Takaisin: Yhteiset ja vapaasti valittavat opinnot (LYE), Laurea Kerava

Opetussuunnitelma 2012 – LYE12SY (suomeksi)

Opetussuunnitelma (PDF)

Näytä tekstiversio
LAUREA AMMATTIKORKEAKOULU

Yhteiset ja vapaasti valittavat opinnot, Laurea Kerava, LYE12SY

LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULUN OPETUSSUUNNITELMAT, YLEINEN KUVAUS

Oppimiskäsitys Laureassa

Ammattikorkeakoulun lakisääteisinä tehtävinä ovat tutkimus- ja kehittämistehtävä, aluekehitystehtävä ja
pedagoginen tehtävä. Näiden tehtävien tuloksellinen integroiminen on Laureassa nähty keskeisenä
ammattikorkeakoulun saamiin haasteisiin vastaamiseksi. Tavoitteena on, että meiltä valmistuu
ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneita osaajia, jotka ovat oman työnsä ja työelämän tutkivia kehittäjiä. Lisäksi
tavoitteena ovat tutkimukseen perustuva työelämäosaamisen kehittäminen ja uudistaminen sekä monialaista
osaamista hyödyntävät innovaatiot, joiden vaikutukset näkyvät toimintaympäristöissämme.

Laurean oppimiskäsitys todentuu korkeakoulujen arviointineuvoston palkitsemassa Kehittämispohjaisen oppimisen
(Learning by Developing) –toimintamallissa. Oppimisen tavoitteena on osaaminen, joka ilmenee uusina
toimintatapoina ja –menetelminä, jotka myös mahdollistavat tutkintoa vastaavan työelämän uudistamisen.
Kehittämispohjainen oppiminen etenee työelämäläheisissä hankeympäristöissä, joissa opiskelijat, opettajat,
työelämän asiantuntijat sekä asiakkaat yhdessä työskentelevät uusien innovatiivisten ratkaisujen löytämiseksi ja
kehittämiseksi.

Opiskelija nähdään yhteistyökumppanina, joka osaamisen kehittymisen myötä kykenee yhä vastuullisemmin ja
omaa luovuutta hyödyntäen toimimaan tutkimus- ja kehittämishankkeissa. Osaamisen välineitä opiskelija kartuttaa
erilaisissa työpajoista ja laboratorioista rakentuvissa oppimisympäristöissä. Ammatillinen osaaminen uusina
toimintatapoina rakentuu tutkitun tiedon, sen syvällisen ymmärtämisen, taitamisen ja tilanteiden hallintakyvyn
integroituneena kokonaisuutena. Yhdessä toimien tietoon perustuvaa taitamista rakentaen saavutetaan osaaminen,
joka mahdollistaa erilaisten tilanteiden hallinnan jatkuvasti muuttuvassa työelämässä.

Ammattikorkeakoulussa oppiminen etenee taitamisen orientaation kautta. Tieteellinen tieto on merkityksellistä
välineellisesti. Oppiminen ohjaa käsittelemään tietoa ja valitsemaan eettisesti merkityksellisen tiedon, jota voi
hyödyntää ja soveltaa tulevan tutkinnon osaamista vastaavassa kehittämishankkeessa. Ammattikorkeakoulussa on
tärkeää kehittyminen taitavaksi osaajaksi, joka kykenee uudistamaan työelämää. Työelämäläheiset
kehittämishankkeet oppimisympäristöinä mahdollistavat opiskelijalle osaamisen aitouden, kumppanuusverkoston
rakentumisen, omien merkityksellisten kokemusten hyödyntämisen sekä luovuuden ja tutkivan työotteen
kehittymisen. Työelämälähtöisessä kehittämishankkeessa yksilö ja hankeyhteisö kehittävät osaamista yhdessä
oppien. Lisäksi kehittämishanke tuottaa uutta tietoa työelämän kehittämiseksi ja uudistamiseksi.

Oppimisympäristöt

Oppimisympäristön tavoitteena on mahdollistaa oppimistulosten syntyminen ja tukea uuden osaamisen luomista ja
kehittämistä. Laurean oppimisympäristöissä hyödynnetään sisäisiä ja ulkoisia verkostoja sekä ollaan jatkuvassa
vuorovaikutuksessa työelämän kanssa. Alueellinen vaikuttaminen lisääntyy yhteisöjen ja niiden muodostamien
verkostojen toiminnan kautta. Hankkeiden myötä opitaan verkostotoiminnan perusteita, sosiaalisuutta ja
kommunikointia alan asiantuntijoiden kanssa. Kehittäjäksi kasvetaan tekemällä kehittämistyötä ja olemalla
vuorovaikutuksessa osaamisverkostoissa.
Käytännön sovelluksia oppimisympäristöistä ovat yhteisön innovaatioympäristöinä toimivat, verkostoissa
toteutettavat hankkeet ja projektit sekä erilaiset oppimis- ja kehittämistoiminnalle suunnitellut toimintatilat,
osaamiskeskittymät ja kehittämislaboratoriot.


Opiskelijan vastuu ja rooli oppimisessa

Työelämälähtöisessä tutkimus- ja kehittämishankkeessa kumppanuus tarkoittaa opettajien, työelämäosaajien ja
opiskelijoiden yhteistyötä. Yhteistyössä on lähtökohtana vastuullinen sitoutuminen kehittämishankkeeseen. Opiskelu
Laureassa edellyttää opiskelijalta erityisesti kriittistä ajattelua, ongelmanratkaisukykyä, itseohjautuvuutta,
aloitteellisuutta ja yhteistyökykyä. Itsenäisen työotteen merkitys korostuu opinnoissa.
Kehittämishankkeissa kaikki osalliset nähdään oppijoina, koska hankkeessa tavoitellaan muutosta, jotakin uutta.
Kumppanuus tarkoittaa myös keskinäistä kunnioitusta ja erilaisen osaamisen arvostamista. Kehittämishankkeen
eteneminen edellyttää osaamisen jakamista ja rakentamista erilaisista asiantuntijuuksista. Opiskelija on mukana
yhteistyökumppanina, joka kartuttaa omaa osaamistaan työvälineitä hankkien ja erilaisiin tutkimus- ja
kehittämishankkeisiin osallistuen.


Opettajan rooli Laureassa

Opettajan rooli kehittämishankkeessa voidaan kuvata osaamisensa asiantuntijana, osallistujana ja pedagogisena
ohjaajana. Opettaja ei voi siirtää osaamista opiskelijalle, vaan hän ohjaa opiskelijan oppimista.
Roolistaan hieman riippuen Laurean opettajat ovat sekä tutkijoita- ja kehittäjiä, aluekehitysvaikuttajia että
pedagogeja. Tutkijoina toimivien opettajien tutkimusraportit osoittavat kehittämishankkeiden vaikuttavuuden
työelämäosaamisen uudistajana ja kehittäjänä. Kehittäjänä opettaja vastaa kehittämishankkeen eteenpäin viennistä.


Opetussuunnitelman rakenne

Laurealaiset opetussuunnitelmat rakentuvat teemoista ja opintojaksoista. Teemalla tarkoitetaan laajempaa
osaamisaluetta, jonka hallitsemiseksi opiskelijan tulee tyypillisesti suorittaa useampi aihealuetta käsittelevä
opintojakso. Teemojen ja opintojaksojen sisällöt kuvaavat alan keskeisen ammatillisen ydinosaamisen. Vuositeemat
kokoavat opintoja ammatillisen kasvun etenemisen näkökulmasta.

Opetussuunnitelma sisältää valtakunnallisesti yhteisesti määritellyt yhteiset kompetenssit (ks. taulukko 1) osana
teemojen tai opintojaksojen tavoitteita. Yleisten kompetenssien hallitseminen varmistaa
ammattikorkeakoulutasoisen, ammatillisen sivistyksen rakentumisen ja teemojen osaamisen saavuttaminen
puolestaan työelämäosaamisen rakentumisen.

Taulukko 1. Yleiset kompetenssit
                                                        •   osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja
                                                            oppimistapojaan
OPPIMISEN TAIDOT                                        •   osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
                                                        •   kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta
                                                            ja opitun jakamisesta
EETTINEN OSAAMINEN                                      •   kykenee ottamaan vastuun omasta
                                                            toiminnastaan ja sen seurauksista
                                                        •   osaa toimia alansa ammattieettisten
                                                            periaatteiden mukaisesti
                                                        •   osaa ottaa erilaiset toimijat huomioon
                                                            työskentelyssään
                                                        •   osaa soveltaa tasa-arvoisuuden periaatteita
                                                        •   osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita
                                                        •   kykenee vaikuttamaan yhteiskun-nallisesti
                                                            osaamistaan hyödyntäen ja eettisiin arvoihin
                                                            perustuen
                                                        •   osaa toimia työyhteisön jäsenenä ja edistää
                                                            yhteisön hyvinvointia
TYÖYHTEISÖOSAAMINEN                                     •   osaa toimia työelämän viestintä- ja
                                                            vuorovaikutustilanteissa
                                                        •   osaa hyödyntää tieto-ja viestintätekniikkaa oman
                                                            alansa tehtävissä
                                                        •   kykenee luomaan henkilökohtaisia
                                                            työelämäyhteyksiä ja toimimaan verkostoissa
                                                        •   osaa tehdä päätöksiä ennakoimattomissa
                                                            tilanteissa
                                                        •   kykenee työnjohtamiseen ja itsenäiseen
                                                            työskentelyyn asiantuntijatehtävissä
                                                        •   omaa valmiuksia yrittäjyyteen
INNOVAATIO-OSAAMINEN                                    •   kykenee luovaan ongelmanratkaisuun ja
                                                            työtapojen kehittämiseen
                                                        •    osaa työskennellä projekteissa
                                                        •    osaa toteuttaa tutkimus-ja kehittämishankkeita
                                                             soveltaen alan olemassa olevaa tietoa ja
                                                             menetelmiä
                                                        •    osaa etsiä asiakaslähtöisiä, kestäviä ja
                                                             taloudellisesti kannattavia ratkaisuja
KANSAINVÄLISTYMIS-OSAAMINEN                             •    omaa alansa työtehtävissä ja niissä
                                                             kehittymisessä tarvittavan kielitaidon
                                                        •    kykenee monikulttuuriseen yhteistyöhön
                                                        •    osaa ottaa työssään huomioon alansa
                                                             kansainvälisyys-kehityksen vaikutuksia ja
                                                             mahdollisuuksia


Opintojakson suorittaminen kerryttää opiskelijan opintopisteitä. Työmäärällisesti yksi opintopiste vastaa noin 26,7
tuntia opiskelijan työtä.

Osaamisen arviointi

Osaamisen arviointi perustuu opetussuunnitelmassa esitettyihin tavoitekuvauksiin. Tavoitteet kertovat, mitä
osaamista opiskelijoilta edellytetään tutkinnon saavuttamiseksi. Osaamisen arviointi kertoo, kuinka hyvin asetut
tavoitteet on saavutettu. Osaaminen tunnistetaan tieto-, taito- ja arvo-osaamisena, ja kokemuksellisena
osaamisena. Kehittämishankkeessa arvioidaan yksilön ja hankeyhteisön oppimista, kehittämishankkeen prosessien
etenemistä ja merkitystä sekä saavutettuja tuloksia.
Opintojaksot arvioidaan numeraalisesti asteikolla 0 – 5 tai hyväksytty/hylätty (H/0) -periaatteella. Arvioinnissa
hyödynnetään alkuvaiheen ja valmistumisvaiheen opiskelijan osaamisen arviointiin kehitettyjä kriteereitä (ks.
taulukko 2). Opintojakson arviointikriteerit on kerrottu opintojakson toteutussuunnitelmassa.


Taulukko 2. Osaamisen arviointikriteerit alkuvaiheen ja valmistumisvaiheen opiskelijalle.
                                      ALKUVAIHEEN OPISKELIJA                 VALMISTUMISVAIHEEN
                                                                             OPISKELIJA
                                      •    Käyttää asiantuntevasti           •   Käyttää asiantuntevasti ja
                                           ammattikäsitteitä.                    laajaalaisesti
 KIITETTÄVÄ                           •    Noudattaa                             ammattikäsitteitä sekä
                                           työturvallisuusohjeita                hallitsee kokonaisuuksia.
 arvosana 5                                vastuullisesti ja itsenäisesti.   •   Kehittää
                                      •    Perustella toimintaa tutkitun         toimintaympäristönsä
 Opiskelija osaa:                          tiedon avulla.                        työturvallisuutta.
                                      •    Toimia itsenäisesti ja            •   Kehittää toimintatapoja
                                           aloitteellisesti tavoitteiden         vertailemalla, yhdistelemällä,
                                           suunnassa. Toiminta on                ja valitsemalla tutkittua tietoa.
                                           usein joustavaa,                  •   Toimia aloitteellisesti ja
                                           järjestelmällistä,                    innovatiivisesti tavoitteiden
                                           kehittämispainotteista, luovaa        mukaan. Toiminta
                                           ja aktiivista.                        pääsääntöisesti uutta luovaa,
                                      •    Valita toimintaan soveltuvia          työelämää kehittävää ja
                                           tekniikoita ja malleja ja             selkeän ammatillista.
                                           perustella valintansa.            •   Valita, yhdistellä, ja kehittää
                                      •    Toimia asiakaslähtöisesti ja          toimintaan soveltuvia
                                           tilanteenmukaisesti.                  tekniikoita ja malleja.
                                      •    Edistää ryhmän toimintaa.         •   Toimia aloitteellisesti ja
                                      •    Kriittisesti soveltaa                 vastuullisesti
                                           ammattieettisiä periaatteita          asiakassuhteissa sekä
                                           toiminnassaan.                        ymmärtää asiakkuuden
                                                                                 merkityksen kokonaisuuden
                                                                                 kannalta.
                                                           •   Kehittää ja uudistaa
                                                               monialaisen/-ammatillisen
                                                               ryhmän toimintaa.
                                                           •   Soveltaa kriittisesti
                                                               ammattieettisiä periaatteita
                                                               monimutkaisissa ja
                                                               ennakoimattomissa
                                                               tilanteissa.



                   ALKUVAIHEEN OPISKELIJA                  VALMISTUMISVAIHEEN
                                                           OPISKELIJA



 HYVÄ              • Käyttää systemaattisesti              • Käyttää asiantuntevasti
                   ammattikäsitteitä.                      ammattikäsitteitä.
arvosana 3          • Soveltuu työturvallisuusohjeita       • Huolehtia omasta ja
                   toiminnassaan.                          työyhteisönsä työturvallisuudesta
Opiskelija osaa:    • Perustella, vertailla ja             sekä havaitsee kehittämiskohteita.
                   analysoida toimintaansa yleisillä        • Valita toimintatapoja tutkitun
                   ohjeilla.                               tiedon ja ohjeistuksen perusteella.
                    • Selviytyä itsenäisesti erilaisissa    • Toimia systemaattisesti ja
                   tehtävissä kulloisessakin               kriittisesti tavoitteiden suunnassa
                   toimintaympäristössä.                   monimutkaisissa tilanteissa.
                    • Soveltuu monipuolisesti opittuja     Toiminta usein joustavaa,
                   tekniikoita ja malleja.                 järjestelmällistä, luovaa ja
                    • Toimia ammatillisesti                aktiivista.
                   asiakastilanteissa.                      • Valita toimintaan soveltuvia
                    • Toimia ryhmässä                      tekniikoita ja malleja ja perustella
                   tavoitesuhteisesti.                     valintaansa.
                    • Perustella toimintaansa               • Priorisoida ja ylläpitää
                   ammattieettisten periaatteiden          asiakkuuksia/asiakassuhteita.
                   mukaisesti.                              • Edistää ryhmän toimintaa.
                                                            • Soveltaa kriittisesti
                                                           ammattieettisiä periaatteita
                                                           toiminnassaan.



                   ALKUVAIHEEN OPISKELIJA                  VALMISTUMISVAIHEEN
                                                           OPISKELIJA


TYYDYTTÄVÄ         • Käyttää keskeisiä/yksittäisiä ja      • Käyttää systemaattisesti
                   asianmukaisia ammattikäsitteitä         ammattikäsitteitä.
arvosana 1         sekä osoittaa perehtyneensä              • Noudattaa työturvallisuusohjeita
                   tietoperustaan.                         vastuullisesti ja itsenäisesti.
Opiskelija osaa:                                            • Perustella ja analysoida
                   • Toimia turvallisesti, joskin toiminta toimintaansa yleisillä ohjeilla sekä
                   on usein kaavamaista/ kokeilevaa/ tutkitun tiedon avulla.
                   hapuilevaa/ omalähtöistä                 • Toimia ammatillisesti ja
                    • Noudattaa sääntöjä ja ohjeita        vastuullisesti ennakoimattomissa
                   sekä perustella toimintaansa            asiakas- ja ongelmatilanteissa.
                   annetuilla ohjeilla.                     • Toimia itsenäisesti erilaisissa
                    • Toimia ohjattuna asianmukaisesti. tehtävissä kulloisessakin
                    • Käyttää opittuja tekniikoita ja      toimintaympäristössä.
                   malleja.                                 • Soveltaa monipuolisesti opittuja
                                                                         tekniikoita ja malleja.
                                     • Ottaa toiminnassaan asiakkaat
                                     huomioon.                           • Toimia asiakaslähtöisesti ja
                                      • Toimia ryhmän jäsenenä.          tilanteenmukaisesti sekä ymmärtää
                                      • Toimia ammattieettisten          asiakastarpeita.
                                     periaatteiden mukaisesti.            • Toimia ryhmässä
                                                                         tavoitesuhteisesti.
                                                                          • Toimia ja perustella toimintaansa
                                                                         ammattieettisten periaatteiden
                                                                         mukaisesti.


YHTEISET
KOMPETENSSIT(Arene)
                                     • Arvioidaan integroidusti kunkin   • Arvioidaan integroidusti kunkin
                                     opintojakson arvioinnin yhteydessä. opintojakson arvioinnin yhteydessä.


NQF, Taso 6, AMK- tutkinto,          • Viitekehyksessä kuvataan           • Hallitsee laaja-alaiset ja
kansallinen tutkintojen viitekehys   valmistuvan opiskelijan osaaminen   edistyneet oman alansa tiedot,
                                     mikä otetaan huomioon               joihin liittyy teorioiden, keskeisten
                                     arvioitaessa alkuvaiheen            käsitteiden, menetelmien ja
                                     opiskelijoita.                      periaatteiden kriittinen
                                                                         ymmärtäminen ja arvioiminen.
                                                                         Ymmärtää ammatillisten
                                                                         tehtäväalueiden ja/tai tieteenalojen
                                                                         kattavuuden ja rajat. Hallitsee
                                                                         edistyneet taidot, jotka osoittavat
                                                                         asioiden hal-lintaa, kykyä soveltaa
                                                                         ja kykyä luoviin ratkaisuihin, joita
                                                                         vaaditaan erikoistu-
                                                                          neella ammatti-, tieteen- tai
                                                                         taiteenalalla monimutkaisten tai
                                                                         ennakoimattomien ongelmien
                                                                         ratkaisemiseksi.

                                                                          • Kykenee johtamaan
                                                                         monimutkaisia ammatillisia toimia
                                                                         tai hankkeita tai kykenee
                                                                         työskentelemään itsenäisesti alan
                                                                         asiantuntijatehtävissä. Kykenee
                                                                         päätöksentekoon
                                                                         ennakoimattomissa
                                                                         toimintaympäristöissä.
                                                                         Perusedellytykset toimia alan
                                                                         itsenäisenä yrittäjänä. Kykenee
                                                                         vastaamaan oman osaamisensa
                                                                         arvioinnin ja kehittämisen lisäksi
                                                                         yksittäisten henkilöiden ja ryhmien
                                                                         kehityksestä.

                                                                          • Valmius jatkuvaan oppimiseen.
                                                                         Osaa viestiä riittävästi suullisesti ja
                                                                         kirjallisesti sekä alan että alan
                                                                         ulkopuoliselle yleisölle. Kykenee
                                                                         itsenäiseen kansainväliseen
                                                                         viestintään ja vuorovaikutukseen
                                                                         toisella kotimaisella ja vähintään
                                                                           yhdellä vieraalla kielellä.


Koulutusohjelman laadun arviointi ja kehittäminen

Laurean toiminnan laatua seurataan ja kehitetään laatujärjestelmän avulla (kuvio 1.) Laatujärjestelmän tavoitteena
on mm. varmistaa kattavasti Laurean koulutuksen ja muun toiminnan laatua ja tuottaa systemaattisesti laatuun
liittyvää tietoa toiminnan kehittämiseksi sekä edistää riittämättömän laadun tunnistamista.




Kuvio 1. Laurean laatujärjestelmä

Laurean perustoiminnan tueksi on kuvattu prosessit. Ydinprosessi on kehittämispohjaisen oppimisen prosessi, jonka
toteuttamista tukevat koulutusprosessi, strategia- ja johtamisprosessi sekä henkilöstöjohtamisprosessi.
Toiminnan seurannan ja arvioinnin välineenä toimii strategian toteuttamissuunnitelma, jossa on määritetty toiminnan
kannalta kriittiset menestystekijät ja niiden mittarit. Koulutusohjelman laadunvarmistuksen osalta keskeisiä mittareita
ovat esim. opintojen eteneminen, oppiminen tutkimus- ja kehitystyössä, koulutuksesta eroaminen, koulutuksen
läpäisy ja valmistuvien opiskelijoiden osaamisen kehittyminen. Mittareiden mukaisia tuloksia tarkastellaan vuosittain
ja niiden pohjalta määritellään toiminnan kehittämiseksi tarkoituksenmukaiset kehittämistoimenpiteet.
Kriittisten menestystekijöiden mittereihin liittyvän tulostiedon lisäksi Laureassa kerätään muuta palaute- ja
arviointitietoa koulutusohjelman laadun kehittämiseksi. Koulutusohjelmakohtaisen opetussuunnitelman arviointi
tehdään vuosittain. Arviointiin osallistuvat henkilöstön lisäksi opiskelija- ja työelämäedustajat.
Opiskelijoiden keskeisin toiminnan arvioinnin ja kehittämisen väylä on opiskelijapalautejärjestelmä.
Opiskelijapalautejärjestelmään sisältyvät koulutuksen laatua, opiskelijan ammatillista kasvua ja
opiskelijahyvinvointia mittaavat palautekyselyt sekä välittömät palautteet. Palautetiedon kerääminen, sen
systemaattinen käsittely opiskelijoiden ja henkilöstön kesken sekä tiedon monipuolinen hyödyntäminen
mahdollistavat koulutuksen jatkuvan laadun kehittämisen.
Opiskelijat ovat aktiivisesti mukana erilaisissa kehittämisryhmissä niin Laurea- kuin paikallisyksikkötasolla.
Opiskelijakunta LAUREAMKOn edustajat ja johdon neuvottelutapaamisia järjestetään säännöllisesti. Tapaamisten
tavoitteena on opiskelijoiden näkemysten huomioiminen toiminnan kehittämisessä. Neuvottelutapaamisia käydään
LAUREA- ja paikallisyksikkötasoisesti. Opiskelijajäsenet osallistuvat myös Laurean sisäisiin auditointeihin, joita
toteutetaan kerran lukuvuodessa. Sisäisten auditointien kautta opiskelijat vaikuttavat koulutuksen ja muun toiminnan
laadun kehittämiseen.

Laurean opetussuunnitelma osana eurooppalaista korkeakoulualuetta

Opetussuunnitelmien uudistamisen suomalaisissa korkeakouluissa on tehnyt ajankohtaiseksi eurooppalaisen
korkeakoulutusalueen muodostuminen, nk. Bolognan prosessi. EU:n koulutukseen liittyvät strategiset tavoitteet
ohjaavat myös suomalaista koulutusta. Bolognan prosessissa on mukana 46 maata, muitakin kuin EU-maita. Sen
tavoitteena on luoda Euroopasta yhtenäinen, yhteensopiva ja houkutteleva korkeakoulutusalue vuoteen 2010
mennessä.
Kansainvälisesti ymmärrettävien ja yhdenmukaisten tutkintorakenteiden edistämiseksi on luotu kahden syklin malliin
perustuva tutkintorakenne, joka muodostuu ensimmäisen syklin Bachelor-tason tutkinnosta ja toisen syklin Master-
tason tutkinnosta. Suomessa on muutettu tutkintorakenne vastaamaan eurooppalaista tavoitetta.
Ammattikorkeakouluissa kahden syklin tutkinnot toteutuvat siten, että ensimmäisen syklin tutkinnon,
ammattikorkeakoulututkinnon, jälkeen on mahdollisuus suorittaa ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Ylempään
ammattikorkeakoulututkintoon johtavaan koulutukseen pääsyn edellytyksenä on ensimmäisen syklin tutkinnon
lisäksi kolmen vuoden työkokemus. Tavoitteena pitkällä aikavälillä on, että n. 20 % perustutkinnon suorittaneista
suorittaisi ylemmän amk-tutkinnon.
Suomessa ammattikorkeakouluissa on opintojen mitoituksessa otettu käyttöön ECTS (European Credit Transfer and
Accumulation System)-järjestelmän mukaiset opintopisteet vuonna 2005. ECTS – järjestelmässä yksi lukuvuosi
tuottaa 60 pistettä. Eurooppalainen opintosuoritusten ja arvosanojen siirto- ja kertymisjärjestelmä on
opiskelijakeskeinen järjestelmä. Siinä on lähtökohtana opiskelijan työmäärä, joka tarvitaan koulutusohjelman
tavoitteiden saavuttamiseen.


Opetussuunnitelmissa kuvataan oppimistulokset ja osaaminen. Kansainvälisen liikkuvuuden edistämisen
näkökulmasta opetussuunnitelmien tulee olla kansainvälisesti ymmärrettäviä. Koulutuksen rakenteiden ja
osaamistavoitteiden määrittelyn yhtenäistämisen tavoitteena on parantaa liikkuvuuden edellytyksiä opintojen aikana
korkeakoulujen sisällä ja välillä, mutta myös opintojen jälkeen työelämässä. Eri maissa suoritettujen tutkintojen
tunnustamisen ja vertailtavuuden kannalta on tärkeää, että koulutuksen tavoitteet sidotaan konkreettisiin
työelämäperustaisiin osaamisvaatimuksiin ja –kuvauksiin.
Laurean osaamispohjaisessa opetussuunnitelmassa on huomioitu eurooppalaisen viitekehyksen vaatimukset.
Opintojen mitoituksena ovat opintopisteet ja opintojaksot ovat laajoja kokonaisuuksia. Osaaminen on kuvattu
opiskelijan oppimistuloksina. Tällä hetkellä voimavarat kohdennetaan siihen, että opetussuunnitelman toteutuksia
kehitetään entistä korkealaatuisemmiksi tuotettaessa uutta osaamista ja uusia innovaatioita Laurean
toimintaympäristöön.
Lähteet:
Bolognan prosessi
http://www.minedu.fi/OPM/Koulutus/artikkelit/bologna/index.html


Globaalit haasteet ja kestävä kehitys opetussuunnitelmissa

Korkeakoulujen toiminnan on perustuttava vastuullisuuteen, kestävään kehitykseen sekä erilaisuuden
ymmärtämiseen ja arvostamiseen korkeakouluyhteisössä. Korkeakoulujen kansainvälistymisstrategian (OPM 2009,
51) toimenpidesuosituksena on, että korkeakoulut lisäävät kansalliseen ja kansainväliseen verkostoitumiseen
pohjautuvaa koulutus- ja tutkimus - yhteistyötä YK:n kestävää kehitystä edistävän koulutuksen vuosikymmenen
2005–2014 tavoitteiden toteuttamiseksi. Laurean opetussuunnitelmia kehitetään korkeakoulujen
kansainvälistämisstrategian 2009 – 2015 mukaisesti. Laurean arvoista yhteisöllisyys ja sosiaalinen vastuullisuus
edustavat selkeimmin näitä näkökulmia. Lisäksi ammattikorkeakoulututkintojen yleisten kompetenssien eettinen
osaaminen tarkoittaa myös kykyä soveltaa kestävän kehityksen periaatteita omassa työssä. Toiminta
globalisoituvassa maailmassa edellyttää korkeakouluilta omien toimintaperiaatteidensa eettisyyden kriittistä
tarkastelua.
Tavoitteena on, että kaikkien suomenkielisten koulutusohjelmien opetussuunnitelmissa on vähintään 30 op
vieraskielisiä opintoja. Tavoitetta kohti edetään asteittain paikallisyksiköissä. Joissain koulutusohjelmissa
tavoitteeseen on jo päästy. Tavoitteena on myös tuottaa osaamista, joka mahdollistaa osallistumista globaalien
ongelmien ratkaisemiseen sekä oman toiminnan rakentamista eettisesti kestävälle pohjalle.
Lähde: http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2009/liitteet/opm21.pdf?lang=fi



                                                                                                 1. vuosi
OP                         OPINNOT
00534                      Venäjän kielen perusteet 1                                                        5
00535                      Venäjän kielen perusteet 2                                                        5
00524                      Espanjan kielen perusteet 1                                                       5
00879                      Basic Spanish 2                                                                   5
00533                      Saksan kielen perusteet 2                                                         5
00459                      ICT-ratkaisut ja liiketoiminnan kehittäminen                                      5
E9926                      Communication Skills in Logistics                                                 5
E0139                      Logistiikan projekti                                                              5
01415                      Logistics Project                                                                 5
E9925                      Varastojen hallinta                                                               5
00018                      Palveluinnovaatioiden kehittäminen                                               10
E0148                      Tieto- ja viestintäteknologia liiketoiminnassa                                   10
E0109                      Kirjanpidon käytänteet                                                            5
E0144                      Strateginen henkilöstöjohtaminen                                                  5
E0142                      Henkilöstön motivointi ja palkitseminen                                           5
E0146                      Tiimit ja tiimijohtaminen                                                         5
E9910                      Social media marketing                                                            5
00387                      Go abroad                                                                         3
00515                      Kieli- ja kulttuuritandem                                                         3
01244                      Ethnography and Field Studies                                                     5
01434                      Intensive course on Android                                                       2
                                                                                                             0
00534 Venäjän kielen perusteet 1, 5 op

Opiskelija osaa:
• kielen perusrakenteita sekä perussanastoa
• viestiä kohdekielellä yksinkertaisissa tilanteissa
• kirjoittaa yksinkertaisia ja ohjattuja viestejä
• tunnistaa kielialueen kulttuurille tyypillisiä piirteitä

Opintojakson sisältö:
• yksinkertaiset viestintätilanteet
• keskeiset rakenteet
• kielialueen kulttuurituntemus

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija saavuttaa eurooppalaisen viitekehyksen taitotason A1.

Edeltävät opinnot:
Ei ole.


00535 Venäjän kielen perusteet 2, 5 op

Opiskelija osaa:
• kielen perusrakenteet sekä perussanastoa
• viestiä kohdekielellä melko yksinkertaisissa tilanteissa
• kirjoittaa yksinkertaisia ja ohjattuja viestejä
• tunnistaa kielialueen kulttuurille tyypillisiä piirteitä

Opintojakson sisältö:
• yksinkertaiset viestintätilanteet
• keskeiset rakenteet
• kielialueen kulttuurituntemus

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija saavuttaa eurooppalaisen viitekehyksen taitotason A2.

Edeltävät opinnot:
Kyseisen kielen perusteet 1 tai muualla hankittu vastaava kielitaito.


00524 Espanjan kielen perusteet 1, 5 op

Opiskelija osaa:
• kielen perusrakenteita sekä perussanastoa
• viestiä kohdekielellä yksinkertaisissa tilanteissa
• kirjoittaa yksinkertaisia ja ohjattuja viestejä
• tunnistaa kielialueen kulttuurille tyypillisiä piirteitä

Opintojakson sisältö:
• yksinkertaiset viestintätilanteet
• keskeiset rakenteet
• kielialueen kulttuurituntemus

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija saavuttaa viitekehyksen taitotason A1.

Edeltävät opinnot:
Ei ole.
00879 Basic Spanish 2, 5 op

Opiskelija osaa:
• learn the basic structures and vocabulary of the language
• communicate in the target language in fairly simple situations
• write simple, targeted messages
• recognise typical cultural characteristics of the areas where the language is spoken

Opintojakson sisältö:
• simple communication events
• main structures
• cultural knowledge of the areas where the language is spoken

Opintojakson kuvaus:
Students attain skill level A2 as defined in the Common European Framework.

Edeltävät opinnot:
Study unit Basics I of the language in question or equivalent language skills acquired elsewhere.


00533 Saksan kielen perusteet 2, 5 op

Opiskelija osaa:
• kielen perusrakenteet sekä perussanastoa
• viestiä kohdekielellä melko yksinkertaisissa tilanteissa
• kirjoittaa yksinkertaisia ja ohjattuja viestejä

Opintojakson sisältö:
• yksinkertaiset viestintätilanteet
• keskeiset rakenteet
• kielialueen kulttuurituntemus

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija saavuttaa eurooppalaisen viitekehyksen taitotason A2.

Edeltävät opinnot:
Kyseisen kielen perusteet 1 tai muualla hankittu vastaava kielitaito.


00459 ICT-ratkaisut ja liiketoiminnan kehittäminen, 5 op

Opiskelija osaa:
• hahmottaa uusien teknologioiden mahdollisuudet liiketoiminnan kehittämisessä
• soveltaa käyttäjäkeskeisen suunnittelun menetelmiä ja tekniikoita tuote- ja palvelusuunnittelussa
• organisoida ja raportoida käyttäjätutkimuksen alan eettisten normien mukaisesti

Opintojakson sisältö:
• ICT yrityksen prosessien kehittämisessä
• palvelukuvan kehittäminen ja asiakkaan sitouttaminen palveluprosessiin
• uudet teknologiat liiketoimintaympäristön muutostekijöinä
• käyttäjäkeskeinen tuote- ja palvelusuunnittelu

Opintojakson kuvaus:
Opintojakso antaa opiskelijalle perusvalmiudet osallistua yrityksen käyttäjäkeskeiseen tuote- ja palvelukehitykseen
sekä liiketoiminnan kehittämiseen. Opintojaksolla opiskelija osallistuu alalla toimivan yhteistyöyrityksen
teknologiaratkaisujen vaikutusten arviointiin sekä loppukäyttäjän että yrityksen prosessien kannalta.

Edeltävät opinnot:
Perustiedot yrityksen liiketoiminnasta tai käyttäjäkeskeisestä suunnittelusta.
E9926 Communication Skills in Logistics, 5 op

Opiskelija osaa:
The aim of this course is to provide students with the basics of logistic in English.

Students can understand and use English in different logistic cases and situations.

Opintojakson sisältö:
The basic vocabulary and concepts in Logistic Industry

Opintojakson kuvaus:
In the studies the traditional roles and jobs of the students is replace by the new one by using English.

The learning methods are flexible including e-learning, face to face lessons, workshop and seminars.

Edeltävät opinnot:
Compulsory studies.


E0139 Logistiikan projekti, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa logistiikan kehittämisprojektin. Hän osaa soveltaa siihen liittyviä asiasisältöjä
käytäntöön sekä arvioida saavutettavissa olevia hyötyjä. Lisäksi opiskelija osaa tunnistaa muutosprojektien
johtamisen ongelmakohdat ja menestyksekkäästi toimia niiden kanssa.


Opintojakson sisältö:
Kuinka logistiikan tai jopa koko ketjun muihin toimijoihin vaikuttavia kehittämisprojekteja johdetaan? Mitkä ovat
kunkin kehittämishankkeen keskeiset teoriasisällöt, joita hyödyntämällä toimintaa voidaan kehittää paremmaksi?
Mitä haasteita muutosprojektit pitävät sisällään?


Opintojakson kuvaus:
Opintojaksolla suunnitellaan, tehdään ja/tai arvioidaan logistiikan aihealueeseen liittyvä projekti, joka tyypillisesti on
asiantuntijatyönä toteutettava kehittämistehtävä.


Edeltävät opinnot:
Pakolliset opinnot tai niitä vastaavat tiedot.


01415 Logistics Project, 5 op

Opintojakson kuvaus:
Timeframe:

 A detailed description and materials will be available on the Internet on January 17. The students will have to
submit their project proposals (or to accept project topics given by the faculty) at the latest by February 6. The
supervisor will then give his approval of the proposals by February 20. After that the students will have at least six
weeks to prepare their reports (length 20-25 pages). During the weeks 9-12 the participants will review (length 2
pages) one project done by their peers (supervisor will exchange the project papers between the participants). After
that you will have two weeks to finalize your paper aided by the comments your peers have made. The final
deadline for the report is March 31, 2013.

Venue:

This course is completely conducted over the Internet or email. We are using the Optima platform in order to
support participants, to distribute materials, and to exchange information. The support function is available mainly
during the weeks 3-12.

Assessment:

 You have to prepare a 20-25 pages long report during the course. Your report could be either a real-life
development project or a theoretical seminar paper. The topics of the papers will be approved by the supervisor and
the issues dealt with and the (minimum) literature used will be named by the supervisor during the first weeks of the
course based on the nature and the issues of particular projects. The project papers will be graded (scale 1-5).

 Teacher
 Senior Lecturer Petri Oikkonen.
petri.oikkonen@laurea.fi


E9925 Varastojen hallinta, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa kuvata varaston tehtävät ja mallintaa ne. Hän osaa luokitella varaston toimintoja ja ymmärtää sen
erilaiset roolit. Opiskelija osaa analysoida ja mitata varaston toimintoja.

Opintojakson sisältö:
Varaston kokonaisvaltainen hallinta, abc-analyysin merkitys varastotoimintojen kehittämisessä ja ohjaamisessa.

Opintojakson kuvaus:
Opintojaksolla tutustutaan varaston hallinnan problematiikkaan.

Edeltävät opinnot:
Pakolliset opinnot tai niitä vastaavat tiedot.


00018 Palveluinnovaatioiden kehittäminen, 10 op

Opiskelija osaa:
* toteuttaa palveluinnovaation työelämäverkostossa

* hyödyntää tiimiä asiantuntijatyössä
* käyttää soveltavan t&k-toiminnan työvälineitä ja menetelmiä sekä toteuttaa tavoitteellisen kehittämisprojektin


Opintojakson sisältö:
* palveluinnovaatiotoiminta
* kontekstin ja tietämysperustan luonti
* kehittämisprosessin suunnittelu, toteutus ja arviointi
* työskentely jaetun asiantuntijuuden ryhmässä


Opintojakson kuvaus:
Opintojaksossa tehdään tavoitteellinen kehittämisprojekti, jossa osaaminen on kehittäjän osaamista tutkivan
toiminnan keinoin. Osaamisen kehittämisen kohde määrittyy Laurean tutkimus- ja kehittämislinjoista
klusterikohtaisesti.


Edeltävät opinnot:
Keskeiset ammatilliset osaamisalueet (vähintään 120 op) tai vastaavat tiedot.


E0148 Tieto- ja viestintäteknologia liiketoiminnassa, 10 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa arvioida tieto- ja viestintäteknologian luomia mahdollisuuksia liiketoiminnalle. Hän osaa analysoida
sähköisen liiketoiminnan malleja käytänteitä ja hän ymmärtää miten verkkopohjaisia tuotteita tai palveluja
suunnitellaan ja kehitetään. Hän osaa hyödyntää ja käyttää tieto- ja viestintäteknologian työkaluja liiketoiminnan
operatiivisessa toiminnassa.


Opintojakson sisältö:
Mitkä ovat ansaintamallit internet-maailmaa ja fyysistä maailmaa yhdistävässä liiketoiminnassa?
Miten palveluja toteutetaan verkossa?
Miten tieto- ja viestintäteknologian työkaluja voidaan hyödyntää ja käyttää liiketoiminnan operatiivisessa
toiminnassa?
Miten vuorovaikutteisia ja yhteisöjä luovaa mediaa hyödynnetään markkinoinnissa?


Opintojakson kuvaus:
Tieto- ja viestintäteknologian kehittyminen mahdollistaa uusien liiketoimintamahdollisuuksien ja – mallien
syntymistä. Tyypillistä näille uusille liiketoimintamahdollisuuksille on verkostojen hyödyntäminen sekä fyysisen
maailman ja internet-maailman kohtaaminen. Opintojaksolla perehdytään liiketoiminta- ja ansaintamalleihin sekä
liiketoiminnan operatiiviseen toimintaan verkkopohjaisessa ja mobiilissa liiketoiminnassa.


Edeltävät opinnot:
Pakolliset opinnot tai niitä vastaavat tiedot.


E0109 Kirjanpidon käytänteet, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija hallitsee kirjanpidon tilikauden työvaiheet ja osaa tuottaa kirjanpitolainsäädännön vaatimuksen mukaiset
tilinpäätösasiakirjat.
Opiskelija osaa laskea yhtiön verotettavan tulon ja määritellä tilikaudelle kuuluvat verot ja maksut
Opiskelija osaa käyttää hyödyntää taloushallinnon tietojärjestelmiä.


Opintojakson sisältö:
Mitä tehtäviä kuuluu tilikauden työvaiheisiin ja miten ne toteutetaan?
Miten taloushallinnon tietojärjestelmät vaikuttavat käytännön työtehtäviin?
Miten yhtiön verotettava tulo lasketaan?


Opintojakson kuvaus:
Opintojaksolla opiskelijat syventävät kirjanpidon osaamistaan. Opiskelijat ymmärtävät taloushallinnon
kokonaisuuden ja omaehtoisen verojärjestelmän vaatimukset yrityksen talouden hallintaan.


Edeltävät opinnot:
Pakolliset opinnot tai niitä vastaavat tiedot


E0144 Strateginen henkilöstöjohtaminen, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa toteuttaa liiketoimintastrategiaa tukevan henkilöstöstrategian. Hän osaa laatia strategialähtöisiä HR-
prosesseja ja käytänteitä. Hän ymmärtää HR-funktion roolit henkilöstöjohtamisen tukena.

Opintojakson sisältö:
Miten HR-strategia voidaan kytkeä liiketoiminnan kehittämiseen? Miten laaditaan strategialähtöiset HR–prosessit ja
käytänteet? Mitkä ovat nykyaikaisen HR–funktion tehtävät

Opintojakson kuvaus:
Yrityksen henkilöstöstrategian tulee liittyä saumattomasti liiketoimintastrategiaan ja tukea yrityksen liiketoiminnan
tavoitteiden toteuttamista. HR–strategiassa kuvataan keskeiset

Edeltävät opinnot:
Pakolliset opinnot tai niitä vastaavat tiedot.


E0142 Henkilöstön motivointi ja palkitseminen, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija tuntee työmotivaation kuvaukseen ja selittämiseen liittyvät peruskäsitteet. Hän ymmärtää motivaation ja
sitoutumisen merkityksen korkeatasoisen työsuorituksen edellytyksinä. Opiskelija tuntee henkilöstön sitouttamisen
ne lähtökohdat ja perusteet, joita tarvitaan kannustavien ja motivoivien palkitsemisjärjestelmien kehittämisessä.


Opintojakson sisältö:
Mitkä asiat vaikuttavat ihmisten sitoutumiseen ja työmotivaatioon? Mikä merkitys kannusteilla ja palkkioilla on
ihmisen työsuoritukseen? Miten esimies voi kannustaa ja palkita työntekijää? Millaisia palkitsemisjärjestelmiä
yrityksen tulisi rakentaa varmistaakseen, että ne tukevat työntekijöiden motivaatiota ja korkeatasoista työsuoritusta.


Opintojakson kuvaus:
Korkeatasoinen työsuoritus edellyttää, että työyhteisön jäsenet ovat sitoutuneita ja motivoituneita. Motivaatioon ja
työtyytyväisyyteen voidaan vaikuttaa sekä hyvän esimiestyön että kannustavien johtamis- ja palkitsemisjärjestelmien
avulla.


Edeltävät opinnot:
Pakolliset opinnot tai niitä vastaavat tiedot.


E0146 Tiimit ja tiimijohtaminen, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija tuntee nykyaikaisten yritysten tapoja organisoida toimintansa. Hän ymmärtää tiimitoiminnan edut ja sen
vaatimukset johtamiselle sekä esimiestyölle


Opintojakson sisältö:
Miten tiimitoiminta eroaa ryhmämäisestä toimintatavasta? Voidaanko tiimimäisellä toimintamallilla saavuttaa
tehokkuutta? Miten tiimiorganisaatio tulee rakentaa ja miten sitä johdetaan?


Opintojakson kuvaus:
Yrityksen toimintaympäristö muuttuu nopeasti. Noihin ympäristömuutoksiin yritysten tulee reagoida myös
muuttamalla omaa organisaatiotaan. Perinteisten hierarkkisten organisaatioiden rinnalle on luotu matalia
organisaatiota. Näitä ovat mm. tiimiorganisaatiot. Keveät matalat organisaatiot ja tiimimäinen toimintatapa on
osoittautunut toimintatapana tehokkaaksi

Edeltävät opinnot:
Pakolliset opinnot tai niitä vastaavat tiedot.


E9910 Social media marketing, 5 op

Opiskelija osaa:
The course educates the students on social media marketing issues, such as engaging customer communities using
social media networks. The students will realize the dynamic force of social media and be able to analyze the
change in marketing from both marketers’ and customers’ perspective. They will reflect and share their own
experiences as digital marketers’ target group. The students will recognize the competitive edge that collaborative
marketing offers to all types of businesses and organizations.

Opintojakson sisältö:
Challenges and opportunities of social media and networks changing the face of marketing: from outbound to
inbound, using customer communities to enhance business, e.g. engaging the customer through interaction,
business blogging, engaging online influencers and monitoring customer conversations in social networks,
crowdsourcing, viral marketing, social network marketing, social deal marketing, mobile marketing.


00387 Go abroad, 3 op

Opiskelija osaa:
• toimia menestyksekkäästi vieraan maan opiskelu- ja työympäristössä

Opintojakson sisältö:
• kulttuurien kohtaamisen prosessi
• kohdemaa ja kohteena oleva korkeakoulu, yritys tai organisaatio
• suomalainen kulttuuri ja koulutusjärjestelmä
• vaihtoon liittyvät käytännön järjestelyt

Opintojakson kuvaus:
Saadakseen EU:n myöntämän Erasmus-apurahan tai Laurea-ammattikorkeakoulun muista varoista myöntämän
apurahan, kv-vaihtoon tai -työharjoitteluun lähtevältä opiskelijalta edellytetään pääsääntöisesti, että hän suorittaa kv-
opintoihin valmentavat opinnot.

Opintojaksoon sisältyy lähiopintoja, verkko-opintoja ja oppimistehtäviä jotka vaihtelevat yksiköittäin/alueittain.

Edeltävät opinnot:
Opiskelijoille, jotka on valittu kansainväliseen opiskelijavaihtoon tai harjoitteluun.


00515 Kieli- ja kulttuuritandem, 3 op

Opiskelija osaa:
• perehdyttää valitulta kielialueelta tulevaa opiskelijapariaan suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin
• tukea ulkomaalaistaustaisen tutkinto-opiskelijan tai vaihto-opiskelijan suomen kielen opiskelua
• luoda vastavuoroisen opiskelun menetelmää käyttäen itselleen tarkoituksenmukaiset kielen tai kulttuurin opiskelun
tavoitteet
• hyödyntää ja syventää aiemmin hankkimaansa kieli- tai kulttuuritaitoa

Opintojakson sisältö:
• suomalaisen kulttuurin ja kielen opettaminen
• oman kielitaidon aktivoiminen äidinkielen puhujan avulla TAI oman kulttuuritaidon syventäminen
• kulttuurien kohtaamisen prosessi

Opintojakson kuvaus:
Opintojakso koostuu opiskelijaparin keskinäisistä tapaamisista, ohjaavan opettajan tapaamisista sekä kirjallisesta
raportoinnista oppimispäiväkirjan muodossa. Osaaminen ilmenee opiskelijan kielitaidon ja kulttuurikompetenssin
kehittymisenä.

Edeltävät opinnot:
Ei lähtötasovaatimusta. Tavoitteet luodaan lähtötilanteen mukaisesti.


01244 Ethnography and Field Studies, 5 op

Opiskelija osaa:
Students will be able to:
- understand ethnography as qualitative research method and as a writing style
- know methods of studying cultures, genders and social groups
- apply critical knowledge in their own fieldwork project

Opintojakson sisältö:
- the nature and significance of ethnographical studies
- how to study people and cultures
- use of narratives in research
- observations and fieldwork methods
- analysing textual data

Opintojakson kuvaus:
This study unit is designed for second and third year students interested in anthropological research. The study unit
introduces ethnography as research method involving observations and participation. Students examine various
research methods and the nature of fieldwork


01434 Intensive course on Android, 2 op

Opiskelija osaa:
The student knows basic concepts, operations and features of Android and can do basic programming in the
environment.

Opintojakson sisältö:
1. Android platform and development tools overview
2. The first examples in Android programming
3. Activities: lifecycle and states
4. Using resources
5. Application UI: views and layouts
6. Working with intents
7. State saving/restoring and app preferences
8. Usings menus
9. SQLite storage
10. Content providers
11. Working with Internet services

Depending on the audience interests and time limits these additional topics can be included:

12. Maps and geolocation
13. Animation and graphics