Takaisin: ryhmä MHA14KN

Opetussuunnitelma 2013 – MHA14KN (suomeksi)

Opetussuunnitelma (PDF)

Näytä tekstiversio
LAUREA AMMATTIKORKEAKOULU

Hotelli- ja ravintola-alan liikkeenjohdon koulutusohjelma (Laurea Leppävaara, marata), MHA14KN

LAUREAN TOIMINTA-AJATUS

Laurea-ammattikorkeakoulun tahtotila on olla "Metropolialueen hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn
kansainvälinen kehittäjä vuonna 2020".

Laurea on opiskelijakeskeinen, kansainvälinen, innostava ja uutta kehittävä ammattikorkeakoulu, jonka tehtävä on
toteuttaa kansainvälisissä arvoverkostoissa koulutus-, tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa kehittämispohjaisen
oppimisen toimintamallilla (Learning by Developing, LbD).

Opiskelun aikana opiskelijat kohtaavat aitoja työelämän toimijoita ja osaamisen haasteita. Meiltä valmistuva
opiskelija osaa toimia uusissa tilanteissa, ennakoida tulevaa, kehittää uusia toimintamalleja ja tutkia maailmaa
avoimin silmin. Laurean toiminta-ajatuksena on olla kansainvälisesti verkostoitunut ammattikorkeakoulu, joka
toimintatavallaan yhdistää oppimisen työelämään. Näin syntyy uutta osaamista ja palveluinnovaatioita.

Osaamisen kehittyminen

Laureassa toimimme opiskelijakeskeisesti. Tällöin opiskelijan vapaus ja vastuu korostuvat. Opiskelijalla on
mahdollisuus kehittää osaamistaan ammatillisten tavoitteidensa mukaisesti. Vapaus merkitsee erilaisia tapoja
opiskella osaamistavoitteiden saavuttamiseksi. Vastuu merkitsee aktiivista opiskeluotetta, vastuuta omista
valinnoista sekä rakentavaa ja motivoitunutta asennetta asioiden tekemiseksi yhdessä. Korkeakoulun henkilöstöllä
on vastuu opiskelijan ammatillisen kasvun tukemisesta ja ohjaamisesta.

Kansainvälisyys korkeakoulussa tarkoittaa lukuisia mahdollisuuksia toimia erilaisissa monikulttuurisissa tilanteissa,
kehittää kielitaitoa, lähteä opiskelijavaihtoon sekä osallistua kansainvälisiin tutkimus- ja kehittämishankkeisiin.

Painoalat tarkoittavat Laurean vahvoja osaamisalueita, joiden perustalle Laurean tarjoama koulutus- sekä tutkimus-
ja kehittämistoiminta rakentuu. Laurean painoalat ovat palveluliiketoiminta, hoitotyön asiantuntijuus ja kotona
selviytyminen sekä turvallisuus ja yhteiskuntavastuu. Läpileikkaavana painoalana on opiskelijayrittäjyys.
Opiskelijayrittäjyys näkyy toiminnassa paitsi yrittäjämäisenä asenteena ja yritysyhteistyönä myös konkreettisina
uusina yrityksinä, joita opiskelijat voivat perustaa jo opintojensa aikana.

Laureasta valmistuu työelämään omaa työtään kehittäviä ja ammatillisesti sitoutuneita tulevaisuuden osaajia, joilla
on edellytykset toimia työelämässä oman alansa asiantuntijatehtävissä.

Koulutus tähtää laaja-alaiseen ja vahvaan ammatilliseen osaamiseen. Työelämälähtöisissä hankkeissa kehittyy
myös johtamisosaaminen, viestintäosaaminen, luovuus ja eettinen osaaminen. Tutkinnon suorittaneella on
valmiudet seurata ja edistää oman ammattialansa kehittymistä sekä edellytykset oman ammattitaidon jatkuvaan
kehittämiseen. Koulutus antaa riittävän viestintä- ja kielitaidon oman alan tehtäviin sekä kansainväliseen toimintaan
ja yhteistyöhön.

Kampukset

Jokaisella laurealaisella kampuksella on omanlaisensa toimintaprofiili ja oppimisympäristöt:

Hyvinkään kampuksen tehtävä on hyvinvointiin liittyvien palveluiden uudistaminen. Kampus kehittää monialaisesti
taloudellista, oikeudellista, sosiaalista ja terveydellistä osaamista. Voit opiskella sairaanhoitajaksi, sosionomiksi tai
tradenomiksi. Pääset opinnoissasi työskentelemään ja kehittämään palveluita työelämähankkeissa työelämän
asiantuntijoiden kanssa. Kampuksella koulutuksessa hyödynnetään kehittämisympäristöjä kuten
simulaatiosairaalaa, simulaatioluokkia ja projektioppimisympäristöä.

Keravalla voit opiskella liiketalouden tai tietojenkäsittelyn tradenomiksi. Keravalla voit erikoistua asiakaslähtöisen
palveluliiketoiminnan johtamiseen, matkailuliiketoiminnan johtamiseen (Tourism management) tai tietojenkäsittelyn
asiantuntijaosaamiseen. Kerava on uran uurtaja sekä monimuoto- että virtuaalikoulutuksen järjestäjänä. Hankkeissa
oppiminen ja kansainvälisessä partneriverkostossa toimiminen ovat Keravalla opiskelemisen arkea.
Leppävaaran SID-yksikössä toiminta on profiloitunut palvelujen uudistamiseen. SID tarkoittaa palvelujen
käyttäjälähtöistä innovointia, kehittämistä ja suunnittelua ja se tulee sanoista Service Innovation and Design. Laurea
SID:ssa on aktiivinen oppimisen ilmapiiri, ja kampukselta valmistuu innovatiivisia, kansainvälisiä ja
kehittämisorientoituneita palveluliiketoiminnan osaajia. Opiskella voit restonomiksi sekä liiketalouden,
tietojenkäsittelyn ja turvallisuusalan tradenomiksi.

Lohjan kampuksen profiili on olla hyvinvoinnin ja palveluiden kehittäjä. Sairaanhoitajakoulutuksessa korostuu
aikuisen hoitotyö ja mielenterveystyö. Tradenomikoulutuksessa voit syventyä markkinointiin, e-liiketoimintaan,
johtamiseen ja hyvinvointiliiketoimintaan. Oppimisympäristöissä Terveystorilla ja Yrityslabrassa toteutetaan aitoja
työelämäprojekteja ja kehitetään palveluja yksityisellä ja julkisella sektorilla

Otaniemen kampuksella opiskelijat yhdessä työelämän kanssa tuottavat hyvinvointi- ja liiketoimintaosaamista.
Kampus on monikulttuurinen ja monialainen kohtaamispaikka, jossa voit rakentaa ammatillisen verkostosi ja
opiskella fysioterapeutiksi, sairaanhoitajaksi, sosionomiksi, terveydenhoitajaksi tai tradenomiksi. Verkostossa
osaamisesi kehittyy ja syntyy uusia palveluja, tuotteita ja liiketoimintaa. Voit myös käynnistää oman yrityksen osana
opintojasi.

Porvoon kampuksella sairaanhoitajakoulutuksessa opintoja toteutetaan aidoissa työelämäprojekteissa. Opintojen
aikana saat vahvat perusvalmiudet hyvinvointiyrittäjyydessä ja teet yhteistyötä alan yritysten kanssa. Opiskelijalle
tarjotaan mahdollisuudet virtuaaliopintoihin innostavien, ajantasaisten ja monipuolisten verkkototeutusten muodossa.

Tikkurilan kampuksen tehtävä on edistää tulevaisuuden hyvinvointia. Päämääränä on asiakkaita osallistava
palvelujen kehittäminen ja hyvinvoinnin vahvistaminen. Tikkurilan kampuksella voit opiskella sairaanhoitajaksi,
terveydenhoitajaksi, sosionomiksi sosiaali- tai rikosseuraamusalalle, tradenomiksi tai estenomiksi. Opiskelijana
sinulla on mahdollisuus kehittää osaamistasi erilaisissa kehittämishankkeissa ja oppimisympäristöissä yhdessä
työelämän asiantuntijoiden kanssa.

KEHITTÄMISPOHJAINEN OPPIMINEN (LEARNING BY DEVELOPING, LbD)

Ammattikorkeakoulun innostavat ja uutta kehittävät oppimisympäristöt rakentuvat Laurean kehittämispohjaisen
oppimisen, LbD-mallin pohjalle. Kehittämispohjaisen oppimisen ideana ovat aidot kohtaamiset työelämän kanssa.
Yhdessä toimitaan luovuudella ja luottamuksella.

Opiskelija oppii tunnistamaan työelämän ja osaamisen kehittämiskohteita, luomaan uusia ratkaisuja, tuotteita ja
toimintamalleja sekä kehittämään omaa toimintaansa työelämän muuttuvien vaatimusten mukaisesti. LbD:n
ominaispiirteet ovat autenttisuus, kumppanuus, kokemuksellisuus, luovuus ja tutkimuksellisuus.

Kehittämispohjaisessa oppimisessa yhdistyvät osaamista tuottava oppiminen sekä uuden luominen erilaisissa
tutkimus- ja kehittämishankkeissa. Oppiminen rakentuu hankkeen etenemisen myötä avautuvista uusista
mahdollisuuksista. Tarvittavaa osaamista kertyy käytännön toiminnassa, erilaisissa työpajoissa ja labroissa.

TUTKINTORAKENNE AMMATTIKORKEAKOULU-TUTKINTOON JOHTAVASSA KOULUTUKSESSA

Tutkinnon laajuus ja mitoitus

Tutkinnon laajuus on tradenomi-, restonomi-, estenomi-, sosionomi-, fysioterapeutti- ja sairaanhoitajakoulutuksessa
210 opintopistettä. Tutkinnon suorittaminen kestää keskimäärin 3,5 vuotta. Terveydenhoitajakoulutuksen laajuus on
240 opintopistettä. Sen suorittaminen kestää keskimäärin 4 vuotta.

Yksi opintopiste vastaa kansainvälisen ECTS-mitoituksen mukaan 26,7 tuntia keskiverto-opiskelijan tekemää työtä.

Tutkintorakenne

Amk-tutkintoon johtavan koulutuksen tutkintorakenne muodostuu Laureassa ydinosaamisen ja täydentävän
osaamisen moduuleista. Moduulit ovat tutkintoon kuuluvia osaamiskokonaisuuksia. Ydinosaamisen moduulit
kuvaavat tutkinnon pakolliset osaamisvaatimukset ja täydentävät moduulit mahdollistavat osaamisen syventämisen
tai laajentamisen.

Opinnoissa oppiminen sidotaan työelämän kehittämiseen ja henkilökohtaisiin tavoitteisiin. Moduuleille on määritelty
osaamistavoitteet työelämän tulevaisuuden tarpeiden ja Laurean painoalojen pohjalta. Käytännössä opintopisteitä
kertyy, kun opiskelija suorittaa moduuliin kuuluvia opintojaksoja tai vastaavaa osaamista kehittäviä projekteja (ks.
kuva 1). Opintosuorituksen voi saada myös aiemman osaamisen perusteella hyväksiluvulla tai osaamisen näytöllä.

Moduulit on suunniteltu siten, että ne ovat suoritettavissa pääsääntöisesti yhden tai kahden lukukauden aikana.
Opintojaksot voidaan toteuttaa suomeksi tai englanniksi. Opintojaksojen kieli päätetään lukukausittain ja ilmenee
opintojaksotarjonnasta.




Kuva 1. Tutkintorakenne

Ydinosaamisen ja täydentävän osaamisen moduulit

Ydinosaamisen moduulit muodostavat tutkinnon osaamisen perustan ja ovat pakollisia. Ydinosaamisen laajuus
vaihtelee tutkinnosta riippuen:
•    150 op tradenomi, restonomi, sosionomi, fysioterapeutti ja estenomi
•    180 op sairaanhoitaja
•    210 op terveydenhoitaja


Ydinosaamisen moduulit ovat laajuudeltaan 30 opintopistettä. Moduulit sisältävät seuraavia opintotyyppejä:
perusopintoja, ammattiopintoja, ammattitaitoa edistävää harjoittelua ja opinnäytetyön.

Muu osa tutkinnosta muodostuu täydentävän osaamisen moduuleista. Tutkinnosta riippuen täydentävän
osaamisen laajuus on näin ollen 30 tai 60 opintopistettä. Moduulin laajuus on joko 15 tai 30 opintopistettä. Moduulit
ovat vapaasti valittavia. Täydentävän osaamisen moduulit yksilöllistävät opiskelijan opintopolun ja osaamisen.
Tutkintoon voi sisällyttää sellaisia täydentävän osaamisen moduuleja, jotka vastaavat ammatillisia tavoitteita.
Vapaasti valittavien opintojen soveltuvuudesta tutkintoon sovitaan opettajatuutorin kanssa ennakkoon.

Täydentävän osaamisen moduulien opintoihin sisältyy seuraavia opintotyyppejä: ammattiopintoja, ammattitaitoa
edistävää harjoittelua ja vapaasti valittavia opintoja

Joustavat opintojen suoritus- ja erikoistumismahdollisuudet

Moduulien osaamistavoitteiden mukaista osaamista voi kerryttää Laureassa joustavasti. Opiskelija voi
•  valita ydinosaamisen opintoja Laurean eri kampuksilta samannimisiin moduuleihin,
•  valita ammatillisia tavoitteita tukevia täydentävän osaamisen moduuleja Laurean eri kampuksilta,
•   valita englanninkielisiä opintojaksoja Laurean englanninkielisten koulutusten tarjonnasta, vaikka opiskeleekin
    suomenkielisessä koulutuksessa,
•   valita suomenkielisiä opintojaksoja Laurean suomenkielisten koulutusten tarjonnasta, vaikka opiskeleekin
    englanninkielisessä koulutuksessa,
•   sisällyttää tutkintoon opintoja FUAS-liittouman ammattikorkeakoulujen eli Lahden ja Hämeen
    ammattikorkeakoulujen tarjonnasta ilman opintomaksuja,
•   valita verkko-opintoja, jotka tuovat opintoihin ajallista joustavuutta ja
•   kehittää osaamistaan hankkeisiin ja projekteihin osallistumalla.


Opintojaksojen toteutussuunnitelmissa täsmennetään opintojen tavoitteita, sisältöä ja toteutusmuotoa.

Opiskelijan yksilöllisen osaamisen kehittymistä tukevat myös kampusmoduulit, joiden sisällöissä painottuvat
kampuksen erityisosaamiset. Lisäksi osaamista voi syventää tai laajentaa täydentävän osaamisen moduulien
valinnoilla, erilaisiin hankkeisiin osallistumalla sekä harjoittelupaikkaa ja opinnäytetyön aihetta valitessaan.
Opiskelijaa tuetaan opintopolulla uraohjauksella.

OPPIMISEN JA OSAAMINEN ARVIOINTI

Opetussuunnitelman osaamistavoitteet on kuvattu oppijan toimintana niin, että osaamisen kehittymistä suhteessa
asetettuihin tavoitteisiin voidaan arvioida. Osaaminen tunnistetaan tieto-, taito- ja arvo-osaamisena sekä
kokemuksellisena osaamisena, joihin sisältyy yksilön ja yhteisön osaaminen. Opetussuunnitelman
osaamiskuvauksissa on hyödynnetty Bloomin taksonomiaa, jossa osaamisen kehittymistä kuvataan kuudella eri
tasolla: tietäminen, ymmärtäminen, soveltaminen, analyysi, synteesi ja arviointi/uuden luominen.

Laurea-ammattikorkeakoulun LbD –toimintamalli edellyttää oppijan osaamisen kehittyvän koulutuksen aikana
soveltamisen tasolta uuden luomisen tasolle saakka. Laureassa on kuvattu valtakunnallisen
osaamisenviitekehyksen (NQF) pohjalta yhteiset yleiset työelämäosaamisen kriteerit. Yleinen työelämäosaaminen
kehittyy osana moduuleita, opintojaksoja ja projekteihin osallistumista.

Taulukko 1. Laurean yhteiset yleiset työelämäosaamisen kriteerit



Osaamisen kuvaus                        Osaamisen tavoite
                                                                                 Esimerkkejä
                                        •   osaa ratkaista rooliinsa,           •   muuttaa toimintatapojaan ja
                                            toimintatapoihinsa ja                   rooliaan sekä kehittää
REFLEKTIO-OSAAMINEN                         osaamiseensa liittyviä ongelmia         osaamistaan kehittämisprosessin
                                            tavoitteellisesti päämäärän             edetessä hankkeelle asetettujen
oppimisen taidot (EQF)                      saavuttamiseksi                         tavoitteiden ja päämäärän
                                                                                    saavuttamiseksi.
Oppijan oman ja muiden toimijoiden                                              •   tuo esille arvostamiensa
osaamisen arviointi ja kehittäminen                                                 asiantuntijoiden esittämiä
osaamistavoitteiden saavuttamiseksi                                                 näkökulmia hankkeen edetessä
                                        •   osaa analysoida toteutettuja        •   vertailee tavoitteellisesti erilaisia
                                            toimintatapoja ja toimijoiden           näkökulmia yhteistyössä
                                            osaamista sekä tehdä                    hanketoimijoiden kanssa
                                            analysoinnin perusteella
                                            johtopäätöksiä yhdessä muiden
                                            toimijoiden kanssa yhteisen
                                            päämäärän saavuttamiseksi
                                        •   osaa vertailla ja kehittää eri      •   mallintaa kehittämishanketta
                                            toimijoiden toimintatapoja,             kokonaisuutena vaikuttavuuden
                                            asetettuja tavoitteita ja               näkökulmasta
                                            päämäärää sekä prosessin
                                            kokonaisuutta ja luoda uuden
                                            toimintamallin
                                         •   osaa noudattaa tasa-arvoisuuden •      toimii sovittujen toimintatapojen
                                             ja oikeudenmukaisuuden                 mukaisesti
EETTINEN OSAAMINEN                           periaatteita                    •      ottaa muut huomioon, antaa tilaa
                                         •   osaa soveltaa oman alansa              muiden ajatuksille ja kuuntelee
                                             arvoperustaa ja ammattieettisiä •      noudattaa pelisääntöjä (esim.
                                             periaatteita omassa                    aikatauluja), sitoutuu työhön, on
                                             toiminnassaan                          huolellinen, luotettava,
                                         •   osaa soveltaa kestävän                 oikeudenmukainen, kunnioittaa
                                             kehityksen periaatteita                toisten työtä, osoittaa
                                             (ympäristövastuu, sosiaalinen,         tilannetajua ja käyttäytyy
                                             taloudellinen vastuu) omassa           tilanteeseen sopivasti
                                             toiminnassaan                   •      ymmärtää, että paikallisilla
                                         •   toimii vastuullisena globaalina        toimilla voi olla myös
                                             kansalaisena                           kansainvälisiä vaikutuksia ja
                                                                                    päinvastoin
                                         •   osaa ottaa vastuun omasta          •   tunnistaa valintoihin liittyviä
                                             toiminnastaan                          ristiriitoja
                                         •   osaa ottaa vastuun ryhmän          •   vertailee ja ottaa huomioon
                                             toiminnasta                            erilaisia näkökulmia, pystyy
                                                                                    luopumaan itsekkäistä tarpeista
                                                                                    yhteisen hyvän saavuttamiseksi
                                                                                •   arvostaa toisten työtä ja
                                                                                    tuotoksia esim. esittämällä
                                                                                    alkuperäislähteet
                                         •   vaikuttaa yhteiskunnassa           •   suunnittelee / kehittää
                                             osaamistaan hyödyntäen (LbD            asiakaslähtöisiä ja kestäviä
                                             aluekehitys)                           ratkaisuja, jotka sisältävät
                                                                                    taloudellisen, sosiaalisen ja
                                                                                    ympäristönäkökulman


                                         •   osaa viestiä                       •   noudattaa projektin / hankkeen
                                             tarkoituksenmukaisesti                 viestinnällisiä vaatimuksia ja
(TYÖYHTEISÖLLINEN) VIESTINTÄ-                työyhteisön                            edellytyksiä
OSAAMINEN                                    vuorovaikutustilanteissa ja osaa   •   edistää omalla toiminnallaan
                                             kommunikoida                           rakentavaa ilmapiiriä
Opiskelija osaa toimia erilaisissa           kulttuurienvälisissä tilanteissa       (asianmukainen, rakentava
työhön liittyvissä viestintä- ja                                                    kritiikki)
vuorovaikutustilanteissa tarkoituksen-                                          •   arvostaa, kuuntelee ja
mukaisesti: opiskelija käyttää                                                      kunnioittaa erilaisia viestijöitä ja
monipuolisesti viestinnän kanavia eri                                               kulttuureja sekä kielellistä
tilanteissa, vaihtaa sanomia ja                                                     monimuotoisuutta
ylläpitää vuorovaikutusta toisten                                               •   soveltaa viestintäosaamistaan
ihmisten kanssa.                                                                    erilaisten ihmisten kanssa
                                                                                •   kommunikoi vieraalla kielellä
                                                                                •   käyttää tieto- ja
                                                                                    viestintätekniikkaa tehtävissään
                                         •   osaa viestiä vastuullisesti      •     edistää viestinnällään yhteisön
                                             monialaisen työyhteisön /              hyvinvointia
                                             verkoston jäsenenä               •     toimii aktiivisena ja
                                         •   osaa organisoida viestintää            tavoitteellisena kumppanina
                                             työyhteisössä                          työyhteisössä ja verkostoissa
                                         •   osaa arvioida monikulttuurisessa       globaalisti
                                             yhteistyössä tarvittavaa         •     jakaa tietoa ja tiedottaa oma-
                                             viestintäosaamista                     aloitteisesti hankkeen
                                         •   osaa arvioida                          etenemisestä erilaisia
                                             kansainvälisyyskehityksen              viestintäkanavia käyttäen
                                             vaikutuksia ja mahdollisuuksia
                                                                             •   löytää ratkaisuja viestinnällisiin
                                                                                 haasteisiin
                                                                             •   rakentaa ja organisoi
                                                                                 verkostokumppanuuksia
                                                                                 yhteistyössä hanketoimijoiden
                                                                                 kanssa
                                      •   osaa uudistaa viestintätapoja   •      uskaltaa haastaa oman itsensä
                                      •   osaa johtaa viestintää                 ja muut toimintaan
                                      •   osaa kehittää työelämäyhteyksiä •      sietää epävarmuutta,
                                          ja verkostoja                          keskeneräisyyttä ja
                                      •   osaa vaikuttaa yhteiskunnassa          epäonnistumisen mahdollisuutta
                                          viestimällä hankkeen tuloksista        viestintätilanteissa
                                                                          •      toimii ammatillisesti, tulkitsee ja
                                                                                 hallitsee tunteita kriittisissä
                                                                                 vuorovaikutustilanteissa
                                                                             •   rakentaa ja kehittää itsenäisesti
                                                                                 verkostokumppanuuksia
                                                                             •   käyttää uudistavia viestintätapoja


                                      •   osaa tunnistaa työelämän/          •   hankkii ja käsittelee oman alan
                                          hankkeen kohteita, joihin              tietoa suhteessa TKI-
INNOVAATIO-OSAAMINEN                      tarvitaan muutosta                     hankkeeseen
                                      •   osaa käyttää                       •   tuo esille hankkeesta
                                          tarkoituksenmukaisia projekti-,        toteutettavissa olevia
                                          tutkimus- ja kehittämistoiminnan       kehittämisaihioita
                                          menetelmiä
                                      •   osaa soveltaa kehittävää
                                          työotetta TKI-hankkeessa
                                      •   osaa organisoida TKI-hanketta      •   dokumentoi ja raportoi: kuvaa
                                      •   osaa analysoida ja tulkita             työelämää uudistavia luovia tieto-
                                          innovaatioprosessia soveltaen          tai toimintatapoja hankkeen
                                          alan olemassa olevaa                   tavoitteiden mukaisesti
                                          kansainvälistä tietoa              •   tuo esille alaan liittyviä
                                                                                 kansainvälisiä standardeja ja
                                                                                 käytänteitä ja toimii niiden
                                                                                 mukaisesti
                                                                             •   uskaltaa kyseenalaistaa
                                                                                 rakentavasti
                                      •   osaa luoda uusia työtapoja         •   ehdottaa ja toteuttaa rohkeasti ja
                                          käyttäen luovaa                        luovasti ratkaisuja näkökulmansa
                                          ongelmanratkaisua ja löytää            perustellen
                                          asiakaslähtöisiä, kestäviä ja      •   visioi tulevaisuutta (ajassa
                                          taloudellisesti kannattavia            etenevä ajattelu, kyky nähdä
                                          ratkaisuja                             myös mennyt)
                                                                             •   luo uutta


                                      •   osaa käyttää johtamisen ja         •   tunnistaa oman roolinsa
                                          yrittäjämäisen toiminnan               johtaakseen omaa toimintaansa
JOHTAMIS-OSAAMINEN                        perusteita osana                       hankkeessa
                                          projektityöskentelyä               •   tunnistaa hankkeen tavoitteet ja
Johtaminenon tavoitesuuntautunutta                                               asettaa itselleen tavoitteet
vuorovaikutteista sosiaalista         •    osaa johtaa kehittämishanketta    •   laatii projektisuunnitelman
toimintaa. Johtamisella ohjataan                                                 (juridinen ja taloudellinen
ihmisten toimintaa. Johtamisen avulla                                            näkökulma)
pyritään siihen, että joukkoihmisiä   projektipäällikkönä
toimii paremmin ja tehokkaammin
kuin ilman johtamista
                                         •    osaa kehittää                       •    tiedottaa päätöksistä ja
                                              kehittämishankkeessa toimivien           hankemuutoksista sekä ratkaisee
                                              yhteishenkeä omalla                      viestinnän ja vuorovaikutuksen
                                              esimerkillään                            ongelmia
                                                                                  •    suunnittelee ja toteuttaa budjetin
                                                                                  •    organisoi hankkeen toimintoja ja
                                                                                       vastuuttaa toimijoita (jakaa työt ja
                                                                                       vastuut)
                                                                                  •    tukee projektipäällikkönä
                                                                                       toimijoiden kehittymistä
                                                                                  •    tekee päätöksiä
                                                                                       ennakoimattomissa tilanteissa
                                                                                  •    tunnistaa riskejä ja toimii
                                                                                       ratkaisun löytämiseksi
                                                                                  •    seuraa ja arvioi projektia
                                                                                       suhteessa suunnitelmaan
                                         •    osaa johtaa proaktiivisesti     •        visioi tulevaisuutta
                                         •    osaa yleistää                   •        uudistaa johtamiskulttuuria
                                              kehittämishankkeessa syntynyttä
                                              johtamisosaamista työelämän
                                              kehittämisessä


Osaaminen arvioidaan Laureassa asteikolla 0-5 seuraavasti:

5 (kiitettävä),
4 (hyvä),
3 (hyvä),
2 (tyydyttävä),
1 (tyydyttävä) ja
0 (hylätty).

Opintojakso ja toteutuksen osa voidaan arvioida myös hyväksytty/hylätty (H/0) –asteikolla.

Osaamisen arvioinnin kriteerit ilmoitetaan opintojakson/projektin alkaessa. Arviointia suunniteltaessa hyödynnetään
yhteisiä alkuvaiheen ja valmistumisvaiheen opiskelijan arviointikriteereitä, jotka on yhteisesti kuvattu tasoille 1,3 ja 5

Taulukko 2. Yhteiset alkuvaiheen ja valmistumisvaiheen opiskelijan arviointikriteerit



AMK-TUTKINTO                             ALKUVAIHEEN OPISKELIJA                    VALMISTUMISVAIHEEN
                                                                                   OPISKELIJA
                                         •    Käyttää asiantuntevasti              •  Käyttää asiantuntevasti ja laaja-
                                              ammattikäsitteitä.                      alaisesti ammattikäsitteitä sekä
KIITETTÄVÄ                               •    Noudattaa työturvallisuusohjeita        hallitsee kokonaisuuksia.
                                              vastuullisesti ja itsenäisesti.      •  Kehittää toimintaympäristönsä
arvosana 5                               •    Perustella toimintaa tutkitun           työturvallisuutta.
                                              tiedon avulla.                       •  Kehittää toimintatapoja
Opiskelija osaa:                         •    Toimia itsenäisesti ja                  vertailemalla, yhdistelemällä ja
                                              aloitteellisesti tavoitteiden           valitsemalla tutkittua tietoa.
                                              suunnassa. Toiminta on usein         •  Toimia aloitteellisesti ja
                                              joustavaa, järjestelmällistä,           innovatiivisesti tavoitteiden
                                              kehittämispainotteista, luovaa ja       mukaan. Toiminta
                                              aktiivista.                             pääsääntöisesti uutta luovaa,
                                         •    Valita toimintaan soveltuvia            työelämää kehittävää ja selkeän
                                              tekniikoita ja malleja ja perustella    ammatillista.
                                              valintansa.
                   •   Toimia asiakaslähtöisesti ja        •   Valita, yhdistellä ja kehittää
                       tilanteenmukaisesti.                    toimintaan soveltuvia tekniikoita
                   •   Edistää ryhmän toimintaa.               ja malleja.
                   •   Kriittisesti soveltaa               •   Toimia aloitteellisesti ja
                       ammattieettisiä periaatteita            vastuullisesti asiakassuhteissa
                       toiminnassaan.                          sekä ymmärtää asiakkuuden
                                                               merkityksen kokonaisuuden
                                                               kannalta.
                                                           •   Kehittää ja uudistaa monialaisen/-
                                                               ammatillisen ryhmän toimintaa.
                                                           •   Soveltaa kriittisesti
                                                               ammattieettisiä periaatteita
                                                               monimutkaisissa ja
                                                               ennakoimattomissa tilanteissa.


                   •   Käyttää systemaattisesti            •   Käyttää asiantuntevasti
                       ammattikäsitteitä.                      ammattikäsitteitä.
HYVÄ               •   Soveltaa työturvallisuusohjeita     •   Huolehtia omasta ja
                       toiminnassaan.                          työyhteisönsä työturvallisuudesta
arvosana 3         •   Perustella, vertailla ja analysoida     sekä havaitsee
                       toimintaansa yleisillä ohjeilla.        kehittämiskohteita.
Opiskelija osaa:   •   Selviytyä itsenäisesti erilaisissa •    Valita toimintatapoja tutkitun
                       tehtävissä kulloisessakin               tiedon ja ohjeistuksen perusteella.
                       toimintaympäristössä.               •   Toimia systemaattisesti ja
                   •   Soveltaa monipuolisesti opittuja        kriittisesti tavoitteiden suunnassa
                       tekniikoita ja malleja.                 monimutkaisissa tilanteissa.
                   •   Toimia ammatillisesti                   Toiminta usein joustavaa,
                       asiakastilanteissa.                     järjestelmällistä, luovaa ja
                   •   Toimia ryhmässä                         aktiivista.
                       tavoitesuhteisesti.                 •   Valita toimintaan soveltuvia
                   •   Perustella toimintaansa                 tekniikoita ja malleja ja perustella
                       ammattieettisten periaatteiden          valintansa.
                       mukaisesti.                         •   Priorisoida ja ylläpitää
                                                               asiakkuuksia/asiakassuhteita.
                                                           •   Edistää ryhmän toimintaa.
                                                           •   Soveltaa kriittisesti
                                                               ammattieettisiä periaatteita
                                                               toiminnassaan.


                   •   Käyttää keskeisiä/yksittäisiä ja  •     Käyttää systemaattisesti
                       asianmukaisia ammattikäsitteitä         ammattikäsitteitä.
TYYDYTTÄVÄ,            sekä osoittaa perehtyneensä       •     Noudattaa työturvallisuusohjeita
                       tietoperustaan.                         vastuullisesti ja itsenäisesti.
arvosana 1         •   Toimia turvallisesti, joskin      •     Perustella ja analysoida
                       toiminta on usein kaavamaista/          toimintaansa yleisillä ohjeilla
Opiskelija osaa:       kokeilevaa/ hapuilevaa/                 sekä tutkitun tiedon avulla.
                       omalähtöistä                      •     Toimia ammatillisesti ja
                   •   Noudattaa sääntöjä ja ohjeita           vastuullisesti ennakoimattomissa
                       sekä perustella toimintaansa            asiakas- ja ongelmatilanteissa.
                       annetuilla ohjeilla.              •     Toimia itsenäisesti erilaisissa
                   •   Toimia ohjattuna asianmukaisesti.       tehtävissä kulloisessakin
                   •   Käyttää opittuja tekniikoita ja         toimintaympäristössä.
                       malleja.                          •     Soveltaa monipuolisesti opittuja
                   •   Ottaa toiminnassaan asiakkaat           tekniikoita ja malleja.
                       huomioon.                         •     Toimia asiakaslähtöisesti ja
                   •   Toimia ryhmän jäsenenä.                 tilanteenmukaisesti sekä
                                                               ymmärtää asiakastarpeita.
                                        •    Toimia ammattieettisten            •    Toimia ryhmässä
                                             periaatteiden mukaisesti.               tavoitesuhteisesti.
                                                                                •    Toimia ja perustella toimintaansa
                                                                                     ammattieettisten periaatteiden
                                                                                     mukaisesti.


Arvioinnissa hyödynnetään opiskelijoiden tekemiä itse- ja vertaisarviointeja sekä työelämän edustajien arvioita.
Opiskelijalla on mahdollisuus myös aiemmin hankitun osaamisen tunnistamiseen ja tunnustamiseen (AHOT).
Arvioinnin avulla opiskelija voi seurata oman osaamisensa ja omien tavoitteidensa kehittymistä suhteessa tutkinnon
asettamiin osaamisvaatimuksiin

TUTKINNON KANSAINVÄLINEN VERTAILTAVUUS

Laureassa toimitaan osaamisperustaisesti ja osaaminen tunnistetaan kokonaisvaltaisena. Tutkinnon sisällöissä on
huomioitu valtakunnallisesti määritellyt yleiset työelämävalmiudet, joita on Laureassa täsmennetty.

Tutkinnon taso vastaa kansallisen tutkintojen viitekehyksen (National Qualifications Framework, NQF) mukaista
tasoa 6 ja eurooppalaisen viitekehyksen (European Qualifications Framework, EQF) tasoa 6.

Opintojakson osaamistavoitteet on opetussuunnitelmassa kuvattu arviointiasteikon (1-5) tasolle kolme (hyvä).

OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN

Opetussuunnitelmaa kehitetään arviointi-, seuranta ja palautetiedon pohjalta. Moduulien opintojaksoihin ja
toteutustapoihin voi tulla muutoksia. Täydentävän osaamisen moduulien tarjontaa kehitetään jatkuvasti työelämän
tarpeita vastaavaksi eli tarjonta voi muuttua opintojen aikana

Koulutusohjelman toimintaympäristö

Palvelujen suuri ja kasvava merkitys korostaa palvelujen kehittämisen ja palveluinnovaatioiden tärkeyttä.
Palveluinnovaatiot ovat tulevaisuudessa merkittäviä Suomen menestymiselle: ne lisäävät talouden tehokkuutta,
tuovat kustannussäästöjä, synnyttävät uusia toimintoja ja avaavat uusia vientimahdollisuuksia. Innovaatiot kattavat
niin teknologiset kuin palvelu- ja sosiaaliset innovaatiot. Innovaatioiden kehittämisessä käytetään mm.
palvelumuotoilun menetelmiä, jotka mahdollistavat asiakkaiden piilevienkin tarpeiden oivaltamisen sekä luovuuden
herättelyn uudella, innostavalla tavalla.


Matkailu-, ravitsemis- ja talousala (marata) on osa pirstaleista elämystaloutta. Se ilmentää ja levittää matkailu-,
ruoka-, tapa- ja populäärikulttuuria. Kilpailun kiristyminen ja asiakkaiden vaatimusten kasvaminen pakottavat alan
yritykset monipuolistamaan toimintakonseptejaan. Tulevaisuudessa alan asiakkaat ovat entistä monipuolisempi ja
eriytyneempi kuluttajaryhmä; kysyntä yksilöityy ja muuttuu teema- ja toimintapainotteiseksi. Perhekoon
pienentyminen, vapaa-ajan merkityksen lisääntyminen ja väestön ikääntyminen kasvattavat majoitus- ja
ravitsemispalvelujen kysyntää. Kysyntää on esimerkiksi ympäristö-, terveys- ja turvallisuuslähtöisille palveluille ja
tuotteille. Palvelujen innovatiivinen kehittäminen ja markkinointi ovat avaintekijöitä tulevaisuuden majoitus- ja
ravitsemispalvelujen kilpailukyvyn kannalta. Brändäystä ja tuotteistamista pidetään alalla voimistuvana
kehityspiirteenä etenkin kansainvälistymisen vuoksi. Alan tulevaisuuden kehitys on sidoksissa myös teknologian
hyödyntämiseen.

Kansainvälistyminen lisää kilpailua toimialan yritysten kesken ja nopeuttaa alan kehitystä entisestään. Alan
organisaatioiden on seurattava niin maailmanlaajuista kehitystä kuin osattava rakentaa omalle alueelleen sopiva
asiakaslähtöinen konsepti. Alan merkittäviksi menestystekijöiksi arvioidaan työntekijöiden osaamista,
muutosvalmiutta ja trendien sekä toimintaympäristön ennakointia. Monipuolinen verkostoituminen majoitus- ja
ravitsemisalan ja palveluteollisuuden muiden alojen välillä on tarpeellista.

Asiantuntijuus

Marata-alalla tarvitaan monipuolista asiantuntijuutta. Tietojen, taitojen ja pätevyyden lisäksi alan asiantuntijuudessa
on kyse arvoista, asenteista, kriittisestä ajattelusta, joustavasta toiminnasta ja toimintojen kytkentöjen
ymmärtämisestä. Hotelli- ja ravintola-alalla keskeisiä osaamisalueita ovat toimintaympäristössä tapahtuvien
muutosten ennakointi sekä osaamisen ja muutoksen johtaminen. Alalla toimivien on kyettävä analysoimaan
globaaleja trendejä ja tiedostamaan majoitus- ja ravitsemisalan heikkojakin signaaleja. Asiantuntijuudessa korostuu
asiakkaiden tarpeiden tunnistaminen.

Kansainvälistyvällä marata-alalla edellytyksenä ovat vuorovaikutustaidot, monikielisyys ja kulttuurinen osaaminen,
jotka ilmenevät esimerkiksi kulttuurien, uskontojen ja kielten arvostuksena ja osaamisena. Lisäksi alan tehtävissä ja
yrittäjänä toimiessa tarvitaan palveluliiketoiminta-, tutkimus-, kehittämis- ja innovaatio-osaamista.
Palveluliiketoiminta perustuu samanaikaisesti teolliseen palveluliiketoimintaan ja palvelujen tuotteistamiseen.
Palveluliiketoiminta on luonteeltaan monimuotoista ja siinä irrottaudutaan yksittäisten tieteenalojen lähtökohdista ja
pyritään ymmärtämään ilmiöitä sellaisenaan. Tarvitaan monien tieteenalojen tuntemusta ja näiden tieteenalojen
tuottaman tiedon soveltamista toimintaan.


Laurean tahtotilana on olla vuonna 2015 kansainvälisesti tunnustettu tulevaisuuden osaamisen ja
metropolikehityksen ammattikorkeakoulu. Leppävaaran Laurea on profiloitunut toteuttamaan tahtotilaa suuntaamalla
osaamistaan palvelujen uudistamiseen palvelumuotoilun keinoin. Leppävaaran Laurean profiili - Laurea SID - tulee
englanninkielisestä Service Innovation and Design nimikkeestä (jäljempänä SID).


SID tarkoittaa palvelujen käyttäjälähtöistä innovointia, kehittämistä ja suunnittelua siten, että palvelu vastaa sekä
käyttäjien tarpeita että palvelun tarjoajan liiketoiminnallisia ja muita tavoitteita. SID on poikkitieteellinen,
käytännönläheinen ja soveltava lähestymistapa, joka yhdistää muun muassa liiketoiminta-, design- ja ICT
-osaamisen. SID -osaaminen on muutosprosessien systemaattista läpiviemistä, uusien mallien implementointia ja
uudenlaisen liiketoiminnan luomista. Leppävaara SID:n painoaloja ovat laajasti palveluliiketoiminta, turvallisuus ja
yhteiskuntavastuu. Hotelli- ja ravintola-alan koulutusohjelman opetussuunnitelmassa SID näkyy majoitus-,
ravitsemis- ja tapahtumapalvelujen käyttäjälähtöisenä toimintamallina.


Laurea SID Leppävaara on vahva tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) keskittymä. Leppävaaran
kampuksen laaja TKI-hankekokonaisuus luo kehittämispohjaisen oppimisen yhdistävälle toimintamallille Learning by
Developing (LbD) oppimisalustan. Kampus on osallisena monissa osaajaryhmittymissä; osaamiskeskustyössä,
strategisten huippuosaamiskeskittymien ja yksittäisten organisaatioiden toiminnassa. Hankkeet luovat opiskelijalle
haastavan ja aidon oppimisen tavoitteen sekä tuottavat tutkimus- ja kehittämisosaamista.


Metropolialueen toimijana Laurea SID Leppävaara suuntautuu yhä vahvemmin kansainväliseen yhteistyöhön.
Kampus tarjoaa englanninkielisiä koulutusohjelmia. Lisäksi jokainen suomenkielinen koulutusohjelma sisältää
englanninkielisen lukukauden. Laurea SID Leppävaara on monikulttuurinen työ- ja opiskeluyhteisö. Kaikilla Laurea
SID Leppävaaran korkeakouluyhteisön jäsenillä on mahdollisuus toimia kansainvälisissä verkostoissa erilaisissa
asiantuntijarooleissa. Kansainväliset tutkimus- ja kehittämishankkeet laajentavat toimintaympäristöä ja rikastuttavat
osaamista. Hanketoiminta avaa kansainväliset arvoverkostot, huippuinnovatiiviset alueet ja niiden välillä tapahtuvan
osaamisen siirron oppimisalustaksi sekä luo tunnustettua ja tuloksellista TKI-toimintaa.


Osaamisalueet

Hotelli- ja ravintola-alan restonomin osaamisessa korostuu palvelu-, liiketoiminta-, johtamisosaaminen ja TKI
(tutkimus-kehittämis- ja innovaatiotoiminta). Näiden lisäksi restonomi tarvitsee viestintä-, vuorovaikutus- ja verkosto-
osaamista.


Palveluosaaminen liittyy kiinteästi alan arvoperustan tuntemiseen ja arvojen merkityksen ymmärtämiseen.
Restonomin palveluosaaminen näkyy liiketoiminta- kuin johtamisosaamisessakin. Restonomi tunnistaa asiakkaiden
tarpeita ja kehittää palveluja ja palveluprosesseja alan tutkimustietoa hyödyntäen. Tulevaisuudessa restonomin
palveluosaamisessa tulee korostumaan tieto- ja viestintäteknologian käyttäminen. Hän tiedostaa ja tunnistaa
erilaisten kulttuuritaustojen merkityksen ja osaa tehdä yhteistyötä erilaisesta kulttuuritaustasta tulevien henkilöiden
kanssa. Restonomi osaa toimia erilaisissa asiakaspalvelu- ja vuorovaikutustilanteissa eri kielillä ja hallitsee erilaisia
viestintä- ja esiintymistyylejä.
Palveluliiketoimintaosaaminen ilmenee kokonaisvaltaisena näkemyksenä liiketoimintaympäristöstä ja yksittäisen
yrityksen roolista niissä. Restonomin asiantuntijuus koostuu asiakkuus-, kumppanuus-, talous- ja
palveluyrittäjyysosaamisesta. Asiakaslähtöisen toiminnan hallitseminen ilmenee kykynä johtaa ja kehittää
asiakkuuksia sekä toimia kumppanuusverkostoissa. Restonomi osaa vertailla erilaisten toimintatapojen vaikutuksia
palveluyrityksen liiketoiminnalle sisäisen ja ulkoisen laskentatoimen pohjalta. Restonomi osaa toimia kestävän
kehityksen mukaisesti pienentäen palveluiden hiilijalanjälkiä.

Vastuullinen johtamisosaaminen on kykyä johtaa yksilöiden ja yhteisöjen osaamista toiminnan ohjauksessa ja
kehittämisessä. Restonomi osaa soveltaa työlainsäädännön ja työehtosopimusten normeja käytännön työtilanteisiin
työntekijänä, esimiehenä ja yrittäjänä. Hän tuntee alansa ammattieettiset periaatteet ja ottaa ne joustavasti
huomioon ihmissuhde- ja päätöksentekotilanteissa. Hän osaa ohjata monikulttuurisia ryhmiä ja tiimejä. Restonomi
toteuttaa ja kehittää omaa ja työyhteisön hyvinvointia erilaisin keinoin.


Tutkimus- kehittämis- ja innovaatio-osaaminen on kehittämistarpeiden tunnistamista ja niiden ratkaisemista
luovasti erilaisia tutkimus- ja kehittämismenetelmiä käyttäen. Restonomi hallitsee kehittävän ja yritteliään työtavan.
Hän kykenee tunnistamaan ja ennakoimaan asiakkaiden tarpeita. Hän tuntee palveluinnovaatioiden eri tasot ja
prosessin vaiheet ja kykenee osallistumaan innovaatioiden tuottamiseen.

Ammatillinen kasvu ja vuositeemat

Hotelli- ja ravintola-alan liikkeenjohdon koulutusohjelmassa opiskelijan osaaminen kehittyy neljän vuositeeman
puitteissa. Nämä ovat ammatillisen kasvun käynnistyminen, ammatillisen osaamisen muodostuminen, ammatillisen
osaamisen syventyminen ja palveluliiketoiminnan kehittämisosaamisen omaksuminen. Kutakin vuositeemaa
luonnehditaan seuraavassa yleisen, opiskelun, opetuksen ja oppimistuloksen näkökulmasta.


Ammatillisen kasvun käynnistyminen
* Kyseessä on opiskeluun orientoitumisen ja motivoitumisen sekä palveluliiketoiminnan tehtäväalueeseen
tutustumisen vaihe.
* Opiskelun tavoitteet selkiytyvät ja ammatti-identiteettikysymykset nousevat pohdittaviksi.
* Opetuksen keskiössä ovat kehittämispohjainen oppiminen sekä palvelualaan sen tehtäviin ja ammatteihin
tutustuminen.
* Opinnot tuottavat osaamista ja opintopisteitä.


Ammatillisen osaamisen muodostuminen
* Kyseessäonkehittämispohjaisen oppimisen kokeiluvaihe palveluliiketoiminnan erilaisissa toimintaympäristöissä ja
tehtävissä.
* Opiskelussa on mahdollista rakentaa ammatillista identiteettiä kokeilemalla ja pohtimalla palvelualan tarjoamia
uravaihtoehtoja.
* Opetuksessa on keskeistä kehittämispohjaisen oppimisen yhdistäminen erilaisiin palveluliiketoiminnan
ammatillisiin tehtäviin.
* Palveluliiketoiminnasta saadut kokemukset vahvistavat ammatillisen identiteetin muodostumista ja edistävät
opintojen etenemistä.


Ammatillisen osaamisen syventyminen
* Kyseessä on palveluliiketoiminnan asiantuntijuusalueen selkiytymisvaihe.
* Asiantuntijuusalue selkiytyy ja ydinosaaminen syvenee opiskelu- ja harjoittelukokemusten jäsentymisen avulla.
* Opetuksessa on keskeistä kehittämisosaamisen syventäminen ja sen soveltaminen palveluliiketoiminnan
kehittämisessä.
* Opinnot tuottavat ja vahvistavat työelämän kehittämisosaamista sekä kartuttavat opintopisteitä.


Työelämän kehittäminen ja uudistaminen
* Kyseessä on kehittämis- ja innovaatio-osaamisen vakiintumisvaihe ongelmien ratkaisussa.
* Opiskelu valmentaa innovatiiviseen ja kehittävään toimintapaan sekä alan itsenäisenä yrittäjänä toimimiseen.
* Opetus tukee itsenäisyyteen ja luovuuteen sekä elinikäiseen oppimiseen muuttuvissa palveluliiketoiminnan
yhteistyöverkostoissa.
* Opinnot tuottavat innovatiivisia kehittämisosaajia palveluliiketoiminnan asiantuntijatehtäviin opiskeluajan puitteissa.


Koulutusohjelman kuvaus

Hotelli- ja ravintola-alan liikkeenjohdon koulutusta tarjotaan Laurea SID Leppävaarassa. Kolme ja puolivuotisessa
koulutuksessa opiskelija saa laaja-alaisen kuvan majoitus-, ravitsemis- ja talousalasta. Osaamista voi syventää
majoitus-, ravitsemis- ja tapahtumapalveluissa. Tapahtumapalveluilla tarkoitetaan kokouksia, kongresseja, messuja,
juhlia ja elämystapahtumia.

Opintojen alkuvaiheessa hotelli- ja ravintola-alan liikkeenjohdon koulutusohjelman opiskelija hankkii tietoja ja taitoja
LbD-mallin mukaiseen opiskeluun. Opintojen alkuun sijoittuvissa perusopinnoissa opiskelija tutustuu omaan alaan ja
toimintaympäristöön, alan keskeisiin toimintatapoihin sekä Laurean oppimisympäristöihin. Tämän lisäksi
ammatillisen kasvun käynnistymisen teemassa opiskelija hankkii valmiuksia toimia korkeakoulumaisesti ja
vastuullisesti osana tiimejä ja verkostoja. Opiskelija käynnistää tutkimuksellisen ajattelun ja toiminnan tutkivan ja
kehittävän työotteen muodossa ja oppii kantamaan vastuun omista ratkaisuistaan. Perusopinnoissa opiskelija
omaksuu keskeiset tietotekniset toimintavalmiudet, joita hän harjaannuttaa opintojen edistyessä. Opiskelija oppii
suullisen ja kirjallisen viestinnän perusvalmiudet. Opiskelijan ammatillinen kasvu käynnistyy henkilökohtaisen
asiantuntijuuden kehittämissuunnitelman avulla. Opiskelija rakentaa oman yksilöllisen osaamisen valitsemalla
vapaasti valittavia opintoja omasta tai muista koulutusohjelmista.

Ammattiopinnoissa opiskelija kehittyy vastuullisen liiketoiminnan, johtamisen, kehittämisen ja innovaation sekä
palvelumuotoilun osaajana. Liiketoimintaosaamisessa opiskelija oppii ottamaan liiketaloudelliset tekijät huomioon
osana palveluliiketoimintaa. Johtamisosaamisessa opiskelija vahvistaa johtamis-, verkosto- ja viestintäosaamista
osana palveluliiketoimintaosaamista sekä suomeksi että muilla kielillä. Ammatillisen osaamisen muodostumisen
teemassa opiskelija syventää osaamista oman ydinosaamisen suuntaisesti.


Harjoittelut yhdistyvät tiiviisti ammatillisen osaamisen syventymisen ja palveluliiketoiminnan kehittämisosaamisen
omaksumisen teemaan ja niissä hankittavaan osaamiseen. Tällöin opiskelija laajentaa ja syventää ammatillista
osaamistaan toimien työelämässä kehittäjänä. Harjoittelun voi tehdä kahdessa vaiheessa tai yhtenä jaksona.
Harjoittelu voi sijoittua myös kesäaikaan. Ensimmäistä harjoittelujaksoa suositellaan suoritettavaksi aikaisintaan
toisen opiskeluvuoden jälkeen. Opinnäytetyö sijoittuu opintojen loppuvaiheeseen, jolloin opiskelija toteuttaa
työelämälähtöisen tutkimuksellisen ja kehittävän tehtävän.


Opetussuunnitelman rakenne

Hotelli- ja ravintola-alan liikkeenjohdon koulutusohjelman opintoihin kuuluu perus- ja ammattiopintoja, vapaasti
valittavia opintoja, ammattitaitoa edistävää harjoittelua sekä opinnäytetyö. Tutkinnon kokonaislaajuus on 210
opintopistettä. Koulutusohjelmaan liittyvä opintojaksotarjonta sisältää 30 opintopistettä perusopintoja, 105
opintopistettä ammattiopintoja, 30 opintopistettä vapaasti valittavia opintoja, 30 opintopistettä ammattitaitoa
edistävää harjoittelua sekä 15 opintopisteen laajuisen opinnäytetyön.

Perusopintojen tavoitteena on antaa opiskelijalle laaja-alainen yleiskuva asianomaisen tehtäväalueen asemasta ja
merkityksestä yhteiskunnassa, työelämässä ja kansainvälisesti, perehdyttää opiskelija asianomaisen tehtäväalueen
yleisiin teoreettisiin perusteisiin ja viestintään sekä antaa mahdollisuus kehittää kielitaitoaan.


Ammattiopintojen tavoitteena on perehdyttää opiskelija asianomaisen ammatillisen tehtäväalueen keskeisiin
ongelmakokonaisuuksiin ja sovellutuksiin sekä niiden tieteellisiin tai taiteellisiin perusteisiin siten, että opiskelija
valmistuttuaan kykenee itsenäisesti työskentelemään tehtäväalueen asiantuntijatehtävissä ja yrittäjänä sekä
osallistumaan työyhteisön kehittämiseen.


Harjoittelun tavoitteena on perehdyttää opiskelija ohjatusti erityisesti ammattiopintojen kannalta keskeisiin
käytännön työtehtäviin sekä tietojen ja taitojen soveltamiseen työelämässä. Opinnäytetyön tavoitteena on kehittää ja
osoittaa opiskelijan valmiuksia soveltaa tietojaan ja taitojaan ammattiopintoihin liittyvässä käytännön
asiantuntijatehtävässä.


Koulutusohjelman laadunvarmistus

Ammattikorkeakoululaki 2005/413 luo puitteet restonomitutkinnolle. Valtioneuvoston ammattikorkeakouluista
antaman asetuksen nojalla alempaan ammattikorkeakoulututkintoon johtavien opintojen yleisenä tavoitteena on
antaa opiskelijalle: laaja-alaiset käytännölliset perustiedot ja –taidot sekä niiden teoreettiset perusteet asianomaisen
alan asiantuntijatehtävissä toimimista varten, edellytykset asianomaisen alan kehityksen seuraamiseen ja
edistämiseen, valmiudet jatkuvaan koulutukseen, riittävä viestintä- ja kielitaito sekä asianomaisen alan
kansainvälisen toiminnan edellyttämät valmiudet.

Koulutusohjelmassa laadunvarmistus tapahtuu opetussuunnitelmien arvioinnin ja kehittämisen sekä
koulutusohjelman toteutuksessa opiskelijapalautejärjestelmän avulla. Koulutusohjelman opetussuunnitelmaa
kehitetään vuosittain eri sidosryhmiltä saadun palautteen pohjalta. Opiskelijapalautejärjestelmä sisältää alku-, keski-
ja päättövaiheen palautteiden lisäksi opintojen kuormittavuus- ja hyvinvointikyselyt. Jokaiselta opintojaksolta
kerättävän palautteen pohjalta opintojaksoja kehitetään systemaattisesti opettajatiimeissä.


Kuvio 1. Laurean laadunvarmistusjärjestelmä.
                                                                1. vuosi       2. vuosi       3. vuosi       4. vuosi
OP      OPINNOT                                                        30             60             60             60
A011    AMMATILLISEN KASVUN KÄYNNISTYMINEN
A0078   Palveluprojekti                                                10
A0079   Palveluyrityksen toiminta muuttuvassa                          10
        toimintaympäristössä
A0082   Asiakaslähtöinen palvelun laatu                                10
01147   Alkoholijuomien anniskelua koskevat säännökset                     0
01148   Hygieniapassi                                                      0
A0080   Intercultural Approach to Service Field                                           5
A0084   Palvelutuotteen suunnittelu                                                   10
A0081   Servicekommunikation                                                              5
A0153   Corporate Social Responsibility                                                   5
00524   Espanjan kielen perusteet 1                                                       5
00526   Italian kielen perusteet 1                                                        5
00530   Ranskan kielen perusteet 1                                                        5
00532   Saksan kielen perusteet 1                                                         5
00534   Venäjän kielen perusteet 1                                                        5
A012    AMMATILLISEN OSAAMISEN
        MUODOSTUMINEN
A0087   Johtaminen työyhteisössä                                                      10
A0091   Palveluyrityksen suorituskyvyn johtaminen                                     10
A0092   Palvelujärjestelmäosaaminen                                                   10
A0088   Organisational communication                                                                 10
A0196   Business Management in the Hospitality Field                                                     5
A0090   Tapahtuman tuottaminen                                                                           5
A013    AMMATILLISEN OSAAMISEN SYVENTYMINEN
01225   Palvelumuotoilulla innovaatioihin                                                            10
A0093   Asiakassuhteiden johtaminen                                                                      5
A0097   Palveluliiketoiminnan kehittäminen                                                               5
A0098   Current Issues and Future Trends                                                                 5
A0099   Hotelli- ja ravintola-alan liikkeenjohdon harjoittelu                         15
        1
A014    TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN JA
        UUDISTAMINEN
A0100   Hotelli- ja ravintola-alan liikkeenjohdon harjoittelu                                        15
        2
00043   Opinnäytetyö                                                                                 15
047     LAUREAN YHTEISET OPINNOT
00635   Ruotsin kielen kirjallinen taito                                                  0
00634   Ruotsin kielen suullinen taito                                                    0
00202   Englannin kielen osaamisen lähtötasotesti                          0
00203   Ruotsin kielen osaamisen lähtötasotesti                            0
00637   Suomen kielen suullinen taito                                      0
00636   Suomen kielen kirjallinen taito                                    0
125     VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT
01260   Ruotsin kielen perusviestintä      5
01261   Englannin kielen perusviestintä    5
01283   Suomen kieli ja viestintä          5
                                          30   60   60   60
A011 AMMATILLISEN KASVUN KÄYNNISTYMINEN, 60 op

Kuvaus:




* Kyseessä on opiskeluun orientoitumisen ja motivoitumisen sekä palveluliiketoiminnan tehtäväalueeseen
tutustumisen vaihe

* Opinnot tuottavat osaamista ja opintopisteitä.
* Opiskelun tavoitteet selkiytyvät ja ammatti-identiteettikysymykset nousevat pohdittaviksi.


* Opetuksen keskiössä ovat kehittämispohjainen oppiminen sekä palvelualaan sen tehtäviin ja ammatteihin
tutustuminen.


A0078 Palveluprojekti, 10 op

Opiskelija osaa:
* arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
* luoda oman asiantuntijuuden kehittämissuunnitelman
* hankkia ja käyttää perustellen tietoa sekä käyttää tietoteknisiä työvälineitä
* suunnitella, toteuttaa, markkinoida, dokumentoida ja arvioida palvelutapahtuman tietylle kohderyhmälle projektina


Opintojakson sisältö:
*ammatillisen kasvuprosessin käynnistyminen ja oman asiantuntijuuden kehittämissuunnitelma
*tiedonhaku ja tietotekniset työvälineet
*tutkivan ja kehittävän työotteen perusteet sekä tutkimuksellisen raportoinnin hyvät tavat
*palvelutapahtuma projektina
*projektityön perusteet
*palvelujen markkinointi


Opintojakson kuvaus:
Opiskelijat järjestävät ryhmänä palvelutapahtuman hyödyntämällä viestintätaitoja, tietotekniikkaa, tiimityöskentelyä
ja projektityöskentelytaitoja.
Käsitteellinen ja kriittinen ajattelu ja oman osaamistarpeiden arviointi luovat pohjan tutkimukselliselle toiminnalle
ammattikorkeakoulussa.



A0079 Palveluyrityksen toiminta muuttuvassa toimintaympäristössä, 10 op

Opiskelija osaa:
*tulkita toimintaympäristöä ja sen muutoksia
*eritellä yrityksen liiketoiminnan perustoiminnot
*laskea keskeisiä yrityksen kannattavuuteen liittyviä tunnuslukuja
*esitellä yrityksen liiketoimintaa liiketoimintamallien ja ansaintalogiikan avulla
*nimetä arvoketjuja ja -verkostoja
*esittää asioita suullisesti ja visuaalisesti kohderyhmä huomioiden


Opintojakson sisältö:
*toimintaympäristö ja sen muutokset
*liiketoimintamallit ja ansaintalogiikat
*verkostot
*talouden johtaminen/ kannattavuuslaskenta/ kustannuslaskenta palvelukentällä
*yrittäjyys
*asiakastyytyväisyys
*tilastollisen tutkimuksen perusteet


Opintojakson kuvaus:
Opiskelija luo perustaa liiketoimintaosaamiselle. Liiketoimintaosaaminen on kykyä asemoida yrityksen liiketoiminta
toimintaympäristöön proaktiivisesti. Opiskelija hyödyntää tilastollisia menetelmiä asiakastyytyväisyyden
parantamisessa.



A0082 Asiakaslähtöinen palvelun laatu, 10 op

Opiskelija osaa:
*tuottaa, arvioida ja kehittää asiakaslähtöistä palvelua ja palveluprosesseja erilaisissa palvelutilanteissa
*toimia muut huomioon ottaen työyhteisön jäsenenä


Opintojakson sisältö:
* asiakaslähtöisyys
* palvelu ja palveluprosessit
* palvelun laatu sisältäen hygieenisen, turvallisen ja ravitsemuksellisen näkökulman
* myyntityö käytännössä
* tutkimuksellinen kirjoittaminen


Opintojakson kuvaus:
Opiskelija tuottaa hyvää, asiakaslähtöistä palvelua. Hän kuvaa palvelun laatua tutkimuksellisen kirjoittamisen
keinoin. Opintojaksolla toimitaan BarLaurea toimintaympäristössä.



01147 Alkoholijuomien anniskelua koskevat säännökset, 0 op

Opiskelija osaa:
• Soveltaa alkoholijuomien anniskelua koskevaa lainsäädäntöä asiakaspalvelutilanteissa.

Opintojakson sisältö:
•Alkoholijuomien anniskelua koskeva lainsäädäntö.

Opintojakson kuvaus:
• Opiskelija tutustuu alkoholijuomien anniskelua koskevaan lainsäädäntöön
• Opiskelija suorittaa hyväksytysti anniskelulainsäädäntöä koskevan testin.


01148 Hygieniapassi, 0 op

Opiskelija osaa:
• Soveltaa elintarvikehygieenistä osaamista osana yrityksen omavalvontaa

Opintojakson sisältö:
• Hygieeninen laatu; Pinta- ja elintarvikehygienia, hygieeniset työtavat ja henkilökohtainen hygienia

• Elintarvikehygieniaa koskeva lainsäädäntö

• Omavalvonta

Opintojakson kuvaus:
• Opiskelija tutustuu elintarvikehygieniaa koskevaan lainsäädäntöön
• Opiskelija suorittaa hyväksytysti hygieniaosaamistestin


A0080 Intercultural Approach to Service Field, 5 op

Opiskelija osaa:
* Acquire and apply knowledge on cultural differences from a customer perspective
*Cooperate in multicultural communities


Opintojakson sisältö:
*basics in intercultural theories
*teamwork in an international environment
*intercultural customer service


Opintojakson kuvaus:
Students participate in multicultural communities. Elements of cultural competence include educational cultural
awareness that supports service operations, as well as developing language skills and tolerance.



A0084 Palvelutuotteen suunnittelu, 10 op

Opiskelija osaa:
* kartoittaa käyttäjien tarpeita
* käyttää ja soveltaa laadullisia tutkimusmenetelmiä
* suunnitella palvelutuotteita soveltaen moniaistisuutta ja palvelumuotoilun menetelmiä


Opintojakson sisältö:
*palvelumuotoilun suunnitteluprosessi
*brandit, tuotteistaminen ja konseptointi
*aistinvarainen arviointi ja moniaistisuus palvelumuotoilussa
*tutkimusprosessi ja sen raportointi
*laadullisen aineiston hankinta ja analyysi


Opintojakson kuvaus:
Opiskelija perehtyy asiakas- ja käyttäjäymmärryksen hankkimiseen tarvittaviin menetelmiin. Hän harjoittelee
palvelumuotoilua majoitus- ja ravitsemisalan palvelutuotteiden suunnittelussa.



A0081 Servicekommunikation, 5 op

Opiskelija osaa:
*handla aktivt i branschens olika arbetsuppgifter på svenska
*inhämta och tillämpa svenskspråkig information om servicekultur
*kommunicera skriftligt och muntligt på svenska
*Toimia aktiivisesti ruotsin kielellä alan työtehtävissä
*Hankkia ja soveltaa palvelukulttuuriin liittyvää ruotsinkielistä tietoa
*Viestiä kirjallisesti ja suullisesti ruotsiksi


Opintojakson sisältö:
*kommunikations-, interaktions- och förhandlingskunnande på svenska både skriftligt och muntligt
*servicekommunikation
*kulturkunskap
*viestintä-, vuorovaikutus- ja neuvottelutaidot ruotsin kielellä suullisesti ja kirjallisesti
*palveluviestintä
*kulttuurituntemus


Opintojakson kuvaus:
Utveckling av mångsidigt kommunikations-, interaktions- och förhandlingskunnande på svenska i servicebranschens
olika situationer är en väsentlig del av studieperioden.
Studeranden uppnår minst kunskapsnivån B1.2 enligt den europeiska referensramen och avlägger språkexamen för
statsförvaltningen med vitsordet god eller nöjaktig både i skriftliga och muntliga kunskaper i svenska språket.
Monipuolinen viestintä-, vuorovaikutus- ja neuvottelutaitojen kehittäminen ruotsin kielellä palvelualan eri tilanteissa
painottuu opintojakson aikana.
Opiskelija saavuttaa vähintään eurooppalaisen viitekehyksen mukaisen taitotason B1.2 ja saa vähintään
valtionhallinnon kielitutkinnon mukaisen hyvän tai tyydyttävän arvioinnin suullisesta ja kirjallisesta.



A0153 Corporate Social Responsibility, 5 op

Opiskelija osaa:
•   Develop a wider approach to ethical questions and organisational values
•   Combine CSR with business actions and strategy
•   Discuss social responsibility issues


Opintojakson sisältö:
•   Ethics and organisational values
•   Sustainable guidelines on economic, environmental and social performance
•   Responsible leadership
•   Product safety
•   Occupational safety and health
•   Equality at work
•   Diversity and multicultural issues
•   Current issues on sustainability reporting and CSR standards


Opintojakson kuvaus:
This study unit introduces the students to the basic concept of corporate social responsibility. Organisational
responsibility is seen from three viewpoints: economic, environmental and social responsibility. The critical thinking
of the students is enhanced through discussions.


00524 Espanjan kielen perusteet 1, 5 op

Opiskelija osaa:
• kielen perusrakenteita sekä perussanastoa
• viestiä kohdekielellä yksinkertaisissa tilanteissa
• kirjoittaa yksinkertaisia ja ohjattuja viestejä
• tunnistaa kielialueen kulttuurille tyypillisiä piirteitä

Opintojakson sisältö:
• yksinkertaiset viestintätilanteet
• keskeiset rakenteet
• kielialueen kulttuurituntemus

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija saavuttaa viitekehyksen taitotason A1.

Edeltävät opinnot:
Ei ole.
00526 Italian kielen perusteet 1, 5 op

Opiskelija osaa:
• kielen perusrakenteita sekä perussanastoa
• viestiä kohdekielellä yksinkertaisissa tilanteissa
• kirjoittaa yksinkertaisia ja ohjattuja viestejä
• tunnistaa kielialueen kulttuurille tyypillisiä piirteitä

Opintojakson sisältö:
• yksinkertaiset viestintätilanteet
• keskeiset rakenteet
• kielialueen kulttuurituntemus

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija saavuttaa eurooppalaisen viitekehyksen taitotason A1.

Edeltävät opinnot:
Ei ole.


00530 Ranskan kielen perusteet 1, 5 op

Opiskelija osaa:
• kielen perusrakenteita sekä perussanastoa
• viestiä kohdekielellä yksinkertaisissa tilanteissa
• kirjoittaa yksinkertaisia ja ohjattuja viestejä
• tunnistaa kielialueen kulttuurille tyypillisiä piirteitä

Opintojakson sisältö:
• yksinkertaiset viestintätilanteet
• keskeiset rakenteet
• kielialueen kulttuurituntemus

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija saavuttaa eurooppalaisen viitekehyksen taitotason A1.

Edeltävät opinnot:
Ei ole.


00532 Saksan kielen perusteet 1, 5 op

Opiskelija osaa:
• kielen perusrakenteita sekä perussanastoa
• viestiä kohdekielellä yksinkertaisissa tilanteissa
• kirjoittaa yksinkertaisia ja ohjattuja viestejä

Opintojakson sisältö:
• yksinkertaiset viestintätilanteet
• keskeiset rakenteet
• kielialueen kulttuurituntemus

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija saavuttaa eurooppalaisen viitekehyksen taitotason A1.

Edeltävät opinnot:
Ei ole.
00534 Venäjän kielen perusteet 1, 5 op

Opiskelija osaa:
• kielen perusrakenteita sekä perussanastoa
• viestiä kohdekielellä yksinkertaisissa tilanteissa
• kirjoittaa yksinkertaisia ja ohjattuja viestejä
• tunnistaa kielialueen kulttuurille tyypillisiä piirteitä

Opintojakson sisältö:
• yksinkertaiset viestintätilanteet
• keskeiset rakenteet
• kielialueen kulttuurituntemus

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija saavuttaa eurooppalaisen viitekehyksen taitotason A1.

Edeltävät opinnot:
Ei ole.


A012 AMMATILLISEN OSAAMISEN MUODOSTUMINEN, 60 op

Kuvaus:
* Kyseessä on kehittämispohjaisen oppimisen kokeiluvaihe palveluliiketoiminnan erilaisissatoimintaympäristöissä ja
tehtävissä.
* Opiskelussa on mahdollista rakentaa ammatillista identiteettiä kokeilemalla ja pohtimalla palvelualan tarjoamia
uravaihtoehtoja.
* Opetuksessa on keskeistä kehittämispohjaisen oppimisen yhdistäminen erilaisiin palveluliiketoiminnan
ammatillisiin tehtäviin.
* Palveluliiketoiminnasta saadut kokemukset vahvistavat ammatillisen identiteetin muodostumista ja edistävät
opintojen etenemistä.



A0087 Johtaminen työyhteisössä, 10 op

Opiskelija osaa:
*analysoida ja kehittää omaa johtamisosaamistaan
*suunnitella ja toteuttaa työyhteisön toimintaa
*soveltaa johtamisen pääperiaatteita työyhteisön ja verkoston toiminnassa


Opintojakson sisältö:
*johtajuus ja johtaminen
*itsensä johtaminen ja johtamisen käytänteet
*organisaatiokulttuuri ja arvot
*henkilöstöjohtaminen ja työhyvinvointi
*työsuhdeasiat


Opintojakson kuvaus:
Opiskelija osaa ratkaista johtamiseen liittyviä tilanteita
organisaation ja yhteiskunnan muutoksissa.



A0091 Palveluyrityksen suorituskyvyn johtaminen, 10 op

Opiskelija osaa:
*esitellä sisäisen ja ulkoisen laskentatoimen perusteet Analysoida yrityksen taloudellista tilaa keskeisten
tunnuslukujen avulla
*arvioida yritystoiminnan kannattavuuden lähtökohdat


Opintojakson sisältö:
*yrityksen taloushallinnon perusulottuvuudet: rahoitus sekä sisäinen ja ulkoinen laskenta
*tilinpäätös ja tilinpäätösasiakirjat
*kannattavuuslaskenta ja budjetointi (hinnoittelu- ja investointilaskelmat)


Opintojakson kuvaus:
Opiskelija arvioi palveluliiketoimintaa taloushallinnon näkökulmasta. Muodostuvaa liiketoimintaosaamista opiskelija
voi hyödyntää yrittäjänä.



A0092 Palvelujärjestelmäosaaminen, 10 op

Opiskelija osaa:
*tuottaa ja kehittää käyttäjälähtöisiä palveluja ja palveluprosesseja osana laadukasta palvelujärjestelmää
*kehittää omia valmiuksiaan tuotanto- ja palveluprosessien päivittäisjohtamisessa


Opintojakson sisältö:
*tuotteet, palvelut, palvelu- ja tuotantoprosessit sekä järjestelmät eri palveluympäristöissä ja niiden kehittäminen
*palveluprosessien kuvaaminen
*palvelujen ja palveluprosessien kehittämisen menetelmät
*oman osaaminen analysointi ja kehittäminen


Opintojakson kuvaus:
Opiskelija soveltaa osaamistaan ravitsemispalvelualan tuotantoprosesseissa. Hän tarjoaa käyttäjälähtöisesti,
kustannustietoisesti ja turvallisesti ravitsemisalan palvelutuokioita asiakkaalle.



A0088 Organisational communication, 10 op

Opiskelija osaa:
*plan, implement and evaluate an organisation’s communications in English
*communicate in English as experts


Opintojakson sisältö:
*roles of communication in networks and organisations
*target-oriented planning, implementation and evaluation of an organisation’s communications Managing
communication according to plan
*expert’s communication skills
*intercultural communication


Opintojakson kuvaus:
Student develops communication in organisations. The framework for competence development is formed by
organisations that use Finnish and English as their working languages and their networks.



A0196 Business Management in the Hospitality Field, 5 op
Opiskelija osaa:
*plan and manage hotel, congress, catering, event services and sales office functions in a profitable and customer-
oriented manner
*apply various measurement methods to assess the productivity and efficiency of business operations


Opintojakson sisältö:
*business plan
*cost effectiveness, key figure calculations and reports
*drawing up offers, contracts and correspondence at a hotel sales office
*recognising customer needs and expectations; measuring customer satisfaction


Opintojakson kuvaus:
Students have the knowledge to carry out management tasks for hotel, congress, sales office, catering or event
services in a profitable and customer oriented manner.


A0090 Tapahtuman tuottaminen, 5 op

Opiskelija osaa:
*suunnitella ja toteuttaa tapahtumia ammattimaisesti erilaisissa toimintaympäristöissä
*arvioida tapahtumaa kokonaisuutena sekä sen taloudellista ja laadullista onnistumista


Opintojakson sisältö:
*erilaiset tapahtumapalvelut; kokous, kongressi, messut, juhlat ja elämystapahtumat
*kumppanuudet; alihankkijat ja sponsorit ym.
*tapahtuman sisällön ja prosessien suunnittelu asiakkaan kanssa; teema, idea ja käsikirjoitus
*toteutusaikataulun ja budjetin laadinta ja seuranta
*tapahtuman organisointi ja jälkihoito


Opintojakson kuvaus:
Opiskelija suunnittelee ja toteuttaa tapahtuman asiakkaan tarpeiden mukaan. Hän soveltaa tapahtuman hallintaan
tarvittavia menetelmiä ja työkaluja.



A013 AMMATILLISEN OSAAMISEN SYVENTYMINEN, 60 op

Kuvaus:
* Kyseessä on palveluliiketoiminnan asiantuntijuusalueen selkiytymisvaihe.
* Asiantuntijuusalue selkiytyy ja ydinosaaminen syvenee opiskelu- ja harjoittelukokemusten jäsentymisen avulla.
* Opetuksessa on keskeistä kehittämisosaamisen syventäminen ja sen soveltaminen palveluliiketoiminnan
kehittämisessä.
* Opinnot tuottavat ja vahvistavat työelämän kehittämisosaamista sekä kartuttavat opintopisteitä.



01225 Palvelumuotoilulla innovaatioihin, 10 op

Opiskelija osaa:
* toteuttaa innovaatiohankkeen soveltaen uusinta olemassa olevaa tietoa ja SID-menetelmiä
* työskennellä projektimaisesti monialaisesti
* soveltaa luovaa ongelmanratkaisua ja kehittää työtapoja
* tunnistaa taloudellisesti kannattavan ja asiakaslähtöisen toiminnan edellytykset


Opintojakson sisältö:
* palveluinnovaatiot
* innovaatioprosessi käytännössä moniammatillisessa työyhteisössä
* SID-menetelmät
* innovaatioprojektin suunnittelu, toteutus ja arviointi


Opintojakson kuvaus:
Opintojaksossa toteutetaan tavoitteellinen kehittämisprojekti palvelumuotoilun keinoin.


A0093 Asiakassuhteiden johtaminen, 5 op

Opiskelija osaa:
*rakentaa asiakkuussuhteita
*analysoida ja kehittää erilaisia asiakkuuksia
*johtaa asiakkuuksien hallintaa


Opintojakson sisältö:
*erilaiset asiakas- ja kumppanuussuhteet
*asiakkuuksien hallinnan perusprosessit
*asiakassuhdemarkkinointi
*asiakaskannattavuus
*asiakaslupaukset ja arvonluonti
*tilastotieteen soveltaminen


Opintojakson kuvaus:
Opiskelija analysoi, kehittää ja johtaa asiakassuhteita. Analysoinnissa hyödynnetään asiakasinformaatiota
tilastotieteen ja markkinoinnin keinoin.



A0097 Palveluliiketoiminnan kehittäminen, 5 op

Opiskelija osaa:
*arvioida ja kehittää palvelutuotteita majoitus-, ravitsemis- tai tapahtumapalveluissa
*kehittää omia valmiuksia alan yrittäjänä
*soveltaa tutkimuksellisin keinoin tuotettua tietoa ja käyttää tulevaisuuden tutkimusmenetelmiä palvelujen
kehittämisessä


Opintojakson sisältö:
*palvelutuotekehitys
*kustannustehokkuudenja yrityksen liiketaloudellisen tuloksen arviointi
*yrittäjyys
*tulevaisuuden tutkimusmenetelmät


Opintojakson kuvaus:
Opiskelija syventää osaamistaan palvelutuotekehityksessä majoitus-, ravitsemis- tai tapahtumapalveluissa yrittäjän
näkökulmasta. Hän kehittää ja suunnittelee palvelutuotteita huomioiden sekä käyttäjien tarpeita että yrittäjän
liiketoiminnallisia ja muita tavoitteita.


A0098 Current Issues and Future Trends, 5 op

Opiskelija osaa:
*Discuss and comment on a central topical phenomenon in the society in relation to its impact on the future of
service operations.
*Use international and Finnish sources of information in their fields


Opintojakson sisältö:
*Most recent research knowledge and sources of information in the sector
*Internationalisation development in the sector and international trends


Opintojakson kuvaus:
Students deepens their competence in their own areas of expertise. The study unit may be taken as an online
course or by participating in Finnish or international trade fairs or conferences. The content and implementation of
the unit are based on the student's own area of interest and on current needs.


A0099 Hotelli- ja ravintola-alan liikkeenjohdon harjoittelu 1, 15 op

Opiskelija osaa:
*analysoida ja jäsentää oman työnsä sisältöä ja menetelmiä
*analysoida omaa toimintaansa keskustellen tavoitteista ja niiden toteutumisesta työyhteisössä
*kehittää palveluliiketoimintaosaamistaan
*osallistua omalla panoksellaam harjoitteluyrityksen käytänteisiin/liiketoiminta-prosesseihin liittyvään
kehittämistyöhön


Opintojakson sisältö:
*harjoittelutavoitteiden määrittely
*harjoittelujakson suorittaminen
*harjoittelukokemuksen kirjallinen raportointi
*palautekeskustelu
*harjoittelun esittely ja mentorointi toisille opiskelijoille sopimuksen mukaisesti


Opintojakson kuvaus:
Opiskelija kehittää osaamistaan työelämässä, havainnoi työtään ja työympäristöään kehittämisen näkökulmasta.
Opiskelija soveltaa opinnoissa omaksumiaan tietoja ja taitoja käytäntöön harjoitteluyrityksessä/-organisaatiossa.
Hän suorittaa harjoittelunsa oman koulutusohjelmansa työtehtävissä (Hotelli- ja ravintola-alan liikkeenjohdon
koulutusohjelma).



A014 TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN JA UUDISTAMINEN, 30 op

Kuvaus:
* Kyseessä on kehittämis- ja innovaatio-osaamisen vakiintumisvaihe ongelmien ratkaisussa.
* Opiskelu valmentaa innovatiiviseen ja kehittävään toimintapaan sekä alan itsenäisenä yrittäjänä toimimiseen.
* Opetus tukee itsenäisyyteen ja luovuuteen sekä elinikäiseen oppimiseen muuttuvissa palveluliiketoiminnan
yhteistyöverkostoissa.
* Opinnot tuottavat innovatiivisia kehittämisosaajia palveluliiketoiminnan asiantuntijatehtäviin opiskeluajan puitteissa.



A0100 Hotelli- ja ravintola-alan liikkeenjohdon harjoittelu 2, 15 op

Opiskelija osaa:
*arvioida omaa osaamistaan ja työelämän osaamisvaatimuksia
*kehittää ja syventää omaa palveluliiketoimintaosaamistaan
*kehittää organisaation palveluliiketoimintoja asiantuntijayhteisön jäsenenä
*luoda henkilökohtaisia työelämäyhteyksiä ja toimia verkostoissa
Opintojakson sisältö:
*harjoittelutavoitteiden määrittely
*harjoittelujakson suorittaminen
*harjoittelukokemuksen raportointi
*palautekeskustelu
*harjoittelun esittely ja mentorointi toisille opiskelijoille sopimuksen mukaisesti


Opintojakson kuvaus:
Opiskelija saavuttaa monipuoliset valmiudet toimia omalle alalle ominaisten palvelujen tuotanto-, suunnittelu-,
esimies- ja kehittämistehtävissä tai itsenäisenä yrittäjänä. Opiskelija syventää ammatillista osaamistaan erityisesti
osallistumalla palveluinnovaatioiden luomiseen. Hän suorittaa harjoittelunsa oman koulutusohjelmansa
työtehtävissä (Hotelli- ja ravintola-alan liikkeenjohdon koulutusohjelma).



00043 Opinnäytetyö, 15 op

Opiskelija osaa:
• esittää perusteltuja työelämää koskevia kehittämisehdotuksia
• käsitteellistää työelämän ilmiöitä tutkittuun tietoon perustuen
• käyttää sopivia tutkimus- ja kehittämismenetelmiä uuden tiedon tuottamiseksi
• toimia kehittämishankkeissa yhteistoiminnallisesti ja vastuullisesti työelämän ja muiden yhteistyökumppanien
kanssa
• arvioida omaa toimintaansa ja omia ratkaisujaan kriittisesti
• hallita kokonaisuuksia sekä esittää asiansa loogisesti ja perustellen

Opintojakson sisältö:
• opinnäytetyöprosessiin ja kehittämishankkeeseen perehtyminen ja aiheen ideointi
• opinnäytetyösuunnitelma, jossa kuvataan opinnäytetyön tausta ja tavoitteet, keskeinen aihetta koskeva tutkittu
tieto, käytettävät tutkimus- ja kehittämismenetelmät sekä toteuttamissuunnitelma
• opinnäytetyön toteuttaminen
• opinnäytetyön raportointi ja julkistaminen
• kypsyysnäyte

Opintojakson kuvaus:
Opinnäytetyö on osa ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyötä. Se palvelee opiskelijan ammatillista
kehittymistä sekä työelämää ja aluekehitystä. Opinnäytetyö kehittää työtä ja työelämän käytänteitä ja voi tuottaa
myös laajemmin merkityksellisiä innovaatioita.

Opinnäytetyön lähtökohtana on työelämän kehittämishaaste. Siinä painottuu vuorovaikutus työelämän kanssa sekä
tutkiva ja kehittävä työote. Opinnäytetöiden raporteissa korostuu tavoitteellisen toiminnan ja sen tulosten
kuvaaminen sekä teoreettinen ja tutkimuksellinen analysointi. Opinnäytetyöt sisältävät työelämää kuvailevaa tietoa,
sitä selittävää, tutkimuksellista tietoa sekä työelämää varten tuotettua uutta osaamistietoa.

Opintojakso sisältää kypsyysnäytteen suorittamisen. Kypsyysnäytteessä opiskelija osoittaa aihealueen hallintaa
sekä hyvää kielitaitoa.


047 LAUREAN YHTEISET OPINNOT, 0 op


00635 Ruotsin kielen kirjallinen taito, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Tämä opintojakso on ruotsin kielen kirjallisen taidon arvioinnin merkitsemistä varten.


00634 Ruotsin kielen suullinen taito, 0 op
Opintojakson kuvaus:
Tämä opintojakso on ruotsin kielen suullisen taidon arvioinnin merkitsemistä varten.


00202 Englannin kielen osaamisen lähtötasotesti, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Opintojen alkaessa kaikki opiskelijat osallistuvat ruotsin ja englannin kielen lähtötasotesteihin, jos nämä kielet
sisältyvät ammattikorkeakouluopintojen edellytyksenä olevaan aiempaan tutkintotodistukseen tai opiskelijat ovat
saaneet kyseisten kielten opetusta aikaisemmin. Lähtötasotesti on kaikilla koulutusaloilla sama ja siihen voi
osallistua vain kerran. Alan vaihto Laurean sisällä ei edellytä uutta testiä. Testin avulla varmennetaan opiskelijan
valmiudet kieliopintojen aloittamiseksi. Ellei opiskelija selviydy lähtötasotestistä, hän osallistuu kielen valmentavalle
opintojaksolle opintojen alkuvaiheessa. Suoritettuaan valmentavat opinnot hyväksyttävästi opiskelija saa
opintopisteitä luettavaksi vapaasti valittaviin opintoihin.


00203 Ruotsin kielen osaamisen lähtötasotesti, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Lähtötasotestin tekevät ne, joilla ruotsi sisältyy ammattikorkeakouluopintojen edellytyksenä oleviin aiempiin
opintoihin, eivät kuitenkaan ne, joitten koulusivistyskieli on ruotsi.

Opintojen alkaessa kaikki opiskelijat osallistuvat ruotsin ja englannin kielen lähtötasotesteihin, jos nämä kielet
sisältyvät ammattikorkeakouluopintojen edellytyksenä olevaan aiempaan tutkintotodistukseen tai opiskelijat ovat
saaneet kyseisten kielten opetusta aikaisemmin. Lähtötasotesti on kaikilla koulutusaloilla sama ja siihen voi
osallistua vain kerran. Alan vaihto Laurean sisällä ei edellytä uutta testiä. Testin avulla varmennetaan opiskelijan
valmiudet kieliopintojen aloittamiseksi. Ellei opiskelija selviydy lähtötasotestistä, hän osallistuu kielen valmentavalle
opintojaksolle opintojen alkuvaiheessa. Suoritettuaan valmentavat opinnot hyväksyttävästi opiskelija saa
opintopisteitä luettavaksi vapaasti valittaviin opintoihin.


00637 Suomen kielen suullinen taito, 0 op


00636 Suomen kielen kirjallinen taito, 0 op


125 VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT, 0 op

Kuvaus:
Vapaasti valittavilla opinnoilla opiskelija syventää ja monipuolistaa eri teemoihin ja kompetensseihin soveltuvaa
osaamistaan. Näiden opintojaksojen avulla opiskelijat voivat edelleen muokata opintojensa sisältöjä vastaamaan
omia henkilökohtaisia intressejään ja ammatillisia tavoitteitaan.

Sisältö:
Teeman alle sijoitetaan ne opintojaksot, jotka opiskelija valitsee Laurean kieliopinnoista, Laurean yhteisistä
opinnoista tai toisen koulutusohjelman opetussuunnitelmasta. Teeman alle sijoitetaan myös ne toisessa
korkeakoulussa (toinen ammattikorkeakoulu, yliopisto, virtuaali-amk, ulkomainen korkeakoulu) suoritetut opinnot,
joille ei löydy korvaavuutta koulutusohjelman opetussuunnitelmasta, mutta jotka opiskelija haluaa liittää tutkintoonsa.


01260 Ruotsin kielen perusviestintä, 5 op

Opiskelija osaa:
ruotsin perusrakenteet
 käyttää opinnoissaan ja työelämässä tarvittavaa perussanastoa
 kirjallisen ja suullisen viestinnän perustaidot
 hyödyntää monipuolisesti erilaisia menetelmiä kielitaitonsa kehittämisessä

Opintojakson sisältö:
ruotsin keskeiset rakenteet
 sanaston laajentaminen
 suulliset ja kirjalliset oppimistehtävät
 erilaiset oppimisstrategiat

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija harjoittaa viestintätaitojaan ruotsin kielessä kehittääkseen valmiuksiaan opintoihinsa ja työelämään.



01261 Englannin kielen perusviestintä, 5 op

Opiskelija osaa:
englannin perusrakenteet
käyttää opinnoissaan ja työelämässä tarvittavaa perussanastoa
kirjallisen ja suullisen viestinnän perustaidot
hyödyntää monipuolisesti erilaisia menetelmiä kielitaitonsa kehittämisessä

Opintojakson sisältö:
englannin kielen keskeiset rakenteet
sanaston laajentaminen
suulliset ja kirjalliset oppimistehtävät
erilaiset oppimisstrategiat

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija harjoittaa viestintätaitojaan englannin kielessä kehittääkseen valmiuksiaan opintoihinsa ja työelämään.


Edeltävät opinnot:




01283 Suomen kieli ja viestintä, 5 op

Opiskelija osaa:
· hyödyntää kielenhuollon ja kielitiedon apuvälineitä
· laatia asiatektejä
· kirjoittaa verkkotekstiä
· pitää erilaisia puheita ja presentaatioita
· toimia kokouksissa ja neuvotteluissa aktiivisena osallistujana


Opintojakson sisältö:
· Suomen kielen peruskielioppia
· Kielitietoa ja kielenhuoltoa
· Kirjoittamisen teoriaa
· Kirjoitusprosessi
· Lähteiden käyttö kirjoittamisessa
· Erilaisia tekstilajeja (essee, referaatti, tiivistelmä, artikkeli, raportti)
· Verkkoviestintää
· Puheviestinnän teoriaa
· Erilaisia puhetilanteita (tilannepuheet, presentaatiot, monenkeskiset ja kahdenkeskiset keskustelut, kokoukset,
neuvottelut)


Opintojakson kuvaus:
Opiskelija kehittää viestinnällisiä taitojaan ja tulee tietoiseksi omista vahvuuksistaan viestijänä. Opiskelija harjaantuu
käyttämään kielenhuollon apuvälineitä asiatekstin rakentamisessa. Hän oppii laatimaan erilaisia tekstejä ja pitämään
erilaisia puheita.