Takaisin: ryhmä USG15KU

Opetussuunnitelma 2014 – USG15KU (suomeksi)

Opetussuunnitelma (PDF)

Näytä tekstiversio
LAUREA AMMATTIKORKEAKOULU

Rajatun lääkkeenmääräämisen erikoispätevyyden edellyttämä koulutus (Laurea Otaniemi, sote), USG15KU

LAUREAN TOIMINTA-AJATUS

Laurea-ammattikorkeakoulun tahtotila on olla "Metropolialueen hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn
kansainvälinen kehittäjä vuonna 2020".

Laurea on opiskelijakeskeinen, kansainvälinen, innostava ja uutta kehittävä ammattikorkeakoulu, jonka tehtävä on
toteuttaa kansainvälisissä arvoverkostoissa koulutus-, tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa kehittämispohjaisen
oppimisen toimintamallilla (Learning by Developing, LbD).

Opiskelun aikana opiskelijat kohtaavat aitoja työelämän toimijoita ja osaamisen haasteita. Meiltä valmistuva
opiskelija osaa toimia uusissa tilanteissa, ennakoida tulevaa, kehittää uusia toimintamalleja ja tutkia maailmaa
avoimin silmin. Laurean toiminta-ajatuksena on olla kansainvälisesti verkostoitunut ammattikorkeakoulu, joka
toimintatavallaan yhdistää oppimisen työelämään. Näin syntyy uutta osaamista ja palveluinnovaatioita.

Osaamisen kehittyminen

Laureassa toimimme opiskelijakeskeisesti. Tällöin opiskelijan vapaus ja vastuu korostuvat. Opiskelijalla on
mahdollisuus kehittää osaamistaan ammatillisten tavoitteidensa mukaisesti. Vapaus merkitsee erilaisia tapoja
opiskella osaamistavoitteiden saavuttamiseksi. Vastuu merkitsee aktiivista opiskeluotetta, vastuuta omista
valinnoista sekä rakentavaa ja motivoitunutta asennetta asioiden tekemiseksi yhdessä. Korkeakoulun henkilöstöllä
on vastuu opiskelijan ammatillisen kasvun tukemisesta ja ohjaamisesta.

Kansainvälisyys korkeakoulussa tarkoittaa lukuisia mahdollisuuksia toimia erilaisissa monikulttuurisissa tilanteissa,
kehittää kielitaitoa, lähteä opiskelijavaihtoon sekä osallistua kansainvälisiin tutkimus- ja kehittämishankkeisiin.

Painoalat tarkoittavat Laurean vahvoja osaamisalueita, joiden perustalle Laurean tarjoama koulutus- sekä tutkimus-
ja kehittämistoiminta rakentuu. Laurean painoalat ovat palveluliiketoiminta, hoitotyön asiantuntijuus ja kotona
selviytyminen sekä turvallisuus ja yhteiskuntavastuu. Läpileikkaavana painoalana on opiskelijayrittäjyys.
Opiskelijayrittäjyys näkyy toiminnassa paitsi yrittäjämäisenä asenteena ja yritysyhteistyönä myös konkreettisina
uusina yrityksinä, joita opiskelijat voivat perustaa jo opintojensa aikana.

Laureasta valmistuu työelämään omaa työtään kehittäviä ja ammatillisesti sitoutuneita tulevaisuuden osaajia, joilla
on edellytykset toimia työelämässä oman alansa asiantuntijatehtävissä.

Koulutus tähtää laaja-alaiseen ja vahvaan ammatilliseen osaamiseen. Työelämälähtöisissä hankkeissa kehittyy
myös johtamisosaaminen, viestintäosaaminen, luovuus ja eettinen osaaminen. Tutkinnon suorittaneella on
valmiudet seurata ja edistää oman ammattialansa kehittymistä sekä edellytykset oman ammattitaidon jatkuvaan
kehittämiseen. Koulutus antaa riittävän viestintä- ja kielitaidon oman alan tehtäviin sekä kansainväliseen toimintaan
ja yhteistyöhön.

Kampukset

Jokaisella laurealaisella kampuksella on omanlaisensa toimintaprofiili ja oppimisympäristöt:

Hyvinkään kampuksen tehtävä on hyvinvointiin liittyvien palveluiden uudistaminen. Kampus kehittää monialaisesti
taloudellista, oikeudellista, sosiaalista ja terveydellistä osaamista. Voit opiskella sairaanhoitajaksi, sosionomiksi tai
tradenomiksi. Pääset opinnoissasi työskentelemään ja kehittämään palveluita työelämähankkeissa työelämän
asiantuntijoiden kanssa. Kampuksella koulutuksessa hyödynnetään kehittämisympäristöjä kuten
simulaatiosairaalaa, simulaatioluokkia ja projektioppimisympäristöä.

Keravalla voit opiskella liiketalouden tai tietojenkäsittelyn tradenomiksi. Keravalla voit erikoistua asiakaslähtöisen
palveluliiketoiminnan johtamiseen, matkailuliiketoiminnan johtamiseen (Tourism management) tai tietojenkäsittelyn
asiantuntijaosaamiseen. Kerava on uran uurtaja sekä monimuoto- että virtuaalikoulutuksen järjestäjänä. Hankkeissa
oppiminen ja kansainvälisessä partneriverkostossa toimiminen ovat Keravalla opiskelemisen arkea.
Leppävaaran SID-yksikössä toiminta on profiloitunut palvelujen uudistamiseen. SID tarkoittaa palvelujen
käyttäjälähtöistä innovointia, kehittämistä ja suunnittelua ja se tulee sanoista Service Innovation and Design. Laurea
SID:ssa on aktiivinen oppimisen ilmapiiri, ja kampukselta valmistuu innovatiivisia, kansainvälisiä ja
kehittämisorientoituneita palveluliiketoiminnan osaajia. Opiskella voit restonomiksi sekä liiketalouden,
tietojenkäsittelyn ja turvallisuusalan tradenomiksi.

Lohjan kampuksen profiili on olla hyvinvoinnin ja palveluiden kehittäjä. Sairaanhoitajakoulutuksessa korostuu
aikuisen hoitotyö ja mielenterveystyö. Tradenomikoulutuksessa voit syventyä markkinointiin, e-liiketoimintaan,
johtamiseen ja hyvinvointiliiketoimintaan. Oppimisympäristöissä Terveystorilla ja Yrityslabrassa toteutetaan aitoja
työelämäprojekteja ja kehitetään palveluja yksityisellä ja julkisella sektorilla

Otaniemen kampuksella opiskelijat yhdessä työelämän kanssa tuottavat hyvinvointi- ja liiketoimintaosaamista.
Kampus on monikulttuurinen ja monialainen kohtaamispaikka, jossa voit rakentaa ammatillisen verkostosi ja
opiskella fysioterapeutiksi, sairaanhoitajaksi, sosionomiksi, terveydenhoitajaksi tai tradenomiksi. Verkostossa
osaamisesi kehittyy ja syntyy uusia palveluja, tuotteita ja liiketoimintaa. Voit myös käynnistää oman yrityksen osana
opintojasi.

Porvoon kampuksella sairaanhoitajakoulutuksessa opintoja toteutetaan aidoissa työelämäprojekteissa. Opintojen
aikana saat vahvat perusvalmiudet hyvinvointiyrittäjyydessä ja teet yhteistyötä alan yritysten kanssa. Opiskelijalle
tarjotaan mahdollisuudet virtuaaliopintoihin innostavien, ajantasaisten ja monipuolisten verkkototeutusten muodossa.

Tikkurilan kampuksen tehtävä on edistää tulevaisuuden hyvinvointia. Päämääränä on asiakkaita osallistava
palvelujen kehittäminen ja hyvinvoinnin vahvistaminen. Tikkurilan kampuksella voit opiskella sairaanhoitajaksi,
terveydenhoitajaksi, sosionomiksi sosiaali- tai rikosseuraamusalalle, tradenomiksi tai estenomiksi. Opiskelijana
sinulla on mahdollisuus kehittää osaamistasi erilaisissa kehittämishankkeissa ja oppimisympäristöissä yhdessä
työelämän asiantuntijoiden kanssa.

KEHITTÄMISPOHJAINEN OPPIMINEN (LEARNING BY DEVELOPING, LbD)

Ammattikorkeakoulun innostavat ja uutta kehittävät oppimisympäristöt rakentuvat Laurean kehittämispohjaisen
oppimisen, LbD-mallin pohjalle. Kehittämispohjaisen oppimisen ideana ovat aidot kohtaamiset työelämän kanssa.
Yhdessä toimitaan luovuudella ja luottamuksella.

Opiskelija oppii tunnistamaan työelämän ja osaamisen kehittämiskohteita, luomaan uusia ratkaisuja, tuotteita ja
toimintamalleja sekä kehittämään omaa toimintaansa työelämän muuttuvien vaatimusten mukaisesti. LbD:n
ominaispiirteet ovat autenttisuus, kumppanuus, kokemuksellisuus, luovuus ja tutkimuksellisuus.

Kehittämispohjaisessa oppimisessa yhdistyvät osaamista tuottava oppiminen sekä uuden luominen erilaisissa
tutkimus- ja kehittämishankkeissa. Oppiminen rakentuu hankkeen etenemisen myötä avautuvista uusista
mahdollisuuksista. Tarvittavaa osaamista kertyy käytännön toiminnassa, erilaisissa työpajoissa ja labroissa.

TUTKINTORAKENNE AMMATTIKORKEAKOULU-TUTKINTOON JOHTAVASSA KOULUTUKSESSA

Tutkinnon laajuus ja mitoitus

Tutkinnon laajuus on tradenomi-, restonomi-, estenomi-, sosionomi-, fysioterapeutti- ja sairaanhoitajakoulutuksessa
210 opintopistettä. Tutkinnon suorittaminen kestää keskimäärin 3,5 vuotta. Terveydenhoitajakoulutuksen laajuus on
240 opintopistettä. Sen suorittaminen kestää keskimäärin 4 vuotta.

Yksi opintopiste vastaa kansainvälisen ECTS-mitoituksen mukaan 26,7 tuntia keskiverto-opiskelijan tekemää työtä.

Tutkintorakenne

Amk-tutkintoon johtavan koulutuksen tutkintorakenne muodostuu Laureassa ydinosaamisen ja täydentävän
osaamisen moduuleista. Moduulit ovat tutkintoon kuuluvia osaamiskokonaisuuksia. Ydinosaamisen moduulit
kuvaavat tutkinnon pakolliset osaamisvaatimukset ja täydentävät moduulit mahdollistavat osaamisen syventämisen
tai laajentamisen.

Opinnoissa oppiminen sidotaan työelämän kehittämiseen ja henkilökohtaisiin tavoitteisiin. Moduuleille on määritelty
osaamistavoitteet työelämän tulevaisuuden tarpeiden ja Laurean painoalojen pohjalta. Käytännössä opintopisteitä
kertyy, kun opiskelija suorittaa moduuliin kuuluvia opintojaksoja tai vastaavaa osaamista kehittäviä projekteja (ks.
kuva 1). Opintosuorituksen voi saada myös aiemman osaamisen perusteella hyväksiluvulla tai osaamisen näytöllä.

Moduulit on suunniteltu siten, että ne ovat suoritettavissa pääsääntöisesti yhden tai kahden lukukauden aikana.
Opintojaksot voidaan toteuttaa suomeksi tai englanniksi. Opintojaksojen kieli päätetään lukukausittain ja ilmenee
opintojaksotarjonnasta.




Kuva 1. Tutkintorakenne

Ydinosaamisen ja täydentävän osaamisen moduulit

Ydinosaamisen moduulit muodostavat tutkinnon osaamisen perustan ja ovat pakollisia. Ydinosaamisen laajuus
vaihtelee tutkinnosta riippuen:
•    150 op tradenomi, restonomi, sosionomi, fysioterapeutti ja estenomi
•    180 op sairaanhoitaja
•    210 op terveydenhoitaja


Ydinosaamisen moduulit ovat laajuudeltaan 30 opintopistettä. Moduulit sisältävät seuraavia opintotyyppejä:
perusopintoja, ammattiopintoja, ammattitaitoa edistävää harjoittelua ja opinnäytetyön.

Muu osa tutkinnosta muodostuu täydentävän osaamisen moduuleista. Tutkinnosta riippuen täydentävän
osaamisen laajuus on näin ollen 30 tai 60 opintopistettä. Moduulin laajuus on joko 15 tai 30 opintopistettä. Moduulit
ovat vapaasti valittavia. Täydentävän osaamisen moduulit yksilöllistävät opiskelijan opintopolun ja osaamisen.
Tutkintoon voi sisällyttää sellaisia täydentävän osaamisen moduuleja, jotka vastaavat ammatillisia tavoitteita.
Vapaasti valittavien opintojen soveltuvuudesta tutkintoon sovitaan opettajatuutorin kanssa ennakkoon.

Täydentävän osaamisen moduulien opintoihin sisältyy seuraavia opintotyyppejä: ammattiopintoja, ammattitaitoa
edistävää harjoittelua ja vapaasti valittavia opintoja

Joustavat opintojen suoritus- ja erikoistumismahdollisuudet

Moduulien osaamistavoitteiden mukaista osaamista voi kerryttää Laureassa joustavasti. Opiskelija voi
•  valita ydinosaamisen opintoja Laurean eri kampuksilta samannimisiin moduuleihin,
•  valita ammatillisia tavoitteita tukevia täydentävän osaamisen moduuleja Laurean eri kampuksilta,
•   valita englanninkielisiä opintojaksoja Laurean englanninkielisten koulutusten tarjonnasta, vaikka opiskeleekin
    suomenkielisessä koulutuksessa,
•   valita suomenkielisiä opintojaksoja Laurean suomenkielisten koulutusten tarjonnasta, vaikka opiskeleekin
    englanninkielisessä koulutuksessa,
•   sisällyttää tutkintoon opintoja FUAS-liittouman ammattikorkeakoulujen eli Lahden ja Hämeen
    ammattikorkeakoulujen tarjonnasta ilman opintomaksuja,
•   valita verkko-opintoja, jotka tuovat opintoihin ajallista joustavuutta ja
•   kehittää osaamistaan hankkeisiin ja projekteihin osallistumalla.


Opintojaksojen toteutussuunnitelmissa täsmennetään opintojen tavoitteita, sisältöä ja toteutusmuotoa.

Opiskelijan yksilöllisen osaamisen kehittymistä tukevat myös kampusmoduulit, joiden sisällöissä painottuvat
kampuksen erityisosaamiset. Lisäksi osaamista voi syventää tai laajentaa täydentävän osaamisen moduulien
valinnoilla, erilaisiin hankkeisiin osallistumalla sekä harjoittelupaikkaa ja opinnäytetyön aihetta valitessaan.
Opiskelijaa tuetaan opintopolulla uraohjauksella.

OPPIMISEN JA OSAAMINEN ARVIOINTI

Opetussuunnitelman osaamistavoitteet on kuvattu oppijan toimintana niin, että osaamisen kehittymistä suhteessa
asetettuihin tavoitteisiin voidaan arvioida. Osaaminen tunnistetaan tieto-, taito- ja arvo-osaamisena sekä
kokemuksellisena osaamisena, joihin sisältyy yksilön ja yhteisön osaaminen. Opetussuunnitelman
osaamiskuvauksissa on hyödynnetty Bloomin taksonomiaa, jossa osaamisen kehittymistä kuvataan kuudella eri
tasolla: tietäminen, ymmärtäminen, soveltaminen, analyysi, synteesi ja arviointi/uuden luominen.

Laurea-ammattikorkeakoulun LbD –toimintamalli edellyttää oppijan osaamisen kehittyvän koulutuksen aikana
soveltamisen tasolta uuden luomisen tasolle saakka. Laureassa on kuvattu valtakunnallisen
osaamisenviitekehyksen (NQF) pohjalta yhteiset yleiset työelämäosaamisen kriteerit. Yleinen työelämäosaaminen
kehittyy osana moduuleita, opintojaksoja ja projekteihin osallistumista.

Taulukko 1. Laurean yhteiset yleiset työelämäosaamisen kriteerit



Osaamisen kuvaus                        Osaamisen tavoite
                                                                                 Esimerkkejä
                                        •   osaa ratkaista rooliinsa,           •   muuttaa toimintatapojaan ja
                                            toimintatapoihinsa ja                   rooliaan sekä kehittää
REFLEKTIO-OSAAMINEN                         osaamiseensa liittyviä ongelmia         osaamistaan kehittämisprosessin
                                            tavoitteellisesti päämäärän             edetessä hankkeelle asetettujen
oppimisen taidot (EQF)                      saavuttamiseksi                         tavoitteiden ja päämäärän
                                                                                    saavuttamiseksi.
Oppijan oman ja muiden toimijoiden                                              •   tuo esille arvostamiensa
osaamisen arviointi ja kehittäminen                                                 asiantuntijoiden esittämiä
osaamistavoitteiden saavuttamiseksi                                                 näkökulmia hankkeen edetessä
                                        •   osaa analysoida toteutettuja        •   vertailee tavoitteellisesti erilaisia
                                            toimintatapoja ja toimijoiden           näkökulmia yhteistyössä
                                            osaamista sekä tehdä                    hanketoimijoiden kanssa
                                            analysoinnin perusteella
                                            johtopäätöksiä yhdessä muiden
                                            toimijoiden kanssa yhteisen
                                            päämäärän saavuttamiseksi
                                        •   osaa vertailla ja kehittää eri      •   mallintaa kehittämishanketta
                                            toimijoiden toimintatapoja,             kokonaisuutena vaikuttavuuden
                                            asetettuja tavoitteita ja               näkökulmasta
                                            päämäärää sekä prosessin
                                            kokonaisuutta ja luoda uuden
                                            toimintamallin
                                         •   osaa noudattaa tasa-arvoisuuden •      toimii sovittujen toimintatapojen
                                             ja oikeudenmukaisuuden                 mukaisesti
EETTINEN OSAAMINEN                           periaatteita                    •      ottaa muut huomioon, antaa tilaa
                                         •   osaa soveltaa oman alansa              muiden ajatuksille ja kuuntelee
                                             arvoperustaa ja ammattieettisiä •      noudattaa pelisääntöjä (esim.
                                             periaatteita omassa                    aikatauluja), sitoutuu työhön, on
                                             toiminnassaan                          huolellinen, luotettava,
                                         •   osaa soveltaa kestävän                 oikeudenmukainen, kunnioittaa
                                             kehityksen periaatteita                toisten työtä, osoittaa
                                             (ympäristövastuu, sosiaalinen,         tilannetajua ja käyttäytyy
                                             taloudellinen vastuu) omassa           tilanteeseen sopivasti
                                             toiminnassaan                   •      ymmärtää, että paikallisilla
                                         •   toimii vastuullisena globaalina        toimilla voi olla myös
                                             kansalaisena                           kansainvälisiä vaikutuksia ja
                                                                                    päinvastoin
                                         •   osaa ottaa vastuun omasta          •   tunnistaa valintoihin liittyviä
                                             toiminnastaan                          ristiriitoja
                                         •   osaa ottaa vastuun ryhmän          •   vertailee ja ottaa huomioon
                                             toiminnasta                            erilaisia näkökulmia, pystyy
                                                                                    luopumaan itsekkäistä tarpeista
                                                                                    yhteisen hyvän saavuttamiseksi
                                                                                •   arvostaa toisten työtä ja
                                                                                    tuotoksia esim. esittämällä
                                                                                    alkuperäislähteet
                                         •   vaikuttaa yhteiskunnassa           •   suunnittelee / kehittää
                                             osaamistaan hyödyntäen (LbD            asiakaslähtöisiä ja kestäviä
                                             aluekehitys)                           ratkaisuja, jotka sisältävät
                                                                                    taloudellisen, sosiaalisen ja
                                                                                    ympäristönäkökulman


                                         •   osaa viestiä                       •   noudattaa projektin / hankkeen
                                             tarkoituksenmukaisesti                 viestinnällisiä vaatimuksia ja
(TYÖYHTEISÖLLINEN) VIESTINTÄ-                työyhteisön                            edellytyksiä
OSAAMINEN                                    vuorovaikutustilanteissa ja osaa   •   edistää omalla toiminnallaan
                                             kommunikoida                           rakentavaa ilmapiiriä
Opiskelija osaa toimia erilaisissa           kulttuurienvälisissä tilanteissa       (asianmukainen, rakentava
työhön liittyvissä viestintä- ja                                                    kritiikki)
vuorovaikutustilanteissa tarkoituksen-                                          •   arvostaa, kuuntelee ja
mukaisesti: opiskelija käyttää                                                      kunnioittaa erilaisia viestijöitä ja
monipuolisesti viestinnän kanavia eri                                               kulttuureja sekä kielellistä
tilanteissa, vaihtaa sanomia ja                                                     monimuotoisuutta
ylläpitää vuorovaikutusta toisten                                               •   soveltaa viestintäosaamistaan
ihmisten kanssa.                                                                    erilaisten ihmisten kanssa
                                                                                •   kommunikoi vieraalla kielellä
                                                                                •   käyttää tieto- ja
                                                                                    viestintätekniikkaa tehtävissään
                                         •   osaa viestiä vastuullisesti      •     edistää viestinnällään yhteisön
                                             monialaisen työyhteisön /              hyvinvointia
                                             verkoston jäsenenä               •     toimii aktiivisena ja
                                         •   osaa organisoida viestintää            tavoitteellisena kumppanina
                                             työyhteisössä                          työyhteisössä ja verkostoissa
                                         •   osaa arvioida monikulttuurisessa       globaalisti
                                             yhteistyössä tarvittavaa         •     jakaa tietoa ja tiedottaa oma-
                                             viestintäosaamista                     aloitteisesti hankkeen
                                         •   osaa arvioida                          etenemisestä erilaisia
                                             kansainvälisyyskehityksen              viestintäkanavia käyttäen
                                             vaikutuksia ja mahdollisuuksia
                                                                             •   löytää ratkaisuja viestinnällisiin
                                                                                 haasteisiin
                                                                             •   rakentaa ja organisoi
                                                                                 verkostokumppanuuksia
                                                                                 yhteistyössä hanketoimijoiden
                                                                                 kanssa
                                      •   osaa uudistaa viestintätapoja   •      uskaltaa haastaa oman itsensä
                                      •   osaa johtaa viestintää                 ja muut toimintaan
                                      •   osaa kehittää työelämäyhteyksiä •      sietää epävarmuutta,
                                          ja verkostoja                          keskeneräisyyttä ja
                                      •   osaa vaikuttaa yhteiskunnassa          epäonnistumisen mahdollisuutta
                                          viestimällä hankkeen tuloksista        viestintätilanteissa
                                                                          •      toimii ammatillisesti, tulkitsee ja
                                                                                 hallitsee tunteita kriittisissä
                                                                                 vuorovaikutustilanteissa
                                                                             •   rakentaa ja kehittää itsenäisesti
                                                                                 verkostokumppanuuksia
                                                                             •   käyttää uudistavia viestintätapoja


                                      •   osaa tunnistaa työelämän/          •   hankkii ja käsittelee oman alan
                                          hankkeen kohteita, joihin              tietoa suhteessa TKI-
INNOVAATIO-OSAAMINEN                      tarvitaan muutosta                     hankkeeseen
                                      •   osaa käyttää                       •   tuo esille hankkeesta
                                          tarkoituksenmukaisia projekti-,        toteutettavissa olevia
                                          tutkimus- ja kehittämistoiminnan       kehittämisaihioita
                                          menetelmiä
                                      •   osaa soveltaa kehittävää
                                          työotetta TKI-hankkeessa
                                      •   osaa organisoida TKI-hanketta      •   dokumentoi ja raportoi: kuvaa
                                      •   osaa analysoida ja tulkita             työelämää uudistavia luovia tieto-
                                          innovaatioprosessia soveltaen          tai toimintatapoja hankkeen
                                          alan olemassa olevaa                   tavoitteiden mukaisesti
                                          kansainvälistä tietoa              •   tuo esille alaan liittyviä
                                                                                 kansainvälisiä standardeja ja
                                                                                 käytänteitä ja toimii niiden
                                                                                 mukaisesti
                                                                             •   uskaltaa kyseenalaistaa
                                                                                 rakentavasti
                                      •   osaa luoda uusia työtapoja         •   ehdottaa ja toteuttaa rohkeasti ja
                                          käyttäen luovaa                        luovasti ratkaisuja näkökulmansa
                                          ongelmanratkaisua ja löytää            perustellen
                                          asiakaslähtöisiä, kestäviä ja      •   visioi tulevaisuutta (ajassa
                                          taloudellisesti kannattavia            etenevä ajattelu, kyky nähdä
                                          ratkaisuja                             myös mennyt)
                                                                             •   luo uutta


                                      •   osaa käyttää johtamisen ja         •   tunnistaa oman roolinsa
                                          yrittäjämäisen toiminnan               johtaakseen omaa toimintaansa
JOHTAMIS-OSAAMINEN                        perusteita osana                       hankkeessa
                                          projektityöskentelyä               •   tunnistaa hankkeen tavoitteet ja
Johtaminenon tavoitesuuntautunutta                                               asettaa itselleen tavoitteet
vuorovaikutteista sosiaalista         •    osaa johtaa kehittämishanketta    •   laatii projektisuunnitelman
toimintaa. Johtamisella ohjataan                                                 (juridinen ja taloudellinen
ihmisten toimintaa. Johtamisen avulla                                            näkökulma)
pyritään siihen, että joukkoihmisiä   projektipäällikkönä
toimii paremmin ja tehokkaammin
kuin ilman johtamista
                                         •    osaa kehittää                       •    tiedottaa päätöksistä ja
                                              kehittämishankkeessa toimivien           hankemuutoksista sekä ratkaisee
                                              yhteishenkeä omalla                      viestinnän ja vuorovaikutuksen
                                              esimerkillään                            ongelmia
                                                                                  •    suunnittelee ja toteuttaa budjetin
                                                                                  •    organisoi hankkeen toimintoja ja
                                                                                       vastuuttaa toimijoita (jakaa työt ja
                                                                                       vastuut)
                                                                                  •    tukee projektipäällikkönä
                                                                                       toimijoiden kehittymistä
                                                                                  •    tekee päätöksiä
                                                                                       ennakoimattomissa tilanteissa
                                                                                  •    tunnistaa riskejä ja toimii
                                                                                       ratkaisun löytämiseksi
                                                                                  •    seuraa ja arvioi projektia
                                                                                       suhteessa suunnitelmaan
                                         •    osaa johtaa proaktiivisesti     •        visioi tulevaisuutta
                                         •    osaa yleistää                   •        uudistaa johtamiskulttuuria
                                              kehittämishankkeessa syntynyttä
                                              johtamisosaamista työelämän
                                              kehittämisessä


Osaaminen arvioidaan Laureassa asteikolla 0-5 seuraavasti:

5 (kiitettävä),
4 (hyvä),
3 (hyvä),
2 (tyydyttävä),
1 (tyydyttävä) ja
0 (hylätty).

Opintojakso ja toteutuksen osa voidaan arvioida myös hyväksytty/hylätty (H/0) –asteikolla.

Osaamisen arvioinnin kriteerit ilmoitetaan opintojakson/projektin alkaessa. Arviointia suunniteltaessa hyödynnetään
yhteisiä alkuvaiheen ja valmistumisvaiheen opiskelijan arviointikriteereitä, jotka on yhteisesti kuvattu tasoille 1,3 ja 5

Taulukko 2. Yhteiset alkuvaiheen ja valmistumisvaiheen opiskelijan arviointikriteerit



AMK-TUTKINTO                             ALKUVAIHEEN OPISKELIJA                    VALMISTUMISVAIHEEN
                                                                                   OPISKELIJA
                                         •    Käyttää asiantuntevasti              •  Käyttää asiantuntevasti ja laaja-
                                              ammattikäsitteitä.                      alaisesti ammattikäsitteitä sekä
KIITETTÄVÄ                               •    Noudattaa työturvallisuusohjeita        hallitsee kokonaisuuksia.
                                              vastuullisesti ja itsenäisesti.      •  Kehittää toimintaympäristönsä
arvosana 5                               •    Perustella toimintaa tutkitun           työturvallisuutta.
                                              tiedon avulla.                       •  Kehittää toimintatapoja
Opiskelija osaa:                         •    Toimia itsenäisesti ja                  vertailemalla, yhdistelemällä ja
                                              aloitteellisesti tavoitteiden           valitsemalla tutkittua tietoa.
                                              suunnassa. Toiminta on usein         •  Toimia aloitteellisesti ja
                                              joustavaa, järjestelmällistä,           innovatiivisesti tavoitteiden
                                              kehittämispainotteista, luovaa ja       mukaan. Toiminta
                                              aktiivista.                             pääsääntöisesti uutta luovaa,
                                         •    Valita toimintaan soveltuvia            työelämää kehittävää ja selkeän
                                              tekniikoita ja malleja ja perustella    ammatillista.
                                              valintansa.
                   •   Toimia asiakaslähtöisesti ja        •   Valita, yhdistellä ja kehittää
                       tilanteenmukaisesti.                    toimintaan soveltuvia tekniikoita
                   •   Edistää ryhmän toimintaa.               ja malleja.
                   •   Kriittisesti soveltaa               •   Toimia aloitteellisesti ja
                       ammattieettisiä periaatteita            vastuullisesti asiakassuhteissa
                       toiminnassaan.                          sekä ymmärtää asiakkuuden
                                                               merkityksen kokonaisuuden
                                                               kannalta.
                                                           •   Kehittää ja uudistaa monialaisen/-
                                                               ammatillisen ryhmän toimintaa.
                                                           •   Soveltaa kriittisesti
                                                               ammattieettisiä periaatteita
                                                               monimutkaisissa ja
                                                               ennakoimattomissa tilanteissa.


                   •   Käyttää systemaattisesti            •   Käyttää asiantuntevasti
                       ammattikäsitteitä.                      ammattikäsitteitä.
HYVÄ               •   Soveltaa työturvallisuusohjeita     •   Huolehtia omasta ja
                       toiminnassaan.                          työyhteisönsä työturvallisuudesta
arvosana 3         •   Perustella, vertailla ja analysoida     sekä havaitsee
                       toimintaansa yleisillä ohjeilla.        kehittämiskohteita.
Opiskelija osaa:   •   Selviytyä itsenäisesti erilaisissa •    Valita toimintatapoja tutkitun
                       tehtävissä kulloisessakin               tiedon ja ohjeistuksen perusteella.
                       toimintaympäristössä.               •   Toimia systemaattisesti ja
                   •   Soveltaa monipuolisesti opittuja        kriittisesti tavoitteiden suunnassa
                       tekniikoita ja malleja.                 monimutkaisissa tilanteissa.
                   •   Toimia ammatillisesti                   Toiminta usein joustavaa,
                       asiakastilanteissa.                     järjestelmällistä, luovaa ja
                   •   Toimia ryhmässä                         aktiivista.
                       tavoitesuhteisesti.                 •   Valita toimintaan soveltuvia
                   •   Perustella toimintaansa                 tekniikoita ja malleja ja perustella
                       ammattieettisten periaatteiden          valintansa.
                       mukaisesti.                         •   Priorisoida ja ylläpitää
                                                               asiakkuuksia/asiakassuhteita.
                                                           •   Edistää ryhmän toimintaa.
                                                           •   Soveltaa kriittisesti
                                                               ammattieettisiä periaatteita
                                                               toiminnassaan.


                   •   Käyttää keskeisiä/yksittäisiä ja  •     Käyttää systemaattisesti
                       asianmukaisia ammattikäsitteitä         ammattikäsitteitä.
TYYDYTTÄVÄ,            sekä osoittaa perehtyneensä       •     Noudattaa työturvallisuusohjeita
                       tietoperustaan.                         vastuullisesti ja itsenäisesti.
arvosana 1         •   Toimia turvallisesti, joskin      •     Perustella ja analysoida
                       toiminta on usein kaavamaista/          toimintaansa yleisillä ohjeilla
Opiskelija osaa:       kokeilevaa/ hapuilevaa/                 sekä tutkitun tiedon avulla.
                       omalähtöistä                      •     Toimia ammatillisesti ja
                   •   Noudattaa sääntöjä ja ohjeita           vastuullisesti ennakoimattomissa
                       sekä perustella toimintaansa            asiakas- ja ongelmatilanteissa.
                       annetuilla ohjeilla.              •     Toimia itsenäisesti erilaisissa
                   •   Toimia ohjattuna asianmukaisesti.       tehtävissä kulloisessakin
                   •   Käyttää opittuja tekniikoita ja         toimintaympäristössä.
                       malleja.                          •     Soveltaa monipuolisesti opittuja
                   •   Ottaa toiminnassaan asiakkaat           tekniikoita ja malleja.
                       huomioon.                         •     Toimia asiakaslähtöisesti ja
                   •   Toimia ryhmän jäsenenä.                 tilanteenmukaisesti sekä
                                                               ymmärtää asiakastarpeita.
                                         •   Toimia ammattieettisten          •   Toimia ryhmässä
                                             periaatteiden mukaisesti.            tavoitesuhteisesti.
                                                                              •   Toimia ja perustella toimintaansa
                                                                                  ammattieettisten periaatteiden
                                                                                  mukaisesti.


Arvioinnissa hyödynnetään opiskelijoiden tekemiä itse- ja vertaisarviointeja sekä työelämän edustajien arvioita.
Opiskelijalla on mahdollisuus myös aiemmin hankitun osaamisen tunnistamiseen ja tunnustamiseen (AHOT).
Arvioinnin avulla opiskelija voi seurata oman osaamisensa ja omien tavoitteidensa kehittymistä suhteessa tutkinnon
asettamiin osaamisvaatimuksiin

TUTKINNON KANSAINVÄLINEN VERTAILTAVUUS

Laureassa toimitaan osaamisperustaisesti ja osaaminen tunnistetaan kokonaisvaltaisena. Tutkinnon sisällöissä on
huomioitu valtakunnallisesti määritellyt yleiset työelämävalmiudet, joita on Laureassa täsmennetty.

Tutkinnon taso vastaa kansallisen tutkintojen viitekehyksen (National Qualifications Framework, NQF) mukaista
tasoa 6 ja eurooppalaisen viitekehyksen (European Qualifications Framework, EQF) tasoa 6.

Opintojakson osaamistavoitteet on opetussuunnitelmassa kuvattu arviointiasteikon (1-5) tasolle kolme (hyvä).

OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN

Opetussuunnitelmaa kehitetään arviointi-, seuranta ja palautetiedon pohjalta. Moduulien opintojaksoihin ja
toteutustapoihin voi tulla muutoksia. Täydentävän osaamisen moduulien tarjontaa kehitetään jatkuvasti työelämän
tarpeita vastaavaksi eli tarjonta voi muuttua opintojen aikana


                                                                                  1. vuosi           2. vuosi
OP                  OPINNOT                                                                  26                 19
G072                LÄÄKEHOIDON EETTINEN JA JURIDINEN
                    TIETOPERUSTA HOITOTYÖSSÄ
G8119               Orientaatio, tuutorointi ja sairaanhoitajan laajennettu                   2                  1
                    tehtävänkuva
G8120               Lääkehoidon etiikka ja juridiikka                                         1                  2
G061                KLIININEN TUTKIMINEN, PÄÄTÖKSENTEKO JA
                    HOITOTYÖN TOTEUTTAMINEN
G8127               Tautioppi                                                                 1                  4
G8128               Kliininen tutkiminen                                                      1                  1
G8121               Patofysiologian perusteet                                                 1
G8129               Päätöksenteko ja kliininen hoitotyön toteuttaminen                                           7
G062                FARMAKOLOGIA JA LÄÄKKEEN MÄÄRÄÄMINEN
G8130               Farmakologia                                                              6                  5
G8131               Reseptioppi                                                               1
G063                TURVALLINEN LÄÄKEHOITO ASIAKASTILANTEISSA
G8132               Kliininen hoitotyö                                                                           2
G8133               Työssä tapahtuva oppiminen                                                                  10
                                                                                             26                 19
G072 LÄÄKEHOIDON EETTINEN JA JURIDINEN TIETOPERUSTA HOITOTYÖSSÄ, 6 op

Kuvaus:
tunnistaa oman ammatillisen osaamisensa ja vastuualueensa rajat rajatussa lääkkeenmääräämisessä sekä
noudattaa lääkkeenmääräämisestä annettuja säädöksiä ja potilasturvallisuuden vaatimuksia



Opiskelija osaa:
- noudattaa omaan ammattitoimintaansa, potilaan hoitamiseen ja lääkkeen määräämiseen liittyviä lakeja,

asetuksia ja säädöksiä

- tunnistaa lääkkeen määräämiseen liittyvän oman tehtäväalueensa ja osaamisensa rajat ja vastuun sekä

konsultoi muita ammattihenkilöitä tarvittaessa

- toimia eettisesti korkeatasoisesti lääkkeitä määrätessään

- kykenee arvioimaan omaa osaamistaan ja päivittää säännöllisesti tehtäväalueensa diagnostiikkaan ja

uusiin lääkeaineisiin liittyviä tietojaan ja taitojaan

Sisältö:

•   Lääkkeen määräämistä säätelevät lait, asetukset ja säädökset
•   Ammatilliset arvot, etiikka ja vastuullisuus
•   Sairaanhoitajan tehtäväalue ja asiantuntijuus lääkkeen määräämisessä
•   Lääkehoidon turvallinen toteuttaminen ja riskien hallinta lääkehoidossa
•   Laadunvarmistus lääkehoidossa
•   Lääkkeiden määräämiseen liittyvä yhteiskuntavastuu sekä väestön terveyden edistäminen


Osaamisen kehittyminen:
osallistuminen HKS / Hyl

hyväksytysti suoritetut tehtävät ja osallistuminen seminaariin


G8119 Orientaatio, tuutorointi ja sairaanhoitajan laajennettu tehtävänkuva, 3 op

Opiskelija osaa:
- opiskelun rakenteen ja periaatteet

- rakentaa itselleen henkilökohtaisen opintosuunnitelman

Opintojakson sisältö:
Sairaanhoitajan laajennettu tehtävänkuva

Opintojakson kuvaus:
Luento-opetus ja verkkotyöskentely


G8120 Lääkehoidon etiikka ja juridiikka , 3 op

Opiskelija osaa:
noudattaa omaan ammattitoimintaansa, potilaan hoitamiseen ja lääkkeen määräämiseen liittyviä lakeja, asetuksia ja
säädöksiä
- tunnistaa lääkkeen määräämiseen liittyvän oman tehtäväalueensa ja osaamisensa rajat ja vastuun sekä
- konsultoi muita ammattihenkilöitä tarvittaessa
- toimia eettisesti korkeatasoisesti lääkkeitä määrätessään
- kykenee arvioimaan omaa osaamistaan ja päivittää säännöllisesti tehtäväalueensa diagnostiikkaan ja uusiin
lääkeaineisiin liittyviä tietojaan ja taitojaan




Opintojakson sisältö:
•   Lääkkeen määräämistä säätelevät lait, asetukset ja säädökset
•   Ammatilliset arvot, etiikka ja vastuullisuus
•   Sairaanhoitajan tehtäväalue ja asiantuntijuus lääkkeen määräämisessä
•   Lääkehoidon turvallinen toteuttaminen ja riskien hallinta lääkehoidossa
•   Laadunvarmistus lääkehoidossa
•   Lääkkeiden määräämiseen liittyvä yhteiskuntavastuu sekä väestön terveyden edistäminen




Opintojakson kuvaus:


•   Työssä tapahtuva oppiminen
•   Caset: lokikirja
•   seminaarityö (essee) ja seminaariesitys




G061 KLIININEN TUTKIMINEN, PÄÄTÖKSENTEKO JA HOITOTYÖN TOTEUTTAMINEN, 15 op

Kuvaus:

- soveltaa edistyneitä tietojaan anatomiasta, fysiologiasta ja patofysiologiasta määrätessään lääkkeitä

 - hallitsee keskeisten elintoimintojen osalta strukturoidun anamneesin teon ja potilaan kliinisen tutkimisen rajatun
lääkkeen määräämisen toteuttamiseksi

 - tunnistaa, arvioi ja tekee johtopäätöksiä potilaan (sen hetkisestä) terveydentilasta ja sairauden vakavuusasteesta
tehtäväalueellaan

- tunnistaa oman osaamisensa rajoitukset ja konsultoi muita ammattihenkilöitä tarvittaessa

 - dokumentoi päätöksenteon perustana olevan anamneesin, kliiniset löydökset, diagnoosin ja jatkotoimenpiteet
tehtäväalueellaan




Opiskelija osaa:
- tunnistaa oman tehtäväalueensa ja osaamisensa rajat ja vastuun sekä konsultoi muita ammattihenkilöitä
tarvittaessa - soveltaa edistyneitä tietojaan anatomiasta, fysiologiasta ja patofysiologiasta määrätessään lääkkeitä

 - hallitsee keskeisten elintoimintojen osalta strukturoidun anamneesin teon ja potilaan kliinisen tutkimisen rajatun
lääkkeen määräämisen toteuttamiseksi

 - osaa tunnistaa, arvioida ja tehdä johtopäätöksiä potilaan sen hetkisestä terveydentilasta ja sairauden
vakavuusasteesta tehtäväalueellaan

 - osaa dokumentoida päätöksenteon perustana olevan anamneesin, kliiniset löydökset, diagnoosin ja
jatkotoimenpiteet tehtäväalueellaan

 - perustaa kliinisen päätöksenteon (erotusdiagnostiikka) tehtäväalueellaan potilaan anamneesiin, kliiniseen
tutkimukseen sekä tarvittaessa laboratoriotutkimuksiin

- toimii tehtäväalueellaan näyttöön perustuvien hoitosuosituksien ja – käytäntöjen mukaisesti

 - hallitsee lääkkeenmääräämisen tehtäväalueen terveyden edistämisen, sairauksien ennaltaehkäisyn, hoidon,
ohjauksen ja seurannan hoitajavastaanotolla



Sisältö:

- sydän – ja verisuonisairauksien hoidosta: Metabolinen oireyhtymä, kohonneen verenpaineen hoito,


- sepelvaltimotaudin hoito, kroonisen sydämen vajaatoiminnan hoito, eteisvärinä


- keuhkosairauksista astman hoito ja COPD:n hoito


- Tule-sairauksista reuman hoito


- diabeteksen hoito, hypotyreoosin hoito


- seuraavien infektiosairauksien hoito: VTI, ylähengitysteiden infektiot, korvatulehdus,
poskiontelotulehdus, gynekologiset infektiot, silmätulehdus


- terveyden edistäminen: Rokotukset ja raskauden ehkäisy


- erityiskysymyksiä: mielenterveyteen liittyvien asioiden huomiointi, ikääntyminen, raskaus,


- potilaan haastattelu ja tilan arvioiminen (anamneesi)


- nykytila (status), potilaanterveydentilan kokonaisvaltainen tutkiminen elinjärjestelmittäin
- näyttöön perustuva toiminta: systemaattinen tiedonhaku, arviointi ja hoitosuositukset


- päätöksentekoprosessi kliiniseen tutkimiseen ja näyttöön perustuen moniammatillisessa työryhmässä


- potilaan terveyden edistäminen, sairauksien ennaltaehkäisy ja seuranta


- potilaan lääkehoidon ohjaus ja lääkehoitoon sitoutumisen edistäminen

- rakenteinen, sähköinen kirjaaminen ja (statuslöydöksen) potilaan tilan kuvaaminen, e-reseptit

Osaamisen kehittyminen:

•   osallistuminenHYKS / HYL
•   kirjallinen kuulustelu(t) 1 - 5
•   hyväksytysti suoritetut tehtävät
•   osallistuminen verkkokeskusteluun
•   OSCE 3 klp, arviointi 1 - 5



G8127 Tautioppi, 5 op

Opiskelija osaa:
Luennoitsijat tarkentavat

Opintojakson sisältö:
Käypähoitosuositusten mukaan

Opintojakson kuvaus:
Luento-opetus

Osallistuminen Hyv /Hyl

Kirjallinen kuulustelu (1-5)


G8128 Kliininen tutkiminen, 2 op

Opiskelija osaa:
•   soveltaa edistyneitä tietojaan anatomiasta, fysiologiasta ja patofysiologiasta määrätessään lääkkeitä
•   hallitsee keskeisten elintoimintojen osalta strukturoidun anamneesin teon ja potilaan kliinisen tutkimisen rajatun
    lääkkeen määräämisen toteuttamiseksi
•   tunnistaa, arvioi ja tekee johtopäätöksiä potilaan (sen hetkisestä) terveydentilasta ja sairauden
    vakavuusasteesta tehtäväalueellaan
•   tunnistaa oman osaamisensa rajoitukset ja konsultoi muita ammattihenkilöitä tarvittaessa
•   dokumentoi päätöksenteon perustana olevan anamneesin, kliiniset löydökset, diagnoosin ja jatkotoimenpiteet
    tehtäväalueellaan


Opintojakson sisältö:
Kliininen tutkiminen, potilaan haastattelu ja tilan arvioiominen

Opintojakson kuvaus:
Luento-opetus
Luokkatilanteessa tapahtuva harjoittelu


G8121 Patofysiologian perusteet, 1 op

Opiskelija osaa:
Tähän tarkennus Tapani Ristolta

Opintojakson sisältö:
Patofysiologia

Opintojakson kuvaus:
Ennakkotehtävä

Luento-opetus

Osallistuminen HKS / HYL


G8129 Päätöksenteko ja kliininen hoitotyön toteuttaminen, 7 op

Opiskelija osaa:
•   soveltaa edistyneitä tietojaan anatomiasta, fysiologiasta ja patofysiologiasta määrätessään lääkkeitä
•   hallitsee keskeisten elintoimintojen osalta strukturoidun anamneesin teon ja potilaan kliinisen tutkimisen rajatun
    lääkkeen määräämisen toteuttamiseksi
•   tunnistaa, arvioi ja tekee johtopäätöksiä potilaan (sen hetkisestä) terveydentilasta ja sairauden
    vakavuusasteesta tehtäväalueellaan
•   tunnistaa oman osaamisensa rajoitukset ja konsultoi muita ammattihenkilöitä tarvittaessa
•   dokumentoi päätöksenteon perustana olevan anamneesin, kliiniset löydökset, diagnoosin ja jatkotoimenpiteet
    tehtäväalueellaan


Opintojakson kuvaus:
Harjoitustehtävät

Lähiopetus

Verkko-opetus

OSCE


G062 FARMAKOLOGIA JA LÄÄKKEEN MÄÄRÄÄMINEN, 12 op

Kuvaus:

Itsenäisesti soveltaa, yhdistää ja kriittisesti arvioida kliinisessä hoitotyössä kliinisen lääketieteen,
tautiopin, farmakologian ja reseptiopin tietoja rajatuksi lääkkeen määräämiseksi sekä potilaan
lääkehoidon turvalliseksi toteuttamiseksi moniammatillisen tiimin jäsenenä

Opiskelija osaa:

- kykenee lääkkeitä valitessaan ja määrätessään soveltamaan tehokkaan, turvallisen, taloudellisen ja
tarkoituksenmukaisen lääkehoidon periaatteita
- hallitsee farmakologian ja lääkeainetoksikologian perusteet ja kykenee soveltamaan niitä työssään
- ymmärtää ja kuvaa lääkeaineiden vaiheet elimistössä, niihin vaikuttavat tekijät sekä vaikutuskohteet
elimistössä
- hallitsee tärkeimpien lääkeaineryhmien vaikutusmekanismit, hoidollisen käytön perusteet sekä
lääkkeisiin liittyvät haitta- ja yhteisvaikutukset
- tuntee yksilöllisen lääkehoidon vaatimukset ja periaatteet sekä osaa analysoida lääkkeiden valintaan,
niiden annokseen ja hoidon toteuttamiseen vaikuttavia tekijöitä farmakologian perustietoja soveltaen
- osaa tunnistaa ja ohjata edelleen lääkehoidon kokonaisarviointia tarvitsevat potilaat


Sisältö:

- yleisfarmakologia: farmakodynamiikka ja farmakokinetiikka: lääkeaineiden vaiheet elimistössä ja niihin
vaikuttavat tekijät, lääkeaineiden vaikutustavat ja -kohteet elimistössä.


- lääkehoidon erityiskysymyksiä: yksilöllisen lääkehoidon periaatteet ja merkitys.


- tärkeimpien lääkeaineryhmien käyttö sairauksien hoidossa. Perehdytään lääkeaineryhmien tärkeimpien
edustajien ominaisuuksiin.


- kliininen toksikologia


- selkeä ja yksiselitteinen resepti


- lainsäädännön ja ohjeiden soveltaminen reseptin kirjoittamisessa ja uusimisessa


- lääkevaihto, viitehintajärjestelmä ja lääkkeiden korvattavuuteen liittyvät lait, asetukset ja määräykset


- lääkkeiden valintaan, annokseen ja hoidon toteuttamiseen vaikuttavia tekijöitä farmakologian
perustietoja soveltaen


- tavallisimpia lääkehoidon ongelmatilanteita


- yksilöllisen lääkehoidon periaatteisiin, lääkehoidon monitorointiin

- keskeisten terapiaryhmien lääkehoito ja lääkehoidon erityiskysymyksiä

--

Osaamisen kehittyminen:

•    osallistuminen
•    kirjalliset kuulustelut: välitentit ja loppukoe



G8130 Farmakologia, 11 op

Opiskelija osaa:
Kykenee lääkkeitä valitessaan ja määrätessään soveltamaan tehokkaan, turvallisen, taloudellisen ja
tarkoituksenmukaisen lääkehoidon periaatteita
 - hallitsee farmakologian ja lääkeainetoksikologian perusteet ja kykenee soveltamaan niitä työssään
 - ymmärtää ja kuvaa lääkeaineiden vaiheet elimistössä, niihin vaikuttavat tekijät sekä vaikutuskohteet elimistössä
 - hallitsee tärkeimpien lääkeaineryhmien vaikutusmekanismit, hoidollisen käytön perusteet sekä lääkkeisiin liittyvät
haitta- ja yhteisvaikutukset
 - tuntee yksilöllisen lääkehoidon vaatimukset ja periaatteet sekä osaa analysoida lääkkeiden valintaan, niiden
annokseen ja hoidon toteuttamiseen vaikuttavia tekijöitä farmakologian perustietoja soveltaen
 - osaa tunnistaa ja ohjata edelleen lääkehoidon kokonaisarviointia tarvitsevat potilaat

Opintojakson sisältö:
Farmakologia ja systemaattinen farmakologia:
•   diabetes
•   erityiskysymyksiä
•   infektiosairaudet
•   keuhkot
•   mielenterveys ja ikääntyminen
•   neurologia
•   moniammatillinen yhteistyö
•   ruuansulatus
•   sydän
•   TULES


Opintojakson kuvaus:
Luento-opetus

Verkko-opetus

Tehtävät

Kyselytunti


G8131 Reseptioppi, 1 op

Opiskelija osaa:
•   hallitsee lääkkeenmääräämisen tehtäväalueen terveyden edistämisen, sairauksien ennaltaehkäisyn, hoidon,
    ohjauksen ja seurannan hoitajavastaanotolla
•   varmistaa tiedonkulun kirjaten ja raportoiden systemaattisesti lääkehoidon ja siihen liittyvän hoitotyön
    toteutuksen
•   tuntee yksilöllisen lääkehoidon vaatimukset ja periaatteet sekä osaa analysoida lääkkeiden valintaa, niiden
    annokseen ja hoidon toteuttamiseen vaikuttavia tekijöitä farmakologian perustietoja soveltaen
•   noudattaa lääkemääräysten kirjoittamisesta annettuja ohjeita ja säädöksiä ja osaa kirjoittaa reseptin oikein
•   tuntee lääkkeiden korvattavuudesta annetut lait, asetukset ja määräykset
•   tunnistaa ja ennakoi lääkehoidon ongelmatilanteita ja riskejä, rekisteröi poikkeamat sekä kehittää riskien- ja
    laadunhallintaa


Opintojakson sisältö:
reseptioppi

Opintojakson kuvaus:
•   luento-opetus
•   verkko-opetus
•   kirjallinen kuulustelu



G063 TURVALLINEN LÄÄKEHOITO ASIAKASTILANTEISSA, 12 op
Kuvaus:
Kriittisesti arvioida ja jatkuvasti kehittää lääkkeen määräämiseen liittyvää osaamistaan ja työyhteisön toimintatapoja
potilaiden lääkehoidossa moniammatillisen tiimin jäsenenä.

Opiskelija osaa:
- noudattaa omaan ammattitoimintaansa, potilaan hoitamiseen ja lääkkeen määräämiseen liittyviä lakeja, asetuksia
ja säädöksiä
- tunnistaa lääkkeen määräämiseen liittyvän tehtäväalueensa ja osaamisensa rajat ja vastuun sekä konsultoi muita
ammattihenkilöitä tarvittaessa
- toimii eettisesti korkeatasoisesti lääkkeitä määrätessään
- dokumentoi päätöksenteon perustana olevan anamneesin, kliiniset löydökset, diagnoosin ja jatkotoimenpiteet
tehtäväalueellaan
- arvioi potilaan terveydentilaa ja hoidon kiireellisyyttä ja niihin liittyvää lääkehoidon tarvetta sekä suunnittelee
hoidon ja jatkohoidon ja konsultoi muita ammattihenkilöitä tarvittaessa
- osaa lääkkeen määräämisen tehtäväalueellaan kliinisen päätöksenteon (erotusdiagnostiikka), perustaen sen
potilaan anamneesiin, kliiniseen tutkimukseen sekä tarvittaessa laboratoriotutkimuksiin
- soveltaa monitieteellistä tutkimusnäyttöön perustuvaa tietoa lääkkeen määräämistä toteuttaessaan ja sitä
kehittäessään
- toimii tehtäväalueellaan näyttöön perustuvien hoitosuosituksien ja – käytäntöjen mukaisesti
- hallitsee lääkkeenmääräämisen tehtäväalueen terveyden edistämisen, sairauksien ennaltaehkäisyn, hoidon,
ohjauksen ja seurannan hoitajavastaanotolla varmistaa tiedonkulun kirjaten ja raportoiden systemaattisesti
lääkehoidon ja siihen liittyvän


Sisältö:
- hoidon tarpeen ja kiireellisyyden arviointi

- näyttöön perustuvat hoitosuositukset

- terveyden edistäminen ja sairauksien ennaltaehkäisy

- sairauksien hoito ja seuranta

- lääkehoidonohjaus ja lääkehoitoon sitoutumisen edistäminen

- sairaanhoitajan itsenäinen päätöksenteko lääkkeenmääräämisessä

- dokumentointi ja raportointi

Osaamisen kehittyminen:
•  osallistuminen HKS / HYL
•  hyväksytysti suoritetut tehtävät (mm. lokikirjan suoritukset)



G8132 Kliininen hoitotyö, 2 op

Opiskelija osaa:
•   perustaa kliinisen päätöksenteon (erotusdiagnostiikka) tehtäväalueellaan potilaan anamneesiin, kliiniseen
    tutkimukseen sekä tarvittaessa laboratoriotutkimuksiin
•   soveltaa monitieteellistä tutkimusnäyttöön perustuvaa tietoa lääkkeen määräämistä toteuttaessaan ja sitä
    kehittäessään
•   arvioi potilaan terveydentilaa ja hoidon kiireellisyyttä ja niihin liittyvää lääkehoidon tarvetta sekä suunnittelee
    hoidon ja jatkohoidon ja konsultoi muita ammattihenkilöitä tarvittaessa
•   toimii tehtäväalueellaan näyttöön perustuvien hoitosuosituksien ja – käytäntöjen mukaisesti
•   hallitsee lääkkeenmääräämisen tehtäväalueen terveyden edistämisen, sairauksien ennaltaehkäisyn, hoidon,
    ohjauksen ja seurannan hoitajavastaanotolla
•   varmistaa tiedonkulun kirjaten ja raportoiden systemaattisesti lääkehoidon ja siihen liittyvän hoitotyön
    toteutuksen
Opintojakson sisältö:
•   hoidon tarpeen ja kiireellisyyden arviointi
•   näyttöön perustuvat hoitosuositukset
•   terveyden edistäminen ja sairauksien ennaltaehkäisy
•   sairauksien hoito ja seuranta
•   lääkehoidonohjaus ja lääkehoitoon sitoutumisen edistäminen
•   sairaanhoitajan itsenäinen päätöksenteko lääkkeenmääräämisessä
•   dokumentointi ja raportointi


Opintojakson kuvaus:
•   luento-opetus
•   ryhmä- ja yksilöohjaus
•   verkkotyöskentely
•   kirjallinen tuotos (mm. lokikirjan suoritukset)



G8133 Työssä tapahtuva oppiminen, 10 op

Opiskelija osaa:
- noudattaa omaan ammattitoimintaansa, potilaan hoitamiseen ja lääkkeen määräämiseen liittyviä lakeja, asetuksia
ja säädöksiä

 - tunnistaa lääkkeen määräämiseen liittyvän tehtäväalueensa ja osaamisensa rajat ja vastuun sekä konsultoi muita
ammattihenkilöitä tarvittaessa

- toimii eettisesti korkeatasoisesti lääkkeitä määrätessään

 - dokumentoi päätöksenteon perustana olevan anamneesin, kliiniset löydökset, diagnoosin ja jatkotoimenpiteet
tehtäväalueellaan

 - arvioi potilaan terveydentilaa ja hoidon kiireellisyyttä ja niihin liittyvää lääkehoidon tarvetta sekä suunnittelee
hoidon ja jatkohoidon ja konsultoi muita ammattihenkilöitä tarvittaessa

 - osaa lääkkeen määräämisen tehtäväalueellaan kliinisen päätöksenteon (erotusdiagnostiikka), perustaen sen
potilaan anamneesiin, kliiniseen tutkimukseen sekä tarvittaessa laboratoriotutkimuksiin

 - soveltaa monitieteellistä tutkimusnäyttöön perustuvaa tietoa lääkkeen määräämistä toteuttaessaan ja sitä
kehittäessään

- toimii tehtäväalueellaan näyttöön perustuvien hoitosuosituksien ja – käytäntöjen mukaisesti

 - hallitsee lääkkeenmääräämisen tehtäväalueen terveyden edistämisen, sairauksien ennaltaehkäisyn, hoidon,
ohjauksen ja seurannan hoitajavastaanotolla

- varmistaa tiedonkulun kirjaten ja raportoiden systemaattisesti lääkehoidon ja siihen liittyvän hoitotyön toteutuksen

Opintojakson sisältö:
työssä tapahtuva oppiminen, lokikirja.

Opintojakson kuvaus:
Tämä opintokokonaisuus on pääosin työssä tapahtuvaa oppimista, jossa edistetään oman uuden tehtäväkuvan
muotoutumista. Tämän opintojakson aikana toteutetaan työssä tapahtuva osaamisen näyttö. Työssä tapahtuvaa
oppimista ohjaa asiakastyön osalta lääkärin ammattia itsenäisesti harjoittamaan oikeutettu laillistettu lääkäri, joka
vastaa opiskelijan välittömästä ohjauksesta ja osallistuu työelämässä tapahtuvaan näytön arviointiin