohjelmat

Sisältö:
Teema koostuu kolmesta opintojaksosta, joissa opitaan edistämään terveyttä elämänkaaren kaikissa vaiheissa.
Teema toteutetaan terveyden edistämisen hankkeena, johon liittyy myös hoitotyön tutkimus- ja kehittämisosaamista.
Hankkeessa tehdään moniammatillista yhteistyötä julkisen sektorin ja kolmannen sektorin kanssa. Siinä opitaan
terveyden edistämisen taitoja ja opitaan tukemaan nuoren mielenterveyttä. Teemassa opiskellaan perhehoitotyötä
teoriassa ja käytännössä. Teeman aikana toimintaympäristönä on myös kampuksen oma oppimisympäristö
Terveystori.

Osaamisen kehittyminen:
Teemassa syntyvä osaaminen ilmenee terveyden edistämisenä erilaisissa yhteisöissä ja ympäristöissä. Opiskelijalle
kehittyy ennakoiva työote terveyden edistämiseksi. Hän osaa ohjata, tukea ja aktivoida yksilöitä ja ryhmiä terveyttä
edistävissä valinnoissa kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti.


F0024 Terveyden edistämisen teoreettiset perusteet, 10 op

Opiskelija osaa:
-edistää terveyttä elämän kaaren eri vaiheissa
-toteuttaa erilaisia terveyden edistämisen keinoja
-toimia yhteistyössä terveyttä edistävien tahojen kanssa
-soveltaa ryhmä- ja tiimityöskentelyn periaatteita

Opintojakson sisältö:
terveys ja terveyden edistäminen kansallisissa ja kansainvälisissä ympäristöissä, terveyden edistämisen
menetelmät, opetus- ja ohjausosaaminen sekä ryhmätoimintataidot, terveyden edistäminen elämänkaaren eri
vaiheissa, mielenterveyden tukeminen sekä sovellettu ravitsemustieto

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija perehtyy terveyden edistämisen menetelmiin asiakkaan ja perheen auttamisessa sekä tutustuu terveyden
edistämisen kansallisiin ja kansainvälisiin ulottuvuuksiin.


F0025 Ammattitaitoa edistävä harjoittelu terveyden edistämisessä, 10 op

Opiskelija osaa:
-tunnistaa eri-ikäisten terveyteen ja terveelliseen ympäristöön vaikuttavia tekijöitä
-hyödyntää sosiaali- ja terveyspolitiikan sekä kansallisen ja kansainvälisten terveysohjelmia asiakkaan terveyden
edistämiseen
-käyttää terveyden edistämisen malleja valitessaan terveyden edistämisen menetelmiä
-ottaa vastuuta ympäristön terveellisyyden ja turvallisuuden kehittämisestä
-arvioida omia arvolähtökohtiaan kestävän kehityksen ja globalisaation periaatteista käsin sekä soveltaa niitä
omassa ammatillisessa toiminnassaan
-toimia ensiapu- ja hätätilanteissa
-lääke- ja nestehoidon annosteluun liittyvät laskutoimitukset

Opintojakson sisältö:
äitiyshuollon harjoittelu joko synnytysosastolla tai neuvolassa, lasten/nuorten harjoittelu terveydenedistämisen
projektissa, ensiapu, kliiniset tutkimukset, lääkelaskut,harjoittelu hoitotyön aidoissa ympäristöissä ja Terveystorilla
Opintojakson kuvaus:
Opiskelija harjoittelee terveyden edistämistä ja ehkäisevää mielenterveystyötä lasten ja nuorten parissa.
Harjoitteluun sisältyy myös äitiyshuollon jakso ja ensiapu sekä lääkkeiden ja nesteiden annosteluun tarvittavat
laskutoimitukset.

Edeltävät opinnot:
Harjoitteluun liittyvät teoriaopinnot soveltuvin osin.


F0026 Nursing English, 5 op

Opiskelija osaa:
-hoitotyön, hoitotyön etiikan ja ammattialalla tarvittavan monitieteellisen sekä tavallisimmissa hoitotilanteissa,
hoitotoimenpiteissä
ja kirjaamisessa tarvittavan sanaston
-kommunikoida sujuvasti potilaan, kollegojen ja esimiesten kanssa ja myös monikulttuurisessa ympäristössä
-käyttää englanninkielisiä tietolähteitä ja soveltaa etsimäänsä tietoa sekä tuntee hoitotyön keskeisten osa-alueiden
käsitteitä ja osaa
käsitellä niitä englanniksi


Opintojakson sisältö:
suullinen ja kirjallinen ammatillinen viestintä, ammattialan keskeinen sanasto ja käsitteet, erilaiset hoito- ja
asiakastilanteet, hoitoympäristö, englanninkielinen työympäristö, lähteiden käyttö

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija viestii omassa asiantuntijayhteisössään suullisesti ja kirjallisesti englannin kielellä. Opintojaksossa
opiskelija saavuttaa vähintään eurooppalaisen viitekehyksen mukaisen taitotason B.2.

Edeltävät opinnot:
Hyväksytty suoritus englannin kielitestistä tai hylätyn kielitestin jälkeen suoritetut englannin valmentavat opinnot.


F017 HOITOTYÖN KLIININEN OSAAMINEN, 45 op

Kuvaus:
Sairaanhoitajan ammatti-identiteetti ja ydinosaaminen muotoutuu niin, että opiskelija osaa toimia tulevana
sairaanhoitajana potilaan kliinisessä hoitotyön prosessissa sekä omaksuu tutkivan ja kehittävän työotteen.
Opiskelija perehtyy potilaslähtöiseen hoitotyön suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin sekä dokumentointiin
yhteistyössä potilaan ja hänen läheistensä kanssa eri kulttuurit huomioiden. Hoitotyön eettiset ohjeet ja periaatteet
ohjaavat työtä ja ne konkretisoituvat eettiseksi toimintatavaksi.

Opiskelija osaa:
- soveltaa hoitotyön arvoperustaa ja ammattieettisiä periaatteita kliinisessä hoitoprosessissa
- suunnitella, toteuttaa, arvioida ja dokumentoida tavallisimpien sisätautia sekä kirurgista sairautta
sairastavan potilaan hoitoa soveltaen monitieteistä tietoperustaa
- suunnitella ja toteuttaa lääke- ja nestehoitoa turvallisesti ja seurata hoidon vaikutuksia potilaaseen
- toimia kuntouttavan hoitotyön periaatteita soveltaen yhteistyössä potilaan ja hänen
läheistensä kanssa eri kulttuurit huomioiden


Sisältö:
Teema koostuu kuudesta opintojaksosta, joissa opiskelija oppii sisätautia ja kirurgista sairautta sairastavan potilaan
akuuttia sekä kuntouttavaa hoitotyötä ja päätöksentekotaitoja laajentaen ammatillista arvoperustaansa sekä eettistä
osaamistaan ja kriittistä ajatteluaan.
Teema toteutuu hoidon suunnittelun hankkeena, jossa opiskelija oppii sisätautia ja kirurgista sairautta sairastavan
potilaan hoitotyötä ja päätöksentekoa, oppii kliinisen hoitotyön, lääkehoidon ja potilasohjauksen taitoja sekä
moniammatillista yhteistyötä Terveystorilla ja erilaisissa muissa oppimis- ja toimintaympäristöissä.
Osaamisen kehittyminen:
Ensimmäisenä vuotena opittujen perusauttamismenetelmien hallinta syvenee ja opitaan lisäksi sisätauteja ja
kirurgisia sairauksia sairastavien potilaiden hoitotyön teoriaa ja kliinisiä hoitotyön toimintoja. Osaamisessa näkyy
tietoisuus hoitotyön päämäärästä ja omasta eettisestä kehittymisestä ja sen tarkastelusta. Hoitotyön arvoperusta
syvenee ja hoitotyön päätöksentekoprosessi todentuu käytännössä potilaan hoidossa, näin tulevan sairaanhoitajan
ammatti-identiteetti vahvistuu. Opintojaksojen edetessä itsenäinen ja näyttöön perustuva toiminta ja kriittinen
ajattelu hoitotyössä lisääntyvät.


F0027 Sisätauti - ja kirurgisen potilaan hoitotyö, 10 op

Opiskelija osaa:
-määritellä sisätauti- ja kirurgisen potilaan voimavarat ja hoidon tarpeet, asettaa tavoitteet, suunnitella hoitotyön
toiminnot ja toteuttaa ne sekä arvioida potilaan tilassa tapahtuvia muutoksia monitieteelliseen tietoon perustuen ja
dokumentoida hoitotyötä kansallisen systemaattisen kirjaamisen mallin sekä lakien ja asetusten vaatimalla tavalla
-suunnitella, toteuttaa ja arvioida lääkehoitoa sekä nestehoitoa turvallisesti sekä dokumentoida lääkehoidon
prosessin sisäistäen sairaanhoitajan vastuun potilaan lääkehoidon ja nestehoidon toteuttamisesta, vaikuttavuuden
arvioinnissa ja ohjauksessa
-hoitotyön toiminnot sisätautia ja kirurgista sairautta sairastavan potilaan hoitotyössä huomioiden infektioiden hoidon
ja torjunnan
-vastata potilaan fyysisestä, psyykkisestä, hengellisestä ja sosiaalisesta tukemisesta ja turvallisuudesta


Opintojakson sisältö:
sisätautia ja kirurgista sairautta sairastavan potilaan hoitotyö, hoidon prosessi ja päätöksenteko potilaan hoidossa
hoitotyön kansallisen systemaattisen kirjaamismallin mukaisesti, sisätauti- ja kirurgisten sairauksien ja
naistentautien lääketieteellinen tieto, tautioppi, anestesiologia. Lisäksi sisältöön kuuluu lääke- ja nestehoito ja
kivunhoito sekä kuntoutus ja säädökset aiheisiin liittyen.

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksolla perehdytään erilaiseen kirurgisia ja sisätauteja sairastavan potilaan hoitotyöhön ja tarvittavaan
monitieteelliseen tietoon alan asiantuntijoiden ohjauksessa.Opiskelu koostuu lähiopetuksesta, erilaisista yksilö- ja
ryhmätehtävistä ja virtuaalisessa oppimisympäristössä toimimisesta. Syntyvä osaaminen perustuu tutkittuun tietoon
ja potilaslähtöiseen hoitotyön toimintaan.


F0028 Ammattitaitoa edistävä harjoittelu I, sisätautien ja kirurgian hoitotyössä, 10 op

Opiskelija osaa:
-suunnitella, toteuttaa ja arvioida hoitotyötä potilaslähtöisesti ja -turvallisesti ja eettisesti huomioiden toimintaa
ohjaavat lait, asetukset ja suositukset
-muodostaa kokonaiskuvan sisätautisesta ja kirurgisesta hoitoprosessista toimimalla
potilaan omana hoitajana yhdessä ohjaajansa kanssa
-havaita ja ennakoida sisätautien ja kirurgisten sairauksien aiheuttamia keskeisiä toimintahäiriöitä, niiden
aiheuttamia hoidontarpeita aikuispotilaan terveyteen ja elämään
-seurata potilaan tilaa, oireita ja hoidon vaikuttavuutta tavallisempien potilaan sairauksien hoidossa sekä tehdä
ennakoivasti tarvittavat johtopäätökset ja toimia niiden mukaisesti
-tutkia, tarkkailla, arvioida ja ylläpitää peruselintoimintoja sekä hoitaa ja torjua infektioita
Opiskelija osallistuu ohjattuna lääkehoitoon, nesteenhoitoon ja verensiirron valmisteluun liittyviin toimenpiteisiin ja
potilaan tarkkailuun lääkehoidon, nestehoidon ja verensiirron aikana ja sen jälkeen.


Opintojakson sisältö:
Tämä on teeman ensimmäinen harjoittelujakso. Opiskelija harjoittelee erilaisia kliinisiä hoitotyön toimintoja
työpajoissa ja Terveystorilla sekä soveltaa ja syventää niitä sisätautien tai kirurgisella vuodeosastolla, jossa hänellä
on työelämän ohjaaja. Ohjaava opettaja käy työyhteisössä tavoite- ja arviointikeskustelussa ja ohjaa lisäksi verkon
välityksellä oppimisprosessia. Opiskelijoilla on mahdollisuus vertaistukeen verkko- oppimisympäristössä. Opiskelija
tekee harjoittelun aikana harjoittelua syventäviä tehtäviä sekä reflektoi omaa osaamistaan sähköisessä
päiväkirjassa. Yhteistyötä työelämän kanssa tehdään myös niin, että opiskelijat pitävät esimerkiksi osastotunteja
työyhteisössä ja työelämän edustajia kutsutaan oppilaitoksessa pidettäviin seminaareihin.
Opintojakson kuvaus:
Opiskelija harjoittelee työpajoissa erilaisia kliiniseen osaamiseen liittyviä hoitotyön toimintoja ja tutkimus- ja
hoitotoimenpiteitä, esimerkiksi: sairaalaelvytystä, ergonomiaa ja perioperatiivisia hoitotyön taitoja sekä harjoituksissa
käytetään hyväksi potilaesimerkkejä. Opintojaksoon kuuluu lisäksi viisi viikkoa harjoittelua sisätautien- tai kirurgisella
osastolla. Opiskelija harjoittelee turvallisen lääkehoidon toteuttamista.

Edeltävät opinnot:
Anatomia, fysiologia, lääkehoito ja lääkelaskut sekä harjoittelu työpajoissa.


F0029 Kliinisen hoitotyön monitieteinen osaaminen, 5 op

Opiskelija osaa:
-laajentaa aiemmin teoriassa ja käytännössä opittua osaamistaan vaikeasti ja pitkäaikaisesti sairaan
hoitotyössä
-hyödyntää ja soveltaa teoreettista ja tutkittua monitieteellistä tietoa hoitoprosessin eri vaiheissa
-toimia erilaisten potilaiden hoidossa kuntoutumista edistävästi
-toimia yhteistyösuhteessa, jonka tavoitteena on lisätä potilaan voimavaroja ja itsehoitovalmiuksia
sekä tukea potilasta sitoutumaan hoitoonsa hoitoprosessin eri vaiheissa
-keskeisen kliinisen farmakologian tiedon hoitotyössä


Opintojakson sisältö:
Tässä opintojaksossa syvennetään ja laajennetaan potilaan sisätautien ja kirurgisten sairauksien hoitotyön
osaamista. Opintojaksossa perehdytään myös neurologiaan, neurohoitotyöhön, kuntoutumista edistävään
hoitotyöhön ja farmakologiaan.

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksossa on eri asiantuntijoiden pitämää lähiopetusta, oppimistehtäviä ja opiskelua virtuaalisessa
oppimisympäristössä.


F0030 Ammattieettinen osaaminen, 5 op

Opiskelija osaa:
- toimia vastuullisesti ja eettisten periaatteiden mukaisesti sekä osaa ennakoida päätöksenteon
seurauksia
- tunnistaa ja analysoida omaa eettistä ajatteluaan ja toimintaansa sekä etsiä ongelmatilanteisiin
eettisesti kestäviä ratkaisuja
- yhdistää hoitotyön teoriatiedot ja taidot syöpätautia sairastavan potilaan hoitotyössä ja kivunhoidossa
sekä saattohoidosta
- yhdistää hoitotyön teoriatiedot ja taidot diabetes potilaan hoitotyössä
- ohjata ja tukea eri elämäntilanteissa olevia erilaisia potilaita ja heidän läheisiään
- toimia yhteistyösuhteessa, jonka tavoitteena on lisätä potilaan voimavaroja ja
itsehoitovalmiuksia sekä tukea potilasta sitoutumaan hoitoonsa hoitoprosessin eri vaiheissa


Opintojakson sisältö:

Hoitotyön etiikka, hoitotyön eettinen päätöksenteko, potilaan ohjaus, diabeetikon hoitotyö, monikulttuurisuus,
syöpätautia sairastavan potilaan hoitotyö ja kivunhoito sekä palliatiivinen hoitotyö, saattohoito.



Opintojakson kuvaus:
Tässä opintojaksossa opiskelija soveltaa hoitotyön etiikan ja päätöksenteon teoreettista osaamistaan erilaisten
potilaiden hoitotyössä. Opiskelija osallistuu verkossa ja lähiopetuksessa tapahtuvaan keskusteluun sekä
monikulttuurisuustapahtumiin.


F0031 Ammattitaitoa edistävä harjoittelu II, kirurgian ja sisätautien hoitotyössä, 10 op

Opiskelija osaa:
- suunnitella, toteuttaa ja arvioida hoitotyötä asiakaslähtöisesti ja -turvallisesti
huomioiden eettisyyden, toimintaa ohjaavat lait, asetukset ja suositukset
- muodostaa kokonaiskuvan sisätautisesta ja kirurgisesta hoitoprosessista
toimimalla potilaan omana hoitajana yhdessä ohjaajansa kanssa
- ymmärtää sisätautien ja kirurgisten sairauksien aiheuttamia keskeisiä toimintahäiriöitä, niiden
aiheuttamia hoidontarpeita aikuispotilaan terveyteen ja elämään ja muodostaa kokonaiskuvan
sisätautisesta tai kirurgisesta hoitoprosessista
- seurata potilaan tilaa, oireita ja hoidon vaikuttavuutta tavallisempien sairauksien hoidossa sekä tehdä
tarvittavat johtopäätökset ja toimia niiden mukaisesti
- ja ymmärtää lääkehoitoon, nesteenhoitoon ja verensiirron valmisteluun liittyvät toimenpiteet ja
potilaan ohjauksen ja tarkkailun lääkehoidon, nestehoidon, verensiirron aikana ja sen jälkeen
- tutkia, arvioida ja ylläpitää peruselintoimintoja sekä hoitaa ja torjua infektioita


Opintojakson sisältö:
Tämä on teeman toinen harjoittelujakso, jonka opiskelija tekee sen erikoisalan vuodeosastolla, jossa hän ei ole
teeman ensimmäisessä harjoittelussa ollut. Opiskelija syventää aiemmin oppimiaan taitoja ja kiinnittää erityistä
huomiota uusiin opittaviin kliinisiin taitoihin. Opiskelijalla on työelämän ohjaaja ja ohjaava opettaja käy työyhteisössä
tavoite- ja arviointikeskustelussa ja ohjaa lisäksi verkon välityksellä oppimisprosessia. Opiskelijoilla on mahdollisuus
vertaistukeen verkko- oppimisympäristössä. Opiskelija tekee harjoittelun aikana harjoittelua syventäviä tehtäviä
sekä reflektoi omaa osaamistaan sähköisessä päiväkirjassa. Yhteistyötä työelämän kanssa tehdään myös niin, että
opiskelijat toteuttavat osastotunteja tai vastaavia tilanteita työyhteisön toivomuksen mukaan.

Opintojakson kuvaus:
Opintojakso sisältää lääkehoidon etiikkaan ja nestehoitoon liittyviä käytännön kysymyksiä ja kuusi viikkoa
harjoittelua erilaisilla sisätautien- tai kirurgisella osastolla. Näyttöön perustuvan hoitotyön osaamisen syventämistä
toteutetaan Sairaanhoitajapäivillä. Kuuden viikon harjoittelusta voi harjoitella viikon leikkausosastolla. Tämän jakson
harjoittelu on mahdollista toteuttaa myös kansainvälisessä toimintaympäristössä. Kansainväliset vaihto- ja
opiskelukokemukset hyödynnetään kaikille opiskelijoille yhteisissä ohjaustilanteissa ja reflektiopäivissä.

Edeltävät opinnot:
F0027 Opintojakson teoreettiset opinnot soveltuvin osin, lääkehoito ja lääkelaskut sekä harjoittelu työpajoissa


01229 Svenska inom vårdbranschen, 5 op

Opiskelija osaa:
- viestiä tehokkaasti suullisesti ja kirjallisesti ruotsin kielellä
- toimia ruotsiksi asiantuntijayhteisössään ja viestiä oman asiantuntija-alueensa teemoista
erilaisia viestinnän keinoja käyttäen
- soveltaa ruotsinkielisistä lähteistä etsimäänsä tietoa
- toimia monikulttuurisessa työympäristössä


Opintojakson sisältö:
hoitotyön keskeinen terminologia, erilaiset hoito- ja asiakaspalvelutilanteet, koulutuksen, opintojen ja
työkokemuksen esittely sekä työnhaku, työelämään ja työharjoitteluun liitetyt tehtävät

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija viestii omassa asiantuntijayhteisössä kirjallisesti ja suullisesti ruotsin kielellä. Hän toimii erilaisissa hoito-
ja asiakaspalvelutilanteissa ruotsiksi. Opiskelija toimii erilaisissa työelämään ja työharjoitteluun liittyvissä tehtävissä
ruotsiksi. Lisäksi hän esittelee koulutustaan, opintojaan ja työkokemusta ruotsiksi sekä osallistuu työhaastatteluun
ruotsiksi.
Opiskelija saavuttaa ruotsin kielessä vähintään eurooppalaisen viitekehyksen mukaisen taitotason B1.2. Lisäksi hän
saavuttaa valtion virkamieheltä vaadittavan ruotsin kielen taidon sekä saa erilliset arvosanat suullisesta ja
kirjallisesta kielitaidosta.


Edeltävät opinnot:
Hyväksytty arvosana ruotsin kielitestistä tai hylätyn kielitestin jälkeen suoritetut ruotsin kielen valmentavat opinnot.


00634 Ruotsin kielen suullinen taito, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Tämä opintojakso on ruotsin kielen suullisen taidon arvioinnin merkitsemistä varten.


00635 Ruotsin kielen kirjallinen taito, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Tämä opintojakso on ruotsin kielen kirjallisen taidon arvioinnin merkitsemistä varten.


F0032 Suomen kieli, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija harjaantuu oman alansa käyttökielen hallinnassa ja saavuttaa valmiudet selviytyä opinnoista ja oman alan
vuorovaikutustilanteista.

Opintojakson sisältö:
Opintojakso valmentaa opiskelijaa toimimaan työelämän asiantuntijatehtävissä suomen kielellä kirjallisesti ja
suullisesti.

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija, jonka koulusivistyskieli ei ole suomi, harjoittaa viestintätaitojaan suomen kielellä. Jos opiskelijan
koulusivistyskieli ei ole suomi, yleensä tämä opintojakso korvaa ruotsin kielen opinnot.

Edeltävät opinnot:
Hyväksytty arvosana suomen kielitestistä tai hylätyn kielitestin jälkeen suoritetut suomen kielen valmentavat opinnot.


00637 Suomen kielen suullinen taito, 0 op


00636 Suomen kielen kirjallinen taito, 0 op


F018 HOITOSUHDE- JA ASIAKKUUSOSAAMINEN, 40 op

Kuvaus:
Opiskelija osaa käyttää ja soveltaa hoitosuhde- ja asiakkuusosaamistaan sekä kehittää osaamistaan
asiakaslähtöisesti ja eettisesti hoitotyön eri osa-alueilla. Hän hyödyntää ja laajentaa toiminnassaan moniammatillista
yhteistyötä ja tiimityötä potilaan parhaaksi.

Opiskelija osaa:
-potilaan kokonaishoidon toteutuksessa hoitotyön päätöksentekoprosessin mukaisesti keskeiset
auttamismenetelmät mielenterveys- ja päihdehoitotyössä, akuutisti ja kriittisesti sairaiden potilaiden hoitotyössä ja
kotihoidossa sekä ikääntyvien hoitotyössä
- osaa keskeisimmät itsenäisessä vastaanottotoiminnassa tarvittavat sairaanhoidollisen osaamisen alueet sekä
ennakoi ja ymmärtää hoitajavastaanoton tulevaisuuden mahdollisuudet eri toimintaympäristöissä
-ymmärtää moniammatillisen ja tiimityön merkityksen hoitotyössä sekä kuntouttavan ja voimavaraistavan otteen
erilaisten ja eri ikäisten potilaiden hoitotyössä
-turvata potilaan hoidon jatkuvuuden osana hoitoprosessia
-hyvinvointiliiketoiminnan periaatteet ja palvelujen kehittämisen


Sisältö:
Tässä teemassa opiskelija syventää hoitosuhde- ja asiakkuusosaamistaan sekä laajentaa ja kehittää osaamistaan
mielenterveys - ja päihdehoitotyössä, avoterveydenhuollossa ja kriisityössä ymmärtäen niiden merkityksen ihmisen
kokonaishoidossa huomioiden kulttuuriset erot. Teemassa opiskelija syventyy myös geriatriseen hoitotyöhön ja
kehittää osaamistaan kotihoidossa ja poliklinikalla. Opiskelija perehtyy sairaanhoitajan vastaanottotoimintaan
pääsääntöisesti Terveystorilla ja syventää osaamistaan hoidon tarpeen arvioinnissa ja päätöksenteossa.
Keskeisenä osaamisalueena on myös hyvinvointiliiketoiminta ja yrittäjyys.

Osaamisen kehittyminen:
Opiskelijan osaaminen ilmenee mielenterveyteen liittyvien moniammatillisten näkökulmien huomioon ottamisena ja
opiskelija kykenee toimimaan hoitosuhdetyöskentelyssä huomioiden potilaan yksilölliset tarpeet. Opiskelijalle
syventyy osaamisessa hoitotyön teoria, keskeiset käsitteet ja menetelmät sekä hoitotyön toiminnot eri
toimintaympäristöissä. Opiskelija kehittyy arvioimaan ja kehittämään hoitotyötä ja omaa osaamistaan sekä
käyttämään ennakoivaa työotettaan. Hän suhtautuu eettisesti ja kriittisesti omaan työhönsä ja sen kehittämiseen.
Opiskelijan ammatillinen kasvu ja itsenäinen toiminta hoitotyössä vahvistuvat.


F0033 Mielenterveys ja päihdehoitotyön osaaminen, 5 op

Opiskelija osaa:
-tunnistaa terveysriskejä ja syventyy potilaan kokonaishoidon suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin yhdessä
potilaan ja perheen kanssa sekä osaa toimia ennakoivasti
-eri hoitomahdollisuuksien käytön ja ohjauksen sekä turvallisen lääkehoidon potilaan kokonaishoidossa
-osaa käyttää tiimiä, moniammatillista työryhmää ja verkostoa huomioiden kulttuurin merkityksen hoidossa
-käyttää työnohjausta ja tuntee keskeisen lainsäädännön, eettiset periaatteet ja muut ohjeistukset


Opintojakson sisältö:
Ehkäisevä mielenterveys- ja päihdehoitotyö, mielenterveys –ja päihdehoitotyön auttamismenetelmät ja niihin liittyvät
potilaan voimavarojen vahvistaminen, kliininen psykologia, psykiatria

Opintojakson kuvaus:
Opintojakso koostuu lähiopetuksesta ja oppimistehtävistä ja tentistä. Opintojakson sisällöt muodostavat
mielenterveys - ja päihdehoitotyön teoreettisen perustan, johon integroituu opiskelijan aiemmin kehittynyt
osaaminen.


F0035 Hoitotyön osaaminen eri toimintaympäristöissä, 5 op

Opiskelija osaa:
-perusterveydenhuollon, ikääntyvien hoitotyön, kotihoidon ja akuutisti sekä kriittisesti sairaiden potilaiden hoidon
erityispiirteet ja hoitotyön keskeiset auttamismenetelmät huomioiden tavoitteellisen potilaan moniammatillisen
kokonaishoidon toteuttamisen
-eri toimintaympäristöissä tapahtuvan turvallisen lääkehoidon sekä huomioiden hoitotyössä potilasturvallisuuden ja
työturvallisuuden
-soveltaa osaamistaan potilaan sekä omaisten ohjaukseen ja tukemiseen sekä hoidon jatkuvuuden turvaamisen eri
ikäisten potilaiden hoitoprosessissa


Opintojakson sisältö:
Perusterveydenhuollon hoitotyö, geriatrinen hoitotyö,kotihoito sekä polikliininen, akuutti ja tehohoitotyö, sairaalan
ulkopuolinen ensihoito, hoidon tarpeen määrittäminen ja triage sekä näihin liittyvät auttamismenetelmät sekä
tarvittava lääketieteellinen ja monitieteellisen tieto.

Opintojakson kuvaus:
Tässä opintojaksossa opiskelija saa monialaisen ja laajan näkemyksensosiaali- ja terveydenhuoltoon ja eri
toimijoiden yhteistyön merkitykseen. Opiskelija osaa toimia eettisesti, moniammatillisesti ja kollegiaalisesti
toteuttaen potilaan tavoitteellista, saumatonta kokonaishoitoa.


F0037 Ammattitaitoa edistävä harjoittelu mielenterveys- ja päihdehoitotyön sekä kotihoidon ympäristössä,
10 op

Opiskelija osaa:
-toimia tasavertaisesti hoitosuhteessa
-ohjata ja ymmärtää sairauden merkityksen ihmisen kokonaistilanteessa
-tukea potilasta ja hänen perhettään terveysriskien tunnistamisessa ennakoivasti
-auttaa potilasta/asiakasta erilaisissa tilanteissa eri menetelmillä
-suunnitella, ohjata, toteuttaa ja arvioida lääkehoitoa turvallisesti
-hoitotyön päätöksentekoprosessin ja dokumentoinnin huomioiden lainsäädännön sekätietosuojan ja -turvan
-käyttää tiimiä ja moniammatillista työryhmää sekä työnohjausta ja tutkittua tietoa oman työn tukena
-hahmottaa kotihoidossa hoidon jatkuvuuden merkityksen asiakkaan moniammatillisessa kokonaishoidossa
hoitoketjun aikana ennakoiden seuraavaa vaihetta
-suunnitella, toteuttaa ja arvioida hoitoa potilaan/asiakkaan kuntoutumista edistäen
-keskeiset koihoidossa käytettävät hoitotyön periaatteet ja toiminnot sekä turvallisen lääkehoidon
asiakkaan parhaaksi
-luoda luottamuksellisen yhteistyösuhteen kotona hoidettavan asiakkaan ja hänen omaistensa kanssa, niin että he
sitoutuvat hoidon tavoitteisiin ja itsehoitoon


Opintojakson sisältö:
Hoitosuhde, auttamismenetelmät, perhe ja verkostotyöskentely, tiimi ja moniammatillinen
moniammatillinen yhteistyö, lääkehoito mielenterveys- ja päihdehoitotyössä.
Kotihoidossa hoitotyön toteutus päätöksentekoprosessin mukaisesti, lääkehoito, kuntoutumista edistävä työote ja
asiakkaan selviytymistä kotona mahdollisimman pitkään tukevat erilaiset uudet esimerkiksi teknologiaa hyödyntävät
auttamismenetelmät.


Opintojakson kuvaus:
Harjoittelu toteutuu mielenterveys ja päihdehoitotyön eri toimintayksiköissä perehtyen sen erityispiirteisiin.
Kotihoidossa harjoittelu toteutetaan kotihoidon toimintaympäristöissä tai Terveystorin harjoittelun yhteydessä
hankkeessa. Oppimisprosessin tukeminen tapahtuu opettajan ohjauksessa ja virtuaalisesti. Opiskelija reflektoi
osaamistaan oppimispäiväkirjassa ja laatii osaamista edistävät soveltavat kehittämis- ja oppimistehtävät sekä
perehtyy sosiaalisiin ja kuntoutumista edistäviin tukiin ja mahdollisuuksiin.

Edeltävät opinnot:
Jaksoon liittyvät teoriaopinnot on suoritteu tai aloitettu ja lääkelaskut.


F0038 Hoitotyön osaaminen vastaanottotoiminnassa, 5 op

Opiskelija osaa:
- suunnitella, toteuttaa ja arvioida asiakaslähtöistä ohjausta soveltaen terveyden edistämisen valtakunnallisia
suosituksia sekä ohjauksen teorioita ja menetelmiä kulttuuriset erityispiirteet huomioiden
- käyttää monipuolisesti tieto- ja viestintätekniikan taitoja osana ohjausta
- ohjata asiakasta hyvinvointipalvelujen käytössä ja sähköisessä asioinnissa
- tukea ja edistää asiakkaan itse- ja omahoitoa- hyödyntää hyvinvointiteknologiaa ja arvioida sen käytön tarvetta
asiakkaan itsehoidon tukena
- ennakoida ja tehdä itsenäisiä päätöksiä asiakkaan/potilaan voimavarojen, tarpeen ja hoidon suunnittelussa sekä
arvioinnissa sekä hoitotyön diagnoosin laadinnassa
- dokumentoida itsenäisesti potilaan/asiakkaan hoitoa /terveysneuvontaa sairaanhoitajan vastaanotolla
- keskeisimmät itsenäisessä vastaanottotoiminnassa tarvittavat sairaanhoitajan työhön liittyvät hallinnolliset ja
hoidolliset toiminnot
- ohjata erilaisia asiakkaita/potilaita terveyden edistämisessä huomioiden ravitsemukselliset ja dietetiikan
erikoiskysymykset
- konsultoida ja käyttää työnohjausta asiantuntijuuden ylläpitämisessä ja kehittämisessä
- ohjata ja opettaa opiskelijoita ja henkilöstöä
- toimia etävastaanottotoiminnan periaatteiden mukaan


Opintojakson sisältö:
asiakaslähtöiset ohjauksen teoriat ja menetelmät, asiakaslähtöinen ohjausprosessi (ohjaus tarpeen määrittely,
suunnittelu, tavoitteet, toteutus ja arviointi), hyvinvointiteknologian käytön alueet, tieto- ja viestintäosaaminen
sähköisessä ohjausympäristössä, sairaanhoitajan itsenäinen vastaanotto, ohjauksen ja hoidon dokumentointi
hoitajan vastaanotolla, työnohjauksen teoria, erilaiset työnohjausmuodot ja ammatillisen osaamisen kehittyminen,
konsultointi hoitotyössä, moniammatillisuus ja yhteistyö

Opintojakson kuvaus:
Opintojakso koostuu lähiopiskelusta, web-etäopinnoista, verkko-opinnoista, oppimistehtävistä, tentistä sekä jaksoa
seuraavasta Terveystori-harjoittelusta.


F0039 Ammattitaitoa edistävä harjoittelu vastaanottotoiminnassa, 5 op

Opiskelija osaa:
-toimia sairaanhoitajan itsenäisellä vastaanotolla ammatillisesti Terveystori-oppimisympäristön edellyttämällä tavalla
-keskeiset tutkimus- ja hoitotoimenpiteet Terveystorilla
-tutkimus- ja hoitolaitteiden oikean, turvallisen ja laadukkaan käytön ja huollon
-hyödyntää tutkimustuloksia hoidossa, hoidon seurannassa ja ohjauksessa -tehdä itsenäisiä hoitopäätöksiä ja
käyttää konsultaatiota päätöksenteon tukena
-määritellä hoidon tarpeen, suunnitella, toteuttaa ja arvioida hoitoa yhteistyössä asiakkaan kanssa
-dokumentoida vastaanotolla käyvän asiakkaan ohjausta ja hoitotyötä
-toteuttaa yksilö- ja ryhmäohjausta soveltaen eri teorioita ja menetelmiä
-ohjata ja tukea asiakasta itsehoitoon
-valita ja hyödyntää tarkoituksenmukaista ohjausmateriaalia -tuottaa kirjallista ja sähköistä ohjausmateriaalia
-toimia etävastaanottotoiminnassa
-opettaa ja ohjata opiskelijoita ja henkilökuntaa


Opintojakson sisältö:
sairaanhoitajan itsenäinen vastaanottotoiminta Terveystorilla, erilaisten asiakkaiden ja ryhmien ohjaustutkimus- ja
hoitotoimenpiteet, laitteiden käyttöönotto ja huolto, ohjausmateriaalin valmistaminen, markkinointi ja asiakkaiden
rekrytointi, Terveystorin ulkoinen palvelutoiminta ja kehittämishankkeisiin osallistuminen

Opintojakson kuvaus:
Harjoittelu tapahtuu Lohjan Laurean Terveystorilla.Opintojaksossa osaaminen ilmenee sairaanhoitajan itsenäiseen
vastaanottotoimintaan kehittymisenä ja siellä toteutettavan toiminnan kehittämisenä.

Edeltävät opinnot:
Hoitotyön osaaminen vastaanottotoiminnassa.


F0040 Hyvinvointiliiketoiminta ja palvelujen kehittäminen, 5 op

Opiskelija osaa:
- hahmottaa yrityskentän vaatimukset
- toimia liiketaloudelliselta perustalta toimivassa yrityksessä
- laatia liiketoimintasuunnitelman tai markkinointisuunnitelman
- nähdä hyvinvointiliiketoiminnan merkityksen muuttuvassa yhteiskunnassa
-palvelutoiminnan kehittämisen ja asiakaslähtöisen asenteen


Opintojakson sisältö:
- yrittäjyyden toimintaympäristö
- liiketoimintasuunnitelma tai markkinointisuunnitelma
Opintojakson kuvaus:
Opintojaksolla perehdytään hyvinvointiliiketoiminnan erityispiirteisiin. Opintojakso toteutetaan yhteistyössä
liiketalouden koulutusohjelman kanssa.


F0041 Ammattitaitoa edistävä harjoittelu polikliinisessä hoitotyössä, 5 op

Opiskelija osaa:
-keskeiset akuutisti sairastuneiden, tapaturmaisesti loukkaantuneiden ja kriittisesti sairaiden potilaiden hoitamiseen
liittyvät auttamismenetelmät ja lääkehoidon turvallisen toteuttamisen poliklinikalla ja ensihoitotilanteissa
-poliklinikan vastaanotto- ja poliklinikkatoiminnan periaatteet, hoitotyön luonteen ja erityispiirteet sekä niiden
merkityksen potilaan kokonaishoidossa, triage
-luoda luottamuksellisen ja turvallisen yhteistyösuhteen potilaan kanssa
-soveltaa tietojaan ja taitojaan kirjaamisessa sekä viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa polikliinisessa
hoitoympäristössä
-keskeiset potilasturvallisuuteen ja työturvallisuuteen liittyvät periaatteet
-soveltaa osaamistaan potilaan sekä omaisten ohjaukseen ja tukemiseen sekä hoidon jatkuvuuden turvaamiseen
-toimia tulevana ammattihenkilönä työyhteisön jäsenenä moniammatillisesti


Opintojakson sisältö:
hoitotyön auttamismenetelmät, niistä keskeisimpien suunnittelu, toteutus ja arviointi erilaisissa hoitotilanteissa
potilaan yksilölliset tarpeet huomioiden, hoidon tarpeen arviointi. Turvallisen lääke-, nestehoidon ja verensiirron
suunnittelu ja toteutus sekä potilaan ohjaus

Opintojakson kuvaus:
Harjoittelu toteutetaan ohjattuna poliklinikoilla eri toimintaympäristöissä tai ensihoidossa. Oppimiskeskustelut
opettajan ja ohjaajan kanssa. Oppimisprosessin tukeminen tapahtuu virtuaalisesti. Opiskelija reflektoi osaamistaan
oppimispäiväkirjassa ja laatii osaamista edistävät soveltavat oppimistehtävät. Opiskelijan osaaminen ilmenee
vahvana ammatillisena kasvuna ja itsenäisen toiminnan ja päätöksenteon lisääntymisenä.

Edeltävät opinnot:
Teoriaopinnot soveltuvin osin sekä lääkehoito ja lääkelaskut


F019 HOITOTYÖN SYVENTÄVÄ OSAAMINEN, 30 op

Kuvaus:
Tässä teemassa opiskelija syventää hoitotyön ammatillista asiantuntijuuttaan eri toimintaympäristössä
valitsemallaan alalla ja osallistuu työelämän kehittämiseen.

Opiskelija osaa:
-soveltaa omaksumaansa hoitotyön tieto- ja taitoperustaa itsenäisesti ja kriittisesti eri toimintaympäristöissä näyttöön
perustuen kehittäen asiantuntijuuttaan ja eettistä toimintatapaansa
-tunnistaa hoitotyön laadun kehittämisen ja osaa toimia vastuullisena työryhmän jäsenenä
ja osaa johtaa itseään ja työryhmää perustellen ammatillista päätöksentekoa
-edistää viestintätaitojaan neuvottelu – ja ryhmäviestintätilanteissa
-kehittää sairaanhoitajan toimen mukaisesti uutta ja luovaa toimintaa hoitotyöhön
-ammatinharjoittamiseen liittyvän lainsäädännön ja eettiset ohjeet
-arvioida hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä ja toimia terveyttä edistävästi
-hallitsee lääkehoidossa tarvittavan keskeisen tiedon ja toteuttaa lääkehoitoa turvallisesti
-syventää kulttuurillista tietoa potilastyössä ja osaa kehittää työyksikköään yhdessä muiden työntekijöiden kanssa


Sisältö:
Tässä teemassa opiskelija syventää hoitotyön asiantuntijuutta eri toimintaympäristössä valitsemallaan alalla.
Opiskelija tunnistaa hoitotyössä esiin tulevia kehittämistarpeita ja osallistuu työelämän uudistamiseen ja
kehittämiseen. Opiskelija saa valmiuksia johtaa itseään ja työryhmäänsä hoitotyössä sekä osaa pitää tärkeänä
työhyvinvointia toiminnassaan. Opiskelija kehittää omaa osaamistaan rakentaessaan tulevaa ammattiuraansa
tulevaisuuden haasteet ennakoiden. Hän ymmärtää yhteiskunnallisten ilmiöiden ja muutosten merkityksen omassa
työssään ja sen kehittämisessä. Hän osaa ottaa huomioon myös alansa kansainvälisyyskehityksen vaikutuksia ja
mahdollisuuksia.

Osaamisen kehittyminen:
Osaamisen perustana on hoitotyön filosofisia, tieteellinen tieto ja etiikka sekä ammattia ohjaava lainsäädäntö ja
ohjeet. Opiskelija omaa asioiden hallintaa, kykyä ja sovellusta potilaan hoidossa laaja-alaisesti. Hallitsee hoitotyön
eri toimintaympäristöjen toimintaa ammatillisesti yhdessä oman ja muiden alalla toimivien ammattiryhmien kanssa.
Potilasturvallisuuteen liittyvät osaaminen syvenee. Opiskelija ymmärtää ennakoimattomat tilanteet ja omaa
perustaidot ongelmien ratkaisemiseksi. Suullinen ja kirjallinen viestintätaito ja oman työn arviointi on itsenäistä.


F0042 Hoitotyön syventävä osaaminen, 5 op

Opiskelija osaa:
-soveltaa erilaisia auttamismenetelmiä potilaan hoidossa tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti
huomioiden potilaan hoidon tarpeet ja muut niihin vaikuttavat tekijät
-ennakoida, arvioida ja kehittää auttamismenetelmiä
-osaa toimia hoitotyössä moniammatillisesti potilaan parhaaksi
-ottaa huomioon kulttuuriset erot potilaan hoitoprosessissa toimiessaan potilaan asianajajana (case management)
-turvallisen lääkehoidon ja sen erityispiirteet
-toimia tulevana hoitotyön asiantuntijana ja ottaa ammatillista
vastuuta eettisesti ja turvallisuuden periaatteita noudattaen


Opintojakson sisältö:
näyttöön perustuva kansalliseen ja kansainväliseen tutkittuun tietoon perustuva asiakaslähtöinen hoitotyön
syventävä osaaminen, eettinen päätöksenteko, syventävä hoitosuhde-, perhe- ja verkostotyö sekä kriisityö,
moniammatillinen yhteistyö eri toimijoiden välillä, tulevaisuuden haasteet, hoitotyön kehittyminen ja kehittäminen,
potilasturvallisuus, monitieteelliset syventävät opinnot

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksossa syvennetään ja osoitetaan asioiden hallintaa etiikan ja tutkitun tiedon kautta hoitotyön osaamisessa
arvioiden sitä kriittisesti ja kehittävällä otteella. Opiskelija ymmärtää oman osaamisen arvioinnin ja sen kautta
kehittymisen ja elinikäisen oppimisen sekä itsensä kehittämisen.


F0044 Hoitotyön johtamis- ja yhteistyöosaaminen, 5 op

Opiskelija osaa:
-poliittishallinnollisten päätösten vaikutusten merkityksen organisaation strategian muotoutumiseen kansallisesti ja
kansainvälisesti ymmärtäen lainsäädännön ja säädösten keskeiset kohdat
-valtakunnallisen, alueellisen ja paikallisen yhteistyön merkityksen
-johtaa itseään ja ryhmää sekä organisoida ja kehittää toimintaa sekä edistää omaa ja työyhteisön työhyvinvointia
-esimiestoimintaan liittyvän vision, arvojen ja tavoitteiden merkityksen johtamisprosessissa hyvän palvelun
periaatteiden mukaisesti monikulttuurisessa työympäristössä
-ohjata asiakkaita palvelujen käyttöön eettisen toiminnan mukaisesti toimiessaan vastuuhoitajana
-perusasiat henkilöstöhallinnosta ja huomioi työturvallisuuden osana työhyvinvointia
-viestiä vastuullisesti työyhteisön tavoitteista
-vuorovaikuttaa rakentavasti ja hyvinvointia lisäten


Opintojakson sisältö:
terveydenhuoltojärjestelmän rakenne ohjaus- ja palvelujärjestelmät, sopimusasiat, johtamismallit, toiminnan ja
henkilöstön johtaminen, työhyvinvointi, johtamisviestintä

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksossa syntyvä osaaminen opintojaksossa ilmenee johtamisosaamisen keskeisten työvälineiden hallintana.
Opiskelija ymmärtää toimintaorganisaation rakenteet, tavoitteet ja tulokset ymmärtäen oman roolinsa ja vastuun
sairaanhoitajana organisaation kehittämisessä.
Edeltävät opinnot:
Tämä opintojakso suoritetaan syventävien opintojen yhteydessä


F0043 Ammattia edistävä harjoittelu, syventävä osaaminen, 5 op

Opiskelija osaa:
-ammatinharjoittamiseen liittyvän lainsäädännön ja eettiset ohjeet ja toimia ammatillisesti
sairaanhoitajan toimen mukaisesti
-arvioida hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä ja toimia terveyttä edistävästi ja ehkäistä
mielenterveyttä ja syventää kriisityön osaamistaan auttaen ja ohjaten potilasta eri tilanteissa
-työskennellä hoitosuhteessa ja eri ammattiryhmien kanssa tiimeissä moniammatillisesti sekä
kollegiaalisesti potilaan kokonaishoidon periaatteet huomioiden hoitosuunnitelman mukaisesti
-lääkehoidossa tarvittavan keskeisen tiedon ja toteuttaa lääkehoitoa turvallisesti
-kehittää työyksikköään yhdessä muiden työntekijöiden kanssa
-käyttää tutkittua tietoa ja työnohjausta
-syventää reflektio ja verkosto-osaamistaan


Opintojakson sisältö:
Potilaslähtöinen, yksilövastuinen hoitotyö. Asiantuntijuuden jaauttamismenetelmien syventäminen ja soveltaminen
erilaisten potilaiden hoidossa hoitotyön päätöksentekoprosessin mukaisesti huomioiden potilaan voimavarat, hoidon
tarpeet ja kulttuuriset erot. Hoitotyöhön liittyvä lainsäädäntö, etiikka ja hoitotyön auttamismenetelmät. Työyhteisön
jäsenenä toiminen.

Opintojakson kuvaus:
Tämä on ensimmäinen syventävä harjoittelujakso. Tässä harjoittelussa opiskelija syventää hoitotyön ammatillista
asiantuntijuuttaan eri toimintaympäristössä valitsemallaan alalla. Jaksoon sisältyy suunnitellusti lähipäiviä, joissa
reflektoidaan oman osaamisen ja hoitotyön kehittymistä.

Edeltävät opinnot:
Perusammattiopinnot ja perusharjoittelut tulee olla suoritettuna ja jaksoon liittyvät lääkelaskut


F0045 Palveluinnovatiivinen osaaminen, 5 op

Opiskelija osaa:
-arvioida kriittisesti oman asiantuntijuutensa kehittymistä ja toimintansa eettisyyttä sekä
-tunnistaa hoitotyön laadun kehittämisen kohteen ja korkealaatuisen hoitotyön
-toimia työryhmän vastuullisena jäsenenä kollegiaalisesti ja johtaa työryhmää sekä osaa
perustella ammatillista päätöksentekoa
-ohjata, opettaa työyhteisön jäseniä sekä toimia hankkeissa ja projekteissa vastuullisesti
-kehittää viestintätaitojaan neuvottelu – ja ryhmäviestintätilanteissa
-toteuttaa uutta ja luovaa toimintaa hoitotyön kehittämiseksi
-työskennellä eri ammattiryhmien kanssa moniammatillisesti
-syventää käytännön kulttuurillista ja kansainvälistä tietoa eri toimintaympäristöissä


Opintojakson sisältö:
Tämän opintojakson voi toteuttaa harjoittelussa, Terveystorilla, eri oppimisympäristöissä, työpajoissa tai hankkeissa.

Opintojakson kuvaus:
Opintojakso tuottaa tulevaisuuden hoitotyön asiantuntijaosaamista. Kehittämisen haasteet perustuvat oman
toiminnan, ryhmän, yhteisön ja ammattialan kriittiseen arviointiin.

Edeltävät opinnot:
Syventäviin opintoihin liittyvät lääkelaskut ja periaatteet suoritetuista aikaisemmista opinnoista.


F0046 Ammattia edistävä harjoittelu, syventävä osaaminen, 10 op
Opiskelija osaa:
-arvioida kriittisesti oman asiantuntijuutensa kehittymistä ja toimintansa eettisyyttä sekä
-tunnistaa hoitotyön laadun kehittämisen kohteen ja korkealaatuisen hoitotyön
-toimia työryhmän vastuullisena jäsenenä kollegiaalisesti ja johtaa työryhmää sekä
osaa perustella ammatillista päätöksentekoa
-ohjata, opettaa työyhteisön jäseniä sekä toimia hankkeissa ja projekteissa vastuullisesti
-kehittää viestintätaitojaan neuvottelu – ja ryhmäviestintätilanteissa
-toteuttaa uutta ja luovaa toimintaa hoitotyön kehittämiseksi
-työskennellä eri ammattiryhmien kanssa moniammatillisesti
-soveltaa käytännön kulttuurillista ja kansainvälistä tietoa eri toimintaympäristöissä


Opintojakson sisältö:
Asiantuntijuuden ja auttamismenetelmien syventäminen ja soveltaminen erilaisten potilaiden hoidossa hoitotyön
päätöksentekoprosessin mukaisesti huomioiden potilaan voimavarat, hoidon tarpeet ja kulttuuriset erot. Hoitotyön
laatu. Hoitotyöhön liittyvä lainsäädäntö, etiikka ja hoitotyön auttamismenetelmät. Sairaanhoitajan itsenäinen
vastaanottotoiminta.

Opintojakson kuvaus:
Tällä harjoittelujaksolla opiskelija syventää hoitotyön ammatillista asiantuntijuuttaan eri toimintaympäristössä
valitsemallaan alalla. Jaksoon sisältyy suunnitellusti lähipäiviä, joissa reflektoidaan osaamisen ja hoitotyön
kehittymistä.

Edeltävät opinnot:
Kts. opintojakso F0043 ja jaksoon liittyvät lääkelaskut


F020 TUTKIMUS JA KEHITTÄMISOSAAMINEN, 25 op

Kuvaus:
Opiskelija osaa kehittää omaa työtään ja ammattialaansa kriittisesti omaan ajatteluun ja tutkimustietoon perustuen.

Opiskelija osaa:
- kykys - kyseenalaistaa olemassa olevia käytänteitä ja tunnistaa kehittämiskohteita
-käsitt - käsitteellistää hoitotyön ilmiöitä ja työelämän kehittämiskohteita tutkittuun tietoon ja teorioihin perustuen
-valita - valita ja käyttää sopivia tutkimus- ja kehittämismenetelmiä ratkaisuvaihtoehtojen tuottamiseksi
- toimia kehittämishankkeissa yhteistoiminnallisesti ja vastuullisesti
- raportoida tutkimus- ja kehittämisprosessin keskeiset tulokset ja vaiheet
- hyödyntää saatuja tuloksia käytännössä


Sisältö:
Teema läpäisee koko opintoajan. Teeman tutkimus- ja kehittämistoiminta syventää asiantuntijaosaamista, joka
palvelee työelämän kehittämistä ja elinikäistä oppimista. Opiskelija laatii tutkimus- ja kehittämistoiminnan raportteja
tieteellisen kirjoittamisen periaatteiden mukaan ja osaa viestiä erilaisille kohderyhmille.

Osaamisen kehittyminen:
Opiskelijan kriittinen ajattelu kehittyy. Hän hahmottaa tutkivan työotteen merkityksen omalle työlleen ja
ammattialalleen sekä oppii soveltamaan tutkimus- ja kehittämistyön periaatteita ja menetelmiä käytännössä.
Erityisesti osaaminen syvenee terveyttä edistävien käytänteiden ja toimintaympäristöjen ennakoivassa
kehittämisessä kansallisesti ja kansainvälisesti. Opiskelija hahmottaa laajoja kokonaisuuksia ja käsitteitä ja kykenee
luovaan ongelmanratkaisuun.


F0047 Hoitotyön tutkimuksen ja kehittämisen periaatteet, 5 op

Opiskelija osaa:
-osaa hankkia tietoa eri tietolähteistä ja käsitellä oman alan tietoa
-tunnistaa hoitotieteellisen tutkimuksen peruslähtökohdat
-ymmärtää näyttöön perustuvan toiminnan merkityksen
-osaa käyttää tutkimustietoa ongelmanratkaisussa
-tuntee tutkimus- ja kehitystoiminnan perusteita
-tuntee projektitoiminnan osa-alueet ja osaa toimia projektitehtävissä
-omaksuu aloitteellisen ja kehittävän työtavan ja kykenee ongelmanratkaisuun ja päätöksen -tekoon työssään


Opintojakson sisältö:

Hoitotieteellisen tutkimuksen peruslähtökohdat, hoitotieteen merkitys hoitotyössä, tutkimustieto ja näyttöön
perustuva toiminta, hoitotieteellisen tutkimuksen lähestymistapoja, hoitotieteellisen tutkimuksen etiikka ja
luotettavuus, tutkimus- ja kehittämisprosessin eteneminen ja raportointi, projektitoiminnan eteneminen ja raportointi,
tutkiva kirjoittaminen ja projektiraportti.




Opintojakson kuvaus:
Opintojakso perustuu kehittävän ja tutkivan ajattelun, tutkivan toiminnan ja ongelman ratkaisumenetelmien
osaamisen kehittymiseen. Opintojaksossa saavutetaan perustyövälineet hankkeissa ja projekteissa toimimiseen ja
tutkivan kehittävän työotteen käyttämiselle oman ammattialan erilaisissa tehtävissä



F0048 Hoitotyön tutkimuksen ja kehittämisen menetelmät, 5 op

Opiskelija osaa:
-perehtyy tutkimus- ja kehittämistoiminnan menetelmällisiin kysymyksiin
-ymmärtää laadullisen ja määrällisen tutkimusotteen tarkoituksen ja tavoitteet
-harjaantuu laadullisen ja määrällisen aineiston keruuseen ja analyysimenetelmiin
-noudattaa hyvää tieteellistä käytäntöä ja tutkimuseettisiä periaatteita


Opintojakson sisältö:
Laadullisen tutkimuksen perusteet ja lähestymistavat, laadulliset aineiston keruumenetelmät, laadulliset aineiston
analyysimenetelmät ja luotettavuus, määrällisen tutkimuksen lähtökohtaoletukset ja perusteet, otos, muuttuja,t
kysymyslomake, mitta-asteikot ja mittaaminen. Tilastolliset perusmenetelmät; tunnusluvut keskiluvut, hajonta,
ristiintaulukot, korrelaatio, Tulosten tulkinta ja luotettavuus.Tutustuminen SPSS- tilasto- ohjelmaan

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksolla saavutettu osaaminen syvenee kehittämistoiminnassa ja opinnäytetyössä. Opiskelija tunnistaa
kehittämiskohteita ja osaa valita ja käyttää sopivia tutkimus- ja kehittämismenetelmiä ratkaisuvaihtoehtojen
tuottamiseksi ja raportoida keskeiset tulokset ja vaiheet suullisesti ja kirjallisesti.


F0049 Opinnäytetyö, 15 op

Opiskelija osaa:
-osaa hankkia ja käsitellä oman alan tietoa sekä kykenee kriittiseen tiedon arviointiin ja kokonaisuuksien
hahmottamiseen
-tuntee tutkimus- ja kehitystoiminnan perusteita ja menetelmiä
-osaa toteuttaa pienimuotoisia tutkimus- ja kehittämishankkeita soveltaen olemassa olevaa tietoa
-tuntee projektitoiminnan osa-alueet ja osaa toimia projektitehtävissä
-omaksuu aloitteellisen ja kehittävän työtavan sekä kykenee ongelmanratkaisuun ja päätöksentekoon työssään.


Opintojakson sisältö:
Opinnäytetyö on kokonaisvaltainen ammatillisen kasvun prosessi, jossa tapahtuu yleistenkompetenssien mukaista
osaamisen kehittymistä. Opinnäytetyön tehnyt opiskelija osaa tutkimuksellisesti kehittää työelämää tuottaen uusia
ratkaisuja, tuotteina, toimintamalleina tai työkulttuurina.

Opintojakson kuvaus:
Opinnäytetyöltä odotetaan selkeää yhteyttä työelämän ja alueen kehittämiseen. Opinnäytetyöt voivat olla vastauksia
työelämän tilauksiin tai toimeksiantoihin. Ammattikorkeakoulun opinnäytetyö on osa ammattikorkeakoulun tutkimus
ja kehittämistoimintaa, mikäli se on osa laajempaa tutkimus - ja kehittämishanketta.

Orientaatiovaihe 3 op, Suunnitelmavaihe 3 op, Opinnäytetyön toteutus ja julkaisuvaihe 8 op, Kypsyysnäyte 1 op


F021 VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT, 15 op

Kuvaus:
Vapaasti valittavat opinnot ovat osa sairaanhoitajatutkintoa. Opiskelijalla on mahdollisuus tukea, laajentaa ja
vahvistaa ammatillista osaamistaan valitsemalla vapaasti valittavia opintoja oman henkilökohtaisen
opiskelusuunnitelman mukaisesti. Tasotestien perusteella suoritetut valmentavat opinnot luetaan vapaasti valittaviin
opintoihin.


00397 Matematiikan lähtötasotesti, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Opintojen alkaessa kaikki opiskelijat osallistuvat matematiikan lähtötasotestiin. Lähtötasotestin voi suorittaa vain
kerran. Testin avulla varmennetaan opiskelijan valmiudet koulutusalansa matemaattisten sovellutusten
aloittamiseksi. Ellei opiskelija selviydy lähtötasotestistä, hän osallistuu matematiikan valmentavalle opintojaksolle
opintojen alkuvaiheessa. Suoritettuaan valmentavat opinnot hyväksyttävästi opiskelija saa opintopisteitä luettavaksi
vapaasti valittaviin opintoihin.


00202 Englannin kielen osaamisen lähtötasotesti, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Opintojen alkaessa kaikki opiskelijat osallistuvat ruotsin ja englannin kielen lähtötasotesteihin, jos nämä kielet
sisältyvät ammattikorkeakouluopintojen edellytyksenä olevaan aiempaan tutkintotodistukseen tai opiskelijat ovat
saaneet kyseisten kielten opetusta aikaisemmin. Lähtötasotesti on kaikilla koulutusaloilla sama ja siihen voi
osallistua vain kerran. Alan vaihto Laurean sisällä ei edellytä uutta testiä. Testin avulla varmennetaan opiskelijan
valmiudet kieliopintojen aloittamiseksi. Ellei opiskelija selviydy lähtötasotestistä, hän osallistuu kielen valmentavalle
opintojaksolle opintojen alkuvaiheessa. Suoritettuaan valmentavat opinnot hyväksyttävästi opiskelija saa
opintopisteitä luettavaksi vapaasti valittaviin opintoihin.


00203 Ruotsin kielen osaamisen lähtötasotesti, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Lähtötasotestin tekevät ne, joilla ruotsi sisältyy ammattikorkeakouluopintojen edellytyksenä oleviin aiempiin
opintoihin, eivät kuitenkaan ne, joitten koulusivistyskieli on ruotsi.

Opintojen alkaessa kaikki opiskelijat osallistuvat ruotsin ja englannin kielen lähtötasotesteihin, jos nämä kielet
sisältyvät ammattikorkeakouluopintojen edellytyksenä olevaan aiempaan tutkintotodistukseen tai opiskelijat ovat
saaneet kyseisten kielten opetusta aikaisemmin. Lähtötasotesti on kaikilla koulutusaloilla sama ja siihen voi
osallistua vain kerran. Alan vaihto Laurean sisällä ei edellytä uutta testiä. Testin avulla varmennetaan opiskelijan
valmiudet kieliopintojen aloittamiseksi. Ellei opiskelija selviydy lähtötasotestistä, hän osallistuu kielen valmentavalle
opintojaksolle opintojen alkuvaiheessa. Suoritettuaan valmentavat opinnot hyväksyttävästi opiskelija saa
opintopisteitä luettavaksi vapaasti valittaviin opintoihin.


00493 Suomi toisena kielenä- lähtötasotesti, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Suomenkielisissä koulutusohjelmissa opiskelevat maahanmuuttajataustaiset opiskelijat suorittavat suomen kielen
lähtötasotestin.


F0050 Matematiikan valmentavat opinnot, 3 op

Opiskelija osaa:
-oman alansa matemaattiset sovellukset

Opintojakson sisältö:
Hoitoalan matemaattisten sovellusten edellyttämät perustaidot ja lukion lyhyen matematiikan kertaaminen.

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija harjoittaa matematiikan taitoja ja kehittää valmiuksiaan niin, että kykenee suoriutumaan varsinaisten
opintojen sisältämien hoitoalalla tarvittavien matemaattisten sovellusten opiskelussa.


00194 Englannin kielen valmentavat opinnot, 3 op

Opiskelija osaa:
• englannin perussanaston ja kieliopin
• hyödyntää erilaisia menetelmiä kielitaitonsa kehittämisessä

Opintojakson sisältö:
• englannin kielen keskeiset rakenteet
• englannin kielen perussanasto

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija harjoittaa viestintätaitojaan englannin kielessä kehittääkseen valmiuksiaan osallistua englannin kielen
varsinaisiin opintoihin.


00195 Ruotsin kielen valmentavat opinnot, 3 op

Opiskelija osaa:
• ruotsin perussanaston ja kieliopin
• hyödyntää erilaisia menetelmiä kielitaitonsa kehittämisessä

Opintojakson sisältö:
• ruotsin kielen keskeiset rakenteet
• ruotsin kielen perussanasto

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija harjoittaa viestintätaitojaan ruotsin kielessä kehittääkseen valmiuksiaan osallistua ruotsin kielen
varsinaisiin opintoihin.


00812 Neurohoitotyö, 5 op

Opiskelija osaa:
• toteuttaa neuropotilaan hoitotyötä kokonaisvaltaisesti
• kohdata ja tukea neuropotilasta ja hänen läheisiä
• osaa toimia neuropotilaan kokonaishoidossa osana moniammatillista työryhmää ja verkostoa

Opintojakson sisältö:
• potilaan ja omaisten erityistarpeet näyttöön perustuvassa neurohoitotyössä
• keskeiset tutkimus- ja hoitotoimenpiteet neuropotilaan hoidossa
• opetus sisältää asiantuntijaluentoja, erilaisia tutustumiskäyntejä ja itsenäistä työskentelyä

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija laajentaa osaamistaan neuropotilaan hoidosta. Opiskelija saa valmiuksia potilaan hoitoon sekä potilaan
että omaisten kohtaamiseen ja tukemiseen.

Opiskelija arvioi omaa oppimistaan ja osaamistaan itsenäisen työskentelyn avulla sekä kehittää osaamistaan
itsenäisesti ja muiden kanssa sekä jakaa oppimaansa ryhmässä.

Edeltävät opinnot:
Opintojaksoa suositellaan syventävän vaiheen opiskelijoille.


00811 Monikulttuurinen hoitotyö, 5 op

Opiskelija osaa:
• toteuttaa monikulttuurista hoitotyötä kokonaisvaltaisesti
• kohdata ja tukea eri kulttuureista tulevia ihmisiä ja heidän läheisiään
• osaa toimia monikulttuuristen potilaiden kokonaishoidossa osana moniammatillista työryhmää ja verkostoa

Opintojakson sisältö:
• eri kulttuurit ja kulttuurinen hoitotyö sekä kulttuurisen hoitotyön erityispiirteet
• opetus sisältää asiantuntijaluentoja, erilaisia tutustumiskäyntejä, monikulttuurikeskuksessa työskentelyä sekä
itsenäistä työskentelyä

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija laajentaa osaamistaan monikulttuuriseen hoitotyöhön. Opiskelija saa valmiuksia potilaan hoitoon sekä
potilaan että omaisten kohtaamiseen ja tukemiseen.

Opiskelija arvioi omaa oppimistaan ja osaamistaan itsenäisen työskentelyn avulla sekä kehittää osaamistaan
itsenäisesti ja muiden kanssa sekä jakaa oppimaansa ryhmässä.

Edeltävät opinnot:
Opintojaksoa suositellaan kaikille opiskelijoille.


00814 Vaikeasta mielenterveyshäiriöstä kärsivän potilaan hoito, 5 op

Opiskelija osaa:
• toteuttaa vaikeasta mielenterveyshäiriöstä kärsivän potilaan hoitotyötä kokonaisvaltaisesti
• kohdata ja tukea mielenterveyspotilasta ja hänen läheisiään
• toimia mielenterveyspotilaan kokonaishoidossa sekä kuntoutuksessa osana moniammatillista työryhmää ja
verkostoa

Opintojakson sisältö:
• potilaan ja omaisten erityistarpeet näyttöön perustuvassa mielenterveyshoitotyössä ja kuntoutuksessa
• opetus sisältää asiantuntijaluentoja, erilaisia tutustumiskäyntejä ja itsenäistä työskentelyä

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija laajentaa osaamistaan mielenterveyspotilaan hoidossa ja kuntoutuksessa. Opiskelija saa valmiuksia
potilaan hoitoon sekä potilaan että omaisten kohtaamiseen ja tukemiseen.

Opiskelija arvioi omaa oppimistaan ja osaamistaan itsenäisen työskentelyn avulla sekä kehittää osaamistaan
itsenäisesti ja muiden kanssa sekä jakaa oppimaansa ryhmässä.

Edeltävät opinnot:
Opintojaksoa suositellaan opiskelijoille mielenterveysauttamismenetelmät opintojakson jälkeen.


00813 Työ- ja toimintakyvyn ylläpitäminen, 5 op

Opiskelija osaa:
• käyttää erilaisia tapoja ja menetelmiä oman hyvinvointinsa ja voimavarojensa edistämiseen ja ylläpitämiseen
yksilönä sekä toimiessaan yhteisössä

Opintojakson sisältö:
• opiskelijan voimaantumiseen ja jaksamiseen liittyvää erilaista toimintaa
• opetus sisältää asiantuntijaluentoja, yhdessä tekemistä ja itsenäistä työskentelyä

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija ylläpitää ja luo hyvinvointiaan sekä lisää jaksamistaan luovien toimintojen, ohjatun liikunnan sekä
yhteisöllisyyden avulla.
Opiskelija arvioi omaa oppimistaan ja osaamistaan itsenäisen työskentelyn avulla sekä kehittää osaamistaan
itsenäisesti ja muiden kanssa sekä jakaa oppimaansa ryhmässä.

Edeltävät opinnot:
Opintojaksoa suositellaan missä tahansa opintojen vaiheessa.


00805 Diabeteksen ehkäisy ja hoito, 5 op

Opiskelija osaa:
• diabeteksen ehkäisyn ja hoidon teoreettisen perustan, tutkimusnäytön ja hoitosuositukset
• keskeiset elämäntavat ja niiden merkityksen diabeteksen ehkäisyssä ja hoidossa
• asiakaslähtöisen, yksilön ja perheen voimavaroja tukevan diabeteksen omahoidon ohjauksen

Opintojakson sisältö:
• diabeteksen ehkäisyn ja hoidon kehittämisohjelma, Käypä hoito -suositukset sekä tutkimusnäyttö hoitotoiminnan
perustana
• diabeteksen hoidon lääketieteelliset perusteet, keskeiset tutkimus- ja hoitokeinot
• keskeiset ohjausnäkökulmat ja ohjausmenetelmät; yksilöohjaus ja ryhmäohjaus
• elämäntapamuutosten tukeminen ja valmentaminen

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija laajentaa ja syventää osaamistaan diabeteksen ehkäisyssä, hoidossa ja hoidonohjauksessa. Opiskelija
perehtyy asiakkaiden ja asiakasryhmien itsehoitoa, voimavaroja ja muutosta tukevaan ohjaamiseen ja diabeteksen
ennaltaehkäisyyn ja omahoidon tukemiseen.


00510 Syöpää sairastavan potilaan hyvä hoito, 5 op

Opiskelija osaa:
• toteuttaa syöpää sairastavan potilaan hoitotyötä kokonaisvaltaisesti
• tukea syöpää sairastavaa potilasta ja hänen läheisiään

Opintojakson sisältö:
• Syöpään sairastuneen potilaan ja hänen läheistensä selviytymisen tukeminen
• Erilaiset hoitotyön auttamismenetelmät syöpää sairastavan potilaan hoidossa
• Sairaanhoitaja syöpäpotilaan kivunhoidon ja saattohoidon toteuttajana
• Opetus sisältää asiantuntijaluentoja ja itsenäistä työskentelyä

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija perehtyy syöpään sairastuneen potilaan kokonaisvaltaiseen hoitotyöhön. Opiskelija saa valmiuksia
potilaan hoitoon sekä potilaan ja omaistensa kohtaamiseen ja tukemiseen.

Opiskelija kehittää osaamistaan itsenäisen työskentelyn avulla ja muiden kanssa sekä jakaa oppimaansa ryhmässä
ja arvioi omaa oppimistaan

Edeltävät opinnot:
Opintojaksoa suositellaan loppuvaiheen opiskelijoille.


01071 Turvallinen toiminta kriisi- ja poikkeusoloissa, 5 op
Opiskelija osaa:
-tarkastella viranomaistoimintaa normaali- suuronnettomuus - ja poikkeusoloissa sitä ohjaavien säädösten ja
toimintaperiaatteiden näkökulmasta
-selvittää eri viranomaisten tehtävät ja vastuut poikkeusolotilanteissa
- analysoida kriisin, suuronnettomuuden tai poikkeusolojen vaikutuksia, merkityksiä väestölle ja yksittäiselle uhrille ja
osaa auttaa ja tukea heitä kriisityöskentelyssä
-osaa antaa ensiapua erilaisissa vaara- tai onnettomuustilanteissa ja toimia yhteistyössä eri viranomaisten kanssa.
-tunnistaa riskejä ja arvioida niiden seurausten merkitystä toimintaympäristön näkökulmasta sekä käyttää
riskienhallinnan työkaluja ja kehittää niiden avulla tarkasteltavaa kohdetta.


Opintojakson sisältö:
Perustietoja turvallisuuspolitiikan perusasioista, (henkilöstöturvallisuus palo-pelastustoimi, poliisin toiminta,
väestönsuojelu, vaaralliset aineet) ensiapua poikkeusolosuhteissa, kenttälääkintää ja debriefing,
kenttälääkintäharjoitus maanpuolustusjärjestön kanssa.

Opintojakson kuvaus:
Lähiopetus, oppimispäiväkirja Optimassa, tutustumiskäynnit, ensiapuopetusta, harjoitukset turvakurssilla, eri
viranomaisten kanssa, esim. maastokurssina, yleensä viikonloppuna.


00508 Kriittisesti tai vakavasti sairaan potilaan hyvä hoito, 5 op

Opiskelija osaa:
• toteuttaa kriittisesti tai vakavasti sairaan potilaan hoitotyötä kokonaisvaltaisesti
• tukea kriittisesti tai vakavasti sairasta potilasta ja hänen läheisiään

Opintojakson sisältö:
• Kriittisesti tai vakavasti sairaan aikuispotilaan hoidon ja hoitotyön luonnehdintaa ja periaatteita
• Potilaan ja omaisten erityistarpeet erilaisissa kriittisesti tai vakavasti sairastuneen potilaan hoitoa vaativissa
tilanteissa
• Tavallisimpia tutkimus- ja hoitotoimenpiteitä kriittisesti tai vakavasti sairaan potilaan hoidossa
• Opetus sisältää asiantuntijaluentoja, erilaisia tutustumiskäyntejä ja itsenäistä työskentelyä

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija perehtyy kriittisesti tai vakavasti sairaan aikuispotilaan kokonaisvaltaiseen hoitotyöhön. Opiskelija saa
valmiuksia potilaan hoitoon sekä potilaan ja omaisten kohtaamiseen ja tukemiseen.

Opiskelija kehittää osaamistaan itsenäisen työskentelyn avulla ja muiden kanssa sekä jakaa oppimaansa ryhmässä
ja arvioi omaa oppimistaan.

Edeltävät opinnot:
Opintojaksoa suositellaan loppuvaiheen opiskelijoille.


00509 Sydänpotilaan hoito ja ohjaus, 5 op

Opiskelija osaa:
• toteuttaa sydänpotilaan hoitotyötä kokonaisvaltaisesti
• tukea sydänsairasta potilasta ja hänen läheisiään
• ohjata sydänsairasta potilasta ja hänen läheisiään

Opintojakson sisältö:
• sydänpotilaan hoidon ja hoitotyön luonnehdintaa ja periaatteita
• Sydänpotilaan hoidon erityistarpeet ja ohjaus erilaisissa kriittistä hoitoa vaativissa tilanteissa
• Tavallisimpia tutkimus- ja hoitotoimenpiteitä sydänpotilaan hoidossa
• Opetus sisältää asiantuntijaluentoja, erilaisia tutustumiskäyntejä ja itsenäistä työskentelyä

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija perehtyy sydänpotilaan kokonaisvaltaiseen hoitotyöhön. Opiskelija saa valmiuksia potilaan hoitoon sekä
potilaan ja omaisten kohtaamiseen, ohjaamiseen ja tukemiseen.

Opiskelija kehittää osaamistaan itsenäisen työskentelyn avulla ja muiden kanssa sekä jakaa oppimaansa ryhmässä
ja arvioi omaa oppimistaan.


F0062 Draama terveyden edistämisen keinona, 5 op

Opiskelija osaa:
-käytännön toiminnan ja ratkaisukeskeisten mallien avulla ennaltaehkäistä koulukiusaamista
-tulkita oman ja muiden kehon viestien ja sanattoman viestinnän
-käyttää draamaa terveyden edistämisen keinona


Opintojakson sisältö:
-oman ilmaisun, viestinnän sekä vuorovaikutustaitojen harjoittaminen ja kehittäminen teatterin
keinoja hyväksi käyttäen
-teatteri-ilmaisun perusteet
-draama-prosessityöskentely, improvisaatio, statuksien ja sanattoman viestinnäntutkiminen,
kokemusten jakaminen, tunteiden ja ajatusten ilmaiseminen sekä yhteistyöhön ja toisen
kuuntelemiseen harjaantuminen


Opintojakson kuvaus:
Lähiopetuksen aikana harjoitellaan KIUSA –draama, joka esitetään KUUTOS-HAPPENINGissä, joka on
kokemuksellisen oppimisen pajapäivä projektikoulujen kuudesluokkalaisille.