Takaisin: ryhmä SSV12SN

Opetussuunnitelma 2012 – SSV12SN (suomeksi)

Opetussuunnitelma (PDF)

Näytä tekstiversio
LAUREA AMMATTIKORKEAKOULU

Sosiaalialan koulutusohjelma (Laurea Tikkurila, sote), SSV12SN

LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULUN OPETUSSUUNNITELMAT, YLEINEN KUVAUS

Oppimiskäsitys Laureassa

Ammattikorkeakoulun lakisääteisinä tehtävinä ovat tutkimus- ja kehittämistehtävä, aluekehitystehtävä ja
pedagoginen tehtävä. Näiden tehtävien tuloksellinen integroiminen on Laureassa nähty keskeisenä
ammattikorkeakoulun saamiin haasteisiin vastaamiseksi. Tavoitteena on, että meiltä valmistuu
ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneita osaajia, jotka ovat oman työnsä ja työelämän tutkivia kehittäjiä. Lisäksi
tavoitteena ovat tutkimukseen perustuva työelämäosaamisen kehittäminen ja uudistaminen sekä monialaista
osaamista hyödyntävät innovaatiot, joiden vaikutukset näkyvät toimintaympäristöissämme.

Laurean oppimiskäsitys todentuu korkeakoulujen arviointineuvoston palkitsemassa Kehittämispohjaisen oppimisen
(Learning by Developing) –toimintamallissa. Oppimisen tavoitteena on osaaminen, joka ilmenee uusina
toimintatapoina ja –menetelminä, jotka myös mahdollistavat tutkintoa vastaavan työelämän uudistamisen.
Kehittämispohjainen oppiminen etenee työelämäläheisissä hankeympäristöissä, joissa opiskelijat, opettajat,
työelämän asiantuntijat sekä asiakkaat yhdessä työskentelevät uusien innovatiivisten ratkaisujen löytämiseksi ja
kehittämiseksi.

Opiskelija nähdään yhteistyökumppanina, joka osaamisen kehittymisen myötä kykenee yhä vastuullisemmin ja
omaa luovuutta hyödyntäen toimimaan tutkimus- ja kehittämishankkeissa. Osaamisen välineitä opiskelija kartuttaa
erilaisissa työpajoista ja laboratorioista rakentuvissa oppimisympäristöissä. Ammatillinen osaaminen uusina
toimintatapoina rakentuu tutkitun tiedon, sen syvällisen ymmärtämisen, taitamisen ja tilanteiden hallintakyvyn
integroituneena kokonaisuutena. Yhdessä toimien tietoon perustuvaa taitamista rakentaen saavutetaan osaaminen,
joka mahdollistaa erilaisten tilanteiden hallinnan jatkuvasti muuttuvassa työelämässä.

Ammattikorkeakoulussa oppiminen etenee taitamisen orientaation kautta. Tieteellinen tieto on merkityksellistä
välineellisesti. Oppiminen ohjaa käsittelemään tietoa ja valitsemaan eettisesti merkityksellisen tiedon, jota voi
hyödyntää ja soveltaa tulevan tutkinnon osaamista vastaavassa kehittämishankkeessa. Ammattikorkeakoulussa on
tärkeää kehittyminen taitavaksi osaajaksi, joka kykenee uudistamaan työelämää. Työelämäläheiset
kehittämishankkeet oppimisympäristöinä mahdollistavat opiskelijalle osaamisen aitouden, kumppanuusverkoston
rakentumisen, omien merkityksellisten kokemusten hyödyntämisen sekä luovuuden ja tutkivan työotteen
kehittymisen. Työelämälähtöisessä kehittämishankkeessa yksilö ja hankeyhteisö kehittävät osaamista yhdessä
oppien. Lisäksi kehittämishanke tuottaa uutta tietoa työelämän kehittämiseksi ja uudistamiseksi.

Oppimisympäristöt

Oppimisympäristön tavoitteena on mahdollistaa oppimistulosten syntyminen ja tukea uuden osaamisen luomista ja
kehittämistä. Laurean oppimisympäristöissä hyödynnetään sisäisiä ja ulkoisia verkostoja sekä ollaan jatkuvassa
vuorovaikutuksessa työelämän kanssa. Alueellinen vaikuttaminen lisääntyy yhteisöjen ja niiden muodostamien
verkostojen toiminnan kautta. Hankkeiden myötä opitaan verkostotoiminnan perusteita, sosiaalisuutta ja
kommunikointia alan asiantuntijoiden kanssa. Kehittäjäksi kasvetaan tekemällä kehittämistyötä ja olemalla
vuorovaikutuksessa osaamisverkostoissa.
Käytännön sovelluksia oppimisympäristöistä ovat yhteisön innovaatioympäristöinä toimivat, verkostoissa
toteutettavat hankkeet ja projektit sekä erilaiset oppimis- ja kehittämistoiminnalle suunnitellut toimintatilat,
osaamiskeskittymät ja kehittämislaboratoriot.


Opiskelijan vastuu ja rooli oppimisessa

Työelämälähtöisessä tutkimus- ja kehittämishankkeessa kumppanuus tarkoittaa opettajien, työelämäosaajien ja
opiskelijoiden yhteistyötä. Yhteistyössä on lähtökohtana vastuullinen sitoutuminen kehittämishankkeeseen. Opiskelu
Laureassa edellyttää opiskelijalta erityisesti kriittistä ajattelua, ongelmanratkaisukykyä, itseohjautuvuutta,
aloitteellisuutta ja yhteistyökykyä. Itsenäisen työotteen merkitys korostuu opinnoissa.
Kehittämishankkeissa kaikki osalliset nähdään oppijoina, koska hankkeessa tavoitellaan muutosta, jotakin uutta.
Kumppanuus tarkoittaa myös keskinäistä kunnioitusta ja erilaisen osaamisen arvostamista. Kehittämishankkeen
eteneminen edellyttää osaamisen jakamista ja rakentamista erilaisista asiantuntijuuksista. Opiskelija on mukana
yhteistyökumppanina, joka kartuttaa omaa osaamistaan työvälineitä hankkien ja erilaisiin tutkimus- ja
kehittämishankkeisiin osallistuen.


Opettajan rooli Laureassa

Opettajan rooli kehittämishankkeessa voidaan kuvata osaamisensa asiantuntijana, osallistujana ja pedagogisena
ohjaajana. Opettaja ei voi siirtää osaamista opiskelijalle, vaan hän ohjaa opiskelijan oppimista.
Roolistaan hieman riippuen Laurean opettajat ovat sekä tutkijoita- ja kehittäjiä, aluekehitysvaikuttajia että
pedagogeja. Tutkijoina toimivien opettajien tutkimusraportit osoittavat kehittämishankkeiden vaikuttavuuden
työelämäosaamisen uudistajana ja kehittäjänä. Kehittäjänä opettaja vastaa kehittämishankkeen eteenpäin viennistä.


Opetussuunnitelman rakenne

Laurealaiset opetussuunnitelmat rakentuvat teemoista ja opintojaksoista. Teemalla tarkoitetaan laajempaa
osaamisaluetta, jonka hallitsemiseksi opiskelijan tulee tyypillisesti suorittaa useampi aihealuetta käsittelevä
opintojakso. Teemojen ja opintojaksojen sisällöt kuvaavat alan keskeisen ammatillisen ydinosaamisen. Vuositeemat
kokoavat opintoja ammatillisen kasvun etenemisen näkökulmasta.

Opetussuunnitelma sisältää valtakunnallisesti yhteisesti määritellyt yhteiset kompetenssit (ks. taulukko 1) osana
teemojen tai opintojaksojen tavoitteita. Yleisten kompetenssien hallitseminen varmistaa
ammattikorkeakoulutasoisen, ammatillisen sivistyksen rakentumisen ja teemojen osaamisen saavuttaminen
puolestaan työelämäosaamisen rakentumisen.

Taulukko 1. Yleiset kompetenssit
                                                        •   osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja
                                                            oppimistapojaan
OPPIMISEN TAIDOT                                        •   osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
                                                        •   kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta
                                                            ja opitun jakamisesta
EETTINEN OSAAMINEN                                      •   kykenee ottamaan vastuun omasta
                                                            toiminnastaan ja sen seurauksista
                                                        •   osaa toimia alansa ammattieettisten
                                                            periaatteiden mukaisesti
                                                        •   osaa ottaa erilaiset toimijat huomioon
                                                            työskentelyssään
                                                        •   osaa soveltaa tasa-arvoisuuden periaatteita
                                                        •   osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita
                                                        •   kykenee vaikuttamaan yhteiskun-nallisesti
                                                            osaamistaan hyödyntäen ja eettisiin arvoihin
                                                            perustuen
                                                        •   osaa toimia työyhteisön jäsenenä ja edistää
                                                            yhteisön hyvinvointia
TYÖYHTEISÖOSAAMINEN                                     •   osaa toimia työelämän viestintä- ja
                                                            vuorovaikutustilanteissa
                                                        •   osaa hyödyntää tieto-ja viestintätekniikkaa oman
                                                            alansa tehtävissä
                                                        •   kykenee luomaan henkilökohtaisia
                                                            työelämäyhteyksiä ja toimimaan verkostoissa
                                                        •   osaa tehdä päätöksiä ennakoimattomissa
                                                            tilanteissa
                                                        •   kykenee työnjohtamiseen ja itsenäiseen
                                                            työskentelyyn asiantuntijatehtävissä
                                                        •   omaa valmiuksia yrittäjyyteen
INNOVAATIO-OSAAMINEN                                    •   kykenee luovaan ongelmanratkaisuun ja
                                                            työtapojen kehittämiseen
                                                        •    osaa työskennellä projekteissa
                                                        •    osaa toteuttaa tutkimus-ja kehittämishankkeita
                                                             soveltaen alan olemassa olevaa tietoa ja
                                                             menetelmiä
                                                        •    osaa etsiä asiakaslähtöisiä, kestäviä ja
                                                             taloudellisesti kannattavia ratkaisuja
KANSAINVÄLISTYMIS-OSAAMINEN                             •    omaa alansa työtehtävissä ja niissä
                                                             kehittymisessä tarvittavan kielitaidon
                                                        •    kykenee monikulttuuriseen yhteistyöhön
                                                        •    osaa ottaa työssään huomioon alansa
                                                             kansainvälisyys-kehityksen vaikutuksia ja
                                                             mahdollisuuksia


Opintojakson suorittaminen kerryttää opiskelijan opintopisteitä. Työmäärällisesti yksi opintopiste vastaa noin 26,7
tuntia opiskelijan työtä.

Osaamisen arviointi

Osaamisen arviointi perustuu opetussuunnitelmassa esitettyihin tavoitekuvauksiin. Tavoitteet kertovat, mitä
osaamista opiskelijoilta edellytetään tutkinnon saavuttamiseksi. Osaamisen arviointi kertoo, kuinka hyvin asetut
tavoitteet on saavutettu. Osaaminen tunnistetaan tieto-, taito- ja arvo-osaamisena, ja kokemuksellisena
osaamisena. Kehittämishankkeessa arvioidaan yksilön ja hankeyhteisön oppimista, kehittämishankkeen prosessien
etenemistä ja merkitystä sekä saavutettuja tuloksia.
Opintojaksot arvioidaan numeraalisesti asteikolla 0 – 5 tai hyväksytty/hylätty (H/0) -periaatteella. Arvioinnissa
hyödynnetään alkuvaiheen ja valmistumisvaiheen opiskelijan osaamisen arviointiin kehitettyjä kriteereitä (ks.
taulukko 2). Opintojakson arviointikriteerit on kerrottu opintojakson toteutussuunnitelmassa.


Taulukko 2. Osaamisen arviointikriteerit alkuvaiheen ja valmistumisvaiheen opiskelijalle.
                                      ALKUVAIHEEN OPISKELIJA                 VALMISTUMISVAIHEEN
                                                                             OPISKELIJA
                                      •    Käyttää asiantuntevasti           •   Käyttää asiantuntevasti ja
                                           ammattikäsitteitä.                    laajaalaisesti
 KIITETTÄVÄ                           •    Noudattaa                             ammattikäsitteitä sekä
                                           työturvallisuusohjeita                hallitsee kokonaisuuksia.
 arvosana 5                                vastuullisesti ja itsenäisesti.   •   Kehittää
                                      •    Perustella toimintaa tutkitun         toimintaympäristönsä
 Opiskelija osaa:                          tiedon avulla.                        työturvallisuutta.
                                      •    Toimia itsenäisesti ja            •   Kehittää toimintatapoja
                                           aloitteellisesti tavoitteiden         vertailemalla, yhdistelemällä,
                                           suunnassa. Toiminta on                ja valitsemalla tutkittua tietoa.
                                           usein joustavaa,                  •   Toimia aloitteellisesti ja
                                           järjestelmällistä,                    innovatiivisesti tavoitteiden
                                           kehittämispainotteista, luovaa        mukaan. Toiminta
                                           ja aktiivista.                        pääsääntöisesti uutta luovaa,
                                      •    Valita toimintaan soveltuvia          työelämää kehittävää ja
                                           tekniikoita ja malleja ja             selkeän ammatillista.
                                           perustella valintansa.            •   Valita, yhdistellä, ja kehittää
                                      •    Toimia asiakaslähtöisesti ja          toimintaan soveltuvia
                                           tilanteenmukaisesti.                  tekniikoita ja malleja.
                                      •    Edistää ryhmän toimintaa.         •   Toimia aloitteellisesti ja
                                      •    Kriittisesti soveltaa                 vastuullisesti
                                           ammattieettisiä periaatteita          asiakassuhteissa sekä
                                           toiminnassaan.                        ymmärtää asiakkuuden
                                                                                 merkityksen kokonaisuuden
                                                                                 kannalta.
                                                           •   Kehittää ja uudistaa
                                                               monialaisen/-ammatillisen
                                                               ryhmän toimintaa.
                                                           •   Soveltaa kriittisesti
                                                               ammattieettisiä periaatteita
                                                               monimutkaisissa ja
                                                               ennakoimattomissa
                                                               tilanteissa.



                   ALKUVAIHEEN OPISKELIJA                  VALMISTUMISVAIHEEN
                                                           OPISKELIJA



 HYVÄ              • Käyttää systemaattisesti              • Käyttää asiantuntevasti
                   ammattikäsitteitä.                      ammattikäsitteitä.
arvosana 3          • Soveltuu työturvallisuusohjeita       • Huolehtia omasta ja
                   toiminnassaan.                          työyhteisönsä työturvallisuudesta
Opiskelija osaa:    • Perustella, vertailla ja             sekä havaitsee kehittämiskohteita.
                   analysoida toimintaansa yleisillä        • Valita toimintatapoja tutkitun
                   ohjeilla.                               tiedon ja ohjeistuksen perusteella.
                    • Selviytyä itsenäisesti erilaisissa    • Toimia systemaattisesti ja
                   tehtävissä kulloisessakin               kriittisesti tavoitteiden suunnassa
                   toimintaympäristössä.                   monimutkaisissa tilanteissa.
                    • Soveltuu monipuolisesti opittuja     Toiminta usein joustavaa,
                   tekniikoita ja malleja.                 järjestelmällistä, luovaa ja
                    • Toimia ammatillisesti                aktiivista.
                   asiakastilanteissa.                      • Valita toimintaan soveltuvia
                    • Toimia ryhmässä                      tekniikoita ja malleja ja perustella
                   tavoitesuhteisesti.                     valintaansa.
                    • Perustella toimintaansa               • Priorisoida ja ylläpitää
                   ammattieettisten periaatteiden          asiakkuuksia/asiakassuhteita.
                   mukaisesti.                              • Edistää ryhmän toimintaa.
                                                            • Soveltaa kriittisesti
                                                           ammattieettisiä periaatteita
                                                           toiminnassaan.



                   ALKUVAIHEEN OPISKELIJA                  VALMISTUMISVAIHEEN
                                                           OPISKELIJA


TYYDYTTÄVÄ         • Käyttää keskeisiä/yksittäisiä ja      • Käyttää systemaattisesti
                   asianmukaisia ammattikäsitteitä         ammattikäsitteitä.
arvosana 1         sekä osoittaa perehtyneensä              • Noudattaa työturvallisuusohjeita
                   tietoperustaan.                         vastuullisesti ja itsenäisesti.
Opiskelija osaa:                                            • Perustella ja analysoida
                   • Toimia turvallisesti, joskin toiminta toimintaansa yleisillä ohjeilla sekä
                   on usein kaavamaista/ kokeilevaa/ tutkitun tiedon avulla.
                   hapuilevaa/ omalähtöistä                 • Toimia ammatillisesti ja
                    • Noudattaa sääntöjä ja ohjeita        vastuullisesti ennakoimattomissa
                   sekä perustella toimintaansa            asiakas- ja ongelmatilanteissa.
                   annetuilla ohjeilla.                     • Toimia itsenäisesti erilaisissa
                    • Toimia ohjattuna asianmukaisesti. tehtävissä kulloisessakin
                    • Käyttää opittuja tekniikoita ja      toimintaympäristössä.
                   malleja.                                 • Soveltaa monipuolisesti opittuja
                                                                         tekniikoita ja malleja.
                                     • Ottaa toiminnassaan asiakkaat
                                     huomioon.                           • Toimia asiakaslähtöisesti ja
                                      • Toimia ryhmän jäsenenä.          tilanteenmukaisesti sekä ymmärtää
                                      • Toimia ammattieettisten          asiakastarpeita.
                                     periaatteiden mukaisesti.            • Toimia ryhmässä
                                                                         tavoitesuhteisesti.
                                                                          • Toimia ja perustella toimintaansa
                                                                         ammattieettisten periaatteiden
                                                                         mukaisesti.


YHTEISET
KOMPETENSSIT(Arene)
                                     • Arvioidaan integroidusti kunkin   • Arvioidaan integroidusti kunkin
                                     opintojakson arvioinnin yhteydessä. opintojakson arvioinnin yhteydessä.


NQF, Taso 6, AMK- tutkinto,          • Viitekehyksessä kuvataan           • Hallitsee laaja-alaiset ja
kansallinen tutkintojen viitekehys   valmistuvan opiskelijan osaaminen   edistyneet oman alansa tiedot,
                                     mikä otetaan huomioon               joihin liittyy teorioiden, keskeisten
                                     arvioitaessa alkuvaiheen            käsitteiden, menetelmien ja
                                     opiskelijoita.                      periaatteiden kriittinen
                                                                         ymmärtäminen ja arvioiminen.
                                                                         Ymmärtää ammatillisten
                                                                         tehtäväalueiden ja/tai tieteenalojen
                                                                         kattavuuden ja rajat. Hallitsee
                                                                         edistyneet taidot, jotka osoittavat
                                                                         asioiden hal-lintaa, kykyä soveltaa
                                                                         ja kykyä luoviin ratkaisuihin, joita
                                                                         vaaditaan erikoistu-
                                                                          neella ammatti-, tieteen- tai
                                                                         taiteenalalla monimutkaisten tai
                                                                         ennakoimattomien ongelmien
                                                                         ratkaisemiseksi.

                                                                          • Kykenee johtamaan
                                                                         monimutkaisia ammatillisia toimia
                                                                         tai hankkeita tai kykenee
                                                                         työskentelemään itsenäisesti alan
                                                                         asiantuntijatehtävissä. Kykenee
                                                                         päätöksentekoon
                                                                         ennakoimattomissa
                                                                         toimintaympäristöissä.
                                                                         Perusedellytykset toimia alan
                                                                         itsenäisenä yrittäjänä. Kykenee
                                                                         vastaamaan oman osaamisensa
                                                                         arvioinnin ja kehittämisen lisäksi
                                                                         yksittäisten henkilöiden ja ryhmien
                                                                         kehityksestä.

                                                                          • Valmius jatkuvaan oppimiseen.
                                                                         Osaa viestiä riittävästi suullisesti ja
                                                                         kirjallisesti sekä alan että alan
                                                                         ulkopuoliselle yleisölle. Kykenee
                                                                         itsenäiseen kansainväliseen
                                                                         viestintään ja vuorovaikutukseen
                                                                         toisella kotimaisella ja vähintään
                                                                           yhdellä vieraalla kielellä.


Koulutusohjelman laadun arviointi ja kehittäminen

Laurean toiminnan laatua seurataan ja kehitetään laatujärjestelmän avulla (kuvio 1.) Laatujärjestelmän tavoitteena
on mm. varmistaa kattavasti Laurean koulutuksen ja muun toiminnan laatua ja tuottaa systemaattisesti laatuun
liittyvää tietoa toiminnan kehittämiseksi sekä edistää riittämättömän laadun tunnistamista.




Kuvio 1. Laurean laatujärjestelmä

Laurean perustoiminnan tueksi on kuvattu prosessit. Ydinprosessi on kehittämispohjaisen oppimisen prosessi, jonka
toteuttamista tukevat koulutusprosessi, strategia- ja johtamisprosessi sekä henkilöstöjohtamisprosessi.
Toiminnan seurannan ja arvioinnin välineenä toimii strategian toteuttamissuunnitelma, jossa on määritetty toiminnan
kannalta kriittiset menestystekijät ja niiden mittarit. Koulutusohjelman laadunvarmistuksen osalta keskeisiä mittareita
ovat esim. opintojen eteneminen, oppiminen tutkimus- ja kehitystyössä, koulutuksesta eroaminen, koulutuksen
läpäisy ja valmistuvien opiskelijoiden osaamisen kehittyminen. Mittareiden mukaisia tuloksia tarkastellaan vuosittain
ja niiden pohjalta määritellään toiminnan kehittämiseksi tarkoituksenmukaiset kehittämistoimenpiteet.
Kriittisten menestystekijöiden mittereihin liittyvän tulostiedon lisäksi Laureassa kerätään muuta palaute- ja
arviointitietoa koulutusohjelman laadun kehittämiseksi. Koulutusohjelmakohtaisen opetussuunnitelman arviointi
tehdään vuosittain. Arviointiin osallistuvat henkilöstön lisäksi opiskelija- ja työelämäedustajat.
Opiskelijoiden keskeisin toiminnan arvioinnin ja kehittämisen väylä on opiskelijapalautejärjestelmä.
Opiskelijapalautejärjestelmään sisältyvät koulutuksen laatua, opiskelijan ammatillista kasvua ja
opiskelijahyvinvointia mittaavat palautekyselyt sekä välittömät palautteet. Palautetiedon kerääminen, sen
systemaattinen käsittely opiskelijoiden ja henkilöstön kesken sekä tiedon monipuolinen hyödyntäminen
mahdollistavat koulutuksen jatkuvan laadun kehittämisen.
Opiskelijat ovat aktiivisesti mukana erilaisissa kehittämisryhmissä niin Laurea- kuin paikallisyksikkötasolla.
Opiskelijakunta LAUREAMKOn edustajat ja johdon neuvottelutapaamisia järjestetään säännöllisesti. Tapaamisten
tavoitteena on opiskelijoiden näkemysten huomioiminen toiminnan kehittämisessä. Neuvottelutapaamisia käydään
LAUREA- ja paikallisyksikkötasoisesti. Opiskelijajäsenet osallistuvat myös Laurean sisäisiin auditointeihin, joita
toteutetaan kerran lukuvuodessa. Sisäisten auditointien kautta opiskelijat vaikuttavat koulutuksen ja muun toiminnan
laadun kehittämiseen.

Laurean opetussuunnitelma osana eurooppalaista korkeakoulualuetta

Opetussuunnitelmien uudistamisen suomalaisissa korkeakouluissa on tehnyt ajankohtaiseksi eurooppalaisen
korkeakoulutusalueen muodostuminen, nk. Bolognan prosessi. EU:n koulutukseen liittyvät strategiset tavoitteet
ohjaavat myös suomalaista koulutusta. Bolognan prosessissa on mukana 46 maata, muitakin kuin EU-maita. Sen
tavoitteena on luoda Euroopasta yhtenäinen, yhteensopiva ja houkutteleva korkeakoulutusalue vuoteen 2010
mennessä.
Kansainvälisesti ymmärrettävien ja yhdenmukaisten tutkintorakenteiden edistämiseksi on luotu kahden syklin malliin
perustuva tutkintorakenne, joka muodostuu ensimmäisen syklin Bachelor-tason tutkinnosta ja toisen syklin Master-
tason tutkinnosta. Suomessa on muutettu tutkintorakenne vastaamaan eurooppalaista tavoitetta.
Ammattikorkeakouluissa kahden syklin tutkinnot toteutuvat siten, että ensimmäisen syklin tutkinnon,
ammattikorkeakoulututkinnon, jälkeen on mahdollisuus suorittaa ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Ylempään
ammattikorkeakoulututkintoon johtavaan koulutukseen pääsyn edellytyksenä on ensimmäisen syklin tutkinnon
lisäksi kolmen vuoden työkokemus. Tavoitteena pitkällä aikavälillä on, että n. 20 % perustutkinnon suorittaneista
suorittaisi ylemmän amk-tutkinnon.
Suomessa ammattikorkeakouluissa on opintojen mitoituksessa otettu käyttöön ECTS (European Credit Transfer and
Accumulation System)-järjestelmän mukaiset opintopisteet vuonna 2005. ECTS – järjestelmässä yksi lukuvuosi
tuottaa 60 pistettä. Eurooppalainen opintosuoritusten ja arvosanojen siirto- ja kertymisjärjestelmä on
opiskelijakeskeinen järjestelmä. Siinä on lähtökohtana opiskelijan työmäärä, joka tarvitaan koulutusohjelman
tavoitteiden saavuttamiseen.


Opetussuunnitelmissa kuvataan oppimistulokset ja osaaminen. Kansainvälisen liikkuvuuden edistämisen
näkökulmasta opetussuunnitelmien tulee olla kansainvälisesti ymmärrettäviä. Koulutuksen rakenteiden ja
osaamistavoitteiden määrittelyn yhtenäistämisen tavoitteena on parantaa liikkuvuuden edellytyksiä opintojen aikana
korkeakoulujen sisällä ja välillä, mutta myös opintojen jälkeen työelämässä. Eri maissa suoritettujen tutkintojen
tunnustamisen ja vertailtavuuden kannalta on tärkeää, että koulutuksen tavoitteet sidotaan konkreettisiin
työelämäperustaisiin osaamisvaatimuksiin ja –kuvauksiin.
Laurean osaamispohjaisessa opetussuunnitelmassa on huomioitu eurooppalaisen viitekehyksen vaatimukset.
Opintojen mitoituksena ovat opintopisteet ja opintojaksot ovat laajoja kokonaisuuksia. Osaaminen on kuvattu
opiskelijan oppimistuloksina. Tällä hetkellä voimavarat kohdennetaan siihen, että opetussuunnitelman toteutuksia
kehitetään entistä korkealaatuisemmiksi tuotettaessa uutta osaamista ja uusia innovaatioita Laurean
toimintaympäristöön.
Lähteet:
Bolognan prosessi
http://www.minedu.fi/OPM/Koulutus/artikkelit/bologna/index.html


Globaalit haasteet ja kestävä kehitys opetussuunnitelmissa

Korkeakoulujen toiminnan on perustuttava vastuullisuuteen, kestävään kehitykseen sekä erilaisuuden
ymmärtämiseen ja arvostamiseen korkeakouluyhteisössä. Korkeakoulujen kansainvälistymisstrategian (OPM 2009,
51) toimenpidesuosituksena on, että korkeakoulut lisäävät kansalliseen ja kansainväliseen verkostoitumiseen
pohjautuvaa koulutus- ja tutkimus - yhteistyötä YK:n kestävää kehitystä edistävän koulutuksen vuosikymmenen
2005–2014 tavoitteiden toteuttamiseksi. Laurean opetussuunnitelmia kehitetään korkeakoulujen
kansainvälistämisstrategian 2009 – 2015 mukaisesti. Laurean arvoista yhteisöllisyys ja sosiaalinen vastuullisuus
edustavat selkeimmin näitä näkökulmia. Lisäksi ammattikorkeakoulututkintojen yleisten kompetenssien eettinen
osaaminen tarkoittaa myös kykyä soveltaa kestävän kehityksen periaatteita omassa työssä. Toiminta
globalisoituvassa maailmassa edellyttää korkeakouluilta omien toimintaperiaatteidensa eettisyyden kriittistä
tarkastelua.
Tavoitteena on, että kaikkien suomenkielisten koulutusohjelmien opetussuunnitelmissa on vähintään 30 op
vieraskielisiä opintoja. Tavoitetta kohti edetään asteittain paikallisyksiköissä. Joissain koulutusohjelmissa
tavoitteeseen on jo päästy. Tavoitteena on myös tuottaa osaamista, joka mahdollistaa osallistumista globaalien
ongelmien ratkaisemiseen sekä oman toiminnan rakentamista eettisesti kestävälle pohjalle.
Lähde: http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2009/liitteet/opm21.pdf?lang=fi




Sosiaalialan toimintaympäristöä kuvaa jatkuva muutostila. Globalisaatio, talouden ja elinkeinoelämän muutokset
sekä teknologinen kehitys heijastuvat yksilöiden, perheiden ja yhteisöjen elämässä. Haasteita sosiaalialan työlle
luovat väestön ikääntyminen, monikulttuurisuus ja sosio-ekonomisten erojen lisääntyminen. Toisaalta
kansainvälistyminen luo sosiaalialalle myös uudenlaisia verkostoitumisen mahdollisuuksia, monipuolisia hyviä
käytänteitä ja markkinoiden ja työelämän dynamiikkaa. Hyvinvointialan palvelurakenne on siirtymässä järjestelmä- ja
sektorikeskeisyydestä asiakaslähtöisiin ja verkottuneisiin palveluihin. Lähiyhteisöjen ja yksityisten
hyvinvointipalveluiden merkitys hyvinvoinnin tuottamisessa kasvaa. Hyvinvointiteknologia tulee osaltaan tarjoamaan
uudenlaisia mahdollisuuksia, vaikka ihmiseltä ihmiselle -työn merkitys edelleen korostuu. Hyvinvointialan haasteisiin
vastaaminen edellyttää myös uudenlaisia palveluinnovaatioita, joihin hyvinvointiyrittäjyyden kehittäminen voi
osaltaan vastata.

Laurean toiminta-alue, Helsingin metropolialue, on alueena erityisen dynaaminen. Alueelle on ominaista väestön
kasvu, voimakas taloudellinen ja teknologinen kehitys sekä kansainvälisyys ja monikulttuurisuus. Uudellamaalla
ihmisten elämäntapa vaihtelee urbaanille ympäristölle ominaisesta kaupunkikulttuurista maaseutumaiseen
lähiyhteisökulttuuriin. Väestön ikääntyminen on lähivuosina suurin yksittäinen haaste hyvinvointityölle
Uudellamaalla. Haasteita liittyy myös elämäntilanteeltaan erilaisten lapsiperheiden arjen tukemiseen sekä erilaisiin
sosiaalisiin ongelmiin ja yhteiskunnallista marginalisaatiota aiheuttaviin tekijöihin, kuten työttömyyteen,
asunnottomuuteen, päihde- ja mielenterveysongelmiin sekä rikollisuuteen.

Sosiaalialan koulutusohjelmasta valmistuvat sosionomit (AMK) sijoittuvat laaja-alaisesti sosiaalialan eri
toimintaympäristöihin kuten varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun alueelle sekä vammais-, vanhus-päihde- ja
mielenterveystyön tehtäviin. Yleisimpiä nimikkeitä ovat sosiaaliohjaajan, ohjaajan, vastaavan ohjaajan,
lastentarhanopettajan, perhetyöntekijän sekä projektityön tehtävät. Sosionomi (AMK) voi toimia erilaisissa
asiantuntijatehtävissä työn suunnittelijana, toteuttajana, arvioijana, koordinaattorina ja kehittäjänä. Myös
yrittäjäpohjaiset hyvinvointipalvelut (järjestöt ja yksityiset hyvinvointipalvelut) ovat sosionomin työalueita yhä
enenevässä määrin. Sosionomin toimiminen itse yrittäjänä lisääntynee palvelurakenteen muuttuessa. Sosionomi
(AMK) voi kehittää opinnoissaan myös kansainvälistä osaamista, mikä lisää ja monipuolistaa asiantuntijuuden
kenttää.

Asiantuntijuus

Sosiaalialan koulutusohjelman tavoitteena on kouluttaa sosiaalisen asiantuntijoita. Tämä ‎merkitsee kasvatukseen,
kuntoutukseen, ennaltaehkäisyyn ja toimintakyvyn ylläpitämiseen ‎liittyvien kysymysten tarkastelua ihmisten välisistä
suhteista, sosiaalisista tilanteista ja ‎yhteiskunnallisesta näkökulmasta käsin. Sosiaalialan arvopohja lähtee ihmisen
kunnioittamisesta ‎ja yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta. Sosiaalisen kentässä ammattikorkeakoulusta ‎
valmistuneet sosionomit ovat nimenomaan arjen asiantuntijoita, ihmisten tukijoita arkielämän ‎tilanteissa ja pulmissa.
‎
Sosiaali- ja terveysala on työtä ihmisten kanssa. Ihmistyön valmiudet, vuorovaikutusvalmiudet, ‎empaattisuus,
vastuullisuus, ihmisten ja ryhmien ohjaamisen taidot sekä ihmisen ‎kokonaisvaltainen kohtaamisen valmiudet
muodostavat osaamisen keskeisen ytimen. Sosiaalialalla ‎korostuu myös ihmisten hyvinvoinnin ja voimavarojen
tukemisen yhteiskunnallinen luonne, sillä ‎sosiaalialan työ on kiinteästi yhteydessä hyvinvointiyhteiskunnan
rakenteisiin. Alan ‎toimintaympäristöt rakentuvat yhteiskuntapoliittisten päätösten ja globaalin kehityksen pohjalta. ‎
Sosionomilla (AMK) tuleekin olla valmiuksia työskennellä paitsi julkissektorilla, niin myös ‎yksityisellä ja kolmannella
sektorilla sekä tunnistaa niiden globaalinen luonne. Sosiaalialan ‎ammattilaisten yhteiskuntasuhde on kahtalainen.
Yhtäältä sosionomit (AMK) ovat ‎yhteiskuntapoliittisten päätösten toimeenpanijoita ja asiakkaiden ohjaajia
hyvinvointipalvelujen ‎käyttämisessä. Toisaalta yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja kansalaisten tukeminen
yhteisöllisissä ‎muutosprosesseissa on osa sosiaalialan ydinosaamista.
‎
Sosiaalialan koulutusohjelma kouluttaa osaajia sosiaalialan laajalle kentälle, jonka eri alueilla ‎painottuvat erilaiset
erityisosaamisen tarpeet. Erityisosaamisen tarvetta luovat erityisesti ‎väestölliset, lainsäädännölliset, teknologiseen
kehitykseen ja työmenetelmien kehitykseen liittyvät ‎haasteet ja mahdollisuudet. Keskeiset erityisosaamisen alueet
liittyvät väestön ikääntymiseen, ‎lasten ja perheiden tukemiseen, marginalisaation ja sosiaalisen kuntoutuksen
kysymyksiin, ‎monikulttuurisuus- ja kansainvälisyysosaamiseen sekä osallisuuden vahvistamiseen.
‎
Erilaisten sosiaalialan menetelmien osaaminen ja toimintatapojen tunteminen sekä sosiaalisen ‎näkökulman
syvällinen ymmärtäminen ovat keskeinen osa sosiaalialan osaamista. Yhteistyö ‎erilaisissa elämäntilanteissa olevien
asiakkaiden ja muuttuvien yhteiskunnallisten tilanteiden ‎kanssa edellyttää tutkivaa ja kehittävää työotetta sekä oman
toiminnan ja oman oppimisen ‎jatkuvaa itsearviointia, reflektiivistä ammatillisuutta. Yhteiskunnalliset
tehokkuusvaatimukset ‎sekä kansalaisten oikeuksien ja työn vaikuttavuuden korostaminen ovat nostaneet esiin
palveluiden ‎ja työmenetelmien arvioinnin, toiminnan laadun ja johtamisen.‎

Osaamisalueet

Sosionomin (AMK) osaaminen pohjautuu yhteiskunta- ja käyttäytymistieteelliseen teoriaperustaan. Keskeiset
menetelmälliset lähtökohdat liittyvät sosiaalityöhön, sosiaalipedagogiikkaan sekä luovaan ja toiminnalliseen
orientaatioon. Sosionomin (AMK) ydinosaamisalueet ovat:
•    sosiaalialan eettinen osaaminen
•    asiakastyön osaaminen
•    sosiaalialan palvelujärjestelmäosaaminen
•    yhteiskunnallinen analyysitaito
•    reflektiivinen kehittämis- ja johtamisosaaminen
•    yhteisöllinen osaaminen ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen
•    monikulttuurisuus- ja kansainvälisyysosaaminen
•    luova ja toiminnallinen osaaminen


Luovien toimintojen suuntautumisvaihtoehto

Luovien toimintojen suuntautumisvaihtoehdossa on sosiaalipedagoginen ja toiminnallinen työorientaatio.
Subjektiuden ja voimaantumisen edistäminen on sosiaalipedagogisen ajattelun ja luovan toiminnan työn ydintä.
Keskiössä on ihmisen persoonan vahvistaminen, sisältäpäin ohjautuva subjekti, joka kykenee tekemään aidoista
tarpeistaan lähteviä valintoja ja kokemaan itsensä merkitykselliseksi. Sosiaalipedagogisen työn kiinnostus kohdistuu
muutokseen. Luovien toimintojen keinot osana sosiaalipedagogista ajattelua ja toimintamalleja antavat
mahdollisuuden dialogin rakentamiseen, ilmiöiden konkretisoimiseen ja näkyväksi tekemiseen.
Luovien toimintojen suuntautumisvaihtoehdon opinnoissa saadaan välineitä sekä omien että asiakkaan
voimavarojen tunnistamiseen. Luovien toimintojen avulla voidaan vahvistaa niin yksilön kuin yhteisön voimavaroja.
Osallistava työorientaatio syventää myös yhteiskunnallisen tason ymmärtämistä ja siihen vaikuttamista.
Arkilähtöinen sosiaalipedagogiikka löytää yhdessä asiakkaan kanssa ratkaisuja ja polkuja, jotka kiinnittävät
asiakkaan tämän omaan elämään niin, että hän kokee itsensä elämänsä toimijana; vaikuttajana, valitsijana ja
vastuunkantajana. Yhteisön merkitys tällaisessa prosessissa on tarjota yksilölle mahdollisuutta tulla osalliseksi
yhteisöstä, yhteiskunnasta ja sen toiminnasta sekä antaa yksilölle peili, josta voi arvioida toimintaansa. Ammatillisen
orientaation perusajatuksena on luovien voimavarojen läsnäolo ihmisessä itsessään ja hänen ympäristössään sekä
mahdollisuudessa ottaa ne tietoisesti käyttöön.


Asiakkaan oman kasvuprosessin käynnistäminen ja prosessin tukeminen edellyttää, että työntekijällä on omassa
asiantuntijuuden kasvuprosessissaan kosketus omiin luoviin mahdollisuuksiinsa. Siksi koulutuksen tehtävänä on
antaa välineitä työntekijöille työskennellä ensin itsensä kanssa kyetäkseen edelleen tukemaan asiakasta löytämään
voimavarojaan. Sosiaalipedagogisesti opiskeluun orientoitunut opiskelija kasvaa opiskelun aikana aidosti
itseohjautuvaksi, tutkivaksi ja kehittäväksi osaajaksi ja myös ryhmäosaajaksi, joka tulevana ammattilaisena auttaa ja
tukee palvelujen käyttäjiä ja kansalaisyhteiskunnan jäseniä tulemaan täysivaltaisiksi kansalaisiksi.

Luovien toimintojen suuntautumisvaihtoehto (130 op) rakentuu seuraavista opintojaksoista:

• Minä sosiaalialan ammattilaisena 10 op
• Vuorovaikutus asiakastyössä 10 op
• Hyvinvoinnin tuottaminen 10 op
• Metodisuus asiakastyössä 10 op
• Tiimi ja ryhmätyö 5 op
• Vastuullinen johtaminen työyhteisössä 10 op
• Luovuus osallisuuden vahvistajana – vaihtoehtoiset syventävät teemat 30 op (15+15):
 • Osallistava draama 10 op + Psyko- ja sosiodraama 5 op
 • Osallistava kuvallinen ilmaisu 10 op + Yhteisötaide ja kuvan terapeuttisuus 5 op
 • Soveltava liikunta ja tanssi 10 op + Liikunnan ja tanssin erityismetodit 5 op
 • Osallistava musiikki 10op + Musiikin terapeuttinen käyttö 5 op
• Harjoittelut 30 op (Asiakastyön harjoittelu 15 op ja Ammatillisten menetelmien harjoittelu 15 op)
• Opinnäytetyö 15 op

Ammatillinen kasvu ja vuositeemat

Sosiaalialan koulutus nojautuu ihmisen kehitysmahdollisuuksia, aktiivisuutta ja voimavaroja korostavalle
ihmiskäsitykselle. Oppimistilanteissa edistetään aktiivista tiedonkäsittelyä sekä korostetaan luovuutta,
elämyksellisyyttä ja vuorovaikutteisuutta. Oppimisen lähtökohtana on oman vuorovaikutus- ja kokemustavan
reflektointi, omien kokemusten ja oman elämänhistorian tuottamien tietorakenteiden kriittinen tarkastelu. Koko
koulutuksen ajan opiskelijaa tuetaan tutkivan ja kehittävän työotteen omaksumisessa sekä eettisen tietoisuuden
kehittämisessä ja valmiudessa kriittiseen eettiseen pohdintaan ja vastuullisuuteen.

Sosiaalisen asiantuntijuuden kasvuprosessin vahvistamisen tukena toimii ammatillisen kasvun polku. Ammatillisen
kasvun polun tavoitteena on tukea opiskelijan opintojen etenemistä ja sosionomi-identiteetin kehittymistä.
Ammatillisen kasvun polku etenee Laurean pedagogisessa strategiassa esitetyn ammatillisen kasvun neljää
vaihetta mukaellen.

Ammatillisen kasvun neljä vaihetta ovat:
• Ammatillisen kasvun käynnistyminen
• Alan ydinosaamisen kehittäminen
• Osaamisen syventäminen
• Työelämän kehittäminen ja uudistaminen
Ammatillisen kasvun polku toteutetaan opettajatutoroinnin ja pienryhmäohjauksen eli tutorryhmätapaamisten avulla
ja alkaa heti opintojen alettua ja päättyy tutkinnon valmistuessa. Opintojen alkuvaiheessa tuetaan opiskelijan roolin
ja sosionomin identiteetin omaksumista. Opiskelijan omaa vastuunottoa omasta oppimisesta ja ryhmässä toimimista
tuetaan sekä annetaan valmiuksia oppimisen ja ammatillisen kasvun itsearviointiin. Opintojen edetessä tuetaan
sosionomin identiteetin vahvistumista ja tutkivan ja kehittävän työorientaation kehittymistä. Opiskelijalle annetaan
valmiuksia eettiseen keskusteluun ja arviointiin omasta toiminnasta. Loppuvaiheessa opintoja vahvistetaan
opiskelijan työelämävalmiuksia ja työntekijän roolia opiskelijan siirtyessä työelämään. Opiskelijalle annetaan
valmiuksia toimia työyhteisössä ja edistää omaa ja yhteisön työhyvinvointia. Mentorointi kytkeytyy ammatillisen
kasvun prosessiin siten, että loppuvaiheessa opintoja opiskelijalla on mentori tai hän itse toimii aloittavan opiskelijan
mentorina. Valmistumiskeskustelun yhteydessä kootaan ammatillisen kasvun prosessia opiskelijan itsearviointiin
pohjautuen.
Opiskelijan näkökulmasta ammatillisen kasvun polku (3 op) kytkeytyy seuraaviin opintoihin:
• Minä sosiaalialan ammattilaisena -opintojakso
• Ammatillisen työmenetelmien harjoittelu - opintojakso
• Vastuullinen johtaminen työyhteisössä -opintojakso
• Työelämään siirtyminen ja valmistumiskeskustelu


Koulutusohjelman kuvaus

Osaamisen kehittyminen
Koulutuksen alussa korostuu korkeakoulumaisen opiskelutavan oppiminen ja sosiaalialan monitieteelliseen
viitekehykseen perehtyminen. Opiskelun alkupuolella painottuu itsearviointiin oppiminen, minäkuvan
selkiinnyttäminen sekä asiakastyön valmiuksien kehittäminen. Tässä vaiheessa opiskelija omaksuu sosiaalialan
eettiset periaatteet sekä asiakaslähtöisen ja asiakasta kunnioittavan työskentelyorientaation. Koulutuksen edetessä
painopiste siirtyy sosiaalialan työn entistä kokonaisvaltaisempaan tarkasteluun sekä sosiaalialan työmuotojen ja
menetelmien opiskeluun. Opiskelija arvioi omaa toimintaansa suhteessa ammattityön yleisiin toimintatapoihin ja
käytäntöihin. Samalla nousevat esiin myös tasa-arvoisuuden kysymykset hyvinvointipalvelujen tuotannossa.
Koulutuksen loppupuolella korostuu yhteiskunnallinen tietoisuus. Opiskelija tarkastelee omaa toimintaansa ja
työyhteisöissä tehtävää työtä suhteessa yhteiskunnallisiin kehityskulkuihin ja arvoihin. Myös tutkiva työote sekä työn
kehittämisvalmiuksien kehittäminen ovat erityisen keskeisessä asemassa loppuvaiheen opinnoissa.
Kehittämispohjainen oppiminen
Opiskelun lähtökohtana on, että opiskelijat ovat yhdessä henkilöstön kanssa mukana kansallisessa ja
kansainvälisessä tutkimus- ja kehittämistoiminnassa. Opiskelijat osallistuvat koulutuksen aikana aitoihin tutkimus- ja
kehittämishankkeisiin ja saavat näin valmiuksia luoda ja toteuttaa innovatiivisia ratkaisuja työelämän kehittämiseksi.
Siten tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotyö integroituu vahvasti opetukseen. Kehittämispohjaisessa oppimisessa
työelämän edustajien, opettajien ja opiskelijoiden asiantuntijuus yhdistyvät kollektiiviseksi asiantuntijuudeksi
tuottaen parhaimmillaan uutta osaamistietoa. Tämä myös mahdollistaa opiskelijoiden ja opetushenkilöstön tiiviin
kytkennän alueelliseen vaikuttavuuteen sekä edesauttaa opiskelijoiden suhdeverkoston rakentumista kansallisella ja
kansainvälisellä tasolla.
Kehittämishankkeet työpajoineen mahdollistavat yksilöllistä ja yhteisöllistä oppimista, uuden osaamistiedon
rakentumista sekä uusia innovaatioita tuotteina, toimintamalleina ja toimintakulttuurina. Opiskelijat oppivat tutkimus-
ja kehittämistoiminnan ja projektityön menetelmiä ja toimintatapoja kehittämishankkeissa koko koulutuksen ajan.
Ohjauksella ja itsearvioinnilla tuetaan alan vaatimaa persoonallista, eettistä ja ammatillista kasvua. Kansainvälinen
toiminta on tärkeä osa sosiaalialan koulutusohjelmaa.


Monikulttuurisuus ja kansainvälisyys osana opintoja
Opinnoissaan opiskelija perehtyy sosiaalialan monikulttuuriseen luonteeseen ja saa mahdollisuuden kehittää
kansainvälistä osaamistaan jo opintojen alusta alkaen. Monikulttuuriset ja kansainväliset kysymykset nivoutuvat
luontevaksi osaksi kaikkia opintojaksoja, ja 2. lukuvuodesta alkaen opiskelija voi lähteä kansainväliseen vaihtoon
suorittamaan alansa opintoja tai tekemään harjoittelua. Tikkurilan Laurean kansainväliset hankkeet,
englanninkieliset opintojaksot, Laurean monipuolinen kielitarjonta, Tikkurilan yksikön Kansainvälinen viikko ja
vierailevat luennoitsijat sekä kansainväliset vaihto-opiskelijat tukevat omalta osaltaan opiskelijan
kotikansainvälistymistä ja globalisaatio-osaamista.
Hyvinvointiyrittäjyys osana opintoja
Hyvinvointiyrittäjyyteen liittyvä osaaminen on sosiaali- ja terveysalan opinnoissa osa yrittäjyyspolkua, joka on
yhdistetty alan ydinosaamiseen. Tavoitteena on sosiaali-ja terveysalan yrityspohjaisten palveluntuottajien kuten
yritysten, järjestöjen ja yhdistysten tunteminen osana hyvinvointipalveluja. Lisäksi pyrkimyksenä on
yrittäjyystietouden ja yritysmyönteisten asenteiden lisääminen sekä yrityksen perustamisprosessin ymmärtäminen.
Yrittäjämäinen toimintatapa voi ilmetä sisäisenä yrittäjyytenä työsuhteessa, sosiaalisen yrittäjyyden ja
vajaakuntoisten työllistämisen edistämisenä omassa työssä tai itsenäisenä yrittäjänä. Hyvinvointipalvelujen kasvava
kysyntä mahdollistaa uusien alan yrityksien perustamisen. Yrittäjyysopinnot tarjoavat mahdollisuuden ideoida,
suunnitella ja kehittää hyvinvointialan liikeideoita ja innovaatioita.


Opetussuunnitelman rakenne

Sosiaalialan koulutusohjelman laajuus on 210 opintopistettä (op), josta kaikille yhteisiä pakollisia perusopintoja on
(20 op). Kaikille yhteisiä pakollisia ammattiopintoja on (125 op). Vaihtoehtoisiin ammattiopintoihin kuuluvat
vaihtoehtoiset syventävät teemat (45 op). Vapaasti valittavia opintoja on (20 op). Sosiaalialan koulutusohjelma
sisältää ammattitaitoa edistävää harjoittelua (45 op) sekä opinnäytetyön (15 op). Vaihtoehtoisten syventävien
teemojen, vapaasti valittavien opintojen sekä erilaisten hankkeiden kautta opiskelija voi rakentaa oman
oppimispolkunsa oman osaamisensa tukemiseksi.

Opiskelun kuluessa opiskelija syventää osaamistaan johonkin seuraavista erityisosaamisen teemoista:
• Lapsen ja perheen hyvinvoinnin vahvistaminen
• Luovuus osallisuuden vahvistajana
• Marginalisaatio ja osallisuus
• Seniorien ja vanhusten hyvinvoinnin vahvistaminen
Opiskelijan on suoritettava jotakin syventävää teemaa 45 opintopisteen kokonaisuus.
Sosionomi (AMK) -tutkinto sisältää 45 op ammattitaitoa edistävää harjoittelua. Harjoittelujaksoja on opintojen aikana
kolme:
•   Asiakastyön harjoittelu (15 op) sisältyy teemaan Asiakkaan kohtaaminen ja ajoittuu pääsääntöisesti
    ensimmäiseen opiskeluvuoteen.
•   Ammatillisten työmenetelmien harjoittelu (15 op) sisältyy vaihtoehtoisiin syventäviin teemoihin ja ajoittuu
    pääsääntöisesti toiseen opiskeluvuoteen
•   Ammattityön ja palveluinnovaatioiden kehittämisen harjoittelu (15 op) sisältyy teemaan Sosiaalialan työn
    johtaminen ja kehittäminen ja ajoittuu pääsääntöisesti kolmanteen opiskeluvuoteen.

Sosionomi (AMK)-tutkinnon suorittanut opiskelija voi saada lastentarhanopettajan pätevyyden (Laki sosiaalihuollon
ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 272.7§ ja asetus 608 voimaan 1.8.2005 ) suorittamalla 60 op
varhaiskasvatuksen ja sosiaalipedagogiikan opintoja. (Liitteenä toimitusjohtajan päätös 31/2007, jossa on lueteltu
kelpoisuuden tuottavat opinnot.)


Vapaasti valittavat opinnot (20 op) voivat syventää tai laajentaa opiskelijan osaamista. Opiskelija voi valita niitä joko
oman koulutusohjelmansa tarjonnasta tai muiden koulutusohjelmien tarjonnasta. Vapaasti valittavien opintojen
avulla opiskelija voi hankkia hyvinvointiyrittäjyyteen liittyvää osaamista opintojaksojen ja oman yrityksen
perustamiseen liittyvän Esihautomotoiminnan avulla. Vapaasti valittaviin opintoihin soveltuvat hyvin mm.
opintojaksot Palveluinnovaatioiden kehittäminen, Palveluinnovaatiot yrityskehyksessä, Innoplaza,
Opiskelijatutortoiminta sekä vapaasti valittavat ja valmentavat kieliopinnot. Muiden koulutusohjelmien tarjonnasta
opiskelija voi suorittaa joko kokonaisia teemoja tai yksittäisiä opintojaksoja. Opiskelija voi vapaasti valittavina
opintoina suorittaa opintoja myös sosiaalialan koulutusohjelman toisesta syventävästä teemasta.
Opintoihin sisältyy 15 op:n laajuinen opinnäytetyö. Opinnäytetyöprosessi toteutetaan yhteistyössä paikallisyksikön
eri koulutusohjelmien kanssa ja opiskelijalla on mahdollista osallistua monialaisiin hankkeisiin ja
työskentelyprosessiin. Opinnäytetyöprosessin aikana opiskelija etenee ammatillisessa kasvussaan kohti
asiantuntijuutta sekä oppii tutkivaa ja kehittävää työotetta. Opinnäytetyö ja koulutuksen loppupuolen
kehittämisopinnot liittyvät sisällöllisesti valinnaisiin syventäviin teemoihin ja ovat yhteydessä paikallisyksikön
tutkimus- ja kehittämislinjaan.
Aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen (AHOTT) – menettelyn avulla opiskelija voi
hyödyntää omaa osaamistaan opinnoissaan. AHOTT-menettelyä sovelletaan opintojen alusta alkaen huomioiden
kuitenkin sosiaalialan asiantuntijuuden edellyttämä riittävä osaaminen.
                                                             1. vuosi       2. vuosi       3. vuosi       4. vuosi
OP      OPINNOT                                                     60             60             60             30
V014    SOSIAALIALAN TYÖN LÄHTÖKOHDAT
V0042   Minä sosiaalialan ammattilaisena                            10
V015    ASIAKKAAN KOHTAAMINEN
V0043   Vuorovaikutus asiakastyössä                                 10
V0044   Moninainen ja monikulttuurinen asiakkuus                    10
V0045   Metodisuus asiakastyössä                                    10
V0046   Asiakastyön harjoittelu                                     15
V0047   Svenska inom socialbranschen                                                   5
00634   Ruotsin kielen suullinen taito                                                 0
00635   Ruotsin kielen kirjallinen taito                                               0
V016    HYVINVOINTIPALVELUT JA
        YHTEISKUNNALLINEN VAIKUTTAMINEN
V0048   Hyvinvointiyhteiskunnan muutokset                               5
V0049   Hyvinvoinnin tuottaminen                                                   10
01280   Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja sosiaalietiikka                                        10
V017    LAPSEN JA PERHEEN HYVINVOINNIN
        VAHVISTAMINEN
V0050   Lapsilähtöinen työskentely ja vanhemmuuden                                 10
        vahvistaminen
V0051   Varhaiskasvatus                                                            10
V0052   Lastensuojelu                                                              10
V0053   Ammatillisten työmenetelmien harjoittelu, Lapsen                           15
        ja perheen hyvinvoinnin vahvistaminen
V018    LUOVUUS OSALLISUUDEN VAHVISTAJANA
V0054   Osallistava draama                                                         10
V0055   Psyko- ja sosiodraama                                                          5
V0056   Kuvallinen ilmaisu                                                         10
V0057   Yhteisötaide ja kuvan terapeuttisuus                                           5
V0058   Soveltava liikunta ja tanssi                                               10
V0059   Liikunnan ja tanssin erityismetodit                                                           5
V0060   Osallistava musiikki                                                       10
V0061   Musiikin terapeuttinen käyttö                                                                 5
V0062   Ammatillisten työmenetelmien harjoittelu,                                  15
        Luovuus osallisuuden vahvistajana
V019    MARGINALISAATIO JA OSALLISUUS
V0063   Marginalisaatio ja syrjäytyminen                                           10
V0064   Marginalisaation erityiskysymykset                                         10
V0065   Osallisuuden vahvistaminen                                                 10
V0066   Ammatillisten työmenetelmien harjoittelu,                                  15
        Marginalisaatio ja osallisuus
V020    SENIORIEN JA VANHUSTEN HYVINVOINNIN
        VAHVISTAMINEN
V0067   Ikääntynyt yksilönä ja yhteisössä                                          10
V0068   Gerontologinen sosiaalipalvelutyö                                          10
01281   Seniori- ja vanhustyön menetelmät                                          10
V0069   Seniorien ja vanhustyön hyvinvoinnin               15
        vahvistaminen, harjoittelu
V021    SOSIAALIALAN TYÖN JOHTAMINEN JA
        KEHITTÄMINEN
V0070   Tutkimus- ja kehittämistoiminta                     5
V0071   Tutkimus- ja kehittämistoiminnan menetelmät              5
V0072   Tiimi- ja ryhmätyö                                       5
V0073   English in Social Services I                             5
V0074   Vastuullinen johtajuus                                  10
V0075   Opinnäytetyö                                            15
V0076   Ammattityön ja palveluinnovaatioiden                    15
        kehittämisen harjoittelu
V022    VAPAASTI VALITTAVAT
00202   Englannin kielen osaamisen lähtötasotesti      0
00203   Ruotsin kielen osaamisen lähtötasotesti        0
00493   Suomi toisena kielenä- lähtötasotesti          0
00194   Englannin kielen valmentavat opinnot           3
00195   Ruotsin kielen valmentavat opinnot             3
00522   Suomen kielen valmentavat opinnot              3
00636   Suomen kielen kirjallinen taito                0
00637   Suomen kielen suullinen taito                  0
00797   Työelämäenglantiin tutustuminen
00798   Työelämäenglantiin tutustuminen
00799   Työelämäruotsiin tutustuminen
00800   Työelämäruotsiin tutustuminen
                                                      60   60   60   30
V014 SOSIAALIALAN TYÖN LÄHTÖKOHDAT, 10 op

Kuvaus:
Opiskelija omaksuu korkeakoulumaisen opiskelutavan edellyttämiä oppimisen taitoja ja perehtyy sosiaalialan työn
lähtökohtiin.

Opiskelija osaa:
• laatia henkilökohtaisen oppimissuunnitelman sisältäen kansainvälisyyden opinnoissa (HOPS), käyttää keskeisiä
opiskelun välineitä ja tekniikoita sekä opiskella erilaisissa oppimisympäristöissä
• hahmottaa oman opiskelunsa sosiaali- ja terveysalan työn ydinosaamisen ja sosiaalisen asiantuntijuuden
suunnassa

Sisältö:
Teemassa opiskellaan korkeakoulussa opiskeluun liittyviä perustietoja ja –taitoja sekä tutustutaan eri menetelmin
sosiaalialan toimintaympäristöön. Ammatillisen kasvun polku käynnistyy pienryhmätoiminnan avulla.

Osaamisen kehittyminen:
Teema on opintojen alkuun sijoittuvia perusopintoja ja sijoittuu opiskelijan ammatillisen kasvun käynnistymisen
vaiheeseen. Opiskelijan sosiaalialan ammatti-identiteetti kehittyy ja opiskelijan rooli muodostuu.


V0042 Minä sosiaalialan ammattilaisena, 10 op

Opiskelija osaa:
• arvioida oman oppimisensa lähtökohtia
• hahmottaa oppimisen arvioinnin merkityksen
• hahmottaa sosiaalialan muuttuvaa toimintaympäristöä ja sosiaalisen asiantuntijuutta
• hahmottaa sosiaalialan työtä ohjaavia arvoja ja eettisiä periaatteita
• viestiä sekä kirjallisesti että suullisesti työ- ja arkielämän tilanteissa sekä tuottaa kirjallisia raportteja käyttäen
tietoteknisiä sovelluksia
Ammatillisen kasvun polku ja vuositeema:
Opiskelija osaa
ottaa vastuun omasta oppimisestaan ja opiskelijan roolin omaksumisesta
· arvioida omaa oppimistaan ja ammatillisen kasvun prosessiaan
·


Opintojakson sisältö:
• sosiaalisen asiantuntijuus, ammatillinen kehittyminen ja oma urasuunnittelu
• sosiaalialan työn yhteiskunnalliset kontekstit
• hyvinvointiyrittäjyys sosiaalialalla ja opiskelijana esihautomotoiminnassa
• sosiaalialan arvot ja eettiset periaatteet
• oppimaan oppimisen taidot: itsearviointi, tutkiva oppiminen, kehittämispohjainen oppiminen
• tietotekninen osaaminen ja tiedonhankinta
• kirjallinen ja suullinen viestintä

Ammatillisen kasvun polku ja vuositeema:
· oppimisen itsearviointi
· opiskelijana ammattikorkeakoulussa ja Laurean LbD-toimintamallissa


Opintojakson kuvaus:
Opintojakson aikana opiskelija tutustuu oppimisympäristöön ja sosiaalialan toimintaympäristöihin erilaisin
menetelmin. Opiskelija saa välineitä oman oppimisen ja ammatillisen kasvun tunnistamiseen.

Ammatillisen kasvun polku ja vuositeema
Ammatillisen kasvun polun vuositeema on Työelämän kehittäminen ja uudistaminen ja se liittyy opiskelijan opintojen
loppuvaiheeseen, valmistumisvaiheeseen sekä työelämään siirtymiseen. Valmistumisvaiheessa käydään opiskelijan
itsearviointiin perustuen kokoava keskustelu ammatillisesta kasvusta sekä työntekijän rooliin siirtymisestä
valmistumiskeskustelun yhteydessä. Ammatillisen kasvun opintojakso toteutetaan opettajatutoroinnin ja
pienryhmäohjauksen eli tutortapaamisten avulla. Mentorointi kytkeytyy ammatillisen kasvun polkuun siten, että
opiskelijalla on työelämämentori tai opintojen loppuvaiheessa opiskelija mentoroi aloittavaa opiskelijaa.


V015 ASIAKKAAN KOHTAAMINEN, 50 op

Kuvaus:
Opiskelija osaa kohdata ja ohjata erilaisia asiakkaita ja asiakasryhmiä asiakkaita kunnioittaen ja sosiaalialan eettisiä
periaatteita noudattaen.

Opiskelija osaa:
• tunnistaa asiakkaiden erilaisia elämäntilanteita ja voimavaroja sekä luoda ammatillisen vuorovaikutussuhteen
• arvioida ja soveltaa erilaisia teoreettisia lähestymistapoja ja menetelmiä toimiessaan asiakastilanteissa
• tukea ja ohjata erilaisia asiakkaita ja asiakasryhmiä (ja perheitä) kasvun ja kehityksen eri vaiheissa ja
elämäntilanteissa

Sisältö:
Teeman opintojaksoilla saadaan perusvalmiudet sosiaalialan asiakastyöhön. Teoreettinen ja käytännössä
oppiminen alkaa aluksi omia vuorovaikutustaitoja kehittäen. Myöhemmin asiakassuhteen vuorovaikutusta opitaan
käyttämällä erilaisia ohjaamisen ja voimavaraistamisen menetelmiä. Sosiaalialan toimintaympäristöjen tunteminen
vahvistuu ja syventyy.

Osaamisen kehittyminen:
Teema sijoittuu ammatillisessa kasvussa ammatillisuuden alkuvaiheeseen, jossa oppijan ammatillisen
perusosaamisen kehittyminen ilmenee eettisen tietoisuuden heräämisenä, arvojen pohtimisena ja sitä kautta
ammatillisen vuorovaikutuksen ja asiakastyömenetelmien osaamisena yksilöiden ja ryhmien kanssa.


V0043 Vuorovaikutus asiakastyössä, 10 op

Opiskelija osaa:
• eritellä asiakastilanteiden herättämiä erilaisia tunteita ja niiden taustalla olevia erilaisia henkilökohtaisia arvoja ja
uskomuksia
• luoda asiakaslähtöisen ja empaattisen vuorovaikutussuhteen työskennellessään yksilöiden ja ryhmien kanssa

Opintojakson sisältö:
• asiakaslähtöinen vuorovaikutussuhde ja asiakkaan kohtaaminen
• ryhmässä toimiminen, ryhmän kehitys ja ryhmädynamiikka asiakassuhteissa

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksolla perehdytään omiin vuorovaikutustaitoihin sekä teoreettisen että omakohtaisen toimimisen avulla.
Opintojaksolla ryhmässä oppimisen ja toimimisen merkitys kasvaa ja ryhmäilmiöihin tutustutaan eri tavoin.


V0044 Moninainen ja monikulttuurinen asiakkuus, 10 op

Opiskelija osaa:
• hahmottaa sosiaalialan asiakaskunnan moninaisuuden
• hahmottaa kasvuun ja kehitykseen vaikuttavia tekijöitä asiakastyössä
• ottaa huomioon eri kulttuurien ja kansainvälisyyden merkityksen sosiaalialan työssä

Opintojakson sisältö:
• ihmisen kasvu ja kehitys sekä erityisen tuen tarpeet
• sosiaaliset ongelmat ja riskit erilaisissa asiakasryhmissä
• monikulttuurisuus ja antirasistinen työ

Opintojakson kuvaus:
Opintojakson aikana jatketaan perehtymistä asiakkaan kohtaamiseen erityisesti monikulttuuristen ja moninaisten
asiakkaiden kannalta. Opintojaksossa korostuu opiskelijoiden henkilökohtaisen suhteen luominen tarkasteltaviin
asioihin ja teemoihin sekä kokemuksellisesti että teoreettisesti. Oppimistehtävien ja yhteisen jakamisen kautta
opiskelijat tutustuvat sosiaalialan moninaiseen ja monikulttuuriseen toimintaympäristöön. Opintojaksoon kuuluu
Tikkurilan kansainvälisen viikon aikana ( maaliskuun 1. viikko) toteutettu viikon mittainen työskentelyjakso.


V0045 Metodisuus asiakastyössä, 10 op

Opiskelija osaa:
• hyödyntää erilaisia sosiaalialan teoreettisia lähestymistapoja ja metodisuutta toimiessaan asiakastilanteissa
yksilöiden ja ryhmien kanssa
• arvioida omaa toimintaansa ja ottaa vastuuta omasta toiminnastaan ja sen seurauksista
• käyttää ja arvioida erilaisia asiakastyön menetelmiä suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti kasvun ja kehityksen
tukemiseksi eri asiakasryhmillä

Opintojakson sisältö:
• asiakastyön tutkimukselliset ja tiedolliset lähtökohdat
• sosiaalialan asiakastyön teoreettiset lähestymistavat ja metodit
• sosiaalityön metodisuuden luonne ja sosiaalityön menetelmälliset perinteet ja niiden kansainväliset ulottuvuudet
• luovat ja toiminnalliset menetelmät yksilöiden, ryhmien ja yhteisöjen ohjauksessa

Opintojakson kuvaus:
Opintojakson aikana jäsennetään sosiaalialan työn käsitteitä, tavoitteita ja tehtäviä yhteiskunnassa sekä
perehdytään sosiaalialan ja -työn teoreettisiin ja metodisiin lähtökohtiin. Teorian ja käytännön vuoropuhelun,
työpajatyöskentelyn sekä oppimistehtävien kautta opiskelija oppii käyttämään erilaisia sosiaalialan työmuotoja ja
menetelmiä sekä tunnistamaan, selkiinnyttämään ja arvioimaan omia toimintatapojaan ja työskentelyvalmiuksiaan.


V0046 Asiakastyön harjoittelu, 15 op

Opiskelija osaa:
• hahmottaa organisaation perustehtävää ja toimintaympäristöä
• kohdata ja ohjata erilaisia asiakkaita ja asiakasryhmiä sosiaalialan työn perustehtävän mukaisesti ja
asiakaslähtöisesti
• osallistua aktiivisesti ja vastuullisesti työyhteisön toimintaan
• jäsentää ammatillisia osaamistavoitteita ja kehittää joustavasti niitä oppimisprosessinsa mukaisesti
• arvioida omaa ammatillista kasvuaan sekä vahvuuksiaan ja kehittymistarpeitaan asiakastyössä
• toimia sosiaalialan eettisten periaatteiden mukaisesti

Opintojakson sisältö:
• asiakastyön perusvalmiuksien käytännöllinen opiskelu harjoittelupaikassa

Opintojakson kuvaus:
Asiakastyön harjoittelu suoritetaan sosiaalialan toimintaympäristöissä, joissa opiskelijalla on mahdollisuus osallistua
asiakastyöhön. Harjoittelun aikana on keskeistä opiskelijan omien tavoitteiden asettaminen ja oman ammatillisen
osaamisen arviointi käytännön asiakastyöskentelyn lisäksi.


V0047 Svenska inom socialbranschen, 5 op

Opiskelija osaa:
• käyttää ruotsin kieltä kirjallisesti ja suullisesti työympäristössään
• toimia asiantuntijayhteisössä käyttäen tehokkaasti viestinnän keinoja
• viestiä oman asiantuntijuusalueensa teemoista käyttäen erilaisia viestintäkanavia
soveltaa vieraskielisistä lähteistä etsimäänsä tietoa
• hahmottaa sosiaalialan osaamista ja käytäntöjä muissa Pohjoismaissa

Opintojakson sisältö:
• asiakaslähtöinen suullinen ja kirjallinen viestintä
• sosiaalityön keskeinen terminologia
• työnhaku, opiskelijan itsensä, koulutuksen ja työkokemuksen esittely
• tutustuminen Pohjoismaiden sosiaalialan osaamiseen

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksossa opiskelija saavuttaa ruotsin kielessä vähintään eurooppalaisen viitekehyksen mukaisen taitotason
B1.2. Lisäksi hän saa valtionhallinnon kielitutkinnon mukaisen arvioinnin hyvä tai tyydyttävä suullisesta ja
kirjallisesta kielitaidosta.


00634 Ruotsin kielen suullinen taito, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Tämä opintojakso on ruotsin kielen suullisen taidon arvioinnin merkitsemistä varten.


00635 Ruotsin kielen kirjallinen taito, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Tämä opintojakso on ruotsin kielen kirjallisen taidon arvioinnin merkitsemistä varten.


V016 HYVINVOINTIPALVELUT JA YHTEISKUNNALLINEN VAIKUTTAMINEN, 25 op

Kuvaus:
Opiskelija tuntee suomalaisen sosiaaliturva- ja hyvinvointipalvelujärjestelmän. Opiskelija ymmärtää hyvinvoinnin
moniulotteisuuden ja erilaiset mahdollisuudet toteuttaa hyvinvointipolitiikkaa ja tuottaa hyvinvointia. Opiskelija saa
valmiuksia toimia verkostoissa sekä moniammatillisessa yhteistyössä ja projekteissa.

Opiskelija osaa:
• tunnistaa yhteisötason ja yhteiskunnallisen tason muutoksia
• hahmottaa suomalaisen sosiaaliturvajärjestelmän kokonaisuuden sekä tuntee keskeisen palveluja ohjaavan
lainsäädännön ja palvelurakenteen
• ohjata erilaisia asiakasryhmiä palvelujen ja etuisuuksien käytössä
- toimia eri menetelmin yhteisöjen ja kansalaisten aseman vahvistamiseksi yhteiskunnassa
- tunnistaa hyvinvointiyrittäjyys osana hyvinvointipalvelujen tuottamista
• toimia moniammatillisissa työryhmissä ja - verkostoissa
• käyttää rakenteellisen sosiaalityön menetelmiä ja työmuotoja ja liittää ne yhteiskunnalliseen ja sosiaalieettiseen
viitekehykseen.
• hahmottaa sosiaalipolitiikan muutoksia EU:n integraatiokehityksessä sekä globalisaation tuomia haasteita
sosiaaliturvajärjestelmään ja asiakastyöhön

Sisältö:
Teemassa on keskeistä tunnistaa globaalia kehitystä ja hyvinvointiyhteiskunnan muutoksia sekä näiden vaikutuksia
hyvinvointipalvelujen tarpeeseen ja järjestämiseen. Teemassa paneudutaan sosiaalipolitiikan peruslähtökohtiin,
yhteiskunnalliseen muutokseen kansalaisten yhteisöjen ja yhteiskunnan näkökulmasta. Teemassa toimitaan erilaisin
menetelmin kansalaisten hyvinvoinnin vahvistamiseksi. Teema antaa perustiedot sosiaaliturvasta ja –oikeudesta
sekä yrittäjämäisistä hyvinvointipalveluista kuten järjestöt, yhdistykset ja yksityiset yritykset. Keskeistä on myös
verkostotyön ja moniammatillisen yhteistyön käsittely sekä kriittinen sosiaalialan ammattietiikka.

Osaamisen kehittyminen:
Teema sijoittuu opiskelijan ammatillisen kasvun vaiheeseen, jossa opiskelijan alan ydinosaaminen kehittyy ja
syvenee. Omien toiminnallisten valmiuksien käyttö kehittyy erilaisissa projekteissa ja yhteistyöverkostoissa.
Teemassa opiskelijan eettinen tietoisuus ja yhteiskuntavastuu vahvistuvat ja yhteiskunnallisten prosessien ja
rakenteiden merkitys syvenee. Globaalin kehityksen lainalaisuudet vahvistuvat ja hyvinvointipalvelujärjestelmän ja –
palveluiden kehittämisosaaminen vahvistuu.


V0048 Hyvinvointiyhteiskunnan muutokset, 5 op

Opiskelija osaa:
• tarkastella yhteiskunnallisia muutoksia hyvinvoinnin ja sosiaalialan työn näkökulmista
• hahmottaa suomalaisen sosiaalipalvelujärjestelmän kehityslinjoja
• ennakoida kansainvälisyyskehityksen vaikutuksia omalla ammattialallaan

Opintojakson sisältö:
• hyvinvointi, talous ja yhteiskuntapolitiikka
• suomalainen yhteiskunta ja sen muutokset sosiaalialan työn kehyksenä
• sosiaalipalvelujärjestelmä ja sen muutokset kansallisessa ja kansainvälisessä yhteydessä
• yhteiskuntatieteellinen tutkimus ja sosiaalialan työ

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksossa on keskeistä tunnistaa globaalia kehitystä ja hyvinvointiyhteiskunnan muutoksia sekä näiden
vaikutuksia hyvinvointipalvelujen tarpeeseen ja järjestämiseen. Opintojaksossa paneudutaan sosiaalipolitiikan
peruslähtökohtiin ja yhteiskunnalliseen muutokseen kansalaisten, yhteisöjen ja yhteiskunnan näkökulmasta.


V0049 Hyvinvoinnin tuottaminen, 10 op

Opiskelija osaa:
• hahmottaa sosiaalialan työhön liittyvän lainsäädännön ja hallinnon yleiset perusteet
• hahmottaa hyvinvoinnin tuottamiseen liittyvän palvelujärjestelmän ja sen toiminnan
• jäsentää hyvinvoinnin tuottamiseen liittyviä kehittämishaasteita alueellisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla
• tunnistaa ja nimetä hyvinvoinnin tuottamiseen liittyviä eettisiä kysymyksiä

Opintojakson sisältö:
• hyvinvointiyhteiskunnan arvopohja ja hyvinvointipalvelujen eettiset kysymykset
• sosiaalipalvelujärjestelmä ja vertailu kansainväliseen tilanteeseen
• palveluja määrittelevä ja säätelevä yleinen lainsäädäntö
• palvelujen tuottamisen hallinnolliset periaatteet ja mallit
• palvelujen kehittämishaasteet, innovaatiotoiminta ja hyvinvointiteknologia
• hyvinvointiyrittäjyys

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksossa käsitellään hyvinvoinnin moniulotteisuutta ja erilaisia mahdollisuuksia toteuttaa hyvinvointipolitiikkaa.


01280 Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja sosiaalietiikka, 10 op

Opiskelija osaa:
• hahmottaa sosiaalisia, yhteiskunnallisia ja globaaleja muutoksia
• analysoida huono-osaisuutta luovia ja ylläpitäviä yhteiskunnallisia ja globaaleja rakenteita ja prosesseja sekä
keinoja vaikuttaa niihin
• huomioida kestävän kehityksen näkökulman työssään ja toimia sen mukaisesti
• käynnistää arvokeskustelua, toimia aktivoijana erilaisissa organisaatioissa ja verkostoissa
• tunnistaa yhteiskunnalliseen kehitykseen ja hyvinvointipalvelujen moninaisuuteen liittyviä eettisiä kysymyksiä
• edistää tasa-arvoisuuden periaatteiden toteutumista sosiaalialan työssä
• edistää yhteiskuntavastuun toteutumista

Opintojakson sisältö:
• kansalaisvaikuttaminen ja tiedottaminen
• yhdyskunta-, alue- ja yhteisötyö
• sosiaalisten ongelmien rakentuminen ja rakenteellinen sosiaalityö sekä näiden globaalit ulottuvuudet
• yhteiskunnallinen ja poliittinen vaikuttaminen
• sosiaalietiikka, etiikan teoriat ja lähestymistavat
• oikeudenmukaisuus moraalisena ja eettisenä ilmiönä

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksossa käsitellään vaikuttajana toimimisen mahdollisuuksia eri sidosryhmissä ja erilaisia vaikuttamisen
keinoja ja välineitä. Opintojakso antaa valmiuksia edistää tasa-arvoisuuden ja yhteiskuntavastuun periaatteiden
toteutumista sosiaalialan työssä.
V017 LAPSEN JA PERHEEN HYVINVOINNIN VAHVISTAMINEN, 45 op

Kuvaus:
Opiskelija osaa vahvistaa lapsen, nuoren ja perheen hyvinvointia. Opiskelija osaa toimia lapsen ja nuoren
kasvattajana ja hyvinvoinnin edistäjänä sekä perheen voimaantumisen tukijana. Opiskelija osaa toimia
yhteistyökumppanina verkostoissa alueellisella tasolla ja tuntee lapsen ja perheen hyvinvoinnin vahvistamiseen
liittyvään kansallista ja kansainvälistä ammatillista keskustelua.

Opiskelija osaa:
• tunnistaa lasten, nuorten ja perheiden kanssa tehtävän työn ammatillisia vaatimuksia ja eettisiä lähtökohtia
• toimia kriittisesti reflektoivana ja jatkuvasti kehittyvänä lapsen kasvattajana, hoivaajana ja oppimisen ja kasvun
ohjaajana
• arvostaa ja voimauttaa perhettä sekä ymmärtää monikulttuurisen perheen erityiskysymyksiä
• suunnitella, arvioida ja toteuttaa lapsien, nuorten ja perheiden alueellista kehittämistoimintaa
• arvioida ja kehittää sosiaalisia ja kulttuurisia, uudenlaisia toimintamalleja lapsiperheiden hyvinvoinnin
näkökulmasta osana projektitoimintaa
• tunnistaa ja arvioida lapsi- ja perhetyön jatkuvaa kehittämistä ja tuntea siihen liittyvää kansainvälistä kehitystä
• toimia lapsen etua edistävänä asiantuntijana sekä arvioida ja kehittää jatkuvasti asiantuntijaosaamista

Sisältö:
Teema muodostaa osaamisen kokonaisuuden, jossa opiskelija toimii varhais- ja erityiskasvatuksen, perhetyön,
lastensuojelun ja nuorisotyön toimintaympäristöissä asiantuntijana ja aktiivisena kehittäjänä. Teemassa lapsi- ja
perhelähtöinen työskentely on keskeistä. Teeman työskentely tukee luovaa ja osallistavaa oppimista.

Osaamisen kehittyminen:
Teema sijoittuu ammatillisessa kasvussa ammatillisen osaamisen syventämisen vaiheeseen. Teemassa opiskelijan
eettinen tiedostaminen ja erilaisten näkökulmien huomioiminen työskentelyssä kasvaa sekä opiskelijan kyky
hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti kehittyy. Oma vastuunotto ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta
kehittyy.


V0050 Lapsilähtöinen työskentely ja vanhemmuuden vahvistaminen, 10 op

Opiskelija osaa:
• hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
• vahvistaa lasten, nuorten ja perheiden kulttuurisia ja sosiaalisia voimavaroja yhteisöissä ja yhteiskunnassa
• kehittää lapsi- ja perhelähtöisiä toimintaa systemaattisesti tietoa jäsentäen
• tunnistaa ja analysoida lapsen etuun liittyviä eettisiä ongelmia
• toimia alansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
• vahvistaa osaamistaan liittyen lasten, nuorten ja perheiden kulttuuristen ja sosiaalisten voimavarojen
tunnistamiseen yhteisöissä ja yhteiskunnassa

Opintojakson sisältö:
• perhelähtöinen työskentely ja vertaistuki
• vanhemmuuden tukemisen ja perhetyön menetelmät
• ennaltaehkäisevä lastensuojelutyö ja lapsen etu
• lastensuojelulainsäädäntö
• nuoren kasvun tukeminen ja syrjäytymisen ehkäisy
• lapsilähtöisyys kasvatuksessa ja kasvattajan rooli
• lapsilähtöisen ja kasvatuskumppanuuteen pohjautuvan kasvatuksen suunnittelu ja arvioinnin perusteet
varhaiskasvatuksessa
• Kuntoutussuunnitelma lapsen kehityksen tukena

Opintojakson kuvaus:
Opintojakson aikana aihetta lähestytään teoreettisesti jäsentäen ja kirjallisuuteen tutustuen. Opintojakson aikana
opiskelijan valmiudet arvioida ja kehittää toimintaa vahvistuvat. Teeman peruskäsitteet ja ilmiöt tulevat tutuksi.
Teemaan liittyvä työelämän yhteistyöverkoston kehittämis- ja projektityö tulee tutuksi.
V0051 Varhaiskasvatus, 10 op

Opiskelija osaa:
• soveltaa varhaiskasvatuksen teoreettisia perusteita ja palvelujärjestelmän lähtökohtia oman toimintansa perustana
• arvioida, ohjata ja tukea lapsen yksilöllistä ja yhteisöllistä kehitystä ja toimintaa, oppimista, tutkimista ja leikkimistä
• suunnitella, arvioida ja kehittää lasten kasvatus-, hoito-, ohjaus- ja kuntoutusmenetelmiä ja toimintaympäristöjä
perhe- ja lapsilähtöisesti
• ottaa huomioon erilaiset toimijat työskentelyssään ja ottaa vastuuta ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta
• soveltaa luovaa ongelmanratkaisua ja kehittää työtapojaan
• toimia monikulttuurisessa yhteistyössä

Opintojakson sisältö:
• Leikki ja tavoitteelliset toimintamenetelmät
• Varhaiskasvatuksen suunnittelu, arviointi ja kehittäminen
• Varhainen tuki ja oppimisvaikeudet

Opintojakson kuvaus:
Opintojakson aikana teemaa käsitellään työpajoissa eri menetelmin ja varhaiskasvatuksen ja
varhaiserityiskasvatuksen työorientaatioon ja menetelmiin tutustuen. Opiskelijan osaaminen kehittyy toiminnan
tasolla oppimisprojektia suunnitellen, toteuttaen ja arvioiden.

Edeltävät opinnot:
Lapsilähtöinen työskentely ja vanhemmuuden vahvistaminen 10 op tai vastaavat tiedot


V0052 Lastensuojelu, 10 op

Opiskelija osaa:
• arvioida perheen voimavaroja ja tuen tarpeita edistääkseen lapsen, nuoren ja perheen hyvinvointia
• soveltaa lastensuojelutyön teoreettisia perusteita, palvelujärjestelmiä ja lainsäädännöllistä taustaa oman työnsä
lähtökohtana
• arvioida lasten ja nuorten sosiaalisia ongelmia ja syrjäytymisen ehkäisyyn liittyviä toimintamuotoja sekä tunnistaa
kansainvälisen kehityksen vaikutusta
• tuntea menetelmiä ja soveltaa niitä käytännössä
• ottaa huomioon erilaiset toimijat työskentelyssään ja ottaa vastuuta ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta
• soveltaa luovaa ongelmanratkaisua ja kehittää työtapojaan
• toimia monikulttuurisessa yhteistyössä

Opintojakson sisältö:
• lastensuojelun prosessit, työmenetelmiä, niiden arviointi ja kehittäminen
• kuntouttava lastensuojelutyö
• nuoret lastensuojelun asiakkaina

Opintojakson kuvaus:
Opintojakson aikana teemaa käsitellään lastensuojelun ja nuorisotyön työorientaatioon ja menetelmiin tutustuen.
Opiskelijan osaaminen kehittyy toiminnan tasolla oppimisprojektia suunnitellen, toteuttaen ja arvioiden.

Edeltävät opinnot:
Lapsilähtöinen työskentely ja vanhemmuuden vahvistaminen –opintojakso tai vastaavat tiedot


V0053 Ammatillisten työmenetelmien harjoittelu, Lapsen ja perheen hyvinvoinnin vahvistaminen, 15 op

Opiskelija osaa:
• toimia ammatillisten toimintatapojen mukaisesti ja arvioida niitä suhteessa organisaation perustehtävään
• analysoida teoreettisesti perustellen käytännön ammattitoimintaa ja työtilanteita
• rakentaa empaattisen vuorovaikutussuhteen
• havaita eettisiä valintatilanteita ja etsiä ratkaisuja työyhteisön jäsenenä, asiakkaiden kanssa ja
yhteistyöverkostoissa
• arvioida itseään kehittyvänä ammattilaisena suhteessa ammattityön menetelmiin ja asiakastyön haasteisiin
• kehittää kansainvälisyys-ja monikulttuurisuusosaamistaan kansallisessa ja kansainvälisessä toimintaympäristössä
• teeman harjoittelun erityistavoitteena
• ohjata ja tukea lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia ja osallisuutta toimintaympäristön ja asiakkaiden tarpeet ja
voimavarat huomioon ottaen
• suunnitella ja arvioida toimintaympäristöä ja tavoitteellista toimintaa
• soveltaa ja kehittää luovasti lapsi- ja perhelähtöisiä työmenetelmiä yhteistyössä muiden asiantuntijoiden ja
asiakkaiden kanssa

Ammatillisen kasvun polku ja vuositeema:
 Opiskelija osaa
• tunnistaa ryhmän merkityksen osana oppimista ja jakaa oppimistaan ryhmässä
• tuntee sosiaalialan asiantuntijuuden ammatillisen osaamisen vaatimukset

Opintojakson sisältö:
• asiakastyön menetelmät
• tutkivan työotteen harjoittaminen

Ammatillisen kasvun polku ja vuositeema:
• ammatillinen kasvu ja ammatti-identiteetti

Opintojakson kuvaus:
Ammatillisen kasvun polku ja vuositeema
 Ammatillisen kasvun polun vuositeema on Alan ydinosaamisen kehittäminen ja se liittyy 2. vuonna Ammatillisten
menetelmien harjoitteluun. Ammatillisen kasvun opintojakso toteutetaan opettajatutoroinnin ja pienryhmäohjauksen
eli tutortapaamisten avulla.

Ammatillisten menetelmien harjoittelun harjoittelupaikaksi soveltuvat kaikki vaihtoehtoiseen teemaan soveltuvat alan
toimintaympäristöt opiskelijan omien tavoitteiden ja suuntautumisen mukaan. Opiskelija voi kehittää tähän teemaan
liittyvää kansainvälisyys-ja monikulttuurisuusosaamistaan suorittamalla harjoittelun ulkomailla. Lastentarhanopettaja
– pätevyyden saaminen edellyttää harjoittelua päiväkodissa 2. tai 3. harjoittelussa.

Edeltävät opinnot:
Asiakastyön harjoittelu
10 op vaihtoehtoisia syventäviä opintoja tai vastaavat tiedot


V018 LUOVUUS OSALLISUUDEN VAHVISTAJANA, 30 op

Kuvaus:
Opiskelija osaa hahmottaa luovuuden ja luovan toiminnan merkityksen yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan
hyvinvoinnin edistämisessä ja osaa edistää luovuuden arvoa inhimillisen kasvun ja osallisuuden vahvistajana.
Teeman työskentely tukee luovaa ja osallistavaa oppimista.

Opiskelija osaa:
• soveltaa eri ilmaisun muotoja ja hyödyntää niitä omassa luovassa prosessissaan osana ammatillista
kehittymistään ja asiakastyötä
• jäsentää ja hyödyntää luovuuden ulottuvuudet: olemisen tapa, ajattelun keino, moniaistinen kieli, vaikuttumisen
keino ja tutkimisen väline
• toimia ja vaikuttaa sosiokulttuurisena innostajana yhteisöjen hyvinvointia lisäävissä projekteissa yhteistyössä
muiden toimijoiden kanssa
• tutkia ja kehittää emotionaalista ja sosiaalista pääomaa yhteiskunnallisella tasolla taiteenkaltaisia toimintoja
hyödyntäen

Sisältö:
Opiskelija suorittaa kaksi 15 op:n laajuista kokonaisuutta neljästä vaihtoehdosta. Teeman kokonaisuudessa
pureudutaan luovuuden mahdollisuuksiin ja rajoihin yksilön, ryhmän, yhteisön ja yhteiskunnan näkökulmista
sosiaalialan viitekehyksessä. Teemassa syvennetään ymmärrystä ihmisen moniaistisesta olemisen tavasta ja
työskentelymuodoista ammattityössä. Kokonaisuudessa omaksutaan sosiokulttuurisen innostajan rooli toiminnan ja
teorian kautta. Jakson aikana osaaminen on draaman, liikkeen, kuvan ja musiikin kielen soveltamista alan työssä,
oman roolin ja ilmaisun tutkimista haasteellisissa tilanteissa, vaikeiden ja tärkeiden ilmiöiden näkyväksi tekemistä
moniarvoisessa asiakastyössä, asiakkaan osallisuuden vahvistamista ja uusien mahdollisuuksien sekä ratkaisujen
kehittämistä taiteenkaltaisen toiminnan ja sosiaalisen asiantuntijuuden välille. Teeman aiheita ovat osallisuus,
liittyminen ja syrjäytyminen yhteisössä, kulttuurinen identiteetti ja toiminnallisuus osana yhteisötyötä.

Osaamisen kehittyminen:
Teema sijoittuu ammatillisessa kasvussa ammatillisen osaamisen syventämisen vaiheeseen. Teemassa opiskelijan
eettinen tiedostaminen ja erilaisten näkökulmien huomioiminen työskentelyssä kasvaa sekä opiskelijan kyky
hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti kehittyy. Oma vastuunotto ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta
kehittyy.


V0054 Osallistava draama, 10 op

Opiskelija osaa:
• ottaa käyttöön valmiuksiaan draamallisessa toiminnassa ammatillisen osaamisen tukena ja kuntouttavana
välineenä sekä työn voimavarana.
• suunnitella, ohjata ja arvioida ryhmäprosesseja, joissa hyödynnetään draaman keinoja
• soveltaa draaman ja teatterin kieltä vaihtoehtona tutkia ja tehdä näkyväksi yhteisön erilaisia tärkeiksi ja vaikeiksi
koettuja kysymyksiä
• toimia draaman ja sosiaalialan työn innostajana, menetelmien kehittäjänä ja vaikuttajana sosiaalisen
asiantuntijuuden kentässä

Opintojakson sisältö:
• draaman ja teatterin keinot sekä tekemisen taidot sosiaalialan työssä
• oman ilmaisun kehittäminen
• draaman suuntaukset ja menetelmät sosiaalialan työssä
• draaman ohjaajan ja innostajan tehtävät
• teatteriksi ajatteleminen

Opintojakson kuvaus:
Jakson aikana perehdytään sosiaalialan ilmiöihin, asiakkuuteen, työn haasteisiin draaman keinoin ja draamaan sen
eri lajeihin. Jakson aikana osaaminen on draaman kielen vastuullista soveltamista alan työssä, oman roolin ja
ilmaisun tutkimista haasteellisissa tilanteissa, vaikeiden ja tärkeiden ilmiöiden näkyväksi tekemistä asiakastyössä.
Pääpaino on kokemuksellisessa oppimisessa ja sitoutumisessa ryhmän prosessiin.


V0055 Psyko- ja sosiodraama, 5 op

Opiskelija osaa:
• joitakin psyko- ja sosiodraaman keskeisiä tekniikoita ja teoreettista taustaa
• hahmottaa psyko – ja sosiodraaman mahdollisuudet sosiaalialan työssä
• hahmottaa draaman terapeuttisen ulottuvuuden
• toimia vastuullisesti sosiaalisen työn ja draamallisen toiminnan rajapinnoilla

Opintojakson sisältö:
• psyko- ja sosiodraaman teoria ja keskeiset käsitteet
• perustekniikat
• sosiometria ja eettiset kysymykset
• psykodraama terapiana

Opintojakson kuvaus:
Jakson aikana perehdytään sosiaalialan ilmiöihin, asiakkuuteen, työn haasteisiin draaman keinoin ja draamaan sen
eri lajeihin. Jakson aikana osaaminen on draaman kielen vastuullista soveltamista alan työssä, oman roolin ja
ilmaisun tutkimista haasteellisissa tilanteissa, vaikeiden ja tärkeiden ilmiöiden näkyväksi tekemistä asiakastyössä.
Pääpaino on kokemuksellisessa oppimisessa ja sitoutumisessa ryhmän prosessiin.


V0056 Kuvallinen ilmaisu, 10 op

Opiskelija osaa:
• ottaa käyttöön valmiuksiaan kuvallisessa toiminnassa ammatillisen osaamisen tukena ja kuntouttavana välineenä
sekä työn voimavarana
• suunnitella, ohjata ja arvioida ryhmäprosesseja, joissa hyödynnetään luovan toiminnan keinoja
• toimia taiteenkaltaisten toimintojen ja sosiaalialan työn menetelmien kehittäjänä ja vaikuttajana sosiaalisen
asiantuntijuuden kentässä
• tunnistaa ja vaikuttaa luovuuden ehtoihin ja puitteisiin luovan yhteisön ja luovan hyvinvointiyhteiskunnan
kehittymiseksi

Opintojakson sisältö:
• kuvan keinot sekä tekemisen taidot sosiaalialan työssä
• oman ilmaisun kehittäminen
• kuvallisen ilmaisun ohjaajan tehtävät
• visuaalisten kokemusten merkitys yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan hyvinvoinnin edistämisessä
• katsomisen tavat ja nähdyksi tuleminen

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija syventää teorian ja tekemisen kautta käsitystään kuvallisen ilmaisun mahdollisuuksista sosiaalialan
työssä. Opintojaksolla opiskelija etsii omia kuvallisia ilmaisukeinoja tekemällä ja havainnoimalla ja löytää kuvan
mahdollisuudet ja rajat asiakastyössä. Opiskelija toimii kuvallisen prosessin ohjaajana ja ymmärtää
suunnitelmallisuuden, tavoitteellisuuden ja reflektoinnin merkityksen yksilön, ryhmän ja yhteisön kanssa
työskenneltäessä.


V0057 Yhteisötaide ja kuvan terapeuttisuus, 5 op

Opiskelija osaa:
• kohdata erityisen tuen tarpeessa olevia henkilöitä, joilla on jokin pitkäaikaissairaus, vamma tai muu liikunnallinen,
psyykkinen, sosiaalinen erityisvaikeus
• ohjata, soveltaa kuvallista toimintaa ja avustaa erityisen tuen tarpeessa olevia henkilöitä
• soveltaa kuvan terapeuttista, kuntouttavaa ulottuvuutta
• soveltaa kuvan kieltä vaihtoehtona tutkia ja tehdä näkyväksi yhteisön erilaisia tärkeiksi ja vaikeiksi koettuja
kysymyksiä

Opintojakson sisältö:
• yhteisö- ja ympäristötaide
• terapeuttinen ulottuvuus kuvallisessa toiminnassa

Opintojakson kuvaus:
Opintojakson aikana opiskelija saa työpajaopetuksen puitteissa omakohtaisen kokemuksen kuvan terapeuttisista
mahdollisuuksista. Kuvan terapeuttiseen ulottuvuuteen perehdytään kirjallisuuden ja kirjoittamisen kautta. Alan
työympäristöissä ja hankkeissa toteutetaan pienoisprojekteja, jotka antavat opiskelijalle valmiuksia toimia kuvallisen
toiminnan ohjaajana yhteisön tarpeita kuunnellen.


V0058 Soveltava liikunta ja tanssi, 10 op

Opiskelija osaa:
• ottaa käyttöön valmiuksiaan liikunnallisessa toiminnassa ammatillisen osaamisen tukena ja kuntouttavana
välineenä sekä työn voimavarana.
• suunnitella, ohjata ja arvioida ryhmäprosesseja, joissa hyödynnetään liikunnan ja tanssin keinoja
• luoda ja kehittää olemassa olevan tiedon pohjalta omaa näkemystä liikunnasta ja tanssista sekä niiden
soveltamismahdollisuuksista, erityismetodeista alan työssä
• toimia sosiaalialan työn, liikunnan ja tanssin innostajana, menetelmien kehittäjänä ja vaikuttajana sosiaalisen
asiantuntijuuden kentässä

Opintojakson sisältö:
• liikunnan keinot ja tekemisen taidot sosiaalialan työssä
• ruumiillisten kokemusten sekä liikkumisen merkitys yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan hyvinvoinnin ja terveyden
edistämisessä
• liikunnan ja tanssin yhteisöllisyys ja sosiaalinen pääoma
• ulkona ja syrjässä: ympäristötaide, retkeily, ulkoilu, seikkailu

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksolla perehdytään sosiaalialan työn ja liikunnan sekä tanssin yhdistämisen prosessiin, sen
mahdollisuuksiin ja rajoihin. Jaksolla korostuu erityisesti asiakkaan osallisuuden vahvistaminen ja vuorovaikutuksen
tukeminen sekä uusien mahdollisuuksien sekä ratkaisujen kehittäminen liikunnallisen toiminnan ja sosiaalisen
asiantuntijuuden välille. Pääpaino on kokemuksellisessa oppimisessa ja sitoutumisessa ryhmän prosessiin.


V0059 Liikunnan ja tanssin erityismetodit, 5 op

Opiskelija osaa:
• hahmottaa ihmisen kokonaisvaltaisen olemisen, mielen ja kehon yhteyden sekä yhteisöön liittymisen tarpeet,
liittymisen esteet, liittymisen tukemisen muodot
• kohdata erityisen tuen tarpeessa olevia henkilöitä, joilla on jokin pitkäaikaissairaus, vamma tai muu liikunnallinen,
psyykkinen, sosiaalinen erityisvaikeus
• ohjata, soveltaa liikuntaa ja avustaa erityisen tuen tarpeessa olevia henkilöitä
• soveltaa liikunnan ja tanssin terapeuttista, kuntouttavaa ulottuvuutta

Opintojakson sisältö:
• sosiaalis-emotionaaliset ja liikunnalliset erityistarpeet, ilmeneminen, taustatekijät, haasteiden arviointi ja tukeminen
• apuvälineet ja niiden käyttäminen liikunnassa ja liikkumisessa
• Sherbornen vuorovaikutusliikunta, psykomotoriikka ja muita erityismetodeja
• liike- ja tanssiterapian metodit

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksolla perehdytään sosiaalialan työn ja liikunnan sekä tanssin yhdistämisen prosessiin, sen
mahdollisuuksiin ja rajoihin. Jaksolla korostuu erityisesti asiakkaan osallisuuden vahvistaminen ja vuorovaikutuksen
tukeminen sekä uusien mahdollisuuksien sekä ratkaisujen kehittäminen liikunnallisen toiminnan ja sosiaalisen
asiantuntijuuden välille. Pääpaino on kokemuksellisessa oppimisessa ja sitoutumisessa ryhmän prosessiin.


V0060 Osallistava musiikki, 10 op

Opiskelija osaa:
• ottaa käyttöön omia valmiuksiaan musiikillisessa toiminnassa sekä ammatillisen osaamisen tukena että työn
voimavarana
• suunnitella, ohjata ja arvioida ryhmäprosesseja, joissa hyödynnetään musiikin keinoja
• soveltaa musiikkia asiakastyössä tukien yksilön ja ryhmän toimintaa
• toimia musiikkitoiminnan kehittäjänä ja vaikuttajana sosiaalisen asiantuntijuuden kentässä
• vaikuttaa luovuuden ehtoihin ja puitteisiin luovan yhteisön ja luovan hyvinvointiyhteiskunnan kehittymiseksi

Opintojakson sisältö:
• musiikin merkitys ja rooli sosiaalialan työssä ja hyvinvointiyhteiskunnassa
• oman musiikillisen ilmaisun kehittäminen
• ohjaajuus musiikkitoiminnassa
• musiikin työtavat ja elementit sekä menetelmät sosiaalialan työssä

Opintojakson kuvaus:
Jaksolla tutustutaan oman tekemisen kautta musiikin työtapoihin ja elementteihin kasvatuksen ja kuntoutuksen
näkökulmasta sekä tutkitaan ja kehitetään omaa työskentelyä toiminnan ja teorian tasolla. Jakson aikana kehitetään
omaa ohjaajan roolia sekä valmiuksia musiikkitoiminnan suunnitteluun, ohjaamiseen ja arviointiin. Jakson aikana
syvennetään omien kokemusten ja teorian pohjalta omaa näkemystä musiikin käyttömahdollisuuksista sosiaalialan
työssä. Musiikin soveltamista asiakastyöhön harjoitellaan erilaisten asiakastyön projektien kautta.


V0061 Musiikin terapeuttinen käyttö, 5 op

Opiskelija osaa:
• soveltaa ja käyttää musiikkia terapeuttisesti asiakkaan hyvinvoinnin tukena
• hyödyntää omia musiikillisia voimavarojaan asiakastyössä ja oman työhyvinvoinnin tukena
• hahmottaa musiikkiterapian merkityksen ja mahdollisuudet terveyden edistäjänä

Opintojakson sisältö:
• terapeuttinen ulottuvuus musiikissa
• musiikki ilmiönä
• musiikin terapeuttiset mahdollisuudet asiakastyössä
• musiikkiterapian menetelmiä
• musiikki voimavarana

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksolla tutustutaan musiikin terapeuttisiin mahdollisuuksiin omien kokemusten, käytännön esimerkkien ja
teorian kautta. Jakson aikana perehdytään erilaisiin musiikkiterapian menetelmiin ja työtapoihin sekä pohditaan
musiikin merkitystä eri asiakasryhmien sekä yksilön ja ryhmän hyvinvoinnin näkökulmasta. Opintojakson aikana
aihetta lähestytään työpajojen, luentojen ja kirjallisten tehtävien kautta.


V0062 Ammatillisten työmenetelmien harjoittelu, Luovuus osallisuuden vahvistajana, 15 op

Opiskelija osaa:
• toimia ammatillisten toimintatapojen mukaisesti ja arvioida niitä suhteessa organisaation perustehtävään
• analysoida teoreettisesti perustellen käytännön ammattitoimintaa ja työtilanteita
• rakentaa empaattisen vuorovaikutussuhteen
• havaita eettisiä valintatilanteita ja etsiä ratkaisuja työyhteisön jäsenenä, asiakkaiden kanssa ja
yhteistyöverkostoissa
• arvioida itseään kehittyvänä ammattilaisena suhteessa ammattityön menetelmiin ja asiakastyön haasteisiin
• kehittää kansainvälisyys-ja monikulttuurisuusosaamistaan kansallisessa ja kansainvälisessä toimintaympäristössä
• teeman harjoittelun erityistavoitteena:
• hyödyntää luovia toimintoja osana asiakastyötä
• rakentaa tavoitteellisesti vuorovaikutussuhteita hyödyntäen luovia toimintoja

Ammatillisen kasvun polku ja vuositeema:
Opiskelija osaa:
• tunnistaa ryhmän merkityksen osana oppimista ja jakaa oppimistaan ryhmässä
• tuntee sosiaalialan asiantuntijuuden ammatillisen osaamisen vaatimukset

Opintojakson sisältö:
• asiakastyön menetelmät
• tutkivan työotteen harjoittaminen

Ammatillisen kasvun polku ja vuositeema:
• ammatillinen kasvu ja ammatti-identiteetti

Opintojakson kuvaus:
Ammatillisten menetelmien harjoittelun harjoittelupaikaksi soveltuvat kaikki vaihtoehtoiseen teemaan soveltuvat alan
toimintaympäristöt opiskelijan omien tavoitteiden ja suuntautumisen mukaan. Opiskelija voi kehittää tähän teemaan
liittyvää kansainvälisyys-ja monikulttuurisuusosaamistaan suorittamalla harjoittelu ulkomailla. Lastentarhanopettaja
– pätevyyden saaminen edellyttää harjoittelua päiväkodissa 2. tai 3. harjoittelussa.

Ammatillisen kasvun polku ja vuositeema
Ammatillisen kasvun polun vuositeema on Alan ydinosaamisen kehittäminen ja se liittyy 2. vuonna Ammatillisten
menetelmien harjoitteluun. Ammatillisen kasvun opintojakso toteutetaan opettajatutoroinnin ja pienryhmäohjauksen
eli tutortapaamisten avulla.

Edeltävät opinnot:
Asiakastyön harjoittelu
10 op vaihtoehtoisia syventäviä opintoja tai vastaavat tiedot
Asiakastyön harjoittelu - opintojakso sekä vähintään 10 op vaihtoehtoisia syventäviä opintoja tai vastaavat tiedot.
V019 MARGINALISAATIO JA OSALLISUUS, 45 op

Kuvaus:
Opiskelija osaa hyödyntää ja arvioida kriittisesti teoreettisia lähtökohtia ja käsitteitä ymmärtääkseen
marginalisaatioon ja osallisuuteen liittyviä ilmiöitä ja prosesseja. Opiskelija osaa toimia aikuissosiaalityössä
asiakaslähtöisesti osallisuutta vahvistaen. Teeman työskentely tukee luovaa ja osallistavaa oppimista.

Opiskelija osaa:
• hahmottaa sosiaalisten ongelmien ja syrjäyttävien prosessien yhteiskunnallisen, yhteisöllisen ja yksilöllisen
luonteen ja merkityksen
• tukea erilaisten ja moniarvoisten asiakasryhmien osallisuutta ja ihmisoikeuksien toteutumista asiakkaan arjessa
• kuvata aikuissosiaalityön keskeiset työmuodot ja menetelmät
• reflektoida omaa suhtautumistaan syrjäytymiseen ja marginalisaatioon
toimia asiakkaan verkostoja ja vertaistukea vahvistaen

Sisältö:
Teema sijoittuu ammatillisen kasvun osaamisen syventävään vaiheeseen. Teeman opintojaksot keskittyvät
marginalisaatioon, syrjäytymiseen ja osallisuuteen. Osaaminen ilmenee keskeisten osallisuutta tukevien käsitteiden
ja menetelmien hallintana ja kykynä toimia moniammatillisten tiimien, verkostojen ja yhteisöjen jäsenenä
aikuissosiaalityössä.

Teeman opintojaksoissa keskitytään teeman kannalta keskeisiin sosiaalityön lähtökohtiin ja menetelmiin. Opiskelija
voi halutessaan syventää osaamistaan kirjallisuuden ja harjoittelun kautta valitsemansa asiakasryhmän
erityisproblematiikkaan.
Eri toimipisteissä teeman painotukset, sisällöt ja toteutustavat vaihtelevat.

Osaamisen kehittyminen:
Teema sijoittuu ammatillisessa kasvussa ammatillisen osaamisen syventämisen vaiheeseen. Teemassa opiskelijan
eettinen tiedostaminen ja erilaisten näkökulmien huomioiminen työskentelyssä kasvaa sekä opiskelijan kyky
hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti kehittyy. Oma vastuunotto ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta
kehittyy.


V0063 Marginalisaatio ja syrjäytyminen, 10 op

Opiskelija osaa:
• hahmottaa sosiaalisten ongelmien ja syrjäyttävien prosessien yhteiskunnallisen, yhteisöllisen ja yksilöllisen
luonteen ja merkityksen
• tunnistaa ja analysoida marginalisaatiota ylläpitäviä ja ehkäiseviä tekijöitä

Opintojakson sisältö:
• köyhyys, syrjäytyminen ja marginalisaatio
• sosiaalisten ongelmien yksilölliset, yhteisölliset ja yhteiskunnalliset tulkintakehykset
• kansalliset ja kansainväliset kehittämisohjelmat

Opintojakson kuvaus:
Opintojakson toteutuksessa voivat painottua:
-köyhyys,huono-osaisuus,syrjäytyminen ja marginalisaatio -käsitteet ja niihin liittyvät yhteiskunnalliset prosessit
-sosiaaliset ongelmat eri tasoilla
-verkostoituminen marginalisaatiokysymyksissä toimivien vapaaehtoistyöntekijöiden,kansalaisyhteiskuntatoimijoiden
ja palvelujen tarjoajien kanssa
-verkostoituminen em. kysymyksiin liittyvien tutkija- ja asiantuntijaverkostojen kanssa


V0064 Marginalisaation erityiskysymykset, 10 op

Opiskelija osaa:
• perehtyä ja toimia valitsemallaan osaamisalueella osallisuutta vahvistaen ja asiakkaan kuntoutumista edistäen
• ohjata asiakasta yleisiin ja erityispalveluihin
Opintojakson sisältö:
• osaamisalueen palvelujärjestelmien, verkostojen ja työmenetelmien tunteminen
• yleis- ja erityispalvelujärjestelmät ja palveluohjaus

Opintojakson kuvaus:
Opintojakson toteutuksissa voi painottua
• huono-osaisuus, köyhyys, työttömyys, asunnottomuus sekä niihin vaikuttaminen
• päihde- ja mielenterveysongelmat sekä päihde-, kriisi-, mielenterveys- ja kriminaalityö
• seksuaalivähemmistöt
• sukupuolisensitiivinen sosiaalityö, mies- ja naiserityinen työ
• sosiaaligerontologinen työ
• vammaisuus ja vammaistyö
• etniset vähemmistöt ja monikulttuurinen sosiaalityö

Edeltävät opinnot:
Marginalisaatio ja syrjäytyminen 10 op – tai vastaavat opinnot


V0065 Osallisuuden vahvistaminen, 10 op

Opiskelija osaa:
• kohdata arvostavasti erilaisia aikuissosiaalityön asiakkaita ja asiakasryhmiä sekä työskennellä heidän kanssaan
ammatillisia menetelmiä hyödyntäen
• suunnitella ja toteuttaa osallisuutta vahvistavia toimintoja

Opintojakson sisältö:
• aktivoiva, kuntouttava työote
• aikuissosiaalityö eri toimintaympäristöissä
• syrjäytymiseen vaikuttaminen ja osallisuuden vahvistaminen eri toimijakentillä
• osallistavan ja ennaltaehkäisevän työn menetelmät ja työmuodot, työn vaikuttavuus ja arviointi

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksolla perehdytään aikuissosiaalityön työorientaatioon ja teeman eri toimintaympäristöjen työmuotoihin.
Keskeisenä näkökulmana on osallistavien menetelmien edistäminen asiakastyössä. Opintojaksolla voidaan
vuosittain painottaa eri aihealueita.

Edeltävät opinnot:
Marginalisaatio ja syrjäytyminen 10 op –tai vastaavat opinnot


V0066 Ammatillisten työmenetelmien harjoittelu, Marginalisaatio ja osallisuus, 15 op

Opiskelija osaa:
• toimia ammatillisten toimintatapojen mukaisesti ja arvioida niitä suhteessa organisaation perustehtävään
• analysoida teoreettisesti perustellen käytännön ammattitoimintaa ja työtilanteita
• rakentaa empaattisen vuorovaikutussuhteen
• havaita eettisiä valintatilanteita ja etsiä ratkaisuja työyhteisön jäsenenä, asiakkaiden kanssa ja
yhteistyöverkostoissa
• arvioida itseään kehittyvänä ammattilaisena suhteessa ammattityön menetelmiin ja asiakastyön haasteisiin
• kehittää kansainvälisyys-ja monikulttuurisuusosaamistaan kansallisessa ja kansainvälisessä toimintaympäristössä
• teeman harjoittelun erityistavoitteena
• jäsentää sosiaalisten ongelmien ja syrjäyttävien prosessien yhteiskunnallisen luonteen ja merkityksen ihmisten
elämässä
• tukea marginaalissa olevien asiakkaiden osallisuutta, ihmisoikeuksien ja sosiaalisten oikeuksien toteutumista
ammatillisin työmenetelmin
• reflektoida omia näkemyksiä ja toimintaa suhteessa syrjäytymiseen ja marginalisaatioon liittyviin kysymyksiin


Ammatillisen kasvun polku ja vuositeema:
Opiskelija osaa
· tunnistaa ryhmän merkityksen osana oppimista ja jakaa oppimistaan ryhmässä
· tuntee sosiaalialan asiantuntijuuden ammatillisen osaamisen vaatimukset


Opintojakson sisältö:
• asiakastyön menetelmät
• tutkivan työotteen harjoittaminen

Ammatillisen kasvun polku ja vuositeema:
ammatillinen kasvu ja ammatti-identiteetti

Opintojakson kuvaus:
Ammatillisten menetelmien harjoittelun harjoittelupaikaksi soveltuvat kaikki vaihtoehtoiseen teemaan soveltuvat alan
toimintaympäristöt opiskelijan omien tavoitteiden ja suuntautumisen mukaan. Opiskelija voi kehittää tähän teemaan
liittyvää kansainvälisyys-ja monikulttuurisuusosaamistaan suorittamalla harjoittelu ulkomailla.

Ammatillisen kasvun polku ja vuositeema
Ammatillisen kasvun polun vuositeema on Alan ydinosaamisen kehittäminen ja se liittyy 2. vuonna Ammatillisten
menetelmien harjoitteluun. Ammatillisen kasvun opintojakso toteutetaan opettajatutoroinnin ja pienryhmäohjauksen
eli tutortapaamisten avulla.

Edeltävät opinnot:
Asiakastyön harjoittelu
10 op vaihtoehtoisia syventäviä opintoja tai vastaavat tiedot


V020 SENIORIEN JA VANHUSTEN HYVINVOINNIN VAHVISTAMINEN, 45 op

Kuvaus:
Opiskelija osaa hyödyntää ja arvioida seniori- ja vanhustyön teoreettisia lähtökohtia ja käsitteitä ymmärtääkseen
ikääntymisen prosesseja ja toimiakseen asiakaslähtöisesti ja luovasti palveluprosesseja kehittäen. Osaamisen
keskeisinä lähtökohtina ovat gerontologinen sosiaalityö ja sosiokulttuurinen seniori- ja vanhustyö. Teeman
työskentely tukee luovaa ja osallistavaa oppimista.

Opiskelija osaa:
• suunnitella, kehittää ja arvioida sosiaalialan asiantuntijana senioreiden ja vanhusten hyvinvointia vahvistavia
työmuotoja
• kriittisesti reflektoiden tukea senioreiden ja vanhusten arjen sujuvuutta, sosiaalisia verkostoja sekä yhteisöllisyyttä
ja vertaistukea
• tunnistaa ikääntymiseen liittyviä keskeisiä terveysongelmia sekä tukea ja edistää ikääntyneiden voimavaroja ja
toimintakykyä
• kehittää eettistä herkkyyttään tarkastella, argumentoida ja toimia seniori- ja vanhustyön moraalisissa kysymyksissä
• koordinoida vanhusasiakkaan palveluja ja varmistaa saumattomien palveluprosessien etenemisen
• toimia senioreiden ja vanhusten etua edistävänä asiantuntijana haasteellisissa elämäntilanteissa osana
moniammatillista verkostoa
• vaikuttaa yhteiskunnallisesti senioreiden ja vanhusten elinoloihin, asuinympäristöön ja palvelujärjestelmään niin,
että ne tukevat vanhusten elämänlaatua ja osallisuutta
• kehittää vanhustyötä ja -politiikkaa kansallisten ja kansainvälisten muutosten viitekehyksessä

Sisältö:
Osaaminen on vanhus-, seniori- ja omaislähtöistä kokonaisvaltaista palvelujen ja palveluprosessien asiantuntijuutta.
Osaamisen keskeisinä lähtökohtina ovat gerontologinen sosiaalityö ja sosiokulttuurinen seniori- ja vanhustyö.
Opiskelijan toiminta perustuu holistiseen ihmiskäsitykseen ja sosiaali- ja terveysalan eettisiin periaatteisiin.
Opiskelija osaa toimia alansa asiantuntijana innovatiivisesti ja hallitsee erilaisia vaikuttamisen ja välineitä sekä
tuntee myös alan monikulttuurista ja kansainvälistä ulottuvuutta.
Seniori- ja vanhustyössä vaadittava erikoisosaaminen koostuu ikääntymisprosessien, vanhuuden elämänvaiheiden,
ikääntyneiden terveysongelmien sekä toimintakyvyn edistämisen, vanhustyön työmenetelmien ja
toimintaympäristöjen sekä vanhusten etuus- ja palvelujärjestelmän tuntemisesta. Erikoisosaaminen perustuu
gerontologian ja etenkin sosiaaligerontologian hallintaan.
Osaamisen kehittyminen:
Teema sijoittuu ammatillisessa kasvussa ammatillisen osaamisen syventämisen vaiheeseen. Teemassa opiskelijan
eettinen tiedostaminen ja erilaisten näkökulmien huomioiminen työskentelyssä kasvaa sekä opiskelijan kyky
hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti kehittyy. Oma vastuunotto ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta
kehittyy.


V0067 Ikääntynyt yksilönä ja yhteisössä, 10 op

Opiskelija osaa:
• tunnistaa ja arvioida ikääntymistä yksilöllisenä, yhteisöllisenä ja sosiokulttuurisena ilmiönä
• työstää omaa suhdettaan ikääntymiseen, senioreihin ja vanhuksiin
• kohdata seniorin ja vanhuksen yksilönä sekä ryhmässä ja yhteisön täysivaltaisena jäsenenä
• tunnistaa ikääntymiseen liittyviä keskeisiä terveysongelmia sekä tukea ja edistää ikääntyneiden voimavaroja ja
toimintakykyä

Opintojakson sisältö:
• holistinen ihmiskäsitys gerontologisen vanhustyön ytimenä
• vanhuus ja vanheneminen
• kodin ja ympäristön kulttuurinen merkitys seniori- ja vanhustyössä
• ikääntyminen ja sen kulttuuriset ja yhteiskunnalliset merkitykset, ympäristö sekä yhteisöllisyys
• ikääntyneiden toimintakyky, keskeiset terveysongelmat ja niiden ennalta ehkäisy
• seniorit ja vanhukset yhteiskunnan voimavarana ja yhteisön jäseninä

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksossa keskitytään vanhenemisen ilmiöihin, ikääntymisen kulttuurisiin ja yhteiskunnallisiin merkityksiin sekä
ikääntyneiden toimintakykyyn ja terveysongelmien preventioon. Osa opintojaksosta toteutuu hankkeissa.


V0068 Gerontologinen sosiaalipalvelutyö, 10 op

Opiskelija osaa:
• soveltaa kansallista ikäpolitiikkaa ja lainsäädäntöä seniori- ja vanhustyössä sekä tunnistaa seniori- ja vanhustyön
monikulttuurisia ja kansainvälisiä ulottuvuuksia
• toimia senioreiden ja vanhusten palvelujärjestelmässä ja tietää seniori- ja vanhustyön toimijat sekä työmuodot
• toimia sosiaalialan asiantuntijana seniori- ja vanhustyön moninaisissa tehtävissä
• toimia seniori- ja vanhustyön tutkimus-, kehittämis-, arviointi- ja vaikuttamistehtävissä

Opintojakson sisältö:
• Ikäpolitiikka ja keskeinen lainsäädäntö
• Palvelujärjestelmä ja toimijat
• Gerontologinen sosiaalipalvelutyö
• Seniori- ja vanhustyön tutkimus-, kehittämis-, arviointi- ja vaikuttamistoiminta
• Seniori- ja vanhustyön erityiskysymykset (esim. vanhusten kaltoinkohtelu, päihde- ja mielenterveysongelmat sekä
geroteknologia)

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksossa keskitytään ikäpolitiikkaan ja palvelujärjestelmään sekä seniori- ja vanhustyön tutkimus-, kehittämis-
ja vaikuttamistoimintaan sekä erityiskysymyksiin. Osa opintojaksosta toteutuu hankkeissa.

Edeltävät opinnot:
Ikääntyvä yksilönä ja yhteisössä - opintojakso tai vastaavat tiedot.


01281 Seniori- ja vanhustyön menetelmät, 10 op

Opiskelija osaa:
• osaa asettaa työnsä perustaksi ikääntyneen asiakkaan sen hetkisen elämäntilanteen huomioiden hänen
elämänhistoriansa, tarpeensa, voimavaransa ja sosiaalisen kontekstinsa
• soveltaa ja käyttää työssään sosiokulttuurisia sekä muita voimaannuttavia ja osallistavia sekä kuntouttavia
menetelmiä eri kulttuurit huomioiden
• toimia osana seniori- ja vanhustyön moniammatillista tiimiä ja erilaisissa sosiaalisissa verkostoissa
• toimia seniori- ja vanhustyön tutkimus-, kehittämis- ja arviointitehtävissä

Opintojakson sisältö:
• moniammatillisuus ja verkostotyö, gerontologinen sosiaalityö
• sosiokulttuurinen osaaminen ja luovat menetelmät
• gerontologinen kuntoutus ja sen menetelmät
• seniori- ja vanhustyön tutkimus-, kehittämis- ja arviointitoiminta

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksossa perehdytään seniori- ja vanhustyön osallistaviin, yhteisöllisyyttä ja toimintakykyä tukeviin yksilö- ja
ryhmämenetelmiin sekä verkosto- ja kehittämistyöhön. Osa opintojaksosta toteutuu hankkeissa.

Edeltävät opinnot:
Ikääntyvä yksilönä ja yhteisössä - opintojakso tai vastaavat tiedot.


V0069 Seniorien ja vanhustyön hyvinvoinnin vahvistaminen, harjoittelu, 15 op

Opiskelija osaa:
• toimia ammatillisten toimintatapojen mukaisesti ja arvioida niitä suhteessa organisaation perustehtävään
• analysoida teoreettisesti perustellen käytännön ammattitoimintaa ja työtilanteita
• rakentaa empaattisen vuorovaikutussuhteen
• havaita eettisiä valintatilanteita ja etsiä ratkaisuja työyhteisön jäsenenä, asiakkaiden kanssa ja
yhteistyöverkostoissa
• arvioida itseään kehittyvänä ammattilaisena suhteessa ammattityön menetelmiin ja asiakastyön haasteisiin
• kehittää kansainvälisyys-ja monikulttuurisuusosaamistaan kansallisessa ja kansainvälisessä toimintaympäristössä
• teeman harjoittelun erityistavoitteena:
• jäsentää ikääntymisen moniulotteisuutta sekä ikääntymispolitiikan eri tasoja ja niiden vaikutuksia yksilöön
• arvioida kriittisesti itseään kehittyvänä vanhustyön ammattilaisena suhteessa ammattityön menetelmiin ja
asiakastyön haasteisiin

Ammatillisen kasvun polku ja vuositeema:

Opiskelija osaa
• tunnistaa ryhmän merkityksen osana oppimista ja jakaa oppimistaan ryhmässä
• tuntee sosiaalialan asiantuntijuuden ammatillisen osaamisen vaatimukset

Opintojakson sisältö:
• asiakastyön menetelmät
• tutkivan työotteen harjoittaminen

Ammatillisen kasvun polku ja vuositeema:
• ammatillinen kasvu ja ammatti-identiteetti

Opintojakson kuvaus:
Ammatillisten menetelmien harjoittelun harjoittelupaikaksi soveltuvat kaikki vaihtoehtoiseen teemaan soveltuvat alan
toimintaympäristöt opiskelijan omien tavoitteiden ja suuntautumisen mukaan. Opiskelija voi kehittää tähän teemaan
liittyvää kansainvälisyys-ja monikulttuurisuusosaamistaan suorittamalla harjoittelu ulkomailla.

Ammatillisen kasvun polku ja vuositeema
Ammatillisen kasvun polun vuositeema on Alan ydinosaamisen kehittäminen ja se liittyy 2. vuonna Ammatillisten
menetelmien harjoitteluun. Ammatillisen kasvun opintojakso toteutetaan opettajatutoroinnin ja pienryhmäohjauksen
eli tutortapaamisten avulla.

Edeltävät opinnot:
Asiakastyön harjoittelu
10 op vaihtoehtoisia syventäviä opintoja tai vastaavat tiedot
V021 SOSIAALIALAN TYÖN JOHTAMINEN JA KEHITTÄMINEN, 60 op

Kuvaus:
'

Opiskelija osaa:
• käyttää ja soveltaa tutkimus- ja kehittämistyön menetelmiä
• kehittää tutkimuksellisesti työelämää tuottamalla uusia ratkaisuja tuotteina, toimintamalleina tai työkulttuurina
• toimia vastuullisena työyhteisöjen ja verkostojen jäsenenä, johtajana ja kehittäjänä
• toimia tavoitteellisesti ryhmän jäsenenä
• hahmottaa monikulttuuristen ja kansainvälisten työyhteisöiden ja verkostojen toimintaa

Sisältö:
Teemassa korostuu tutkimus- ja kehittämistoiminnan oppiminen sekä työyhteisössä toimiminen. Johtaminen ja
ryhmässä toimiminen ovat keskeinen osa teemaa.

Teemaan sisältyvä opinnäytetyö on osa ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyötä. Se syventää opiskelijan
ammatillista kehittymistä ja palvelee työelämää ja aluekehitystä sekä luo pohjaa myös kansainväliselle yhteistyölle.
Opinnäytetyö kehittää työtä ja työelämän käytänteitä ja voi tuottaa merkityksellisiä innovaatioita. Siinä painottuu
vuorovaikutus työelämän kanssa sekä tutkiva ja kehittävä työote. Opinnäytetöiden raporteissa korostuu
tavoitteellisen toiminnan ja sen tulosten kuvaaminen sekä teoreettinen että tutkimuksellinen analysointi.
Opinnäytetyöt sisältävät työelämää kuvailevaa ja selittävää uutta tietoa. Opiskelija rohkaistaan tekemään
opinnäytetyönsä myös monikulttuurisissa ja kansainvälisissä hankkeisa. Opintojakso sisältää kypsyysnäytteen.
Kypsyysnäytteessä opiskelija osoittaa aihealueen hallintaa sekä hyvää kirjallista ilmaisutaitoa.

Osaamisen kehittyminen:
Teema sijoittuu ammatillisen kasvun vaiheeseen, jossa työelämän kehittämisen ja uudistamisen valmiudet
vahvistuvat. Teemassa korostuu kehittämis- ja johtamisvalmiuksien kehittyminen ja ammattiosaamisen
syventyminen. Teema kytkeytyy opiskelijan valitsemaan syventävään teemaan ja paikallisyksikön tutkimus- ja
kehittämistyön linjoihin.


V0070 Tutkimus- ja kehittämistoiminta, 5 op

Opiskelija osaa:
• hahmottaa tutkimus-ja kehittämistoiminnan merkityksen sosiaalialalla
• tunnistaa tutkimus- ja kehittämistyön eettisen näkökulman
• muodostaa käsityksen tutkimus- ja kehittämisprosessista
• etsiä ja soveltaa kansainvälisiä tutkimuksia osaamisen syventämisessä

Opintojakson sisältö:
• kehittämistyö ja tutkiva työote sosiaalialalla
• projektityö, projektityön menetelmät ja arviointi
• tieteen filosofia ja etiikka
• tutkimus- ja kehittämisprosessi, tiedonhankinta ja tieteellinen kirjoittaminen
• opinnäytetyön prosessi ja käytänteet

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksolla perehdytään tutkivan ja kehittävän työn perusteisiin ja sosiaalialan kehittämistyön lähtökohtiin ja
eettisiin periaatteisiin. Opintojaksolla perehdytään tutkimusprosessiin ja projektityön periaatteisiin. Opintojaksolla
opiskelija tutustuu opinnäytetyön prosessiin.


V0071 Tutkimus- ja kehittämistoiminnan menetelmät, 5 op

Opiskelija osaa:
• suunnitella tutkimusasetelman, valita tarkoituksenmukaiset tutkimusmenetelmät ja toteuttaa pienimuotoisen
tutkimusprosessin
• tuottaa ja analysoida laadullisia tutkimusaineistoja
• suorittaa kyselylomaketutkimuksen ja analysoida kvantitatiivista tutkimusaineistoa tilastollisia perusmenetelmiä
käyttäen

Opintojakson sisältö:
• tutkimuksen metodologia
• kvalitatiiviset tutkimusmenetelmät
• kvantitatiiviset tutkimusmenetelmät

Opintojakson kuvaus:
Opintojakson aikana keskeistä on tutustua tutkimusmenetelmiin ja saada valmiuksia soveltaa niitä omaan
opinnäytetyöhön. Opiskelija oppii käyttämään tutkimusmenetelmiä ja perehtyy laadullisen ja määrällisen aineiston
tuottamisen ja analyysin menetelmiin.


V0072 Tiimi- ja ryhmätyö, 5 op

Opiskelija osaa:
• hahmottaa tavoitteellisen toiminnallisen ryhmän kokonaisuuden ja mieltää itsensä osaksi ryhmäprosessia
• analysoida ja kehittää omaa toimintaansa vastuullisena ryhmän ja tiimin jäsenenä
• käyttää työryhmätyöskentelyn mahdollistavia tietoja ja taitoja tiimeissä, toimintaryhmissä ja verkostoissa
• tarkastella ja tutkia ryhmädynamiikkaa ja sen peruslainalaisuuksia

Opintojakson sisältö:
• ryhmät ja tiimit ja niiden kehittyminen ja kehittymistä tukevat menetelmät
• ryhmän voima ja luovuus
• vallan ja johtajuuden eri muodot ryhmien prosesseissa

Opintojakson kuvaus:
Opintojakson aikana perehdytään ryhmä-ja tiimityöhön työyhteisössä toimimisen näkökulmasta. Opintojakson
aikana tiimeissä ja ryhmissä tapahtuvia ilmiöitä tutkitaan kokemuksellisin ja toiminnallisin menetelmin.


V0073 English in Social Services I, 5 op

Opiskelija osaa:
• viestiä englannin kielellä työyhteisössään ja monikulttuurisessa ympäristössä
• toimia asiantuntijayhteisössä käyttämällä tehokkaasti viestinnän keinoja
• viestiä oman asiantuntijuusalueensa teemoista käyttäen erilaisia viestintäkanavia
• soveltaa vieraskielisistä lähteistä etsimäänsä tietoa
• hahmottaa sosiaalialan osaamista ja käytäntöjä globaalisti

Opintojakson sisältö:
• suullinen ja kirjallinen ammatillinen viestintä
• sosiaalityön keskeinen terminologia
• työnhaku, opiskelijan itsensä, koulutuksen ja työkokemuksen esittely
• tutustuminen sosiaalialan osaamiseen eri maissa Kansainvälisellä viikolla

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksossa osaaminen on vaikuttajan osaamista viestinnällisin keinoin. Osaamisen kehittämisen viitekehys on
suomenkielisten työorganisaatioiden lisäksi englantia työkielenään käyttävät organisaatiot. Opintojaksossa opiskelija
saavuttaa vähintään eurooppalaisen viitekehyksen mukaisen taitotason B.2.


V0074 Vastuullinen johtajuus, 10 op

Opiskelija osaa:
• toimia vastuullisesti ja tavoitesuuntautuneesti organisaation työntekijänä ja johtamistilanteissa
• toimia työyhteisön jäsenenä tai esimiehenä sekä edistää omaa ja yhteisön hyvinvointia
• tunnistaa ja toimia organisaation eettisten arvojen mukaisesti monikulttuurisissa työyhteisöissä ja arvioida omaa ja
organisaation toimintaa kriittisesti
• käyttää soveltavan tutkimus- ja kehittämistoiminnan työvälineitä ja luovia menetelmiä organisaation
kehittämistyössä ja laatutyössä
• soveltaa työlainsäädäntöä käytännön työtilanteissa
• ymmärtää taloushallinnon perusperiaatteet organisaation toiminnassa
• arvioida omia alaistaitoja ja sisäisen yrittäjyyden piirteitä
• kehittää itseään ammattilaisena ja työyhteisön vastuullisena toimijana
Ammatillisen kasvun polku ja vuositeema:
Opiskelija osaa:
· toimia vastuullisesti työntekijän roolissa ottaen vastuuta omasta ja yhteisön hyvinvoinnista


Opintojakson sisältö:
• organisaatiokulttuuri ja arvot
• strateginen johtaminen ja organisaation kehittäminen ja laatutyö
• henkilöstöjohtaminen ja työhyvinvointi
• itsensä johtaminen, alaistaidot
• mentorointi
• taloushallinto, työlainsäädäntö: työsuhdeasiat ja työsuojelu
Ammatillisen kasvun polku ja vuositeema:
· urasuunnittelu
· mentorointi
· sosionomin ammattikuva ja sosiaalialan työ


Opintojakson kuvaus:
Opintojaksossa syntyvä osaaminen ilmenee työyhteisössä toimimisen ja johtamisosaamisen keskeisten
työvälineiden hallintana sekä vastuullisena käyttämisenä työelämän erilaisissa tilanteissa. Osaaminen muodostuu
ryhmätoiminnan ja organisaation toimintarakenteiden, tavoitteiden sekä tuloksellisuuden perustalle. Näkökulmana
on johtamisen ja alaistaitojen eettinen vastuullisuus. Opintojaksolla perehdytään mentoroinnin mahdollisuuksiin
ammatillisen kasvun tukena. Ammatillisen kasvun polku etenee työelämän kehittämisen ja uudistamisen
vaiheeseen, jossa opiskelija sosiaalialan identiteetti syvenee ja tulevan työntekijän rooli alkaa muodostua.

Ammatillisen kasvun polku ja vuositeema
Ammatillisen kasvun polun vuositeema on Osaamisen syventäminen ja se kytkeytyy 3. vuonna Vastuullinen
johtaminen työyhteisössä–opintojaksoon. Ammatillisen kasvun opintojakso toteutetaan opettajatutoroinnin ja
pienryhmäohjauksen eli tutortapaamisten avulla.


V0075 Opinnäytetyö, 15 op

Opiskelija osaa:
• esittää perusteltuja työelämää koskevia kehittämisehdotuksia
• käsitteellistää työelämän ilmiöitä tutkittuun tietoon perustuen
• käyttää sopivia tutkimus- ja kehittämismenetelmiä uuden tiedon tuottamiseksi
• toimia kotimaisissa tai kansainvälisissä kehittämishankkeissa yhteistoiminnallisesti ja vastuullisesti työelämän ja
muiden yhteistyökumppanien kanssa
• arvioida omaa toimintaansa ja omia ratkaisujaan kriittisesti
• hallita kokonaisuuksia sekä esittää asiansa loogisesti ja perustellen

Opintojakson sisältö:
• opinnäytetyöprosessiin ja kehittämishankkeeseen perehtyminen ja aiheen ideointi
• opinnäytetyösuunnitelma, jossa kuvataan opinnäytetyön tausta ja tavoitteet, keskeinen aihetta koskeva tutkittu
tieto, käytettävät tutkimus- ja kehittämismenetelmät sekä toteuttamissuunnitelma
• opinnäytetyön toteuttaminen
• opinnäytetyön raportointi ja julkistaminen
• kypsyysnäyte

Opintojakson kuvaus:
Opinnäytetyö on osa ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyötä. Se palvelee opiskelijan ammatillista
kehittymistä sekä työelämää ja aluekehitystä. Opinnäytetyö kehittää työtä ja työelämän käytänteitä ja voi tuottaa
myös laajemmin merkityksellisiä innovaatioita Suomessa ja kansainvälisesti.

Opinnäytetyön lähtökohtana on työelämän kehittämishaaste. Siinä painottuu vuorovaikutus työelämän kanssa sekä
tutkiva ja kehittävä työote. Opinnäytetöiden raporteissa korostuu tavoitteellisen toiminnan ja sen tulosten
kuvaaminen sekä teoreettinen ja tutkimuksellinen analysointi. Opinnäytetyöt sisältävät työelämää kuvailevaa tietoa,
sitä selittävää, tutkimuksellista tietoa sekä työelämää varten tuotettua uutta osaamistietoa.

Opintojakso jakaantuu Opinnäytetyön suunnitelmaan sekä Opinnäytetyön toteuttamiseen, johon kuuluvat raportointi
ja arviointi. Opinnäytetyö toteutetaan Laurean hankkeissa. Opintojaksoon kuuluu paikallisyksikön yhteinen
opinnäytetyön ohjauksen prosessin vaiheet. Opintojakso sisältää kypsyysnäytteen suorittamisen.
Kypsyysnäytteessä opiskelija osoittaa aihealueen hallintaa sekä hyvää kielitaitoa.
 Ammatillisen kasvun polku ja vuositeema
Ammatillisen kasvun polun vuositeema on Työelämän kehittäminen ja uudistaminen ja se liittyy opiskelijan opintojen
loppuvaiheeseen, valmistumisvaiheeseen sekä työelämään siirtymiseen. Valmistumisvaiheessa käydään opiskelijan
itsearviointiin perustuen kokoava keskustelu ammatillisesta kasvusta sekä työntekijän rooliin siirtymisestä
valmistumiskeskustelun yhteydessä. Ammatillisen kasvun opintojakso toteutetaan opettajatutoroinnin ja
pienryhmäohjauksen eli tutortapaamisten avulla. Mentorointi kytkeytyy ammatillisen kasvun polkuun siten, että
opiskelijalla on työelämämentori tai opintojen loppuvaiheessa opiskelija mentoroi aloittavaa opiskelijaa.

Edeltävät opinnot:
x Tutkimus- ja kehittämistyö 5 OP
x Tutkimus- ja kehittämistyön menetelmät 5 OP


V0076 Ammattityön ja palveluinnovaatioiden kehittämisen harjoittelu, 15 op

Opiskelija osaa:
• jäsentää ja analysoida keskeisiä kehittämisen kohteita ja laatua työelämän kehittämisen alueellisista lähtökohdista
• toimia työyhteisössä ja yhteistyöverkostossa kehittämistavoitteiden mukaisesti
soveltaa tutkimus- ja kehittämistoiminnan työvälineitä ja menetelmiä
• arvioida ja pohtia ammatillista osaamista ja kehittämisen tavoitteita toimintaympäristön ja ajankohtaisten
yhteiskunnallisten haasteiden mukaisesti
• arvioida omaa ammattieettistä toimintaa, ammattityön ja ammattialan eettisiä periaatteita
• kehittää kansainvälisyys- ja monikulttuurisuusosaamistaan kansallisessa tai kansainvälisessä toimintaympäristössä
• jäsentää julkisen, yhteisöllisen tai yksityisen organisaation toiminnan lähtökohtia ja mahdollisuuksia
hyvinvointiyrittäjyyden näkökulmasta
• arvioida omaa kehittämistyötä osana hyvinvointipalvelujen tuottamista sekä mahdollisuutta tuotteistaa
kehittämistyö yrittäjämäiseksi palveluksi

Opintojakson sisältö:
• kehittämistyön harjoittaminen
• vastuullisen ammatillisuuden ja työyhteisön/hankkeen toimijana kehittyminen

Opintojakson kuvaus:
Ammattityön ja palveluinnovaatioiden kehittämisen harjoittelun paikoiksi soveltuvat Laurean hankkeet, sosiaalialan
toimintaympäristön erilaiset hankkeet ja projektit sekä organisaatiot, joissa opiskelijalla on mahdollisuus osallistua
kehittämistyöhön ja toteuttaa yhteistyössä oma kehittämisprojekti. Opiskelija voi kehittää tähän teemaan liittyvää
kansainvälisyys - ja monikulttuurisuusosaamistaan suorittamalla harjoittelun ulkomailla.


V022 VAPAASTI VALITTAVAT, 20 op

Kuvaus:
Vapaasti valittavien opintojen tavoitteena on syventää tai laajentaa sosiaalialan osaamista sekä mahdollistaa
aikaisemman osaamisen tunnustaminen osaksi opintoja.

Sisältö:
Teeman alle sijoitetaan ne opintojaksot, jotka opiskelija valitsee Laurean kieliopinnoista, Laurean yhteisistä
opinnoista tai toisen koulutusohjelman opetussuunnitelmasta. Teeman alle opiskelija voi valita sosiaalialan
koulutusohjelman vaihtoehtoisista syventävistä teemoista opintojaksoja, jotka ovat tarjolla vuosittain vaihtuvassa
vapaasti valittavien opintojen tarjonnassa. Teeman alle sijoitetaan myös ne toisessa korkeakoulussa (toinen
ammattikorkeakoulu, yliopisto, virtuaali-amk, ulkomainen korkeakoulu) suoritetut opinnot, joille ei löydy korvaavuutta
koulutusohjelman opetussuunnitelmasta, mutta jotka opiskelija haluaa liittää tutkintoonsa. Teeman alle voidaan
hyväksilukea sosiaalialan työkokemusta aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen eli
AHOTT-menettelyn kautta, jolloin opiskelija suorittaa osaamisestaan näytön.

Osaamisen kehittyminen:
Teema sijoittuu ammatillisuuden kasvun syventämisen vaiheeseen ja työelämän kehittämisen ja uudistamisen
vaiheeseen. Opiskelijan osaaminen kehittyy omien tavoitteiden suunnassa.


00202 Englannin kielen osaamisen lähtötasotesti, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Opintojen alkaessa kaikki opiskelijat osallistuvat ruotsin ja englannin kielen lähtötasotesteihin, jos nämä kielet
sisältyvät ammattikorkeakouluopintojen edellytyksenä olevaan aiempaan tutkintotodistukseen tai opiskelijat ovat
saaneet kyseisten kielten opetusta aikaisemmin. Lähtötasotesti on kaikilla koulutusaloilla sama ja siihen voi
osallistua vain kerran. Alan vaihto Laurean sisällä ei edellytä uutta testiä. Testin avulla varmennetaan opiskelijan
valmiudet kieliopintojen aloittamiseksi. Ellei opiskelija selviydy lähtötasotestistä, hän osallistuu kielen valmentavalle
opintojaksolle opintojen alkuvaiheessa. Suoritettuaan valmentavat opinnot hyväksyttävästi opiskelija saa
opintopisteitä luettavaksi vapaasti valittaviin opintoihin.


00203 Ruotsin kielen osaamisen lähtötasotesti, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Lähtötasotestin tekevät ne, joilla ruotsi sisältyy ammattikorkeakouluopintojen edellytyksenä oleviin aiempiin
opintoihin, eivät kuitenkaan ne, joitten koulusivistyskieli on ruotsi.

Opintojen alkaessa kaikki opiskelijat osallistuvat ruotsin ja englannin kielen lähtötasotesteihin, jos nämä kielet
sisältyvät ammattikorkeakouluopintojen edellytyksenä olevaan aiempaan tutkintotodistukseen tai opiskelijat ovat
saaneet kyseisten kielten opetusta aikaisemmin. Lähtötasotesti on kaikilla koulutusaloilla sama ja siihen voi
osallistua vain kerran. Alan vaihto Laurean sisällä ei edellytä uutta testiä. Testin avulla varmennetaan opiskelijan
valmiudet kieliopintojen aloittamiseksi. Ellei opiskelija selviydy lähtötasotestistä, hän osallistuu kielen valmentavalle
opintojaksolle opintojen alkuvaiheessa. Suoritettuaan valmentavat opinnot hyväksyttävästi opiskelija saa
opintopisteitä luettavaksi vapaasti valittaviin opintoihin.


00493 Suomi toisena kielenä- lähtötasotesti, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Suomenkielisissä koulutusohjelmissa opiskelevat maahanmuuttajataustaiset opiskelijat suorittavat suomen kielen
lähtötasotestin.


00194 Englannin kielen valmentavat opinnot, 3 op

Opiskelija osaa:
• englannin perussanaston ja kieliopin
• hyödyntää erilaisia menetelmiä kielitaitonsa kehittämisessä

Opintojakson sisältö:
• englannin kielen keskeiset rakenteet
• englannin kielen perussanasto

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija harjoittaa viestintätaitojaan englannin kielessä kehittääkseen valmiuksiaan osallistua englannin kielen
varsinaisiin opintoihin.
00195 Ruotsin kielen valmentavat opinnot, 3 op

Opiskelija osaa:
• ruotsin perussanaston ja kieliopin
• hyödyntää erilaisia menetelmiä kielitaitonsa kehittämisessä

Opintojakson sisältö:
• ruotsin kielen keskeiset rakenteet
• ruotsin kielen perussanasto

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija harjoittaa viestintätaitojaan ruotsin kielessä kehittääkseen valmiuksiaan osallistua ruotsin kielen
varsinaisiin opintoihin.


00522 Suomen kielen valmentavat opinnot, 3 op

Opintojakson kuvaus:
Ellei opiskelija selviydy lähtötasotestistä, hän osallistuu kielen valmentaalle opintojaksolle opintojensa
alkuvaiheessa. Kielten valmentavista opintojaksoista annetaan annetaan opiskelijalle opintopisteitä vapaasti
valittaviin opintoihin, jos opiskelijan kielen lähtötaso on havaittu puutteelliseksi ja hänet on siksi ohjattu näihin
kieliopintoihin.


00636 Suomen kielen kirjallinen taito, 0 op


00637 Suomen kielen suullinen taito, 0 op


00797 Työelämäenglantiin tutustuminen, 3 op

Opiskelija osaa:
• hahmottaa englanninkielisen viestinnän perusteita työyhteisössään ja monikulttuurisessa ympäristössä
• hahmottaa asiantuntijayhteisössä käytettävän tehokkaan viestinnän keinoja
• hahmottaa oman asiantuntijuusalueensa teemojen käsittelyyn liittyviä erilaisia viestintäkanavia
• hahmottaa omaan asiantuntijuusalueensa liittyviä vieraskielisiä lähteitä


Opintojakson sisältö:
• suulliseen ja kirjalliseen ammatilliseen viestintään tutustuminen
• sosiaalialan keskeiseen terminologiaan tutustuminen
• työnhakuun, opiskelijan itsensä, koulutuksen ja työkokemuksen esittelyyn tutustuminen

Opintojakson kuvaus:
Työelämäenglantiin tutustuminen on tarkoitettu erityisesti niille opiskelijoille, jotka haluavat parantaa englannin
kielen alkeistaitoaan osallistumalla kielen opetukseen, keskusteluryhmiin tai luennoille. Kurssi sopii myös sellaisille
opiskelijoille, joilla on todettu vakavampia luki- tai oppimisvaikeuksia samoin kuin sellaisille opiskelijoille, joiden
kielen opiskelusta alkeistasolla on kulunut kauan aikaa. Kurssia tarjotaan myös sellaisille vaihto-opiskelijoille, joilla ei
ole riittävää englannin osaamisen pohjaa voidakseen osallistua suoraan opintojaksolle 00041 English in Social
Services I 5 OP.


00798 Työelämäenglantiin tutustuminen, 5 op

Opintojakson kuvaus:
Työelämäenglantiin tutustuminen on tarkoitettu erityisesti niille opiskelijoille, jotka haluavat parantaa englannin
kielen alkeistaitoaan osallistumalla kielen opetukseen, keskusteluryhmiin tai luennoille. Kurssi sopii myös sellaisille
opiskelijoille, joilla on todettu vakavampia luki- tai oppimisvaikeuksia samoin kuin sellaisille opiskelijoille, joiden
kielen opiskelusta alkeistasolla on kulunut kauan aikaa.


00799 Työelämäruotsiin tutustuminen, 3 op

Opiskelija osaa:
• hahmottaa ruotsinkielisen viestinnän perusteita työyhteisössään ja monikulttuurisessa ympäristössä
• hahmottaa asiantuntijayhteisössä käytettävän tehokkaan viestinnän keinoja
• hahmottaa oman asiantuntijuusalueensa teemojen käsittelyyn liittyviä erilaisia viestintäkanavia
• hahmottaa omaan asiantuntijuusalueensa liittyviä vieraskielisiä lähteitä

Opintojakson sisältö:
• suulliseen ja kirjalliseen ammatilliseen viestintään tutustuminen
• sosiaalialan keskeiseen terminologiaan tutustuminen
• työnhakuun, opiskelijan itsensä, koulutuksen ja työkokemuksen esittelyyn tutustuminen

Opintojakson kuvaus:
Työelämäruotsiin tutustuminen on tarkoitettu erityisesti niille opiskelijoille, jotka haluavat parantaa ruotsin kielen
alkeistaitoaan osallistumalla kielen opetukseen, keskusteluryhmiin tai luennoille. Kurssi sopii myös sellaisille
opiskelijoille, joilla on todettu vakavampia luki- tai oppimisvaikeuksia samoin kuin sellaisille opiskelijoille, joiden
kielen opiskelusta alkeistasolla on kulunut kauan aikaa.


00800 Työelämäruotsiin tutustuminen, 5 op

Opintojakson kuvaus:
Työelämäruotsiin tutustuminen on tarkoitettu erityisesti niille opiskelijoille, jotka haluavat parantaa ruotsin kielen
alkeistaitoaan osallistumalla kielen opetukseen, keskusteluryhmiin tai luennoille. Kurssi sopii myös sellaisille
opiskelijoille, joilla on todettu vakavampia luki- tai oppimisvaikeuksia samoin kuin sellaisille opiskelijoille, joiden
kielen opiskelusta alkeistasolla on kulunut kauan aikaa.