Takaisin: ryhmä HLA14KN

Opetussuunnitelma 2013 – HLA14KN (suomeksi)

Opetussuunnitelma (PDF)

Näytä tekstiversio
LAUREA AMMATTIKORKEAKOULU

Liiketalouden koulutusohjelma (Laurea Leppävaara, liko), HLA14KN

LAUREAN TOIMINTA-AJATUS

Laurea-ammattikorkeakoulun tahtotila on olla "Metropolialueen hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn
kansainvälinen kehittäjä vuonna 2020".

Laurea on opiskelijakeskeinen, kansainvälinen, innostava ja uutta kehittävä ammattikorkeakoulu, jonka tehtävä on
toteuttaa kansainvälisissä arvoverkostoissa koulutus-, tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa kehittämispohjaisen
oppimisen toimintamallilla (Learning by Developing, LbD).

Opiskelun aikana opiskelijat kohtaavat aitoja työelämän toimijoita ja osaamisen haasteita. Meiltä valmistuva
opiskelija osaa toimia uusissa tilanteissa, ennakoida tulevaa, kehittää uusia toimintamalleja ja tutkia maailmaa
avoimin silmin. Laurean toiminta-ajatuksena on olla kansainvälisesti verkostoitunut ammattikorkeakoulu, joka
toimintatavallaan yhdistää oppimisen työelämään. Näin syntyy uutta osaamista ja palveluinnovaatioita.

Osaamisen kehittyminen

Laureassa toimimme opiskelijakeskeisesti. Tällöin opiskelijan vapaus ja vastuu korostuvat. Opiskelijalla on
mahdollisuus kehittää osaamistaan ammatillisten tavoitteidensa mukaisesti. Vapaus merkitsee erilaisia tapoja
opiskella osaamistavoitteiden saavuttamiseksi. Vastuu merkitsee aktiivista opiskeluotetta, vastuuta omista
valinnoista sekä rakentavaa ja motivoitunutta asennetta asioiden tekemiseksi yhdessä. Korkeakoulun henkilöstöllä
on vastuu opiskelijan ammatillisen kasvun tukemisesta ja ohjaamisesta.

Kansainvälisyys korkeakoulussa tarkoittaa lukuisia mahdollisuuksia toimia erilaisissa monikulttuurisissa tilanteissa,
kehittää kielitaitoa, lähteä opiskelijavaihtoon sekä osallistua kansainvälisiin tutkimus- ja kehittämishankkeisiin.

Painoalat tarkoittavat Laurean vahvoja osaamisalueita, joiden perustalle Laurean tarjoama koulutus- sekä tutkimus-
ja kehittämistoiminta rakentuu. Laurean painoalat ovat palveluliiketoiminta, hoitotyön asiantuntijuus ja kotona
selviytyminen sekä turvallisuus ja yhteiskuntavastuu. Läpileikkaavana painoalana on opiskelijayrittäjyys.
Opiskelijayrittäjyys näkyy toiminnassa paitsi yrittäjämäisenä asenteena ja yritysyhteistyönä myös konkreettisina
uusina yrityksinä, joita opiskelijat voivat perustaa jo opintojensa aikana.

Laureasta valmistuu työelämään omaa työtään kehittäviä ja ammatillisesti sitoutuneita tulevaisuuden osaajia, joilla
on edellytykset toimia työelämässä oman alansa asiantuntijatehtävissä.

Koulutus tähtää laaja-alaiseen ja vahvaan ammatilliseen osaamiseen. Työelämälähtöisissä hankkeissa kehittyy
myös johtamisosaaminen, viestintäosaaminen, luovuus ja eettinen osaaminen. Tutkinnon suorittaneella on
valmiudet seurata ja edistää oman ammattialansa kehittymistä sekä edellytykset oman ammattitaidon jatkuvaan
kehittämiseen. Koulutus antaa riittävän viestintä- ja kielitaidon oman alan tehtäviin sekä kansainväliseen toimintaan
ja yhteistyöhön.

Kampukset

Jokaisella laurealaisella kampuksella on omanlaisensa toimintaprofiili ja oppimisympäristöt:

Hyvinkään kampuksen tehtävä on hyvinvointiin liittyvien palveluiden uudistaminen. Kampus kehittää monialaisesti
taloudellista, oikeudellista, sosiaalista ja terveydellistä osaamista. Voit opiskella sairaanhoitajaksi, sosionomiksi tai
tradenomiksi. Pääset opinnoissasi työskentelemään ja kehittämään palveluita työelämähankkeissa työelämän
asiantuntijoiden kanssa. Kampuksella koulutuksessa hyödynnetään kehittämisympäristöjä kuten
simulaatiosairaalaa, simulaatioluokkia ja projektioppimisympäristöä.

Keravalla voit opiskella liiketalouden tai tietojenkäsittelyn tradenomiksi. Keravalla voit erikoistua asiakaslähtöisen
palveluliiketoiminnan johtamiseen, matkailuliiketoiminnan johtamiseen (Tourism management) tai tietojenkäsittelyn
asiantuntijaosaamiseen. Kerava on uran uurtaja sekä monimuoto- että virtuaalikoulutuksen järjestäjänä. Hankkeissa
oppiminen ja kansainvälisessä partneriverkostossa toimiminen ovat Keravalla opiskelemisen arkea.
Leppävaaran SID-yksikössä toiminta on profiloitunut palvelujen uudistamiseen. SID tarkoittaa palvelujen
käyttäjälähtöistä innovointia, kehittämistä ja suunnittelua ja se tulee sanoista Service Innovation and Design. Laurea
SID:ssa on aktiivinen oppimisen ilmapiiri, ja kampukselta valmistuu innovatiivisia, kansainvälisiä ja
kehittämisorientoituneita palveluliiketoiminnan osaajia. Opiskella voit restonomiksi sekä liiketalouden,
tietojenkäsittelyn ja turvallisuusalan tradenomiksi.

Lohjan kampuksen profiili on olla hyvinvoinnin ja palveluiden kehittäjä. Sairaanhoitajakoulutuksessa korostuu
aikuisen hoitotyö ja mielenterveystyö. Tradenomikoulutuksessa voit syventyä markkinointiin, e-liiketoimintaan,
johtamiseen ja hyvinvointiliiketoimintaan. Oppimisympäristöissä Terveystorilla ja Yrityslabrassa toteutetaan aitoja
työelämäprojekteja ja kehitetään palveluja yksityisellä ja julkisella sektorilla

Otaniemen kampuksella opiskelijat yhdessä työelämän kanssa tuottavat hyvinvointi- ja liiketoimintaosaamista.
Kampus on monikulttuurinen ja monialainen kohtaamispaikka, jossa voit rakentaa ammatillisen verkostosi ja
opiskella fysioterapeutiksi, sairaanhoitajaksi, sosionomiksi, terveydenhoitajaksi tai tradenomiksi. Verkostossa
osaamisesi kehittyy ja syntyy uusia palveluja, tuotteita ja liiketoimintaa. Voit myös käynnistää oman yrityksen osana
opintojasi.

Porvoon kampuksella sairaanhoitajakoulutuksessa opintoja toteutetaan aidoissa työelämäprojekteissa. Opintojen
aikana saat vahvat perusvalmiudet hyvinvointiyrittäjyydessä ja teet yhteistyötä alan yritysten kanssa. Opiskelijalle
tarjotaan mahdollisuudet virtuaaliopintoihin innostavien, ajantasaisten ja monipuolisten verkkototeutusten muodossa.

Tikkurilan kampuksen tehtävä on edistää tulevaisuuden hyvinvointia. Päämääränä on asiakkaita osallistava
palvelujen kehittäminen ja hyvinvoinnin vahvistaminen. Tikkurilan kampuksella voit opiskella sairaanhoitajaksi,
terveydenhoitajaksi, sosionomiksi sosiaali- tai rikosseuraamusalalle, tradenomiksi tai estenomiksi. Opiskelijana
sinulla on mahdollisuus kehittää osaamistasi erilaisissa kehittämishankkeissa ja oppimisympäristöissä yhdessä
työelämän asiantuntijoiden kanssa.

KEHITTÄMISPOHJAINEN OPPIMINEN (LEARNING BY DEVELOPING, LbD)

Ammattikorkeakoulun innostavat ja uutta kehittävät oppimisympäristöt rakentuvat Laurean kehittämispohjaisen
oppimisen, LbD-mallin pohjalle. Kehittämispohjaisen oppimisen ideana ovat aidot kohtaamiset työelämän kanssa.
Yhdessä toimitaan luovuudella ja luottamuksella.

Opiskelija oppii tunnistamaan työelämän ja osaamisen kehittämiskohteita, luomaan uusia ratkaisuja, tuotteita ja
toimintamalleja sekä kehittämään omaa toimintaansa työelämän muuttuvien vaatimusten mukaisesti. LbD:n
ominaispiirteet ovat autenttisuus, kumppanuus, kokemuksellisuus, luovuus ja tutkimuksellisuus.

Kehittämispohjaisessa oppimisessa yhdistyvät osaamista tuottava oppiminen sekä uuden luominen erilaisissa
tutkimus- ja kehittämishankkeissa. Oppiminen rakentuu hankkeen etenemisen myötä avautuvista uusista
mahdollisuuksista. Tarvittavaa osaamista kertyy käytännön toiminnassa, erilaisissa työpajoissa ja labroissa.

TUTKINTORAKENNE AMMATTIKORKEAKOULU-TUTKINTOON JOHTAVASSA KOULUTUKSESSA

Tutkinnon laajuus ja mitoitus

Tutkinnon laajuus on tradenomi-, restonomi-, estenomi-, sosionomi-, fysioterapeutti- ja sairaanhoitajakoulutuksessa
210 opintopistettä. Tutkinnon suorittaminen kestää keskimäärin 3,5 vuotta. Terveydenhoitajakoulutuksen laajuus on
240 opintopistettä. Sen suorittaminen kestää keskimäärin 4 vuotta.

Yksi opintopiste vastaa kansainvälisen ECTS-mitoituksen mukaan 26,7 tuntia keskiverto-opiskelijan tekemää työtä.

Tutkintorakenne

Amk-tutkintoon johtavan koulutuksen tutkintorakenne muodostuu Laureassa ydinosaamisen ja täydentävän
osaamisen moduuleista. Moduulit ovat tutkintoon kuuluvia osaamiskokonaisuuksia. Ydinosaamisen moduulit
kuvaavat tutkinnon pakolliset osaamisvaatimukset ja täydentävät moduulit mahdollistavat osaamisen syventämisen
tai laajentamisen.

Opinnoissa oppiminen sidotaan työelämän kehittämiseen ja henkilökohtaisiin tavoitteisiin. Moduuleille on määritelty
osaamistavoitteet työelämän tulevaisuuden tarpeiden ja Laurean painoalojen pohjalta. Käytännössä opintopisteitä
kertyy, kun opiskelija suorittaa moduuliin kuuluvia opintojaksoja tai vastaavaa osaamista kehittäviä projekteja (ks.
kuva 1). Opintosuorituksen voi saada myös aiemman osaamisen perusteella hyväksiluvulla tai osaamisen näytöllä.

Moduulit on suunniteltu siten, että ne ovat suoritettavissa pääsääntöisesti yhden tai kahden lukukauden aikana.
Opintojaksot voidaan toteuttaa suomeksi tai englanniksi. Opintojaksojen kieli päätetään lukukausittain ja ilmenee
opintojaksotarjonnasta.




Kuva 1. Tutkintorakenne

Ydinosaamisen ja täydentävän osaamisen moduulit

Ydinosaamisen moduulit muodostavat tutkinnon osaamisen perustan ja ovat pakollisia. Ydinosaamisen laajuus
vaihtelee tutkinnosta riippuen:
•    150 op tradenomi, restonomi, sosionomi, fysioterapeutti ja estenomi
•    180 op sairaanhoitaja
•    210 op terveydenhoitaja


Ydinosaamisen moduulit ovat laajuudeltaan 30 opintopistettä. Moduulit sisältävät seuraavia opintotyyppejä:
perusopintoja, ammattiopintoja, ammattitaitoa edistävää harjoittelua ja opinnäytetyön.

Muu osa tutkinnosta muodostuu täydentävän osaamisen moduuleista. Tutkinnosta riippuen täydentävän
osaamisen laajuus on näin ollen 30 tai 60 opintopistettä. Moduulin laajuus on joko 15 tai 30 opintopistettä. Moduulit
ovat vapaasti valittavia. Täydentävän osaamisen moduulit yksilöllistävät opiskelijan opintopolun ja osaamisen.
Tutkintoon voi sisällyttää sellaisia täydentävän osaamisen moduuleja, jotka vastaavat ammatillisia tavoitteita.
Vapaasti valittavien opintojen soveltuvuudesta tutkintoon sovitaan opettajatuutorin kanssa ennakkoon.

Täydentävän osaamisen moduulien opintoihin sisältyy seuraavia opintotyyppejä: ammattiopintoja, ammattitaitoa
edistävää harjoittelua ja vapaasti valittavia opintoja

Joustavat opintojen suoritus- ja erikoistumismahdollisuudet

Moduulien osaamistavoitteiden mukaista osaamista voi kerryttää Laureassa joustavasti. Opiskelija voi
•  valita ydinosaamisen opintoja Laurean eri kampuksilta samannimisiin moduuleihin,
•  valita ammatillisia tavoitteita tukevia täydentävän osaamisen moduuleja Laurean eri kampuksilta,
•   valita englanninkielisiä opintojaksoja Laurean englanninkielisten koulutusten tarjonnasta, vaikka opiskeleekin
    suomenkielisessä koulutuksessa,
•   valita suomenkielisiä opintojaksoja Laurean suomenkielisten koulutusten tarjonnasta, vaikka opiskeleekin
    englanninkielisessä koulutuksessa,
•   sisällyttää tutkintoon opintoja FUAS-liittouman ammattikorkeakoulujen eli Lahden ja Hämeen
    ammattikorkeakoulujen tarjonnasta ilman opintomaksuja,
•   valita verkko-opintoja, jotka tuovat opintoihin ajallista joustavuutta ja
•   kehittää osaamistaan hankkeisiin ja projekteihin osallistumalla.


Opintojaksojen toteutussuunnitelmissa täsmennetään opintojen tavoitteita, sisältöä ja toteutusmuotoa.

Opiskelijan yksilöllisen osaamisen kehittymistä tukevat myös kampusmoduulit, joiden sisällöissä painottuvat
kampuksen erityisosaamiset. Lisäksi osaamista voi syventää tai laajentaa täydentävän osaamisen moduulien
valinnoilla, erilaisiin hankkeisiin osallistumalla sekä harjoittelupaikkaa ja opinnäytetyön aihetta valitessaan.
Opiskelijaa tuetaan opintopolulla uraohjauksella.

OPPIMISEN JA OSAAMINEN ARVIOINTI

Opetussuunnitelman osaamistavoitteet on kuvattu oppijan toimintana niin, että osaamisen kehittymistä suhteessa
asetettuihin tavoitteisiin voidaan arvioida. Osaaminen tunnistetaan tieto-, taito- ja arvo-osaamisena sekä
kokemuksellisena osaamisena, joihin sisältyy yksilön ja yhteisön osaaminen. Opetussuunnitelman
osaamiskuvauksissa on hyödynnetty Bloomin taksonomiaa, jossa osaamisen kehittymistä kuvataan kuudella eri
tasolla: tietäminen, ymmärtäminen, soveltaminen, analyysi, synteesi ja arviointi/uuden luominen.

Laurea-ammattikorkeakoulun LbD –toimintamalli edellyttää oppijan osaamisen kehittyvän koulutuksen aikana
soveltamisen tasolta uuden luomisen tasolle saakka. Laureassa on kuvattu valtakunnallisen
osaamisenviitekehyksen (NQF) pohjalta yhteiset yleiset työelämäosaamisen kriteerit. Yleinen työelämäosaaminen
kehittyy osana moduuleita, opintojaksoja ja projekteihin osallistumista.

Taulukko 1. Laurean yhteiset yleiset työelämäosaamisen kriteerit



Osaamisen kuvaus                        Osaamisen tavoite
                                                                                 Esimerkkejä
                                        •   osaa ratkaista rooliinsa,           •   muuttaa toimintatapojaan ja
                                            toimintatapoihinsa ja                   rooliaan sekä kehittää
REFLEKTIO-OSAAMINEN                         osaamiseensa liittyviä ongelmia         osaamistaan kehittämisprosessin
                                            tavoitteellisesti päämäärän             edetessä hankkeelle asetettujen
oppimisen taidot (EQF)                      saavuttamiseksi                         tavoitteiden ja päämäärän
                                                                                    saavuttamiseksi.
Oppijan oman ja muiden toimijoiden                                              •   tuo esille arvostamiensa
osaamisen arviointi ja kehittäminen                                                 asiantuntijoiden esittämiä
osaamistavoitteiden saavuttamiseksi                                                 näkökulmia hankkeen edetessä
                                        •   osaa analysoida toteutettuja        •   vertailee tavoitteellisesti erilaisia
                                            toimintatapoja ja toimijoiden           näkökulmia yhteistyössä
                                            osaamista sekä tehdä                    hanketoimijoiden kanssa
                                            analysoinnin perusteella
                                            johtopäätöksiä yhdessä muiden
                                            toimijoiden kanssa yhteisen
                                            päämäärän saavuttamiseksi
                                        •   osaa vertailla ja kehittää eri      •   mallintaa kehittämishanketta
                                            toimijoiden toimintatapoja,             kokonaisuutena vaikuttavuuden
                                            asetettuja tavoitteita ja               näkökulmasta
                                            päämäärää sekä prosessin
                                            kokonaisuutta ja luoda uuden
                                            toimintamallin
                                         •   osaa noudattaa tasa-arvoisuuden •      toimii sovittujen toimintatapojen
                                             ja oikeudenmukaisuuden                 mukaisesti
EETTINEN OSAAMINEN                           periaatteita                    •      ottaa muut huomioon, antaa tilaa
                                         •   osaa soveltaa oman alansa              muiden ajatuksille ja kuuntelee
                                             arvoperustaa ja ammattieettisiä •      noudattaa pelisääntöjä (esim.
                                             periaatteita omassa                    aikatauluja), sitoutuu työhön, on
                                             toiminnassaan                          huolellinen, luotettava,
                                         •   osaa soveltaa kestävän                 oikeudenmukainen, kunnioittaa
                                             kehityksen periaatteita                toisten työtä, osoittaa
                                             (ympäristövastuu, sosiaalinen,         tilannetajua ja käyttäytyy
                                             taloudellinen vastuu) omassa           tilanteeseen sopivasti
                                             toiminnassaan                   •      ymmärtää, että paikallisilla
                                         •   toimii vastuullisena globaalina        toimilla voi olla myös
                                             kansalaisena                           kansainvälisiä vaikutuksia ja
                                                                                    päinvastoin
                                         •   osaa ottaa vastuun omasta          •   tunnistaa valintoihin liittyviä
                                             toiminnastaan                          ristiriitoja
                                         •   osaa ottaa vastuun ryhmän          •   vertailee ja ottaa huomioon
                                             toiminnasta                            erilaisia näkökulmia, pystyy
                                                                                    luopumaan itsekkäistä tarpeista
                                                                                    yhteisen hyvän saavuttamiseksi
                                                                                •   arvostaa toisten työtä ja
                                                                                    tuotoksia esim. esittämällä
                                                                                    alkuperäislähteet
                                         •   vaikuttaa yhteiskunnassa           •   suunnittelee / kehittää
                                             osaamistaan hyödyntäen (LbD            asiakaslähtöisiä ja kestäviä
                                             aluekehitys)                           ratkaisuja, jotka sisältävät
                                                                                    taloudellisen, sosiaalisen ja
                                                                                    ympäristönäkökulman


                                         •   osaa viestiä                       •   noudattaa projektin / hankkeen
                                             tarkoituksenmukaisesti                 viestinnällisiä vaatimuksia ja
(TYÖYHTEISÖLLINEN) VIESTINTÄ-                työyhteisön                            edellytyksiä
OSAAMINEN                                    vuorovaikutustilanteissa ja osaa   •   edistää omalla toiminnallaan
                                             kommunikoida                           rakentavaa ilmapiiriä
Opiskelija osaa toimia erilaisissa           kulttuurienvälisissä tilanteissa       (asianmukainen, rakentava
työhön liittyvissä viestintä- ja                                                    kritiikki)
vuorovaikutustilanteissa tarkoituksen-                                          •   arvostaa, kuuntelee ja
mukaisesti: opiskelija käyttää                                                      kunnioittaa erilaisia viestijöitä ja
monipuolisesti viestinnän kanavia eri                                               kulttuureja sekä kielellistä
tilanteissa, vaihtaa sanomia ja                                                     monimuotoisuutta
ylläpitää vuorovaikutusta toisten                                               •   soveltaa viestintäosaamistaan
ihmisten kanssa.                                                                    erilaisten ihmisten kanssa
                                                                                •   kommunikoi vieraalla kielellä
                                                                                •   käyttää tieto- ja
                                                                                    viestintätekniikkaa tehtävissään
                                         •   osaa viestiä vastuullisesti      •     edistää viestinnällään yhteisön
                                             monialaisen työyhteisön /              hyvinvointia
                                             verkoston jäsenenä               •     toimii aktiivisena ja
                                         •   osaa organisoida viestintää            tavoitteellisena kumppanina
                                             työyhteisössä                          työyhteisössä ja verkostoissa
                                         •   osaa arvioida monikulttuurisessa       globaalisti
                                             yhteistyössä tarvittavaa         •     jakaa tietoa ja tiedottaa oma-
                                             viestintäosaamista                     aloitteisesti hankkeen
                                         •   osaa arvioida                          etenemisestä erilaisia
                                             kansainvälisyyskehityksen              viestintäkanavia käyttäen
                                             vaikutuksia ja mahdollisuuksia
                                                                             •   löytää ratkaisuja viestinnällisiin
                                                                                 haasteisiin
                                                                             •   rakentaa ja organisoi
                                                                                 verkostokumppanuuksia
                                                                                 yhteistyössä hanketoimijoiden
                                                                                 kanssa
                                      •   osaa uudistaa viestintätapoja   •      uskaltaa haastaa oman itsensä
                                      •   osaa johtaa viestintää                 ja muut toimintaan
                                      •   osaa kehittää työelämäyhteyksiä •      sietää epävarmuutta,
                                          ja verkostoja                          keskeneräisyyttä ja
                                      •   osaa vaikuttaa yhteiskunnassa          epäonnistumisen mahdollisuutta
                                          viestimällä hankkeen tuloksista        viestintätilanteissa
                                                                          •      toimii ammatillisesti, tulkitsee ja
                                                                                 hallitsee tunteita kriittisissä
                                                                                 vuorovaikutustilanteissa
                                                                             •   rakentaa ja kehittää itsenäisesti
                                                                                 verkostokumppanuuksia
                                                                             •   käyttää uudistavia viestintätapoja


                                      •   osaa tunnistaa työelämän/          •   hankkii ja käsittelee oman alan
                                          hankkeen kohteita, joihin              tietoa suhteessa TKI-
INNOVAATIO-OSAAMINEN                      tarvitaan muutosta                     hankkeeseen
                                      •   osaa käyttää                       •   tuo esille hankkeesta
                                          tarkoituksenmukaisia projekti-,        toteutettavissa olevia
                                          tutkimus- ja kehittämistoiminnan       kehittämisaihioita
                                          menetelmiä
                                      •   osaa soveltaa kehittävää
                                          työotetta TKI-hankkeessa
                                      •   osaa organisoida TKI-hanketta      •   dokumentoi ja raportoi: kuvaa
                                      •   osaa analysoida ja tulkita             työelämää uudistavia luovia tieto-
                                          innovaatioprosessia soveltaen          tai toimintatapoja hankkeen
                                          alan olemassa olevaa                   tavoitteiden mukaisesti
                                          kansainvälistä tietoa              •   tuo esille alaan liittyviä
                                                                                 kansainvälisiä standardeja ja
                                                                                 käytänteitä ja toimii niiden
                                                                                 mukaisesti
                                                                             •   uskaltaa kyseenalaistaa
                                                                                 rakentavasti
                                      •   osaa luoda uusia työtapoja         •   ehdottaa ja toteuttaa rohkeasti ja
                                          käyttäen luovaa                        luovasti ratkaisuja näkökulmansa
                                          ongelmanratkaisua ja löytää            perustellen
                                          asiakaslähtöisiä, kestäviä ja      •   visioi tulevaisuutta (ajassa
                                          taloudellisesti kannattavia            etenevä ajattelu, kyky nähdä
                                          ratkaisuja                             myös mennyt)
                                                                             •   luo uutta


                                      •   osaa käyttää johtamisen ja         •   tunnistaa oman roolinsa
                                          yrittäjämäisen toiminnan               johtaakseen omaa toimintaansa
JOHTAMIS-OSAAMINEN                        perusteita osana                       hankkeessa
                                          projektityöskentelyä               •   tunnistaa hankkeen tavoitteet ja
Johtaminenon tavoitesuuntautunutta                                               asettaa itselleen tavoitteet
vuorovaikutteista sosiaalista         •    osaa johtaa kehittämishanketta    •   laatii projektisuunnitelman
toimintaa. Johtamisella ohjataan                                                 (juridinen ja taloudellinen
ihmisten toimintaa. Johtamisen avulla                                            näkökulma)
pyritään siihen, että joukkoihmisiä   projektipäällikkönä
toimii paremmin ja tehokkaammin
kuin ilman johtamista
                                         •    osaa kehittää                       •    tiedottaa päätöksistä ja
                                              kehittämishankkeessa toimivien           hankemuutoksista sekä ratkaisee
                                              yhteishenkeä omalla                      viestinnän ja vuorovaikutuksen
                                              esimerkillään                            ongelmia
                                                                                  •    suunnittelee ja toteuttaa budjetin
                                                                                  •    organisoi hankkeen toimintoja ja
                                                                                       vastuuttaa toimijoita (jakaa työt ja
                                                                                       vastuut)
                                                                                  •    tukee projektipäällikkönä
                                                                                       toimijoiden kehittymistä
                                                                                  •    tekee päätöksiä
                                                                                       ennakoimattomissa tilanteissa
                                                                                  •    tunnistaa riskejä ja toimii
                                                                                       ratkaisun löytämiseksi
                                                                                  •    seuraa ja arvioi projektia
                                                                                       suhteessa suunnitelmaan
                                         •    osaa johtaa proaktiivisesti     •        visioi tulevaisuutta
                                         •    osaa yleistää                   •        uudistaa johtamiskulttuuria
                                              kehittämishankkeessa syntynyttä
                                              johtamisosaamista työelämän
                                              kehittämisessä


Osaaminen arvioidaan Laureassa asteikolla 0-5 seuraavasti:

5 (kiitettävä),
4 (hyvä),
3 (hyvä),
2 (tyydyttävä),
1 (tyydyttävä) ja
0 (hylätty).

Opintojakso ja toteutuksen osa voidaan arvioida myös hyväksytty/hylätty (H/0) –asteikolla.

Osaamisen arvioinnin kriteerit ilmoitetaan opintojakson/projektin alkaessa. Arviointia suunniteltaessa hyödynnetään
yhteisiä alkuvaiheen ja valmistumisvaiheen opiskelijan arviointikriteereitä, jotka on yhteisesti kuvattu tasoille 1,3 ja 5

Taulukko 2. Yhteiset alkuvaiheen ja valmistumisvaiheen opiskelijan arviointikriteerit



AMK-TUTKINTO                             ALKUVAIHEEN OPISKELIJA                    VALMISTUMISVAIHEEN
                                                                                   OPISKELIJA
                                         •    Käyttää asiantuntevasti              •  Käyttää asiantuntevasti ja laaja-
                                              ammattikäsitteitä.                      alaisesti ammattikäsitteitä sekä
KIITETTÄVÄ                               •    Noudattaa työturvallisuusohjeita        hallitsee kokonaisuuksia.
                                              vastuullisesti ja itsenäisesti.      •  Kehittää toimintaympäristönsä
arvosana 5                               •    Perustella toimintaa tutkitun           työturvallisuutta.
                                              tiedon avulla.                       •  Kehittää toimintatapoja
Opiskelija osaa:                         •    Toimia itsenäisesti ja                  vertailemalla, yhdistelemällä ja
                                              aloitteellisesti tavoitteiden           valitsemalla tutkittua tietoa.
                                              suunnassa. Toiminta on usein         •  Toimia aloitteellisesti ja
                                              joustavaa, järjestelmällistä,           innovatiivisesti tavoitteiden
                                              kehittämispainotteista, luovaa ja       mukaan. Toiminta
                                              aktiivista.                             pääsääntöisesti uutta luovaa,
                                         •    Valita toimintaan soveltuvia            työelämää kehittävää ja selkeän
                                              tekniikoita ja malleja ja perustella    ammatillista.
                                              valintansa.
                   •   Toimia asiakaslähtöisesti ja        •   Valita, yhdistellä ja kehittää
                       tilanteenmukaisesti.                    toimintaan soveltuvia tekniikoita
                   •   Edistää ryhmän toimintaa.               ja malleja.
                   •   Kriittisesti soveltaa               •   Toimia aloitteellisesti ja
                       ammattieettisiä periaatteita            vastuullisesti asiakassuhteissa
                       toiminnassaan.                          sekä ymmärtää asiakkuuden
                                                               merkityksen kokonaisuuden
                                                               kannalta.
                                                           •   Kehittää ja uudistaa monialaisen/-
                                                               ammatillisen ryhmän toimintaa.
                                                           •   Soveltaa kriittisesti
                                                               ammattieettisiä periaatteita
                                                               monimutkaisissa ja
                                                               ennakoimattomissa tilanteissa.


                   •   Käyttää systemaattisesti            •   Käyttää asiantuntevasti
                       ammattikäsitteitä.                      ammattikäsitteitä.
HYVÄ               •   Soveltaa työturvallisuusohjeita     •   Huolehtia omasta ja
                       toiminnassaan.                          työyhteisönsä työturvallisuudesta
arvosana 3         •   Perustella, vertailla ja analysoida     sekä havaitsee
                       toimintaansa yleisillä ohjeilla.        kehittämiskohteita.
Opiskelija osaa:   •   Selviytyä itsenäisesti erilaisissa •    Valita toimintatapoja tutkitun
                       tehtävissä kulloisessakin               tiedon ja ohjeistuksen perusteella.
                       toimintaympäristössä.               •   Toimia systemaattisesti ja
                   •   Soveltaa monipuolisesti opittuja        kriittisesti tavoitteiden suunnassa
                       tekniikoita ja malleja.                 monimutkaisissa tilanteissa.
                   •   Toimia ammatillisesti                   Toiminta usein joustavaa,
                       asiakastilanteissa.                     järjestelmällistä, luovaa ja
                   •   Toimia ryhmässä                         aktiivista.
                       tavoitesuhteisesti.                 •   Valita toimintaan soveltuvia
                   •   Perustella toimintaansa                 tekniikoita ja malleja ja perustella
                       ammattieettisten periaatteiden          valintansa.
                       mukaisesti.                         •   Priorisoida ja ylläpitää
                                                               asiakkuuksia/asiakassuhteita.
                                                           •   Edistää ryhmän toimintaa.
                                                           •   Soveltaa kriittisesti
                                                               ammattieettisiä periaatteita
                                                               toiminnassaan.


                   •   Käyttää keskeisiä/yksittäisiä ja  •     Käyttää systemaattisesti
                       asianmukaisia ammattikäsitteitä         ammattikäsitteitä.
TYYDYTTÄVÄ,            sekä osoittaa perehtyneensä       •     Noudattaa työturvallisuusohjeita
                       tietoperustaan.                         vastuullisesti ja itsenäisesti.
arvosana 1         •   Toimia turvallisesti, joskin      •     Perustella ja analysoida
                       toiminta on usein kaavamaista/          toimintaansa yleisillä ohjeilla
Opiskelija osaa:       kokeilevaa/ hapuilevaa/                 sekä tutkitun tiedon avulla.
                       omalähtöistä                      •     Toimia ammatillisesti ja
                   •   Noudattaa sääntöjä ja ohjeita           vastuullisesti ennakoimattomissa
                       sekä perustella toimintaansa            asiakas- ja ongelmatilanteissa.
                       annetuilla ohjeilla.              •     Toimia itsenäisesti erilaisissa
                   •   Toimia ohjattuna asianmukaisesti.       tehtävissä kulloisessakin
                   •   Käyttää opittuja tekniikoita ja         toimintaympäristössä.
                       malleja.                          •     Soveltaa monipuolisesti opittuja
                   •   Ottaa toiminnassaan asiakkaat           tekniikoita ja malleja.
                       huomioon.                         •     Toimia asiakaslähtöisesti ja
                   •   Toimia ryhmän jäsenenä.                 tilanteenmukaisesti sekä
                                                               ymmärtää asiakastarpeita.
                                        •   Toimia ammattieettisten            •    Toimia ryhmässä
                                            periaatteiden mukaisesti.               tavoitesuhteisesti.
                                                                               •    Toimia ja perustella toimintaansa
                                                                                    ammattieettisten periaatteiden
                                                                                    mukaisesti.


Arvioinnissa hyödynnetään opiskelijoiden tekemiä itse- ja vertaisarviointeja sekä työelämän edustajien arvioita.
Opiskelijalla on mahdollisuus myös aiemmin hankitun osaamisen tunnistamiseen ja tunnustamiseen (AHOT).
Arvioinnin avulla opiskelija voi seurata oman osaamisensa ja omien tavoitteidensa kehittymistä suhteessa tutkinnon
asettamiin osaamisvaatimuksiin

TUTKINNON KANSAINVÄLINEN VERTAILTAVUUS

Laureassa toimitaan osaamisperustaisesti ja osaaminen tunnistetaan kokonaisvaltaisena. Tutkinnon sisällöissä on
huomioitu valtakunnallisesti määritellyt yleiset työelämävalmiudet, joita on Laureassa täsmennetty.

Tutkinnon taso vastaa kansallisen tutkintojen viitekehyksen (National Qualifications Framework, NQF) mukaista
tasoa 6 ja eurooppalaisen viitekehyksen (European Qualifications Framework, EQF) tasoa 6.

Opintojakson osaamistavoitteet on opetussuunnitelmassa kuvattu arviointiasteikon (1-5) tasolle kolme (hyvä).

OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN

Opetussuunnitelmaa kehitetään arviointi-, seuranta ja palautetiedon pohjalta. Moduulien opintojaksoihin ja
toteutustapoihin voi tulla muutoksia. Täydentävän osaamisen moduulien tarjontaa kehitetään jatkuvasti työelämän
tarpeita vastaavaksi eli tarjonta voi muuttua opintojen aikana

Koulutusohjelman toimintaympäristö

Laurea SID toimintaympäristönä

Liiketalouden toimintaympäristö

Laurean tahtotilana on olla vuonna 2015 kansainvälisesti tunnustettu tulevaisuuden osaamisen ja
metropolikehityksen ammattikorkeakoulu. Laurea toteuttaa tahtotilaa profiloitumalla maamme
korkeakoulujärjestelmässä palveluinnovaatioihin ja arvoverkostoihin, tekemällä kansainvälisesti tunnustettua ja
tuloksellista tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta ja toteuttamalla työelämän kehittämistä edistävää oppimisen
sekä tutkimus- ja kehitystyön yhdistävää toimintamallia (Learning by Developing).

Leppävaaran Laurea on profiloitunut toteuttamaan tahtotilaa suuntaamalla osaamistaan palvelujen uudistamiseen
palveluinnovaatioiden, keksimisen, kehittämisen ja toteuttamisen keinoin. Leppävaaran Laurean profiilia kuvataan
lyhenteellä Laurea SID, joka tulee profiilin englanninkielisestä nimikkeestä Service Innovaation and Design. SID
tarkoittaa palvelujen käyttäjälähtöistä innovointia, kehittämistä ja suunnittelua siten, että palvelu vastaa sekä
käyttäjien tarpeita että palvelun tarjoajan liiketoiminnallisia ja muita tavoitteita. SID on hyvin poikkitieteellinen,
käytännönläheinen, osaamisintensiivinen ja soveltava lähestymistapa. Se yhdistää mm. liiketoiminta-, muotoilu- ja
ICT-osaamisen. SID-osaaminen on muutosprosessien systemaattista läpiviemistä, uusien mallien implementointia
ja uudenlaisen liiketoiminnan luomista. Laurea SID:n painoaloja ovat laajasti palveluliiketoiminta, turvallisuus ja
yhteiskuntavastuu. Liiketalouden opetussuunnitelmassa SID osaaminen näkyy vahvana liiketoiminnan osaamisena,
johon yhdistyy innovatiivisuus ja ICT-osaaminen.
Laurea SID on vahva tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan keskittymä. Kampuksella toteutettavat T&K&I –
hankekokonaisuudet luovat laajan oppimisalustan, jossa voidaan toteuttaa oppimisen sekä tutkimus- ja kehitystyön
yhdistävää toimintamallia (LbD). Kampus on osallisena monissa osaaja- ja tietoryhmittymissä, osallistuen mm.
osaamiskeskustyöhön, strategisten huippuosaamiskeskittyminen toimintaan ja yhteistyöhön akateemisten
korkeakoulujen ja muiden oppilaitosten kanssa. Hanketoimintaa toteutetaan myös yksittäisten organisaatioiden
kanssa. Opiskelijoille hankkeet luovat haastavan ja aidon oppimisen tavoitteen ja tuovat tutkimus- ja
kehittämisosaamisen osaksi asiantuntijuutta. Luonnollisen jatkeen tutkimus- ja kehittämistoiminnalle antaa
kampuksen yhteydessä toimiva Spinno Enterprise Center, joka tukee opiskelija- ja kasvuyrittäjyyden syntymistä.
Toiminnassaan metropolialueella Laurea SID suuntautuu yhä vahvemmin kansainväliseen yhteistyöhön.
Kampuksella toteutetaan monia englanninkielisiä koulutusohjelmia ja jokainen suomenkielinen koulutusohjelma
sisältää englanninkielisen lukukauden. Laurea SID:ssä työskentelee runsaasti maahanmuuttajia, ulkomaisia vaihto-
ja tutkinto-opiskelijoita sekä ulkomaisia tutkimusharjoittelijoita. Myös osa henkilöstöstä on ulkomaalaistaustaisia.
Koko Laurea SID korkeakouluyhteisölle annetaan mahdollisuus toimia henkilökohtaisesti kansainvälisessä
verkostossa erilaisissa asiantuntijarooleissa. Kansainväliset t&k&i -hankkeet laajentavat toimintaympäristöä ja
rikastuttavat osaamista. Hanketoiminta avaa ja luo uusia kansainvälisiä arvoverkostoja ja huippuinnovatiivisia
alueita.Niissä muodostuvat oppimisalustat mahdollistavat osaamisen siirron ja näin syntyy tunnustettua ja
tuloksellista t&k&i-toimintaa.

Suomalaisessa yhteiskunnassa ja koko läntisessä maailmassa ollaan siirtymässä uuteen yhteiskunnalliseen
kehitysvaiheeseen, jossa palveluilla ja inhimillisellä pääomalla on kasvava merkitys. Siirtyminen uuteen
yhteiskuntavaiheeseen nostaa inhimilliset voimavarat keskeiseksi tuotannolliseksi voimaksi ja vähentää tuotannon ja
kulutuksen ainekeskeisyyttä. Aineettomuuden merkityksen kasvu näkyy mm. yritysten investoinneissa, jotka
suuntautuvat aiempaa enemmän mm. tutkimukseen ja kehitykseen, koulutukseen, organisaation kehittämiseen,
asiakkaiden hallintaan, markkinointiin ja ohjelmistoihin. Uuden yhteiskuntavaiheen keskeisenä piirteenä pidetään
tuotannon ja talouden painopisteen siirtymistä materiaalituotannosta uusien innovatiivisten palvelujen tarjoamiseen
hyödyntämällä ICT-osaamista.
Teollisuuden ja palvelujen välisen suhteen muuttuessa siirrytään tuotantokulttuurista palvelukulttuuriin ja palveluiden
merkitys kilpailutekijänä korostuu. Talouden kasvu edellyttää uusien palveluiden innovointia ja olemassa olevien
palveluiden kehittämistä. Kehittyneissä talouksissa palveluiden osuus ja merkitys lisäarvon ja kilpailukyvyn
tuottajana on suuri. Palvelujen osuus kansantuotteesta on niissä selvästi yli kaksi kolmasosaa ja pisimmälle
kehittyneimmissä talouksissa uusista syntyvistä yrityksistä jo jopa yhdeksän kymmenestä syntyy
palvelualoille.Suomessa palvelut työllistävät noin kolme neljäsosaa työvoimasta. Laurean toimialueella neljä
viidesosaa kaikista työpaikoista on palveluissa.


Palvelusektorin yhä kasvaessa ja myös teollisuustuotannon siirtyessä yhä vahvemmin palveluliiketoimintaan
palveluinnovaatioiden ja palvelujen tuottavuuden kehittämisestä on tullut suuri haaste. Palveluliiketoiminnan
kehittämiseen on muotoutumassa uudenlainen osaamisalue, jota kutsutaan Service Innovation & Design (SID)
osaamiseksi. Palveluinnovaatiot ovat tulevaisuudessa elintärkeitä Suomen menestymiselle: ne lisäävät talouden
tehokkuutta, tuovat kustannussäästöjä, synnyttävät uusia toimintoja ja avaavat uusia vientimahdollisuuksia.
Palvelujen merkitys kasvaa nopeasti kaikilla toimialoilla ja sekä yksityisen että julkisen puolen toimijoilla on suuri
tarve omaksua uudenlaisia menetelmiä ja prosesseja systemaattiseen palvelujen kehittämiseen.
Toimintaympäristöstä nousee paineita parantaa palvelujen tuottavuutta ja kilpailukykyä, sillä palvelujen käyttäjien
tarpeet muuttuvat nopeasti ja teknologian nopea kehittyminen tarjoaa uudenlaisia mahdollisuuksia - hyvin
suunniteltujen palvelujen avulla voidaan erottua kilpailijoista ja kasvattaa liikevaihtoa, myös perinteisessä
teollisuudessa. Suomen kansantalouden kannalta uudet innovatiiviset palvelukokonaisuudet ovat erityisen tärkeitä -
ne tuovat lisää kasvua, vientimahdollisuuksia ja uudenlaista kilpailukykyä.

Erityisesti globalisaation syveneminen, tieto- ja viestintäteknologian (ICT) nopea kehittyminen, tuotteiden ja
palvelujen elinkaarien lyheneminen sekä asiakkaiden vaatimusten kasvaminen leimaavat koko taloudellista
toimintaympäristöä. Tämän seurauksena innovatiivisuudesta on noussut yritysten, verkostojen ja alueiden
keskeinen menestystekijä. Yhteiskunnan siirtyessä tietoyhteiskunnan ensimmäisestä, teknologiapainotteisesta
vaiheesta toiseen, kuluttajien tarpeista lähtevään vaiheeseen, tuotteiden ja palvelujen käyttäjälähtöisyydestä tulee
keskeinen kilpailutekijä. Tuotteiden ja palvelujen asiakaslähtöisestä innovoinnista muodostuu yrityksen toimintaa
ohjaavaa tekijä, joka luo leimansa yrityksen perusprosesseihin. Tuotteistamisessa asiakkaan arvojen ja
kulttuuritaustan merkitys korostuvat. Myös ympäristöasioiden merkityksen uskotaan tulevaisuudessa edelleen
kasvavan.

Yritykset vastaavat toimintaympäristön muutoksiin mukauttamalla tai kokonaan uudistamalla omia
liiketoimintamallejaan sekä rooliaan arvontuotantojärjestelmässä. Keskeisimmiksi keinoiksi ovat muodostuneet
keskittyminen palveluliiketoimintaan, ydinkyvykkyyksiin, verkostoituminen sekä informaatioteknologian tarjoamien
mahdollisuuksien hyödyntäminen. Erityisesti tiedon ja sen hallinnan merkitys korostuu entisestään.

Asiantuntijuus

Muuttuva toimintaympäristö edellyttää alan toimijoilta innovatiivisuutta, ennakointikykyä ja muutoksenhallintataitoja.
Kyky toiminnan analysointiin ja kehittämiseen on välttämätön. Liiketalouden tradenomilla on ammatillistiedolliset ja
ammatillistaidolliset valmiudet toimia alansa innovatiivisena uudistajana. Asiakkaalle tuotettua arvoa tarkastellaan
koko verkoston tuottaman laaja-alaisen tarjoaman kautta, jossa innovatiivisilla palveluilla on yhä keskeisempi osuus.
Toimiminen dynaamisessa ja verkostoituneessa yritysympäristössä vaatii monipuolisia vuorovaikutus- ja
viestintätaitoja, eettisesti kestävää johtamista, hiljaisten signaalien huomioimista sekä informaatioteknologian
tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntämistä. Koska taloudellinen kasvu perustuu tulevaisuudessa nykyistä
selvemmin aineettomuuteen, on palveluliiketoiminta ymmärrettävä osaksi kaikkea liiketoimintaa. Alan asiantuntijuus
on yhä enemmän kokonaisten arvontuotantojärjestelmien uudelleen hahmottamista. Liiketalouden tradenomin
asiantuntijuus perustuu liiketalouden monipuoliseen teoriaperustaan.
Voidakseen menestyä yritykset tarvitsevat ihmisiä, jotka tuntevat liiketoiminnan lainalaisuudet, ymmärtävät sen eri
osaamisalueita ja osaavat soveltaa niitä modernissa informaatioteknologisessa yhteiskunnassa. Yritysasiakkaat ja
kuluttajat etsivät ratkaisuja tarpeisiinsa ja ongelmiinsa, joten heidän tarpeidensa tunteminen on avainasemassa
luotaessa uusia liiketoimintamalleja. ICT-osaamisen, kaupallistamisen ja palveluiden kehittämisosaamisen tarve
tulee kasvamaan voimakkaasti globaalisti ja erityisesti länsimaisissa yhteiskunnissa. Yleisenä haasteena on saattaa
ICT osaaminen yhteen kaupallisen osaamisen kanssa niin, että ne muodostavat asiakaslähtöisen toimintamallin.


Osaamisalueet

Liiketalouden tradenomilla on vahva liiketoiminnan yleisosaaminen siten, että hän osaa soveltaa
liiketoimintaosaamistaan erityyppisten organisaatioiden toiminnan kehittämisessä ja uudistamisessa. Liiketalouden
tradenomin tutkinto Laurean Leppävaaran Service Innovation & Design (SID) kampuksella yhdistää
palveluliiketoiminnan, ICT-osaamisen ja SID osaamisen yhdeksi monialaiseksi kokonaisuudeksi. Suomalaisen
yhteiskunnan menestys riippuu suomalaisten kyvystä kaupallistaa ICT-sidonnaisia palveluita ja palvelukonsepteja,
luoda asiakaslähtöisiä palvelukonsepteja teollisuuteen ja rakentaa erilaisia palveluliiketoimintaan pohjaavia
liiketoimintamalleja kansainvälisille markkinoille. Asiakaslähtöinen systemaattinen liiketoiminnan kehittäminen ja
syvällinen asiakassuhdeosaaminen avaa yrityksille mahdollisuuksia kilpailuedun saavuttamiseen ja edellyttää
ymmärrystä ICT-osaamisen hyödyntämisestä asiakaslähtöisen liiketoiminnan kehittämisessä ja ylläpitämisessä.
Liiketalouden tradenomiopinnot Laurean SID kampuksella koostuvat perusopinnoissa liiketoiminnallisesta
osaamisesta (rahoitus, markkinointi, logistiikka, taloushallinto, johtaminen, strateginen osaaminen) ja
tutkimuksellisesta ja menetelmällisestä osaamisesta. Liiketaloudellisen osaamisen taustana toimii
palveluliiketoiminnan logiikka, joskin opiskelija oppii myös valmistavan teollisuuden logiikkaan perustuvia
liiketoimintamalleja. Tutkinnon painopiste on erilaisten ICT-osaamista hyödyntävien liiketoimintamallien ja
palvelukonseptien kaupallistamisessa. Osa opiskelijan osaamisesta koostuu kyvystä toimia yhteistyössä eri alojen
asiantuntijoiden kanssa ja kyvystä ymmärtää eri intressiryhmien tarpeita ja lähtökohtia kaupallisessa kontekstissa.
Opiskelija oppivat kattavasti hyödyntämään informaatioteknologiaa sekä erilaisia liiketoimintamalleja ja strategioita.


Opiskelijat perehtyvät ICT-osaamista hyödyntäviin liiketoimintoihin, liiketoimintamalleihin sekä liiketoiminnallisiin
erityispiirteisiin. Opiskelija oppii hyödyntämään tätä osaamista yli toimialarajojen ja hyödyntämään tietojärjestelmien
luomia mahdollisuuksia vastata paremmin asiakastarpeisiin. Liiketoiminnan tradenomi osaa jäsentää
arvontuotantoketjuja ja -verkkoja sekä uudistaa liiketoimintaa kasvun ja kansainvälistymisen kautta sekä arvioida
uudenlaisten arvontuotantojärjestelmien luomia mahdollisuuksia globalisaatiossa.

SID-osaaminen tarkoittaa palvelujen käyttäjälähtöistä innovointia, kehittämistä ja suunnittelua siten, että palvelu
vastaa sekä käyttäjien tarpeita että palvelun tarjoajan liiketoiminnallisia ja muita tavoitteita. SID on hyvin
poikkitieteellinen, käytännönläheinen ja soveltava lähestymistapa, joka yhdistää mm. liiketoiminta-, muotoilu- ja ICT-
osaamisen.
Osaamisalue edellyttää innovaatioiden laajan määrittelyn niin, että mukaan luetaan sosiaaliset innovaatiot, tavat
toimia toisin, uudet käytännöt ja käytäntöjen muuttuminen rutiineiksi. Palveluinnovaatioissa voidaan hyödyntää
teknologiaa tai teknologista menetelmää, mutta se ei suinkaan ole välttämätöntä. Innovoinnin ”pehmeät” asiat, kuten
organisaatio ja liiketoiminta-konseptin kehittäminen nousevat palveluinnovaatioissa usein etusijalle. Palveluissa
toimitaan lähellä asiakasta ja etsitään ratkaisuja asiakkaan ongelmiin – monet innovaatiot syntyvät tämän
vuorovaikutuksen tuloksena.


Palveluinnovaation ja palvelun synnyssä asiakkaan rooli on keskeinen ja lisäarvon tuottaminen sekä asiakkaalle että
palvelun tarjoajalle on tavoite, johon kehityksellä ja uudistamisella pyritään.
SID-osaaminen on muutosprosessien systemaattista läpiviemistä, uusien mallien implementointia ja uudenlaisen
liiketoiminnan luomista. Näin ollen SID-osaaminen koskettaa koko organisaatiota sen ylimmästä johdosta
asiakasrajapinnassa toimiviin henkilöihin. Palvelujen jatkuva kehittäminen ja uusien palvelujen suunnittelu on
osattava kytkeä laajempaan strategiatyöhön ja tulevaisuuden (liike)toimintaympäristön ennakointiin. SID-osaamisen
ytimessä on taito hallita kokonaisuuksia ja eritellä prosesseja sekä palvelun käyttäjän että tarjoajan näkökulmasta.
SID-osaamisessa yhdistyvät luova ongelmanratkaisu ja erilaisten menetelmien, välineiden ja prosessien hallinta.
Tarvitaan myös uudenlaista asiakasosaamista: koska palvelut ja siis myös palveluinnovaatiot tuotetaan enemmän
tai vähemmän yhdessä asiakkaiden kanssa, palvelujen kehittämisessä on keskeistä osata integroida palvelun
(potentiaaliset) käyttäjät suunnitteluprosessiin alusta lähtien. Uusien palvelujen brändäys ja tuotteistaminen, eli
aineettoman tekeminen näkyväksi, sekä kaupallistaminen ovat myös keskeisiä osaamisalueita palvelujen
kehittämistyössä.


Opiskelija voi erikoistua syventävissä opinnoissaan joko markkinointiin tai rahoitukseen. Syventävien opintojen
edetessä opiskelija käyttää ICT- ja SID -osaamista valitsemansa erikoistumisalueen kehittämiseen. Liiketoiminnan
uudistamiseen liittyvä keskeinen syventävä osaamisalue on liiketoiminnan erilaisten kyvykkyyksien ja innovatiivisten
arvontuotantojärjestelmien kehittämisosaaminen markkinoinnin ja rahoituksen alalla. Liiketoiminnan tehokkaiden
kyvykkyyksien kehittäminen muodostuu sekä asiakkuuksien hallintaan ja kehittämiseen, innovaatiotoiminnan
jatkuvaan ylläpitoon , liiketoiminnan taloudenhallinnan että liiketoimintaa tukevan informaatioteknologian hallintaan
ja kehittämiseen liittyvästä ammatillistaidollisesta osaamisesta.
Opiskelijaa kannustetaan tiimityöskentelyyn ja yhteistyöhön opiskelijoiden, ohjaajien ja työelämän kanssa
verkostoitumalla sekä uusilla avoimilla ja interaktiivisilla tavoilla: opiskelija oppii jakamaan osaamistaan ja toimimaan
interaktiivisesti esimerkiksi sosiaalisen median keinoin.


Ammatillinen kasvu ja vuositeemat

Liiketalouden koulutusohjelmassa opiskelijan osaamista kehitetään neljän vuositeeman puitteissa. Nämä ovat
ammatillisen kasvun käynnistyminen, ammatillisen osaamisen muodostuminen, ammatillisen osaamisen
syventyminen ja työelämän kehittäminen ja uudistaminen.
Ammatillisen kasvun käynnistyminen
· Opiskeluun orientoituminen ja motivoituminen sekä liiketalouden peruskäsitteistön ja niiden teoreettisten
lähtökohtien sisäistäminen
· Opiskelun tavoitteitten selkiytyminen
· Opiskelun keskiössä kehittämispohjainen oppiminen
· Tutustuminen tutkimusmenetelmiin


Ammatillisen osaamisen syventyminen
· Osaaminen selkiytyy opiskelu- ja harjoittelukokemusten kautta
· Opiskelussa on keskeistä kehittämisosaamisen syventäminen ja sen soveltaminen todellisessa
liiketoimintaympäristössä
· Opinnot tuottavat ja vahvistavat työelämän kehittämisosaamista


Ammatillisen osaamisen muodostuminen
· Liiketalouden lainalaisuuksien ymmärtäminen
· Abstraktin ajattelutavan merkityksen oivaltaminen
· Teoreettisen peruskäsitteistön syvällisempi osaaminen


Työelämän kehittäminen ja uudistaminen
· Ongelmien tunnistaminen ja analysointi kehittämistehtävissä
· Hankitun teoreettisen tiedon ja innovaatio-osaamisen soveltaminen ongelmanratkaisussa tutkimus-ja
kehittämismenetelmiä soveltaen
Opinnot ohjaavat itsenäiseen ja luovaan toimintaan sekä tukevat elinikäistä oppimista

Koulutusohjelman kuvaus

Koulutusohjelman perustana on kaikille pakollinen liiketoimintaosaamisen kokonaisuus laajuudeltaan 135 op. Tämä
koostuu liiketalouden substanssiopinnoista, asiantuntijatyötä tukevista menetelmäopinnoista, SID- ja ICT-
osaamisesta sekä harjoittelusta ja opinnäytetyöstä.


Valinnaisten liiketoimintaosaamista syventävien opintojen laajuus on 40 op. Nämä opinnot opiskelija voi valita omien
henkilökohtaisten tavoitteidensa mukaisesti markkinoinnin tai rahoituksen laajalta osaamisalueelta.
Liiketoimintaosaamista syventävät opinnot sivuavat tutkivaa toimintaa palvelukehityksessä, liiketoiminnan
vaikuttavia kyvykkyyksiä ja/tai innovatiivisiä arvontuotantojärjestelmiä. Nämä opinnot opiskelija voi valita
liiketalouden valinnaisista opinnoista, Laurean muista koulutusohjelmista tai muiden korkeakoulujen kanssa yhdessä
toteutettavista opinnoista.
Koulutusohjelmaan sisältyvien pakollisten vieraskielisten opintojen määrä on 30 op.
Opetussuunnitelman rakenne

Opintojen alkuvaiheessa opiskelija omaksuu erilaisia välineellisiä taitoja, joita tarvitaan sekä oppimisessa että
työelämässä. Näitä taitoja hän oppii soveltamaan erityisesti LbD-mallin mukaisessa oppimisprosessissa. Tutkivaan
oppimiseen liittyvien menetelmällisten taitojen lisäksi opiskelija saavuttaa myös esimerkiksi valmiuden
projektimaiseen työskentelytapaan sekä monipuoliset viestintätaidot. Samaan aikaan opiskelija alkaa perehtyä myös
liiketalouden substanssiin. Ammatillistiedolliset haasteet keskittyvät opintojen alkuvaiheessa liiketoiminnan ja
liiketoimintaympäristön kuvaamiseen ja suorittavaan ammatillistaidolliseen osaamiseen.


Kaikille pakollisten yhteisten opintojen edetessä ammatillistiedollinen ja ammatillistaidollinen osaaminen painottuu
liiketoiminnan ja palveluiden analysoimiseen ja kehittämiseen. Uutta tietoa kehitetään ratkaisemalla liiketoiminnan
kehittämiseen liittyviä ongelmia käyttämällä hyödyksi liiketoimintaosaamista, ICT-osaamista ja menetelmällistä
osaamista sekä luomalla erilaisia työskentelyteorioita ja selityksiä tutkittavasta ja kehitettävästä ilmiöstä. Erilaisia
käsityksiä ja tulkintoja testataan ja tutkitaan yhteisesti.


Valinnaisten opintojen aikana opiskelija kehittyy alansa innovatiiviseksi uudistajaksi. Ammatillistiedollisessa ja
ammatillistaidollisessa osaamisessa siirrytään aikaisempien opintojen aikana saavutetun osaamisen syvälliseen
rikastamiseen omien henkilökohtaisten tavoitteiden mukaisesti. Asiantuntijana opiskelijaa rohkaistaan uuden
innovatiivisen ja ennakoivan ymmärryksen, tiedon ja työskentelyteorioiden kehittämiseen.


Opinnäytetyössä opiskelija kehittää ja osoittaa valmiuksia soveltaa tietojaan ja taitojaan käytännön
asiantuntijatehtävissä,minkä lisäksi se antaa opiskelijalle mahdollisuuden edelleen syventää omaa henkilökohtaista
osaamistaan. Liiketoiminnan tradenomi ymmärtää jatkuvan uudistumisen mahdollisuudet ja näkee tradenomiopinnot
osana elinikäisen oppimisen prosessia. Ammatillisen kasvun tukeminen tapahtuu monialaisissa
oppimisympäristöissä sekä autenttisissa työelämän hankkeissa tapahtuvan kehittämispohjaisen oppimisen (LbD)
avulla. Kahden harjoittelujakson aikana opiskelija tutustuu liiketalouden työtehtäviin.
Oppimista tukevat erilaiset monikulttuuriset oppimisympäristöt ja työpajat. Opiskelija harjaannuttaa omaa
oppimistaan monialaisissa hankkeissa, joissa syntyvän ja jaetun osaamisen avulla opiskelija uudistaa työelämää ja
sen käytänteitä.
Tutkimuksellisuus ja kehittämismenetelmät ovat osa opintoja alusta alkaen ja tutkimus- ja
kehittämismenetelmäosaaminen syvenee jokaisen vuositeeman aikana. Tavoitteena on saavuttaa sellainen taso,
että opiskelija kykenee suunnittelemaan, toteuttamaan ja raportoimaan opinnäytetyötasoisen tutkimuksen ja
soveltamaan keskeisiä kehittämistyön menetelmiä liiketoiminnan kehittämisen tehtävissä.


Koulutusohjelmassa laadunvarmistus tapahtuu opetussuunnitelmien arvioinnin ja kehittämisen sekä
koulutusohjelman toteutuksessa opiskelijapalautejärjestelmän avulla. Koulutusohjelman opetussuunnitelmaa
kehitetään vuosittain eri sidosryhmiltä saadun palautteen pohjalta. Opiskelijapalautejärjestelmä sisältää alku-, keski-
ja päättövaiheen palautteiden lisäksi opintojen kuormittavuus- ja hyvinvointikyselyt. Jokaiselta opintojaksolta
kerättävän palautteen pohjalta opintojaksoja kehitetään systemaattisesti opettajatiimeissä.

Koulutusohjelman laadunvarmistus
                                                        1. vuosi       2. vuosi       3. vuosi       4. vuosi
OP      OPINNOT                                                30             60             60             60
A007    AMMATILLISEN KASVUN KÄYNNISTYMINEN
A0058   Yrityksen toimintaympäristö                                5
A0059   Yrityksen toiminnot                                    10
A0060   English for Network Economy                                5
A0061   Asiantuntijatyötä tukevat menetelmät I                 10
A0062   Innovatiivinen tuote- ja palvelukehitys                                   5
A0063   Asiakaslähtöinen markkinointi                                             5
A0064   Yritysjuridiikka                                                          5
A0065   Företaget i fokus                                                         5
A0066   Asiantuntijatyötä tukevat menetelmät II                               10
A015    AMMATILLISEN OSAAMISEN
        MUODOSTUMINEN
A0067   Liiketoimintasuunnitelma ja yrittäjyys                                    5
A0068   Yrityksen strateginen suunnittelu                                     10
A0072   Johtamisosaaminen                                                         5
A0069   Nordiskt och internationellt                                              5
A0070   Asiantuntijatyötä tukevat menetelmät III                                  5
A0071   International business operations                                                        5
A0153   Corporate Social Responsibility                                                          5
A0073   English for International Business                                                       5
A0074   Skills and Tools for Professional Business IV                                            5
A016    AMMATILLISEN OSAAMISEN SYVENTYMINEN
01225   Palvelumuotoilulla innovaatioihin                                                    10
A0077   Asiantuntijatyötä tukevat menetelmät V                                                   5
A0075   Liiketalouden koulutusohjelma, harjoittelu I                                         15
A010    TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN JA
        UUDISTAMINEN
A0076   Liiketalouden koulutusohjelma, harjoittelu II                                                       15
00043   Opinnäytetyö                                                                                        15
125     VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT
047     LAUREAN YHTEISET OPINNOT
00202   Englannin kielen osaamisen lähtötasotesti                  0
00203   Ruotsin kielen osaamisen lähtötasotesti                    0
01283   Suomen kieli ja viestintä                                  5
01260   Ruotsin kielen perusviestintä                              5
01261   Englannin kielen perusviestintä                            5
01262   Matematiikan valmentavat opinnot                           3
00637   Suomen kielen suullinen taito                              0
00636   Suomen kielen kirjallinen taito                            0
00634   Ruotsin kielen suullinen taito                                            0
00635   Ruotsin kielen kirjallinen taito                                          0
                                                               30             60             60             60
A007 AMMATILLISEN KASVUN KÄYNNISTYMINEN, 60 op

Kuvaus:
· Opiskeluun orientoituminen ja motivoituminen sekä liiketalouden peruskäsitteistön ja niiden teoreettisten
lähtökohtien sisäistäminen
· Opiskelun tavoitteitten selkiytyminen
· Opiskelun keskiössä kehittämispohjainen oppiminen
· Tutustuminen tutkimusmenetelmiin


Sisältö:


Osaamisen kehittyminen:
Opintojen alkuvaiheessa opiskelija omaksuu erilaisia välineellisiä taitoja, joita tarvitaan sekä oppimisessa että
työelämässä. Näitä taitoja hän oppii soveltamaan erityisesti LbD-mallin mukaisessa oppimisprosessissa. Tutkivaan
oppimiseen liittyvien menetelmällisten taitojen lisäksi opiskelija saavuttaa myös esimerkiksi valmiuden
projektimaiseen työskentelytapaan sekä monipuoliset viestintätaidot. Samaan aikaan opiskelija alkaa perehtyä myös
liiketalouden substanssiin. Ammatillistiedolliset haasteet keskittyvät opintojen alkuvaiheessa liiketoiminnan ja
liiketoimintaympäristön kuvaamiseen ja suorittavaan ammatillistaidolliseen osaamiseen.



A0058 Yrityksen toimintaympäristö, 5 op

Opiskelija osaa:
·
· etsiä ja hyödyntää yritysten toimintaympäristöön liittyvää tietoa
· kuvata elinkeinoelämän keskeiset toimijat
· kuvata kansantaloutta toimivana kokonaisuutena
· etsiä ja tulkita tietoa kansantalouden ilmiöistä
· nähdä taloudessa vaikuttavia syy-seuraussuhteita



Opintojakson sisältö:
· liiketoimintaympäristö ja klusterit
· kansantalouden mikro- ja makroteoriat


Opintojakson kuvaus:
Opintojaksolla osaaminen perustuu toimialueen organisaatioiden toiminnan ja keskinäisen vuorovaikutuksen
tarkasteluun. Osaaminen ilmenee siten, että opiskelija tuntee alueen erilaisia toimijoita ja tietää miksi yritykset ja
yhteisöt muodostavat klustereita ja verkostoja.
Tällä opintojaksolla opiskelija perehtyy kansantaloustieteen peruskäsitteisiin, teorioihin ja ilmiöihin. Opiskelija oppii
seuraamaan ja arvioimaan taloudellista kehitystä sekä kansantalouden että toimialan/klusterin näkökulmasta.
Lisäksi hän ymmärtää talouspoliittista keskustelua ja kykenee myös itse osallistumaan siihen.


Edeltävät opinnot:
Ei lähtötasovaatimusta



A0059 Yrityksen toiminnot, 10 op

Opiskelija osaa:
· kuvata yrityksen liiketoiminnan ydin- ja tukiprosesseja
· määrittää miten yrityksen toiminnot ja prosessit liittyvät toisiinsa
· arvioida yrityksen logistiikan toimivuutta ja yhteyttä yrityksen muihin toimintoihin
 määrittää asiakaslähtöinen markkinointi osana yrityksen toimintoja
teh tehdä pienen yrityksen kirjanpidon


Opintojakson sisältö:
· yrityksen perustoiminnot: taloushallinto, logistiikka ja markkinointi
· prosessiajattelu liiketoiminnassa
· pienen yrityksen ulkoinen taloushallinto
· yrityksen toimitusketjun hallinta


Opintojakson kuvaus:
Opintojakson osaaminen ilmenee taitona kuvata yrityksen toimintaa kokonaisvaltaisesti. Osaaminen perustuu
yrityksen toiminnan ja prosessien analysointiin. Opiskelija perehtyy taloushallinnon, logistiikan ja markkinoinnin
perusteisiin.



A0060 English for Network Economy, 5 op

Opiskelija osaa:
· liiketalouden keskeisen käsitteistön englannin kielellä
· kommunikoida yrityksen toiminnasta ja prosesseista englannin kielellä suullisesti ja kirjallisesti hyödyntäen
viestintätekniikkaa
· hakea tietoa erilaisista englanninkielisistä tietolähteistä ja soveltaa sitä


Opintojakson sisältö:
· klusterit
· yrityksen perustoiminnot ja prosessit
· Suomen talouden näkymät
· liikeviestintä osana yrityksen prosesseja


Opintojakson kuvaus:
Opiskelija syventyy liiketoiminnan peruskäsitteisiin sekä kulttuurieroihin ja seuraa yrityselämän ajankohtaisia
tapahtumia sekä raportoi niistä. Hän laatii yrityskuvauksen ja esittelee sen sekä suullisesti että kirjallisesti. Hän
tutustuu yrityksen taloudelliseen toimintaan ja liiketoiminnan kannattavuuteen vaikuttaviin tekijöihin sekä tunnistaa ja
kuvaa omia yrittäjäominaisuuksiaan. Opiskelijan tavoitteena on eurooppalaisen viitekehyksen mukainen taitotaso B2.


Edeltävät opinnot:
Lukion oppimäärää vastaavat englannin kielen taidot.



A0061 Asiantuntijatyötä tukevat menetelmät I, 10 op

Opiskelija osaa:
· työskennellä kehittävän oppimisen periaatteiden mukaisesti ja suunnitella omaa opiskeluaan
· laatia projektisuunnitelman ja päivittää sitä
· työskennellä tavoitteellisesti projektissa, käyttää projektityökaluja ja tuottaa projektityössä tarvittavia dokumentteja
· toimia tiimissä, oppia yhdessä ja jakaa opittua työyhteisössä
· suunnitella ja toteuttaa määrällisen selvityksen
· hyödyntää tilastollisia menetelmiä kuvailevaan analyysiin
· hakea tietoa erilaisista tietolähteistä ja arvioida tietoa kriittisesti
· viestiä sähköisesti
· havainnollistaa ja raportoida työnsä tulokset kirjallisesti ja suullisesti käyttäen tarkoituksenmukaisia välineitä ja
viestintätyylejä
· käyttää tekstinkäsittely, taulukkolaskenta- ja esitysgrafiikkaohjelmistoja tarkoituksenmukaisella tavalla
·


Opintojakson sisältö:
· kehittävä oppiminen
· projektityöskentely
· tiimityö
· tutkimusprosessi
· tilastollisten menetelmien perusteet
· tiedonhaku
· kirjallinen, suullinen ja sähköinen viestintä
· työvälineohjelmistot
·


Opintojakson kuvaus:
Opiskelija perehtyy Learning by developing –toimintatapaan ja soveltaa sitä omaan oppimiseensa. Opiskelija
perehtyy opiskeluun ammattikorkeakoulussa ja käynnistää omien opintojensa suunnittelun. Opintojaksossa
osaaminen ilmenee opiskelijan taitona käyttää tutkivaa ja kehittävää työtapaa tarkastellessaan tavoitteellisesti
yritystoimintaa ja yrityksen toimintaympäristöä. Opiskelija kykenee ongelmanratkaisuun omalla alallaan ja osaa
työskennellä projekteissa. Opiskelija kehittää viestintä- ja vuorovaikutusvalmiuksiaan sekä tietoteknisiä valmiuksiaan
ja osaa käyttää niitä erilaisissa tilanteissa

Edeltävät opinnot:
Ei lähtötasovaatimusta



A0062 Innovatiivinen tuote- ja palvelukehitys, 5 op

Opiskelija osaa:
· käynnistää tuote- tai palvelukehitysprosessin
· käyttää ideointi- ja karsintamenetelmiä toteuttamiskelpoisen tuote- tai palveluidean löytämiseksi
· kehittää idean pohjalta konseptin


Opintojakson sisältö:
· innovaatiot
· tuotekehitysprosessi
· ideointimenetelmät
· konseptin kehittäminen


Opintojakson kuvaus:
Opintojakson osaaminen ilmenee opiskelijan taitona tuottaa ideoita, valita niistä toteuttamiskelpoisin ja käynnistää
sen pohjalta tuote- tai palvelukehitysprojekti.


Edeltävät opinnot:
Yrityksen toimintaympäristö ja yrityksen toiminnot-opintojaksot tai vastaavat tiedot



A0063 Asiakaslähtöinen markkinointi, 5 op

Opiskelija osaa:
· suunnitella asiakaslähtöistä markkinointiprosessia
· huomioida asiakkaan tarpeet
· valita oikeat markkinointitoimenpiteet eri segmenteille
· luoda ja kehittää asiakkuuksia


Opintojakson sisältö:
· markkinointiympäristö
· ostokäyttäytyminen ja segmentointi
· markkinoinnin kilpailukeinot
· markkinointiviestintä
· asiakkuudet


Opintojakson kuvaus:
Opintojakson osaaminen ilmenee opiskelijan taitona laatia asiakaslähtöinen markkinointi- ja lanseeraussuunnitelma
kehitetystä tuote- tai palveluideasta.


Edeltävät opinnot:
Innovatiivinen tuote-ja palvelukehitys opintojakso tai vastaavat tiedot



A0064 Yritysjuridiikka, 5 op

Opiskelija osaa:
· soveltaa sopimusoikeudellista tietoa
· toimia sovittujen sääntöjen mukaisesti suhteessa yrityksen eri sidosryhmiin
· toimia vaihtelevissa markkinaolosuhteissa lain edellyttämälllä tavalla
· soveltaa työoikeudellista normistoa esimiestyöskentelyssä


Opintojakson sisältö:
· oikeudellisen ajattelun perusteet
· sopimuksen peruselementit
· liikekauppa ja kuluttajan kauppa käsitteinä
· elinkeinotoiminnan harjoittamista koskeva sääntely sekä kokonaiskuva kaupallisia yritysmuotoja koskevista
säännöksistä
· immateriaalioikeus ja tuotteen suojaaminen
· työoikeuden normijärjestelmä


Opintojakson kuvaus:
Opintojakson osaaminen ilmenee opiskelijan taitona soveltaa liiketoimintaa sääteleviä lakeja ja normeja. Opiskelija
osaa ottaa huomioon varallisuusoikeudet vaihdannassa sekä velvoitteiden synnyn ja lakkaamisen perusteet.


Edeltävät opinnot:
Yrityksen toimintaympäristö ja yrityksen toiminnot-opintojaksot tai vastaavat tiedot



A0065 Företaget i fokus, 5 op

Opiskelija osaa:
· Kommunicera muntligt och skriftligt på svenska i företagsvärlden
· Läsa och diskutera artiklar som handlar om ekonomi
· Beskriva sin egen utbildning och sina arbetsuppgifter


Opintojakson sisältö:
· Företagets funktioner och organisation
· Ekonomisk terminologi
· Aktuellt om företagsvärlden
· Rekrytering


Opintojakson kuvaus:
Studeranden når nivå B1.2. enligt den europeiska referensramen för språk (CEF).


Edeltävät opinnot:
Godkänt språktest eller avlagd kurs .



A0066 Asiantuntijatyötä tukevat menetelmät II, 10 op

Opiskelija osaa:
laskea tuote-tai palveluidean kustannukset
  jakaa ja kohdistaa kustannuksia kustannuslajeittain
  hinnoitella tuotteen tai palvelun eri hinnoittelumenetelmillä
  arvioida tuotteen tai palvelun kannattavuutta ja tehokkuutta
  laskea ajan vaikutuksen rahan arvoon, käyttää indeksejä, vertailla osamaksu- ja käteiskauppaa
  laskea ja huomioida valuuttakurssien ja inflaation vaikutukset
  laskea ja vertailla eri sijoitusvaihtoehtojen tuottoja ja lainan kokonaiskustannuksia
  laskea ja vertailla investointien kannattavuutta
  hyödyntää kvantitatiivisia ja kvalitatiivisia menetelmiä kehittämistyössä
  hyödyntää tilastollisia menetelmiä selittävään analyysiin
  suunnitella ja toteuttaa yksinkertaisen verkkosivuston ja päivittää sitä
·


Opintojakson sisältö:
kustannuslaskenta
 hinnoittelumallit
 talouden ja rahoituksen suunnittelu
 palkanlaskenta
 talousmatematiikka
 tutkimusmenetelmät
 verkkoviestintä

Opintojakson kuvaus:
Opintojakson osaaminen tukee opintojaksoja Innovatiivinen tuote- ja palvelukehitys A0062 sekä Asiakaslähtöinen
markkinointi A0063. Osaaminen ilmenee opiskelijan taitona käyttää tutkimuksellista työtapaa tuote- ja
palvelukehitysprosessissa, huomioida taloudellinen näkökulma sekä hyödyntää tietoteknisiä välineitä työskentelyssä.


Edeltävät opinnot:
Asiantuntijatyötä tukevat menetelmät I-opintojakso tai vastaavat tiedot.


A015 AMMATILLISEN OSAAMISEN MUODOSTUMINEN, 50 op

Kuvaus:
· Liiketalouden lainalaisuuksien ymmärtäminen
· Abstraktin ajattelutavan merkityksen oivaltaminen
· Teoreettisen peruskäsitteistön syvällisempi osaaminen


Osaamisen kehittyminen:
Kaikille pakollisten yhteisten opintojen edetessä ammatillistiedollinen ja ammatillistaidollinen osaaminen painottuu
liiketoiminnan ja palveluiden analysoimiseen ja kehittämiseen. Uutta tietoa kehitetään ratkaisemalla liiketoiminnan
kehittämiseen liittyviä ongelmia käyttämällä hyödyksi liiketoimintaosaamista, ICT-osaamista ja menetelmällistä
osaamista sekä luomalla erilaisia työskentelyteorioita ja selityksiä tutkittavasta ja kehitettävästä ilmiöstä. Erilaisia
käsityksiä ja tulkintoja testataan ja tutkitaan yhteisesti.



A0067 Liiketoimintasuunnitelma ja yrittäjyys, 5 op

Opiskelija osaa:
· tunnistaa omat mahdollisuudet yrittäjyyteen
· analysoida asiakastarpeita ja etsiä kilpailuetuja
· hyödyntää keskeisiä ennakointimenetelmiä
· löytää ja arvioida liiketoimintamahdollisuuksia
· laatia liikeideaan sopivan liiketoimintamallin ja ansaintalogiikan
· laatia realistisen, asiakaslähtöisen liiketoimintasuunnitelman ja käynnistää liiketoiminnan
· luoda kumppanuuksia ja verkostoja ja tunnistaa strategisia kumppanuuksia


käyttää tutkimusmenetelmiä liiketoiminnan analysointiin

Opintojakson sisältö:
· arvoverkot ja kumppanuudet
· tulevaisuuden haltuunoton menetelmiä
· yrityksen sisäinen ja ulkoinen analyysi ja positiointi markkinoilla
· liikeidea, liiketoimintamalli ja liiketoimintasuunnitelma
· aloittavan yrityksen talouden ja rahoituksen suunnittelu
· aloittavan yrityksen riskien hallinta


Opintojakson kuvaus:
Opintojakson osaaminen ilmenee opiskelijan taitona etsiä ja arvioida liiketoimintamahdollisuuksia, laatia
asiakaskeskeinen ja realistinen liiketoimintasuunnitelma sekä laatia yrityksen perustamiseen tarvittavat asiakirjat.
Opintojaksolla opiskelija tunnistaa ja arvioi omia yrittäjäominaisuuksiaan. Hän perehtyy alkavan yrityksen toimintaan
liittyviin taloudellisiin ja yhteiskunnallisiin vastuisiin sekä liiketoiminnan kannattavuuteen vaikuttaviin tekijöihin.

Edeltävät opinnot:
Yrityksen toimintaympäristö ja yrityksen toiminnot – opintojaksot tai vastaavat tiedot


A0068 Yrityksen strateginen suunnittelu, 10 op

Opiskelija osaa:
· analysoida yrityksen toimintaa
· käyttää laadullisia ja määrällisiä tutkimusmenetelmiä strategiatyöskentelyn apuna
· hyödyntää yrityksen taloudellista analyysiä
· vertailla erilaisia kilpailustrategioita
· laatia valittuun strategiaan soveltuvan toteuttamissuunnitelman ja sen seurantajärjestelmän
· hyödyntää tietojärjestelmiä toiminnan ohjauksessa
· johtaa ja hallinnoida projekteja


Opintojakson sisältö:
· kyvykkyydet strategian lähtökohtana
· yrityksen kokonaissuunnittelu
· strategisen suunnittelun lähtökohta-analyysit
· operatiivisen suunnittelun käytänteet
· strateginen budjetointi ja investointilaskelmat
· tilinpäätösanalyysit ja talouden analysointi
tietojärjestelmien hyödyntäminen toiminnan ohjauksessa

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija ymmärtää, että yrityksen kaiken toiminnan on perustuttava yrityksen strategisiin valintoihin. Opiskelijan
osaaminen ilmenee taitona tehdä strategialähtöisiä ratkaisuja sekä suunnitella ja organisoida toimintaa käytännön
tilanteissa. Opintojaksolla laaditaan nykytila-analyysiin perustuva strategian toimeenpanosuunnitelma, jolla yrityksen
toimintaa kehitetään kohti haluttua tulosta. Toimeenpanosuunnitelma sisältää myös toiminnan ohjaus- ja
seurantajärjestelmät.

Edeltävät opinnot:
Ammatillinen kasvun käynnistyminen-teeman opinnot tai vastaavat tiedot.



A0072 Johtamisosaaminen, 5 op

Opiskelija osaa:
· toimia verkostoituneen työyhteisön vastuullisena jäsenenä
· arvioida organisaatiossa vallitsevaa kulttuuria ja arvoja
· toimia organisaation henkilöstöstrategian mukaisesti
· soveltaa työlainsäädännön ja työehtosopimusten normeja käytännön työtilanteisiin työntekijänä, esimiehenä ja/tai
yrittäjänä
· kehittää omaa ja työyhteisön työhyvinvointia ja itselleen eettistä työtapaa


Opintojakson sisältö:
· Esimiestyö
· Liiketoimintastrategian toteuttaminen ja varmistaminen
· Yksikön johtaminen
· Osaamisen varmistaminen
· Motivointi ja palkitseminen
· Työhyvinvoinnista huolehtiminen
· Rekrytointi ja perehdyttäminen


Muutosjohtaminen

Opintojakson kuvaus:
Opintojakson osaaminen perustuu johtamisalueen hahmottamiseen, jolloin opiskelija muodostaa käsityksen
työyhteisön toiminnan ja henkilöstön monimuotoisuudesta. Opiskelija toimii aktiivisesti uudistuvan, kannustavan ja
hyvinvoivan työyhteisön luomiseksi. Opintojakson osaaminen ilmenee taitona toimia organisaation strategian
mukaisesti sekä kehittää omia ja työyhteisön valmiuksia vastaamaan organisaation muutoshaasteita.


Edeltävät opinnot:
Yrityksen strateginen suunnittelu-opintojakso tai vastaavat tiedot



A0069 Nordiskt och internationellt, 5 op

Opiskelija osaa:
•   klara sig i exportverksamhet förekommande kontakter
•   förhandla i affärslivet
•   diskutera aktuella ekonomiska teman
•   beakta kulturskillnader i nordiska sammanhang


Opintojakson sisältö:
•   aktuellt om ekonomi
•   förhandlingar och kundkontakter
•   nordisk arbetskultur


Opintojakson kuvaus:
Studeranden når nivå B1.2. enligt den europeiska referensramen för språk (CEF).


Edeltävät opinnot:
Kurs


A0070 Asiantuntijatyötä tukevat menetelmät III, 5 op

Opiskelija osaa:
· suunnitella projektin ja ohjata projektia
· raportoida ja arvioida projektin tuloksia laskea ja vertailla investointien kannattavuutta
· suunnitella ja toteuttaa markkinatutkimuksen
· hallita projektin kustannuksia ja kannattavuutta
· tunnistaa riskit projekteissa
· johtaa ja hallinnoida projekteja
· käyttää laadullisia tutkimusmenetelmiä
· käyttää tietokantoja ja suunnitella ja toteuttaa yksinkertaisen tietokantaratkaisun


Opintojakson sisältö:
· projektijohtamisen perusteet
· projektijohtamisen työmenetelmät
· laadulliset tutkimusmenetelmät
· tietokannat
· viestintätaidot


Opintojakson kuvaus:
Opiskelija ymmärtää projektitoiminnan ja - hallinnan merkityksen nykypäivän liiketoiminnan johtamisessa. Opiskelija
muodostaa käsityksen projektitoiminnasta ja projektitoiminnan johtamisesta. Opiskelijan osaaminen ilmenee taitona
hallita projekteja keskeisimpien projektinjohtamisen työkalujen ja menetelmien avulla käytännön työelämän
tilanteissa. Opiskelija suunnittelee, toteuttaa ja raportoi toimeksiannon mukaisen projektin, mikä liittyy liiketoiminnan
kehittämiseen ajanmukaisin projektijohtamisen työkaluin. Opiskelija hyödyntää laadullisia tutkimusmenetelmiä
yrityksen nykytilan ja tulevaisuuden analysoimiseen. Opiskelijan tietotekninen osaaminen ilmenee nykyaikaisten
projektityökalujen käyttämisenä sekä aloittavan, pienen yrityksen tiedonhallintaratkaisun toteuttamisena.
Opintojakson osaaminen tukee opintojaksoja Liiketoimintasuunnitelma ja yrittäjyys A0067 ja Yrityksen strateginen
suunnittelu A0068.


Edeltävät opinnot:
Ammatillinen kasvun käynnistyminen – opinnot tai vastaavat tiedot.


A0071 International business operations, 5 op

Opiskelija osaa:
· Describe the differences between a company's national and international business environments
· Analyse the internal internationalisation preconditions of a company and make justified suggestions for
development
· Utilise sources of internationalisation and international market information
· Make a preliminary target market analysis and evaluate business opportunities for a company on that market
· Compare different options for a company's internationalisation strategy and market entry mode and make a
justified suggestion for the choice
· Describe the business operations related to international business and their differences in comparison to domestic
markets


Opintojakson sisältö:
· International business environment and the role of international trade in Finland
· Internal (company resources and competences) and external (political, economical, legal, socio-cultural)
international business environments of a company
· Growth and internationalisation strategies and internationalisation paths for a product/service sector company
· Market information sourcing and choice of a target market
· Choosing the entry mode for a target market
· Growth and internationalisation networks and partnerships
· Business operations related to international trade
· Challenges in developing business operations related to international trade


Opintojakson kuvaus:
Student learn to describe and analyse the ability of a company to grow through internationalisation. Knowledge is
based on an understanding of both the challenges and opportunities of the international environment as well as the
internal internationalisation preconditions of a company, the knowledge of internationalisation strategies, entry
modes, sources of international market information and the perception of business operations related to
international trade. Students use these competences in analysing a company’s preconditions for international trade
and in drawing up a preliminary target market analysis and internationalisation strategy plan for the company.


Edeltävät opinnot:
Business Strategic Planning study unit, or equivalent knowledge



A0153 Corporate Social Responsibility, 5 op

Opiskelija osaa:
•   Develop a wider approach to ethical questions and organisational values
•   Combine CSR with business actions and strategy
•   Discuss social responsibility issues


Opintojakson sisältö:
•   Ethics and organisational values
•   Sustainable guidelines on economic, environmental and social performance
•   Responsible leadership
•   Product safety
•   Occupational safety and health
•   Equality at work
•   Diversity and multicultural issues
•   Current issues on sustainability reporting and CSR standards


Opintojakson kuvaus:
This study unit introduces the students to the basic concept of corporate social responsibility. Organisational
responsibility is seen from three viewpoints: economic, environmental and social responsibility. The critical thinking
of the students is enhanced through discussions.


A0073 English for International Business, 5 op

Opiskelija osaa:
·
· Examine the international operating environment and its principles
· Understand internationalisation strategies
· Select target markets for a business
· Use their interaction skills in multicultural environments
· Conduct negotiations and written and verbal communication related to foreign trade
· Grasp the job application process for international positions


Opintojakson sisältö:
·
· Finland’s foreign trade and global economy
· Internationalisation strategies
· Trade fairs
· Export case study and related communications
· Negotiations
· Job application process for international positions


Opintojakson kuvaus:
Students become familiar with Finland’s foreign trade and the global operating environment. They select a case
export strategy and target market. They take part in a trade fair project. They practise dealing with export-related
communications. They apply for a job in a foreign company. Students attain at least skill level B2 of the Common
European Framework.


Edeltävät opinnot:
Business Strategic Planning study unit, or equivalent knowledge



A0074 Skills and Tools for Professional Business IV , 5 op

Opiskelija osaa:
Use planning, analysis and decision-making tools and techniques in strategic planning
Analyze financial statements and different kinds of business reports and use them as the basis of the decisions
Make business decisions in various business contexts and consider the multidimensional aspects of these decisions
Make business decisions in groups


Opintojakson sisältö:
Basics of systematic business planning and analysis tools and techniques e.g. forecasting, what-if-analysis, goal
seeking and risk analysis
Management Decision making
Group Decision Making
Business Simulation Game


Opintojakson kuvaus:
Business Simulationgame can be used in various ways, e. g. as an exercise where class members are divided into
teams and assigned the task of running a global B2B company in head-to-head competition against companies
managed by other class members.
The use of the game allows students to apply the newly acquired theoretical knowledge in a simulated business
world. Students make realistic business decisions and analyze the results of the actions, which improves the
business skills and decision-making capabilities of the students
This study unit helps students to develop their rational decision making skills and improves their communication,
leadership, and interpersonal relation skills.



A016 AMMATILLISEN OSAAMISEN SYVENTYMINEN, 30 op
Kuvaus:
· Osaaminen selkiytyy opiskelu- ja harjoittelukokemusten kautta
· Opiskelussa on keskeistä kehittämisosaamisen syventäminen ja sen soveltaminen todellisessa
liiketoimintaympäristössä
· Opinnot tuottavat ja vahvistavat työelämän kehittämisosaamista



01225 Palvelumuotoilulla innovaatioihin, 10 op

Opiskelija osaa:
* toteuttaa innovaatiohankkeen soveltaen uusinta olemassa olevaa tietoa ja SID-menetelmiä
* työskennellä projektimaisesti monialaisesti
* soveltaa luovaa ongelmanratkaisua ja kehittää työtapoja
* tunnistaa taloudellisesti kannattavan ja asiakaslähtöisen toiminnan edellytykset


Opintojakson sisältö:
* palveluinnovaatiot
* innovaatioprosessi käytännössä moniammatillisessa työyhteisössä
* SID-menetelmät
* innovaatioprojektin suunnittelu, toteutus ja arviointi


Opintojakson kuvaus:
Opintojaksossa toteutetaan tavoitteellinen kehittämisprojekti palvelumuotoilun keinoin.


A0077 Asiantuntijatyötä tukevat menetelmät V, 5 op

Opiskelija osaa:
·
· ohjausryhmätyöskentelyn osana projektitoimintaa
· toimia ohjausryhmän puheenjohtajan ja jäsenen roolissa projekteissa
· kehittää kokous- ja neuvottelutaitoja
· kehittää omia vuorovaikutustaitojaan
· hyödyntää kehittämis- ja ennakointimenetelmiä liiketoiminnan kehittämiseen



Opintojakson sisältö:
·
· projektitoiminnan johtaminen
· projektin ohjausryhmän tehtävät ja roolitus
· projektin johtamisen toimintamallit ja työkalut
· liiketoiminnan kehittämis- ja ennakointimenetelmät


Opintojakson kuvaus:
Opintojaksossa osaaminen perustuu projektien johtamisen ja ohjaamisen sekä niissä tapahtuvaan vuorovaikutuksen
tarkasteluun. Osaaminen ilmenee siten, että opiskelija tuntee projektin johtamisen ja ohjausryhmätyöskentelyn
toimintatapoja. Opiskelija toimii aloittavien opiskelijoiden projektin ohjausryhmässä. Opiskelijan
kehittämisosaaminen ilmenee palvelumuotoilun kehittämisprojektissa monialaisessa ympäristössä.



Edeltävät opinnot:
Asiantuntijatyötä tukevat menetelmät 1-3 opintojaksot tai vastaavat tiedot.
A0075 Liiketalouden koulutusohjelma, harjoittelu I, 15 op

Opiskelija osaa:
· analysoida ja jäsentää oman työnsä sisältöä ja menetelmiä
· analysoida omaa toimintaansa keskustellen tavoitteista ja niiden toteutumisesta työyhteisössä
· kehittää palveluliiketoimin-taosaamistaan
· osallistua omalla panoksellaam harjoitteluyrityksen käytänteisiin/liiketoiminta-prosesseihin liittyvään
kehittämistyöhön


Opintojakson sisältö:
· Harjoittelutavoitteiden määrittely
· Harjoittelujakson suorittaminen
· Harjoittelukokemuksen kirjallinen raportointi
· Palautekeskustelu
Harjoittelun esittely ja mentorointi toisille opiskelijoille sopimuksen mukaisesti


Opintojakson kuvaus:
Opiskelija kehittää osaamistaan työelämässä, havainnoi työtään ja työympäristöään kehittämisen näkökulmasta.


Opiskelija soveltaa opinnoissa omaksumiaan tietoja ja taitoja käytäntöön harjoitteluyrityksessä/-organisaatiossa.


A010 TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN JA UUDISTAMINEN, 30 op

Kuvaus:

· Ongelmien tunnistaminen ja analysointi kehittämistehtävissä
· Hankitun teoreettisen tiedon ja innovaatio-osaamisen soveltaminen ongelmanratkaisussa tutkimus-ja
kehittämismenetelmiä soveltaen
· Opinnot ohjaavat itsenäiseen ja luovaan toimintaan sekä tukevat elinikäistä oppimista


Osaamisen kehittyminen:
Opinnäytetyössä opiskelija kehittää ja osoittaa valmiuksia soveltaa tietojaan ja taitojaan käytännön
asiantuntijatehtävissä,minkä lisäksi se antaa opiskelijalle mahdollisuuden edelleen syventää omaa henkilökohtaista
osaamistaan. Liiketoiminnan tradenomi ymmärtää jatkuvan uudistumisen mahdollisuudet ja näkee tradenomiopinnot
osana elinikäisen oppimisen prosessia. Ammatillisen kasvun tukeminen tapahtuu monialaisissa
oppimisympäristöissä sekä autenttisissa työelämän hankkeissa tapahtuvan kehittämispohjaisen oppimisen (LbD)
avulla. Kahden harjoittelujakson aikana opiskelija tutustuu liiketalouden työtehtäviin.
Oppimista tukevat erilaiset monikulttuuriset oppimisympäristöt ja työpajat. Opiskelija harjaannuttaa omaa
oppimistaan monialaisissa hankkeissa, joissa syntyvän ja jaetun osaamisen avulla opiskelija uudistaa työelämää ja
sen käytänteitä.
Tutkimuksellisuus ja kehittämismenetelmät ovat osa opintoja alusta alkaen ja tutkimus- ja
kehittämismenetelmäosaaminen syvenee jokaisen vuositeeman aikana. Tavoitteena on saavuttaa sellainen taso,
että opiskelija kykenee suunnittelemaan, toteuttamaan ja raportoimaan opinnäytetyötasoisen tutkimuksen ja
soveltamaan keskeisiä kehittämistyön menetelmiä liiketoiminnan kehittämisen tehtävissä.



A0076 Liiketalouden koulutusohjelma, harjoittelu II, 15 op

Opiskelija osaa:
· arvioida omaa osaamistaan ja työelämän osaamisvaatimuksia
· kehittää ja syventää omaa palveluliiketoiminta- osaamistaan
· kehittää organisaation palveluliiketoimintoja asiantuntijayhteisön jäsenenä
luoda henkilökohtaisia työelämäyhteyksiä ja toimia verkostoissa.

Opintojakson sisältö:
· Harjoittelutavoitteiden määrittely
· Harjoittelujakson suorittaminen
· Harjoittelukokemuksen raportointi
· Palautekeskustelu


Harjoittelun esittely ja mentorointi toisille opiskelijoille sopimuksen mukaisesti


00043 Opinnäytetyö, 15 op

Opiskelija osaa:
• esittää perusteltuja työelämää koskevia kehittämisehdotuksia
• käsitteellistää työelämän ilmiöitä tutkittuun tietoon perustuen
• käyttää sopivia tutkimus- ja kehittämismenetelmiä uuden tiedon tuottamiseksi
• toimia kehittämishankkeissa yhteistoiminnallisesti ja vastuullisesti työelämän ja muiden yhteistyökumppanien
kanssa
• arvioida omaa toimintaansa ja omia ratkaisujaan kriittisesti
• hallita kokonaisuuksia sekä esittää asiansa loogisesti ja perustellen

Opintojakson sisältö:
• opinnäytetyöprosessiin ja kehittämishankkeeseen perehtyminen ja aiheen ideointi
• opinnäytetyösuunnitelma, jossa kuvataan opinnäytetyön tausta ja tavoitteet, keskeinen aihetta koskeva tutkittu
tieto, käytettävät tutkimus- ja kehittämismenetelmät sekä toteuttamissuunnitelma
• opinnäytetyön toteuttaminen
• opinnäytetyön raportointi ja julkistaminen
• kypsyysnäyte

Opintojakson kuvaus:
Opinnäytetyö on osa ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyötä. Se palvelee opiskelijan ammatillista
kehittymistä sekä työelämää ja aluekehitystä. Opinnäytetyö kehittää työtä ja työelämän käytänteitä ja voi tuottaa
myös laajemmin merkityksellisiä innovaatioita.

Opinnäytetyön lähtökohtana on työelämän kehittämishaaste. Siinä painottuu vuorovaikutus työelämän kanssa sekä
tutkiva ja kehittävä työote. Opinnäytetöiden raporteissa korostuu tavoitteellisen toiminnan ja sen tulosten
kuvaaminen sekä teoreettinen ja tutkimuksellinen analysointi. Opinnäytetyöt sisältävät työelämää kuvailevaa tietoa,
sitä selittävää, tutkimuksellista tietoa sekä työelämää varten tuotettua uutta osaamistietoa.

Opintojakso sisältää kypsyysnäytteen suorittamisen. Kypsyysnäytteessä opiskelija osoittaa aihealueen hallintaa
sekä hyvää kielitaitoa.


125 VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT, 0 op

Kuvaus:
Vapaasti valittavilla opinnoilla opiskelija syventää ja monipuolistaa eri teemoihin ja kompetensseihin soveltuvaa
osaamistaan. Näiden opintojaksojen avulla opiskelijat voivat edelleen muokata opintojensa sisältöjä vastaamaan
omia henkilökohtaisia intressejään ja ammatillisia tavoitteitaan.

Sisältö:
Teeman alle sijoitetaan ne opintojaksot, jotka opiskelija valitsee Laurean kieliopinnoista, Laurean yhteisistä
opinnoista tai toisen koulutusohjelman opetussuunnitelmasta. Teeman alle sijoitetaan myös ne toisessa
korkeakoulussa (toinen ammattikorkeakoulu, yliopisto, virtuaali-amk, ulkomainen korkeakoulu) suoritetut opinnot,
joille ei löydy korvaavuutta koulutusohjelman opetussuunnitelmasta, mutta jotka opiskelija haluaa liittää tutkintoonsa.
047 LAUREAN YHTEISET OPINNOT, 0 op


00202 Englannin kielen osaamisen lähtötasotesti, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Opintojen alkaessa kaikki opiskelijat osallistuvat ruotsin ja englannin kielen lähtötasotesteihin, jos nämä kielet
sisältyvät ammattikorkeakouluopintojen edellytyksenä olevaan aiempaan tutkintotodistukseen tai opiskelijat ovat
saaneet kyseisten kielten opetusta aikaisemmin. Lähtötasotesti on kaikilla koulutusaloilla sama ja siihen voi
osallistua vain kerran. Alan vaihto Laurean sisällä ei edellytä uutta testiä. Testin avulla varmennetaan opiskelijan
valmiudet kieliopintojen aloittamiseksi. Ellei opiskelija selviydy lähtötasotestistä, hän osallistuu kielen valmentavalle
opintojaksolle opintojen alkuvaiheessa. Suoritettuaan valmentavat opinnot hyväksyttävästi opiskelija saa
opintopisteitä luettavaksi vapaasti valittaviin opintoihin.


00203 Ruotsin kielen osaamisen lähtötasotesti, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Lähtötasotestin tekevät ne, joilla ruotsi sisältyy ammattikorkeakouluopintojen edellytyksenä oleviin aiempiin
opintoihin, eivät kuitenkaan ne, joitten koulusivistyskieli on ruotsi.

Opintojen alkaessa kaikki opiskelijat osallistuvat ruotsin ja englannin kielen lähtötasotesteihin, jos nämä kielet
sisältyvät ammattikorkeakouluopintojen edellytyksenä olevaan aiempaan tutkintotodistukseen tai opiskelijat ovat
saaneet kyseisten kielten opetusta aikaisemmin. Lähtötasotesti on kaikilla koulutusaloilla sama ja siihen voi
osallistua vain kerran. Alan vaihto Laurean sisällä ei edellytä uutta testiä. Testin avulla varmennetaan opiskelijan
valmiudet kieliopintojen aloittamiseksi. Ellei opiskelija selviydy lähtötasotestistä, hän osallistuu kielen valmentavalle
opintojaksolle opintojen alkuvaiheessa. Suoritettuaan valmentavat opinnot hyväksyttävästi opiskelija saa
opintopisteitä luettavaksi vapaasti valittaviin opintoihin.


01283 Suomen kieli ja viestintä, 5 op

Opiskelija osaa:
· hyödyntää kielenhuollon ja kielitiedon apuvälineitä
· laatia asiatektejä
· kirjoittaa verkkotekstiä
· pitää erilaisia puheita ja presentaatioita
· toimia kokouksissa ja neuvotteluissa aktiivisena osallistujana


Opintojakson sisältö:
· Suomen kielen peruskielioppia
· Kielitietoa ja kielenhuoltoa
· Kirjoittamisen teoriaa
· Kirjoitusprosessi
· Lähteiden käyttö kirjoittamisessa
· Erilaisia tekstilajeja (essee, referaatti, tiivistelmä, artikkeli, raportti)
· Verkkoviestintää
· Puheviestinnän teoriaa
· Erilaisia puhetilanteita (tilannepuheet, presentaatiot, monenkeskiset ja kahdenkeskiset keskustelut, kokoukset,
neuvottelut)


Opintojakson kuvaus:
Opiskelija kehittää viestinnällisiä taitojaan ja tulee tietoiseksi omista vahvuuksistaan viestijänä. Opiskelija harjaantuu
käyttämään kielenhuollon apuvälineitä asiatekstin rakentamisessa. Hän oppii laatimaan erilaisia tekstejä ja pitämään
erilaisia puheita.
01260 Ruotsin kielen perusviestintä, 5 op

Opiskelija osaa:
ruotsin perusrakenteet
 käyttää opinnoissaan ja työelämässä tarvittavaa perussanastoa
 kirjallisen ja suullisen viestinnän perustaidot
 hyödyntää monipuolisesti erilaisia menetelmiä kielitaitonsa kehittämisessä

Opintojakson sisältö:
ruotsin keskeiset rakenteet
 sanaston laajentaminen
 suulliset ja kirjalliset oppimistehtävät
 erilaiset oppimisstrategiat

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija harjoittaa viestintätaitojaan ruotsin kielessä kehittääkseen valmiuksiaan opintoihinsa ja työelämään.



01261 Englannin kielen perusviestintä, 5 op

Opiskelija osaa:
englannin perusrakenteet
käyttää opinnoissaan ja työelämässä tarvittavaa perussanastoa
kirjallisen ja suullisen viestinnän perustaidot
hyödyntää monipuolisesti erilaisia menetelmiä kielitaitonsa kehittämisessä

Opintojakson sisältö:
englannin kielen keskeiset rakenteet
sanaston laajentaminen
suulliset ja kirjalliset oppimistehtävät
erilaiset oppimisstrategiat

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija harjoittaa viestintätaitojaan englannin kielessä kehittääkseen valmiuksiaan opintoihinsa ja työelämään.


Edeltävät opinnot:




01262 Matematiikan valmentavat opinnot, 3 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa koulutusalansa matemaattisten sovellusten edellyttämät perustaidot.

Opintojakson sisältö:
lukion lyhyen matematiikan kertaaminen

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija harjoittaa matematiikan taitojaan ja kehittää valmiuksiaan niin, että kykenee suoriutumaan varsinaisten
opintojen sisältämien matemaattisten sovellusten opiskelustaO


00637 Suomen kielen suullinen taito, 0 op


00636 Suomen kielen kirjallinen taito, 0 op
00634 Ruotsin kielen suullinen taito, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Tämä opintojakso on ruotsin kielen suullisen taidon arvioinnin merkitsemistä varten.


00635 Ruotsin kielen kirjallinen taito, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Tämä opintojakso on ruotsin kielen kirjallisen taidon arvioinnin merkitsemistä varten.