Takaisin: Yhteiset ja vapaasti valittavat opinnot (LYV), Laurea Tikkurila

Opetussuunnitelma 2010 – LYV10SY (suomeksi)

Opetussuunnitelma (PDF)

Näytä tekstiversio
LAUREA AMMATTIKORKEAKOULU

Yhteiset ja vapaasti valittavat opinnot, Laurea Tikkurila, LYV10SY

LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULUN OPETUSSUUNNITELMAT, YLEINEN KUVAUS

Oppimiskäsitys Laureassa

Ammattikorkeakoulun lakisääteisinä tehtävinä ovat tutkimus- ja kehittämistehtävä, aluekehitystehtävä ja
pedagoginen tehtävä. Näiden tehtävien tuloksellinen integroiminen on Laureassa nähty keskeisenä
ammattikorkeakoulun saamiin haasteisiin vastaamiseksi. Tavoitteena on, että meiltä valmistuu
ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneita osaajia, jotka ovat oman työnsä ja työelämän tutkivia kehittäjiä. Lisäksi
tavoitteena ovat tutkimukseen perustuva työelämäosaamisen kehittäminen ja uudistaminen sekä monialaista
osaamista hyödyntävät innovaatiot, joiden vaikutukset näkyvät toimintaympäristöissämme.

Laurean oppimiskäsitys todentuu korkeakoulujen arviointineuvoston palkitsemassa Kehittämispohjaisen oppimisen
(Learning by Developing) –toimintamallissa. Oppimisen tavoitteena on osaaminen, joka ilmenee uusina
toimintatapoina ja –menetelminä, jotka myös mahdollistavat tutkintoa vastaavan työelämän uudistamisen.
Kehittämispohjainen oppiminen etenee työelämäläheisissä hankeympäristöissä, joissa opiskelijat, opettajat,
työelämän asiantuntijat sekä asiakkaat yhdessä työskentelevät uusien innovatiivisten ratkaisujen löytämiseksi ja
kehittämiseksi.

Opiskelija nähdään yhteistyökumppanina, joka osaamisen kehittymisen myötä kykenee yhä vastuullisemmin ja
omaa luovuutta hyödyntäen toimimaan tutkimus- ja kehittämishankkeissa. Osaamisen välineitä opiskelija kartuttaa
erilaisissa työpajoista ja laboratorioista rakentuvissa oppimisympäristöissä. Ammatillinen osaaminen uusina
toimintatapoina rakentuu tutkitun tiedon, sen syvällisen ymmärtämisen, taitamisen ja tilanteiden hallintakyvyn
integroituneena kokonaisuutena. Yhdessä toimien tietoon perustuvaa taitamista rakentaen saavutetaan osaaminen,
joka mahdollistaa erilaisten tilanteiden hallinnan jatkuvasti muuttuvassa työelämässä.

Ammattikorkeakoulussa oppiminen etenee taitamisen orientaation kautta. Tieteellinen tieto on merkityksellistä
välineellisesti. Oppiminen ohjaa käsittelemään tietoa ja valitsemaan eettisesti merkityksellisen tiedon, jota voi
hyödyntää ja soveltaa tulevan tutkinnon osaamista vastaavassa kehittämishankkeessa. Ammattikorkeakoulussa on
tärkeää kehittyminen taitavaksi osaajaksi, joka kykenee uudistamaan työelämää. Työelämäläheiset
kehittämishankkeet oppimisympäristöinä mahdollistavat opiskelijalle osaamisen aitouden, kumppanuusverkoston
rakentumisen, omien merkityksellisten kokemusten hyödyntämisen sekä luovuuden ja tutkivan työotteen
kehittymisen. Työelämälähtöisessä kehittämishankkeessa yksilö ja hankeyhteisö kehittävät osaamista yhdessä
oppien. Lisäksi kehittämishanke tuottaa uutta tietoa työelämän kehittämiseksi ja uudistamiseksi.

Oppimisympäristöt

Oppimisympäristön tavoitteena on mahdollistaa oppimistulosten syntyminen ja tukea uuden osaamisen luomista ja
kehittämistä. Laurean oppimisympäristöissä hyödynnetään sisäisiä ja ulkoisia verkostoja sekä ollaan jatkuvassa
vuorovaikutuksessa työelämän kanssa. Alueellinen vaikuttaminen lisääntyy yhteisöjen ja niiden muodostamien
verkostojen toiminnan kautta. Hankkeiden myötä opitaan verkostotoiminnan perusteita, sosiaalisuutta ja
kommunikointia alan asiantuntijoiden kanssa. Kehittäjäksi kasvetaan tekemällä kehittämistyötä ja olemalla
vuorovaikutuksessa osaamisverkostoissa.
Käytännön sovelluksia oppimisympäristöistä ovat yhteisön innovaatioympäristöinä toimivat, verkostoissa
toteutettavat hankkeet ja projektit sekä erilaiset oppimis- ja kehittämistoiminnalle suunnitellut toimintatilat,
osaamiskeskittymät ja kehittämislaboratoriot.


Opiskelijan vastuu ja rooli oppimisessa

Työelämälähtöisessä tutkimus- ja kehittämishankkeessa kumppanuus tarkoittaa opettajien, työelämäosaajien ja
opiskelijoiden yhteistyötä. Yhteistyössä on lähtökohtana vastuullinen sitoutuminen kehittämishankkeeseen. Opiskelu
Laureassa edellyttää opiskelijalta erityisesti kriittistä ajattelua, ongelmanratkaisukykyä, itseohjautuvuutta,
aloitteellisuutta ja yhteistyökykyä. Itsenäisen työotteen merkitys korostuu opinnoissa.
Kehittämishankkeissa kaikki osalliset nähdään oppijoina, koska hankkeessa tavoitellaan muutosta, jotakin uutta.
Kumppanuus tarkoittaa myös keskinäistä kunnioitusta ja erilaisen osaamisen arvostamista. Kehittämishankkeen
eteneminen edellyttää osaamisen jakamista ja rakentamista erilaisista asiantuntijuuksista. Opiskelija on mukana
yhteistyökumppanina, joka kartuttaa omaa osaamistaan työvälineitä hankkien ja erilaisiin tutkimus- ja
kehittämishankkeisiin osallistuen.


Opettajan rooli Laureassa

Opettajan rooli kehittämishankkeessa voidaan kuvata osaamisensa asiantuntijana, osallistujana ja pedagogisena
ohjaajana. Opettaja ei voi siirtää osaamista opiskelijalle, vaan hän ohjaa opiskelijan oppimista.
Roolistaan hieman riippuen Laurean opettajat ovat sekä tutkijoita- ja kehittäjiä, aluekehitysvaikuttajia että
pedagogeja. Tutkijoina toimivien opettajien tutkimusraportit osoittavat kehittämishankkeiden vaikuttavuuden
työelämäosaamisen uudistajana ja kehittäjänä. Kehittäjänä opettaja vastaa kehittämishankkeen eteenpäin viennistä.


Opetussuunnitelman rakenne

Laurealaiset opetussuunnitelmat rakentuvat teemoista ja opintojaksoista. Teemalla tarkoitetaan laajempaa
osaamisaluetta, jonka hallitsemiseksi opiskelijan tulee tyypillisesti suorittaa useampi aihealuetta käsittelevä
opintojakso. Teemojen ja opintojaksojen sisällöt kuvaavat alan keskeisen ammatillisen ydinosaamisen. Vuositeemat
kokoavat opintoja ammatillisen kasvun etenemisen näkökulmasta.

Opetussuunnitelma sisältää valtakunnallisesti yhteisesti määritellyt yhteiset kompetenssit (ks. taulukko 1) osana
teemojen tai opintojaksojen tavoitteita. Yleisten kompetenssien hallitseminen varmistaa
ammattikorkeakoulutasoisen, ammatillisen sivistyksen rakentumisen ja teemojen osaamisen saavuttaminen
puolestaan työelämäosaamisen rakentumisen.

Taulukko 1. Yleiset kompetenssit
                                                        •   osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja
                                                            oppimistapojaan
OPPIMISEN TAIDOT                                        •   osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
                                                        •   kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta
                                                            ja opitun jakamisesta
EETTINEN OSAAMINEN                                      •   kykenee ottamaan vastuun omasta
                                                            toiminnastaan ja sen seurauksista
                                                        •   osaa toimia alansa ammattieettisten
                                                            periaatteiden mukaisesti
                                                        •   osaa ottaa erilaiset toimijat huomioon
                                                            työskentelyssään
                                                        •   osaa soveltaa tasa-arvoisuuden periaatteita
                                                        •   osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita
                                                        •   kykenee vaikuttamaan yhteiskun-nallisesti
                                                            osaamistaan hyödyntäen ja eettisiin arvoihin
                                                            perustuen
                                                        •   osaa toimia työyhteisön jäsenenä ja edistää
                                                            yhteisön hyvinvointia
TYÖYHTEISÖOSAAMINEN                                     •   osaa toimia työelämän viestintä- ja
                                                            vuorovaikutustilanteissa
                                                        •   osaa hyödyntää tieto-ja viestintätekniikkaa oman
                                                            alansa tehtävissä
                                                        •   kykenee luomaan henkilökohtaisia
                                                            työelämäyhteyksiä ja toimimaan verkostoissa
                                                        •   osaa tehdä päätöksiä ennakoimattomissa
                                                            tilanteissa
                                                        •   kykenee työnjohtamiseen ja itsenäiseen
                                                            työskentelyyn asiantuntijatehtävissä
                                                        •   omaa valmiuksia yrittäjyyteen
INNOVAATIO-OSAAMINEN                                    •   kykenee luovaan ongelmanratkaisuun ja
                                                            työtapojen kehittämiseen
                                                        •    osaa työskennellä projekteissa
                                                        •    osaa toteuttaa tutkimus-ja kehittämishankkeita
                                                             soveltaen alan olemassa olevaa tietoa ja
                                                             menetelmiä
                                                        •    osaa etsiä asiakaslähtöisiä, kestäviä ja
                                                             taloudellisesti kannattavia ratkaisuja
KANSAINVÄLISTYMIS-OSAAMINEN                             •    omaa alansa työtehtävissä ja niissä
                                                             kehittymisessä tarvittavan kielitaidon
                                                        •    kykenee monikulttuuriseen yhteistyöhön
                                                        •    osaa ottaa työssään huomioon alansa
                                                             kansainvälisyys-kehityksen vaikutuksia ja
                                                             mahdollisuuksia


Opintojakson suorittaminen kerryttää opiskelijan opintopisteitä. Työmäärällisesti yksi opintopiste vastaa noin 26,7
tuntia opiskelijan työtä.

Osaamisen arviointi

Osaamisen arviointi perustuu opetussuunnitelmassa esitettyihin tavoitekuvauksiin. Tavoitteet kertovat, mitä
osaamista opiskelijoilta edellytetään tutkinnon saavuttamiseksi. Osaamisen arviointi kertoo, kuinka hyvin asetut
tavoitteet on saavutettu. Osaaminen tunnistetaan tieto-, taito- ja arvo-osaamisena, ja kokemuksellisena
osaamisena. Kehittämishankkeessa arvioidaan yksilön ja hankeyhteisön oppimista, kehittämishankkeen prosessien
etenemistä ja merkitystä sekä saavutettuja tuloksia.
Opintojaksot arvioidaan numeraalisesti asteikolla 0 – 5 tai hyväksytty/hylätty (H/0) -periaatteella. Arvioinnissa
hyödynnetään alkuvaiheen ja valmistumisvaiheen opiskelijan osaamisen arviointiin kehitettyjä kriteereitä (ks.
taulukko 2). Opintojakson arviointikriteerit on kerrottu opintojakson toteutussuunnitelmassa.


Taulukko 2. Osaamisen arviointikriteerit alkuvaiheen ja valmistumisvaiheen opiskelijalle.
                                      ALKUVAIHEEN OPISKELIJA                 VALMISTUMISVAIHEEN
                                                                             OPISKELIJA
                                      •    Käyttää asiantuntevasti           •   Käyttää asiantuntevasti ja
                                           ammattikäsitteitä.                    laajaalaisesti
 KIITETTÄVÄ                           •    Noudattaa                             ammattikäsitteitä sekä
                                           työturvallisuusohjeita                hallitsee kokonaisuuksia.
 arvosana 5                                vastuullisesti ja itsenäisesti.   •   Kehittää
                                      •    Perustella toimintaa tutkitun         toimintaympäristönsä
 Opiskelija osaa:                          tiedon avulla.                        työturvallisuutta.
                                      •    Toimia itsenäisesti ja            •   Kehittää toimintatapoja
                                           aloitteellisesti tavoitteiden         vertailemalla, yhdistelemällä,
                                           suunnassa. Toiminta on                ja valitsemalla tutkittua tietoa.
                                           usein joustavaa,                  •   Toimia aloitteellisesti ja
                                           järjestelmällistä,                    innovatiivisesti tavoitteiden
                                           kehittämispainotteista, luovaa        mukaan. Toiminta
                                           ja aktiivista.                        pääsääntöisesti uutta luovaa,
                                      •    Valita toimintaan soveltuvia          työelämää kehittävää ja
                                           tekniikoita ja malleja ja             selkeän ammatillista.
                                           perustella valintansa.            •   Valita, yhdistellä, ja kehittää
                                      •    Toimia asiakaslähtöisesti ja          toimintaan soveltuvia
                                           tilanteenmukaisesti.                  tekniikoita ja malleja.
                                      •    Edistää ryhmän toimintaa.         •   Toimia aloitteellisesti ja
                                      •    Kriittisesti soveltaa                 vastuullisesti
                                           ammattieettisiä periaatteita          asiakassuhteissa sekä
                                           toiminnassaan.                        ymmärtää asiakkuuden
                                                                                 merkityksen kokonaisuuden
                                                                                 kannalta.
                                                           •   Kehittää ja uudistaa
                                                               monialaisen/-ammatillisen
                                                               ryhmän toimintaa.
                                                           •   Soveltaa kriittisesti
                                                               ammattieettisiä periaatteita
                                                               monimutkaisissa ja
                                                               ennakoimattomissa
                                                               tilanteissa.



                   ALKUVAIHEEN OPISKELIJA                  VALMISTUMISVAIHEEN
                                                           OPISKELIJA



 HYVÄ              • Käyttää systemaattisesti              • Käyttää asiantuntevasti
                   ammattikäsitteitä.                      ammattikäsitteitä.
arvosana 3          • Soveltuu työturvallisuusohjeita       • Huolehtia omasta ja
                   toiminnassaan.                          työyhteisönsä työturvallisuudesta
Opiskelija osaa:    • Perustella, vertailla ja             sekä havaitsee kehittämiskohteita.
                   analysoida toimintaansa yleisillä        • Valita toimintatapoja tutkitun
                   ohjeilla.                               tiedon ja ohjeistuksen perusteella.
                    • Selviytyä itsenäisesti erilaisissa    • Toimia systemaattisesti ja
                   tehtävissä kulloisessakin               kriittisesti tavoitteiden suunnassa
                   toimintaympäristössä.                   monimutkaisissa tilanteissa.
                    • Soveltuu monipuolisesti opittuja     Toiminta usein joustavaa,
                   tekniikoita ja malleja.                 järjestelmällistä, luovaa ja
                    • Toimia ammatillisesti                aktiivista.
                   asiakastilanteissa.                      • Valita toimintaan soveltuvia
                    • Toimia ryhmässä                      tekniikoita ja malleja ja perustella
                   tavoitesuhteisesti.                     valintaansa.
                    • Perustella toimintaansa               • Priorisoida ja ylläpitää
                   ammattieettisten periaatteiden          asiakkuuksia/asiakassuhteita.
                   mukaisesti.                              • Edistää ryhmän toimintaa.
                                                            • Soveltaa kriittisesti
                                                           ammattieettisiä periaatteita
                                                           toiminnassaan.



                   ALKUVAIHEEN OPISKELIJA                  VALMISTUMISVAIHEEN
                                                           OPISKELIJA


TYYDYTTÄVÄ         • Käyttää keskeisiä/yksittäisiä ja      • Käyttää systemaattisesti
                   asianmukaisia ammattikäsitteitä         ammattikäsitteitä.
arvosana 1         sekä osoittaa perehtyneensä              • Noudattaa työturvallisuusohjeita
                   tietoperustaan.                         vastuullisesti ja itsenäisesti.
Opiskelija osaa:                                            • Perustella ja analysoida
                   • Toimia turvallisesti, joskin toiminta toimintaansa yleisillä ohjeilla sekä
                   on usein kaavamaista/ kokeilevaa/ tutkitun tiedon avulla.
                   hapuilevaa/ omalähtöistä                 • Toimia ammatillisesti ja
                    • Noudattaa sääntöjä ja ohjeita        vastuullisesti ennakoimattomissa
                   sekä perustella toimintaansa            asiakas- ja ongelmatilanteissa.
                   annetuilla ohjeilla.                     • Toimia itsenäisesti erilaisissa
                    • Toimia ohjattuna asianmukaisesti. tehtävissä kulloisessakin
                    • Käyttää opittuja tekniikoita ja      toimintaympäristössä.
                   malleja.                                 • Soveltaa monipuolisesti opittuja
                                                                         tekniikoita ja malleja.
                                     • Ottaa toiminnassaan asiakkaat
                                     huomioon.                           • Toimia asiakaslähtöisesti ja
                                      • Toimia ryhmän jäsenenä.          tilanteenmukaisesti sekä ymmärtää
                                      • Toimia ammattieettisten          asiakastarpeita.
                                     periaatteiden mukaisesti.            • Toimia ryhmässä
                                                                         tavoitesuhteisesti.
                                                                          • Toimia ja perustella toimintaansa
                                                                         ammattieettisten periaatteiden
                                                                         mukaisesti.


YHTEISET
KOMPETENSSIT(Arene)
                                     • Arvioidaan integroidusti kunkin   • Arvioidaan integroidusti kunkin
                                     opintojakson arvioinnin yhteydessä. opintojakson arvioinnin yhteydessä.


NQF, Taso 6, AMK- tutkinto,          • Viitekehyksessä kuvataan           • Hallitsee laaja-alaiset ja
kansallinen tutkintojen viitekehys   valmistuvan opiskelijan osaaminen   edistyneet oman alansa tiedot,
                                     mikä otetaan huomioon               joihin liittyy teorioiden, keskeisten
                                     arvioitaessa alkuvaiheen            käsitteiden, menetelmien ja
                                     opiskelijoita.                      periaatteiden kriittinen
                                                                         ymmärtäminen ja arvioiminen.
                                                                         Ymmärtää ammatillisten
                                                                         tehtäväalueiden ja/tai tieteenalojen
                                                                         kattavuuden ja rajat. Hallitsee
                                                                         edistyneet taidot, jotka osoittavat
                                                                         asioiden hal-lintaa, kykyä soveltaa
                                                                         ja kykyä luoviin ratkaisuihin, joita
                                                                         vaaditaan erikoistu-
                                                                          neella ammatti-, tieteen- tai
                                                                         taiteenalalla monimutkaisten tai
                                                                         ennakoimattomien ongelmien
                                                                         ratkaisemiseksi.

                                                                          • Kykenee johtamaan
                                                                         monimutkaisia ammatillisia toimia
                                                                         tai hankkeita tai kykenee
                                                                         työskentelemään itsenäisesti alan
                                                                         asiantuntijatehtävissä. Kykenee
                                                                         päätöksentekoon
                                                                         ennakoimattomissa
                                                                         toimintaympäristöissä.
                                                                         Perusedellytykset toimia alan
                                                                         itsenäisenä yrittäjänä. Kykenee
                                                                         vastaamaan oman osaamisensa
                                                                         arvioinnin ja kehittämisen lisäksi
                                                                         yksittäisten henkilöiden ja ryhmien
                                                                         kehityksestä.

                                                                          • Valmius jatkuvaan oppimiseen.
                                                                         Osaa viestiä riittävästi suullisesti ja
                                                                         kirjallisesti sekä alan että alan
                                                                         ulkopuoliselle yleisölle. Kykenee
                                                                         itsenäiseen kansainväliseen
                                                                         viestintään ja vuorovaikutukseen
                                                                         toisella kotimaisella ja vähintään
                                                                           yhdellä vieraalla kielellä.


Koulutusohjelman laadun arviointi ja kehittäminen

Laurean toiminnan laatua seurataan ja kehitetään laatujärjestelmän avulla (kuvio 1.) Laatujärjestelmän tavoitteena
on mm. varmistaa kattavasti Laurean koulutuksen ja muun toiminnan laatua ja tuottaa systemaattisesti laatuun
liittyvää tietoa toiminnan kehittämiseksi sekä edistää riittämättömän laadun tunnistamista.




Kuvio 1. Laurean laatujärjestelmä

Laurean perustoiminnan tueksi on kuvattu prosessit. Ydinprosessi on kehittämispohjaisen oppimisen prosessi, jonka
toteuttamista tukevat koulutusprosessi, strategia- ja johtamisprosessi sekä henkilöstöjohtamisprosessi.
Toiminnan seurannan ja arvioinnin välineenä toimii strategian toteuttamissuunnitelma, jossa on määritetty toiminnan
kannalta kriittiset menestystekijät ja niiden mittarit. Koulutusohjelman laadunvarmistuksen osalta keskeisiä mittareita
ovat esim. opintojen eteneminen, oppiminen tutkimus- ja kehitystyössä, koulutuksesta eroaminen, koulutuksen
läpäisy ja valmistuvien opiskelijoiden osaamisen kehittyminen. Mittareiden mukaisia tuloksia tarkastellaan vuosittain
ja niiden pohjalta määritellään toiminnan kehittämiseksi tarkoituksenmukaiset kehittämistoimenpiteet.
Kriittisten menestystekijöiden mittereihin liittyvän tulostiedon lisäksi Laureassa kerätään muuta palaute- ja
arviointitietoa koulutusohjelman laadun kehittämiseksi. Koulutusohjelmakohtaisen opetussuunnitelman arviointi
tehdään vuosittain. Arviointiin osallistuvat henkilöstön lisäksi opiskelija- ja työelämäedustajat.
Opiskelijoiden keskeisin toiminnan arvioinnin ja kehittämisen väylä on opiskelijapalautejärjestelmä.
Opiskelijapalautejärjestelmään sisältyvät koulutuksen laatua, opiskelijan ammatillista kasvua ja
opiskelijahyvinvointia mittaavat palautekyselyt sekä välittömät palautteet. Palautetiedon kerääminen, sen
systemaattinen käsittely opiskelijoiden ja henkilöstön kesken sekä tiedon monipuolinen hyödyntäminen
mahdollistavat koulutuksen jatkuvan laadun kehittämisen.
Opiskelijat ovat aktiivisesti mukana erilaisissa kehittämisryhmissä niin Laurea- kuin paikallisyksikkötasolla.
Opiskelijakunta LAUREAMKOn edustajat ja johdon neuvottelutapaamisia järjestetään säännöllisesti. Tapaamisten
tavoitteena on opiskelijoiden näkemysten huomioiminen toiminnan kehittämisessä. Neuvottelutapaamisia käydään
LAUREA- ja paikallisyksikkötasoisesti. Opiskelijajäsenet osallistuvat myös Laurean sisäisiin auditointeihin, joita
toteutetaan kerran lukuvuodessa. Sisäisten auditointien kautta opiskelijat vaikuttavat koulutuksen ja muun toiminnan
laadun kehittämiseen.

Laurean opetussuunnitelma osana eurooppalaista korkeakoulualuetta

Opetussuunnitelmien uudistamisen suomalaisissa korkeakouluissa on tehnyt ajankohtaiseksi eurooppalaisen
korkeakoulutusalueen muodostuminen, nk. Bolognan prosessi. EU:n koulutukseen liittyvät strategiset tavoitteet
ohjaavat myös suomalaista koulutusta. Bolognan prosessissa on mukana 46 maata, muitakin kuin EU-maita. Sen
tavoitteena on luoda Euroopasta yhtenäinen, yhteensopiva ja houkutteleva korkeakoulutusalue vuoteen 2010
mennessä.
Kansainvälisesti ymmärrettävien ja yhdenmukaisten tutkintorakenteiden edistämiseksi on luotu kahden syklin malliin
perustuva tutkintorakenne, joka muodostuu ensimmäisen syklin Bachelor-tason tutkinnosta ja toisen syklin Master-
tason tutkinnosta. Suomessa on muutettu tutkintorakenne vastaamaan eurooppalaista tavoitetta.
Ammattikorkeakouluissa kahden syklin tutkinnot toteutuvat siten, että ensimmäisen syklin tutkinnon,
ammattikorkeakoulututkinnon, jälkeen on mahdollisuus suorittaa ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Ylempään
ammattikorkeakoulututkintoon johtavaan koulutukseen pääsyn edellytyksenä on ensimmäisen syklin tutkinnon
lisäksi kolmen vuoden työkokemus. Tavoitteena pitkällä aikavälillä on, että n. 20 % perustutkinnon suorittaneista
suorittaisi ylemmän amk-tutkinnon.
Suomessa ammattikorkeakouluissa on opintojen mitoituksessa otettu käyttöön ECTS (European Credit Transfer and
Accumulation System)-järjestelmän mukaiset opintopisteet vuonna 2005. ECTS – järjestelmässä yksi lukuvuosi
tuottaa 60 pistettä. Eurooppalainen opintosuoritusten ja arvosanojen siirto- ja kertymisjärjestelmä on
opiskelijakeskeinen järjestelmä. Siinä on lähtökohtana opiskelijan työmäärä, joka tarvitaan koulutusohjelman
tavoitteiden saavuttamiseen.


Opetussuunnitelmissa kuvataan oppimistulokset ja osaaminen. Kansainvälisen liikkuvuuden edistämisen
näkökulmasta opetussuunnitelmien tulee olla kansainvälisesti ymmärrettäviä. Koulutuksen rakenteiden ja
osaamistavoitteiden määrittelyn yhtenäistämisen tavoitteena on parantaa liikkuvuuden edellytyksiä opintojen aikana
korkeakoulujen sisällä ja välillä, mutta myös opintojen jälkeen työelämässä. Eri maissa suoritettujen tutkintojen
tunnustamisen ja vertailtavuuden kannalta on tärkeää, että koulutuksen tavoitteet sidotaan konkreettisiin
työelämäperustaisiin osaamisvaatimuksiin ja –kuvauksiin.
Laurean osaamispohjaisessa opetussuunnitelmassa on huomioitu eurooppalaisen viitekehyksen vaatimukset.
Opintojen mitoituksena ovat opintopisteet ja opintojaksot ovat laajoja kokonaisuuksia. Osaaminen on kuvattu
opiskelijan oppimistuloksina. Tällä hetkellä voimavarat kohdennetaan siihen, että opetussuunnitelman toteutuksia
kehitetään entistä korkealaatuisemmiksi tuotettaessa uutta osaamista ja uusia innovaatioita Laurean
toimintaympäristöön.
Lähteet:
Bolognan prosessi
http://www.minedu.fi/OPM/Koulutus/artikkelit/bologna/index.html


Globaalit haasteet ja kestävä kehitys opetussuunnitelmissa

Korkeakoulujen toiminnan on perustuttava vastuullisuuteen, kestävään kehitykseen sekä erilaisuuden
ymmärtämiseen ja arvostamiseen korkeakouluyhteisössä. Korkeakoulujen kansainvälistymisstrategian (OPM 2009,
51) toimenpidesuosituksena on, että korkeakoulut lisäävät kansalliseen ja kansainväliseen verkostoitumiseen
pohjautuvaa koulutus- ja tutkimus - yhteistyötä YK:n kestävää kehitystä edistävän koulutuksen vuosikymmenen
2005–2014 tavoitteiden toteuttamiseksi. Laurean opetussuunnitelmia kehitetään korkeakoulujen
kansainvälistämisstrategian 2009 – 2015 mukaisesti. Laurean arvoista yhteisöllisyys ja sosiaalinen vastuullisuus
edustavat selkeimmin näitä näkökulmia. Lisäksi ammattikorkeakoulututkintojen yleisten kompetenssien eettinen
osaaminen tarkoittaa myös kykyä soveltaa kestävän kehityksen periaatteita omassa työssä. Toiminta
globalisoituvassa maailmassa edellyttää korkeakouluilta omien toimintaperiaatteidensa eettisyyden kriittistä
tarkastelua.
Tavoitteena on, että kaikkien suomenkielisten koulutusohjelmien opetussuunnitelmissa on vähintään 30 op
vieraskielisiä opintoja. Tavoitetta kohti edetään asteittain paikallisyksiköissä. Joissain koulutusohjelmissa
tavoitteeseen on jo päästy. Tavoitteena on myös tuottaa osaamista, joka mahdollistaa osallistumista globaalien
ongelmien ratkaisemiseen sekä oman toiminnan rakentamista eettisesti kestävälle pohjalle.
Lähde: http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2009/liitteet/opm21.pdf?lang=fi
                                                                      1. vuosi
OP      OPINNOT
V0157   Intensive Care Nursing                                                    5
01304   Monikulttuurisen asiakastyön lähtökohtia                                  3
01303   Perhe -ja lähisuhdeväkivallan tunnistaminen,                              2
        puheeksiottaminen ja auttaminen - seminaari
01302   Lastensuojelu                                                             5
01175   Excelin perusteet                                                         3
00635   Ruotsin kielen kirjallinen taito                                          0
00634   Ruotsin kielen suullinen taito                                            0
01102   Kauneudenhoitoalan liiketoiminnan erityiskysymyksiä                       5
V0156   Parisuhde pinnalla ja pohjalla                                            2
V0155   Kasvuryhmä psykodraaman keinoin                                           5
V0154   Itsepuolustus                                                             3
V0153   Hyvinvointiyrittäjyyden esihautomotoiminta                                5
V0152   Perhe- ja lähisuhdeväkivalta -teemapäivien suunnitteluryhmä               2
V0151   HyvinvointiTV -toiminta ja e-palvelut                                     5
V0150   Vanhustyön menetelmät                                                    10
V0149   Marginalisaation erityiskysymykset                                        5
00798   Työelämäenglantiin tutustuminen                                           5
00800   Työelämäruotsiin tutustuminen                                             5
01159   Varhaiskasvatuksen arviointi ja kehittäminen                              5
V0147   Perhe- ja vanhustyö Venäjällä                                             5
01294   Ohjaus- ja koulutustaitojen kehittäminen                                  5
V0148   Suomi toisena kielenä                                                     5
01293   Kollektiivinen asiantuntijuus                                             5
V0146   Lääkehoito sosiaalialalla                                                 3
01184   Psykoterapiasuuntaukset                                                   5
01188   Narratiiviset ja kirjallisuusterapeuttiset menetelmät                     5
        asiakastyössä
00580   Perhetyön ajankohtaiset kysymykset                                        5
00203   Ruotsin kielen osaamisen lähtötasotesti                                   0
00202   Englannin kielen osaamisen lähtötasotesti                                 0
00194   Englannin kielen valmentavat opinnot                                      3
00195   Ruotsin kielen valmentavat opinnot                                        3
00791   Svenska inom vårdbranschen                                                5
01097   Valmennus kansainväliseen vaihtoon                                        5
00845   Social and Health Care in Finland                                         5
00844   Social and Health Care in Cultural Perspective                            5
00843   Health-Promoting Environment                                              6
01095   Developing Care of Older Adults                                           5
01096   Health Assessment                                                         5
00305   Basic Finnish                                                             5
V1205   Perhetyön perusteet                                                       5
00669   English for managers and professionals                                    5
                                                                                  0
V0157 Intensive Care Nursing, 5 op

Opiskelija osaa:
• practise in a patient representative manner in intensive care nursing
• apply concepts of intensive care nursing fluently and critically
• maintain patient’s vital functions during intensive care
• define “a status” of intensive care patient and perform intensive care nursing by 1) recognizing the changes and
needs, 2) planning and performing IC and ICN interventions and 3) assessing the outcomes concerning IC patient’s:
 - tissue perfusion
 - heart rhytm and cardiac arrhythmias
 - ventilation and oxygenation
 - elimination
 - homeostasis and fluid balance
 - patient’s nutrition
 - skin condition
 - sleep pattern and ability to rest
 - movement
 - interaction and communication
 - pain and pain management
 - anxiety
 - exhaustion
 - fear
 - and family members’ emotional reactions to intensive care
• perform intensive care nursing interventions as a member in multiprofessional ICU team
• perform safe intensive care nursing
• support the integrity of intensive care patients and their families when encountering the patients and their families
• critically implement international and national evidence based interventions, principles, programs and theories in
intensive care nursing
• apply advanced and multidisciplinary evidence based knowledge in intensive care nursing
• perform structured documentation in intensive care nursing to facilitate the continuity of the care
• critically assess the central interventions, principles, programs and theories in intensive care nursing
• facilitate professional development of his/her own or members’ of intensive care nursing team
• communicate both verbally and literally to intensive care and nursing professionals, patients and their families, and
to the public audiences

Opintojakson sisältö:
• values, principles, ethical codes and philosophy of intensive care and intensive care nursing
• basic concepts of intensive care and intensive care nursing
• Advanced CPR in intensive care unit
• Evidence based knowledge of ICU patients’ central interventions, principles, programs and theories concerning:
 - tissue perfusion,
 - heart rhytm and cardiac arrhythmias
 - oxygenation by mechanical invasive and non-invasive ventilation
 - elimination
 - fluid balance
 - patient’s nutrition, (iv-therapy, transfusion and complement therapy
 - skin condition
 - sleep pattern and ability to rest
 - movement and prevention of pressure ulcers,
 - interaction and communication
 - pain and pain management
 - anxiety
 - exhaustion
 - fear
 - and family members’ emotional reactions to intensive care
• information on equipment, instruments, and technology used in monitoring, assessing and maintaining patients
vital functions and intensive care interventions
• safe intensive care nursing (risk management, ergonomy, infection control and aseptic practice, occupational
safety)
• structured documentation in intensive care nursing
• Team work in ICU
• principles of crisis psychology when encountering the patients and their families in intensive care

Opintojakson kuvaus:
The study unit is performed as e-learning supported theoretical, simulation and e–tivity studies where the students
practise acting in core intensive care situations in nursing and multidisciplinary teams. In simulation laboratories they
learn to recognise changes in vital functions and to protect vital functions in changing intensive care nursing care
situations and learn how to support the integrity of patients and their families when encountering the patients and
their families during intensive care. In e–learning environment the students practice intensive care nursing by
searching and using evidence from research, evidence-based theories, and experiences of opinion leaders / expert
panels. During the study unit they achieve skills for clinical decision making by: assessing patient’s history and
physical exam, availability of healthcare resources; seeking information concerning patient preferences and values;
and defining clinical expertise in ICN.


01304 Monikulttuurisen asiakastyön lähtökohtia, 3 op

Opiskelija osaa:
xxxxx

Opintojakson sisältö:
xxxxx


01303 Perhe -ja lähisuhdeväkivallan tunnistaminen, puheeksiottaminen ja auttaminen - seminaari, 2 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa
•   hahmottaaperhe- ja lähisuhdeväkivallan yleisyyden ja ilmenismuodot
•   tunnistaa mahdollisuuksia ennaltaehkäistä väkivaltaa
•   tunnistaa väkivallan aiheuttamia traumoja ja ensivaiheen auttamismenetelmiä



01302 Lastensuojelu, 5 op

Opiskelija osaa:
- lastensuojelutyöhön liittyvät peruskäsitteet

- varhaisen tukemisen ja ennaltaehkäisevän työotteen perusteet

- lastensuojelulainsäädännön perusteet


01175 Excelin perusteet, 3 op

Opiskelija osaa:
• käyttää yleisempiä laskentakaavoja
• muotoilla taulukoita
• tehdä kaavioita ja muotoilla niitä
• lajitella tekstiä ja lukuja sisältäviä taulukoita sekä suodattaa tietoja
• hakea tietoa laajoista taulukoista

Opintojakson sisältö:
Keskeiset taulukkolaskenta-, grafiikka- ja tiedonhallintatoiminnot

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija saa valmiuksia taulukkolaskentaohjelman eri toimintoihin.
Edeltävät opinnot:
Tietotekniikan perusteet


00635 Ruotsin kielen kirjallinen taito, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Tämä opintojakso on ruotsin kielen kirjallisen taidon arvioinnin merkitsemistä varten.


00634 Ruotsin kielen suullinen taito, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Tämä opintojakso on ruotsin kielen suullisen taidon arvioinnin merkitsemistä varten.


01102 Kauneudenhoitoalan liiketoiminnan erityiskysymyksiä, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija perehtyy kauneudenhoitoalan liiketoiminnan kannalta tärkeisiin aihealueisiin. Tavoitteena syventää
tietämystä brändien rooleista ja merkityksestä sekä brändimarkkinoinnin suunnittelusta. Lisäksi opiskelija oppii
suunnittelemaan ja toteuttamaan konsulttipalveluja.

Opintojakson sisältö:
Konsultointi
Brändimarkkinointi



V0156 Parisuhde pinnalla ja pohjalla, 2 op

Opiskelija osaa:
Opimme kurssilla omien taustojen merkitystä parisuhteelle, parisuhteen vaiheita, roolimalleja, tunteiden
tunnistamista, ristiriitojen käsittelyä, viestintää, yksinäisyyden ja kumppaniin kohdistuvien toiveiden käsittelyä,
seksuaalisuutta sekä pettymysten ja eron selvittelykeinoja.
Kurssi sopii kaikille, jotka haluavat kehittää parisuhdetaitojaan riippumatta siitä, onko kurssin aikana yksin vai
yhdessä.

Opintojakson sisältö:
Kurssi evästää osallistujaa suhteen luomisen, seurustelun ja yksinäisyyden syheröissä sekä selventää omaa kuvaa
suhteissa muihin ihmisiin.

Opintojakson kuvaus:
Työtapoina käytämme toiminnallisia menetelmiä, lyhyitä alustuksia ja keskustelua.


V0155 Kasvuryhmä psykodraaman keinoin, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa
•   tunnistaa ja säädellä omaan hyvinvointiin, toimintakykyyn ja itsetuntemukseen vaikuttavia tekijöitä
•   löytää keinoja ammatillisen kasvun ja identiteetin vahvistamiseksi
•   toimia ryhmässä ja tunnistaa ryhmässä toimimisen tapojaan ja ryhmäroolejaan
•   psykodraamamenetelmän ja työskentelyn perusteet



V0154 Itsepuolustus, 3 op
Opiskelija osaa:
Opiskelija saa ideaa, kuinka hän voi puolustaa itseään tai muita
mahdollisessa hätävarjelutilanteessa. Opiskelija saa tuntumaa,
kuinka hillitä aggressiivisesti käyttäytyvää henkilöä.

Opintojakson sisältö:
Säädösperusta
Itsepuolustuksen perustekniikkaa ja taktiikkaa:
 Asennot, liikkuminen, etäisyys – ja kaatumistekniikkaa,
 erilaisia torjuntoja, irrottautumis- ja vapautumistekniikoita sekä
 erilaisia hallintaotteita


V0153 Hyvinvointiyrittäjyyden esihautomotoiminta, 5 op


V0152 Perhe- ja lähisuhdeväkivalta -teemapäivien suunnitteluryhmä, 2 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa

suunnitella ja toteuttaa teemapäivien seminaarin

Opintojakson sisältö:
•   suunnitelukokoukset
•   pöytäkirjojen pitäminen
•   luennoitsijoiden hankkiminen, yhteistyö
•   näyttelyn järjestäminen
•   teemapäivien reflektio



V0151 HyvinvointiTV -toiminta ja e-palvelut, 5 op


V0150 Vanhustyön menetelmät, 10 op


V0149 Marginalisaation erityiskysymykset, 5 op


00798 Työelämäenglantiin tutustuminen, 5 op

Opintojakson kuvaus:
Työelämäenglantiin tutustuminen on tarkoitettu erityisesti niille opiskelijoille, jotka haluavat parantaa englannin
kielen alkeistaitoaan osallistumalla kielen opetukseen, keskusteluryhmiin tai luennoille. Kurssi sopii myös sellaisille
opiskelijoille, joilla on todettu vakavampia luki- tai oppimisvaikeuksia samoin kuin sellaisille opiskelijoille, joiden
kielen opiskelusta alkeistasolla on kulunut kauan aikaa.


00800 Työelämäruotsiin tutustuminen, 5 op

Opintojakson kuvaus:
Työelämäruotsiin tutustuminen on tarkoitettu erityisesti niille opiskelijoille, jotka haluavat parantaa ruotsin kielen
alkeistaitoaan osallistumalla kielen opetukseen, keskusteluryhmiin tai luennoille. Kurssi sopii myös sellaisille
opiskelijoille, joilla on todettu vakavampia luki- tai oppimisvaikeuksia samoin kuin sellaisille opiskelijoille, joiden
kielen opiskelusta alkeistasolla on kulunut kauan aikaa.


01159 Varhaiskasvatuksen arviointi ja kehittäminen, 5 op
Opiskelija osaa:
• jäsentää keskeisiä varhaiskasvatuksen arvioinnin ja kehittämisen lähtökohtia ja käsitteitä
• hankkia ja soveltaa tutkivalla otteella ajankohtaista tietoa ja muodostaa ammatillista näkemystä
varhaiskasvatuksen arvioinnista ja kehittämisestä lasten ja vanhempien osallistumisen näkökulmasta
• antaa ja vastaanottaa arviointia ja vertaispalautetta opiskelijakollegoiltaan omaa että toisen ammatillista osaamista
vahvistaen.

Opintojakson sisältö:
• Varhaiskasvatuksen arvioinnin ja kehittämisen keskeisiä lähtökohtia ja käsitteitä
• Arvioinnin eettisiä periaatteita
• Lasten ja vanhempien osallisuus varhaiskasvatuksen arvioinnissa ja kehittämisessä


V0147 Perhe- ja vanhustyö Venäjällä, 5 op

Opintojakson sisältö:
Opiskelija
- tutustuu Venäjän kulttuuriin ja sosiaali- ja terveydenhuoltoon
-osaa toimia ja soveltaa ammatillista osaamistaan Venäjällä osallistumalla työhön omassa tiimissä mentorin johdolla
-saa tukea persoonalliseen ja ammatilliseen kasvuunsa mentoreiden ohjauksen ja oman tiimin avulla
-osaa tunnistaa ja käsitellä kulttuurieroavaisuuksia ja niiden herättämiä tunteita ja ristiriitoja muiden kanssa
-ymmärtää paremmin erilaisia kulttuureja ja erilaisuutta sekä osaa toimia monikulttuuristen asiakkaiden kanssa.

Opintojakson kuvaus:
Toiminta Venäjällä tukee Kikkerin kylän ja Volosovan alueen perheiden arjesta selviytymistä yhdessä paikallisten
toimijoiden kanssa.

Toiminnan tavoitteina ovat
-perheiden ja vanhusten selviämisen tukeminen heidän omissa kodeissaan Kotipartion avulla
-Kikkerin palvelutalon toiminnan kehittäminen
-Kikkerin kylässä asuvien yksinhuoltajien perheiden arjesta selviytymisen tukeminen
-yhteistyön ja toiminnan kehittäminen Volosovan toimintakeskuksen ja lastenkodin kanssa
-yhteistyön mahdollisuuksien selvittäminen Volosovan sairaalan ja Sairaanhoito-opiston kanssa.


01294 Ohjaus- ja koulutustaitojen kehittäminen, 5 op

Opiskelija osaa:
- suunnitella, toteuttaa, analysoida ja arvioida valitsemaansa ohjaus- tai koulutustapahtumaa.
- hyödyntää oppimiskäsityksiä ja opetussuuntauksia ja teorioita
- ottaa huomioon asiakkaan tarpeet ohjausta ja koulutusta suunnitellessaan ja toteuttaessaan.
- kehittävän ja uudistavan asenteen ohjauksen ja koulutuksen suunnittelussa ja koulutusmateriaalin tuottamisessa.
- itsensä jatkuvan ja monipuolisen ammatillisen kehittämisen


Opintojakson sisältö:
- ohjaustilanne yksilö/ryhmä
- koulutustapahtuma
- oppimiskäsitykset
- opetussuuntaukset –teoriat



V0148 Suomi toisena kielenä, 5 op

Opiskelija osaa:
· kirjoittaa opinnoissa ja työssä tarvittavia tekstejä (mm. essee, raportti, opinnäytetyö, työsähköposti)
harjaantumalla kirjoitetun, norminmukaisen yleiskielen käyttäjänä
· tunnistaa kehittämistarpeet omassa kirjallisessa ilmaisussaan
· hakea ohjausta kehittyäkseen kirjoittajana
· havainnoida ammatti- ja tietotekstien kieltä, tekstilajeja ja tyyliä
· lukea, analysoida ja selostaa oman koulutusalan tekstejä


Opintojakson sisältö:
· puhutun ja kirjoitetun kielen erot
· keskeiset oikeakielisyysohjeet
· tilastojen pohjalta kirjoittaminen
· referointi suullisesti ja kirjallisesti
· kieltä koskevan palautteen antaminen ja vastaanottaminen
· kielenkäytön oppaiden ja muiden apuneuvojen hyödyntäminen tekstin laadinnassa ja kieliasun
viimeistelyssä


Opintojakson kuvaus:
Opintojakso on tarkoitettu opiskelijoille, joiden äidinkieli ei ole suomi. Hyväksytysti suoritettu opintojakso
korvaa ruotsin kielen opinnot (5op) opiskelijoilla, jotka eivät ole aikaisemmin lukeneet ruotsin kieltä.



01293 Kollektiivinen asiantuntijuus, 5 op

Opiskelija osaa:
- analysoida kollektiivisen työn, asiantuntijuuden ja tiedon käsitteitä
- asiantuntijaksi kehittymisen prosessin vaiheita
- kehittävän työntutkimuksen perusteet
- suunnitella kollektiivisia työyhteisön kehittämisprojekteja


Opintojakson sisältö:
- asiantuntijuus
- kollektiivinen asiantuntijuus
- asiantuntijatieto
- toiminnan teorian perusteet
- asiantuntijayhteisön kehittäminen



V0146 Lääkehoito sosiaalialalla, 3 op

Opiskelija osaa:

Opiskelija osaa lääkehuoltoa koskevista säädöksistä sosionomin vastuualueen
Opiskelija osaa toteuttaa asiakkaalle sosionomin työnkuvaan kuuluvaa lääkehoitoa

Opintojakson sisältö:

Lääkehuoltoa koskevat säädökset
Lääkkeenantomuodot ja lääkkeenantotavat sekä lääkkeiden yleiset vaikutukset elimistössä
Lääkelaskutoimitukset ja hoitomääräyksen mukainen lääkeannostus
Aseptiikka lääkehoidon toteuttamisessa


01184 Psykoterapiasuuntaukset, 5 op

Opiskelija osaa:
· tarkastella oman ajattelunsa ja toimintansa taustalla olevia arvoja, niiden lähtökohtia ja vaikutusta omaan
toimintaansa


· tunnistaa eri psykoterapeuttisten lähestymistapojen arvopohjat ja perusperiaatteet


· soveltaa psykoterapeuttista asennoitumista asiakastyöhön




01188 Narratiiviset ja kirjallisuusterapeuttiset menetelmät asiakastyössä, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa käyttää narratiivisia ja kirjallisuusterapeuttisia menetelmiä työskennellessään eri asiakasryhmien
kanssa sosiaali- ja terveysalalla.

Opintojakson sisältö:
Narratiivinen lähestymistapa

Narratiivisuus asiakastyössä

Kirjallisuusterapian suuntauksia

Kirjallisuusterapian käyttö asiakastyössä


00580 Perhetyön ajankohtaiset kysymykset, 5 op

Opiskelija osaa:
- kuvata perheen kehitysvaiheet ja hahmottaa niihin liittyviä erityispiirteitä
- tunnistaa terveen ja toimivan perheen keskeiset piirteet
- hyödyntää omassa työssään perhetyön menetelmiä
- hahmottaa perhetyön näkemyksen osana omaa ammatillista orientaatiotaan
- kuvata perhetyön keskeisiä ajankohtaisia haasteita

Opintojakson kuvaus:
- Opiskelija syventyy tarkastelemaan omaa käsitystään perhetyöstä osana omaa
ammatillista työorientaatiotaan. Hän tutustuu perhetyön työmenetelmiin ja
rohkaistuu hyödyntämään niitä omassa työssään. Osaaminen ilmenee opiskelijan
kyvyssä tarkastella perhettä kokonaisuutena ja hän tunnistaa perheen
kehityksessä erilaisia vaiheita. Osaaminen rakentuu opittujen käsitteiden ja
aiemman osaamisen sekä vertaisryhmässä opitun kokonaisuudessa


00203 Ruotsin kielen osaamisen lähtötasotesti, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Lähtötasotestin tekevät ne, joilla ruotsi sisältyy ammattikorkeakouluopintojen edellytyksenä oleviin aiempiin
opintoihin, eivät kuitenkaan ne, joitten koulusivistyskieli on ruotsi.

Opintojen alkaessa kaikki opiskelijat osallistuvat ruotsin ja englannin kielen lähtötasotesteihin, jos nämä kielet
sisältyvät ammattikorkeakouluopintojen edellytyksenä olevaan aiempaan tutkintotodistukseen tai opiskelijat ovat
saaneet kyseisten kielten opetusta aikaisemmin. Lähtötasotesti on kaikilla koulutusaloilla sama ja siihen voi
osallistua vain kerran. Alan vaihto Laurean sisällä ei edellytä uutta testiä. Testin avulla varmennetaan opiskelijan
valmiudet kieliopintojen aloittamiseksi. Ellei opiskelija selviydy lähtötasotestistä, hän osallistuu kielen valmentavalle
opintojaksolle opintojen alkuvaiheessa. Suoritettuaan valmentavat opinnot hyväksyttävästi opiskelija saa
opintopisteitä luettavaksi vapaasti valittaviin opintoihin.


00202 Englannin kielen osaamisen lähtötasotesti, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Opintojen alkaessa kaikki opiskelijat osallistuvat ruotsin ja englannin kielen lähtötasotesteihin, jos nämä kielet
sisältyvät ammattikorkeakouluopintojen edellytyksenä olevaan aiempaan tutkintotodistukseen tai opiskelijat ovat
saaneet kyseisten kielten opetusta aikaisemmin. Lähtötasotesti on kaikilla koulutusaloilla sama ja siihen voi
osallistua vain kerran. Alan vaihto Laurean sisällä ei edellytä uutta testiä. Testin avulla varmennetaan opiskelijan
valmiudet kieliopintojen aloittamiseksi. Ellei opiskelija selviydy lähtötasotestistä, hän osallistuu kielen valmentavalle
opintojaksolle opintojen alkuvaiheessa. Suoritettuaan valmentavat opinnot hyväksyttävästi opiskelija saa
opintopisteitä luettavaksi vapaasti valittaviin opintoihin.


00194 Englannin kielen valmentavat opinnot, 3 op

Opiskelija osaa:
• englannin perussanaston ja kieliopin
• hyödyntää erilaisia menetelmiä kielitaitonsa kehittämisessä

Opintojakson sisältö:
• englannin kielen keskeiset rakenteet
• englannin kielen perussanasto

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija harjoittaa viestintätaitojaan englannin kielessä kehittääkseen valmiuksiaan osallistua englannin kielen
varsinaisiin opintoihin.


00195 Ruotsin kielen valmentavat opinnot, 3 op

Opiskelija osaa:
• ruotsin perussanaston ja kieliopin
• hyödyntää erilaisia menetelmiä kielitaitonsa kehittämisessä

Opintojakson sisältö:
• ruotsin kielen keskeiset rakenteet
• ruotsin kielen perussanasto

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija harjoittaa viestintätaitojaan ruotsin kielessä kehittääkseen valmiuksiaan osallistua ruotsin kielen
varsinaisiin opintoihin.


00791 Svenska inom vårdbranschen, 5 op

Opiskelija osaa:
• käyttää ruotsin kieltä kirjallisesti ja suullisesti työympäristössään
• toimia asiantuntijayhteisössä ja käyttää tehokkaasti viestinnän keinoja
• viestiä oman asiantuntijuusalueensa teemoista ja käyttää erilaisia viestintäkanavia
• soveltaa vieraskielisistä lähteistä etsimäänsä tietoa

Opintojakson sisältö:
• asiakaslähtöinen suullinen ja kirjallinen viestintä
• hoitotyön keskeinen terminologia
• työnhaku, opiskelijan itsensä, koulutuksen ja työkokemuksen esittely
Opintojakson kuvaus:
Opintojaksossa opiskelija saavuttaa ruotsin kielessä vähintään eurooppalaisen viitekehyksen mukaisen taitotason
B1.2. Lisäksi hän saa valtionhallinnon kielitutkinnon mukaisen arvioinnin hyvä tai tyydyttävä suullisesta ja
kirjallisesta kielitaidosta.


01097 Valmennus kansainväliseen vaihtoon, 5 op

Opiskelija osaa:
Ennen vaihtoa:
Opiskelija osaa perusteet kohdemaansa historiasta ja kulttuurista ja ymmärtää niiden vaikutuksen jokapäiväiseen
elämään.
Opiskelija osaa hahmottaa oman ammattialansa käytännön toimintaa vieraassa kulttuurissa ja soveltaa ammatillista
osaamistaan.
Opiskelija osaa työskennellä erilaisten asiakasryhmien kanssa sekä erilaisissa työyhteisöissä.


Vaihdon aikana:
Opiskelija osaa tunnistaa ja käsitellä mahdollisia kulttuurieroavaisuuksia ja niiden herättämiä tunteita.
Opiskelija osaa toimia kohdemaan kulttuurissa ja oppii tunnistamaan ja arvostamaan erilaisuutta.


Vaihdon jälkeen:
Opiskelija ymmärtää paremmin erilaisia kulttuureja ja erilaisuutta, osaa toimia monikulttuuristen asiakkaiden kanssa.
Opiskelija tunnistaa erilaisten asiakasryhmien ja kulttuurien herättämiä tunteita ja ristiriitoja ja käsittelee omia
tunteitaan muiden kanssa.

Opintojakson sisältö:
- Kansainvälinen opiskelu ja käytännön järjestelyt
- Optiman työtilan hyödyntäminen kansainvälisessä vaihdossa

Opintojakson kuvaus:
Oppimistehtävät, jotka kuuluvat valmennukseen:

- Kirjallinen suunnitelma käytännön järjestelyistä ennen vaihtoa: Opiskelija kirjaa itse muistettavat asiat ennen
vaihtoon lähtöä ja aikatauluttaa ne omaa vaihtoon lähtöään ajatellen. Muistettavia asioita ovat mm. tarvittavat
lomakkeet (Kela, vaihtokoulu, apuraha jne.), asunnon hankkiminen (mistä ja milloin), rokotukset jne.
Täytä myös lomakkeet Go Abroad -työtilasta: Before exchange / Assignments
Suunnitelma katsotaan yhdessä oman koordinaattorin kanssa.

-Optimassa on kaksi virtuaalista kv-valmennuksen työtilaa:
 - YY7139 Valmennus kansainväliseen vaihtoon
 - Go Abroad – Laurean yhteinen virtuaalinen työtila kaikille vaihtoon lähteville opiskelijoille.
Hyödynnä seuraavia työtilan osioita:

B= Before the exchange, A= After the Exchange


00845 Social and Health Care in Finland, 5 op

Opiskelija osaa:
- understand the Finnish social and health care system in the context of national and international health policy
- identify and evaluate the social and health needs in individual
and community level in Finland compared to his/ her own country
- recognise differences and similarities in the social and health care
service systems, health care programs, laws and regulations compared to his/ her own country
- recognise differences and similarities in methods of health promotion and health education compared to his/ her
own country
- plan, implement and evaluate individual or family or community –focused guidance.
Opintojakson sisältö:
- global and national trends in health issues, social and health policy
- social and health problems in Finland and in other countries, prevention of diseases
- health care service systems, service and care chains, regulations, organisations
- evidence based health promotion, community-focused methods of health promotion
- guidance, consulting and networking in nursing, welfare technologies in
guidance.

Opintojakson kuvaus:
Self directed preparatory assignment, lecturers, study visits, group work, seminars, individual tutorial support.


00844 Social and Health Care in Cultural Perspective, 5 op

Opiskelija osaa:
- be aware of his/her cultural and professional knowledge and skills in the multicultural and multidisciplinary issues
- gain more cultural know-how and competence in working in international
environments and society
- evaluate their own value bases from the multicultural and multidisciplinary point of view
- recognise the significance of their professional actions in relation to global interactions and sustainable
development

Opintojakson sisältö:
- study abroad - learning and living in different culture
- students experiences of cultural differences, living and learning abroad
- social and health education in different countries
- ethical issues and special questions in different cultures, fields of social and health services
- health promotion and mental health issues in different countries
- using the know-how of seniors in different countries
- International week at Tikkurila Laurea in March 2009

Opintojakson kuvaus:
The competence in this study unit focuses strongly to cultural and globalisation issues in social and health care. This
unit includes also every year an International seminar and week which has a specific topic each year as “Joint
activities and learning in the field of Health Care and Social Services”. In this study unit will be presented some of
the latest results and progress in the research and development projects that are on going in cooperation with the
international partners of Tikkurila Laurea. Visiting international exchange students together with Laurea students
have a possibility to present current topics from their own perspective.


00843 Health-Promoting Environment, 6 op

Opiskelija osaa:
- understand and identify factors affecting health and the environment
- assume responsibility for developing the health and safety of the environment
- to support the health of an individual, family and community

Opintojakson sisältö:
Maternity care/ Reproductive health 3 cr ECTS
- global challenges to reproductive health
- family nursing / parenthood
- promoting the health of the woman and her family during the pregnancy and postpartum

Community nursing 3 cr ECTS

- environment and community as a concept
- national and international health care action plans promoting well-being and
health of the population (e.g. Health 2015 public health programme)
- environmental health effects and their prevention
- community profile and analysis
Opintojakson kuvaus:
The competence gained in the study unit relates to managing health promotion in various human communities and
environments. It is based on an environment-, community-focused and family-based operating models. The focus is
on influencing the environment’s physical, social and symbolic elements as well as promoting the well-being and
health of the population.


01095 Developing Care of Older Adults, 5 op


01096 Health Assessment, 5 op


00305 Basic Finnish, 5 op

Opiskelija osaa:
• learn the main principles of the Finnish language
• understand and use the most common expressions in Finnish in everyday situations

Opintojakson sisältö:
• everyday situations (e.g. requesting and giving information, travelling by public transport, using a post office)
• discussions about everyday subjects (oneself, family, living conditions, etc.)
• basic grammar, vocabulary and pronunciation

Opintojakson kuvaus:
The course provides an introduction to the Finnish language. Students will reach level A1 in accordance with the
Common European Framework.


V1205 Perhetyön perusteet, 5 op

Opiskelija osaa:
- kuvata perheen kehitysvaiheet ja hahmottaa niihin liittyviä erityispiirteitä
- tunnistaa terveen ja toimivan perheen keskeiset piirteet
- hyödyntää omassa työssään perhetyön menetelmiä
- hahmottaa perhetyön näkemyksen osana omaa ammatillista orientaatiotaan
- kuvata perhetyön keskeisiä ajankohtaisia haasteita

Opintojakson kuvaus:
- Opiskelija syventyy tarkastelemaan omaa käsitystään perhetyöstä osana omaa
ammatillista työorientaatiotaan. Hän tutustuu perhetyön työmenetelmiin ja
rohkaistuu hyödyntämään niitä omassa työssään. Osaaminen ilmenee opiskelijan
kyvyssä tarkastella perhettä kokonaisuutena ja hän tunnistaa perheen
kehityksessä erilaisia vaiheita. Osaaminen rakentuu opittujen käsitteiden ja


00669 English for managers and professionals, 5 op

Opiskelija osaa:
• communicate in international professional environment

Opintojakson sisältö:
• Written and oral English for business administration and security management

Opintojakson kuvaus:
The course emphasizes language skill in English important for managers and professionals. It develops students’
communication skills for varying managerial situations.