Takaisin: ryhmä TOP17SY

Opetussuunnitelma 2017 – TOP17SY (suomeksi)

Opetussuunnitelma (PDF)

Näytä tekstiversio
LAUREA AMMATTIKORKEAKOULU

Täydentävä osaaminen (amk-tutkinto), Laurea Porvoo, TOP17SY

LAUREAN TOIMINTA-AJATUS

Laurea-ammattikorkeakoulun tahtotila on olla "Metropolialueen hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn
kansainvälinen kehittäjä vuonna 2020".

Laurea on opiskelijakeskeinen, kansainvälinen ja uutta kehittävä ammattikorkeakoulu. Tehtävämme on toteuttaa
kouluttaa, tutkia, kehittää ja innovoida. Sovellamme toiminnassamme kehittämisenpohjaisen oppimisen
toimintamallia (Learning by Developing, LbD).

Opiskelun aikana opiskelijat kohtaavat aitoja työelämän toimijoita ja osaamisen haasteita. Meiltä valmistuva
opiskelija osaa toimia uusissa tilanteissa, ennakoida tulevaa, kehittää uusia toimintamalleja ja tutkia maailmaa
avoimin silmin. Laurean toiminta-ajatuksena on olla kansainvälisesti verkostoitunut ammattikorkeakoulu, joka
toimintatavallaan yhdistää oppimisen työelämään. Näin syntyy uutta osaamista ja palveluinnovaatioita.

Osaamisen kehittyminen

Laureassa toimimme opiskelijakeskeisesti. Tällöin opiskelijan vapaus ja vastuu korostuvat. Opiskelijalla on
mahdollisuus kehittää osaamistaan ammatillisten tavoitteidensa mukaisesti. Vapaus merkitsee erilaisia tapoja
opiskella osaamistavoitteiden saavuttamiseksi. Vastuu merkitsee aktiivista opiskeluotetta, vastuuta omista
valinnoista sekä rakentavaa ja motivoitunutta asennetta asioiden tekemiseksi yhdessä. Korkeakoulun henkilöstöllä
on vastuu opiskelijan ammatillisen kasvun tukemisesta ja ohjaamisesta.

Kansainvälisyys korkeakoulussa tarkoittaa lukuisia mahdollisuuksia toimia erilaisissa monikulttuurisissa tilanteissa,
kehittää kielitaitoa, lähteä opiskelijavaihtoon sekä osallistua kansainvälisiin tutkimus- ja kehittämishankkeisiin.

Laurean strategiset tutkimusalueet ovat vahvoja osaamisalueita, joiden perustalle Laurean tarjoama koulutus
rakentuu.Strategisia tutkimusalueita ovat terveys ja yhteiskunnallinen eheys, yhtenäinen turvallisuus sekä
palveluliiketoiminta. Opiskelijayrittäjyyttä tuetaan ja yrittäjyys näkyy toiminnassa paitsi yrittäjämäisenä asenteena ja
yritysyhteistyönä myös konkreettisina uusina yrityksinä, joita opiskelijat voivat perustaa jo opintojensa aikana.

Laureasta valmistuu työelämään omaa työtään kehittäviä ja ammatillisesti sitoutuneita tulevaisuuden osaajia, joilla
on edellytykset toimia työelämässä oman alansa asiantuntijatehtävissä.

Koulutus tähtää laaja-alaiseen ja vahvaan ammatilliseen osaamiseen. Työelämälähtöisissä hankkeissa kehittyy
myös johtamisosaaminen, viestintäosaaminen, luovuus ja eettinen osaaminen. Tutkinnon suorittaneella on
valmiudet seurata ja edistää oman ammattialansa kehittymistä sekä edellytykset oman ammattitaidon jatkuvaan
kehittämiseen. Koulutus antaa riittävän viestintä- ja kielitaidon oman alan tehtäviin sekä kansainväliseen toimintaan
ja yhteistyöhön.

KEHITTÄMISPOHJAINEN OPPIMINEN (LEARNING BY DEVELOPING, LbD)

Ammattikorkeakoulun innostavat ja uutta kehittävät oppimisympäristöt rakentuvat Laurean kehittämispohjaisen
oppimisen, LbD-mallin pohjalle. Kehittämispohjaisen oppimisen ideana ovat aidot kohtaamiset työelämän kanssa.
Yhdessä toimitaan luovuudella ja luottamuksella.

Opiskelija oppii tunnistamaan työelämän ja osaamisen kehittämiskohteita, luomaan uusia ratkaisuja, tuotteita ja
toimintamalleja sekä kehittämään omaa toimintaansa työelämän muuttuvien vaatimusten mukaisesti. LbD:n
ominaispiirteet ovat autenttisuus, kumppanuus, kokemuksellisuus, luovuus ja tutkimuksellisuus.

Kehittämispohjaisessa oppimisessa yhdistyvät osaamista tuottava oppiminen sekä uuden luominen erilaisissa
tutkimus- ja kehittämishankkeissa. Oppiminen rakentuu hankkeen etenemisen myötä avautuvista uusista
mahdollisuuksista. Tarvittavaa osaamista kertyy käytännön toiminnassa, erilaisissa työpajoissa ja labroissa.

TUTKINTORAKENNE AMMATTIKORKEAKOULU-TUTKINTOON JOHTAVASSA KOULUTUKSESSA
Tutkinnon laajuus ja mitoitus

Tutkinnon laajuus on tradenomi-, restonomi-, estenomi-, sosionomi-, fysioterapeutti- ja sairaanhoitajakoulutuksessa
210 opintopistettä. Tutkinnon suorittaminen kestää keskimäärin 3,5 vuotta. Terveydenhoitajakoulutuksen laajuus on
240 opintopistettä. Sen suorittaminen kestää keskimäärin 4 vuotta.

Yksi opintopiste vastaa kansainvälisen ECTS-mitoituksen mukaan 26,7 tuntia keskiverto-opiskelijan tekemää työtä.

Tutkintorakenne

Amk-tutkintoon johtavan koulutuksen tutkintorakenne muodostuu Laureassa ydinosaamisen ja täydentävän
osaamisen moduuleista. Moduulit ovat tutkintoon kuuluvia osaamiskokonaisuuksia. Ydinosaamisen moduulit
kuvaavat tutkinnon pakolliset osaamisvaatimukset ja täydentävät moduulit mahdollistavat osaamisen syventämisen
tai laajentamisen.

Opinnoissa oppiminen sidotaan työelämän kehittämiseen ja henkilökohtaisiin tavoitteisiin. Moduuleille on määritelty
osaamistavoitteet työelämän tulevaisuuden tarpeiden ja Laurean painoalojen pohjalta. Käytännössä opintopisteitä
kertyy, kun opiskelija suorittaa moduuliin kuuluvia opintojaksoja tai vastaavaa osaamista kehittäviä projekteja (ks.
kuva 1). Opintosuorituksen voi saada myös aiemman osaamisen perusteella hyväksiluvulla tai osaamisen näytöllä.

Moduulit on suunniteltu siten, että ne ovat suoritettavissa pääsääntöisesti yhden tai kahden lukukauden aikana.
Opinnot voidaan toteuttaa suomeksi tai englanniksi. Opintojen kieli päätetään lukukausittain ja ilmenee
opintotarjonnasta.
Kuva 1. Tutkintorakenne

Ydinosaamisen ja täydentävän osaamisen moduulit

Ydinosaamisen moduulit muodostavat tutkinnon osaamisen perustan ja ovat pakollisia. Ydinosaamisen laajuus
vaihtelee tutkinnosta riippuen:
•    150 op tradenomi, restonomi, sosionomi, fysioterapeutti ja estenomi
•    180 op sairaanhoitaja
•    210 op terveydenhoitaja


Ydinosaamisen moduulit ovat laajuudeltaan 30 opintopistettä. Moduulit sisältävät seuraavia opintotyyppejä:
perusopintoja, ammattiopintoja, ammattitaitoa edistävää harjoittelua ja opinnäytetyön.

Muu osa tutkinnosta muodostuu täydentävän osaamisen moduuleista. Tutkinnosta riippuen täydentävän
osaamisen laajuus on näin ollen 30 tai 60 opintopistettä. Moduulin laajuus on joko 15 tai 30 opintopistettä. Moduulit
ovat vapaasti valittavia. Täydentävän osaamisen moduulit yksilöllistävät opiskelijan opintopolun ja osaamisen.
Tutkintoon voi sisällyttää sellaisia täydentävän osaamisen moduuleja, jotka vastaavat ammatillisia tavoitteita.
Vapaasti valittavien opintojen soveltuvuudesta tutkintoon sovitaan opettajatuutorin kanssa ennakkoon.

Täydentävän osaamisen moduulien opintoihin sisältyy seuraavia opintotyyppejä: ammattiopintoja, ammattitaitoa
edistävää harjoittelua ja vapaasti valittavia opintoja

Joustavat opintojen suoritus- ja erikoistumismahdollisuudet

Moduulien osaamistavoitteiden mukaista osaamista voi kerryttää Laureassa joustavasti. Opiskelija voi
•  valita ydinosaamisen opintoja Laurean eri kampuksilta samannimisiin moduuleihin,
•  valita ammatillisia tavoitteita tukevia täydentävän osaamisen moduuleja Laurean eri kampuksilta,
•  valita englanninkielisiä opintojaksoja Laurean englanninkielisten koulutusten tarjonnasta, vaikka opiskeleekin
   suomenkielisessä koulutuksessa,
•  valita suomenkielisiä opintojaksoja Laurean suomenkielisten koulutusten tarjonnasta, vaikka opiskeleekin
   englanninkielisessä koulutuksessa,
•  valita verkko-opintoja, jotka tuovat opintoihin ajallista joustavuutta,
•  kehittää osaamistaan hankkeisiin ja projekteihin osallistumalla,
•  opinnollistaa työnsä ja
•  valita opintoja, joita Laurean, Haaga-Helian ja Metropolian yhteisessä tarjonnassa tarjotaan


Opintojaksojen toteutussuunnitelmissa täsmennetään opintojen tavoitteita, sisältöä ja toteutusmuotoa.

Osaamista voi syventää tai laajentaa täydentävän osaamisen moduulien valinnoilla, erilaisiin hankkeisiin
osallistumalla sekä harjoittelupaikkaa ja opinnäytetyön aihetta valitessaan. Opiskelijaa tuetaan opintopolulla
uraohjauksella.

OPPIMISEN JA OSAAMINEN ARVIOINTI

Opetussuunnitelman osaamistavoitteet on kuvattu oppijan toimintana niin, että osaamisen kehittymistä suhteessa
asetettuihin tavoitteisiin voidaan arvioida. Osaaminen tunnistetaan tieto-, taito- ja arvo-osaamisena sekä
kokemuksellisena osaamisena, joihin sisältyy yksilön ja yhteisön osaaminen. Opetussuunnitelman
osaamiskuvauksissa on hyödynnetty Bloomin taksonomiaa, jossa osaamisen kehittymistä kuvataan kuudella eri
tasolla: tietäminen, ymmärtäminen, soveltaminen, analyysi, synteesi ja arviointi/uuden luominen.

Laurea-ammattikorkeakoulun LbD –toimintamalli edellyttää oppijan osaamisen kehittyvän koulutuksen aikana
soveltamisen tasolta uuden luomisen tasolle saakka. Laureassa on kuvattu valtakunnallisen
osaamisenviitekehyksen (NQF) pohjalta yhteiset yleiset työelämäosaamisen kriteerit. Yleinen työelämäosaaminen
kehittyy osana moduuleita, opintojaksoja ja projekteihin osallistumista.

Taulukko 1. Laurean yhteiset yleiset työelämäosaamisen kriteerit



Osaamisen kuvaus                        Osaamisen tavoite
                                                                                 Esimerkkejä
                                        •   osaa ratkaista rooliinsa,           •   muuttaa toimintatapojaan ja
                                            toimintatapoihinsa ja                   rooliaan sekä kehittää
REFLEKTIO-OSAAMINEN                         osaamiseensa liittyviä ongelmia         osaamistaan kehittämisprosessin
                                            tavoitteellisesti päämäärän             edetessä hankkeelle asetettujen
oppimisen taidot (EQF)                      saavuttamiseksi                         tavoitteiden ja päämäärän
                                                                                    saavuttamiseksi.
Oppijan oman ja muiden toimijoiden                                              •   tuo esille arvostamiensa
osaamisen arviointi ja kehittäminen                                                 asiantuntijoiden esittämiä
osaamistavoitteiden saavuttamiseksi                                                 näkökulmia hankkeen edetessä
                                                                                •   vertailee tavoitteellisesti erilaisia
                                                                                    näkökulmia yhteistyössä
                                                                                    hanketoimijoiden kanssa
                                         •   osaa analysoida toteutettuja
                                             toimintatapoja ja toimijoiden
                                             osaamista sekä tehdä
                                             analysoinnin perusteella
                                             johtopäätöksiä yhdessä muiden
                                             toimijoiden kanssa yhteisen
                                             päämäärän saavuttamiseksi
                                         •   osaa vertailla ja kehittää eri     •   mallintaa kehittämishanketta
                                             toimijoiden toimintatapoja,            kokonaisuutena vaikuttavuuden
                                             asetettuja tavoitteita ja              näkökulmasta
                                             päämäärää sekä prosessin
                                             kokonaisuutta ja luoda uuden
                                             toimintamallin


                                         •   osaa noudattaa tasa-arvoisuuden •      toimii sovittujen toimintatapojen
                                             ja oikeudenmukaisuuden                 mukaisesti
EETTINEN OSAAMINEN                           periaatteita                    •      ottaa muut huomioon, antaa tilaa
                                         •   osaa soveltaa oman alansa              muiden ajatuksille ja kuuntelee
                                             arvoperustaa ja ammattieettisiä •      noudattaa pelisääntöjä (esim.
                                             periaatteita omassa                    aikatauluja), sitoutuu työhön, on
                                             toiminnassaan                          huolellinen, luotettava,
                                         •   osaa soveltaa kestävän                 oikeudenmukainen, kunnioittaa
                                             kehityksen periaatteita                toisten työtä, osoittaa
                                             (ympäristövastuu, sosiaalinen,         tilannetajua ja käyttäytyy
                                             taloudellinen vastuu) omassa           tilanteeseen sopivasti
                                             toiminnassaan                   •      ymmärtää, että paikallisilla
                                         •   toimii vastuullisena globaalina        toimilla voi olla myös
                                             kansalaisena                           kansainvälisiä vaikutuksia ja
                                                                                    päinvastoin
                                         •   osaa ottaa vastuun omasta          •   tunnistaa valintoihin liittyviä
                                             toiminnastaan                          ristiriitoja
                                         •   osaa ottaa vastuun ryhmän          •   vertailee ja ottaa huomioon
                                             toiminnasta                            erilaisia näkökulmia, pystyy
                                                                                    luopumaan itsekkäistä tarpeista
                                                                                    yhteisen hyvän saavuttamiseksi
                                                                                •   arvostaa toisten työtä ja
                                                                                    tuotoksia esim. esittämällä
                                                                                    alkuperäislähteet
                                         •   vaikuttaa yhteiskunnassa           •   suunnittelee / kehittää
                                             osaamistaan hyödyntäen (LbD            asiakaslähtöisiä ja kestäviä
                                             aluekehitys)                           ratkaisuja, jotka sisältävät
                                                                                    taloudellisen, sosiaalisen ja
                                                                                    ympäristönäkökulman


                                         •   osaa viestiä                       •   noudattaa projektin / hankkeen
                                             tarkoituksenmukaisesti                 viestinnällisiä vaatimuksia ja
(TYÖYHTEISÖLLINEN) VIESTINTÄ-                työyhteisön                            edellytyksiä
OSAAMINEN                                    vuorovaikutustilanteissa ja osaa   •   edistää omalla toiminnallaan
                                             kommunikoida                           rakentavaa ilmapiiriä
Opiskelija osaa toimia erilaisissa           kulttuurienvälisissä tilanteissa       (asianmukainen, rakentava
työhön liittyvissä viestintä- ja                                                    kritiikki)
vuorovaikutustilanteissa tarkoituksen-                                          •   arvostaa, kuuntelee ja
mukaisesti: opiskelija käyttää                                                      kunnioittaa erilaisia viestijöitä ja
monipuolisesti viestinnän kanavia eri                                               kulttuureja sekä kielellistä
tilanteissa, vaihtaa sanomia ja                                                     monimuotoisuutta
ylläpitää vuorovaikutusta toisten
ihmisten kanssa.                                              •   soveltaa viestintäosaamistaan
                                                                  erilaisten ihmisten kanssa
                                                              •   kommunikoi vieraalla kielellä
                                                              •   käyttää tieto- ja
                                                                  viestintätekniikkaa tehtävissään
                       •   osaa viestiä vastuullisesti        •   edistää viestinnällään yhteisön
                           monialaisen työyhteisön /              hyvinvointia
                           verkoston jäsenenä                 •   toimii aktiivisena ja
                       •   osaa organisoida viestintää            tavoitteellisena kumppanina
                           työyhteisössä                          työyhteisössä ja verkostoissa
                       •   osaa arvioida monikulttuurisessa       globaalisti
                           yhteistyössä tarvittavaa           •   jakaa tietoa ja tiedottaa oma-
                           viestintäosaamista                     aloitteisesti hankkeen
                       •   osaa arvioida                          etenemisestä erilaisia
                           kansainvälisyyskehityksen              viestintäkanavia käyttäen
                           vaikutuksia ja mahdollisuuksia     •   löytää ratkaisuja viestinnällisiin
                                                                  haasteisiin
                                                              •   rakentaa ja organisoi
                                                                  verkostokumppanuuksia
                                                                  yhteistyössä hanketoimijoiden
                                                                  kanssa
                       •   osaa uudistaa viestintätapoja   •      uskaltaa haastaa oman itsensä
                       •   osaa johtaa viestintää                 ja muut toimintaan
                       •   osaa kehittää työelämäyhteyksiä •      sietää epävarmuutta,
                           ja verkostoja                          keskeneräisyyttä ja
                       •   osaa vaikuttaa yhteiskunnassa          epäonnistumisen mahdollisuutta
                           viestimällä hankkeen tuloksista        viestintätilanteissa
                                                           •      toimii ammatillisesti, tulkitsee ja
                                                                  hallitsee tunteita kriittisissä
                                                                  vuorovaikutustilanteissa
                                                              •   rakentaa ja kehittää itsenäisesti
                                                                  verkostokumppanuuksia
                                                              •   käyttää uudistavia viestintätapoja


                       •   osaa tunnistaa työelämän/          •   hankkii ja käsittelee oman alan
                           hankkeen kohteita, joihin              tietoa suhteessa TKI-
INNOVAATIO-OSAAMINEN       tarvitaan muutosta                     hankkeeseen
                       •   osaa käyttää                       •   tuo esille hankkeesta
                           tarkoituksenmukaisia projekti-,        toteutettavissa olevia
                           tutkimus- ja kehittämistoiminnan       kehittämisaihioita
                           menetelmiä
                       •   osaa soveltaa kehittävää
                           työotetta TKI-hankkeessa
                       •   osaa organisoida TKI-hanketta      •   dokumentoi ja raportoi: kuvaa
                       •   osaa analysoida ja tulkita             työelämää uudistavia luovia tieto-
                           innovaatioprosessia soveltaen          tai toimintatapoja hankkeen
                           alan olemassa olevaa                   tavoitteiden mukaisesti
                           kansainvälistä tietoa              •   tuo esille alaan liittyviä
                                                                  kansainvälisiä standardeja ja
                                                                  käytänteitä ja toimii niiden
                                                                  mukaisesti
                                                              •   uskaltaa kyseenalaistaa
                                                                  rakentavasti
                                                              •   ehdottaa ja toteuttaa rohkeasti ja
                                                                  luovasti ratkaisuja näkökulmansa
                                                                  perustellen
                                         •    osaa luoda uusia työtapoja          •    visioi tulevaisuutta (ajassa
                                              käyttäen luovaa                          etenevä ajattelu, kyky nähdä
                                              ongelmanratkaisua ja löytää              myös mennyt)
                                              asiakaslähtöisiä, kestäviä ja       •    luo uutta
                                              taloudellisesti kannattavia
                                              ratkaisuja


                                         •    osaa käyttää johtamisen ja          •    tunnistaa oman roolinsa
                                              yrittäjämäisen toiminnan                 johtaakseen omaa toimintaansa
JOHTAMIS-OSAAMINEN                            perusteita osana                         hankkeessa
                                              projektityöskentelyä                •    tunnistaa hankkeen tavoitteet ja
Johtaminenon tavoitesuuntautunutta                                                     asettaa itselleen tavoitteet
vuorovaikutteista sosiaalista         •    osaa johtaa kehittämishanketta         •    laatii projektisuunnitelman
toimintaa. Johtamisella ohjataan                                                       (juridinen ja taloudellinen
ihmisten toimintaa. Johtamisen avulla                                                  näkökulma)
pyritään siihen, että joukkoihmisiä   projektipäällikkönä                         •    tiedottaa päätöksistä ja
toimii paremmin ja tehokkaammin       •    osaa kehittää                               hankemuutoksista sekä ratkaisee
kuin ilman johtamista                      kehittämishankkeessa toimivien              viestinnän ja vuorovaikutuksen
                                           yhteishenkeä omalla                         ongelmia
                                           esimerkillään                          •    suunnittelee ja toteuttaa budjetin
                                                                                  •    organisoi hankkeen toimintoja ja
                                                                                       vastuuttaa toimijoita (jakaa työt ja
                                                                                       vastuut)
                                                                                  •    tukee projektipäällikkönä
                                                                                       toimijoiden kehittymistä
                                                                                  •    tekee päätöksiä
                                                                                       ennakoimattomissa tilanteissa
                                                                                  •    tunnistaa riskejä ja toimii
                                                                                       ratkaisun löytämiseksi
                                                                                  •    seuraa ja arvioi projektia
                                                                                       suhteessa suunnitelmaan
                                         •    osaa johtaa proaktiivisesti     •        visioi tulevaisuutta
                                         •    osaa yleistää                   •        uudistaa johtamiskulttuuria
                                              kehittämishankkeessa syntynyttä
                                              johtamisosaamista työelämän
                                              kehittämisessä


Osaaminen arvioidaan Laureassa asteikolla 0-5 seuraavasti:

5 (kiitettävä),
4 (hyvä),
3 (hyvä),
2 (tyydyttävä),
1 (tyydyttävä) ja
0 (hylätty).

Opintojakso ja toteutuksen osa voidaan arvioida myös hyväksytty/hylätty (H/0) –asteikolla.

Osaamisen arvioinnin kriteerit ilmoitetaan opintojakson/projektin alkaessa. Arviointia suunniteltaessa hyödynnetään
yhteisiä alkuvaiheen ja valmistumisvaiheen opiskelijan arviointikriteereitä, jotka on yhteisesti kuvattu tasoille 1,3 ja 5

Taulukko 2. Yhteiset alkuvaiheen ja valmistumisvaiheen opiskelijan arviointikriteerit



AMK-TUTKINTO                             ALKUVAIHEEN OPISKELIJA                   VALMISTUMISVAIHEEN
                                                            OPISKELIJA
                   •   Käyttää asiantuntevasti              •  Käyttää asiantuntevasti ja laaja-
                       ammattikäsitteitä.                      alaisesti ammattikäsitteitä sekä
KIITETTÄVÄ         •   Noudattaa työturvallisuusohjeita        hallitsee kokonaisuuksia.
                       vastuullisesti ja itsenäisesti.      •  Kehittää toimintaympäristönsä
arvosana 5         •   Perustella toimintaa tutkitun           työturvallisuutta.
                       tiedon avulla.                       •  Kehittää toimintatapoja
Opiskelija osaa:   •   Toimia itsenäisesti ja                  vertailemalla, yhdistelemällä ja
                       aloitteellisesti tavoitteiden           valitsemalla tutkittua tietoa.
                       suunnassa. Toiminta on usein         •  Toimia aloitteellisesti ja
                       joustavaa, järjestelmällistä,           innovatiivisesti tavoitteiden
                       kehittämispainotteista, luovaa ja       mukaan. Toiminta
                       aktiivista.                             pääsääntöisesti uutta luovaa,
                   •   Valita toimintaan soveltuvia            työelämää kehittävää ja selkeän
                       tekniikoita ja malleja ja perustella    ammatillista.
                       valintansa.                          •  Valita, yhdistellä ja kehittää
                   •   Toimia asiakaslähtöisesti ja            toimintaan soveltuvia tekniikoita
                       tilanteenmukaisesti.                    ja malleja.
                   •   Edistää ryhmän toimintaa.            •  Toimia aloitteellisesti ja
                   •   Kriittisesti soveltaa                   vastuullisesti asiakassuhteissa
                       ammattieettisiä periaatteita            sekä ymmärtää asiakkuuden
                       toiminnassaan.                          merkityksen kokonaisuuden
                                                               kannalta.
                                                            •  Kehittää ja uudistaa monialaisen/-
                                                               ammatillisen ryhmän toimintaa.
                                                            •  Soveltaa kriittisesti
                                                               ammattieettisiä periaatteita
                                                               monimutkaisissa ja
                                                               ennakoimattomissa tilanteissa.


                   •   Käyttää systemaattisesti            •   Käyttää asiantuntevasti
                       ammattikäsitteitä.                      ammattikäsitteitä.
HYVÄ               •   Soveltaa työturvallisuusohjeita     •   Huolehtia omasta ja
                       toiminnassaan.                          työyhteisönsä työturvallisuudesta
arvosana 3         •   Perustella, vertailla ja analysoida     sekä havaitsee
                       toimintaansa yleisillä ohjeilla.        kehittämiskohteita.
Opiskelija osaa:   •   Selviytyä itsenäisesti erilaisissa •    Valita toimintatapoja tutkitun
                       tehtävissä kulloisessakin               tiedon ja ohjeistuksen perusteella.
                       toimintaympäristössä.               •   Toimia systemaattisesti ja
                   •   Soveltaa monipuolisesti opittuja        kriittisesti tavoitteiden suunnassa
                       tekniikoita ja malleja.                 monimutkaisissa tilanteissa.
                   •   Toimia ammatillisesti                   Toiminta usein joustavaa,
                       asiakastilanteissa.                     järjestelmällistä, luovaa ja
                   •   Toimia ryhmässä                         aktiivista.
                       tavoitesuhteisesti.                 •   Valita toimintaan soveltuvia
                   •   Perustella toimintaansa                 tekniikoita ja malleja ja perustella
                       ammattieettisten periaatteiden          valintansa.
                       mukaisesti.                         •   Priorisoida ja ylläpitää
                                                               asiakkuuksia/asiakassuhteita.
                                                           •   Edistää ryhmän toimintaa.
                                                           •   Soveltaa kriittisesti
                                                               ammattieettisiä periaatteita
                                                               toiminnassaan.


                                                           •   Käyttää systemaattisesti
                                                               ammattikäsitteitä.
TYYDYTTÄVÄ,                            •   Käyttää keskeisiä/yksittäisiä ja  •    Noudattaa työturvallisuusohjeita
                                           asianmukaisia ammattikäsitteitä        vastuullisesti ja itsenäisesti.
arvosana 1                                 sekä osoittaa perehtyneensä       •    Perustella ja analysoida
                                           tietoperustaan.                        toimintaansa yleisillä ohjeilla
Opiskelija osaa:                       •   Toimia turvallisesti, joskin           sekä tutkitun tiedon avulla.
                                           toiminta on usein kaavamaista/    •    Toimia ammatillisesti ja
                                           kokeilevaa/ hapuilevaa/                vastuullisesti ennakoimattomissa
                                           omalähtöistä                           asiakas- ja ongelmatilanteissa.
                                       •   Noudattaa sääntöjä ja ohjeita     •    Toimia itsenäisesti erilaisissa
                                           sekä perustella toimintaansa           tehtävissä kulloisessakin
                                           annetuilla ohjeilla.                   toimintaympäristössä.
                                       •   Toimia ohjattuna asianmukaisesti. •    Soveltaa monipuolisesti opittuja
                                       •   Käyttää opittuja tekniikoita ja        tekniikoita ja malleja.
                                           malleja.                          •    Toimia asiakaslähtöisesti ja
                                       •   Ottaa toiminnassaan asiakkaat          tilanteenmukaisesti sekä
                                           huomioon.                              ymmärtää asiakastarpeita.
                                       •   Toimia ryhmän jäsenenä.           •    Toimia ryhmässä
                                       •   Toimia ammattieettisten                tavoitesuhteisesti.
                                           periaatteiden mukaisesti.         •    Toimia ja perustella toimintaansa
                                                                                  ammattieettisten periaatteiden
                                                                                  mukaisesti.


Arvioinnissa hyödynnetään opiskelijoiden tekemiä itse- ja vertaisarviointeja sekä työelämän edustajien arvioita.
Opiskelijalla on mahdollisuus myös aiemmin hankitun osaamisen tunnistamiseen ja tunnustamiseen (AHOT).
Arvioinnin avulla opiskelija voi seurata oman osaamisensa ja omien tavoitteidensa kehittymistä suhteessa tutkinnon
asettamiin osaamisvaatimuksiin

TUTKINNON KANSAINVÄLINEN VERTAILTAVUUS

Laureassa toimitaan osaamisperustaisesti ja osaaminen tunnistetaan kokonaisvaltaisena. Tutkinnon sisällöissä on
huomioitu valtakunnallisesti määritellyt yleiset työelämävalmiudet, joita on Laureassa täsmennetty.

Tutkinnon taso vastaa kansallisen tutkintojen viitekehyksen (National Qualifications Framework, NQF) mukaista
tasoa 6 ja eurooppalaisen viitekehyksen (European Qualifications Framework, EQF) tasoa 6.

Opintojakson osaamistavoitteet on opetussuunnitelmassa kuvattu arviointiasteikon (1-5) tasolle kolme (hyvä).

OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN

Opetussuunnitelmaa kehitetään arviointi-, seuranta ja palautetiedon pohjalta. Moduulien opintojaksoihin ja
toteutustapoihin voi tulla muutoksia. Täydentävän osaamisen moduulien tarjontaa kehitetään jatkuvasti työelämän
tarpeita vastaavaksi eli tarjonta voi muuttua opintojen aikana

Koulutusohjelman toimintaympäristö

TÄYDENTÄVÄ OSAAMINEN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVASSA KOULUTUKSESSA

Vapaasti valittavat opinnot koottu moduuleiksi

Ammattikorkeakoulututkinnon opintoihin kuuluu vapaasti valittavia opintoja. Vapaasti valittavat täydentävän
osaamisen moduulit mahdollistavat osaamisen syventämisen tai laajentamisen.
Tarjolla olevat opinnot on esitelty kampuskohtaisesti.

Moduulit ovat osaamiskokonaisuuksia. Moduuliin sisältyy tyypillisesti vähintään kaksi opintojaksoa, mutta osaamista
voidaan vaihtoehtoisesti kehittää myös projekteissa. Opintosuorituksen voi saada myös aiemman osaamisen
perusteella hyväksiluvulla tai osaamisen näytöllä.

Täydentävän osaamisen moduulit sopivat hyvin myös jatkokoulutukseksi tutkinnon suorittaneille ja pääsääntöisesti
niihin voi ilmoittautua mukaan avoimen korkeakoulun opiskelijaksi.

Moduulit syventävät aihealueen osaamista

Täydentävän osaamisen moduulin laajuus on 15 - 30 opintopistettä. Täydentävän osaamisen moduulit yksilöllistävät
opiskelijan opintopolun ja osaamisen. Tutkintoon voi sisällyttää sellaisia täydentävän osaamisen moduuleja, jotka
vastaavat opiskelijan ammatillisia tavoitteita. Vapaasti valittavien opintojen soveltuvuudesta tutkintoon sovitaan
opettajatuutorin kanssa ennakkoon.

Opinnoissa oppiminen sidotaan työelämän kehittämiseen ja henkilökohtaisiin tavoitteisiin. Moduuleille on määritelty
osaamistavoitteet työelämän tulevaisuuden tarpeiden ja Laurean strategisten tutkimusalueiden pohjalta.

Opintojen suorittaminen

Kampuskohtaisesta tarjonnasta ilmenee, mitä opintoja kampuksella on suunniteltu tarjottavan tutkinnon aikana.
Kaikkia opintoja ei toteuteta vuosittain, vaan opintotarjonta suunnitellaan ja julkaistaan aina lukuvuosittain kysynnän
perusteella.

Moduulissa määriteltyä osaamista voi kehittää joko osallistumalla opintojaksoihin tai työskentelemällä projekteissa.
Huomioithan, että joissain koulutusmuodoissa projektit ovat ensisijainen tapa kerryttää opintopisteitä.
Opintojaksojen toteutussuunnitelmissa täsmennetään opintojen tavoitteita, sisältöä ja toteutusmuotoa. Projektin aihe
ja siitä syntyvä osaaminen täsmentyvät projektin tullessa tarjontaan. Projektien laajuus sovitaan tapauskohtaisesti.

Moduulit on suunniteltu siten, että ne ovat suoritettavissa pääsääntöisesti yhden tai kahden lukukauden aikana.
Opinnot voidaan toteuttaa suomeksi tai englanniksi. Opintojen kieli päätetään lukukausittain ja ilmenee
lukuvuosittaisesta tarjonnasta.

Osaamisen syventämiseksi kokonaisten moduulien valitseminen on suositeltavaa, mutta myös yksittäisten
opintojaksojen tai projektien valitseminen moduuleista on mahdollista.

Joustavat täydentävien opintojen suoritus- ja erikoistumismahdollisuudet

Täydentäväksi osaamiseksi käyvät mitkä tahansa korkeakoulutasoiset opinnot. Tässä opetussuunnitelmassa
esitetyn täydentävän osaamisen lisäksi opiskelija voi esimerkiksi
•    valita täydentävän osaamisen moduuleja Laurean eri kampuksilta
•    valita toisen koulutuksen ydinosaamisen moduulin opinnot täydentäväksi osaamisekseen
•    valita opintoja, joita Laurean, Haaga-Helian ja Metropolian yhteisessä tarjonnassa tarjotaan


Opetussuunnitelman kehittäminen

Täydentävän osaamisen moduulien tarjontaa kehitetään jatkuvasti työelämän tarpeita vastaavaksi eli tarjonta voi
muuttua opintojen aikana. Ajantasaiset suunnitelmat täydentävän osaamisen moduulien tarjonnasta julkaistaan
lukuvuosittain.
                                                                     1. vuosi
Y       YDINOSAAMINEN
T       TÄYDENTÄVÄ OSAAMINEN                                                    65,5
R041    MONIMUOTOINEN HOITOTYÖN ASIANTUNTIJUUS
R0265   Monimuotoinen asiantuntijuus 1                                            5
R0266   Monimuotoinen asiantuntijuus 2                                           10
R043    SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN
        KOKONAISTURVALLISUUS
R0267   Turvallisen työpaikan perusteet                                           5
R0268   Työpaikkaväkivallan kohtaaminen                                           5
R0405   Globaali turvallisuus ja hyvinvointi                                      5
R027    OHJAUS JA OSAAMISVALMENNUS
R0155   International Activities
R0156   Callidus-tuutorointi
01540   Tuutoritoiminta                                                           5
R015    KIELITAITO JA KANSAINVÄLISYYSOSAAMINEN
R0170   Valmentava englanti                                                       3
R0171   Valmentava ruotsi                                                         3
R020    MUU TÄYDENTÄVÄ OSAAMINEN
R0169   Valmentava matematiikka                                                   3
01469   Opiskelijatuutoritoiminta                                                 5
R0225   Osallistuminen vapaaehtoistyöhön
O0003   Ensiapu 1                                                                1,5
0404    THE DEVELOPER OF DIGITAL HEALTH AND WELFARE
        SERVICES
01548   The Citizens as Customers of Digital Health and Welfare                   5
        Services
01549   The Digital Environment in Health and Welfare Services and                5
        its Ethics and Regulations
01550   Digital Service Development and Information Management in                 5
        Health and Welfare Services
                                                                                65,5
R041 MONIMUOTOINEN HOITOTYÖN ASIANTUNTIJUUS, 15 op

Kuvaus:
Moduulin ydintä on opiskelijan oman osaamisen analysointi ja täydentäminen ydinosaamisen ylittävällä
asiantuntijuusalueella. Opiskelija laajentaa valmiuksiaan toimia hoitotyön asiantuntijana muuttuvassa sosiaali- ja
terveysalan toimintaympäristössä. Opiskelija vahvistaa asiantuntijalta edellytettävää tieto- ja taitoperustaa ja
työyhteisötaitojaan. Moduulin suoritettuaan opiskelijalla on valmiuksia kehittyä oman alansa asiantuntijaksi
valitsemallaan osaamisalueella.

Osaamisen kehittyminen:
Moduulissa määriteltyä osaamista voi kehittää joko osallistumalla opintojaksoihin tai työskentelemällä projekteissa.
Huomioithan, että joissain koulutusmuodoissa projektit ovat ensisijainen tapa kerryttää opintopisteitä.

Projekteissa osallistutaan kotimaisten ja kansainvälisten yritysten ja yhteisöjen kehittämistyöhön sekä
hanketoimintaan. Työkieli projekteissa on joko suomi tai englanti. Projektit voivat kohdistua myös opiskelijan oman
yrityksen toiminnan kehittämiseen. Projektin aihe ja siitä syntyvä osaaminen täsmentyvät projektin tullessa
tarjontaan. Projektien laajuus sovitaan tapauskohtaisesti. Projektissa syntyvä osaaminen voi sisältyä osittain myös
toisen moduulin tavoitteisiin ja siten opintopisteet voivat jakaantua usean moduulin kesken.

Moduulivastaavat:
Lohja: Aila Peippo
Hyvinkää: Nanna Peltosaari
Porvoo: Erja Annola ja Maija-Leena Kukkonen
Tikkurila: Kirsi Ronkainen


R0265 Monimuotoinen asiantuntijuus 1, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa
•   analysoida ja kehittää omaa asiantuntijuuttaan ja ylläpitää sen ajantasaisuutta suhteessa sosiaali- ja
    terveysalan muuttuviin tarpeisiin
•   arvioida ja kehittää omaa ja työyhteisön toimintaa moniammatillisessa yhteistyössä erilaisissa
    toimintaympäristöissä
•   valita tarkoituksenmukaiset menetelmät asiantuntijuutensa kehittämiseksi ja perustella valinnat
•   toimia asiantuntijana itseohjautuvasti



R0266 Monimuotoinen asiantuntijuus 2, 10 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa
•   analysoida ja kehittää omaa asiantuntijuuttaan ja ylläpitää sen ajantasaisuutta suhteessa sosiaali- ja
    terveysalan muuttuviin tarpeisiin
•   arvioida ja kehittää omaa ja työyhteisön toimintaa moniammatillisessa yhteistyössä erilaisissa
    toimintaympäristöissä
•   valita tarkoituksenmukaiset menetelmät asiantuntijuutensa kehittämiseksi ja perustella valinnat
•   toimia asiantuntijana itseohjautuvasti



R043 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN KOKONAISTURVALLISUUS, 15 op

Kuvaus:
Moduulin osaamisen ydintä on sosiaali- ja terveysalan organisaation kokonaisturvallisuuden ymmärtäminen ja
kehittäminen. Moduulin ydinosaamiseen kuuluvat turvallisuusjohtamisen ja riskienhallinnan perusteet sekä
haasteellisen käyttäytymisen ennaltaehkäisy ja hallinta. Moduulin suoritettuaan opiskelija osaa kehittää sosiaali- ja
terveysalan organisaation kokonaisturvallisuutta soveltaen turvallisuusjohtamisen osa-alueita.
Osaamisen kehittyminen:
Moduulissa määriteltyä osaamista voi kehittää joko osallistumalla opintojaksoihin tai työskentelemällä projekteissa.
Huomioithan, että joissain koulutusmuodoissa projektit ovat ensisijainen tapa kerryttää opintopisteitä.

Projekteissa osallistutaan kotimaisten ja kansainvälisten yritysten ja yhteisöjen kehittämistyöhön sekä
hanketoimintaan. Työkieli projekteissa on joko suomi tai englanti. Projektit voivat kohdistua myös opiskelijan oman
yrityksen toiminnan kehittämiseen. Projektin aihe ja siitä syntyvä osaaminen täsmentyvät projektin tullessa
tarjontaan. Projektien laajuus sovitaan tapauskohtaisesti. Projektissa syntyvä osaaminen voi sisältyä osittain myös
toisen moduulin tavoitteisiin ja siten opintopisteet voivat jakaantua usean moduulin kesken.

Moduulivastaavat:
Porvoo: Lilja Palo ja Aulikki Yliniva


R0267 Turvallisen työpaikan perusteet, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa:
•   kuvata ja selittää turvallisuuden kehittämistyössä käytettävät keskeiset käsitteet ja lähestymistavat
•   tunnistaa ja arvioida työhönsä liittyviä vaaroja ja riskejä
•   toimia onnettomuus-, vaara- ja vahinkotilanteissa
•   analysoida turvallisuutta osana laajempaa riskienhallintaprosessia



R0268 Työpaikkaväkivallan kohtaaminen, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa
•   kuulla ja vastata asiakkaan tarpeisiin, joita hän ilmaisee haastavalla käytöksellä, ja näin ennaltaehkäistä
    aggressiivista käytöstä
•   kuvata ja selittää juridiset perusteet kuinka ja milloin voidaan rajoittaa potilaan/ asiakkaan itsemääräämisoikeutta
•   noudattaa henkilöstön ja potilasturvallisuuden periaatteita rajoitustoimissa
•   toimia hyvinvoinnin ja huolenpidon periaatteita noudattaen halliten omia tunteitaan ja käytöstään
•   purkaa haastavat tilanteet sekä tiimin että asiakkaan kanssa jälkikäteen ja palauttaa yhteistyösuhteen
    asiakkaan kanssa



R0405 Globaali turvallisuus ja hyvinvointi, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa
•   keskustella globalisaation vaikutuksista yksilön - ja väestön hyvinvointiin
•   kuvata kansainvälistä yhteistyötä ohjaavat eettiset periaatteet, sopimukset ja suositukset hyvinvoinnin uhkien
    ennaltaehkäisemiseksi ja torjumiseksi
•   analysoida keskeisimpiä kansainvälisiä ja kansallisia keinoja ennaltaehkäistä ja torjua kansainvälisiä sosiaali –
    ja terveysuhkia
•   toimia sekä kotimaisissa että kansainvälisissä sosiaali – ja terveysalan ympäristöissä riskit huomioiden



R027 OHJAUS JA OSAAMISVALMENNUS, 15 op

Kuvaus:
Ohjaus ja osaamisvalmennus -moduulissa osaamista syntyy ohjaustoiminnassa.

Moduulin suoritettuaan opiskelijalla on monipuolista osaamista erilaisten ihmisten ohjaamisesta erilaisissa
tilanteissa. Hän osaa tukea osaamisen ja identiteetin kehittymistä sekä neuvoa erilaisten työvälineiden käytössä.
Toiminnallaan hän osaa tukea yhteisöllisyyttä.

Osaamisen kehittyminen:
Moduulissa määriteltyä osaamista voi kehittää esimerkiksi opintojaksoilla opiskelijakunnan toimintaan osallistumalla.
Työkieli voi olla joko suomi tai englanti.

Moduulivastaavat:
Teija Laamanen


R0155 International Activities, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa
•   huomioida kansainvälisen toiminnan erityispiirteet
•   verkottua kansainvälisellä ulottuvuudella
•   toimia kansainvälisessä ympäristössä eri kulttuureja edustavien kanssa



R0156 Callidus-tuutorointi, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa
•   ohjata muita opiskelijoita omalla vahvuusalueellaan
•   kannustaa ja innostaa ohjattavaansa
•   kehittää omaa vuorovaikutusosaamistaan



01540 Tuutoritoiminta, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa
•   opiskelijat oppivat arvioimaan tuutorointia oman kampuksen ja siellä olevien koulutusvastuiden näkökulmasta
•   he osaavat ohjata uusia opiskelijoita Laurean toimintatapoihin ja toimintakulttuuriin
•   opiskelijat tuntevat käytössä olevat järjestelmät
•   opiskelijat osaavat luoda itselleen osaamisporfolion ja osaavat tukea uusia opiskelijoita osaamisportfolion
    rakentamisessa Kyvyt.fi -palvelussa
•   opiskelijat tuntevat oman kampuksen oppimisympäristöt ja voivat tarvittaessa edustaa kampusta erilaisissa
    tapahtumissa
•   opiskelijat osaavat urasuunnitteluun liittyviä työtapoja ja osaavat yhteistyössä opettajatuutorin kanssa tukea
    uusia opiskelijoita urasuunnitteluun liittyvissä teemoissa
•   opiskelijat osaavat toimia aktiivisena työyhteisön ja opiskeluhyvinvoinnin edistäjänä



R015 KIELITAITO JA KANSAINVÄLISYYSOSAAMINEN, 15 op

Kuvaus:
Moduulin opintojaksoissa on tavoitteena kehittää kielitaitoa ja työelämässä tarvittavaa kansainvälisyysosaamista.

Moduulin suoritettuaan opiskelija on kehittänyt valmiuksiaan työskennellä monikulttuurisissa työympäristöissä.

Osaamisen kehittyminen:
Moduulissa määriteltyä osaamista voi kehittää joko osallistumalla opintojaksoihin tai työskentelemällä projekteissa.
Huomioithan, että joissain koulutusmuodoissa projektit ovat ensisijainen tapa kerryttää opintopisteitä.

Projekteissa osallistutaan kotimaisten ja kansainvälisten yritysten ja yhteisöjen kehittämistyöhön sekä
hanketoimintaan. Työkieli projekteissa on joko suomi tai englanti. Projektit voivat kohdistua myös opiskelijan oman
yrityksen toiminnan kehittämiseen. Projektin aihe ja siitä syntyvä osaaminen täsmentyvät projektin tullessa
tarjontaan. Projektien laajuus sovitaan tapauskohtaisesti. Projektissa syntyvä osaaminen voi sisältyä osittain myös
toisen moduulin tavoitteisiin ja siten opintopisteet voivat jakaantua usean moduulin kesken.

Moduulivastaavat:
Tikkurila: Camilla Kåla


R0170 Valmentava englanti, 3 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa
•   ​englannin kielen keskeiset rakenteet
•    opinnoissa ja työelämässä tarvittavaa keskeistä perussanastoa
•    kehittää kielitaitoaan monipuolisesti hyödyntäen erilaisia menetelmiä



R0171 Valmentava ruotsi, 3 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa
•   ruotsin kielen perusrakenteita
•   opinnoissa ja työelämässä tarvittavaa perussanastoa
•   kehittää kielitaitoaan monipuolisesti hyödyntäen erilaisia menetelmiä



R020 MUU TÄYDENTÄVÄ OSAAMINEN, 15 op

Kuvaus:
Moduulissa tarjottujen opintojen tavoitteena on kehittää opiskelijan pohjatietoja ja -taitoja. Opinnot antavat
opiskelijalle perusvalmiudet oman alansa opinnoissa pärjäämiseksi. Opiskelija suorittaa moduulista lähtötasotestien
tai tarpeidensa perusteella tarkoituksenmukaiset opinnot. Opinnot suoritettuaan opiskelijalla on perustietoja ja
-taitoja soveltavan osaamisen kehittymiseksi.
Lisäksi moduulissa voi olla tarjolla muitakin ammattitaitoa kehittäviä opintoja. Muualla suoritetut opinnot sopivat
tähän moduuliin.


Osaamisen kehittyminen:
Moduulissa määriteltyä osaamista voi kehittää joko osallistumalla opintojaksoihin tai työskentelemällä projekteissa.
Huomioithan, että joissain koulutusmuodoissa projektit ovat ensisijainen tapa kerryttää opintopisteitä.

Projekteissa osallistutaan kotimaisten ja kansainvälisten yritysten ja yhteisöjen kehittämistyöhön sekä
hanketoimintaan. Työkieli projekteissa on joko suomi tai englanti. Projektit voivat kohdistua myös opiskelijan oman
yrityksentoiminnan kehittämiseen. Projektin aihe ja siitä syntyvä osaaminen täsmentyvät projektin tullessa
tarjontaan. Projektien laajuus sovitaan tapauskohtaisesti. Projektissa syntyvä osaaminen voi sisältyä osittain myös
toisen moduulin tavoitteisiin ja siten opintopisteet voivat jakaantua usean moduulin kesken.

Moduulivastaavat:
Hyvinkää, sote: Terhi Hautaviita
Lohja, sote: Anu Elorinne
Porvoo: Erja Annola
Tikkurila: Marja Vellonen


R0169 Valmentava matematiikka, 3 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa:
•   ratkaista matemaattisia ongelmia tasolla joka vaaditaan ammattikorkeakouluopinnoissa



01469 Opiskelijatuutoritoiminta, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa
•   hahmottaa oman ammattikorkeakoulunsa ja koulutusohjelmansa tavoitteet ja toimintatavat
•   suunnitella uusien opiskelijoiden sitoutumiseen liittyviä toimintatapoja
•   hahmottaa oman kulttuurin sisältöä
•   perehdyttää uusia, eri kulttuureista peräisin olevia opiskelijoita yhteisönsä oppimisympäristöön ja -kulttuuriin
•   markkinoida Laurea-ammattikorkeakoulua ja sen opiskelumahdollisuuksia
•   Laurean markkinoinnissa tarvittavia viestintä- ja markkinointitaitoja
•   toimia mentorina tukea tarvitseville opiskelijoille
•   hahmottaa aktiivisen toiminnan merkityksen työyhteisön hyvinvoinnin edistäjänä


Opintojakson sisältö:
•   kampuskohtaiset tapaamiset sovitun aikataulun mukaisesti ja tuutoroinnin suunnittelu
•   Laureamkon järjestämät tuutoripäivät
•   oman osaamisportfolion luominen Kyvyt.fi -palveluun ja siellä tapahtuva reflektiotuutorina toimimisessa
•   valintakokeisiin liittyvä tuutorointi keväällä tai syksyllä
•   uusien opiskelijoiden perehdyttäminen lukuvuoden alussa syyskuussa tai tammikuussa
•   kansainvälisten ja vaihto-opiskelijoiden perehdytys koko lukukauden ajan
•   fuksiaisten ja varjofuksiaisten suunnittelu ja toteutus
•   urasuunnittelu opintojakson teemoihin liittyvät tuki toimet uusille opiskelijoille sovitun työnjaon mukaisesti
•   oman kampuksen kampustapahtumiin osallistuminen


Opintojakson kuvaus:
•   opiskelijat oppivat arvioimaan tuutorointia oman kampuksen ja siellä olevien koulutusvastuiden näkökulmasta
    he osaavat ohjata uusia opiskelijoita Laurean toimintatapoihin ja toimintakulttuuriin
•   opiskelijat tuntevat käytössä olevat järjestelmät
•   opiskelijat osaavat luoda itselleen osaamisporfolion ja osaavat tukea uusia opiskelijoita osaamisportfolion
    rakentamisessa Kyvyt.fi -palvelussa
•   opiskelijat tuntevat oman kampuksen oppimisympäristöt ja voivat tarvittaessa edustaa kampusta erilaisissa
    tapahtumissa
•   opiskelijat osaavat urasuunnitteluun liittyviä työtapoja ja osaavat yhteistyössä opettajatuutorin kanssa tukea
    uusia opiskelijoita urasuunnitteluun liittyvissä teemoissa
•   opiskelijat osaavat toimia aktiivisena työyhteisön ja opiskeluhyvinvoinnin edistäjänä


Edeltävät opinnot:
Opiskelijatuutorina toimivan opiskelijan edellytetään olevan Laurea-ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan jäsen.


R0225 Osallistuminen vapaaehtoistyöhön, 0 op

Opiskelija osaa:
Katso kuvaus.

Opintojakson kuvaus:
Opiskelija osallistuu opintojen aikana vapaaehtoistyöhön. Vapaaehtoistyössä opiskelija kehittää yleisiä
työelämävalmiuksiaan, ammatillista osaamista sekä osaamistaan yhteiskunnallisiin teemoihin liittyen. Syntynyt
osaaminen tunnistetaan osana muita opintoja.


O0003 Ensiapu 1, 1.5 op
Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa
•   tunnistaa välittömän ensiavun tarpeen
•   toimia tarkoituksenmukaisesti erilaisissa ensiaputilanteissa.


Opiskelija motivoituu ylläpitämään ensiaputietojaan- ja taitojaan.

Opintojakson sisältö:
1. Ensiavun merkitys ja käsitteet
2. Yleiset toimintaperiaatteet onnettomuustilanteessa
3. Hätäensiapu
•    PPE+D (peruselvytys eli painelu- ja puhalluselvytys + defibrillointi
•    Vierasesine hengitysteissä, Heimlichin ote
•    Tajuttoman kääntäminen kylkiasentoon


4. Haavat ja verenvuodot, painesidos, mitellan käyttö
5. Sokin ehkäisy ja hoito
6. Murtumat ja nivelvammat
7. Palovammat
8. Tavallisimmat sairauskohtaukset
9. Kylmän aiheuttamat vammat
10. Myrkytykset
11. Koe ja itsenäinen opiskelu


0404 THE DEVELOPER OF DIGITAL HEALTH AND WELFARE SERVICES, 15 op

Kuvaus:
It starts with the unit where the main content is the citizen as customer in digital health and welfare services and
how professionals are communicating in a digital environment. Then comes the study unit about digital health and
welfare environment’s with ethics and regulation in healthcare. At last comes the service design study unit, that will
increase participant’s competences about customer oriented user centered service design and co-creation process.

Moduulivastaavat:
Otaniemi: Mikko Julin and Tuula Saarnio


01548 The Citizens as Customers of Digital Health and Welfare Services, 5 op

Opiskelija osaa:
The Student is able to
•   recognize and use e-Health and welfare services as they are today and recognize trends in future.
•   discuss and describe what “citizen as customer of health and welfare services” means.
•   empower customers to participate in their own health and welfare service in digital area.
•   identify the need for professional-level communication in digital environments.
•   guide the citizens in using digital eHealth and eWelfare service


Opintojakson sisältö:
•   Holistic approach to human being.
•   Patient/client as customer in digital health and welfare services.
•   Methods, ways and tools of virtual communication. Barriers of interpersonal virtual communications. Culturally
    sensitive communication.
•   Professional communication in digital arena (ethics, business etiquette, client service).
•   Methods and tools of guidance for the digital health and welfare services and health promotion. Evaluation of
    the existing practice of e-health guidance.
•   Different ways of guidance for different groups (social status, age groups etc). Choosing appropriate services to
    different clients with special needs (age, social groups, chronic conditions etc.)
01549 The Digital Environment in Health and Welfare Services and its Ethics and Regulations, 5 op

Opiskelija osaa:
The Student is able to
•   understand basichealth and social careinformatics
•   understand basic methods of technical informatics/computer science,
•   understand and apply principles of evidence-based practice andevidence based clinical pathways
•   understand and apply legal knowledge ofconfidentiality, IT-security and patient data privacy and protection


Opintojakson sisältö:
This study unit deals with health informatics and the general process of digitalization in health and welfare and the
laws and regulations surrounding it.
•   Partnership countries health and welfare environment, health and welfare informatics environment ex. Kanta
    services, Estonian X-Road
•   How to store data, share data, refine data different databases
•   Ethics, laws and regulations and customer safety data privacy and security
•   Structural data, health and social classifications, the basic elements of support of decision making systems



01550 Digital Service Development and Information Management in Health and Welfare Services, 5 op

Opiskelija osaa:
The Studenti is able to
•   understand user centered service design and multi professional development process to digital services
•   be able to applied future orientation and solutions centric working habits
•   to understand different kind of data sources and structures and future possibilities to utilize data analytics for
    citizens’ health promotion


Opintojakson sisältö:
The content of study unit
•   service design process
•   user centered approach
•   future orientation and creative working habits
•   project management and online collaboration
•   databases and health information system usage and security
•   Image analysis (Xray, brainscans, etc.) & remote diagnostics
•   Internet of Things/sensor technology/wearables growing, so much more data available from individuals
    (MyHealth-data).
•   Analytics and visualization


Opintojakson kuvaus:
This study unit deals with the development of digital services and the creation of competence in service design
process. In the group-works there are lots of variations of service - service design, digital service, healthcare
service. The aim of this study unit is to give future professionals skills in developing improved e-Health services. The
point is give orientation and create interest to this topics.