Takaisin: ryhmä SYA618SJ

Opetussuunnitelma 2018 – SYA618SJ (suomeksi)

Opetussuunnitelma (PDF)

Näytä tekstiversio
LAUREA AMMATTIKORKEAKOULU

Voimavaraisten työtapojen kehittäminen sosiaali- ja terveysalalla (Laurea Leppävaara, sote), SYA618SJ

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot

Laurean toiminta-ajatus

Laurea on opiskelijakeskeinen, kansainvälinen, innostava ja uutta kehittävä ammattikorkeakoulu, jonka tehtävä on
kouluttaa, tutkia, kehittää, innovoida ja tuottaa uudenlaista osaamista soveltamalla kehittämispohjaisen oppimisen
periaatteita (Learning by Developing, LbD).

Laurean painoalat ovat palveluliiketoiminta, hoitotyön asiantuntijuus ja kotona selviytyminen sekä turvallisuus ja
yhteiskuntavastuu. Näihin vahvoihin painoaloihin perustuu Laurean tarjoama koulutus- sekä tutkimus- ja
kehittämistoiminta. Läpileikkaavana painoalana on opiskelijayrittäjyys. Opiskelijayrittäjyys näkyy toiminnassa
yrittäjämäisenä asenteena, yritysyhteistyönä sekä opiskelijoiden perustamina uusina yrityksinä, joiden perustamista
tuetaan opintojen aikana.

Laurean brändilupaus Yhdessä enemmän - Laurea Uudellamaalla kuvastaa pyrkimystämme vaikuttavuuteen koko
Uudenmaan alueella, Uudenmaan yhteisenä ammattikorkeakouluna. Uudenmaan vaikuttava ammattikorkeakoulu
on samaan aikaan vaikuttava painoaloillaan sekä kansallisesti että kansainvälisesti, mikä luo edellytykset
koulutuksen ja TKI-toiminnan kansainväliselle kehittämiselle.

Laurea on sitoutunut opiskelijakeskeiseen ammattikorkeakoulutoimintaan, jota ilmentää opiskelijoille antamamme
palvelulupaus: Me Laureassa olemme juuri sinua varten.

Osaamisen kehittyminen YAMK-koulutuksessa

Laurean kehittämispohjaisen oppimisen eli Learning by Developing (LbD) -mallin lähtökohtana ovat aidot
kohtaamiset työelämän kanssa. LbD:n ominaispiirteet ovat autenttisuus, kumppanuus, kokemuksellisuus, luovuus ja
tutkimuksellisuus. Kehittämispohjaisessa oppimisessa yhdistyvät osaamista tuottava oppiminen sekä uuden
luominen erilaisissa tutkimus- ja kehittämishankkeissa.

YAMK-koulutuksessa oppimisprosessi on tulevaisuussuuntautunut tutkimisen ja kehittämisen prosessi, jonka aikana
osaamista kehitetään tuottamalla uutta tietoa ja osaamista sellaisiin kysymyksiin, joita ei voida ratkaista pelkästään
aikaisemmin hankitun tiedon ja osaamisen varassa. Oppiminen on uuden tiedon ja osaamisen luomisen tapa, joka
liittää oppimisen osaksi alan ja alueen innovaatiotoimintaa. Koulutusaika on henkilökohtainen ja kollektiivinen
asiantuntijuuden kehittämisen ja itsensä kehittämisen ja ylittämisen projekti, jossa haetaan relevanttia ja
käyttökelpoista osaamisen yhdistelmää tulevaisuuden työelämän vaatimusten näkökulmasta.

Osaamisen kehittymisen perustana toimii osaamista rikastava yhteisö. Yhteisö on jaetun asiantuntijuuden
ympäristö, jossa oppijan rooli on toimia asiantuntijana, kehittäjänä ja vaikuttajana.

Oppija kehittää osaamistaan toimien vuorovaikutuksessa ympäristöönsä ja toimialaansa. Osaamisen kehittymisen
voimavaroja ovat luovuutta ja tavoitteellisuutta suosiva oppimiskulttuuri, asiantunteva ohjaus ja opetus sekä
osaamisen kehittymistä tukeva oppimisympäristö. Osaamisen ohjaus on osallistuvaa. Jokainen opettaja on ohjaaja,
joka asiantuntijuudellaan ja toimintatavoillaan tukee asiantuntijuuden vahvistumista. Oppimis-ympäristön muodostaa
osaamisen verkosto, innovaatioympäristö, osaamisen kehittymisen kehitysalusta ja oppimista tukevat rakenteet.
Oppimisympäristöjen rakentamisessa painotetaan ihmisten, heidän innostuksensa ja vuorovaikutuksensa
mahdollistamista luovuuden aikaansaamiseksi.

Opetuksessa ei keskitytä tietojen esittämiseen, toistamiseen ja kontrollointiin, vaan pyritään oppimisprosessiin, joka
ilmenee progressiivisena ongelman-ratkaisuna, jatkuvana oppimisena ja itsensä kehittämisenä ja ylittämisenä.
Tavoitteena on saavuttaa osaaminen, joka on käyttökelpoista osaamisintensiivisissä palveluorganisaatioissa, joissa
työ on yhä enemmän luovuuden funktio ja joiden johtamisen edellytyksenä on kyky luoda vastuullinen
tulosorientoitunut johtamiskulttuuri, joka perustuu tilan antamisena yksilön luovuudelle. Osaaminen ilmene
vaikuttavuutena ja kehittämisosaamisena.

TUTKINTORAKENNE YLEMPÄÄN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVASSA KOULUTUKSESSA
Tutkinnon laajuus ja mitoitus

Tutkinnon laajuus on 90 opintopistettä, josta opinnäytetyön osuus on 30 op. Tutkinnon suorittaminen kestää
keskimäärin 1,5-2,5 vuotta. Yksi opintopiste vastaa kansainvälisen ECTS-mitoituksen mukaan 26,7 tuntia keskiverto-
opiskelijan tekemää työtä.

Tutkintorakenne

Ylemmän amk-tutkintoon johtavan koulutuksen tutkintorakenne muodostuu Laureassa ydinosaamisen moduuleista,
joihin sisältyy opinnäytetyö, sekä täydentävän osaamisen moduuleista. Moduulit ovat tutkintoon kuuluvia
osaamiskokonaisuuksia.

Pakollinen ydinosaaminen on YAMK-koulutuksessa laajuudeltaan 60 opintopistettä. Täydentävät osaamisen
moduulit mahdollistavat osaamisen syventämisen tai laajentamisen. Täydentävän osaamisen moduulit yksilöllistävät
opiskelijan opintopolun ja osaamisen. Täydentävän osaamisen moduuleja tarjotaan Laurean eri kampuksilla ja ne
ovat vapaasti valittavia. Täydentävän osaamisen laajuus YAMK-tutkinnossa on on 30 opintopistettä

OPPIMISEN JA OSAAMINEN ARVIOINTI

Opetussuunnitelman osaamistavoitteet on kuvattu oppijan toimintana niin, että osaamisen kehittymistä suhteessa
asetettuihin tavoitteisiin voidaan arvioida. Osaaminen tunnistetaan tieto, taito- ja arvo-osaamisena sekä
kokemuksellisena osaamisena, joihin sisältyy yksilön ja yhteisön osaaminen.

TUTKINNON KANSAINVÄLINEN VERTAILTAVUUS

Laureassa toimitaan osaamisperustaisesti ja osaaminen tunnistetaan kokonaisvaltaisena. Tutkinnon sisällöissä on
huomioitu valtakunnallisesti määritellyt yleiset työelämävalmiudet.

Tutkinnon taso vastaa kansallisen tutkintojen viitekehyksen (National Qualifications Framework, NQF) mukaista
tasoa 7 ja eurooppalaisen viitekehyksen (European Qualifications Framework, EQF) tasoa 7.

OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN

Opetussuunnitelmaa kehitetään arviointi-, seuranta ja palautetiedon pohjalta. Moduulien opintojaksoihin ja
toteutustapoihin voi tulla muutoksia. Täydentävän osaamisen moduulien tarjontaa kehitetään jatkuvasti työelämän
tarpeita vastaavaksi eli tarjonta voi muuttua opintojen aikana.
                                                                 1. vuosi         2. vuosi
Y       YDINOSAAMINEN                                                        40              20
A930    VOIMAVARAISTAVIEN TYÖTAPOJEN
        KEHITTÄMINEN
A9539   Voimavaraistavat työtavat sosiaalisessa                              10
        kuntoutuksessa ja terveyden ja toimintakyvyn
        edistämisessä
A9460   Eettinen toiminta ja päätöksenteko                                   5
A9462   Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen johtaminen                     5
A9538   Työnohjaus ja tiimivalmennus                                         5
A9461   Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta                         5
A931    OPINNÄYTETYÖ
A9540   Opinnäytetyö                                                         10              20
T       TÄYDENTÄVÄ OSAAMINEN                                                 60
A868    TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISOSAAMINEN
A9322   Toimintatutkimus ja osallistavat menetelmät                          5
A9323   Tulevaisuuksien johtamisen ja ennakoinnin menetelmät                 5
A9324   Tutkimusviestintä                                                    5
A9325   Vaikuttavuustutkimus                                                 5
A869    ASIANTUNTIJAYHTEISÖJEN JOHTAMINEN
A9326   Muutoksen johtaminen                                                 5
A9385   Henkilöstövoimavarojen johtaminen modernissa                         5
        organisaatiossa
A9327   Verkostojen johtaminen                                               5
A9328   Yhteiskuntavastuullinen johtaminen                                   5
A870    KÄYTTÄJÄKESKEINEN PALVELUSUUNNITTELU
A9329   Digitaalisuus palveluissa                                            5
A9330   Digitaalisten palvelujen käyttäjäkeskeinen suunnittelu               10
A9529   Palvelumuotoiluosaaminen                                             5
R024    MUU TÄYDENTÄVÄ OSAAMINEN
A9386   Yrittäjyys osana uraa
                                                                            100              20
A930 VOIMAVARAISTAVIEN TYÖTAPOJEN KEHITTÄMINEN, 30 op

Kuvaus:
Moduulin tavoitteena on luoda opiskelijalle ymmärrys sosiaalisesta kuntoutuksesta monitieteisenä ja -alaisena
työmuotona sekä sen yhtymäkohdista terveyden ja toimintakyvyn edistämiseen. moduulin suoritettuaan opiskelija
osaa soveltaa erilaisia voimavaraistavia ja terapeuttisia työotteita ja menetelmiä sosiaali- ja terveysalan erilaisissa
toimintaympäristöissä. Opiskelija osaa analysoida sosiaaliseen kuntoutukseen, terveyden ja toimintakyvyn
edistämiseen liittyviä eettisiä kysymyksiä asiakastyössä ja johtamisessa. Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen
johtaminen, työnohjaus- ja tiimivalmennus johtamisessa sekä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan liittyvät
opinnot tukevat johtamisvalmiuksen rakentumista asiantuntijaorganisaatiossa.


A9539 Voimavaraistavat työtavat sosiaalisessa kuntoutuksessa ja terveyden ja toimintakyvyn
edistämisessä, 10 op

Opiskelija osaa:
•   hahmottaa sosiaalisen kuntoutuksen, terveyden ja toimintakyvyn edistämisen monitieteisenä ja monialaisena
    työmuotona
•   tunnistaa ja arvioida psykososiaalisen toimintakyvyn edistämiseen liittyviä tarpeita sekä soveltaa työssään
    voimavaraistavia ja terapeuttisia työmenetelmiä psykososiaalisen toimintakyvyn ja terveyden edistämiseksi
•   toimia, johtaa ja kehittää psykososiaalista toimintakykyä edistäviä työmuotoja ja palveluja erilaissa
    ympäristöissä, työyhteisöissä ja moniammatillisissa tiimeissä tutkittuun tietoon perustuen
•   laatia sosiaalisen kuntoutuksen tavoitteita ja arvioida tavoitesuuntaista toimintaa GAS -menetelmään perustuen



A9460 Eettinen toiminta ja päätöksenteko, 5 op

Opiskelija osaa:
•   tunnistaa ja reflektoida omia ja työyhteisön asenteita ja arvoja
•   tunnistaa ja analysoida eettisiä ongelmia moniammatillisessa yhteistyössä
•   käyttää erilaisia tiedonhallinnan menetelmiä päätöksenteon tukena
•   ratkaista eettisiä ongelmia ammattialan arvoja ja eettisiä teorioita hyödyntäen
•   perustella eettisiä ratkaisujaan osana ammatillista päätöksentekoa
•   ajaa asiakkaan ja potilaan oikeuksia



A9462 Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen johtaminen, 5 op

Opiskelija osaa:
•   hyödyntää eri-ikäisten terveyden ja hyvinvoinnin tilasta saatavia tietoja
•   tunnistaa terveyden edistämisen ja hyvinvoinnin erilaisia teoreettisia lähestymistapoja
•   toimia lainsäädännön ja muun ohjeistuksen edellyttämällä tavalla
•   käyttää terveyttä edistäviä strategioita johtamisen apuna erilaisissa yhteisöissä ja kulttuureissa
•   toteuttaa terveysvaikutusten ennakkoarviointia (TVA, IVA ym.) promotiivisesti ja preventiivisesti
    johtamistyössään
•   arvioida ja kehittää terveyttä ja hyvinvointia edistävän työn vaikuttavuutta



A9538 Työnohjaus ja tiimivalmennus, 5 op

Opiskelija osaa:
•   johtaa työyhteisön ryhmäprosesseja
•   työnohjauksen ja tiimivalmennuksen teoriaperustaa ja menetelmiä
•   soveltaa työnohjausta ja tiimivalmennusta työn ja johtamisen kehittämisessä
A9461 Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta, 5 op

Opiskelija osaa:
•   perustella tutkimus- ja kehittämistoiminnan merkitystä työelämän kehittämisessä
•   valita relevantin lähestymistavan tutkimus- ja kehittämistyölle
•   valita tutkimus- ja kehittämistyönsä kannalta mielekkäät menetelmät
•   rakentaa tutkittuun tietoon perustuvan viitekehyksen opinnäytetyölle
•   arvioida tutkimus- ja kehittämistyön luotettavuutta ja eettisyyttä



A931 OPINNÄYTETYÖ, 30 op

Kuvaus:
Opinnäytetyön tavoitteena on kehittää opiskelijan kykyä soveltaa tutkimustietoa ja käyttää valittuja menetelmiä
työelämän ongelmien erittelyyn ja ratkaisemiseen sekä valmiutta itsenäiseen vaativaan asiantuntijatyöskentelyyn.
Opinnäytetyön tulee osoittaa opiskelijan kykyä rajata ja käsitellä valittua kehittämiskohdetta, valmiutta
kehittämisorientoituneeseen ajattelutapaan, työssään tarvitsemiensa teorioiden ja tutkimusmenetelmien hallintaa,
perehtyneisyyttä opinnäytetyön aihepiiriin ja alan kirjallisuuteen, kykyä ammatilliseen viestintään sekä valmiutta
työskennellä pitkäjänteisesti ja kykyä hahmottaa kokonaisuuksia.


A9540 Opinnäytetyö, 30 op

Opiskelija osaa:
•   tehdä itsenäisesti oman alan kehittämistyötä
•   soveltaa hankittua tutkimustietoutta omassa opinnäytetyössä kriittisesti ja analyyttisesti
•   soveltaa kehittämistehtävään soveltuvia tiedonhankinta- ja analyysimenetelmiä
•   valitun soveltavan tutkimus- ja kehitysmenetelmän ja siihen perustuvan dokumentoinnin ja raportoinnin
•   toimia asiantuntijana soveltavaa tutkimus- ja kehitystyötä tekevässä yhteisössä
•   hakea itsenäisesti tietoa sekä seurata, eritellä ja arvioida kriittisesti oman alansa ammattikäytäntöjen ja
    tutkimustiedon kehittymistä
•   tuottaa ja soveltaa tietoa itsenäisesti



A868 TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISOSAAMINEN, 15 op

Kuvaus:
Opiskelija saavuttaa vahvan osaamisen liiketoiminnassa ja toimintaympäristössä tapahtuvien muutosten
ennakointiin ja muutosten merkitysten arviointiin, organisaatioiden proaktiiviseen kehittämiseen ja innovaatioiden
tuottamiseen sekä palvelujen käyttäjien integrointiin palvelujen kehittämisprosessiin.


A9322 Toimintatutkimus ja osallistavat menetelmät, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa
•   syventää tietojaan ja osaamistaan toimintatutkimuksen lähestymistavasta ja sen luonteesta
•   suunnitella, toteuttaa ja arvioida toimintatutkimukseen perustuvan tutkimus- ja kehittämishankkeen
•   toteuttaa yhdessä eri toimijoiden kanssa systemaattisesti etenevän kehittämisprosessin
•   arvioida toimintatutkimuksen ja kehittämisprosessin eri vaiheita arviointimenetelmiä hyödyntämällä
•   käyttää käyttäjälähtöisiä, osallistavia ja luovia menetelmiä kehittämistyössä



A9323 Tulevaisuuksien johtamisen ja ennakoinnin menetelmät, 5 op

Opiskelija osaa:
•   monitoroida toimintaympäristöä
•   osallistaa organisaation toimijat, sidosryhmät ja kumppanit systemaattiseen toimintaympäristön monitorointiin
•   tulkita tulevaisuustietoa ja tunnistaa esiin nousevia trendejä
•   rakentaa vaihtoehtoisia tulevaisuusskenaarioita
•   liittää tulevaisuuksien ennakoinnin osaksi organisaation strategista suunnittelua ja organisaation oppimista



A9324 Tutkimusviestintä, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa
•   toimia erilaisissa tutkimuksellisen kehittämistyön edellyttämissä viestintätilanteissa
•   argumentoinnin kielelliset keinot
•   tulkita ja tarkastella kriittisesti tieteellisiä artikkeleja ja tutkimuksellisia tekstejä
•   arvioida toisten tutkimus- tai kehittämishankkeita ja esittää niistä perusteltuja ja asianmukaisia kehittämisideoita
•   laatia tutkintoon kuuluvan tutkimus- tai kehittämishankkeen



A9325 Vaikuttavuustutkimus, 5 op

Opiskelija osaa:
•   käyttää erilaisia arvioinnin menetelmiä
•   laatia arviointisuunnitelman
•   arvioida interventioiden, hankkeiden ja päätösten yksilötasoisia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia
•   analysoida vaikuttavuusarviointiin liittyviä haasteita sekä vaikuttavuusarvioinnin rajoituksia



A869 ASIANTUNTIJAYHTEISÖJEN JOHTAMINEN, 15 op

Kuvaus:
Opiskelija osaa johtaa proaktiivisesti javastuullisesti organisaation osaamista, yksilölähtöistä muutosvalmiutta
javerkostoja monikulttuurisissa ympäristöissä.


A9326 Muutoksen johtaminen, 5 op

Opiskelija osaa:
•   luoda muutokseen valmistavan suunnitelman ja innostaa muita muutoksen tekemiseen
•   luoda uusia muutosviestinnän tapoja ja ymmärtää muutosviestinnän tärkeyden
•   mitata muutoksen tuloksia eri näkökulmista
•   ymmärtää omia vahvuuksia ja heikkouksia muutoksen johtamisessa



A9385 Henkilöstövoimavarojen johtaminen modernissa organisaatiossa, 5 op

Opiskelija osaa:
•   Analysoida erilaisia motivaatioita
•   Arvioida organisaatiokulttuurin merkitystä henkilöstöjohtamisessa
•   Toimia työelämän laadun kehittäjänä



A9327 Verkostojen johtaminen, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa
•   tunnistaa eri tasoiset systeemit toimintaympäristöissä
•   analysoida ja hyödyntää systeemistä lähestymistapaa verkostojen johtamisessa
•   toimia sekä fyysisessä että virtuaalisessa ympäristössä sekä näiden yhdistelmissä
•   toimia ja johtaa monikulttuurisissa ympäristöissä
•   luoda, johtaa ja kehittää toimijaverkostoja kansallisesti ja kansainvälisesti



A9328 Yhteiskuntavastuullinen johtaminen, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa
•   analysoida muuttuvaa yhteiskuntaa kestävän kehityksen näkökulmasta
•   käynnistää ja ohjata eettistä keskustelua työyhteisössä
•   soveltaa oikeudenmukaisia menettelytapoja työyhteisön johtamisessa
•   arvioida ja perustella tekemiään ratkaisuja yksilön, organisaation ja yhteiskunnan näkökulmasta
•   toimia proaktiivisesti oman alansa arvoja edistäen ja puuttua havaitsemaansa epäeettiseen toimintaan



A870 KÄYTTÄJÄKESKEINEN PALVELUSUUNNITTELU, 15 op

Kuvaus:
Opiskelija osaa toimia digitaalisen palvelun kehittämisprojektissa kehittäjänä ja hyödyntää palvelumuotoilun
menetelmiä digitaalisen palvelun suunnittelussa.


A9329 Digitaalisuus palveluissa , 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa
•   hahmottaa teknologian tarjoamat mahdollisuudet palveluliiketoiminnalle ja uusille innovatiivisille
    liiketoimintamalleille
•   analysoida organisaation strategiaa digitaalisten palvelujen suunnittelun näkökulmasta



A9330 Digitaalisten palvelujen käyttäjäkeskeinen suunnittelu, 10 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa
•   soveltaa käyttäjäkeskeisen suunnittelun yleisiä toimintatapoja oman alansa kehittämisessä
•   integroida käyttäjän ja asiakkaan asiantuntemuksen suunnitteluprosessin eri vaiheisiin
•   hahmottaa käyttöliittymäsuunnittelun ja vuorovaikutussuunnittelun perusperiaatteet
•   hyödyntää palvelumuotoilun menetelmiä ja tekniikoita digitaalisen palvelun suunnittelussa
•   hahmottaa digitaalisen palvelun käytettävyyden varmistamisen periaatteen
•   toimia avoimissa innovaatioverkostoissa ja -ympäristöissä kehittäjänä



A9529 Palvelumuotoiluosaaminen, 5 op

Opiskelija osaa:
•   hahmottaa palvelumuotoilun mahdollisuudet oman alansa kehittämistyössä
•   palvelumuotoilun peruskäsitteet, prosessin ja keskeiset menetelmät
•   soveltaa palvelumuotoilun lähestymistapaa ja työkaluja palvelujen kehittämisessä



R024 MUU TÄYDENTÄVÄ OSAAMINEN, 0 op
Kuvaus:
Tähän moduuliin kuuluvat mm. muualla suoritetut opinnot.

Osaamisen kehittyminen:
Moduulissa määriteltyä osaamista voi kehittää joko osallistumalla opintojaksoihin tai työskentelemällä projekteissa.

Projekteissa osallistutaan kotimaisten ja kansainvälisten yritysten ja yhteisöjen kehittämistyöhön sekä
hanketoimintaan. Työkieli projekteissa on joko suomi tai englanti. Projektit voivat kohdistua myös opiskelijan oman
yrityksentoiminnan kehittämiseen. Projektin aihe ja siitä syntyvä osaaminen täsmentyvät projektin tullessa
tarjontaan. Projektien laajuus sovitaan tapauskohtaisesti. Projektissa syntyvä osaaminen voi sisältyä osittain myös
toisen moduulin tavoitteisiin ja siten opintopisteet voivat jakaantua usean moduulin kesken.


A9386 Yrittäjyys osana uraa, 5 op

Opiskelija osaa:
•   Kehittää omaa liiketoimintaa
•   Analysoida omaa yrittäjyysmieltä ja -rohkeutta