Takaisin: ryhmä ZYV315SJ

Opetussuunnitelma 2015 – ZYV315SJ (suomeksi)

Opetussuunnitelma (PDF)

Näytä tekstiversio
LAUREA AMMATTIKORKEAKOULU

Sosiaalialan ja rikosseuraamusalan johtaminen ja kehittäminen (Laurea Tikkurila, sote), ZYV315SJ

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot

Laurean toiminta-ajatus

Laurea on opiskelijakeskeinen, kansainvälinen, innostava ja uutta kehittävä ammattikorkeakoulu, jonka tehtävä on
kouluttaa, tutkia, kehittää, innovoida ja tuottaa uudenlaista osaamista soveltamalla kehittämispohjaisen oppimisen
periaatteita (Learning by Developing, LbD).

Laurean painoalat ovat palveluliiketoiminta, hoitotyön asiantuntijuus ja kotona selviytyminen sekä turvallisuus ja
yhteiskuntavastuu. Näihin vahvoihin painoaloihin perustuu Laurean tarjoama koulutus- sekä tutkimus- ja
kehittämistoiminta. Läpileikkaavana painoalana on opiskelijayrittäjyys. Opiskelijayrittäjyys näkyy toiminnassa
yrittäjämäisenä asenteena, yritysyhteistyönä sekä opiskelijoiden perustamina uusina yrityksinä, joiden perustamista
tuetaan opintojen aikana.

Laurean brändilupaus Yhdessä enemmän - Laurea Uudellamaalla kuvastaa pyrkimystämme vaikuttavuuteen koko
Uudenmaan alueella, Uudenmaan yhteisenä ammattikorkeakouluna. Uudenmaan vaikuttava ammattikorkeakoulu
on samaan aikaan vaikuttava painoaloillaan sekä kansallisesti että kansainvälisesti, mikä luo edellytykset
koulutuksen ja TKI-toiminnan kansainväliselle kehittämiselle.

Laurea on sitoutunut opiskelijakeskeiseen ammattikorkeakoulutoimintaan, jota ilmentää opiskelijoille antamamme
palvelulupaus: Me Laureassa olemme juuri sinua varten.

Osaamisen kehittyminen YAMK-koulutuksessa

Laurean kehittämispohjaisen oppimisen eli Learning by Developing (LbD) -mallin lähtökohtana ovat aidot
kohtaamiset työelämän kanssa. LbD:n ominaispiirteet ovat autenttisuus, kumppanuus, kokemuksellisuus, luovuus ja
tutkimuksellisuus. Kehittämispohjaisessa oppimisessa yhdistyvät osaamista tuottava oppiminen sekä uuden
luominen erilaisissa tutkimus- ja kehittämishankkeissa.

YAMK-koulutuksessa oppimisprosessi on tulevaisuussuuntautunut tutkimisen ja kehittämisen prosessi, jonka aikana
osaamista kehitetään tuottamalla uutta tietoa ja osaamista sellaisiin kysymyksiin, joita ei voida ratkaista pelkästään
aikaisemmin hankitun tiedon ja osaamisen varassa. Oppiminen on uuden tiedon ja osaamisen luomisen tapa, joka
liittää oppimisen osaksi alan ja alueen innovaatiotoimintaa. Koulutusaika on henkilökohtainen ja kollektiivinen
asiantuntijuuden kehittämisen ja itsensä kehittämisen ja ylittämisen projekti, jossa haetaan relevanttia ja
käyttökelpoista osaamisen yhdistelmää tulevaisuuden työelämän vaatimusten näkökulmasta.

Osaamisen kehittymisen perustana toimii osaamista rikastava yhteisö. Yhteisö on jaetun asiantuntijuuden
ympäristö, jossa oppijan rooli on toimia asiantuntijana, kehittäjänä ja vaikuttajana.

Oppija kehittää osaamistaan toimien vuorovaikutuksessa ympäristöönsä ja toimialaansa. Osaamisen kehittymisen
voimavaroja ovat luovuutta ja tavoitteellisuutta suosiva oppimiskulttuuri, asiantunteva ohjaus ja opetus sekä
osaamisen kehittymistä tukeva oppimisympäristö. Osaamisen ohjaus on osallistuvaa. Jokainen opettaja on ohjaaja,
joka asiantuntijuudellaan ja toimintatavoillaan tukee asiantuntijuuden vahvistumista. Oppimis-ympäristön muodostaa
osaamisen verkosto, innovaatioympäristö, osaamisen kehittymisen kehitysalusta ja oppimista tukevat rakenteet.
Oppimisympäristöjen rakentamisessa painotetaan ihmisten, heidän innostuksensa ja vuorovaikutuksensa
mahdollistamista luovuuden aikaansaamiseksi.

Opetuksessa ei keskitytä tietojen esittämiseen, toistamiseen ja kontrollointiin, vaan pyritään oppimisprosessiin, joka
ilmenee progressiivisena ongelman-ratkaisuna, jatkuvana oppimisena ja itsensä kehittämisenä ja ylittämisenä.
Tavoitteena on saavuttaa osaaminen, joka on käyttökelpoista osaamisintensiivisissä palveluorganisaatioissa, joissa
työ on yhä enemmän luovuuden funktio ja joiden johtamisen edellytyksenä on kyky luoda vastuullinen
tulosorientoitunut johtamiskulttuuri, joka perustuu tilan antamisena yksilön luovuudelle. Osaaminen ilmene
vaikuttavuutena ja kehittämisosaamisena.

TUTKINTORAKENNE YLEMPÄÄN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVASSA KOULUTUKSESSA
Tutkinnon laajuus ja mitoitus

Tutkinnon laajuus on 90 opintopistettä, josta opinnäytetyön osuus on 30 op. Tutkinnon suorittaminen kestää
keskimäärin 1,5-2,5 vuotta. Yksi opintopiste vastaa kansainvälisen ECTS-mitoituksen mukaan 26,7 tuntia keskiverto-
opiskelijan tekemää työtä.

Tutkintorakenne

Ylemmän amk-tutkintoon johtavan koulutuksen tutkintorakenne muodostuu Laureassa ydinosaamisen moduuleista,
joihin sisältyy opinnäytetyö, sekä täydentävän osaamisen moduuleista. Moduulit ovat tutkintoon kuuluvia
osaamiskokonaisuuksia.

Pakollinen ydinosaaminen on YAMK-koulutuksessa laajuudeltaan 60 opintopistettä. Täydentävät osaamisen
moduulit mahdollistavat osaamisen syventämisen tai laajentamisen. Täydentävän osaamisen moduulit yksilöllistävät
opiskelijan opintopolun ja osaamisen. Täydentävän osaamisen moduuleja tarjotaan Laurean eri kampuksilla ja ne
ovat vapaasti valittavia. Täydentävän osaamisen laajuus YAMK-tutkinnossa on on 30 opintopistettä

OPPIMISEN JA OSAAMINEN ARVIOINTI

Opetussuunnitelman osaamistavoitteet on kuvattu oppijan toimintana niin, että osaamisen kehittymistä suhteessa
asetettuihin tavoitteisiin voidaan arvioida. Osaaminen tunnistetaan tieto, taito- ja arvo-osaamisena sekä
kokemuksellisena osaamisena, joihin sisältyy yksilön ja yhteisön osaaminen.

TUTKINNON KANSAINVÄLINEN VERTAILTAVUUS

Laureassa toimitaan osaamisperustaisesti ja osaaminen tunnistetaan kokonaisvaltaisena. Tutkinnon sisällöissä on
huomioitu valtakunnallisesti määritellyt yleiset työelämävalmiudet.

Tutkinnon taso vastaa kansallisen tutkintojen viitekehyksen (National Qualifications Framework, NQF) mukaista
tasoa 7 ja eurooppalaisen viitekehyksen (European Qualifications Framework, EQF) tasoa 7.

OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN

Opetussuunnitelmaa kehitetään arviointi-, seuranta ja palautetiedon pohjalta. Moduulien opintojaksoihin ja
toteutustapoihin voi tulla muutoksia. Täydentävän osaamisen moduulien tarjontaa kehitetään jatkuvasti työelämän
tarpeita vastaavaksi eli tarjonta voi muuttua opintojen aikana.
                                                                 1. vuosi        2. vuosi
Y       YDINOSAAMINEN                                                       40              20
V099    SOSIAALIALAN JA RIKOSSEURAAMUSALAN
        ASIANTUNTIJUUS
V1507   Hyvinvointi kansainvälistyvässä yhteiskunnassa                      5
V1508   Sosiaalipalvelujen johtaminen                                       5
V1509   Sosiaalialan ja rikosseuraamisalan kehittämisen                     5
        kysymyksiä
V1510   Tutkivan kehittämisen metodologia                                   5
V1511   Sosiaalityö yhteiskunnallisena toimintana                           5
V1512   Sosiaalialan ja rikosseuraamusalan ammatilliset                     5
        menetelmät
V096    OPINNÄYTETYÖ
V1499   Opinnäytetyö                                                        10              20
T       TÄYDENTÄVÄ OSAAMINEN                                                40              20
A868    TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISOSAAMINEN
A9322   Toimintatutkimus ja osallistavat menetelmät                         5
A9323   Tulevaisuuksien johtamisen ja ennakoinnin menetelmät                5
A9324   Tutkimusviestintä                                                   5
A9325   Vaikuttavuustutkimus                                                5
A869    ASIANTUNTIJAYHTEISÖJEN JOHTAMINEN
A9326   Muutoksen johtaminen                                                5
A9385   Henkilöstövoimavarojen johtaminen modernissa                        5
        organisaatiossa
A9327   Verkostojen johtaminen                                              5
A9328   Yhteiskuntavastuullinen johtaminen                                  5
A870    KÄYTTÄJÄKESKEINEN PALVELUSUUNNITTELU
A9329   Digitaalisuus palveluissa                                                            5
A9330   Digitaalisten palvelujen käyttäjäkeskeinen suunnittelu                              10
A9386   Yrittäjyys osana uraa                                                                5
R024    MUU TÄYDENTÄVÄ OSAAMINEN
                                                                            80              40
V099 SOSIAALIALAN JA RIKOSSEURAAMUSALAN ASIANTUNTIJUUS, 30 op

Kuvaus:
Koulutuksen tavoitteena on kouluttaa sosiaalisen asiantuntijoita. Tämä merkitsee kasvatukseen, kuntoutukseen,
ennaltaehkäisyyn ja toimintakyvyn ylläpitämiseen liittyvien kysymysten tarkastelua ihmisten välisistä suhteista,
sosiaalisista tilanteista ja yhteiskunnallisesta näkökulmasta käsin. Sosiaalialan arvopohja lähtee ihmisen
kunnioittamisesta ja yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta.

Sosiaalialan ja rikosseuraamusalan asiantuntijuus edellyttää sekä asiakastyön menetelmien hallintaa että laajempaa
yhteiskunnallista osaamista. Koulutus etenee hyvinvointiyhteikunnan kehityksen analyysistä, sosiaalityön
merkityksen tarkasteluun ja käytettyjen asiakastyön menetelmien analysointiin. Koulutusohjelmassa painottuu
moniulotteinen johtamisosaaminen. Myös tutkiva ja kehittävä työote on keskeinen osa kaikkea sosiaalialan ja
rikosseuraamusalan työtä. Erityisesti Sosionomi (ylempi AMK) saa valmiuksia uudistaa sosiaalialan ja
rikosseuraamusalan käytäntöjä systemaattisesti ja erilaisia menetelmiä hyödyntäen.


V1507 Hyvinvointi kansainvälistyvässä yhteiskunnassa, 5 op

Opiskelija osaa:
•   opiskelija tuntee suomalaisen hyvinvointijärjestelmän ja osaa analysoida sitä suhteessa muihin kansainvälisiin
    järjestelmiin
•   opiskelija ymmärtää hyvinvointivaltioon ja hyvinvointiyhteiskuntaan liittyvät haasteet ja keskeiset muutossuunnat
•   opiskelija tuntee sosiaalilainsäädännön keskeiset periaatteet



V1508 Sosiaalipalvelujen johtaminen, 5 op

Opiskelija osaa:
•   tuntee keskeiset johtamisen teoriat ja suuntaukset ja osaa soveltaa niitä sosiaalipalveluiden johtamiseen
•   tuntee erilaisia tapoja kehittää sosiaalialan henkilöstön osaamista ja työhyvinvointia
•   tuntee sosiaali- ja terveyspalvelujen johtamisen erityiskysymyksiä



V1509 Sosiaalialan ja rikosseuraamisalan kehittämisen kysymyksiä, 5 op

Opiskelija osaa:
•   analysoida sosiaalialan ja rikosseuraamusalan keskeisiä ajankohtaisia kehittämisen kysymyksiä
•   hahmottaa kansainvälistymisen, muuttuvan yhteisöllisyyden ja digitalisaation merkityksen sosiaalipalveluiden ja
    rikosseuraamusalan kehittämisessä
•   analysoida erilaisia sosiaalipalveluiden tuottamisen malleja


Opintojakson sisältö:
•   kansainvälistyminen ja monikulttuurisuus ammattityön haasteina ja mahdollisuuksina
•   sosiaalipalveluiden tuottamisen erilaiset mallit; julkiset, yksityiset ja kolmannen sektorin sosiaalipalvelut,
•   muuttuva yhteisöllisyys, uudet sosiaalisen tuen muodot ja matalan kynnyksen palvelut
•   hyvinvointiteknologia ja palvelujen digitalisointi



V1510 Tutkivan kehittämisen metodologia, 5 op

Opiskelija osaa:
•   ymmärtää tutkimus- ja kehittämistoiminnan metodisen pohjan sekä tutkimus- ja kehittämisprosessin luonteen
•   tuntee sosiaalityön käyttötutkimuksen peruslähtökohdat ja ymmärtää tiedontuotannon merkityksen osana
    kehittämistoimintaa
•   hallitsee erilaisten aineistojen analyysitapoja
Opintojakson sisältö:
•   sosiaalityön käytäntötutkimus ja käytäntötiedon luonne
•   tutkimus- ja kehittämistoiminnan prosessi, tutkimusasetelman laadinta
•   aineistolähtöinen sisällön analyysi
•   kyselylomakkeen laadinta
•   tilastollisen aineiston analyysi



V1511 Sosiaalityö yhteiskunnallisena toimintana, 5 op

Opiskelija osaa:
•   ymmärtää sosiaalialan yhteiskunnallisen paikan ja reunaehdot
•   osaa jäsentää sosiaalityön yksilö- ja yhteiskuntatasoisia tehtäviä
•   tuntee erilaisia sosiaalityön lähestymistapoja ja perinteitä
•   hahmotaa asiakkaan oikeudet ja tuntee erilaisia osallistamisen lähestymistapoja ja menetelmiä



V1512 Sosiaalialan ja rikosseuraamusalan ammatilliset menetelmät, 5 op

Opiskelija osaa:
•   ymmärtää työmenetelmien merkityksen sosiaalialan ja rikosseuraamusalan työssä
•   tuntee erilaisia sosiaalialan työorientaatioita ja osaa kantaa vastuun asiakassuhteen kokonaisprosessista ja sen
    arvioinnista sosiaalialan työssä
•   opiskelija osaa hankkia menetelmiä janiiden vaikuttavuutta koskevaa systemaattista tietoa
•   tuntee uusintarikollisuuden ehkäisyn menetelmiä ja niiden vaikuttavuutta koskevaa tutkimusta


Opintojakson sisältö:
•   Menetelmien ja menetelmällisyyden merkitys sosiaali- ja rikosseuraamusalan työssä
•   suunnitelmallinen asiakastyön prosessi, työntekijä-asiakassuhde ja sen rakentuminen
•   käytettyjen työmenetelmien valinta ja arviointi
•   uusintarikollisuuden ehkäisy ja sen vaikuttavuuden arviointi



V096 OPINNÄYTETYÖ, 30 op

Kuvaus:
• tehdä itsenäisesti oman alan kehittämistyötä ja soveltavaa tutkimusta
• soveltaa hankittua tutkimustietoutta omassa opinnäytetyössä kriittisesti ja analyyttisesti
• soveltaa kehittämistehtävään soveltuvia tiedonhankintamenetelmiä
• valitun soveltavan tutkimus- ja kehitysmenetelmän ja siihen perustuvan dokumentoinnin ja raportoinnin
• toimia asiantuntijana soveltavaa tutkimus- ja kehitystyötä tekevässä yhteisössä
• hakea itsenäisesti tietoa sekä seurata, eritellä ja arvioida kriittisesti oman alansa ammattikäytäntöjen ja
tutkimustiedon kehittymistä
• tuottaa ja soveltaa tietoa itsenäisesti


V1499 Opinnäytetyö, 30 op

Opiskelija osaa:
• tehdä itsenäisesti oman alan kehittämistyötä ja soveltavaa tutkimusta
• soveltaa hankittua tutkimustietoutta omassa opinnäytetyössä kriittisesti ja analyyttisesti
• soveltaa kehittämistehtävään soveltuvia tiedonhankintamenetelmiä
• valitun soveltavan tutkimus- ja kehitysmenetelmän ja siihen perustuvan dokumentoinnin ja raportoinnin
• toimia asiantuntijana soveltavaa tutkimus- ja kehitystyötä tekevässä yhteisössä
• hakea itsenäisesti tietoa sekä seurata, eritellä ja arvioida kriittisesti oman alansa ammattikäytäntöjen ja
tutkimustiedon kehittymistä
• tuottaa ja soveltaa tietoa itsenäisesti


A868 TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISOSAAMINEN, 15 op

Kuvaus:
Opiskelija saavuttaa vahvan osaamisen liiketoiminnassa ja toimintaympäristössä tapahtuvien muutosten
ennakointiin ja muutosten merkitysten arviointiin, organisaatioiden proaktiiviseen kehittämiseen ja innovaatioiden
tuottamiseen sekä palvelujen käyttäjien integrointiin palvelujen kehittämisprosessiin.


A9322 Toimintatutkimus ja osallistavat menetelmät, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa
•   syventää tietojaan ja osaamistaan toimintatutkimuksen lähestymistavasta ja sen luonteesta
•   suunnitella, toteuttaa ja arvioida toimintatutkimukseen perustuvan tutkimus- ja kehittämishankkeen
•   toteuttaa yhdessä eri toimijoiden kanssa systemaattisesti etenevän kehittämisprosessin
•   arvioida toimintatutkimuksen ja kehittämisprosessin eri vaiheita arviointimenetelmiä hyödyntämällä
•   käyttää käyttäjälähtöisiä, osallistavia ja luovia menetelmiä kehittämistyössä



A9323 Tulevaisuuksien johtamisen ja ennakoinnin menetelmät, 5 op

Opiskelija osaa:
•   monitoroida toimintaympäristöä
•   osallistaa organisaation toimijat, sidosryhmät ja kumppanit systemaattiseen toimintaympäristön monitorointiin
•   tulkita tulevaisuustietoa ja tunnistaa esiin nousevia trendejä
•   rakentaa vaihtoehtoisia tulevaisuusskenaarioita
•   liittää tulevaisuuksien ennakoinnin osaksi organisaation strategista suunnittelua ja organisaation oppimista



A9324 Tutkimusviestintä, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa
•   toimia erilaisissa tutkimuksellisen kehittämistyön edellyttämissä viestintätilanteissa
•   argumentoinnin kielelliset keinot
•   tulkita ja tarkastella kriittisesti tieteellisiä artikkeleja ja tutkimuksellisia tekstejä
•   arvioida toisten tutkimus- tai kehittämishankkeita ja esittää niistä perusteltuja ja asianmukaisia kehittämisideoita
•   laatia tutkintoon kuuluvan tutkimus- tai kehittämishankkeen



A9325 Vaikuttavuustutkimus, 5 op

Opiskelija osaa:
•   käyttää erilaisia arvioinnin menetelmiä
•   laatia arviointisuunnitelman
•   arvioida interventioiden, hankkeiden ja päätösten yksilötasoisia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia
•   analysoida vaikuttavuusarviointiin liittyviä haasteita sekä vaikuttavuusarvioinnin rajoituksia



A869 ASIANTUNTIJAYHTEISÖJEN JOHTAMINEN, 15 op
Kuvaus:
Opiskelija osaa johtaa proaktiivisesti javastuullisesti organisaation osaamista, yksilölähtöistä muutosvalmiutta
javerkostoja monikulttuurisissa ympäristöissä.


A9326 Muutoksen johtaminen, 5 op

Opiskelija osaa:
•   luoda muutokseen valmistavan suunnitelman ja innostaa muita muutoksen tekemiseen
•   luoda uusia muutosviestinnän tapoja ja ymmärtää muutosviestinnän tärkeyden
•   mitata muutoksen tuloksia eri näkökulmista
•   ymmärtää omia vahvuuksia ja heikkouksia muutoksen johtamisessa



A9385 Henkilöstövoimavarojen johtaminen modernissa organisaatiossa, 5 op

Opiskelija osaa:
•   Analysoida erilaisia motivaatioita
•   Arvioida organisaatiokulttuurin merkitystä henkilöstöjohtamisessa
•   Toimia työelämän laadun kehittäjänä



A9327 Verkostojen johtaminen, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa
•   tunnistaa eri tasoiset systeemit toimintaympäristöissä
•   analysoida ja hyödyntää systeemistä lähestymistapaa verkostojen johtamisessa
•   toimia sekä fyysisessä että virtuaalisessa ympäristössä sekä näiden yhdistelmissä
•   toimia ja johtaa monikulttuurisissa ympäristöissä
•   luoda, johtaa ja kehittää toimijaverkostoja kansallisesti ja kansainvälisesti



A9328 Yhteiskuntavastuullinen johtaminen, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa
•   analysoida muuttuvaa yhteiskuntaa kestävän kehityksen näkökulmasta
•   käynnistää ja ohjata eettistä keskustelua työyhteisössä
•   soveltaa oikeudenmukaisia menettelytapoja työyhteisön johtamisessa
•   arvioida ja perustella tekemiään ratkaisuja yksilön, organisaation ja yhteiskunnan näkökulmasta
•   toimia proaktiivisesti oman alansa arvoja edistäen ja puuttua havaitsemaansa epäeettiseen toimintaan



A870 KÄYTTÄJÄKESKEINEN PALVELUSUUNNITTELU, 15 op

Kuvaus:
Opiskelija osaa toimia digitaalisen palvelun kehittämisprojektissa kehittäjänä ja hyödyntää palvelumuotoilun
menetelmiä digitaalisen palvelun suunnittelussa.


A9329 Digitaalisuus palveluissa , 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa
•   hahmottaa teknologian tarjoamat mahdollisuudet palveluliiketoiminnalle ja uusille innovatiivisille
    liiketoimintamalleille
•   analysoida organisaation strategiaa digitaalisten palvelujen suunnittelun näkökulmasta



A9330 Digitaalisten palvelujen käyttäjäkeskeinen suunnittelu, 10 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa
•   soveltaa käyttäjäkeskeisen suunnittelun yleisiä toimintatapoja oman alansa kehittämisessä
•   integroida käyttäjän ja asiakkaan asiantuntemuksen suunnitteluprosessin eri vaiheisiin
•   hahmottaa käyttöliittymäsuunnittelun ja vuorovaikutussuunnittelun perusperiaatteet
•   hyödyntää palvelumuotoilun menetelmiä ja tekniikoita digitaalisen palvelun suunnittelussa
•   hahmottaa digitaalisen palvelun käytettävyyden varmistamisen periaatteen
•   toimia avoimissa innovaatioverkostoissa ja -ympäristöissä kehittäjänä



A9386 Yrittäjyys osana uraa, 5 op

Opiskelija osaa:
•   Kehittää omaa liiketoimintaa
•   Analysoida omaa yrittäjyysmieltä ja -rohkeutta



R024 MUU TÄYDENTÄVÄ OSAAMINEN, 0 op

Kuvaus:
Tähän moduuliin kuuluvat mm. muualla suoritetut opinnot.

Osaamisen kehittyminen:
Moduulissa määriteltyä osaamista voi kehittää joko osallistumalla opintojaksoihin tai työskentelemällä projekteissa.

Projekteissa osallistutaan kotimaisten ja kansainvälisten yritysten ja yhteisöjen kehittämistyöhön sekä
hanketoimintaan. Työkieli projekteissa on joko suomi tai englanti. Projektit voivat kohdistua myös opiskelijan oman
yrityksentoiminnan kehittämiseen. Projektin aihe ja siitä syntyvä osaaminen täsmentyvät projektin tullessa
tarjontaan. Projektien laajuus sovitaan tapauskohtaisesti. Projektissa syntyvä osaaminen voi sisältyä osittain myös
toisen moduulin tavoitteisiin ja siten opintopisteet voivat jakaantua usean moduulin kesken.