Takaisin: ryhmä SHB12KA

Opetussuunnitelma 2011 – SHB12KA (suomeksi)

Opetussuunnitelma (PDF)

Näytä tekstiversio
LAUREA AMMATTIKORKEAKOULU

Hoitotyön koulutusohjelma (Laurea Hyvinkää, sote), SHB12KA

LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULUN OPETUSSUUNNITELMAT, YLEINEN KUVAUS

Oppimiskäsitys Laureassa

Ammattikorkeakoulun lakisääteisinä tehtävinä ovat tutkimus- ja kehittämistehtävä, aluekehitystehtävä ja
pedagoginen tehtävä. Näiden tehtävien tuloksellinen integroiminen on Laureassa nähty keskeisenä
ammattikorkeakoulun saamiin haasteisiin vastaamiseksi. Tavoitteena on, että meiltä valmistuu
ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneita osaajia, jotka ovat oman työnsä ja työelämän tutkivia kehittäjiä. Lisäksi
tavoitteena ovat tutkimukseen perustuva työelämäosaamisen kehittäminen ja uudistaminen sekä monialaista
osaamista hyödyntävät innovaatiot, joiden vaikutukset näkyvät toimintaympäristöissämme.

Laurean oppimiskäsitys todentuu korkeakoulujen arviointineuvoston palkitsemassa Kehittämispohjaisen oppimisen
(Learning by Developing) –toimintamallissa. Oppimisen tavoitteena on osaaminen, joka ilmenee uusina
toimintatapoina ja –menetelminä, jotka myös mahdollistavat tutkintoa vastaavan työelämän uudistamisen.
Kehittämispohjainen oppiminen etenee työelämäläheisissä hankeympäristöissä, joissa opiskelijat, opettajat,
työelämän asiantuntijat sekä asiakkaat yhdessä työskentelevät uusien innovatiivisten ratkaisujen löytämiseksi ja
kehittämiseksi.

Opiskelija nähdään yhteistyökumppanina, joka osaamisen kehittymisen myötä kykenee yhä vastuullisemmin ja
omaa luovuutta hyödyntäen toimimaan tutkimus- ja kehittämishankkeissa. Osaamisen välineitä opiskelija kartuttaa
erilaisissa työpajoista ja laboratorioista rakentuvissa oppimisympäristöissä. Ammatillinen osaaminen uusina
toimintatapoina rakentuu tutkitun tiedon, sen syvällisen ymmärtämisen, taitamisen ja tilanteiden hallintakyvyn
integroituneena kokonaisuutena. Yhdessä toimien tietoon perustuvaa taitamista rakentaen saavutetaan osaaminen,
joka mahdollistaa erilaisten tilanteiden hallinnan jatkuvasti muuttuvassa työelämässä.

Ammattikorkeakoulussa oppiminen etenee taitamisen orientaation kautta. Tieteellinen tieto on merkityksellistä
välineellisesti. Oppiminen ohjaa käsittelemään tietoa ja valitsemaan eettisesti merkityksellisen tiedon, jota voi
hyödyntää ja soveltaa tulevan tutkinnon osaamista vastaavassa kehittämishankkeessa. Ammattikorkeakoulussa on
tärkeää kehittyminen taitavaksi osaajaksi, joka kykenee uudistamaan työelämää. Työelämäläheiset
kehittämishankkeet oppimisympäristöinä mahdollistavat opiskelijalle osaamisen aitouden, kumppanuusverkoston
rakentumisen, omien merkityksellisten kokemusten hyödyntämisen sekä luovuuden ja tutkivan työotteen
kehittymisen. Työelämälähtöisessä kehittämishankkeessa yksilö ja hankeyhteisö kehittävät osaamista yhdessä
oppien. Lisäksi kehittämishanke tuottaa uutta tietoa työelämän kehittämiseksi ja uudistamiseksi.

Oppimisympäristöt

Oppimisympäristön tavoitteena on mahdollistaa oppimistulosten syntyminen ja tukea uuden osaamisen luomista ja
kehittämistä. Laurean oppimisympäristöissä hyödynnetään sisäisiä ja ulkoisia verkostoja sekä ollaan jatkuvassa
vuorovaikutuksessa työelämän kanssa. Alueellinen vaikuttaminen lisääntyy yhteisöjen ja niiden muodostamien
verkostojen toiminnan kautta. Hankkeiden myötä opitaan verkostotoiminnan perusteita, sosiaalisuutta ja
kommunikointia alan asiantuntijoiden kanssa. Kehittäjäksi kasvetaan tekemällä kehittämistyötä ja olemalla
vuorovaikutuksessa osaamisverkostoissa.
Käytännön sovelluksia oppimisympäristöistä ovat yhteisön innovaatioympäristöinä toimivat, verkostoissa
toteutettavat hankkeet ja projektit sekä erilaiset oppimis- ja kehittämistoiminnalle suunnitellut toimintatilat,
osaamiskeskittymät ja kehittämislaboratoriot.


Opiskelijan vastuu ja rooli oppimisessa

Työelämälähtöisessä tutkimus- ja kehittämishankkeessa kumppanuus tarkoittaa opettajien, työelämäosaajien ja
opiskelijoiden yhteistyötä. Yhteistyössä on lähtökohtana vastuullinen sitoutuminen kehittämishankkeeseen. Opiskelu
Laureassa edellyttää opiskelijalta erityisesti kriittistä ajattelua, ongelmanratkaisukykyä, itseohjautuvuutta,
aloitteellisuutta ja yhteistyökykyä. Itsenäisen työotteen merkitys korostuu opinnoissa.
Kehittämishankkeissa kaikki osalliset nähdään oppijoina, koska hankkeessa tavoitellaan muutosta, jotakin uutta.
Kumppanuus tarkoittaa myös keskinäistä kunnioitusta ja erilaisen osaamisen arvostamista. Kehittämishankkeen
eteneminen edellyttää osaamisen jakamista ja rakentamista erilaisista asiantuntijuuksista. Opiskelija on mukana
yhteistyökumppanina, joka kartuttaa omaa osaamistaan työvälineitä hankkien ja erilaisiin tutkimus- ja
kehittämishankkeisiin osallistuen.


Opettajan rooli Laureassa

Opettajan rooli kehittämishankkeessa voidaan kuvata osaamisensa asiantuntijana, osallistujana ja pedagogisena
ohjaajana. Opettaja ei voi siirtää osaamista opiskelijalle, vaan hän ohjaa opiskelijan oppimista.
Roolistaan hieman riippuen Laurean opettajat ovat sekä tutkijoita- ja kehittäjiä, aluekehitysvaikuttajia että
pedagogeja. Tutkijoina toimivien opettajien tutkimusraportit osoittavat kehittämishankkeiden vaikuttavuuden
työelämäosaamisen uudistajana ja kehittäjänä. Kehittäjänä opettaja vastaa kehittämishankkeen eteenpäin viennistä.


Opetussuunnitelman rakenne

Laurealaiset opetussuunnitelmat rakentuvat teemoista ja opintojaksoista. Teemalla tarkoitetaan laajempaa
osaamisaluetta, jonka hallitsemiseksi opiskelijan tulee tyypillisesti suorittaa useampi aihealuetta käsittelevä
opintojakso. Teemojen ja opintojaksojen sisällöt kuvaavat alan keskeisen ammatillisen ydinosaamisen. Vuositeemat
kokoavat opintoja ammatillisen kasvun etenemisen näkökulmasta.

Opetussuunnitelma sisältää valtakunnallisesti yhteisesti määritellyt yhteiset kompetenssit (ks. taulukko 1) osana
teemojen tai opintojaksojen tavoitteita. Yleisten kompetenssien hallitseminen varmistaa
ammattikorkeakoulutasoisen, ammatillisen sivistyksen rakentumisen ja teemojen osaamisen saavuttaminen
puolestaan työelämäosaamisen rakentumisen.

Taulukko 1. Yleiset kompetenssit
                                                        •   osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja
                                                            oppimistapojaan
OPPIMISEN TAIDOT                                        •   osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
                                                        •   kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta
                                                            ja opitun jakamisesta
EETTINEN OSAAMINEN                                      •   kykenee ottamaan vastuun omasta
                                                            toiminnastaan ja sen seurauksista
                                                        •   osaa toimia alansa ammattieettisten
                                                            periaatteiden mukaisesti
                                                        •   osaa ottaa erilaiset toimijat huomioon
                                                            työskentelyssään
                                                        •   osaa soveltaa tasa-arvoisuuden periaatteita
                                                        •   osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita
                                                        •   kykenee vaikuttamaan yhteiskun-nallisesti
                                                            osaamistaan hyödyntäen ja eettisiin arvoihin
                                                            perustuen
                                                        •   osaa toimia työyhteisön jäsenenä ja edistää
                                                            yhteisön hyvinvointia
TYÖYHTEISÖOSAAMINEN                                     •   osaa toimia työelämän viestintä- ja
                                                            vuorovaikutustilanteissa
                                                        •   osaa hyödyntää tieto-ja viestintätekniikkaa oman
                                                            alansa tehtävissä
                                                        •   kykenee luomaan henkilökohtaisia
                                                            työelämäyhteyksiä ja toimimaan verkostoissa
                                                        •   osaa tehdä päätöksiä ennakoimattomissa
                                                            tilanteissa
                                                        •   kykenee työnjohtamiseen ja itsenäiseen
                                                            työskentelyyn asiantuntijatehtävissä
                                                        •   omaa valmiuksia yrittäjyyteen
INNOVAATIO-OSAAMINEN                                    •   kykenee luovaan ongelmanratkaisuun ja
                                                            työtapojen kehittämiseen
                                                        •    osaa työskennellä projekteissa
                                                        •    osaa toteuttaa tutkimus-ja kehittämishankkeita
                                                             soveltaen alan olemassa olevaa tietoa ja
                                                             menetelmiä
                                                        •    osaa etsiä asiakaslähtöisiä, kestäviä ja
                                                             taloudellisesti kannattavia ratkaisuja
KANSAINVÄLISTYMIS-OSAAMINEN                             •    omaa alansa työtehtävissä ja niissä
                                                             kehittymisessä tarvittavan kielitaidon
                                                        •    kykenee monikulttuuriseen yhteistyöhön
                                                        •    osaa ottaa työssään huomioon alansa
                                                             kansainvälisyys-kehityksen vaikutuksia ja
                                                             mahdollisuuksia


Opintojakson suorittaminen kerryttää opiskelijan opintopisteitä. Työmäärällisesti yksi opintopiste vastaa noin 26,7
tuntia opiskelijan työtä.

Osaamisen arviointi

Osaamisen arviointi perustuu opetussuunnitelmassa esitettyihin tavoitekuvauksiin. Tavoitteet kertovat, mitä
osaamista opiskelijoilta edellytetään tutkinnon saavuttamiseksi. Osaamisen arviointi kertoo, kuinka hyvin asetut
tavoitteet on saavutettu. Osaaminen tunnistetaan tieto-, taito- ja arvo-osaamisena, ja kokemuksellisena
osaamisena. Kehittämishankkeessa arvioidaan yksilön ja hankeyhteisön oppimista, kehittämishankkeen prosessien
etenemistä ja merkitystä sekä saavutettuja tuloksia.
Opintojaksot arvioidaan numeraalisesti asteikolla 0 – 5 tai hyväksytty/hylätty (H/0) -periaatteella. Arvioinnissa
hyödynnetään alkuvaiheen ja valmistumisvaiheen opiskelijan osaamisen arviointiin kehitettyjä kriteereitä (ks.
taulukko 2). Opintojakson arviointikriteerit on kerrottu opintojakson toteutussuunnitelmassa.


Taulukko 2. Osaamisen arviointikriteerit alkuvaiheen ja valmistumisvaiheen opiskelijalle.
                                      ALKUVAIHEEN OPISKELIJA                 VALMISTUMISVAIHEEN
                                                                             OPISKELIJA
                                      •    Käyttää asiantuntevasti           •   Käyttää asiantuntevasti ja
                                           ammattikäsitteitä.                    laajaalaisesti
 KIITETTÄVÄ                           •    Noudattaa                             ammattikäsitteitä sekä
                                           työturvallisuusohjeita                hallitsee kokonaisuuksia.
 arvosana 5                                vastuullisesti ja itsenäisesti.   •   Kehittää
                                      •    Perustella toimintaa tutkitun         toimintaympäristönsä
 Opiskelija osaa:                          tiedon avulla.                        työturvallisuutta.
                                      •    Toimia itsenäisesti ja            •   Kehittää toimintatapoja
                                           aloitteellisesti tavoitteiden         vertailemalla, yhdistelemällä,
                                           suunnassa. Toiminta on                ja valitsemalla tutkittua tietoa.
                                           usein joustavaa,                  •   Toimia aloitteellisesti ja
                                           järjestelmällistä,                    innovatiivisesti tavoitteiden
                                           kehittämispainotteista, luovaa        mukaan. Toiminta
                                           ja aktiivista.                        pääsääntöisesti uutta luovaa,
                                      •    Valita toimintaan soveltuvia          työelämää kehittävää ja
                                           tekniikoita ja malleja ja             selkeän ammatillista.
                                           perustella valintansa.            •   Valita, yhdistellä, ja kehittää
                                      •    Toimia asiakaslähtöisesti ja          toimintaan soveltuvia
                                           tilanteenmukaisesti.                  tekniikoita ja malleja.
                                      •    Edistää ryhmän toimintaa.         •   Toimia aloitteellisesti ja
                                      •    Kriittisesti soveltaa                 vastuullisesti
                                           ammattieettisiä periaatteita          asiakassuhteissa sekä
                                           toiminnassaan.                        ymmärtää asiakkuuden
                                                                                 merkityksen kokonaisuuden
                                                                                 kannalta.
                                                           •   Kehittää ja uudistaa
                                                               monialaisen/-ammatillisen
                                                               ryhmän toimintaa.
                                                           •   Soveltaa kriittisesti
                                                               ammattieettisiä periaatteita
                                                               monimutkaisissa ja
                                                               ennakoimattomissa
                                                               tilanteissa.



                   ALKUVAIHEEN OPISKELIJA                  VALMISTUMISVAIHEEN
                                                           OPISKELIJA



 HYVÄ              • Käyttää systemaattisesti              • Käyttää asiantuntevasti
                   ammattikäsitteitä.                      ammattikäsitteitä.
arvosana 3          • Soveltuu työturvallisuusohjeita       • Huolehtia omasta ja
                   toiminnassaan.                          työyhteisönsä työturvallisuudesta
Opiskelija osaa:    • Perustella, vertailla ja             sekä havaitsee kehittämiskohteita.
                   analysoida toimintaansa yleisillä        • Valita toimintatapoja tutkitun
                   ohjeilla.                               tiedon ja ohjeistuksen perusteella.
                    • Selviytyä itsenäisesti erilaisissa    • Toimia systemaattisesti ja
                   tehtävissä kulloisessakin               kriittisesti tavoitteiden suunnassa
                   toimintaympäristössä.                   monimutkaisissa tilanteissa.
                    • Soveltuu monipuolisesti opittuja     Toiminta usein joustavaa,
                   tekniikoita ja malleja.                 järjestelmällistä, luovaa ja
                    • Toimia ammatillisesti                aktiivista.
                   asiakastilanteissa.                      • Valita toimintaan soveltuvia
                    • Toimia ryhmässä                      tekniikoita ja malleja ja perustella
                   tavoitesuhteisesti.                     valintaansa.
                    • Perustella toimintaansa               • Priorisoida ja ylläpitää
                   ammattieettisten periaatteiden          asiakkuuksia/asiakassuhteita.
                   mukaisesti.                              • Edistää ryhmän toimintaa.
                                                            • Soveltaa kriittisesti
                                                           ammattieettisiä periaatteita
                                                           toiminnassaan.



                   ALKUVAIHEEN OPISKELIJA                  VALMISTUMISVAIHEEN
                                                           OPISKELIJA


TYYDYTTÄVÄ         • Käyttää keskeisiä/yksittäisiä ja      • Käyttää systemaattisesti
                   asianmukaisia ammattikäsitteitä         ammattikäsitteitä.
arvosana 1         sekä osoittaa perehtyneensä              • Noudattaa työturvallisuusohjeita
                   tietoperustaan.                         vastuullisesti ja itsenäisesti.
Opiskelija osaa:                                            • Perustella ja analysoida
                   • Toimia turvallisesti, joskin toiminta toimintaansa yleisillä ohjeilla sekä
                   on usein kaavamaista/ kokeilevaa/ tutkitun tiedon avulla.
                   hapuilevaa/ omalähtöistä                 • Toimia ammatillisesti ja
                    • Noudattaa sääntöjä ja ohjeita        vastuullisesti ennakoimattomissa
                   sekä perustella toimintaansa            asiakas- ja ongelmatilanteissa.
                   annetuilla ohjeilla.                     • Toimia itsenäisesti erilaisissa
                    • Toimia ohjattuna asianmukaisesti. tehtävissä kulloisessakin
                    • Käyttää opittuja tekniikoita ja      toimintaympäristössä.
                   malleja.                                 • Soveltaa monipuolisesti opittuja
                                                                         tekniikoita ja malleja.
                                     • Ottaa toiminnassaan asiakkaat
                                     huomioon.                           • Toimia asiakaslähtöisesti ja
                                      • Toimia ryhmän jäsenenä.          tilanteenmukaisesti sekä ymmärtää
                                      • Toimia ammattieettisten          asiakastarpeita.
                                     periaatteiden mukaisesti.            • Toimia ryhmässä
                                                                         tavoitesuhteisesti.
                                                                          • Toimia ja perustella toimintaansa
                                                                         ammattieettisten periaatteiden
                                                                         mukaisesti.


YHTEISET
KOMPETENSSIT(Arene)
                                     • Arvioidaan integroidusti kunkin   • Arvioidaan integroidusti kunkin
                                     opintojakson arvioinnin yhteydessä. opintojakson arvioinnin yhteydessä.


NQF, Taso 6, AMK- tutkinto,          • Viitekehyksessä kuvataan           • Hallitsee laaja-alaiset ja
kansallinen tutkintojen viitekehys   valmistuvan opiskelijan osaaminen   edistyneet oman alansa tiedot,
                                     mikä otetaan huomioon               joihin liittyy teorioiden, keskeisten
                                     arvioitaessa alkuvaiheen            käsitteiden, menetelmien ja
                                     opiskelijoita.                      periaatteiden kriittinen
                                                                         ymmärtäminen ja arvioiminen.
                                                                         Ymmärtää ammatillisten
                                                                         tehtäväalueiden ja/tai tieteenalojen
                                                                         kattavuuden ja rajat. Hallitsee
                                                                         edistyneet taidot, jotka osoittavat
                                                                         asioiden hal-lintaa, kykyä soveltaa
                                                                         ja kykyä luoviin ratkaisuihin, joita
                                                                         vaaditaan erikoistu-
                                                                          neella ammatti-, tieteen- tai
                                                                         taiteenalalla monimutkaisten tai
                                                                         ennakoimattomien ongelmien
                                                                         ratkaisemiseksi.

                                                                          • Kykenee johtamaan
                                                                         monimutkaisia ammatillisia toimia
                                                                         tai hankkeita tai kykenee
                                                                         työskentelemään itsenäisesti alan
                                                                         asiantuntijatehtävissä. Kykenee
                                                                         päätöksentekoon
                                                                         ennakoimattomissa
                                                                         toimintaympäristöissä.
                                                                         Perusedellytykset toimia alan
                                                                         itsenäisenä yrittäjänä. Kykenee
                                                                         vastaamaan oman osaamisensa
                                                                         arvioinnin ja kehittämisen lisäksi
                                                                         yksittäisten henkilöiden ja ryhmien
                                                                         kehityksestä.

                                                                          • Valmius jatkuvaan oppimiseen.
                                                                         Osaa viestiä riittävästi suullisesti ja
                                                                         kirjallisesti sekä alan että alan
                                                                         ulkopuoliselle yleisölle. Kykenee
                                                                         itsenäiseen kansainväliseen
                                                                         viestintään ja vuorovaikutukseen
                                                                         toisella kotimaisella ja vähintään
                                                                           yhdellä vieraalla kielellä.


Koulutusohjelman laadun arviointi ja kehittäminen

Laurean toiminnan laatua seurataan ja kehitetään laatujärjestelmän avulla (kuvio 1.) Laatujärjestelmän tavoitteena
on mm. varmistaa kattavasti Laurean koulutuksen ja muun toiminnan laatua ja tuottaa systemaattisesti laatuun
liittyvää tietoa toiminnan kehittämiseksi sekä edistää riittämättömän laadun tunnistamista.




Kuvio 1. Laurean laatujärjestelmä

Laurean perustoiminnan tueksi on kuvattu prosessit. Ydinprosessi on kehittämispohjaisen oppimisen prosessi, jonka
toteuttamista tukevat koulutusprosessi, strategia- ja johtamisprosessi sekä henkilöstöjohtamisprosessi.
Toiminnan seurannan ja arvioinnin välineenä toimii strategian toteuttamissuunnitelma, jossa on määritetty toiminnan
kannalta kriittiset menestystekijät ja niiden mittarit. Koulutusohjelman laadunvarmistuksen osalta keskeisiä mittareita
ovat esim. opintojen eteneminen, oppiminen tutkimus- ja kehitystyössä, koulutuksesta eroaminen, koulutuksen
läpäisy ja valmistuvien opiskelijoiden osaamisen kehittyminen. Mittareiden mukaisia tuloksia tarkastellaan vuosittain
ja niiden pohjalta määritellään toiminnan kehittämiseksi tarkoituksenmukaiset kehittämistoimenpiteet.
Kriittisten menestystekijöiden mittereihin liittyvän tulostiedon lisäksi Laureassa kerätään muuta palaute- ja
arviointitietoa koulutusohjelman laadun kehittämiseksi. Koulutusohjelmakohtaisen opetussuunnitelman arviointi
tehdään vuosittain. Arviointiin osallistuvat henkilöstön lisäksi opiskelija- ja työelämäedustajat.
Opiskelijoiden keskeisin toiminnan arvioinnin ja kehittämisen väylä on opiskelijapalautejärjestelmä.
Opiskelijapalautejärjestelmään sisältyvät koulutuksen laatua, opiskelijan ammatillista kasvua ja
opiskelijahyvinvointia mittaavat palautekyselyt sekä välittömät palautteet. Palautetiedon kerääminen, sen
systemaattinen käsittely opiskelijoiden ja henkilöstön kesken sekä tiedon monipuolinen hyödyntäminen
mahdollistavat koulutuksen jatkuvan laadun kehittämisen.
Opiskelijat ovat aktiivisesti mukana erilaisissa kehittämisryhmissä niin Laurea- kuin paikallisyksikkötasolla.
Opiskelijakunta LAUREAMKOn edustajat ja johdon neuvottelutapaamisia järjestetään säännöllisesti. Tapaamisten
tavoitteena on opiskelijoiden näkemysten huomioiminen toiminnan kehittämisessä. Neuvottelutapaamisia käydään
LAUREA- ja paikallisyksikkötasoisesti. Opiskelijajäsenet osallistuvat myös Laurean sisäisiin auditointeihin, joita
toteutetaan kerran lukuvuodessa. Sisäisten auditointien kautta opiskelijat vaikuttavat koulutuksen ja muun toiminnan
laadun kehittämiseen.

Laurean opetussuunnitelma osana eurooppalaista korkeakoulualuetta

Opetussuunnitelmien uudistamisen suomalaisissa korkeakouluissa on tehnyt ajankohtaiseksi eurooppalaisen
korkeakoulutusalueen muodostuminen, nk. Bolognan prosessi. EU:n koulutukseen liittyvät strategiset tavoitteet
ohjaavat myös suomalaista koulutusta. Bolognan prosessissa on mukana 46 maata, muitakin kuin EU-maita. Sen
tavoitteena on luoda Euroopasta yhtenäinen, yhteensopiva ja houkutteleva korkeakoulutusalue vuoteen 2010
mennessä.
Kansainvälisesti ymmärrettävien ja yhdenmukaisten tutkintorakenteiden edistämiseksi on luotu kahden syklin malliin
perustuva tutkintorakenne, joka muodostuu ensimmäisen syklin Bachelor-tason tutkinnosta ja toisen syklin Master-
tason tutkinnosta. Suomessa on muutettu tutkintorakenne vastaamaan eurooppalaista tavoitetta.
Ammattikorkeakouluissa kahden syklin tutkinnot toteutuvat siten, että ensimmäisen syklin tutkinnon,
ammattikorkeakoulututkinnon, jälkeen on mahdollisuus suorittaa ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Ylempään
ammattikorkeakoulututkintoon johtavaan koulutukseen pääsyn edellytyksenä on ensimmäisen syklin tutkinnon
lisäksi kolmen vuoden työkokemus. Tavoitteena pitkällä aikavälillä on, että n. 20 % perustutkinnon suorittaneista
suorittaisi ylemmän amk-tutkinnon.
Suomessa ammattikorkeakouluissa on opintojen mitoituksessa otettu käyttöön ECTS (European Credit Transfer and
Accumulation System)-järjestelmän mukaiset opintopisteet vuonna 2005. ECTS – järjestelmässä yksi lukuvuosi
tuottaa 60 pistettä. Eurooppalainen opintosuoritusten ja arvosanojen siirto- ja kertymisjärjestelmä on
opiskelijakeskeinen järjestelmä. Siinä on lähtökohtana opiskelijan työmäärä, joka tarvitaan koulutusohjelman
tavoitteiden saavuttamiseen.


Opetussuunnitelmissa kuvataan oppimistulokset ja osaaminen. Kansainvälisen liikkuvuuden edistämisen
näkökulmasta opetussuunnitelmien tulee olla kansainvälisesti ymmärrettäviä. Koulutuksen rakenteiden ja
osaamistavoitteiden määrittelyn yhtenäistämisen tavoitteena on parantaa liikkuvuuden edellytyksiä opintojen aikana
korkeakoulujen sisällä ja välillä, mutta myös opintojen jälkeen työelämässä. Eri maissa suoritettujen tutkintojen
tunnustamisen ja vertailtavuuden kannalta on tärkeää, että koulutuksen tavoitteet sidotaan konkreettisiin
työelämäperustaisiin osaamisvaatimuksiin ja –kuvauksiin.
Laurean osaamispohjaisessa opetussuunnitelmassa on huomioitu eurooppalaisen viitekehyksen vaatimukset.
Opintojen mitoituksena ovat opintopisteet ja opintojaksot ovat laajoja kokonaisuuksia. Osaaminen on kuvattu
opiskelijan oppimistuloksina. Tällä hetkellä voimavarat kohdennetaan siihen, että opetussuunnitelman toteutuksia
kehitetään entistä korkealaatuisemmiksi tuotettaessa uutta osaamista ja uusia innovaatioita Laurean
toimintaympäristöön.
Lähteet:
Bolognan prosessi
http://www.minedu.fi/OPM/Koulutus/artikkelit/bologna/index.html


Globaalit haasteet ja kestävä kehitys opetussuunnitelmissa

Korkeakoulujen toiminnan on perustuttava vastuullisuuteen, kestävään kehitykseen sekä erilaisuuden
ymmärtämiseen ja arvostamiseen korkeakouluyhteisössä. Korkeakoulujen kansainvälistymisstrategian (OPM 2009,
51) toimenpidesuosituksena on, että korkeakoulut lisäävät kansalliseen ja kansainväliseen verkostoitumiseen
pohjautuvaa koulutus- ja tutkimus - yhteistyötä YK:n kestävää kehitystä edistävän koulutuksen vuosikymmenen
2005–2014 tavoitteiden toteuttamiseksi. Laurean opetussuunnitelmia kehitetään korkeakoulujen
kansainvälistämisstrategian 2009 – 2015 mukaisesti. Laurean arvoista yhteisöllisyys ja sosiaalinen vastuullisuus
edustavat selkeimmin näitä näkökulmia. Lisäksi ammattikorkeakoulututkintojen yleisten kompetenssien eettinen
osaaminen tarkoittaa myös kykyä soveltaa kestävän kehityksen periaatteita omassa työssä. Toiminta
globalisoituvassa maailmassa edellyttää korkeakouluilta omien toimintaperiaatteidensa eettisyyden kriittistä
tarkastelua.
Tavoitteena on, että kaikkien suomenkielisten koulutusohjelmien opetussuunnitelmissa on vähintään 30 op
vieraskielisiä opintoja. Tavoitetta kohti edetään asteittain paikallisyksiköissä. Joissain koulutusohjelmissa
tavoitteeseen on jo päästy. Tavoitteena on myös tuottaa osaamista, joka mahdollistaa osallistumista globaalien
ongelmien ratkaisemiseen sekä oman toiminnan rakentamista eettisesti kestävälle pohjalle.
Lähde: http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2009/liitteet/opm21.pdf?lang=fi


Koulutusohjelman toimintaympäristö

Hyvinkään Laureassa oppimisen lähtökohtana on osallistuminen työelämän autenttisiin kehittämishankkeisiin.
Oppiminen pohjautuu opettajien, opiskelijoiden ja työelämäosaajien kumppanuuteen. Kehittämishankkeet
työpajoineen mahdollistavat yksilöllistä ja yhteisöllistä oppimista, uuden osaamistiedon rakentumista sekä uusia
innovaatioita tuotteina, toimintamalleina ja toimintakulttuurina. Opiskelijat oppivat tutkimus- ja kehittämistoiminnan ja
projektityön menetelmiä sekä toimintatapoja kehittämishankkeissa koko koulutuksen ajan. Ohjauksella ja
itsearvioinnilla tuetaan alan vaatimaa persoonallista, eettistä ja ammatillista kasvua.
Kansainvälinen toiminta on tärkeä osa hoitotyön koulutusohjelmaa. Hyvinkään Laurea tarjoaa opiskelijoille
pakollisten kieliopintojen lisäksi vieraskielisiä ammattiopintoja ja vapaasti valittavia kielten opintojaksoja,
mahdollisuuden kansainväliseen opiskelijavaihtoon tai - työharjoitteluun sekä tukee kotikansainvälistymistä monin
eri tavoin.

Hoitotyön koulutusohjelmassa on panostettu hoitotyön toimintojen harjoittelutiloihin ja -välineisiin. Hoitotyön
simulaatio-oppimisympäristö ”Medical and Care Simulation Center” on kuin oikea sairaala: siihen kuuluu poliklinikka,
shokkihuone, tehohoitotila sekä vuodeosasto. Simulaatiot tapahtuvat potilassimulaattorien avulla.
Potilassimulaattoreiden avulla harjoitellaan hoidon kriittisiä vaiheita potilaan tulosta ambulanssilla sairaalaan aina
kotiutukseen saakka. Potilassimulaattorit sisältävät todenmukaiset peruselintoiminnot, jotka reagoivat erilaisiin
hoitotoimenpiteisiin. Niiden avulla voidaan harjoitella mm. sydäninfarktin, intoksikaation, astman sekä vammojen
hoitoa. Jälkipuintia varten on oma debriefing-tila, jossa voidaan analysoida tapahtumien kulkua nauhoitteiden avulla.
Debriefing-tilassa osa opiskelijoista voi seurata simulaatiota videon välityksellä. Hoidollisten taitojen lisäksi voidaan
tilassa harjoitella vuorovaikutustaitoja, johtamista ja tiimityöskentelyä sekä päätöksentekoa.

(http://hyvinkaa.laurea.fi/hoitotyo.html)

Asiantuntijuus

Sairaanhoitajan asiantuntijuus ja osaamisalueet ovat kuvattu Opetusministeriön julkaisun Ammattikorkea-koulusta
terveydenhuoltoon - koulutuksesta valmistuvien ammatillinen osaaminen, keskeiset opinnot ja
vähimmäisopintopisteet, työryhmämuistioita ja selvityksiä 2006:24 mukaisesti.
Sairaanhoitaja on hoitotyön asiantuntija, jonka tehtävä yhteiskunnassa on potilaiden hoitaminen. Työssään
sairaanhoitaja tukee yksilöitä, perheitä ja yhteisöjä määrittämään, saavuttamaan ja ylläpitämään terveyttä
muuttuvissa olosuhteissa ja eri toimintaympäristöissä kuten perusterveydenhuollossa, erikoissairaanhoidossa,
sosiaalihuollossa sekä yksityisen ja kolmannen sektorin alueilla. Hän toteuttaa ja kehittää hoitotyötä, joka on
samanaikaisesti terveyttä edistävää ja ylläpitävää, sairauksia ehkäisevää ja parantavaa sekä kuntouttavaa.
Sairaanhoitaja tukee eri elämänvaiheissa olevien ihmisten ja yhteisöjen voimavaroja. Hän auttaa ihmistä
kohtaamaan sairastumisen, vammautumisen ja kuoleman. Sairaanhoitaja tuo hoitotyön asiantuntemuksen
yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Sairaanhoitaja toimii itsenäisesti hoitotyön asiantuntijana hoitaessaan potilaita
ja toteuttaessaan potilaan kokonaishoidossa lääkärin ohjeiden mukaista lääketieteellistä hoitoa.
Sairaanhoitaja tuo asiantuntemuksensa moniammatilliseen yhteistyöhön, mikä edellyttää vastuunottoa ja selkeää
näkemystä omasta vastuualueesta sekä toisten asiantuntemuksen tuntemista ja kunnioittamista. Sairaanhoitajan
toimintaa ohjaavat hoitotyön arvot, eettiset periaatteet, säädökset ja ohjeet. Hänen ammatillisen toimintansa
lähtökohtana ovat kulloinkin voimassa oleva lainsäädäntö ja Suomen terveyspoliittiset linjaukset.
Sairaanhoitaja käyttää näyttöön perustuvassa hoitotyössä hyväksi ammatillista asiantuntemustaan, potilaan
tarpeisiin ja kokemuksiin perustuvaa tietoa sekä hoitosuosituksia ja tutkimustietoa. Sairaanhoitajan työ perustuu
hoitotieteeseen. Hoitotyön ammatillisessa päätöksenteossa käytetään monitieteistä tietoperustaa. Hoitotyön
osaaminen edellyttää sairaanhoitajalta ajantasaista hoitotieteen, lääketieteen ja farmakologian sekä yhteiskunta- ja
käyttäytymistieteiden tuottamaan tutkimustietoon perustuvaa teoreettista osaamista. Sairaanhoitajan ammatissa
toimiminen edellyttää vahvaa eettistä ja ammatillista päätöksentekotaitoa. Sairaanhoitaja osaa hankkia ja arvioida
kriittisesti tietoa ja käyttää sitä toimintansa perusteena sekä työyhteisönsä kehittämisessä ja arvioinnissa.
Sairaanhoitaja on vastuussa ammattitaitonsa ja ammattinsa kehittämisestä. Hän toteuttaa, johtaa ja arvioi näyttöön
perustuvaa hoitotyötä ja vastaa tutkimukseen perustuvasta hoitotyön laadusta ja sen kehittämisestä.

Osaamisalueet
Ammatillinen kasvu ja vuositeemat

Opintojen alkuvaiheessa opiskelija omaksuu erilaisia välineellisiä tietoja ja taitoja, joita tarvitaan sekä oppimisessa
että työelämässä. Tutkivaan oppimiseen liittyvien menetelmällisten taitojen lisäksi opiskelija saavuttaa valmiuden
projektimaiseen työskentelytapaan sekä monipuoliset viestintätaidot. Samaan aikaan opiskelija perehtyy
terveysalaan toimintaympäristönä. Ammatillistiedolliset ja -taidolliset haasteet keskittyvät opintojen alkuvaiheessa
hoitotyön ja terveydenhoitotyön perusteisiin. Kaikille pakollisten yhteisten opintojen edetessä toisena
opiskeluvuotena ammatillistiedollinen ja ammatillistaidollinen osaaminen painottuu sisätauti-kirurgiseen hoitotyöhön,
perhe-, mielenterveys- kriisi- ja päihdehoitotyöhön sekä hoitotyöhön vastaanotoilla ja kodeissa.
Opintojen loppuvaiheessa opiskelija suuntaa osaamistaan valitsemissaan vaihtoehtoisissa syventävissä opinnoissa.
Opiskelijaa rohkaistaan uuden innovatiivisen ja ennakoivan ymmärryksen, tiedon ja työskentelyteorioiden
kehittämiseen. Opinnäytetyö palvelee tätä samaa tavoitetta, minkä lisäksi se antaa opiskelijalle mahdollisuuden
edelleen syventää omaa yksilöllistä opintopolkuaan. Sairaanhoitaja (AMK) ja terveydenhoitaja (AMK) ymmärtävät
jatkuvan uudistumisen mahdollisuudet ja näkevät hoitotyön ja terveydenhoitotyön opinnot osana elinikäisen
oppimisen prosessia. Ammatillisen kasvun tukeminen perustuu holistiseen ihmiskäsitykseen, monialaisiin
oppimisympäristöihin sekä autenttisissa työelämän hankkeissa tapahtuvaan tutkivaan oppimiseen (LbD).
• Ensimmäisen opiskeluvuoden vuositeema on käynnistää opiskelijan ammatillinen kasvu monialaiseksi alansa
osaajaksi ja kumppaniksi paikallisissa verkostoissa.
• Toisen opiskeluvuoden teemana on kehittää opiskelijan oman alan osaamista kansallisissa
kumppanuusverkostoissa.
• Kolmannen opiskeluvuoden vuositeema on syventää opiskelijan oman alan osaamista kansainvälisissä
verkostoissa.
• Neljännen opiskeluvuoden teemana on valmistua oman alansa kehittäjäksi ja uudistavaksi asiantuntijaksi
monipuolisissa paikallisissa, kansallisissa ja kansainvälisissä verkostoissa.

Koulutusohjelman kuvaus

Hoitotyön koulutuksen laajuus on 210 opintopistettä. Yksi opintopiste (op) on 27 tuntia opiskelijan työtä. Koulutus
koostuu perus- ja ammattiopinnoista, ammattitaitoa edistävästä harjoittelusta, opinnäytetyöstä ja kypsyysnäytteestä
sekä vapaasti valittavista opinnoista. Opinnoista toteutetaan 90 op ammattitaitoa edistävänä harjoitteluna, joka
vastaa Euroopan parlamentin ja neuvoston ammattipätevyyden tunnustamisesta antaman direktiivin 2005/36/EY
kliinistä opetusta. Harjoittelusta toteutetaan 65 op ohjattuna harjoitteluna terveysalan eri toimintaympäristöissä ja 10
op ammattikorkeakoulun harjoitustiloissa ja – tilanteissa. Harjoitteluun sisältyy myös opinnäytetyö 15 op.
• Ammattitaitoa edistävä harjoittelu I (10 op): perusterveydenhuolto
• Ammattitaitoa edistävä harjoittelu II (15 op): sisätauti-kirurginen hoitotyö
• Ammattitaitoa edistävä harjoittelu III (10 op): mielenterveyshoitotyö
• Ammattitaitoa edistävä harjoittelu IV (10 op): kotihoito ja vastaanottotoiminta
• Ammattitaitoa edistävä harjoittelu V (10 op): hoitotyön syventävä harjoittelu
• Ammattitaitoa edistävä harjoittelu VI (10 op): hoitotyön kehittäminen
Hyvinkään Laurean hoitotyön opiskelija vahvistaa hoitotyön asiantuntemustaan vaihtoehtoisten syventävien
opintojen, opinnäytetyön, vapaasti valittavien opintojen ja erilaisten hankkeiden kautta. Hoitotyön vaihtoehtoiset
syventävät opinnot ovat:

• Mielenterveys-, kriisi- ja päihdetyön syventävät opinnot 25op
• Akuutti- ja sisätauti-kirurgisen hoitotyön syventävät opinnot 25 op

Vapaasti valittavat opinnot (15 op) voivat syventää tai laajentaa opiskelijan osaamista. Opiskelija voi valita niitä joko
oman koulutusohjelmansa tai muiden koulutusohjelmien tarjonnasta. Vapaasti valittaviin opintoihin soveltuvat hyvin
myös avoimessa ammattikorkeakoulussa tai muissa korkeakouluissa suoritetut terveysalaa tukevat opinnot.
Opiskelija voi suorittaa vapaasti valittavina opintoina myös vaihtoehtoisia hoitotyön tai terveydenhoitotyön
syventäviä opintoja. Opinnäytetyön (15 op) lähtökohtana on työelämän kehittämishaaste. Sen tarkoituksena on
tukea opiskelijan ammatillista kehittymistä ja kehittää työtä sekä työelämän käytänteitä. Opinnäytetyössä painottuu
vuorovaikutus työelämän kanssa sekä tutkiva ja kehittävä työote.

Koulutusohjelman laadunvarmistus

Laadunvarmistus tapahtuu suunnitelmallisesti Laurean laadunvarmistusjärjestelmän mukaisesti.
Opiskelijapalautejärjestelmän keskitetyt alkuvaiheen, keskivaiheen/opiskelijoiden hyvinvointikyselyn ja
valmistumisvaiheen kyselyjen tulokset käsitellään opiskelijoiden ja henkilöstön kanssa. Tulosten perusteella valitaan
kehittämiskohteet ja kehittämistoimien aikataulu sekä vastuut. Nämä kirjataan huoltokirjaan ja niiden toteutumista
seurataan säännöllisesti.
Opetussuunnitelman ja opetuksen toteutuksen arviointi tapahtuu opintojaksokohtaisten palautteiden muodossa.
Palautteet käsitellään henkilöstön ja opiskelijoiden kanssa. Kehittämiskohteet kirjataan toteutussuunnittelun tai
opetussuunnitelman kehittämisen perustaksi. Huomioidut asiat kirjataan myös opintojaksojen
itsearviointilomakkeeseen ja huoltokirjaan. Opetussuunnitelmaa ja sen toteuttamista arvioidaan säännöllisesti
monialaisissa ja työelämäkumppaneiden muodostamissa ryhmissä sekä henkilöstölle suunnattujen LbD-ja T&K&I
toiminnan arvioinneissa.

Opetussuunnitelman määrällistä arviointia tapahtuu vuosittain AMKOTA-tilastoinnin yhteydessä, jolloin seurataan
opiskelijoiden läpäisyaikoja, LbD-opintopisteitä, T&K&I-toiminnan tuottamia opintopisteitä sekä työelämälähtöisten
kehittämishankeopinnäytetöiden määrää. Koulutusohjelman laadunseurantaa tapahtuu myös lukukausittain
opiskelijoiden opintopistekertymien seurannassa.
                                                               1. vuosi       2. vuosi       3. vuosi       4. vuosi
OP      OPINNOT                                                       30             60             60             60
B007    HOITOTYÖN PERUSTEET
B0011   Tutkiva ja kehittävä hoitotyö                                 10
B0014   Hoitotyön toimintaympäristö                                   10
B0015   Kansanterveys ja hoitotyö                                     10
B008    HOITOTYÖN TOIMINNOT
B0016   Terveyden edistäminen                                                        10
B0017   Hoitotyön prosessi ja dokumentaatio                                              5
B0032   Nursing English                                                                  5
B0033   Ammattitaitoa edistävä harjoittelu I                                         10
B009    SISÄTAUTI-KIRURGINEN HOITOTYÖ
B0018   Sisätauti-kirurginen hoitotyö                                                10
B0019   Sisätauti-kirurgisen hoitotyön simulaatioharjoittelu                             5
B0035   Ammattitaitoa edistävä harjoittelu II                                        15
B010    AVOTERVEYDENHOITO JA
        MIELENTERVEYSHOITOTYÖ
B0020   Perhe-, mielenterveys- ja päihdehoitotyö, kriisityö                                         10
B0021   Hoitotyö vastaanotoilla ja kodeissa                                                             5
B0037   Svenska inom vårdbranschen                                                                      5
00635   Ruotsin kielen kirjallinen taito                                                                0
00634   Ruotsin kielen suullinen taito                                                                  0
B0040   Ammattitaitoa edistävä harjoittelu III                                                      10
B0041   Ammattitaitoa edistävä harjoittelu IV                                                       10
B011    HOITOTYÖN OSAAMISEN SYVENTÄMINEN
B0022   Mielenterveys-, kriisi- ja päihdetyön syventävät                                            10
        opinnot
B0023   Mielenterveystyön simulaatioharjoittelu                                                         5
B0024   Akuutti- ja sisätauti-kirurgisen hoitotyön                                                  10
        syventävät opinnot
B0025   Akuutti- ja sisätauti-kirurgisen hoitotyön                                                      5
        simulaatioharjoittelu
B0042   Ammattitaitoa edistävä harjoittelu V                                                        10
B012    HOITOTYÖN KEHITTÄMINEN JA JOHTAMINEN
01233   Hyvinvointipalvelujen kehittäminen ja                                                                          5
        tuotteistaminen
B0044   Hoitotyön johtaminen                                                                                           5
B0029   Tutkimusosaaminen                                                                               5
B0045   Opinnäytetyö                                                                                               15
01236   Ammattitaitoa edistävä harjoittelu VI                                                       10
0364    VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT
00202   Englannin kielen osaamisen lähtötasotesti                         0
00203   Ruotsin kielen osaamisen lähtötasotesti                           0
00453   Suomen kielen lähtötasotesti                                      0
00397   Matematiikan lähtötasotesti                                       0
01258   Englannin kielen valmentavat opinnot                              3
01257   Ruotsin kielen valmentavat opinnot                                               3
00522   Suomen kielen valmentavat opinnot            3
00636   Suomen kielen kirjallinen taito              0
00637   Suomen kielen suullinen taito                0
01259   Matematiikan valmentavat opinnot             3
B0110   Luovat ja toiminnalliset menetelmät
B0111   Kriisit ja työyhteisöt
B0112   Väkivallan kohtaaminen
B0113   Vapaasti valittava hanke
B0114   Vapaasti valittava harjoittelu
B0069   Työvoima- ja yrityspalvelut osana työ- ja
        elinkeinopolitiikkaa
B0070   Urasuunnittelu ja mentorointi
B0071   Ideasta liiketoiminnaksi
B0076   Graafinen suunnittelu
B0077   Kestävän kehityksen haasteet
B0078   Laadunhallinta ja auditoinnit
                                                    30   60   60   60
B007 HOITOTYÖN PERUSTEET, 30 op

Kuvaus:
• Mitä on sairaanhoitaja- ja terveydenhoitajaopiskelijan ammatillinen kasvu ja miten hoitotyön ammatillinen
osaaminen kehittyy ammattikorkeakoulussa?
• Missä tehtävissä ja millaisissa toimintaympäristöissä sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat työskentelevät?
• Ketä ovat hoitotyön asiakkaat ja millaista heidän terveytensä ja hyvinvointinsa on elämänkulun eri vaiheissa?
• Mitä on kansanterveystyö ja miten sitä toteutetaan elämänkulun eri vaiheissa?
• Mikä on hoitotyön filosofinen, eettinen sekä hoitotieteellinen perusta?
• Mitä ovat hoitotyön perustoiminnot yksilön auttamisessa ja miten niitä toteutetaan?
• Mitä on ammatillinen ohjaus ja vuorovaikutus hoitotyön toimintaympäristöissä ja miten ne toteutuvat
asiakaslähtöisesti?
• Miten ja miksi hoitotyössä hyödynnetään muiden tieteenalojen tietoja? (mm. anatomia, fysiologia,
kehityspsykologia, kansanterveystiede, kasvatustiede)
• Miten ja miksi hoitotyötä tutkitaan ja kehitetään?

Opiskelija osaa:
• suunnitella opintojaan ja käyttää työskentelyssään tietoteknisiä välineitä ja muita oppimismenetelmiä.
• työskennellä tavoitteellisesti ja vuorovaikutteisesti sekä opiskelijaryhmissä että asiakkaiden ja
työelämäkumppaneiden kanssa hankkeissa.
• toimia erilaisissa hoitotyön tilanteissa hoitotyön eettisen ja tieteellisen perustan mukaisesti.
• suunnitella, toteuttaa ja arvioida yksilön perushoitoa.
• suunnitella, toteuttaa ja arvioida asiakaslähtöistä ohjausta.
• käyttää monialaista tietoa hoitotyössä.
• hoitotyön kehittämis- ja tutkimustyön perusteet.

Sisältö:
Teemassa opiskellaan sosiaali- ja terveysalan työn perusteita ja luodaan lähtökohdat monialaiselle työn
kehittämiselle ja tutkimiselle hoitotyön näkökulmasta. Teemassa opiskellaan kansansairauksien ehkäisemistä,
hoitotyön perustoimintoja sekä hoitotyön kehittämisen ja tutkimuksen perusteita.


B0011 Tutkiva ja kehittävä hoitotyö, 10 op

Opiskelija osaa:
• laatia henkilökohtaisen oppimissuunnitelman (HOPS).
• hahmottaa tutkivan ja kehittävän työotteen merkityksen ammattialalle.
• lukea, kirjoittaa ja raportoida ammattialansa tutkittua tietoa sekä viestiä sitä suullisesti eri tilanteissa.
• hankkia keskeistä ammattialan tietoa erilaisista tietolähteistä sekä käyttää sitä kriittisesti.
• käyttää tietotekniikkaa oppimisensa tukena.
• toimia itsenäisesti ja tiimissä sekä jakaa osaamistaan toisille.
• toimia työympäristössä sekä vaikuttaa kehittävän työyhteisön syntymiseen.
• hahmottaa hoitotyön kehittämis- ja tutkimustoiminnan keskeiset elementit.
• hyödyntää osaamistaan kehittämis- ja tutkimushankkeissa.

Opintojakson sisältö:
• Miten ammattikorkeakoulussa opiskellaan?
• Mitä on kehittämispohjainen oppiminen (LbD)?
• Miten ja missä ammattialalla viestitään?
• Miten tehdään tiimityötä ja työskennellään erilaisissa työyhteisöissä?
• Miten arvioidaan omaa ja muiden osaamista sekä annetaan palautetta?
• Miten työskennellään hankkeessa?
• Miten hoitotyötä kehitetään ja tutkitaan?

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksossa opiskellaan ammatillista viestintää, työskentelyä ammattikorkeakoulussa ja työelämässä sekä
hoitotyön kehittämisen ja tutkimisen perusteita.

Yleinen kompetenssi: Oppimisen taidot
Edeltävät opinnot:
Ei ole


B0014 Hoitotyön toimintaympäristö, 10 op

Opiskelija osaa:
• tunnistaa hoitotieteen keskeisen tietoperustan ja käyttää sitä toimintansa lähtökohtana.
• tunnistaa hoitotyön arvot, päämäärät ja periaatteet ja toimia niiden mukaan.
• tunnistaa ja analysoida omaa eettistä ajatteluaan sekä etsiä ongelmatilanteisiin eettisesti kestäviä ratkaisuja.
• soveltaa ihmisen psykologisen ja sosiaalisen kehittymiseen liittyvää tietouttaan hoitotyössä.
• soveltaa ihmisen anatomiaan ja fysiologiaan liittyvää tietouttaan hoitotyön toiminnoissa.
• hoitotyön toiminnot yksilön perushoidossa ergonomisesti.
• toimia aseptisesti hoitotyössä.

Opintojakson sisältö:
• Mitä on hoitotyö?
• Mitä on hoitotyön filosofia ja etiikka sekä hoitotiede ?
• Miten ihmisen psykologinen ja sosiaalinen kehitys etenee?
• Mitä on ihmisen anatomia ja fysiologia?
• Mitä ovat hoitotyön toiminnot yksilön perushoidossa ja miten niitä toteutetaan?

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksossa opiskellaan hoitotyön filosofiaa ja etiikkaa, ihmisen psyykkistä ja sosiaalista kehittymistä sekä
ihmisen anatomiaa ja fysiologiaa. Lisäksi opiskellaan hoitotyön toimintoja yksilön perushoidossa. Tiedollisena
perustana on hoitotieteen, kehityspsykologian ja muiden tieteenalojen tuottama tieto.

Edeltävät opinnot:
Ei ole


B0015 Kansanterveys ja hoitotyö, 10 op

Opiskelija osaa:
• tunnistaa terveysalan asiakkuuteen ja palveluosaamiseen liittyviä ilmiöitä.
• kohdata asiakkaita erilaisissa asiakkaan sekä sosiaali- ja terveysalan toimintaympäristöissä.
• hyödyntää kansallisia ja kansainvälisiä terveysohjelmia asiakkaan terveyden edistämiseen.
• tunnistaa asiakkaiden terveystottumuksia elämänkulun eri vaiheissa ja niiden aiheuttamia tarpeita hoitotyön
sisältöön ja toimintoihin.
• tunnistaa keskeisimmät kansansairaudet ja niiden aiheuttamat tarpeet hoitotyön sisältöön ja toimintoihin.
• huolehtia omasta ja toisten turvallisuudesta poikkeuksellisissa tilanteissa hoito- ja työympäristössä.
• soveltaa perusensiavun tietouttaan erilaisissa ensiaputilanteissa.
• suunnitella, toteuttaa ja arvioida asiakaslähtöistä, terveyttä edistävää ohjausta, erilaisissa toimintaympäristöissä
sekä raportoida sitä suullisesti ja kirjallisesti.

Opintojakson sisältö:
• Mitä on hoitotyön asiakkuus?
• Miten terveyspoliittiset ohjelmat ohjaavat hoitotyötä?
• Mikä on terveyden- ja sosiaalihuollon palvelujärjestelmä?
• Mitä ovat terveyttä edistävät terveystottumukset?
• Mitä ovat keskeiset kansansairaudet?
• Mitä on asiakaslähtöinen ohjausprosessi?
• Mitä on perusensiapu?
• Miten toimitaan turvallisessa hoito- ja työympäristössä?
• Miten yksilön ja yhteisön terveyttä edistetään?

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksossa opiskellaan hoitotyötä kansansairauksien ehkäisemisen näkökulmasta, asiakaslähtöistä ammatillista
ohjaamista, ensiapua ja työyhteisöjen turvallisuutta sekä asiakkaiden terveyden edistämistä heidän
toimintaympäristössään. Tiedollisena perustana on hoitotieteen, kansanterveystieteen ja kasvatustieteen tuottama
tieto. Opintojakso sisältää 5 op laajuisen hankkeen.

Edeltävät opinnot:
Ei ole


B008 HOITOTYÖN TOIMINNOT, 30 op

Kuvaus:
• Mitä on perhehoitotyö ja miten sitä toteutetaan elämänkulun eri vaiheissa?
• Mikä on terveellinen ja turvallinen ympäristö sekä miten sitä edistetään?
• Miten asiakaslähtöistä hoitotyötä suunnitellaan, toteutetaan ja arvioidaan sekä dokumentoidaan?
• Miten turvallista lääkehoitoa suunnitellaan, toteutetaan ja arvioidaan?
• Miten ja miksi hoitotyössä hyödynnetään muiden tieteenalojen tietoja?
• Mitä asioita tulee ottaa huomioon englanninkielistä viestintää toteutettaessa hoitoalalla?

Opiskelija osaa:
• arvioida asiakkaan ja asiakasryhmän terveyteen ja terveelliseen ympäristöön liittyviä hoidon tarpeita ja
voimavaroja.
• suunnitella, toteuttaa, arvioida ja dokumentoida hoitotyön perustoimintoja.
• toimia turvallisen lääkehoidon periaatteiden mukaan.
• hyödyntää erilaisia englanninkielisiä tietolähteitä asianmukaisesti.
• valita hoitotyön tilanteisiin sopivia englanninkielisiä viestintätapoja ja – välineitä.
• ja saavuttaa englannin kielessä vähintään eurooppalaisen viitekehyksen mukaisen taitotason B2.

Sisältö:
Teemassa opiskellaan terveyttä ja turvallisuutta edistävää hoitotyötä sekä harjoitellaan erilaisissa
perusterveydenhuollon toimintaympäristöissä. Teemaan sisältyy globalisaatio ja ekologinen kestävyys sekä
englannin kieli.


B0016 Terveyden edistäminen, 10 op

Opiskelija osaa:
• vahvistaa asiakkaan voimavaroja ja heidän osallistumistaan terveytensä edistämisessä.
• osaa arvioida ympäristön terveysvaikutuksia.
• käyttää tutkittua tietoa valitessaan terveyden edistämisen menetelmiä.
• tunnistaa hoitotyön ammatillisen toiminnan lähtökohdat lääkehoidon toteuttamisessa.
• tunnistaa ja soveltaa lääkehuollon periaatteita hoitotyössä sekä edistää asiakkaan turvallista lääkehoitoa.
• suunnitella, toteuttaa ja arvioida lääkehoitoa.
• laskea lääkeannokset ja annostella lääkkeet virheettömästi.
• kirjata ja tiedottaa lääkehoitoon liittyviä asioita.
• toimia lääkehoitoprosessin eri vaiheissa työryhmän jäsenenä.

Opintojakson sisältö:
• Miten edistetään lasta odottavan ja lapsiperheen terveyttä?
• Miten edistetään koululaisen ja nuoren sekä heidän perheidensä terveyttä?
• Miten edistetään ikääntyvän terveyttä ja toimintakykyä?
• Miten ympäristö vaikuttaa ihmisen terveyteen?
• Miten turvallista lääkehoitoa suunnitellaan, toteutetaan ja arvioidaan?
• Miten tieteiden (farmakologia, geriatria, gerontologia, synnytys- ja naistentaudit, mikrobiologia) tuottamaa tietoa
hyödynnetään terveyden edistämisessä?

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksossa opiskellaan perhehoitotyötä elämänkulun eri vaiheissa, lääkehoitoa, lääkematematiikkaa ja
ympäristöterveyttä. Tiedollisena perustana on terveystieteiden, erityisesti hoitotieteen ja muiden tieteenalojen
tuottama tieto.

Edeltävät opinnot:
Teema 1


B0017 Hoitotyön prosessi ja dokumentaatio, 5 op

Opiskelija osaa:
• tehdä hoidollisia päätöksiä työryhmän jäsenenä.
• kriittistä ajattelua.
• toimia hoitotyön prosessin eri vaiheita noudattaen.
• laatia itsenäisesti hoitotyön suunnitelman.
• kirjata rakenteisen mallin mukaisesti.
• toimia lainsäädännön ja kirjaamissuositusten edellyttämällä tavalla terveydenhuollossa.
• hyödyntää hoitotyön tieto- ja viestintätekniikkaa.

Opintojakson sisältö:
• Mitä on hoitotyön päätöksenteko?
• Miten päätöksentekoprosessi ohjaa hoitotyön dokumentointia?
• Mikä tarkoitetaan hoitotyön prosessilla ja hoitotyön suunnitelmalla?
• Mitä on rakenteinen kirjaaminen?
• Miten kirjataan asiakaslähtöisesti?
• Mitä on terveydenhuollon lainsäädännön keskeiset osa-alueet?
• Mikä on dokumentoinnin lakiperusta?
• Miten ovat potilaan asema ja oikeudet otetaan huomioon hoitotyön kirjallisessa suunnitelmassa?
• Miten hoitotyössä käytetään tietotekniikkaa hoitotyön toimintojen tukena?

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksossa opiskellaan hoitotyön päätöksentekoa, hoitotyön suositusten ja lainsäädännön mukaista
kirjaamiskäytäntöä sekä hoitotyön tieto- ja viestintätekniikkaa. Perehdytään terveydenhuollon lainsäädäntöön.

Edeltävät opinnot:
Teema 1


B0032 Nursing English, 5 op

Opiskelija osaa:
• hyödyntää erilaisia englanninkielisiä tietolähteitä asianmukaisesti.
• valita eri tilanteisiin sopivia viestintätapoja ja – välineitä.
• käyttää englannin kieltä sekä suullisesti ja kirjallisesti työelämän eri tilanteissa.
• ja saavuttaa englannin kielessä vähintään eurooppalaisen viitekehyksen mukaisen taitotason B2.

Opintojakson sisältö:
• Mitä asioita tulee ottaa huomioon englanninkielistä viestintää toteutettaessa?
• Millaisia vuorovaikutustaitoja tarvitaan erilaisissa englanninkielisissä toimintaympäristöissä?

Opintojakson kuvaus:
Englanninkielisen viestinnän tehtävä terveydenhuollossa on tukea hoitotyön perustehtävää ja hyvän asiakastyön
tavoitteita.

Yleinen kompetenssi: Kansainvälistymisosaaminen

Edeltävät opinnot:
Lähtötasotesti: hylätty tulos à englannin valmentavat opinnot 3 op


B0033 Ammattitaitoa edistävä harjoittelu I, 10 op

Opiskelija osaa:
• toimia asiakkaan terveyden ja turvallisen ympäristön edistämiseksi.
• käyttää tiedonkeruu- ja havainnointimenetelmiä erilaisten yhteisö- ja ympäristötason voimavarojen tunnistamiseksi.
• tunnistaa eri-ikäisten ja eri kulttuureista tulevien yksilöiden ja perheiden terveyttä tukevia voimavaroja ja
kuormittavia tekijöitä.
• toimia hoitotyön eettisten ohjeiden mukaisesti ja pohtia toimintansa perusteita.
• toteuttaa hyvää hoitotyötä ja turvallista lääkehoitoa.
• suunnitella, toteuttaa ja arvioida asiakaslähtöistä hoitotyötä ja dokumentoida sitä.
• toimia moniammatillisissa työryhmissä asiakkaan voimavarojen vahvistamiseksi.

Opintojakson sisältö:
• Millainen on turvallinen hoitoympäristö ja hyvä hoitotyö perusterveydenhuollossa eri asiakasryhmien kanssa?
• Miten toteutetaan turvallista lääkehoitoa?
• Miten hoitotyötä dokumentoidaan?
• Miten hoitotyön eettiset ohjeet ohjaavat hoitotyötä?
• Miten voidaan tunnistaa erilaisia terveyttä tukevia voimavaroja?

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija soveltaa hoitotyön ammatillistiedollista ja ammatillistaidollista osaamistaan autenttisessa asiakkaan
arkiyhteisöissä taitoviikolla ja perusterveydenhuollon vuodeosastoilla sekä kehittää ohjaustaitoja hankkeessa
terveystapahtumassa integroiden aikaisempaa teoreettista ja kokemuksellista osaamistaan.

Edeltävät opinnot:
Teema 1, Terveyden edistäminen 10 op, Hoitotyön prosessi ja dokumentaatio 5 op


B009 SISÄTAUTI-KIRURGINEN HOITOTYÖ, 30 op

Kuvaus:
• Mitä sisätauti-kirurgisella hoitotyöllä tarkoitetaan?
• Mitä perioperatiivisella hoitotyöllä tarkoitetaan?
• Mitä syöpähoitotyöllä tarkoitetaan?
• Miten potilaan hoitoa suunnitellaan, toteutetaan ja arvioidaan?
• Mitä ovat sisätauti-kirurgisen, perioperatiivisen ja syöpähoitotyön hoitotyön keskeiset toiminnot ja
moniammatillisuus?
• Mitä näyttöön perustuvalla hoitotyöllä tarkoitetaan ja mitä se edellyttää?
• Mitä eettisiä ja juridisia kysymyksiä hoitotyössä kohdataan ja miten niitä ratkaistaan?
• Miten hoitotyössä hyödynnetään muiden tieteenalojen tietoja? (mm. kirurgia, sisätaudit, anestesiologia,
farmakologia, kliininen psykologia, fysioterapia, toimintaterapia)
• Miten ennaltaehkäisevä ja kuntouttava näkökulma toteutuu hoitotyössä?

Opiskelija osaa:
• suunnitella, toteuttaa ja arvioida sisätauti-kirurgisen, perioperatiivisen ja syöpäpotilaan hoitoa (mm. kivun hoito,
nestehoito ja lääkehoito).
• toimia hoitotyön arvojen ja periaatteiden pohjalta.
• perustella tekemänsä hoitotyön valinnat.
• toimia äkillistä hoitoa vaativissa tilanteissa (hoitoelvytys).

Sisältö:
Teemassa opitaan sisätauti-kirurgisten, perioperatiivisten ja syöpäpotilaiden hoitoa. Näyttöön perustuvassa
hoitotyössä kehitytään ongelmanratkaisu- ja päätöksentekotaidoissa, potilaan kokonaishoidon ja hoitotyön
toimintojen hallinnassa sekä virheettömässä lääkehoidossa.


B0018 Sisätauti-kirurginen hoitotyö, 10 op

Opiskelija osaa:
• sisätauti-kirurgisen hoitotyön keskeiset osa-alueet.
• perioperatiivisen hoitotyön keskeiset osa-alueet.
• syöpähoitotyön keskeiset osa-alueet.
• kohdata ja tukea kriittisesti sairastuneita henkilöitä ja heidän omaisiaan.

Opintojakson sisältö:
• Mitä on sisätauti-kirurginen hoitotyö?
• Mitä on perioperatiivinen hoitotyö?
• Mitä on syöpähoitotyö?
• Mitä on kriittisesti sairastuneen henkilön ja hänen omaisten kohtaaminen ja tukeminen?
• Miten ennaltaehkäisevää ja kuntouttavaa hoitotyötä toteutetaan?
• Miten hoitotyössä hyödynnetään muiden tieteenalojen tietoja?

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksolla opitaan sisätauti-kirurgisten, perioperatiivisten ja syöpäpotilaiden hoitoa.

Edeltävät opinnot:
Teemat 1-2


B0019 Sisätauti-kirurgisen hoitotyön simulaatioharjoittelu, 5 op

Opiskelija osaa:
• osoittaa toiminnallaan perustietämyksensä sisätauti-kirurgisen hoitotyön hallinnasta ja eri tieteenalojen
soveltamisesta.
• havainnoida ja arvioida sisätauti-kirurgisten sairauksien vaikutuksia terveydentilaan.
• havainnoida ja toimia yleisimmissä sisätauti-kirurgisissa hätätilanteissa.
• hyödyntää potilaan terveyshistoriaa sekä arvioida nykyisiä ja tulevia muutoksia terveydentilassa.
• toteuttaa sisätauti-kirurgista hoitotyötä eri menetelmillä ja ohjata potilas ja hänen perhettään.
• toimia hoitoelvytystilanteissa osana moniammatillista hoitotiimiä.
• toteuttaa turvallista kivunhoitoa, nestehoitoa ja lääkehoitoa.

Opintojakson sisältö:
• Millaisia menetelmiä tarvitaan toteutettaessa sisätauti–kirurgista hoitotyötä ja potilasohjausta?
• Mitkä ovat tavallisemmat sisätauti-kirurgisten sairauksien vaikutukset terveydentilaan ja miten niitä havainnoidaan?
• Mitkä ovat yleisimmät sisätauti-kirurgiset hätätilanteet ja miten niitä hallitaan?
• Miten moniammatillinen hoitotiimi toimii hoitoelvytyksessä?
• Miten toteuttaa turvallista kivunhoitotyötä, lääke- ja nestehoitoa?

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksolla sovelletaan ammatillistiedollista osaamista sisätauti-kirurgisesta hoitotyöstä hyödyntämällä simulaatio-
oppimisympäristöä.

Edeltävät opinnot:
Teemat 1-2, Sisätauti-kirurginen hoitotyö 10 op


B0035 Ammattitaitoa edistävä harjoittelu II, 15 op

Opiskelija osaa:
• soveltaa sisätauti–kirurgisen hoitotyön osaamistaan autenttisissa hoitotyön olosuhteissa.
• toteuttaa turvallista sisätauti-kirurgista hoitotyötä.
• toimia mahdollisissa äkillisissä potilaan terveydentilan muutoksissa.
• kohdata ja tukea kriittisesti sairastuneita henkilöitä ja heidän omaisiaan.

Opintojakson sisältö:
• Miten sovelletaan sisätauti–kirurgista hoitotyön osaamista autenttisissa hoitotyön olosuhteissa?
• Millaisin menetelmin toteutetaan turvallista sisätauti–kirurgista hoitotyötä?
• Miten kohdataan ja tuetaan kriittisesti sairastuneita henkilöitä ja heidän omaisiaan?

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija soveltaa sisätauti-kirurgisen hoitotyön ammatillistiedollista ja ammatillistaidollista osaamista autenttisissa
hoitotyön toimintaympäristöissä integroiden aikaisempaa teoreettista ja kokemuksellista osaamistaan.

Edeltävät opinnot:
Teemat 1-2, Sisätauti-kirurginen hoitotyö 10 op
B010 AVOTERVEYDENHOITO JA MIELENTERVEYSHOITOTYÖ, 40 op

Kuvaus:
• Mitä ovat hoitotyön keskeiset toiminnot perhe-, mielenterveys- ja päihdehoitotyössä, kriisityössä sekä hoitotyössä
vastaanotoilla ja kodeissa?
• Mitä on hoidontarpeen arviointi?
• Miten potilaan hoitoa suunnitellaan, toteutetaan ja arvioidaan?
• Mitä eettisiä ja juridisia kysymyksiä hoitotyössä kohdataan ja miten niitä ratkaistaan?
• Miten hoitotyössä hyödynnetään muiden tieteenalojen tietoja? (mm. psykiatria, ravitsemustiede, seksologia,
pediatria, tartuntataudit, rokotustoiminta, yhteiskuntatieteet)
• Mitä on sosiaalinen ja kulttuurinen kestävyys?
• Miten opiskelijan opinnäytetyö käynnistyy?
• Mitä asioita tulee ottaa huomioon ruotsinkielestä viestintää toteutettaessa hoitoalalla?
• Millaisia vuorovaikutustaitoja tarvitaan erilaisissa ruotsinkielisissä hoitoalan toiminta-ympäristöissä?

Opiskelija osaa:
• toimia perhe-, mielenterveys ja päihdehoitotyössä, kriisityössä, vastaanotoilla ja kodeissa hoitotyön arvojen ja
periaatteiden mukaan eri menetelmiä soveltaen.
• suunnitella, toteuttaa ja arvioida ennaltaehkäisevää, hoitavaa ja kuntouttavaa hoitotyötä.
• toimia yhteistoiminnallisesti ja voimavarakeskeisesti yksilö-, ryhmä- ja yhteisötasolla edistäen sosiaalista ja
kulttuurista kestävyyttä.
• kehittää ammatillista osaamistaan yhteistyö- ja hoitosuhteessa.
• toimia dialogisesti.
• käyttää kriisityön keskeisiä interventioita.
• tietää opinnäytetyöprosessin eri vaiheet ja hahmottelee omaa aihealuettaan.
• hyödyntää erilaisia ruotsinkielisiä tietolähteitä asianmukaisesti.
• valita hoitotyön tilanteisiin sopivia ruotsinkielisiä viestintätapoja ja – välineitä.
• ja saavuttaa ruotsin kielessä vähintään eurooppalaisen taitotason B1.

Sisältö:
Teemassa opitaan perhe-, mielenterveys- ja päihdehoitotyötä, kriisityötä ja hoitotyötä vastaanotolla ja kodeissa.
Näyttöön perustuvassa hoitotyössä kehitytään ongelmanratkaisu- ja päätöksentekotaidoissa, potilaan
kokonaishoidon ja hoitotyön toimintojen hallinnassa sekä virheettömässä lääkehoidossa. Teemaan sisältyy
sosiaalinen ja kulttuurinen kestävä kehitys ja kasvaminen globaaliin vastuuseen.


B0020 Perhe-, mielenterveys- ja päihdehoitotyö, kriisityö, 10 op

Opiskelija osaa:
• kohdata perheen erilaisissa muutosvaiheissa tukea antaen ja hoitaa eri-ikäisiä ja eri kulttuureista tulevia asiakkaita
terveystilan muutoksissa.
• mielenterveyshoitotyön prosessin toteuttaen vuorovaikutuksellista yhteistyösuhdetta yksilön ja perheen kanssa ja
työskennellä reflektiivisesti ja eettisesti sekä käyttää omaa persoonaa tietoisesti mielenterveyshoitotyössä.
• päihteenkäyttäjän hoitotyön prosessin sekä hoitotyön auttamismenetelmiä päihteenkäytön varhaisvaiheessa ja
päihderiippuvuuden yhteydessä.
• toimia mielenterveys- ja päihdehuollon palvelujärjestelmässä ja yhteistyössä eri sosiaali- ja terveydenhuollon
toimijatahojen kanssa.
• tunnistaa kriisissä olevan ihmisen ja hallitsee keskeiset kriisityön auttamismenetelmät ja toimia osana
moniammatillista hoitotiimiä.
• toimia sairaan lapsen ja hänen perheensä hoitotyössä

Opintojakson sisältö:
• Mitä on perhehoitotyö ja sairaan lapsen hoitotyö?
• Miten vanhemmuutta tuetaan lapsen sairastaessa?
• Mitä on mielenterveyshoitotyö?
• Millaisia hoitotyön auttamismenetelmiä mielenterveystyössä käytetään?
• Mitä on päihdehoitotyö?
• Millä menetelmillä päihteenkäyttäjää hoidetaan?
• Mitä on kriisityö?
• Miten kriisissä olevia ihmisiä ja heidän läheisiään autetaan?
• Mitä on eri-ikäisten auttaminen moniammatillisessa yhteistyössä perhe-, mielenterveys- ja päihdehoitotyössä ja
kriisityössä?

Opintojakson kuvaus:
Perhe-, mielenterveys- ja päihdehoitotyössä sekä kriisityössä opitaan voimavarakeskeisiä auttamismenetelmiä
moniammatillisessa yhteistyössä.

Edeltävät opinnot:
Teemat 1-2


B0021 Hoitotyö vastaanotoilla ja kodeissa, 5 op

Opiskelija osaa:
• laatia asiakkaan tarpeista lähtevän hoito- ja palvelusuunnitelman yhdessä asiakkaan, perheen ja hänen
omaistensa kanssa.
• tukea ja ohjata asiakasta, hänen omaisiaan ja perhettä voimavarakeskeisesti.
• soveltaa tarkoituksenmukaisia ohjausmalleja (esim.muutosvaihemalli) kotihoidossa ja sairaanhoitajan
vastaanottotoiminnassa.
• soveltaa kotihoidossa ja vastaanottotoiminnassa tarvittavaa hoitotyön perus- ja erikoissairaanhoidon osaamista.
• toimia moniammatillisessa yhteistyössä hoito- ja palveluketjun eri vaiheissa.
• toimia hoidon tarpeen arvioinnin ja hoidon kiireellisyyden arvioinnin periaatteiden mukaisesti.
• kantaa vastuuta hoidon laadun kehittämisestä hoitotiimissä.
• ravitsemuksen merkityksen ihmisen erilaisissa terveystilanteissa ja arvioida asiakkaan ravitsemustilaa.
• suunnitella,toteuttaa ja arvioida ravitsemushoitoa.
• suunnitella, toteuttaa ja arvioida lääkehoidon toteutumista.
• ohjata asiakasta tartuntatautien ehkäisyssä ja toteuttaa rokotusohjelmaa

Opintojakson sisältö:
• Mitä on asiakaslähtöisen hoitotyön osaaminen?
• Mitä on alue- ja yhteistyöosaaminen ja toimintajärjestelmäosaaminen?
• Mitä on moniammatillinen yhteistyö ja miten saumaton hoitoketju toimii?
• Millaisia työelämätaitoja kotihoidossa ja vastaanottotoiminnassa tarvitaan?
• Millainen merkitys on monikulttuurisen hoitotyön ja kielitaidon osaamisella asiakastyössä?
• Miten ravitsemushoitoa toteutetaan kotihoidossa ja sairaanhoitajan vastaanottotoiminnassa ?
• Miten hoidon tarvetta ja kiireellisyyttä arvioidaan ?
• Miten tartuntatauteja ehkäistään ?

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksolla opitaan ja syvennetään asiakastyöosaamista, alue- ja yhteistyöosaamista,
toimintajärjestelmäosaamista, sekä ravitsemushoitoa kotihoidossa ja sairaanhoitajan vastaanottotoiminnassa.

Edeltävät opinnot:
Teemat 1-3


B0037 Svenska inom vårdbranschen, 5 op

Opiskelija osaa:
• hyödyntää erilaisia ruotsinkielisiä tietolähteitä.
• valita eri tilanteisiin sopivia viestintätapoja ja – välineitä.
• käyttää ruotsin kieltä sekä suullisesti että kirjallisesti työelämän eri tilanteissa.
• ja saavuttaa ruotsin kielessä vähintään eurooppalaisen viitekehyksen mukaisen taitotason B1.

Opintojakson sisältö:
• Mitä asioita tulee ottaa huomioon ruotsinkielistä viestintää toteutettaessa?
• Millaisia vuorovaikutustaitoja tarvitaan erilaisissa ruotsinkielisissä hoitoalan toimintaympäristöissä?
Opintojakson kuvaus:
Ruotsinkielisen viestinnän tehtävä hoitoalalla on tukea hoitotyön perustehtävää ja hyvän asiakastyön tavoitteita.

Yleinen kompetenssi: Kansainvälistymisosaaminen

Edeltävät opinnot:
Ruotsin kielen lähtötasotesti hyväksytty tai ruotsin valmentavat opinnot hyväksytty.


00635 Ruotsin kielen kirjallinen taito, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Tämä opintojakso on ruotsin kielen kirjallisen taidon arvioinnin merkitsemistä varten.


00634 Ruotsin kielen suullinen taito, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Tämä opintojakso on ruotsin kielen suullisen taidon arvioinnin merkitsemistä varten.


B0040 Ammattitaitoa edistävä harjoittelu III, 10 op

Opiskelija osaa:
• suunnitella, toteuttaa ja arvioida asiakkaan hoitotyötä erilaisissa muutosvaiheissa soveltaen parasta ajantasaista
hoitotieteen, lääketieteen ja muiden tieteiden tuottamaa tietoa hoitotyöhön.
• kehittää valmiuksiaan auttaa, tukea ja ohjata yksilöä ja yhteisöä sekä perhettä voimaantumisessa, itsenäisessä
selviytymisessä ja mielekkäässä elämässä.
• kehittyä ammatillisesti ennaltaehkäisevässä, hoitavassa ja kuntouttavassa mielenterveys- ja päihdehoitotyössä
sekä kriisityössä.
• pohtia omaa persoonallista ja eettistä tapaansa toimia hoitotyössä kehittyen tavassaan reflektoida ja ilmaista omia
havaintojaan, tunteitaan ja ajatuksiaan rakentavasti työryhmätyöskentelyssä.

Opintojakson sisältö:
• Miten mielenterveyshoitotyötä suunnitellaan, toteutetaan ja arvioidaan?
• Millainen on mielenterveyden hoitotyön prosessi?
• Millaisia hoitotyön auttamismenetelmiä mielenterveystyössä käytetään?
• Millainen on päihteenkäyttäjän hoitoprosessi?
• Millä menetelmillä päihteenkäyttäjää hoidetaan?
• Miten kriisissä olevaa ihmistä autetaan?
• Mitä on eri-ikäisten voimavarojen vahvistaminen ja selviytymisen tukeminen moniammatillisessa verkostotyössä?

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija soveltaa ammatillistiedollista ja ammatillistaidollista osaamistaan yhteistyö- ja hoitosuhteessa
mielenterveys-, kriisi- ja päihdetyön autenttisissa toimintaympäristöissä integroiden aikaisempaa teoreettista ja
kokemuksellista osaamistaan.

Edeltävät opinnot:
Teemat 1 – 2, Perhe-, mielenterveys- ja päihdehoitotyö, kriisityö


B0041 Ammattitaitoa edistävä harjoittelu IV, 10 op

Opiskelija osaa:
• suunnitella, toteuttaa ja arvioida asiakkaan perus- ja erikoissairaanhoitoa yhdessä asiakkaan ja hänen perheensä
kanssa.
• kohdata asiakkaan osoittaen hyviä vuorovaikutus- ja ohjaustaitoja.
• laatia asiakkaan tarpeiden mukaisen hoito- ja palvelusuunnitelman yhdessä asiakkaan ja hänen perheensä sekä
moniammatillisen työryhmän kanssa.
• toteuttaa hoidon tarpeen arviointia yhteistyössä muiden ammattiryhmien kanssa.
• toteuttaa hoidon kiireellisyyden arviointia ohjattuna.
• käyttää ja hyödyntää potilastietojärjestelmiä ja muita viestintä- ja tietojärjestelmiä kotihoidossa ja vastaanotoilla.
• toteuttaa erikoissairaanhoitotasoista lääkehoitoa ja näytteenottoa.
• ehkäistä tartuntauteja ja toteuttaa rokotusohjelmaa.
• suunnitella, toteuttaa ja arvioida asiakkaan ravitsemushoitoa.
• hyödyntää alueellisia lähipalveluja oman työn tukena ja sen kehittämisessä.

Opintojakson sisältö:
• Millaista asiakastyöosaamista kotihoidossa ja vastaanottotoiminnassa tarvitaan?
• Millaista alue- ja yhteistyöosaamista tarvitaan?
• Millaista toimintajärjestelmäosaamista tarvitaan?
• Miten hyvää hoitoa asiakkaan kotona ja vastaanotoilla toteutetaan?

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija soveltaa ammatillistiedollista ja ammatillistaidollista osaamistaan autenttisissa toimintaympäristöissä
kotihoidossa ja sairaanhoitajan vastaanotolla (terveyskeskus, päivystys tai erityisryhmien vastaanotot) integroiden
aikaisempaa teoreettista ja kokemuksellista osaamistaan.

Edeltävät opinnot:
Teemat 1-4


B011 HOITOTYÖN OSAAMISEN SYVENTÄMINEN, 25 op

Kuvaus:
• Mitä on asiantuntijuus opiskelijan valitsemalla hoitotyön alueella?
• Miten asiantuntijaosaamista arvioidaan ja kehitetään?
• Miten hoitotyön päätöksiä perustellaan ja arvioidaan kriittisesti?
• Mitä on eettinen ajattelu hoitotyössä?
• Miten jaettu asiantuntijuus toteutuu potilaan ja hänen hoitoonsa osallistuvien kanssa?
• Miten omaa ja työryhmän toimintaa suunnitellaan ja koordinoidaan?
• Mitä ovat hoitotyön kehittämiskohteet ja globaalit haasteet?
• Miten tulee toimia kriisitilanteissa ja suuronnettomuuksissa?
• Mitä tulee ottaa huomioon monikulttuurisessa hoitotyössä?
• Mitä on ohjaus- ja konsultointiosaaminen hoitotyön syventävässä vaiheessa?

Opiskelija osaa:
• syventää asiantuntijuuttaan ja kykyään ammatilliseen päätöksentekoon valitsemallaan hoitotyön alueella.
• perustella ja arvioida kriittisesti tekemiään päätöksiä hoitotyön asiantuntijana.
• ajatella ja toimia eettisesti.
• toimia moniammatillisen työ- ja hoitoyhteisön hoitotyön edustajana sekä asiakkaan asianajajana.
• monikulttuurisen hoitotyön keskeiset osa-alueet.
• suunnitella ja koordinoida toimintaansa ajantasaisten ohjeiden ja suosituksien mukaan.
• etsiä ja soveltaa ajankohtaista hoitotiedettä hyödyntävää tutkittua tietoa.
• tunnistaa ja ennakoida hoitotyön kehittämiskohteita ja globaaleja haasteita (mm. epidemiat).
• toimia kriisitilanteissa ja suuronnettomuuksissa.
• ohjata, opettaa ja konsultoida.

Sisältö:
Teemassa syvennetään hoitotyön osaamista ja menetelmien soveltamista opiskelijan valitsemalla hoitotyön osa-
alueella. Hoitotyössä opiskelija voi valita:
1) Mielenterveys-, kriisi- ja päihdetyön syventävät opinnot 25 op.
Mielenterveys-, kriisi- ja päihdetyön syventävät opinnot 10 op
Mielenterveystyön simulaatioharjoittelu 5 op
Ammattitaitoa edistävä harjoittelu V 10 op
2) Akuutti- ja sisätauti-kirurginen hoitotyön syventävät opinnot 25 op.
Akuutti- ja sisätauti-kirurgisen hoitotyön syventävät opinnot 10 op
Akuutti- ja sisätauti-kirurgisen hoitotyön simulaatioharjoittelu 5 op
Ammattitaitoa edistävä harjoittelu V 10 op
B0022 Mielenterveys-, kriisi- ja päihdetyön syventävät opinnot, 10 op

Opiskelija osaa:
• toimia dialogisesti hoitotyön asiantuntijana ja edustajana hoito- ja verkostokokouksissa.
• tunnistaa ja osoittaa mielenterveyden voimavaroja ja uhkatekijöitä elämänkulun eri vaiheissa ja erilaisissa
ympäristöissä elävien asiakkaiden kanssa ja parhaaksi.
• toimia traumaattisissa tilanteissa ja suuronnettomuksissa.
• auttaa ja hoitaa hoitotyön asiakkaita arvostaen heidän kumppanuuttaan ja kuunnellen heidän
kokemusasiantuntijuuttaan.
• tutkia oman toimintansa oikeutusta kriittisesti ja huolehtia omista voimavaroistaan.
• soveltaa vuorokuunteluohjausta ja dialogista verkostotyötä yhteistyösuhteissa asiakkaiden ja kollegojen kanssa.
• toimia hoitotyön asiantuntijana lääkehoidossa.
• tuntee palvelujärjestelmän ohjauksen ja säätelyn sekä löytää kehittämiskohteita asiakaslähtöisyyden
toteutumiseksi.

Opintojakson sisältö:
• Mitä on hoitotyön dialoginen asiantuntijuusosaaminen mielenterveys- ja päihdehoitotyössä sekä kriisityössä?
• Mitä ovat mielenterveyttä ylläpitävät voimavarat ja uhkatekijät yksilön, yhteisön, yhteiskunnan ja kulttuurin
näkökulmasta?
• Millaisia yhteyksiä on mielenterveydenhäiriöiden, päihteidenkäytön ja kriisien välillä?
• Millaista on ammatillinen kasvu sairaanhoitajaksi mielenterveyshoitotyössä?
• Mitä on kehittyminen yhteistyösuhteessa ja muissa ydinosaamisen alueissa?
• Mitä on hoitotyön asiantuntijuus moniammatillisessa ja ylisektoriaalisessa yhteistyössä?
• Mitä ovat kehittämiskohteet ja tulevaisuuden haasteet mielenterveys- ja päihdehoitotyössä ja kriisityössä?

Opintojakson kuvaus:
Mielenterveys- ja päihdehoitotyössä sekä kriisityössä syvennetään hoitotyön osaamista, dialogisia
auttamismenetelmiä ja dialogista verkostotyötä moniammatillisessa yhteistyössä hoitotyön asiantuntijoina. Tämän
lisäksi opintojakso sisältää kaikille syventäville opinnoille yhteiset, teeman ydinaiheisiin sisältyvät opinnot:
ammattieettisyys, ohjaus- ja konsultointi-osaaminen, monikulttuurisuus ja globaalit hoitotyön haasteet.

Yleinen kompetenssi: Eettinen osaaminen

Edeltävät opinnot:
Teema 1-4


B0023 Mielenterveystyön simulaatioharjoittelu, 5 op

Opiskelija osaa:
• toimia asiantuntijana tyypillisimmissä akuuttihoidon tilanteissa mielenterveys- ja päihdehoitotyössä sekä
kriisityössä.
• olla mielenterveystyön asiantuntijana oman alansa asiantuntijana moniammatillisessa hoitotiimissä.
• arvioida eri auttamismenetelmien toimivuutta ja vaikuttavuutta mielenterveys- ja päihdehoitotyössä sekä
kriisityössä.
• ymmärtää kehittämisen merkityksen potilaan kannalta mielenterveys- ja päihdehoitotyössä sekä kriisityössä.
• toimia moniammatillisen hoitotiimin jäsenenä kriisityössä ja suuronnettomuuksissa.

Opintojakson sisältö:
• Miten toimitaan tyypillisimmissä akuuttihoidon tilanteissa mielenterveys- ja päihdehoitotyössä sekä kriisityössä?
• Miten toimitaan mielenterveystyön asiantuntijana moniammatillisessa hoitotiimissä?
• Miten arvioidaan eri auttamismenetelmien toimivuutta ja vaikuttavuutta tilanteissa mielenterveys- ja
päihdehoitotyössä sekä kriisityössä?
• Miten kehitetään mielenterveys- ja päihdehoitotyötä sekä kriisityötä?
• Miten toimitaan kriisitilanteissa ja suuronnettomuuksissa?

Opintojakson kuvaus:
Mielenterveys- ja päihdehoitotyössä sekä kriisityössä syvennetään hoitotyön osaamista ja dialogisia
auttamismenetelmiä hyödyntämällä simulaatio-oppimisympäristöä. Opintojaksoon kuuluu suuronnettomuusharjoitus.

Edeltävät opinnot:
Teema 1 – 4


B0024 Akuutti- ja sisätauti-kirurgisen hoitotyön syventävät opinnot, 10 op

Opiskelija osaa:
• toimia asiantuntijana tyypillisimmissä akuuttihoidon tilanteissa sisätauti–kirurgisessa hoitotyössä.
• olla oman alansa asiantuntijana moniammatillisessa hoitotiimissä.
• arvioida eri auttamismenetelmien toimivuutta ja vaikuttavuutta akuutti- ja sisätauti-kirurgisessa hoitotyössä.
• havainnoida kehittämistarpeita akuutti- ja sisätauti–kirurgissa hoitotyössä ja tehdä kehittämissuunnitelman

Opintojakson sisältö:
• Miten toimitaan tyypillisimmissä akuuttihoidon tilanteissa sisätauti–kirurgisessa hoitotyössä?
• Miten toimitaan asiantuntijana moniammatillisessa hoitotiimissä?
• Miten arvioidaan eri auttamismenetelmien toimivuutta ja vaikuttavuutta akuutti- ja sisätauti- kirurgisessa
hoitotyössä?
• Miten kehitetään akuutti- ja sisätauti–kirurgista hoitotyötä?

Opintojakson kuvaus:
Tässä opintojaksossa syvennetään akuutti- ja sisätauti-kirurgista hoitotyön osaamista ja auttamismenetelmiä
moniammatillisessa yhteistyössä hoitotyön asiantuntijana. Tämän lisäksi opintojakso sisältää kaikille syventäville
opinnoille yhteiset, teeman ydinaiheisiin sisältyvät opinnot: ammattieettisyys, ohjaus- ja konsultointi-osaaminen,
monikulttuurisuus ja globaalit hoitotyön haasteet.

Yleinen kompetenssi: Eettinen osaaminen

Edeltävät opinnot:
Teemat 1-4


B0025 Akuutti- ja sisätauti-kirurgisen hoitotyön simulaatioharjoittelu, 5 op

Opiskelija osaa:
• toimia asiantuntijana tyypillisimmissä akuuttihoidon tilanteissa sisätauti–kirurgisessa hoitotyössä.
• olla asiantuntijana oman alansa asiantuntijana moniammatillisessa hoitotiimissä.
• arvioida eri auttamismenetelmien toimivuutta ja vaikuttavuutta akuutti- ja sisätauti-kirurgisessa hoitotyössä.
• ymmärtää akuutti- ja sisätauti-kirurgisen hoitotyön kehittämisen merkityksen potilaan kannalta.

Opintojakson sisältö:
• Miten toimitaan tyypillisimmissä akuuttihoidon tilanteissa sisätauti – ja kirurgisessa hoitotyössä?
• Miten toimitaan asiantuntijana moniammatillisessa hoitotiimissä?
• Miten arvioidaan eri auttamismenetelmien toimivuutta ja vaikuttavuutta akuutti- ja sisätauti- ja kirurgisessa
hoitotyössä?
• Miten kehitetään akuutti- ja sisätauti–kirurgista hoitotyötä?

Opintojakson kuvaus:
Tässä opintojaksossa syvennetään akuutti- ja sisätauti-kirurgisen hoitotyön osaamista ja auttamismenetelmiä
hyödyntämällä simulaatio-oppimisympäristöä. Opintojaksoon kuuluu suuronnettomuusharjoitus.

Edeltävät opinnot:
Teemat 1-4, Akuutti- ja sisätauti-kirurgisen hoitotyön syventävät opinnot 10 op


B0042 Ammattitaitoa edistävä harjoittelu V, 10 op

Opiskelija osaa:
• suunnitella, toteuttaa ja arvioida asiakkaan hoitotyötä erilaisissa muutosvaiheissa soveltaen parasta ajantasaista
hoitotieteen, lääketieteen ja muiden tieteiden tuottamaa tietoa hoitotyöhön.
• syventää valmiuksiaan auttaa, tukea ja ohjata yksilöä ja yhteisöä sekä perhettä voimaantumisessa, itsenäisessä
selviytymisessä ja mielekkäässä elämässä.
• syventää ammatillista osaamistaan ennaltaehkäisevässä, hoitavassa ja kuntouttavassa mielenterveys ja
päihdehoitotyössä sekä kriisityössä.
• pohtia omaa persoonallista ja eettistä tapaansa toimia hoitotyössä kehittyen tavassaan reflektoida ja ilmaista omia
havaintojaan, tunteitaan ja ajatuksiaan rakentavasti työryhmätyöskentelyssä.

Opintojakson sisältö:
• Miten mielenterveyshoitotyötä suunnitellaan, toteutetaan ja arvioidaan?
• Millainen on mielenterveyshoitotyön prosessi?
• Millaisia hoitotyön auttamismenetelmiä mielenterveyshoitotyössä käytetään?
• Millainen on riippuvuussairaan ihmisen hoitoprosessi?
• Millä menetelmillä riippuvuussairasta ihmistä hoidetaan?
• Miten mielenterveys- ja riippuvuussairautta poteva ihminen tulee autetuksi?
• Miten kriisissä olevaa tai traumatisoitunutta ihmistä ja hänen omaisiaan autetaan?
• Mitä on eri-ikäisten voimavarojen vahvistaminen ja selviytymisen tukeminen moniammatillisessa verkostotyössä?
• Mitä on dialoginen verkostotyö?

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija syventää ammatillista osaamistaan yhteistyö- ja hoitosuhteessa mielenterveys-, kriisi- ja päihdetyössä
sekä moniammatillisessa yhteistyössä autenttisissa toimintaympäristöissä integroiden aikaisempaa teoreettista ja
kokemuksellista osaamistaan.

Edeltävät opinnot:
Teemat 1-4, Akuutti- ja sisätauti-kirurgisen hoitotyön syventävät opinnot 10 op


B012 HOITOTYÖN KEHITTÄMINEN JA JOHTAMINEN, 40 op

Kuvaus:
• Miksi ja miten terveys- ja hyvinvointipalveluja kehitetään?
• Miten kehittämispohjaisen oppimisen ja tutkimus- ja kehittämistyön menetelmiä hyödynnetään uuden osaamisen
tuottamisessa ja innovaatioissa?
• Miten opinnäytetyö tukee opiskelijan asiantuntijuuden kehittymistä?
• Mitä on johtamisosaaminen?
• Miten edistetään ja kehitetään työhyvinvointia?
• Mikä on asiantuntijan oma rooli ja vastuu organisaatiossa ja sen kehittämisessä?
• Mitä taloudellinen ajattelu ja kestävä kehitys ovat hoitotyössä?
• Mitä on hyvinvointiyrittäjyys?

Opiskelija osaa:
• kehittää terveys- ja hyvinvointipalveluihin perusteltuja kehittämisehdotuksia sekä uusia ratkaisu- ja toimintamalleja.
• hyödyntää kehittämispohjaisen oppimisen ja tutkimus- ja kehittämistyön menetelmiä.
• toimia kehittämishankkeissa yhteistoiminnallisesti ja vastuullisesti yhteistyökumppanien kanssa.
• tehdä opinnäytetyön osana autenttisen työelämän kehittämishaastetta.
• tunnistaa erilaisia johtamistyylejä (esim. osaamisen johtaminen, laatujohtaminen ja ikäjohtaminen) ja toimia
organisaatiossa sen toimintastrategian mukaisesti.
• työyhteisötaidot (alaistaidot, työyhteisön pelisäännöt).
• ajatella taloudellisesti ja soveltaa kestävän kehityksen periaatteita.
• ennakoida toimintaympäristössä avautuvia mahdollisuuksia ja kehittää niitä tuotteeksi tai yritystoiminnaksi.
• toimia yhteiskuntavastuullisesti hoitotyön asiantuntijana.

Sisältö:
Teema sisältää seuraavia kokonaisuuksia: kansallinen ja kansainvälinen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotyö,
yhteiskunnallinen vaikuttaminen, johtaminen, talousosaaminen, ekonominen- ja ekologinen kestävyys, yrittäjyys
sekä opinnäytetyö.


01233 Hyvinvointipalvelujen kehittäminen ja tuotteistaminen, 5 op
Opiskelija osaa:
• tuotteistamisen merkityksen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden kehittämisessä.
• yrittäjyyden ja taloushallinnon perusteet.
• toimia yhteiskuntavastuullisesti kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti.

Opintojakson sisältö:
• Miten sosiaali- ja terveysalan palveluja kehitetään ja tuotteistetaan?
• Mitä on hyvinvointiyrittäjyys?
• Mitä on taloushallinto?
• Miten edistetään ja kehitetään ekonomista ja ekologista kestävyyttä?

Opintojakson kuvaus:
Opintojakso sisältää talous- ja yrittäjyysosaamista sekä ekonomisen- ja ekologisen kestävyyden osaamista.

Edeltävät opinnot:
Teemat 1-5


B0044 Hoitotyön johtaminen, 5 op

Opiskelija osaa:
• tunnistaa erilaisia johtamismalleja ja toimia organisaatiossa sen toimintastrategian mukaisesti.
• toimia työlainsäädännön edellyttävän toimintatavan mukaisesti.
• työyhteisötaidot.

Opintojakson sisältö:
• Millaisia erilaisia johtamisen strategioita käytetään sosiaali- ja terveydenhuollossa?
• Miten työlainsäädäntö ohjaa sosiaali- ja terveysalan työntekijöiden toimintaa?
• Miten kehitetään ammatillisia vuorovaikutus- ja neuvottelutaitoja?

Opintojakson kuvaus:
Opintojakso sisältää johtamiseen liittyvien ilmiöiden tarkastelua kuten työyhteisötaidot, työlainsäädäntö ja erilaisia
johtamisstrategioita.

Yleinen kompetenssi: Työyhteisöosaaminen

Edeltävät opinnot:
Teemat 1-5


B0029 Tutkimusosaaminen, 5 op

Opiskelija osaa:
• hyödyntää kriittistä ajattelua tutkimus – ja kehittämistoiminnassa.
• käyttää erilaisia tiedonhankintamenetelmiä.
• soveltaa tutkimusmenetelmällistä osaamistaan.

Opintojakson sisältö:
• Mitä tarkoitetaan kriittisellä ajattelulla tutkimus- ja kehittämistoiminnassa?
• Miten käytetään erilaisia tiedonhankintavälineitä?
• Miten tutkimusmenetelmällistä osaamista sovelletaan?

Opintojakson kuvaus:
Opintojakso sisältää tiedonhankinta, tutkimus- ja kehittämismenetelmien soveltamisen ja hyödyntämisen.

Edeltävät opinnot:
Teemat 1-5
B0045 Opinnäytetyö, 15 op

Opiskelija osaa:
• esittää perusteltuja työelämää koskevia kehittämisehdotuksia.
• käsitteellistää työelämän ilmiöitä tutkittuun tietoon perustuen.
• käyttää sopivia tutkimus- ja kehittämismenetelmiä uuden tiedon tuottamiseksi.
• toimia kehittämishankkeissa yhteistoiminnallisesti ja vastuullisesti työelämän ja muiden yhteistyökumppanien
kanssa.
• arvioida omaa toimintaansa ja omia ratkaisujaan kriittisesti.
• hallita kokonaisuuksia sekä esittää asiansa loogisesti ja perustellen.

Opintojakson sisältö:
• Miten työelämää koskevia perusteltuja kehittämisehdotuksia esitetään?
• Miten työelämän ilmiöitä voi käsitteellistää?
• Mitä on tutkittu tieto?
• Mitä ovat sopivat tutkimus- ja kehittämismenetelmät?
• Miten uutta tietoa tuotetaan?
• Mitä on yhteistoiminnallinen työ?
• Miten yhteistyökumppanit löydetään?
• Mitä on oman toiminnan kriittinen arviointi?
• Miten aihekokonaisuuksia voi hallita?
• Mitä on looginen perustelu?

Opintojakson kuvaus:
Opinnäytetyö on osa ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyötä. Se palvelee opiskelijan ammatillista
kehittymistä sekä työelämää ja aluekehitystä. Opinnäytetyö kehittää työtä ja työelämän käytänteitä ja voi tuottaa
myös laajemmin merkityksellisiä innovaatioita. Opinnäytetyön lähtökohtana on työelämän kehittämishaaste. Siinä
painottuu vuorovaikutus työelämän kanssa sekä tutkiva ja kehittävä työote. Opinnäytetöiden raporteissa korostuu
tavoitteellisen toiminnan ja sen tulosten kuvaaminen sekä teoreettinen ja tutkimuksellinen analysointi. Opinnäytetyöt
sisältävät työelämää kuvailevaa tietoa, sitä selittävää, tutkimuksellista tietoa sekä työelämää varten tuotettua uutta
osaamistietoa. Opintojakso sisältää kypsyysnäytteen suorittamisen. Kypsyysnäytteessä opiskelija osoittaa
aihealueen hallintaa sekä hyvää kielitaitoa.

Yleinen kompetenssi: Innovaatio-osaaminen
Opinnäytetyöprosessi koostuu neljästä vaiheesta:

• Orientaatiovaihe 1,5 op
Opiskelija perehtyy opinnäytetyöprosessiin, tiedonhankintaan ja – hallintaan sekä tuottaa aiheanalyysin.
• Suunnitelmavaihe 3 op
Opiskelija laatii opinnäytetyösuunnitelman, hankkii tietoa tutkittavasta ilmiöstä, jota hän opinnäytetyössään
käsittelee ja määrittelee keskeiset käsitteet ja niiden väliset suhteet. Opiskelija rajaa kohteen, jota tutkii ja asettaa
tutkimus- ja kehittämistehtävän sekä hakee tarvittavat tutkimusluvat. Ennen lupaa tutkimusluvan lähettämiseksi
opiskelija esittää työnsä suunnitelmaseminaarissa hyväksytysti.
• Toteutusvaihe 9 op
Opiskelija toteuttaa suunnitellusti tutkimus- ja kehittämistehtävän. Hän hankkii teoreettista tietoa sekä
tutkimusaineistoa kehittämänsä innovaation perusteluksi ja analysoi sen. Yhteistyössä organisaation kanssa, jolle
hän opinnäyteyönsä tekee, opiskelija muodostaa perustellun ehdotuksen opinnäytetyönsä ratkaisuksi.
• Julkaisuvaihe 1,5 op
Opiskelija tuottaa valmiin tutkimus- ja kehittämisraportin, esittää sen hyväksytysti julkaisuseminaarissa ja antaa
kypsyysnäytteen. Opiskelija tallentaa opinnäytetyönsä Theseus -tietokantaan.


Edeltävät opinnot:
Tutkiva ja kehittävä hoitotyö 10 op, Tutkimusosaaminen 5 op / Tiedonhankinta ja tutkimusmenetelmät


01236 Ammattitaitoa edistävä harjoittelu VI, 10 op

Opiskelija osaa:
• kehittää ammatillista osaamistaan.
• arvioida hoitotyön kehittämistarpeita.
• tarkastella hoitotyön johtamista.

Opintojakson sisältö:
• Miten syvennetään ammatillistiedollista ja ammatillistaidollista osaamista hoitotyön ympäristössä?
• Miten hoitotyötä arvioidaan ja kehitetään?
• Miten hoitotyötä johdetaan?

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija syventää asiantuntijuuttaan autenttisissa hoitotyön ympäristöissä, kehittää hoitotyötä ja perehtyy
hoitotyön johtamiseen integroiden aikaisempaa teoreettista ja kokemuksellista osaamistaan.

Edeltävät opinnot:
Teemat 1-5


0364 VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT, 15 op

Kuvaus:
Vapaasti valittavat opinnot (15 op) syventävät tai laajentavat opiskelijan osaamista. Opiskelija voi valita niitä joko
oman koulutusohjelmansa tai muiden koulutusohjelmien tarjonnasta. Vapaasti valittaviin opintoihin soveltuvat hyvin
myös avoimessa ammattikorkeakoulussa tai muissa korkeakouluissa suoritetut terveysalaa tukevat opinnot.
Opiskelija voi suorittaa vapaasti valittavina opintoina myös vaihtoehtoisia hoitotyön tai terveydenhoitotyön
syventäviä opintoja.


00202 Englannin kielen osaamisen lähtötasotesti, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Opintojen alkaessa kaikki opiskelijat osallistuvat ruotsin ja englannin kielen lähtötasotesteihin, jos nämä kielet
sisältyvät ammattikorkeakouluopintojen edellytyksenä olevaan aiempaan tutkintotodistukseen tai opiskelijat ovat
saaneet kyseisten kielten opetusta aikaisemmin. Lähtötasotesti on kaikilla koulutusaloilla sama ja siihen voi
osallistua vain kerran. Alan vaihto Laurean sisällä ei edellytä uutta testiä. Testin avulla varmennetaan opiskelijan
valmiudet kieliopintojen aloittamiseksi. Ellei opiskelija selviydy lähtötasotestistä, hän osallistuu kielen valmentavalle
opintojaksolle opintojen alkuvaiheessa. Suoritettuaan valmentavat opinnot hyväksyttävästi opiskelija saa
opintopisteitä luettavaksi vapaasti valittaviin opintoihin.


00203 Ruotsin kielen osaamisen lähtötasotesti, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Lähtötasotestin tekevät ne, joilla ruotsi sisältyy ammattikorkeakouluopintojen edellytyksenä oleviin aiempiin
opintoihin, eivät kuitenkaan ne, joitten koulusivistyskieli on ruotsi.

Opintojen alkaessa kaikki opiskelijat osallistuvat ruotsin ja englannin kielen lähtötasotesteihin, jos nämä kielet
sisältyvät ammattikorkeakouluopintojen edellytyksenä olevaan aiempaan tutkintotodistukseen tai opiskelijat ovat
saaneet kyseisten kielten opetusta aikaisemmin. Lähtötasotesti on kaikilla koulutusaloilla sama ja siihen voi
osallistua vain kerran. Alan vaihto Laurean sisällä ei edellytä uutta testiä. Testin avulla varmennetaan opiskelijan
valmiudet kieliopintojen aloittamiseksi. Ellei opiskelija selviydy lähtötasotestistä, hän osallistuu kielen valmentavalle
opintojaksolle opintojen alkuvaiheessa. Suoritettuaan valmentavat opinnot hyväksyttävästi opiskelija saa
opintopisteitä luettavaksi vapaasti valittaviin opintoihin.


00453 Suomen kielen lähtötasotesti, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Suomenkielisessä koulutusohjelmassa opiskelevat maahanmuuttajataustaiset opiskelijat suorittavat suomen kielen
lähtötasotestin.
00397 Matematiikan lähtötasotesti, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Opintojen alkaessa kaikki opiskelijat osallistuvat matematiikan lähtötasotestiin. Lähtötasotestin voi suorittaa vain
kerran. Testin avulla varmennetaan opiskelijan valmiudet koulutusalansa matemaattisten sovellutusten
aloittamiseksi. Ellei opiskelija selviydy lähtötasotestistä, hän osallistuu matematiikan valmentavalle opintojaksolle
opintojen alkuvaiheessa. Suoritettuaan valmentavat opinnot hyväksyttävästi opiskelija saa opintopisteitä luettavaksi
vapaasti valittaviin opintoihin.


01258 Englannin kielen valmentavat opinnot, 3 op

Opiskelija osaa:
• käyttää ymmärrettävästi englannin kielen keskeisiä rakenteita ja ydinsanastoa suullisesti ja kirjallisesti.
• käyttää englannin kielen keskeisiä tietolähteitä ja osaa kehittää kielen oppimisvalmiuksiaan.

Opintojakson sisältö:
• Mitkä ovat englannin kielen keskeiset rakenteet ja keskeinen sanasto?
• Mitkä ovat englannin kielen keskeiset tietolähteet ja miten niitä käytetään?
• Miten kehitetään suullisia ja kirjallisia valmiuksia opiskella ammatillista kieltä?

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija kehittää englannin kielen suullisia ja kirjallisia perusviestintätaitojaan, tutustuu keskeisiin englannin kielen
oppimista tukeviin tiedonlähteisiin ja harjaantuu käyttämään niitä. Opiskelija kehittää taitojaan opiskella kieltä.


01257 Ruotsin kielen valmentavat opinnot, 3 op

Opiskelija osaa:
• käyttää ymmärrettävästi ruotsin kielen keskeisiä rakenteita ja ydinsanastoa suullisesti ja kirjallisesti.
• käyttää ruotsin kielen keskeisiä tietolähteitä ja osaa kehittää kielen oppimisvalmiuksiaan.

Opintojakson sisältö:
• Mitkä ovat ruotsin kielen keskeiset rakenteet ja keskeinen sanasto?
• Mitkä ovat ruotsin kielen keskeiset tietolähteet ja miten niitä käytetään?
• Miten kehitetään suullisia ja kirjallisia valmiuksia opiskella ammatillista kieltä?

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija kehittää ruotsin kielen suullisia ja kirjallisia perusviestintätaitojaan, tutustuu keskeisiin ruotsin kielen
oppimista tukeviin tiedonlähteisiin ja harjaantuu käyttämään niitä. Opiskelija kehittää taitojaan opiskella kieltä.


00522 Suomen kielen valmentavat opinnot, 3 op

Opintojakson kuvaus:
Ellei opiskelija selviydy lähtötasotestistä, hän osallistuu kielen valmentaalle opintojaksolle opintojensa
alkuvaiheessa. Kielten valmentavista opintojaksoista annetaan annetaan opiskelijalle opintopisteitä vapaasti
valittaviin opintoihin, jos opiskelijan kielen lähtötaso on havaittu puutteelliseksi ja hänet on siksi ohjattu näihin
kieliopintoihin.


00636 Suomen kielen kirjallinen taito, 0 op


00637 Suomen kielen suullinen taito, 0 op


01259 Matematiikan valmentavat opinnot, 3 op
Opiskelija osaa:
• soveltaa hoitotyön opinnoissaan matematiikan perustaitoja

Opintojakson sisältö:
• Mitkä ovat hoitotyön matemaattisten sovellusten edellyttämät perustaidot?

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija harjoittaa matematiikan taitojaan ja kehittää valmiuksiaan niin, että suoriutuu hoitotyön opintojen
matemaattisten sovellusten opiskelusta.


B0110 Luovat ja toiminnalliset menetelmät, 5 op

Opiskelija osaa:
• Käyttää ja soveltaa luovaa ja toiminnallista työmenetelmää osana asiakastyön prosessia

Opintojakson sisältö:
• Mihin harjoittamani menetelmä perustuu, miksi sitä käytetään
• Mihin sitä käytetään, mikä on sen kohde
• Miten sitä käytetään ja mitä sen käyttö edellyttää

Opintojakson kuvaus:
Opintojakso toteutetaan LbD-henkisesti. Opiskelijat miettivät ensimmäisellä kerralla omat tavoitteensa, joita kohti
kuljetaan ohjaajien kanssa projektiluonteisesti. Opintojaksolla on tarkoitus paneutua tarkemmin yhteen tai kahteen
työmuotoon, joiden käyttöä harjoitellaan ja sovelletaan (opintojakson teema voi siten olla esimerkiksi draamalliset
menetelmät, toimintakoulutusmenetelmät, musiikin käyttö, liikunta, kuvallinen ilmaisu, valokuvaus, videokuvaus,
luova kirjoittaminen, seikkailutoiminta jne). Jakso koostuu kontaktiopetuksesta, eri toimintaympäristötyöskentelystä
ja raportoinnista, arviointi toteutuu itse- ja vertaisarviointina.


B0111 Kriisit ja työyhteisöt, 5 op

Opiskelija osaa:
• perehtyä valitsemansa oppimisprofiilinsa mukaan erilaisiin kriiseihin työyhteisössä
• kriisiauttamisen perusteet työyhteisöjen kriisiauttamisen näkökulmasta
• hankkia aiheeseen liittyvää uutta tietoa ja tutkimuksia

Opintojakson sisältö:
• Mitä ovat kriisit?
• Miten kriiseihin varaudutaan?
• Millaisia velvoitteita työyhteisöillä on henkilöstön turvallisuuden ja hyvinvoinnin suhteen?
• Miten kriisit vaikuttavat ihmisiin ja yhteisöihin?
• Miten kriisin kokeneita ihmisiä tuetaan ja autetaan työyhteisöissä?
• Millaiset velvoitteet työyhteisöillä on kriiseihin varautumisen ja kriisiavun järjestämisen suhteen?
• Millainen on asianmukainen kriisiviestintä?

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksossa opiskellaan kriisityötä erilaisten työyhteisöjen näkökulmasta: kriisit kouluyhteisössä,
irtisanoutumisuhkainen työyhteisö, kriisivalmius työyhteisöissä ja työterveyshuollon merkitys kriisiauttamisessa.


B0112 Väkivallan kohtaaminen, 5 op

Opiskelija osaa:
• perehtyä aggression ja väkivaltaisen käyttäytymisen ennalta ehkäiseviin menetelmiin kehittäen toimintatapoja
vastata aggressiiviseen ja väkivaltaiseen käyttäytymiseen aiheuttamatta potilaalle kipua tai vammaa ja säilyttäen
turvallinen hoitoympäristö, jonka tavoitteena on hoitomyöntyvyys ja yhteistyö potilaan sekä hoitajan välillä.
• tarkastella mahdollisen lähisuhdeväkivallan ilmenemistä asiakaskontakteissa ja tunnistaa vastuunsa sosiaali- ja
terveydenhuollon ammattihenkilönä lähisuhdeväkivallan ennaltaehkäisyssä ja hoidossa
Opintojakson sisältö:
• Miten tulee toimia asiakastilanteissa, joissa työntekijään kohdistuu aggressioita ja väkivallan uhkaa?
• Miten säilytetään turvallinen ja hoidollinen ilmapiiri sekä hallitaan sanallista aggressiota?
• Miten kiinnipidetään ja irrottaudutaan aktiivitilanteissa?
• Mitä on lähisuhdeväkivalta ja miten siihen puututaan asiakaskontakteissa?
• Miten lähisuhdeväkivaltaa ennaltaehkäistään?

Osa I: MAPA (Management of Actual or Potential Aggression) 2op
Osa 2: Lähi- ja parisuhdeväkivalta 3 op


Opintojakson kuvaus:
Opintojaksolla perehdytään asiakaslähtöiseen ja voimavaroja tukevaan ohjaukseen haastavissa ja vaativissa
asiakastilanteissa. Opintojakso jakaantuu kahteen osaan. Toinen osa sisältää ennaltaehkäisyn ja turvallisen hoidon
harjoittelua tilanteissa, joissa työntekijään kohdistuu aggressioita ja väkivallan uhkaa. Keskeistä on turvallisen,
hoidollisen ilmapiirin säilyttäminen ja sanallinen aggression hallinta. Opintojaksolla harjoitellaan lisäksi
kiinnipitämisen ja irtautumisen taitoja aktiivitilanteissa. Toiseen osaan sisältyy ammatillisen osaamisen kehittäminen
lähisuhdeväkivallan tunnistamisessa ja siihen puuttumisessa asiakaskontakteissa, kuten myös perehtyminen
kuntien lähisuhdeväkivallan ennaltaehkäisyyn ja hoitoon.


B0113 Vapaasti valittava hanke, 5 op

Opiskelija osaa:
• määrittää kehittämisen tavoitteita työelämän ja alueen kehittämisen lähtökohdista.
• toimia osana kumppanuusverkostoa.
• työskennellä tehokkaasti tiimissä ja toimia vaikuttajana asiantuntijayhteisössä.
• arvioida omaa ja muiden osaamista, työskentelyä ja syntynyttä tulosta kehittämisen tavoitteiden suhteen.
• käyttää soveltavan t & k-toiminnan työvälineitä ja menetelmiä kehitystyössä.
• toteuttaa ja raportoida tavoitteellisen kehittämisprojektin.

Opintojakson sisältö:
• Millainen kehittämistarve on määritelty?
• Miten luodaan konteksti ja tietoperusta?
• Miten kehittämisprosessi suunnitellaan, toteutetaan ja arvioidaan?
• Miten toimintaan vastuullisesti kehittämistiimissä?

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksossa tehdään tavoitteellinen kehittämishanke ja se voidaan toteuttaa Laurean oppimisympäristöissä,
autenttisessa työelämän toimintaympäristössä tai harjoittelussa.

Edeltävät opinnot:
Teema 1


B0114 Vapaasti valittava harjoittelu, 5 op

Opiskelija osaa:
• soveltaa ja syventää hoitotyön tai terveydenhoitotyön osaamistaan kohteena olevassa toimintaympäristössä.
• toteuttaa turvallista hoitotyötä tai terveydenhoitotyötä valiten oikeat menetelmät.
• kohdata ja tukea kohteena olevassa hoitotyön tai terveydenhoitotyön toimintaympäristössä potilaita tai asiakkaita
sekä heidän omaisiaan.

Opintojakson sisältö:
• Miten sovelletaan ja syvennetään hoitotyön tai terveydenhoitotyön osaamista kohteena olevassa
toimintaympäristössä?
• Millaisin menetelmin toteutetaan kohteena olevassa toimintaympäristössä turvallista hoitotyötä tai
terveydenhoitotyötä?
• Miten kohdataan ja tuetaan kohteena olevassa hoitotyön tai terveydenhoitotyön toimintaympäristössä potilaita tai
asiakkaita sekä heidän omaisiaan?
Opintojakson kuvaus:
Opiskelija soveltaa ja syventää yhdessä autenttisessa hoitotyön tai terveydenhoitotyön toimintaympäristössä
ammatillistiedollista ja ammatillistaidollista osaamista integroiden aikaisempaa teoreettista ja kokemuksellista
osaamistaan.

Edeltävät opinnot:
Teemat 1-4


B0069 Työvoima- ja yrityspalvelut osana työ- ja elinkeinopolitiikkaa, 5 op

Opiskelija osaa:


 Opiskelija ymmärtää TEMin tehtäviä ja strategioita työllisyyden ja yrittäjyyden edistämisessä. Tämä
pääosaamistavoite jakautuu 1) yhteiskunnallisen toimintaympäristön ja 2) työ- ja elinkeinohallinnon toiminnan
ymmärtämisen alaosaamistavoitteisiin seuraavasti:

 1) Yhteiskunnallisentoimintaympäristön toimintaa ymmärtävä opiskelija osaa hahmottaa
•    yhteiskunnallisten muutosten kuten globalisaation yhteyden ja vaikutukset työ- ja elinkeinopolitiikkaan
•    koulutus-, sosiaali- ja talouspolitiikan yhteydet työ- ja elinkeinopolitiikkaan
•    työmarkkinoiden nykytilaa ja siihen vaikuttavia elementtejä
•    mitä omalla työmarkkina-alueella tapahtuu


 2) Työ- ja elinkeinohallinnon toimintaa ymmärtävä opiskelija osaa hahmottaa
•    työ- ja elinkeinohallinnon palvelurakenteen ja sen merkityksen julkisena työvoimapalveluna sekä siihen
     kohdistuvat kehittämishaasteet
•    työ- ja elinkeinohallinnon mission, vision ja strategian
•    työ- ja elinkeinohallinnon johtamis- ja ohjausjärjestelmät
•    keskeiset työnhakija- ja työnantajapalvelut ja niiden palvelukonseptit
•    työnhakija- ja työantajapalveluihin vaikuttavan lainsäädännön ja muut säädökset


Opintojakson sisältö:
•   Yhteiskunnalliset muutokset (mm. globalisaatio)
•   Työn aseman ja merkityksen muutokset
•   Työ- ja koulutusmarkkinat ja niiden muutokset
•   Työ- ja elinkeinopolitiikan sekä koulutus-, sosiaali- ja talouspolitiikan yhteydet
•   Julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työvoima ja yrityspalvelujen osana
•   Sosiaalinen ja yhteiskunnallinen yrittäjyys



B0070 Urasuunnittelu ja mentorointi, 5 op


B0071 Ideasta liiketoiminnaksi, 5 op

Opiskelija osaa:
• arvioida omia yrittäjyysmahdollisuuksiaan ja yrittäjyyttä uravaihtoehtona.
• kehittää ja kaupallistaa tuotteita ja palveluja.
• laatia liiketoimintasuunnitelman.
• laatia alustavat budjetit ja hinnoittelulaskelmat aloittavalle yritykselle.

Opintojakson sisältö:
Opintojakson ydinkysymykset:
• Miten arvioidaan omia yrittäjyyden mahdollisuuksia?
• Miten liiketoimintamahdollisuuksia ideoidaan ja arvioidaan?
• Miten laaditaan liiketoimintasuunnitelma?
• Millaisia laskelmia tarvitaan päätöksenteon tueksi uutta liiketoimintaa aloitettaessa?
• Millaisia juridisia seikkoja on otettava huomioon liiketoimintaa aloitettaessa sekä tuotteita ja palveluja
kehitettäessä?
• Miten käynnistetään yritystoiminta?
• Miten asiakkuuksia ja verkostoja luodaan ja kehitetään?

Opintojakson kuvaus:
Innovatiivinen liiketoiminta on uusien ideoiden ja mahdollisuuksien tutkimista, tuotteistamista ja kaupallistamista
sekä yritystoiminnan käynnistämistä.


B0076 Graafinen suunnittelu, 5 op


B0077 Kestävän kehityksen haasteet, 5 op


B0078 Laadunhallinta ja auditoinnit, 5 op