Takaisin: ryhmä NTE11SN

Opetussuunnitelma 2011 – NTE11SN (suomeksi)

Opetussuunnitelma (PDF)

Näytä tekstiversio
LAUREA AMMATTIKORKEAKOULU

Tietojenkäsittelyn koulutusohjelma (Laurea Kerava, tiko), NTE11SN

LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULUN OPETUSSUUNNITELMAT, YLEINEN KUVAUS

Oppimiskäsitys Laureassa

Ammattikorkeakoulun lakisääteisinä tehtävinä ovat tutkimus- ja kehittämistehtävä, aluekehitystehtävä ja
pedagoginen tehtävä. Näiden tehtävien tuloksellinen integroiminen on Laureassa nähty keskeisenä
ammattikorkeakoulun saamiin haasteisiin vastaamiseksi. Tavoitteena on, että meiltä valmistuu
ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneita osaajia, jotka ovat oman työnsä ja työelämän tutkivia kehittäjiä. Lisäksi
tavoitteena ovat tutkimukseen perustuva työelämäosaamisen kehittäminen ja uudistaminen sekä monialaista
osaamista hyödyntävät innovaatiot, joiden vaikutukset näkyvät toimintaympäristöissämme.

Laurean oppimiskäsitys todentuu korkeakoulujen arviointineuvoston palkitsemassa Kehittämispohjaisen oppimisen
(Learning by Developing) –toimintamallissa. Oppimisen tavoitteena on osaaminen, joka ilmenee uusina
toimintatapoina ja –menetelminä, jotka myös mahdollistavat tutkintoa vastaavan työelämän uudistamisen.
Kehittämispohjainen oppiminen etenee työelämäläheisissä hankeympäristöissä, joissa opiskelijat, opettajat,
työelämän asiantuntijat sekä asiakkaat yhdessä työskentelevät uusien innovatiivisten ratkaisujen löytämiseksi ja
kehittämiseksi.

Opiskelija nähdään yhteistyökumppanina, joka osaamisen kehittymisen myötä kykenee yhä vastuullisemmin ja
omaa luovuutta hyödyntäen toimimaan tutkimus- ja kehittämishankkeissa. Osaamisen välineitä opiskelija kartuttaa
erilaisissa työpajoista ja laboratorioista rakentuvissa oppimisympäristöissä. Ammatillinen osaaminen uusina
toimintatapoina rakentuu tutkitun tiedon, sen syvällisen ymmärtämisen, taitamisen ja tilanteiden hallintakyvyn
integroituneena kokonaisuutena. Yhdessä toimien tietoon perustuvaa taitamista rakentaen saavutetaan osaaminen,
joka mahdollistaa erilaisten tilanteiden hallinnan jatkuvasti muuttuvassa työelämässä.

Ammattikorkeakoulussa oppiminen etenee taitamisen orientaation kautta. Tieteellinen tieto on merkityksellistä
välineellisesti. Oppiminen ohjaa käsittelemään tietoa ja valitsemaan eettisesti merkityksellisen tiedon, jota voi
hyödyntää ja soveltaa tulevan tutkinnon osaamista vastaavassa kehittämishankkeessa. Ammattikorkeakoulussa on
tärkeää kehittyminen taitavaksi osaajaksi, joka kykenee uudistamaan työelämää. Työelämäläheiset
kehittämishankkeet oppimisympäristöinä mahdollistavat opiskelijalle osaamisen aitouden, kumppanuusverkoston
rakentumisen, omien merkityksellisten kokemusten hyödyntämisen sekä luovuuden ja tutkivan työotteen
kehittymisen. Työelämälähtöisessä kehittämishankkeessa yksilö ja hankeyhteisö kehittävät osaamista yhdessä
oppien. Lisäksi kehittämishanke tuottaa uutta tietoa työelämän kehittämiseksi ja uudistamiseksi.

Oppimisympäristöt

Oppimisympäristön tavoitteena on mahdollistaa oppimistulosten syntyminen ja tukea uuden osaamisen luomista ja
kehittämistä. Laurean oppimisympäristöissä hyödynnetään sisäisiä ja ulkoisia verkostoja sekä ollaan jatkuvassa
vuorovaikutuksessa työelämän kanssa. Alueellinen vaikuttaminen lisääntyy yhteisöjen ja niiden muodostamien
verkostojen toiminnan kautta. Hankkeiden myötä opitaan verkostotoiminnan perusteita, sosiaalisuutta ja
kommunikointia alan asiantuntijoiden kanssa. Kehittäjäksi kasvetaan tekemällä kehittämistyötä ja olemalla
vuorovaikutuksessa osaamisverkostoissa.
Käytännön sovelluksia oppimisympäristöistä ovat yhteisön innovaatioympäristöinä toimivat, verkostoissa
toteutettavat hankkeet ja projektit sekä erilaiset oppimis- ja kehittämistoiminnalle suunnitellut toimintatilat,
osaamiskeskittymät ja kehittämislaboratoriot.


Opiskelijan vastuu ja rooli oppimisessa

Työelämälähtöisessä tutkimus- ja kehittämishankkeessa kumppanuus tarkoittaa opettajien, työelämäosaajien ja
opiskelijoiden yhteistyötä. Yhteistyössä on lähtökohtana vastuullinen sitoutuminen kehittämishankkeeseen. Opiskelu
Laureassa edellyttää opiskelijalta erityisesti kriittistä ajattelua, ongelmanratkaisukykyä, itseohjautuvuutta,
aloitteellisuutta ja yhteistyökykyä. Itsenäisen työotteen merkitys korostuu opinnoissa.
Kehittämishankkeissa kaikki osalliset nähdään oppijoina, koska hankkeessa tavoitellaan muutosta, jotakin uutta.
Kumppanuus tarkoittaa myös keskinäistä kunnioitusta ja erilaisen osaamisen arvostamista. Kehittämishankkeen
eteneminen edellyttää osaamisen jakamista ja rakentamista erilaisista asiantuntijuuksista. Opiskelija on mukana
yhteistyökumppanina, joka kartuttaa omaa osaamistaan työvälineitä hankkien ja erilaisiin tutkimus- ja
kehittämishankkeisiin osallistuen.


Opettajan rooli Laureassa

Opettajan rooli kehittämishankkeessa voidaan kuvata osaamisensa asiantuntijana, osallistujana ja pedagogisena
ohjaajana. Opettaja ei voi siirtää osaamista opiskelijalle, vaan hän ohjaa opiskelijan oppimista.
Roolistaan hieman riippuen Laurean opettajat ovat sekä tutkijoita- ja kehittäjiä, aluekehitysvaikuttajia että
pedagogeja. Tutkijoina toimivien opettajien tutkimusraportit osoittavat kehittämishankkeiden vaikuttavuuden
työelämäosaamisen uudistajana ja kehittäjänä. Kehittäjänä opettaja vastaa kehittämishankkeen eteenpäin viennistä.


Opetussuunnitelman rakenne

Laurealaiset opetussuunnitelmat rakentuvat teemoista ja opintojaksoista. Teemalla tarkoitetaan laajempaa
osaamisaluetta, jonka hallitsemiseksi opiskelijan tulee tyypillisesti suorittaa useampi aihealuetta käsittelevä
opintojakso. Teemojen ja opintojaksojen sisällöt kuvaavat alan keskeisen ammatillisen ydinosaamisen. Vuositeemat
kokoavat opintoja ammatillisen kasvun etenemisen näkökulmasta.

Opetussuunnitelma sisältää valtakunnallisesti yhteisesti määritellyt yhteiset kompetenssit (ks. taulukko 1) osana
teemojen tai opintojaksojen tavoitteita. Yleisten kompetenssien hallitseminen varmistaa
ammattikorkeakoulutasoisen, ammatillisen sivistyksen rakentumisen ja teemojen osaamisen saavuttaminen
puolestaan työelämäosaamisen rakentumisen.

Taulukko 1. Yleiset kompetenssit
                                                        •   osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja
                                                            oppimistapojaan
OPPIMISEN TAIDOT                                        •   osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
                                                        •   kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta
                                                            ja opitun jakamisesta
EETTINEN OSAAMINEN                                      •   kykenee ottamaan vastuun omasta
                                                            toiminnastaan ja sen seurauksista
                                                        •   osaa toimia alansa ammattieettisten
                                                            periaatteiden mukaisesti
                                                        •   osaa ottaa erilaiset toimijat huomioon
                                                            työskentelyssään
                                                        •   osaa soveltaa tasa-arvoisuuden periaatteita
                                                        •   osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita
                                                        •   kykenee vaikuttamaan yhteiskun-nallisesti
                                                            osaamistaan hyödyntäen ja eettisiin arvoihin
                                                            perustuen
                                                        •   osaa toimia työyhteisön jäsenenä ja edistää
                                                            yhteisön hyvinvointia
TYÖYHTEISÖOSAAMINEN                                     •   osaa toimia työelämän viestintä- ja
                                                            vuorovaikutustilanteissa
                                                        •   osaa hyödyntää tieto-ja viestintätekniikkaa oman
                                                            alansa tehtävissä
                                                        •   kykenee luomaan henkilökohtaisia
                                                            työelämäyhteyksiä ja toimimaan verkostoissa
                                                        •   osaa tehdä päätöksiä ennakoimattomissa
                                                            tilanteissa
                                                        •   kykenee työnjohtamiseen ja itsenäiseen
                                                            työskentelyyn asiantuntijatehtävissä
                                                        •   omaa valmiuksia yrittäjyyteen
INNOVAATIO-OSAAMINEN                                    •   kykenee luovaan ongelmanratkaisuun ja
                                                            työtapojen kehittämiseen
                                                        •    osaa työskennellä projekteissa
                                                        •    osaa toteuttaa tutkimus-ja kehittämishankkeita
                                                             soveltaen alan olemassa olevaa tietoa ja
                                                             menetelmiä
                                                        •    osaa etsiä asiakaslähtöisiä, kestäviä ja
                                                             taloudellisesti kannattavia ratkaisuja
KANSAINVÄLISTYMIS-OSAAMINEN                             •    omaa alansa työtehtävissä ja niissä
                                                             kehittymisessä tarvittavan kielitaidon
                                                        •    kykenee monikulttuuriseen yhteistyöhön
                                                        •    osaa ottaa työssään huomioon alansa
                                                             kansainvälisyys-kehityksen vaikutuksia ja
                                                             mahdollisuuksia


Opintojakson suorittaminen kerryttää opiskelijan opintopisteitä. Työmäärällisesti yksi opintopiste vastaa noin 26,7
tuntia opiskelijan työtä.

Osaamisen arviointi

Osaamisen arviointi perustuu opetussuunnitelmassa esitettyihin tavoitekuvauksiin. Tavoitteet kertovat, mitä
osaamista opiskelijoilta edellytetään tutkinnon saavuttamiseksi. Osaamisen arviointi kertoo, kuinka hyvin asetut
tavoitteet on saavutettu. Osaaminen tunnistetaan tieto-, taito- ja arvo-osaamisena, ja kokemuksellisena
osaamisena. Kehittämishankkeessa arvioidaan yksilön ja hankeyhteisön oppimista, kehittämishankkeen prosessien
etenemistä ja merkitystä sekä saavutettuja tuloksia.
Opintojaksot arvioidaan numeraalisesti asteikolla 0 – 5 tai hyväksytty/hylätty (H/0) -periaatteella. Arvioinnissa
hyödynnetään alkuvaiheen ja valmistumisvaiheen opiskelijan osaamisen arviointiin kehitettyjä kriteereitä (ks.
taulukko 2). Opintojakson arviointikriteerit on kerrottu opintojakson toteutussuunnitelmassa.


Taulukko 2. Osaamisen arviointikriteerit alkuvaiheen ja valmistumisvaiheen opiskelijalle.
                                      ALKUVAIHEEN OPISKELIJA                 VALMISTUMISVAIHEEN
                                                                             OPISKELIJA
                                      •    Käyttää asiantuntevasti           •   Käyttää asiantuntevasti ja
                                           ammattikäsitteitä.                    laajaalaisesti
 KIITETTÄVÄ                           •    Noudattaa                             ammattikäsitteitä sekä
                                           työturvallisuusohjeita                hallitsee kokonaisuuksia.
 arvosana 5                                vastuullisesti ja itsenäisesti.   •   Kehittää
                                      •    Perustella toimintaa tutkitun         toimintaympäristönsä
 Opiskelija osaa:                          tiedon avulla.                        työturvallisuutta.
                                      •    Toimia itsenäisesti ja            •   Kehittää toimintatapoja
                                           aloitteellisesti tavoitteiden         vertailemalla, yhdistelemällä,
                                           suunnassa. Toiminta on                ja valitsemalla tutkittua tietoa.
                                           usein joustavaa,                  •   Toimia aloitteellisesti ja
                                           järjestelmällistä,                    innovatiivisesti tavoitteiden
                                           kehittämispainotteista, luovaa        mukaan. Toiminta
                                           ja aktiivista.                        pääsääntöisesti uutta luovaa,
                                      •    Valita toimintaan soveltuvia          työelämää kehittävää ja
                                           tekniikoita ja malleja ja             selkeän ammatillista.
                                           perustella valintansa.            •   Valita, yhdistellä, ja kehittää
                                      •    Toimia asiakaslähtöisesti ja          toimintaan soveltuvia
                                           tilanteenmukaisesti.                  tekniikoita ja malleja.
                                      •    Edistää ryhmän toimintaa.         •   Toimia aloitteellisesti ja
                                      •    Kriittisesti soveltaa                 vastuullisesti
                                           ammattieettisiä periaatteita          asiakassuhteissa sekä
                                           toiminnassaan.                        ymmärtää asiakkuuden
                                                                                 merkityksen kokonaisuuden
                                                                                 kannalta.
                                                           •   Kehittää ja uudistaa
                                                               monialaisen/-ammatillisen
                                                               ryhmän toimintaa.
                                                           •   Soveltaa kriittisesti
                                                               ammattieettisiä periaatteita
                                                               monimutkaisissa ja
                                                               ennakoimattomissa
                                                               tilanteissa.



                   ALKUVAIHEEN OPISKELIJA                  VALMISTUMISVAIHEEN
                                                           OPISKELIJA



 HYVÄ              • Käyttää systemaattisesti              • Käyttää asiantuntevasti
                   ammattikäsitteitä.                      ammattikäsitteitä.
arvosana 3          • Soveltuu työturvallisuusohjeita       • Huolehtia omasta ja
                   toiminnassaan.                          työyhteisönsä työturvallisuudesta
Opiskelija osaa:    • Perustella, vertailla ja             sekä havaitsee kehittämiskohteita.
                   analysoida toimintaansa yleisillä        • Valita toimintatapoja tutkitun
                   ohjeilla.                               tiedon ja ohjeistuksen perusteella.
                    • Selviytyä itsenäisesti erilaisissa    • Toimia systemaattisesti ja
                   tehtävissä kulloisessakin               kriittisesti tavoitteiden suunnassa
                   toimintaympäristössä.                   monimutkaisissa tilanteissa.
                    • Soveltuu monipuolisesti opittuja     Toiminta usein joustavaa,
                   tekniikoita ja malleja.                 järjestelmällistä, luovaa ja
                    • Toimia ammatillisesti                aktiivista.
                   asiakastilanteissa.                      • Valita toimintaan soveltuvia
                    • Toimia ryhmässä                      tekniikoita ja malleja ja perustella
                   tavoitesuhteisesti.                     valintaansa.
                    • Perustella toimintaansa               • Priorisoida ja ylläpitää
                   ammattieettisten periaatteiden          asiakkuuksia/asiakassuhteita.
                   mukaisesti.                              • Edistää ryhmän toimintaa.
                                                            • Soveltaa kriittisesti
                                                           ammattieettisiä periaatteita
                                                           toiminnassaan.



                   ALKUVAIHEEN OPISKELIJA                  VALMISTUMISVAIHEEN
                                                           OPISKELIJA


TYYDYTTÄVÄ         • Käyttää keskeisiä/yksittäisiä ja      • Käyttää systemaattisesti
                   asianmukaisia ammattikäsitteitä         ammattikäsitteitä.
arvosana 1         sekä osoittaa perehtyneensä              • Noudattaa työturvallisuusohjeita
                   tietoperustaan.                         vastuullisesti ja itsenäisesti.
Opiskelija osaa:                                            • Perustella ja analysoida
                   • Toimia turvallisesti, joskin toiminta toimintaansa yleisillä ohjeilla sekä
                   on usein kaavamaista/ kokeilevaa/ tutkitun tiedon avulla.
                   hapuilevaa/ omalähtöistä                 • Toimia ammatillisesti ja
                    • Noudattaa sääntöjä ja ohjeita        vastuullisesti ennakoimattomissa
                   sekä perustella toimintaansa            asiakas- ja ongelmatilanteissa.
                   annetuilla ohjeilla.                     • Toimia itsenäisesti erilaisissa
                    • Toimia ohjattuna asianmukaisesti. tehtävissä kulloisessakin
                    • Käyttää opittuja tekniikoita ja      toimintaympäristössä.
                   malleja.                                 • Soveltaa monipuolisesti opittuja
                                                                         tekniikoita ja malleja.
                                     • Ottaa toiminnassaan asiakkaat
                                     huomioon.                           • Toimia asiakaslähtöisesti ja
                                      • Toimia ryhmän jäsenenä.          tilanteenmukaisesti sekä ymmärtää
                                      • Toimia ammattieettisten          asiakastarpeita.
                                     periaatteiden mukaisesti.            • Toimia ryhmässä
                                                                         tavoitesuhteisesti.
                                                                          • Toimia ja perustella toimintaansa
                                                                         ammattieettisten periaatteiden
                                                                         mukaisesti.


YHTEISET
KOMPETENSSIT(Arene)
                                     • Arvioidaan integroidusti kunkin   • Arvioidaan integroidusti kunkin
                                     opintojakson arvioinnin yhteydessä. opintojakson arvioinnin yhteydessä.


NQF, Taso 6, AMK- tutkinto,          • Viitekehyksessä kuvataan           • Hallitsee laaja-alaiset ja
kansallinen tutkintojen viitekehys   valmistuvan opiskelijan osaaminen   edistyneet oman alansa tiedot,
                                     mikä otetaan huomioon               joihin liittyy teorioiden, keskeisten
                                     arvioitaessa alkuvaiheen            käsitteiden, menetelmien ja
                                     opiskelijoita.                      periaatteiden kriittinen
                                                                         ymmärtäminen ja arvioiminen.
                                                                         Ymmärtää ammatillisten
                                                                         tehtäväalueiden ja/tai tieteenalojen
                                                                         kattavuuden ja rajat. Hallitsee
                                                                         edistyneet taidot, jotka osoittavat
                                                                         asioiden hal-lintaa, kykyä soveltaa
                                                                         ja kykyä luoviin ratkaisuihin, joita
                                                                         vaaditaan erikoistu-
                                                                          neella ammatti-, tieteen- tai
                                                                         taiteenalalla monimutkaisten tai
                                                                         ennakoimattomien ongelmien
                                                                         ratkaisemiseksi.

                                                                          • Kykenee johtamaan
                                                                         monimutkaisia ammatillisia toimia
                                                                         tai hankkeita tai kykenee
                                                                         työskentelemään itsenäisesti alan
                                                                         asiantuntijatehtävissä. Kykenee
                                                                         päätöksentekoon
                                                                         ennakoimattomissa
                                                                         toimintaympäristöissä.
                                                                         Perusedellytykset toimia alan
                                                                         itsenäisenä yrittäjänä. Kykenee
                                                                         vastaamaan oman osaamisensa
                                                                         arvioinnin ja kehittämisen lisäksi
                                                                         yksittäisten henkilöiden ja ryhmien
                                                                         kehityksestä.

                                                                          • Valmius jatkuvaan oppimiseen.
                                                                         Osaa viestiä riittävästi suullisesti ja
                                                                         kirjallisesti sekä alan että alan
                                                                         ulkopuoliselle yleisölle. Kykenee
                                                                         itsenäiseen kansainväliseen
                                                                         viestintään ja vuorovaikutukseen
                                                                         toisella kotimaisella ja vähintään
                                                                           yhdellä vieraalla kielellä.


Koulutusohjelman laadun arviointi ja kehittäminen

Laurean toiminnan laatua seurataan ja kehitetään laatujärjestelmän avulla (kuvio 1.) Laatujärjestelmän tavoitteena
on mm. varmistaa kattavasti Laurean koulutuksen ja muun toiminnan laatua ja tuottaa systemaattisesti laatuun
liittyvää tietoa toiminnan kehittämiseksi sekä edistää riittämättömän laadun tunnistamista.




Kuvio 1. Laurean laatujärjestelmä

Laurean perustoiminnan tueksi on kuvattu prosessit. Ydinprosessi on kehittämispohjaisen oppimisen prosessi, jonka
toteuttamista tukevat koulutusprosessi, strategia- ja johtamisprosessi sekä henkilöstöjohtamisprosessi.
Toiminnan seurannan ja arvioinnin välineenä toimii strategian toteuttamissuunnitelma, jossa on määritetty toiminnan
kannalta kriittiset menestystekijät ja niiden mittarit. Koulutusohjelman laadunvarmistuksen osalta keskeisiä mittareita
ovat esim. opintojen eteneminen, oppiminen tutkimus- ja kehitystyössä, koulutuksesta eroaminen, koulutuksen
läpäisy ja valmistuvien opiskelijoiden osaamisen kehittyminen. Mittareiden mukaisia tuloksia tarkastellaan vuosittain
ja niiden pohjalta määritellään toiminnan kehittämiseksi tarkoituksenmukaiset kehittämistoimenpiteet.
Kriittisten menestystekijöiden mittereihin liittyvän tulostiedon lisäksi Laureassa kerätään muuta palaute- ja
arviointitietoa koulutusohjelman laadun kehittämiseksi. Koulutusohjelmakohtaisen opetussuunnitelman arviointi
tehdään vuosittain. Arviointiin osallistuvat henkilöstön lisäksi opiskelija- ja työelämäedustajat.
Opiskelijoiden keskeisin toiminnan arvioinnin ja kehittämisen väylä on opiskelijapalautejärjestelmä.
Opiskelijapalautejärjestelmään sisältyvät koulutuksen laatua, opiskelijan ammatillista kasvua ja
opiskelijahyvinvointia mittaavat palautekyselyt sekä välittömät palautteet. Palautetiedon kerääminen, sen
systemaattinen käsittely opiskelijoiden ja henkilöstön kesken sekä tiedon monipuolinen hyödyntäminen
mahdollistavat koulutuksen jatkuvan laadun kehittämisen.
Opiskelijat ovat aktiivisesti mukana erilaisissa kehittämisryhmissä niin Laurea- kuin paikallisyksikkötasolla.
Opiskelijakunta LAUREAMKOn edustajat ja johdon neuvottelutapaamisia järjestetään säännöllisesti. Tapaamisten
tavoitteena on opiskelijoiden näkemysten huomioiminen toiminnan kehittämisessä. Neuvottelutapaamisia käydään
LAUREA- ja paikallisyksikkötasoisesti. Opiskelijajäsenet osallistuvat myös Laurean sisäisiin auditointeihin, joita
toteutetaan kerran lukuvuodessa. Sisäisten auditointien kautta opiskelijat vaikuttavat koulutuksen ja muun toiminnan
laadun kehittämiseen.

Laurean opetussuunnitelma osana eurooppalaista korkeakoulualuetta

Opetussuunnitelmien uudistamisen suomalaisissa korkeakouluissa on tehnyt ajankohtaiseksi eurooppalaisen
korkeakoulutusalueen muodostuminen, nk. Bolognan prosessi. EU:n koulutukseen liittyvät strategiset tavoitteet
ohjaavat myös suomalaista koulutusta. Bolognan prosessissa on mukana 46 maata, muitakin kuin EU-maita. Sen
tavoitteena on luoda Euroopasta yhtenäinen, yhteensopiva ja houkutteleva korkeakoulutusalue vuoteen 2010
mennessä.
Kansainvälisesti ymmärrettävien ja yhdenmukaisten tutkintorakenteiden edistämiseksi on luotu kahden syklin malliin
perustuva tutkintorakenne, joka muodostuu ensimmäisen syklin Bachelor-tason tutkinnosta ja toisen syklin Master-
tason tutkinnosta. Suomessa on muutettu tutkintorakenne vastaamaan eurooppalaista tavoitetta.
Ammattikorkeakouluissa kahden syklin tutkinnot toteutuvat siten, että ensimmäisen syklin tutkinnon,
ammattikorkeakoulututkinnon, jälkeen on mahdollisuus suorittaa ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Ylempään
ammattikorkeakoulututkintoon johtavaan koulutukseen pääsyn edellytyksenä on ensimmäisen syklin tutkinnon
lisäksi kolmen vuoden työkokemus. Tavoitteena pitkällä aikavälillä on, että n. 20 % perustutkinnon suorittaneista
suorittaisi ylemmän amk-tutkinnon.
Suomessa ammattikorkeakouluissa on opintojen mitoituksessa otettu käyttöön ECTS (European Credit Transfer and
Accumulation System)-järjestelmän mukaiset opintopisteet vuonna 2005. ECTS – järjestelmässä yksi lukuvuosi
tuottaa 60 pistettä. Eurooppalainen opintosuoritusten ja arvosanojen siirto- ja kertymisjärjestelmä on
opiskelijakeskeinen järjestelmä. Siinä on lähtökohtana opiskelijan työmäärä, joka tarvitaan koulutusohjelman
tavoitteiden saavuttamiseen.


Opetussuunnitelmissa kuvataan oppimistulokset ja osaaminen. Kansainvälisen liikkuvuuden edistämisen
näkökulmasta opetussuunnitelmien tulee olla kansainvälisesti ymmärrettäviä. Koulutuksen rakenteiden ja
osaamistavoitteiden määrittelyn yhtenäistämisen tavoitteena on parantaa liikkuvuuden edellytyksiä opintojen aikana
korkeakoulujen sisällä ja välillä, mutta myös opintojen jälkeen työelämässä. Eri maissa suoritettujen tutkintojen
tunnustamisen ja vertailtavuuden kannalta on tärkeää, että koulutuksen tavoitteet sidotaan konkreettisiin
työelämäperustaisiin osaamisvaatimuksiin ja –kuvauksiin.
Laurean osaamispohjaisessa opetussuunnitelmassa on huomioitu eurooppalaisen viitekehyksen vaatimukset.
Opintojen mitoituksena ovat opintopisteet ja opintojaksot ovat laajoja kokonaisuuksia. Osaaminen on kuvattu
opiskelijan oppimistuloksina. Tällä hetkellä voimavarat kohdennetaan siihen, että opetussuunnitelman toteutuksia
kehitetään entistä korkealaatuisemmiksi tuotettaessa uutta osaamista ja uusia innovaatioita Laurean
toimintaympäristöön.
Lähteet:
Bolognan prosessi
http://www.minedu.fi/OPM/Koulutus/artikkelit/bologna/index.html


Globaalit haasteet ja kestävä kehitys opetussuunnitelmissa

Korkeakoulujen toiminnan on perustuttava vastuullisuuteen, kestävään kehitykseen sekä erilaisuuden
ymmärtämiseen ja arvostamiseen korkeakouluyhteisössä. Korkeakoulujen kansainvälistymisstrategian (OPM 2009,
51) toimenpidesuosituksena on, että korkeakoulut lisäävät kansalliseen ja kansainväliseen verkostoitumiseen
pohjautuvaa koulutus- ja tutkimus - yhteistyötä YK:n kestävää kehitystä edistävän koulutuksen vuosikymmenen
2005–2014 tavoitteiden toteuttamiseksi. Laurean opetussuunnitelmia kehitetään korkeakoulujen
kansainvälistämisstrategian 2009 – 2015 mukaisesti. Laurean arvoista yhteisöllisyys ja sosiaalinen vastuullisuus
edustavat selkeimmin näitä näkökulmia. Lisäksi ammattikorkeakoulututkintojen yleisten kompetenssien eettinen
osaaminen tarkoittaa myös kykyä soveltaa kestävän kehityksen periaatteita omassa työssä. Toiminta
globalisoituvassa maailmassa edellyttää korkeakouluilta omien toimintaperiaatteidensa eettisyyden kriittistä
tarkastelua.
Tavoitteena on, että kaikkien suomenkielisten koulutusohjelmien opetussuunnitelmissa on vähintään 30 op
vieraskielisiä opintoja. Tavoitetta kohti edetään asteittain paikallisyksiköissä. Joissain koulutusohjelmissa
tavoitteeseen on jo päästy. Tavoitteena on myös tuottaa osaamista, joka mahdollistaa osallistumista globaalien
ongelmien ratkaisemiseen sekä oman toiminnan rakentamista eettisesti kestävälle pohjalle.
Lähde: http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2009/liitteet/opm21.pdf?lang=fi


Koulutusohjelman toimintaympäristö

Tietojenkäsittelyn tulevaisuuden toimintaympäristössä korostuu teknologian soveltaminen lähes kaikilla aloilla.
Yritykset investoivat entistä enemmän tutkimukseen ja kehitykseen, koulutukseen, organisaation kehittämiseen,
asiakkaiden hallintaan, markkinointiin ja ohjelmistoihin. Tieto- ja viestintätekniikkaa hyödynnetään entistä laajemmin
ja tietojenkäsittelyn innovaatiot nousevat avainasemaan. Tietojenkäsittelyn toimintaympäristö edellyttää taitoja
hallita ja kehittää yrityksen toimintoja ja prosesseja tietoteknisten palvelujen ja ratkaisujen avulla.

Keravan Laurean toimialueella valtaosa työpaikoista on palveluissa. Tieto- ja osaamisintensiivisten palveluiden
kehittäminen on alueella erityisen tärkeässä asemassa. Julkisen sektorin palveluiden tehostamiseksi ja
turvaamiseksi on edistettävä uusien tuote- ja menetelmäinnovaatioiden aktiivista hyödyntämistä.

Globalisaatiokehityksen jatkuminen, tieto- ja viestintäteknologian nopea kehittyminen, tuotteiden ja palvelujen
elinkaarien lyheneminen, asiakkaiden vaatimusten kasvaminen sekä monikulttuurisuus leimaavat
toimintaympäristöä. Innovaatiot, tuotteiden ja palveluiden asiakas- ja käyttäjälähtöinen kehittäminen sekä
verkostomaisen liiketoiminnan hallinta mahdollistavat yritysten menestymisen. Tietotekniikan avulla tuotettavien
uusien palvelujen ja järjestelmien kokoaminen jo kehitetyistä teknologioista ja ohjelmistoista innovatiivisella tavalla
edellyttää muutoskykyisyyttä ja uusien asioiden omaksumiskykyä.

Asiantuntijuus

Tietojenkäsittelyä kehitettäessä ja sovellettaessa tarvitaan tietojenkäsittelytieteen lisäksi tekniikkaa, liiketaloutta,
kielitieteitä, työtiedettä ja viestintää. Käyttäytymistieteiden merkitys kasvaa vuorovaikutteisuuden lisääntyessä.
Laurea-ammattikorkeakoulussa tietojenkäsittely tarkoittaa yllämainittujen osaamisalueiden soveltamista
monialaisissa käytännön ratkaisuissa.

Tietojenkäsittelyn koulutusohjelmasta valmistuneen tradenomin työtehtävä voi olla tietoteknisten palvelujen
asiantuntija, järjestelmä-asiantuntija, systeeminsuunnittelija, atk-suunnittelija, ohjelmistosuunnittelija, tekninen
suunnittelija, web-sovelluskehittäjä, ohjelmoija, mikro- ja verkkotukihenkilö, tietotekniikan kouluttaja tai konsultti.
Kokemuksen kasvaessa urapolku voi johtaa yhä vaativampiin tietoteollisuuden alan tehtäviin.

Tietojenkäsittelyn tradenomi voi työllistyä tietoteollisuuden palveluja ja ratkaisuja kehittävään yritykseen tai palveluja
ja ratkaisuja käyttävien muiden toimialojen yrityksiin ja organisaatioihin. Työllistyä voi esimerkiksi kaupan,
teollisuuden, sosiaalialan, terveysalan, koulutussektorin tai julkisen hallinnon organisaatioihin tietoteknisten
palvelujen tai ratkaisujen kehitys- tai ylläpitotehtäviin. Laurean tietojenkäsittelyn koulutus tarjoaa myös hyvät
lähtökohdat itsenäiselle yrittäjyydelle.

Osaamisalueet

Tietojenkäsittelytehtävissä työskennellään useimmiten hankkeisiin liittyvissä projektiryhmissä. Tärkeitä ovat
yhteistyökyky sekä kommunikointi- ja sosiaaliset taidot. Vuorovaikutustaitoja tarvitaan sekä organisaation sisällä että
asiakaskontakteissa ja eri toimijoiden välillä tapahtuvassa kanssakäymisessä.

Tietojenkäsittelyn tradenomin tehtävä on saada tietoteknisesti toteutetut palvelut ja ratkaisut organisaatioiden ja
henkilöstön käytettäväksi. Työssä tarvitaan johdonmukaisuutta ja suunnitelmallisuutta, tehtävien läpivientitaitoa ja
sinnikkyyttä, tarkkuutta ja yksityiskohtien, mutta myös kokonaisuuksien hallintaa sekä loogista päättelykykyä ja
luovaa ratkaisutaitoa. Alan osaajan on oltava valmis jatkuvaan uusien asioiden oppimiseen sekä soveltamiseen.

Tietojenkäsittelyn tradenomilla on käytännön valmiudet osallistua organisaation tietohallinnon ratkaisujen
kehittämiseen, toteuttamiseen ja käyttöönottoon. Tavoitteena on asiantuntijuus, jossa yhdistyvät käytännön
ammattitaito ja sen pohjana vahva teoreettinen perusta. Käytännön taitojen saavuttamisessa auttavat koulutuksen
aikaiset projektit, työharjoittelu ja opinnäytetyö, jotka toteutetaan yhteistyönä yritysten ja muiden organisaatioiden
kanssa todellisissa työympäristöissä.

Ammattikorkeakoulusta valmistuvan opiskelijan osaamisen tason yleinen kuvaus pitää sisällään seuraavat
osaamisalueet:

Opiskelija hallitsee laaja-alaiset ja edistyneet oman alansa tiedot, joihin liittyy teorioiden, keskeisten käsitteiden,
menetelmien ja periaatteiden kriittinen ymmärtäminen ja arvioiminen. Hän ymmärtää ammatillisten tehtäväalueiden
ja/tai tieteenalojen kattavuuden ja rajat. Opiskelija hallitsee edistyneet taidot, jotka osoittavat asioiden hallintaa,
kykyä soveltaa ja kykyä luoviin ratkaisuihin, joita vaaditaan erikoistuneella ammatti-, tieteen- tai taiteenalalla
monimutkaisten tai ennakoimattomien ongelmien ratkaisemiseksi.

Opiskelija kykenee johtamaan monimutkaisia ammatillisia toimia tai hankkeita tai kykenee työskentelemään
itsenäisesti alan asiantuntijatehtävissä. Hän kykenee päätöksentekoon ennakoimattomissa toimintaympäristöissä.
Hänellä on perusedellytykset toimia alan itsenäisenä yrittäjänä. Opiskelija kykenee vastaamaan oman osaamisensa
arvioinnin ja kehittämisen lisäksi yksittäisten henkilöiden ja ryhmien kehityksestä.

Ammatillinen kasvu ja vuositeemat

Opinnoissa lähdetään liikkeelle perusopinnoista. Ensimmäisenä opiskeluvuotena suoritetaan pakollisia opintoja niin
tietojenkäsittelyn, liiketalouden kuin viestinnänkin alueilta. Perusopinnot luovat pohjan osaamisen syventämiselle
ammatillisilla opinnoilla. Verkkosivujen kehittämisen perusosaamista syvennetään ohjelmointiosaamisen sekä
käyttäjäkeskeisen käyttöliittymä- ja ohjelmistosuunnittelun alueille. Osaaminen syvenee myös visuaalisen
suunnittelun ja erilaisten mediaelementtien käytön osalta.

Opintojen loppuvaiheessa opiskelija hallitsee soveltavan käyttäjäkulttuuri- ja käytettävyystutkimuksen menetelmät ja
osaa soveltaa niiden tuloksia käyttäjäkeskeisessä suunnittelussa. Opiskelijalla on valmiudet edistää ja kehittää
erilaisten organisaatioiden digitaalisen median ratkaisuja ja palveluja tuotantoketjun eri vaiheissa kuten
markkinatutkimuksessa, tuotekonseptoinnissa, käyttäjäkeskeisessä suunnittelussa, tietorakenteen suunnittelussa,
visualisoinnissa sekä mediaelementtien kuva-, video- ja äänituotannossa.

Yleisellä tasolla opintojen sisällöt seuraavat tutkinnon edetessä Keravan Laurean vuositeemoja, jotka ovat
seuraavat:

1. vuosi Asiakas on tärkeä
2. vuosi Ydinosaaminen on tärkeää
3. vuosi Yhdessä tekeminen on tärkeää
4. vuosi Kehittäminen on tärkeää

Koulutusohjelman kuvaus

Tietojenkäsittelyn koulutusohjelma tuottaa monialaista osaamista. Perustan muodostavat oman alan monipuoliset
opinnot. Opiskelija saa valmiudet toimia yhteistyössä organisaation ja alan muiden toimijoiden kanssa. Osa tätä
vuorovaikutusprosessia on taito viestiä paitsi suomen kielellä myös ruotsilla, englannilla ja mahdollisilla muilla
kielillä.

Tietojenkäsittelyn koulutusohjelman opiskelijalle kehittyy valmiudet myös liiketoimintaosaamisen alueella.
Liiketoiminnallisessa osaamisessa korostuu asiakaslähtöisen palveluliiketoiminnan kehittäminen uusien palvelujen
ja uuden liiketoiminnan kehittämisen näkökulmasta. Opinnoissa tutustutaan myös yrittäjyyden luomiin
mahdollisuuksiin.

Koulutusohjelmassa perehdytään moniin organisaation toiminnan kannalta merkittäviin asioihin kuten viestintään,
johtamiseen ja oikeudellisiin kysymyksiin. Merkittävää on yleinen ihmissuhdeosaaminen sekä vuorovaikutus-,
yhteistyö- ja ryhmätyöskentelytaidot.

Tietojenkäsittelyn koulutusohjelman keskeisiä osaamisalueita ovat ohjelmistotuotanto, käyttäjäkeskeinen
suunnittelu, käytettävyys, digitaalinen media ja viestintä sekä verkkopalvelujen kehittäminen. Ammatillisten taitojen
lisäksi koulutusohjelmassa kehitetään yleisiä työelämävalmiuksia (yleiset kompetenssit): oppimisen taitoja, eettistä
osaamista, työyhteisöosaamista, innovaatio-osaamista ja kansainvälistymisosaamista.

Opetussuunnitelman rakenne

Tietojenkäsittelyn koulutusohjelmassa opinnot jakautuvat perusopintoihin, ammattiopintoihin, vapaasti valittaviin
opintoihin, harjoitteluun ja opinnäytetyöhön. Kaikille pakollisten yhteisten opintojen laajuus on 180 op. Tämä sisältää
30 op harjoittelua ja 15 op laajuisen opinnäytetyön.

Opinnot jakautuvat teemoihin, jotka sisältävät vaihtelevan määrän opintojakso. Suoritettavat teemat on kuvattu
kuvassa 1. Pakollisiin alaan opintoihin kuuluu opintoja monipuolisesti vuorovaikutteisen verkkomedian alueelta.
Tutkinnon täydentää 30 op valinnaisia opintoja, jotka opiskelija voi valita sekä tietojenkäsittelyn valinnaisista
opinnoista että Laurean muista koulutusohjelmista. Vapaasti valittavia opintoja opiskelija voi suorittaa myös muissa
ammatti- tai tiedekorkeakouluissa. Osan tutkinnosta voi halutessaan suorittaa ulkomaan vaihdossa.

Osa liiketalouden ja viestinnän opinnoista kahtena ensimmäisen opiskeluvuotena suoritetaan Keravalla kaikkien
koulutusalojen (liiketalous, tietojenkäsittely ja matkailu) yhteisinä opintoina. Tällöin opiskelijaryhmät sekoittuvat eri
alojen kesken ja nämä yhteiset opinnot on mahdollista suorittaa myös englanninkielellä.




Kuva 1 Opintojen rakenne: teemat ja lukuvuodet

Koulutusohjelman laadunvarmistus

Laadunvarmistus tapahtuu suunnitelmallisesti Laurean Laadunvarmistusjärjestelmän mukaisesti. Laurean yhteisiä
palautteita kerätään opintojen alussa, keskivaiheilla sekä valmistumisen yhteydessä. Lisäksi tehdään joka toinen
vuosi hyvinvointikysely toisen vuosikurssin opiskelijoille. Kyselyt hoidetaan keskitetysti Laurean hallinnosta.
Toimipisteessä on nimetty henkilö, joka vastaa kyselyiden käytännön järjestelyistä sekä tulosten tallentamisesta
yhteisille tietokoneasemille, jossa ne ovat henkilökunnan käytössä. Eri vaiheiden palautteita käsitellään
opiskelijoiden sekä henkilökunnan kanssa ja keskustelujen perusteella valitaan seuraavan toimintavuoden
kehittämiskohteet. Keravan Laureassa toimii myös hyvinvointiryhmä, joka käsittelee hyvinvointikyselyn tulokset.

Opetussuunnitelman ja opetuksen toteutuksen arviointi tapahtuu opintojaksopalautteiden muodossa.
Kunkin lukukauden alussa opintojaksosta vastaavat henkilöt määrittelevät opintojaksonsa palautteenkeruun
ajankohdat ja käsittelytavat. Palautetta käsitellään opiskelijoiden ja henkilökunnan kanssa. Käsittelyn tuloksena
tuotetaan opintojaksokohtainen huoltokirja, jossa määritellään opintojakson kehittämisen kohteet sekä erityiset
onnistumiset. Huoltokirjat talletetaan oppimisalustalle, jossa ne ovat tulevien opintojen suunnittelijoiden käytössä.

Lisäksi laadunvarmistukseen liittyvää tietoa kerätään erilaissa henkilökohtaisissa opiskelijoiden kanssa
käytävistä keskusteluista, työharjoittelupalautteista, opinnäyteprosessissa syntyvistä palautteista sekä työelämän
yhteistyökumppaneiden lausunnoista.

Opetussuunnitelman määrällistä arviointia tehdään vuosittain AMKOTA-tilastoinnin yhteydessä sekä puolivuosittain
tehtävän suoritusten seurannan kautta.
                                                             1. vuosi       2. vuosi       3. vuosi       4. vuosi
OP      OPINNOT                                                     60             60             60             30
E001    TIETOJENKÄSITTELYN PERUSTEET
E0001   Kasvu IT-alan ammattilaiseksi                                   5
E0002   Tietotekniikka työvälineenä                                     5
00202   Englannin kielen osaamisen lähtötasotesti                       0
00194   Englannin kielen valmentavat opinnot                            3
E002    KÄYTTÖLIITTYMÄT
E0003   Verkkosivuston kehittäminen                                 10
E0004   Käyttöliittymän visuaalisen suunnittelun perusteet              5
E0005   Mediaelementtien suunnittelu ja toteutus                        5
E003    PALVELULIIKETOIMINTA
E0038   Palveluliiketoiminta                                            5
E0043   Innovatiivinen tuotekehitys                                     5
E0045   Yrittäjyys                                                      5
E0048   Svenska för affärslivet                                         5
00634   Ruotsin kielen suullinen taito                                  0
00635   Ruotsin kielen kirjallinen taito                                0
00203   Ruotsin kielen osaamisen lähtötasotesti                         0
00195   Ruotsin kielen valmentavat opinnot                              3
00636   Suomen kielen kirjallinen taito                                 0
00637   Suomen kielen suullinen taito                                   0
E004    OHJELMISTOTUOTANTO
E0006   Tiedonhallinta ja tietokantojen perusteet                       5
E0007   Ohjelmoinnin perusteet                                          5
E0008   Olio-ohjelmointi                                                               5
E9903   Ohjelmistotuotteen vaatimustenhallinta                                         5
E0009   Käyttäjäkeskeinen suunnittelu                                              10
E005    ORGANISAATION TOIMINTA JA VIESTINTÄ
E0052   Työyhteisö ja johtaminen                                                       5
E0055   Intercultural Communication                                                    5
E0017   Organisaation prosessit                                                        5
E0018   Työelämän viestintävalmiudet                                                   5
E0019   Matematiikka ja tilastollinen tutkimus                                         5
E0020   IT-yrityksen oikeudelliset kysymykset                                                         5
E006    PALVELUTUOTANTO
E0011   Ohjelmistokehitys                                                          10
E0012   Vuorovaikutteiset verkkosovellukset                                                           5
E0016   Verkkoliiketoiminta                                                                           5
E007    TIETOJENKÄSITTELYN VALINNAISET
        OPINNOT
E0021   Käytettävyystutkimus                                                           5
E0022   Verkkopalvelun hallinnointi                                                    5
E0023   Verkkopalvelun testaus ja käyttöönotto                                         5
E0024   Mobiilisovelluskehitys                                                     10
E0025   Ääni- ja videotuotanto                            5
E0026   2D-animaatio                                      5
E0027   Käyttöjärjestelmät ja verkot                      5
E0028   Tietotekniset ratkaisut yhteisöviestinnän         5
        kehittämisessä
E008    TIETOJENKÄSITTELYN
        TYÖELÄMÄOSAAMINEN
01235   Käytännön palvelukehitysprojekti                       5
E0056   Tietojenkäsittelyn harjoittelu                        30
E009    OPINNÄYTETYÖ
00043   Opinnäytetyö                                          15
125     VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT
E0122   Projekti                                                    5
                                                    60   60   60   30
E001 TIETOJENKÄSITTELYN PERUSTEET, 10 op

Kuvaus:
Opiskelija kiinnittyy valitsemalleen alalle ja motivoituu tavoittelemaan tutkintoa alalta. Opiskelija tutustuu
opiskeluympäristöön kokonaisuudessaan (opetussuunnitelma, opetusmenetelmä, opiskelijatoverit).

Opiskelija osaa:
• hahmottaa itsensä kehittämisen tavoitteita ja valita kehittämisen kohteita sekä määritellä henkilökohtaisen
oppimisen tavoitteet ja suunnitelmat
• opiskelun edellyttämät tietotekniikan perustaidot

Sisältö:
Teeman opintojaksot muodostavat kokonaisuuden, jonka lähtökohdat määräytyvät opiskelijan omista lähtökohdista
ja alalla menestymisen edellytyksistä. Alalla tarvittavan ydinosaamisen ja tulevaisuuden tutkimuksen avulla
hahmotetaan tärkeitä kehittämiskohteita ja muodostetaan kestävä pohja motivoitumiselle ja kehittäjäksi oppimiselle.

Osaamisen kehittyminen:
Teema on aloitusteema ja sijoittuu ammatillisen kasvun alkuun ensimmäiseen opintovuoden aloitukseen.
Oppimisprosessin lähtökohta on alan- ja alueen kehittäminen. Opiskelijan omat tavoitteet ja kehittämisen kohteet
laaditaan henkilökohtaiseksi opintosuunnitelmaksi.


E0001 Kasvu IT-alan ammattilaiseksi, 5 op

Opiskelija osaa:
• viestiä tehokkaasti suullisesti ja kirjallisesti vuorovaikutuksessa toisten opiskelijoiden kanssa
• analysoida tietojenkäsittelyn tulevaisuuden osaamistarpeita
• toteuttaa henkilökohtaisen opintosuunnitelman
• hyödyntää alan tietolähteitä suomeksi ja englanniksi
• osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
• osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti

Opintojakson sisältö:
• argumentoiva kirjoittaminen ja suullinen esitys
• laurealainen oppimisen toimintamalli
• alan ydinosaamisalueet
• henkilökohtaisen opintosuunnitelman luonti kehittämis- ja tiedontarpeen analysoinnin perusteella
• soveltavan tutkimus- ja kehitysprosessin suunnittelu, toteutus ja arviointi
• työskentely itsenäisesti, ryhmässä ja osana verkostoa

Opintojakson kuvaus:
Opiskelijaryhmät kartoittavat tietojenkäsittelyn ydinosaamista ja tulevaisuuden osaamistarpeita. Tavoitteena on
perehtyä osaamisen kehittämiseen ja viestintään. Opintojakso antaa perusvalmiudet opiskelu-uran suunnitteluun.


E0002 Tietotekniikka työvälineenä, 5 op

Opiskelija osaa:
• käyttää alan yleisiä työmenetelmiä, -välineitä ja laitteita
• tietojenkäsittelyn perusteoriat
• hyödyntää tehokkaasti tiedonhaku- ja informaatiopalveluita
• osaa hyödyntää tieto- ja viestintätekniikkaa oman alansa tehtävissä

Opintojakson sisältö:
• työkalujen, työmenetelmien ja työasemien osaaminen
• tietokoneen toiminta ja käyttöjärjestelmät
• tiedon esittäminen ja tiedon hakeminen

Opintojakson kuvaus:
Opintojakson tavoitteena on varmistaa työvälineohjelmien käytön osaaminen henkilökohtaisen viestinnän välineenä
yleisiä standardeja noudattaen. Opiskelijat perehtyvät myös tietokoneen toimintaan ja käyttöjärjestelmiin sekä
tiedonhaun perusteisiin.

Opintojakso antaa opiskelijalle perusvalmiudet tietojenkäsittelyn opiskeluun.


00202 Englannin kielen osaamisen lähtötasotesti, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Opintojen alkaessa kaikki opiskelijat osallistuvat ruotsin ja englannin kielen lähtötasotesteihin, jos nämä kielet
sisältyvät ammattikorkeakouluopintojen edellytyksenä olevaan aiempaan tutkintotodistukseen tai opiskelijat ovat
saaneet kyseisten kielten opetusta aikaisemmin. Lähtötasotesti on kaikilla koulutusaloilla sama ja siihen voi
osallistua vain kerran. Alan vaihto Laurean sisällä ei edellytä uutta testiä. Testin avulla varmennetaan opiskelijan
valmiudet kieliopintojen aloittamiseksi. Ellei opiskelija selviydy lähtötasotestistä, hän osallistuu kielen valmentavalle
opintojaksolle opintojen alkuvaiheessa. Suoritettuaan valmentavat opinnot hyväksyttävästi opiskelija saa
opintopisteitä luettavaksi vapaasti valittaviin opintoihin.


00194 Englannin kielen valmentavat opinnot, 3 op

Opiskelija osaa:
• englannin perussanaston ja kieliopin
• hyödyntää erilaisia menetelmiä kielitaitonsa kehittämisessä

Opintojakson sisältö:
• englannin kielen keskeiset rakenteet
• englannin kielen perussanasto

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija harjoittaa viestintätaitojaan englannin kielessä kehittääkseen valmiuksiaan osallistua englannin kielen
varsinaisiin opintoihin.


E002 KÄYTTÖLIITTYMÄT, 20 op

Kuvaus:
Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja kehittää toimeksiantajan strategisia tavoitteita tukevia, visuaaliselta
ilmeeltään laadukkaita käyttöliittymiä soveltavan tutkimus- ja kehittämistoiminnan avulla.

Opiskelija osaa:
• toimia kehittäjänä digitaalisen median käyttöliittymiä tuottavissa monipuolisissa ympäristöissä

Sisältö:
Teema sijoittuu ammatillisen kasvun ensimmäiseen vaiheeseen tuottaen opiskelijalle digitaalisen median
perusosaamisen, jonka varassa hän pystyy kehittämään osaamistaan. Autenttiset kehittämishankkeet suuntaavat,
syventävät, konkretisoivat ja jäsentävät oppimisprosessia.

Osaamisen kehittyminen:
Teeman sisältämä digitaalisen median verkkoviestintäosaaminen on perustana tietojenkäsittelyn
ammatillistiedolliselle ja ammatillistaidolliselle osaamiselle. Teeman opintojaksot muodostavat osaamisen
kokonaisuuden, jolla opiskelija voi toimia verkkoviestinnän kehittäjänä globaalissa toimintaympäristössä sekä
vaikuttajana monialaisessa osaamisverkostossa. Opiskelija osaa työssään käyttää soveltavaa, tutkiva ja kehittävää
otetta ja tutkia ja kehittää olemassa olevia käyttöliittymiä.


E0003 Verkkosivuston kehittäminen, 10 op

Opiskelija osaa:
• käyttää verkkojulkaisun keskeisiä työvälineitä ja tekniikoita
• kehittää ja julkaista verkossa esitettäviä sisältöjä
• kuvata, kehittää ja toteuttaa käyttöliittymiä toimeksiantajan strategisten tavoitteiden tukemisen näkökulmasta
• analysoida verkkosisältöjen erilaisia toteutusratkaisuja
• arvioida www-sivustojen kehittämistarpeita ja käyttökelpoisuutta
• hyödyntää tietoverkkoa tietoliikennealustana
• toimia vastuullisena toimijana digitaalisen median projektimuotoisessa tuotannossa
• kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta
• osaa työskennellä projekteissa

Opintojakson sisältö:
• www-sivuston suunnittelu, kehittäminen ja julkaisu
• käyttöliittymäsuunnittelun perusteet
• selainpohjaisen käyttöliittymän tekninen toteutus
• verkkoviestintä ja käsikirjoittamisen vaatimukset
• projektimuotoinen työskentely
• tietoverkko työskentely-ympäristönä

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksolla opiskelijat suunnittelevat, kehittävät ja toteuttavat sisällöltään harkittuja ja rakenteellisesti oikeellisia
www-sivustoja. Opintojaksolla luodaan valmiudet digitaalisen median projektimuotoiseen työskentelyyn
osallistumiselle sekä alan keskeisten työvälineiden hallintaan.


E0004 Käyttöliittymän visuaalisen suunnittelun perusteet, 5 op

Opiskelija osaa:
• soveltaa visuaalisen suunnittelun perusteita ja teoriaa käyttöliittymän suunnittelussa
• kehittää luovasti www-sivustolle aihetta ilmentävän visuaalisen ilmeen
• digitaalisten kuvien tuotantoprosessin, kuvien säätämisestä muokkaamiseen ja multimediaelementtien luomiseen
• hyödyntää vektorigrafiikkaa digitaalisen median tuotantovälineenä sekä tuntee perusteet yritysgrafiikan
toteuttamiseen

Opintojakson sisältö:
• digitaalinen kuvankäsittely ja kuvien optimointi
• vektorigrafiikkaohjelmien käyttö mediaelementtien toteuttamisessa
• mediaelementtien liittäminen osaksi verkkosivuja
• käyttöliittymän visuaalinen suunnittelu
• organisaation www-sivuston visuaalisen ilmeen toteuttaminen

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksolla opitaan hyödyntämään vektorigrafiikan ja digitaalisen median työvälineitä multimediaesitysten
tuotannossa. Opiskelijat luovat organisaation tarpeisiin soveltuvan Internet-sivuston designin ja perehtyvät
tuotannon perusprosesseihin.


E0005 Mediaelementtien suunnittelu ja toteutus, 5 op

Opiskelija osaa:
• tuottaa 2D-animaatioita ja hyödyntää niitä digitaalisen median viestinnän kehittämisessä
• videokuvauksen tekniikat
• videoiden editointimenetelmät sekä liittämisen osaksi verkkoviestintää
• editoida ja renderöidä äänitiedostoja osaksi multimediaesityksiä
• toteuttaa luovasti kuvankäsittelyn ja vektorigrafiikan avulla käyttöliittymän multimediaelementtejä
• ottaa huomioon kansainväliset trendit visuaalisessa suunnittelussa
• osaa ottaa työssään huomioon alansa kansainvälisyys-kehityksen vaikutuksia ja mahdollisuuksia

Opintojakson sisältö:
• 2D-animaatio-ohjelmien käyttö verkko- ja multimediaesitysten toteutukseen
• Videokuvauksen perusteet
• Video ja audiotiedostojen editointi ja muokkaaminen verkkoon
• digitaalisen median tuotanto-ohjelmien yhteiskäyttö
• digitaalisen median tuotannon suunnittelu ja käsikirjoittaminen

Opintojakson kuvaus:
Opiskelijat tuottavat ja optimoivat mediaelementtejä osaksi multimediaesityksiä halutun sivuston visuaalisen ilmeen
saavuttaen. Opintojaksolla käydään läpi 2D-animaatioiden tuotantoprosessi ja rakenteen suunnittelu. Opintojaksolla
hyödynnetään animaatioita multimediaesityksissä sekä liitetään niitä osaksi muuta verkkoviestintää.

Edeltävät opinnot:
Käyttöliittymän visuaalisen suunnittelun perusteet –opintojakso tai vastaavat tiedot.


E003 PALVELULIIKETOIMINTA, 20 op

Kuvaus:
Opiskelija saa perusvalmiudet yrityksen liiketoiminnan kehittämiseen ja tuntee palveluliiketoiminnan
perusperiaatteet. Opiskelija osaa jäsentää oman alansa elinkeinoelämää. Opiskelija suorittaa toisen kotimaisen
kielen virkamiestutkinnon.

Opiskelija osaa:
• tarkastella kokonaisvaltaisesti yrityksen palveluliiketoimintaa
• toimia työyhteisössä ruotsin kielellä

Sisältö:
Teeman opintojaksot muodostavat palveluliiketoiminnan kehittämisen kokonaisuuden. Yksittäisten yritysten
toiminnan tasolla tarkastelun lähtökohtana toimivat yritysten liiketoimintamallit. Alan yritysten perusprosesseihin
liittyen keskeistä on tuotteiden/palvelujen markkinointiin, myyntiin, asiakkuuksien hallintaan ja liiketoiminnan ohjaus-
ja tukiprosesseihin liittyvä osaaminen.

Osaamisen kehittyminen:
Teeman sisältämä palveluliiketoiminnan osaaminen muodostaa perustan tradenomin tutkinnon
liiketalousosaamiselle. Opinnot sijoittuvat ensimmäiseen opiskeluvuoteen. Opiskelija voi halutessaan syventää
liiketaloudellista osaamistaan valitsemalla valinnaisopintojaan liiketalouden koulutusohjelman tarjonnasta.


E0038 Palveluliiketoiminta, 5 op

Opiskelija osaa:
Opintojaksolla opiskelijat laativat yrityskuvauksen.
Opiskelija tuntee oman alansa yrityksiä ja organisaatioita sekä kykenee luomaan henkilökohtaisia
työelämäyhteyksiä ja verkostoja
Opiskelija osaa toimia alansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
Opiskelija osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita


Opintojakson sisältö:
Mikä on yritys?
Mitä yrityksen tilinpäätös kertoo?
Mitä ovat sidosryhmät, verkostot ja klusterit ja kuinka ne rakentuvat?


Opintojakson kuvaus:
Opintojaksolla opiskelijat tuottavat yrityksen ulkoisen kuvauksen, joka pitää sisällään selvityksen yrityksen
toimintaympäristöstä, sidosryhmistä, klustereista ja verkostoista sekä talouden peruskysymyksistä.


E0043 Innovatiivinen tuotekehitys, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa käyttää luovan työskentelyn periaatteita ja soveltaa niitä tuote- ja palvelukehitysprosessissa ja
asiakaslähtöisen toiminnan suunnittelussa.
Opiskelija osaa tutkia ja analysoida asiakkaita ja markkinoita ja toimia yrittäjämäisesti innovatiivisten tuotteiden ja
palveluiden kehittämisprosessin eri vaiheissa.
Opiskelija kykenee innovatiiviseenongelmanratkaisuun ja päätöksentekoon työssään.


Opintojakson sisältö:
Miten tuote- ja palveluiden kehittämisen prosessi toteutetaan osana tuottavaa liiketoimintaa?
Miten toteutetaan asiakaslähtöistä tuote- ja palvelukehitystä koti- ja kansainvälisille markkinoille?

Opintojakson kuvaus:
Asiakaslähtöinen tuote- ja palvelukehitysosaaminen on asiakaspotentiaalin tunnistamista, tarpeiden määrittelyä ja
tuote- sekä palvelukehittämisprosessin eri osa-alueiden kustannustehokasta käyttöä liiketaloudellisten tavoitteiden
saavuttamiseksi.


E0045 Yrittäjyys, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa laatia liiketoimintasuunnitelman ja arvioida liikeidean toteutuskelpoisuutta. Opiskelija osaa tehdä
yritystä perustettaessa välttämättömät laskelmat sekä laatia yrityksen perustamiseen tarvittavat asiakirjat. Opiskelija
hallitsee yrittäjämäisen toimintatavan. Opiskelija omaa valmiuksia yrittäjyyteen.

Opintojakson sisältö:
Mitä on yrittäjyys? Mikä on liiketoimintasuunnitelman tarkoitus?

Mikä on liiketoimintasuunnitelman keskeinen sisältö?
Mitä laskelmia liiketoimintasuunnitelma sisältää?


Opintojakson kuvaus:
Opintojaksolla opiskelijat suunnittelevat omaa aloittavaa yritystoimintaa ideoimaansa palveluun liittyen.


E0048 Svenska för affärslivet, 5 op

Opiskelija osaa:
Kuvailla omaa koulutustaan, yrittäjäominaisuuksiaan ja työtehtäviään ruotsiksi yritysympäristössä. Opiskelija oppii
hallitsemaan tavallisimmat asiakaspalvelutilanteet ruotsiksi sekä laatimaan yrityskuvauksen kuin myös esittelemään
sen ruotsiksi.Opiskelija saavuttaa eurooppalaisen viitekehyksen mukaisen taitotason B.2.

Opintojakson sisältö:
Mitkä ovat liiketalouden/tietojenkäsittelyn/matkailualan peruskäsitteet ruotsiksi?
Millaisia eroja Pohjolan eri yritys- ja yhteisökulttuureissa on?
Miten tunnistan omat ominaisuuteni näille aloille


Opintojakson kuvaus:
Ammatillinen kielitaito tarkoittaa liiketalouden/tietojenkäsittelyn/matkailualan peruskäsitteiden hallintaa kohdekielellä.
Opiskelijat perehtyvät liiketoiminnan peruskäsitteisiin ja tärkeimpiin viestintätilanteisiin asiakaspalvelussa, tutustuvat
Pohjolan eri kulttuureihin ja tunnistavat omaa osaamistaan.



00634 Ruotsin kielen suullinen taito, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Tämä opintojakso on ruotsin kielen suullisen taidon arvioinnin merkitsemistä varten.
00635 Ruotsin kielen kirjallinen taito, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Tämä opintojakso on ruotsin kielen kirjallisen taidon arvioinnin merkitsemistä varten.


00203 Ruotsin kielen osaamisen lähtötasotesti, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Lähtötasotestin tekevät ne, joilla ruotsi sisältyy ammattikorkeakouluopintojen edellytyksenä oleviin aiempiin
opintoihin, eivät kuitenkaan ne, joitten koulusivistyskieli on ruotsi.

Opintojen alkaessa kaikki opiskelijat osallistuvat ruotsin ja englannin kielen lähtötasotesteihin, jos nämä kielet
sisältyvät ammattikorkeakouluopintojen edellytyksenä olevaan aiempaan tutkintotodistukseen tai opiskelijat ovat
saaneet kyseisten kielten opetusta aikaisemmin. Lähtötasotesti on kaikilla koulutusaloilla sama ja siihen voi
osallistua vain kerran. Alan vaihto Laurean sisällä ei edellytä uutta testiä. Testin avulla varmennetaan opiskelijan
valmiudet kieliopintojen aloittamiseksi. Ellei opiskelija selviydy lähtötasotestistä, hän osallistuu kielen valmentavalle
opintojaksolle opintojen alkuvaiheessa. Suoritettuaan valmentavat opinnot hyväksyttävästi opiskelija saa
opintopisteitä luettavaksi vapaasti valittaviin opintoihin.


00195 Ruotsin kielen valmentavat opinnot, 3 op

Opiskelija osaa:
• ruotsin perussanaston ja kieliopin
• hyödyntää erilaisia menetelmiä kielitaitonsa kehittämisessä

Opintojakson sisältö:
• ruotsin kielen keskeiset rakenteet
• ruotsin kielen perussanasto

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija harjoittaa viestintätaitojaan ruotsin kielessä kehittääkseen valmiuksiaan osallistua ruotsin kielen
varsinaisiin opintoihin.


00636 Suomen kielen kirjallinen taito, 0 op


00637 Suomen kielen suullinen taito, 0 op


E004 OHJELMISTOTUOTANTO, 30 op

Kuvaus:
Opiskelija osaa toimia digitaalisen ja vuorovaikutteisen median suunnittelu-, toteutus- ja kehitystehtävissä. Opiskelija
työskentelee käyttäjäkeskeisen suunnitteluprosessin mukaisesti soveltavaa tutkimus- ja kehitystoimintaa
hyödyntäen.

Opiskelija osaa:
• toimia kehittäjänä digitaalisen median monipuolisissa toimintaympäristöissä
• kehittää osaamistaan digitaalisen median ratkaisujen suunnittelussa ja toteutuksessa

Sisältö:
Teeman opintojaksot muodostavat pohjan digitaalisen median tuotannon osaamiselle. Opintojaksoissa perehdytään
vuorovaikutteisen verkkomedian suunnittelu- ja toteutusmenetelmiin.

Osaamisen kehittyminen:
Teema sijoittuu ammatillisessa kasvussa keskivaiheille. Teema tuottaa opiskelijoille kestävän pohjan osaamiselle,
jota voi myöhemmissä opinnoissa ja valinnaisopintojen kautta syventää haluamaansa suuntaan.
E0006 Tiedonhallinta ja tietokantojen perusteet, 5 op

Opiskelija osaa:
• hallinnoida ja käyttää relaatiotietokantoja
• suunnitella ja toteuttaa relaatiotietokantoja
• käyttää käsiteanalyysimenetelmiä reaalimaailman kohteiden mallintamiseen
• käyttää SQL-kieltä tietokannan hallinnan välineenä

Opintojakson sisältö:
• tietokantojen perusteet
• relaatiotietokannat ja tiedonhallintajärjestelmät
• tietokantojen ideointi ja kehittämismenetelmät
• relaatiotietokantojen suunnittelu, toteutus ja hallinnointi
• käsiteanalyysi, tarveanalyysi ja SQL-kyselykieli

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksolla syntyvä osaaminen on tietokantojen kehittämisosaamisen perusta. Opintojakso antaa valmiudet
käyttäjävetoisen digitaalisen mediatuotteen rakennesuunnitteluun.

Edeltävät opinnot:
Tietotekniikka työvälineenä -opintojakso tai vastaavat tiedot.


E0007 Ohjelmoinnin perusteet, 5 op

Opiskelija osaa:
• ohjelmointikielen perussyntaksin ja rakenteen
• suunnitella, toteuttaa ja testata pienimuotoisia ohjelmia hyvää ohjelmointitapaa noudattaen
• kykenee luovaan ongelmanratkaisuun ja työtapojen kehittämiseen

Opintojakson sisältö:
• ohjelmoinnin peruskäsitteet
• pseudokoodi ja vuokaaviot
• ohjelmointikielen perusrakenteet
• ohjelmoinnin logiikka
• lähdekoodin kommentointi

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksolla opiskelijat oppivat ensimmäisen ohjelmointikielen. Opiskelijat tuottavat pienimuotoisia ohjelmia ja
harjoittelevat loogisten ongelmien ratkaisemista.

Edeltävät opinnot:
Tietokone työvälineenä –opintojakso tai vastaavat tiedot.


E0008 Olio-ohjelmointi, 5 op

Opiskelija osaa:
• soveltaa olio-ohjelmoinnin periaatteita ohjelmistokehitystyössä
• suunnitella oliorakenteisia sovelluksia käyttäen standardoituja kuvausmenetelmiä
• hyödyntää sovelluskirjastoja ohjelmistokehitystyössä

Opintojakson sisältö:
• luokat ja oliot
• taulukot ja muut yksinkertaiset tietorakenteet
• periytyminen ja rajapintaluokat
• poikkeusten käsittely
• mallinnuskielet
• sovelluskirjastot

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksolla opiskelijat oppivat ohjelmoimaan sovelluksia käyttäen oliorakenteita. Olioiden kuvausmenetelmät
tulevat tutuiksi ohjelmistosuunnittelutyössä. Kurssilla tuotetaan oliorakenteisia graafisia käyttöliittymiä.

Edeltävät opinnot:
Ohjelmoinnin perusteet -opintojakso tai vastaavat tiedot.


E9903 Ohjelmistotuotteen vaatimustenhallinta, 5 op

Opiskelija osaa:
• käyttää ohjelmistotuotannon menetelmiä
• kommunikoida asiakkaiden kanssa käyttäjävaatimusten määrittämiseksi
• määritellä käyttäjälähtöiset ohjelmisto- ja käytettävyysvaatimukset
• dokumentoida ohjelmistomääritykset ja -vaatimukset

Opintojakson sisältö:
• ohjelmistotuotannon osa-alueet
• vaatimusten hallinta ja käytettävyysvaatimukset
• spesifikaatiot ja dokumentointi
• laadunhallinta kehittämisessä
• tuotteen hallinta

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksolla tutustutaan ohjelmistotuotannon osa-alueisiin käyttäjälähtöisten vaatimusten mukaisten ohjelmistojen
kehittämiseksi. Opintojakso antaa valmiudet toimia ohjelmistotuotantoprojekteissa sekä ohjelmistojen
määrittelytehtävissä.

Edeltävät opinnot:
Ohjelmoinnin perusteet -opintojakso tai vastaavat tiedot.


E0009 Käyttäjäkeskeinen suunnittelu, 10 op

Opiskelija osaa:
• suunnitella, toteuttaa ja hallinnoida käyttäjäkeskeisen suunnittelu- ja tuotantoprosessin
• hahmottaa konseptisuunnittelun ja luovan ongelmanratkaisun menetelmien mahdollisuudet suunnitteluprosessissa
• organisoida, analysoida ja raportoida käyttäjätutkimuksen alan eettisten normien mukaisesti
• hyödyntää prototyyppejä käyttöliittymäsuunnittelussa
• toteuttaa tutkimus- ja kehittämishankkeita soveltaen alan olemassa olevaa tietoa ja menetelmiä

Opintojakson sisältö:
• käyttäjäkeskeinen suunnittelu
• käyttäjä- ja käytettävyystutkimus
• esteetön suunnittelu
• iteratiivinen tuotekehitys
• ideointimenetelmät ja konseptointi
• käytettävyyden arviointi ja arviointimenetelmät

Opintojakson kuvaus:
Opiskelijat tekevät suorittamansa käyttäjätutkimuksen pohjalta digitaalisen palvelutuotteet suunnittelua ja
prototyyppiperustaista ideointia. Opintojakso antaa valmiudet toimia digitaalisen median alan suunnittelu- ja
tuotantoprosessissa sekä osallistua tutkimus- ja kehitystoimintaan.

Edeltävät opinnot:
Verkkosivuston kehittäminen -opintojakso tai vastaavat tiedot.
E005 ORGANISAATION TOIMINTA JA VIESTINTÄ, 30 op

Kuvaus:
Opiskelija perehtyy erilaisiin organisaation toiminnan ohjaamisen ja johtamisen näkökulmiin. Opiskelija saa hyvät
viestinnälliset valmiudet niin kotimaisissa kuin kansainvälisissä ja monikulttuurisissakin ympäristöissä.


E0052 Työyhteisö ja johtaminen, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa arvioida organisaation kulttuuria, toimintaa, HR-prosesseja ja johtamista. Hän osaa käyttää
vuorovaikutustaitoja tuloksellisen toiminnan aikaansaamiseksi.
Opiskelija osaa toimia työyhteisön jäsenenä ja edistää yhteisön hyvinvointia.
Opiskelija kykenee työn johtamiseen ja itsenäiseen työslentelyyn asiantuntijatehtävissä


Opintojakson sisältö:
Mistä työyhteisön toiminnallinen kokonaisuus rakentuu?
Mitkä ovat HR-prosessit?
Kuinka organisaatiota johdetaan vastuullisesti sisäiset ja ulkoiset sidosryhmät huomioiden?

Opintojakson kuvaus:
Työyhteisö on psykologis-sosiaalinen kokonaisuus, jossa yksilöt toimivat yhdessä yhteisten päämäärien
saavuttamiseksi. Johtaminen on organisaation erilaisten resurssien optimaalista yhdistämistä strategian mukaisesti.
Asianmukaisilla johtamiskäytänteillä, henkilöstöprosesseilla ja viestinnällä edistetään organisaation arvoja,
kulttuuria, tavoitteiden saavuttamista ja työhyvinvointia.


E0055 Intercultural Communication, 5 op

Opiskelija osaa:
Projektin aikana opiskelija oppii monikulttuurisesti englanniksi kokousviestintää ja julkaisun tuottamista kirjallisesti
englanniksi valitsemastaan aiheesta.
Opiskelija kykenee monikulttuuriseen yhteistyöhön.


Opintojakson sisältö:
Miten eri kulttuuritaustoista tulevien ihmisten toimintatavat yhdistetään?
Miten monikulttuurisuus tulee huomioida viestintätilanteissa?
Miten hallinnoidaan monikulttuurista projektia ja miten se saadaan toteutumaan?

Opintojakson kuvaus:
Opintojakson aikana opiskelijat toteuttavat projektin ja dokumentoivat sen. Opiskelijat (kaikki) tuottavat opintojakson
aikana verkko- tai printtijulkaisun. The study unit will be offered in English.


E0017 Organisaation prosessit, 5 op

Opiskelija osaa:
• analysoida ja kuvata organisaation keskeisiä toimintoja ja prosesseja
• hyödyntää organisaatiossa olevia järjestelmiä yrityksen toiminnan laadun kehittämisessä
• hyödyntää tietojärjestelmiä organisaation toiminnan ohjauksessa

Opintojakson sisältö:
• prosessien mallinnus ja kuvaus
• laatujärjestelmät
• tietojärjestelmän toiminnan ohjauksessa
• organisaation tietojärjestelmien kokonaisuus

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksolla opiskelijat perehtyvät organisaation prosesseihin ja laatujärjestelmiin. Opiskelija hankkii tietoa
yleisimmistä toiminnanohjausjärjestelmistä.

Edeltävät opinnot:
Palveluliiketoiminta –teeman opinnot tai vastaavat tiedot.


E0018 Työelämän viestintävalmiudet, 5 op

Opiskelija osaa:
• toteuttaa ja arvioida organisaation viestintää suomeksi ja englanniksi
• viestiä asiantuntijana itsestään, tehtävistään ja työyhteisöstään
• alansa työtehtävissä ja niissä kehittymisessä tarvittavan kielitaidon
• toimia työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa

Opintojakson sisältö:
• viestinnän tehtävät verkostoissa ja organisaatiossa
• kokous ja neuvottelutaidot
• liike-elämän tekstien tuottaminen
• asiantuntijan viestintäosaaminen
• organisaatioviestinnän suunnittelu, toteuttaminen ja arviointi

Opintojakson kuvaus:
Opintojakson näkökulmana on toimiva organisaatioviestintä. Opintojakson osaaminen on viestinnällisin keinoin
vaikuttamista yksilö-, työyhteisö- ja verkostotasoilla. Suomenkielisten työorganisaatioiden lisäksi perehdytään
englantia työkielenään käyttävien organisaatioiden viestintään. Opintojakso toteutetaan kaksikielisenä (suomi ja
englanti).

Edeltävät opinnot:
Hyväksytysti suoritettu englannin kielen lähtötasotesti.


E0019 Matematiikka ja tilastollinen tutkimus, 5 op

Opiskelija osaa:
• tehdä tilastollista tutkimusta
• tehdä johtopäätöksiä tutkimuksen tuloksista
• raportoida tulokset ja johtopäätökset
• hyödyntää matemaattista osaamista talouden peruskysymyksissä

Opintojakson sisältö:
• kvantitatiivisen tutkimuksen menetelmät
• tilastollinen analysointi
• tulosten raportointi
• talousmatematiikan perusteet

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksolla opiskelijat saavat valmiudet ohjelmistojen ja verkkopalveluiden arviointiin tilastollisin keinoin
standardoituja mittausvälineitä käyttäen. Opiskelijat oppivat hyödyntämään matemaattisia valmiuksiaan
liiketoiminnassa.


E0020 IT-yrityksen oikeudelliset kysymykset, 5 op

Opiskelija osaa:
• toimia oikeusjärjestelmän säännösten mukaisesti yrityksen johtajana, esimiehenä ja työntekijänä
• soveltaa immateriaalioikeudellista lainsäädäntöä laatiessaan kaupallisia viestejä ja tuottaessaan ohjelmistoja ja
sisältöjä verkkoon

Opintojakson sisältö:
• oikeusjärjestelmän perusteet
• sopimusoikeus, erityisesti tavaroiden ja palveluiden kaupan osalta
• yrityksen perustamiseen ja hallintoon liittyvät oikeussäännöt
• työoikeus
• markkinointioikeuden perusteet
• tekijänoikeus ja lähioikeudet

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksolla opiskelijat perehtyvät Suomen oikeusjärjestelmään, erityisesti sopimus- ja yritysoikeuden osalta. He
tunnistavat oikeusjärjestelmän esimiehelle ja työntekijälle asettamat velvoitteet. Lisäksi opiskelijat oppivat it-alalla
tarpeelliset oikeudelliset säännöt.

Edeltävät opinnot:
Palveluliiketoiminta –teeman sekä Työyhteisö ja johtaminen –opintojakson opinnot tai vastaavat tiedot.


E006 PALVELUTUOTANTO, 20 op

Kuvaus:
Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja kehittää käyttäjäkeskeisiä, selkeitä ja korkeatasoisia digitaalisen median
ratkaisuja valitsemallaan syventymisalueella.


E0011 Ohjelmistokehitys, 10 op

Opiskelija osaa:
• suunnitella, toteuttaa ja testata verkkosovelluksia
• työskennellä vastuullisesti ohjelmistokehitystiimissä
• soveltaa ohjelmointitaitoja ja ketteriä menetelmiä käytännön projekteissa

Opintojakson sisältö:
• ohjelmistosuunnittelu
• web-pohjaiset sovellukset
• ketterät ohjelmistokehitysmenetelmät
• sovelluskehykset ja suunnittelumallit

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksolla työskennellään projektimuotoisesti ja tuotetaan verkkosovelluksia. Tiimeissä tapahtuvassa
kehitystyössä käytetään ketteriä ohjelmistokehitysmenetelmiä ja perehdytään erilaisten sovelluskehysten käyttöön.

Edeltävät opinnot:
Ohjelmoinnin perusteet ja olio-ohjelmointi –opintojaksot tai vastaavat tiedot.


E0012 Vuorovaikutteiset verkkosovellukset, 5 op

Opiskelija osaa:
• hyödyntää selaimen ohjelmointirajapintoja vuorovaikutteisten web-sovellusten kehittämiseksi
• ohjelmoida RIA -sovellusten asiakas- ja palvelinpuolen komponentteja
• käyttää RIA-sovellusten eri kehitysympäristöjä

Opintojakson sisältö:
• RIA-tekniikoiden perusteet
• asiakas- ja palvelinpuolet ohjelmointitekniikat
• RIA-sovelluskehykset
• sovelluskehitysympäristöt

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija tutustuu kehittyneisiin Internet-sovelluksiin (Rich Internet Applications, RIA), joissa selain kommunikoi
palvelimen kanssa asynkronisesti ja suoritus tapahtuu pääosin selaimessa. Opintojaksolla tutustutaan erilaisiin
verkkosovellusten kehitysympäristöihin ja sovelletaan jo opittuja sovellusten suunnitteluperiaatteita.

Edeltävät opinnot:
Ohjelmistotuotanto –teeman opintojaksot tai vastaavat tiedot.


E0016 Verkkoliiketoiminta, 5 op

Opiskelija osaa:
• tunnistaa verkkoliiketoiminnan uudet mahdollisuudet sekä yrityksen tarpeet verkkoliiketoiminnan kehittämisessä
• analysoida, miten ja miksi teollisen aikakauden talouden rakenteet siirtyvät nettiin
• tunnistaa sosiaalisen median tarjoamat mahdollisuudet liiketoiminnan ja verkostojen kehittämisessä • hyödyntää
tietoverkkoja monipuolisesti yrityksen toiminnan eri osa-alueilla (markkinointi, asiakaspalvelu jne.)

Opintojakson sisältö:
• verkostotalouden muuttuvat ansaintamallit
• verkkokaupat
• sosiaalisen median mahdollisuudet liiketoiminnassa

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksolla perehdytään verkkoliiketoiminnan tarjoamiin mahdollisuuksiin liiketoiminnassa. Asiaa tarkastellaan
yksilön, organisaation ja yhteiskunnan näkökulmasta. Opiskelijat kartoittavat erilaisia toimintamalleja, niiden hyötyjä
ja haasteita.

Edeltävät opinnot:
Palveluliiketoiminta -teeman opintojaksot tai vastaava osaaminen.


E007 TIETOJENKÄSITTELYN VALINNAISET OPINNOT, 30 op

Kuvaus:
Tavoitteena on tarjota opiskelijalle mahdollisuus syventää osaamistaan vuorovaikutteisen verkkomedian ja
asiakaslähtöisen palveluliiketoiminnan alueella.

Opiskelija osaa:
• valitsemiensa osa-alueiden teoreettisen perustan ja soveltamisen käytäntöön

Sisältö:
Teeman opintojaksot syventävät eri näkökulmista IT-alan ammattilaisen osaamisalueita.

Osaamisen kehittyminen:
Opiskelijan omat tavoitteet ja kehittämisen kohteet määräävät opintojen keski- ja loppuvaiheilla tapahtuvan
osaamisen kehittymisen.


E0021 Käytettävyystutkimus, 5 op

Opiskelija osaa:
• toimia kehittäjänä digitaalisen median alan tutkimus- ja kehittämistoiminnassa
• soveltaa käytettävyystutkimuksen menetelmiä ja tekniikoita tuote- ja palvelusuunnittelua hyödyttävien tutkimus- ja
kehittämishankkeiden suunnittelussa ja toteutuksessa
• suunnitella, organisoida, analysoida ja raportoida käytettävyystutkimuksen
• evaluoida digitaalisen mediatuotteen käytettävyyttä

Opintojakson sisältö:
• käytettävyyden arviointi ja arviointimenetelmät
• toimeksiantoon vastaavan käytettävyystutkimuksen suunnittelu
• käytettävyystutkimuksen toteuttaminen ja hallinnointi
• käytettävyyden testaaminen
• tutkimustulosten analysointi ja raportointi
Opintojakson kuvaus:
Opintojaksolla syvennetään valmiuksia osallistua vuorovaikutteisten teknologioiden ja palvelujen tutkimus- ja
kehittämistoimintaan. Opintojaksolla suunnitellaan ja toteutetaan sekä analysoidaan ja raportoidaan toimeksiantajan
tuote- ja palvelukehitystä tukeva käytettävyystutkimus. Oppiminen tapahtuu tutkivan ja kehittävän toiminnan avulla.

Edeltävät opinnot:
Käyttäjäkeskeinen suunnittelu –opintojakso tai vastaavat tiedot.


E0022 Verkkopalvelun hallinnointi, 5 op

Opiskelija osaa:
• kehittää ja hallinnoida verkkopalvelua
• ylläpitää www-palvelinta
• julkaisujärjestelmän asennuksen ja käyttöönoton
• kehittää yrityksen sisällöntuotantoratkaisuja

Opintojakson sisältö:
• verkkopalvelun ylläpito
• www-palvelimen ylläpito
• julkaisujärjestelmän asennus ja käyttöönotto

Opintojakson kuvaus:
Opintojakso antaa valmiudet kehittää ja hallinnoida verkkopalvelua ja toimia palvelun ylläpitäjänä. Opintojaksolla
syvennetään opiskelijan osaamista sisällöntuotannon tekniikoissa, mikä mahdollistaa toimimisen asiantuntijana
yrityksen sisällöntuotantoratkaisujen kehittämisessä ja suunnittelussa.

Edeltävät opinnot:
Ohjelmoinnin perusteet -opintojakso tai vastaavat tiedot.


E0023 Verkkopalvelun testaus ja käyttöönotto, 5 op

Opiskelija osaa:
• testata verkkopalveluja toiminnallisesti ja ei toiminnallisesti
• käyttää testauksen työkaluja ja tekniikoita
• varmistaa verkkopalvelun näkyvyyden ja saavutettavuuden sekä hallitsee käytön seurannan työkalut
• soveltaa erilaisia testausmenetelmiä ja tekniikoita palvelun kehittämisen välineenä

Opintojakson sisältö:
• palvelunkehittäjän testaustekniikat
• testauksen suunnittelu
• yksikkötestaus ja järjestelmätestaus
• suorituskyvyn testaus
• käyttöönottotestaus
• tulosten analysointi sekä palvelun kehittäminen analyysin perusteella

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija oppii testauksen peruskäsitteet ja saa selkeän kuvan verkkopalvelun testauksesta ja siinä käytettävistä
tekniikoista ja työkaluista. Opiskelija pystyy kehittämään verkkopalvelua testauksen tuloksena ja osaa suunnitella ja
toteuttaa testauksen sekä raportoida testauksesta ja sen kulusta.

Edeltävät opinnot:
Ohjelmoinnin perusteet –opintojakso tai vastaavat tiedot.


E0024 Mobiilisovelluskehitys, 10 op

Opiskelija osaa:
• tunnistaa mobiilipalvelujen mahdollisuudet osana palvelukokonaisuuksia
• kehittää, suunnitella ja toteuttaa mobiilisovelluksia, -palveluja - ja sisältöjä
• ohjelmoida sovelluksia mobiiliympäristöihin
• hyödyntää monipuolisesti mobiilisovellusten kehittämisympäristöjä
• soveltaa käyttäjäkeskeisen suunnittelun periaatteita mobiiliympäristössä

Opintojakson sisältö:
• mobiilisovellusten haasteet palveluille ja sisällöille
• käyttäjäkeskeinen mobiilisovellusten suunnittelu ja toteuttaminen
• ohjelmointi mobiiliympäristössä
• mobiilisovellusten kehittämisympäristön tehokas käyttö

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksolla kehitetään nykyaikaisia mobiilisovelluksia, -palveluja ja niiden käyttömuotoja. Opiskelija saa
kokonaisnäkemyksen käytettävien ja vetovoimaisten mobiilisovellusten ja -ratkaisujen rakentamisesta.

Edeltävät opinnot:
Ohjelmointi- ja tietokantaosaamisen perustaidot.


E0025 Ääni- ja videotuotanto, 5 op

Opiskelija osaa:
• tallentaa, editoida ja luoda ääni- ja videomateriaalia
• äänen ja videon käsittelyn menetelmät ja niiden toimintaperiaatteet
• muokata audio- ja videotiedostoja eri medioihin
• tutkia ja kehittää eri sovellusten hyödyntämistä verkkoviestinässä ja markkinoinnissa

Opintojakson sisältö:
• audio- ja videotiedostojen tuotantoprosessi ja muokkaus
• multimediapalvelimen käyttöympäristön hallinta ja kehittäminen
• audio- ja videoelementtien optimointi ja streaming-tekniikat sekä niiden käyttö verkkoviestinnässä
• mediaelementtien liittäminen osaksi multimediaesityksiä
• multimediaelementtien hyödyntäminen verkkoviestinnässä
• kerronnallisen esityksen luomisprosessin

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksolla tutustutaan audio- ja videotuotantoprosesseihin osana verkkoviestintää ja multimediaesityksiä.
Opiskelijat tutkivat ja kehittävät multimediakäyttöympäristöä verkkopalvelimella sekä kehittävät verkkoviestinnän ja
markkinointiviestinnän osaamisen hallintaa multimediaelementtien avulla. Opiskelijat luovat pienimuotoisen
kerronnallisen elokuvan.

Edeltävät opinnot:
Käyttöliittymät-teeman opintojaksot tai vastaavat tiedot.


E0026 2D-animaatio, 5 op

Opiskelija osaa:
• luoda ideasta käsikirjoitusten kautta valmiin animaatioesityksen
• kehittää innovatiivisia lineaarisia ja non-lineaarisia 2D-animaatioita
• luoda liike- ja efektianimaatiota sekä toteuttaa perinteisiä hahmoanimaatioita
• erilaisia animaatiotekniikoita ja hallitsee niiden yhdistelemisen
• siirtää animaatiot osaksi globaaleja mediaympäristöjä
• hallitsee äänen yhdistämisen animaation

Opintojakson sisältö:
• animaation tuotantoprosessi: ideointi, käsikirjoittaminen, kuvakäsikirjoitus, toteutus
• 2D-animaatio-ohjelmien käyttö ja perusteet
• erilaisten animaatiotekniikoiden tutkiminen ja kehittäminen
• äänien ja tehosteiden luominen osaksi animaatiota
• globaalien kehittämisympäristöjen hyödyntäminen multimediatoteutuksissa

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksolla toteutetaan erityyppisiä 2D-animaatioita eri ohjelmilla. Opiskelijat suunnittelevat sekä tuottavat
animaatioita, ääniä ja tehosteita hyödyntäen, osaksi verkkosivuja. Animaatioiden kerronnallinen suunnittelu tehdään
käsikirjoituksen avulla. Opiskelijat hankkivat tietoa ja tuottavat sitä kansainvälisiin kehitysyhteisöihin ja seuraavat
alan kansainvälistä kehitystä.

Edeltävät opinnot:
Käyttöliittymät –teeman opintojaksot tai vastaavat tiedot.


E0027 Käyttöjärjestelmät ja verkot, 5 op

Opiskelija osaa:
• asentaa tavallisimmat käyttöjärjestelmät (Windows ja Linux)
• hallinnoida koneen käyttöä eri käyttöjärjestelmillä
• perusteet tietoverkkojen toiminnasta ja rakenteesta
• huomioida tietoturva-asioiden merkityksen tietokoneen ja lähiverkkojen hallinnassa
• rakentaa lähiverkon ja asentaa sen vaatiman verkkokäyttöjärjestelmän

Opintojakson sisältö:
• käyttöjärjestelmien asentaminen, hallinta ja ylläpito
• tietoverkkojen rakenne ja toiminnan perusteet
• verkkotekniikat ja yhteyskäytännöt
• tietoturva

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksolla työskennellään käytännönläheisesti käyttöjärjestelmien asennuksen ja käytön parissa. Opiskelijat
oppivat myös asentamaan tietokoneen lähiverkkoon.

Edeltävät opinnot:
Tietotekniikka työvälineenä –opintojakso tai vastaavat tiedot.


E0028 Tietotekniset ratkaisut yhteisöviestinnän kehittämisessä, 5 op

Opiskelija osaa:
• luoda innostavan yhteistyöilmapiirin
• ohjata yhteistyötilanteissa ryhmää kohti yhteistä tavoitetta
• hyödyntää yhteisöviestinnän toteuttamisessa tarvittavia tietoteknisiä välineitä
• aikatauluttaa työt ja pitää huomaamattomasti koko ryhmän aikataulusta huolen
• työskennellä yhdessä saumattomasti toisen opiskelijan kanssa
• jäsentää, rajata ja rikastuttaa yhteisöviestinnän sisältöjä
• tuottaa yhteisöjen viestintään liittyvää uutta tietoa ja osaamista

Opintojakson sisältö:
• keinoja oppimisen ilon, saavuttamisen riemun, oppimisen innostuksen luomiseen
• saumaton yhteistyö, työnjako ja parityöskentely kaikessa oppimisessa
• yhteisöviestinnän toteuttamisessa tarvittavat välineet ja ohjelmat
• perehtyminen eri mediamuotojen rakenteisiin, tavoitteisiin ja mahdollisuuksiin yhteisön näkökulmasta ja yhteisön
tarpeista lähtien

Opintojakson kuvaus:
Opintojakso on käytännön toteutus Tietotaitotalkoot-hankkeen jalkauttamisesta erilaisten yhteisöjen pariin.
Tietotaitotalkoot perustuvat tiimityöskentelyyn, yhteisten tavoitteiden määrittelyyn, työnjaon sopimiseen,
työskentelyn aikatauluttamiseen ja yhteistyöhön ongelmien ratkaisemisessa. Opintojakso valmentaa toimimaan ns.
Luotsina eli aikuisten viestintä- ja tiimityöskentelytaitojen kouluttajana yhteisöviestinnän parantamiseksi.
Perusajatuksena on tiimien itseohjautuvuus ja vastuu omasta työskentelystä, jossa työskentelyä voidaan kuitenkin
tukea myös ohjauksen keinoin. Tietotaitotalkoot tukevat tiimin jäsenten yhteistyön kehittymistä ja myös
luottamuksen syntymistä tiimin jäsenten välille.


E008 TIETOJENKÄSITTELYN TYÖELÄMÄOSAAMINEN, 35 op

Kuvaus:
Osaamisen soveltaminen työelämään ja työelämän hankkeisiin.


01235 Käytännön palvelukehitysprojekti, 5 op

Opiskelija osaa:
• toteuttaa palveluinnovaation työelämäverkostossa
• hyödyntää tiimiä asiantuntijatyössä
• käyttää soveltavan t&k-toiminnan työvälineitä ja menetelmiä sekä toteuttaa tavoitteellisen kehittämisprojektin
• kykenee ottamaan vastuun omasta toiminnastaan ja sen seurauksista
• osaa tehdä päätöksiä ennakoimattomissa tilanteissa
• kykenee luovaan ongelmanratkaisuun ja työtapojen kehittämiseen
• osaa etsiä asiakaslähtöisiä, kestäviä ja taloudellisesti kannattavia ratkaisuja

Opintojakson sisältö:
• palveluinnovaatiotoiminta
• kontekstin ja tietämysperustan luonti
• kehittämisprojektin suunnittelu, toteutus ja arviointi
• työskentely jaetun asiantuntijuuden ryhmässä

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksossa tehdään tavoitteellinen kehittämisprojekti, jossa opiskelijat edistävät osaamistaan soveltavan
tutkimuksen ja kehittämisen keinoin. Osaamisen kehittämisen kohde määrittyy Laurean tutkimus- ja
kehittämislinjoista.


E0056 Tietojenkäsittelyn harjoittelu, 30 op

Opiskelija osaa:
• soveltaa ja kehittää osaamistaan työelämän tietojenkäsittelytehtävissä
• toimia täysvaltaisena työyhteisön jäsenenä
• perehtyä itsenäisesti harjoittelutehtävissä tarvittaviin uusiin taitoihin
• havainnoida ja analysoida kriittisesti harjoitteluorganisaation tietojenkäsittelyn toimintaympäristöä
• laatia harjoitteluorganisaation tietojenkäsittelyn toimintaympäristöä tai tietojenkäsittelykäytäntöjä koskevia
perusteltuja kehittämisehdotuksia
• arvioida omaa tietojenkäsittelyosaamistaan
• arvioida uramahdollisuuksia tietojenkäsittelyssä

Opintojakson sisältö:
• työelämäosaamisen kehittämissuunnitelman laadinta
• käytännön työskentely harjoitteluorganisaatiossa
• kehittämisraportin laadinta
• osaamisen arviointi ja urasuunnitelman täydentäminen

Opintojakson kuvaus:
Työharjoittelun aikana opiskelija pääsee soveltamaan käytännössä opiskelun aikana oppimiaan taitoja. Opiskelija
pääsee osallistumaan harjoitteluorganisaation arkeen ja on osa työyhteisöä.


E009 OPINNÄYTETYÖ, 15 op

Osaamisen kehittyminen:
Teema sijoittuu opintojen aikaisen ammatillisen kasvun loppuun.
00043 Opinnäytetyö, 15 op

Opiskelija osaa:
• esittää perusteltuja työelämää koskevia kehittämisehdotuksia
• käsitteellistää työelämän ilmiöitä tutkittuun tietoon perustuen
• käyttää sopivia tutkimus- ja kehittämismenetelmiä uuden tiedon tuottamiseksi
• toimia kehittämishankkeissa yhteistoiminnallisesti ja vastuullisesti työelämän ja muiden yhteistyökumppanien
kanssa
• arvioida omaa toimintaansa ja omia ratkaisujaan kriittisesti
• hallita kokonaisuuksia sekä esittää asiansa loogisesti ja perustellen

Opintojakson sisältö:
• opinnäytetyöprosessiin ja kehittämishankkeeseen perehtyminen ja aiheen ideointi
• opinnäytetyösuunnitelma, jossa kuvataan opinnäytetyön tausta ja tavoitteet, keskeinen aihetta koskeva tutkittu
tieto, käytettävät tutkimus- ja kehittämismenetelmät sekä toteuttamissuunnitelma
• opinnäytetyön toteuttaminen
• opinnäytetyön raportointi ja julkistaminen
• kypsyysnäyte

Opintojakson kuvaus:
Opinnäytetyö on osa ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyötä. Se palvelee opiskelijan ammatillista
kehittymistä sekä työelämää ja aluekehitystä. Opinnäytetyö kehittää työtä ja työelämän käytänteitä ja voi tuottaa
myös laajemmin merkityksellisiä innovaatioita.

Opinnäytetyön lähtökohtana on työelämän kehittämishaaste. Siinä painottuu vuorovaikutus työelämän kanssa sekä
tutkiva ja kehittävä työote. Opinnäytetöiden raporteissa korostuu tavoitteellisen toiminnan ja sen tulosten
kuvaaminen sekä teoreettinen ja tutkimuksellinen analysointi. Opinnäytetyöt sisältävät työelämää kuvailevaa tietoa,
sitä selittävää, tutkimuksellista tietoa sekä työelämää varten tuotettua uutta osaamistietoa.

Opintojakso sisältää kypsyysnäytteen suorittamisen. Kypsyysnäytteessä opiskelija osoittaa aihealueen hallintaa
sekä hyvää kielitaitoa.


125 VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT, 0 op

Kuvaus:
Vapaasti valittavilla opinnoilla opiskelija syventää ja monipuolistaa eri teemoihin ja kompetensseihin soveltuvaa
osaamistaan. Näiden opintojaksojen avulla opiskelijat voivat edelleen muokata opintojensa sisältöjä vastaamaan
omia henkilökohtaisia intressejään ja ammatillisia tavoitteitaan.

Sisältö:
Teeman alle sijoitetaan ne opintojaksot, jotka opiskelija valitsee Laurean kieliopinnoista, Laurean yhteisistä
opinnoista tai toisen koulutusohjelman opetussuunnitelmasta. Teeman alle sijoitetaan myös ne toisessa
korkeakoulussa (toinen ammattikorkeakoulu, yliopisto, virtuaali-amk, ulkomainen korkeakoulu) suoritetut opinnot,
joille ei löydy korvaavuutta koulutusohjelman opetussuunnitelmasta, mutta jotka opiskelija haluaa liittää tutkintoonsa.


E0122 Projekti, 5 op

Opiskelija osaa:
• toteuttaa käytännön projektityön

Opintojakson sisältö:
• vapaavalintaisen projektin toteuttaminen

Opintojakson kuvaus:
Opintojakso mahdollistaa opiskelijan suorittaman käytännön projektin toteutuksen liittämisen osaksi tutkintoa.