Takaisin: ryhmä STG11SN

Opetussuunnitelma 2011 – STG11SN (suomeksi)

Opetussuunnitelma (PDF)

Näytä tekstiversio
LAUREA AMMATTIKORKEAKOULU

Hoitotyön koulutusohjelma (Laurea Otaniemi, sote), STG11SN

LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULUN OPETUSSUUNNITELMAT, YLEINEN KUVAUS

Oppimiskäsitys Laureassa

Ammattikorkeakoulun lakisääteisinä tehtävinä ovat tutkimus- ja kehittämistehtävä, aluekehitystehtävä ja
pedagoginen tehtävä. Näiden tehtävien tuloksellinen integroiminen on Laureassa nähty keskeisenä
ammattikorkeakoulun saamiin haasteisiin vastaamiseksi. Tavoitteena on, että meiltä valmistuu
ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneita osaajia, jotka ovat oman työnsä ja työelämän tutkivia kehittäjiä. Lisäksi
tavoitteena ovat tutkimukseen perustuva työelämäosaamisen kehittäminen ja uudistaminen sekä monialaista
osaamista hyödyntävät innovaatiot, joiden vaikutukset näkyvät toimintaympäristöissämme.

Laurean oppimiskäsitys todentuu korkeakoulujen arviointineuvoston palkitsemassa Kehittämispohjaisen oppimisen
(Learning by Developing) –toimintamallissa. Oppimisen tavoitteena on osaaminen, joka ilmenee uusina
toimintatapoina ja –menetelminä, jotka myös mahdollistavat tutkintoa vastaavan työelämän uudistamisen.
Kehittämispohjainen oppiminen etenee työelämäläheisissä hankeympäristöissä, joissa opiskelijat, opettajat,
työelämän asiantuntijat sekä asiakkaat yhdessä työskentelevät uusien innovatiivisten ratkaisujen löytämiseksi ja
kehittämiseksi.

Opiskelija nähdään yhteistyökumppanina, joka osaamisen kehittymisen myötä kykenee yhä vastuullisemmin ja
omaa luovuutta hyödyntäen toimimaan tutkimus- ja kehittämishankkeissa. Osaamisen välineitä opiskelija kartuttaa
erilaisissa työpajoista ja laboratorioista rakentuvissa oppimisympäristöissä. Ammatillinen osaaminen uusina
toimintatapoina rakentuu tutkitun tiedon, sen syvällisen ymmärtämisen, taitamisen ja tilanteiden hallintakyvyn
integroituneena kokonaisuutena. Yhdessä toimien tietoon perustuvaa taitamista rakentaen saavutetaan osaaminen,
joka mahdollistaa erilaisten tilanteiden hallinnan jatkuvasti muuttuvassa työelämässä.

Ammattikorkeakoulussa oppiminen etenee taitamisen orientaation kautta. Tieteellinen tieto on merkityksellistä
välineellisesti. Oppiminen ohjaa käsittelemään tietoa ja valitsemaan eettisesti merkityksellisen tiedon, jota voi
hyödyntää ja soveltaa tulevan tutkinnon osaamista vastaavassa kehittämishankkeessa. Ammattikorkeakoulussa on
tärkeää kehittyminen taitavaksi osaajaksi, joka kykenee uudistamaan työelämää. Työelämäläheiset
kehittämishankkeet oppimisympäristöinä mahdollistavat opiskelijalle osaamisen aitouden, kumppanuusverkoston
rakentumisen, omien merkityksellisten kokemusten hyödyntämisen sekä luovuuden ja tutkivan työotteen
kehittymisen. Työelämälähtöisessä kehittämishankkeessa yksilö ja hankeyhteisö kehittävät osaamista yhdessä
oppien. Lisäksi kehittämishanke tuottaa uutta tietoa työelämän kehittämiseksi ja uudistamiseksi.

Oppimisympäristöt

Oppimisympäristön tavoitteena on mahdollistaa oppimistulosten syntyminen ja tukea uuden osaamisen luomista ja
kehittämistä. Laurean oppimisympäristöissä hyödynnetään sisäisiä ja ulkoisia verkostoja sekä ollaan jatkuvassa
vuorovaikutuksessa työelämän kanssa. Alueellinen vaikuttaminen lisääntyy yhteisöjen ja niiden muodostamien
verkostojen toiminnan kautta. Hankkeiden myötä opitaan verkostotoiminnan perusteita, sosiaalisuutta ja
kommunikointia alan asiantuntijoiden kanssa. Kehittäjäksi kasvetaan tekemällä kehittämistyötä ja olemalla
vuorovaikutuksessa osaamisverkostoissa.
Käytännön sovelluksia oppimisympäristöistä ovat yhteisön innovaatioympäristöinä toimivat, verkostoissa
toteutettavat hankkeet ja projektit sekä erilaiset oppimis- ja kehittämistoiminnalle suunnitellut toimintatilat,
osaamiskeskittymät ja kehittämislaboratoriot.


Opiskelijan vastuu ja rooli oppimisessa

Työelämälähtöisessä tutkimus- ja kehittämishankkeessa kumppanuus tarkoittaa opettajien, työelämäosaajien ja
opiskelijoiden yhteistyötä. Yhteistyössä on lähtökohtana vastuullinen sitoutuminen kehittämishankkeeseen. Opiskelu
Laureassa edellyttää opiskelijalta erityisesti kriittistä ajattelua, ongelmanratkaisukykyä, itseohjautuvuutta,
aloitteellisuutta ja yhteistyökykyä. Itsenäisen työotteen merkitys korostuu opinnoissa.
Kehittämishankkeissa kaikki osalliset nähdään oppijoina, koska hankkeessa tavoitellaan muutosta, jotakin uutta.
Kumppanuus tarkoittaa myös keskinäistä kunnioitusta ja erilaisen osaamisen arvostamista. Kehittämishankkeen
eteneminen edellyttää osaamisen jakamista ja rakentamista erilaisista asiantuntijuuksista. Opiskelija on mukana
yhteistyökumppanina, joka kartuttaa omaa osaamistaan työvälineitä hankkien ja erilaisiin tutkimus- ja
kehittämishankkeisiin osallistuen.


Opettajan rooli Laureassa

Opettajan rooli kehittämishankkeessa voidaan kuvata osaamisensa asiantuntijana, osallistujana ja pedagogisena
ohjaajana. Opettaja ei voi siirtää osaamista opiskelijalle, vaan hän ohjaa opiskelijan oppimista.
Roolistaan hieman riippuen Laurean opettajat ovat sekä tutkijoita- ja kehittäjiä, aluekehitysvaikuttajia että
pedagogeja. Tutkijoina toimivien opettajien tutkimusraportit osoittavat kehittämishankkeiden vaikuttavuuden
työelämäosaamisen uudistajana ja kehittäjänä. Kehittäjänä opettaja vastaa kehittämishankkeen eteenpäin viennistä.


Opetussuunnitelman rakenne

Laurealaiset opetussuunnitelmat rakentuvat teemoista ja opintojaksoista. Teemalla tarkoitetaan laajempaa
osaamisaluetta, jonka hallitsemiseksi opiskelijan tulee tyypillisesti suorittaa useampi aihealuetta käsittelevä
opintojakso. Teemojen ja opintojaksojen sisällöt kuvaavat alan keskeisen ammatillisen ydinosaamisen. Vuositeemat
kokoavat opintoja ammatillisen kasvun etenemisen näkökulmasta.

Opetussuunnitelma sisältää valtakunnallisesti yhteisesti määritellyt yhteiset kompetenssit (ks. taulukko 1) osana
teemojen tai opintojaksojen tavoitteita. Yleisten kompetenssien hallitseminen varmistaa
ammattikorkeakoulutasoisen, ammatillisen sivistyksen rakentumisen ja teemojen osaamisen saavuttaminen
puolestaan työelämäosaamisen rakentumisen.

Taulukko 1. Yleiset kompetenssit
                                                        •   osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja
                                                            oppimistapojaan
OPPIMISEN TAIDOT                                        •   osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
                                                        •   kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta
                                                            ja opitun jakamisesta
EETTINEN OSAAMINEN                                      •   kykenee ottamaan vastuun omasta
                                                            toiminnastaan ja sen seurauksista
                                                        •   osaa toimia alansa ammattieettisten
                                                            periaatteiden mukaisesti
                                                        •   osaa ottaa erilaiset toimijat huomioon
                                                            työskentelyssään
                                                        •   osaa soveltaa tasa-arvoisuuden periaatteita
                                                        •   osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita
                                                        •   kykenee vaikuttamaan yhteiskun-nallisesti
                                                            osaamistaan hyödyntäen ja eettisiin arvoihin
                                                            perustuen
                                                        •   osaa toimia työyhteisön jäsenenä ja edistää
                                                            yhteisön hyvinvointia
TYÖYHTEISÖOSAAMINEN                                     •   osaa toimia työelämän viestintä- ja
                                                            vuorovaikutustilanteissa
                                                        •   osaa hyödyntää tieto-ja viestintätekniikkaa oman
                                                            alansa tehtävissä
                                                        •   kykenee luomaan henkilökohtaisia
                                                            työelämäyhteyksiä ja toimimaan verkostoissa
                                                        •   osaa tehdä päätöksiä ennakoimattomissa
                                                            tilanteissa
                                                        •   kykenee työnjohtamiseen ja itsenäiseen
                                                            työskentelyyn asiantuntijatehtävissä
                                                        •   omaa valmiuksia yrittäjyyteen
INNOVAATIO-OSAAMINEN                                    •   kykenee luovaan ongelmanratkaisuun ja
                                                            työtapojen kehittämiseen
                                                        •    osaa työskennellä projekteissa
                                                        •    osaa toteuttaa tutkimus-ja kehittämishankkeita
                                                             soveltaen alan olemassa olevaa tietoa ja
                                                             menetelmiä
                                                        •    osaa etsiä asiakaslähtöisiä, kestäviä ja
                                                             taloudellisesti kannattavia ratkaisuja
KANSAINVÄLISTYMIS-OSAAMINEN                             •    omaa alansa työtehtävissä ja niissä
                                                             kehittymisessä tarvittavan kielitaidon
                                                        •    kykenee monikulttuuriseen yhteistyöhön
                                                        •    osaa ottaa työssään huomioon alansa
                                                             kansainvälisyys-kehityksen vaikutuksia ja
                                                             mahdollisuuksia


Opintojakson suorittaminen kerryttää opiskelijan opintopisteitä. Työmäärällisesti yksi opintopiste vastaa noin 26,7
tuntia opiskelijan työtä.

Osaamisen arviointi

Osaamisen arviointi perustuu opetussuunnitelmassa esitettyihin tavoitekuvauksiin. Tavoitteet kertovat, mitä
osaamista opiskelijoilta edellytetään tutkinnon saavuttamiseksi. Osaamisen arviointi kertoo, kuinka hyvin asetut
tavoitteet on saavutettu. Osaaminen tunnistetaan tieto-, taito- ja arvo-osaamisena, ja kokemuksellisena
osaamisena. Kehittämishankkeessa arvioidaan yksilön ja hankeyhteisön oppimista, kehittämishankkeen prosessien
etenemistä ja merkitystä sekä saavutettuja tuloksia.
Opintojaksot arvioidaan numeraalisesti asteikolla 0 – 5 tai hyväksytty/hylätty (H/0) -periaatteella. Arvioinnissa
hyödynnetään alkuvaiheen ja valmistumisvaiheen opiskelijan osaamisen arviointiin kehitettyjä kriteereitä (ks.
taulukko 2). Opintojakson arviointikriteerit on kerrottu opintojakson toteutussuunnitelmassa.


Taulukko 2. Osaamisen arviointikriteerit alkuvaiheen ja valmistumisvaiheen opiskelijalle.
                                      ALKUVAIHEEN OPISKELIJA                 VALMISTUMISVAIHEEN
                                                                             OPISKELIJA
                                      •    Käyttää asiantuntevasti           •   Käyttää asiantuntevasti ja
                                           ammattikäsitteitä.                    laajaalaisesti
 KIITETTÄVÄ                           •    Noudattaa                             ammattikäsitteitä sekä
                                           työturvallisuusohjeita                hallitsee kokonaisuuksia.
 arvosana 5                                vastuullisesti ja itsenäisesti.   •   Kehittää
                                      •    Perustella toimintaa tutkitun         toimintaympäristönsä
 Opiskelija osaa:                          tiedon avulla.                        työturvallisuutta.
                                      •    Toimia itsenäisesti ja            •   Kehittää toimintatapoja
                                           aloitteellisesti tavoitteiden         vertailemalla, yhdistelemällä,
                                           suunnassa. Toiminta on                ja valitsemalla tutkittua tietoa.
                                           usein joustavaa,                  •   Toimia aloitteellisesti ja
                                           järjestelmällistä,                    innovatiivisesti tavoitteiden
                                           kehittämispainotteista, luovaa        mukaan. Toiminta
                                           ja aktiivista.                        pääsääntöisesti uutta luovaa,
                                      •    Valita toimintaan soveltuvia          työelämää kehittävää ja
                                           tekniikoita ja malleja ja             selkeän ammatillista.
                                           perustella valintansa.            •   Valita, yhdistellä, ja kehittää
                                      •    Toimia asiakaslähtöisesti ja          toimintaan soveltuvia
                                           tilanteenmukaisesti.                  tekniikoita ja malleja.
                                      •    Edistää ryhmän toimintaa.         •   Toimia aloitteellisesti ja
                                      •    Kriittisesti soveltaa                 vastuullisesti
                                           ammattieettisiä periaatteita          asiakassuhteissa sekä
                                           toiminnassaan.                        ymmärtää asiakkuuden
                                                                                 merkityksen kokonaisuuden
                                                                                 kannalta.
                                                           •   Kehittää ja uudistaa
                                                               monialaisen/-ammatillisen
                                                               ryhmän toimintaa.
                                                           •   Soveltaa kriittisesti
                                                               ammattieettisiä periaatteita
                                                               monimutkaisissa ja
                                                               ennakoimattomissa
                                                               tilanteissa.



                   ALKUVAIHEEN OPISKELIJA                  VALMISTUMISVAIHEEN
                                                           OPISKELIJA



 HYVÄ              • Käyttää systemaattisesti              • Käyttää asiantuntevasti
                   ammattikäsitteitä.                      ammattikäsitteitä.
arvosana 3          • Soveltuu työturvallisuusohjeita       • Huolehtia omasta ja
                   toiminnassaan.                          työyhteisönsä työturvallisuudesta
Opiskelija osaa:    • Perustella, vertailla ja             sekä havaitsee kehittämiskohteita.
                   analysoida toimintaansa yleisillä        • Valita toimintatapoja tutkitun
                   ohjeilla.                               tiedon ja ohjeistuksen perusteella.
                    • Selviytyä itsenäisesti erilaisissa    • Toimia systemaattisesti ja
                   tehtävissä kulloisessakin               kriittisesti tavoitteiden suunnassa
                   toimintaympäristössä.                   monimutkaisissa tilanteissa.
                    • Soveltuu monipuolisesti opittuja     Toiminta usein joustavaa,
                   tekniikoita ja malleja.                 järjestelmällistä, luovaa ja
                    • Toimia ammatillisesti                aktiivista.
                   asiakastilanteissa.                      • Valita toimintaan soveltuvia
                    • Toimia ryhmässä                      tekniikoita ja malleja ja perustella
                   tavoitesuhteisesti.                     valintaansa.
                    • Perustella toimintaansa               • Priorisoida ja ylläpitää
                   ammattieettisten periaatteiden          asiakkuuksia/asiakassuhteita.
                   mukaisesti.                              • Edistää ryhmän toimintaa.
                                                            • Soveltaa kriittisesti
                                                           ammattieettisiä periaatteita
                                                           toiminnassaan.



                   ALKUVAIHEEN OPISKELIJA                  VALMISTUMISVAIHEEN
                                                           OPISKELIJA


TYYDYTTÄVÄ         • Käyttää keskeisiä/yksittäisiä ja      • Käyttää systemaattisesti
                   asianmukaisia ammattikäsitteitä         ammattikäsitteitä.
arvosana 1         sekä osoittaa perehtyneensä              • Noudattaa työturvallisuusohjeita
                   tietoperustaan.                         vastuullisesti ja itsenäisesti.
Opiskelija osaa:                                            • Perustella ja analysoida
                   • Toimia turvallisesti, joskin toiminta toimintaansa yleisillä ohjeilla sekä
                   on usein kaavamaista/ kokeilevaa/ tutkitun tiedon avulla.
                   hapuilevaa/ omalähtöistä                 • Toimia ammatillisesti ja
                    • Noudattaa sääntöjä ja ohjeita        vastuullisesti ennakoimattomissa
                   sekä perustella toimintaansa            asiakas- ja ongelmatilanteissa.
                   annetuilla ohjeilla.                     • Toimia itsenäisesti erilaisissa
                    • Toimia ohjattuna asianmukaisesti. tehtävissä kulloisessakin
                    • Käyttää opittuja tekniikoita ja      toimintaympäristössä.
                   malleja.                                 • Soveltaa monipuolisesti opittuja
                                                                         tekniikoita ja malleja.
                                     • Ottaa toiminnassaan asiakkaat
                                     huomioon.                           • Toimia asiakaslähtöisesti ja
                                      • Toimia ryhmän jäsenenä.          tilanteenmukaisesti sekä ymmärtää
                                      • Toimia ammattieettisten          asiakastarpeita.
                                     periaatteiden mukaisesti.            • Toimia ryhmässä
                                                                         tavoitesuhteisesti.
                                                                          • Toimia ja perustella toimintaansa
                                                                         ammattieettisten periaatteiden
                                                                         mukaisesti.


YHTEISET
KOMPETENSSIT(Arene)
                                     • Arvioidaan integroidusti kunkin   • Arvioidaan integroidusti kunkin
                                     opintojakson arvioinnin yhteydessä. opintojakson arvioinnin yhteydessä.


NQF, Taso 6, AMK- tutkinto,          • Viitekehyksessä kuvataan           • Hallitsee laaja-alaiset ja
kansallinen tutkintojen viitekehys   valmistuvan opiskelijan osaaminen   edistyneet oman alansa tiedot,
                                     mikä otetaan huomioon               joihin liittyy teorioiden, keskeisten
                                     arvioitaessa alkuvaiheen            käsitteiden, menetelmien ja
                                     opiskelijoita.                      periaatteiden kriittinen
                                                                         ymmärtäminen ja arvioiminen.
                                                                         Ymmärtää ammatillisten
                                                                         tehtäväalueiden ja/tai tieteenalojen
                                                                         kattavuuden ja rajat. Hallitsee
                                                                         edistyneet taidot, jotka osoittavat
                                                                         asioiden hal-lintaa, kykyä soveltaa
                                                                         ja kykyä luoviin ratkaisuihin, joita
                                                                         vaaditaan erikoistu-
                                                                          neella ammatti-, tieteen- tai
                                                                         taiteenalalla monimutkaisten tai
                                                                         ennakoimattomien ongelmien
                                                                         ratkaisemiseksi.

                                                                          • Kykenee johtamaan
                                                                         monimutkaisia ammatillisia toimia
                                                                         tai hankkeita tai kykenee
                                                                         työskentelemään itsenäisesti alan
                                                                         asiantuntijatehtävissä. Kykenee
                                                                         päätöksentekoon
                                                                         ennakoimattomissa
                                                                         toimintaympäristöissä.
                                                                         Perusedellytykset toimia alan
                                                                         itsenäisenä yrittäjänä. Kykenee
                                                                         vastaamaan oman osaamisensa
                                                                         arvioinnin ja kehittämisen lisäksi
                                                                         yksittäisten henkilöiden ja ryhmien
                                                                         kehityksestä.

                                                                          • Valmius jatkuvaan oppimiseen.
                                                                         Osaa viestiä riittävästi suullisesti ja
                                                                         kirjallisesti sekä alan että alan
                                                                         ulkopuoliselle yleisölle. Kykenee
                                                                         itsenäiseen kansainväliseen
                                                                         viestintään ja vuorovaikutukseen
                                                                         toisella kotimaisella ja vähintään
                                                                           yhdellä vieraalla kielellä.


Koulutusohjelman laadun arviointi ja kehittäminen

Laurean toiminnan laatua seurataan ja kehitetään laatujärjestelmän avulla (kuvio 1.) Laatujärjestelmän tavoitteena
on mm. varmistaa kattavasti Laurean koulutuksen ja muun toiminnan laatua ja tuottaa systemaattisesti laatuun
liittyvää tietoa toiminnan kehittämiseksi sekä edistää riittämättömän laadun tunnistamista.




Kuvio 1. Laurean laatujärjestelmä

Laurean perustoiminnan tueksi on kuvattu prosessit. Ydinprosessi on kehittämispohjaisen oppimisen prosessi, jonka
toteuttamista tukevat koulutusprosessi, strategia- ja johtamisprosessi sekä henkilöstöjohtamisprosessi.
Toiminnan seurannan ja arvioinnin välineenä toimii strategian toteuttamissuunnitelma, jossa on määritetty toiminnan
kannalta kriittiset menestystekijät ja niiden mittarit. Koulutusohjelman laadunvarmistuksen osalta keskeisiä mittareita
ovat esim. opintojen eteneminen, oppiminen tutkimus- ja kehitystyössä, koulutuksesta eroaminen, koulutuksen
läpäisy ja valmistuvien opiskelijoiden osaamisen kehittyminen. Mittareiden mukaisia tuloksia tarkastellaan vuosittain
ja niiden pohjalta määritellään toiminnan kehittämiseksi tarkoituksenmukaiset kehittämistoimenpiteet.
Kriittisten menestystekijöiden mittereihin liittyvän tulostiedon lisäksi Laureassa kerätään muuta palaute- ja
arviointitietoa koulutusohjelman laadun kehittämiseksi. Koulutusohjelmakohtaisen opetussuunnitelman arviointi
tehdään vuosittain. Arviointiin osallistuvat henkilöstön lisäksi opiskelija- ja työelämäedustajat.
Opiskelijoiden keskeisin toiminnan arvioinnin ja kehittämisen väylä on opiskelijapalautejärjestelmä.
Opiskelijapalautejärjestelmään sisältyvät koulutuksen laatua, opiskelijan ammatillista kasvua ja
opiskelijahyvinvointia mittaavat palautekyselyt sekä välittömät palautteet. Palautetiedon kerääminen, sen
systemaattinen käsittely opiskelijoiden ja henkilöstön kesken sekä tiedon monipuolinen hyödyntäminen
mahdollistavat koulutuksen jatkuvan laadun kehittämisen.
Opiskelijat ovat aktiivisesti mukana erilaisissa kehittämisryhmissä niin Laurea- kuin paikallisyksikkötasolla.
Opiskelijakunta LAUREAMKOn edustajat ja johdon neuvottelutapaamisia järjestetään säännöllisesti. Tapaamisten
tavoitteena on opiskelijoiden näkemysten huomioiminen toiminnan kehittämisessä. Neuvottelutapaamisia käydään
LAUREA- ja paikallisyksikkötasoisesti. Opiskelijajäsenet osallistuvat myös Laurean sisäisiin auditointeihin, joita
toteutetaan kerran lukuvuodessa. Sisäisten auditointien kautta opiskelijat vaikuttavat koulutuksen ja muun toiminnan
laadun kehittämiseen.

Laurean opetussuunnitelma osana eurooppalaista korkeakoulualuetta

Opetussuunnitelmien uudistamisen suomalaisissa korkeakouluissa on tehnyt ajankohtaiseksi eurooppalaisen
korkeakoulutusalueen muodostuminen, nk. Bolognan prosessi. EU:n koulutukseen liittyvät strategiset tavoitteet
ohjaavat myös suomalaista koulutusta. Bolognan prosessissa on mukana 46 maata, muitakin kuin EU-maita. Sen
tavoitteena on luoda Euroopasta yhtenäinen, yhteensopiva ja houkutteleva korkeakoulutusalue vuoteen 2010
mennessä.
Kansainvälisesti ymmärrettävien ja yhdenmukaisten tutkintorakenteiden edistämiseksi on luotu kahden syklin malliin
perustuva tutkintorakenne, joka muodostuu ensimmäisen syklin Bachelor-tason tutkinnosta ja toisen syklin Master-
tason tutkinnosta. Suomessa on muutettu tutkintorakenne vastaamaan eurooppalaista tavoitetta.
Ammattikorkeakouluissa kahden syklin tutkinnot toteutuvat siten, että ensimmäisen syklin tutkinnon,
ammattikorkeakoulututkinnon, jälkeen on mahdollisuus suorittaa ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Ylempään
ammattikorkeakoulututkintoon johtavaan koulutukseen pääsyn edellytyksenä on ensimmäisen syklin tutkinnon
lisäksi kolmen vuoden työkokemus. Tavoitteena pitkällä aikavälillä on, että n. 20 % perustutkinnon suorittaneista
suorittaisi ylemmän amk-tutkinnon.
Suomessa ammattikorkeakouluissa on opintojen mitoituksessa otettu käyttöön ECTS (European Credit Transfer and
Accumulation System)-järjestelmän mukaiset opintopisteet vuonna 2005. ECTS – järjestelmässä yksi lukuvuosi
tuottaa 60 pistettä. Eurooppalainen opintosuoritusten ja arvosanojen siirto- ja kertymisjärjestelmä on
opiskelijakeskeinen järjestelmä. Siinä on lähtökohtana opiskelijan työmäärä, joka tarvitaan koulutusohjelman
tavoitteiden saavuttamiseen.


Opetussuunnitelmissa kuvataan oppimistulokset ja osaaminen. Kansainvälisen liikkuvuuden edistämisen
näkökulmasta opetussuunnitelmien tulee olla kansainvälisesti ymmärrettäviä. Koulutuksen rakenteiden ja
osaamistavoitteiden määrittelyn yhtenäistämisen tavoitteena on parantaa liikkuvuuden edellytyksiä opintojen aikana
korkeakoulujen sisällä ja välillä, mutta myös opintojen jälkeen työelämässä. Eri maissa suoritettujen tutkintojen
tunnustamisen ja vertailtavuuden kannalta on tärkeää, että koulutuksen tavoitteet sidotaan konkreettisiin
työelämäperustaisiin osaamisvaatimuksiin ja –kuvauksiin.
Laurean osaamispohjaisessa opetussuunnitelmassa on huomioitu eurooppalaisen viitekehyksen vaatimukset.
Opintojen mitoituksena ovat opintopisteet ja opintojaksot ovat laajoja kokonaisuuksia. Osaaminen on kuvattu
opiskelijan oppimistuloksina. Tällä hetkellä voimavarat kohdennetaan siihen, että opetussuunnitelman toteutuksia
kehitetään entistä korkealaatuisemmiksi tuotettaessa uutta osaamista ja uusia innovaatioita Laurean
toimintaympäristöön.
Lähteet:
Bolognan prosessi
http://www.minedu.fi/OPM/Koulutus/artikkelit/bologna/index.html


Globaalit haasteet ja kestävä kehitys opetussuunnitelmissa

Korkeakoulujen toiminnan on perustuttava vastuullisuuteen, kestävään kehitykseen sekä erilaisuuden
ymmärtämiseen ja arvostamiseen korkeakouluyhteisössä. Korkeakoulujen kansainvälistymisstrategian (OPM 2009,
51) toimenpidesuosituksena on, että korkeakoulut lisäävät kansalliseen ja kansainväliseen verkostoitumiseen
pohjautuvaa koulutus- ja tutkimus - yhteistyötä YK:n kestävää kehitystä edistävän koulutuksen vuosikymmenen
2005–2014 tavoitteiden toteuttamiseksi. Laurean opetussuunnitelmia kehitetään korkeakoulujen
kansainvälistämisstrategian 2009 – 2015 mukaisesti. Laurean arvoista yhteisöllisyys ja sosiaalinen vastuullisuus
edustavat selkeimmin näitä näkökulmia. Lisäksi ammattikorkeakoulututkintojen yleisten kompetenssien eettinen
osaaminen tarkoittaa myös kykyä soveltaa kestävän kehityksen periaatteita omassa työssä. Toiminta
globalisoituvassa maailmassa edellyttää korkeakouluilta omien toimintaperiaatteidensa eettisyyden kriittistä
tarkastelua.
Tavoitteena on, että kaikkien suomenkielisten koulutusohjelmien opetussuunnitelmissa on vähintään 30 op
vieraskielisiä opintoja. Tavoitetta kohti edetään asteittain paikallisyksiköissä. Joissain koulutusohjelmissa
tavoitteeseen on jo päästy. Tavoitteena on myös tuottaa osaamista, joka mahdollistaa osallistumista globaalien
ongelmien ratkaisemiseen sekä oman toiminnan rakentamista eettisesti kestävälle pohjalle.
Lähde: http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2009/liitteet/opm21.pdf?lang=fi


Koulutusohjelman toimintaympäristö

Laurea Otaniemi on hyvinvoinnin ja liiketoiminnan osaaja, joka toimii Active Life Villagessa. Laurean kumppaneina
Active Life Villagessa ovat hyvinvointialan yritykset ja Espoon kaupunki. Laurea Otaniemi voimaannuttaa
ainutlaatuisella tavalla opiskelijoiden, henkilöstön, asiantuntijoiden ja yhteistyökumppaneiden toimintaa
metropolialueella ja erityisesti Espoon alueella luoden uutta osaamista ja liiketoimintaa alueen toimijoille.
Toimintaa yhdistää ja voimaannuttaa Active Life Villagen tutkimuslaboratorioissa ja työelämälähtöisissä hankkeissa
ihmisen hyvinvointia ja yrittäjyyttä tukevat ratkaisut. Opiskelijat, palvelujen käyttäjät, yritykset ja organisaatiot,
asiantuntijat ja tutkijat työskentelevät yhdessä. Tunnetuimpia yksikön innovaatioista ovat interaktiivinen
HyvinvointiTV® ja Helsinki Metropolitan Entrepreneurship Academyn Yrittäjyystiistai-tapahtumakonsepti.
Otaniemen Laurea on kansainvälinen, avoin ja elävä ympäristö, jossa eri toimijoiden osaaminen yhdistyy
omaleimaisiksi palveluiksi ja hankkeiksi, jotka tuottavat hyvää oloa ja elinvoimaisuutta ympäristön toimijoille.
Asiantuntijaksi kasvaminen perustuu opiskelijan oman toiminnan tunnistamiseen ja arvioimiseen sekä haluun
kehittyä alansa osaajaksi.



Hyvinvointipalveluiden kehitys heijastaa yhteiskunnan muutoksia. Hoitotyölle tuovat haasteita mm. väestön
ikääntyminen, työikäisen väestön vähentyminen, monikulttuurisuus ja kansainvälisyys, sosioekonomisten erojen
lisääntyminen, talouden ja elinkeinoelämän muutokset ja kestävän kehityksen vaatimukset. Hyvinvointipalveluiden
kohdentumisen ja menetelmien kehittäminen ovat haasteita kansallisesti ja kansainvälisesti. Sairaanhoitaja ja
terveydenhoitaja osallistuvat hyvinvointipalvelujen kehittämiseen ja yhteiskunnalliseen päätöksentekoon kestävän
kehityksen mukaisesti. Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja toteuttavat ja kehittävät yksilön, perheen ja yhteisön
hoitotyötä, joka on terveyttä edistävää ja ylläpitävää, sairauksia ehkäisevää, parantavaa ja kuntoutumista edistävää.
He tukevat eri elämänvaiheissa olevien ihmisten ja yhteisöjen voimavaroja sekä auttavat ihmistä kohtaamaan
sairastumisen, vammautumisen ja kuoleman. Hoitotyön toimintaympäristöä ja henkilöstön osaamista säännellään
kansallisella ja eurooppalaisella lainsäädännöllä, jonka tavoitteena on turvata kaikille yhtäläiset mahdollisuudet
terveyteen ja hyvinvointiin. Hoitotyötä ohjaavat hoitotyön arvot, eettiset periaatteet, terveyspoliittiset säädökset ja
ohjeet.
Hyvinvointi- ja terveyspalveluja tuottavat julkiset ja yksityiset organisaatiot sekä kolmas sektori. Hoitotyön ja
terveydenhoitotyön toimintaympäristöinä ovat asiakkaan koti, sosiaali- ja terveystoimen palveluyhteisöt,
perusterveydenhuollon terveyskeskukset, erikoissairaanhoidon yksiköt, yksityiset yritykset, yhdistykset, järjestöt,
tieto- ja viestintäteknologiset sekä muut hyvinvointiverkostot. Hoitotyön koulutusohjelmasta valmistunut
sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja työskentelevät alansa asiantuntijoina muuttuvissa ja kansainvälisissä
toimintaympäristöissä.


Asiantuntijuus

Terveydenhoitaja toimii itsenäisesti hoitotyön ja terveydenhoitotyön asiantuntijoina moniammatillisissa ryhmissä ja
verkostoissa (Valtioneuvoston asetus ammattikorkeakouluista, 352/2003) sekä kehittää ja edistää tutkimus- ja
muuhun näyttöön perustuvaa hoitotyötä ja terveydenhoitotyötä. Ammatillinen asiantuntijuus sisältää laaja-alaiset
tiedot ja taidot alan asiantuntijatehtävissä toimimista varten (Ammattikorkeakoululaki 351/2003, 4 §). Hoitotyön ja
terveydenhoitotyön asiantuntija toimii terveyttä edistävästi yhteiskunnassa sekä kansallisessa ja kansainvälisessä
työelämässä. Sairaanhoitajan ammattipätevyyttä ja yleissairaanhoidosta vastaavan sairaanhoitajan koulutusta
säätelevät Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2005/36/EY ja eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen
(European Qualifications Framework, 2006) tason 6 pätevyyskuvaukset tiedoista ja taidoista sekä Arenen suositus
tutkintojen kansallisen viitekehyksen (National Qualifications Framework, 2010) ja tutkintojen yhteisten
kompetenssien soveltamisesta ammattikorkeakouluissa.

Osaamisalueet

Hoitotyön koulutusohjelman opetussuunnitelmassa hoitotyön ydinosaaminen on ilmaistu teemoina, jotka ovat:
Tutkiva ja kehittyvä toimija, Ihminen ympäristössään, Terveyden edistäminen hoitotyön kulttuureissa,
Hyvinvointipalvelujen kehittäminen ja johtaminen ja Terveydenhoitotyö. Lähtökohtana ammatilliselle osaamiselle on
terveyden edistäminen. Väestön terveyden lisääminen ja väestöryhmittäisten terveyserojen vähentäminen on
terveyspolitiikan ja kuntapolitiikan arvolähtökohta ja toimintalinja (Ottawan julkilausuma, 1986 ja Bangkokin
terveyden edistämisen konferenssi, 2005). Suomessa Sosiaali- ja terveysministeriön terveyden edistämisen
laatusuositus (2006) määrittää terveyden edistämisen tavoitteet yksilö- ja organisaatiotasolla. Terveyden
edistäminen on ihmisen terveyden suojelemista ja ylläpitämistä erilaisin toimin. Hoitotyön ja terveydenhoitotyön
ammatilliseen osaamiseen kuuluvat mm. yksilöiden, perheiden ja yhteisöjen terveyteen, hyvinvointiin ja
voimavaroihin vaikuttavien tekijöiden ennakointi ja voimavaroja tukeva ohjaus. Ohjauksella edistetään yksilöiden
omaan elämään vaikuttavien tekijöiden hallitsemista sekä omien voimavarojen käyttöönottoa myös silloin, kun
ihminen sairastuu.
Keskeisiä hoitotyön ammatillisen osaamisen alueita ovat vastuullinen hoitotyön/terveydenhoitotyön asiantuntijuus ja
siihen olennaisesti liittyvä itsenäinen päätöksenteko-osaaminen. Päätöksenteon perustana ovat oman alan laaja-
alainen ammatillistiedollinen ja ammatillistaidollinen osaaminen, eettinen osaaminen, yhteistyöosaaminen, tutkimus-
ja kehittämisosaaminen, innovatiivinen palveluosaaminen, johtamisosaaminen, ammattialan ja yhteiskunnan
tulevaisuuden ennakoiminen sekä hyvinvointiviestintä ja -teknologiaosaaminen.
Hoitotyön ja terveydenhoitotyön erityisosaamista ohjaavia säädöksiä ja ohjeita ovat mm.:
Laki Potilaan asemasta ja oikeuksista (1992)
Valtion ravitsemustoimikunnan toimintaohjelma kansallisten ravitsemussuositusten toteuttamiseksi (2003)
Laki Rakenteisesta kirjaamisesta (2007)
Terveydenhuoltolain perusteluosa (2008)
Asetus Potilasasiakirjoista (2009)
Turvallinen lääkehoito STM (2006)
Seksuaali- ja lisääntymisterveydenhuollon toimintaohjelma 2007–2011 ja
Suomalainen potilasturvallisuusstrategia 2009–2013, STM (2009)


Ammatillinen kasvu ja vuositeemat

Asiantuntijaksi kasvuprosessi on elinikäisen oppimisen kasvuprosessi, jossa arvot ja uskomukset, tiedot ja taidot
kehittyvät ja muuttuvat. Asiantuntijaksi kasvu tapahtuu hoitotyön ja terveydenhoitotyön moniammatillisissa ryhmissä
ja monikulttuurisissa oppimisympäristöissä, jotka ovat sidoksissa aikaan ja yhteiskunnallisiin tilanteisiin: työn ja
ammattien muutokset, työmenetelmien ja vaikuttavuuden muutokset, hoitotyön kulttuurien ja verkostojen muutokset
sekä lainsäädännön, ohjeiden ja suositusten muutokset. Asiantuntijaksi kasvuprosessi edellyttää opiskelijalta
jatkuvaa itsensä kehittämistä (Elinikäisen oppimisen toimintaohjelma, 2006/1720/EY), kriittistä ajattelua ja
pohdintaa, kykyä työskennellä yhteisöissä ja verkostoissa ja oman työn tutkimista ja kehittämistä. Koulutusohjelman
tavoitteiden ohjaamana opiskelija suunnittelee ja arvioi ammatillista kasvuaan koulutuksen aikana ja osoittaa
kehittymisensä portfoliossaan, jossa näkyvät hoitotyön asiakaslähtöisyys, näyttöön perustuva ja kehittävä hoitotyön
ja terveydenhoitotyön toiminta.
Opiskelijan asiantuntijaksi kasvaminen lähtee ammatillistiedolliselta ja taidolliselta toimijatasolta edeten
kehittäjätason kautta vaikuttajatasolle. (Kuvio 1.) Toimijatasolla opiskelijan osaaminen on yksilötasoista.
Kehittäjätasolla osaaminen laajenee käsittämään yhteisön ja vaikuttajatasolla laajemmin yhteiskunnan ja
kansainväliset toimintaympäristöt.


Kuvio 1 Vuositeemat

1. vuositeema: Opiskelija aktiivisena toimijana – tekijätaso
Ensimmäisen opiskeluvuoden aikana hyödynnetään kehittämispohjaisen oppimisen työvälineitä, opitaan arviomaan
ja kehittämään opiskelutaitoja ja osaamista ryhmän jäsenenä ja opitaan ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta ja
opitun jakamisesta. Projekteissa ja hankkeissa toimimista varten opitaan myös projektityöskentelyä ja tutkimus- ja
kehittämismenetelmiä. Ensimmäisen vuoden opiskelu tapahtuu projekteissa ja mm. Turvallinen koti- ja Oma-potilas-
hankkeissa, joissa opiskellaan aktiivisena ja vastuullisena toimijana. Hankkeissa toimimalla harjoitellaan
asiakaslähtöisyyttä monikulttuurisissa ympäristöissä. Hankkeessa toimitaan eri-ikäisten terveyden edistämiseksi ja
noudatetaan terveydenhuoltoa koskevaa lainsäädäntöä ja eettisiä ohjeita. Opiskelija määrittelee oman potilaan
voimavaroja ja terveystarpeita, tarkkailee potilasta ja valitsee turvallisia hoitotyön auttamis- ja arviointimenetelmiä
voimavarojen vahvistamiseksi. Opiskelija harjoittelee ergonomiaa, aseptiikkaa ja turvallista lääkehoitoa.


2. vuositeema: Opiskelija aktiivisena kehittäjänä - soveltajataso
Toisen opiskeluvuoden aikana opiskelija kehittää tutkivaa ja kehittävää työotetta hoitotyön eri kulttuureissa ja
hankkeissa. Opiskelija laajentaa ja soveltaa ammatillistiedollista ja -taidollista osaamistaan ja harjoittelee hoitotyön
suunnittelua, toteutusta ja arviointia yhteistyössä ja voimavaralähtöisesti potilaiden ja heidän omaistensa kanssa.
Opiskelija osaa dokumentoida hoitotyötä systemaattisen kirjaamisen mallin mukaisesti noudattaen
dokumentoinnista annettuja säädöksiä. Opiskelija osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti. Hän osaa
käyttää eri tieteenalojen tietoa toimintansa perustana ja toimia vastuullisesti moniammatillisessa yhteistyössä.
Opiskelija toimii hoitotyön kehittäjänä soveltamalla ammatillistiedollista ja -taidollista, arvo- kokemusosaamistaan.


3-4. vuositeema: Opiskelija aktiivisena vaikuttajana - kehittäjätaso
Kolmannen vuoden aikana hoitotyön koulutusohjelma eriytyy sairaanhoitajan ja terveydenhoitajan
suuntautumisvaihtoehtojen mukaisesti. Terveydenhoitajaopiskelija kehittää terveydenhoitotyön
asiantuntijuusosaamistaan eri-ikäisten terveydenhoitotyössä. Opiskelija toimii terveydenedistäjänä ja aktiivisena
vaikuttajana erilaisissa kehittämishankkeissa ja harjoittelee terveydenhoitotyötä avoterveydenhuollossa. Kolmannen
ja neljännen opiskeluvuoden aikana oppimisessa korostuvat potilaan voimavaralähtöinen itsehoito ja sen
ohjaaminen sekä tukeminen. Opiskelija vahvistaa terveydenhoitotyön kliinistä osaamistaan valitsemissaan
oppimisympäristöissä. Opiskelija kehittää taitojaan työskennellä itsenäisesti terveydenhoitotyön
asiantuntijatehtävissä ja soveltaa johtamisen ja laadunhallinnan menetelmiä toiminnassaan. Opiskelija oppii
perustiedot yrittäjyydestä. Hän etsii aktiivisesti alansa kehittämisen kohteita ja toteuttaa asiakaslähtöisen
hyvinvointipalveluprojektin. Opinnäytetyö palvelee opiskelijan ammatillista kehittymistä sekä työelämää.




Koulutusohjelman kuvaus

Tutkintonimike

Sairaanhoitaja (AMK), Terveydenhoitaja (AMK)
Tutkinnon nimi
Sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan ammattikorkeakoulututkinto
Laajuus ja opintojen kesto
240 op, 4 vuotta, Terveydenhoitaja (AMK)
Tutkinnon suoritettuaan sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja hakevat rekisteröintiä laillistetuksi ammatinharjoittajaksi
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastosta (Valvira). Rekisteröityvät terveydenhuollon ammattihenkilöt
saavat rekisteröintinumeron laillistuspäätöksen yhteydessä (Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annettu
lakimuutos (46/2009).
Terveydenhoitajakoulutus perustuu sairaanhoitajakoulutukseen ja antaa valmiudet toimia sekä sairaanhoitajana että
terveydenhoitajana. Terveydenhoitajatutkinto 240 op koostuu sekä hoitotyön että terveydenhoitotyön opinnoista.
Terveydenhoitajan tutkintoon johtavat ammattiopinnot ovat laajuudeltaan 60 op, josta 30 op toteutuu sairaanhoitajan
koulutukseen sisältyvinä ammattiopintoina. Terveydenhoitajakoulutus täyttää sairaanhoitajakoulutusta koskevat
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/36/EY koulutukselle asettamat vaatimukset.


Opetussuunnitelman rakenne
Hoitotyön koulutusohjelman teoreettinen perusta on monitieteinen. Tiedollisena perustana ovat terveystieteet,
erityisesti hoitotiede ja hoitotyössä tarvittavan anatomian, fysiologian, patofysiologian ja lääketieteiden keskeisten
erikoisalojen, farmakologian, ravitsemustieteen sekä yhteiskunta- ja käyttäytymistieteiden alan tiedot (OPM
2006:24). Sairaanhoitajan (AMK) ja terveydenhoitajan (AMK) tutkintoon johtaviin opintoihin kuuluu perus- ja
ammattiopintoja, vapaasti valittavia opintoja, ammattitaitoa edistävää harjoittelua sekä opinnäytetyö. Opinnot ovat
pakollisia, vaihtoehtoisia, valinnaisia (vapaasti valittava) ja muita opintoja. Perusopinnoissa opiskelija kehittyy
tutkivaksi ja kehittäväksi toimijaksi oppimisympäristöissä ja työelämän kehittämishankkeissa. Opiskelija kehittää
viestinnän taitojaan ja tarvittavaa kielitaitoa. Ammattiopinnoissa opiskelija kehittyy hoitotyön kulttuureissa
tiedollisessa ja taidollisessa ydinosaamisessa siten, että hän kykenee valmistuttuaan työskentelemään itsenäisesti
asiantuntijatehtävissä ja osallistumaan työyhteisön kehittämiseen.Opiskelija saa valmiudet toimia yrittäjänä.

Hoitotyön koulutusohjelmassa ammattitaitoa edistävä harjoittelu (75 op) on EU-direktiivin mukainen (2005/36/EY).
Terveydenhoitajan opetussuunnitelmassa on harjoittelua 85 op. Ammattitaitoa edistävä harjoittelu toteutuu
opiskelijan henkilökohtaisen oppimissuunnitelman mukaisesti Laurea-ammattikorkeakoulun oppimisympäristöissä,
hankkeissa, työpajoissa ja erilaisissa sosiaali- ja terveysalan toimintaympäristöissä.
Opiskelija valitsee henkilökohtaiseen oppimissuunnitelmaansa 30 op kansainvälistäviä opintoja.
Opintojaksotarjonnassa on Laurean omien koulutusohjelmien ja Avoimen ammattikorkeakoulun tarjoamia
kansainvälistäviä opintoja, kuten kieliopintoja ja vieraskielisiä opintojaksoja. Lisäksi on tarjolla vierailevien
kansainvälisten osaajien luentoja, kansainvälisiä tapahtumia, verkkototeutuksia kv-yhteistyökorkeakoulujen kanssa,
erilaisia intensiivisiä opintojaksoja ja kv-tuutorointi. Opiskelijalla on mahdollisuus osallistua kansainvälisiin
kehittämishankkeisiin ja projekteihin ja tehdä opinnäytetyö kansainvälisessä hankkeessa. Laurealla on noin 150
yhteistyöorganisaation verkostoa maailmalla, mikä mahdollistaa opiskelun ja harjoittelun kansainvälisessä
opiskelijavaihdossa ulkomailla. Kansainvälinen kokemus opettaa selviämään vaativista tehtävistä, kehittää
kielitaitoa, kulttuurien tuntemusta ja yhteistyötaitoja.


Hoitotyön opetussuunnitelmassa osaamisen ydinalueet on kuvattu teemoina, joiden laajuus on 30 - 105
opintopistettä. Teemat koostuvat opintojaksoista, joiden laajuus on 5 - 10 opintopistettä. Opintojaksoille tehdään
vuosittain toteutussuunnitelmat, joissa kuvataan opintojakson tavoitteet ja toteutukseen liittyvät muut tiedot.
Sairaanhoitajan (AMK) opetussuunnitelman (210 op) teemat ovat: Tutkiva ja kehittävä toimija (30 op), Ihminen
ympäristössään (30 op), Terveyden edistäminen hoitotyön kulttuureissa (105 op), Hyvinvointipalvelujen
kehittäminen ja johtaminen (30 op) ja Vapaasti valittavat opinnot (15 op). Terveydenhoitajan (AMK)
opetussuunnitelma (240 op) sisältää edellisten teemojen lisäksi teeman Terveydenhoitotyö 30 op.



Perusopinnot 30 op

Ammattiopinnot 195 op
- opinnäytetyö 15 op
- harjoittelu 85 op

Vapaasti valittavat opinnot 15 op

Yhteensä 240 op
Kuvio 3 Hoitotyön koulutusohjelman opetussuunnitelman rakenne.
Kuvio 2 Kansainvälisyys opinnoissa
                                                              1. vuosi       2. vuosi       3. vuosi       4. vuosi
OP      OPINNOT                                                      60             60             60             60
G021    TUTKIVA JA KEHITTÄVÄ TOIMIJA
G0118   Kehittämispohjainen oppiminen                                10
G0119   Projektityöskentely                                              5
G0120   Tutkimus- ja kehittämismenetelmät I                              5
G0121   Englannin kieli                                                                 5
G0122   Ruotsin kieli                                                                                  5
00635   Ruotsin kielen kirjallinen taito                                                               0
00634   Ruotsin kielen suullinen taito                                                                 0
G0161   Suomen kieli                                                                                                  5
00636   Suomen kielen kirjallinen taito                                                                               0
00637   Suomen kielen suullinen taito                                                                                 0
G022    IHMINEN YMPÄRISTÖSSÄÄN
G0123   Asiakaslähtöisyys                                            10
G0128   Terveyttä edistävä ympäristö                                 10
G0127   Hoitotyön prosessi ja dokumentointi, harjoittelu             10
G023    TERVEYDEN EDISTÄMINEN HOITOTYÖN
        KULTTUUREISSA
G0129   1. Ammattitaitoa edistävä harjoittelu                        10
G0130   Eettisyys ja potilasturvallisuus hoitotyössä                                    5
G0131   Vuorovaikutus ja yhteistyö                                                      5
G0132   Hoitotyön kliiniset menetelmät                                                  5
G0133   Tutkimus- seuranta- ja hoitomenetelmät I                                        5
G0134   2. Ammattitaitoa edistävä harjoittelu, sisätautien                         7,5
        hoitotyö
G0135   3. Ammattitaitoa edistävä harjoittelu , kirurginen                         7,5
        hoitotyö
G0136   Voimavarojen vahvistaminen                                                      5
G0137   Tutkimus- hoito- ja seurantamenetelmät II                                       5
G0138   4. Ammattitaitoa edistävä harjoittelu, lasten/                              10
        mielenterveyshoitotyö
G0155   Voimavaralähtöinen ohjaus ja konsultointi                                                      5
G0139   5. Ammattitaitoa edistävä harjoittelu, kotihoitotyö                                        10
        ja lasten /mielenterveyshoitotyö
G0140   Päätöksenteko terveydenhoitototyössä                                                           1              4
G0141   6. Ammattitaitoa edistävä harjoittelu opiskelijan                                          10
        valitsemassa terveydenhoitotyön ympäristössä
G0142   7. Ammattitaitoa edistävä harjoittelu opiskelijan                                                         10
        valitsemassa terveydenhoitotyön ympäristössä
G024    HYVINVOINTIPALVELUJEN KEHITTÄMINEN
        JA JOHTAMINEN
G0143   Hyvinvointiyrittäjyys                                                                          5
G0144   Hoitotyön johtaminen ja kehittäminen                                                           5
G0145   Palveluinnovaatiot                                                                                            5
G0146   Tutkimus- ja kehittämismenetelmät II                                                                          5
G0147   Opinnäytetyö                                                                                              15
G025    TERVEYDENHOITOTYÖ
G0149   Lasta odottavan perheen terveydenhoito                         5
G0150   Lapsiperheen terveydenhoito                                    5
G0151   Koulu- ja opiskeluterveydenhoito                               5
G0152   Työikäisen ja ympäristön terveydenhoito                        5
G0153   8. Ammattitaitoa edistävä harjoittelu opiskelijan                  10
        valitsemassa terveydenhoitotyön ympäristössä
0369    VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT
00203   Ruotsin kielen osaamisen lähtötasotesti              0
00202   Englannin kielen osaamisen lähtötasotesti            0
01265   Matematiikan lähtötasotesti                          0
00453   Suomen kielen lähtötasotesti                         0
01268   Suomen valmentavat opinnot                           3
00194   Englannin kielen valmentavat opinnot                 3
01288   Ruotsin kielen valmentavat opinnot                        3
01270   Matematiikan valmentavat opinnot                     3
                                                            60   60   60   60
G021 TUTKIVA JA KEHITTÄVÄ TOIMIJA, 30 op

Kuvaus:
Mitä kehittämispohjainen oppiminen tarkoittaa tutkimus- ja kehittämisprosessissa?
Mitä työvälineitä tarvitaan?
Miten monikulttuurisessa ympäristössä viestitään?
Miten opiskelija toimii työyhteisön jäsenenä ja edistää omaa ja työyhteisön oppimista ja hyvinvointia?

Opiskelija osaa:
•arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistaan
•toimia työyhteisön jäsenenä ja edistää työyhteisön hyvinvointia
•soveltaa tutkimis- ja kehittämismenetelmiä ja näyttöön perustuvaa tietoa toiminnassaan
•kykenee itsenäiseen kansainväliseen viestintään ja vuorovaikutukseen toisella kotimaisella ja vähintään yhdellä
vieraalla kielellä


Sisältö:
Tutkiva ja kehittävä toimija tarkoittaa opiskelijan aktiivista ja vastuullista toimijaa ryhmässä, kehittämishankkeissa ja
projekteissa. Hän käyttää erilaisia kehittämispohjaisen oppimisen välineitä ja toimintatapoja tuottaessaan uutta
hoitotyön osaamista monikulttuurisissa ympäristöissä


G0118 Kehittämispohjainen oppiminen, 10 op

Opiskelija osaa:
· käyttää kehittämispohjaisen oppimisen työvälineitä ja menetelmiä opiskelussaan
· laatia henkilökohtaisen oppimissuunnitelman OPS:n pohjalta
· toimia itsenäisesti erilaisissa ryhmissä ja jakaa osaamistaan muille
· arvioida omaa ja toisen osaamista sekä kehittyä saamansa palautteen pohjalta
· toimia ammattikorkeakoulun oppimisympäristöissä ja tutkimus- ja kehittämishankkeissa


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset

Millaisia työvälineitä ja menetelmiä kehittämispohjaisessa oppimisessa käytetään?
Miten tutkiva ja kehittävä oppija toimii?
Miten ammatillisen kasvun portfolio tehdään?

Opintojakson kuvaus:
Kehittämispohjainen oppiminen (LbD) on Laurean pedagoginen menetelmällinen toimintamalli, jonka tarkoituksena
on edistää ja luoda uutta ammatillista osaamista. Lähtökohtana kehittämispohjaisessa oppimisessa on työelämästä
lähtevä, käytäntöä uudistava kehittämishanke.


G0119 Projektityöskentely, 5 op

Opiskelija osaa:
•   hankkia tietoa ja käyttää sitä kriittisesti
•   suunnitella, toteuttaa ja arvioida työelämälähtöisen projektin


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset
Mitä tarkoitetaan näyttöön perustuvalla tiedolla?
Miten tietoa hankitaan, käytetään ja arvioidaan?
Miten projekti suunnitellaan, toteutetaan, raportoidaan ja arvioidaan?
Miten kehitytään tutkimus- ja kehittämistyössä ?
Opintojakson kuvaus:
Projektilla tarkoitetaan prosessia, joka on sidottu aikaan, tavoitteisiin ja resursseihin. Projektissa luodaan uutta
osaamista ja kehitetään toimintaa. Se on suunniteltu, se toteutetaan, arvioidaan ja raportoidaan. Projektilla on
toimijat ja projektista vastaavat.


G0120 Tutkimus- ja kehittämismenetelmät I, 5 op

Opiskelija osaa:
•   kuvata tutkimuseettisen toiminnan periaatteita
•   hankkia ja käyttää tietoa erilaisista tiedonlähteistä
•   lukea ja analysoida tutkimusartikkeleita
•   hankkia tutkimustyötä varten aineistoa ja analysoida sitä eri välineillä ja menetelmillä
•   analysoida tutkimusaineistoa eri välineillä ja menetelmillä


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset


Mikä on tieteenfilosofian merkitys tutkimuksessa?
Mikä on etiikan merkitys tutkimuksessa?
Miten tutkimusprosessi etenee?
Mitkä ovat tiedonkeruun menetelmät?
Miten käytetään erilaisia analyysimenetelmiä?
Mitä luotettavuustarkastelu tutkimus- ja kehittämistoiminnassa tarkoittaa?


Opintojakson kuvaus:
Tutkimus- ja kehittämismenetelmillä tarkoitetaan niitä menetelmiä, jotka mahdollistavat systemaattisen hoitotyön
kehittämistoiminnan ja opiskelijan aktiivisen osallistumisen oman osaamisensa ja hoitotyön kehittämiseen


G0121 Englannin kieli, 5 op

Opiskelija osaa:
•   viestiä ja käyttää tehokkaasti viestinnän keinoja englannin kielellä työyhteisössään ja monikulttuurisessa
    ympäristössä
•   viestiä hoitotyössä englannin kielellä
•   soveltaa englanninkielisistä lähteistä etsimäänsä tietoa
•   analysoida kielen rakenteita ja sanastoa
•   saavuttaa eurooppalaisen viitekehyksen mukaisen taitotason B.2


Opintojakson sisältö:
YdinkysymyksetMitä viestinnällisiä taitoja hoitotyössä tarvitaan?
Missä tilanteissa hoitotyöntekijän tulee pystyä viestimään englannin kielellä?
Mitä kielen rakenteiden ja sanaston analysointitaitoja hoitotyössä tarvitaan?


Opintojakson kuvaus:
Opintojakson aikana opiskelijan viestintätaidot kehittyvät, kielen rakenteellinen osaaminen ja metalingvistiset taidot
vahvistuvat ja opiskelija oppii hoitotyön keskeiset käsitteet englanniksi

Edeltävät opinnot:
Hyväksytty englannin kielen tasotesti tai hyväksytysti suoritetut englannin valmentavat opinnot


G0122 Ruotsin kieli, 5 op
Opiskelija osaa:
•     käyttää ruotsin kieltä kirjallisesti ja suullisesti työympäristössään.
•     viestiä hoitotyössä ruotsin kielellä käyttäen erilaisia viestintäkanavia
•     soveltaa ruotsinkielisistä lähteistä etsimäänsä tietoa.
Opiskelija saavuttaa ruotsin kielessä vähintään eurooppalaisen viitekehyksen mukaisen taitotason B1.2. Opiskelija
saavuttaa valtionhallinnon kielitutkinnon mukaisen arvioinnin hyvä tai tyydyttävä ruotsin kielen suullisesta ja
kirjallisesta kielitaidosta


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset
Mitä viestinnällisiä taitoja hoitotyössä tarvitaan?
Missä tilanteissa hoitotyöntekijän tulee pystyä viestimään ruotsin kielellä?
Mitä kielen rakenteiden ja sanaston analysointitaitoja hoitotyössä tarvitaan?


Opintojakson kuvaus:
Viestintätaidot, kielen rakenteellinen osaaminen, hoitotyön keskeiset sisällöt ruotsiksi


Edeltävät opinnot:
Hyväksytty ruotsin kielen lähtötasotesti tai hyväksytysti suoritetut ruotsin valmentavat opinnot


00635 Ruotsin kielen kirjallinen taito, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Tämä opintojakso on ruotsin kielen kirjallisen taidon arvioinnin merkitsemistä varten.


00634 Ruotsin kielen suullinen taito, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Tämä opintojakso on ruotsin kielen suullisen taidon arvioinnin merkitsemistä varten.


G0161 Suomen kieli, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija harjaantuu oman alansa käyttökielen hallinnassa ja saavuttaa valmiudet selviytyä opinnoista ja oman alan
vuorovaikutustilanteista.

Opintojakson sisältö:
Opintojakso valmentaa opiskelijaa toimimaan työelämän asiantuntijatehtävissä suomen kielellä kirjallisesti ja
suullisesti.

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija, jonka koulusivistyskieli ei ole suomi, harjoittaa viestintätaitojaan suomen kielellä. Jos opiskelijan
koulusivistyskieli ei ole suomi, yleensä tämä opintojakso korvaa ruotsin kielen opinnot.

Edeltävät opinnot:
Hyväksytty arvosana suomen lähtötasotestistä tai hylätyn lähtötasotestin jälkeen suoritetut suomen kielen
valmentavat opinnot.


00636 Suomen kielen kirjallinen taito, 0 op


00637 Suomen kielen suullinen taito, 0 op
G022 IHMINEN YMPÄRISTÖSSÄÄN, 30 op

Kuvaus:
Millainen ihminen on kokonaisuutena?
Mitä terveys on käsitteenä hoitotyössä?
Millä menetelmillä terveyttä voidaan edistää?
Mitkä ovat hoitotyön keskeiset auttamismenetelmät?
Miten tuetaan ympäristön terveyttä hoitotyön menetelmin?
Miten toimitaan ammattieettisten periaatteiden mukaisesti?Ydinkysymykset


Opiskelija osaa:
· osaa soveltaa eri tieteiden tuottamaa tietoa ihmisestä ja ympäristöstä toimiessaan asiakaslähtöisesti
· edistää yksilöiden, ryhmien ja ympäristön terveyttä
· käyttää hoitotyön keskeisiä auttamismenetelmiä ja dokumentoida hoitotyötä
· toimia alansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti


Sisältö:
Hoitotyössä ihmiskäsitys on holistinen ja ihminen nähdään ympäristössään kokonaisuutena. Hoitotyön tehtävänä on
tukea yksilön, perheen, yhteisön ja ympäristön terveyttä hoitotyön menetelmin.


G0123 Asiakaslähtöisyys, 10 op

Opiskelija osaa:
· kuvata ihmisen kehollisena, tajunnallisena ja situationaalisena kokonaisuutena ja
· soveltaa tietoaan kohdatessaan asiakkaan
· tunnistaa hyvinvointialan asiakkuuteen ja palveluosaamiseen liittyviä ilmiöitä
· tunnistaa erilaisia asiakkaan kohtaamisen tilanteita yrityksen tai yhteisön eri toiminnoissa
· arvioida ja kehittää asiakaslähtöistä toimintaansa


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset
Miten ihmisen kehollinen, tajunnallinen ja situationaalinen oleminen ilmenee?
Mihin hyvä asiakastyö perustuu ja miten hyvä asiakastyö toteutuu?


Opintojakson kuvaus:
Hyvinvointialan toiminnassa ja toiminnan kehittämisessä asiakaslähtöisyydellä tarkoitetaan asiakkaan
kokonaisvaltaista kohtaamista, jossa asiakas käsitetään yksilönä, yhteisönsä jäsenenä ja laajemmin tietyn väestön
osan ja koko yhteiskunnan jäsenenä. Asiakas nähdään oman elämänsä asiantuntijana. Asiakaslähtöinen toiminta
perustuu asiakkaan omaan käistykseen terveydestään.


G0128 Terveyttä edistävä ympäristö, 10 op

Opiskelija osaa:
•   tunnistaa eri-ikäisten terveyttä ja hyvinvointia edistäviä tekijöitä ympäristössä
•   kuvata hyvinvoinnin palvelujärjestelmiä ja niitä ohjaavia lakeja ja eettisiä ohjeita
•   osaa antaa ensiapua ja edistää ympäristön turvallisuutta
•   soveltaa kestävän kehityksen periaatteita toiminnassaan yksilö ja yhteisötasolla


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset
Mitä terveydellä ja hyvinvoinnilla tarkoitetaan ?
Millainen on suomalainen terveydenhuollon palvelujärjestelmä?
Miten eri-ikäisten asiakkaiden terveyttä edistetään?
Miten annetaan ensiapua ja toimitaan poikkeusoloissa?
Miten sairaudet kehittyvät ja ilmenevät?
Miten toimitaan kestävä kehityksen periaatteiden mukaisesti hoitotyössä?


Opintojakson kuvaus:
Terveyden edistäminen on ihmisen terveyden suojelemista, ylläpitämistä ja kohentamista erilaisin toimin. Tähän
sisältyy ihmisen omaan terveyteen ja sen taustatekijöihin liittyvän hallinnan lisääminen oman terveyden
edistämiseksi. Terveyden edistämiseen kuuluvat myös sairauksien ja tapaturmien ehkäisy ja hoito. Hoitotyön
tehtävänä on edistää eri-ikäisten yksilöiden, ryhmien ja yhteisöjen terveellistä ympäristöä ja turvallisuutta.


G0127 Hoitotyön prosessi ja dokumentointi, harjoittelu, 10 op

Opiskelija osaa:
· kuvata hoitotyön kehitysvaiheita
· perustella toimintaansa hoitotyön arvojen ja eettisten ohjeiden mukaan
· suunnitella, toteuttaa ja arvioida asiakaslähtöisesti ja näyttöön perustuen hoitotyötä
· laskea lääkematematiikkaa ja toteuttaa lääkehoitoa turvallisesti, tarkasti ja aseptisesti
· dokumentoida ja raportoida hoitotyötä systemaattisen kirjaamisen mallin sekä lakien ja asetusten vaatimalla tavalla
· integroida ja soveltaa sisätautien tutkittua tietoa hoitotyössä


Opintojakson sisältö:
YdinkysymyksetMiten hoitotyö ja hoitotiede ovat kehittyneet?
Mitä hoitotyön prosessilla tarkoitetaan?
Millä toiminnoilla ihmistä autetaan hoitotyössä?
Miten turvallista lääkehoitoa toteutetaan?
Miten hoitotyötä dokumentoidaan?
Miten potilasta tutkitaan ja hoidetaan lääketieteen menetelmin?


Opintojakson kuvaus:
Hoitotyöllä tarkoitetaan terveyttä edistävää ja ylläpitävää, sairauksia ehkäisevää, parantavaa ja kuntoutumista
edistävää toimintaa. Opintojakson aikana perehdytään hoitotyön historiaan sekä hoitotyön ja hoitotieteen keskeisiin
käsitteisiin. Työpajoissa ja projekteissa harjoitellaan ja saavutetaan osaaminen: hoitotyön toimintoja, aseptiikkaa,
ergonomiaa, turvallista lääkehoitoa ja dokumentointia.



G023 TERVEYDEN EDISTÄMINEN HOITOTYÖN KULTTUUREISSA, 105 op

Kuvaus:
Miten eettisyyttä arvioidaan hoitotyössä?
Miten potilasturvallisuutta arvioidaan?
Miten vuorovaikutusta ja yhteistyötä toteutetaan hoitotyön kulttuureissa?
Miten hoitotyön kliinisiä menetelmiä toteutetaan hoitotyössä?
Miten voimavarojen vahvistamista toteutetaan hoitotyössä?
Miten voimavaralähtöistä ohjausta ja konsultointia toteutetaan hoitotyössä?
Millaisia päätöksenteon ajatteluprosesseja ja malleja käytetään hoitotyössä?
Millaisia itsenäisiä päätöksiä sairaanhoitaja voi tehdä?


Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa
· reflektoida omaa eettistä ajatteluaan ja etsiä terveyden edistämisen eettisiin kysymyksiin kestäviä ratkaisuja
· arvioida potilasturvallisuutta
· toimia ammatillisessa vuorovaikutuksessa asiakaslähtöisessä yhteistyössä
· toimia moniammatillisissa yhteisöissä ja verkostoissa kansallisissa ja kansainvälisissä ympäristöissä
· suunnitella, toteuttaa ja arvioida potilaan hoitotyötä erilaisissa hoitotyön kulttuureissa
· soveltaa eri tieteiden tuottamaa tietoa
•    arvioida kriittisesti hoitotyön päätöksentekoaan


Sisältö:
Hoitotyöllä tarkoitetaan yksilön, perheen ja yhteisön terveyden edistämistä. Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja
toteuttavat ja kehittävät yksilön, perheen ja yhteisön hoitotyötä, johon kuuluu terveyden edistämisen lisäksi
terveyden ylläpitäminen, sairauksien ehkäiseminen, parantaminen ja kuntoutumisen edistäminen. He tukevat eri
elämänvaiheissa olevien ihmisten ja yhteisöjen voimavaroja sekä auttavat ihmistä kohtaamaan sairastumisen,
vammautumisen ja kuoleman. Teeman aikana opiskelijan ammatillistiedollinen ja – taidollinen ydinosaaminen
kehittyvät erilaisissa hoitotyön kulttuureissa.

Osaamisen kehittyminen:
Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja toteuttavat ja kehittävät yksilön, perheen ja yhteisön hoitotyötä, johon kuuluu
terveyden edistäminen ja ylläpitäminen, sairauksien ehkäiseminen, parantaminen ja kuntoutumisen edistäminen. He
tukevat eri elämänvaiheissa olevien ihmisten ja yhteisöjen voimavaroja sekä auttavat ihmistä kohtaamaan
sairastumisen, vammautumisen ja kuoleman. Teeman aikana opiskelijan ammatillistiedollinen ja – taidollinen
osaaminen kehittyvät erilaisissa hoitotyön kulttuureissa, kehittämishankkeissa ja projekteissa. Ammatillinen
kehittyminen edellyttää kykyä soveltaa tutkittua tietoa hoitotyössä, näyttöön perustuvaa päätöksentekoa, potilaan
kokonaishoidon ja hoitotyön toimintojen hallintaa sekä turvallisen lääkehoidon toteuttamista.


G0129 1. Ammattitaitoa edistävä harjoittelu, 10 op

Opiskelija osaa:
· kohdata asiakkaan ja hänen läheisensä hoitotyön ympäristössä kunnioittavasti ja tasavertaisena
· toimia hoitotyössä eettisesti ja pohtia toimintansa perusteita
· toimia asiakkaan terveyden ja turvallisen ympäristön edistämiseksi
· käyttää haastattelua ja havainnointia tiedonkeruumenetelminä tunnistaakseen asiakkaan terveyttä tukevia
voimavaroja ja kuormittavia tekijöitä
· tunnistaa asiakkaan tarpeita yhteistyössä asiakkaan kanssa, määritellä tavoitteita, suunnitella hoitotyön toimintoja
ja toteuttaa niitä
· toteuttaa asiakkaan lääkehoitoa turvallisesti, tarkasti ja aseptisesti?
· toimia ergonomisesti, aseptisesti ja työturvallisuutta edistäen?
· dokumentoida oman potilaan hoitotyötä systemaattisen kirjaamisen mallin sekä lakien ja asetusten vaatimalla
tavalla


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset

Miten kohdataan asiakas ja hänen läheisensä ja luodaan yhteistyösuhde?
Miten edistetään asiakkaan terveellistä ja turvallista ympäristöä?
Miten asiakasta autetaan hoitotyössä?
Miten asiakkaan lääkehoitoa toteutetaan turvallisesti?
Miten hoitotyössä toimitaan aseptisesti ja ergonomisesti?
Miten dokumentoidaan hoitotyötä?

Opintojakson kuvaus:
Harjoittelun aikana tutustutaan gerontologisen hoitotyön ympäristöön, asiakkaisiin, työyhteisöön ja harjoitellaan
asiakkaan kohtaamista, asiakaslähtöistä toimintaa, hoitotyön prosessia, toimintoja dokumentointia. Ohjattu
harjoittelu, opiskelijan itsearviointi, vertaisarviointi ja ohjaajilta saatu arviointi edistävät opiskelijan ammatillista
kehittymistä.

Edeltävät opinnot:
1. harjoittelua edeltävät opinnot suoritettu
G0130 Eettisyys ja potilasturvallisuus hoitotyössä, 5 op

Opiskelija osaa:
· pohtia eettisiä kysymyksiä asiakkaan, työryhmän ja hoitotyön näkökulmasta
· analysoida ja etsiä ratkaisuja terveyden edistämisen työmenetelmiin ja potilasturvallisuuteen liittyviin eettisiin
kysymyksiin
· toteuttaa terveyden edistämisen uudistuvia työmenetelmiä
· toteuttaa lääkehoitoa turvallisesti, tarkasti ja aseptisesti


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset
Mitä eettistä osaamista terveyden edistämisen työmenetelmät ja potilasturvallisuus edellyttävät?
Miten reflektoidaan terveyden edistämisen työmenetelmiin ja potilasturvallisuuteen liittyviä eettisiä kysymyksiä?
Mitä osaamista terveyden edistämisen uudistuvien työmenetelmien suunnittelu, toteuttaminen ja arviointi edellyttävät
Mitä osaamista turvallinen lääkehoidon suunnittelu, toteuttaminen ja arviointi edellyttävät?


Ydinkysymykset

Opintojakson kuvaus:
Hoitotyön etiikka tarkoittaa yhteistä systemaattista näkemystä siitä, millainen ammatillinen toiminta on oikeaa ja
hyvää. Tämä näkemys on esitetty sairaanhoitajan eettisissä ohjeissa, jossa on kuvattu ammattikunnan sopimat
eettiset periaatteet, ohjeet ja säännöt.
Terveyttä edistävien työmenetelmien kehittäminen tarkoittaa vastaamista yksilöiden, perheiden ja yhteisöjen
odotuksiin ja elämäntilanteisiin sekä tietoa terveyteen vaikuttavista tekijöistä. Asiakaslähtöisiä ja moniammatillisia
työmenetelmiä kehitettäessä tarvitaan tietoa ja pohdintaa yhteisöllisistä, yhteiskunnallisista ja eettisistä
kysymyksistä sekä tulevaisuuden ennakointia. Potilasturvallisuuden tarkoituksena on varmistaa hoidon turvallisuus
ja suojata potilasta vahingoittumasta. Tämä kattaa sekä hoidon turvallisuuden että lääkitys- ja laiteturvallisuuden.


Edeltävät opinnot:
Edeltävät opinnot suoritettu


G0131 Vuorovaikutus ja yhteistyö, 5 op

Opiskelija osaa:
· toimia ammatillisesti yhteistyösuhteissa
· toimia tavoitteellisesti tiimissä ja kehittää tiimityötaitojaan
· reflektoida vuorovaikutus- ja yhteistyöosaamistaan hoitotyössä sekä työyhteisön jäsenenä käyttää lähititeiden
tietoa apunaan kehittäessään ammatillisen vuorovaikutuksen taitojaan


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset
Mitä ammatillisuus yhteistyösuhteessa merkitsee?
Miten vuorovaikutusta voidaan edistää luovasti?
Mitä tiimityötaidoilla tarkoitetaan?
Millaisia dynaamisia ilmiöitä vuorovaikutuksessa esiintyy?
Miten erilaiset psykologiset tulkintakehykset auttavat jäsentämään vuorovaikutuksessa esiintyviä ilmiöitä?


Opintojakson kuvaus:
Vuorovaikutus ja yhteistyö tarkoittavat toisen ihmisen kohtaamista ja ymmärtämistä, aitoa läsnäoloa sekä asiakkaan
voimavaroja vahvistavaa lähestymistapaa yhteistyösuhteessa. Opiskelijan hyvinvointi- ja työyhteisöviestinnän taidot
kehittyvät vuorovaikutustilanteissa yksilön, ryhmien ja yhteisöjen kanssa.
Opiskelijan soveltamat psykologiset tulkintakehykset tukevat ammatillista kohtaamista ja vuorovaikutustaitojen
kehittymistä.
G0132 Hoitotyön kliiniset menetelmät, 5 op

Opiskelija osaa:
•   osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida sisätautien ja kirurgisen potilaan hoitotyötä
•   valita tutkitun tiedon avulla potilaan terveyttä ja hyvinvointia edistäviä auttavia, tukevia ja lievittäviä hoitotyön
    menetelmiä
•   suunnitella, toteuttaa ja arvioida lääkehoitoa potilaan ja oman turvallisuuden huomioon ottaen
•   osaa toimia aseptiikkaa noudattaen


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset
Miten potilaan hoitotyön prosessi etenee sisätautien ja kirurgisen hoitotyön ympäristössä?
Miten suunnitellaan, toteutetaan ja arvioidaan potilaan hoitotyötä sisätautien ja kirurgisen hoitotyön ympäristössä?
Miten potilaan hoitotyötä dokumentoidaan ja raportoidaan?
Miten suunnitellaan, toteutetaan ja arvioidaan lääkehoitoa, kivunhoitoa ja aseptista toimintaa?


Opintojakson kuvaus:
Hoitotyön kliiniset menetelmät valitaan potilaslähtöisesti ja näyttöön perustuen edistämään potilaan terveyttä ja
hyvinvointia. Opintojakson aikana perehdytään potilaiden hoitotyönprosessiin ja kliinisiin menetelmiin sisätautien ja
kirurgisen hoitotyön ympäristössä.


Edeltävät opinnot:
1. vuoden opinnot suoritettu


G0133 Tutkimus- seuranta- ja hoitomenetelmät I, 5 op

Opiskelija osaa:
•   kuvata lääkeaineiden vaikutusmekanismeja elimistössä
•   kuvata sisätautien, kirurgian, anestesiologian ja tehohoidon tutkimus-, seuranta- ja hoitomenetelmiä
•   integroida ja soveltaa lääketieteen ja muiden tieteiden tietoa hoitotyöhön



Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset
Mitkä ovat lääkeaineiden vaikutusmekanismit?
Mitä tutkimus-, seuranta - ja hoitomenetelmiä käytetään sisätautia ja kirurgista sairautta sairastavien ja
tehohoidossa olevien potilaitten hoidossa?


Opintojakson kuvaus:
Tutkimus-, seuranta- ja hoitomenetelmien tarkoituksena on edistää sisätautia ja kirurgista sairautta sairastavien ja
tehohoidossa olevien potilaiden terveyttä.


G0134 2. Ammattitaitoa edistävä harjoittelu, sisätautien hoitotyö, 7.5 op

Opiskelija osaa:
•   toimia ammatillisessa vuorovaikutuksessa ja yhteistyössä yksilön, perheen ja yhteisön kanssa
•   tunnistaa yksilön, perheen ja yhteisön voimavaroja auttaessaan ja tukiessaan potilasta
     suunnitella, toteuttaa ja arvioida sisätautipotilaan hoitotyötä
•   tunnistaa ja analysoida hoitotyön ongelmatilanteita ja etsiä niihin ratkaisuja
     toteuttaa lääkehoitoa turvallisesti, tarkasti ja aseptisesti
•   soveltaa lääketieteen ja muiden tieteiden tuottamaa tietoa hoitotyöhön
Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset

Miten ammatillista vuorovaikutusta kehitetään hoitotyössä?
Miten hoitotyön eettisiä kysymyksiä ratkaistaan?
Miten suunnitellaan, toteutetaan, arvioidaan ja dokumentoidaan potilaan hoitotyötä sisätautien hoitotyön
ympäristössä?
Miten toteutetaan lääkehoitoa turvallisesti, tarkasti ja aseptisesti?

Opintojakson kuvaus:
Harjoittelun aikana tutustutaan työyhteisöön ja harjoitellaan potilaan hoitotyön prosessia, hoitotyön kliinisiä
menetelmiä, lääkehoitoa ja dokumentointia sisätautien hoitotyön ympäristössä. Ohjattu harjoittelu, opiskelijan
itsearviointi, vertaisarviointi ja ohjaajilta saatu arviointi edistävät opiskelijan ammatillista kehittymistä.

Edeltävät opinnot:
Harjoittelua edeltävät opinnot


G0135 3. Ammattitaitoa edistävä harjoittelu , kirurginen hoitotyö, 7.5 op

Opiskelija osaa:
toimia moniammatillisessa työryhmässä
•tunnistaa ja analysoida hoitotyön eettisiä kysymyksiä ja etsiä niihin ratkaisuja
•tunnistaa potilaan voimavaroja ja hoidon tarpeen, asettaa tavoitteita, suunnitella hoitotyön toimintoja ja toteuttaa
niitä sekä arvioida potilaan tilassa tapahtuvia muutoksia tutkittuun tietoon perustuen kirurgisen hoitotyön
ympäristössä
•dokumentoida hoitotyötä systemaattisen kirjaamisen mallin mukaisesti
•toteuttaa lääkehoitoa turvallisesti, tarkasti
•toimia aseptisesti


Opintojakson sisältö:
Miten ammatillista vuorovaikutusta kehitetään kirurgisen potlaan hoitotyössä?
Miten hoitotyön ongelmatilanteita ratkaistaan eettisesti?
Miten suunnitellaan, toteutetaan ja arvioidaan kirurgisen potilaan hoitotyötä?
Miten toteutetaan lääkehoitoa turvallisesti?
Miten toimitaan aseptisesti?

Opintojakson kuvaus:
Harjoittelun aikana tutustutaan kirurgisen potilaan hoitotyöhön, hoitotyön ympäristöön ja työyhteisöön sekä
harjoitellaan hoitotyön kliinisiä auttamismenetelmiä. Ohjattu harjoittelu, opiskelijan itsearviointi, vertaisarviointija
ohjaajilta saatu arviointi edistävät opiskelijan ammatillista kehittymistä.

Edeltävät opinnot:
Harjoittelua edeltävät opinnot on suoritettu


G0136 Voimavarojen vahvistaminen, 5 op

Opiskelija osaa:
· tunnistaa yksilön, perheen ja yhteisön muutosvaiheita
· suunnitella, toteuttaa, arvioida ja dokumentoida perhehoitotyötä/mielenterveys-, kriisi- ja päihdehoitotyötä
· huomioida kulttuurisensitiivisyyden näkökulman hoitotyössä
· suunnitella, toteuttaa ja arvioida kuntoutumista edistävää hoitotyötä
· valita yksilön, perheen ja yhteisön voimavaroja vahvistavia hoitotyön menetelmiä
· dokumentoida hoitotyötä systemaattisen kirjaamisen mallin mukaisesti
· integroida ja soveltaa kliinisessä hoitotyössä tutkittua tietoa psykiatrian tutkimus-, seuranta ja hoitomenetelmistä
· toteuttaa lääkehoitoa turvallisesti, tarkasti ja aseptisesti
·


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset

Miten tunnistetaan yksilön, perheen ja yhteisön muutosvaiheet?
Miten kulttuurisessa hoitotyössä voidaan kehittyä?
Miten suunnitellaan, toteutetaan, arvioidaan ja dokumentoidaan perhehoitotyötä, mielenterveys-, kriisi- ja
päihdehoitotyötä?
Miten edistetään potilaan kuntoutumista?
Mitä tutkimus-, seuranta - ja hoitomenetelmiä käytetään psykiatrisen potilaan hoidossa?

Opintojakson kuvaus:
Hoitotyössä voimavarojen vahvistaminen (empowerment) tarkoittaa potilaan tukemista mm. potilasohjauksen avulla,
johon liittyy tasa-arvoinen vuorovaikutussuhde ja toisen kunnioitus. Ohjauksen avulla potilas kykenee toimimaan
itsenäisesti ja pystyy valitsemaan hoitovaihtoehdoista itselleen soveliaimmat. Opintojakson aikana perehdytään
mielenterveyspotilaiden, perheiden ja lasten sekä päihdeasiakkaiden voimavarojen vahvistamiseen elämän eri
muutosvaiheissa. Opintojakson aikana laajennetaan osaamista kulttuurisessa hoitotyössä sekä kuntoutumista
edistävissä hoitotyön menetelmissä.

Edeltävät opinnot:
Edeltävät opinnot suoritettu


G0137 Tutkimus- hoito- ja seurantamenetelmät II, 5 op

Opiskelija osaa:
•integroida ja soveltaa hoitotyössä tietoa synnytysten, naistentautien, lastentautien ja geriatrian ja gerontologian
tutkimus-, seuranta- ja hoitomenetelmistä sekä ravitsemustieteestä
•toteuttaa lääkehoitoa turvallisesti, tarkasti ja aseptisesti


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset
Mitä tutkimus-, seuranta - ja hoitomenetelmiä käytetään synnytyksissä, naistentaudeissa ja lastentaudeissa sekä
geriatriassa ja gerontologiassa?
Miten ravitsemus vaikuttaa ihmisten terveyteen?
Miten ravitsemushoito ja – ohjaus edistävät potilaiden terveyttä?


Opintojakson kuvaus:
Tutkimus-, seuranta- ja hoitomenetelmien II tarkoituksena on edistää naisten, lasten ja geriatristen potilaitten
terveyttä.


G0138 4. Ammattitaitoa edistävä harjoittelu, lasten/mielenterveyshoitotyö, 10 op

Opiskelija osaa:
•   tunnistaa muutosvaiheessa olevan perheen/mielenterveys- ja päihdepotilaan potilaan voimavaroja ja hoidon
    tarpeen, asettaa tavoitteita, suunnitella hoitotyön toimintoja ja toteuttaa niitä sekä arvioida potilaan tilassa
    tapahtuvia muutoksia tutkittuun tietoon perustuen
•   ottaa toiminnassaan huomioon potilaan kulttuurin
•   osaa toimia monikulttuurisessa työyhteisössä
•   toimia kuntoutumista edistävästi
•   dokumentoida hoitotyötä systemaattisen mallin mukaisesti
•   toteuttaa lääkehoitoa turvallisesti, tarkasti ja aseptisesti
•   soveltaa lääketieteen ja muiden tieteiden tuottamaa tietoa hoitotyössä
Opintojakson sisältö:
Miten otetaan huomioon hoitotyön suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa
asiakkaan ja perheen muutosvaihe ja kulttuuri?
Miten kuntoutumista edistävä työote näkyy hoitotyön toiminnassa?
Miten suunnitellaan, toteutetaan ja arvioidaan sekä dokumentoidaan perheen ja mielenterveyspotilaan hoitotyötä?
Miten toimitaan monikulttuurisessa työyhteisössä?


Opintojakson kuvaus:
Harjoittelun aikana harjoitellaan voimavarojen vahvistamisen menetelmiä kulttuurisessa hoitotyössä sekä lasten tai
mielenterveys- ja päihdehoitotyössä. Menetelmät valitaan edistämään muutosvaiheessa olevan potilaan terveyttä ja
hyvinvointia. Ohjattu harjoittelu, opiskelijan itsearviointi, vertaisarviointi ja ohjaajilta saatu arviointi edistävät
opiskelijan ammatillista kehittymistä.

Edeltävät opinnot:
4. harjoittelua edeltävät opinnot on suoritettu


G0155 Voimavaralähtöinen ohjaus ja konsultointi, 5 op

Opiskelija osaa:
•   suunnitella, toteuttaa ja arvioida yksilön ja ryhmän voimavaralähtöistä ohjausta
•   suunnitella, toteuttaa ja arvioida kotona asuvan asiakkaan hoitotyötä
•   ohjata asiakasta hyvinvointi-, terveys- ja informaatioteknologiapalveluiden käytössä
•   arvioida opiskelijan ja työntekijän konsultoinnin ja työnohjauksen tarvetta sekä hyödyntää niitä erilaisissa
    hoitotyön ympäristöissä
•   integroida ja soveltaa kliinisessä hoitotyössä tietoa syöpätaudeista


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset
Miten suunnitellaan, toteutetaan ja arvioidaan voimavaralähtöistä yksilö- ja ryhmäohjausta?
Miten kotihoitotyössä edistetään ohjauksen avulla asiakkaan voimaantumista?
Mitä konsultointi tarkoittaa hoitotyössä?
Miksi työnohjausta tarvitaan hoitotyössä?
Mitä tutkimus-, seuranta - ja hoitomenetelmiä käytetään syöpätaudeissa?


Opintojakson kuvaus:
Voimavaralähtöinen ohjaus on hoitotyön menetelmä, jonka tarkoituksena on edistää asiakkaiden vastuullista
itsehoitoa. Voimavaralähtöisen ohjauksen ja konsultoinnin tarkoituksena on kehittää opiskelijan ja työntekijän
ohjaus- ja konsultointitaitoja.


Edeltävät opinnot:
1.-2. vuoden opintojaksot


G0139 5. Ammattitaitoa edistävä harjoittelu, kotihoitotyö ja lasten /mielenterveyshoitotyö, 10 op

Opiskelija osaa:
•   tunnistaa kotona asuvan asiakkaan ja muutosvaiheessa olevan perheen/mielenterveys- ja päihdepotilaan
    voimavaroja ja hoidon tarpeen, asettaa tavoitteita, suunnitella hoitotyön toimintoja ja toteuttaa niitä sekä
    arvioida potilaan tilassa tapahtuvia muutoksia
•   suunnitella, toteuttaa ja arvioida voimavaralähtöistä potilaan ohjausta moniammatillisessa työyhteisössä
•   ohjata asiakkaita virtuaalien hyvinvointi- ja terveyspalvelujen käytössä
•   toimia yhteistyökyisesti ja aktiivisesti verkoston jäsenenä
•   dokumentoida hoitotyötä systemaattisen kirjaamisen mallin mukaisesti
•   toteuttaa lääkehoitoa turvallisesti, tarkasti ja aseptisesti
•   integroida ja soveltaa lääketieteen ja muiden tieteiden tuottamaa tietoa hoitotyössä
Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset
Miten edistetään asiakkaan itsehoitoa hoidon eri vaiheissa?
Miten suunnitellaan, toteutetaan ja arvioidaan voimavaralähtöistä ohjausta?
Miten ohjataan asiakasta käyttämään virtuaaleja hyvinvointi- ja terveyspalveluja?
Mitä verkostoyhteistyöllä tarkoitetaan?


Opintojakson kuvaus:
Harjoittelun aikana perehdytään kotona asuvan asiakkaan hoitotyöhön ja lasten, perhe tai mielenterveys- ja
päihdehoitotyöhön, jossa kliiniset menetelmät valitaan edistämään potilaan terveyttä ja hyvinvointia
muutosvaiheessa. Ohjattu harjoittelu, opiskelijan itsearviointi, vertaisarviointi ja ohjaajilta saatu arviointi edistävät
opiskelijan ammatillista kehittymistä.

Edeltävät opinnot:
5. harjoittelua edeltävät opinnot suoritettu


G0140 Päätöksenteko terveydenhoitototyössä, 5 op

Opiskelija osaa:

· kuvata terveysalan tehtäväalueet ja on selvillä alansa vastuualueista
· arvioida kriittisesti teorioita, keskeisiä käsitteitä, menetelmiä ja periaatteita
· käyttää terveydenhoitotyössä laaja-alaisia ja edistyneitä tietoja päätöksenteon perustaksi
· tehdä päätöksiä, joita vaaditaan terveydenhoitotyössä monimutkaisten tai ennakoimattomien ongelmien
ratkaisemiseksi
· perustella ja arvioida kriittisesti tekemiään päätöksiä
· osoittaa ammatillisia edistyneitä taitoja
· esittää terveydenhoitotyön kehittämiskohteita
· tunnistaa ja pohtia hoitotyön tulevaisuuden haasteita


Opintojakson sisältö:


YdinkysymyksetMiten hoitotyön/terveydenhoitotyön asiantuntijuus ilmenee?
Miten itsenäisiä päätöksiä hoitotyössä/terveydenhoitotyössä tehdään?
Miten hoitotyötä/terveydenhoitotyötä kehitetään ja siinä vaikutetaan?
Mitä tulevaisuuden haasteita hoitotyössä/terveydenhoitotyössä on?


Opintojakson kuvaus:
Päätöksenteolla hoitotyössä tarkoitetaan ajatteluprosesseja ja toimintamalleja, joiden avulla etsitään, tunnistetaan ja
yhdistetään asiaankuuluvaa tietoa päätösten perustaksi, tunnistetaan ja priorisoidaan potilaan tarpeita, asetetaan
tavoitteita ja valitaan tarkoituksenmukaisia menetelmiä, perustellaan tehtyjä päätöksiä ja suunnitellaan hoidon
arviointia. Päätöksenteko hoitotyössä liittyy potilaan itsemääräämisoikeuteen, jonka mukaan hoitohenkilökunta
kunnioittaa potilaan omia valintoja hoitoaan koskevissa asioissa.

Edeltävät opinnot:
Edeltävät opintojaksot


G0141 6. Ammattitaitoa edistävä harjoittelu opiskelijan valitsemassa terveydenhoitotyön ympäristössä, 10
op

Opiskelija osaa:
•    soveltaa ja arvioida kriittisesti terveydenhoitotyön tietojaan; teorioita, hoitotieteen keskeisiä käsitteitä, kliinisiä
     menetelmiä ja periaatteita
•    osoittaa terveydenhoitotyön laaja-alaista kliinistä osaamista
•    arvioida kriittisesti omaa päätöksentekoaan hoitotieteen ja muiden tieteiden tietoperustasta käsin
•    tehdä tutkittuun tietoon perustuvan terveydenhoitotyön kehittämistehtävän


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset

Miten hoitotyön/terveydenhoitotyön asiantuntijuus ilmenee valitussa ympäristössä?
Mitä ammatillisia päätöksiä terveydenhoitaja tekee?
Miten hoitotyön/terveydenhoitotyön kehittämiskohteita tunnistetaan ja miten niihin vaikutetaan?
Miten toimitaan moniammatillisessa työryhmässä?

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija valitsee harjoittelupaikkansa tekemänsä HOPS:n perusteella.
Ohjattu harjoittelu, opiskelijan itsearviointi, vertaisarviointi ja ohjaajilta saatu arviointi edistävät opiskelijan
ammatillista kehittymistä.


G0142 7. Ammattitaitoa edistävä harjoittelu opiskelijan valitsemassa terveydenhoitotyön ympäristössä, 10
op

Opiskelija osaa:
· soveltaa ja arvioida kriittisesti terveydenhoitotyön tietojaan; teorioita, hoitotieteen ja terveydenhoitotyön keskeisiä
käsitteitä, kliinisiä menetelmiä ja periaatteita
· osoittaa terveydenhoitotyön laaja-alaista kliinistä osaamista
· tehdä päätöksiä monimutkaisissa tai ennakoimattomissa tilanteissa
· perustella ja arvioida kriittisesti ammatillista päätöksentekoaan
· tuottaa uutta ja luovaa toimintaa terveydenhoitotyön kehittämiseksi
· toimia työryhmän vastuullisena jäsenenä ja johtaa työryhmää


Opintojakson sisältö:
Miten hoitotyön/terveydenhoitotyön asiantuntijuus toteutuu valitussa harjoitteluympäristössä?
Mitä ammatillisia päätöksiä sairaanhoitaja/terveydenhoitaja tekee?
Miten ympäristö mahdollistaa innovatiivisen toiminnan?
Miten työryhmää johdetaan hoitotyössä/terveydenhoitotyössä?

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija valitsee 7. harjoittelupaikkansa tekemänsä HOPS:n perusteella. Ammattitaitoa edistävä harjoittelu
toteutuu Laurean oppimisympäristöissä, hankkeissa, perusterveydenhuollossa neuvoloissa,
kouluterveydenhuollossa, työterveyshuollossa ja terveyskeskuksissa, yksityisissä yrityksissä, yhdistyksissä,
järjestöissä tai tieto- ja viestintäteknologisissa tai muissa hyvinvointiverkostoissa. Ohjattu harjoittelu, opiskelijan
itsearviointi, vertaisarviointi ja ohjaajilta saatu arviointi edistävät opiskelijan ammatillista kehittymistä.

Edeltävät opinnot:
7. harjoittelua edeltävät opinnot on suoritettu.


G024 HYVINVOINTIPALVELUJEN KEHITTÄMINEN JA JOHTAMINEN, 30 op

Kuvaus:
Ydinkysymykset
Mikä on innovaatioiden merkitys hyvinvointipalvelujen kehittämisessä?
Miten hyvinvointipalveluja kehitetään?
Miten hyvinvointiyritys perustetaan?
Miten johtamisella kehitetään hoitotyötä?
Miten laatua kehitetään hoitotyössä?
Miten sovelletaan tutkimus- ja kehittämismenetelmiä kehittämishankkeissa?


Opiskelija osaa:
· osaa suunnitella hyvinvointiyrityksen liiketoimintaa
· etsiä uusia, asiakaslähtöisiä, kestäviä ja taloudellisesti kannattavia ratkaisuja
· tuottaa uutta osaamista ja innovaatioita kehittämishankkeessa
· kykenee työn johtamiseen ja itsenäiseen työskentelyyn asiantuntijatehtävissä projekti- ja työympäristöissä.
· toteuttaa opinnäytetyön tutkimus- ja kehittämishankkeessa ja antaa kypsyysnäytteen


Sisältö:
Hyvinvointipalvelujen innovaatioilla ja hoitotyön johtamisella kehitetään vaikuttavia ja asiakaslähtöisiä
hyvinvointipalveluja


G0143 Hyvinvointiyrittäjyys, 5 op

Opiskelija osaa:
•   laatia liiketoimintasuunnitelman hyvinvointiyritykselle



Opintojakson sisältö:

Miten yritysidea syntyy?
Miten liiketoimintasuunnitelma laaditaan?

Opintojakson kuvaus:
Yrittäjyyttä tarkastellaan hyvinvointialan palvelujen kehittämisen ja palveluyrityksen toimintaympäristön
mahdollisuuksien näkökulmasta.


G0144 Hoitotyön johtaminen ja kehittäminen, 5 op

Opiskelija osaa:
· työskennellä itsenäisesti hoitotyön asiantuntijatehtävissä
· tunnistaa erilaisia johtamismalleja
· suunnitella ja organisoida hoitotyötä
· soveltaa laadunhallinnan menetelmiä toiminnassaan


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset

Mitä on hyvä johtaminen?
Miten hoitotyötä ja henkilöstövoimavaroja johdetaan?
Miten hoitotyön laatu varmistetaan?

Opintojakson kuvaus:
Hoitotyön johtamisen tarkoituksena on varmistaa hoitotyön tarvittavat resurssit ja osaaminen, joita tarvitaan
laadukkaiden palveluiden tuottamiseen ja hoitotyön kehittämiseen.


G0145 Palveluinnovaatiot, 5 op

Opiskelija osaa:
•   määrittää kehittämisen tavoitteita työelämän ja alueen kehittämisen lähtökohdista
•   käyttää tutkimus- ja kehittämismenetelmien työvälineitä ja menetelmiä kehittämistyössä
•   osallistua toteuttamiseen ja raportoida tavoitteellisen kehittämisprojektin
•   toimia osana kumppanuusverkostoa



Opintojakson sisältö:
YdinkysymyksetMiten idea syntyy ja kehittyy?
Mitä tietoa tarvitaan ilmiöstä ja kehittämisympäristöstä?
Miten suunnitellaan, toteutetaan ja arvioidaan kehittämisprojekti?
Mitä tuotteistaminen tarkoittaa kehittämistoiminnassa?
Miten kehittämistiimissä toimitaan?

Opintojakson kuvaus:
Palveluinnovaatioilla saadaan aikaan asiakaslähtöisiä, kestäviä ja taloudellisesti kannattavia ratkaisuja
kehittämisprojektissa. Opintojakso voidaan toteuttaa Laurean oppimisympäristöissä, hankkeissa, työpajoissa tai
harjoittelussa. Opintojakso on vaihtoehtoinen tutkimus- ja kehittämismenetelmät II kanssa.

Edeltävät opinnot:
Projektityöskentely 5 op
Tutkimus- ja kehittämismenetelmät I 5 op


G0146 Tutkimus- ja kehittämismenetelmät II, 5 op

Opiskelija osaa:
· etsiä tarvitsemaansa tietoa opinnäytetyöprosessin eri vaiheissa ja soveltaa tietoa opinnäytetyön tekemisessä
· tehdä opinnäytetyöraportin


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset

Miten opinnäytetyöprosessi etenee?
Miten opinnäytetyöraportti laaditaan?

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksossa täydennetään tutkimus- ja kehittämismenetelmosaamista.
Opintojakso on vaihtoehtoinen Palveluinnovaatiot opintojakson kanssa.

Edeltävät opinnot:
Projektityöskentely
Tutkimus- ja kehittämismenetelmät I


G0147 Opinnäytetyö, 15 op

Opiskelija osaa:
•   rajata kehittämistehtävän ja kysymysasettelun
•   etsiä ja valita opinnäytetyön taustaksi teoriatietoa
•   laatia ja esitellä opinnäytetyösuunnitelman
•   käyttää valittuja tutkimus- ja kehittämismenetelmiä
•   edetä suunnitelmallisesti opinnäytetyöprosessissa
•   toteuttaa opinnäytetyön tutkimus- tai kehittämistehtävänä
•   laatia opinnäytetyöraportin ja esitellä opinnäytetyön
•   osoittaa kypsyysnäytteessä opinnäytetyössä vaadittavaa osaamista


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset
Miten valitaan opinnäytetyön aihe?
Miten rakennetaan opinnäytetyön teoreettinen perusta?
Miten laaditaan opinnäytetyön suunnitelma?
Miten kuvataan ja perustellaan valitut tutkimus- ja kehittämismenetelmät?
Miten aineisto kerätään ja analysoidaan?
Miten opinnäytetyöprosessia ja sen tuloksia arvioidaan?
Miten eettisyyttä ja luotettavuutta arvioidaan?
Miten opinnäytetyö esitetään mielenkiintoa herättävällä tavalla?


Opintojakson kuvaus:
Opinnäytetyö on osa ammattikorkeakoulun tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotyötä. Se mahdollistaa opiskelijan
ammatillisen kehittymisen ja palvelee työelämää ja aluekehitystä. Opinnäytetyö kehittää työtä ja työelämän
käytänteitä ja voi tuottaa myös laajemmin merkityksellisiä innovaatioita. Lähtökohtana on työelämän
kehittämishaaste. Laadittuaan opinnäytetyölleen idean, opiskelija kirjoittaa toiminnalleen suunnitelman osallistuen
prosessia tukevaan työpajatyöskentelyyn.
Opinnäytetyön raportissa korostuu systemaattinen T&K&I-prosessi. Raportin perustana on teoreettinen ja
tutkimuksellinen analysointi, jota tukee työpajatyöskentely. Opinnäytetyö sisältää työelämää kuvailevaa tietoa, sitä
selittävää tutkimuksellista tietoa sekä työelämää varten tuotettua uutta osaamistietoa.


Edeltävät opinnot:
Projektityöskentely 5 op ja
Tutkimus- ja kehittämismenetelmät I on 5 op


G025 TERVEYDENHOITOTYÖ, 30 op

Kuvaus:
Miten terveydenhoitotyötä suunnitellaan, toteutetaan ja arvioidaan?
Miten kehitetään omaa toimintaa terveydenhoitajana?
Miten väestön terveyttä suojellaan?

Opiskelija osaa:
• kehittää hoitotyön asiantuntijuuttaan terveydenhoitotyössä
• toteuttaa yksilön, perheen, yhteisön ja väestön terveydenhoitotyötä ja terveydensuojelua
• palvelujärjestelmän ja osaa toimia muiden asiantuntijoiden kanssa
• kehittää omaa toimintaansa yhteiskunnan muutoksia vastaavaksi
• vaikuttaa terveyden edistämisen päätöksentekoon
• arvioida kriittisesti terveydenhoitotyön eettisiä kysymyksiä
• soveltaa uutta teknologiaa terveydenedistämistoiminnassa

Sisältö:
Terveydenhoitotyö on yksilön, perheen yhteisön ja väestön terveyden edistämistä. Teemassa perehdytään
palvelujärjestelmään, yhteistyötahoihin, terveydensuojeluun sekä moniammatilliseen toimintaan
terveydenhoitotyössä. Teemassa harjannutaan käyttämään terveydenhoitotyön työmenetelmiä yksilö ja
ryhmäohjauksessa Lisäksi harjaannutaan käyttämään tutkittua tietoa ohjauksessa ja vahvistamaan perheiden
voimavaroja sekä hyödyntämään työskentelyssä luovaa työotetta.


G0149 Lasta odottavan perheen terveydenhoito, 5 op

Opiskelija osaa:
· suunnitella, toteuttaa ja arvioida lasta odottavan perheen terveydenhoitotyötä
· tunnistaa perheiden erityistuen tarpeita ja uskaltaa puuttua niihin varhain
· toteuttaa perhevalmennusta ja imetysohjausta
· toteuttaa odottavan äidin ja sikiön terveyden seurantaa ja siihen liittyviä seulontamenetelmiä
· tunnistaa raskauteen ja synnytykseen liittyviä riskitekijöitä ja toimia niiden ehkäisemiseksi
· toimia erityistarkkailua ja erityistukea vaativien äitien ja perheiden tunnistamisessa, seurannassa, jatkohoitoon
ohjauksessa ja hoidossa
· toimia hätäsynnytystilanteessa
toteuttaa synnyttäneen äidin ja vastasyntyneen lapsen seurantaa, ohjausta ja hoitoa sekä tarvittaessa ohjata
jatkohoitoon




Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset

Miten autetaan ja tuetaan lasta suunnittelevaa ja lasta odottavaa perhettä?
Mistä koostuu hyvä imetysohjaus?
Miten edistetään terveydenhoitotyön jatkuvuutta raskauden ja lapsivuoteen aikana?

Opintojakson kuvaus:
Lasta odottavan ja synnyttäneen perheen terveydenhoidon tarkoituksena on edistää perheen terveyttä ja
hyvinvointia. Opintojaksossa opitaan imetysohjauksen merkitys ja keinot.

Edeltävät opinnot:
Edeltävät teemat


G0150 Lapsiperheen terveydenhoito, 5 op

Opiskelija osaa:
• suunnitella, toteuttaa ja arvioida lapsen ja hänen perheensä terveydenhoitotyötä
• tunnistaa perheiden voimavaroja ja kuormittavia tekijöitä eri ikävaiheiden mukaisesti ja auttaa eri menetelmin
• ohjata perheitä varhaisessa vuorovaikutuksessa
• tunnistaa perheiden erityistuen tarpeita ja uskaltaa puuttua niihin varhain

Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset

Miten lapsiperheen terveydenhoitotyötä suunnitellaan, toteutetaan ja arvioidaan?
Miten tarkkaillaan ja ohjataan varhaisen vuorovaikutuksen toteutumista?
Miten lapsi tarkastetaan ja tutkitaan?

Opintojakson kuvaus:
Opintojakson aikana opitaan suunnittelemaan, toteuttamaan ja arvioimaan perheen terveydenhoitoa, johon kuuluu
lapsen ja hänen perheensä tilanteiden tunnistaminen sekä tarvittaessa perheen ongelmiin puuttuminen.

Edeltävät opinnot:
Edeltävät teemat


G0151 Koulu- ja opiskeluterveydenhoito, 5 op

Opiskelija osaa:
• suunnitella, toteuttaa ja arvioida koululaisten ja nuorten terveydenhoitotyötä
• tunnistaa koululaisen ja nuoren voimavaroja ja kuormittavia tekijöitä
• edistää terveyttä kouluilla
• edistää eri-ikäisten seksuaaliterveyttä
• puuttua varhain eri-ikäisten erityistuen tarpeeseen yhteistyössä perheen ja muiden sidosryhmien kanssa

Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset

Miten suunnitellaan, toteutetaan ja arvioidaan koululaisten- ja opiskelijoiden terveydenhoitotyötä?
Millaista on hyvä ja monipuolinen seksuaalikasvatus?

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksossa perehdytään koululaisten- ja opiskelijoiden terveydenhoitotyöhön sekä saadaan valmiuksia nuorten
seksuaalikasvatukseen.

Edeltävät opinnot:
Edeltävät teemat


G0152 Työikäisen ja ympäristön terveydenhoito, 5 op

Opiskelija osaa:
•   suunnitella, toteuttaa ja arvioida työikäisen asiakkaan terveydenhoitoa
•   tunnistaa perheiden voimavaroja ja kuormittavia tekijöitä eri ikävaiheiden mukaisesti ja auttaa eri menetelmin
•   toimia moniammatillisessa verkostossa perheiden hyväksi
•   toimia hyvän työterveyshuoltokäytännön mukaisesti
•   toimia tartuntatautien ehkäisyssä
•   tunnistaa ympäristöterveyden uhkia ja toimia ympäristöterveyden edistämiseksi


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset

Mitä tarkoitetaan työikäisten terveydenhoitotyöllä ja miten sitä toteutetaan?
Mitä on työsuojelu?
Miten tartuntatauteja ehkäistään?
Miten terveydenhoitaja voi edistää ympäristön terveyttä ja turvallisuutta?
Miten toimitaan moniammatillisessa tiimissä?

Opintojakson kuvaus:
Opintojakson aikana perehdytään työterveyshuoltoon sekä työikäisten ja ikääntyvien terveysneuvontaan.
Opintojaksossa tarkastellaan myös rokotustoimintaa ja tarttuvien tautien ehkäisyä sekä ympäristöterveydenhoidon
tärkeimpiä kysymyksiä.

Edeltävät opinnot:
Edeltävät teemat


G0153 8. Ammattitaitoa edistävä harjoittelu opiskelijan valitsemassa terveydenhoitotyön ympäristössä, 10
op

Opiskelija osaa:
• suunnitella, toteuttaa ja arvioida terveydenhoitotyötä eri toimintaympäristöissä tutkittuun tietoon ja näyttöön
perustuen
• tunnistaa eri-ikäisten asiakkaiden ja heidän perheittensä terveyttä edistävät ja kuormittavat tekijät
• arvioida ja perustella ammattieettisiä valintojaan
• toimia yhteistyössä kollegiaalisesti yhteisiin päämääriin sitoutuen

Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset
Miten toteutetaan eri-ikäisten asiakkaiden terveydenhoitotyötä eri ympäristöissä?
Miten toteutuu terveydensuojelu?


Opintojakson kuvaus:
Ammattitaitoa edistävä harjoittelu toteutuu Laurean oppimisympäristöissä, hankkeissa, perusterveydenhuollossa
neuvoloissa, kouluterveydenhuollossa, työterveyshuollossa ja terveyskeskuksissa, yksityisissä yrityksissä,
yhdistyksissä, järjestöissä tai tieto- ja viestintäteknologisissa tai muissa hyvinvointiverkostoissa. Ohjattu harjoittelu,
opiskelijan itsearviointi, vertaisarviointi ja ohjaajilta saatu arviointi edistävät opiskelijan ammatillista kehittymistä.

Edeltävät opinnot:
Edeltävät opintojaksot
0369 VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT, 15 op

Kuvaus:
Ydinkysymys

Mitkä vapaasti valittavat opinnot lisäävät ja monipuolistavat ammatillista osaamista?

Sisältö:
Teeman alle sijoitetaan ne opintojaksot, jotka opiskelija valitsee Laurean kieliopinnoista, Laurean yhteisistä
opinnoista tai toisen koulutusohjelman opetussuunnitelmasta. Teeman alle sijoitetaan myös ne toisessa
korkeakoulussa (toinen ammattikorkeakoulu, yliopisto, virtuaali-amk, ulkomainen korkeakoulu) suoritetut opinnot,
joille ei löydy korvaavuutta koulutusohjelman opetussuunnitelmasta, mutta jotka opiskelija haluaa liittää tutkintoonsa.


00203 Ruotsin kielen osaamisen lähtötasotesti, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Lähtötasotestin tekevät ne, joilla ruotsi sisältyy ammattikorkeakouluopintojen edellytyksenä oleviin aiempiin
opintoihin, eivät kuitenkaan ne, joitten koulusivistyskieli on ruotsi.

Opintojen alkaessa kaikki opiskelijat osallistuvat ruotsin ja englannin kielen lähtötasotesteihin, jos nämä kielet
sisältyvät ammattikorkeakouluopintojen edellytyksenä olevaan aiempaan tutkintotodistukseen tai opiskelijat ovat
saaneet kyseisten kielten opetusta aikaisemmin. Lähtötasotesti on kaikilla koulutusaloilla sama ja siihen voi
osallistua vain kerran. Alan vaihto Laurean sisällä ei edellytä uutta testiä. Testin avulla varmennetaan opiskelijan
valmiudet kieliopintojen aloittamiseksi. Ellei opiskelija selviydy lähtötasotestistä, hän osallistuu kielen valmentavalle
opintojaksolle opintojen alkuvaiheessa. Suoritettuaan valmentavat opinnot hyväksyttävästi opiskelija saa
opintopisteitä luettavaksi vapaasti valittaviin opintoihin.


00202 Englannin kielen osaamisen lähtötasotesti, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Opintojen alkaessa kaikki opiskelijat osallistuvat ruotsin ja englannin kielen lähtötasotesteihin, jos nämä kielet
sisältyvät ammattikorkeakouluopintojen edellytyksenä olevaan aiempaan tutkintotodistukseen tai opiskelijat ovat
saaneet kyseisten kielten opetusta aikaisemmin. Lähtötasotesti on kaikilla koulutusaloilla sama ja siihen voi
osallistua vain kerran. Alan vaihto Laurean sisällä ei edellytä uutta testiä. Testin avulla varmennetaan opiskelijan
valmiudet kieliopintojen aloittamiseksi. Ellei opiskelija selviydy lähtötasotestistä, hän osallistuu kielen valmentavalle
opintojaksolle opintojen alkuvaiheessa. Suoritettuaan valmentavat opinnot hyväksyttävästi opiskelija saa
opintopisteitä luettavaksi vapaasti valittaviin opintoihin.


01265 Matematiikan lähtötasotesti, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Opintojen alkaessa kaikki opiskelijat osallistuvat matematiikan lähtötasotestiin. Lähtötasotestin voi suorittaa vain
kerran. Testin avulla varmennetaan opiskelijan valmiudet koulutusalansa matemaattisten sovellutusten
aloittamiseksi. Ellei opiskelija selviydy lähtötasotestistä, hän osallistuu matematiikan valmentavalle opintojaksolle
opintojen alkuvaiheessa. Suoritettuaan valmentavat opinnot hyväksyttävästi opiskelija saa opintopisteitä luettavaksi
vapaasti valittaviin opintoihin.



00453 Suomen kielen lähtötasotesti, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Suomenkielisessä koulutusohjelmassa opiskelevat maahanmuuttajataustaiset opiskelijat suorittavat suomen kielen
lähtötasotestin.
01268 Suomen valmentavat opinnot, 3 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija harjaantuu oman alansa käyttökielen hallinnassa ja saavuttaa valmiudet selviytyä opinnoista ja oman alan
vuorovaikutustilanteista

Opintojakson sisältö:
Opintojakso valmentaa opiskelijaa toimimaan työelämän asiantuntijatehtävissä suomen kielellä kirjallisesti ja
suullisesti.

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija, jonka koulusivistyskieli ei ole suomi, harjoittaa viestintätaitojaan suomen kielellä.
Jos opiskelijan koulusivistyskieli ei ole suomi, yleensä tämä opintojakso korvaa ruotsin kielen opinnot


00194 Englannin kielen valmentavat opinnot, 3 op

Opiskelija osaa:
• englannin perussanaston ja kieliopin
• hyödyntää erilaisia menetelmiä kielitaitonsa kehittämisessä

Opintojakson sisältö:
• englannin kielen keskeiset rakenteet
• englannin kielen perussanasto

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija harjoittaa viestintätaitojaan englannin kielessä kehittääkseen valmiuksiaan osallistua englannin kielen
varsinaisiin opintoihin.


01288 Ruotsin kielen valmentavat opinnot, 3 op

Opiskelija osaa:
• ruotsin perussanaston ja kieliopin
• hyödyntää erilaisia menetelmiä kielitaitonsa kehittämisessä


01270 Matematiikan valmentavat opinnot, 3 op

Opiskelija osaa:
•   koulutusalansa matemaattisten sovellusten edellyttämät perustiedot'


Opintojakson sisältö:
lukion lyhyen matematiikan kertaaminen

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija harjoittaa matematiikan taitojaan ja kehittää valmiuksiaan niin, että kykenee suoriutumaan varsinaisten
ammattiopintojen sisältämien matemaattisten sovellusten opiskelusta