Takaisin: ryhmä FA-LUOTI

Opetussuunnitelma 2011 – FA-LUOTI (suomeksi)

Opetussuunnitelma (PDF)

Näytä tekstiversio
LAUREA AMMATTIKORKEAKOULU

FUAS, luonnontieteiden ala, FA-LUOTI

LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULUN OPETUSSUUNNITELMAT, YLEINEN KUVAUS

Oppimiskäsitys Laureassa

Ammattikorkeakoulun lakisääteisinä tehtävinä ovat tutkimus- ja kehittämistehtävä, aluekehitystehtävä ja
pedagoginen tehtävä. Näiden tehtävien tuloksellinen integroiminen on Laureassa nähty keskeisenä
ammattikorkeakoulun saamiin haasteisiin vastaamiseksi. Tavoitteena on, että meiltä valmistuu
ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneita osaajia, jotka ovat oman työnsä ja työelämän tutkivia kehittäjiä. Lisäksi
tavoitteena ovat tutkimukseen perustuva työelämäosaamisen kehittäminen ja uudistaminen sekä monialaista
osaamista hyödyntävät innovaatiot, joiden vaikutukset näkyvät toimintaympäristöissämme.

Laurean oppimiskäsitys todentuu korkeakoulujen arviointineuvoston palkitsemassa Kehittämispohjaisen oppimisen
(Learning by Developing) –toimintamallissa. Oppimisen tavoitteena on osaaminen, joka ilmenee uusina
toimintatapoina ja –menetelminä, jotka myös mahdollistavat tutkintoa vastaavan työelämän uudistamisen.
Kehittämispohjainen oppiminen etenee työelämäläheisissä hankeympäristöissä, joissa opiskelijat, opettajat,
työelämän asiantuntijat sekä asiakkaat yhdessä työskentelevät uusien innovatiivisten ratkaisujen löytämiseksi ja
kehittämiseksi.

Opiskelija nähdään yhteistyökumppanina, joka osaamisen kehittymisen myötä kykenee yhä vastuullisemmin ja
omaa luovuutta hyödyntäen toimimaan tutkimus- ja kehittämishankkeissa. Osaamisen välineitä opiskelija kartuttaa
erilaisissa työpajoista ja laboratorioista rakentuvissa oppimisympäristöissä. Ammatillinen osaaminen uusina
toimintatapoina rakentuu tutkitun tiedon, sen syvällisen ymmärtämisen, taitamisen ja tilanteiden hallintakyvyn
integroituneena kokonaisuutena. Yhdessä toimien tietoon perustuvaa taitamista rakentaen saavutetaan osaaminen,
joka mahdollistaa erilaisten tilanteiden hallinnan jatkuvasti muuttuvassa työelämässä.

Ammattikorkeakoulussa oppiminen etenee taitamisen orientaation kautta. Tieteellinen tieto on merkityksellistä
välineellisesti. Oppiminen ohjaa käsittelemään tietoa ja valitsemaan eettisesti merkityksellisen tiedon, jota voi
hyödyntää ja soveltaa tulevan tutkinnon osaamista vastaavassa kehittämishankkeessa. Ammattikorkeakoulussa on
tärkeää kehittyminen taitavaksi osaajaksi, joka kykenee uudistamaan työelämää. Työelämäläheiset
kehittämishankkeet oppimisympäristöinä mahdollistavat opiskelijalle osaamisen aitouden, kumppanuusverkoston
rakentumisen, omien merkityksellisten kokemusten hyödyntämisen sekä luovuuden ja tutkivan työotteen
kehittymisen. Työelämälähtöisessä kehittämishankkeessa yksilö ja hankeyhteisö kehittävät osaamista yhdessä
oppien. Lisäksi kehittämishanke tuottaa uutta tietoa työelämän kehittämiseksi ja uudistamiseksi.

Oppimisympäristöt

Oppimisympäristön tavoitteena on mahdollistaa oppimistulosten syntyminen ja tukea uuden osaamisen luomista ja
kehittämistä. Laurean oppimisympäristöissä hyödynnetään sisäisiä ja ulkoisia verkostoja sekä ollaan jatkuvassa
vuorovaikutuksessa työelämän kanssa. Alueellinen vaikuttaminen lisääntyy yhteisöjen ja niiden muodostamien
verkostojen toiminnan kautta. Hankkeiden myötä opitaan verkostotoiminnan perusteita, sosiaalisuutta ja
kommunikointia alan asiantuntijoiden kanssa. Kehittäjäksi kasvetaan tekemällä kehittämistyötä ja olemalla
vuorovaikutuksessa osaamisverkostoissa.
Käytännön sovelluksia oppimisympäristöistä ovat yhteisön innovaatioympäristöinä toimivat, verkostoissa
toteutettavat hankkeet ja projektit sekä erilaiset oppimis- ja kehittämistoiminnalle suunnitellut toimintatilat,
osaamiskeskittymät ja kehittämislaboratoriot.


Opiskelijan vastuu ja rooli oppimisessa

Työelämälähtöisessä tutkimus- ja kehittämishankkeessa kumppanuus tarkoittaa opettajien, työelämäosaajien ja
opiskelijoiden yhteistyötä. Yhteistyössä on lähtökohtana vastuullinen sitoutuminen kehittämishankkeeseen. Opiskelu
Laureassa edellyttää opiskelijalta erityisesti kriittistä ajattelua, ongelmanratkaisukykyä, itseohjautuvuutta,
aloitteellisuutta ja yhteistyökykyä. Itsenäisen työotteen merkitys korostuu opinnoissa.
Kehittämishankkeissa kaikki osalliset nähdään oppijoina, koska hankkeessa tavoitellaan muutosta, jotakin uutta.
Kumppanuus tarkoittaa myös keskinäistä kunnioitusta ja erilaisen osaamisen arvostamista. Kehittämishankkeen
eteneminen edellyttää osaamisen jakamista ja rakentamista erilaisista asiantuntijuuksista. Opiskelija on mukana
yhteistyökumppanina, joka kartuttaa omaa osaamistaan työvälineitä hankkien ja erilaisiin tutkimus- ja
kehittämishankkeisiin osallistuen.


Opettajan rooli Laureassa

Opettajan rooli kehittämishankkeessa voidaan kuvata osaamisensa asiantuntijana, osallistujana ja pedagogisena
ohjaajana. Opettaja ei voi siirtää osaamista opiskelijalle, vaan hän ohjaa opiskelijan oppimista.
Roolistaan hieman riippuen Laurean opettajat ovat sekä tutkijoita- ja kehittäjiä, aluekehitysvaikuttajia että
pedagogeja. Tutkijoina toimivien opettajien tutkimusraportit osoittavat kehittämishankkeiden vaikuttavuuden
työelämäosaamisen uudistajana ja kehittäjänä. Kehittäjänä opettaja vastaa kehittämishankkeen eteenpäin viennistä.


Opetussuunnitelman rakenne

Laurealaiset opetussuunnitelmat rakentuvat teemoista ja opintojaksoista. Teemalla tarkoitetaan laajempaa
osaamisaluetta, jonka hallitsemiseksi opiskelijan tulee tyypillisesti suorittaa useampi aihealuetta käsittelevä
opintojakso. Teemojen ja opintojaksojen sisällöt kuvaavat alan keskeisen ammatillisen ydinosaamisen. Vuositeemat
kokoavat opintoja ammatillisen kasvun etenemisen näkökulmasta.

Opetussuunnitelma sisältää valtakunnallisesti yhteisesti määritellyt yhteiset kompetenssit (ks. taulukko 1) osana
teemojen tai opintojaksojen tavoitteita. Yleisten kompetenssien hallitseminen varmistaa
ammattikorkeakoulutasoisen, ammatillisen sivistyksen rakentumisen ja teemojen osaamisen saavuttaminen
puolestaan työelämäosaamisen rakentumisen.

Taulukko 1. Yleiset kompetenssit
                                                        •   osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja
                                                            oppimistapojaan
OPPIMISEN TAIDOT                                        •   osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
                                                        •   kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta
                                                            ja opitun jakamisesta
EETTINEN OSAAMINEN                                      •   kykenee ottamaan vastuun omasta
                                                            toiminnastaan ja sen seurauksista
                                                        •   osaa toimia alansa ammattieettisten
                                                            periaatteiden mukaisesti
                                                        •   osaa ottaa erilaiset toimijat huomioon
                                                            työskentelyssään
                                                        •   osaa soveltaa tasa-arvoisuuden periaatteita
                                                        •   osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita
                                                        •   kykenee vaikuttamaan yhteiskun-nallisesti
                                                            osaamistaan hyödyntäen ja eettisiin arvoihin
                                                            perustuen
                                                        •   osaa toimia työyhteisön jäsenenä ja edistää
                                                            yhteisön hyvinvointia
TYÖYHTEISÖOSAAMINEN                                     •   osaa toimia työelämän viestintä- ja
                                                            vuorovaikutustilanteissa
                                                        •   osaa hyödyntää tieto-ja viestintätekniikkaa oman
                                                            alansa tehtävissä
                                                        •   kykenee luomaan henkilökohtaisia
                                                            työelämäyhteyksiä ja toimimaan verkostoissa
                                                        •   osaa tehdä päätöksiä ennakoimattomissa
                                                            tilanteissa
                                                        •   kykenee työnjohtamiseen ja itsenäiseen
                                                            työskentelyyn asiantuntijatehtävissä
                                                        •   omaa valmiuksia yrittäjyyteen
INNOVAATIO-OSAAMINEN                                    •   kykenee luovaan ongelmanratkaisuun ja
                                                            työtapojen kehittämiseen
                                                        •    osaa työskennellä projekteissa
                                                        •    osaa toteuttaa tutkimus-ja kehittämishankkeita
                                                             soveltaen alan olemassa olevaa tietoa ja
                                                             menetelmiä
                                                        •    osaa etsiä asiakaslähtöisiä, kestäviä ja
                                                             taloudellisesti kannattavia ratkaisuja
KANSAINVÄLISTYMIS-OSAAMINEN                             •    omaa alansa työtehtävissä ja niissä
                                                             kehittymisessä tarvittavan kielitaidon
                                                        •    kykenee monikulttuuriseen yhteistyöhön
                                                        •    osaa ottaa työssään huomioon alansa
                                                             kansainvälisyys-kehityksen vaikutuksia ja
                                                             mahdollisuuksia


Opintojakson suorittaminen kerryttää opiskelijan opintopisteitä. Työmäärällisesti yksi opintopiste vastaa noin 26,7
tuntia opiskelijan työtä.

Osaamisen arviointi

Osaamisen arviointi perustuu opetussuunnitelmassa esitettyihin tavoitekuvauksiin. Tavoitteet kertovat, mitä
osaamista opiskelijoilta edellytetään tutkinnon saavuttamiseksi. Osaamisen arviointi kertoo, kuinka hyvin asetut
tavoitteet on saavutettu. Osaaminen tunnistetaan tieto-, taito- ja arvo-osaamisena, ja kokemuksellisena
osaamisena. Kehittämishankkeessa arvioidaan yksilön ja hankeyhteisön oppimista, kehittämishankkeen prosessien
etenemistä ja merkitystä sekä saavutettuja tuloksia.
Opintojaksot arvioidaan numeraalisesti asteikolla 0 – 5 tai hyväksytty/hylätty (H/0) -periaatteella. Arvioinnissa
hyödynnetään alkuvaiheen ja valmistumisvaiheen opiskelijan osaamisen arviointiin kehitettyjä kriteereitä (ks.
taulukko 2). Opintojakson arviointikriteerit on kerrottu opintojakson toteutussuunnitelmassa.


Taulukko 2. Osaamisen arviointikriteerit alkuvaiheen ja valmistumisvaiheen opiskelijalle.
                                      ALKUVAIHEEN OPISKELIJA                 VALMISTUMISVAIHEEN
                                                                             OPISKELIJA
                                      •    Käyttää asiantuntevasti           •   Käyttää asiantuntevasti ja
                                           ammattikäsitteitä.                    laajaalaisesti
 KIITETTÄVÄ                           •    Noudattaa                             ammattikäsitteitä sekä
                                           työturvallisuusohjeita                hallitsee kokonaisuuksia.
 arvosana 5                                vastuullisesti ja itsenäisesti.   •   Kehittää
                                      •    Perustella toimintaa tutkitun         toimintaympäristönsä
 Opiskelija osaa:                          tiedon avulla.                        työturvallisuutta.
                                      •    Toimia itsenäisesti ja            •   Kehittää toimintatapoja
                                           aloitteellisesti tavoitteiden         vertailemalla, yhdistelemällä,
                                           suunnassa. Toiminta on                ja valitsemalla tutkittua tietoa.
                                           usein joustavaa,                  •   Toimia aloitteellisesti ja
                                           järjestelmällistä,                    innovatiivisesti tavoitteiden
                                           kehittämispainotteista, luovaa        mukaan. Toiminta
                                           ja aktiivista.                        pääsääntöisesti uutta luovaa,
                                      •    Valita toimintaan soveltuvia          työelämää kehittävää ja
                                           tekniikoita ja malleja ja             selkeän ammatillista.
                                           perustella valintansa.            •   Valita, yhdistellä, ja kehittää
                                      •    Toimia asiakaslähtöisesti ja          toimintaan soveltuvia
                                           tilanteenmukaisesti.                  tekniikoita ja malleja.
                                      •    Edistää ryhmän toimintaa.         •   Toimia aloitteellisesti ja
                                      •    Kriittisesti soveltaa                 vastuullisesti
                                           ammattieettisiä periaatteita          asiakassuhteissa sekä
                                           toiminnassaan.                        ymmärtää asiakkuuden
                                                                                 merkityksen kokonaisuuden
                                                                                 kannalta.
                                                           •   Kehittää ja uudistaa
                                                               monialaisen/-ammatillisen
                                                               ryhmän toimintaa.
                                                           •   Soveltaa kriittisesti
                                                               ammattieettisiä periaatteita
                                                               monimutkaisissa ja
                                                               ennakoimattomissa
                                                               tilanteissa.



                   ALKUVAIHEEN OPISKELIJA                  VALMISTUMISVAIHEEN
                                                           OPISKELIJA



 HYVÄ              • Käyttää systemaattisesti              • Käyttää asiantuntevasti
                   ammattikäsitteitä.                      ammattikäsitteitä.
arvosana 3          • Soveltuu työturvallisuusohjeita       • Huolehtia omasta ja
                   toiminnassaan.                          työyhteisönsä työturvallisuudesta
Opiskelija osaa:    • Perustella, vertailla ja             sekä havaitsee kehittämiskohteita.
                   analysoida toimintaansa yleisillä        • Valita toimintatapoja tutkitun
                   ohjeilla.                               tiedon ja ohjeistuksen perusteella.
                    • Selviytyä itsenäisesti erilaisissa    • Toimia systemaattisesti ja
                   tehtävissä kulloisessakin               kriittisesti tavoitteiden suunnassa
                   toimintaympäristössä.                   monimutkaisissa tilanteissa.
                    • Soveltuu monipuolisesti opittuja     Toiminta usein joustavaa,
                   tekniikoita ja malleja.                 järjestelmällistä, luovaa ja
                    • Toimia ammatillisesti                aktiivista.
                   asiakastilanteissa.                      • Valita toimintaan soveltuvia
                    • Toimia ryhmässä                      tekniikoita ja malleja ja perustella
                   tavoitesuhteisesti.                     valintaansa.
                    • Perustella toimintaansa               • Priorisoida ja ylläpitää
                   ammattieettisten periaatteiden          asiakkuuksia/asiakassuhteita.
                   mukaisesti.                              • Edistää ryhmän toimintaa.
                                                            • Soveltaa kriittisesti
                                                           ammattieettisiä periaatteita
                                                           toiminnassaan.



                   ALKUVAIHEEN OPISKELIJA                  VALMISTUMISVAIHEEN
                                                           OPISKELIJA


TYYDYTTÄVÄ         • Käyttää keskeisiä/yksittäisiä ja      • Käyttää systemaattisesti
                   asianmukaisia ammattikäsitteitä         ammattikäsitteitä.
arvosana 1         sekä osoittaa perehtyneensä              • Noudattaa työturvallisuusohjeita
                   tietoperustaan.                         vastuullisesti ja itsenäisesti.
Opiskelija osaa:                                            • Perustella ja analysoida
                   • Toimia turvallisesti, joskin toiminta toimintaansa yleisillä ohjeilla sekä
                   on usein kaavamaista/ kokeilevaa/ tutkitun tiedon avulla.
                   hapuilevaa/ omalähtöistä                 • Toimia ammatillisesti ja
                    • Noudattaa sääntöjä ja ohjeita        vastuullisesti ennakoimattomissa
                   sekä perustella toimintaansa            asiakas- ja ongelmatilanteissa.
                   annetuilla ohjeilla.                     • Toimia itsenäisesti erilaisissa
                    • Toimia ohjattuna asianmukaisesti. tehtävissä kulloisessakin
                    • Käyttää opittuja tekniikoita ja      toimintaympäristössä.
                   malleja.                                 • Soveltaa monipuolisesti opittuja
                                                                         tekniikoita ja malleja.
                                     • Ottaa toiminnassaan asiakkaat
                                     huomioon.                           • Toimia asiakaslähtöisesti ja
                                      • Toimia ryhmän jäsenenä.          tilanteenmukaisesti sekä ymmärtää
                                      • Toimia ammattieettisten          asiakastarpeita.
                                     periaatteiden mukaisesti.            • Toimia ryhmässä
                                                                         tavoitesuhteisesti.
                                                                          • Toimia ja perustella toimintaansa
                                                                         ammattieettisten periaatteiden
                                                                         mukaisesti.


YHTEISET
KOMPETENSSIT(Arene)
                                     • Arvioidaan integroidusti kunkin   • Arvioidaan integroidusti kunkin
                                     opintojakson arvioinnin yhteydessä. opintojakson arvioinnin yhteydessä.


NQF, Taso 6, AMK- tutkinto,          • Viitekehyksessä kuvataan           • Hallitsee laaja-alaiset ja
kansallinen tutkintojen viitekehys   valmistuvan opiskelijan osaaminen   edistyneet oman alansa tiedot,
                                     mikä otetaan huomioon               joihin liittyy teorioiden, keskeisten
                                     arvioitaessa alkuvaiheen            käsitteiden, menetelmien ja
                                     opiskelijoita.                      periaatteiden kriittinen
                                                                         ymmärtäminen ja arvioiminen.
                                                                         Ymmärtää ammatillisten
                                                                         tehtäväalueiden ja/tai tieteenalojen
                                                                         kattavuuden ja rajat. Hallitsee
                                                                         edistyneet taidot, jotka osoittavat
                                                                         asioiden hal-lintaa, kykyä soveltaa
                                                                         ja kykyä luoviin ratkaisuihin, joita
                                                                         vaaditaan erikoistu-
                                                                          neella ammatti-, tieteen- tai
                                                                         taiteenalalla monimutkaisten tai
                                                                         ennakoimattomien ongelmien
                                                                         ratkaisemiseksi.

                                                                          • Kykenee johtamaan
                                                                         monimutkaisia ammatillisia toimia
                                                                         tai hankkeita tai kykenee
                                                                         työskentelemään itsenäisesti alan
                                                                         asiantuntijatehtävissä. Kykenee
                                                                         päätöksentekoon
                                                                         ennakoimattomissa
                                                                         toimintaympäristöissä.
                                                                         Perusedellytykset toimia alan
                                                                         itsenäisenä yrittäjänä. Kykenee
                                                                         vastaamaan oman osaamisensa
                                                                         arvioinnin ja kehittämisen lisäksi
                                                                         yksittäisten henkilöiden ja ryhmien
                                                                         kehityksestä.

                                                                          • Valmius jatkuvaan oppimiseen.
                                                                         Osaa viestiä riittävästi suullisesti ja
                                                                         kirjallisesti sekä alan että alan
                                                                         ulkopuoliselle yleisölle. Kykenee
                                                                         itsenäiseen kansainväliseen
                                                                         viestintään ja vuorovaikutukseen
                                                                         toisella kotimaisella ja vähintään
                                                                           yhdellä vieraalla kielellä.


Koulutusohjelman laadun arviointi ja kehittäminen

Laurean toiminnan laatua seurataan ja kehitetään laatujärjestelmän avulla (kuvio 1.) Laatujärjestelmän tavoitteena
on mm. varmistaa kattavasti Laurean koulutuksen ja muun toiminnan laatua ja tuottaa systemaattisesti laatuun
liittyvää tietoa toiminnan kehittämiseksi sekä edistää riittämättömän laadun tunnistamista.




Kuvio 1. Laurean laatujärjestelmä

Laurean perustoiminnan tueksi on kuvattu prosessit. Ydinprosessi on kehittämispohjaisen oppimisen prosessi, jonka
toteuttamista tukevat koulutusprosessi, strategia- ja johtamisprosessi sekä henkilöstöjohtamisprosessi.
Toiminnan seurannan ja arvioinnin välineenä toimii strategian toteuttamissuunnitelma, jossa on määritetty toiminnan
kannalta kriittiset menestystekijät ja niiden mittarit. Koulutusohjelman laadunvarmistuksen osalta keskeisiä mittareita
ovat esim. opintojen eteneminen, oppiminen tutkimus- ja kehitystyössä, koulutuksesta eroaminen, koulutuksen
läpäisy ja valmistuvien opiskelijoiden osaamisen kehittyminen. Mittareiden mukaisia tuloksia tarkastellaan vuosittain
ja niiden pohjalta määritellään toiminnan kehittämiseksi tarkoituksenmukaiset kehittämistoimenpiteet.
Kriittisten menestystekijöiden mittereihin liittyvän tulostiedon lisäksi Laureassa kerätään muuta palaute- ja
arviointitietoa koulutusohjelman laadun kehittämiseksi. Koulutusohjelmakohtaisen opetussuunnitelman arviointi
tehdään vuosittain. Arviointiin osallistuvat henkilöstön lisäksi opiskelija- ja työelämäedustajat.
Opiskelijoiden keskeisin toiminnan arvioinnin ja kehittämisen väylä on opiskelijapalautejärjestelmä.
Opiskelijapalautejärjestelmään sisältyvät koulutuksen laatua, opiskelijan ammatillista kasvua ja
opiskelijahyvinvointia mittaavat palautekyselyt sekä välittömät palautteet. Palautetiedon kerääminen, sen
systemaattinen käsittely opiskelijoiden ja henkilöstön kesken sekä tiedon monipuolinen hyödyntäminen
mahdollistavat koulutuksen jatkuvan laadun kehittämisen.
Opiskelijat ovat aktiivisesti mukana erilaisissa kehittämisryhmissä niin Laurea- kuin paikallisyksikkötasolla.
Opiskelijakunta LAUREAMKOn edustajat ja johdon neuvottelutapaamisia järjestetään säännöllisesti. Tapaamisten
tavoitteena on opiskelijoiden näkemysten huomioiminen toiminnan kehittämisessä. Neuvottelutapaamisia käydään
LAUREA- ja paikallisyksikkötasoisesti. Opiskelijajäsenet osallistuvat myös Laurean sisäisiin auditointeihin, joita
toteutetaan kerran lukuvuodessa. Sisäisten auditointien kautta opiskelijat vaikuttavat koulutuksen ja muun toiminnan
laadun kehittämiseen.

Laurean opetussuunnitelma osana eurooppalaista korkeakoulualuetta

Opetussuunnitelmien uudistamisen suomalaisissa korkeakouluissa on tehnyt ajankohtaiseksi eurooppalaisen
korkeakoulutusalueen muodostuminen, nk. Bolognan prosessi. EU:n koulutukseen liittyvät strategiset tavoitteet
ohjaavat myös suomalaista koulutusta. Bolognan prosessissa on mukana 46 maata, muitakin kuin EU-maita. Sen
tavoitteena on luoda Euroopasta yhtenäinen, yhteensopiva ja houkutteleva korkeakoulutusalue vuoteen 2010
mennessä.
Kansainvälisesti ymmärrettävien ja yhdenmukaisten tutkintorakenteiden edistämiseksi on luotu kahden syklin malliin
perustuva tutkintorakenne, joka muodostuu ensimmäisen syklin Bachelor-tason tutkinnosta ja toisen syklin Master-
tason tutkinnosta. Suomessa on muutettu tutkintorakenne vastaamaan eurooppalaista tavoitetta.
Ammattikorkeakouluissa kahden syklin tutkinnot toteutuvat siten, että ensimmäisen syklin tutkinnon,
ammattikorkeakoulututkinnon, jälkeen on mahdollisuus suorittaa ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Ylempään
ammattikorkeakoulututkintoon johtavaan koulutukseen pääsyn edellytyksenä on ensimmäisen syklin tutkinnon
lisäksi kolmen vuoden työkokemus. Tavoitteena pitkällä aikavälillä on, että n. 20 % perustutkinnon suorittaneista
suorittaisi ylemmän amk-tutkinnon.
Suomessa ammattikorkeakouluissa on opintojen mitoituksessa otettu käyttöön ECTS (European Credit Transfer and
Accumulation System)-järjestelmän mukaiset opintopisteet vuonna 2005. ECTS – järjestelmässä yksi lukuvuosi
tuottaa 60 pistettä. Eurooppalainen opintosuoritusten ja arvosanojen siirto- ja kertymisjärjestelmä on
opiskelijakeskeinen järjestelmä. Siinä on lähtökohtana opiskelijan työmäärä, joka tarvitaan koulutusohjelman
tavoitteiden saavuttamiseen.


Opetussuunnitelmissa kuvataan oppimistulokset ja osaaminen. Kansainvälisen liikkuvuuden edistämisen
näkökulmasta opetussuunnitelmien tulee olla kansainvälisesti ymmärrettäviä. Koulutuksen rakenteiden ja
osaamistavoitteiden määrittelyn yhtenäistämisen tavoitteena on parantaa liikkuvuuden edellytyksiä opintojen aikana
korkeakoulujen sisällä ja välillä, mutta myös opintojen jälkeen työelämässä. Eri maissa suoritettujen tutkintojen
tunnustamisen ja vertailtavuuden kannalta on tärkeää, että koulutuksen tavoitteet sidotaan konkreettisiin
työelämäperustaisiin osaamisvaatimuksiin ja –kuvauksiin.
Laurean osaamispohjaisessa opetussuunnitelmassa on huomioitu eurooppalaisen viitekehyksen vaatimukset.
Opintojen mitoituksena ovat opintopisteet ja opintojaksot ovat laajoja kokonaisuuksia. Osaaminen on kuvattu
opiskelijan oppimistuloksina. Tällä hetkellä voimavarat kohdennetaan siihen, että opetussuunnitelman toteutuksia
kehitetään entistä korkealaatuisemmiksi tuotettaessa uutta osaamista ja uusia innovaatioita Laurean
toimintaympäristöön.
Lähteet:
Bolognan prosessi
http://www.minedu.fi/OPM/Koulutus/artikkelit/bologna/index.html


Globaalit haasteet ja kestävä kehitys opetussuunnitelmissa

Korkeakoulujen toiminnan on perustuttava vastuullisuuteen, kestävään kehitykseen sekä erilaisuuden
ymmärtämiseen ja arvostamiseen korkeakouluyhteisössä. Korkeakoulujen kansainvälistymisstrategian (OPM 2009,
51) toimenpidesuosituksena on, että korkeakoulut lisäävät kansalliseen ja kansainväliseen verkostoitumiseen
pohjautuvaa koulutus- ja tutkimus - yhteistyötä YK:n kestävää kehitystä edistävän koulutuksen vuosikymmenen
2005–2014 tavoitteiden toteuttamiseksi. Laurean opetussuunnitelmia kehitetään korkeakoulujen
kansainvälistämisstrategian 2009 – 2015 mukaisesti. Laurean arvoista yhteisöllisyys ja sosiaalinen vastuullisuus
edustavat selkeimmin näitä näkökulmia. Lisäksi ammattikorkeakoulututkintojen yleisten kompetenssien eettinen
osaaminen tarkoittaa myös kykyä soveltaa kestävän kehityksen periaatteita omassa työssä. Toiminta
globalisoituvassa maailmassa edellyttää korkeakouluilta omien toimintaperiaatteidensa eettisyyden kriittistä
tarkastelua.
Tavoitteena on, että kaikkien suomenkielisten koulutusohjelmien opetussuunnitelmissa on vähintään 30 op
vieraskielisiä opintoja. Tavoitetta kohti edetään asteittain paikallisyksiköissä. Joissain koulutusohjelmissa
tavoitteeseen on jo päästy. Tavoitteena on myös tuottaa osaamista, joka mahdollistaa osallistumista globaalien
ongelmien ratkaisemiseen sekä oman toiminnan rakentamista eettisesti kestävälle pohjalle.
Lähde: http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2009/liitteet/opm21.pdf?lang=fi
                                                     1.      2.      3.      4.      5.      6.      7.
                                                    vuosi   vuosi   vuosi   vuosi   vuosi   vuosi   vuosi
OP       OPINNOT                                      354     260       0       0       0       0       0
FHA0000003
       Ammattien etiikka                                3       0       0       0       0       0       0
FHA0000011
       WWW-sisällönhallintajärjestelmät                 3       0       0       0       0       0       0
FHA0000021
       Taulukkolaskennan tehokäyttö                     3       0       0       0       0       0       0
FHA0000029
       Työelämätietous ja urasuunnittelu                3       0       0       0       0       0       0
FHA0000185
       Ohjelmointi 2                                    0       5       0       0       0       0       0
FHA0000203
       Digitaaliset AV-toteutukset                      0       5       0       0       0       0       0
FHA0000183
       Windows-käyttöjärjestelmät                       0       5       0       0       0       0       0
FHA0000184
       Tietoturva                                       5       0       0       0       0       0       0
FHA0000199
       Mikroyrityksen perustaminen                      3       0       0       0       0       0       0
FHA0000202
       eLearning-tuotantoprosessi                       5       0       0       0       0       0       0
FHA0000201
       Yrittäjämäinen toiminta                          3       0       0       0       0       0       0
FHA0000208
       PowerPoint-esitysten tehokäyttö                  0       3       0       0       0       0       0
FHA0000227
       Taulukkolaskennan tehokäyttö                     3       0       0       0       0       0       0
FHA0000231
       WWW-julkaisujärjestelmät                         3       0       0       0       0       0       0
FHA0000232
       Olio-ohjelmoinnin peruskurssi                    0       3       0       0       0       0       0
FHA0000233
       Mobiilipelin ohjelmoinnin perusteet              3       0       0       0       0       0       0
FHA0000234
       Langaton työympäristö                            3       0       0       0       0       0       0
FLM0000121
       Yrityksen verkkoviestintä                        2       0       0       0       0       0       0
FLM0000125
       Business Processes and Information               3       0       0       0       0       0       0
       Systems
FLM0000130
       Asiakassuhteet ja markkinointi                   4       0       0       0       0       0       0
FLM0000133
       Information Systems Management                   5       0       0       0       0       0       0
FLM0000134
       Financial Management                             4       0       0       0       0       0       0
FLM0000145
       Logistics                                        4       0       0       0       0       0       0
FLM0000148
       Koulutus- ja tukisovellukset                     4       0       0       0       0       0       0
FLM0000159
       Project Management                               2       0       0       0       0       0       0
FLM0000181
       Research Methods                                 3       0       0       0       0       0       0
FLM0000184
       Tietoliikenne                                    3       0       0       0       0       0       0
FLM0000197
       Verkkoviestintä                                  4       0       0       0       0       0       0
FLM0000198
       Työskentelyalustat ja yhteistyösovellukset       4       0       0       0       0       0       0
FLM0000199
       Verkkoliiketoimintamallit                        2       0       0       0       0       0       0
FLM0000185
       Talouden ohjaus                                  4       0       0       0       0       0       0
FHA0000432
       Ruotsi                                           0       3       0       0       0       0       0
FHA0000435
       Yhteisöviestintä                                 0       3       0       0       0       0       0
FHA0000440
       Opintojakso testausta varten 2                   0       4       0       0       0       0       0
FHA0000877
       Digitaalisen median tekniikat                    5       0       0       0       0       0       0
FHA0000878
       Verkko oppimisen ja työskentelyn välineenä       5       0       0       0       0       0       0
FHA0000917
       Soveltava matematiikka                           0       5       0       0       0       0       0
FHA0000088
       Tietotyö                                         0       3       0       0       0       0       0
FHA0000940
       Käyttöliittymäsuunnittelu                        0       3       0       0       0       0       0
FHA0000949
       Ohjelmointi 1                                    0       5       0       0       0       0       0
FHA0000947
       Lähiverkot ja laitteistot                        0       5       0       0       0       0       0
FHA0000946
       Systeemityön menetelmiä                          0       5       0       0       0       0       0
FHA0000941
       Sovellustestaus                                0   5   0   0   0   0   0
FHA0000951
       Web-ohjelmointi                                5   0   0   0   0   0   0
FHA0000943
       Projektin hallinta ja suunnittelu              3   0   0   0   0   0   0
FHA0000942
       Tietokone työvälineenä                         0   3   0   0   0   0   0
FHA0000944
       Ohjelmoinnin perusteet                         0   5   0   0   0   0   0
FHA0000948
       Tiedonhallinta 1                               5   0   0   0   0   0   0
FHA0000950
       WWW-sivuston toteutus                          0   5   0   0   0   0   0
FHA0000945
       Linux                                          5   0   0   0   0   0   0
FHA0000953
       Www-sisällönhallintajärjestelmät               0   5   0   0   0   0   0
FHA0000955
       Sovellusten ja palveluiden virtualisointi      0   5   0   0   0   0   0
FHA0000954
       XML ohjelmistokehityksessä                     5   0   0   0   0   0   0
FHA0000956
       Viestintäpalvelimet                            5   0   0   0   0   0   0
FHA0000939
       Soveltava matematiikka                         5   0   0   0   0   0   0
FHA0000952
       Tiedonhallinta 2                               5   0   0   0   0   0   0
FHA0000966
       Oman liiketoimintasuunnitelman kehittäminen    0   3   0   0   0   0   0
FLM0000638
       Project Management English                     4   0   0   0   0   0   0
FLM0000616
       ICT Project                                   10   0   0   0   0   0   0
FLM0000662
       English 2                                      5   0   0   0   0   0   0
FLM0000630
       Basics of Finnish 2                            4   0   0   0   0   0   0
FLM0000190
       Tilastolliset analyysit                        2   0   0   0   0   0   0
FLM0000191
       Statistical Analysis                           2   0   0   0   0   0   0
FLM0000635
       Information Systems Analysis and Design        5   0   0   0   0   0   0
FLM0000636
       Tietojärjestelmäsuunnittelu                    5   0   0   0   0   0   0
FLM0000232
       Englannin kieli ja viestintä                   0   3   0   0   0   0   0
FLM0000155
       Asiantuntijaviestintä                          0   3   0   0   0   0   0
FLM0000610
       Human Resources                                0   4   0   0   0   0   0
FLM0000639
       Customer Relations and Marketing               0   4   0   0   0   0   0
FLM0000675
       Asiakassuhteet ja markkinointi                 0   4   0   0   0   0   0
FLM0000676
       Logistiikka                                    0   4   0   0   0   0   0
FLM0000681
       Projektitoiminta                               0   5   0   0   0   0   0
FLM0000709
       Basics of Finnish 1                            0   3   0   0   0   0   0
FLM0000206
       Tutkimusmenetelmät                             0   3   0   0   0   0   0
FLM0000727
       Professional Communication and ICT             0   5   0   0   0   0   0
       Documentation in English
FLM0000728
       ICT-ammattilaisen englanti                     0   5   0   0   0   0   0
FLM0000729
       Liiketoimintaprosessit ja tietojärjestelmät    0   5   0   0   0   0   0
FLM0000730
       Business Processes and Information             0   3   0   0   0   0   0
       Systems
FLM0000731
       Project Management                             0   2   0   0   0   0   0
FHA0000974
       Course for testing 1                           5   0   0   0   0   0   0
FHA0000975
       Testausopintojakso                             3   0   0   0   0   0   0
FHA0000976
       Intercultural Communication Today              5   0   0   0   0   0   0
FLM0000864
       Hyvinvointiteknologian mahdollisuudet          5   0   0   0   0   0   0
FHA0000986
       Tietoturva                                  3    0    0   0   0   0   0
FLM0000883
       Website Building with Content Management    5    0    0   0   0   0   0
       Systems
FLM0000903
       Pk-yrityksen tietoturva                     4    0    0   0   0   0   0
FHA0000274
       Asiantuntijaviestintä                       0    3    0   0   0   0   0
FHA0000275
       Ammattialan englanti                        0    3    0   0   0   0   0
FHA0000324
       Työturvallisuus                             3    0    0   0   0   0   0
FHA0001428
       Lähiverkon infrastruktuuri                  0    5    0   0   0   0   0
FHA0001429
       ICT Project                                 0   15    0   0   0   0   0
FHA0000106
       Ammattialan ruotsi                          0    3    0   0   0   0   0
FHA0000273
       Ammatillinen osaaja                         0    3    0   0   0   0   0
FHA0001430
       Systeemin toteutus                          5    0    0   0   0   0   0
FHA0000027
       Ruotsin valmentavat opinnot                 0    3    0   0   0   0   0
FHA0001468
       ICT-infrastruktuuri                         0    3    0   0   0   0   0
FHA0001466
       ICT-järjestelmät                            0    3    0   0   0   0   0
FHA0001467
       ICT-projektit                               0    3    0   0   0   0   0
FHA0001469
       ICT-liiketoiminta                           0    3    0   0   0   0   0
FHA0001470
       ICT-erikoisosaaminen                        0    3    0   0   0   0   0
FHA0001465
       Helpdesk                                    0    3    0   0   0   0   0
FHA0000286
       Tutkiva ja kehittävä osaaja                 3    0    0   0   0   0   0
FLM0000866
       Content Management Systems                  5    0    0   0   0   0   0
FLM0000919
       ICT Project                                 0    8    0   0   0   0   0
FLM0000920
       Ruotsin kieli, suullinen osa                0   1,5   0   0   0   0   0
FLM0000153
       Ruotsin kieli, kirjallinen                  0   1,5   0   0   0   0   0
FLM0000290
       Asiantuntijaviestintä                       0    4    0   0   0   0   0
FLM0000402
       Englannin kielen valmentavat opinnot        0    3    0   0   0   0   0
FLM0000236
       Ruotsin kielen valmentavat opinnot          0    3    0   0   0   0   0
FLM0000923
       Company´s Business and Personnel            0    3    0   0   0   0   0
FLM0000924
       Logistics                                   0    3    0   0   0   0   0
FLM0000927
       Basics of Finnish 1                         0    3    0   0   0   0   0
FLM0000928
       Basics of Finnish 2                         0    4    0   0   0   0   0
FLM0000961
       Logistiikka                                 0    3    0   0   0   0   0
FLM0000962
       Yrityksen liiketoiminta ja henkilöstö       0    3    0   0   0   0   0
FLM0000964
       Project Management English                  0    4    0   0   0   0   0
FLM0000986
       English language                            0    3    0   0   0   0   0
FLM0000963
       Agile Software Development Methods          0    3    0   0   0   0   0
FLM0000965
       Testing                                     0    3    0   0   0   0   0
FLM0000967
       Agile Web Application Development Project   0    4    0   0   0   0   0
FLM0001100
       Customer Communication and Negotiation      3    0    0   0   0   0   0
       Skills
FLM0001101
       Financial Management                        3    0    0   0   0   0   0
FLM0001102
       Marketing and Sales                         3    0    0   0   0   0   0
FLM0001103
       Finnish for Foreigners 1                         5     0   0   0   0   0   0
FLM0001104
       Järjestelmähankinta ja käyttöönoton hallinta     5     0   0   0   0   0   0
FLM0000941
       Yhteisöviestintä ja monikulttuurisuustaidot      5     0   0   0   0   0   0
FLM0001111
       Service Oriented Computing                       4     0   0   0   0   0   0
FLM0001112
       Asiakasviestintä ja neuvottelutaidot             3     0   0   0   0   0   0
FLM0001113
       Markkinointi ja myynti                           3     0   0   0   0   0   0
FLM0001115
       Taloushallinto                                   3     0   0   0   0   0   0
FLM0001116
       Graphical Application Programming                5     0   0   0   0   0   0
FLM0001117
       Information Systems Management                   4     0   0   0   0   0   0
FLM0001118
       Practical eBusiness Development                  5     0   0   0   0   0   0
FLM0001119
       Practices in Information Systems                 3     0   0   0   0   0   0
       Development
FLM0001120
       Structured Data Representation                   5     0   0   0   0   0   0
FLM0001121
       Toimistosovellusten tehokäyttö                   5     0   0   0   0   0   0
FLM0001122
       Verkkokaupparatkaisut                            4     0   0   0   0   0   0
FLM0001123
       Web-sivusto sisällönhallintajärjestelmällä       5     0   0   0   0   0   0
FLM0000716
       Inferential Statistics and SPSS                  3     0   0   0   0   0   0
FLM0001143
       eCommerce                                        5     0   0   0   0   0   0
FLM0001144
       Knowledge Management                             3     0   0   0   0   0   0
FLM0001145
       Kouluttajataidot                                 5     0   0   0   0   0   0
FLM0001146
       Verkkoliiketoimintamallit                        2     0   0   0   0   0   0
FLM0001147
       Design Science Methods for ICT Research          3     0   0   0   0   0   0
FLM0001159
       Digital Services                                 5     0   0   0   0   0   0
FLM0001160
       eBusiness                                        5     0   0   0   0   0   0
FLM0001161
       Information Systems Acquisition                  3     0   0   0   0   0   0
FLM0001162
       Web-suunnittelu                                  4     0   0   0   0   0   0
FLM0000193
       Tieteellinen kirjoittaminen                      2     0   0   0   0   0   0
FHA0001599
       Excelin tehokäyttö                               5     0   0   0   0   0   0
FLM0001407
       Englannin kieli ja viestintä                     3     0   0   0   0   0   0
FLM0001211
       Asiantuntijaviestintä                            0     3   0   0   0   0   0
FHA0000001
       Seksuaalisuuden historia, kulttuuri ja           0     3   0   0   0   0   0
       käsitteistö
FHA0004488
       Tietoturva                                       5     0   0   0   0   0   0
FHA0004489
       Mobiilipelin ohjelmoinnin perusteet              3     0   0   0   0   0   0
FHA0004490
       Taulukkolaskennan tehokäyttö                     3     0   0   0   0   0   0
FLM0001197
       Fysiikan laboraatiot                             3     0   0   0   0   0   0
FLM0001486
       Asiantuntijaviestintä                            0     3   0   0   0   0   0
                                                      354   260   0   0   0   0   0
FHA0000001 Seksuaalisuuden historia, kulttuuri ja käsitteistö, 3 op

Opiskelija osaa:
Tavoite: Opiskelija ymmärtää seksuaalisuuden kulttuurisidonnaisuuden.

Esitiedot:

Yhteydet muihin opintojaksoihin:

Asiasanat: sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala, terveydenhoitotyö, sivuaineopinnot


FHA0000003 Ammattien etiikka, 3 op

Opiskelija osaa:
Ammattien etiikan opinnot on tarkoitettu kaikkien koulutusohjelmien opiskelijoille ja ne soveltuvat osaksi
vapaavalintaisia opintoja.

Opintojaksolla tutustutaan ammattien, yritysten ja työelämän moraalisiin ja eettisiin kysymyksiin. Opiskelija tutustuu
eri ammatteihin, niiden arvopäämääriin ja moraaliongelmiin. Hän osaa tarkas-tella moniammatillisen työskentelyn
ongelmatiikkaa ja etsiä perusteltuja ratkaisuja pulmallisiin käytännön tilanteisiin. Yrityselämästä opiskelija tuntee
yritysten arvot, eettiset ohjeet sekä yhteis-kuntavastuuraportoinnin. Keskustelujen ja tehtävien myötä opiskelija
herkistyy havaitsemaan työ-elämän eettisiä kysymyksiä ja rohkaistuu ottamaan ne keskusteluun.


FHA0000011 WWW-sisällönhallintajärjestelmät, 3 op

Opiskelija osaa:
Opintojakson tavoite on, että opiskelija osaa toteuttaa www-sivuston, jonka tietosisältöjä ja komponentteja
päivitetään ja hallinnoidaan www-sisällönhallintajärjestelmällä. Hän osaa asentaa sisällönhallintajärjestelmän ja
rakentaa oman sivupohjan www-sivustoa varten web-standardien mukaisesti. Opiskelija osaa arvioida ja valita
sopivan sisällönhallintajärjestelmän eri www-sivuston tuotantoprosessin näkökulmat huomioon ottaen.


FHA0000021 Taulukkolaskennan tehokäyttö, 3 op

Opiskelija osaa:
Tavoitteet
Opiskelija saa valmiudet Excelin tehokkaaseen ja monipuoliseen hyötykäyttöön.
Opintojaksolla käydään läpi Excel-tietokantaan liittyviä asioita: funktiot, Pivot- taulut, suodatukset, lajittelut,
välisummat ja lomakkeet. Opiskelija osaa käyttää laskemista helpottavia työkaluja kuten Tavoitteenhaku ja
Ratkaisin, joiden käyttö opitaan useiden tehtävien kautta. Opintojaksolla opitaan lisäksi tekemään vertailu- ja
yhteenvetoraportteja Skenaarion hallintaa käyttäen. Lisäksi tehdään makroja, silmälläpitäen laskentataulukoitten
loppukäyttäjiä.

Esitiedot: Excelin perusteet

Asiasanat: Luonnontieteiden ala, tietojenkäsittelyn koulutusohjelma, vapaasti valittavat opinnot, taulukkolaskenta,
taulukon hallinta, sarjat, taulukon suojaus, ikkunointi, kelpoisuustarkistus, tietokantafunktio, tietokannan lajittelu,
suodatus, välisumma, Pivot-taulu, ratkaisin, tavoitteenhaku, makro, VB Scrptit


FHA0000027 Ruotsin valmentavat opinnot, 3 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa käyttää ruotsin kielen keskeisiä rakenteita ja perussanastoa.


FHA0000029 Työelämätietous ja urasuunnittelu, 3 op
Opiskelija osaa:
Opiskelija

 osaa realistisesti arvioida omia vahvuuksiaan ja kehittämistarpeitaan työelämätaidoissa.
 osaa hakea ja hyödyntää työelämä- ja työmarkkinatietoutta.
 toimii aktiivisesti omien tavoitteidensa suuntaisesti työnhaussa, verkostoitumisessa ja omien taitojensa ja tietojensa
kehittämisessä.
 Opiskelijalla on perusteltu suunnitelma omaa työtulevaisuuttaan varten.


FHA0000088 Tietotyö, 3 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa käyttää tietokoneita ja toimistosovelluksia sekä tietoverkkoja opiskelun välineenä ja opiskelu- sekä
työympäristönä.
 Opiskelija osaa käyttää nykyaikaisia viestintämenetelmiä ja -tekniikkaa vuorovaikutustilanteissa sekä
tiedonhankinnassa ja -välittämisessä.
 Opiskelija osaa käyttää yhteisöllisiä työvälineitä sekä pystyy rakentamaan yhteisöllistä tietämystä verkossa.
 Opiskelija osaa toimia vastuullisena tietokoneiden ja -verkkojen käyttäjänä sekä toimii tietoturvallisesti eri
ympäristöissä (opiskelu, työ, koti ja vapaa-aika).


FHA0000106 Ammattialan ruotsi, 3 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa

 viestiä tavallisissa alakohtaisissa vuorovaikutustilanteissa sekä suullisesti että kirjallisesti
 käyttää keskeistä alakohtaista sanastoa
 kertoa koulutuksestaan ja työtehtävistään esim. työnhakutilanteissa
 esitellä yritysten ja organisaatioiden toimintaa, tuotteita ja palveluita suullisesti ja kirjallisesti sekä keskustella näistä
aiheista.
Tavoitteena on, että opiskelija saavuttaa sellaisen ruotsin kielen taidon, joka julkisyhteisöjen henkilöstöltä
vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003) mukaan vaaditaan korkeakoulututkintoa edellyttävään virkaan
kaksikielisellä virka-alueella. Tavoitteena on, että opiskelija saavuttaa Eurooppalaisen viitekehyksen B1-taitotasoa
vastaavan osaamisen.


FHA0000183 Windows-käyttöjärjestelmät, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa Windows-käyttöjärjestelmien perusasennukset ja järjestelmien käyttöönoton. Hän osaa konfiguroida
perusverkko-ominaisuudet, käyttäjätunnusten turva-asetukset ja verkon tietoturva-asetukset ymmärtäen keskitetyn
hallinnan merkityksen ja aktiivihakemiston roolin ryhmäkäytäntöineen Windows-työasemien hallinnassa. Opiskelija
osaa hyödyntää käyttöjärjestelmien mukana tulevia uusia parannuksia, joilla ylläpitoa voidaan helpottaa ja tehostaa.


FHA0000184 Tietoturva, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa tehdä turvallisia pääteyhteyksiä ja tiedostonsiirtoja SSH-protokollan avulla, osaa hyödyntää
varmenteita, toteuttaa yksinkertaisen tietoturvaratkaisun palomuurin avulla. Hänosaa auditoida teknistä tietoturvaa,
laatia tietoturvaohjeistusta sekä toteuttaa teknisen tietoturvaratkaisun valitsemaltaan osa-alueelta.


FHA0000185 Ohjelmointi 2, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa toteuttaa Java-kielellä web-sovelluksen, joka perustuu servletin, olioiden ja tietokantaobjektien
käyttöön. Opiskelija osaa tehdä sovelluksesta javadoc-dokumentin.


FHA0000199 Mikroyrityksen perustaminen, 3 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa laatia ICT-alan yrityksen liiketoimintasuunnitelman liikeidean ja SWOT-analyysin pohjalta
ymmärtäen tuote- ja palveluliiketoiminnan erot että suljetun ja avoimen lähdekoodin erot liiketoiminnassa. Opiskelija
osaa suorittaa toiminnanohjausjärjestelmällä tilaus-toimitusprosessin.


FHA0000201 Yrittäjämäinen toiminta, 3 op

Opiskelija osaa:
Opintojakson tavoitteena on että opiskelija tunnistaa yrittäjyyden prosessin, tietää liiketoimintamahdollisuuksien ja
ideoiden hyödyntämisen ja tuottamisen ja osaa ideoiden muuttamisen toiminnaksi.

Opiskelija tuntee yrittäjyyden prosessin ja yrittäjyyden merkityksen kansantaloudelle
Opiskelija osaa kehittää ja tuotteistaa liikeidean liiketoimintamahdollisuuden hyödyntämiseksi.
Opiskelija tunnistaa yrittäjyyden ja yrittäjämäisen toiminnan ydin taidot kuten päätöksen teko, riskin ottaminen, luova
ongelman ratkaisu, liiketoimintasuunnittelu ja vuorovaikutustaidot
Opiskelija osaa hyödyntää tietoa eri tietolähteistä, myös tulevaisuustietoa
Opiskelija osaa toimia päämäärätietoisesti osana ryhmää


FHA0000202 eLearning-tuotantoprosessi, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija tunnistaa digitaalisen median käyttömahdollisuudet eLearning-tuotannossa ja osaa suunnitella
verkkotyökaluja, sosiaalisen median sovelluksia ja digitaalisia mediaelementtejä hyödyntävän verkko-
oppimisprosessin. Hän hallitsee eLearning-oppimiskokonaisuuden tuottamiseen liittyvät asiat ja osaa laatia
tuotantoon liittyvät käsikirjoitukset.


FHA0000203 Digitaaliset AV-toteutukset, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija perehtyy digitaalisen äänen ja videon luontiin, käsittelyyn ja julkaisuun. Opiskelija osaa toteuttaa
teknisesti toimivia ääntä ja videota hyödyntäviä verkkomateriaaleja.


FHA0000208 PowerPoint-esitysten tehokäyttö, 3 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija hallitsee PowerPoint-esitysgrafiikan monipuoliset multimediatyyppiset käyttötavat ja osaa itsenäisesti
tehdä näyttäviä PowerPoint-esityksiä.
Hän tuntee kuvankäsittelyn perusteet ja osaa liittää muokkaamiaan kuvia sekä yksinkertaisia ääni- ja videoleikkeitä
esityksiin.


FHA0000227 Taulukkolaskennan tehokäyttö, 3 op

Opiskelija osaa:
Tavoitteet: Opiskelija hallitsee taulukkolaskennan syvällisemmän käytön ja osaa hyödyntää sen antamia
mahdollisuuksia tietojen kokoamisessa, yhteenvedoissa, analysoinnissa havainnollistamisessa ja ennusteissa.

Asiakokonaisuudet: Tietojen kokoaminen, suurten taulukoiden käsittely, taulukoiden linkitys muihin
toimistosovelluksiin, tiedon analysointi, tavoitteen haku, suodatus, ratkaisin, yhteenveto/ristiintaulukointi (Pivot-
taulukot Excelissä), skenaariot, ennusteiden tekeminen, aluenimien käyttö, makrot.
Suoritukset: Harjoitustehtävät ja tentti.

Asiasanat: Hallinto ja kauppa, liiketalous, markkinointi


FHA0000231 WWW-julkaisujärjestelmät, 3 op

Opiskelija osaa:
 Opintojakson tavoite on, että opiskelija osaa toteuttaa www-sivuston, jonka tietosisältöjä ja komponentteja
päivitetään ja hallinnoidaan www-sisällönhallintajärjestelmällä. Opiskelija osaa arvioida ja valita sopivan
sisällönhallintajärjestelmän eri www-sivuston tuotantoprosessin näkökulmat huomioon ottaen.


FHA0000232 Olio-ohjelmoinnin peruskurssi, 3 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa toteuttaa yksinkertaisen ohjelman olio-ohjelmointia hyväksi käyttäen. Hän osaa soveltaa olio-
ohjelmointia tehdessään NXT 2.0 alustalle robotin toimintaa ohjaavan ohjelman.


FHA0000233 Mobiilipelin ohjelmoinnin perusteet, 3 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa toteuttaa mobiilipelien kehittämiseen tarkoitetulla sovelluskehittimellä tai -ympäristöllä yksinkertaisen
mobiilipelin. Hän osaa ottaa huomioon mobiililaitteiden keskeiset eroavaisuudet kuten näyttökoot. Lisäksi hän osaa
julkaista mobiilisovelluksen kauppapaikalle.


FHA0000234 Langaton työympäristö, 3 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa suunnitella ja rakentaa turvallisen langattoman lähiverkon ja toteuttaa ratkaisun, joka mahdollistaa
yrityssovellusten käytön liikkuvassa työympäristössä. Lisäksi opiskelija osaa rakentaa organisaation puheviestinnän
IP-protokollan varaan.


FHA0000273 Ammatillinen osaaja, 3 op

Opiskelija osaa:
Opintojakson tavoitteena on tukea opiskelijaa opintojen tavoitteellisessa suunnittelussa sekä työelämä- ja
kansainvälisyysvalmiuksien hankkimisessa.

Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija analysoi omia valmiuksiaan suhteessa ammattialansa eri työtehtävien
vaatimuksiin
 osaa toimia työelämässä ja tietää suomalaisen työlainsäädännön
 osaa hakea harjoittelu- ja työpaikkoja
 osaa käyttää eri CV- ja työnhakupalveluja verkossa
 toimii tiimeissä ja verkostoissa
 osaa kansainvälisyyskehityksen vaikutukset omalla ammattialallaan
 tunnistaa kansainvälistymisestä aiheutuvat kehittämistarpeet omassa osaamisessaan
 osaa tarkentaa omaa ammatillista kehityspolkuaan ja suunnata omia valintojaan
 päivittää ja ylläpitää omaa HOPSia opiskelutilanteiden muutosten mukaan


FHA0000274 Asiantuntijaviestintä, 3 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa

toimia tavoitteellisesti neuvottelussa, palaverissa ja muissa asiantuntijuutta vaativissa viestintä-, vuorovaikutus- ja
päätöksentekotilanteissa sekä kasvokkain että verkossa
 toimia asiallisesti esimiesviestintätilanteissa
 tarkastella esimiesviestintätaitoja ja niiden vaikutuksia organisaatiossa
 hyödyntää ja kehittää tiedonhallintataitojaan.


FHA0000275 Ammattialan englanti, 3 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa

kommunikoida suullisesti vaativammissa alakohtaisissa vuorovaikutustilanteissa
tuottaa erilaisia alakohtaisissa työelämän tilanteissa vaadittavia dokumentteja
käyttää melko laajaa alakohtaista sanastoa
käyttää erilaisia tieto- ja viestintätekniikan työkaluja sosiaalisessa ja ammatillisessa kommunikoinnissa
toimia monikulttuurisissa työyhteisöissä
Tavoitteena on, että opiskelija saavuttaa Eurooppalaisen viitekehyksen B2-taitotasoa vastaavan osaamisen.


FHA0000286 Tutkiva ja kehittävä osaaja, 3 op

Opiskelija osaa:
Opintojakson tavoitteena on syventää opiskelijan tuntemusta oman alansa tutkimus- ja kehitystoiminnasta sekä
antaa valmiudet opinnäytetyön tekemiseen.

 Opiskelija osaa soveltaa analyyttistä, tutkivaa ja reflektoivaa työskentelyotetta ammattialalla kehittymisessä. Hän
tuntee opinnäytetyöprosessin. Näiden pohjalta hän osaa laatia opinnäytetyön aihekuvauksen.
 Opiskelija osaa soveltaa oman alansa yleisimpiä tutkimus- ja kehitystyön menetelmiä sekä niiden suullisia,
kirjallisia, kuvallisia tai toiminnallisen esittämisen ja raportoinnin muotoja. Näiden pohjalta opiskelija osaa tehdä
opinnäytetyösuunnitelman.


FHA0000324 Työturvallisuus, 3 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija tuntee työturvallisuutta säätelevät lait ja asetukset. Opiskelija osaa työskennellä harjoittelu- ja
työyhteisössä ergonomisesti ja huomioiden alan työturvallisuusohjeet. Opiskelija tunnistaa omat voimavaransa ja
huolehtii osaltaan omasta ja työyhteisön hyvinvoinnista. Opiskelija osaa antaa ensiapua onnettomuustilanteessa.


FHA0000432 Ruotsi, 3 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija pystyy toimimaan ruotsin kielellä oman alansa työympäristössä. Hänellä on valmiuksia vuorovaikutteiseen
asiakaslähtöiseen viestintään suullisesti ja kirjallisesti. Hän saavuttaa sellaisen ruotsin kielen taidon, joka
julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003) mukaan vaaditaan
korkeakoulututkintoa edellyttävään virkaan kaksikielisellä virka-alueella. Tavoitetasona on eurooppalaisen
viitekehyksen tasoa B1 vastaava osaaminen.


FHA0000435 Yhteisöviestintä, 3 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija

osaa viestiä tavoitteellisesti opinto- ja työyhteisön jäsenenä
ymmärtää ja osaa arvioida vaikutuksensa ja vastuunsa viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa
osaa tuottaa tilanteen, tavoitteen ja normien mukaisia raportteja ja asiakastekstejä
osaa arvioida omaa viestintätaitoaan ja asettaa itselleen kehittymistavoitteita
FHA0000440 Opintojakso testausta varten 2, 4 op

Opiskelija osaa:
Tällä opintojaksolla voidaan testata SoleOPSin toimintaa eri tilanteissa


FHA0000877 Digitaalisen median tekniikat, 5 op


FHA0000878 Verkko oppimisen ja työskentelyn välineenä, 5 op


FHA0000917 Soveltava matematiikka, 5 op

Opiskelija osaa:
Tavoite:
Opiskelija omaksuu taulukkolaskennallisen lähestymistavan talouselämän matemaattisiin ongelmiin ja oppii
hyödyntämään taulukkolaskentaohjelman kehittyneitä ominaisuuksia. Opintojakso etenee prosenttilaskennan
perusteista koronkorkolaskun taloudellisiin sovelluksiin. Lisäksi opiskelija oppii käsittelemään ja analysoimaan
tilastoaineistoja.

Asiasanat: Luonnontieteiden ala, tietojenkäsittely, koulutusalakohtaiset opinnot, prosentti- ja korkolasku, jaksollinen
suoritus, investointilaskelmat, tilastomatematiikka, todennäköisyysjakaumat, SPSS- ohjelma.

Edeltävät opinnot: Tietokone työvälineenä

Yhteydet muihin opintojaksoihin: Liiketoimintaosaaminen, lopputyö


FHA0000939 Soveltava matematiikka, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa käyttää taulukkolaskentaohjelmaa talouselämän matemaattisiin ongelmiin ja osaa hyödyntää sen
kehittyneitä ominaisuuksia. Opiskelija osaa käsittellä ja analysoida tilastoaineistoja tilasto-ohjelmalla.


FHA0000940 Käyttöliittymäsuunnittelu, 3 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa arvioida tuotteen käytettävyyttä ja visuaalisuutta sekä osaa suunnitella ja toteuttaa
käyttäjäystävällisen käyttöliittymän.


FHA0000941 Sovellustestaus, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija tietää ja ymmärtää tietojärjestelmän testauksen käsitteet, menetelmät ja vaiheet. Opiskelija osaa
suunnitella tietojärjestelmän testauksen, laatia testitapaukset sekä toteuttaa ja raportoida testauksen.


FHA0000942 Tietokone työvälineenä, 3 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa luoda www- ja printtijulkaisuissa käytettäviä digitaalisia kuvia. Opiskelija osaa käyttää tehokkaasti
laskentataulukkoja ja rakentaa laskentataulun tiedoista oikeaoppisia kaavioita.


FHA0000943 Projektin hallinta ja suunnittelu, 3 op
Opiskelija osaa:
Opiskelija hallitsee projektin suunnittelun, seurannan ja raportoinnin periaatteet, menetelmät ja standardit sekä osaa
käyttää tähän työhön atk-pohjaisia apuvälineitä. Hän osaa selvittää hankkeensa riskitekijöitä, määrittää projektin
aktiviteetit, suunnitella tehtäväjärjestyksen, ajoittaa tehtävät, laskea projektin kriittisen polun ja kohdistaa resurssit
tehtäville.


FHA0000944 Ohjelmoinnin perusteet, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa toteuttaa yksinkertaisen työasemasovelluksen käyttäen perustietotyyppejä, ohjausrakenteita ja
ohjelmasilmukoita ohjelman toiminnallisuuden toteuttamisessa. Hän osaa jakaa ohjelman rakenteen aliohjelmiin ja
funktioihin. Opiskelija osaa ohjelmoida käyttöliittymäkomponenttien avulla lomakepohjaisen käyttöliittymän.
Opiskelija osaa tehdä lukujärjestelmämuunnoksia ja laskea eri lukujärjestelmillä sekä osaa logiikan alkeet.


FHA0000945 Linux, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa asentaa Linux-käyttöjärjestelmän ja tutustuu Linuxin graafisiin työpöytiin. Opiskelija osaa käyttää
komentotilan peruskomentoja. Opiskelija osaa käyttää erilaisia sovelluksia ja osaa www- ja tiedostopalvelimien
hallinnoinnin perusteet. Opiskelija osaa asentaa avoimen lähdekoodin sovelluksia, joilla voidaan tukea organisaation
prosesseja ja liiketoimintaa.


FHA0000946 Systeemityön menetelmiä, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija pystyy kuvaamaan laaja-alaisesti tietojärjestelmien kehittämisprosesseja ja osaa siinä käytettäviä
kuvausmenetelmiä. Opiskelija osaa suunnitella ja dokumentoida tietojärjestelmän oliopohjaista lähestymistapaa
käyttäen.


FHA0000947 Lähiverkot ja laitteistot, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa suunnitella ja asentaa Windows toimialueen ja hallinnoida sitä. Hän osaa lähiverkkojen
perusrakenteet ja standardit sekä konfiguroida lähiverkon laitteita.


FHA0000948 Tiedonhallinta 1, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa relaatiotietokannan käsittelyn ja suunnittelun periaatteet sekä SQL-kysely- ja määrityskielen
perusteet. Hän pystyy selittämään ja tulkitsemaan tietokannan roolin osana sovellusta. Opiskelija osaa suunnitella ja
toteuttaa relaatiomallinnuksen periaatteita noudattaen yksinkertaisen tietokannan, jota voidaan käyttää
verkkosovelluksella.


FHA0000949 Ohjelmointi 1, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa tehdä sovelluksen ja toteuttaa sen olio-ohjelmoinnin avulla. Opiskelija osaa käyttää yleisimpiä
käyttöliittymäkomponentteja lomakkeen ulkoasun toteuttamisessa sekä tietokantaolioita tiedon varastoinnissa.


FHA0000950 WWW-sivuston toteutus, 5 op

Opiskelija osaa:
Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija osaa tehdä web-standardien mukaisia www-sivustoja. Hän osaa
toteuttaa toimivan käyttöliittymän eri päätelaitteet huomioiden. Lisäksi opiskelija osaa käyttää tärkeimpiä WWW-
sivujen tekemiseen tarkoitettuja tuotantotyökaluja.


FHA0000951 Web-ohjelmointi, 5 op

Opiskelija osaa:
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa ohjelmoida dynaamisia ja tietokantapohjaisia verkkosivuja ja -palveluita.
Hän osaa ohjelmoida käyttäen sekä asiakas- että palvelinpuolen keskeisimpiä ohjelmointikieliä ja tekniikoita.


FHA0000952 Tiedonhallinta 2, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa laatia verkkopalveluille soveltuvan tietokantaratkaisun, joka huomioi palvelupyyntöjen
samanaikaisuuden. Opiskelija osaa kuvata erilaisia tietovarastojen ratkaisuja ja niihin liittyvät keskeiset käsitteet.
Opiskelija osaa selittää toipumiskykyisen tietokantajärjestelmän toimintaperiaatteen.


FHA0000953 Www-sisällönhallintajärjestelmät, 5 op


FHA0000954 XML ohjelmistokehityksessä, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija tunnistaa XML-kielen merkityksen ja sovellusalueet. Opiskelija osaa laatia XML-dokumentteja ja
-sovelluksia sekä ohjelmoida XML-tietoa hyödyntävän sovelluksen.


FHA0000955 Sovellusten ja palveluiden virtualisointi, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa hyödyntää erilaisia virtualisointitekniikoita palvelujen keskittämiseen. Opiskelija osaa asentaa ja
konfiguroida virtuaalialustoja, virtuaalikoneita ja verkkoja. Hän osaa myös virtualisoida sovelluksia ja rakentaa
ratkaisuja, jotka mahdollistavat sovellusten turvallisen etäkäytön hajautetussa organisaatiossa. Lisäksi opiskelija
osaa selittää, miten hajautetun ympäristön edut voidaan yhdistää keskitetyn ympäristön etuihin. Opiskelija osaa
rakentaa ratkaisuja, jotka mahdollistavat sovellusten turvallisen etäkäytön hajautetussa organisaatiossa.


FHA0000956 Viestintäpalvelimet, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija ymmärtää digitaalisen vuorovaikutteisen viestintäratkaisun pääosat: palvelin ympäristöt, jakelukanavan ja
päätelaitteet. Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa teknisesti toimivan palvelinympäristön yhteisölliselle
viestinnälle ja videoiden jakeluun eri päätelaitteet huomioiden. Opiskelija osaa ottaa käyttöön www-, sähköposti-,
oppimisalusta- ja mediapalvelimen sekä ylläpitää niitä.


FHA0000966 Oman liiketoimintasuunnitelman kehittäminen, 3 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija kehittää ohjatussa ympäristössä omaa liikeideaansa liiketoimintasuunnitelmaksi. Työskentely tapahtuu
vertaisryhmissä opettajan opastuksella. Työskentelyn aikana tehdään omaan liikeideaan liittyviä kehittämistehtäviä
ja esitellään ne vertaisryhmätapaamisissa. Ryhmässä toimien opiskelija saa toimilleen kehittävää palautetta, uusia
oivalluksia ja rohkaisevaa tukea. Starttihautomossa harjoitellaan myös oman liikeidean myymistä rahoittajille ja
ulkopuolisilta asiantuntijoilta saatavan palautteen vastaanottamista ja hyödyntämistä oman liikeidean kehittelyssä.


FHA0000974 Course for testing 1, 5 op
Opiskelija osaa:
This course is made for testing SoleOPS


FHA0000975 Testausopintojakso, 3 op

Opiskelija osaa:
Tämä on oj on vain testausta varten.


FHA0000976 Intercultural Communication Today, 5 op


FHA0000986 Tietoturva, 3 op

Opiskelija osaa:
päivitettävä


FHA0001428 Lähiverkon infrastruktuuri, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa järkevän, omaan ympäristöön soveltuvan rakenteen käyttäen
aktiivihakemistoa. Hän osaa hallinnoida käyttäjiä ja laitteita toimialueella ryhmäkäytäntöjen kautta. Hän käyttää eri
laite- ja palvelinratkaisuja tietoverkkojen suojaamisessa ja liikenteen valvomisessa.


FHA0001429 ICT Project, 15 op

Opiskelija osaa:
In the ICT Project students demonstrate their ability to independently apply the previously learned theory and skills
in practical professional tasks using consistent project methods (Learning by Developing). Students are able to to
express themselves both orally and in writing.


FHA0001430 Systeemin toteutus, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa ohjelmoida ohjelmistoja osana pienryhmää noudattaen ohjelmistoprojektin vaiheita. Hän osaa
toteuttaa verkkosovelluksen käyttäen hyväksi oliopohjaista suunnittelumallia. Opiskelija osaa tehdä ylläpidettäviä
ohjelmistoja ja ymmärtää modulaarisuuden merkityksen ohjelmistotyössä.


FHA0001465 Helpdesk, 3 op

Opiskelija osaa:
Helpdesk-opintojaksolla opiskelija kohtaa asiakkaita aidoissa palvelutilanteissa ja oppii tulemaan heidän kanssaan
toimeen sekä avustamaan heitä ongelmien ratkaisussa. Tilanteet voivat olla suomen- tai englanninkielisiä.
Opintojakso suoritetaan oppimispäiväkirjalla tai vastaavilla harjoitteilla.


FHA0001466 ICT-järjestelmät, 3 op

Opiskelija osaa:
Tämän opintojakson suorittanut opiskelija on osoittanut osaavansa yhden tai useamman osaamisalueen seuraavista:
•   Opiskelija ymmärtää tietojärjestelmät kokonaisuutena ja niiden tuottamis-, hankinta- ja käyttöönottoprosessin
    sekä tiedonhallinnan periaatteet toiminnan kehittämisen näkökulmasta.
•   Opiskelija osaa määritellä, suunnitella ja testata ohjelmis-ton, tietokannan ja käyttöliittymän ottaen huomioon
    tieto-turvan
•   Opiskelija osaa ohjelmoida.
•   Opiskelija osaa dokumentoida ja tulkita dokumentteja esi-merkiksi ylläpitäessään ohjelmistoja.
•   Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa koulutuksen.


Opintojakso toteutetaan AHOT-menettelyllä.


FHA0001467 ICT-projektit, 3 op

Opiskelija osaa:
Tämän opintojakson suorittanut opiskelija on osoittanut osaa-vansa yhden tai useamman osaamisalueen
seuraavista:
•   Opiskelija ymmärtää erilaisten ICT-projektien luonteen ja projektitoiminnan kokonaisuuden organisaatiossa.
•   Opiskelija ymmärtää systemaattisen toimintatavan merkityksen projektityössä ja osaa toimia ICT-projektissa
    vastuullisesti.
•   Opiskelija osaa käyttää ja soveltaa ICT-projektien suunnittelun ja hallinnan menetelmiä.
•   Opiskelija osaa tunnistaa ICT-projektitoiminnan riskejä ja varautua niihin.


Opintojakso toteutetaan AHOT-menettelyllä.


FHA0001468 ICT-infrastruktuuri, 3 op

Opiskelija osaa:
Tämän opintojakson suorittanut opiskelija on osoittanut osaa-vansa yhden tai useamman osaamisalueen
seuraavista:
•   Opiskelija ymmärtää tietoverkon eri komponenttien (laite- ja ohjelmistokomponentit) merkityksen ja
    toimintaperiaat-teet.
•   Opiskelija osaa hyödyntää tietoverkkoja eri komponenttei-neen ratkaisuja tehdessään.
•   Opiskelija osaa rakentaa ja ylläpitää tietoverkkojen perusratkaisuja.
•   Opiskelija osaa ottaa tietoturvan huomioon organisaation ICT-infrastruktuuriratkaisussa.


Opintojakso toteutetaan AHOT-menettelyllä.


FHA0001469 ICT-liiketoiminta, 3 op

Opiskelija osaa:
Tämän opintojakson suorittanut opiskelija on osoittanut osaa-vansa yhden tai useamman osaamisalueen
seuraavista:
•   Opiskelija ymmärtää liiketoiminnan keskeiset prosessit ja toiminnot.
•   Opiskelija ymmärtää tietotekniikan merkityksen osana organisaation toimintaa ja sen roolin toiminnan
    kehittämisessä.
•   Opiskelija osaa kehittää liiketoiminnan prosesseja ja etsiä tukea ratkaisuihin tietotekniikasta.
•   Opiskelija ymmärtää sopimusten, tarjousten, lisenssien ja tekijänoikeuksien merkityksen omassa työssään.
•   Opiskelija osaa palvella asiakasta.


Opintojakso toteutetaan AHOT-menettelyllä.


FHA0001470 ICT-erikoisosaaminen, 3 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa soveltaa tietojaan ja taitojaan jollakin ICT:n osa-alueella sekä analysoida, arvioida ja kehittää
toimintaa tällä alueella.
Opintojakso toteutetaan AHOT-menettelyllä.


FHA0001599 Excelin tehokäyttö, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija hallitsee Excel-taulukkolaskentaohjelman syvällisemmän käytön ja osaa hyödyntää sen antamia
mahdollisuuksia tietojen kokoamisessa, yhteenvedoissa, analysoinnissa havainnollistamisessa ja ennusteissa


FHA0004488 Tietoturva, 5 op


FHA0004489 Mobiilipelin ohjelmoinnin perusteet, 3 op


FHA0004490 Taulukkolaskennan tehokäyttö, 3 op


FLM0000121 Yrityksen verkkoviestintä, 2 op


FLM0000125 Business Processes and Information Systems, 3 op


FLM0000130 Asiakassuhteet ja markkinointi, 4 op

Opiskelija osaa:
Osaamistavoitteet © ©Opiskelija ©-ymmärtää asiakaslähtöisen ajattelutavan merkityksen liiketoiminnassa ©-
hallitsee markkinoinnin peruskäsitteet ja tehtävät yrityksessä ©-osaa soveltaa markkinointia asiakaslähtöisesti. ©
©Sisältö © ©Asiakassuhdemarkkinoinnin perusteet, markkinoinnin sisäinen ja ulkoinen toimintaympäristö, kuluttajan
käyttäytyminen ja ostopäätöksen teko, markkinoinnin kilpailukeinot: tuote, hinta, saatavuus ja markkinointiviestintä.
© ©Suoritustapa ja arviointi © ©1. Lähiopetus: Aktiivinen osallistuminen lähiopetustunneilla, yritysportfolio ja tentti.
©Arviointi asteikolla 1 - 5. © ©Opiskelumateriaali © ©Bergström, S. & Leppänen, A. 2003. Yrityksen
asiakasmarkkinointi. Edita, Helsinki. Lähiopetuksessa ja Repussa tarjottava materiaali.


FLM0000133 Information Systems Management, 5 op


FLM0000134 Financial Management, 4 op

Opiskelija osaa:
Learning objectives © ©The student ©-understands financial information and financial management as part of
corporate operations ©-knows the different areas of accounting ©-is able to examine the profitability of companies
using marginal costing technique ©-learns how to set prices on products and to produce budgets ©-acquires the
skills to use calculations in decision making. © ©Contents © ©Financial management as part of corporate
operations, cost concepts, cost-volume-profit analysis, marginal costing, financial ratios, pricing decisions,
budgeting. © ©Assessment and evaluation © ©Individual assignment, written exam. © ©Evaluation: 1-5. ©
©Materials © ©Materials provided by the lecturer. ©


FLM0000145 Logistics, 4 op

Opiskelija osaa:
Learning objectives © ©The student ©-knows the role of the logistics operations in a company ©-understands the
importance and opportunities of logistics from the operational and financial returns perspective of the company ©-
knows how to use the most common tools of logistics planning and management: forecasting, inventory turn-over,
ABC-analysis, optimising the size of delivery ©-knows the stages of the purchasing process ©-understands the
terms of delivery as an important part of the purchasing contract. © ©Contents © ©Basic terms of logistics -
integrated logistics, logistics costs and the meaning of logistics to the profitability of a company, demand forecasting,
purchasing, warehousing. © ©Assessment and evaluation © ©Written exam, course work & assignments. ©
©Evaluation: 1-5. © ©Materials © ©Materials provided by the lecturer. ©


FLM0000148 Koulutus- ja tukisovellukset, 4 op


FLM0000153 Ruotsin kieli, kirjallinen, 1.5 op

Opiskelija osaa:
Osaamistavoitteet © ©Opintojakso on eurooppalaisen viitekehyksen tasolla B1: © ©”Ymmärtää pääkohdat selkeistä
yleiskielisistä viesteistä, joita esiintyy usein esimerkiksi työssä, koulussa ja vapaa-aikana. Selviytyy useimmissa
tilanteissa matkustaessaan kohdekielisillä alueilla. Pystyy tuottamaan yksinkertaista, johdonmukaista tekstiä tutuista
itseään kiinnostavista aiheista. Pystyy kuvaamaan kokemuksia ja tapahtumia, unelmia, toiveita ja tavoitteita. Pystyy
perustelemaan ja selittämään lyhyesti mielipiteitä ja suunnitelmia. ” © ©Yllä oleva kuvaus antaa taitotason, mutta se
perustuu yleiskielen tavoitteisiin. Kuvausta sovelletaan ammattialakohtaisesti. © ©Sisältö © ©Asiatyylinen viestintä
(suullinen ja kirjallinen) ©-keskustelutaidot (sosiaalinen kanssakäyminen, tapaamiset, vierailut) ©-puhelintilanteet ©-
työpaikkahakemus + CV ©-sähköposti. © ©Tietolähteiden käyttö ja sanakirjojen käyttö, lukutekniikka ©-oman alan
tekstit ja perussanasto. © ©Omasta koulutuksesta kertominen © ©Rakenteita tarpeen mukaan ©
©Kulttuurituntemus, oppimaan oppiminen ja oppimisstrategiat kuuluvat läpäisyaiheina kaikkiin osa-alueisiin. ©
©Edeltävä osaaminen © ©Opintojaksolle osallistuminen edellyttää lukion B-kielen tasoista kielen hallintaa. Kaikki
opiskelijat osallistuvat ennen ruotsin kielen opintojen alkua kirjalliseen lähtötasokokeeseen (poikkeuksena
opiskelijat, jotka ovat ylioppilaskokeessa saaneet kyseisestä kielestä arvosanan M, E tai L). Kokeessa hylätyt
ohjataan valmentaviin opintoihin. © ©Toteutus ja arviointi © ©Opintojakso suoritetaan osallistumalla aktiivisesti
lähiopetukseen ja läpäisemällä hyväksytysti suullinen ja kirjallinen tentti. Opiskelijalla on myös mahdollisuus
suorittaa korvaava koe (näyttökoe), mikäli hän katsoo omaavansa siihen valmiudet. Näyttökoe käsittää suullisen ja
kirjallisen osion ja edellyttää opiskelijan koulutusohjelman ammatillisen perussanaston hallintaa. Hyväksytty suoritus
vastaa ruotsin kielen 3 opintopisteen laajuisten opintojen suorittamista. © ©Arviointi asteikolla 0 – 5. ©
©Oppimateriaali © ©Koulutusohjelmakohtainen materiaali. ©


FLM0000155 Asiantuntijaviestintä, 3 op

Opiskelija osaa:
Osaamistavoitteet © ©Opiskelija osaa ©-arvioida ja tulkita erilaisten viestien merkityksiä ja kehittää omia
viestintätaitojaan ©-soveltaa suullisia ja kirjallisia viestintätaitoja tarkoituksenmukaisesti ja dialogisesti työelämän
asiakastilanteissa ©-soveltaa ryhmätyötaitoja kokous- ja neuvottelutilanteissa ©-suunnitella ja tuottaa oikeakielisiä
asiakastekstejä sekä tieteellisiä artikkeleita. © ©Sisältö © ©Työelämän tekstilajit, opiskelutekstit, artikkeli, ryhmätyön
menettelytavat, kokouksen ja neuvottelut, puhe, suullinen raportointi. © ©Edeltävä osaaminen © ©- © ©Toteutus ja
arviointi © ©Aktivoiva lähiopetus, verkkotehtävät, artikkeli, kielenhuollon koe. © ©Arviointi asteikolla 0-5 ©
©Arviointikriteerit © ©5 Opiskelija osaa ©-tuottaa asiatyylistä artikkelitekstiä, joka täyttää lähdekriittisen tieteellisen
tekstin kriteerit ©-suunnitella ohjetekstejä ja raportteja eri kohderyhmille ©-yhdistää erilaisia ryhmätyön menetelmiä
kokous- ja neuvottelutilanteissa ©-tulkita erityyppisten asiakkaiden viestintää ja tehdä sen pohjalta toiminnallisia
johtopäätöksiä ©-soveltaa suulliseen esitykseen opiskelualansa tietoa. © ©3 Opiskelija osaa ©-tuottaa asiatyylistä
esseetekstiä, jossa sovellettu lähdekritiikkiä ©-tuottaa ohjetekstejä ja raportteja ©-arvioida ryhmätyön menetelmien
käyttöä kokous- ja neuvottelutilanteissa ©-tulkita erityyppisten asiakkaiden viestintää ©-suunnitella suullisen
esityksen. © ©1 Opiskelija osaa ©-tuottaa ammattialansa tekstiä ©-tunnistaa ohjetekstejä ja raportteja ©-määritellä
kokous- ja neuvottelutilanteen rakenteen ©-verrata erityyppisten asiakkaiden viestintää ©-kuvata suullisesti oman
alansa ammattitilanteita. © ©Oppimateriaali © ©Jokin seuraavista: ©Kauppinen, A., Nummi, J. & Savola, T. 2010.
Tekniikan viestintä. Helsinki: Edita Prima, ©Mattila, H., Ruusunen, T. ja Uola, K. 2006. Viestinnän työkaluja AMK-
opiskelijalle. Helsinki: WSOY, ©Niemi, T., Nietosvuori, L. & Virikko, H. 2006. Hyvinvointialan viestintä. Helsinki: Edita
Prima, ©Roivas, M. & Karjalainen, A.-L. 2013. Sosiaali- ja terveysalan viestintä. Helsinki: Edita, ©lisäksi
verkkomateriaali. ©


FLM0000159 Project Management, 2 op


FLM0000181 Research Methods, 3 op
Opiskelija osaa:
Learning objectives © ©The student ©-gets an overview of the process, nature and research methods of the thesis.
©-knows how to carry out the research tasks of the thesis. © ©Contents © ©Research focus and problem, research
approaches, research framework, literature review, structure of the thesis, philosophical approaches and ethical
issues, quantitative and qualitative research methods, data collection, data analysis, and reliability and validity. ©
©Prerequisites © ©Minimum of 120 ECTS of studies © ©Assessment © ©Course work, individual and group work
assignments, exams. © ©Materials © ©Research Methods for Business Students, Mark Saunders, Philip Lewis and
Adrian Thornhill, Prentice Hall, © ©Chapters 1-5, 8-10 and 13. ©


FLM0000184 Tietoliikenne, 3 op


FLM0000185 Talouden ohjaus, 4 op

Opiskelija osaa:
Osaamistavoitteet © ©Opiskelija ©-ymmärtää taloushallinnon roolin ja laskentatoimen tehtävät yrityksessä ©-osaa
laatia pienen yrityksen kirjanpidon ja tilinpäätöksen ©-hallitsee arvonlisäverotuksen toimintaperiaatteet ©-osaa
arvioida tilinpäätöslaskelmien perusteella yrityksen taloudellista tilannetta © © ©Sisältö © ©Laskentatoimen
tehtävät, kirjanpitovelvollisuus yritystoiminnassa, tilikauden kirjanpidon vaiheet, tiliryhmät ja kirjaussäännöt,
hankintamenon jaksottaminen, arvonlisäveron määräytyminen ja kirjaaminen, tilinpäätösasiakirjat © ©Suoritustapa
ja arviointi © ©1. Lähiopetus: Aktiivinen osallistuminen lähiopetustunneilla, harjoitustehtävät ja tentti ©2. Etäopetus:
Itsenäinen oppimistehtävä, yritysportfolio ©Arviointi asteikolla 1 - 5. © ©Opiskelumateriaali © ©Tomperi, S. 2013.
Käytännön kirjanpito ja harjoituskirja. Edita. Lähiopetuksessa ja Repussa tarjottava materiaali. ©


FLM0000190 Tilastolliset analyysit, 2 op

Opiskelija osaa:
Osaamistavoitteet © ©Opiskelija ©-omaksuu kvantitatiivisen lähestymistavan tilastollisena tutkimusmenetelmänä ©-
pystyy suorittamaan tavallisimmat tilastolliset analyysit ©-oppii asiantuntevaksi tilastojen tuottajaksi,käsittelijäksi ja
hyödyntäjäksi © ©Sisältö © ©Yleiset kvantitatiiviset menetelmät, tutkimusaineiston kerääminen ja tilanteeseen
sopivan analyysimenetelmän valinta.Tulosten raportointi. © ©Suoritustapa ja arviointi © ©1. Lähiopetus: Aktiivinen
osallistuminen lähiopetustunneilla, yksilö- ja ryhmätehtävät. ©2. Etäopetus: Itsenäinen tehtäväpaketti. ©Arviointi
asteikolla 1 - 5 ja arviointikriteerit. © ©Opiskelumateriaali © ©Lähiopetuksessa ja Repussa tarjottava materiaali.
Muuna, tukevana, opiskelumateriaalina: Heikkilä Tarja. 2005. 5-6. painos Tilastollinen tutkimus. Edita Prima OY,
Helsinki. © ©Huom. Tutkimusprosessin jatkon 5 op suoritus on vaihtoehtoinen. ©


FLM0000191 Statistical Analysis, 2 op

Opiskelija osaa:
Learning objectives © ©The student knows how to deal with the most commonly used statistical methods ©
©Contents ©-sampling and sample size effect ©-measuring scales of variables ©-presentation of statistical data ©-
descriptive measures © ©Prerequisites © ©Texts, spreadsheets and presentation graphics. © ©Assessment ©
©Participation in contact teaching, individual and group works, assignments and/or exam. Evaluation: 0-5. ©
©Materials © ©Quantitative Methods and Reporting 04TUT602E and Qualitative Methods and Reporting
04TUT603E are elective modules and they take place during the third academic year. The student has to choose
one of the following modules. ©


FLM0000193 Tieteellinen kirjoittaminen, 2 op

Opiskelija osaa:
Osaamistavoitteet © ©Opiskelija ©-tuntee tutkimustekstin rakenteen ja kieliasun vaatimukset ©-osaa hankkia tietoa
itsenäisesti ja käyttää lähteitä kriittisesti ©-osaa kirjoittaa tutkimusmenetelmän mukaisen tutkimusraportin. ©
©Sisältö © ©Tieteellisen tekstin vaatimukset: argumentoinnin periaatteet, tieteellinen tyyli, tutkimustekstin rakenne,
kieliasu. Lähdetekniikka: tekstiviitteet, lähdeluettelo, tiedon hankinta ja lähdekritiikki. Abstraktin kirjoittaminen. ©
©Edeltävät opinnot ©-Asiantuntijaviestintä ©-Tutkimusprosessi ©-Kvalitatiiviset tutkimusmentelmät TAI Tilastolliset
menetelmät ja SPSS -kurssi menossa / suoritettu aiemmin © ©Suoritustapa ja arviointi © ©Lähiopetus (luennot,
keskustelut, harjoitukset), raportointitehtävä. ©Arviointi asteikolla 1 - 5. © ©Opiskelumateriaali ©Kniivilä, S.,
Lindblom-Ylänne, S., Mäntynen, A. 2007. Tiede ja teksti. Tehoa ja taitoa tutkielman kirjoittamiseen. Porvoo: WSOY.
©Viskari, S. 2009. Tieteellisen kirjoittamisen perusteet. Opas kirjoittamiseen ja seminaarityöskentelyyn. Tampere:
Tampereen yliopistopaino. ©Hirsjärvi, S., Remes, P. & Sajavaara, P. 2009. Tutki ja kirjoita. 15. uudistettu painos.
Helsinki: Tammi. ©Luennot sekä luennoilla erikseen ilmoitettava materiaali. ©


FLM0000197 Verkkoviestintä, 4 op


FLM0000198 Työskentelyalustat ja yhteistyösovellukset, 4 op


FLM0000199 Verkkoliiketoimintamallit, 2 op


FLM0000206 Tutkimusmenetelmät, 3 op

Opiskelija osaa:
Osaamistavoitteet © ©Opiskelija ©-tuntee tieteellisen tutkimuksen periaatteet, lähestymistavat ja tavallisimmat
yhteiskuntatieteiden tutkimusmenetelmät ©-tuntee tutkimustyön vaiheet ©-oppii arvioimaan menetelmien
soveltuvuutta ©-oppii arvioimaan tiedon luotettavuutta © ©Sisältö © ©Yleiset kvantitatiiviset ja kvalitatiiviset
menetelmät, tutkimusongelman ymmärtäminen ja eri menetelmien soveltuvuus tutkimustarpeisiin, tiedon
luotettavuus ja yleistettävyys, tutkimussuunnitelman laatiminen ja pienimuotoisen tutkimuksen toteuttaminen. ©
©Edeltävät opinnot © ©04LII603/1 Tekstit, taulukot ja esitysmateriaalit. © ©Suoritustapa ja arviointi © ©1.
Lähiopetus: Aktiivisuus kontaktiopetuksessa, oppimistehtävät, tutkimuksen suorittaminen ja esittäminen ja/tai tentti.
©Arviointi asteikolla 1 - 5. © ©Opiskelumateriaali © ©Lähiopetuksessa ja Repussa tarjottava materiaali. Muuna,
tukevana, opiskelumateriaalina: Heikkilä Tarja. 2005. 5-6. painos Tilastollinen tutkimus. Edita Prima OY, Helsinki ©


FLM0000232 Englannin kieli ja viestintä, 3 op

Opiskelija osaa:
Osaamistavoitteet © ©Opintojakso on eurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 :”Ymmärtää pääajatukset
konkreetteja ja abstrakteja aiheita käsittelevistä monitahoisista teksteistä, myös oman erityisalansa käsittelystä.
Viestiminen on niin sujuvaa ja spontaania, että pystyy säännölliseen vuorovaikutukseen syntyperäisen kanssa
ilman, että se vaatii kummaltakaan osapuolelta ponnisteluja. Pystyy tuottamaan selkeää, yksityiskohtaista tekstiä
hyvinkin erilaisista aiheista, esittämään mielipiteensä jostakin ajankohtaisesta ja selittämään eri vaihtoehtojen edut
ja haitat.” © ©Yllä oleva kuvaus antaa taitotason, mutta se perustuu yleiskielen tavoitteisiin. © ©Kuvausta
sovelletaan ammattialakohtaisesti. © ©Sisältö © ©Asiatyylinen viestintä (suullinen ja kirjallinen) ©•keskustelutaidot
ja suullinen esitystaito ©•omasta koulutuksesta kertominen ©•työhakemusasiakirjojen kirjoittaminen ©•oman alan
tekstejä ja perussanastoa ©•verkkotietolähteiden käyttö ©•rakenteita tarpeen mukaan aihekontekstissa ©
©Kulttuurituntemus, oppimaan oppiminen ja oppimisstrategiat kuuluvat läpäisyaiheina kaikkiin osa-alueisiin. ©
©Edeltävä osaaminen © ©Englannin kielessä vaaditaan lukion A/B-kieli tai vastaava taso. Kaikki opiskelijat
osallistuvat ennen vieraan kielen opintojen alkua kirjalliseen lähtötasokokeeseen (poikkeuksena opiskelijat, jotka
ovat ylioppilaskokeessa saaneet kyseisestä kielestä arvosanan M, E tai L). Kokeessa hylätyt ohjataan valmentaviin
opintoihin . © ©Toteutus ja arviointi © ©Opintojakso suoritetaan osallistumalla aktiivisesti lähiopetukseen ja
läpäisemällä hyväksytysti suullinen ja kirjallinen tentti. Opiskelijalla on myös mahdollisuus suorittaa korvaava koe
(näyttökoe), mikäli hän katsoo omaavansa siihen valmiudet. Näyttökoe käsittää suullisen ja kirjallisen osion ja
edellyttää opiskelijan koulutusohjelman ammatillisen perussanaston hallintaa. Hyväksytty suoritus vastaa vieraan
kielen 3 opintopisteen suorittamista. © ©Oppimateriaali © ©Koulutusohjelmakohtainen materiaali. © ©


FLM0000236 Ruotsin kielen valmentavat opinnot, 3 op

Opiskelija osaa:
Ajankohta ©Opintojakso suoritetaan ennen varsinaisten kieliopintojen alkua. © ©Osaamistavoitteet ©Tavoitteet ja
sisältö painottuvat ruotsinkielen perusrakenteiden hallintaan ja kielen oppimistaitojen kehittymiseen. Opintojakson
suoritettuaan opiskelija ymmärtää hyvin arkipäivän kieltä ja apuvälineitä käyttäen myös työelämään liittyviä tekstejä.
Hän selviytyy arkipäivän puhetilanteista, pystyy keskustelemaan harrastuksistaan, matkustamisesta ja jonkin verran
ajankohtaisista asioista. Opiskelija osaa selittää lyhyesti ammatillisia suunnitelmiaan ja työkokemustaan sekä
suullisesti että kirjallisesti. Hän osaa kirjoittaa yksinkertaista yhtenäistä tekstiä tutuista aiheista. © ©Suoritustapa ja
arviointi ©Osallistuminen lähiopetukseen, suulliset ja kirjalliset harjoitukset, kirjallinen koe. © ©Opiskelumateriaali
©Materiaali ilmoitetaan opintojakson alussa.


FLM0000290 Asiantuntijaviestintä, 4 op

Opiskelija osaa:
01SUO ASIANTUNTIJAVIESTINTÄ 4 OP © ©01SUOA ASIANTUNTIJAVIESTINTÄ 3 OP 01PINFO
INFORMAATIOLUKUTAITO JA VERKKOTYÖSKENTELY 1 OP © ©Osaamistavoitteet © ©Opiskelija osaa ©-
arvioida ja tulkita erilaisten viestien merkityksiä ja kehittää omia viestintätaitojaan ©-soveltaa suullisia ja kirjallisia
viestintätaitoja tarkoituksenmukaisesti ja dialogisesti työelämän asiakastilanteissa ©-soveltaa ryhmätyötaitoja
kokous- ja neuvottelutilanteissa ©-suunnitella ja tuottaa oikeakielisiä asiakastekstejä sekä tieteellisiä artikkeleita. ©
©Sisältö © ©Työelämän tekstilajit, opiskelutekstit, artikkeli, ryhmätyön menettelytavat, kokouksen ja neuvottelut,
puhe, suullinen raportointi. © ©Edeltävä osaaminen © ©- © ©Toteutus ja arviointi © ©Aktivoiva lähiopetus,
verkkotehtävät, artikkeli, kielenhuollon koe. © ©Arviointi asteikolla 1-5 © ©Arviointikriteerit © ©5 Opiskelija osaa ©-
tuottaa asiatyylistä artikkelitekstiä, joka täyttää lähdekriittisen tieteellisen tekstin kriteerit ©-suunnitella ohjetekstejä ja
raportteja eri kohderyhmille ©-yhdistää erilaisia ryhmätyön menetelmiä kokous- ja neuvottelutilanteissa ©-tulkita
erityyppisten asiakkaiden viestintää ja tehdä sen pohjalta toiminnallisia johtopäätöksiä ©-soveltaa suulliseen
esitykseen opiskelualansa tietoa. © ©3 Opiskelija osaa ©-tuottaa asiatyylistä esseetekstiä, jossa sovellettu
lähdekritiikkiä ©-tuottaa ohjetekstejä ja raportteja ©-arvioida ryhmätyön menetelmien käyttöä kokous- ja
neuvottelutilanteissa ©-tulkita erityyppisten asiakkaiden viestintää ©-suunnitella suullisen esityksen. © ©1 Opiskelija
osaa ©-tuottaa ammattialansa tekstiä ©-tunnistaa ohjetekstejä ja raportteja ©-määritellä kokous- ja
neuvottelutilanteen rakenteen ©-verrata erityyppisten asiakkaiden viestintää ©-kuvata suullisesti oman alansa
ammattitilanteita. © ©Oppimateriaali © ©Jokin seuraavista: ©-Kauppinen, A., Nummi, J. & Savola, T. 2010.
Tekniikan viestintä. Helsinki: Edita Prima, ©-Mattila, H., Ruusunen, T. ja Uola, K. 2006. Viestinnän työkaluja AMK-
opiskelijalle. Helsinki: WSOY, ©-Niemi, T., Nietosvuori, L. & Virikko, H. 2006. Hyvinvointialan viestintä. Helsinki:
Edita Prima, ©-Roivas, M. & Karjalainen, A.-L. 2013. Sosiaali- ja terveysalan viestintä. Helsinki: Edita, ©-lisäksi
verkkomateriaali. © ©01PINFO INFORMAATIOLUKUTAITO JA VERKKOTYÖSKENTELY 1 OP ©
©Osaamistavoitteet ja sisältö © ©Tiedonhankintataidot ovat tärkeä osa korkeakouluopiskelijan sujuvaa opiskelua,
ammatillista kasvua ja menestymistä työelämässä. Suomen korkeakoulujen informaatiolukutaitosuositus ©
©Opiskelija osaa: ©-tunnistaa tiedontarpeensa ja tiedonhankinnan merkityksen opintojen eri vaiheissa ©-hankkia
opiskelussa tarvitsemaa tietoa tehokkaasti ja monipuolisesti ©-hyödyntää opiskelussa tarvittavia erityyppisiä
lähdeaineistoja ja palveluja ©-osaa arvioida tietoaineistoja lähdekriittisesti ©-käyttää tietoa eettisesti ©
©Verkkotyöskentely: © ©-hallitsee opiskelussa vaadittavat verkon hyödyntämisen taidot ©-osaa käyttää Lahden
ammattikorkeakoulussa hyödynnettäviä opetuksen ja opiskelun järjestelmiä ©-ymmärtää tietoturvan, tietosuojan ja
tekijänoikeuksien perusteet © ©Sisältö © ©Asiantuntijaviestinnän osioon liittyvän esseen / artikkelin tiedonhankinta.
Eri alojen elektroniset tietoaineistot ja -kannat, Finna-portaali, avoimet verkkojulkaisut, tiedonhankintastrategiat ja
hakutekniikat, tietoaineistojen tekijän- ja käyttöoikeudet sekä lisenssit, lähdekriittisyys kriteereineen. ©
©Verkkotyöskentely: ©-tietokoneen perushallinta ©-Lahden ammattikorkeakoulun käytännöt: AD-tunnus &
salasana, sähköposti, tulostus, langattoman verkon käyttö ©-Lahden ammattikorkeakoulun opiskelun järjestelmien
käyttötapojen perushallinta ©-netiketin, tietoturvan ja tekijänoikeuksien perusteita © ©Suoritusajankohta © ©Osio on
suositeltavaa suorittaa heti ensimmäisenä opiskeluvuotena, sillä hyvät tiedonhankinnan taidot ovat yksi sujuvan
opiskelun edellytys. Verkkotyöskentelyn osuus suoritetaan heti opintojen alussa, koska verkon opiskelukäytön taidot
ovat edellytys opinnoissa alkuun pääsemiselle. © ©Edeltävä osaaminen © ©- © ©Toteutus © ©Kontaktiopetuksena
suorittavat ©-info tieto- ja kirjastopalveluista, kontaktiopetus yhteistyössä Asiantuntijaviestinnän opetuksen kanssa,
yksilö- ja ryhmäohjaus tiedonhankintaklinikalla, Informaatiolukutaidon osaamiskoe, korvaava opetus
osaamiskokeessa kaksi kertaa hylätyille. ©-osaamiskokeen ja korvaavan opetuksen ajat ja paikat: © © ©
©Verkkokurssina suorittavat (liittyy Asiantuntijaviestinnän verkkokurssiin omana osiona) ©-verkkokurssin aloitusinfo,
ohjatut tehtävät verkkokurssilla, tiedonhankintaklinikat: yksilö- ja ryhmäohjaus © ©Verkkotyöskentely: itsenäinen
perehtyminen verkkomateriaaliin, harjoitukset ja näyttökoe (verkossa). © ©Arviointi © ©Osaamiskokeen tai
verkkokurssin hyväksytty/ hylätty suoritus © ©Verkkotyöskentelyn näyttökokeen arviointi: hyväksytty - hylätty. ©
©Oppimateriaali ©-Tiedonhankinnan opas wikissä ©-Tiedonhallinnan perusteet / Virtuaaliammattikorkeakoulu ©-
Elektroniset tietoaineistot ©-Demo Informaatiolukutaidon osaamiskokeesta Repussa itsenäistä harjoittelua varten ©-
Verkkotyöskentely: verkkoympäristö: ohjeita ja harjoitteita © ©


FLM0000402 Englannin kielen valmentavat opinnot, 3 op
Opiskelija osaa:
Ajankohta ©Opintojakso suoritetaan ennen varsinaisten kieliopintojen alkua. © ©Osaamistavoitteet ©Tavoitteet ja
sisältö painottuvat englanninkielen perusrakenteiden hallintaan ja kielen oppimistaitojen kehittymiseen.
Opintojakson suoritettuaan opiskelija ymmärtää hyvin arkipäivän kieltä ja apuvälineitä käyttäen myös työelämään
liittyviä tekstejä. Hän selviytyy arkipäivän puhetilanteista, pystyy keskustelemaan harrastuksistaan, matkustamisesta
ja jonkin verran ajankohtaisista asioista. Opiskelija osaa selittää lyhyesti ammatillisia suunnitelmiaan ja
työkokemustaan sekä suullisesti että kirjallisesti. Hän osaa kirjoittaa yksinkertaista yhtenäistä tekstiä tutuista
aiheista. ©Sisältö ©- aikamuodot ©- sanajärjestys ©- pronominit ©- prepositiot ©- artikkelit ©- ehtolauseet ©-
passiivi © ©Suoritustapa ja arviointi ©Osallistuminen lähiopetukseen, suulliset ja kirjalliset harjoitukset, kirjallinen
koe. © ©Opiskelumateriaali ©Ilmoitetaan opintojakson alussa.


FLM0000610 Human Resources, 4 op

Opiskelija osaa:
Learning objectives © ©The student ©-is capable of managing and maintaining performance based human
resources in contemporary multicultural and multinational organizations. © ©Contents © ©Main attention will be paid
to the following issues: Strategic HR planning, recruitment, selection, orientation, training & development, career
planning, job design, motivation, wage administration, rewards & benefits, employee relationship, collective
bargaining, dispute resolution, disciplinary measures, building performance based HR, international issues in HRM.
© ©Assessment and evaluation © ©Active participation in the course, course paper and course exam. ©
©Evaluation: 1-5. © ©Materials © ©De Cenzo & Robbins. Human Resource Management. John Wiley & Sons, Inc,
New York. ©


FLM0000616 ICT Project, 10 op


FLM0000630 Basics of Finnish 2, 4 op

Opiskelija osaa:
NB! Only for foreign students! © © © ©Learning Objectives © ©The student ©-can communicate in most common
everyday situations ©-is able to understand slowly and clearly spoken Finnish provided the topic and the vocabulary
are connected with his/her own life and experience ©-understands the key idea of a simple message or text and is
able to write one by him/herself ©-knows the most common vocabulary and some grammatical structures of Finnish.
© ©Contents © ©Spending free time, the most common occupations and workplaces, food and drinks, traffic and
travelling, communication in everyday situations, health, sickness, dressing-up, basic adjectives and adverbs, 50
basic verbs, partitive, genitive, nominative plural and local cases in different word types, possessive sentences,
essive in time expressions, present tense of passive and object in practice. © ©Assessment and evaluation ©
©Attendance and activity of the course, portfolio and the passing of the final exam. © ©Evaluation: 1-5. ©
©Materials © ©White, L. 2007. From Start to Finnish: A Short Course in Finnish. Helsinki: Finn Lectura. ©
©Materials provided by the lecturer ©


FLM0000635 Information Systems Analysis and Design, 5 op

Opiskelija osaa:
Learning outcomes © ©The student will © • be able to design information systems that support business processes
© • understand the importance of system requirements in systems design © • be able to apply essential descriptive
notations © • be able to apply the main principles of usability © • be able to work in an international team ©
©Contents ©Information systems analysis and design in international teams, agile methods, usability, databases in
information systems, UML. © ©Delivery and assessment ©Contact lessons: Group work assignments in
international teams, exams. ©Assessment 1-5 © ©Materials ©Materials specified by the lecturer. © ©Prerequisites
©Business studies (10 ECTS credits) and ICT studies (15 ECTS credits). © ©


FLM0000636 Tietojärjestelmäsuunnittelu, 5 op

Opiskelija osaa:
Osaamistavoitteet © ©Opiskelija ©-osaa suunnitella liiketoimintaprosesseja tukevia tietojärjestelmiä ©-ymmärtää
vaatimusmäärittelyn merkityksen tietojärjestelmäsuunnittelussa ©-osaa ottaa käytettävyyden huomioon
suunniteltavassa tietojärjestelmässä ©-tuntee palvelusuuntautuneen ohjelmistotuotannon prosesseja ©-osaa toimia
kansainvälisen tiimin jäsenenä. © ©Sisältö © ©Tietojärjestelmän suunnittelu kansainvälisessä tiimissä, ketterät
menetelmät, käytettävyys, tietokannat tietojärjestelmässä, palvelusuuntautuneiden ohjelmistojen periaate ©
©Edeltävät opinnot © ©Ohjelmoinnin perusteet, Toimiva yritys (vähintään 15 op), rinnakkain Tietokantojen
perusteet. © ©Suoritustapa ja arviointi © ©1. Lähiopetus: Luennot, oppimistehtävät ja tentti. ©2. Etäopetus: .
©Arviointi asteikolla 1 - 5. © ©Opiskelumateriaali © ©Luennoitsijan ilmoittama materiaali. ©


FLM0000638 Project Management English, 4 op


FLM0000639 Customer Relations and Marketing, 4 op

Opiskelija osaa:
Learning objectives © ©The student ©-understands the marketing process ©-understands the strategic role of
marketing in corporations ©-understands the value of customer oriented thinking in corporations ©-knows the basic
concepts and tools of marketing ©-is able to pursue them in a business context. © ©Contents © ©Customer
oriented approach in business, marketing environments, customer relationship marketing, consumer behaviour and
purchasing process, marketing mix: product, price, place, promotion. © ©Assessment and evaluation © ©Contact
lectures, exam, course work. © ©Evaluation: 1-5. © ©Materials © ©Kotler, P, Armstrong, G. 2012. Principles of
Marketing. © ©or © ©Armstrong, G. Kotler, P. 2013. Marketing An Introduction ©


FLM0000662 English 2, 5 op


FLM0000675 Asiakassuhteet ja markkinointi, 4 op


FLM0000676 Logistiikka, 4 op


FLM0000681 Projektitoiminta, 5 op

Opiskelija osaa:
Osaamistavoitteet © ©Opiskelija ©-hankkii asenteelliset ja käsitteelliset valmiudet tehdä töitä tiimissä ja
yhteistyöverkostoissa. ©-osaa toimia projektiryhmässä eri rooleissa ©-ymmärtää projektiorganisaation ja
sidosryhmien roolit ©-hallitsee projektin suunnittelun, toteutuksen, seurannan ja raportoinnin ©-osaa hyödyntää
monipuolisesti projektinhallintaohjelmistoa projektin johtamisen työkaluna ©-ymmärtää innovatiivisen kulttuurin
merkityksen erilaisissa organisaatioissa ©-tutustuu luovaan ajatteluun, innovaatioprosessin vaiheisiin ja keskeisiin
metodeihin © ©Sisältö © ©Tiimityöskentely, projektinhallinta, innovaatiotoiminta ja luova ajattelu. © ©Suoritustapa ja
arviointi © ©1. Lähiopetus: Osallistuminen lähiopetukseen, oppimistehtävät, tentti ja yritysportfolio. ©2. Etäopetus: -
©Arviointi asteikolla 1 - 5. © ©Opiskelumateriaali © ©Lähiopetuksessa ja Repussa tarjottava materiaali. ©


FLM0000709 Basics of Finnish 1, 3 op

Opiskelija osaa:
NB! Only for foreign students! © © © ©Learning Objectives © ©The student ©-knows the very basic vocabulary and
phrases for common everyday situations ©-can speak a little about him/herself and understands basic phrases ©-is
able to read and write short and simple sentences. © ©Contents © ©Personal data, family and living, languages,
countries, nationalities, greetings, thanking, asking, basic situations in everyday life, cardinal numbers, money and
units of measure, time and calendar, seasons and weather. Basic types of nouns, verb types, present tense of the
verbs (positive, negative, question), basics of consonant gradation (strong-weak grade), vowel harmony, basic
pronouns, cardinal numbers, imperative and conditional in basic phrases. © ©Assessment and evaluation ©
©Attendance and activity of the course, portfolio and the passing of the final exam. Evaluation: 1-5. © ©Materials ©
©White, L. 2007. From Start to Finnish: A Short Course in Finnish.Helsinki: Finn Lectura. © ©Materials provided by
the lecturer ©
FLM0000716 Inferential Statistics and SPSS, 3 op

Opiskelija osaa:
Learning objectives © ©The student ©-knows how to process and report the quantitative data definitively ©-knows
how to use SPSS software as an analysis tool ©-knows both descriptive and inferential statistics an is able to use
multivariate methods as well ©-understand the research problem and is able to choose the right methods to analyse
data ©-is able to conduct a demanding quantitative research ©-has the basic skills in academic writing ©-knows how
to write an abstract for a study. © ©Contents © ©SPSS software as an analysis tool. Creating a database in SPSS.
Frequency distributions, descriptive statistics and graphical presentations. Relationships between two variables.
Hypothesis testing. Multivariate methods. Academic writing skills. © ©Prerequisites © ©04TUT601E Analysis
Methods. © ©Assessment and evaluation © ©Participation in contact teaching, individual and group works, projects
and reporting. Evaluation: 1-5. © ©Materials © ©Lectures and literature indicated by the lecturer. ©


FLM0000727 Professional Communication and ICT Documentation in English, 5 op

Opiskelija osaa:
Learning objectives © ©The student ©-understands the importance of communication in business processes and
information systems design ©-is able to communicate clearly and interactively in English ©-is able to read a
professional textbook efficiently ©-knows how to describe information systems and development processes ©-
produces documents in fluent English. © ©Contents © ©Reading, writing, speaking and listening skills. ©
©Prerequisites © ©01ENG English (3 ECTS) © ©Assessment © ©Course work and individual assignments. ©


FLM0000728 ICT-ammattilaisen englanti, 5 op

Opiskelija osaa:
Osaamistavoitteet © ©Opiskelija ©-ymmärtää kommunikoinnin tärkeyden liiketoimintaprosesseissa ja
tietojärjestelmän suunnittelussa ©-viestii selkeästi ja interaktiivisesti englanniksi ©-osaa lukea ammattikirjallisuutta
tehokkaasti ©-osaa kuvailla tietojärjestelmiä ja kehitysprosesseja ©-tuottaa selkeitä dokumentteja. © ©Sisältö ©
©Luetun ymmärtäminen, kirjoittaminen, puhuminen ja kuullun ymmärtäminen. © ©Edeltävät opinnot © ©01ENG
Englannin kieli ja viestintä (3 op) © ©Suoritustapa ja arviointi © ©1. Lähiopetus: Osallistuminen ryhmätyöskentelyyn
ja oppimistehtävät ©2. Etäopetus: . ©Arviointi asteikolla 1 - 5. ©


FLM0000729 Liiketoimintaprosessit ja tietojärjestelmät, 5 op

Opiskelija osaa:
Osaamistavoitteet © ©Opiskelija ©-tunnistaa organisaation liiketoimintaprosessit ja ymmärtää tietovarastoinnin
merkityksen ©-osaa mallintaa liiketoimintaprosesseja ja kytkeä ne yrityksen tietojärjestelmiin ©-ymmärtää
organisaation liiketoiminnan ja prosessien välisen yhteyden ©-ymmärtää prosessien roolit ja toiminnallisuuden ©-
tuntee ne reunaehdot, joita oikeudellinen toimintaympäristö liiketoiminnan suunnittelulle, toteutukselle ja ylläpidolle
asettaa. © © ©Sisältö © ©Prosessiajattelu. Tietojärjestelmät, liiketoimintaprosessit. Liiketoimintaprosessien
kuvaaminen. ICT-juridiikka. © ©Edeltävät opinnot © ©Rinnakkain opintojakson Tietokantojen perusteet kanssa. ©
©Suoritustapa ja arviointi © ©1. Lähiopetus: Luennot, oppimistehtävät ja tentti. ©2. Etäopetus: - ©Arviointi asteikolla
1 - 5. © ©Opiskelumateriaali © ©Kurssilla jaettu materiaali. ©


FLM0000730 Business Processes and Information Systems, 3 op

Opiskelija osaa:
Learning objectives © ©The student ©-knows the main business processes in companies ©-knows how information
systems is applied in business processes ©-understands the purpose of different types of information systems and
their key functions and general applications ©-understands how different types of systems are linked to each other
and how their integration is implemented for effective use of data ©-is able to model business processes. ©
©Contents © ©Key functions of business information systems. Business process mapping. Modeling business
processes and integrated information systems. Visits to companies. © ©Prerequisites © ©04BISD02 Information
Systems Analysis and Design © ©Assessment and evaluation © ©Individual and group work assignments, exams.
©Evaluation: 1-5. © ©Materials © ©Literature and other material provided. ©


FLM0000731 Project Management, 2 op

Opiskelija osaa:
Learning objectives © ©The student ©-understands the tasks involved in project management ©-is able to plan and
track the project life cycle, resources and schedule using a project management tool. © ©Contents © ©Tasks of a
project manager and a steering group. Use of a project management tool to manage a project. © ©Assessment and
evaluation © ©Assignments and exam. ©Evaluation: 1-5. © ©Materials © ©Literature and other material provided ©


FLM0000864 Hyvinvointiteknologian mahdollisuudet, 5 op

Opiskelija osaa:
Osaamistavoitteet © ©Opiskelija © ©osaa suunnitella teknologiaa hyödyntävän palvelun asiakkaan hyvinvoinnin
tukemiseksi © ©osaa kuvata hyvinvointipalvelun ja liittää sen olemassa oleviin prosesseihin © ©osaa arvioida
hyvinvointipalvelun käyttäjäkokemusta © ©osaa ohjata ja tukea asiakasta teknologiaa hyödyntävän
hyvinvointipalvelun käyttöönotossa © ©osaa kuvata hyvinvointipalvelun liikeideana © © ©Sisältö ©
©Käyttäjäkokemus, käytettävyys, hyvinvointiteknologia, hyvinvointipalvelu, palvelukuvaus, liikeidea. © ©Edeltävä
osaaminen © ©60 op tutkinnon opintoja. © ©Toteutus ja arviointi © ©Projektina. Arviointi asteikolla 1–5. ©
©Oppimateriaali © ©Ajankohtainen materiaali. ©


FLM0000866 Content Management Systems, 5 op


FLM0000883 Website Building with Content Management Systems, 5 op


FLM0000903 Pk-yrityksen tietoturva, 4 op


FLM0000919 ICT Project, 8 op

Opiskelija osaa:
Learning objectives

The student
-is able to act as a project member and manager in an ICT project
-is able to implement a solution for an ICT related problem in real business environment.

Contents

A project which is implemented in co-operation with the local industry in a real business context.

Prerequisites

Business studies (10 ECTS), professional ICT studies (15 ECTS), and project studies (5 ECTS).

Assessment and evaluation

1. Contact lessons: Project process, project work, seminar presentations.


FLM0000920 Ruotsin kieli, suullinen osa, 1.5 op


FLM0000923 Company´s Business and Personnel, 3 op
Opiskelija osaa:
Osaamistavoitteet

Opiskelija
ymmärtää viestinnän merkityksen yritysten tuloksenteon ja yhteistyön kannalta
ymmärtää viestinnän vaikutuksen työtyytyväisyyteen
ymmärtää viestinnän ja organisaatiorakenteen yhteyden
osaa toteuttaa suunnitelmallisesti yrityksen sisäistä ja ulkoista viestintää
osaa valita viestintään tarkoituksenmukaiset keinot ja kanavat
pystyy kirjoittamaan vastaanottajalähtöisesti yrityksen kaupalliset viestit ja tiedotteet
pystyy rakentamaan teksteillään myönteistä yrityskuvaa.

Sisältö

Yritysviestinnän periaatteet ja tehtävät, yritysviestintä maineenhallinnan osana, yritysviestinnän organisointi,
tiedottamisen ja yhteystoiminnan muodot, kaupankäynnin tekstit, tiedotteet ja suhdetoimintatekstit, yrityksen
rekrytointiin liittyvä viestintä.

Edeltävä osaaminen

Moduuliin tai OJ nimi ja laajuus tähän

Toteutus ja arviointi

1. Lähiopetus: Aktiivinen osallistuminen lähiopetustunneilla, yksilö- ja ryhmätehtävät.
 2. Etäopetus: Itsenäinen tehtäväpaketti.
 Arviointi asteikolla 1 - 5 ja arviointikriteerit.

Oppimateriaali

Hirsjärvi, S., Remes, P. & Sajavaara, P. 2004. Tutki ja kirjoita. 10. uudistettu painos. Helsinki: Tammi.
Kinnunen, M. & Löytty, O. (toim.) 2002. Tieteellinen kirjoittaminen. Tampere: Vastapaino.
Koulutuksella tulevaisuuteen. 2002. Teollisuuden koulutusvaliokunnan julkaisusarja A: 13. Tampere.


FLM0000924 Logistics, 3 op

Opiskelija osaa:
Learning outcomes © ©- explain logistics as a part of business activities plan a ©company's profitability from the
perspective of logistics ©- name the key functions of logistics ©- apply methods to develop and monitor business
operations ©- explain the principles of enterprise resource planning systmes ©(ERPs) © ©Contents ©The concept
of logistics, business profitability, acquisitions, warehousing, production, distribution and transport, environmental
logistics and ©control methods. © ©Prerequisites ©No prerequisites © ©Delivery and assessment ©1. In-class
learning: Active participation in contact sessions, learning assignment, a company visit. ©2. Distance learning: An
Enterprise portfolio assignment. ©Assessment 0-5 © ©Learning materials ©Materials specified by the lecturer. ©


FLM0000927 Basics of Finnish 1, 3 op

Opiskelija osaa:
04FIN001 BASICS OF FINNISH I 3 ECTS © © NB! Only for foreign students! © © © ©Learning Objectives © ©The
student ©-knows the very basic vocabulary and phrases for common everyday situations ©-can speak a little about
him/herself and understands basic phrases ©-is able to read and write short and simple sentences. © ©Contents ©
©Personal data, family and living, languages, countries, nationalities, greetings, thanking, asking, basic situations in
everyday life, cardinal numbers, money and units of measure, time and calendar, seasons and weather. Basic types
of nouns, verb types, present tense of the verbs (positive, negative, question), basics of consonant gradation (strong-
weak grade), vowel harmony, basic pronouns, cardinal numbers, imperative and conditional in basic phrases. ©
©Assessment and evaluation © ©Attendance and activity of the course, portfolio and the passing of the final exam.
Evaluation: 1-5. © ©Materials © ©White, L. 2007. From Start to Finnish: A Short Course in Finnish.Helsinki: Finn
Lectura. © ©Materials provided by the lecturer ©
FLM0000928 Basics of Finnish 2, 4 op

Opiskelija osaa:
04FIN002 BASICS OF FINNISH II 4 ECTS © © © ©Learning Objectives © ©The student ©-can communicate in
most common everyday situations ©-is able to understand slowly and clearly spoken Finnish provided the topic and
the vocabulary are connected with his/her own life and experience ©-understands the key idea of a simple message
or text and is able to write one by him/herself ©-knows the most common vocabulary and some grammatical
structures of Finnish. © ©Contents © ©Spending free time, the most common occupations and workplaces, food
and drinks, traffic and travelling, communication in everyday situations, health, sickness, dressing-up, basic
adjectives and adverbs, 50 basic verbs, partitive, genitive, nominative plural and local cases in different word types,
possessive sentences, essive in time expressions, present tense of passive and object in practice. © ©Assessment
and evaluation © ©Attendance and activity of the course, portfolio and the passing of the final exam. © ©Evaluation:
1-5. © ©Materials © ©White, L. 2007. From Start to Finnish: A Short Course in Finnish. Helsinki: Finn Lectura. ©
©Materials provided by the lecturer ©


FLM0000941 Yhteisöviestintä ja monikulttuurisuustaidot, 5 op

Opiskelija osaa:
Osaamistavoitteet ©Opiskelija © ©?? ymmärtää viestinnän merkityksen yritysten tuloksenteon ja yhteistyön kannalta
©?? ymmärtää viestinnän vaikutuksen työtyytyväisyyteen ja maineenhallintaan ©?? ymmärtää viestinnän ja
organisaatiorakenteen yhteyden ©?? ymmärtää kulttuurierojen merkityksen viestinnässä ©?? osaa toteuttaa
yrityksen sisäistä ja ulkoista viestintää ©?? osaa valita tarkoituksenmukaisia keinoja ja kanavia viestintään ©?? osaa
vaikuttaa yrityskuvaan tekstien avulla / teksteillä © ©Sisältö ©Yhteisöviestinnän periaatteet ja tehtävät, viestintä
maineenhallinnan osana, viestinnän suunnittelu, tiedottavat ja markkinoivat tekstit, ©yrityksen rekrytointiin liittyvä
viestintä, monikulttuurinen työyhteisö, monikulttuurisuustaitojen kehittäminen © ©Suoritustapa ja arviointi ©1. Lähi-
ja etäopetus ©2. Arvioitavat tehtävät: Yritysportfolio, case-tehtävä, mahdolliset yksilö- ja ryhmätehtävät.
Portfolioseminaariesitys huomioidaan osana ©Yhteisöviestinnän arvosanaa. ©Arviointi asteikolla T1 – K5. ©
©Opiskelumateriaali ©Juholin, E. 2008. Viestinnän vallankumous. Löydä uusi työyhteisöviestintä. Helsinki:
WSOYpro ©Juholin, E. 2013. Communicare. Kasva viestinnän ammattilaiseksi. Helsinki: Management Institute of
Finland


FLM0000961 Logistiikka, 3 op

Opiskelija osaa:
Osaamistavoitteet © ©Opiskelija ©- osaa kuvailla yrityksen logistiikan osa-aluetta ©- osaa suunnitella yrityksen
kannattavuutta logistiikan näkökulmasta ©- osaa nimetä logistiikan keskeiset toiminnot ©- osaa käyttää menetelmiä
toiminnan kehittämiseen ja valvontaan ©- osaa kuvata toiminnanohjausjärjestelmän (ERP) periaatteet © ©Sisältö
©Logistiikkakäsite, liiketoiminnan kannattavuus, hankintatoimi, varastointi, tuotanto, jakelu- ja kuljetukset,
ympäristölogistiikka ja ohjausmenetelmät. © ©Edeltävä osaaminen ©- © ©Toteutus ja arviointi ©1. Lähiopetus:
Aktiivinen osallistuminen lähiopetustunneilla, oppimistehtävät, yritysvierailu ©2. Etäopetus: Yritysportfoliotehtävä.
Arviointi asteikolla 0 – 5. © ©Oppimateriaali ©Luennoitsijan ilmoittama materiaali. © ©


FLM0000962 Yrityksen liiketoiminta ja henkilöstö, 3 op

Opiskelija osaa:
Osaamistavoitteet

Opiskelija

- osaa kuvailla yrityksen liiketoiminnan osa-alueet ja niitä tukevia tietojärjestelmiä
- osaa kuvailla mission, vision ja arvojen merkityksen yrityksen toiminnassa
- osaa kuvata yrityksen liiketoimintaprosesseja eri menetelmillä
- osaa tarkastella yritystä henkilöstön ja henkilöjohtamisen näkökulmista
- osaa keskustella työelämän pelisäännöistä
Sisältö
Organisaatiomalleja, henkilöstöjohtaminen, työlainsäädännön perusteet, ympäristöystävällinen toimintakulttuuri,
liiketoimintaprosessi, prosessien kuvausmenetelmä.

Edeltävä osaaminen
-

Toteutus ja arviointi
1. Lähiopetus: Aktiivinen osallistuminen lähiopetustunneilla, yksilö- ja ryhmätehtävät ja tentti.
2. Etäopetus: Yritysportfoliotehtävä. Arviointi asteikolla 0 – 5.

Oppimateriaali
Luennoitsijan ilmoittama materiaali.


FLM0000963 Agile Software Development Methods, 3 op


FLM0000964 Project Management English, 4 op

Opiskelija osaa:
Learning objectives © ©The student ©-understands the importance of communication and documentation in ICT
projects ©-knows the different aspects of project communication ©-is able to manage a project in English. ©
©Contents © ©Reporting, documenting, communication and presentations skills. © ©Prerequisites © ©Professional
communication and ICT documentation in English (5 ECTS) © ©Assessment and Evaluation © ©Reports, project
documentation, presentations. ©


FLM0000965 Testing, 3 op


FLM0000967 Agile Web Application Development Project, 4 op


FLM0000986 English language, 3 op

Opiskelija osaa:
01ENGE ENGLISH (Basics of Business English) 3 ECTS © ©Learning objectives © ©The student ©-understands
the basics of business including the terminology and concepts ©-can manage in written and oral communication
situations needed in professional studies and at work ©-masters the main grammatical structures in the context of
everyday business functions. © ©Contents © ©Education and training for business, jobs and employment, changes
in the work world, the job application process, company profiles, production, wholesaling and retailing. ©
©Prerequisites © ©Advanced level in English © ©Assessment and evaluation © ©Compulsory class attendance,
course work, course examination. © ©Evaluation: 1-5. © ©Materials © ©Reppu, materials provided by the lecturer. ©


FLM0001100 Customer Communication and Negotiation Skills, 3 op

Opiskelija osaa:
Learning outcomes © ©- interact in sales and purchasing negotiations ©- use marketing communications tools ©-
plan communication for customer service ©situations ©- communicate in digital environments © ©Contents ©Social
media as a marketing communications tool, negotiation skills, marketing communications tools, the marketing of IT
services and agile ©projects, communication design, earned visibility, sales and purchasing situations,
environmental responsibility in marketing ©communications. © ©Prerequisites ©No prerequisites © ©Delivery and
assessment ©Integrated into the Marketing and Sales course. ©1. In-class learning: Active participation in contact
sessions, individual and group assignments and an exam. ©2. Distance learning: An Enterprise portfolio
assignment. ©Assessment 0-5 © ©Learning materials ©Materials specified by the lecturer


FLM0001101 Financial Management, 3 op
Opiskelija osaa:
Learning outcomes © ©- understand the role of financial management in a company ©- interpret a company's
bookkeeping records ©- interpret the financial statement and understand how cash flow is ©generated ©- assess a
company's financial status from its financial statement © ©Contents ©Accounting tasks, the legal obligation to keep
books and records and VAT liability, the contents of the profit and loss account and the ©balance sheet, cash flow
generation, and the assessment of financial indicators. © ©Prerequisities ©No prerequisites © ©Delivery and
assessment ©1. In-class learning: Active participation in contact sessions, individual and group assignments and an
exam. ©2. Distance learning: An Enterprise portfolio assignment. ©Assessment 0-5 © ©Learning materials
©Tomperi, S. Käytännön kirjanpito ja harjoituskirja. Latest edition. Edita. ©Other materials specified by the lecturer


FLM0001102 Marketing and Sales, 3 op

Opiskelija osaa:
Learning outcomes © ©- operate in a customer-oriented way describe the key functions ©of marketing and sales ©-
analyse sales in the IT sector ©- plan the use of a digital operating environment for marketing ©purposes ©
©Contents ©The basics of customer relationship marketing, internal and external marketing environments,
purchasing behaviour in the B2B and B2C ©markets, digital consumer behaviour, competitive tools in marketing: the
product, price, availability and marketing communications, the role ©of sales and customer relationship
management in a business, environmental responsibility in marketing, partnership networks and ©marketing. ©
©Prerequisites ©No prerequisites © ©Delivery and assessment ©Integrated into the Customer Communications and
Negotiation Skills course. ©1. In-class learning: Active participation in contact sessions, individual and group
assignments and an exam. ©2. Distance learning: An Enterprise portfolio assignment. ©Assessment 0-5 ©
©Learning materials ©Materials specified by the lecturer ©


FLM0001103 Finnish for Foreigners 1, 5 op

Opiskelija osaa:
04FIN003 FINNISH FOR FOREIGNERS I 5 ECTS © ©NB! Only for foreign students! © ©Learning Objectives ©
©Student ©-can communicate in common everyday situations ©-knows the most common vocabulary and phrases
used in social intercourse (informal discussion, telephone conversation etc.) ©-is able to write short and simple text
connected with everyday situations ©-knows the basic grammatical structures of Finnish ©-is able to some extent to
act in a Finnish Community and in the study stage, in Finnish. © ©The target language level is A2.1 of the Common
European Framework of Reference for language learning. © ©Content © ©During the study module the student
strengthens his / her language skills and receives additional practice on the basic Finnish structures and vocabulary.
Especially the vocabulary related to degree studies and social study life is considered. The student increases his/her
knowledge and understanding on the Finnish culture. Topcs example:travel and movement, expressing one’s
opinion, acting and asking at store, Doctor’s office, illness & health, time and expressions of time. © ©Assessment
and evaluation ©-attendance and activity of the course (80% presence in contact classes) ©-oral and written
exercises and presentation ©-passing of the spoken exam ©-passing of the written exam. © ©Materials ©-Gehring,
S. & Heinzmann, S. Suomen mestari 1. 2011. Finn Lectura. ©-Gehring, S. & Heinzmann, S. Suomen mestari 2.
2011. Finn Lectura. ©-Materials provided by the lecturer. ©


FLM0001104 Järjestelmähankinta ja käyttöönoton hallinta, 5 op


FLM0001111 Service Oriented Computing, 4 op

Opiskelija osaa:
04VVIT112 SERVICE ORIENTED COMPUTING 4 ECTS © ©Learning objectives © ©The student ©-understands
the principles and benefits of Service Oriented Computing ©-knows the standards and methodologies for
automating electronic business ©-understands the basic standards for Web Services ©-understands the three
perspectives of a business process: orchestration, choreography and collaboration ©-is able to design the business
process descriptions using a business process language. © ©Contents © ©Service oriented architectures, SOAP,
UDDI, WSDL, Business Process Modelling Language © ©Prerequisites © ©Object-oriented Programming,
Databases. © ©Assessment © ©Course work, exercises, assignments, exam, learning diary. © ©Materials ©
©Singh Munindar P., Huhns Michael N.: Service-Oriented Computing Semantics, Processes, Agents. John Wiley &
Sons, Ltd., 2005 © ©Materials provided by the lecturer. ©


FLM0001112 Asiakasviestintä ja neuvottelutaidot, 3 op

Opiskelija osaa:
Osaamistavoitteet © ©Opiskelija ©- osaa toimia myynti- ja ostoneuvotteluissa ©- osaa käyttää
markkinointiviestinnän keinoja ©- osaa suunnitella viestintää asiakaspalvelutilanteisiin ©- osaa viestiä digitaalisissa
toimintaympäristöissä © ©Sisältö ©Sosiaalinen media markkinointiviestinnän välineenä, neuvottelutaidot,
markkinointiviestinnän keinot, IT-palvelujen ja ketterien projektien markkinointi, viestintämuotoilu, ansaittu näkyvyys,
myynti- ja ostotilanteet, ympäristövastuullisuus markkinointiviestinnässä. © ©Edeltävä osaaminen ©- © ©Toteutus ja
arviointi ©Integroidaan Markkinointi ja myynti -opintojaksoon. ©1. Lähiopetus: Aktiivinen osallistuminen
lähiopetustunneilla, yksilö- ja ryhmätehtävät ja tentti. ©2. Etäopetus: Yritysportfolio. Arviointi asteikolla 0 – 5. ©
©Oppimateriaali ©Luennoitsijan ilmoittama materiaali. © ©


FLM0001113 Markkinointi ja myynti, 3 op

Opiskelija osaa:
Osaamistavoitteet © ©Opiskelija © ©- osaa toimia asiakaslähtöisesti ©- osaa kuvata markkinoinnin ja myynnin
keskeiset toiminnot ©- osaa analysoida IT-alan myyntityötä ©- osaa suunnitella digitaalisen toimintaympäristön
käyttöä markkinointiin © ©Sisältö ©Asiakassuhdemarkkinoinnin perusteet, markkinoinnin sisäinen ja ulkoinen
toimintaympäristö, ostokäyttäytyminen B2B ja B2C -markkinoilla, digitaalisen kuluttajan käyttäytyminen,
markkinoinnin kilpailukeinot: tuote, hinta, saatavuus ja markkinointiviestintä, myynnin ja asiakkuudenhallinnan rooli
yrityksessä, ympäristövastuullisuus markkinoinnissa, kumppanuusverkostot ja -markkinointi. © ©Edeltävä
osaaminen ©- © ©Toteutus ja arviointi © ©Integroidaan Asiakasviestintä ja neuvottelutaidot -opintojaksoon. ©1.
Lähiopetus: Aktiivinen osallistuminen lähiopetustunneilla, yksilö- ja ryhmätehtävät ja tentti. ©2. Etäopetus:
Yritysportfoliotehtävä. Arviointi asteikolla 0 – 5 . © ©Oppimateriaali ©Luennoitsijan ilmoittama materiaali. © ©


FLM0001115 Taloushallinto, 3 op

Opiskelija osaa:
Osaamistavoitteet © ©Opiskelija ©- osaa kuvailla taloushallinnon merkityksen yrityksessä ©- osaa tulkita yrityksen
kirjanpitoa ©- osaa tulkita tilinpäätöstä ja selostaa kassavirran muodostumisen ©- osaa arvioida yrityksen
taloudellista tilannetta tilinpäätöslaskelmien perusteella © © ©Sisältö ©Laskentatoimen tehtävät,
kirjanpitovelvollisuus yritystoiminnassa ja arvonlisäveron määräytyminen tuloslaskelman ja taseen sisältö, yrityksen
kassavirran muodostuminen ja taloudellisten tunnuslukujen arviointi. © ©Edeltävä osaaminen ©- © ©Toteutus ja
arviointi ©1. Lähiopetus: Aktiivinen osallistuminen lähiopetustunneilla, yksilö- ja ryhmätehtävät ja tentti. ©2.
Etäopetus: Yritysportfoliotehtävä. Arviointi asteikolla 0 – 5. © ©Oppimateriaali ©Tomperi, S. Käytännön kirjanpito ja
harjoituskirja. Uusin painos. Edita. Muu luennoitsijan ilmoittama materiaali. © ©


FLM0001116 Graphical Application Programming, 5 op

Opiskelija osaa:
Osaamistavoitteet © ©Opiskelija ©osaa itsenäisesti hankkia tietoa ja soveltaa sitä sovellusprojektityön
ratkaisemiseksi ©osaa analysoida asiakkaan ongelmat ja tuottaa analyysin perusteella projektisuunnitelman ©osaa
suunnitella ja toteuttaa tietovarastoja hyödyntävän ohjelmiston, joka täyttää projektille asetetut vaatimukset ©osaa
hyödyntää ohjelmankehitysympäristön ominaisuuksia projektin toteutuksessa ©osaa mitata analogisia ja digitaalisia
signaaleja ©osaa toimia sekä itsenäisesti että ryhmän aktiivisena jäsenenä projektille asetettujen tavoitteiden
saavuttamiseksi ©ymmärtää projektipäällikön ja projektin ohjausryhmän tehtävät © ©Sisältö © ©Itsenäinen
tiedonhankinta, ongelmanratkaisuprosessi, projektin suunnittelu ja toteuttaminen. © ©Edeltävä osaaminen ©
©Projektityöskentelyn perusteiden ja Green ICT -järjestelmäprojektin osaaminen, Ohjelmoinnin perusteiden
osaaminen © ©Toteutus ja arviointi © ©Lähi- tai verkko-opetus, harjoitustehtävät ja projekti. Arviointi 1 - 5 ©
©Oppimateriaali © ©Opettajan ilmoittama / jakama materiaali ©


FLM0001117 Information Systems Management, 4 op
FLM0001118 Practical eBusiness Development, 5 op

Opiskelija osaa:
Learning outcomes © ©The student will © • be able to describe the structure of existing information systems in an
organization © • be able to identify potential targets for development in eBusiness © • be able to analyse the system
requirements of a specific enterprise information system development © • be able to implement a solution for
eBusiness development © ©Contents ©eBusiness development. © ©Delivery and assessment ©The course
consists of a development project whose aim is to create an eBusiness development solution. This can be, for
example, an integrated web shop and/or an implementation or description of an interface between two systems. ©
©Materials ©Materials specified by the lecturer. © ©Prerequisites ©Previously studied or simultaneously studying
two other courses of the module ©


FLM0001119 Practices in Information Systems Development, 3 op

Opiskelija osaa:
Learning objectives © ©The student ©-understands ICT project work and methods ©-knows the tasks and
processes of the ICT project ©-is able to apply information system development methods in practice ©-understands
the importance of security issues and testing. © ©Content © ©ICT project process models and management
techniques, practical methods in information systems development. © ©Prerequisites © ©Business studies (10
ECTS), ICT studies (15 ECTS), and project studies (5 ECTS). © ©Assessment and evaluation © ©1. Contact
lessons: Individual and group work assignments, exam. ©Evaluation 1-5. © ©Materials © ©Literature and other
material provided. Modern software development, project management and other appropriate tools. ©


FLM0001120 Structured Data Representation, 5 op


FLM0001121 Toimistosovellusten tehokäyttö, 5 op

Opiskelija osaa:
Osaamistavoitteet © ©Opiskelija osaa ©käyttää toimistosovelluksia monipuolisesti ©keksiä ratkaisuja
toimistosovellusten avulla erilaisiin tarpeisiin ©rakentaa automatisoituja toimintoja liiketoiminnan tehostamiseksi
©arvioida IT:n käytön ympäristövaikutuksia © ©Sisältö © ©Toimistosovellukset ja niiden skriptikieli,
tietokantasovellus, raportointi, IT:n ympäristövaikutukset. © ©Suoritustapa ja arviointi © ©1. Lähiopetus: Aktiivinen
osallistuminen lähiopetustunneilla, yksilö- ja ryhmätehtävät ja tentti. ©2. Etäopetus: Oppimistehtävät. ©Arviointi
asteikolla 1- 5. © ©Opiskelumateriaali © ©Luennoitsijan ilmoittama materiaali. ©


FLM0001122 Verkkokaupparatkaisut, 4 op


FLM0001123 Web-sivusto sisällönhallintajärjestelmällä, 5 op

Opiskelija osaa:
Osaamistavoitteet © ©Opiskelija ©- osaa suunnitella ja toteuttaa web-sivuston käyttäen sisällönhallintajärjestelmää
©- osaa liittää sivustolle lisäosia ©- osaa muotoilla oman teeman ©- osaa hallita järjestelmän käyttäjiä ja oikeuksia
©- osaa soveltaa käytettävyysperiaatteita web- ja mobiiliympäristössä ©- osaa tuottaa käyttäjäkokemukseen
perustuvan web-palvelun © ©Sisältö ©CMS, palvelumuotoilu, käyttäjäkokemus, käyttöliittymän suunnittelu. ©
©Suoritustapa ja arviointi ©1. Lähiopetus: Aktiivinen osallistuminen lähiopetustunneilla, yksilö- ja ryhmätehtävät. ©2.
Etäopetus: Oppimistehtävät. ©3. Työelämäyhteistyö: Ideoidaan paikalliselle organisaatiolle uusi tapa hyödyntää
ePalveluita lisäarvon tuottamiseksi. ©Arviointi asteikolla 1-5. © ©Opiskelumateriaali ©Luennoitsijan ilmoittama
materiaali. ©


FLM0001143 eCommerce, 5 op

Opiskelija osaa:
Learning outcomes © ©The student will © • know web business models and can identify their applications © • be
able to select an appropriate web business model © • be able to select an appropriate and suitable e-commerce
solution © • be able to implement a functional web shop using a web shop service solution © • understand the key
concepts of e-marketing © • be able to apply the potential offered by e-marketing in business © ©Contents ©Web
business models, technical options for implementing e-commerce solutions, supply chain models in e-commerce,
the implementation of a web shop on a service solution, the payment options on a web shop, e-marketing, affiliate
programs, search engine optimization, marketing in social media © ©Delivery and assessment ©Online, no contact
lessons. Students implement a working web shop with an e-commerce service. Other topics are studied through
versatile and appropriate learning tasks. © ©Materials ©Materials specified by the lecturer and produced during the
course. © ©Prerequisites ©15 ECTS credits of business studies ©


FLM0001144 Knowledge Management, 3 op


FLM0001145 Kouluttajataidot, 5 op

Opiskelija osaa:
Osaamistavoitteet © ©Opiskelija ©osaa organisoida ja analysoida osaamiskartoituksen ©osaa rakentaa
eOppimisympäristön ©osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida IT:n käyttöön liittyvän koulutustapahtuman ©osaa
viestiä tehokkaasti, selkeästi ja asiakaslähtöisesti ©osaa hahmottaa IT-koulutuspalvelumarkkinat ja tunnistaa
koulutuspalvelun liikeideana © ©Sisältö © ©Osaamiskartoitus, eOppimisympäristö, tekijänoikeudet, pedagogisia
malleja, koulutusmetodeita, koulutuksen arviointimenetelmiä, koulutuspalvelumarkkinat, liikeidea. © ©Suoritustapa
ja arviointi © ©1. Lähiopetus: Aktiivinen osallistuminen lähiopetustunneilla, yksilö- ja ryhmätehtävät ja tentti. © ©2.
Etäopetus: Oppimistehtävät. © ©3.Työelämäyhteistyö: Koulutustapahtuman suunnittelu ja toteutus paikalliselle
organisaatiolle. © ©Arviointi asteikolla 1- 5. © ©Opiskelumateriaali © ©Luennoitsijan ilmoittama materiaali. ©


FLM0001146 Verkkoliiketoimintamallit, 2 op


FLM0001147 Design Science Methods for ICT Research, 3 op

Opiskelija osaa:
Learning objectives © ©The student ©-knows the role of innovation and design in organization ©-traditional science
and design-type research ©-is able to design and conduct a design research and write a research report about it. ©
©Contents © ©Action Research, Characteristics of Design-Type research, principles of artifact building, evaluating
and testing the artifact, and Design-Type Research in information systems. © ©Prerequisites © ©04TUT601E/1
Research Methods 3 ECTS ©04TUT601E/2 Statistical Analysis 2 ECTS © ©Assessment © ©Course work,
individual and group work assignments, exams. ©


FLM0001159 Digital Services, 5 op

Opiskelija osaa:
Osaamistavoitteet © ©Opiskelija ©- osaa tunnistaa ja vertailla erilaisia digitaalisia palveluita ©- osaa arvioida
digitaalisuuden tuomaa lisäarvoa palveluissa ©- osaa arvioida digitaalisten palveluiden käytettävyyttä ©- osaa
arvioida digitaalisen palvelun liiketoimintamahdollisuuksia © ©Sisältö ©Digitaaliset palvelut, digitaalisuus
toimintaympäristön muutoksena, digitaalisuus lisäarvona, digitaaliset palvelut arvon luomisessa, digitaalisten
palveluiden käytettävyys, digitaaliset palvelut liiketoimintana, digitaalisuuden integrointi palvelukokonaisuuksiin ©
©Toteutus ja arviointi © ©1. Lähiopetus: Aktiivisuus lähiopetuksessa ja oppimistehtävät. ©2. Etäopetus: Itsenäinen
tehtäväkokonaisuus. Arviointi asteikolla 0 - 5. Tarkemmat arviointikriteerit toteutuksen käynnistyessä ©
©Oppimateriaali ©Opettajan ilmoittama materiaali toteutuksen käynnistyessä. © ©


FLM0001160 eBusiness, 5 op

Opiskelija osaa:
Learning outcomes © ©The student will © • be able to describe the concept of the business value chain © •
understand the concepts of the internet, intranet and extranet and will know the possible technologies used in their
implementation © • understand the concepts of CAD, ERP, MES, APS and CRM and knows the possible
technologies used in their implementation © • understand the function of interfaces between different information
systems © • be able to define interfaces between different information systems © • understand the concepts of JIT
and LEAN © ©Contents ©Value chain. The enterprise information systems of a company such as design tools
(CAD), production control, order, storage control and financial control systems (ERP), manufacturing execution
systems (MES), advanced planning and scheduling systems (APS), customer relationship management (CRM). The
roles of different level information network implementations i.e. intranet, extranet and the internet. The production
practices of JIT and LEAN. The interfaces between enterprise information systems and system integration through
them. The integration of a web shop and other web services with enterprise information systems. © ©Delivery and
assessment ©Lessons and learning tasks. © ©Materials ©Materials specified by the lecturer and produced during
the course ©. ©Prerequisites ©15 ECTS credits business studies ©


FLM0001161 Information Systems Acquisition, 3 op


FLM0001162 Web-suunnittelu, 4 op


FLM0001197 Fysiikan laboraatiot, 3 op

Opiskelija osaa:
Opintojakson tavoitteet ©Opiskelija ©- osaa tehdä fysikaalisia mittauksia ja laatia tuloksistaan oikeaoppisen
selostuksen. ©- osaa tehdä tulostenkäsittelyn ja virhetarkastelun ©- osaa laatia graafisen esityksen ©- osaa
hyödyntää tietotekniikkaa selostuksen tekemisessä ©- osaa kuvata fysiikkaa kokeellisena luonnontieteenä


FLM0001211 Asiantuntijaviestintä, 3 op

Opiskelija osaa:
Opintojakson osaamistavoitteet ©Opiskelija osaa ©-arvioida ja tulkita erilaisten viestien merkityksiä ja kehittää omia
viestintätaitojaan ©-soveltaa suullisia ja kirjallisia viestintätaitoja tarkoituksenmukaisesti ja dialogisesti työelämän
asiakastilanteissa ©-soveltaa ryhmätyötaitoja kokous- ja neuvottelutilanteissa ©-suunnitella ja tuottaa oikeakielisiä
asiakastekstejä sekä tieteellisiä artikkeleita. ©


FLM0001407 Englannin kieli ja viestintä, 3 op

Opiskelija osaa:
The student ©- understands the basics of business including the terminology and concepts ©- can manage in
written and oral communication situations needed in professional studies and at work ©- masters the main
grammatical structures in the context of everyday business functions ©The course is on level B2 of the Common
European Framework of Reference ©


FLM0001486 Asiantuntijaviestintä, 3 op

Opiskelija osaa:
Osaamistavoitteet © ©Opiskelija osaa ©-arvioida ja tulkita erilaisten viestien merkityksiä ja kehittää omia
viestintätaitojaan ©-soveltaa suullisia ja kirjallisia viestintätaitoja tarkoituksenmukaisesti ja dialogisesti työelämän
asiakastilanteissa ©-soveltaa ryhmätyötaitoja kokous- ja neuvottelutilanteissa ©-suunnitella ja tuottaa oikeakielisiä
asiakastekstejä sekä tieteellisiä artikkeleita. © ©Sisältö © ©Työelämän tekstilajit, opiskelutekstit, artikkeli, ryhmätyön
menettelytavat, kokouksen ja neuvottelut, puhe, suullinen raportointi. © ©Edeltävä osaaminen © ©- © ©Toteutus ja
arviointi © ©Aktivoiva lähiopetus, verkkotehtävät, artikkeli, kielenhuollon koe. © ©Arviointi asteikolla 0-5 ©
©Arviointikriteerit © ©5 Opiskelija osaa ©-tuottaa asiatyylistä artikkelitekstiä, joka täyttää lähdekriittisen tieteellisen
tekstin kriteerit ©-suunnitella ohjetekstejä ja raportteja eri kohderyhmille ©-yhdistää erilaisia ryhmätyön menetelmiä
kokous- ja neuvottelutilanteissa ©-tulkita erityyppisten asiakkaiden viestintää ja tehdä sen pohjalta toiminnallisia
johtopäätöksiä ©-soveltaa suulliseen esitykseen opiskelualansa tietoa. © ©3 Opiskelija osaa ©-tuottaa asiatyylistä
esseetekstiä, jossa sovellettu lähdekritiikkiä ©-tuottaa ohjetekstejä ja raportteja ©-arvioida ryhmätyön menetelmien
käyttöä kokous- ja neuvottelutilanteissa ©-tulkita erityyppisten asiakkaiden viestintää ©-suunnitella suullisen
esityksen. © ©1 Opiskelija osaa ©-tuottaa ammattialansa tekstiä ©-tunnistaa ohjetekstejä ja raportteja ©-määritellä
kokous- ja neuvottelutilanteen rakenteen ©-verrata erityyppisten asiakkaiden viestintää ©-kuvata suullisesti oman
alansa ammattitilanteita. © ©Oppimateriaali © ©Jokin seuraavista: ©Kauppinen, A., Nummi, J. & Savola, T. 2010.
Tekniikan viestintä. Helsinki: Edita Prima, ©Mattila, H., Ruusunen, T. ja Uola, K. 2006. Viestinnän työkaluja AMK-
opiskelijalle. Helsinki: WSOY, ©Niemi, T., Nietosvuori, L. & Virikko, H. 2006. Hyvinvointialan viestintä. Helsinki: Edita
Prima, ©Roivas, M. & Karjalainen, A.-L. 2013. Sosiaali- ja terveysalan viestintä. Helsinki: Edita, ©lisäksi
verkkomateriaali. ©