Takaisin: ryhmä SYG814SJ

Opetussuunnitelma 2014 – SYG814SJ (suomeksi)

Opetussuunnitelma (PDF)

Näytä tekstiversio
LAUREA AMMATTIKORKEAKOULU

Terveyden edistämisen koulutus, johtaminen ja kehittäminen perhe- ja verkostotyössä (Laurea Otaniemi,
SYG814SJ

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot

Laurean toiminta-ajatus

Laurea on opiskelijakeskeinen, kansainvälinen, innostava ja uutta kehittävä ammattikorkeakoulu, jonka tehtävä on
kouluttaa, tutkia, kehittää, innovoida ja tuottaa uudenlaista osaamista soveltamalla kehittämispohjaisen oppimisen
periaatteita (Learning by Developing, LbD).
Laurean painoalat ovat palveluliiketoiminta, hoitotyön asiantuntijuus ja kotona selviytyminen sekä turvallisuus ja
yhteiskuntavastuu. Näihin vahvoihin painoaloihin perustuu Laurean tarjoama koulutus- sekä tutkimus- ja
kehittämistoiminta. Läpileikkaavana painoalana on opiskelijayrittäjyys. Opiskelijayrittäjyys näkyy toiminnassa
yrittäjämäisenä asenteena, yritysyhteistyönä sekä opiskelijoiden perustamina uusina yrityksinä, joiden perustamista
tuetaan opintojen aikana.

Osaamisen kehittyminen YAMK-koulutuksessa

Laurean kehittämispohjaisen oppimisen eli Learning by Developing (LbD) -mallin lähtökohtana ovat aidot
kohtaamiset työelämän kanssa. LbD:n ominaispiirteet ovat autenttisuus, kumppanuus, kokemuksellisuus, luovuus ja
tutkimuksellisuus. Kehittämispohjaisessa oppimisessa yhdistyvät osaamista tuottava oppiminen sekä uuden
luominen erilaisissa tutkimus- ja kehittämishankkeissa.

YAMK-koulutuksessa oppimisprosessi on tulevaisuussuuntautunut tutkimisen ja kehittämisen prosessi, jonka aikana
osaamista kehitetään tuottamalla uutta tietoa ja osaamista sellaisiin kysymyksiin, joita ei voida ratkaista pelkästään
aikaisemmin hankitun tiedon ja osaamisen varassa. Oppiminen on uuden tiedon ja osaamisen luomisen tapa, joka
liittää oppimisen osaksi alan ja alueen innovaatiotoimintaa. Koulutusaika on henkilökohtainen ja kollektiivinen
asiantuntijuuden kehittämisen ja itsensä kehittämisen ja ylittämisen projekti, jossa haetaan relevanttia ja
käyttökelpoista osaamisen yhdistelmää tulevaisuuden työelämän vaatimusten näkökulmasta.

Osaamisen kehittymisen perustana toimii osaamista rikastava yhteisö. Yhteisö on jaetun asiantuntijuuden
ympäristö, jossa oppijan rooli on toimia asiantuntijana, kehittäjänä ja vaikuttajana.

Oppija kehittää osaamistaan toimien vuorovaikutuksessa ympäristöönsä ja toimialaansa. Osaamisen kehittymisen
voimavaroja ovat luovuutta ja tavoitteellisuutta suosiva oppimiskulttuuri, asiantunteva ohjaus ja opetus sekä
osaamisen kehittymistä tukeva oppimisympäristö. Osaamisen ohjaus on osallistuvaa. Jokainen opettaja on ohjaaja,
joka asiantuntijuudellaan ja toimintatavoillaan tukee asiantuntijuuden vahvistumista. Oppimis-ympäristön muodostaa
osaamisen verkosto, innovaatioympäristö, osaamisen kehittymisen kehitysalusta ja oppimista tukevat rakenteet.
Oppimisympäristöjen rakentamisessa painotetaan ihmisten, heidän innostuksensa ja vuorovaikutuksensa
mahdollistamista luovuuden aikaansaamiseksi.

Opetuksessa ei keskitytä tietojen esittämiseen, toistamiseen ja kontrollointiin, vaan pyritään oppimisprosessiin, joka
ilmenee progressiivisena ongelman-ratkaisuna, jatkuvana oppimisena ja itsensä kehittämisenä ja ylittämisenä.
Tavoitteena on saavuttaa osaaminen, joka on käyttökelpoista osaamisintensiivisissä palveluorganisaatioissa, joissa
työ on yhä enemmän luovuuden funktio ja joiden johtamisen edellytyksenä on kyky luoda vastuullinen
tulosorientoitunut johtamiskulttuuri, joka perustuu tilan antamisena yksilön luovuudelle. Osaaminen ilmene
vaikuttavuutena ja kehittämisosaamisena.

TUTKINTORAKENNE YLEMPÄÄN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVASSA KOULUTUKSESSA

Tutkinnon laajuus ja mitoitus

Tutkinnon laajuus on 90 opintopistettä, josta opinnäytetyön osuus on 30 op. Tutkinnon suorittaminen kestää
keskimäärin 1,5-2,5 vuotta. Yksi opintopiste vastaa kansainvälisen ECTS-mitoituksen mukaan 26,7 tuntia keskiverto-
opiskelijan tekemää työtä.

Tutkintorakenne
Ylemmän amk-tutkintoon johtavan koulutuksen tutkintorakenne muodostuu Laureassa ydinosaamisen moduuleista,
joihin sisältyy opinnäytetyö, sekä täydentävän osaamisen moduuleista. Moduulit ovat tutkintoon kuuluvia
osaamiskokonaisuuksia.
Pakollinen ydinosaaminen on YAMK-koulutuksessa laajuudeltaan 60 opintopistettä. Täydentävät osaamisen
moduulit mahdollistavat osaamisen syventämisen tai laajentamisen. Täydentävän osaamisen moduulit yksilöllistävät
opiskelijan opintopolun ja osaamisen. Täydentävän osaamisen moduuleja tarjotaan Laurean eri kampuksilla ja ne
ovat vapaasti valittavia. Täydentävän osaamisen laajuus YAMK-tutkinnossa on on 30 opintopistettä.

OPPIMISEN JA OSAAMINEN ARVIOINTI

Opetussuunnitelman osaamistavoitteet on kuvattu oppijan toimintana niin, että osaamisen kehittymistä suhteessa
asetettuihin tavoitteisiin voidaan arvioida. Osaaminen tunnistetaan tieto, taito- ja arvo-osaamisena sekä
kokemuksellisena osaamisena, joihin sisältyy yksilön ja yhteisön osaaminen.

TUTKINNON KANSAINVÄLINEN VERTAILTAVUUS

Laureassa toimitaan osaamisperustaisesti ja osaaminen tunnistetaan kokonaisvaltaisena. Tutkinnon sisällöissä on
huomioitu valtakunnallisesti määritellyt yleiset työelämävalmiudet.

Tutkinnon taso vastaa kansallisen tutkintojen viitekehyksen (National Qualifications Framework, NQF) mukaista
tasoa 7 ja eurooppalaisen viitekehyksen (European Qualifications Framework, EQF) tasoa 7.

OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN

Opetussuunnitelmaa kehitetään arviointi-, seuranta ja palautetiedon pohjalta. Moduulien opintojaksoihin ja
toteutustapoihin voi tulla muutoksia. Täydentävän osaamisen moduulien tarjontaa kehitetään jatkuvasti työelämän
tarpeita vastaavaksi eli tarjonta voi muuttua opintojen aikana.

TOIMINTAYMPÄRISTÖN OSAAMISTARPEET

Sosiaali- ja terveysalan toimintaympäristö on viime vuosina ollut jatkuvassa muutoksessa. Muutoksiin on vaikuttanut
muun muassa Suomen muuttuva sosiaali- ja terveyspolitiikka. Toimintaympäristön muutosten taustalla ovat
kansainvälistyminen, eliniän pidentyminen ja terveiden elinvuosien lisääntyminen. Tällä tavoin sosiaali- ja
terveysalalle syntyy sekä uusia haasteita että mahdollisuuksia. Kunta- ja palvelurakenteiden murros haastaa
julkisen talouden kestävyyden. Samalla se mahdollistaa uudenlaisten innovatiivisten palveluiden kehittämisen.
Uudenlaisten palveluiden keskiössä tulisi olla ajatus terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä sekä sosiaali- ja
terveystoimen että muiden sektoreiden tiiviimmästä yhteistyöstä. Väestön hyvinvointia edistetään paremmin, kun
päätösten sosiaali- ja terveysvaikutukset otetaan huomioon laajasti eri hallinnonaloilla. Kuntalaisten osallisuutta
vahvistamalla ehkäistään sosiaalisia ongelmia ja syrjäytymistä sekä edistetään terveyttä, toimintakykyä ja
hyvinvointia.

Kunta- ja palvelurakenneuudistus edellyttää uusien työmenetelmien kehittämistä ja uudenlaisen tiedon tuottamista,
palvelujen vaikuttavuuden arviointia, ongelmien ehkäisyä, asiakasprosessien parantamista, hyvää johtamista ja
toimenpiteitä henkilöstön jaksamisen turvaamiseksi. Tärkeää on, että työelämä ja työn tekemisen muodot uudistuvat
asiakkaiden osallisuutta vahvistavaan suuntaan. Aktiivinen osallisuus tarkoittaa asiakkaiden omien voimavarojen
vahvistamista ja sellaisten toimintatapojen kehittämistä, jotka kannustavat omaehtoiseen toimintaan, vertaistukeen
ja yhteisöllisiin palveluratkaisuihin (Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma rakennerahasto kaudelle
2014-2020. Luonnos 23.1.2013). Teknologian monipuolinen käyttö ja tutkimus- ja kehittämistoiminta laajentavat
sosiaali- ja terveysalan toimivuutta. Tutkimus- ja kehittämistoiminta on tapa parantaa palvelujen tehokkuutta,
tuottavuutta ja vaikuttavuutta. Työmenetelmien tulisi perustua yhä enemmän tutkittuun tietoon sekä
yhteissuunnitteluun palvelujen käyttäjien kanssa. Verkostoituminen eri ammattiryhmien ja toimijoiden kanssa lisää
asiakastyön vaikuttavuutta huomioimalla asiakkaan tarpeet kokonaisvaltaisesti sekä edistää sosiaalista osallisuutta
ja yhteisöllisyyttä. Varhaisen puuttumisen työmenetelmiä tulisi kehittää ja toteuttaa eri-ikäisten ihmisten kanssa
työskenneltäessä.

Hyvinvointialan haasteet ja mahdollisuudet koskettavat kaikkia sosiaali- ja terveysalan toimintaympäristöjä.
Perheiden hyvinvointiin ovat vaikuttaneet muun muassa syrjäytyminen, lastensuojelun tarpeen kasvu, väkivalta
lähisuhteissa, päihteiden käytön lisääntyminen, mielenterveysongelmat ja elämäntapa- ja ympäristösairaudet.
Lisäksi perheiden kehitys- ja elinympäristöt ovat olleet voimakkaassa muutoksessa. Sosiaali- ja terveyspalvelut eivät
ole pystyneet täysin vastaamaan muuttuneeseen tarpeeseen. Haasteita on erilaisten perheiden arjen ja
elämänhallinnan tukemisessa. Haasteina ja mahdollisuuksina ovat myös uudenlaiset toimintatavat ja palvelut, kuten
matalan kynnyksen palvelujen kehittäminen sekä toimintakyvyn ja elämänhallinnan edistäminen joustavien
palvelumallien avulla. Tämä edellyttää uudenlaista johtamista ja strategista ajattelutapaa, mikä mahdollistaa
perustehtävän toteutumisen sekä tutkimus- ja kehitystoiminnan perhe- ja verkostokeskeisessä työssä. Se antaa
myös valmiuksia moninaisuuden johtamiseen.

Tämän terveyden edistämisen koulutuksen tarkoituksena on omalta osaltaan vastata Terveys 2015 –
kansanterveysohjelmassa esitettyihin terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen haasteisiin. Koulutukseen valitut
opiskelijat opiskelevat kohti ylempää ammattikorkeakoulututkintoa, jonka keskeinen sisältö painottuu johtamis- ja
kehittämisosaamiseen perhe- ja verkostotyössä. Terveyden edistämisen koulutuksessa suoritettava ylempi AMK-
tutkinto on tarkoitettu sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinnon tai muun soveltuvan sosiaali- ja
terveysalan korkeakoulututkinnon suorittaneille ja vähintään kolme vuotta alalla toimineille henkilöille. Sosiaali-,
terveys- ja liikunta-alalla ylempi ammattikorkeakoulututkintonimike liitetään ammattikorkeakoulun
perustutkintonimikkeeseen (Asetus 423/2005).

KOULUTUKSEN TAVOITTEET

Koulutus perustuu tutkittuun tietoon terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä, perhe- ja verkostotyöstä sekä sosiaali-
ja terveysalan johtamisesta ja kehittämisestä. Sen taustalla ovat erityisesti Sosiaali- ja Terveysministeriön (2008)
laatusuositus, valtioneuvoston Lasten, nuorten ja perheiden politiikkaohjelma 2007–2011 (2007) ja Lasten, nuorten
ja perheiden hyvinvointipolitiikkaohjelma (2010), Terveys 2015 – kansanterveysohjelma sekä Euroopan
sosiaalirahaston toimintakauden 2014 – 2020 sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta toimintalinjan tavoitteet.
Koulutuksessa terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä, perhe- ja verkostotyötä sekä niiden johtamista lähestytään
laaja-alaisesti.

Terveyden edistämisen koulutuksen tavoitteena on mahdollistaa opiskelijan kehittyminen asiantuntijaksi terveyden
ja hyvinvoinnin edistämisessä sekä perhe- ja verkostotyössä. Koulutus tarjoaa mahdollisuuden kehittyä työelämän
kehittämisen, palvelujärjestelmän tuntemuksen sekä sosiaali- ja terveysalan johtajuuden asiantuntijaksi.
Koulutuksesta valmistuneella opiskelijalla on valmiudet johtaa, kehittää ja uudistaa terveyden jaa hyvinvoinnin
edistämistä sosiaali-, terveys-, liikunta-alan organisaatioiden erilaisissa verkostoissa. Opiskelija voi tutkinnon
suoritettuaan toimia esimies- ja kehittämistehtävissä sekä julkisella sektorilla että järjestöissä. Valmiudet
hyvinvointialojen yrittäjyyteen paranevat. Opinnoissa syvennetään tutkimusosaamista ja vahvistetaan opiskelijan
valmiuksia toimia erilaisissa työelämän kehittämishankkeissa.

OPISKELU KOULUTUKSESSA

Terveyden edistämisen koulutuksessa pedagoginen toiminta perustuu kehittämispohjaisen oppimiseen (LbD), jossa
keskiössä ovat autenttiset työelämän ongelmat. Opiskelija on aktiivinen tiedon rakentaja, kokemusten ja osaamisen
tutkija, kehittäjä sekä arvioija. Opiskelija tarkastelee ja arvioi terveyden edistämisen ja johtajuuden käytäntöjä.
Lisäksi opiskelijan tutkimus- ja kehittämishankkeet palvelevat sekä oppimista että sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan
työelämän toimintamallien ja – tapojen kehittämistä yhteisöllisten tiedontuottamistapojen avulla.
Opetussuunnitelman laadintaa on ohjannut eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen taso 7 (EQF, 2008).
Kansallisten tutkintojen viitekehyksen taso 7 sekä valtakunnalliset yhteiset kompetenssit kuvaavat ylemmästä
ammattikorkeakoulututkinnosta valmistuvan opiskelijan osaamisen tasoa.

COMPETENCE NEEDS IN THE OPERATIONAL ENVIRONMENT

In recent years, the operating environment of social services and health care has undergone constant change. One
of the factors affecting this change is the changing social and health policy of Finland. The underlying causes for the
changes in this operating environment can be found in internationalisation as well as in the increase in people's life
expectancy and the number of healthy years in their old age. Thus, the social service and health sector is faced with
new challenges and new opportunities. The changes in the municipal and service structures bring their challenges
to the public economy. They also enable the development of new types of innovative services. The promotion of
health and wellbeing and closer cooperation between social and health care services and other sectors should be at
the centre of innovative services. To promote the welfare of the population, the social and health impacts of all
decisions need extensive consideration in different administrative fields Encouraging the participation of municipal
residents prevents social problems and promotes their health, functional ability and welfare.
The municipal and service structure reform requires the development of new working methods, generation of new
types of information, evaluation of the effectiveness of services, prevention of problems, improvement of customer
processes, good leadership, and measures to promote coping at work. It is vital that the world of work and the forms
of doing work become more supportive of the inclusion of customers. Active inclusion means fostering the
customers' personal resources and developing operating methods that encourage independent activity, peer support
and communal service solutions (Regional plan for Southern and Western Finland, Structural Funds period
2014-2020. Draft 23 Jan 2013). The versatile use of technology and active R&D work improve the functioning of the
social service and health care sector. The efficiency, productiveness and impact-making power of services can be
improved through research and development. The working methods should increasingly be underpinned by
research-based knowledge and joint planning with the service users. Networking with various professional groups
and actors will improve the impact of customer work by taking into consideration the customer's needs as a whole
and promote social inclusion and a communal spirit. Methods of early intervention should be developed and
implemented when working with people of different ages.

The challenges and opportunities of the welfare sector bear upon all operating environments in the social services
and health care field. The welfare of families has been influenced by e.g. marginalisation, increased need for child
protection, domestic violence, rise in substance abuse, and disorders relating to lifestyles, the environment and
mental health. In addition, the development environments and living conditions of families have been undergoing
extensive changes. Social and health care services have been unable to fully respond to the changing needs.
Challenges arise in supporting families of different types in managing their every-day lives. Further challenges and
opportunities include new ways of working and new types of services, such as developing low-threshold support
services, increasing presence in encounters for adults and children, developing telepresence in interactive virtual
environments, and creating different types of support networks for everyday life. A precondition for this is
management of a new type and a strategic mentality that makes it possible to discharge the basic task as well as to
engage in research and development in family and network centered work. It also provides capacities for diversity
management.

The Degree Programme in Health Promotion seeks to address the challenges we are facing in the promotion of
health and welfare, presented in the Health 2015 public health programme. The students selected for this
programme will be working for a Master's degree, the key content of which stresses management and development
competence in work with families and networks. After completing the degree, the students will have the degree title
of Master of Health Care (Nurse, Public Health Nurse, Physiotherapist) or Master of Social Services. The Degree
Programme in Health Promotion and the respective master's degree are meant for individuals who have UAS
bachelor's degrees in social and health care or other applicable degrees in social and health care and no less than
three years of work experience in the field. UAS master's degrees in social services, health care and sports are
connected to the respective basic UAS degree titles (Decree 423/2005)

DEGREE PROGRAMME OBJECTIVES

The educational programme is underpinned by research-based knowledge of promoting health and wellbeing, work
with families and networks, and management and development in the social and health care sector. The Quality
Recommendation of the Ministry of Social Affairs and Health (2008), the Finnish Government's Child and Youth
Policy Programme 2007–2011 (2007), the Child and Youth Welfare Policy Programme (2010) and the Health 2015
public health programme serve as the background for the degree programme and the objectives of the European
Social Fund period 2014 – 2020 priorities of social inclusion and combating poverty. This programme approaches
the promotion of health and wellbeing, work with families and networks, and the management of these areas in a
broad sense.

The objective of the education in health promotion is to enable the students' development into specialists of
promoting health and wellbeing and work with families and networks. These studies offer students the opportunity of
becoming experts in workplace development, service system structures and leadership in social services and health
care. Students graduating from this programme will have capabilities for managing, developing and reforming the
promotion of health and wellbeing in the various networks of social, health and sports sector organisations. They are
also appropriately skilled for entrepreneurship in the welfare sector. The studies advance students' research
competences and skills required for different kinds of workplace development projects.

STUDYING IN THE DEGREE PROGRAMME
In the degree programme in health promotion, pedagogical activities are based on Learning by Developing (LbD), a
method which focuses on authentic workplace problems. Students actively structure knowledge and function as
researchers, developers and evaluators of competences and experiences. Students examine and evaluate the
practices of health promotion and leadership from different perspectives. In addition, making use of community-
based knowledge creation methods, students' R&D projects support students' learning as well as the development
of operating models and work methods for the fields of social services, health and diaconia.
The curriculum has been drawn up in accordance with level 7 of the European Qualifications Framework (EQF,
2008). In the National Qualifications Framework, level 7 and the national generic competences describe the
competence level of UAS Master's graduates.


                                                                                1. vuosi          2. vuosi
Y                   YDINOSAAMINEN                                                          50                10
G119                PERHE- JA VERKOSTOTYÖN JOHTAMINEN JA
                    KEHITTÄMINEN MODUULI
G8279               Perhe- ja verkostotyön teoreettinen perusta                             5
G8280               Perhe- ja verkostotyön menetelmät                                       5
G8281               Perhe- ja verkostotyön eettinen toiminta                                5
G8282               Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen johtaminen                        5
G8283               Työnohjaus ja tiimivalmennus perhe- ja verkostotyön                     5
                    johtamisessa
G8284               Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta perhe- ja                  5
                    verkostotyössä
B056                OPINNÄYTETYÖ
B0264               Opinnäytetyö                                                           20                10
T                   TÄYDENTÄVÄ OSAAMINEN                                                    5
A868                TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISOSAAMINEN
A9322               Toimintatutkimus ja osallistavat menetelmät
A9323               Tulevaisuuksien johtamisen ja ennakoinnin menetelmät
A9324               Tutkimusviestintä
A9325               Vaikuttavuustutkimus
G8302               Tutkimus- ja kehittämistyön menetelmät                                  5
A869                ASIANTUNTIJAYHTEISÖJEN JOHTAMINEN
A9326               Muutoksen johtaminen
A9327               Verkostojen johtaminen
A9328               Yhteiskuntavastuullinen johtaminen
A870                KÄYTTÄJÄKESKEINEN PALVELUSUUNNITTELU
A9329               Digitaalisuus palveluissa
A9330               Digitaalisten palvelujen käyttäjäkeskeinen suunnittelu
                                                                                           55                10
G119 PERHE- JA VERKOSTOTYÖN JOHTAMINEN JA KEHITTÄMINEN MODUULI, 30 op

Kuvaus:
Opiskelija kehittyy asiantuntijaksi terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä sekä perhe- ja verkostotyössä. Lisäksi
hänellä on valmiudet johtaa, kehittää ja uudistaa terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä sosiaali-, terveys-, liikunta-
alan organisaatioiden erilaisissa verkostoissa.


G8279 Perhe- ja verkostotyön teoreettinen perusta, 5 op

Opiskelija osaa:
• perustella toimintaansa perheitä, sosiaalisia verkostoja ja perhetyötä koskevalla teoreettisella tiedolla
•suunnitella ja kehittää voimavaraistavaa, perheiden osallisuutta vahvistavaa työtä eri toimintaympäristöihin
•uudistaa asiantuntijuutta ja monialaista toimintaa perhetyössä
•ennakoida yhteiskunnallisia ja yhteisöllisiä muutoksia ja arvioida niiden vaikutuksia perheisiin
•arvioida perhe- ja verkostotyön vaikuttavuutta ja kustannuksia


G8280 Perhe- ja verkostotyön menetelmät, 5 op

Opiskelija osaa:
•suunnitella, toteuttaa ja arvioida perhe- ja verkostotyötä yhteistyössä asiakkaiden ja yhteisöjen sekä eri alojen
ammattilaisten kanssa
•soveltaa ja kehittää voimavaraistavia perhe- ja verkostotyön menetelmiä erilaisissa toimintaympäristöissä ja
erilaisissa asiakkuuksissa
•hyödyntää digitaalisia toimintaympäristöjä ja e-palveluja perhe- ja verkostotyössä
•ohjata perhetyötä tekeviä työntekijöitä
•yhteiskunnallisen vaikuttamisen toimintakäytäntöjä ja menetelmiä
•arvioida erilaisten toimintakäytäntöjen ja menetelmien vaikutuksia ja vaikuttavuutta
•hyödyntää kokemustietoa ja kehittää vertaistoimintaa


G8281 Perhe- ja verkostotyön eettinen toiminta, 5 op

Opiskelija osaa:
•reflektoi omaa työtään ohjaavia arvoja ja asenteitaan perhe- ja verkostotyössä
•tunnistaa ja reflektoi monimutkaisia eettisiä ongelmia työskennellessään yksilön, perheiden, työyhteisön ja
verkostojen kanssa
•ratkaista eettisiä ongelmia ammattialan arvoja ja eettisiä teorioita hyödyntäen sekä perustella eettisiä ratkaisujaan
•eettisesti vastuulliseen työskentelyyn sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijana
•ajaa asiakkaan, potilaan ja perheen oikeuksia


G8282 Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen johtaminen, 5 op

Opiskelija osaa:
•terveyden edistämisen ja hyvinvoinnin erilaisia teoreettisia lähestymistapoja perhe- ja verkostotyössä
•analysoida, soveltaa ja integroida eri-ikäisten terveyden ja hyvinvoinnin tilasta saatavia tietoja terveyttä edistävään,
perhekeskeiseen ja verkostotoimintaan erilaisissa toimintaympäristöissä
•toimia lainsäädännön ja muun ohjeistuksen edellyttämällä tavalla
•terveyttä edistäviä strategioita perhe- ja verkostotyön johtamisessa erilaisissa yhteisöissä ja kulttuureissa
•toteuttaa terveysvaikutusten ennakkoarviointia (TVA, IVA ym.) promotiivisesti ja preventiivisesti johtamistyössään
•arvioida ja kehittää terveyttä ja hyvinvointia edistävän työn vaikuttavuutta ja laatua perhe- ja verkostotyön
johtamisessa


G8283 Työnohjaus ja tiimivalmennus perhe- ja verkostotyön johtamisessa, 5 op

Opiskelija osaa:
•työnohjauksen ja tiimivalmennuksen teoriaperustaa
•soveltaa ja työnohjauksen ja tiimivalmennuksen periaatteita ja menetelmiä työn ja johtamisen kehittämisessä


G8284 Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta perhe- ja verkostotyössä, 5 op

Opiskelija osaa:
•tutkimus- ja kehittämistoiminnan merkityksen työelämän kehittämisessä
•innovaatio- ja palvelumuotoilun prosessin
•tunnistaa kehittämiskohteita ja tuottaa ideoita
•valita relevantin lähestymistavan tutkimus- ja kehittämistyölle
•etsiä kehittämistyön kannalta relevanttia tutkimus- ja asiantuntijatietoa
•laatia projektisuunnitelman
•suunnitteella ja käynnistää kehittämisprojektin
•viestiä projektista ja sen tuloksista


B056 OPINNÄYTETYÖ, 30 op

Kuvaus:
Opinnäytetyön tavoitteena on kehittää opiskelijan kykyä soveltaa tutkimustietoa ja käyttää valittuja menetelmiä
työelämän ongelmien erittelyyn ja ratkaisemiseen sekä valmiutta itsenäiseen vaativaan asiantuntijatyöskentelyyn.
Opinnäytetyön tulee osoittaa opiskelijan kykyä rajata ja käsitellä valittua kehittämiskohdetta, valmiutta
kehittämisorientoituneeseen ajattelutapaan, työssään tarvitsemiensa teorioiden ja tutkimusmenetelmien hallintaa,
perehtyneisyyttä opinnäytetyön aihepiiriin ja alan kirjallisuuteen, kykyä ammatilliseen viestintään sekä valmiutta
työskennellä pitkäjänteisesti ja kykyä hahmottaa kokonaisuuksia.


B0264 Opinnäytetyö, 30 op

Opiskelija osaa:
•tehdä itsenäisesti oman alan kehittämistyötä ja soveltavaa tutkimusta
•soveltaa hankittua tutkimustietoutta omassa opinnäytetyössä kriittisesti ja analyyttisesti
•soveltaa kehittämistehtävään soveltuvia tiedonhankintamenetelmiä
•valitun soveltavan tutkimus- ja kehitysmenetelmän ja siihen perustuvan dokumentoinnin ja raportoinnin
•arvioida ja opponoida tutkimusyhteisömäisesti opinnäytetöitä taustan, toteutuksen, tulosten ja raportoinnin suhteen
•toimia asiantuntijana soveltavaa tutkimus- ja kehitystyötä tekevässä yhteisössä
•hakea itsenäisesti tietoa sekä seurata, eritellä ja arvioida kriittisesti oman alansa ammattikäytäntöjen ja
tutkimustiedon kehittymistä
•tuottaa ja soveltaa tietoa itsenäisesti


A868 TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISOSAAMINEN, 15 op

Kuvaus:
Opiskelija saavuttaa vahvan osaamisen liiketoiminnassa ja toimintaympäristössä tapahtuvien muutosten
ennakointiin ja muutosten merkitysten arviointiin, organisaatioiden proaktiiviseen kehittämiseen ja innovaatioiden
tuottamiseen sekä palvelujen käyttäjien integrointiin palvelujen kehittämisprosessiin.


A9322 Toimintatutkimus ja osallistavat menetelmät, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa
•   syventää tietojaan ja osaamistaan toimintatutkimuksen lähestymistavasta ja sen luonteesta
•   suunnitella, toteuttaa ja arvioida toimintatutkimukseen perustuvan tutkimus- ja kehittämishankkeen
•   toteuttaa yhdessä eri toimijoiden kanssa systemaattisesti etenevän kehittämisprosessin
•   arvioida toimintatutkimuksen ja kehittämisprosessin eri vaiheita arviointimenetelmiä hyödyntämällä
•   käyttää käyttäjälähtöisiä, osallistavia ja luovia menetelmiä kehittämistyössä
A9323 Tulevaisuuksien johtamisen ja ennakoinnin menetelmät, 5 op

Opiskelija osaa:
•   monitoroida toimintaympäristöä
•   osallistaa organisaation toimijat, sidosryhmät ja kumppanit systemaattiseen toimintaympäristön monitorointiin
•   tulkita tulevaisuustietoa ja tunnistaa esiin nousevia trendejä
•   rakentaa vaihtoehtoisia tulevaisuusskenaarioita
•   liittää tulevaisuuksien ennakoinnin osaksi organisaation strategista suunnittelua ja organisaation oppimista



A9324 Tutkimusviestintä, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa
•   toimia erilaisissa tutkimuksellisen kehittämistyön edellyttämissä viestintätilanteissa
•   argumentoinnin kielelliset keinot
•   tulkita ja tarkastella kriittisesti tieteellisiä artikkeleja ja tutkimuksellisia tekstejä
•   arvioida toisten tutkimus- tai kehittämishankkeita ja esittää niistä perusteltuja ja asianmukaisia kehittämisideoita
•   laatia tutkintoon kuuluvan tutkimus- tai kehittämishankkeen



A9325 Vaikuttavuustutkimus, 5 op

Opiskelija osaa:
•   käyttää erilaisia arvioinnin menetelmiä
•   laatia arviointisuunnitelman
•   arvioida interventioiden, hankkeiden ja päätösten yksilötasoisia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia
•   analysoida vaikuttavuusarviointiin liittyviä haasteita sekä vaikuttavuusarvioinnin rajoituksia



G8302 Tutkimus- ja kehittämistyön menetelmät, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa
•   rakentaa tutkittuun tietoon perustuvan viitekehyksen
•   valita tutkimus- ja kehittämistyönsä kannalta mielekkäät tutkimus- ja kehittämismenetelmät
•   kerätä ja analysoida tietoa perhekeskeisen työn kehittämiseksi
•   arvioida tutkimuksen luotettavuutta ja eettisyyttä
•   raportoida tutkimustuloksista mielekkäällä tavalla



A869 ASIANTUNTIJAYHTEISÖJEN JOHTAMINEN, 15 op

Kuvaus:
Opiskelija osaa johtaa proaktiivisesti javastuullisesti organisaation osaamista, yksilölähtöistä muutosvalmiutta
javerkostoja monikulttuurisissa ympäristöissä.


A9326 Muutoksen johtaminen, 5 op

Opiskelija osaa:
•   luoda muutokseen valmistavan suunnitelman ja innostaa muita muutoksen tekemiseen
•   luoda uusia muutosviestinnän tapoja ja ymmärtää muutosviestinnän tärkeyden
•   mitata muutoksen tuloksia eri näkökulmista
•   ymmärtää omia vahvuuksia ja heikkouksia muutoksen johtamisessa



A9327 Verkostojen johtaminen, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa
•   tunnistaa eri tasoiset systeemit toimintaympäristöissä
•   analysoida ja hyödyntää systeemistä lähestymistapaa verkostojen johtamisessa
•   toimia sekä fyysisessä että virtuaalisessa ympäristössä sekä näiden yhdistelmissä
•   toimia ja johtaa monikulttuurisissa ympäristöissä
•   luoda, johtaa ja kehittää toimijaverkostoja kansallisesti ja kansainvälisesti



A9328 Yhteiskuntavastuullinen johtaminen, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa
•   analysoida muuttuvaa yhteiskuntaa kestävän kehityksen näkökulmasta
•   käynnistää ja ohjata eettistä keskustelua työyhteisössä
•   soveltaa oikeudenmukaisia menettelytapoja työyhteisön johtamisessa
•   arvioida ja perustella tekemiään ratkaisuja yksilön, organisaation ja yhteiskunnan näkökulmasta
•   toimia proaktiivisesti oman alansa arvoja edistäen ja puuttua havaitsemaansa epäeettiseen toimintaan



A870 KÄYTTÄJÄKESKEINEN PALVELUSUUNNITTELU, 15 op

Kuvaus:
Opiskelija osaa toimia digitaalisen palvelun kehittämisprojektissa kehittäjänä ja hyödyntää palvelumuotoilun
menetelmiä digitaalisen palvelun suunnittelussa.


A9329 Digitaalisuus palveluissa , 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa
•   hahmottaa teknologian tarjoamat mahdollisuudet palveluliiketoiminnalle ja uusille innovatiivisille
    liiketoimintamalleille
•   analysoida organisaation strategiaa digitaalisten palvelujen suunnittelun näkökulmasta



A9330 Digitaalisten palvelujen käyttäjäkeskeinen suunnittelu, 10 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa
•   soveltaa käyttäjäkeskeisen suunnittelun yleisiä toimintatapoja oman alansa kehittämisessä
•   integroida käyttäjän ja asiakkaan asiantuntemuksen suunnitteluprosessin eri vaiheisiin
•   hahmottaa käyttöliittymäsuunnittelun ja vuorovaikutussuunnittelun perusperiaatteet
•   hyödyntää palvelumuotoilun menetelmiä ja tekniikoita digitaalisen palvelun suunnittelussa
•   hahmottaa digitaalisen palvelun käytettävyyden varmistamisen periaatteen
•   toimia avoimissa innovaatioverkostoissa ja -ympäristöissä kehittäjänä