Takaisin: ryhmä MPA13SN

Opetussuunnitelma 2013 – MPA13SN (suomeksi)

Opetussuunnitelma (PDF)

Näytä tekstiversio
LAUREA AMMATTIKORKEAKOULU

Palvelujen tuottamisen ja johtamisen koulutusohjelma (Laurea Leppävaara, marata), MPA13SN

LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULUN OPETUSSUUNNITELMAT, YLEINEN KUVAUS

Oppimiskäsitys Laureassa

Ammattikorkeakoulun lakisääteisinä tehtävinä ovat tutkimus- ja kehittämistehtävä, aluekehitystehtävä ja
pedagoginen tehtävä. Näiden tehtävien tuloksellinen integroiminen on Laureassa nähty keskeisenä
ammattikorkeakoulun saamiin haasteisiin vastaamiseksi. Tavoitteena on, että meiltä valmistuu
ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneita osaajia, jotka ovat oman työnsä ja työelämän tutkivia kehittäjiä. Lisäksi
tavoitteena ovat tutkimukseen perustuva työelämäosaamisen kehittäminen ja uudistaminen sekä monialaista
osaamista hyödyntävät innovaatiot, joiden vaikutukset näkyvät toimintaympäristöissämme.

Laurean oppimiskäsitys todentuu korkeakoulujen arviointineuvoston palkitsemassa Kehittämispohjaisen oppimisen
(Learning by Developing) –toimintamallissa. Oppimisen tavoitteena on osaaminen, joka ilmenee uusina
toimintatapoina ja –menetelminä, jotka myös mahdollistavat tutkintoa vastaavan työelämän uudistamisen.
Kehittämispohjainen oppiminen etenee työelämäläheisissä hankeympäristöissä, joissa opiskelijat, opettajat,
työelämän asiantuntijat sekä asiakkaat yhdessä työskentelevät uusien innovatiivisten ratkaisujen löytämiseksi ja
kehittämiseksi.

Opiskelija nähdään yhteistyökumppanina, joka osaamisen kehittymisen myötä kykenee yhä vastuullisemmin ja
omaa luovuutta hyödyntäen toimimaan tutkimus- ja kehittämishankkeissa. Osaamisen välineitä opiskelija kartuttaa
erilaisissa työpajoista ja laboratorioista rakentuvissa oppimisympäristöissä. Ammatillinen osaaminen uusina
toimintatapoina rakentuu tutkitun tiedon, sen syvällisen ymmärtämisen, taitamisen ja tilanteiden hallintakyvyn
integroituneena kokonaisuutena. Yhdessä toimien tietoon perustuvaa taitamista rakentaen saavutetaan osaaminen,
joka mahdollistaa erilaisten tilanteiden hallinnan jatkuvasti muuttuvassa työelämässä.

Ammattikorkeakoulussa oppiminen etenee taitamisen orientaation kautta. Tieteellinen tieto on merkityksellistä
välineellisesti. Oppiminen ohjaa käsittelemään tietoa ja valitsemaan eettisesti merkityksellisen tiedon, jota voi
hyödyntää ja soveltaa tulevan tutkinnon osaamista vastaavassa kehittämishankkeessa. Ammattikorkeakoulussa on
tärkeää kehittyminen taitavaksi osaajaksi, joka kykenee uudistamaan työelämää. Työelämäläheiset
kehittämishankkeet oppimisympäristöinä mahdollistavat opiskelijalle osaamisen aitouden, kumppanuusverkoston
rakentumisen, omien merkityksellisten kokemusten hyödyntämisen sekä luovuuden ja tutkivan työotteen
kehittymisen. Työelämälähtöisessä kehittämishankkeessa yksilö ja hankeyhteisö kehittävät osaamista yhdessä
oppien. Lisäksi kehittämishanke tuottaa uutta tietoa työelämän kehittämiseksi ja uudistamiseksi.

Oppimisympäristöt

Oppimisympäristön tavoitteena on mahdollistaa oppimistulosten syntyminen ja tukea uuden osaamisen luomista ja
kehittämistä. Laurean oppimisympäristöissä hyödynnetään sisäisiä ja ulkoisia verkostoja sekä ollaan jatkuvassa
vuorovaikutuksessa työelämän kanssa. Alueellinen vaikuttaminen lisääntyy yhteisöjen ja niiden muodostamien
verkostojen toiminnan kautta. Hankkeiden myötä opitaan verkostotoiminnan perusteita, sosiaalisuutta ja
kommunikointia alan asiantuntijoiden kanssa. Kehittäjäksi kasvetaan tekemällä kehittämistyötä ja olemalla
vuorovaikutuksessa osaamisverkostoissa.
Käytännön sovelluksia oppimisympäristöistä ovat yhteisön innovaatioympäristöinä toimivat, verkostoissa
toteutettavat hankkeet ja projektit sekä erilaiset oppimis- ja kehittämistoiminnalle suunnitellut toimintatilat,
osaamiskeskittymät ja kehittämislaboratoriot.


Opiskelijan vastuu ja rooli oppimisessa

Työelämälähtöisessä tutkimus- ja kehittämishankkeessa kumppanuus tarkoittaa opettajien, työelämäosaajien ja
opiskelijoiden yhteistyötä. Yhteistyössä on lähtökohtana vastuullinen sitoutuminen kehittämishankkeeseen. Opiskelu
Laureassa edellyttää opiskelijalta erityisesti kriittistä ajattelua, ongelmanratkaisukykyä, itseohjautuvuutta,
aloitteellisuutta ja yhteistyökykyä. Itsenäisen työotteen merkitys korostuu opinnoissa.
Kehittämishankkeissa kaikki osalliset nähdään oppijoina, koska hankkeessa tavoitellaan muutosta, jotakin uutta.
Kumppanuus tarkoittaa myös keskinäistä kunnioitusta ja erilaisen osaamisen arvostamista. Kehittämishankkeen
eteneminen edellyttää osaamisen jakamista ja rakentamista erilaisista asiantuntijuuksista. Opiskelija on mukana
yhteistyökumppanina, joka kartuttaa omaa osaamistaan työvälineitä hankkien ja erilaisiin tutkimus- ja
kehittämishankkeisiin osallistuen.


Opettajan rooli Laureassa

Opettajan rooli kehittämishankkeessa voidaan kuvata osaamisensa asiantuntijana, osallistujana ja pedagogisena
ohjaajana. Opettaja ei voi siirtää osaamista opiskelijalle, vaan hän ohjaa opiskelijan oppimista.
Roolistaan hieman riippuen Laurean opettajat ovat sekä tutkijoita- ja kehittäjiä, aluekehitysvaikuttajia että
pedagogeja. Tutkijoina toimivien opettajien tutkimusraportit osoittavat kehittämishankkeiden vaikuttavuuden
työelämäosaamisen uudistajana ja kehittäjänä. Kehittäjänä opettaja vastaa kehittämishankkeen eteenpäin viennistä.


Opetussuunnitelman rakenne

Laurealaiset opetussuunnitelmat rakentuvat teemoista ja opintojaksoista. Teemalla tarkoitetaan laajempaa
osaamisaluetta, jonka hallitsemiseksi opiskelijan tulee tyypillisesti suorittaa useampi aihealuetta käsittelevä
opintojakso. Teemojen ja opintojaksojen sisällöt kuvaavat alan keskeisen ammatillisen ydinosaamisen. Vuositeemat
kokoavat opintoja ammatillisen kasvun etenemisen näkökulmasta.

Opetussuunnitelma sisältää valtakunnallisesti yhteisesti määritellyt yhteiset kompetenssit (ks. taulukko 1) osana
teemojen tai opintojaksojen tavoitteita. Yleisten kompetenssien hallitseminen varmistaa
ammattikorkeakoulutasoisen, ammatillisen sivistyksen rakentumisen ja teemojen osaamisen saavuttaminen
puolestaan työelämäosaamisen rakentumisen.

Taulukko 1. Yleiset kompetenssit
                                                        •   osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja
                                                            oppimistapojaan
OPPIMISEN TAIDOT                                        •   osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
                                                        •   kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta
                                                            ja opitun jakamisesta
EETTINEN OSAAMINEN                                      •   kykenee ottamaan vastuun omasta
                                                            toiminnastaan ja sen seurauksista
                                                        •   osaa toimia alansa ammattieettisten
                                                            periaatteiden mukaisesti
                                                        •   osaa ottaa erilaiset toimijat huomioon
                                                            työskentelyssään
                                                        •   osaa soveltaa tasa-arvoisuuden periaatteita
                                                        •   osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita
                                                        •   kykenee vaikuttamaan yhteiskun-nallisesti
                                                            osaamistaan hyödyntäen ja eettisiin arvoihin
                                                            perustuen
                                                        •   osaa toimia työyhteisön jäsenenä ja edistää
                                                            yhteisön hyvinvointia
TYÖYHTEISÖOSAAMINEN                                     •   osaa toimia työelämän viestintä- ja
                                                            vuorovaikutustilanteissa
                                                        •   osaa hyödyntää tieto-ja viestintätekniikkaa oman
                                                            alansa tehtävissä
                                                        •   kykenee luomaan henkilökohtaisia
                                                            työelämäyhteyksiä ja toimimaan verkostoissa
                                                        •   osaa tehdä päätöksiä ennakoimattomissa
                                                            tilanteissa
                                                        •   kykenee työnjohtamiseen ja itsenäiseen
                                                            työskentelyyn asiantuntijatehtävissä
                                                        •   omaa valmiuksia yrittäjyyteen
INNOVAATIO-OSAAMINEN                                    •   kykenee luovaan ongelmanratkaisuun ja
                                                            työtapojen kehittämiseen
                                                        •    osaa työskennellä projekteissa
                                                        •    osaa toteuttaa tutkimus-ja kehittämishankkeita
                                                             soveltaen alan olemassa olevaa tietoa ja
                                                             menetelmiä
                                                        •    osaa etsiä asiakaslähtöisiä, kestäviä ja
                                                             taloudellisesti kannattavia ratkaisuja
KANSAINVÄLISTYMIS-OSAAMINEN                             •    omaa alansa työtehtävissä ja niissä
                                                             kehittymisessä tarvittavan kielitaidon
                                                        •    kykenee monikulttuuriseen yhteistyöhön
                                                        •    osaa ottaa työssään huomioon alansa
                                                             kansainvälisyys-kehityksen vaikutuksia ja
                                                             mahdollisuuksia


Opintojakson suorittaminen kerryttää opiskelijan opintopisteitä. Työmäärällisesti yksi opintopiste vastaa noin 26,7
tuntia opiskelijan työtä.

Osaamisen arviointi

Osaamisen arviointi perustuu opetussuunnitelmassa esitettyihin tavoitekuvauksiin. Tavoitteet kertovat, mitä
osaamista opiskelijoilta edellytetään tutkinnon saavuttamiseksi. Osaamisen arviointi kertoo, kuinka hyvin asetut
tavoitteet on saavutettu. Osaaminen tunnistetaan tieto-, taito- ja arvo-osaamisena, ja kokemuksellisena
osaamisena. Kehittämishankkeessa arvioidaan yksilön ja hankeyhteisön oppimista, kehittämishankkeen prosessien
etenemistä ja merkitystä sekä saavutettuja tuloksia.
Opintojaksot arvioidaan numeraalisesti asteikolla 0 – 5 tai hyväksytty/hylätty (H/0) -periaatteella. Arvioinnissa
hyödynnetään alkuvaiheen ja valmistumisvaiheen opiskelijan osaamisen arviointiin kehitettyjä kriteereitä (ks.
taulukko 2). Opintojakson arviointikriteerit on kerrottu opintojakson toteutussuunnitelmassa.


Taulukko 2. Osaamisen arviointikriteerit alkuvaiheen ja valmistumisvaiheen opiskelijalle.
                                      ALKUVAIHEEN OPISKELIJA                 VALMISTUMISVAIHEEN
                                                                             OPISKELIJA
                                      •    Käyttää asiantuntevasti           •   Käyttää asiantuntevasti ja
                                           ammattikäsitteitä.                    laajaalaisesti
 KIITETTÄVÄ                           •    Noudattaa                             ammattikäsitteitä sekä
                                           työturvallisuusohjeita                hallitsee kokonaisuuksia.
 arvosana 5                                vastuullisesti ja itsenäisesti.   •   Kehittää
                                      •    Perustella toimintaa tutkitun         toimintaympäristönsä
 Opiskelija osaa:                          tiedon avulla.                        työturvallisuutta.
                                      •    Toimia itsenäisesti ja            •   Kehittää toimintatapoja
                                           aloitteellisesti tavoitteiden         vertailemalla, yhdistelemällä,
                                           suunnassa. Toiminta on                ja valitsemalla tutkittua tietoa.
                                           usein joustavaa,                  •   Toimia aloitteellisesti ja
                                           järjestelmällistä,                    innovatiivisesti tavoitteiden
                                           kehittämispainotteista, luovaa        mukaan. Toiminta
                                           ja aktiivista.                        pääsääntöisesti uutta luovaa,
                                      •    Valita toimintaan soveltuvia          työelämää kehittävää ja
                                           tekniikoita ja malleja ja             selkeän ammatillista.
                                           perustella valintansa.            •   Valita, yhdistellä, ja kehittää
                                      •    Toimia asiakaslähtöisesti ja          toimintaan soveltuvia
                                           tilanteenmukaisesti.                  tekniikoita ja malleja.
                                      •    Edistää ryhmän toimintaa.         •   Toimia aloitteellisesti ja
                                      •    Kriittisesti soveltaa                 vastuullisesti
                                           ammattieettisiä periaatteita          asiakassuhteissa sekä
                                           toiminnassaan.                        ymmärtää asiakkuuden
                                                                                 merkityksen kokonaisuuden
                                                                                 kannalta.
                                                           •   Kehittää ja uudistaa
                                                               monialaisen/-ammatillisen
                                                               ryhmän toimintaa.
                                                           •   Soveltaa kriittisesti
                                                               ammattieettisiä periaatteita
                                                               monimutkaisissa ja
                                                               ennakoimattomissa
                                                               tilanteissa.



                   ALKUVAIHEEN OPISKELIJA                  VALMISTUMISVAIHEEN
                                                           OPISKELIJA



 HYVÄ              • Käyttää systemaattisesti              • Käyttää asiantuntevasti
                   ammattikäsitteitä.                      ammattikäsitteitä.
arvosana 3          • Soveltuu työturvallisuusohjeita       • Huolehtia omasta ja
                   toiminnassaan.                          työyhteisönsä työturvallisuudesta
Opiskelija osaa:    • Perustella, vertailla ja             sekä havaitsee kehittämiskohteita.
                   analysoida toimintaansa yleisillä        • Valita toimintatapoja tutkitun
                   ohjeilla.                               tiedon ja ohjeistuksen perusteella.
                    • Selviytyä itsenäisesti erilaisissa    • Toimia systemaattisesti ja
                   tehtävissä kulloisessakin               kriittisesti tavoitteiden suunnassa
                   toimintaympäristössä.                   monimutkaisissa tilanteissa.
                    • Soveltuu monipuolisesti opittuja     Toiminta usein joustavaa,
                   tekniikoita ja malleja.                 järjestelmällistä, luovaa ja
                    • Toimia ammatillisesti                aktiivista.
                   asiakastilanteissa.                      • Valita toimintaan soveltuvia
                    • Toimia ryhmässä                      tekniikoita ja malleja ja perustella
                   tavoitesuhteisesti.                     valintaansa.
                    • Perustella toimintaansa               • Priorisoida ja ylläpitää
                   ammattieettisten periaatteiden          asiakkuuksia/asiakassuhteita.
                   mukaisesti.                              • Edistää ryhmän toimintaa.
                                                            • Soveltaa kriittisesti
                                                           ammattieettisiä periaatteita
                                                           toiminnassaan.



                   ALKUVAIHEEN OPISKELIJA                  VALMISTUMISVAIHEEN
                                                           OPISKELIJA


TYYDYTTÄVÄ         • Käyttää keskeisiä/yksittäisiä ja      • Käyttää systemaattisesti
                   asianmukaisia ammattikäsitteitä         ammattikäsitteitä.
arvosana 1         sekä osoittaa perehtyneensä              • Noudattaa työturvallisuusohjeita
                   tietoperustaan.                         vastuullisesti ja itsenäisesti.
Opiskelija osaa:                                            • Perustella ja analysoida
                   • Toimia turvallisesti, joskin toiminta toimintaansa yleisillä ohjeilla sekä
                   on usein kaavamaista/ kokeilevaa/ tutkitun tiedon avulla.
                   hapuilevaa/ omalähtöistä                 • Toimia ammatillisesti ja
                    • Noudattaa sääntöjä ja ohjeita        vastuullisesti ennakoimattomissa
                   sekä perustella toimintaansa            asiakas- ja ongelmatilanteissa.
                   annetuilla ohjeilla.                     • Toimia itsenäisesti erilaisissa
                    • Toimia ohjattuna asianmukaisesti. tehtävissä kulloisessakin
                    • Käyttää opittuja tekniikoita ja      toimintaympäristössä.
                   malleja.                                 • Soveltaa monipuolisesti opittuja
                                                                         tekniikoita ja malleja.
                                     • Ottaa toiminnassaan asiakkaat
                                     huomioon.                           • Toimia asiakaslähtöisesti ja
                                      • Toimia ryhmän jäsenenä.          tilanteenmukaisesti sekä ymmärtää
                                      • Toimia ammattieettisten          asiakastarpeita.
                                     periaatteiden mukaisesti.            • Toimia ryhmässä
                                                                         tavoitesuhteisesti.
                                                                          • Toimia ja perustella toimintaansa
                                                                         ammattieettisten periaatteiden
                                                                         mukaisesti.


YHTEISET
KOMPETENSSIT(Arene)
                                     • Arvioidaan integroidusti kunkin   • Arvioidaan integroidusti kunkin
                                     opintojakson arvioinnin yhteydessä. opintojakson arvioinnin yhteydessä.


NQF, Taso 6, AMK- tutkinto,          • Viitekehyksessä kuvataan           • Hallitsee laaja-alaiset ja
kansallinen tutkintojen viitekehys   valmistuvan opiskelijan osaaminen   edistyneet oman alansa tiedot,
                                     mikä otetaan huomioon               joihin liittyy teorioiden, keskeisten
                                     arvioitaessa alkuvaiheen            käsitteiden, menetelmien ja
                                     opiskelijoita.                      periaatteiden kriittinen
                                                                         ymmärtäminen ja arvioiminen.
                                                                         Ymmärtää ammatillisten
                                                                         tehtäväalueiden ja/tai tieteenalojen
                                                                         kattavuuden ja rajat. Hallitsee
                                                                         edistyneet taidot, jotka osoittavat
                                                                         asioiden hal-lintaa, kykyä soveltaa
                                                                         ja kykyä luoviin ratkaisuihin, joita
                                                                         vaaditaan erikoistu-
                                                                          neella ammatti-, tieteen- tai
                                                                         taiteenalalla monimutkaisten tai
                                                                         ennakoimattomien ongelmien
                                                                         ratkaisemiseksi.

                                                                          • Kykenee johtamaan
                                                                         monimutkaisia ammatillisia toimia
                                                                         tai hankkeita tai kykenee
                                                                         työskentelemään itsenäisesti alan
                                                                         asiantuntijatehtävissä. Kykenee
                                                                         päätöksentekoon
                                                                         ennakoimattomissa
                                                                         toimintaympäristöissä.
                                                                         Perusedellytykset toimia alan
                                                                         itsenäisenä yrittäjänä. Kykenee
                                                                         vastaamaan oman osaamisensa
                                                                         arvioinnin ja kehittämisen lisäksi
                                                                         yksittäisten henkilöiden ja ryhmien
                                                                         kehityksestä.

                                                                          • Valmius jatkuvaan oppimiseen.
                                                                         Osaa viestiä riittävästi suullisesti ja
                                                                         kirjallisesti sekä alan että alan
                                                                         ulkopuoliselle yleisölle. Kykenee
                                                                         itsenäiseen kansainväliseen
                                                                         viestintään ja vuorovaikutukseen
                                                                         toisella kotimaisella ja vähintään
                                                                           yhdellä vieraalla kielellä.


Koulutusohjelman laadun arviointi ja kehittäminen

Laurean toiminnan laatua seurataan ja kehitetään laatujärjestelmän avulla (kuvio 1.) Laatujärjestelmän tavoitteena
on mm. varmistaa kattavasti Laurean koulutuksen ja muun toiminnan laatua ja tuottaa systemaattisesti laatuun
liittyvää tietoa toiminnan kehittämiseksi sekä edistää riittämättömän laadun tunnistamista.




Kuvio 1. Laurean laatujärjestelmä

Laurean perustoiminnan tueksi on kuvattu prosessit. Ydinprosessi on kehittämispohjaisen oppimisen prosessi, jonka
toteuttamista tukevat koulutusprosessi, strategia- ja johtamisprosessi sekä henkilöstöjohtamisprosessi.
Toiminnan seurannan ja arvioinnin välineenä toimii strategian toteuttamissuunnitelma, jossa on määritetty toiminnan
kannalta kriittiset menestystekijät ja niiden mittarit. Koulutusohjelman laadunvarmistuksen osalta keskeisiä mittareita
ovat esim. opintojen eteneminen, oppiminen tutkimus- ja kehitystyössä, koulutuksesta eroaminen, koulutuksen
läpäisy ja valmistuvien opiskelijoiden osaamisen kehittyminen. Mittareiden mukaisia tuloksia tarkastellaan vuosittain
ja niiden pohjalta määritellään toiminnan kehittämiseksi tarkoituksenmukaiset kehittämistoimenpiteet.
Kriittisten menestystekijöiden mittereihin liittyvän tulostiedon lisäksi Laureassa kerätään muuta palaute- ja
arviointitietoa koulutusohjelman laadun kehittämiseksi. Koulutusohjelmakohtaisen opetussuunnitelman arviointi
tehdään vuosittain. Arviointiin osallistuvat henkilöstön lisäksi opiskelija- ja työelämäedustajat.
Opiskelijoiden keskeisin toiminnan arvioinnin ja kehittämisen väylä on opiskelijapalautejärjestelmä.
Opiskelijapalautejärjestelmään sisältyvät koulutuksen laatua, opiskelijan ammatillista kasvua ja
opiskelijahyvinvointia mittaavat palautekyselyt sekä välittömät palautteet. Palautetiedon kerääminen, sen
systemaattinen käsittely opiskelijoiden ja henkilöstön kesken sekä tiedon monipuolinen hyödyntäminen
mahdollistavat koulutuksen jatkuvan laadun kehittämisen.
Opiskelijat ovat aktiivisesti mukana erilaisissa kehittämisryhmissä niin Laurea- kuin paikallisyksikkötasolla.
Opiskelijakunta LAUREAMKOn edustajat ja johdon neuvottelutapaamisia järjestetään säännöllisesti. Tapaamisten
tavoitteena on opiskelijoiden näkemysten huomioiminen toiminnan kehittämisessä. Neuvottelutapaamisia käydään
LAUREA- ja paikallisyksikkötasoisesti. Opiskelijajäsenet osallistuvat myös Laurean sisäisiin auditointeihin, joita
toteutetaan kerran lukuvuodessa. Sisäisten auditointien kautta opiskelijat vaikuttavat koulutuksen ja muun toiminnan
laadun kehittämiseen.

Laurean opetussuunnitelma osana eurooppalaista korkeakoulualuetta

Opetussuunnitelmien uudistamisen suomalaisissa korkeakouluissa on tehnyt ajankohtaiseksi eurooppalaisen
korkeakoulutusalueen muodostuminen, nk. Bolognan prosessi. EU:n koulutukseen liittyvät strategiset tavoitteet
ohjaavat myös suomalaista koulutusta. Bolognan prosessissa on mukana 46 maata, muitakin kuin EU-maita. Sen
tavoitteena on luoda Euroopasta yhtenäinen, yhteensopiva ja houkutteleva korkeakoulutusalue vuoteen 2010
mennessä.
Kansainvälisesti ymmärrettävien ja yhdenmukaisten tutkintorakenteiden edistämiseksi on luotu kahden syklin malliin
perustuva tutkintorakenne, joka muodostuu ensimmäisen syklin Bachelor-tason tutkinnosta ja toisen syklin Master-
tason tutkinnosta. Suomessa on muutettu tutkintorakenne vastaamaan eurooppalaista tavoitetta.
Ammattikorkeakouluissa kahden syklin tutkinnot toteutuvat siten, että ensimmäisen syklin tutkinnon,
ammattikorkeakoulututkinnon, jälkeen on mahdollisuus suorittaa ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Ylempään
ammattikorkeakoulututkintoon johtavaan koulutukseen pääsyn edellytyksenä on ensimmäisen syklin tutkinnon
lisäksi kolmen vuoden työkokemus. Tavoitteena pitkällä aikavälillä on, että n. 20 % perustutkinnon suorittaneista
suorittaisi ylemmän amk-tutkinnon.
Suomessa ammattikorkeakouluissa on opintojen mitoituksessa otettu käyttöön ECTS (European Credit Transfer and
Accumulation System)-järjestelmän mukaiset opintopisteet vuonna 2005. ECTS – järjestelmässä yksi lukuvuosi
tuottaa 60 pistettä. Eurooppalainen opintosuoritusten ja arvosanojen siirto- ja kertymisjärjestelmä on
opiskelijakeskeinen järjestelmä. Siinä on lähtökohtana opiskelijan työmäärä, joka tarvitaan koulutusohjelman
tavoitteiden saavuttamiseen.


Opetussuunnitelmissa kuvataan oppimistulokset ja osaaminen. Kansainvälisen liikkuvuuden edistämisen
näkökulmasta opetussuunnitelmien tulee olla kansainvälisesti ymmärrettäviä. Koulutuksen rakenteiden ja
osaamistavoitteiden määrittelyn yhtenäistämisen tavoitteena on parantaa liikkuvuuden edellytyksiä opintojen aikana
korkeakoulujen sisällä ja välillä, mutta myös opintojen jälkeen työelämässä. Eri maissa suoritettujen tutkintojen
tunnustamisen ja vertailtavuuden kannalta on tärkeää, että koulutuksen tavoitteet sidotaan konkreettisiin
työelämäperustaisiin osaamisvaatimuksiin ja –kuvauksiin.
Laurean osaamispohjaisessa opetussuunnitelmassa on huomioitu eurooppalaisen viitekehyksen vaatimukset.
Opintojen mitoituksena ovat opintopisteet ja opintojaksot ovat laajoja kokonaisuuksia. Osaaminen on kuvattu
opiskelijan oppimistuloksina. Tällä hetkellä voimavarat kohdennetaan siihen, että opetussuunnitelman toteutuksia
kehitetään entistä korkealaatuisemmiksi tuotettaessa uutta osaamista ja uusia innovaatioita Laurean
toimintaympäristöön.
Lähteet:
Bolognan prosessi
http://www.minedu.fi/OPM/Koulutus/artikkelit/bologna/index.html


Globaalit haasteet ja kestävä kehitys opetussuunnitelmissa

Korkeakoulujen toiminnan on perustuttava vastuullisuuteen, kestävään kehitykseen sekä erilaisuuden
ymmärtämiseen ja arvostamiseen korkeakouluyhteisössä. Korkeakoulujen kansainvälistymisstrategian (OPM 2009,
51) toimenpidesuosituksena on, että korkeakoulut lisäävät kansalliseen ja kansainväliseen verkostoitumiseen
pohjautuvaa koulutus- ja tutkimus - yhteistyötä YK:n kestävää kehitystä edistävän koulutuksen vuosikymmenen
2005–2014 tavoitteiden toteuttamiseksi. Laurean opetussuunnitelmia kehitetään korkeakoulujen
kansainvälistämisstrategian 2009 – 2015 mukaisesti. Laurean arvoista yhteisöllisyys ja sosiaalinen vastuullisuus
edustavat selkeimmin näitä näkökulmia. Lisäksi ammattikorkeakoulututkintojen yleisten kompetenssien eettinen
osaaminen tarkoittaa myös kykyä soveltaa kestävän kehityksen periaatteita omassa työssä. Toiminta
globalisoituvassa maailmassa edellyttää korkeakouluilta omien toimintaperiaatteidensa eettisyyden kriittistä
tarkastelua.
Tavoitteena on, että kaikkien suomenkielisten koulutusohjelmien opetussuunnitelmissa on vähintään 30 op
vieraskielisiä opintoja. Tavoitetta kohti edetään asteittain paikallisyksiköissä. Joissain koulutusohjelmissa
tavoitteeseen on jo päästy. Tavoitteena on myös tuottaa osaamista, joka mahdollistaa osallistumista globaalien
ongelmien ratkaisemiseen sekä oman toiminnan rakentamista eettisesti kestävälle pohjalle.
Lähde: http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2009/liitteet/opm21.pdf?lang=fi


Koulutusohjelman toimintaympäristö

Suomalaisten koulutus ja osaaminen luovat hyvät edellytykset palvelujen kehittämiselle, palveluinnovaatioille ja
kansainvälisten palvelukonseptien kehittämiselle. Suomen mahdollisuutena on hyödyntää pienen ja teknologisesti
kehittyneen maan joustavuutta. Palvelujen kansainvälistyminen on merkittävää ja haasteellista. Palvelukeskeinen
toimintatapa ilmenee perinteisten palvelualojen, kuten kaupan ja matkailun lisäksi esimerkiksi uusissa digitaalisissa
palveluissa, tietämyspohjaisissa yrityspalveluissa sekä julkisissa hyvinvointi- ja hallintopalveluissa. Palvelujen
tutkimus ja innovointi edellyttävätkin toimivaa tieteidenvälistä ja monialaista yhteistyötä. Palvelualan
toimintaympäristön kuvauksessa tarkastellaan palveluosaamisen merkitystä, haasteita ja tulevaisuutta.
Toimintaympäristökuvauksen tueksi on tarkasteltu keskeisiä alan kehitystä kuvaavia lähteitä, mm. Menestyvä
metropoli, Tulevaisuusluotain, Korkeakoulujen kansainvälistymisstrategia. Tulevaisuuden haasteita
toimintaympäristössä on tarkasteltu työelämä- ja opiskelijaedustajien kanssa. Tärkeänä viitekehyksenä on ollut
myös palveluliiketoiminnan ylempi amk-tutkinto ja sen toimintaympäristön tarpeet.

 Palvelujen kasvava osuus korostaa palvelujen kehittämisen ja innovoinnin merkitystä. Palveluinnovaatiot ovat
tulevaisuudessa elintärkeitä Suomen menestymiselle: ne lisäävät talouden tehokkuutta, tuovat kustannussäästöjä,
synnyttävät uusia toimintoja ja avaavat uusia vientimahdollisuuksia. Innovaatiot kattavat niin teknologiset kuin
palvelu- ja sosiaaliset innovaatiot. Innovaatioiden kehittämisessä käytettävät visuaaliset palvelumuotoilun
menetelmät mahdollistavat kuluttajakäyttäjien piilevienkin tarpeiden oivaltamisen sekä luovuuden herättelyn uudella,
innostavalla tavalla.

Suomalaisen kuluttajan toimintaympäristön muutokseen vaikuttavat kansainvälistyminen, tietoyhteiskuntakehitys,
taloudelliset riskit, turvallisuus- ja ympäristö- sekä eettiset kysymykset.

 Ikääntymisen ja monikulttuurisuuden seurauksena kulutusrakenne muuttuu ja hyödykkeet monimutkaistuvat.
Käyttäjätarpeiden osalta on tärkeätä ymmärtää kuluttajaa aktiivisena toimijana. Tämä luo paineita erityisesti
palveluiden saatavuudelle ja kuluttajien hyvinvoinnin varmistamiselle. Palvelutoimintaan vaikuttaa
hyvinvointipalvelujen kysynnän voimakas kasvu. Nykyisin palvelukuluttaminen koetaan kaikkien oikeudeksi, joten
palveluilta vaaditaan esteettömyyttä.

 Kansainvälistyvällä palvelualalla toimimisen edellytyksenä on vuorovaikutus- ja monikulttuurinen osaaminen, joka
ilmenee esimerkiksi kulttuurien, uskontojen ja kielten arvostuksena. Kansainvälisenä, jo lähes arkipäiväisenä,
toimintaympäristönä on läheinen Baltian alue sekä Pohjoismaat. Suomelle keskeinen toimijakumppani on Venäjä.
Kansainväliset projektit lisäävät globaalien toimittajayhteyksien vahvistumista. Alan toiminnassa on pystyttävä
vastaamaan nopeasti monikulttuurisuuden lisääntymiseen yritysten ja toiminnan kansainvälistyessä.

Kuluttajien hyvinvointi edellyttää toimivia markkinoita. Niillä voidaan varmistaa kuluttajien turvallisuus ja
valinnanvapaus sekä tuotteiden ja palveluiden esteetön saatavuus, laatu ja kohtuuhintaisuus. Kuluttajilla itsellään on
vastuullinen rooli oman hyvinvointinsa turvaajina. Teknologinen kehitys muuttaa merkittävästi yhteiskuntaa, sen
toimintatapoja ja prosesseja. Vaikka tieto- ja viestintätekniikalla on suuri mahdollisuus helpottaa kuluttajien arkea,
monella voi olla vaikeuksia sopeutua yhä teknistyvämpään toimintaympäristöön. Teknologinen kehitys ja
digitalisointi luovat uudenlaisia mahdollisuuksia palvelusektorille samalla, kun sosiaalisesta mediasta on tullut
luonteva osa kuluttajan arkea. Menestyminen palveluliiketoiminnassa edellyttää käyttäjälähtöisiä palveluja. Myös
elinkeinonharjoittajien vastuullisuuden sekä riittävän tiedotus- ja valistustoiminnan merkitys korostuvat.

 Ihmiset ilmaisevat itseään ja ottavat kantaa kuluttamisen kautta. Ostamalla tai ostamatta jättämisellä ilmaistaan
huolta esimerkiksi ympäristön tilasta. Kuluttajat eivät enää vain kuluta tuotteita ja palveluja, vaan he vaikuttavat
siihen, miten niitä kehitetään ja tuotetaan. Yrityksillä onkin entistä paremmat mahdollisuudet kuunnella kuluttajia ja
ottaa heidät kumppaneiksi jo tuotekehitysvaiheessa. Hyvinvoinnin olennainen osa on ihmisen mahdollisuus
vaikuttaa omaan elämäänsä.

 Kuluttajat haluavat tehdä valintoja terveyteen ja hyvinvointiin liittyvien seikkojen ohella muun muassa eettisin
perustein. Monet käyttäjät ovat myös kiinnostuneita elintarvikkeiden alkuperästä ja tuotanto-olosuhteista.
Terveysvaikutteisten ja hyvinvointia edistävien elintarvikkeiden markkinat kasvavat, joten kuluttajien tiedon tarve
kasvaa.
Tulevaisuudessa matkailu-, ravitsemis- ja talousalan (marata) osaamistarpeisiin vaikuttavat erityisesti toimialan
kansainvälistyminen, väestön ikääntyminen, alan teknologisoituminen, ravitsemushaasteet ja
kustannussäästöpaineet. Marata-ala kansainvälistyy alan ulkomaisten yritysten toimiessa ja kilpaillessa entistä
laajemmin Suomen markkinoilla ja vastaavasti suomalaisten alan yritysten kansainvälistyessä ulkomaan
markkinoille. Osaamisen painopiste muodostuu palveluliiketoimintaosaamisen soveltamisesta kuluttaja- ja
elintarvikepalveluissa osana matkailu-, ravitsemis- ja talousalaa. Palveluliiketoiminta perustuu samanaikaisesti sekä
teolliseen palveluliiketoimintaan että palvelujen tuotteistamiseen. Palveluliiketoiminta on luonteeltaan
monimuotoista. Tästä johtuen tarvitaan eri tieteenalojen tuntemusta.

 Toimintaympäristöanalyysi osoittaa palvelullistamisen ja palvelujen merkityksen kasvua, silti kehitystarpeita on
runsaasti. Suomessa tarvitaan lisää käytännönläheistä palveluliiketoiminnan osaamista, tutkimusta, kehittämistä ja
innovaatioita. Tulevaisuudessa monipuolisille ja kokonaisvaltaisille palveluille tulee olemaan suurta kysyntää. Lähes
kaikki palvelualat lähentyvät toisiaan lähitulevaisuudessa, joten niiden rajapinnat muodostuvat hedelmällisiksi
erityisesti kuluttajalähtöisten palveluinnovaatioiden näkökulmasta. Rajapinnoilla syntyvien innovaatioiden
konseptointi ja tuotteistaminen luovat parhaimmillaan Suomelle merkittäviä uusia vienti-mahdollisuuksia.

Asiantuntijuus

Palvelujen tuottamisen ja johtamisen koulutusohjelman toimintaympäristö asettuu matkailu-, ravitsemis- ja
talousalan sekä elintarviketoimialan rajapinnalle. Koulutusohjelma linkittyy kuluttaja- ja elintarvikepalveluihin.

 Alan asiantuntijoiden työtapaa voidaan kuvata asteittainen etenevänä, progressiivisena
ongelmanratkaisuprosessina. Asiantuntija määrittelee jatkuvasti uudelleen tehtäviään ja toimintaansa. Asiantuntija ei
rutinoidu ratkaistuaan ongelman, vaan pyrkii määrittelemään uuden ongelmanasettelun entistä korkeammalla
tasolla. Oman kompetenssinsa ylärajoilla toimiessaan asiantuntija oppii jatkuvasti uutta ja kasvattaa omaa
asiantuntijuuttaan. Asiantuntijuuden määritteleminen prosessina tuottaa jatkuvasti kehittyvää tietotaitoa, joten siitä
tulee yksilöiden lisäksi tiimien ja työryhmien ja työyhteisöjen ominaisuus. Progressiivinen ongelmaratkaisuprosessi
on samalla jatkuvan oppimisen prosessi, sillä asiantuntijuuden keskeinen elementti on oppiminen. Asiantuntijuus on
jatkuvaa itsereflektiota ja oppimista eri tilanteissa. (Eteläpelto & Tynjälä 2005.) LbD-malli tukee palveluliiketoiminnan
asiantuntijuuden kehittymisprosessia.

Laurean tahtotilana on olla vuonna 2015 kansainvälisesti tunnustettu tulevaisuuden osaamisen ja
metropolikehityksen ammattikorkeakoulu. Leppävaaran Laurea on profiloitunut toteuttamaan tahtotilaa suuntaamalla
osaamistaan palvelujen uudistamiseen palvelumuotoilun keinoin. Leppävaaran Laurean profiili - Laurea SID - tulee
englanninkielisestä Service Innovation and Design nimikkeestä (jäljempänä SID).

 SID tarkoittaa palvelujen käyttäjälähtöistä innovointia, kehittämistä ja suunnittelua siten, että palvelu vastaa sekä
käyttäjien tarpeita että palvelun tarjoajan liiketoiminnallisia ja muita tavoitteita. SID on poikkitieteellinen,
käytännönläheinen ja soveltava lähestymistapa, joka yhdistää muun muassa liiketoiminta-, design- ja ICT
-osaamisen. SID -osaaminen on muutosprosessien systemaattista läpiviemistä, uusien mallien implementointia ja
uudenlaisen liiketoiminnan luomista. Leppävaara SID:n painoaloja ovat laajasti palveluliiketoiminta, turvallisuus ja
yhteiskuntavastuu. Palvelujen tuottamisen ja johtamisen koulutusohjelman opetussuunnitelmassa SID näkyy
elintarvike- ja kuluttajapalvelujen alueella käyttäjälähtöisenä toimintamallina.

Laurea SID Leppävaara on vahva tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) keskittymä. Leppävaaran
kampuksen laaja TKI -hankekokonaisuus luo kehittämispohjaisen oppimisen yhdistävälle toimintamallille Learning
by Developing (LbD) oppimisalustan. Kampus on osallisena monissa osaajaryhmittymissä; osaamiskeskustyössä,
strategisten huippuosaamiskeskittymien ja yksittäisten organisaatioiden toiminnassa. Hankkeet luovat opiskelijalle
haastavan ja aidon oppimisen tavoitteen sekä tuottavat tutkimus- ja kehittämisosaamista.

 Metropolialueen toimijana Laurea SID Leppävaara suuntautuu yhä vahvemmin kansainväliseen yhteistyöhön.
Kampus tarjoaa englanninkielisiä koulutusohjelmia. Lisäksi jokainen suomenkielinen koulutusohjelma sisältää
englanninkielisen lukukauden. Laurea SID Leppävaara on monikulttuurinen työ- ja opiskeluyhteisö. Kaikilla Laurea
SID Leppävaaran korkeakouluyhteisön jäsenillä on mahdollisuus toimia kansainvälisissä verkostoissa erilaisissa
asiantuntijarooleissa. Kansainväliset t &k-hankkeet laajentavat toimintaympäristöä ja rikastuttavat osaamista.
Hanketoiminta avaa kansainväliset arvoverkostot, huippuinnovatiiviset alueet ja niiden välillä tapahtuvan osaamisen
siirron oppimisalustaksi sekä luo tunnustettua ja tuloksellista TKI-toimintaa
Osaamisalueet

Palvelujen tuottamisen ja johtamisen koulutusohjelmassa keskiössä on palveluosaaminen. Palveluosaaminen
kytkeytyy elintarvike- ja kuluttajapalveluihin. Kuluttajapalveluissa keskeistä on käyttäjätuntemus, -kuluttajatalous ja
-viestintä sekä kuluttajien hyvinvoinnin mahdollistaminen. Elintarvikepalveluissa osaaminen painottuu
tuotetuntemukseen, tuoteturvallisuuteen sekä elintarvikkeiden ja hyvinvoinnin yhteyteen.

 Palvelujohtamisosaaminen on monimuotoista. Keskeistä palvelualalla toimimisessa ovat vuorovaikutus- ja
yhteistyötaidot. Palvelujen tuottamisen ja johtamisen restonomi osaa kohdata asiakkaan laadukkaasti
palvelutilanteen edellyttämällä tavalla. Osaamisessa painottuu kehittämisosaaminen, joka kohdentuu palvelujen,
palveluliiketoiminnan ja palveluprosessien kehittämiseen.

 Innovointi ja muotoilu ovat paitsi menetelmiä ja keinoja kehittää palveluja, myös toimintaa ohjaava ajattelutapa ja
toimintamalli. Kuluttajalla on aktiivinen rooli palvelutuotannossa osallisena sosiaalisessa verkostossa.
Muotoiluosaaminen tuottaa tietoa kuluttajien ja käyttäjien tarpeista visuaalisesti ja uusia menetelmiä hyödyntäen.
Tätä osaamista on mahdollista käyttää hyväksi markkinatutkimuksissa, konseptien kehittämisessä ja arvioimisessa,
suunnittelussa, tuotteistamisessa sekä kommunikaation kehittämisessä.

Palvelujohtamisosaamista tukevat johtamis-, ympäristö- ja liiketoimintaosaaminen sekä tutkimus-, kehittämis- ja
teknologiaosaaminen. Palveluosaajan tulee kyetä soveltamaan näitä osaamisen alueita muuttuvassa,
monikulttuurisessa toimintaympäristössä. Liiketalousosaaminen on ”johdon kykyä asemoida yrityksen liiketoiminta
toimintaympäristöön proaktiivisesti.” Se on myös kykyä kehittää tässä toimintaympäristössä kilpailuetua tuottava
yrityksen johtamis- ja ansaintamalli yrityksen omien strategisten menestystekijöiden varaan. Osaaminen edellyttää
taitoa rakentaa ja johtaa verkostoja ja prosesseja yhteistyökumppaneiden kanssa. Liiketoimintaosaaminen käsittää
kaiken sen tiedon ja osaamisen, jota menestyksekäs liiketoiminta edellyttää.

 Vastuullisen liiketoiminnan kolme pilaria ovat talous, ympäristö ja ihmiset. Talouden osalta tärkeätä on omistajien
tuotto-odotuksiin vastaaminen sekä hyvä taloudellinen suorituskyky. Ympäristön osalta pyrkimyksenä on turvata
luonnonvarojen kestävää käyttöä sekä ympäristön suojelua. Ihmisten osalta korostuvat puolestaan avoimuus ja
hyvien toimintatapojen noudattaminen.

Yrittäjyys on sisäistä yrittäjyyttä, joka on aktiivisuutta, aloitekykyä, ideointia ja oman toiminnan johtamista. Verkosto-
osaajat toimivat siltana, ja tällöin yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot korostuvat. Huomio kiinnittyy monikulttuurisen
väestön tarpeisiin sekä yhteistyöhön, kuten huipputason koulutuksen ja osaamisen vahvistamiseen.
Osaamisalueisiin kuuluu myös hallita immateriaalioikeudellisia kysymyksiä.

 Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatio-osaamisen kentässä luovuus ja innovaatio ovat keskeisiä menestystekijöitä
markkinoinnissa, liiketoimintaosaamisessa sekä yrittäjyydessä. Uudistumisen edellytyksenä on, että kuluttajat ja
asukkaat otetaan mukaan tuotekehitykseen. Yhteistyön kehittäminen painottuu esimerkiksi innovaatio- ja
kehittämisympäristöjen verkostoissa. Julkinen sektori on uudistumassa sekä julkiset palvelumarkkinat avautumassa
ja julkisia hankintoja voidaan kohdentaa enemmän innovaatioihin. Luovuus ja innovatiivisuus näkyvät uusina
palveluideoina, tuotanto- ja markkinointiprosessien uudistamisena ja asiakaslähtöisenä tuotteistamisena.

 Teknologiaosaaminen linkittyy muihin palvelualan osaamisalueisiin. Erityispiirteinä korostuvat tieto- ja viestintä-,
bio-, materiaali, nano- ja ympäristöteknologia. Palvelualan osaaja kykenee soveltamaan teknologiaosaamista
palvelujen tuottamiseen ja kehittämiseen.

 Monikulttuurisuuden hallinta merkitsee suvaitsevaisuutta. Asiantuntijan kielitaidon on oltava sellaista, että hän
kykenee aktiiviseen vuorovaikutukseen, kulttuurien, uskontojen ja kielten arvostamiseen ja osaamiseen. Myös
kirjallisen kielitaidon merkitys kasvaa. Englannin ohella muiden vieraiden kielten hallinta on tärkeätä.
Monikulttuurisuustaidoissa keskiössä on aktiivinen kansainvälisyys, kielitaito, eri kulttuurien tunteminen ja
suvaitseminen, joka ilmenee sekä tietona että hyväksymisenä.

 Palvelujen tuottamisen ja johtamisen koulutusohjelman opiskelijalle on tärkeätä kyetä ennakoimaan ja
ymmärtämään toimintaympäristössä, ihmisten elämässä ja koulutuksessa tapahtuvia muutoksia. Tärkeätä on niin
ikään kyky kehittää tuote- ja palvelukonsepteja, jolloin pitää ymmärtää myös kuluttajien ja käyttäjien piileviä tarpeita.
Omat vaatimuksensa asettavat digitaalinen ja virtuaalinen toimintaympäristö. Ihmisten johtamisosaaminen korostuu
monikulttuurisessa työympäristössä.
Ammatillinen kasvu ja vuositeemat

Palvelujen tuottamisen ja johtamisen koulutusohjelmassa opiskelijan osaamista kehitetään neljän vuositeeman
puitteissa. Nämä ovat ammatillisen kasvun käynnistyminen, ammatillisen osaamisen muodostuminen, ammatillisen
osaamisen syventyminen ja palveluliiketoiminnan kehittämisosaamisen omaksuminen. Kutakin vuositeemaa
luonnehditaan seuraavassa yleisen, opiskelun, opetuksen ja oppimistuloksen näkökulmasta.

Ammatillisen kasvun käynnistyminen

 * Kyseessä on opiskeluun orientoitumisen ja motivoitumisen sekä palveluliiketoiminnan tehtäväalueeseen
tutustumisen vaihe.

* Opiskelun tavoitteet selkiytyvät ja ammatti-identiteettikysymykset nousevat pohdittaviksi.

 * Opetuksen keskiössä ovat kehittämispohjainen oppiminen sekä palvelualaan sen tehtäviin ja ammatteihin
tutustuminen.

* Opinnot tuottavat osaamista ja opintopisteitä.

Ammatillisen osaamisen muodostuminen

 * Kyseessäon kehittämispohjaisen oppimisen kokeiluvaihe palveluliiketoiminnan erilaisissatoimintaympäristöissä ja
tehtävissä.

 * Opiskelussa on mahdollista rakentaa ammatillista identiteettiä kokeilemalla ja pohtimalla palvelualan tarjoamia
uravaihtoehtoja.

 * Opetuksessa on keskeistä kehittämispohjaisen oppimisen yhdistäminen erilaisiin palveluliiketoiminnan
ammatillisiin tehtäviin.

 *Palveluliiketoiminnasta saadut kokemukset vahvistavat ammatillisen identiteetin muodostumista ja edistävät
opintojen etenemistä.

Ammatillisen osaamisen syventyminen

* Kyseessä on palveluliiketoiminnan asiantuntijuusalueen selkiytymisvaihe.

* Asiantuntijuusalue selkiytyy ja ydinosaaminen syvenee opiskelu- ja harjoittelukokemusten jäsentymisen avulla.

 * Opetuksessa on keskeistä kehittämisosaamisen syventäminen ja sen soveltaminen palveluliiketoiminnan
kehittämisessä.

* Opinnot tuottavat ja vahvistavat työelämän kehittämisosaamista sekä kartuttavat opintopisteitä.

Työelämän kehittäminen ja uudistaminen

* Kyseessä on kehittämis- ja innovaatio-osaamisen vakiintumisvaihe ongelmien ratkaisussa.

*Opiskelu valmentaa innovatiiviseen ja kehittävään toimintatapaan sekä alan itsenäisenä yrittäjänä toimimiseen.

 * Opetus tukee itsenäisyyteen ja luovuuteen sekä elinikäiseen oppimiseen muuttuvissa palveluliiketoiminnan
yhteistyöverkostoissa.

* Opinnot tuottavat innovatiivisia kehittämisosaajia palveluliiketoiminnan asiantuntijatehtäviin opiskeluajan puitteissa.

Koulutusohjelman kuvaus

Alempaan ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin kuuluu perus- ja ammattiopintoja, vapaasti valittavia
opintoja, ammattitaitoa edistävää harjoittelua sekä opinnäytetyö. Tutkinnon kokonaislaajuus on 210 opintopistettä.
Koulutusohjelmaan liittyvä opintojaksotarjonta sisältää 30 opintopistettä perusopintoja, 105 opintopistettä
ammattiopintoja, 30 opintopistettä vapaasti valittavia opintoja, 30 opintopistettä ammattitaitoa edistävää harjoittelua
sekä 15 opintopisteen laajuisen opinnäytetyön.

 Perusopintojen tavoitteena on antaa opiskelijalle laaja-alainen yleiskuva asianomaisen tehtäväalueen asemasta ja
merkityksestä yhteiskunnassa, työelämässä ja kansainvälisesti, perehdyttää opiskelija asianomaisen tehtäväalueen
yleisiin teoreettisiin perusteisiin ja viestintään sekä antaa hänelle 8 §:ssä tarkoitettu kielitaito.

Ammattiopintojen tavoitteena on perehdyttää opiskelija asianomaisen ammatillisen tehtäväalueen keskeisiin
ongelmakokonaisuuksiin ja sovellutuksiin sekä niiden tieteellisiin tai taiteellisiin perusteisiin siten, että opiskelija
valmistuttuaan kykenee itsenäisesti työskentelemään tehtäväalueen asiantuntijatehtävissä ja yrittäjänä sekä
osallistumaan työyhteisön kehittämiseen.

 Harjoittelun tavoitteena on perehdyttää opiskelija ohjatusti erityisesti ammattiopintojen kannalta keskeisiin
käytännön työtehtäviin sekä tietojen ja taitojen soveltamiseen työelämässä.

 Opinnäytetyön tavoitteena on kehittää ja osoittaa opiskelijan valmiuksia soveltaa tietojaan ja taitojaan
ammattiopintoihin liittyvässä käytännön asiantuntijatehtävässä.

 Edellä oleva koulutusohjelman rakennekuvaus perustuu Valtioneuvoston asetukseen ammattikorkeakouluista
2005/423.
Opetussuunnitelman rakenne

Palvelujen tuottamisen ja johtamisen koulutusta tarjotaan Laurea SID Leppävaarassa. Osaamista voi syventää
kuluttaja- ja elintarvikepalvelun asiantuntijuudessa.
 Opintojen alkuvaiheessa palvelujen tuottamisen ja johtamisen koulutusohjelman opiskelija hankkii valmiuksia LbD-
mallin mukaiseen opiskeluun. Opintojen alkuun sijoittuvissa perusopinnoissa opiskelija tutustuu omaan alaan ja
toimintaympäristöön, alan keskeisiin toimintatapoihin sekä Laurean oppimisympäristöihin. Tämän lisäksi
ammatillisen kasvun käynnistymisen teemassa opiskelija hankkii valmiuksia toimia korkeakoulumaisesti ja
vastuullisesti osana tiimejä ja verkostoja. Opiskelija käynnistää tutkimuksellisen ajattelun ja toiminnan tutkivan ja
kehittävän työotteen muodossa ja oppii kantamaan vastuun omista ratkaisuistaan. Perusopinnoissa opiskelija
omaksuu keskeiset tietotekniset toimintavalmiudet, joita hän kehittää opintojen edetessä. Opiskelija oppii suullisen
ja kirjallisen viestinnän perusvalmiudet sekä suomeksi että ruotsiksi. Opiskelijan ammatillinen kasvu käynnistyy
henkilökohtaisen asiantuntijuuden kehittämissuunnitelman avulla. Opiskelija rakentaa oman yksilöllisen osaamisen
valitsemalla vapaasti valittavia opintoja joko omasta tai muista koulutusohjelmista.

Ammattiopinnoissa opiskelija kehittyy vastuullisen liiketoiminnan, johtamisen, kehittämisen ja innovaation sekä
palvelumuotoilun osaajana. Liiketoimintaosaamisessa opiskelija oppii ottamaan liiketaloudelliset tekijät huomioon
osana palveluliiketoimintaa. Johtamisosaamisessa opiskelija vahvistaa johtamis-, verkosto- ja viestintäosaamista
osana palveluliiketoimintaosaamista sekä suomen että englannin kielellä. Ammatillisen osaamisen muodostumisen
teemassa opiskelija syventää osaamista oman ydinosaamisen suuntaisesti. Opiskelija hankkii valmiuksia toimia
palveluliiketoiminnan asiantuntijatehtävissä valitsemansa asiantuntijuusalueen näkökulmasta joko kuluttaja- tai
elintarvikepalveluympäristössä.

 Harjoittelut linkittyvät tiiviisti ammatillisen osaamisen syventymisen ja palveluliiketoiminnan kehittämisosaamisen
omaksumisen teemaan ja niissä hankittavaan osaamiseen. Tällöin opiskelija laajentaa ja syventää ammatillista
osaamistaan toimien työelämässä kehittäjänä.

Palveluliiketoiminnan kehittämisosaamisen omaksumisen teema sijoittuu opintojen loppuvaiheeseen.
Kehittämisosaaminen ilmenee vakiintuneena tutkivana ja kehittävänä työtapana. Opinnäytetyö sijoittuu opintojen
loppuvaiheeseen, jolloin opiskelija toteuttaa työelämälähtöisen tutkimuksellisen ja kehittävän tehtävän.
 Oppimista tukevat erilaiset oppimisympäristöt ja työpajat. Opiskelija kehittää omia oppimisvalmiuksiaan
monialaisissa hankkeissa, joissa hän uudistaa työelämää ja sen käytänteitä. Opintojen aikana opiskelija oppii
toimimaan verkostomaisesti Laurean ja muiden organisaatioiden kanssa vastuullisena toimijana.

Koulutusohjelman laadunvarmistus

Koulutusohjelman laadunvarmistus rakentuu eurooppalaisen korkeakouluviitekehyksen ja suomalaisen
ammattikorkeakoululain säädännön perustalle. Käytännössä laadunvarmistus toteutuu osana Laurean
laadunvarmistusjärjestelmää, joka on esitelty kuviossa 1.

 European Qualification Framework määrittää ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneen opiskelijan
tasovaatimukset. Sen mukaan opiskelijan tulee saavuttaa kuudennen (6) tason vaatimukset:

 hallitsee laaja-alaiset ja edistyneet oman alansa tiedot, joihin liittyy teorioiden, keskeisten käsitteiden, menetelmien
ja periaatteiden kriittinen ymmärtäminen ja arvioiminen

ymmärtää ammatillisten tehtäväalueiden ja/tai tieteenalojen kattavuuden ja rajat

 hallitsee edistyneet taidot, jotka osoittavat asioiden hallintaa, kykyä soveltaa ja kykyä luoviin ratkaisuihin, joita
vaaditaan erikoistuneella ammatti-, tieteen- tai taiteenalalla monimutkaisten tai ennakoimattomien ongelmien
ratkaisemiseksi.

kykenee johtamaanmonimutkaisia ammatillisia toimia tai hankkeita tai kykenee työskentelemään itsenäisesti alan
asiantuntijatehtävissä

kykenee päätöksentekoonennakoimattomissa toimintaympäristöissä

perusedellytykset toimia alan itsenäisenä yrittäjänä

kykenee vastaamaanoman osaamisensa arvioinnin ja kehittämisen lisäksi yksittäisten henkilöiden ja ryhmien
kehityksestä
valmius jatkuvaan oppimiseen

osaa viestiäriittävästi suullisesti ja kirjallisesti sekä alan että alan ulkopuoliselle yleisölle

kykenee itsenäiseen kansainväliseen viestintään ja vuorovaikutukseen toisella kotimaisella ja vähintään yhdellä
vieraalla kielellä

Ammattikorkeakoululakia 2005/413 luo puitteet restonomitutkinnolle. Valtioneuvoston ammattikorkeakouluista
antaman asetuksen nojalla alempaan ammattikorkeakoulututkintoon johtavien opintojen yleisenä tavoitteena on
antaa opiskelijalle: laaja-alaiset käytännölliset perustiedot ja – taidot sekä niiden teoreettiset perusteet asianomaisen
alan asiantuntijatehtävissä toimimista varten, edellytykset asianomaisen alan kehityksen seuraamiseen ja
edistämiseen, valmiudet jatkuvaan koulutukseen, riittävä viestintä- ja kielitaito sekä asianomaisen alan
kansainvälisen toiminnan edellyttämät valmiudet.

Koulutusohjelmassa laadunvarmistus tapahtuu opetussuunnitelmien arvioinnin ja kehittämisen sekä
koulutusohjelman toteutuksessa opiskelijapalautejärjestelmän avulla. Koulutusohjelman opetussuunnitelmaa
kehitetään vuosittain eri sidosryhmiltä saadun palautteen pohjalta. Opetussuunnitelmien kehitystyössä huomioidaan
työelämän ja opiskelijaedustajien näkemykset. Opiskelijapalautejärjestelmä sisältää alku-, keski- ja päättövaiheen
palautteiden lisäksi opintojen kuormittavuus- ja hyvinvointikyselyt. Jokaiselta opintojaksolta kerättävän palautteen
pohjalta opintojaksoja kehitetään systemaattisesti opettajatiimeissä. Opetussuunnitelmien vaatimustasot
pohjautuvat kansainväliseen ja kansalliseen tutkintojen tasovaatimusten viitekehykseen. Näiden pohjalta on
rakennettu opintojen arviointijärjestelmä opintojen alkuvaiheen ja opintojen loppuvaiheen näkökulmista.
Arviointiperusteisiin nojautuva opintojaksojen arviointi tapahtuu itse-, vertais-, työelämä- ja opettaja-arvioinnein.
                                                             1. vuosi       2. vuosi       3. vuosi       4. vuosi
OP      OPINNOT                                                     60             60             60             30
A011    AMMATILLISEN KASVUN KÄYNNISTYMINEN
A0078   Palveluprojekti                                             10
A0079   Palveluyrityksen toiminta muuttuvassa                       10
        toimintaympäristössä
A0080   Intercultural Approach to Service Field                         5
A0086   Wellness in the Service Sector                                  5
A0085   Näkökulmia palvelualaan                                     10
A0083   Käyttäjälähtöinen palvelun laatu                            10
01147   Alkoholijuomien anniskelua koskevat säännökset                  0
01148   Hygieniapassi                                                   0
A0081   Servicekommunikation                                            5
A012    AMMATILLISEN OSAAMISEN
        MUODOSTUMINEN
A0091   Palveluyrityksen suorituskyvyn johtaminen                                  10
A0093   Asiakassuhteiden johtaminen                                                    5
A0088   Organisational communication                                               10
A0087   Johtaminen työyhteisössä                                                   10
A0094   Palveluyrittäjyys                                                          10
A0095   Ympäristövastuullisuus palvelualalla                                           5
A0153   Corporate Social Responsibility                                                5
A013    AMMATILLISEN OSAAMISEN SYVENTYMINEN
A0096   Palvelujen tutkiva kehittäminen                                                           10
A0098   Current Issues and Future Trends                                                              5
01225   Palvelumuotoilulla innovaatioihin                                                         10
A0120   Palvelujen tuottamisen ja johtamisen harjoittelu 1                         15
A014    TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN JA
        UUDISTAMINEN
A0121   Palvelujen tuottamisen ja johtamisen harjoittelu 2                                        15
00043   Opinnäytetyö                                                                              15
047     LAUREAN YHTEISET OPINNOT
00202   Englannin kielen osaamisen lähtötasotesti                       0
00203   Ruotsin kielen osaamisen lähtötasotesti                         0
00634   Ruotsin kielen suullinen taito                                  0
00635   Ruotsin kielen kirjallinen taito                                0
00636   Suomen kielen kirjallinen taito                                 0
00637   Suomen kielen suullinen taito                                   0
125     VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT
01260   Ruotsin kielen perusviestintä                                   5
01261   Englannin kielen perusviestintä                                 5
01283   Suomen kieli ja viestintä                                       5
                                                                    60             60             60             30
A011 AMMATILLISEN KASVUN KÄYNNISTYMINEN, 60 op

Kuvaus:




* Kyseessä on opiskeluun orientoitumisen ja motivoitumisen sekä palveluliiketoiminnan tehtäväalueeseen
tutustumisen vaihe

* Opinnot tuottavat osaamista ja opintopisteitä.
* Opiskelun tavoitteet selkiytyvät ja ammatti-identiteettikysymykset nousevat pohdittaviksi.


* Opetuksen keskiössä ovat kehittämispohjainen oppiminen sekä palvelualaan sen tehtäviin ja ammatteihin
tutustuminen.


A0078 Palveluprojekti, 10 op

Opiskelija osaa:
* arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
* luoda oman asiantuntijuuden kehittämissuunnitelman
* hankkia ja käyttää perustellen tietoa sekä käyttää tietoteknisiä työvälineitä
* suunnitella, toteuttaa, markkinoida, dokumentoida ja arvioida palvelutapahtuman tietylle kohderyhmälle projektina


Opintojakson sisältö:
*ammatillisen kasvuprosessin käynnistyminen ja oman asiantuntijuuden kehittämissuunnitelma
*tiedonhaku ja tietotekniset työvälineet
*tutkivan ja kehittävän työotteen perusteet sekä tutkimuksellisen raportoinnin hyvät tavat
*palvelutapahtuma projektina
*projektityön perusteet
*palvelujen markkinointi


Opintojakson kuvaus:
Opiskelijat järjestävät ryhmänä palvelutapahtuman hyödyntämällä viestintätaitoja, tietotekniikkaa, tiimityöskentelyä
ja projektityöskentelytaitoja.
Käsitteellinen ja kriittinen ajattelu ja oman osaamistarpeiden arviointi luovat pohjan tutkimukselliselle toiminnalle
ammattikorkeakoulussa.



A0079 Palveluyrityksen toiminta muuttuvassa toimintaympäristössä, 10 op

Opiskelija osaa:
*tulkita toimintaympäristöä ja sen muutoksia
*eritellä yrityksen liiketoiminnan perustoiminnot
*laskea keskeisiä yrityksen kannattavuuteen liittyviä tunnuslukuja
*esitellä yrityksen liiketoimintaa liiketoimintamallien ja ansaintalogiikan avulla
*nimetä arvoketjuja ja -verkostoja
*esittää asioita suullisesti ja visuaalisesti kohderyhmä huomioiden


Opintojakson sisältö:
*toimintaympäristö ja sen muutokset
*liiketoimintamallit ja ansaintalogiikat
*verkostot
*talouden johtaminen/ kannattavuuslaskenta/ kustannuslaskenta palvelukentällä
*yrittäjyys
*asiakastyytyväisyys
*tilastollisen tutkimuksen perusteet


Opintojakson kuvaus:
Opiskelija luo perustaa liiketoimintaosaamiselle. Liiketoimintaosaaminen on kykyä asemoida yrityksen liiketoiminta
toimintaympäristöön proaktiivisesti. Opiskelija hyödyntää tilastollisia menetelmiä asiakastyytyväisyyden
parantamisessa.



A0080 Intercultural Approach to Service Field, 5 op

Opiskelija osaa:
* Acquire and apply knowledge on cultural differences from a customer perspective
*Cooperate in multicultural communities


Opintojakson sisältö:
*basics in intercultural theories
*teamwork in an international environment
*intercultural customer service


Opintojakson kuvaus:
Students participate in multicultural communities. Elements of cultural competence include educational cultural
awareness that supports service operations, as well as developing language skills and tolerance.



A0086 Wellness in the Service Sector, 5 op

Opiskelija osaa:
*Support the well-being of customers
*Promote well-being in their own areas of expertise through their own actions


Opintojakson sisältö:
*Consumer well-being
*Well-being tourism


Opintojakson kuvaus:
Students work within the framework of products and services that promote well-being. Well-being is built on the
physical, phychological, and social needs of individuals and communities.



A0085 Näkökulmia palvelualaan, 10 op

Opiskelija osaa:
*käyttää ja soveltaa hankkeen suunnittelussa ja toteutuksessa tutkimus- ja kehittämismenetelmiä.
*ratkaista ongelmia tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiomenetelmin/ palvelumuotoilun menetelmin
*määritellä oman alan keskeiset toimintaperiaatteet ja tehtäväalueet
*toimia vastuullisesti asiantuntijuusalueen tehtävissä


Opintojakson sisältö:
*Tutkimus- ja kehitysprosessi ja sen raportointi
* SID-menetelmien orientaatio
*palvelumuotoilun prosessimalli ja moniaistisuus palvelumuotoilussa
*kuluttajatietämys- ja – käyttäytyminen kuluttajapalveluympäristössä
*elintarvikepalvelut elintarvikepalveluympäristössä


Opintojakson kuvaus:
Opiskelija hallitsee tutkimus- ja kehittämisprosessin omalla asiantuntija-alueellaan. Näkökulmina ovat kuluttaja- ja
elintarvikepalvelut. Opintojakso antaa valmiuksia toimia alan yrittäjänä.



A0083 Käyttäjälähtöinen palvelun laatu, 10 op

Opiskelija osaa:
*tuottaa, arvioida ja kehittää käyttäjälähtöistä palvelua ja palveluprosesseja
*soveltaa tuotetuntemus- ja tuoteturvallisuusosaamista palveluliiketoiminnassa


Opintojakson sisältö:
*Asiakas- ja käyttäjälähtöisyys
*Palvelu ja palveluprosessit
*Palvelun tekninen ja elämyksellinen laatu sisältäen hygieenisen ja ravitsemuksellisen näkökulman
*Myyntityö osana palveluliiketoimintaa
*Tuotetuntemus ja -turvallisuus
*Tutkimuksellinen kirjoittaminen


Opintojakson kuvaus:
Opiskelija toimii käyttäjä- ja asiakaskeskeisesti. Hän kuvaa palvelun laatua tutkimuksellisen kirjoittamisen keinoin.
Opintojakson kehittämistoimet liittyvät aitoon toimintaympäristöön.



01147 Alkoholijuomien anniskelua koskevat säännökset, 0 op

Opiskelija osaa:
• Soveltaa alkoholijuomien anniskelua koskevaa lainsäädäntöä asiakaspalvelutilanteissa.

Opintojakson sisältö:
•Alkoholijuomien anniskelua koskeva lainsäädäntö.

Opintojakson kuvaus:
• Opiskelija tutustuu alkoholijuomien anniskelua koskevaan lainsäädäntöön
• Opiskelija suorittaa hyväksytysti anniskelulainsäädäntöä koskevan testin.


01148 Hygieniapassi, 0 op

Opiskelija osaa:
• Soveltaa elintarvikehygieenistä osaamista osana yrityksen omavalvontaa

Opintojakson sisältö:
• Hygieeninen laatu; Pinta- ja elintarvikehygienia, hygieeniset työtavat ja henkilökohtainen hygienia

• Elintarvikehygieniaa koskeva lainsäädäntö

• Omavalvonta
Opintojakson kuvaus:
• Opiskelija tutustuu elintarvikehygieniaa koskevaan lainsäädäntöön
• Opiskelija suorittaa hyväksytysti hygieniaosaamistestin


A0081 Servicekommunikation, 5 op

Opiskelija osaa:
*handla aktivt i branschens olika arbetsuppgifter på svenska
*inhämta och tillämpa svenskspråkig information om servicekultur
*kommunicera skriftligt och muntligt på svenska
*Toimia aktiivisesti ruotsin kielellä alan työtehtävissä
*Hankkia ja soveltaa palvelukulttuuriin liittyvää ruotsinkielistä tietoa
*Viestiä kirjallisesti ja suullisesti ruotsiksi


Opintojakson sisältö:
*kommunikations-, interaktions- och förhandlingskunnande på svenska både skriftligt och muntligt
*servicekommunikation
*kulturkunskap
*viestintä-, vuorovaikutus- ja neuvottelutaidot ruotsin kielellä suullisesti ja kirjallisesti
*palveluviestintä
*kulttuurituntemus


Opintojakson kuvaus:
Utveckling av mångsidigt kommunikations-, interaktions- och förhandlingskunnande på svenska i servicebranschens
olika situationer är en väsentlig del av studieperioden.
Studeranden uppnår minst kunskapsnivån B1.2 enligt den europeiska referensramen och avlägger språkexamen för
statsförvaltningen med vitsordet god eller nöjaktig både i skriftliga och muntliga kunskaper i svenska språket.
Monipuolinen viestintä-, vuorovaikutus- ja neuvottelutaitojen kehittäminen ruotsin kielellä palvelualan eri tilanteissa
painottuu opintojakson aikana.
Opiskelija saavuttaa vähintään eurooppalaisen viitekehyksen mukaisen taitotason B1.2 ja saa vähintään
valtionhallinnon kielitutkinnon mukaisen hyvän tai tyydyttävän arvioinnin suullisesta ja kirjallisesta.



A012 AMMATILLISEN OSAAMISEN MUODOSTUMINEN, 60 op

Kuvaus:
* Kyseessä on kehittämispohjaisen oppimisen kokeiluvaihe palveluliiketoiminnan erilaisissatoimintaympäristöissä ja
tehtävissä.
* Opiskelussa on mahdollista rakentaa ammatillista identiteettiä kokeilemalla ja pohtimalla palvelualan tarjoamia
uravaihtoehtoja.
* Opetuksessa on keskeistä kehittämispohjaisen oppimisen yhdistäminen erilaisiin palveluliiketoiminnan
ammatillisiin tehtäviin.
* Palveluliiketoiminnasta saadut kokemukset vahvistavat ammatillisen identiteetin muodostumista ja edistävät
opintojen etenemistä.



A0091 Palveluyrityksen suorituskyvyn johtaminen, 10 op

Opiskelija osaa:
*esitellä sisäisen ja ulkoisen laskentatoimen perusteet Analysoida yrityksen taloudellista tilaa keskeisten
tunnuslukujen avulla
*arvioida yritystoiminnan kannattavuuden lähtökohdat


Opintojakson sisältö:
*yrityksen taloushallinnon perusulottuvuudet: rahoitus sekä sisäinen ja ulkoinen laskenta
*tilinpäätös ja tilinpäätösasiakirjat
*kannattavuuslaskenta ja budjetointi (hinnoittelu- ja investointilaskelmat)


Opintojakson kuvaus:
Opiskelija arvioi palveluliiketoimintaa taloushallinnon näkökulmasta. Muodostuvaa liiketoimintaosaamista opiskelija
voi hyödyntää yrittäjänä.



A0093 Asiakassuhteiden johtaminen, 5 op

Opiskelija osaa:
*rakentaa asiakkuussuhteita
*analysoida ja kehittää erilaisia asiakkuuksia
*johtaa asiakkuuksien hallintaa


Opintojakson sisältö:
*erilaiset asiakas- ja kumppanuussuhteet
*asiakkuuksien hallinnan perusprosessit
*asiakassuhdemarkkinointi
*asiakaskannattavuus
*asiakaslupaukset ja arvonluonti
*tilastotieteen soveltaminen


Opintojakson kuvaus:
Opiskelija analysoi, kehittää ja johtaa asiakassuhteita. Analysoinnissa hyödynnetään asiakasinformaatiota
tilastotieteen ja markkinoinnin keinoin.



A0088 Organisational communication, 10 op

Opiskelija osaa:
*plan, implement and evaluate an organisation’s communications in English
*communicate in English as experts


Opintojakson sisältö:
*roles of communication in networks and organisations
*target-oriented planning, implementation and evaluation of an organisation’s communications Managing
communication according to plan
*expert’s communication skills
*intercultural communication


Opintojakson kuvaus:
Student develops communication in organisations. The framework for competence development is formed by
organisations that use Finnish and English as their working languages and their networks.



A0087 Johtaminen työyhteisössä, 10 op

Opiskelija osaa:
*analysoida ja kehittää omaa johtamisosaamistaan
*suunnitella ja toteuttaa työyhteisön toimintaa
*soveltaa johtamisen pääperiaatteita työyhteisön ja verkoston toiminnassa


Opintojakson sisältö:
*johtajuus ja johtaminen
*itsensä johtaminen ja johtamisen käytänteet
*organisaatiokulttuuri ja arvot
*henkilöstöjohtaminen ja työhyvinvointi
*työsuhdeasiat


Opintojakson kuvaus:
Opiskelija osaa ratkaista johtamiseen liittyviä tilanteita
organisaation ja yhteiskunnan muutoksissa.



A0094 Palveluyrittäjyys, 10 op

Opiskelija osaa:
*arvioida omia mahdollisuuksiaan yrittäjänä
*analysoida pienen yrityksen taloushallinnon raportteja
*valita liikeideaan sopivan liiketoimintamallin
*tuottaa realistisen liiketoimintasuunnitelman


Opintojakson sisältö:
*liikeidea, liiketoimintamallit ja liiketoimintasuunnitelma
*aloittavan yrityksen talouden ja rahoituksen suunnittelu
*yritysmuodon valinta ja yritystoimintaa ohjaavat normit
*yrityksen perustamiseen liittyvät toimijat ja toiminnot
*yrittäjänä toimiminen


Opintojakson kuvaus:
Opiskelija arvioi omia mahdollisuuksiaan yrittäjänä ja kehittää liikeidean yritystoiminnaksi. Tuotoksena on yrityksen
aloittamiseen liittyvä liiketoimintasuunnitelma.



A0095 Ympäristövastuullisuus palvelualalla, 5 op

Opiskelija osaa:
*soveltaa kestävän kehityksen periaatteita
*selvittää toiminnan ympäristövaikutuksia
*määritellä laadullisella tutkimusotteella kehittämisehdotuksia ympäristövastuullisuuden edistämiseksi


Opintojakson sisältö:
*ympäristömerkit ja –standardit
*ympäristökartoitus ja -selvitys
*elinkaariajattelu
*kestävä kehitys
*laadullisen aineiston hankinta ja analyysi sekä kehittämistyön menetelmät


Opintojakson kuvaus:
Opiskelija analysoi ja tuottaa toimintaa kestävän kehityksen viitekehyksestä laadullisen tutkimuksen menetelmin.
Vastuullisen liiketoiminnan pilareita ovat talous, ympäristö ja ihminen.
A0153 Corporate Social Responsibility, 5 op

Opiskelija osaa:
•   Develop a wider approach to ethical questions and organisational values
•   Combine CSR with business actions and strategy
•   Discuss social responsibility issues


Opintojakson sisältö:
•   Ethics and organisational values
•   Sustainable guidelines on economic, environmental and social performance
•   Responsible leadership
•   Product safety
•   Occupational safety and health
•   Equality at work
•   Diversity and multicultural issues
•   Current issues on sustainability reporting and CSR standards


Opintojakson kuvaus:
This study unit introduces the students to the basic concept of corporate social responsibility. Organisational
responsibility is seen from three viewpoints: economic, environmental and social responsibility. The critical thinking
of the students is enhanced through discussions.


A013 AMMATILLISEN OSAAMISEN SYVENTYMINEN, 60 op

Kuvaus:
* Kyseessä on palveluliiketoiminnan asiantuntijuusalueen selkiytymisvaihe.
* Asiantuntijuusalue selkiytyy ja ydinosaaminen syvenee opiskelu- ja harjoittelukokemusten jäsentymisen avulla.
* Opetuksessa on keskeistä kehittämisosaamisen syventäminen ja sen soveltaminen palveluliiketoiminnan
kehittämisessä.
* Opinnot tuottavat ja vahvistavat työelämän kehittämisosaamista sekä kartuttavat opintopisteitä.



A0096 Palvelujen tutkiva kehittäminen, 10 op

Opiskelija osaa:
*luoda tietoperustan palvelujen kehittämiselle käyttämällä tiedonlähteitä ja tietojärjestelmiä
*soveltaa tutkimuksellisin keinoin tuotettua tietoa ja käyttää tulevaisuuden tutkimusmenetelmiä tuotteiden ja
palvelujen kehittämisessä


Opintojakson sisältö:
* Kuluttaja-, kulutus-, markkina- ja bränditutkimus
* Tuotetestaus ja tuotekehitys
* Aistinvarainen arviointi
* Tilanne- ja ongelma-analyysi
* Tulevaisuuden tutkimusmenetelmät: ennakointi, visiointi ja skenaariot


Opintojakson kuvaus:
Opiskelija toteuttaa tutkimus-, kehittämis- tai innovaatiohankkeita soveltaen alan olemassa olevaa tietoa ja
menetelmiä. Teoreettinen pohdinta valmistaa opinnäytetyön käsiteanalyysiin ja kirjallisuuskatsaukseen eli
tietoperustan rakentamiseen ja argumentointiin.
A0098 Current Issues and Future Trends, 5 op

Opiskelija osaa:
*Discuss and comment on a central topical phenomenon in the society in relation to its impact on the future of
service operations.
*Use international and Finnish sources of information in their fields


Opintojakson sisältö:
*Most recent research knowledge and sources of information in the sector
*Internationalisation development in the sector and international trends


Opintojakson kuvaus:
Students deepens their competence in their own areas of expertise. The study unit may be taken as an online
course or by participating in Finnish or international trade fairs or conferences. The content and implementation of
the unit are based on the student's own area of interest and on current needs.


01225 Palvelumuotoilulla innovaatioihin, 10 op

Opiskelija osaa:
* toteuttaa innovaatiohankkeen soveltaen uusinta olemassa olevaa tietoa ja SID-menetelmiä
* työskennellä projektimaisesti monialaisesti
* soveltaa luovaa ongelmanratkaisua ja kehittää työtapoja
* tunnistaa taloudellisesti kannattavan ja asiakaslähtöisen toiminnan edellytykset


Opintojakson sisältö:
* palveluinnovaatiot
* innovaatioprosessi käytännössä moniammatillisessa työyhteisössä
* SID-menetelmät
* innovaatioprojektin suunnittelu, toteutus ja arviointi


Opintojakson kuvaus:
Opintojaksossa toteutetaan tavoitteellinen kehittämisprojekti palvelumuotoilun keinoin.


A0120 Palvelujen tuottamisen ja johtamisen harjoittelu 1, 15 op

Opiskelija osaa:
*analysoida ja jäsentää oman työnsä sisältöä ja menetelmiä
*analysoida omaa toimintaansa keskustellen tavoitteista ja niiden toteutumisesta työyhteisössä
*kehittää palveluliiketoimintaosaamistaan
*osallistua omalla panoksellaan harjoitteluyrityksen käytänteisiin/liiketoiminta-prosesseihin liittyvään kehittämistyöhön


Opintojakson sisältö:
*harjoittelutavoitteiden määrittely
*harjoittelujakson suorittaminen
*harjoittelukokemuksen kirjallinen raportointi
*palautekeskustelu
*harjoittelun esittely ja mentorointi toisille opiskelijoille sopimuksen mukaisesti


Opintojakson kuvaus:
Opiskelija kehittää osaamistaan työelämässä, havainnoi työtään ja työympäristöään kehittämisen näkökulmasta.
Opiskelija soveltaa opinnoissa omaksumiaan tietoja ja taitoja käytäntöön harjoitteluyrityksessä/-organisaatiossa.
A014 TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN JA UUDISTAMINEN, 30 op

Kuvaus:
* Kyseessä on kehittämis- ja innovaatio-osaamisen vakiintumisvaihe ongelmien ratkaisussa.
* Opiskelu valmentaa innovatiiviseen ja kehittävään toimintapaan sekä alan itsenäisenä yrittäjänä toimimiseen.
* Opetus tukee itsenäisyyteen ja luovuuteen sekä elinikäiseen oppimiseen muuttuvissa palveluliiketoiminnan
yhteistyöverkostoissa.
* Opinnot tuottavat innovatiivisia kehittämisosaajia palveluliiketoiminnan asiantuntijatehtäviin opiskeluajan puitteissa.



A0121 Palvelujen tuottamisen ja johtamisen harjoittelu 2, 15 op

Opiskelija osaa:
*arvioida omaa osaamistaan ja työelämän osaamisvaatimuksia
*kehittää ja syventää omaa palveluliiketoimintaosaamistaan
*kehittää organisaation palveluliiketoimintoja asiantuntijayhteisön jäsenenä
*luoda henkilökohtaisia työelämäyhteyksiä ja toimia verkostoissa


Opintojakson sisältö:
*harjoittelutavoitteiden määrittely
*harjoittelujakson suorittaminen
*harjoittelukokemuksen raportointi
*palautekeskustelu
*harjoittelun esittely ja mentorointi toisille opiskelijoille sopimuksen mukaisesti


Opintojakson kuvaus:
Opiskelija saavuttaa monipuoliset valmiudet toimia omalle alalle ominaisten palvelujen tuotanto-, suunnittelu-,
esimies- ja kehittämistehtävissä tai itsenäisenä yrittäjänä. Opiskelija syventää ammatillista osaamistaan erityisesti
osallistumalla palveluinnovaatioiden luomiseen.



00043 Opinnäytetyö, 15 op

Opiskelija osaa:
• esittää perusteltuja työelämää koskevia kehittämisehdotuksia
• käsitteellistää työelämän ilmiöitä tutkittuun tietoon perustuen
• käyttää sopivia tutkimus- ja kehittämismenetelmiä uuden tiedon tuottamiseksi
• toimia kehittämishankkeissa yhteistoiminnallisesti ja vastuullisesti työelämän ja muiden yhteistyökumppanien
kanssa
• arvioida omaa toimintaansa ja omia ratkaisujaan kriittisesti
• hallita kokonaisuuksia sekä esittää asiansa loogisesti ja perustellen

Opintojakson sisältö:
• opinnäytetyöprosessiin ja kehittämishankkeeseen perehtyminen ja aiheen ideointi
• opinnäytetyösuunnitelma, jossa kuvataan opinnäytetyön tausta ja tavoitteet, keskeinen aihetta koskeva tutkittu
tieto, käytettävät tutkimus- ja kehittämismenetelmät sekä toteuttamissuunnitelma
• opinnäytetyön toteuttaminen
• opinnäytetyön raportointi ja julkistaminen
• kypsyysnäyte

Opintojakson kuvaus:
Opinnäytetyö on osa ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyötä. Se palvelee opiskelijan ammatillista
kehittymistä sekä työelämää ja aluekehitystä. Opinnäytetyö kehittää työtä ja työelämän käytänteitä ja voi tuottaa
myös laajemmin merkityksellisiä innovaatioita.

Opinnäytetyön lähtökohtana on työelämän kehittämishaaste. Siinä painottuu vuorovaikutus työelämän kanssa sekä
tutkiva ja kehittävä työote. Opinnäytetöiden raporteissa korostuu tavoitteellisen toiminnan ja sen tulosten
kuvaaminen sekä teoreettinen ja tutkimuksellinen analysointi. Opinnäytetyöt sisältävät työelämää kuvailevaa tietoa,
sitä selittävää, tutkimuksellista tietoa sekä työelämää varten tuotettua uutta osaamistietoa.

Opintojakso sisältää kypsyysnäytteen suorittamisen. Kypsyysnäytteessä opiskelija osoittaa aihealueen hallintaa
sekä hyvää kielitaitoa.


047 LAUREAN YHTEISET OPINNOT, 0 op


00202 Englannin kielen osaamisen lähtötasotesti, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Opintojen alkaessa kaikki opiskelijat osallistuvat ruotsin ja englannin kielen lähtötasotesteihin, jos nämä kielet
sisältyvät ammattikorkeakouluopintojen edellytyksenä olevaan aiempaan tutkintotodistukseen tai opiskelijat ovat
saaneet kyseisten kielten opetusta aikaisemmin. Lähtötasotesti on kaikilla koulutusaloilla sama ja siihen voi
osallistua vain kerran. Alan vaihto Laurean sisällä ei edellytä uutta testiä. Testin avulla varmennetaan opiskelijan
valmiudet kieliopintojen aloittamiseksi. Ellei opiskelija selviydy lähtötasotestistä, hän osallistuu kielen valmentavalle
opintojaksolle opintojen alkuvaiheessa. Suoritettuaan valmentavat opinnot hyväksyttävästi opiskelija saa
opintopisteitä luettavaksi vapaasti valittaviin opintoihin.


00203 Ruotsin kielen osaamisen lähtötasotesti, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Lähtötasotestin tekevät ne, joilla ruotsi sisältyy ammattikorkeakouluopintojen edellytyksenä oleviin aiempiin
opintoihin, eivät kuitenkaan ne, joitten koulusivistyskieli on ruotsi.

Opintojen alkaessa kaikki opiskelijat osallistuvat ruotsin ja englannin kielen lähtötasotesteihin, jos nämä kielet
sisältyvät ammattikorkeakouluopintojen edellytyksenä olevaan aiempaan tutkintotodistukseen tai opiskelijat ovat
saaneet kyseisten kielten opetusta aikaisemmin. Lähtötasotesti on kaikilla koulutusaloilla sama ja siihen voi
osallistua vain kerran. Alan vaihto Laurean sisällä ei edellytä uutta testiä. Testin avulla varmennetaan opiskelijan
valmiudet kieliopintojen aloittamiseksi. Ellei opiskelija selviydy lähtötasotestistä, hän osallistuu kielen valmentavalle
opintojaksolle opintojen alkuvaiheessa. Suoritettuaan valmentavat opinnot hyväksyttävästi opiskelija saa
opintopisteitä luettavaksi vapaasti valittaviin opintoihin.


00634 Ruotsin kielen suullinen taito, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Tämä opintojakso on ruotsin kielen suullisen taidon arvioinnin merkitsemistä varten.


00635 Ruotsin kielen kirjallinen taito, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Tämä opintojakso on ruotsin kielen kirjallisen taidon arvioinnin merkitsemistä varten.


00636 Suomen kielen kirjallinen taito, 0 op


00637 Suomen kielen suullinen taito, 0 op


125 VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT, 0 op
Kuvaus:
Vapaasti valittavilla opinnoilla opiskelija syventää ja monipuolistaa eri teemoihin ja kompetensseihin soveltuvaa
osaamistaan. Näiden opintojaksojen avulla opiskelijat voivat edelleen muokata opintojensa sisältöjä vastaamaan
omia henkilökohtaisia intressejään ja ammatillisia tavoitteitaan.

Sisältö:
Teeman alle sijoitetaan ne opintojaksot, jotka opiskelija valitsee Laurean kieliopinnoista, Laurean yhteisistä
opinnoista tai toisen koulutusohjelman opetussuunnitelmasta. Teeman alle sijoitetaan myös ne toisessa
korkeakoulussa (toinen ammattikorkeakoulu, yliopisto, virtuaali-amk, ulkomainen korkeakoulu) suoritetut opinnot,
joille ei löydy korvaavuutta koulutusohjelman opetussuunnitelmasta, mutta jotka opiskelija haluaa liittää tutkintoonsa.


01260 Ruotsin kielen perusviestintä, 5 op

Opiskelija osaa:
ruotsin perusrakenteet
 käyttää opinnoissaan ja työelämässä tarvittavaa perussanastoa
 kirjallisen ja suullisen viestinnän perustaidot
 hyödyntää monipuolisesti erilaisia menetelmiä kielitaitonsa kehittämisessä

Opintojakson sisältö:
ruotsin keskeiset rakenteet
 sanaston laajentaminen
 suulliset ja kirjalliset oppimistehtävät
 erilaiset oppimisstrategiat

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija harjoittaa viestintätaitojaan ruotsin kielessä kehittääkseen valmiuksiaan opintoihinsa ja työelämään.



01261 Englannin kielen perusviestintä, 5 op

Opiskelija osaa:
englannin perusrakenteet
käyttää opinnoissaan ja työelämässä tarvittavaa perussanastoa
kirjallisen ja suullisen viestinnän perustaidot
hyödyntää monipuolisesti erilaisia menetelmiä kielitaitonsa kehittämisessä

Opintojakson sisältö:
englannin kielen keskeiset rakenteet
sanaston laajentaminen
suulliset ja kirjalliset oppimistehtävät
erilaiset oppimisstrategiat

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija harjoittaa viestintätaitojaan englannin kielessä kehittääkseen valmiuksiaan opintoihinsa ja työelämään.


Edeltävät opinnot:




01283 Suomen kieli ja viestintä, 5 op

Opiskelija osaa:
· hyödyntää kielenhuollon ja kielitiedon apuvälineitä
· laatia asiatektejä
· kirjoittaa verkkotekstiä
· pitää erilaisia puheita ja presentaatioita
· toimia kokouksissa ja neuvotteluissa aktiivisena osallistujana


Opintojakson sisältö:
· Suomen kielen peruskielioppia
· Kielitietoa ja kielenhuoltoa
· Kirjoittamisen teoriaa
· Kirjoitusprosessi
· Lähteiden käyttö kirjoittamisessa
· Erilaisia tekstilajeja (essee, referaatti, tiivistelmä, artikkeli, raportti)
· Verkkoviestintää
· Puheviestinnän teoriaa
· Erilaisia puhetilanteita (tilannepuheet, presentaatiot, monenkeskiset ja kahdenkeskiset keskustelut, kokoukset,
neuvottelut)


Opintojakson kuvaus:
Opiskelija kehittää viestinnällisiä taitojaan ja tulee tietoiseksi omista vahvuuksistaan viestijänä. Opiskelija harjaantuu
käyttämään kielenhuollon apuvälineitä asiatekstin rakentamisessa. Hän oppii laatimaan erilaisia tekstejä ja pitämään
erilaisia puheita.