Takaisin: ryhmä SHG14KN

Opetussuunnitelma 2013 – SHG14KN (suomeksi)

Opetussuunnitelma (PDF)

Näytä tekstiversio
LAUREA AMMATTIKORKEAKOULU

Hoitotyön koulutusohjelma (Laurea Otaniemi, sote), SHG14KN

LAUREAN TOIMINTA-AJATUS

Laurea-ammattikorkeakoulun tahtotila on olla "Metropolialueen hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn
kansainvälinen kehittäjä vuonna 2020".

Laurea on opiskelijakeskeinen, kansainvälinen, innostava ja uutta kehittävä ammattikorkeakoulu, jonka tehtävä on
toteuttaa kansainvälisissä arvoverkostoissa koulutus-, tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa kehittämispohjaisen
oppimisen toimintamallilla (Learning by Developing, LbD).

Opiskelun aikana opiskelijat kohtaavat aitoja työelämän toimijoita ja osaamisen haasteita. Meiltä valmistuva
opiskelija osaa toimia uusissa tilanteissa, ennakoida tulevaa, kehittää uusia toimintamalleja ja tutkia maailmaa
avoimin silmin. Laurean toiminta-ajatuksena on olla kansainvälisesti verkostoitunut ammattikorkeakoulu, joka
toimintatavallaan yhdistää oppimisen työelämään. Näin syntyy uutta osaamista ja palveluinnovaatioita.

Osaamisen kehittyminen

Laureassa toimimme opiskelijakeskeisesti. Tällöin opiskelijan vapaus ja vastuu korostuvat. Opiskelijalla on
mahdollisuus kehittää osaamistaan ammatillisten tavoitteidensa mukaisesti. Vapaus merkitsee erilaisia tapoja
opiskella osaamistavoitteiden saavuttamiseksi. Vastuu merkitsee aktiivista opiskeluotetta, vastuuta omista
valinnoista sekä rakentavaa ja motivoitunutta asennetta asioiden tekemiseksi yhdessä. Korkeakoulun henkilöstöllä
on vastuu opiskelijan ammatillisen kasvun tukemisesta ja ohjaamisesta.

Kansainvälisyys korkeakoulussa tarkoittaa lukuisia mahdollisuuksia toimia erilaisissa monikulttuurisissa tilanteissa,
kehittää kielitaitoa, lähteä opiskelijavaihtoon sekä osallistua kansainvälisiin tutkimus- ja kehittämishankkeisiin.

Painoalat tarkoittavat Laurean vahvoja osaamisalueita, joiden perustalle Laurean tarjoama koulutus- sekä tutkimus-
ja kehittämistoiminta rakentuu. Laurean painoalat ovat palveluliiketoiminta, hoitotyön asiantuntijuus ja kotona
selviytyminen sekä turvallisuus ja yhteiskuntavastuu. Läpileikkaavana painoalana on opiskelijayrittäjyys.
Opiskelijayrittäjyys näkyy toiminnassa paitsi yrittäjämäisenä asenteena ja yritysyhteistyönä myös konkreettisina
uusina yrityksinä, joita opiskelijat voivat perustaa jo opintojensa aikana.

Laureasta valmistuu työelämään omaa työtään kehittäviä ja ammatillisesti sitoutuneita tulevaisuuden osaajia, joilla
on edellytykset toimia työelämässä oman alansa asiantuntijatehtävissä.

Koulutus tähtää laaja-alaiseen ja vahvaan ammatilliseen osaamiseen. Työelämälähtöisissä hankkeissa kehittyy
myös johtamisosaaminen, viestintäosaaminen, luovuus ja eettinen osaaminen. Tutkinnon suorittaneella on
valmiudet seurata ja edistää oman ammattialansa kehittymistä sekä edellytykset oman ammattitaidon jatkuvaan
kehittämiseen. Koulutus antaa riittävän viestintä- ja kielitaidon oman alan tehtäviin sekä kansainväliseen toimintaan
ja yhteistyöhön.

Kampukset

Jokaisella laurealaisella kampuksella on omanlaisensa toimintaprofiili ja oppimisympäristöt:

Hyvinkään kampuksen tehtävä on hyvinvointiin liittyvien palveluiden uudistaminen. Kampus kehittää monialaisesti
taloudellista, oikeudellista, sosiaalista ja terveydellistä osaamista. Voit opiskella sairaanhoitajaksi, sosionomiksi tai
tradenomiksi. Pääset opinnoissasi työskentelemään ja kehittämään palveluita työelämähankkeissa työelämän
asiantuntijoiden kanssa. Kampuksella koulutuksessa hyödynnetään kehittämisympäristöjä kuten
simulaatiosairaalaa, simulaatioluokkia ja projektioppimisympäristöä.

Keravalla voit opiskella liiketalouden tai tietojenkäsittelyn tradenomiksi. Keravalla voit erikoistua asiakaslähtöisen
palveluliiketoiminnan johtamiseen, matkailuliiketoiminnan johtamiseen (Tourism management) tai tietojenkäsittelyn
asiantuntijaosaamiseen. Kerava on uran uurtaja sekä monimuoto- että virtuaalikoulutuksen järjestäjänä. Hankkeissa
oppiminen ja kansainvälisessä partneriverkostossa toimiminen ovat Keravalla opiskelemisen arkea.
Leppävaaran SID-yksikössä toiminta on profiloitunut palvelujen uudistamiseen. SID tarkoittaa palvelujen
käyttäjälähtöistä innovointia, kehittämistä ja suunnittelua ja se tulee sanoista Service Innovation and Design. Laurea
SID:ssa on aktiivinen oppimisen ilmapiiri, ja kampukselta valmistuu innovatiivisia, kansainvälisiä ja
kehittämisorientoituneita palveluliiketoiminnan osaajia. Opiskella voit restonomiksi sekä liiketalouden,
tietojenkäsittelyn ja turvallisuusalan tradenomiksi.

Lohjan kampuksen profiili on olla hyvinvoinnin ja palveluiden kehittäjä. Sairaanhoitajakoulutuksessa korostuu
aikuisen hoitotyö ja mielenterveystyö. Tradenomikoulutuksessa voit syventyä markkinointiin, e-liiketoimintaan,
johtamiseen ja hyvinvointiliiketoimintaan. Oppimisympäristöissä Terveystorilla ja Yrityslabrassa toteutetaan aitoja
työelämäprojekteja ja kehitetään palveluja yksityisellä ja julkisella sektorilla

Otaniemen kampuksella opiskelijat yhdessä työelämän kanssa tuottavat hyvinvointi- ja liiketoimintaosaamista.
Kampus on monikulttuurinen ja monialainen kohtaamispaikka, jossa voit rakentaa ammatillisen verkostosi ja
opiskella fysioterapeutiksi, sairaanhoitajaksi, sosionomiksi, terveydenhoitajaksi tai tradenomiksi. Verkostossa
osaamisesi kehittyy ja syntyy uusia palveluja, tuotteita ja liiketoimintaa. Voit myös käynnistää oman yrityksen osana
opintojasi.

Porvoon kampuksella sairaanhoitajakoulutuksessa opintoja toteutetaan aidoissa työelämäprojekteissa. Opintojen
aikana saat vahvat perusvalmiudet hyvinvointiyrittäjyydessä ja teet yhteistyötä alan yritysten kanssa. Opiskelijalle
tarjotaan mahdollisuudet virtuaaliopintoihin innostavien, ajantasaisten ja monipuolisten verkkototeutusten muodossa.

Tikkurilan kampuksen tehtävä on edistää tulevaisuuden hyvinvointia. Päämääränä on asiakkaita osallistava
palvelujen kehittäminen ja hyvinvoinnin vahvistaminen. Tikkurilan kampuksella voit opiskella sairaanhoitajaksi,
terveydenhoitajaksi, sosionomiksi sosiaali- tai rikosseuraamusalalle, tradenomiksi tai estenomiksi. Opiskelijana
sinulla on mahdollisuus kehittää osaamistasi erilaisissa kehittämishankkeissa ja oppimisympäristöissä yhdessä
työelämän asiantuntijoiden kanssa.

KEHITTÄMISPOHJAINEN OPPIMINEN (LEARNING BY DEVELOPING, LbD)

Ammattikorkeakoulun innostavat ja uutta kehittävät oppimisympäristöt rakentuvat Laurean kehittämispohjaisen
oppimisen, LbD-mallin pohjalle. Kehittämispohjaisen oppimisen ideana ovat aidot kohtaamiset työelämän kanssa.
Yhdessä toimitaan luovuudella ja luottamuksella.

Opiskelija oppii tunnistamaan työelämän ja osaamisen kehittämiskohteita, luomaan uusia ratkaisuja, tuotteita ja
toimintamalleja sekä kehittämään omaa toimintaansa työelämän muuttuvien vaatimusten mukaisesti. LbD:n
ominaispiirteet ovat autenttisuus, kumppanuus, kokemuksellisuus, luovuus ja tutkimuksellisuus.

Kehittämispohjaisessa oppimisessa yhdistyvät osaamista tuottava oppiminen sekä uuden luominen erilaisissa
tutkimus- ja kehittämishankkeissa. Oppiminen rakentuu hankkeen etenemisen myötä avautuvista uusista
mahdollisuuksista. Tarvittavaa osaamista kertyy käytännön toiminnassa, erilaisissa työpajoissa ja labroissa.

TUTKINTORAKENNE AMMATTIKORKEAKOULU-TUTKINTOON JOHTAVASSA KOULUTUKSESSA

Tutkinnon laajuus ja mitoitus

Tutkinnon laajuus on tradenomi-, restonomi-, estenomi-, sosionomi-, fysioterapeutti- ja sairaanhoitajakoulutuksessa
210 opintopistettä. Tutkinnon suorittaminen kestää keskimäärin 3,5 vuotta. Terveydenhoitajakoulutuksen laajuus on
240 opintopistettä. Sen suorittaminen kestää keskimäärin 4 vuotta.

Yksi opintopiste vastaa kansainvälisen ECTS-mitoituksen mukaan 26,7 tuntia keskiverto-opiskelijan tekemää työtä.

Tutkintorakenne

Amk-tutkintoon johtavan koulutuksen tutkintorakenne muodostuu Laureassa ydinosaamisen ja täydentävän
osaamisen moduuleista. Moduulit ovat tutkintoon kuuluvia osaamiskokonaisuuksia. Ydinosaamisen moduulit
kuvaavat tutkinnon pakolliset osaamisvaatimukset ja täydentävät moduulit mahdollistavat osaamisen syventämisen
tai laajentamisen.

Opinnoissa oppiminen sidotaan työelämän kehittämiseen ja henkilökohtaisiin tavoitteisiin. Moduuleille on määritelty
osaamistavoitteet työelämän tulevaisuuden tarpeiden ja Laurean painoalojen pohjalta. Käytännössä opintopisteitä
kertyy, kun opiskelija suorittaa moduuliin kuuluvia opintojaksoja tai vastaavaa osaamista kehittäviä projekteja (ks.
kuva 1). Opintosuorituksen voi saada myös aiemman osaamisen perusteella hyväksiluvulla tai osaamisen näytöllä.

Moduulit on suunniteltu siten, että ne ovat suoritettavissa pääsääntöisesti yhden tai kahden lukukauden aikana.
Opintojaksot voidaan toteuttaa suomeksi tai englanniksi. Opintojaksojen kieli päätetään lukukausittain ja ilmenee
opintojaksotarjonnasta.




Kuva 1. Tutkintorakenne

Ydinosaamisen ja täydentävän osaamisen moduulit

Ydinosaamisen moduulit muodostavat tutkinnon osaamisen perustan ja ovat pakollisia. Ydinosaamisen laajuus
vaihtelee tutkinnosta riippuen:
•    150 op tradenomi, restonomi, sosionomi, fysioterapeutti ja estenomi
•    180 op sairaanhoitaja
•    210 op terveydenhoitaja


Ydinosaamisen moduulit ovat laajuudeltaan 30 opintopistettä. Moduulit sisältävät seuraavia opintotyyppejä:
perusopintoja, ammattiopintoja, ammattitaitoa edistävää harjoittelua ja opinnäytetyön.

Muu osa tutkinnosta muodostuu täydentävän osaamisen moduuleista. Tutkinnosta riippuen täydentävän
osaamisen laajuus on näin ollen 30 tai 60 opintopistettä. Moduulin laajuus on joko 15 tai 30 opintopistettä. Moduulit
ovat vapaasti valittavia. Täydentävän osaamisen moduulit yksilöllistävät opiskelijan opintopolun ja osaamisen.
Tutkintoon voi sisällyttää sellaisia täydentävän osaamisen moduuleja, jotka vastaavat ammatillisia tavoitteita.
Vapaasti valittavien opintojen soveltuvuudesta tutkintoon sovitaan opettajatuutorin kanssa ennakkoon.

Täydentävän osaamisen moduulien opintoihin sisältyy seuraavia opintotyyppejä: ammattiopintoja, ammattitaitoa
edistävää harjoittelua ja vapaasti valittavia opintoja

Joustavat opintojen suoritus- ja erikoistumismahdollisuudet

Moduulien osaamistavoitteiden mukaista osaamista voi kerryttää Laureassa joustavasti. Opiskelija voi
•  valita ydinosaamisen opintoja Laurean eri kampuksilta samannimisiin moduuleihin,
•  valita ammatillisia tavoitteita tukevia täydentävän osaamisen moduuleja Laurean eri kampuksilta,
•   valita englanninkielisiä opintojaksoja Laurean englanninkielisten koulutusten tarjonnasta, vaikka opiskeleekin
    suomenkielisessä koulutuksessa,
•   valita suomenkielisiä opintojaksoja Laurean suomenkielisten koulutusten tarjonnasta, vaikka opiskeleekin
    englanninkielisessä koulutuksessa,
•   sisällyttää tutkintoon opintoja FUAS-liittouman ammattikorkeakoulujen eli Lahden ja Hämeen
    ammattikorkeakoulujen tarjonnasta ilman opintomaksuja,
•   valita verkko-opintoja, jotka tuovat opintoihin ajallista joustavuutta ja
•   kehittää osaamistaan hankkeisiin ja projekteihin osallistumalla.


Opintojaksojen toteutussuunnitelmissa täsmennetään opintojen tavoitteita, sisältöä ja toteutusmuotoa.

Opiskelijan yksilöllisen osaamisen kehittymistä tukevat myös kampusmoduulit, joiden sisällöissä painottuvat
kampuksen erityisosaamiset. Lisäksi osaamista voi syventää tai laajentaa täydentävän osaamisen moduulien
valinnoilla, erilaisiin hankkeisiin osallistumalla sekä harjoittelupaikkaa ja opinnäytetyön aihetta valitessaan.
Opiskelijaa tuetaan opintopolulla uraohjauksella.

OPPIMISEN JA OSAAMINEN ARVIOINTI

Opetussuunnitelman osaamistavoitteet on kuvattu oppijan toimintana niin, että osaamisen kehittymistä suhteessa
asetettuihin tavoitteisiin voidaan arvioida. Osaaminen tunnistetaan tieto-, taito- ja arvo-osaamisena sekä
kokemuksellisena osaamisena, joihin sisältyy yksilön ja yhteisön osaaminen. Opetussuunnitelman
osaamiskuvauksissa on hyödynnetty Bloomin taksonomiaa, jossa osaamisen kehittymistä kuvataan kuudella eri
tasolla: tietäminen, ymmärtäminen, soveltaminen, analyysi, synteesi ja arviointi/uuden luominen.

Laurea-ammattikorkeakoulun LbD –toimintamalli edellyttää oppijan osaamisen kehittyvän koulutuksen aikana
soveltamisen tasolta uuden luomisen tasolle saakka. Laureassa on kuvattu valtakunnallisen
osaamisenviitekehyksen (NQF) pohjalta yhteiset yleiset työelämäosaamisen kriteerit. Yleinen työelämäosaaminen
kehittyy osana moduuleita, opintojaksoja ja projekteihin osallistumista.

Taulukko 1. Laurean yhteiset yleiset työelämäosaamisen kriteerit



Osaamisen kuvaus                        Osaamisen tavoite
                                                                                 Esimerkkejä
                                        •   osaa ratkaista rooliinsa,           •   muuttaa toimintatapojaan ja
                                            toimintatapoihinsa ja                   rooliaan sekä kehittää
REFLEKTIO-OSAAMINEN                         osaamiseensa liittyviä ongelmia         osaamistaan kehittämisprosessin
                                            tavoitteellisesti päämäärän             edetessä hankkeelle asetettujen
oppimisen taidot (EQF)                      saavuttamiseksi                         tavoitteiden ja päämäärän
                                                                                    saavuttamiseksi.
Oppijan oman ja muiden toimijoiden                                              •   tuo esille arvostamiensa
osaamisen arviointi ja kehittäminen                                                 asiantuntijoiden esittämiä
osaamistavoitteiden saavuttamiseksi                                                 näkökulmia hankkeen edetessä
                                        •   osaa analysoida toteutettuja        •   vertailee tavoitteellisesti erilaisia
                                            toimintatapoja ja toimijoiden           näkökulmia yhteistyössä
                                            osaamista sekä tehdä                    hanketoimijoiden kanssa
                                            analysoinnin perusteella
                                            johtopäätöksiä yhdessä muiden
                                            toimijoiden kanssa yhteisen
                                            päämäärän saavuttamiseksi
                                        •   osaa vertailla ja kehittää eri      •   mallintaa kehittämishanketta
                                            toimijoiden toimintatapoja,             kokonaisuutena vaikuttavuuden
                                            asetettuja tavoitteita ja               näkökulmasta
                                            päämäärää sekä prosessin
                                            kokonaisuutta ja luoda uuden
                                            toimintamallin
                                         •   osaa noudattaa tasa-arvoisuuden •      toimii sovittujen toimintatapojen
                                             ja oikeudenmukaisuuden                 mukaisesti
EETTINEN OSAAMINEN                           periaatteita                    •      ottaa muut huomioon, antaa tilaa
                                         •   osaa soveltaa oman alansa              muiden ajatuksille ja kuuntelee
                                             arvoperustaa ja ammattieettisiä •      noudattaa pelisääntöjä (esim.
                                             periaatteita omassa                    aikatauluja), sitoutuu työhön, on
                                             toiminnassaan                          huolellinen, luotettava,
                                         •   osaa soveltaa kestävän                 oikeudenmukainen, kunnioittaa
                                             kehityksen periaatteita                toisten työtä, osoittaa
                                             (ympäristövastuu, sosiaalinen,         tilannetajua ja käyttäytyy
                                             taloudellinen vastuu) omassa           tilanteeseen sopivasti
                                             toiminnassaan                   •      ymmärtää, että paikallisilla
                                         •   toimii vastuullisena globaalina        toimilla voi olla myös
                                             kansalaisena                           kansainvälisiä vaikutuksia ja
                                                                                    päinvastoin
                                         •   osaa ottaa vastuun omasta          •   tunnistaa valintoihin liittyviä
                                             toiminnastaan                          ristiriitoja
                                         •   osaa ottaa vastuun ryhmän          •   vertailee ja ottaa huomioon
                                             toiminnasta                            erilaisia näkökulmia, pystyy
                                                                                    luopumaan itsekkäistä tarpeista
                                                                                    yhteisen hyvän saavuttamiseksi
                                                                                •   arvostaa toisten työtä ja
                                                                                    tuotoksia esim. esittämällä
                                                                                    alkuperäislähteet
                                         •   vaikuttaa yhteiskunnassa           •   suunnittelee / kehittää
                                             osaamistaan hyödyntäen (LbD            asiakaslähtöisiä ja kestäviä
                                             aluekehitys)                           ratkaisuja, jotka sisältävät
                                                                                    taloudellisen, sosiaalisen ja
                                                                                    ympäristönäkökulman


                                         •   osaa viestiä                       •   noudattaa projektin / hankkeen
                                             tarkoituksenmukaisesti                 viestinnällisiä vaatimuksia ja
(TYÖYHTEISÖLLINEN) VIESTINTÄ-                työyhteisön                            edellytyksiä
OSAAMINEN                                    vuorovaikutustilanteissa ja osaa   •   edistää omalla toiminnallaan
                                             kommunikoida                           rakentavaa ilmapiiriä
Opiskelija osaa toimia erilaisissa           kulttuurienvälisissä tilanteissa       (asianmukainen, rakentava
työhön liittyvissä viestintä- ja                                                    kritiikki)
vuorovaikutustilanteissa tarkoituksen-                                          •   arvostaa, kuuntelee ja
mukaisesti: opiskelija käyttää                                                      kunnioittaa erilaisia viestijöitä ja
monipuolisesti viestinnän kanavia eri                                               kulttuureja sekä kielellistä
tilanteissa, vaihtaa sanomia ja                                                     monimuotoisuutta
ylläpitää vuorovaikutusta toisten                                               •   soveltaa viestintäosaamistaan
ihmisten kanssa.                                                                    erilaisten ihmisten kanssa
                                                                                •   kommunikoi vieraalla kielellä
                                                                                •   käyttää tieto- ja
                                                                                    viestintätekniikkaa tehtävissään
                                         •   osaa viestiä vastuullisesti      •     edistää viestinnällään yhteisön
                                             monialaisen työyhteisön /              hyvinvointia
                                             verkoston jäsenenä               •     toimii aktiivisena ja
                                         •   osaa organisoida viestintää            tavoitteellisena kumppanina
                                             työyhteisössä                          työyhteisössä ja verkostoissa
                                         •   osaa arvioida monikulttuurisessa       globaalisti
                                             yhteistyössä tarvittavaa         •     jakaa tietoa ja tiedottaa oma-
                                             viestintäosaamista                     aloitteisesti hankkeen
                                         •   osaa arvioida                          etenemisestä erilaisia
                                             kansainvälisyyskehityksen              viestintäkanavia käyttäen
                                             vaikutuksia ja mahdollisuuksia
                                                                             •   löytää ratkaisuja viestinnällisiin
                                                                                 haasteisiin
                                                                             •   rakentaa ja organisoi
                                                                                 verkostokumppanuuksia
                                                                                 yhteistyössä hanketoimijoiden
                                                                                 kanssa
                                      •   osaa uudistaa viestintätapoja   •      uskaltaa haastaa oman itsensä
                                      •   osaa johtaa viestintää                 ja muut toimintaan
                                      •   osaa kehittää työelämäyhteyksiä •      sietää epävarmuutta,
                                          ja verkostoja                          keskeneräisyyttä ja
                                      •   osaa vaikuttaa yhteiskunnassa          epäonnistumisen mahdollisuutta
                                          viestimällä hankkeen tuloksista        viestintätilanteissa
                                                                          •      toimii ammatillisesti, tulkitsee ja
                                                                                 hallitsee tunteita kriittisissä
                                                                                 vuorovaikutustilanteissa
                                                                             •   rakentaa ja kehittää itsenäisesti
                                                                                 verkostokumppanuuksia
                                                                             •   käyttää uudistavia viestintätapoja


                                      •   osaa tunnistaa työelämän/          •   hankkii ja käsittelee oman alan
                                          hankkeen kohteita, joihin              tietoa suhteessa TKI-
INNOVAATIO-OSAAMINEN                      tarvitaan muutosta                     hankkeeseen
                                      •   osaa käyttää                       •   tuo esille hankkeesta
                                          tarkoituksenmukaisia projekti-,        toteutettavissa olevia
                                          tutkimus- ja kehittämistoiminnan       kehittämisaihioita
                                          menetelmiä
                                      •   osaa soveltaa kehittävää
                                          työotetta TKI-hankkeessa
                                      •   osaa organisoida TKI-hanketta      •   dokumentoi ja raportoi: kuvaa
                                      •   osaa analysoida ja tulkita             työelämää uudistavia luovia tieto-
                                          innovaatioprosessia soveltaen          tai toimintatapoja hankkeen
                                          alan olemassa olevaa                   tavoitteiden mukaisesti
                                          kansainvälistä tietoa              •   tuo esille alaan liittyviä
                                                                                 kansainvälisiä standardeja ja
                                                                                 käytänteitä ja toimii niiden
                                                                                 mukaisesti
                                                                             •   uskaltaa kyseenalaistaa
                                                                                 rakentavasti
                                      •   osaa luoda uusia työtapoja         •   ehdottaa ja toteuttaa rohkeasti ja
                                          käyttäen luovaa                        luovasti ratkaisuja näkökulmansa
                                          ongelmanratkaisua ja löytää            perustellen
                                          asiakaslähtöisiä, kestäviä ja      •   visioi tulevaisuutta (ajassa
                                          taloudellisesti kannattavia            etenevä ajattelu, kyky nähdä
                                          ratkaisuja                             myös mennyt)
                                                                             •   luo uutta


                                      •   osaa käyttää johtamisen ja         •   tunnistaa oman roolinsa
                                          yrittäjämäisen toiminnan               johtaakseen omaa toimintaansa
JOHTAMIS-OSAAMINEN                        perusteita osana                       hankkeessa
                                          projektityöskentelyä               •   tunnistaa hankkeen tavoitteet ja
Johtaminenon tavoitesuuntautunutta                                               asettaa itselleen tavoitteet
vuorovaikutteista sosiaalista         •    osaa johtaa kehittämishanketta    •   laatii projektisuunnitelman
toimintaa. Johtamisella ohjataan                                                 (juridinen ja taloudellinen
ihmisten toimintaa. Johtamisen avulla                                            näkökulma)
pyritään siihen, että joukkoihmisiä   projektipäällikkönä
toimii paremmin ja tehokkaammin
kuin ilman johtamista
                                         •    osaa kehittää                       •    tiedottaa päätöksistä ja
                                              kehittämishankkeessa toimivien           hankemuutoksista sekä ratkaisee
                                              yhteishenkeä omalla                      viestinnän ja vuorovaikutuksen
                                              esimerkillään                            ongelmia
                                                                                  •    suunnittelee ja toteuttaa budjetin
                                                                                  •    organisoi hankkeen toimintoja ja
                                                                                       vastuuttaa toimijoita (jakaa työt ja
                                                                                       vastuut)
                                                                                  •    tukee projektipäällikkönä
                                                                                       toimijoiden kehittymistä
                                                                                  •    tekee päätöksiä
                                                                                       ennakoimattomissa tilanteissa
                                                                                  •    tunnistaa riskejä ja toimii
                                                                                       ratkaisun löytämiseksi
                                                                                  •    seuraa ja arvioi projektia
                                                                                       suhteessa suunnitelmaan
                                         •    osaa johtaa proaktiivisesti     •        visioi tulevaisuutta
                                         •    osaa yleistää                   •        uudistaa johtamiskulttuuria
                                              kehittämishankkeessa syntynyttä
                                              johtamisosaamista työelämän
                                              kehittämisessä


Osaaminen arvioidaan Laureassa asteikolla 0-5 seuraavasti:

5 (kiitettävä),
4 (hyvä),
3 (hyvä),
2 (tyydyttävä),
1 (tyydyttävä) ja
0 (hylätty).

Opintojakso ja toteutuksen osa voidaan arvioida myös hyväksytty/hylätty (H/0) –asteikolla.

Osaamisen arvioinnin kriteerit ilmoitetaan opintojakson/projektin alkaessa. Arviointia suunniteltaessa hyödynnetään
yhteisiä alkuvaiheen ja valmistumisvaiheen opiskelijan arviointikriteereitä, jotka on yhteisesti kuvattu tasoille 1,3 ja 5

Taulukko 2. Yhteiset alkuvaiheen ja valmistumisvaiheen opiskelijan arviointikriteerit



AMK-TUTKINTO                             ALKUVAIHEEN OPISKELIJA                    VALMISTUMISVAIHEEN
                                                                                   OPISKELIJA
                                         •    Käyttää asiantuntevasti              •  Käyttää asiantuntevasti ja laaja-
                                              ammattikäsitteitä.                      alaisesti ammattikäsitteitä sekä
KIITETTÄVÄ                               •    Noudattaa työturvallisuusohjeita        hallitsee kokonaisuuksia.
                                              vastuullisesti ja itsenäisesti.      •  Kehittää toimintaympäristönsä
arvosana 5                               •    Perustella toimintaa tutkitun           työturvallisuutta.
                                              tiedon avulla.                       •  Kehittää toimintatapoja
Opiskelija osaa:                         •    Toimia itsenäisesti ja                  vertailemalla, yhdistelemällä ja
                                              aloitteellisesti tavoitteiden           valitsemalla tutkittua tietoa.
                                              suunnassa. Toiminta on usein         •  Toimia aloitteellisesti ja
                                              joustavaa, järjestelmällistä,           innovatiivisesti tavoitteiden
                                              kehittämispainotteista, luovaa ja       mukaan. Toiminta
                                              aktiivista.                             pääsääntöisesti uutta luovaa,
                                         •    Valita toimintaan soveltuvia            työelämää kehittävää ja selkeän
                                              tekniikoita ja malleja ja perustella    ammatillista.
                                              valintansa.
                   •   Toimia asiakaslähtöisesti ja        •   Valita, yhdistellä ja kehittää
                       tilanteenmukaisesti.                    toimintaan soveltuvia tekniikoita
                   •   Edistää ryhmän toimintaa.               ja malleja.
                   •   Kriittisesti soveltaa               •   Toimia aloitteellisesti ja
                       ammattieettisiä periaatteita            vastuullisesti asiakassuhteissa
                       toiminnassaan.                          sekä ymmärtää asiakkuuden
                                                               merkityksen kokonaisuuden
                                                               kannalta.
                                                           •   Kehittää ja uudistaa monialaisen/-
                                                               ammatillisen ryhmän toimintaa.
                                                           •   Soveltaa kriittisesti
                                                               ammattieettisiä periaatteita
                                                               monimutkaisissa ja
                                                               ennakoimattomissa tilanteissa.


                   •   Käyttää systemaattisesti            •   Käyttää asiantuntevasti
                       ammattikäsitteitä.                      ammattikäsitteitä.
HYVÄ               •   Soveltaa työturvallisuusohjeita     •   Huolehtia omasta ja
                       toiminnassaan.                          työyhteisönsä työturvallisuudesta
arvosana 3         •   Perustella, vertailla ja analysoida     sekä havaitsee
                       toimintaansa yleisillä ohjeilla.        kehittämiskohteita.
Opiskelija osaa:   •   Selviytyä itsenäisesti erilaisissa •    Valita toimintatapoja tutkitun
                       tehtävissä kulloisessakin               tiedon ja ohjeistuksen perusteella.
                       toimintaympäristössä.               •   Toimia systemaattisesti ja
                   •   Soveltaa monipuolisesti opittuja        kriittisesti tavoitteiden suunnassa
                       tekniikoita ja malleja.                 monimutkaisissa tilanteissa.
                   •   Toimia ammatillisesti                   Toiminta usein joustavaa,
                       asiakastilanteissa.                     järjestelmällistä, luovaa ja
                   •   Toimia ryhmässä                         aktiivista.
                       tavoitesuhteisesti.                 •   Valita toimintaan soveltuvia
                   •   Perustella toimintaansa                 tekniikoita ja malleja ja perustella
                       ammattieettisten periaatteiden          valintansa.
                       mukaisesti.                         •   Priorisoida ja ylläpitää
                                                               asiakkuuksia/asiakassuhteita.
                                                           •   Edistää ryhmän toimintaa.
                                                           •   Soveltaa kriittisesti
                                                               ammattieettisiä periaatteita
                                                               toiminnassaan.


                   •   Käyttää keskeisiä/yksittäisiä ja  •     Käyttää systemaattisesti
                       asianmukaisia ammattikäsitteitä         ammattikäsitteitä.
TYYDYTTÄVÄ,            sekä osoittaa perehtyneensä       •     Noudattaa työturvallisuusohjeita
                       tietoperustaan.                         vastuullisesti ja itsenäisesti.
arvosana 1         •   Toimia turvallisesti, joskin      •     Perustella ja analysoida
                       toiminta on usein kaavamaista/          toimintaansa yleisillä ohjeilla
Opiskelija osaa:       kokeilevaa/ hapuilevaa/                 sekä tutkitun tiedon avulla.
                       omalähtöistä                      •     Toimia ammatillisesti ja
                   •   Noudattaa sääntöjä ja ohjeita           vastuullisesti ennakoimattomissa
                       sekä perustella toimintaansa            asiakas- ja ongelmatilanteissa.
                       annetuilla ohjeilla.              •     Toimia itsenäisesti erilaisissa
                   •   Toimia ohjattuna asianmukaisesti.       tehtävissä kulloisessakin
                   •   Käyttää opittuja tekniikoita ja         toimintaympäristössä.
                       malleja.                          •     Soveltaa monipuolisesti opittuja
                   •   Ottaa toiminnassaan asiakkaat           tekniikoita ja malleja.
                       huomioon.                         •     Toimia asiakaslähtöisesti ja
                   •   Toimia ryhmän jäsenenä.                 tilanteenmukaisesti sekä
                                                               ymmärtää asiakastarpeita.
                                        •    Toimia ammattieettisten             •    Toimia ryhmässä
                                             periaatteiden mukaisesti.                tavoitesuhteisesti.
                                                                                 •    Toimia ja perustella toimintaansa
                                                                                      ammattieettisten periaatteiden
                                                                                      mukaisesti.


Arvioinnissa hyödynnetään opiskelijoiden tekemiä itse- ja vertaisarviointeja sekä työelämän edustajien arvioita.
Opiskelijalla on mahdollisuus myös aiemmin hankitun osaamisen tunnistamiseen ja tunnustamiseen (AHOT).
Arvioinnin avulla opiskelija voi seurata oman osaamisensa ja omien tavoitteidensa kehittymistä suhteessa tutkinnon
asettamiin osaamisvaatimuksiin

TUTKINNON KANSAINVÄLINEN VERTAILTAVUUS

Laureassa toimitaan osaamisperustaisesti ja osaaminen tunnistetaan kokonaisvaltaisena. Tutkinnon sisällöissä on
huomioitu valtakunnallisesti määritellyt yleiset työelämävalmiudet, joita on Laureassa täsmennetty.

Tutkinnon taso vastaa kansallisen tutkintojen viitekehyksen (National Qualifications Framework, NQF) mukaista
tasoa 6 ja eurooppalaisen viitekehyksen (European Qualifications Framework, EQF) tasoa 6.

Opintojakson osaamistavoitteet on opetussuunnitelmassa kuvattu arviointiasteikon (1-5) tasolle kolme (hyvä).

OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN

Opetussuunnitelmaa kehitetään arviointi-, seuranta ja palautetiedon pohjalta. Moduulien opintojaksoihin ja
toteutustapoihin voi tulla muutoksia. Täydentävän osaamisen moduulien tarjontaa kehitetään jatkuvasti työelämän
tarpeita vastaavaksi eli tarjonta voi muuttua opintojen aikana

Koulutusohjelman toimintaympäristö

Laurea Otaniemi on hyvinvoinnin ja liiketoiminnan osaaja, joka toimii Active Life Campuksessa. Laurean
kumppaneina Active Life Campuksessa ovat hyvinvointialan yritykset ja Espoon kaupunki. Laurea Otaniemi
voimaannuttaa ainutlaatuisella tavalla opiskelijoiden, henkilöstön, asiantuntijoiden ja yhteistyökumppaneiden
toimintaa metropolialueella ja erityisesti Espoon alueella luoden uutta osaamista ja liiketoimintaa alueen toimijoille.
 Toimintaa yhdistää ja voimaannuttaa Active Life Campuksen tutkimuslaboratorioissa ja työelämälähtöisissä
hankkeissa ihmisen hyvinvointia ja yrittäjyyttä tukevat ratkaisut. Opiskelijat, palvelujen käyttäjät, yritykset ja
organisaatiot, asiantuntijat ja tutkijat työskentelevät yhdessä. Tunnetuimpia yksikön innovaatioista ovat
interaktiivinen HyvinvointiTV® ja Helsinki Metropolitan Entrepreneurship Academyn Yrittäjyystiistai-
tapahtumakonsepti.

Hyvinvointipalveluiden kehitys heijastaa yhteiskunnan muutoksia. Hoitotyölle tuovat haasteita mm. väestön
ikääntyminen, työikäisen väestön vähentyminen, monikulttuurisuus ja kansainvälisyys, sosioekonomisten erojen
lisääntyminen, talouden ja elinkeinoelämän muutokset ja kestävän kehityksen vaatimukset. Hyvinvointipalveluiden
kohdentumisen ja menetelmien kehittäminen ovat haasteita kansallisesti ja kansainvälisesti. Sairaanhoitajat
osallistuvat hyvinvointipalvelujen kehittämiseen ja yhteiskunnalliseen päätöksentekoon kestävän kehityksen
mukaisesti. Sairaanhoitajat toteuttavat ja kehittävät yksilön, perheen ja yhteisön hoitotyötä, joka on terveyttä
edistävää ja ylläpitävää, sairauksia ehkäisevää, parantavaa ja kuntoutumista edistävää. He tukevat eri
elämänvaiheissa olevien ihmisten ja yhteisöjen voimavaroja sekä auttavat ihmistä kohtaamaan sairastumisen,
vammautumisen ja kuoleman. Hoitotyön toimintaympäristöä ja henkilöstön osaamista säännellään kansallisella ja
eurooppalaisella lainsäädännöllä, jonka tavoitteena on turvata kaikille yhtäläiset mahdollisuudet terveyteen ja
hyvinvointiin. Hoitotyötä ohjaavat hoitotyön arvot, eettiset periaatteet, terveyspoliittiset säädökset ja ohjeet.

Hyvinvointi- ja terveyspalveluja tuottavat julkiset ja yksityiset organisaatiot sekä kolmas sektori. Hoitotyön
toimintaympäristöinä ovat asiakkaan koti, sosiaali- ja terveystoimen palveluyhteisöt, perusterveydenhuollon
terveyskeskukset, erikoissairaanhoidon yksiköt, yksityiset yritykset, yhdistykset, järjestöt, tieto- ja
viestintäteknologiset sekä muut hyvinvointiverkostot. Hoitotyön koulutusohjelmasta valmistunut sairaanhoitaja
työskentelee alansa asiantuntijana muuttuvissa ja kansainvälisissä toimintaympäristöissä

Asiantuntijuus
Sairaanhoitaja toimii itsenäisesti hoitotyön asiantuntijana moniammatillisissa ryhmissä ja verkostoissa
(Valtioneuvoston asetus ammattikorkeakouluista, 352/2003) sekä kehittää ja edistää tutkimus- ja muuhun näyttöön
perustuvaa hoitotyötä. Ammatillinen asiantuntijuus sisältää laaja-alaiset tiedot ja taidot alan asiantuntijatehtävissä
toimimista varten (Ammattikorkeakoululaki 351/2003, 4 §). Hoitotyön asiantuntija toimii terveyttä edistävästi
yhteiskunnassa sekä kansallisessa ja kansainvälisessä työelämässä. Sairaanhoitajan ammattipätevyyttä ja
yleissairaanhoidosta vastaavan sairaanhoitajan koulutusta säätelevät Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi
2005/36/EY ja eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen (European Qualifications Framework, 2006) tason 6
pätevyyskuvaukset tiedoista ja taidoista sekä Arenen suositus tutkintojen kansallisen viitekehyksen (National
Qualifications Framework, 2010) ja tutkintojen yhteisten kompetenssien soveltamisesta ammattikorkeakouluissa.

Osaamisalueet

Hoitotyön koulutusohjelman opetussuunnitelmassa hoitotyön ydinosaaminen on ilmaistu teemoina, jotka ovat:
Tutkiva ja kehittyvä toimija, Ihminen ympäristössään, Terveyden edistäminen hoitotyön kulttuureissaja
Hyvinvointipalvelujen kehittäminen ja johtaminen. Lähtökohtana ammatilliselle osaamiselle on terveyden
edistäminen. Väestön terveyden lisääminen ja väestöryhmittäisten terveyserojen vähentäminen on terveyspolitiikan
ja kuntapolitiikan arvolähtökohta ja toimintalinja (Ottawan julkilausuma, 1986 ja Bangkokin terveyden edistämisen
konferenssi, 2005). Suomessa Sosiaali- ja terveysministeriön terveyden edistämisen laatusuositus (2006) määrittää
terveyden edistämisen tavoitteet yksilö- ja organisaatiotasolla. Terveyden edistäminen on ihmisen terveyden
suojelemista ja ylläpitämistä erilaisin toimin. Hoitotyön ammatilliseen osaamiseen kuuluvat mm. yksilöiden,
perheiden ja yhteisöjen terveyteen, hyvinvointiin ja voimavaroihin vaikuttavien tekijöiden ennakointi ja voimavaroja
tukeva ohjaus. Ohjauksella edistetään yksilöiden omaan elämään vaikuttavien tekijöiden hallitsemista sekä omien
voimavarojen käyttöönottoa myös silloin, kun ihminen sairastuu.
 Keskeisiä hoitotyön ammatillisen osaamisen alueita ovat vastuullinen hoitotyön asiantuntijuus ja siihen olennaisesti
liittyvä itsenäinen päätöksenteko-osaaminen. Päätöksenteon perustana ovat oman alan laaja-alainen
ammatillistiedollinen ja ammatillistaidollinen osaaminen, eettinen osaaminen, yhteistyöosaaminen, tutkimus- ja
kehittämisosaaminen, innovatiivinen palveluosaaminen, johtamisosaaminen, ammattialan ja yhteiskunnan
tulevaisuuden ennakoiminen sekä hyvinvointiviestintä ja -teknologiaosaaminen.

Hoitotyön ja terveydenhoitotyön erityisosaamista ohjaavia säädöksiä ja ohjeita ovat mm.:
Laki Potilaan asemasta ja oikeuksista (1992)
Valtion ravitsemustoimikunnan toimintaohjelma kansallisten ravitsemussuositusten toteuttamiseksi (2003)
Laki Rakenteisesta kirjaamisesta (2007)
Terveydenhuoltolain perusteluosa (2008)
Asetus Potilasasiakirjoista (2009)
Turvallinen lääkehoito STM (2006)
Seksuaali- ja lisääntymisterveydenhuollon toimintaohjelma 2007–2011 ja
Suomalainen potilasturvallisuusstrategia 2009–2013, STM (2009)

Ammatillinen kasvu ja vuositeemat

Asiantuntijaksi kasvuprosessi on elinikäisen oppimisen kasvuprosessi, jossa arvot ja uskomukset, tiedot ja taidot
kehittyvät ja muuttuvat. Asiantuntijaksi kasvu tapahtuu hoitotyön moniammatillisissa ryhmissä ja monikulttuurisissa
oppimisympäristöissä, jotka ovat sidoksissa aikaan ja yhteiskunnallisiin tilanteisiin: työn ja ammattien muutokset,
työmenetelmien ja vaikuttavuuden muutokset, hoitotyön kulttuurien ja verkostojen muutokset sekä lainsäädännön,
ohjeiden ja suositusten muutokset. Asiantuntijaksi kasvuprosessi edellyttää opiskelijalta jatkuvaa itsensä
kehittämistä (Elinikäisen oppimisen toimintaohjelma, 2006/1720/EY), kriittistä ajattelua ja pohdintaa, kykyä
työskennellä yhteisöissä ja verkostoissa ja oman työn tutkimista ja kehittämistä. Koulutusohjelman tavoitteiden
ohjaamana opiskelija suunnittelee ja arvioi ammatillista kasvuaan koulutuksen aikana ja osoittaa kehittymisensä
portfoliossaan, jossa näkyvät hoitotyön asiakaslähtöisyys, näyttöön perustuva ja kehittävä hoitotyön toiminta.
Opiskelijan asiantuntijaksi kasvaminen lähtee ammatillistiedolliselta ja -taidolliselta toimijatasolta edeten
kehittäjätason kautta vaikuttajatasolle. (Kuvio1.)Toimijatasolla opiskelijan osaaminen on yksilötasoista.
Kehittäjätasolla osaaminen laajenee käsittämään yhteisön ja vaikuttajatasolla laajemmin yhteiskunnan ja
kansainväliset toimintaympäristöt.

1. vuositeema: Opiskelija aktiivisena toimijana – tekijätaso
 Ensimmäisen opiskeluvuoden aikana hyödynnetään kehittämispohjaisen oppimisen työvälineitä, opitaan arviomaan
ja kehittämään opiskelutaitoja ja osaamista ryhmän jäsenenä ja opitaan ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta ja
opitun jakamisesta. Projekteissa ja hankkeissa toimimista varten opitaan myös projektityöskentelyä ja tutkimus- ja
kehittämismenetelmiä. Ensimmäisen vuoden opiskelu tapahtuu projekteissa ja mm. Turvallinen koti- ja Oma-potilas-
hankkeissa, joissa opiskellaan aktiivisena ja vastuullisena toimijana. Hankkeissa toimimalla harjoitellaan
asiakaslähtöisyyttä monikulttuurisissa ympäristöissä. Hankkeessa toimitaan eri-ikäisten terveyden edistämiseksi ja
noudatetaan terveydenhuoltoa koskevaa lainsäädäntöä ja eettisiä ohjeita. Opiskelija määrittelee oman potilaan
voimavaroja ja terveystarpeita, tarkkailee potilasta ja valitsee turvallisia hoitotyön auttamis- ja arviointimenetelmiä
voimavarojen vahvistamiseksi. Opiskelija harjoittelee ergonomiaa, aseptiikkaa ja turvallista lääkehoitoa.
 2. vuositeema: Opiskelija aktiivisena kehittäjänä - soveltajataso
 Toisen opiskeluvuoden aikana opiskelija kehittää tutkivaa ja kehittävää työotetta hoitotyön eri kulttuureissa ja
hankkeissa. Opiskelija laajentaa ja soveltaa ammatillistiedollista ja -taidollista osaamistaan ja harjoittelee hoitotyön
suunnittelua, toteutusta ja arviointia yhteistyössä ja voimavaralähtöisesti potilaiden ja heidän omaistensa kanssa.
Opiskelija osaa dokumentoida hoitotyötä systemaattisen kirjaamisen mallin mukaisesti noudattaen
dokumentoinnista annettuja säädöksiä. Opiskelija hankkii, käsittelee ja arvioi tietoa kriittisesti. Hän soveltaa eri
tieteenalojen tietoa hoitotyössä ja toimii vastuullisesti moniammatillisessa yhteistyössä. Opiskelija toimii hoitotyön
kehittäjänä soveltamalla ammatillistiedollista ja -taidollista, arvo- ja kokemusosaamistaan.
 3-4. vuositeema: Opiskelija aktiivisena vaikuttajana - kehittäjätaso
 Kolmannen ja neljännen opiskeluvuoden aikana oppimisessa korostuvat potilaan voimavaralähtöisen itsehoidon
ohjaaminen ja tukeminen. Opiskelija vahvistaa hoitotyön kliinistä osaamistaan valitsemissaan oppimisympäristöissä.
Opiskelija kehittää taitojaan työskennellä itsenäisesti hoitotyön asiantuntijatehtävissä ja soveltaa johtamisen ja
laadunhallinnan menetelmiä toiminnassaan. Opiskelija oppii perustiedot yrittäjyydestä. Hän etsii aktiivisesti alansa
kehittämisen kohteita ja toteuttaa asiakaslähtöisen hyvinvointipalveluprojektin. Opinnäytetyö palvelee opiskelijan
ammatillista kehittymistä sekä työelämää.

Kuvio 1 Vuositeemat
Koulutusohjelman kuvaus

Tutkintonimike
 Sairaanhoitaja (AMK)
 Tutkinnon nimi
 Sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan ammattikorkeakoulututkinto
 Laajuus ja opintojen kesto
 210 op, 3,5 vuotta, Sairaanhoitaja (AMK)
 Tutkinnon suoritettuaan sairaanhoitaja hakee rekisteröintiä laillistetuksi ammatinharjoittajaksi Sosiaali- ja
terveysalan lupa- ja valvontavirastosta (Valvira). Rekisteröitynyt terveydenhuollon ammattihenkilö saa
rekisteröintinumeron laillistuspäätöksen yhteydessä (Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annettu lakimuutos
(46/2009).

Opetussuunnitelman rakenne



Perusopinnot                                                              30


Ammattiopinnot                                                            165


-Opinnäytetyö                         15


-Harjoittelu                          75


Vapaasti valittavat opinnot                                               15


Yhteensä                                                                  210


Hoitotyön koulutusohjelman teoreettinen perusta on monitieteinen. Tiedollisena perustana ovat terveystieteet,
erityisesti hoitotiede ja lääketieteiden keskeisten erikoisalojen tieto sekä hoitotyössä tarvittavan anatomian,
fysiologian, patofysiologian, farmakologian, ravitsemustieteen ja yhteiskunta- ja käyttäytymistieteiden alan tiedot
(OPM 2006:24). Sairaanhoitajan (AMK) tutkintoon johtaviin opintoihin kuuluu perus- ja ammattiopintoja, vapaasti
valittavia opintoja, ammattitaitoa edistävää harjoittelua sekä opinnäytetyö. Opinnot ovat pakollisia, vaihtoehtoisia,
valinnaisia (vapaasti valittava) ja muita opintoja. Perusopinnoissa opiskelija kehittyy tutkivaksi ja kehittäväksi
toimijaksi oppimisympäristöissä ja työelämän kehittämishankkeissa. Opiskelija kehittää viestinnän taitojaan ja
tarvittavaa kielitaitoa. Ammattiopinnoissa opiskelija kehittyy hoitotyön kulttuureissa tiedollisessa ja taidollisessa
ydinosaamisessa siten, että hän kykenee valmistuttuaan työskentelemään itsenäisesti asiantuntijatehtävissä ja
yrittäjänä sekä osallistumaan työyhteisön kehittämiseen.
 Hoitotyön koulutusohjelmassa ammattitaitoa edistävä harjoittelu (75 op) on EU-direktiivin mukainen (2005/36/EY).
Ammattitaitoa edistävä harjoittelu toteutuu opiskelijan henkilökohtaisen oppimissuunnitelman mukaisesti Laurea-
ammattikorkeakoulun oppimisympäristöissä, hankkeissa, työpajoissa ja erilaisissa sosiaali- ja terveysalan
toimintaympäristöissä.
 Opiskelija valitsee henkilökohtaiseen oppimissuunnitelmaansa 30 op kansainvälistäviä opintoja.
Opintojaksotarjonnassa on Laurean omien koulutusohjelmien ja Avoimen ammattikorkeakoulun tarjoamia
kansainvälistäviä opintoja, kuten kieliopintoja ja vieraskielisiä opintojaksoja. Lisäksi on tarjolla vierailevien
kansainvälisten osaajien luentoja, kansainvälisiä tapahtumia, verkkototeutuksia kv-yhteistyökorkeakoulujen kanssa,
erilaisia intensiivisiä opintojaksoja ja kv-tuutorointia. Opiskelijalla on mahdollisuus osallistua kansainvälisiin
kehittämishankkeisiin ja projekteihin ja tehdä opinnäytetyö kansainvälisessä hankkeessa. Laurealla on noin 150
yhteistyöorganisaation verkostoa maailmalla, mikä mahdollistaa opiskelun ja harjoittelun kansainvälisessä
opiskelijavaihdossa ulkomailla. Kansainvälinen kokemus opettaa selviämään vaativista tehtävistä, kehittää
kielitaitoa, kulttuurin tuntemusta ja yhteistyötaitoja.
Hoitotyön opetussuunnitelmassa osaamisen ydinalueet on kuvattu teemoina, joiden laajuus on 30 - 105
opintopistettä. Teemat koostuvat opintojaksoista, joiden laajuus on 5 - 10 opintopistettä. Opintojaksoille tehdään
vuosittain toteutussuunnitelmat, joissa kuvataan opintojakson tavoitteet ja toteutukseen liittyvät muut tiedot.
Sairaanhoitajan (AMK) opetussuunnitelman (210 op) teemat ovat: Tutkiva ja kehittävä toimija (30 op), Ihminen
ympäristössään (30 op), Terveyden edistäminen hoitotyön kulttuureissa (105 op), Hyvinvointipalvelujen
kehittäminen ja johtaminen (30 op) ja Vapaasti valittavat opinnot (15 op).

Kuvio 3 Hoitotyön koulutusohjelman opetussuunnitelman rakenne

Kuvio 2 Kansainvälisyys opiskelussa.
                                                              1. vuosi       2. vuosi       3. vuosi       4. vuosi
OP      OPINNOT                                                      30             60             60             60
G035    TUTKIVA JA KEHITTÄVÄ TOIMIJA
G0067   Kehittämispohjainen oppiminen                                    9              1
G8137   Project work                                                     5
G0009   Tutkimus- ja kehittämismenetelmät I                                             5
G0010   Englannin kieli                                                                 3              2
G0011   Ruotsin kieli                                                                                  5
00635   Ruotsin kielen kirjallinen taito                                                               0
00634   Ruotsin kielen suullinen taito                                                                 0
G0158   Suomen kieli                                                                                                  5
00636   Suomen kielen kirjallinen taito                                                                               0
00637   Suomen kielen suullinen taito                                                                                 0
G002    IHMINEN YMPÄRISTÖSSÄÄN
G0012   Asiakaslähtöisyys                                                8              2
G8143   Terveyden edistäminen                                            3              2
G8138   Introduction to Global Health Issues                             3              2
G0014   Hoitotyön prosessi ja dokumentointi, harjoittelu                 6              4
G003    TERVEYDEN EDISTÄMINEN HOITOTYÖN
        KULTTUUREISSA
G0015   1. Ammattitaitoa edistävä harjoittelu,                                      10
        gerontologinen hoitotyö
G0069   Eettisyys ja potilasturvallisuus hoitotyössä                                    4              1
G0070   Vuorovaikutus ja yhteistyö                                                      5
G0071   Hoitotyön kliiniset menetelmät                                                  5
G0072   Tutkimus-, seuranta- ja hoitomenetelmät I                                       5
G0073   2. Ammattitaitoa edistävä harjoittelu, sisätautien                              8
        hoitotyö
G0074   3. Ammattitaitoa edistävä harjoittelu, kirurginen                               7
        hoitotyö
G0075   Voimavarojen vahvistaminen                                                      1              4
G8139   Examination, Monitoring and Treatment methods                                                  5
        II
G0077   4. Ammattitaitoa edistävä harjoittelu, lasten/                                             10
        mielenterveyshoitotyö
G0078   Voimavaralähtöinen ohjaus ja konsultointi                                                      5
G0079   5. Ammattitaitoa edistävä harjoittelu, kotihoitotyö                                        10
        ja lasten/mielenterveyshoitotyö
G0082   Päätöksenteko hoitotyössä                                                                                     5
G0084   6. Ammattitaitoa edistävä harjoittelu opiskelijan                                                         10
        valitsemassa hoitotyön ympäristössä
G0085   7. Ammattitaitoa edistävä harjoittelu opiskelijan                                                         10
        valitsemassa hoitotyön ympäristössä
G004    HYVINVOINTIPALVELUJEN KEHITTÄMINEN
        JA JOHTAMINEN
G8140   Welfare Entrepreneurship                                                                       5
R0052   Johtaminen ja esimiestyöskentely                                                                              5
G0087   Opinnäytetyö                                                                                              15
G8142   Service innovations                                       5
0370    VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT
00203   Ruotsin kielen osaamisen lähtötasotesti    0
00453   Suomen kielen lähtötasotesti               0
01275   Matematiikan lähtötasotesti                0
00195   Ruotsin kielen valmentavat opinnot         3
00194   Englannin kielen valmentavat opinnot       3
00522   Suomen kielen valmentavat opinnot          3
01279   Matematiikan valmentavat opinnot           3
                                                  30   60   60   60
G035 TUTKIVA JA KEHITTÄVÄ TOIMIJA, 30 op

Kuvaus:
Mitä kehittämispohjainen oppiminen tarkoittaa tutkimus- ja kehittämisprosessissa?
Mitä työvälineitä tarvitaan?
Miten monikulttuurisessa ympäristössä viestitään?
Miten opiskelija toimii työyhteisön jäsenenä edistäen omaa ja työyhteisön oppimista ja hyvinvointia?


Opiskelija osaa:
· suunnitella, arvioida ja kehittää oppimistaan ja osaamistaan
· toimia työyhteisön jäsenenä ja edistää työyhteisön hyvinvointia
· soveltaa tutkimis- ja kehittämismenetelmiä ja näyttöön perustuvaa tietoa toiminnassaan
· kykenee itsenäiseen kansainväliseen viestintään ja vuorovaikutukseen toisella kotimaisella ja vähintään yhdellä
vieraalla kielellä


Sisältö:
Tutkiva ja kehittävä toimija tarkoittaa opiskelijan aktiivista ja vastuullista toimintaa ryhmässä, kehittämishankkeissa
ja projekteissa. Kehittämispohjaisen oppimisen välineitä ja toimintatapoja hyödyntämällä opiskelija tuottaa uutta
hoitotyön osaamista monikulttuurisissa ympäristöissä



G0067 Kehittämispohjainen oppiminen, 10 op

Opiskelija osaa:
· käyttää kehittämispohjaisen oppimisen työvälineitä ja menetelmiä opiskelussaan
· laatia henkilökohtaisen oppimissuunnitelman OPS:n pohjalta
· toimia itsenäisesti erilaisissa ryhmissä ja jakaa osaamistaan muille
· arvioida omaa ja toisen osaamista sekä kehittyä saamansa palautteen pohjalta
· toimia ammattikorkeakoulun oppimisympäristöissä ja tutkimus- ja kehittämishankkeissa


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset

Millaisia työvälineitä ja menetelmiä kehittämispohjaisessa oppimisessa käytetään?
Miten tutkiva ja kehittävä oppija toimii?
Miten ammatillisen kasvun portfolio tehdään?


Ydinkysymykset
•Millaisia työvälineitä ja menetelmiä kehittämispohjaisessa oppimisessa käytetään?
•Miten tutkiva ja kehittävä oppija toimii?
•Miten ammatillisen kasvun portfolio tehdään?


Opintojakson kuvaus:
Kehittämispohjainen oppiminen (LbD) on Laurean pedagoginen menetelmällinen toimintamalli, jonka tarkoituksena
on edistää ja luoda uutta ammatillista osaamista. Lähtökohtana kehittämispohjaisessa oppimisessa on työelämästä
lähtevä ja sitä uudistava kehittämishanke.

Edeltävät opinnot:
Ei edeltäviä opintoja


G8137 Project work, 5 op
Opiskelija osaa:
Acquire information and use it critically.

Plan, implement and evaluate a project.

Draw up a project plan and report.

Opintojakson sisältö:
How to plan, implement, evaluate and report a project?

How to develop in research and development work?

Opintojakson kuvaus:
The study unit familiarises students with evidence-based knowledge, which they learn to acquire using different
methods and to apply to projects in the field. Students attain basic skills in project work methods by implementing a
genuine project for an employer in small groups and by drawing up a report.


G0009 Tutkimus- ja kehittämismenetelmät I, 5 op

Opiskelija osaa:
· kuvata tutkimuseettisen toiminnan periaatteita
· hankkia tietoa erilaisista tiedonlähteistä
· lukea ja analysoida tutkimusartikkeleita
· hankkia kehittämistyötä varten aineistoa soveltamalla eri aineistonkeruumenetelmiä
· analysoida tutkimusaineistoa eri välineillä ja menetelmillä

Opintojakson sisältö:
Mikä on tieteenfilosofian merkitys tutkimuksessa?
Mikä on etiikan merkitys tutkimuksessa?
Miten tutkimusprosessi etenee?
Mitkä ovat tiedonkeruun menetelmät?
Miten käytetään erilaisia analyysimenetelmiä?
Mitä luotettavuustarkastelu tutkimus- ja kehittämistoiminnassa tarkoittaa?

Opintojakson kuvaus:
Tutkimus- ja kehittämismenetelmillä tarkoitetaan niitä menetelmiä, jotka mahdollistavat systemaattisen hoitotyön
kehittämistoiminnan ja opiskelijan aktiivisen osallistumisen oman osaamisensa ja hoitotyön kehittämiseen.


G0010 Englannin kieli, 5 op

Opiskelija osaa:
•   analysoida kielen rakenteita ja sanastoa
•   viestiä ja käyttää tehokkaasti viestinnän keinoja englannin kielellä työyhteisössään ja monikulttuurisessa
    ympäristössä
•   viestiä hoitotyössä englannin kielellä
•   soveltaa englanninkielisistä lähteistä etsimäänsä tietoa
•   saavuttaa eurooppalaisen viitekehyksen mukaisen taitotason B.2


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset

Mitä viestinnällisiä taitoja hoitotyössä tarvitaan?
Missä tilanteissa hoitotyöntekijän tulee pystyä viestimään englannin kielellä?
Mitä kielen rakenteiden ja sanaston analysointitaitoja hoitotyössä tarvitaan

Opintojakson kuvaus:
Opintojakson aikana opiskelijan viestintätaidot kehittyvät, kielen rakenteellinen osaaminen ja metalingvistiset taidot
vahvistuvat ja opiskelija oppii hoitotyön keskeiset käsitteet englanniksi

Edeltävät opinnot:
Hyväksytty englannin kielen tasotesti tai hyväksytysti suoritetut englannin valmentavat opinnot


G0011 Ruotsin kieli, 5 op

Opiskelija osaa:
•     käyttää ruotsin kieltä kirjallisesti ja suullisesti työympäristössään
•     viestiä hoitotyössä ruotsin kielellä käyttäen erilaisia viestintäkanavia
•     soveltaa ruotsinkielisistä lähteistä etsimäänsä tietoa.
Opiskelija saavuttaa ruotsin kielessä vähintään eurooppalaisen viitekehyksen mukaisen taitotason B1.2. Opiskelija
saavuttaa valtionhallinnon kielitutkinnon mukaisen arvioinnin hyvä tai tyydyttävä ruotsin kielen suullisesta ja
kirjallisesta kielitaidosta


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset
Mitä viestinnällisiä taitoja hoitotyössä tarvitaan?
Missä tilanteissa hoitotyöntekijän tulee pystyä viestimään ruotsiksi?
Miten opiskelija hyödyntää ruotsin kielen taitoaan työyhteisössään?


Opintojakson kuvaus:
Viestintätaidot, kielen rakenteellinen osaaminen, hoitotyön keskeiset käsitteet ruotsiksi.Opintojaksossa opiskelija
saavuttaa ruotsin kielessä vähintään eurooppalaisen viitekehyksen mukaisen taitotason B1.2. Lisäksi hän saa
valtionhallinnon kielitutkinnon mukaisen arvioinnin hyvä tai tyydyttävä suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta

Edeltävät opinnot:
Hyväksytty ruotsin kielen tasotesti tai hyväksytysti suoritetut ruotsin valmentavat opinnot


00635 Ruotsin kielen kirjallinen taito, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Tämä opintojakso on ruotsin kielen kirjallisen taidon arvioinnin merkitsemistä varten.


00634 Ruotsin kielen suullinen taito, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Tämä opintojakso on ruotsin kielen suullisen taidon arvioinnin merkitsemistä varten.


G0158 Suomen kieli, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija harjaantuu oman alansa käyttökielen hallinnassa ja saavuttaa valmiudet selviytyä opinnoista ja oman alan
vuorovaikutustilanteista.

Opintojakson sisältö:
Opintojakso valmentaa opiskelijaa toimimaan työelämän asiantuntija tehtävissä suomen kielellä kirjallisesti ja
suullisesti

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija, jonka koulusivistyskieli ei ole suomi, harjoittaa viestintätaitojaan suomen kielellä. Jos opiskelijan
koulusivistyskieli ei ole suomi, yleensä tämä opintojakso korvaa ruotisn kielen opinnot

Edeltävät opinnot:
Hyväksytty arvosana suomen kielitestistä tai hylätyn kielitestin jälkeen suoritetut suomen kielen valmentavat opinnot.


00636 Suomen kielen kirjallinen taito, 0 op


00637 Suomen kielen suullinen taito, 0 op


G002 IHMINEN YMPÄRISTÖSSÄÄN, 30 op

Kuvaus:
Millainen ihminen on kokonaisuutena?

Mitä terveys on käsitteenä hoitotyössä?
Millä menetelmillä terveyttä voidaan edistää?
Mitkä ovat hoitotyön keskeiset auttamismenetelmät?
Miten tuetaan ympäristön terveyttä hoitotyön menetelmin?
Miten toimitaan ammattieettisten periaatteiden mukaisesti?


Opiskelija osaa:
· osaa soveltaa eri tieteiden tuottamaa tietoa ihmisestä ja ympäristöstä toimiessaan
asiakaslähtöisesti
· edistää yksilöiden, ryhmien ja ympäristön terveyttä
· käyttää hoitotyön keskeisiä auttamismenetelmiä ja dokumentoida hoitotyötä
· toimia alansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti


Sisältö:
Hoitotyössä ihmiskäsitys on holistinen ja ihminen nähdään ympäristössään kokonaisuutena. Hoitotyön tehtävänä on
tukea yksilön, perheen, yhteisön ja ympäristön terveyttä hoitotyön menetelmin.


G0012 Asiakaslähtöisyys, 10 op

Opiskelija osaa:
· kuvata ihmisen psyykkisenä, fyysisenä ja sosiaalisena kokonaisuutena
· soveltaa tietoaan holistisesta ihmiskäsityksestä kohdatessaan asiakkaan
· tunnistaa hyvinvointialan asiakkuuteen ja palveluosaamiseen liittyviä ilmiöitä
· tunnistaa asiakkaan kohtaamisen merkityksen hyvinvointipalveluissa ja hoitotyössä
· arvioida ja kehittää asiakaslähtöistä toimintaansa


Opintojakson sisältö:
Miten ihmisen holistisuus ilmenee?
Mihin hyvä asiakastyö perustuu?
Miten hyvä asiakastyö toteutuu?


Opintojakson kuvaus:
Hyvinvointialan toiminnassa ja toiminnan kehittämisessä asiakaslähtöisyydellä tarkoitetaan asiakkaan
kokonaisvaltaista kohtaamista, jossa asiakas käsitetään yksilönä, yhteisönsä jäsenenä ja laajemmin tietyn väestön
osan ja koko yhteiskunnan jäsenenä. Asiakas nähdään oman elämänsä asiantuntijana. Asiakaslähtöinen toiminta
perustuu asiakkaan omaan käsitykseen terveydestään.

Edeltävät opinnot:
Ei edeltäviä opintoja
G8143 Terveyden edistäminen, 5 op

Opiskelija osaa:
· tunnistaa eri-ikäisten terveyttä ja hyvinvointia edistäviä tekijöitä eri ympäristöissä
· kuvata hyvinvoinnin palvelujärjestelmiä ja niitä ohjaavia lakeja ja eettisiä ohjeita
· antaa ensiapua ja edistää ympäristön turvallisuutta


Opintojakson sisältö:

Mitä terveydellä ja hyvinvoinnilla tarkoitetaan?
Millainen on suomalainen terveydenhuollon palvelujärjestelmä?
Miten eri-ikäisten asiakkaiden terveyttä edistetään?
Miten annetaan ensiapua ja toimitaan poikkeusoloissa?
Miten toimitaan kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti hoitotyössä?

Opintojakson kuvaus:
Terveyden edistäminen on ihmisen terveyden suojelemista, ylläpitämistä ja lisäämistä erilaisin toimin. Tähän sisältyy
ihmisen omaan terveyteen ja sen taustatekijöihin liittyvien voimavarojen lisääminen oman terveyden edistämiseksi.
Terveyden edistämiseen kuuluvat myös sairauksien ja tapaturmien ehkäisy ja hoito. Hoitotyön tehtävänä on edistää
eri-ikäisten yksilöiden, perheiden, ryhmien ja yhteisöjen terveellistä ympäristöä ja turvallisuutta.


G8138 Introduction to Global Health Issues, 5 op

Opiskelija osaa:
Describe global and public health issues.

Describe local and global health risks.

Opintojakson sisältö:
What are the most common global and public health issues?

How do microbes and infectious diseases influence in the healthy environment?

Opintojakson kuvaus:
The study unit familiarizes students with most common global and local health issues. Students attain basic
knowledge in infectious diseases.


G0014 Hoitotyön prosessi ja dokumentointi, harjoittelu, 10 op

Opiskelija osaa:
· kuvata hoitotyön kehitysvaiheita
· perustella toimintaansa hoitotyön arvojen ja eettisten ohjeiden mukaan
· suunnitella, toteuttaa ja arvioida asiakaslähtöisesti ja näyttöön perustuen hoitotyötä
· laskea lääkematematiikkaa ja toteuttaa lääkehoitoa turvallisesti, tarkasti ja aseptisesti
· dokumentoida ja raportoida hoitotyötä systemaattisen kirjaamisen mallin sekä lakien ja asetusten vaatimalla tavalla
· integroida ja soveltaa sisätautien tutkittua tietoa hoitotyössä


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset

Miten hoitotyö ja hoitotiede ovat kehittyneet?
Mitä hoitotyön prosessilla tarkoitetaan?
Millä toiminnoilla ihmistä autetaan hoitotyössä?
Miten turvallista lääkehoitoa toteutetaan?
Miten hoitotyötä dokumentoidaan?
Miten potilasta tutkitaan ja hoidetaan lääketieteen menetelmin?
Opintojakson kuvaus:
Hoitotyöllä tarkoitetaan terveyttä edistävää ja ylläpitävää, sairauksia ehkäisevää, parantavaa ja kuntoutumista
edistävää toimintaa. Opintojakson aikana perehdytään hoitotyön historiaan sekä hoitotyön ja hoitotieteen keskeisiin
käsitteisiin. Työpajoissa ja projekteissa harjoitellaan ja saavutetaan osaaminen: hoitotyön toimintoja, aseptiikkaa,
ergonomiaa, turvallista lääkehoitoa ja dokumentointia.


Edeltävät opinnot:
Hyväksytty matematiikan lähtötasotesti tai matematiikan valmentavat opinnot


G003 TERVEYDEN EDISTÄMINEN HOITOTYÖN KULTTUUREISSA, 105 op

Kuvaus:
Ydinkysymykset
Miten eettisyyttä arvioidaan hoitotyössä?
Miten potilasturvallisuutta arvioidaan?
Miten vuorovaikutusta ja yhteistyötä toteutetaan hoitotyön kulttuureissa?
Miten hoitotyön kliinisiä menetelmiä toteutetaan hoitotyössä?
Miten voimavarojen vahvistamista toteutetaan hoitotyössä?
Miten voimavaralähtöistä ohjausta ja konsultointia toteutetaan hoitotyössä?
Millaisia päätöksenteon ajatteluprosesseja ja malleja käytetään hoitotyössä?
Millaisia itsenäisiä päätöksiä sairaanhoitaja voi tehdä?


Opiskelija osaa:
· reflektoida eettistä ajatteluaan ja etsiä terveyden edistämisen eettisiin kysymyksiin kestäviä ratkaisuja
· arvioida potilasturvallisuutta
· toimia ammatillisessa vuorovaikutuksessa asiakaslähtöisessä yhteistyössä
· toimia moniammatillisissa yhteisöissä ja verkostoissa kansallisissa ja kansainvälisissä ympäristöissä
· suunnitella, toteuttaa ja arvioida potilaan hoitotyötä erilaisissa hoitotyön kulttuureissa
· soveltaa eri tieteiden tuottamaa tietoa.


arvioida kriittisesti hoitotyön päätöksentekoaan

Sisältö:
Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja toteuttavat ja kehittävät yksilön, perheen ja yhteisön hoitotyötä, johon kuuluu
terveyden edistäminen ja ylläpitäminen, sairauksien ehkäiseminen, parantaminen ja kuntoutumisen edistäminen. He
tukevat eri elämänvaiheissa olevien ihmisten ja yhteisöjen voimavaroja sekä auttavat ihmistä kohtaamaan
sairastumisen, vammautumisen ja kuoleman. Teeman aikana opiskelijan ammatillistiedollinen ja – taidollinen
osaaminen kehittyvät erilaisissa hoitotyön kulttuureissa, kehittämishankkeissa ja projekteissa. Ammatillinen
kehittyminen edellyttää kykyä soveltaa tutkittua tietoa hoitotyössä, näyttöön perustuvaa päätöksentekoa, potilaan
kokonaishoidon ja hoitotyön toimintojen hallintaa sekä turvallisen lääkehoidon toteuttamista.



G0015 1. Ammattitaitoa edistävä harjoittelu, gerontologinen hoitotyö, 10 op

Opiskelija osaa:
· kohdata asiakkaan ja hänen läheisensä hoitotyön ympäristössä kunnioittavasti ja tasavertaisena
· toimia hoitotyössä eettisesti ja pohtia toimintansa perusteita
· toimia asiakkaan terveyden ja turvallisen ympäristön edistämiseksi
· käyttää haastattelua ja havainnointia tiedonkeruumenetelminä tunnistaakseen asiakkaan terveyttä tukevia
voimavaroja ja kuormittavia tekijöitä
· tunnistaa asiakkaan tarpeita yhteistyössä asiakkaan kanssa, määritellä tavoitteita, suunnitella hoitotyön toimintoja
ja toteuttaa niitä
· toteuttaa asiakkaan lääkehoitoa turvallisesti, tarkasti ja aseptisesti?
· toimia ergonomisesti, aseptisesti ja työturvallisuutta edistäen?
· dokumentoida oman potilaan hoitotyötä systemaattisen kirjaamisen mallin sekä lakien ja asetusten vaatimalla
tavalla


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset

Miten kohdataan asiakas ja hänen läheisensä ja luodaan yhteistyösuhde?
Miten edistetään asiakkaan terveellistä ja turvallista ympäristöä?
Miten asiakasta autetaan hoitotyössä?
Miten asiakkaan lääkehoitoa toteutetaan turvallisesti?
Miten hoitotyössä toimitaan aseptisesti ja ergonomisesti?
Miten dokumentoidaan hoitotyötä?

Opintojakson kuvaus:
Harjoittelun aikana tutustutaan gerontologisen hoitotyön ympäristöön, asiakkaisiin, työyhteisöön ja harjoitellaan
asiakkaan kohtaamista, asiakaslähtöistä toimintaa, hoitotyön prosessia, toimintoja ja dokumentointia. Ohjattu
harjoittelu, opiskelijan itsearviointi, vertaisarviointi ja ohjaajilta saatu arviointi edistävät opiskelijan ammatillista
kehittymistä.

Edeltävät opinnot:
Harjoittelua edeltävät opinnot.


G0069 Eettisyys ja potilasturvallisuus hoitotyössä, 5 op

Opiskelija osaa:
· pohtia eettisiä kysymyksiä asiakkaan, työryhmän ja hoitotyön näkökulmasta
· analysoida ja etsiä ratkaisuja terveyden edistämisen työmentelmiin ja potilasturvallisuuteen liittyviin eettisiin
kysymyksiin
· toteuttaa terveyden edistämisen uudistuvia työmenetelmiä
· toteuttaa lääkehoitoa turvallisesti, tarkasti ja aseptisesti


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset
Mitä eettistä osaamista terveyden edistämisen työmenetelmät ja potilasturvallisuus edellyttävät?
Miten reflektoidaan terveyden edistämisen työmenetelmiin ja potilasturvallisuuteen liittyviä eettisiä kysymyksiä?
Mitä osaamista terveyden edistämisen uudistuvien työmenetelmien suunnittelu, toteuttaminen ja arviointi
edellyttävät?
Mitä osaamista turvallinen lääkehoidon suunnittelu, toteuttaminen ja arviointi edellyttävät?

Opintojakson kuvaus:
Hoitotyön etiikka tarkoittaa yhteistä systemaattista näkemystä siitä, millainen ammatillinen toiminta on oikeaa ja
hyvää. Tämä näkemys on esitetty sairaanhoitajan eettisissä ohjeissa, jossa on kuvattu ammattikunnan sopimat
eettiset periaatteet, ohjeet ja säännöt. Terveyttä edistävien työmenetelmien kehittäminen tarkoittaa vastaamista
yksilöiden, perheiden ja yhteisöjen odotuksiin ja elämäntilanteisiin sekä tietoa terveyteen vaikuttavista tekijöistä.
Asiakaslähtöisiä ja moniammatillisia työmenetelmiä kehitettäessä tarvitaan tietoa ja pohdintaa yhteisöllisistä,
yhteiskunnallisista ja eettisistä kysymyksistä sekä tulevisuuden ennakointia. Potilasturvallisuuden tarkoituksena on
varmistaa hoidon turvallisuus ja suojata potilasta vahingoittumasta. Tämä kattaa sekä hoidon turvallisuuden että
lääkitys- ja laiteturvallisuuden.

Edeltävät opinnot:
1. vuoden opinnot


G0070 Vuorovaikutus ja yhteistyö, 5 op

Opiskelija osaa:
· toimia ammatillisesti yhteistyösuhteissa
· toimia tavoitteellisesti tiimissä ja kehittää tiimityötaitojaan
· reflektoida vuorovaikutus- ja yhteistyöosaamistaan hoitotyössä ja työyhteisöjen jäsenenä
· käyttää lähitieteiden tietoa apunaan kehittäessään ammatillisen vuorovaikutuksen taitojaan


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset


Mitä ammatillinen kohtaaminen merkitsee?
Mitä ammatillisuus yhteistyösuhteessa merkitsee?
Miten vuorovaikutusta voidaan edistää luovasti?
Mitä tiimityötaidoilla tarkoitetaan?
Millaisia dynaamisia ilmiöitä vuorovaikutuksessa esiintyy?
Miten erilaiset psykologiset tulkintakehykset auttavat jäsentämään vuorovaikutuksessa esiintyviä ilmiöitä?

Opintojakson kuvaus:
Vuorovaikutus ja yhteistyö tarkoittavat toisen ihmisen kohtaamista ja ymmärtämistä, aitoa läsnäoloa sekä asiakkaan
voimavaroja vahvistavaa lähestymistapaa yhteistyösuhteessa. Opiskelijan hyvinvointi- ja työyhteisöviestinnän taidot
kehittyvät vuorovaikutustilanteissa yksilön, ryhmien ja yhteisöjen kanssa.
Opiskelijan soveltamat psykologiset tulkintakehykset tukevat ammatillista ja vuorovaikutustaitojen kehittymistä.



G0071 Hoitotyön kliiniset menetelmät, 5 op

Opiskelija osaa:
•   määritellä potilaan voimavaroja ja hoidon tarpeen, asettaa tavoitteita, suunnitella hoitotyön toimintoja ja
    toteuttaa niitä sisätautien ja kirurgisen hoitotyön ympäristössä
•   arvioida potilaan tilassa tapahtuvia muutoksia tutkittuun tietoon perustuen
•   suunnitella, toteuttaa ja arvioida lääkehoitoa ja aseptista toimintaa potilaan ja oman turvallisuuden huomioon
    ottaen
•   dokumentoida ja raportoida hoitotyötä systemaattisen kirjaamisen mallin mukaisesti


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset


Miten potilaan hoitotyön prosessi etenee sisätautien ja kirurgisen hoitotyön ympäristössä?
Miten suunnitellaan, toteutetaan ja arvioidaan potilaan hoitotyötä sisätautien ja kirurgisen hoitotyön ympäristössä?
Miten potilaan hoitotyötä dokumentoidaan ja raportoidaan?
Miten suunnitellaan, toteutetaan ja arvioidaan lääkehoitoa, kivunhoitoa ja aseptista toimintaa?

Opintojakson kuvaus:
Hoitotyön kliiniset menetelmät valitaan potilaslähtöisesti ja näyttöön perustuen edistämään potilaan terveyttä ja
hyvinvointia. Opintojakson aikana perehdytään potilaiden hoitotyönprosessiin ja kliinisiin menetelmiin sisätautien ja
kirurgisen hoitotyön ympäristössä.


Edeltävät opinnot:
1. vuoden opintojaksot


G0072 Tutkimus-, seuranta- ja hoitomenetelmät I, 5 op

Opiskelija osaa:
· integroida ja soveltaa kliinisessä hoitotyössä tietoa lääkeaineiden vaikutusmekanismeista sekä kirurgian,
anestesiologian ja tehohoidon tutkimus-, seuranta- ja hoitomenetelmistä
· toteuttaa lääkehoitoa turvallisesti, tarkasti ja aseptisesti


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset
Mitkä ovat lääkeaineiden vaikutusmekanismit?
Mitä tutkimus-, seuranta - ja hoitomenetelmiä käytetään kirurgisen ja tehohoidossa olevan potilaan hoidossa?


Opintojakson kuvaus:
Tutkimus-, seuranta- ja hoitomenetelmien I tarkoituksena on edistää kirurgisen ja tehohoidossa olevan potilaan
terveyttä.

Edeltävät opinnot:
1. vuoden opintojaksot



G0073 2. Ammattitaitoa edistävä harjoittelu, sisätautien hoitotyö, 8 op

Opiskelija osaa:
· toimia ammatillisessa vuorovaikutuksessa ja yhteistyössä yksilön, perheen ja yhteisön kanssa
· tunnistaa ja analysoida hoitotyön eettisiä kysymyksiä ja etsiä niihin ratkaisuja
· tunnistaa potilaan voimavaroja ja hoidon tarpeen, asettaa tavoitteita, suunnitella hoitotyön toimintoja ja toteuttaa
niitä sekä arvioida potilaan tilassa tapahtuvia muutoksia tutkittuun tietoon perustuen sisätautien hoitotyön
ympäristössä.
· dokumentoida hoitotyötä systemaattisen kirjaamisen mallin mukaisesti
· toteuttaa lääkehoitoa turvallisesti, tarkasti ja aseptisesti


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset


Miten ammatillista vuorovaikutusta kehitetään hoitotyössä?
Miten hoitotyön eettisiä kysymyksiä ratkaistaan?
Miten suunnitellaan, toteutetaan, arvioidaan ja dokumentoidaan potilaan hoitotyötä sisätautien hoitotyön
ympäristössä?
Miten toteutetaan lääkehoitoa turvallisesti, tarkasti ja aseptisesti?

Opintojakson kuvaus:
Harjoittelun aikana tutustutaan työyhteisöön ja harjoitellaan potilaan hoitotyön prosessia, hoitotyön kliinisiä
menetelmiä, lääkehoitoa ja dokumentointia sisätautien hoitotyön ympäristössä. Ohjattu harjoittelu, opiskelijan
itsearviointi, vertaisarviointi ja ohjaajilta saatu arviointi edistävät opiskelijan ammatillista kehittymistä.

Edeltävät opinnot:
Harjoittelua edeltävät opintojaksot


G0074 3. Ammattitaitoa edistävä harjoittelu, kirurginen hoitotyö, 7 op

Opiskelija osaa:
•toimia moniammatillisessa työryhmässä
•tunnistaa ja analysoida hoitotyön eettisiä kysymyksiä ja etsiä niihin ratkaisuja
•tunnistavaa potilaan voimavaroja ja hoidon tarpeen, asettaa tavoitteita, suunnitella hoitotyön toimintoja ja toteuttaa
niitä sekä arvioida potilaan tilassa tapahtuvia muutoksia tutkittuun tietoon perustuen kirurgisen hoitotyön
ympäristössä
•dokumentoida hoitotyötä systemaattisen kirjaamisen mallin mukaisesti
•toteuttaa lääkehoitoa turvallisesti, tarkasti ja aseptisesti
•toimia aseptisesti
Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset

Miten toimitaan moniammatillisessa työryhmässä?
Miten hoitotyön eettisiä kysymyksiä ratkaistaan?
Miten suunnitellaan, toteutetaan, arvioidaan ja dokumentoidaan potilaan hoitotyötä kirurgisen hoitotyön
ympäristössä?
Miten toteutetaan lääkehoitoa turvallisesti, tarkasti ja aseptisesti?
Miten toimitaan aseptisesti?

Opintojakson kuvaus:
Harjoittelun aikana tutustutaan työyhteisöön ja harjoitellaan potilaan hoitotyön prosessia, hoitotyön kliinisiä
menetelmiä, lääkehoitoa ja dokumentointia kirurgisen hoitotyön ympäristössä. Ohjattu harjoittelu, opiskelijan
itsearviointi, vertaisarviointi ja ohjaajilta saatu arviointi edistävät opiskelijan ammatillista kehittymistä.

Edeltävät opinnot:
Harjoittelua edeltävät opintojaksot


G0075 Voimavarojen vahvistaminen, 5 op

Opiskelija osaa:
· tunnistaa yksilön, perheen ja yhteisön muutosvaiheita
· suunnitella, toteuttaa, arvioida ja dokumentoida perhehoitotyötä/mielenterveys- ja päihdehoitotyötä
· huomioida kulttuurisensitiivisyyden näkökulman hoitotyössä
· suunnitella, toteuttaa ja arvioida kuntoutumista edistävää hoitotyötä
· valita yksilön, perheen ja yhteisön voimavaroja vahvistavia hoitotyön menetelmiä
· dokumentoida hoitotyötä systemaattisen kirjaamisen mallin mukaisesti
· integroida ja soveltaa kliinisessä hoitotyössä tutkittua tietoa psykiatrian tutkimus-, seuranta ja hoitomenetelmistä
· toteuttaa lääkehoitoa turvallisesti, tarkasti ja aseptisesti


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset

Miten tunnistetaan yksilön, perheen ja yhteisön muutosvaiheet?
Miten kulttuurisessa hoitotyössä voidaan kehittyä?
Miten suunnitellaan, toteutetaan, arvioidaan ja dokumentoidaan perhehoitotyötä, mielenterveys- ja
päihdehoitotyötä?
Miten edistetään potilaan kuntoutumista?
Mitä tutkimus-, seuranta - ja hoitomenetelmiä käytetään psykiatrisen potilaan hoidossa?

Opintojakson kuvaus:
Hoitotyössä voimavarojen vahvistaminen (empowerment) tarkoittaa potilaan tukemista mm. potilasohjauksen avulla,
johon liittyy tasa-arvoinen vuorovaikutussuhde ja toisen kunnioitus. Ohjauksen avulla potilas kykenee toimimaan
itsenäisesti ja pystyy valitsemaan hoitovaihtoehdoista itselleen soveliaimmat. Opintojakson aikana perehdytään
mielenterveyspotilaiden, perheiden ja lasten sekä päihdeasiakkaiden voimavarojen vahvistamiseen elämän eri
muutosvaiheissa. Opintojakson aikana laajennetaan osaamista kulttuurisessa hoitotyössä sekä kuntoutumista
edistävissä hoitotyön menetelmissä.

Edeltävät opinnot:
edeltävät opintojaksot


G8139 Examination, Monitoring and Treatment methods II, 5 op

Opiskelija osaa:
Describe the examination, monitoring and treatment methods of obstetrics, gynaecology, paediatrics and geriatrics.
Integrate and apply knowledge in medicine and other sciences with nursing.

Implement medication administration in a safe, correct and aseptic way.

Opintojakson sisältö:
Which research, monitoring and treatment methods are used for maternal, gynaecological and paediatric patients
and in geriatrics?

How does nutrition and guidance promote the health?

Opintojakson kuvaus:
The purpose of examination, monitoring and treatment methods is to promote the health of expectant families,
children and their families, and geriatric patients.


G0077 4. Ammattitaitoa edistävä harjoittelu, lasten/mielenterveyshoitotyö, 10 op

Opiskelija osaa:
•   tunnistaa muutosvaiheessa olevan perheen/mielenterveys- ja päihdepotilaan voimavaroja ja hoidon tarpeen,
    asettaa tavoitteita, suunnitella hoitotyön toimintoja ja toteuttaa niitä sekä arvioida potilaan tilassa tapahtuvia
    muutoksia tutkittuun tietoon perustuen
•   ottaa toiminnassaan huomioon potilaan kulttuurin
•   osaa toimia monikulttuurisessa työyhteisössä
•   toimia kuntoutumista edistävästi
•   dokumentoida hoitotyötä systemaattisen mallin mukaisesti
•   toteuttaa lääkehoitoa turvallisesti, tarkasti ja aseptisesti
•   soveltaa lääketieteen, ravitsemustieteen ja muiden tieteiden tuottamaa tietoa hoitotyössä


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset
Miten otetaan huomioon hoitotyön suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa
asiakkaan ja perheen muutosvaihe ja kulttuuri?
Miten kuntoutumista edistävä työote näkyy hoitotyön toiminnassa?
Miten suunnitellaan, toteutetaan ja arvioidaan sekä dokumentoidaan lasten, mielenterveys- ja päihdepotilaan
hoitotyötä?
Miten toimitaan monikulttuurisessa työyhteisössä?


Opintojakson kuvaus:
Harjoittelun aikana harjoitellaan voimavarojen vahvistamisen menetelmiä kulttuurisessa hoitotyössä sekä lasten tai
mielenterveys- ja päihdehoitotyössä. Menetelmät valitaan edistämään muutosvaiheessa olevan potilaan terveyttä ja
hyvinvointia. Ohjattu harjoittelu, opiskelijan itsearviointi, vertaisarviointi ja ohjaajilta saatu arviointi edistävät
opiskelijan ammatillista kehittymistä


Edeltävät opinnot:
Edeltävät opintojaksot


G0078 Voimavaralähtöinen ohjaus ja konsultointi, 5 op

Opiskelija osaa:
•   suunnitella, toteuttaa ja arvioida yksilön ja ryhmän voimavaralähtöistä ohjausta
•   suunnitella, toteuttaa ja arvioida kotona asuvan asiakkaan hoitotyötä
•   ohjata asiakasta hyvinvointi-, terveys- ja e-palveluiden käytössä
•   arvioida opiskelijan ja työntekijän konsultoinnin ja työnohjauksen tarvetta sekä hyödyntää niitä erilaisissa
    hoitotyön ympäristöissä
•   integroida ja soveltaa kliinisessä hoitotyössä tietoa syöpätaudeista
Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset
Miten suunnitellaan, toteutetaan ja arvioidaan voimavaralähtöistä yksilö- ja ryhmäohjausta?
Miten kotihoitotyössä edistetään ohjauksen avulla asiakkaan voimaantumista?
Mitä konsultointi tarkoittaa hoitotyössä?
Miksi työnohjausta tarvitaan hoitotyössä?
Mitä tutkimus-, seuranta - ja hoitomenetelmiä käytetään syöpätaudeissa?


Opintojakson kuvaus:
Voimavaralähtöinen ohjaus on hoitotyön menetelmä, jonka tarkoituksena on edistää asiakkaiden vastuullista
itsehoitoa. Voimavaralähtöisen ohjauksen ja konsultoinnin tarkoituksena on kehittää opiskelijan ja työntekijän
ohjaus- ja konsultointitaitoja.


Edeltävät opinnot:
1.-2. vuoden opintojaksot


G0079 5. Ammattitaitoa edistävä harjoittelu, kotihoitotyö ja lasten/mielenterveyshoitotyö, 10 op

Opiskelija osaa:
•   tunnistaa kotona asuvan asiakkaan ja muutosvaiheessa olevan perheen/mielenterveys-, kriisi- ja päihdepotilaan
    voimavaroja ja hoidon tarpeen, asettaa tavoitteita, suunnitella hoitotyön toimintoja ja toteuttaa niitä sekä
    arvioida potilaan tilassa tapahtuvia muutoksia
•   suunnitella, toteuttaa ja arvioida voimavaralähtöistä potilaan ohjausta moniammatillisessa työyhteisössä
•   ohjata asiakkaita virtuaalien hyvinvointi-ja terveyspalveluiden käytössä
•   toimia yhteistyökykyisesti ja aktiivisesti verkoston jäsenenä
•   dokumentoida hoitotyötä systemaattisen kirjaamisen mallin mukaisesti
•   toteuttaa lääkehoitoa turvallisesti, tarkasti ja aseptisesti
•   integroida ja soveltaa lääketieteen ja muiden tieteiden tuottamaa tietoa hoitotyössä


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset
Miten edistetään asiakkaan itsehoitoa hoidon eri vaiheissa?
Miten suunnitellaan, toteutetaan ja arvioidaan voimavaralähtöistä ohjausta?
Miten ohjataan asiakasta käyttämään virtuaaleja hyvinvointi-ja terveyspalveluja?
Mitä verkostoyhteistyöllä tarkoitetaan?


Opintojakson kuvaus:
Harjoittelun aikana perehdytään kotona asuvan asiakkaan hoitotyöhön ja lasten tai mielenterveys- ja
päihdehoitotyöhön, jossa kliiniset hoitotyön menetelmät valitaan edistämään muutosvaiheessa olevan potilaan
itsehoitoa. Ohjattu harjoittelu, opiskelijan itsearviointi, vertaisarviointi ja ohjaajilta saatu arviointi edistävät opiskelijan
ammatillista kehittymistä.

Edeltävät opinnot:
Harjoittelua edeltävät opintojaksot


G0082 Päätöksenteko hoitotyössä, 5 op

Opiskelija osaa:
· kuvata terveysalan tehtäväalueet ja on selvillä alansa vastuualueista
· arvioida kriittisesti teorioita, keskeisiä käsitteitä, menetelmiä ja periaatteita
· käyttää hoitotyössä laaja-alaisia ja edistyneitä tietoja päätöksenteon perustaksi
· tehdä päätöksiä, joita vaaditaan hoitotyössä monimutkaisten tai ennakoimattomien ongelmien ratkaisemiseksi
· perustella ja arvioida kriittisesti tekemiään päätöksiä
· osoittaa ammatillisia edistyneitä taitoja
· esittää hoitotyön kehittämiskohteita
· tunnistaa ja pohtia hoitotyön tulevaisuuden haasteita


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset
Miten hoitotyön asiantuntijuus ilmenee?
Miten itsenäisiä päätöksiä hoitotyössä tehdään?
Miten hoitotyötä kehitetään ja siinä vaikutetaan?
Mitä tulevaisuuden haasteita hoitotyössä on?



Opintojakson kuvaus:
Päätöksenteolla hoitotyössä tarkoitetaan ajatteluprosesseja ja toimintamalleja, joiden avulla etsitään, tunnistetaan ja
yhdistetään asiaankuuluvaa tietoa päätösten perustaksi, tunnistetaan ja priorisoidaan potilaan ongelmia, asetetaan
tavoitteita ja valitaan tarkoituksenmukaisia auttamismenetelmiä, perustellaan tehtyjä päätöksiä ja suunnitellaan
hoidon arviointia. Päätöksenteko hoitotyössä liittyy potilaan itsemääräämisoikeuteen, jonka mukaan
hoitohenkilökunta kunnioittaa potilaan omia valintoja hoitoaan koskevissa asioissa.

Edeltävät opinnot:
Opiskelija on suorittanut edeltävät opinnot



G0084 6. Ammattitaitoa edistävä harjoittelu opiskelijan valitsemassa hoitotyön ympäristössä, 10 op

Opiskelija osaa:
•   soveltaa ja arvioida kriittisesti hoitotyön tietojaan; teorioita, hoitotieteen keskeisiä käsitteitä, kliinisiä menetelmiä
    ja periaatteita
•   osoittaa hoitotyön laaja-alaista kliinistä osaamista
•   arvioida kriittisesti omaa päätöksentekoaan hoitotieteen ja muiden tieteiden tietoperustasta käsin
•   tehdä tutkittuun tietoon perustuvan ehdotuksen hoitotyön kehittämiseksi


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset

Miten hoitotyön asiantuntijuus toteutuu valitussa hoitotyön ympäristössä?
Miten asiantuntijuus lääkehoidossa toteutuu?
Mitä itsenäisiä päätöksiä hoitotyössä tehdään ja millaisella tiedolla niitä perustellaan?
Miten hoitotyön kehittämiskohteita tunnistetaan ja miten niitä kehittämällä vaikutetaan?

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija valitsee harjoittelupaikkansa tekemänsä suunnitelman perusteella. Ohjattu harjoittelu, opiskelijan
itsearviointi, vertaisarviointi ja ohjaajilta saatu arviointi edistävät opiskelijan ammatillista kehittymistä

Edeltävät opinnot:
Edeltävät opintojaksot


G0085 7. Ammattitaitoa edistävä harjoittelu opiskelijan valitsemassa hoitotyön ympäristössä, 10 op

Opiskelija osaa:
· soveltaa ja arvioida kriittisesti hoitotyön tietojaan; teorioita, hoitotieteen ja keskeisiä käsitteitä, kliinisiä menetelmiä
ja periaatteita
· osoittaa hoitotyön laaja-alaista kliinistä osaamista
· tehdä päätöksiä monimutkaisissa tai ennakoimattomissa tilanteissa
· perustella ja arvioida kriittisesti ammatillista päätöksentekoaan
· tuottaa uutta ja luovaa toimintaa hoitotyön kehittämiseksi
· toimia työryhmän vastuullisena jäsenenä ja johtaa työryhmää

Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset


Miten hoitotyön asiantuntijuus toteutuu valitussa hoitotyön ympäristössä?
Mitä ammatillisia päätöksiä sairaanhoitaja voi tehdä?
Miten ympäristö mahdollistaa innovatiivisen toiminnan?
Miten työryhmää johdetaan hoitotyössä?

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija valitsee 7. harjoittelupaikkansa tekemänsä suunnitelman perusteella. Ohjattu harjoittelu, opiskelijan
itsearviointi, vertaisarviointi ja ohjaajilta saatu arviointi edistävät opiskelijan ammatillista kehittymistä.

Edeltävät opinnot:
Opiskelija on suorittanut edeltävät opinnot


G004 HYVINVOINTIPALVELUJEN KEHITTÄMINEN JA JOHTAMINEN, 30 op

Kuvaus:
Ydinkysymykset
Mikä on innovaatioiden merkitys hyvinvointipalvelujen kehittämisessä?
Miten hyvinvointipalveluja kehitetään?
Miten hyvinvointiyritys perustetaan?
Miten johtamisella kehitetään hoitotyötä?
Miten laatua kehitetään hoitotyössä?
Miten sovelletaan tutkimus- ja kehittämismenetelmiä kehittämishankkeissa?


Opiskelija osaa:
· osaa suunnitella hyvinvointiyrityksen liiketoimintaa
· etsiä uusia, asiakaslähtöisiä, kestäviä ja taloudellisesti kannattavia ratkaisuja
· tuottaa uutta osaamista ja innovaatioita kehittämishankkeessa
· kykenee työn johtamiseen ja itsenäiseen työskentelyyn asiantuntijatehtävissä projekti- ja työympäristöissä.
· toteuttaa opinnäytetyön tutkimus- ja kehittämishankkeessa ja antaa kypsyysnäytteen


Sisältö:
Hyvinvointipalvelujen innovaatioilla ja hoitotyön johtamisella kehitetään vaikuttavia ja asiakaslähtöisiä
hyvinvointipalveluja



G8140 Welfare Entrepreneurship, 5 op

Opiskelija osaa:
Draw up a welfare company business plan.

Opintojakson sisältö:
How to create a business idea?

How to draw up a business plan?

Opintojakson kuvaus:
Entrepreneurship is examined from the perspective of welfare service development and the opportunities of the
operating environments of service companies.
R0052 Johtaminen ja esimiestyöskentely, 5 op

Opiskelija osaa:
​Opiskelija osaa
 •   arvioida ja kehittää omaa toimintaansa työyhteisön jäsenenä ja esimiehenä.
 •   soveltaa työlainsäädäntöä ja työehtosopimuksia
 •   arvioida työyhteisöä ja työhyvinvointia.



G0087 Opinnäytetyö, 15 op

Opiskelija osaa:
•   rajata kehittämistehtävän ja kysymysasettelun
•   etsiä ja valita opinnäytetyön taustaksi teoriatietoa
•   laatia ja esitellä opinnäytetyösuunnitelman
•   käyttää valittuja tutkimus- ja kehittämismenetelmiä
•   edetä suunnitelmallisesti opinnäytetyöprosessissa
•   toteuttaa opinnäytetyön tutkimus- tai kehittämistehtävänä
•   laatia opinnäytetyöraportin ja esitellä opinnäytetyön
•   osoittaa kypsyysnäytteessä opinnäytetyössä vaadittavaa osaamista


Opintojakson sisältö:
Ydinkysymykset
Miten valitaan opinnäytetyön aihe?
Miten rakennetaan opinnäytetyön teoreettinen perusta?
Miten laaditaan opinnäytetyön suunnitelma?
Miten kuvataan ja perustellaan valitut tutkimus- ja kehittämismenetelmät?
Miten aineisto kerätään ja analysoidaan?
Miten opinnäytetyöprosessia ja sen tuloksia arvioidaan?
Miten eettisyyttä ja luotettavuutta arvioidaan?
Miten opinnäytetyö esitetään mielenkiintoa herättävällä tavalla?
Ydinkysymykset


Opintojakson kuvaus:
Opinnäytetyö on osa ammattikorkeakoulun tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotyötä. Se mahdollistaa opiskelijan
ammatillisen kehittymisen ja palvelee työelämää ja aluekehitystä. Opinnäytetyö kehittää työtä ja työelämän
käytänteitä ja voi tuottaa myös laajemmin merkityksellisiä innovaatioita. Lähtökohtana on työelämän
kehittämishaaste. Laadittuaan opinnäytetyölleen idean, opiskelija kirjoittaa toiminnalleen suunnitelman osallistuen
prosessia tukevaan työpajatyöskentelyyn.
Opinnäytetyön raportissa korostuu systemaattinen T&K&I-prosessi. Raportin perustana on teoreettinen ja
tutkimuksellinen analysointi, jota tukee työpajatyöskentely. Opinnäytetyö sisältää työelämää kuvailevaa tietoa, sitä
selittävää tutkimuksellista tietoa sekä työelämää varten tuotettua uutta osaamistietoa.



Edeltävät opinnot:

Projektityöskentely
Tutkimus- ja kehittämismenetelmät I



G8142 Service innovations, 5 op
Opiskelija osaa:
Define development targets from the perspectives of the workplace and regional development.

Use research and development methods and tools in development work.

Participate in implementation and report on a target-oriented development project.

Participate in a partnership network.

Opintojakson sisältö:
How are ideas created and developed?

What information is required on the phenomenon and on the development environment?

How to plan, implement and evaluate a development process?

How to work in a development team?

Opintojakson kuvaus:
Service innovations create client-oriented, sustainable, economically viable solutions for development projects. The
study unit can be implemented in Laurea's learning environments and through projects, workshops or work
placements.


0370 VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT, 15 op

Kuvaus:
Mitkä vapaasti valittavat opinnot lisäävät ja monipuolistavat ammatillista osaamista?

Sisältö:
Teeman alle sijoitetaan ne opintojaksot, jotka opiskelija valitsee Laurean kieliopinnoista, Laurean yhteisistä
opinnoista tai toisen koulutusohjelman opetussuunnitelmasta. Teeman alle sijoitetaan myös ne toisessa
korkeakoulussa (toinen ammattikorkeakoulu, yliopisto, virtuaali-amk, ulkomainen korkeakoulu) suoritetut opinnot,
joille ei löydy korvaavuutta koulutusohjelman opetussuunnitelmasta, mutta jotka opiskelija haluaa liittää tutkintoonsa.


00203 Ruotsin kielen osaamisen lähtötasotesti, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Lähtötasotestin tekevät ne, joilla ruotsi sisältyy ammattikorkeakouluopintojen edellytyksenä oleviin aiempiin
opintoihin, eivät kuitenkaan ne, joitten koulusivistyskieli on ruotsi.

Opintojen alkaessa kaikki opiskelijat osallistuvat ruotsin ja englannin kielen lähtötasotesteihin, jos nämä kielet
sisältyvät ammattikorkeakouluopintojen edellytyksenä olevaan aiempaan tutkintotodistukseen tai opiskelijat ovat
saaneet kyseisten kielten opetusta aikaisemmin. Lähtötasotesti on kaikilla koulutusaloilla sama ja siihen voi
osallistua vain kerran. Alan vaihto Laurean sisällä ei edellytä uutta testiä. Testin avulla varmennetaan opiskelijan
valmiudet kieliopintojen aloittamiseksi. Ellei opiskelija selviydy lähtötasotestistä, hän osallistuu kielen valmentavalle
opintojaksolle opintojen alkuvaiheessa. Suoritettuaan valmentavat opinnot hyväksyttävästi opiskelija saa
opintopisteitä luettavaksi vapaasti valittaviin opintoihin.


00453 Suomen kielen lähtötasotesti, 0 op

Opintojakson kuvaus:
Suomenkielisessä koulutusohjelmassa opiskelevat maahanmuuttajataustaiset opiskelijat suorittavat suomen kielen
lähtötasotestin.


01275 Matematiikan lähtötasotesti, 0 op
Opintojakson kuvaus:
Opintojen alkaessa kaikki opiskelijat osallistuvat matematiikan lähtötasotestiin. Lähtötasotestin voi suorittaa vain
kerran. Testin avulla varmennetaan opiskelijan valmiudet koulutusalansa matemaattisten sovellutusten
aloittamiseksi. Ellei opiskelija selviydy lähtötasotestistä, hän osallistuu matematiikan valmentavalle opintojaksolle
opintojen alkuvaiheessa. Suoritettuaan valmentavat opinnot hyväksyttävästi opiskelija saa opintopisteitä luettavaksi
vapaasti valittaviin opintoihin.


00195 Ruotsin kielen valmentavat opinnot, 3 op

Opiskelija osaa:
• ruotsin perussanaston ja kieliopin
• hyödyntää erilaisia menetelmiä kielitaitonsa kehittämisessä

Opintojakson sisältö:
• ruotsin kielen keskeiset rakenteet
• ruotsin kielen perussanasto

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija harjoittaa viestintätaitojaan ruotsin kielessä kehittääkseen valmiuksiaan osallistua ruotsin kielen
varsinaisiin opintoihin.


00194 Englannin kielen valmentavat opinnot, 3 op

Opiskelija osaa:
• englannin perussanaston ja kieliopin
• hyödyntää erilaisia menetelmiä kielitaitonsa kehittämisessä

Opintojakson sisältö:
• englannin kielen keskeiset rakenteet
• englannin kielen perussanasto

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija harjoittaa viestintätaitojaan englannin kielessä kehittääkseen valmiuksiaan osallistua englannin kielen
varsinaisiin opintoihin.


00522 Suomen kielen valmentavat opinnot, 3 op

Opintojakson kuvaus:
Ellei opiskelija selviydy lähtötasotestistä, hän osallistuu kielen valmentaalle opintojaksolle opintojensa
alkuvaiheessa. Kielten valmentavista opintojaksoista annetaan annetaan opiskelijalle opintopisteitä vapaasti
valittaviin opintoihin, jos opiskelijan kielen lähtötaso on havaittu puutteelliseksi ja hänet on siksi ohjattu näihin
kieliopintoihin.


01279 Matematiikan valmentavat opinnot, 3 op

Opiskelija osaa:
koulutusalansa matemaattisten sovellusten edellyttämät perustiedot

Opintojakson sisältö:
lukion lyhyen matematiikan kertaaminen

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija harjoittaa matematiikan taitojaan ja kehittää valmiuksiaan niin, että kykenee suoriutumaan varsinaisten
ammattiopintojen sisältämien matemaattisten sovellusten opiskelusta