Takaisin: ryhmä SFG12KN

Opetussuunnitelma 2011 – SFG12KN (suomeksi)

Opetussuunnitelma (PDF)

Näytä tekstiversio
LAUREA AMMATTIKORKEAKOULU

Fysioterapian koulutusohjelma (Laurea Otaniemi, sote), SFG12KN

LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULUN OPETUSSUUNNITELMAT, YLEINEN KUVAUS

Oppimiskäsitys Laureassa

Ammattikorkeakoulun lakisääteisinä tehtävinä ovat tutkimus- ja kehittämistehtävä, aluekehitystehtävä ja
pedagoginen tehtävä. Näiden tehtävien tuloksellinen integroiminen on Laureassa nähty keskeisenä
ammattikorkeakoulun saamiin haasteisiin vastaamiseksi. Tavoitteena on, että meiltä valmistuu
ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneita osaajia, jotka ovat oman työnsä ja työelämän tutkivia kehittäjiä. Lisäksi
tavoitteena ovat tutkimukseen perustuva työelämäosaamisen kehittäminen ja uudistaminen sekä monialaista
osaamista hyödyntävät innovaatiot, joiden vaikutukset näkyvät toimintaympäristöissämme.

Laurean oppimiskäsitys todentuu korkeakoulujen arviointineuvoston palkitsemassa Kehittämispohjaisen oppimisen
(Learning by Developing) –toimintamallissa. Oppimisen tavoitteena on osaaminen, joka ilmenee uusina
toimintatapoina ja –menetelminä, jotka myös mahdollistavat tutkintoa vastaavan työelämän uudistamisen.
Kehittämispohjainen oppiminen etenee työelämäläheisissä hankeympäristöissä, joissa opiskelijat, opettajat,
työelämän asiantuntijat sekä asiakkaat yhdessä työskentelevät uusien innovatiivisten ratkaisujen löytämiseksi ja
kehittämiseksi.

Opiskelija nähdään yhteistyökumppanina, joka osaamisen kehittymisen myötä kykenee yhä vastuullisemmin ja
omaa luovuutta hyödyntäen toimimaan tutkimus- ja kehittämishankkeissa. Osaamisen välineitä opiskelija kartuttaa
erilaisissa työpajoista ja laboratorioista rakentuvissa oppimisympäristöissä. Ammatillinen osaaminen uusina
toimintatapoina rakentuu tutkitun tiedon, sen syvällisen ymmärtämisen, taitamisen ja tilanteiden hallintakyvyn
integroituneena kokonaisuutena. Yhdessä toimien tietoon perustuvaa taitamista rakentaen saavutetaan osaaminen,
joka mahdollistaa erilaisten tilanteiden hallinnan jatkuvasti muuttuvassa työelämässä.

Ammattikorkeakoulussa oppiminen etenee taitamisen orientaation kautta. Tieteellinen tieto on merkityksellistä
välineellisesti. Oppiminen ohjaa käsittelemään tietoa ja valitsemaan eettisesti merkityksellisen tiedon, jota voi
hyödyntää ja soveltaa tulevan tutkinnon osaamista vastaavassa kehittämishankkeessa. Ammattikorkeakoulussa on
tärkeää kehittyminen taitavaksi osaajaksi, joka kykenee uudistamaan työelämää. Työelämäläheiset
kehittämishankkeet oppimisympäristöinä mahdollistavat opiskelijalle osaamisen aitouden, kumppanuusverkoston
rakentumisen, omien merkityksellisten kokemusten hyödyntämisen sekä luovuuden ja tutkivan työotteen
kehittymisen. Työelämälähtöisessä kehittämishankkeessa yksilö ja hankeyhteisö kehittävät osaamista yhdessä
oppien. Lisäksi kehittämishanke tuottaa uutta tietoa työelämän kehittämiseksi ja uudistamiseksi.

Oppimisympäristöt

Oppimisympäristön tavoitteena on mahdollistaa oppimistulosten syntyminen ja tukea uuden osaamisen luomista ja
kehittämistä. Laurean oppimisympäristöissä hyödynnetään sisäisiä ja ulkoisia verkostoja sekä ollaan jatkuvassa
vuorovaikutuksessa työelämän kanssa. Alueellinen vaikuttaminen lisääntyy yhteisöjen ja niiden muodostamien
verkostojen toiminnan kautta. Hankkeiden myötä opitaan verkostotoiminnan perusteita, sosiaalisuutta ja
kommunikointia alan asiantuntijoiden kanssa. Kehittäjäksi kasvetaan tekemällä kehittämistyötä ja olemalla
vuorovaikutuksessa osaamisverkostoissa.
Käytännön sovelluksia oppimisympäristöistä ovat yhteisön innovaatioympäristöinä toimivat, verkostoissa
toteutettavat hankkeet ja projektit sekä erilaiset oppimis- ja kehittämistoiminnalle suunnitellut toimintatilat,
osaamiskeskittymät ja kehittämislaboratoriot.


Opiskelijan vastuu ja rooli oppimisessa

Työelämälähtöisessä tutkimus- ja kehittämishankkeessa kumppanuus tarkoittaa opettajien, työelämäosaajien ja
opiskelijoiden yhteistyötä. Yhteistyössä on lähtökohtana vastuullinen sitoutuminen kehittämishankkeeseen. Opiskelu
Laureassa edellyttää opiskelijalta erityisesti kriittistä ajattelua, ongelmanratkaisukykyä, itseohjautuvuutta,
aloitteellisuutta ja yhteistyökykyä. Itsenäisen työotteen merkitys korostuu opinnoissa.
Kehittämishankkeissa kaikki osalliset nähdään oppijoina, koska hankkeessa tavoitellaan muutosta, jotakin uutta.
Kumppanuus tarkoittaa myös keskinäistä kunnioitusta ja erilaisen osaamisen arvostamista. Kehittämishankkeen
eteneminen edellyttää osaamisen jakamista ja rakentamista erilaisista asiantuntijuuksista. Opiskelija on mukana
yhteistyökumppanina, joka kartuttaa omaa osaamistaan työvälineitä hankkien ja erilaisiin tutkimus- ja
kehittämishankkeisiin osallistuen.


Opettajan rooli Laureassa

Opettajan rooli kehittämishankkeessa voidaan kuvata osaamisensa asiantuntijana, osallistujana ja pedagogisena
ohjaajana. Opettaja ei voi siirtää osaamista opiskelijalle, vaan hän ohjaa opiskelijan oppimista.
Roolistaan hieman riippuen Laurean opettajat ovat sekä tutkijoita- ja kehittäjiä, aluekehitysvaikuttajia että
pedagogeja. Tutkijoina toimivien opettajien tutkimusraportit osoittavat kehittämishankkeiden vaikuttavuuden
työelämäosaamisen uudistajana ja kehittäjänä. Kehittäjänä opettaja vastaa kehittämishankkeen eteenpäin viennistä.


Opetussuunnitelman rakenne

Laurealaiset opetussuunnitelmat rakentuvat teemoista ja opintojaksoista. Teemalla tarkoitetaan laajempaa
osaamisaluetta, jonka hallitsemiseksi opiskelijan tulee tyypillisesti suorittaa useampi aihealuetta käsittelevä
opintojakso. Teemojen ja opintojaksojen sisällöt kuvaavat alan keskeisen ammatillisen ydinosaamisen. Vuositeemat
kokoavat opintoja ammatillisen kasvun etenemisen näkökulmasta.

Opetussuunnitelma sisältää valtakunnallisesti yhteisesti määritellyt yhteiset kompetenssit (ks. taulukko 1) osana
teemojen tai opintojaksojen tavoitteita. Yleisten kompetenssien hallitseminen varmistaa
ammattikorkeakoulutasoisen, ammatillisen sivistyksen rakentumisen ja teemojen osaamisen saavuttaminen
puolestaan työelämäosaamisen rakentumisen.

Taulukko 1. Yleiset kompetenssit
                                                        •   osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja
                                                            oppimistapojaan
OPPIMISEN TAIDOT                                        •   osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
                                                        •   kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta
                                                            ja opitun jakamisesta
EETTINEN OSAAMINEN                                      •   kykenee ottamaan vastuun omasta
                                                            toiminnastaan ja sen seurauksista
                                                        •   osaa toimia alansa ammattieettisten
                                                            periaatteiden mukaisesti
                                                        •   osaa ottaa erilaiset toimijat huomioon
                                                            työskentelyssään
                                                        •   osaa soveltaa tasa-arvoisuuden periaatteita
                                                        •   osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita
                                                        •   kykenee vaikuttamaan yhteiskun-nallisesti
                                                            osaamistaan hyödyntäen ja eettisiin arvoihin
                                                            perustuen
                                                        •   osaa toimia työyhteisön jäsenenä ja edistää
                                                            yhteisön hyvinvointia
TYÖYHTEISÖOSAAMINEN                                     •   osaa toimia työelämän viestintä- ja
                                                            vuorovaikutustilanteissa
                                                        •   osaa hyödyntää tieto-ja viestintätekniikkaa oman
                                                            alansa tehtävissä
                                                        •   kykenee luomaan henkilökohtaisia
                                                            työelämäyhteyksiä ja toimimaan verkostoissa
                                                        •   osaa tehdä päätöksiä ennakoimattomissa
                                                            tilanteissa
                                                        •   kykenee työnjohtamiseen ja itsenäiseen
                                                            työskentelyyn asiantuntijatehtävissä
                                                        •   omaa valmiuksia yrittäjyyteen
INNOVAATIO-OSAAMINEN                                    •   kykenee luovaan ongelmanratkaisuun ja
                                                            työtapojen kehittämiseen
                                                        •    osaa työskennellä projekteissa
                                                        •    osaa toteuttaa tutkimus-ja kehittämishankkeita
                                                             soveltaen alan olemassa olevaa tietoa ja
                                                             menetelmiä
                                                        •    osaa etsiä asiakaslähtöisiä, kestäviä ja
                                                             taloudellisesti kannattavia ratkaisuja
KANSAINVÄLISTYMIS-OSAAMINEN                             •    omaa alansa työtehtävissä ja niissä
                                                             kehittymisessä tarvittavan kielitaidon
                                                        •    kykenee monikulttuuriseen yhteistyöhön
                                                        •    osaa ottaa työssään huomioon alansa
                                                             kansainvälisyys-kehityksen vaikutuksia ja
                                                             mahdollisuuksia


Opintojakson suorittaminen kerryttää opiskelijan opintopisteitä. Työmäärällisesti yksi opintopiste vastaa noin 26,7
tuntia opiskelijan työtä.

Osaamisen arviointi

Osaamisen arviointi perustuu opetussuunnitelmassa esitettyihin tavoitekuvauksiin. Tavoitteet kertovat, mitä
osaamista opiskelijoilta edellytetään tutkinnon saavuttamiseksi. Osaamisen arviointi kertoo, kuinka hyvin asetut
tavoitteet on saavutettu. Osaaminen tunnistetaan tieto-, taito- ja arvo-osaamisena, ja kokemuksellisena
osaamisena. Kehittämishankkeessa arvioidaan yksilön ja hankeyhteisön oppimista, kehittämishankkeen prosessien
etenemistä ja merkitystä sekä saavutettuja tuloksia.
Opintojaksot arvioidaan numeraalisesti asteikolla 0 – 5 tai hyväksytty/hylätty (H/0) -periaatteella. Arvioinnissa
hyödynnetään alkuvaiheen ja valmistumisvaiheen opiskelijan osaamisen arviointiin kehitettyjä kriteereitä (ks.
taulukko 2). Opintojakson arviointikriteerit on kerrottu opintojakson toteutussuunnitelmassa.


Taulukko 2. Osaamisen arviointikriteerit alkuvaiheen ja valmistumisvaiheen opiskelijalle.
                                      ALKUVAIHEEN OPISKELIJA                 VALMISTUMISVAIHEEN
                                                                             OPISKELIJA
                                      •    Käyttää asiantuntevasti           •   Käyttää asiantuntevasti ja
                                           ammattikäsitteitä.                    laajaalaisesti
 KIITETTÄVÄ                           •    Noudattaa                             ammattikäsitteitä sekä
                                           työturvallisuusohjeita                hallitsee kokonaisuuksia.
 arvosana 5                                vastuullisesti ja itsenäisesti.   •   Kehittää
                                      •    Perustella toimintaa tutkitun         toimintaympäristönsä
 Opiskelija osaa:                          tiedon avulla.                        työturvallisuutta.
                                      •    Toimia itsenäisesti ja            •   Kehittää toimintatapoja
                                           aloitteellisesti tavoitteiden         vertailemalla, yhdistelemällä,
                                           suunnassa. Toiminta on                ja valitsemalla tutkittua tietoa.
                                           usein joustavaa,                  •   Toimia aloitteellisesti ja
                                           järjestelmällistä,                    innovatiivisesti tavoitteiden
                                           kehittämispainotteista, luovaa        mukaan. Toiminta
                                           ja aktiivista.                        pääsääntöisesti uutta luovaa,
                                      •    Valita toimintaan soveltuvia          työelämää kehittävää ja
                                           tekniikoita ja malleja ja             selkeän ammatillista.
                                           perustella valintansa.            •   Valita, yhdistellä, ja kehittää
                                      •    Toimia asiakaslähtöisesti ja          toimintaan soveltuvia
                                           tilanteenmukaisesti.                  tekniikoita ja malleja.
                                      •    Edistää ryhmän toimintaa.         •   Toimia aloitteellisesti ja
                                      •    Kriittisesti soveltaa                 vastuullisesti
                                           ammattieettisiä periaatteita          asiakassuhteissa sekä
                                           toiminnassaan.                        ymmärtää asiakkuuden
                                                                                 merkityksen kokonaisuuden
                                                                                 kannalta.
                                                           •   Kehittää ja uudistaa
                                                               monialaisen/-ammatillisen
                                                               ryhmän toimintaa.
                                                           •   Soveltaa kriittisesti
                                                               ammattieettisiä periaatteita
                                                               monimutkaisissa ja
                                                               ennakoimattomissa
                                                               tilanteissa.



                   ALKUVAIHEEN OPISKELIJA                  VALMISTUMISVAIHEEN
                                                           OPISKELIJA



 HYVÄ              • Käyttää systemaattisesti              • Käyttää asiantuntevasti
                   ammattikäsitteitä.                      ammattikäsitteitä.
arvosana 3          • Soveltuu työturvallisuusohjeita       • Huolehtia omasta ja
                   toiminnassaan.                          työyhteisönsä työturvallisuudesta
Opiskelija osaa:    • Perustella, vertailla ja             sekä havaitsee kehittämiskohteita.
                   analysoida toimintaansa yleisillä        • Valita toimintatapoja tutkitun
                   ohjeilla.                               tiedon ja ohjeistuksen perusteella.
                    • Selviytyä itsenäisesti erilaisissa    • Toimia systemaattisesti ja
                   tehtävissä kulloisessakin               kriittisesti tavoitteiden suunnassa
                   toimintaympäristössä.                   monimutkaisissa tilanteissa.
                    • Soveltuu monipuolisesti opittuja     Toiminta usein joustavaa,
                   tekniikoita ja malleja.                 järjestelmällistä, luovaa ja
                    • Toimia ammatillisesti                aktiivista.
                   asiakastilanteissa.                      • Valita toimintaan soveltuvia
                    • Toimia ryhmässä                      tekniikoita ja malleja ja perustella
                   tavoitesuhteisesti.                     valintaansa.
                    • Perustella toimintaansa               • Priorisoida ja ylläpitää
                   ammattieettisten periaatteiden          asiakkuuksia/asiakassuhteita.
                   mukaisesti.                              • Edistää ryhmän toimintaa.
                                                            • Soveltaa kriittisesti
                                                           ammattieettisiä periaatteita
                                                           toiminnassaan.



                   ALKUVAIHEEN OPISKELIJA                  VALMISTUMISVAIHEEN
                                                           OPISKELIJA


TYYDYTTÄVÄ         • Käyttää keskeisiä/yksittäisiä ja      • Käyttää systemaattisesti
                   asianmukaisia ammattikäsitteitä         ammattikäsitteitä.
arvosana 1         sekä osoittaa perehtyneensä              • Noudattaa työturvallisuusohjeita
                   tietoperustaan.                         vastuullisesti ja itsenäisesti.
Opiskelija osaa:                                            • Perustella ja analysoida
                   • Toimia turvallisesti, joskin toiminta toimintaansa yleisillä ohjeilla sekä
                   on usein kaavamaista/ kokeilevaa/ tutkitun tiedon avulla.
                   hapuilevaa/ omalähtöistä                 • Toimia ammatillisesti ja
                    • Noudattaa sääntöjä ja ohjeita        vastuullisesti ennakoimattomissa
                   sekä perustella toimintaansa            asiakas- ja ongelmatilanteissa.
                   annetuilla ohjeilla.                     • Toimia itsenäisesti erilaisissa
                    • Toimia ohjattuna asianmukaisesti. tehtävissä kulloisessakin
                    • Käyttää opittuja tekniikoita ja      toimintaympäristössä.
                   malleja.                                 • Soveltaa monipuolisesti opittuja
                                                                         tekniikoita ja malleja.
                                     • Ottaa toiminnassaan asiakkaat
                                     huomioon.                           • Toimia asiakaslähtöisesti ja
                                      • Toimia ryhmän jäsenenä.          tilanteenmukaisesti sekä ymmärtää
                                      • Toimia ammattieettisten          asiakastarpeita.
                                     periaatteiden mukaisesti.            • Toimia ryhmässä
                                                                         tavoitesuhteisesti.
                                                                          • Toimia ja perustella toimintaansa
                                                                         ammattieettisten periaatteiden
                                                                         mukaisesti.


YHTEISET
KOMPETENSSIT(Arene)
                                     • Arvioidaan integroidusti kunkin   • Arvioidaan integroidusti kunkin
                                     opintojakson arvioinnin yhteydessä. opintojakson arvioinnin yhteydessä.


NQF, Taso 6, AMK- tutkinto,          • Viitekehyksessä kuvataan           • Hallitsee laaja-alaiset ja
kansallinen tutkintojen viitekehys   valmistuvan opiskelijan osaaminen   edistyneet oman alansa tiedot,
                                     mikä otetaan huomioon               joihin liittyy teorioiden, keskeisten
                                     arvioitaessa alkuvaiheen            käsitteiden, menetelmien ja
                                     opiskelijoita.                      periaatteiden kriittinen
                                                                         ymmärtäminen ja arvioiminen.
                                                                         Ymmärtää ammatillisten
                                                                         tehtäväalueiden ja/tai tieteenalojen
                                                                         kattavuuden ja rajat. Hallitsee
                                                                         edistyneet taidot, jotka osoittavat
                                                                         asioiden hal-lintaa, kykyä soveltaa
                                                                         ja kykyä luoviin ratkaisuihin, joita
                                                                         vaaditaan erikoistu-
                                                                          neella ammatti-, tieteen- tai
                                                                         taiteenalalla monimutkaisten tai
                                                                         ennakoimattomien ongelmien
                                                                         ratkaisemiseksi.

                                                                          • Kykenee johtamaan
                                                                         monimutkaisia ammatillisia toimia
                                                                         tai hankkeita tai kykenee
                                                                         työskentelemään itsenäisesti alan
                                                                         asiantuntijatehtävissä. Kykenee
                                                                         päätöksentekoon
                                                                         ennakoimattomissa
                                                                         toimintaympäristöissä.
                                                                         Perusedellytykset toimia alan
                                                                         itsenäisenä yrittäjänä. Kykenee
                                                                         vastaamaan oman osaamisensa
                                                                         arvioinnin ja kehittämisen lisäksi
                                                                         yksittäisten henkilöiden ja ryhmien
                                                                         kehityksestä.

                                                                          • Valmius jatkuvaan oppimiseen.
                                                                         Osaa viestiä riittävästi suullisesti ja
                                                                         kirjallisesti sekä alan että alan
                                                                         ulkopuoliselle yleisölle. Kykenee
                                                                         itsenäiseen kansainväliseen
                                                                         viestintään ja vuorovaikutukseen
                                                                         toisella kotimaisella ja vähintään
                                                                           yhdellä vieraalla kielellä.


Koulutusohjelman laadun arviointi ja kehittäminen

Laurean toiminnan laatua seurataan ja kehitetään laatujärjestelmän avulla (kuvio 1.) Laatujärjestelmän tavoitteena
on mm. varmistaa kattavasti Laurean koulutuksen ja muun toiminnan laatua ja tuottaa systemaattisesti laatuun
liittyvää tietoa toiminnan kehittämiseksi sekä edistää riittämättömän laadun tunnistamista.




Kuvio 1. Laurean laatujärjestelmä

Laurean perustoiminnan tueksi on kuvattu prosessit. Ydinprosessi on kehittämispohjaisen oppimisen prosessi, jonka
toteuttamista tukevat koulutusprosessi, strategia- ja johtamisprosessi sekä henkilöstöjohtamisprosessi.
Toiminnan seurannan ja arvioinnin välineenä toimii strategian toteuttamissuunnitelma, jossa on määritetty toiminnan
kannalta kriittiset menestystekijät ja niiden mittarit. Koulutusohjelman laadunvarmistuksen osalta keskeisiä mittareita
ovat esim. opintojen eteneminen, oppiminen tutkimus- ja kehitystyössä, koulutuksesta eroaminen, koulutuksen
läpäisy ja valmistuvien opiskelijoiden osaamisen kehittyminen. Mittareiden mukaisia tuloksia tarkastellaan vuosittain
ja niiden pohjalta määritellään toiminnan kehittämiseksi tarkoituksenmukaiset kehittämistoimenpiteet.
Kriittisten menestystekijöiden mittereihin liittyvän tulostiedon lisäksi Laureassa kerätään muuta palaute- ja
arviointitietoa koulutusohjelman laadun kehittämiseksi. Koulutusohjelmakohtaisen opetussuunnitelman arviointi
tehdään vuosittain. Arviointiin osallistuvat henkilöstön lisäksi opiskelija- ja työelämäedustajat.
Opiskelijoiden keskeisin toiminnan arvioinnin ja kehittämisen väylä on opiskelijapalautejärjestelmä.
Opiskelijapalautejärjestelmään sisältyvät koulutuksen laatua, opiskelijan ammatillista kasvua ja
opiskelijahyvinvointia mittaavat palautekyselyt sekä välittömät palautteet. Palautetiedon kerääminen, sen
systemaattinen käsittely opiskelijoiden ja henkilöstön kesken sekä tiedon monipuolinen hyödyntäminen
mahdollistavat koulutuksen jatkuvan laadun kehittämisen.
Opiskelijat ovat aktiivisesti mukana erilaisissa kehittämisryhmissä niin Laurea- kuin paikallisyksikkötasolla.
Opiskelijakunta LAUREAMKOn edustajat ja johdon neuvottelutapaamisia järjestetään säännöllisesti. Tapaamisten
tavoitteena on opiskelijoiden näkemysten huomioiminen toiminnan kehittämisessä. Neuvottelutapaamisia käydään
LAUREA- ja paikallisyksikkötasoisesti. Opiskelijajäsenet osallistuvat myös Laurean sisäisiin auditointeihin, joita
toteutetaan kerran lukuvuodessa. Sisäisten auditointien kautta opiskelijat vaikuttavat koulutuksen ja muun toiminnan
laadun kehittämiseen.

Laurean opetussuunnitelma osana eurooppalaista korkeakoulualuetta

Opetussuunnitelmien uudistamisen suomalaisissa korkeakouluissa on tehnyt ajankohtaiseksi eurooppalaisen
korkeakoulutusalueen muodostuminen, nk. Bolognan prosessi. EU:n koulutukseen liittyvät strategiset tavoitteet
ohjaavat myös suomalaista koulutusta. Bolognan prosessissa on mukana 46 maata, muitakin kuin EU-maita. Sen
tavoitteena on luoda Euroopasta yhtenäinen, yhteensopiva ja houkutteleva korkeakoulutusalue vuoteen 2010
mennessä.
Kansainvälisesti ymmärrettävien ja yhdenmukaisten tutkintorakenteiden edistämiseksi on luotu kahden syklin malliin
perustuva tutkintorakenne, joka muodostuu ensimmäisen syklin Bachelor-tason tutkinnosta ja toisen syklin Master-
tason tutkinnosta. Suomessa on muutettu tutkintorakenne vastaamaan eurooppalaista tavoitetta.
Ammattikorkeakouluissa kahden syklin tutkinnot toteutuvat siten, että ensimmäisen syklin tutkinnon,
ammattikorkeakoulututkinnon, jälkeen on mahdollisuus suorittaa ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Ylempään
ammattikorkeakoulututkintoon johtavaan koulutukseen pääsyn edellytyksenä on ensimmäisen syklin tutkinnon
lisäksi kolmen vuoden työkokemus. Tavoitteena pitkällä aikavälillä on, että n. 20 % perustutkinnon suorittaneista
suorittaisi ylemmän amk-tutkinnon.
Suomessa ammattikorkeakouluissa on opintojen mitoituksessa otettu käyttöön ECTS (European Credit Transfer and
Accumulation System)-järjestelmän mukaiset opintopisteet vuonna 2005. ECTS – järjestelmässä yksi lukuvuosi
tuottaa 60 pistettä. Eurooppalainen opintosuoritusten ja arvosanojen siirto- ja kertymisjärjestelmä on
opiskelijakeskeinen järjestelmä. Siinä on lähtökohtana opiskelijan työmäärä, joka tarvitaan koulutusohjelman
tavoitteiden saavuttamiseen.


Opetussuunnitelmissa kuvataan oppimistulokset ja osaaminen. Kansainvälisen liikkuvuuden edistämisen
näkökulmasta opetussuunnitelmien tulee olla kansainvälisesti ymmärrettäviä. Koulutuksen rakenteiden ja
osaamistavoitteiden määrittelyn yhtenäistämisen tavoitteena on parantaa liikkuvuuden edellytyksiä opintojen aikana
korkeakoulujen sisällä ja välillä, mutta myös opintojen jälkeen työelämässä. Eri maissa suoritettujen tutkintojen
tunnustamisen ja vertailtavuuden kannalta on tärkeää, että koulutuksen tavoitteet sidotaan konkreettisiin
työelämäperustaisiin osaamisvaatimuksiin ja –kuvauksiin.
Laurean osaamispohjaisessa opetussuunnitelmassa on huomioitu eurooppalaisen viitekehyksen vaatimukset.
Opintojen mitoituksena ovat opintopisteet ja opintojaksot ovat laajoja kokonaisuuksia. Osaaminen on kuvattu
opiskelijan oppimistuloksina. Tällä hetkellä voimavarat kohdennetaan siihen, että opetussuunnitelman toteutuksia
kehitetään entistä korkealaatuisemmiksi tuotettaessa uutta osaamista ja uusia innovaatioita Laurean
toimintaympäristöön.
Lähteet:
Bolognan prosessi
http://www.minedu.fi/OPM/Koulutus/artikkelit/bologna/index.html


Globaalit haasteet ja kestävä kehitys opetussuunnitelmissa

Korkeakoulujen toiminnan on perustuttava vastuullisuuteen, kestävään kehitykseen sekä erilaisuuden
ymmärtämiseen ja arvostamiseen korkeakouluyhteisössä. Korkeakoulujen kansainvälistymisstrategian (OPM 2009,
51) toimenpidesuosituksena on, että korkeakoulut lisäävät kansalliseen ja kansainväliseen verkostoitumiseen
pohjautuvaa koulutus- ja tutkimus - yhteistyötä YK:n kestävää kehitystä edistävän koulutuksen vuosikymmenen
2005–2014 tavoitteiden toteuttamiseksi. Laurean opetussuunnitelmia kehitetään korkeakoulujen
kansainvälistämisstrategian 2009 – 2015 mukaisesti. Laurean arvoista yhteisöllisyys ja sosiaalinen vastuullisuus
edustavat selkeimmin näitä näkökulmia. Lisäksi ammattikorkeakoulututkintojen yleisten kompetenssien eettinen
osaaminen tarkoittaa myös kykyä soveltaa kestävän kehityksen periaatteita omassa työssä. Toiminta
globalisoituvassa maailmassa edellyttää korkeakouluilta omien toimintaperiaatteidensa eettisyyden kriittistä
tarkastelua.
Tavoitteena on, että kaikkien suomenkielisten koulutusohjelmien opetussuunnitelmissa on vähintään 30 op
vieraskielisiä opintoja. Tavoitetta kohti edetään asteittain paikallisyksiköissä. Joissain koulutusohjelmissa
tavoitteeseen on jo päästy. Tavoitteena on myös tuottaa osaamista, joka mahdollistaa osallistumista globaalien
ongelmien ratkaisemiseen sekä oman toiminnan rakentamista eettisesti kestävälle pohjalle.
Lähde: http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2009/liitteet/opm21.pdf?lang=fi
                                                          1. vuosi       2. vuosi       3. vuosi       4. vuosi
OP      OPINNOT
G011    FYSIOTERAPIAN OSAAJAKSI
G0034   Oppimisen ja projektityöskentelyn menetelmät                 5
00636   Suomen kielen kirjallinen taito                              0
00637   Suomen kielen suullinen taito                                0
00522   Suomen kielen valmentavat opinnot                            3
00453   Suomen kielen lähtötasotesti                                 0
G0036   Fysioterapiatyön perusta                                     5
G0037   Terveyden edistäminen ja ensiaputaidot                       3              2
G0038   Asiakaslähtöisyys fysioterapiassa                            5
G0039   Tutkimus- ja kehittämistyön menetelmät                                      5
G0040   Physiotherapy in English                                                    5
00202   Englannin kielen osaamisen lähtötasotesti                    0
00194   Englannin kielen valmentavat opinnot                         3
G0041   Svenska inom fysioterapi                                                                   5
00634   Ruotsin kielen suullinen taito                                                             0
00635   Ruotsin kielen kirjallinen taito                                                           0
00203   Ruotsin kielen osaamisen lähtötasotesti                      0
00195   Ruotsin kielen valmentavat opinnot                           3
G012    FYSIOTERAPIATYÖ
G0035   Ihmisen kehon rakenne ja toiminta                        10
G0042   Ihmisen liikkeen ja liikkumisen kehittyminen                 5
G0043   Asiakkaan fysioterapeuttinen tutkiminen ja                                  5
        arviointi työpajaharjoittelu
G0044   Kliininen päätöksenteko fysioterapiassa                                                    5
        työpajaharjoittelu
G0045   Asiakkaan toimintarajoitteet 1.                              1              4
G0046   Asiakkaan toimintarajoitteet 2.                                                            5
G0047   Fysioterapiamenetelmät työpajaharjoittelu                                   5
G0048   Ergonomics and Assistive Technology Workshop                                5
G0049   Asiakkaan neuvonta ja ohjaus työpajaharjoittelu                             5
G0050   Terapeuttisen harjoittelun työpajaharjoittelu                               5
G0051   Tuki- ja liikuntaelimistön toiminnan tukeminen                              5
G0052   Mielentoimintojen tukeminen                                                                5
G0053   Sydämen- ja verenkierto- sekä                                                              5
        hengitystoimintojen tukeminen
G0054   Supporting Sensory Functions                                                               5
G013    FYSIOTERAPIAN TOIMINTAKULTTUURIT
G0055   Asiakkaan kohtaaminen harjoittelu                                       10
G0056   Asiakkaan ohjaaminen harjoittelu                                                       10
G0057   National and Global Rehabilitation Challenges                                              5
G0058   Asiakkaan toimintakyvyn tukeminen harjoittelu                                          10
G0059   Kuntoutuksen verkostot harjoittelu                                                                    10
G0060   Fysioterapian osaajana - harjoittelu                                                                  10
G014    FYSIOTERAPIATYÖN JA -TOIMINNAN
        KEHITTÄMINEN
G0061   Opinnäytetyö                                       5   10
G0063   Työyhteisön hyvinvoinnin edistäminen                    5
G0064   Management and Quality                                  5
G0065   Service Development and Entrepreneurship                5
G015    VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT
                                                   0   0   0    0
G011 FYSIOTERAPIAN OSAAJAKSI, 35 op

Kuvaus:
Teeman ydinkysymykset
•  Millaiseen fysioterapia-ammattiin Laurea - ammattikorkeakoulu kouluttaa?
•  Miten ohjataan omaa ja opiskelutovereiden oppimista ja miksi?
•  Minkä tiedon varassa toimitaan projekteissa sekä tutkimus- ja kehittämishankkeissa?
•  Miten kohdataan fysioterapian asiakkaita?


Opiskelija osaa:
Teeman aikana syntyvä osaaminen
Opiskelija:
• Osaa suunnitella omia opintojaan
• Osaa kuvata fysioterapian tieteenfilosofista perustaa
• Osaa toimia ja tukea omaa ja kanssaopiskelijoiden oppimista projekti- ja tutkimushankkeissa
• Osaa viestiä tarkoituksenmukaisesti äidinkielellään sekä englannin ja ruotsin kielellä
• Osaa kuvata asiakaslähtöistä ja asiakasta kunnioittavaa terapiasuhdetta


Sisältö:
Teeman kuvaus
Perusopintojen aikana opiskelijalle kehittyy laaja-alainen yleiskuva fysioterapian asemasta ja merkityksestä
yhteiskunnassa ja työelämässä. Opiskelija perehtyy fysioterapian yleisiin teoreettisiin perusteisiin ja viestintään sekä
kehittää tarvittavaa kielitaitoaan. Perusopintojen aikana opiskelija saa välineitä opiskeluun, projektityöskentelyyn
tutkimus- ja kehittämishankkeisiin sekä viestintään kehittyäkseen fysioterapian osaajaksi. Hän saa valmiuksia
fysioterapian asiakkaiden kohtaamiseen.


Osaamisen kehittyminen:
Perusopintojen tavoitteena on antaa opiskelijalle laaja-alainen yleiskuva fysioterapian asemasta ja merkityksestä
yhteiskunnassa, työelämässä ja kansainvälisesti perehdyttää opiskelija fysioterapian yleisiin teoreettisiin perusteisiin
ja viestintään sekä antaa hänelle tarvittava kielitaito.


G0034 Oppimisen ja projektityöskentelyn menetelmät, 5 op

Opiskelija osaa:
Opintojakson aikana syntyvä osaaminen
Opiskelija
• Osaa ohjata omaa oppimistaan
• Osaa toimia kehittämispohjaisen oppimisen mallin mukaisesti kehittämishankkeissa
• Osaa käyttää erilaisia projektityöskentelyn ja tietotyön välineitä opiskelussaan


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset

• Mitä on kehittämispohjainen oppiminen?
• Miten hyödynnetään kehittämispohjaista oppimista omassa oppimisessa?
• Millaisia menetelmiä tarvitaan projektityöskentelyssä ja miten niitä käytetään?
• Miten tietotyön välineitä käytetään hankkeissa ja opiskelussa?

Opintojakson kuvaus:
Opintojakson kuvaus
Oppimisen ja projektityöskentelyn menetelmät luovat toimintamallin yksilön ja yhteisön työskentelyyn. Työelämän
kehittämishankkeissa ja oman osaamisen kehittämisessä hyödynnetään kehittämispohjaisen oppimisen mallia ja
tietotyön välineitä.
Edeltävät opinnot:
Ei edeltäviä opintoja


00636 Suomen kielen kirjallinen taito, 0 op


00637 Suomen kielen suullinen taito, 0 op


00522 Suomen kielen valmentavat opinnot, 3 op

Opintojakson kuvaus:
Ellei opiskelija selviydy lähtötasotestistä, hän osallistuu kielen valmentaalle opintojaksolle opintojensa
alkuvaiheessa. Kielten valmentavista opintojaksoista annetaan annetaan opiskelijalle opintopisteitä vapaasti
valittaviin opintoihin, jos opiskelijan kielen lähtötaso on havaittu puutteelliseksi ja hänet on siksi ohjattu näihin
kieliopintoihin.


00453 Suomen kielen lähtötasotesti, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Suomenkielisessä koulutusohjelmassa opiskelevat maahanmuuttajataustaiset opiskelijat suorittavat suomen kielen
lähtötasotestin.


G0036 Fysioterapiatyön perusta, 5 op

Opiskelija osaa:
Opintojakson aikana syntyvä osaaminen
Opiskelija:
• Osaa kuvata fysioterapian tehtäväalueen, aseman ja merkityksen yhteiskunnassa, työelämässä ja kansainvälisesti
• Osaa osoittaa perehtyneisyyttä fysioterapian yleisiin teoreettisiin perusteisiin


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset
•   Mitä fysioterapia ja kuntoutus ovat?
•   Millaisiin tietonäkökulmiin fysioterapia perustuu?
•   Miten fysioterapia on kehittynyt tieteenä, ammattina ja koulutusohjelmana ja miksi?


Opintojakson kuvaus:
Opintojakson kuvaus
Fysioterapiatyön perustana on fysioterapian tieteenfilosofinen tietoperusta. Se yhdistää monen eri tieteenalan tietoa.
Tietoperustan varaan rakentuu fysioterapian kehittyminen tieteenalana, ammattina ja koulutusohjelmana.


Edeltävät opinnot:
Ei edeltäviä opintoja


G0037 Terveyden edistäminen ja ensiaputaidot, 5 op

Opiskelija osaa:
Opintojakson aikana syntyvä osaaminen
Opiskelija
• Osaa kuvata terveyden edistämistä
• Osaa edistää väestön terveyttä ja ympäristön turvallisuutta
• Osaa kuvata fysioterapian mahdollisuuksia väestön fyysisen aktiivisuuden edistämiseen
• Osaa antaa ensiapua sitä vaativissa tilanteissa


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset
• Mitä on terveyden edistäminen?
• Miten fysioterapeutti edistää terveyttä?
• Mitä on ensiapu?
• Miten ensiaputilanteessa toimitaan?


Opintojakson kuvaus:
Opintojakson kuvaus

Terveyden edistäminen on osa kansanterveystyötä ja toiminta perustuu kansanterveyslakiin. Terveyden
edistämiseen kuuluu vaikuttaminen terveyttä edistäviin elintapoihin sekä elinympäristön puhtauteen, turvallisuuteen
ja esteettömyyteen. Ihmisten liikkumattomuus on kansanterveydellinen ongelma. Tapaturmat ovat myös erityisenä
kansanterveysongelmana keskeinen torjuntakohde. Tapaturman sattuessa ensiapu on osa loukkaantuneen tai
sairastuneen auttamisketjua. Auttamisketjuun kuuluvat pelastaminen, ensiapu, hätäilmoitus, ensihoito ja jatkohoito.
Ensimmäisen paikalle saapuvan henkilön on ryhdyttävä heti toimimaan.

Edeltävät opinnot:
Ei edeltäviä opintoja


G0038 Asiakaslähtöisyys fysioterapiassa, 5 op

Opiskelija osaa:
Opintojakson aikana syntyvä osaaminen
Opiskelija
• Osaa kuvata asiakaslähtöistä ja eettistä toimintaa fysioterapiassa
• Osaa rakentaa pedagogisen suhteen fysioterapian asiakkaaseen
• Osaa kuvata fysioterapeuttisen ohjauksen ja neuvonnan merkityksen erilaisille fysioterapian asiakkaille ja
asiakasryhmille


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset
• Mitä asiakaslähtöisyydellä ja eettisyydellä tarkoitetaan fysioterapiassa?
• Miten ja missä erilaisia fysioterapia-asiakkaita kohdataan?
• Miten edistetään dialogia fysioterapiatoiminnassa?
• Mitä ovat fysioterapeuttinen ohjaus ja neuvonta


Opintojakson kuvaus:
Opintojakson kuvaus
Asiakaslähtöisyydellä tarkoitetaan toiminnan suunnittelun perustumista asiakkaan elämäntilanteeseen ja todellisiin
palvelutarpeisiin. Fysioterapiassa asiakaslähtöisyys ilmenee eettisenä toimintana, dialogisena vuorovaikutuksena ja
asiakkaan kulttuuritaustan kunnioittamisena erilaisissa fysioterapiatilanteissa.


Edeltävät opinnot:
Ei edeltäviä opintoja


G0039 Tutkimus- ja kehittämistyön menetelmät, 5 op
Opiskelija osaa:
Opintojakson aikana syntyvä osaaminen
Opiskelija
• Osaa kuvata tutkimuseettisen toiminnan periaatteita
• Osaa hankkia ja käyttää tietoa erilaisista tiedonlähteistä
• Osaa lukea tutkimusartikkeleita
• Osaa hankkia tutkimustyötä varten aineistoa ja analysoida sitä eri välineillä ja menetelmillä.


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset

• Mikä on tieteenfilosofian ja etiikan merkitys tutkimuksessa?
• Millainen on tutkimusprosessi?
• Miten hankitaan tietoa ja aineistoja?
• Miten käytetään erilaisia tutkimus- ja analyysimenetelmiä?

Opintojakson kuvaus:
Opintojakson kuvaus
Tutkimus- ja kehittämistyön menetelmillä tarkoitetaan niitä menetelmiä, jotka mahdollistavat opiskelijan aktiivisen
osallistumisen oman osaamisensa ja fysioterapia- alan kehittämiseen.


Edeltävät opinnot:
Oppimisen ja projektityöskentelyn menetelmät


G0040 Physiotherapy in English, 5 op

Opiskelija osaa:
Opintojakson aikana syntyvä osaaminen
Opiskelija
• Osaa viestiä ja käyttää tehokkaasti viestinnän keinoja englannin kielellä työyhteisössään ja monikulttuurisessa
ympäristössä.
• Osaa viestiä oman asiantuntijuusalueensa teemoista.
• Osaa soveltaa vieraskielisistä lähteistä etsimäänsä tietoa.
• Tietää kielen rakenteiden ja sanaston analysoinnin merkityksen.
• Saavuttaa eurooppalaisen viitekehyksen mukaisen taitotason B.2.


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset
• Mitä viestinnällisiä taitoja kuntoutusalalla tarvitaan?
• Missä tilanteissa fysioterapeutin tulee pystyä toimimaan vieraalla kielellä?
• Mitä kielen rakenteiden ja sanaston analysointitaitoja fysioterapiassa tarvitaan?


Opintojakson kuvaus:
Opintojakson kuvaus
Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneella tulee olla riittävä kielitaito pystyäkseen toimimaan erilaisissa työelämän
tilanteissa. Physiotherapy in English opintojaksolla opiskelija saa viestintätaitoja. Hänelle kehittyy englannin kielen
rakenteellista osaamista, kuntoutusalan ja fysioterapian keskeisten sisältöjen osaamista englanniksi sekä
metalingvistisia taitoja.


Edeltävät opinnot:
Hyväksytysti suoritettu lähtötasotesti tai suoritetut englannin valmentavat opinnot
00202 Englannin kielen osaamisen lähtötasotesti, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Opintojen alkaessa kaikki opiskelijat osallistuvat ruotsin ja englannin kielen lähtötasotesteihin, jos nämä kielet
sisältyvät ammattikorkeakouluopintojen edellytyksenä olevaan aiempaan tutkintotodistukseen tai opiskelijat ovat
saaneet kyseisten kielten opetusta aikaisemmin. Lähtötasotesti on kaikilla koulutusaloilla sama ja siihen voi
osallistua vain kerran. Alan vaihto Laurean sisällä ei edellytä uutta testiä. Testin avulla varmennetaan opiskelijan
valmiudet kieliopintojen aloittamiseksi. Ellei opiskelija selviydy lähtötasotestistä, hän osallistuu kielen valmentavalle
opintojaksolle opintojen alkuvaiheessa. Suoritettuaan valmentavat opinnot hyväksyttävästi opiskelija saa
opintopisteitä luettavaksi vapaasti valittaviin opintoihin.


00194 Englannin kielen valmentavat opinnot, 3 op

Opiskelija osaa:
• englannin perussanaston ja kieliopin
• hyödyntää erilaisia menetelmiä kielitaitonsa kehittämisessä

Opintojakson sisältö:
• englannin kielen keskeiset rakenteet
• englannin kielen perussanasto

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija harjoittaa viestintätaitojaan englannin kielessä kehittääkseen valmiuksiaan osallistua englannin kielen
varsinaisiin opintoihin.


G0041 Svenska inom fysioterapi, 5 op

Opiskelija osaa:
Opintojakson aikana syntyvä osaaminen
Opiskelija
• Osaa käyttää ruotsin kieltä kirjallisesti ja suullisesti työympäristössään.
• Osaa viestiä oman asiantuntijuusalueensa teemoista käyttäen erilaisia viestintäkanavia.
• Soveltaa ruotsinkielisistä lähteistä etsimäänsä tietoa.
• Saavuttaa ruotsin kielessä vähintään eurooppalaisen viitekehyksen mukaisen taitotason B1.2.
• Saavuttaa valtionhallinnon kielitutkinnon mukaisen arvioinnin hyvä tai tyydyttävä ruotsin kielen suullisesta ja
kirjallisesta kielitaidosta.


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset

• Millaiset viestinnälliset taidot kuntoutusalalla tarvitaan?
• Mitkä ovat fysioterapian keskeiset tilanteet, joissa tulee selviytyä ruotsiksi?
• Miten opiskelija hyödyntää ruotsin kielen taitoaan työyhteisössään?

Opintojakson kuvaus:
Opintojakson kuvaus
Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneella tulee olla riittävä kielitaito pystyäkseen toimimaan erilaisissa työelämän
tilanteissa. Svenska inom fysioterapi – opintojaksolla opiskelija saa viestintätaitoja. Hänelle kehittyy kielen
rakenteellista osaamista ja fysioterapian keskeiset sisällöt ruotsiksi


Edeltävät opinnot:
Hyväksytysti suoritettu lähtötasotesti tai suoritetut ruotsin valmentavat opinnot


00634 Ruotsin kielen suullinen taito, 0 op
Opintojakson kuvaus:
Tämä opintojakso on ruotsin kielen suullisen taidon arvioinnin merkitsemistä varten.


00635 Ruotsin kielen kirjallinen taito, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Tämä opintojakso on ruotsin kielen kirjallisen taidon arvioinnin merkitsemistä varten.


00203 Ruotsin kielen osaamisen lähtötasotesti, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Lähtötasotestin tekevät ne, joilla ruotsi sisältyy ammattikorkeakouluopintojen edellytyksenä oleviin aiempiin
opintoihin, eivät kuitenkaan ne, joitten koulusivistyskieli on ruotsi.

Opintojen alkaessa kaikki opiskelijat osallistuvat ruotsin ja englannin kielen lähtötasotesteihin, jos nämä kielet
sisältyvät ammattikorkeakouluopintojen edellytyksenä olevaan aiempaan tutkintotodistukseen tai opiskelijat ovat
saaneet kyseisten kielten opetusta aikaisemmin. Lähtötasotesti on kaikilla koulutusaloilla sama ja siihen voi
osallistua vain kerran. Alan vaihto Laurean sisällä ei edellytä uutta testiä. Testin avulla varmennetaan opiskelijan
valmiudet kieliopintojen aloittamiseksi. Ellei opiskelija selviydy lähtötasotestistä, hän osallistuu kielen valmentavalle
opintojaksolle opintojen alkuvaiheessa. Suoritettuaan valmentavat opinnot hyväksyttävästi opiskelija saa
opintopisteitä luettavaksi vapaasti valittaviin opintoihin.


00195 Ruotsin kielen valmentavat opinnot, 3 op

Opiskelija osaa:
• ruotsin perussanaston ja kieliopin
• hyödyntää erilaisia menetelmiä kielitaitonsa kehittämisessä

Opintojakson sisältö:
• ruotsin kielen keskeiset rakenteet
• ruotsin kielen perussanasto

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija harjoittaa viestintätaitojaan ruotsin kielessä kehittääkseen valmiuksiaan osallistua ruotsin kielen
varsinaisiin opintoihin.


G012 FYSIOTERAPIATYÖ, 75 op

Kuvaus:
Teeman ydinkysymykset
• Mitä fysioterapiatyö on?
• Minkä tiedon pohjalta fysioterapeutti toimii työssään?
• Miten fysioterapeutti toimii?
• Miten hän arvioi ja edistää asiakkaan toimintakykyä ja miksi?


Opiskelija osaa:
Teeman aikana syntyvä osaaminen
Opiskelija

• Osaa kuvata fysioterapiatyötä
• Osaa perustella toimintansa
• Osaa työskennellä tarkoituksenmukaisesti ja eettisesti
• Osaa kyseenalaistaa toimintaansa
• Osaa arvioida toimintansa vaikutuksia
Sisältö:
Teeman kuvaus
Fysioterapiatyö on erilaisten asiakkaiden kohtaamista, tutkimista, fysioterapian suunnittelua, toteutusta ja arviointia.
Fysioterapiatyön perustana on monen eri tieteenalan tietoa. Fysioterapiatyö edellyttää ihmisen ruumiin/kehon
rakenteiden ja toimintojen, ihmisen liikkeen ja liikkumisen kehittymisen ymmärtämistä sekä ihmisen toimintakykyä
rajoittavien tekijöiden tunnistamista. Fysioterapiatyöllä pyritään vaikuttamaan asiakkaan toimintaedellytyksiin ja
toimintaympäristöön ohjauksen ja neuvonnan sekä terapeuttisen harjoittelun keinoin.


Osaamisen kehittyminen:
Ammattiopintojen tavoitteena on perehdyttää opiskelija fysioterapian keskeisiin ongelmakokonaisuuksiin ja
sovellutuksiin sekä niiden tieteellisiin ja taidollisiin perusteisiin siten, että opiskelija kykenee valmistuttuaan
työskentelemään itsenäisesti fysioterapian asiantuntijatehtävissä ja yrittäjänä sekä osallistumaan työyhteisön
kehittämiseen.


G0035 Ihmisen kehon rakenne ja toiminta, 10 op

Opiskelija osaa:
Teeman aikana syntyvä osaaminen
Opiskelija
• Osaa kuvata ihmisen kehon rakenteiden ja toiminnan perusmekanismeja
• Osaa selittää ihmisen liikkeen ominaisuuksia ja mekaniikkaa
• Osaa soveltaa ihmisen kehon rakenteen ja toiminnan tietoa ammatillisessa toiminnassaan


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset
• Mikä on ihmisen kehon rakenteen ja toiminnan merkitys ihmisen liikkeelle ja liikkumiselle?
• Mihin fysioterapiassa tarvitaan biomekaniikan ja liikuntafysiologian tietoa ja miksi?
• Miten fysioterapeutti soveltaa ihmisen kehon rakenteen ja toiminnan tietoa toiminnassaan?


Opintojakson kuvaus:
Opintojakson kuvaus
Ihmisen kehon rakenne ja toiminta on ihmisen anatomian ja fysiologian perusteiden tietämistä ihmisen liikkeen,
liikkumisen ja toimintakyvyn arvioimisen ja edistämisen perustana. Biomekaniikan ja liikuntafysiologian tieto auttavat
hahmottamaan ihmisen kehon toimintaa ja käyttäytymistä erilaisissa kuormitustilanteissa.


Edeltävät opinnot:
Ei edeltäviä opintoja


G0042 Ihmisen liikkeen ja liikkumisen kehittyminen, 5 op

Opiskelija osaa:
Opintojakson aikana syntyvä osaaminen
Liike ja liikkuminen ovat fysioterapian keskeisiä käsitteitä ja niiden tietämisen kautta rakennetaan fysioterapian
tietoperustaa. Ne kumpikin ovat keskeisen toimintakyky-käsitteen alakäsitteitä. Toimintakyky kuvaa yksilön fyysisiä,
psyykkisiä ja sosiaalisia edellytyksiä suhteessa selviytymiseen kotielämässä, työssä, koulussa ja muilla keskeisillä
elämänalueilla. Toimintakyvyllä tarkoitetaan siten yleisluonteisten tehtävien tekemistä, liikkumista ja itsestä
huolehtimista. Liikkuminen sisältää asennon vaihtamista ja ylläpitoa, esineiden kantamista, liikuttamista ja
käsittelemistä, kävelyä ja liikkumista, asennon, tasapainon ja tahdonalaisten liikkeiden hallintaa ja koordinaatiota.
Liike sisältää yksittäisiä liikkeitä kuten nivelten koukistusta, ojentamista, loitontamista, lähentämistä ja kiertoja, joita
tarvitaan liikkumisessa ja toiminnassa. Yksilön psykomotorisen kehityksen tietäminen on keskeistä fysioterapiassa.
Yksilön tasapainoinen kehitys tapahtuu liikkeen ja liikkumisen, oppimisen ja ajattelun sekä ympäristön keskinäisessä
ja vastavuoroisessa vuorovaikutuksessa.
Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset
• Mitä on psykomotorinen kehitys?
 • Miten psykomotorista kehitystä arvioidaan ja miksi?
 • Miten psykomotorista kehitystä voidaan edistää fysioterapian keinoin?
 • Miten ihminen liikkuu?


Opintojakson kuvaus:
Opintojakson kuvaus
Liike ja liikkuminen ovat fysioterapian keskeisiä käsitteitä ja niiden tietämisen kautta rakennetaan fysioterapian
tietoperustaa. Ne kumpikin ovat keskeisen toimintakyky-käsitteen alakäsitteitä. Toimintakyky kuvaa yksilön fyysisiä,
psyykkisiä ja sosiaalisia edellytyksiä suhteessa selviytymiseen kotielämässä, työssä, koulussa ja muilla keskeisillä
elämänalueilla. Toimintakyvyllä tarkoitetaan siten yleisluonteisten tehtävien tekemistä, liikkumista ja itsestä
huolehtimista. Liikkuminen sisältää asennon vaihtamista ja ylläpitoa, esineiden kantamista, liikuttamista ja
käsittelemistä, kävelyä ja liikkumista, asennon, tasapainon ja tahdonalaisten liikkeiden hallintaa ja koordinaatiota.
Liike sisältää yksittäisiä liikkeitä kuten nivelten koukistusta, ojentamista, loitontamista, lähentämistä ja kiertoja, joita
tarvitaan liikkumisessa ja toiminnassa. Yksilön psykomotorisen kehityksen tietäminen on keskeistä fysioterapiassa.
Yksilön tasapainoinen kehitys tapahtuu liikkeen ja liikkumisen, oppimisen ja ajattelun sekä ympäristön keskinäisessä
ja vastavuoroisessa vuorovaikutuksessa.


Edeltävät opinnot:
Ihmisen kehon rakenne ja toiminta


G0043 Asiakkaan fysioterapeuttinen tutkiminen ja arviointi työpajaharjoittelu, 5 op

Opiskelija osaa:
Opintojakson aikana syntyvä osaaminen
Opiskelija
• Osaa kuvata asiakkaan fysioterapeuttista tutkimista ja arviointia
 • Osaa tutkia ja arvioida asiakkaan liikettä, liikkumista ja toimintakykyä tarkoituksenmukaisesti havainnoinnin,
haastattelun, palpaation ja mittaamisen keinoin
• Osaa kuvata ja arvioida normaalin kävelyn vaiheita
• Osaa dokumentoida saamaansa tietoa tarkoituksenmukaisesti
 • Osaa laatia fysioterapiadiagnoosin
 • Osaa käyttää hankkimaansa näyttöön perustuvaa tietoa fysioterapian suunnittelussa


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset
• Mitä on asiakkaan tutkiminen ja toimintaedellytysten arviointi?
 • Mitä tietoa fysioterapeutti tarvitsee ja saa asiakkaan tutkimistilanteessa?
 • Miten fysioterapeutti tutkii asiakasta ja miksi?
 • Miten fysioterapeutti tekee arviointinsa perusteella fysioterapiadiagnoosin ja -suunnitelman?


Opintojakson kuvaus:
Opintojakson kuvaus
Fysioterapeutti vastaa itsenäisesti fysioterapiamenetelmien suunnittelusta, toteutuksesta ja arvioinnista.
Fysioterapia pohjautuu asiakkaan toimintaedellytysten ja toimintaympäristön tarkoituksenmukaiseen tutkimiseen ja
arviointiin. Arvioinnin pääpaino on ihmisen liikkeen ja liikkumisen havainnoinnissa ja analysoinnissa. Fysioterapeutti
käyttää asiakkaan toimintaedellytysten /voimavarojen arvioinnissa muun muassa havainnointia, haastattelua,
palpaatiota ja mittaamista.


Edeltävät opinnot:
Ihmisen kehon rakenne ja toiminta
G0044 Kliininen päätöksenteko fysioterapiassa työpajaharjoittelu, 5 op

Opiskelija osaa:
Opintojakson aikana syntyvä osaaminen
Opiskelija
• Osaa kuvata fysioterapian kliinisen päätöksenteon prosessin
• Osaa kyseenalaistaa toimintansa sekä saamiaan arviointituloksia
• Osaa etsiä näyttöön perustuvia ratkaisuja ja arvioida niitä kriittisesti
• Osaa soveltaa saamaansa tietoa


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset
• Mitä on kliininen päätöksenteko fysioterapiassa?
• Miten kliinisen päätöksenteon prosessi etenee?
• Mitä tietoa fysioterapeutti tarvitsee ja saa kliinisessä päätöksenteossa?
• Miten hän käyttää saamaansa tietoa? Miksi?


Opintojakson kuvaus:
Opintojakson kuvaus
Fysioterapiassa tarvitaan taitoa priorisoida ja erotella olennaiset asiat. Fysioterapeutti tarvitsee kliinistä päättelyä ja
asiakaslähtöistä synteesiä tutkiessaan ja arvioidessaan asiakkaan kykyä toimia, valitessaan tarkoituksenmukaisia,
näyttöön perustuvia fysioterapiamenetelmiä sekä arvioidessaan toteutuneen terapian tuloksellisuutta ja omaa
toimintaansa kuntoutusprosessissa.


Edeltävät opinnot:
Asiakkaan fysioterapeuttinen tutkiminen ja arviointi


G0045 Asiakkaan toimintarajoitteet 1., 5 op

Opiskelija osaa:
Opintojakson aikana syntyvä osaaminen
Opiskelija:
• Osaa kuvata eri TULE- sairauksiin liittyviä tuki- ja liikuntaelinten toiminnanrajoitteita
 • Osaa arvioida toimintarajoitteiden merkityksen yksilön toimintaan ja toimintakykyyn
 • Osaa käyttää fysiatrian alan tietoa hyväksi fysioterapian suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa
• Osaa tavallisimpien tuki- ja liikuntaelinsairauksien solu-kudostason häiriöt, niiden kehittymisen ja niiden
aiheuttamat toiminnalliset häiriöt yksilön tuki- ja liikuntaelimistössä



Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset
• Mitä ovat asiakkaiden tuki- ja liikuntaelimistön toimintarajoitteet?
 • Mihin sairauksiin tuki- ja liikuntaelimistön toimintarajoitteet liittyvät?
 • Miten toimintarajoitteet vaikuttavat asiakkaan toiminta- ja liikuntakykyyn?
 • Miten voi tunnistaa tuki- ja liikuntaelimistön toiminnanhäiriöt?
 • Miten tuki- ja liikuntaelimistön toimintarajoitteita arvioidaan?
 • Mitä fysioterapiamenetelmiä käytetään tuki- ja liikuntaelimistön toiminnan tukemisessa?


Opintojakson kuvaus:
Opintojakson kuvaus
Asiakkaan toimintarajoitteilla tarkoitetaan toiminta- ja liikuntakykyä rajoittavia ruumiin/kehon rakenteiden ja
toiminnan vajavuuksia. Tuki- ja liikuntaelinten toimintarajoitteet liittyvät usein tuki- ja liikuntaelimistön sairauksiin,
toimintahäiriöihin ja tapaturmiin tai tuki- ja liikuntaelimistön toimintaan vaikuttaviin sairauksiin.


Edeltävät opinnot:
Ihmisen kehon rakenne ja toiminta, Ihmisen liikkeen ja liikkumisen kehittyminen
 Asiakkaan fysioterapeuttinen tutkiminen ja arviointi, Kliininen päätöksentekoprosessi fysioterapiassa


G0046 Asiakkaan toimintarajoitteet 2., 5 op

Opiskelija osaa:
Opintojakson aikana syntyvä osaaminen
Opiskelija
• Osaa kuvata erilaisia neurologisia sairauksia, joihin liittyy yksilön toiminnan ja liikuntakykyyn rajoituksia
 • Osaa arvioida neurologisten sairauksien vaikutuksia yksilön toimintakykyyn
• Osaa arvioida yksilön elimistön toimintakykyä hermojärjestelmän toiminnan kautta
 • Osaa kuvata ikääntymisen vaikutuksia yksilön toimintaan ja toimintakykyyn
 • Osaa arvioida yleisimpien sisätautien vaikutuksia ihmisen toimintaedellytyksille
 • Osaa kuvata havaintopsykologian ja biologisen psykologian mekanismit ihmisen toimintakyvyn näkökulmasta



Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset
• Mitä erilaisia neurologisia sairauksia on?
 • Miten neurologinen sairaus vaikuttaa yksilön toiminta- ja liikuntakykyyn?• Miten hermojärjestelmä toimii ja näkyy
yksilön toimintakyvyssä?
 • Miten ikääntyminen vaikuttaa yksilön toimintakykyyn?
 • Miten yleisimmät sisätaudit vaikuttavat yksilön toiminta- ja liikuntakykyyn?
 • Miten havaintopsykologian ja biologisen psykologian mekanismit näkyvät yksilön toiminta- ja liikuntakyvyssä?



Opintojakson kuvaus:
Opintojakson kuvaus
Asiakkaan toimintarajoitteilla tarkoitetaan toiminta- ja liikuntakykyä rajoittavia ruumiin rakenteita, ruumiin/kehon
toimintoja ja toiminnan vajavuuksia. Neurologisiin sairauksiin liittyy usein tuki- ja liikuntaelimistön toimintarajoitteita.


Edeltävät opinnot:
Ihmisen kehon rakenne ja toiminta, Ihmisen liikkeen ja liikkumisen kehittyminen
 Asiakkaan fysioterapeuttinen tutkiminen ja arviointi, Kliininen päätöksenteko fysioterapiassa, Asiakkaan
toimintarajoitteet I


G0047 Fysioterapiamenetelmät työpajaharjoittelu, 5 op

Opiskelija osaa:
Opintojakson aikana syntyvä osaaminen
Opiskelija
• Osaa kuvata erilaisia fysioterapiamenetelmiä
• Osaa valita tarkoituksenmukaisia fysioterapiamenetelmiä ja perustella valintansa
• Osaa käyttää fysikaalisen terapian menetelmiä turvallisesti ja tehokkaasti
• Osaa käyttää ja soveltaa manuaalisen terapian menetelmiä kuten hierontaa, pehmytosakudosten ja nivelten
mobilisointia sekä stabilointia turvallisesti ja tehokkaasti
• Osaa käyttää terapeuttisen harjoittelun menetelmiä turvallisesti ja tehokkaasti


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset
• Mitä eri fysioterapiamenetelmiä on?
• Mikä on eri fysioterapiamenetelmien perusta?
• Miten fysioterapiamenetelmien valinta tapahtuu?
• Miten ja miksi toteutetaan fysioterapiamenetelmiä ja arvioidaan menetelmien vaikutuksia?


Opintojakson kuvaus:
Opintojakson kuvaus

Fysioterapiamenetelmien valinta perustuu fysioterapeuttiseen tutkimiseen ja arviointiin sekä kliiniseen päättelyn
prosessiin. Fysioterapeutti tekee arviointinsa perusteella fysioterapiadiagnoosin. Menetelmien valinta tehdään
asiakaslähtöisesti fysioterapiadiagnoosin pohjalta tutkittuun tietoon perustuen. Fysioterapiassa käytetään useita
fysioterapiamenetelmiä. Fysioterapiaohjelma laaditaan jokaiselle asiakkaalle yksilöllisesti ja asiakaslähtöisesti.
Fysioterapiamenetelmien käytön ja vaikutuksen arviointi fysioterapiaprosessin aikana on tärkeää vaikuttavan
fysioterapian toteuttamiseksi. Erilaisia fysioterapiamenetelmiä ovat muun muassa terapeuttinen harjoittelu,
manuaalinen terapia, fysikaalinen terapia, ohjaus ja neuvonta.

Edeltävät opinnot:
Ihmisen kehon rakenne ja toiminta, Ihmisen liikkeen ja liikkumisen kehittyminen
Asiakkaan fysioterapeuttinen tutkiminen ja arviointi, Kliininen päätöksenteko fysioterapiassa


G0048 Ergonomics and Assistive Technology Workshop, 5 op

Opiskelija osaa:
Opintojakson aikana syntyvä osaaminen
Opiskelija
• Osaa tarkastella ympäristöjä ergonomisesta näkökulmasta
• Osaa arvioida ympäristön esteettömyyttä ja suunnitella sen saavutettavuutta
• Osaa arvioida, suunnitella ja toimeenpanna asiakaslähtöisesti apuvälineiden hankinnan ja ohjata apuvälineiden
käyttöä


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset
• Mitä ergonomisella ympäristöllä ja toiminnalla tarkoitetaan?
• Miksi ergonomista ajattelua ja suunnittelua tarvitaan?
• Miten ergonominen ympäristö luodaan?


Opintojakson kuvaus:
Opintojakson kuvaus
Ergonominen ympäristö ja toiminta sekä apuvälineet mahdollistavat terveellisen ja turvallisen työelämän sekä
optimaalisen toimintakyvyn saavuttamisen. Fysioterapeutin asiantuntijuudella on suuri merkitys ergonomian
monialaisessa kentässä. Apuvälineiden, kodinmuutostöiden ja ympäristösuunnittelun yhteydet esteettömän
ympäristön suunnittelussa ja mahdollistavat ihmisten tasa-arvoiseen osallistumiseen yhteiskunnassa.


Edeltävät opinnot:
Ihmisen kehon/ruumiin rakenne ja toiminta, Asiakkaan fysioterapeuttinen tutkiminen ja arviointi


G0049 Asiakkaan neuvonta ja ohjaus työpajaharjoittelu, 5 op

Opiskelija osaa:
Opintojakson aikana syntyvä osaaminen
Opiskelija
• Osaa kuvata fysioterapian ohjaus- ja neuvontaprosessin
• Osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida tavoitteellisia asiakaslähtöisiä yksilö- ja ryhmäasiakkaiden
fysioterapiatilanteita
• Osaa toimia dialogissa asiakkaan kanssa?
• Suunnitella tarkoituksenmukaista kirjallista materiaalia fysioterapeuttisen neuvonnan tueksi


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset
• Mikä on fysioterapeuttinen ohjaus- ja neuvontaprosessi?
• Mitä tietoa tarvitaan fysioterapeuttiseen ohjaukseen ja neuvontaan?
• Miten toimitaan asiakaslähtöisesti ohjaus- ja neuvontatilanteissa?
• Miten tuetaan ja edistetään vuorovaikutusta ja dialogia ohjauksessa ja miksi?


Opintojakson kuvaus:
Opintojakson kuvaus
Asiakkaan neuvonta ja ohjaus on asiakkaan ohjaamista erilaisissa liikunnan, kuntoutuksen ja fysioterapian ryhmissä
sekä yksilötilanteissa. Tarkoituksenmukaisessa neuvonnassa ja ohjauksessa fysioterapeutti tarvitsee pedagogista
osaamista ja dialogia osallistujien kanssa. Ohjaus on prosessi, joka tukee kuntoutujan elämän muutosta koko
kuntoutusprosessin ajan. Ohjauksen toteutuminen edellyttää ohjausta tarvitsevan tilanteen arviointia ja siihen
soveltuvan ohjauksen tavoitteellisen opettamisen ja neuvonnan osaamista.


Edeltävät opinnot:
Fysioterapiatyön perusta, Asiakkaan toimintarajoitteet 1, Asiakkaan fysioterapeuttinen tutkiminen ja arviointi


G0050 Terapeuttisen harjoittelun työpajaharjoittelu, 5 op

Opiskelija osaa:
Opintojakson aikana syntyvä osaaminen
Opiskelija
• Osaa etsiä ja hyödyntää tuoreinta näyttöön perustuvaa tietoa käyttäessään terapeuttisen harjoittelun menetelmiä
fysioterapiatyössä
• Osaa käyttää terapeuttista harjoittelun menetelmiä perustellusti, asiakaslähtöisesti ja turvallisesti
ennaltaehkäisemään ja korjaamaan kehon toimintojen ja rakenteiden vaurioita, toiminnan rajoitteita sekä
osallistumisen esteitä
• Osaa suunnitella asiakkaalle sopivan progressiivisesti etenevän terapia- ja harjoittelumuodon
• Osaa mitata ja arvioida terapeuttisen harjoittelun hyötyä asiakaslähtöisesti


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset
• Mitä näyttöön perustuvilla menetelmillä tarkoitetaan?
• Mitä on terapeuttinen harjoittelu fysioterapiatyössä?
• Miksi terapeuttisella harjoittelulla on keskeinen asema fysioterapiatyössä?
• Miten näyttöön perustuva asiakaslähtöinen terapeuttinen harjoittelu suunnitellaan, toteutetaan ja arvioidaan
fysioterapiatyössä?


Opintojakson kuvaus:
Opintojakson kuvaus
Terapeuttinen harjoittelu on aktiivisten ja toiminnallisten menetelmien käyttöä, joiden avulla pyritään
ennaltaehkäisemään ja korjaamaan kehon toimintojen ja rakenteiden vaurioita, toiminnan rajoitteita sekä
osallistumisen esteitä. Terapeuttinen harjoittelu on keskeinen menetelmä fysioterapiatyössä. Terapeuttisen
harjoittelun menetelmissä keskeinen osa on näyttöön perustuvilla menetelmillä, jotka rakentuvat asiakkaan
toimintaa tukevista tavoitteista.


Edeltävät opinnot:
Ihmisen kehon rakenne ja toiminta, Ihmisen liikkeen ja liikkumisen kehittyminen
Asiakkaan fysioterapeuttinen tutkiminen ja arviointi, Kliininen päätöksenteko fysioterapiassa, Asiakkaan
toimintarajoitteet I, Asiakkaan neuvonta ja ohjaus


G0051 Tuki- ja liikuntaelimistön toiminnan tukeminen, 5 op

Opiskelija osaa:
Opintojakson aikana syntyvä osaaminen
Opiskelija
• Osaa kuvata TULE -sairauksien vaikutuksia yksilön liikkumis- ja toimintakykyyn
• Osaa arvioida osaamistaan TULE -sairauksien fysioterapeuttisesta tutkimisesta ja arvioinnista
• Osaa soveltaa kliinisen päättelyn ja erotusdiagnostiikan taitojaan
• Osaa soveltaa yleisimpien tuki- ja liikuntaelimistön sairauksien ja kipumekanismien tietoa fysioterapian
suunnittelussa ja toteutuksessa
• Osaa suunnitella asiakaslähtöisen ja progressiivisesti etenevän fysioterapiatoteutuksen ja terapeuttisen
harjoitteluohjelman.


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset
• Mitä on tuki- ja liikuntaelimistön toimintaa tukeva fysioterapia?
• Minkä tiedon varassa fysioterapeutti toimii TULE–asiakkaiden kanssa?
• Mitkä ovat TULE–asiakkaiden fysioterapian suunnittelun, toteutuksen, ja arvioinnin erityispiirteet?


Opintojakson kuvaus:
Opintojakson kuvaus
Tuki- ja liikuntaelimistön (TULE) toimintarajoitukset johtuvat monista eri syistä. Taustalla voi olla
epätarkoituksenmukaisen yli- tai alikuormituksen aiheuttamaa toiminnanhäiriötä tuki- ja liikuntaelimistössä, tai tuki-
ja liikuntaelimistön toimintaan vaikuttavia sairauksia, joista on aiheutunut elimistön kudos- ja rakennetason
muutoksia erilaisia tapaturmia, vammoja ja kirurgisia toimenpiteitä.


Edeltävät opinnot:
Ihmisen kehon rakenne ja toiminta, Ihmisen liikkeen ja liikkumisen kehittyminen
Asiakkaan fysioterapeuttinen tutkiminen ja arviointi, Kliininen päätöksenteko fysioterapiassa, Asiakkaan
toimintarajoitteet 1, Fysioterapiamenetelmät


G0052 Mielentoimintojen tukeminen, 5 op

Opiskelija osaa:
Opintojakson aikana syntyvä osaaminen
Opiskelija
• Osaa kuvata psykofyysistä fysioterapiaa ja sen peruskäsitteitä
• Osaa arvioida asiakkaita psykofyysisen fysioterapian arviointimenetelmillä
• Osaa tukea ja edistää asiakkaan toimintaa psykofyysisen fysioterapian keinoin
• Osaa arvioida fysioterapian vaikuttavuutta ja kykenee tarvittaessa muuttamaan fysioterapiasuunnitelmaa


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset
• Mitä on psykofyysinen fysioterapia?
• Mihin tietoon psykofyysinen fysioterapia perustuu?
• Miten asiakkaan voimavaroja tutkitaan ja tuetaan psykofyysisen fysioterapian keinoin?
• Miten arvioidaan fysioterapian vaikuttavuutta ja miksi?


Opintojakson kuvaus:
Opintojakson kuvaus
Mielentoimintoja tukeva psykofyysinen fysioterapia tukee asiakkaan voimavaroja ja toimintakykyä
kehontuntemuksen, rentousharjoittelun, ilmaisullisten ja aktivoivien harjoitusmenetelmien avulla.
Fysioterapiatoiminnan lähtökohtana ovat asiakkaan omat koetut voimavarat.


Edeltävät opinnot:
Ihmisen kehon/ruumiin rakenne ja toiminta, Ihmisen liikkeen ja liikkumisen kehittyminen


G0053 Sydämen- ja verenkierto- sekä hengitystoimintojen tukeminen, 5 op

Opiskelija osaa:
Opintojakson aikana syntyvä osaaminen
Opiskelija
• Osaa kuvata sydän- ja verenkiertoelimistön sekä hengityselimistön sairauksien vaikutuksia asiakkaan
toimintakykyyn
• Osaa soveltaa fysioterapeuttista tutkimista tavallisimmilla sydän- ja hengityselinsairaus-asiakkailla ja -potilailla.
• Osaa suunnitella, ohjata ja toteuttaa terapeuttisen harjoittelun menetelmiä ko. asiakkailla
• Osaa etsiä näyttöön perustuvaa tutkimustietoa hengitys- ja verenkiertoelimistön kuntoutuksen vaikuttavuudesta.


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset
• Mihin tietoon sydämen- ja verenkierto- sekä hengitystoimintoja tukeva fysioterapia perustuu?
• Miten asiakkaan sydämen- ja verenkierto- sekä hengitystoimintoja arvioidaan ja tuetaan?
• Miten arvioidaan fysioterapian vaikuttavuutta ja miksi?


Opintojakson kuvaus:
Opintojakson kuvaus
Opintojakson keskeisenä sisältönä on fysioterapian keinoin edistää toimintakykyä ihmisillä, joilla on sydämen- ja
verenkierto- sekä hengitystoimintojen toimintarajoitteita.


Edeltävät opinnot:
Ihmisen kehon rakenne ja toiminta, Asiakkaan fysioterapeuttinen tutkiminen, Kliininen päätöksenteko
fysioterapiassa, Asiakkaan toimintarajoitteet 1. & 2., Terapeuttisen harjoittelun työpaja


G0054 Supporting Sensory Functions, 5 op

Opiskelija osaa:
Opintojakson aikana syntyvä osaaminen
Opiskelija:
• Osaa määrittää aistitoimintojen puutokset tai vajavuudet asiakkaan toiminta- ja liikkumiskyvyssä sekä asiakkaan
käytettävissä olevat voimavarat huomioiden asiakkaan ikä, yksilöllinen tilanne, läheiset, kuntoutumisen vaihe sekä
toimintaympäristö.
• Osaa asiakkaan aistitoimintojen ja liikkeisiin liittyvien toimintojen harjoittamisen tavoitteena asennon, tasapainon,
ja tahdonalaisten liikkeiden hallinta ja koordinaatio.
• Osaa tukea ja lisätä asiakkaan toimintaedellytyksiä ääreis- tai keskushermoston toimintarajoitteet sekä asiakkaan
voimavarat huomioiden.


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset
• Mitä on aistitoimintoja tukeva fysioterapia?
• Mihin tietoon aistitoimintoja tukeva fysioterapia perustuu?
• Miten asiakkaan aistitoimintoja arvioidaan ja tuetaan fysioterapiassa?


Opintojakson kuvaus:
Opintojakson kuvaus
Aistitoiminnoilla tarkoitetaan muun muassa näkö-, kuulo- ja tasapainoelin-, asento- ja kosketusaistitoimintoja sekä
kipuaistimuksia. Ne johtuvat usein erilaisista keskus- ja ääreishermoston vaurioista. Fysioterapiassa on tärkeä
huomioida erilaisten aistitoimintojen puutokset tai vajavuudet sekä kipu ja sen vaikutukset ihmisen toimintakykyyn.
Fysioterapian keinoin voidaan edistää asiakkaan itsenäistä selviytymistä ja osallistumista elinympäristössään
keskus- ja ääreishermoston vauriosta huolimatta.


Edeltävät opinnot:
Asiakkaan toimintarajoitteet I, Asiakkaan fysioterapeuttinen tutkiminen ja arviointi, Kliininen päätöksenteko
fysioterapiassa


G013 FYSIOTERAPIAN TOIMINTAKULTTUURIT, 55 op

Kuvaus:
Teeman ydinkysymykset
•  Missä fysioterapeutti toimii?
•  Kenen kanssa fysioterapeutti toimii?
•  Miten fysioterapeutti voi vaikuttaa fysioterapian kehittymiseen?
•  Mihin arvoihin toiminta perustuu? Miksi?


Opiskelija osaa:
Teeman aikana syntyvä osaaminen
Opiskelija
•   Osaa toimia fysioterapian ja kuntoutuksen erilaisissa toimintaympäristöissä fysioterapian osaajana
•   Osaa alansa työtehtävissä ja niissä kehittymisessä tarvittavan kielitaidon
•   Osaa tehdä monikulttuurista yhteistyötä
•   Osaa ottaa työssään huomioon alansa kansainvälisyyskehityksen vaikutuksia ja mahdollisuuksia
•   Osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita omassa toiminnassaan


Sisältö:
Teeman kuvaus
Globalisaatio, yhteiskunnallinen ja kulttuurinen muutos, kuten väestön ikääntyminen, monikulttuurisuus,
sosioekonomisten erojen lisääntyminen, tiedon jatkuva uusiutuminen ja ympäristökysymysten merkityksen
kasvaminen, luo fysioterapeutin työlle uusia haasteita. Sosiaali- ja terveysalan toimintaympäristö on muuttuva.
Fysioterapian asema määritellään sosiaali-, terveys- ja kuntoutusalaa ohjaavassa lainsäädännössä. Fysioterapia
työnä ja asiantuntija-alana liittyy kuntoutukseen. Fysioterapeutti työskentelee joko toisen palveluksessa tai yrittäjänä
mm. sairaaloissa, terveyskeskuksissa, tutkimus- ja hoitolaitoksissa, kuntoutuslaitoksissa ja kylpylöissä,
työterveyshuollossa, kansanterveys-, liikunta- ja vammaisjärjestöissä, vanhain- ja päiväkodeissa sekä koulu- ja
liikuntatoimessa. Terveydenhuollon ja kuntoutuksen hyvinvointipalvelut ovat siirtymässä asiakaslähtöisiin ja
verkottuneisiin palveluihin. Lähiyhteisöjen ja yksityisten palveluiden merkitys hyvinvoinnin tuottamisessa kasvaa.
Teknologia muuttaa työkulttuureita, sillä virtuaaliset toimintaympäristöt mahdollistavat uusia kohtaamispaikkoja ja
tapoja toimia.


Osaamisen kehittyminen:
Ammattitaitoa edistävän harjoittelun tavoitteena on perehdyttää opiskelija ohjatusti erityisesti fysioterapiaopintojen
kannalta keskeisiin käytännön työtehtäviin sekä tietojen ja taitojen soveltamiseen työelämässä kansallisesti ja
kansainvälisesti.


G0055 Asiakkaan kohtaaminen harjoittelu, 10 op

Opiskelija osaa:
Opintojakson aikana syntyvä osaaminen
Opiskelija
• Osaa toimia erilaisissa fysioterapian toimintaympäristöissä ja perustella toimintaansa
• Osaa kohdata erilaisia asiakkaita ja luoda asiakasta kunnioittavan terapiasuhteen
• Osaa tutkia, arvioida ja ohjata asiakasta asiakkaan toimintaedellytysten että oman ammattiroolinsa mukaisesti
• Osa toimia rakentavassa dialogissa asiakkaiden kanssa
• Edistää erilaisten ryhmien ja yksilöiden fysioterapiaa tarkoituksenmukaisesti ja tavoitteellisesti työyksikön
toimintakulttuurin mukaisesti


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset
• Miten toimitaan erilaisissa fysioterapian toimintakulttuureissa?
• Ketkä ovat fysioterapian asiakkaista?
• Mitä on kohtaaminen?
• Miten ohjataan asiakasta asiakaslähtöisesti ja tavoitteellisesti
• Miten hankitaan ja sovelletaan tietoa?


Opintojakson kuvaus:
Opintojakson kuvaus
Fysioterapian ammattitaitoa edistävä harjoittelu toteutuu erilaisissa fysioterapian toimintayksiköissä niin julkisella,
yksityisellä kuin kolmannellakin sektorilla. Harjoittelu on suunnitelmallista, ohjattua ja opiskelijan tavoitteiden
kannalta arvioitavaa käytännöllistä opiskelua. Asiakaslähtöisessä fysioterapiassa lähtökohtana on asiakkaan ja
fysioterapeutin vuorovaikutus, asiakaan voimavarojen arviointi ja tämän kokemuksien sekä arvojen ja
kulttuuritaustansa kunnioittaminen.


Edeltävät opinnot:
Ensimmäisen vuoden opinnot


G0056 Asiakkaan ohjaaminen harjoittelu, 10 op

Opiskelija osaa:
Opintojakson aikana syntyvä osaaminen
Opiskelija osaa
• Osaa toimia erilaisissa fysioterapian toimintaympäristöissä
• Osaa kohdata erilaisia asiakkaita ja luoda asiakasta kunnioittavan terapiasuhteen
• Osaa tutkia, arvioida ja ohjata asiakasta tämän toimintaedellytysten sekä –ympäristön ja oman ammattiroolinsa
mukaisesti
• Osaa toimia rakentavassa dialogissa asiakkaiden kanssa
• Osaa kehittää erilaisten ryhmien ja yksilöiden toimintaa tarkoituksenmukaisesti ja tavoitteellisesti fysioterapian
ohjauksen ja neuvonnan keinoin


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset
• Miten toimitaan erilaisissa fysioterapian toimintakulttuureissa?
• Mitä on fysioterapeuttinen ohjaus ja neuvonta erilaisissa toimintaympäristöissä?
• Miten fysioterapeutti ohjaa ja neuvoo asiakasta ja miksi?


Opintojakson kuvaus:
Opintojakson kuvaus
Fysioterapian asiakkaina ovat yksilöt, yhteisöt, yritykset ja organisaatiot, jotka käyttävät fysioterapeutin
konsultaatiota ja asiantuntija-apua. Fysioterapeutti arvioi, ohjaa, tukee ja edistää asiakkaan liikkumista ja
toimintakykyä. Fysioterapeutti käyttää tarkoituksenmukaisesti fysioterapeuttisia neuvonnan ja ohjauksen menetelmiä
ja pyrkii yhdessä asiakkaan kanssa edistämään hänen toimintaansa erilaisissa tilanteissa ja ympäristöissä.


Edeltävät opinnot:
Ensimmäisen vuoden opinnot, Fysioterapiatyö- teeman toisen vuoden opinnot
G0057 National and Global Rehabilitation Challenges, 5 op

Opiskelija osaa:
Opintojakson aikana syntyvä osaaminen

• Osaa kuvata fysioterapian asemaa ja merkitystä erilaisissa kuntoutuksen toimintaympäristöissä
• Osaa toimia vastuullisesti monialaisessa ja monikulttuurisessa kuntoutuksen yhteistyössä
• Osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita omassa toiminnassaan

Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset
• Millainen on fysioterapian asema ja merkitys kansallisissa ja kansainvälisissä kuntoutuksen toimintaympäristöissä?
 • Millaisia monikulttuurisia haasteita kuntoutukseen liittyy?
 • Miten vastuullisuus ja kestävä kehitys ilmenevät kuntoutustoiminnassa?


Opintojakson kuvaus:
Opintojakson kuvaus
Fysioterapian rooli osana kuntoutusta vaihtelee eri toimintakulttuureissa. Kuntoutuksen tietoperusta on hyvin
monialainen ja monitieteinen. Kuntoutuksen organisaatioissa tarvitaan monikulttuurista osaamista ja globaalien
haasteiden ymmärtämistä.


Edeltävät opinnot:
Ensimmäisen ja toisen vuoden opinnot


G0058 Asiakkaan toimintakyvyn tukeminen harjoittelu, 10 op

Opiskelija osaa:
Opintojakson aikana syntyvä osaaminen
• Osaa toimia perustellusti ja kykenee vaikuttamaan erilaisissa fysioterapian moniammatillisissa
toimintaympäristöissä
• Osaa kohdata erilaisia asiakkaita ja luoda asiakasta kunnioittavan terapiasuhteen
• Osaa tutkia, arvioida ja ohjata asiakasta tämän toimintaedellytysten ja -ympäristön sekä oman ammattiroolinsa
mukaisesti
• Osaa toimia rakentavassa dialogissa asiakassuhteissaan ja arvioida kehittymistään asiakkaan
fysioterapiaprosessin hallinnoinnissa
• Osaa kehittää erilaisten ryhmien ja yksilöiden toimintaa erilaisten fysioterapiamenetelmien keinoin


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset
• Miten fysioterapeutti edistää yksilön toimintakykyä?
• Miten fysioterapeutti hyödyntää ympäristön mahdollisuuksia ja vaikuttaa yksilön toimintakyvyn edistämiseen?
• Miten fysioterapeutti perustelee kriittisesti toimintaansa ja sen asiakaslähtöistä kehittämistä? Miksi?


Opintojakson kuvaus:
Opintojakson kuvaus

Tämä opintojakso muodostaa osaamisen kokonaisuuden, jossa opiskelija osaa edistää fysioterapia-asiakkaiden
toimintakykyä myös ympäristön voimavaraisuutta hyödyntäen. Opiskelija omaksuu kriittisen, näyttöön perustuvan- ja
fysioterapian tutkivan työotteen toimintamallit ja kykenee vaikuttamaan oman ammattialansa edustajana. Siten
osaaminen edellyttää tutkimus- ja kehittämistaitojen tietoperustan mukaisia synteesitaitoja asiakkaan
voimavaraisuutta edistävän ja kehittävän fysioterapiaprosessin suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa.
Edeltävät opinnot:
Asiakkaan kohtaaminen -harjoittelu, Asiakkaan ohjaaminen -harjoittelu


G0059 Kuntoutuksen verkostot harjoittelu, 10 op

Opiskelija osaa:
Opintojakson aikana syntyvä osaaminen
Opiskelija
• Osaa kuvata fysioterapiatoimintaa osana monialaista kuntoutuspalvelu-järjestelmää.
• Osaa arvioida ja perustella fysioterapeutin roolia palveluinnovaatioiden kehittämisessä sekä luoda tärkeitä
kumppanuuksia ja edistää omalla toiminnallaan asiakkaiden hyvinvointia palvelevaa verkostoitumista
• Osaa rakentaa asiantuntijuutta erilaisissa yhteisöissä ja verkostoissa yhdessä toisten kanssa
• Osaa ohjata asiakkaita ja vaikuttaa asiakaslähtöisesti toimintaan kuntoutusverkostoissa
• Osaa ottaa fysioterapiatyön vaikuttajana huomioon globaalit vuorovaikutussuhteet sekä verkostot


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset
• Millainen on kuntoutuksen toimintakulttuuri?
• Mitä on monialaisuus?
• Minkä tiedon varassa fysioterapeutti toimii?
• Miten fysioterapeutti toimii erilaisissa kuntoutuksen verkostoissa?
• Miten fysioterapeutti arvioi toimintaansa ja miksi?


Opintojakson kuvaus:
Opintojakson kuvaus
Kuntoutuksessa eri ammattien edustajat toimivat verkostona, jossa jokainen tuntee ammattitaitonsa rajat ja arvostaa
sekä kykenee vaikuttamaan edistävästi kuntoutujan hyvinvointiin kaikissa olosuhteissa tukiessaan kuntoutujan ja
hänen läheistensä kuntoutukseen sitoutumista. Kuntoutukselle ovat ominaista suunnitelmallisuus ja
prosessinomaisuus. Kuntoutujan näkökulmasta kyse on usein muutosprosessista, johon sisältyy kuntoutujan kasvu-
ja oppimisprosessi. Kuntoutusjärjestelmän kannalta kyse on erilaisista vaiheista ja palveluista muodostuvasta
prosessista, jossa tärkeää on palveluketjun katkeamattomuus. Kuntoutus on monialaista ja moniammatillista
toimintaa, jossa käytetään hyväksi usean eri ammatin edustajien asiantuntemusta.


Edeltävät opinnot:
Asiakkaan kohtaaminen -, Asiakkaan ohjaaminen - ja Asiakkaan toimintakyvyn tukeminen – harjoittelut


G0060 Fysioterapian osaajana - harjoittelu, 10 op

Opiskelija osaa:
Opintojakson aikana syntyvä osaaminen

Opiskelija:
• Osaa arvioida kriittisesti ammattitoimintaansa ja kehittää itseään, työtään ja ammattialaansa aktiivisesti käyttäen
tutkivaa ja kehittävää työotetta
• Osaa käyttää taloudellista, hallinnollista ja työnjohdollista osaamista omassa fysioterapiatyössään
• Osaa toimia vaikuttajana moniammatillisissa ja –alaisissa sekä globaaleissa verkostoissa oman ammattialansa
edustajana


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset
• Miten opiskelija suuntaa, toteuttaa ja arvioi ammatillista kehittymistään perustelemiensa tavoitteiden sekä
asiakkaan fysioterapiatoiminnan edistämisessä ja kehittämisessä?
• Miten opiskelija ottaa huomioon toimintaansa ohjaavat, asiakkaan ja yhteisölliset arvot omien ammatillisten
tavoitteidensa taustalla?
• Miten opiskelija tuottaa perusteltuja käytänteitä fysioterapiaan ja kehittää fysioterapian vaikuttavuutta ja
tuloksellisuutta ja miksi?


Opintojakson kuvaus:
Opintojakson kuvaus
Opintojakso sijoittuu ammatillisessa kasvussa ammatillisuuden syventämisen vaiheeseen, jolloin opiskelija hallitsee
perusvalmiudet asiakkaan toimintakyvyn tutkimisesta, arvioinnista ja synteesin tekemisestä sekä tavoitteellisen
fysioterapiaprosessin hallinnoinnista asiakkaan kohtaamisen pohjalta. Teema antaa opiskelijalle mahdollisuuden
kehittää valmiuksiaan omien ammatillisten valintojensa mukaan sekä arvioida ja kehittää fysioterapia-asiakkaan,
organisaation ja yhteisön perusteltuja toimintoja sekä vaikuttaa niihin eri verkostojen dynaamisissa prosesseissa.


Edeltävät opinnot:
Opetussuunnitelmat mukaiset aiemmat harjoittelut on pääosin suoritettu.


G014 FYSIOTERAPIATYÖN JA -TOIMINNAN KEHITTÄMINEN, 30 op

Kuvaus:
Teeman ydinkysymykset
•  Miten fysioterapia-alan kehitykseen voidaan vaikuttaa?
•  Miten tutkimushanke toteutetaan?
•  Miten johdetaan fysioterapiayritystä?


Opiskelija osaa:
Teeman aikana syntyvä osaaminen
Opiskelija:
•   Osaa käsitteellistää työelämän ilmiöitä tutkittuun tietoon perustuen.
•   Osaa toteuttaa tutkimus- ja kehittämishankkeita soveltaen alan olemassa olevaa tietoa ja menetelmiä
•   Osaa ratkoa ongelmia ja kehittää työtapoja
•   Osaa johtaa ja työskennellä itsenäisesti asiantuntijatehtävissä
•   Osaa tehdä yrityksen liiketoimintasuunnitelman
•   Osaa kehittää asiakaslähtöisiä, kestäviä ja taloudellisesti kannattavia palveluja


Sisältö:
Teeman kuvaus
Fysioterapiatyön ja – toiminnan kehittämisellä tarkoitetaan fysioterapiapalvelujen ja palvelujärjestelmien
kehittämistä. Johtamisen haasteena ovat nopeasti muuttuvien toimintaympäristöjen tarpeet,
toimintaorganisaatioiden yhdistyminen ja verkottuminen sekä työtekijöiden ikärakenteen muutos. Yhteiskunnalliset
muutokset, kuten eläkeiän nouseminen ja toimintaorganisaatioiden muutokset, vaativat uudenlaista panostamista
työyhteisöjen hyvinvointiin ja henkilöstön jaksamiseen. Hyvinvointipalvelujen kattavaan tarjontaan tarvitaan myös
uusia innovaatioita ja alan yrittäjiä. Fysioterapeutti kehittää itseään, työtään ja ammattialaansa aktiivisesti. Hän
seuraa fysioterapian kansainvälistä ja kansallista kehittymistä. Fysioterapian tutkimus- ja kehittämistaito edellyttää,
että fysioterapeutti pyrkii kaikille osapuolille käyttökelpoisiin ja innovatiivisiin ratkaisuihin sekä kykenee arvioimaan ja
kehittämään ammattitoimintaansa. Opinnäytetyö on osa ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyötä. Se palvelee
opiskelijan ammatillista kehittymistä sekä työelämää ja aluekehitystä.



G0061 Opinnäytetyö, 15 op

Opiskelija osaa:
Opintojakson aikana syntyvä osaaminen
Opiskelija
• Osaa esittää perusteltuja työelämää koskevia kehittämisehdotuksia.
• Osaa käsitteellistää työelämän ilmiöitä tutkittuun tietoon perustuen.
• Osaa käyttää sopivia tutkimus- ja kehittämismenetelmiä uuden tiedon tuottamiseksi.
• Osaa toimia kehittämishankkeissa yhteistoiminnallisesti ja vastuullisesti työelämän ja muiden yhteistyökumppanien
kanssa.
• Osaa arvioida omaa toimintaansa ja omia ratkaisujaan kriittisesti.
• Osaa hallita kokonaisuuksia sekä esittää asiansa loogisesti ja perustellen.


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset
Minkälainen on opinnäytetyö ja sen eri vaiheet? (opinnäytetyöprosessiin ja kehittämishankkeeseen perehtyminen ja
aiheen ideointi, opinnäytetyösuunnitelma, jossa kuvataan opinnäytetyön tausta ja tavoitteet, keskeinen aihetta
koskeva tutkittu tieto, käytettävät tutkimus- ja kehittämismenetelmät sekä toteuttamissuunnitelma, opinnäytetyön
toteuttaminen, opinnäytetyön raportointi ja julkistaminen, kypsyysnäyte)


Opintojakson kuvaus:
Opintojakson kuvaus
Opinnäytetyö on osa ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyötä. Se palvelee opiskelijan ammatillista
kehittymistä sekä työelämää ja aluekehitystä. Opinnäytetyö kehittää työtä ja työelämän käytänteitä ja voi tuottaa
myös laajemmin merkityksellisiä innovaatioita.


Edeltävät opinnot:
Tutkimus- ja kehittämistyön menetelmät


G0063 Työyhteisön hyvinvoinnin edistäminen, 5 op

Opiskelija osaa:
Opintojakson aikana syntyvä osaaminen

Opiskelija
• Osaa toimia työyhteisön jäsenenä ja edistää yhteisön hyvinvointia
• Osaa toimia työelämän monikulttuurisissa ja monialaisissa viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa
• Osaa arvioida työyhteisöjen hyvinvointia

Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset
• Miten yhteiskunnan muutokset näkyvät fysioterapian työyhteisöjen toiminnassa?
• Millaisilla keinoilla työyhteisön hyvinvointia voi tukea?
• Miten arvioidaan työyhteisöjen hyvinvointia ja jaksamista?


Opintojakson kuvaus:
Opintojakson kuvaus
Työyhteisön hyvinvoinnilla on suuri merkitys nyky-yhteiskunnan muuttuvissa toimintarakenteissa. Yhteiskunnalliset
muutokset kuten esimerkiksi eläkeiän nouseminen vaatii uudenlaista panostamista henkilöstön jaksamiseen.


Edeltävät opinnot:
Ensimmäisen ja toisen vuoden opintoja mm. harjoittelua


G0064 Management and Quality, 5 op

Opiskelija osaa:
Opintojakson aikana syntyvä osaaminen
Opiskelija
•   Osaa työskennellä itsenäisesti asiantuntijatehtävissä
•   Osaa johtaa fysioterapiatoimintaa
•   Osaa johtaa monialaisia ja vaativia kuntoutuksen toimintoja
•   Osaa soveltaa johtamisen ja laadunhallinnan menetelmiä toiminnassaan


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset
• Mitä on hyvä johtaminen?
• Miten asiantuntijaorganisaatiota johdetaan?
• Miten varmistetaan laadukkaat palvelut?


Opintojakson kuvaus:
Opintojakson kuvaus
Johtaminen ja toiminnan laatu kuuluvat yhteen. Johtamisen haasteena ovat nopeasti muuttuvien
toimintaympäristöjen tarpeet, toimintaorganisaatioiden yhdistyminen ja verkottuminen sekä työtekijöiden
ikärakenteen muutos.


Edeltävät opinnot:
Ensimmäisen ja toisen vuoden opintoja


G0065 Service Development and Entrepreneurship, 5 op

Opiskelija osaa:
Opintojakson aikana syntyvä osaaminen
Opiskelija
• Osaa asettaa palvelujen kehittämisen tavoitteita työelämän ja alueen näkökulmasta
• Osaa etsiä palveluihin asiakaslähtöisiä, kestäviä ja taloudellisesti kannattavia ratkaisuja
• Osaa osallistua osallistumaan innovaatioympäristöjen kehittämiseen
• Osaa suunnitella fysioterapiayrityksen liiketoimintaa


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset
• Mitä innovaatiotoiminnalla tarkoitetaan?
• Miten palvelutarpeita arvioidaan?
• Miten kehitetään hyvinvointialan palveluja?
• Miten tehdään fysioterapiayrityksen liiketoimintasuunnitelma?


Opintojakson kuvaus:
Opintojakson kuvaus
Innovaatiotoiminnan tavoitteena on edistää suomalaisen sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmän palveluja. Väestön
ikärakenteen muutos luo uusia haasteita palveluille ja niiden järjestämiselle. Hyvinvointipalvelujen kattavaan
tarjontaan tarvitaan uusia alan yrittäjiä.


Edeltävät opinnot:
Ensimmäisen ja toisen vuoden opinnot


G015 VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT, 15 op

Kuvaus:
Vapaasti valittavat opinnot - teeman alle sijoitetaan opiskelijan henkilökohtaisen opintosuunnitelman opinnot, jotka
opiskelija valitsee Laurean kieliopinnoista, Laurean yhteisistä opinnoista tai toisen koulutusohjelman
opetussuunnitelmasta. Vapaasti valittavat opinnot -teeman alle kirjataan myös toisessa korkeakoulussa suoritetut
opinnot ja aiempi osaaminen, joka opiskelijalle hyväksi luetaan, mutta joille ei löydy korvaavuutta koulutusohjelman
opetussuunnitelmasta.