Takaisin: ryhmä SYA215KJ

Opetussuunnitelma 2014 – SYA215KJ (suomeksi)

Opetussuunnitelma (PDF)

Näytä tekstiversio
LAUREA AMMATTIKORKEAKOULU

Tulevaisuuden tietojohtaminen sosiaali- ja terveysalalla (Laurea Leppävaara, sote), SYA215KJ

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot

Laurean toiminta-ajatus

Laurea on opiskelijakeskeinen, kansainvälinen, innostava ja uutta kehittävä ammattikorkeakoulu, jonka tehtävä on
kouluttaa, tutkia, kehittää, innovoida ja tuottaa uudenlaista osaamista soveltamalla kehittämispohjaisen oppimisen
periaatteita (Learning by Developing, LbD).

Laurean painoalat ovat palveluliiketoiminta, hoitotyön asiantuntijuus ja kotona selviytyminen sekä turvallisuus ja
yhteiskuntavastuu. Näihin vahvoihin painoaloihin perustuu Laurean tarjoama koulutus- sekä tutkimus- ja
kehittämistoiminta. Läpileikkaavana painoalana on opiskelijayrittäjyys. Opiskelijayrittäjyys näkyy toiminnassa
yrittäjämäisenä asenteena, yritysyhteistyönä sekä opiskelijoiden perustamina uusina yrityksinä, joiden perustamista
tuetaan opintojen aikana.

Osaamisen kehittyminen YAMK-koulutuksessa

Laurean kehittämispohjaisen oppimisen eli Learning by Developing (LbD) -mallin lähtökohtana ovat aidot
kohtaamiset työelämän kanssa. LbD:n ominaispiirteet ovat autenttisuus, kumppanuus, kokemuksellisuus, luovuus ja
tutkimuksellisuus. Kehittämispohjaisessa oppimisessa yhdistyvät osaamista tuottava oppiminen sekä uuden
luominen erilaisissa tutkimus- ja kehittämishankkeissa.

YAMK-koulutuksessa oppimisprosessi on tulevaisuussuuntautunut tutkimisen ja kehittämisen prosessi, jonka aikana
osaamista kehitetään tuottamalla uutta tietoa ja osaamista sellaisiin kysymyksiin, joita ei voida ratkaista pelkästään
aikaisemmin hankitun tiedon ja osaamisen varassa. Oppiminen on uuden tiedon ja osaamisen luomisen tapa, joka
liittää oppimisen osaksi alan ja alueen innovaatiotoimintaa. Koulutusaika on henkilökohtainen ja kollektiivinen
asiantuntijuuden kehittämisen ja itsensä kehittämisen ja ylittämisen projekti, jossa haetaan relevanttia ja
käyttökelpoista osaamisen yhdistelmää tulevaisuuden työelämän vaatimusten näkökulmasta.

Osaamisen kehittymisen perustana toimii osaamista rikastava yhteisö. Yhteisö on jaetun asiantuntijuuden
ympäristö, jossa oppijan rooli on toimia asiantuntijana, kehittäjänä ja vaikuttajana.

Oppija kehittää osaamistaan toimien vuorovaikutuksessa ympäristöönsä ja toimialaansa. Osaamisen kehittymisen
voimavaroja ovat luovuutta ja tavoitteellisuutta suosiva oppimiskulttuuri, asiantunteva ohjaus ja opetus sekä
osaamisen kehittymistä tukeva oppimisympäristö. Osaamisen ohjaus on osallistuvaa. Jokainen opettaja on ohjaaja,
joka asiantuntijuudellaan ja toimintatavoillaan tukee asiantuntijuuden vahvistumista. Oppimis-ympäristön muodostaa
osaamisen verkosto, innovaatioympäristö, osaamisen kehittymisen kehitysalusta ja oppimista tukevat rakenteet.
Oppimisympäristöjen rakentamisessa painotetaan ihmisten, heidän innostuksensa ja vuorovaikutuksensa
mahdollistamista luovuuden aikaansaamiseksi.

Opetuksessa ei keskitytä tietojen esittämiseen, toistamiseen ja kontrollointiin, vaan pyritään oppimisprosessiin, joka
ilmenee progressiivisena ongelman-ratkaisuna, jatkuvana oppimisena ja itsensä kehittämisenä ja ylittämisenä.
Tavoitteena on saavuttaa osaaminen, joka on käyttökelpoista osaamisintensiivisissä palveluorganisaatioissa, joissa
työ on yhä enemmän luovuuden funktio ja joiden johtamisen edellytyksenä on kyky luoda vastuullinen
tulosorientoitunut johtamiskulttuuri, joka perustuu tilan antamisena yksilön luovuudelle. Osaaminen ilmene
vaikuttavuutena ja kehittämisosaamisena.

TUTKINTORAKENNE YLEMPÄÄN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVASSA KOULUTUKSESSA

Tutkinnon laajuus ja mitoitus

Tutkinnon laajuus on 90 opintopistettä, josta opinnäytetyön osuus on 30 op. Tutkinnon suorittaminen kestää
keskimäärin 1,5-2,5 vuotta. Yksi opintopiste vastaa kansainvälisen ECTS-mitoituksen mukaan 26,7 tuntia keskiverto-
opiskelijan tekemää työtä.

Tutkintorakenne
Ylemmän amk-tutkintoon johtavan koulutuksen tutkintorakenne muodostuu Laureassa ydinosaamisen moduuleista,
joihin sisältyy opinnäytetyö, sekä täydentävän osaamisen moduuleista. Moduulit ovat tutkintoon kuuluvia
osaamiskokonaisuuksia.

Pakollinen ydinosaaminen on YAMK-koulutuksessa laajuudeltaan 60 opintopistettä. Täydentävät osaamisen
moduulit mahdollistavat osaamisen syventämisen tai laajentamisen. Täydentävän osaamisen moduulit yksilöllistävät
opiskelijan opintopolun ja osaamisen. Täydentävän osaamisen moduuleja tarjotaan Laurean eri kampuksilla ja ne
ovat vapaasti valittavia. Täydentävän osaamisen laajuus YAMK-tutkinnossa on on 30 opintopistettä

OPPIMISEN JA OSAAMINEN ARVIOINTI

Opetussuunnitelman osaamistavoitteet on kuvattu oppijan toimintana niin, että osaamisen kehittymistä suhteessa
asetettuihin tavoitteisiin voidaan arvioida. Osaaminen tunnistetaan tieto, taito- ja arvo-osaamisena sekä
kokemuksellisena osaamisena, joihin sisältyy yksilön ja yhteisön osaaminen.

TUTKINNON KANSAINVÄLINEN VERTAILTAVUUS

Laureassa toimitaan osaamisperustaisesti ja osaaminen tunnistetaan kokonaisvaltaisena. Tutkinnon sisällöissä on
huomioitu valtakunnallisesti määritellyt yleiset työelämävalmiudet.

Tutkinnon taso vastaa kansallisen tutkintojen viitekehyksen (National Qualifications Framework, NQF) mukaista
tasoa 7 ja eurooppalaisen viitekehyksen (European Qualifications Framework, EQF) tasoa 7.

OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN

Opetussuunnitelmaa kehitetään arviointi-, seuranta ja palautetiedon pohjalta. Moduulien opintojaksoihin ja
toteutustapoihin voi tulla muutoksia. Täydentävän osaamisen moduulien tarjontaa kehitetään jatkuvasti työelämän
tarpeita vastaavaksi eli tarjonta voi muuttua opintojen aikana.
                                                                   1. vuosi        2. vuosi
Y       YDINOSAAMINEN                                                         40              20
A874    TULEVAISUUDEN TIETOJOHTAMINEN JA
        TIEDONHALLINNAN PERUSTEET
A9364   Uusien palvelujen asiakaslähtöinen kehitys                            5
A9365   Sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan juridiikka              5
A9366   Tulevaisuuden hoitoketjut ja toimintaprosessit                        5
A9367   Uudistuva tiedonhallintapalvelukokonaisuus sosiaali- ja               5
        terveydenhuollossa
A9368   Informaatioteknologian hyödyntäminen sosiaali- ja                     5
        terveydenhuollon prosessien ja palveluiden kehittä
A9369   Tietojohtaminen                                                       5
A875    OPINNÄYTETYÖ
A9371   Opinnäytetyö                                                          10              20
T       TÄYDENTÄVÄ OSAAMINEN                                                                  50
A868    TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISOSAAMINEN
A9322   Toimintatutkimus ja osallistavat menetelmät                                            5
A9323   Tulevaisuuksien johtamisen ja ennakoinnin menetelmät                                   5
A9324   Tutkimusviestintä                                                                      5
A9325   Vaikuttavuustutkimus                                                                   5
A869    ASIANTUNTIJAYHTEISÖJEN JOHTAMINEN
A9326   Muutoksen johtaminen                                                                   5
A9327   Verkostojen johtaminen                                                                 5
A9328   Yhteiskuntavastuullinen johtaminen                                                     5
A870    KÄYTTÄJÄKESKEINEN PALVELUSUUNNITTELU
A9329   Digitaalisuus palveluissa                                                              5
A9330   Digitaalisten palvelujen käyttäjäkeskeinen suunnittelu                                10
                                                                              40              70
A874 TULEVAISUUDEN TIETOJOHTAMINEN JA TIEDONHALLINNAN PERUSTEET, 30 op

Kuvaus:
Ydinosaamisessa opiskelija syventää teoreettista tietoperustaansa tiedonhallinnan osaamisessa, analyyttisiä taitoja,
projektin johtamisen sekä tutkimus- ja kehitystyöhön osallistumisen taitoja sekä tieto- että viestintätaitoja ja moduuli
on pakollinen. Ydinosaamisen moduuliin kuluu asiakkuuteen, palveluihin, tiedonhallinnan perusteisiin ja menetelmiin
sekä tietojohtamiseen kuuluvat opinnot.

Moduuli perehdyttää opiskelijan asiakaslähtöisen palveluliiketoiminnan uusimpiin käsitteisiin ja teorioihin sekä
käyttöön työelämässä sekä henkilökohtaisten kohtaamistaitojen kehittämiseen ja omien vahvuuksien
tunnistamiseen. Moduuli johdattaa sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallintoa määrittävään lainsäädäntöön sekä
eettiseen toimintaan.

Moduulissa perehdytään syvällisesti sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan käsitteiden, järjestelmien ja
toiminnan prosessien hallinnan edellyttämään osaamiseen. Tietoutta syvennetään kansalaisen hyvinvoinnin ja
terveyden edistämistä ja ylläpitämistä tukeviin sekä sairauksien ennaltaehkäisyyn tähtääviin
tietopalvelukokonaisuuksiin ja niiden kehittämiseen. Moduulissa kehittyy asiantuntijuustaitoja arvioida
terveydenhuollon asiakkaan tietojen hallintaa osana tiedonhallintapalvelua sekä osaamista tietopalvelujärjestelmien
kokonaiarkkitehtuurista perusterveydenhuollosta erikoissairaanhoitoon sekä yksityiselle sektorille. Siinä
paneudutaan tiedonhallintapalvelujen ohjaukseen sekä sovellus- ja kehittämisosaamiseen kansallisesti ja
kansainvälisesti.


A9364 Uusien palvelujen asiakaslähtöinen kehitys, 5 op

Opiskelija osaa:
•   osaa tunnistaa ja hallitsee syvällisesti eri kulttuureista tulevien asiakkaiden elämänkokonaisuuden eettisiä
    merkityksiä
•   osaa toimia itsenäisesti palvelujen innovatiivisena kehittäjänä erilaisissa kansallisissa ja kansainvälisissä
    yhteisöissä ja toimintaympäristöissä
•   osaa käyttää ja hallitsee luovia ongelmanratkaisun innovatiivisia palveluliiketoiminnan malleja ja
    kehittämismenetelmiä
•   osaa arvioida ja kehittää asiakaslähtöisesti palveluiden laatua
•   osaa ottaa vastuuta omasta ja yhteisönsä oppimisen uudistamisesta ja kehittymisestä asiakastyöskentelyssä


Opintojakson sisältö:
•   asiakkaan kohtaamisen taidot ja eettinen asiakasymmärrys KV
•   yhteisöllinen eettinen toiminta erilaisissa asiakassuhdeympäristöissä
•   luovat lähestymistavat ja innovatiivisuus palvelujen kehittämisessä
•   palveluliiketoiminnan mallien ja menetelmien kehitysosaaminen


Opintojakson kuvaus:
Opintojaksolla perehdytään asiakkaan syvälliseen kohtaamiseen ymmärtäen monipuolisesti yhteisöllisen ja eettisen
toiminnan merkitykset ja rajapinnat asiakastyössä. Palvelujen kehittämisen tietoperustaa laajennetaan syvällisesti
hyödyntäen luovia innovatiivisen kehittämisen teoreettisia malleja ja menetelmiä.


A9365 Sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan juridiikka, 5 op

Opiskelija osaa:
•   saa käsityksen sosiaali- ja terveydenhuoltoa ohjaavista asiakastyöskentelyä säätelevistä laeista sekä niiden
    keskeisistä periaatteista ja sisällöistä
•   hallitsee tiedon hallintaa, tietosuojaa ja salassapitoa säätelevät yleis- ja erikoislainsäädännön sisällöt
•   hallitsee palvelujen tuottamiseen liittyvät juridiikan keskeisen sisällön
•   hallitsee ammattihenkilön velvollisuuksia ja vastuita määrittelevän sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännön
    perustan
Opintojakson sisältö:
•   asiakkaan asemaa koskeva lainsäädäntö terveydenhuollossa
•   sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöitä koskevat lait
•   palveluiden järjestämisvastuu
•   tietosuoja- ja turvalainsäädäntö
•   eettinen toiminta tietohallinnossa
•   tietohallintolait
•   hankintalainsäädäntö


Opintojakson kuvaus:
Opintojaksolla perehdytään asiakkaan asemaan, perusoikeuksiin palvelujärjestelmässä. Tarkastellaan palveluiden
tuottamistapojen ja järjestämisvastuun oikeudellisia perusteita, tietosuoja- ja salassapitolainsäädännön ohjaamaa
käytäntöä sekä ammattihenkilöiden velvollisuuksia ja vastuukysymyksiä sosiaali- ja terveydenhuollossa


A9366 Tulevaisuuden hoitoketjut ja toimintaprosessit, 5 op

Opiskelija osaa:
•   ymmärtää ja hallitsee tiedonhallinnan käsitteistöä
•   osaa tunnistaa ja arvioida sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaympäristön rakenteita, palvelujen tuottamisen
    linjauksia ja prosesseja sekä yhteiskunnan ja organisaatioiden muutostarpeita
•   osaa huomioida potilas- ja asiakasturvallisuuden tiedonhallinnan näkökulmasta
•   hahmottaa hoitoketjujen ja tiedon kulun prosessien vaikutukset ja tunnistaa terveyden ja hyvinvoinnin
    edistämisen näkökulmaa korostavia kehittämistarpeita ja sosiaali- ja terveydenhuollon päätöksenteon
    prosesseissa eri organisaatioiden ja toimijoiden välillä.
•   osaa mallintaa prosesseja ja osaa arvioida muutosten mekanismeja ja vaikutuksia eri toimijoiden ja asiakkaiden
    toiminnassa
•   osaa arvioida hoitopolkujen ja ketjujen vaikutuksia terveyden ja hyvinvoinnin lisääjinä, sekä saavutettuja hyötyjä
    taloudellisesti ja käyttäjä- ynnä asiakastyytyväisyyden kannalta kansallisesti ja kansainvälisesti.


Opintojakson sisältö:
•   sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan keskeiset käsitteet, toiminta-alueet, toimijat ja toiminnan prosessit
•   sosiaali- ja terveysalan kansallisesti määritellyt, toimintaympäristöt, toimintarakenteet ja –verkostot
•   julkisen sektorin ja yksityisen sektorin toimintaprosessien mallit ja muodot
•   toimintaprosessien kuvaaminen ja analysointi
•   sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuuden ohjaus ja linjaukset kansallisesti ja kansainvälisesti


Opintojakson kuvaus:
Opiskelijan laajentaa osaamistaan tietohallinnon asiakaslähtöisten toimintaprosessien kuvaajana ja kehittäjänä. Hän
kykenee arvioimaan ja kehittämään asiakkaan hoitoketjujen ja hoitopolkujen kuvausta eri toimijakentissä.
Asiantuntijuuden laajentumisen myötä hän osaa uudistaa, kehittää ja arvioida muuttuvaa toimintaympäristöä
tulevaisuuden haasteita vastaavaksi kansallisesti ja kansainvälisesti.


A9367 Uudistuva tiedonhallintapalvelukokonaisuus sosiaali- ja terveydenhuollossa, 5 op

Opiskelija osaa:
•   ymmärtää ja osaa arvioida sosiaali- ja terveydenhuollon potilastietojärjestelmän päätöksentekoon liittyviä
    prosesseja ja toiminnan ohjausjärjestelmiä.
•   tuntee ja osaa arvioida potilaan/asiakkaan moniammatilliseen työskentelyyn liittyvien hoitotietojen sisältöjä,
    rakenteisuutta ja terminologioiden käytön merkitytä tietojärjestelmissä
•   pystyy strategisesti yhdistämään sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaprosessien syvällisen tuntemisen ja
    tiedonhallintapalveluiden tueksi kehitetyt tietotekniset ratkaisumallit
•   tuntee ja laajentaa tietouttaan sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisarkkitehtuurista ja ymmärtää
    tiedonhallintapalveluratkaisut sen osana
Opintojakson sisältö:
•   sosiaali- ja terveydenhuollon asiakirjojen tietorakenteet ja –sisällöt, sekä terminologiat
•   potilasasiakirjojen käsittelyn periaatteet
•   sosiaali– ja terveydenhuollon tiedonhallintajärjestelmien ja –palvelujen kehityssuunnat ja -näkymät
•   sosiaali- ja terveydenhuollon erilaisten tietojärjestelmien arkkitehtuurit, toiminnallisuudet ja turvallisuus (hoito,
    yhteistyö, hallinto)


Opintojakson kuvaus:
Opiskelija syventää osaamistaan sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan palveluprosessien kehittäjänä sekä
tiedonhallinnan menetelmien ja järjestelmien tuntijana. Jaksolla kehitetään asiakkaan/potilaan tietojen esittämisen ja
hallinnan arviointitaitoja osana tiedonhallintapalvelukokonaisuutta.


A9368 Informaatioteknologian hyödyntäminen sosiaali- ja terveydenhuollon prosessien ja palveluiden
kehittä, 5 op

Opiskelija osaa:
•   laajentaa sosiaali- ja terveydenhuollon osaamistaan toimintaprosessien ja tiedonhallintapalveluiden tueksi
    kehitettävien tietoteknisten ratkaisuiden tarjoamien mahdollisuuksien ymmärtämiseen ja niille asetettavien
    tavoitteiden asettamiseen
•   tunnistaa kehitystarpeita oman organisaationsa piirissä ja pystyy innovatiivisesti hahmottamaan, mitä
    tietoteknisiä elementtejä on tarjolla uusien palvelujen toteuttamiseksi ja vanhojen kehittämiseksi
•   kehittyy tieto- ja viestintätekniikkaan perustuvien ratkaisujen tehokkuuden ja laadun laaja-alaisen arvioinnin
    osaaja ja strateginen muutosvaikuttaja
•   osaa kehittää ja muotoilla yhteistyössä asiantuntijoiden kanssa uusia e-palveluja asiakaslähtöisesti yhteisöllisin
    menetelmin


Opintojakson sisältö:
•   tietojärjestelmät sosiaali- ja terveydenhuollon prosessien ja laadun kehittämisessä
•   terveystietojärjestelmien ja -palveluiden hallinta, valvonta sekä strategisen ja operatiivisen tason kehittäminen
•   asiakaslähtöiset tietojärjestelmäpalvelut, verkostojen ja omatoimisuuden tukeminen
•   yhteisöllinen ja vuorovaikutteinen palvelujen kehittäminen
•   terveydenedistämispalveluiden kytkeminen asiakkaan käyttämiin teknologioihin (esim. mobiililaitteet)
•   sosiaali- ja terveydenhuollon sähköiset palvelut ja palvelumuotoilu
•   asiakaslähtöisten palvelukokonaisuuksien uudistamistyön mekanismit


Opintojakson kuvaus:
Opiskelija oppii kartoittamaan ja kriittisesti arvioimaan tieto- ja viestintätekniikan tarjoamia mahdollisuuksia
toiminnan tehokkuuden ynnä palveluiden saavutettavuuden ja laadun kehittämisessä sosiaali- ja
terveydenhuollossa. Hän saa myös valmiudet uusien tietopalveluiden vaatimuksien asiakaslähtöiseen määrittelyyn
ja saavutettavien hyötyjen mittaamiseen yhdistäen sosiaali- ja terveydenhuollon ja tieto- ja viestintätekniikan
tietämystä. Jaksolla perehdytään sähköisten palvelujen luovaan palvelumuotoiluun ja kehittämisosaamiseen ja
yhteisölähtöiseen uuden e-palvelun muotoiluun sovellus- ja kehittämisosaamiseen.


A9369 Tietojohtaminen, 5 op

Opiskelija osaa:
•   tunnistaa ja ymmärtää tiedonhallinnan mallit ja paradigmat tiedolla johtamista ohjaaviksi välineiksi ja rakenteiksi.
•   osaa käyttää ja hyödyntää asiakastietoa ja prosesseihin liittyvää tietoa tiedonkeruusta toiminnan
    mukauttamiseen ja kehittämiseen
•   tunnistaa laatu- ja vaikuttavuutiedon mittarit ja osaa hyödyntää laatujärjestelmiä ja tietoresursseja prosessien
    kehittämisessä
•   osaa hyödyntää laajasti kerättyä tietämystä osaamisen kehittämisessä ja johtamisessa
Opintojakson sisältö:
•   tiedonhallinnan mallit ja paradigmat
•   tieto johtamisen välineenä
•   asiakastieto, big data ja analytiikka sekä tiedon syntetisointi
•   laatutieto ja vaikuttavuustieto
•   osaamisen johtaminen


Opintojakson kuvaus:
Opiskelija oppii ymmärtämään tiedon merkityksen johtamisen välineenä ja osaa hyödyntää tietoteknisiä ja
tiedonhallinnan malleja ja menetelmiä tiedon keruussa tietopalvelujen käytössä, tiedon järjestämisessä, tiedon
jakelussa, käytössä ja mukauttamisessa.


A875 OPINNÄYTETYÖ, 30 op

Kuvaus:
Opiskelija toteuttaa opinnäytetyönsä työelämälähtöisenä tutkimus- ja kehittämistehtävänä tai liittyen Laurean
työelämälähtöisiin kehittämishankkeisiin. Opinnäytetyössä opiskelija osoittaa hallitsevansa työelämän
kehittämistoiminnan ja kykenee yhdistämään syvällisesti ammatillisen osaamisensa, tiedon ja tutkimus- ja
kehittämismenetelmäosaamisensa taidoksi kehittää ja tutkia työelämää ja sen kehittämisprosesseja.
Tutkintoa varten opiskelijan on kirjoitettava opinnäytetyönsä alalta kypsyysnäyte, joka osoittaa perehtyneisyyttä
alaan ja suomen tai ruotsin kielen taitoa. Opinnäytetyömoduuli on 30 op ja liittyy vahvasti tutkimus- ja
kehittämisosaamisen moduuliin.


A9371 Opinnäytetyö, 30 op

Opiskelija osaa:
•   tehdä itsenäisesti oman alan kehittämistyötä ja soveltavaa tutkimusta
•   soveltaa hankittua tutkimustietoutta omassa opinnäytetyössä kriittisesti ja analyyttisesti
•   soveltaa kehittämistehtävään soveltuvia tiedonhankintamenetelmiä
•   valitun soveltavan tutkimus- ja kehitysmenetelmän ja siihen perustuvan dokumentoinnin ja raportoinnin
•   toimia asiantuntijana soveltavaa tutkimus- ja kehitystyötä tekevässä yhteisössä
•   hakea itsenäisesti tietoa sekä seurata, eritellä ja arvioida kriittisesti oman alansa ammattikäytäntöjen ja
    tutkimustiedon kehittymistä
•   tuottaa ja soveltaa tietoa itsenäisesti


Opintojakson kuvaus:
Opinnäytetyö voi olla tutkimus tai kehittämishanke, joka lisää opiskelijan ammattitaitoa ja palvelee työelämän
kehittämistarpeita. Kehittämistehtävän luonteinen opinnäytetyö voi olla uusi tai entistä parempi työtapa, tuote,
menetelmä, tapahtuma tai taiteellinen työ. Opinnäytetyö saattaa olla myös kehittämissuunnitelma tai muu
suunnitelma tai alaa eteenpäin vievä selvitys kehittämisehdotuksineen.


A868 TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISOSAAMINEN, 15 op

Kuvaus:
Opiskelija saavuttaa vahvan osaamisen liiketoiminnassa ja toimintaympäristössä tapahtuvien muutosten
ennakointiin ja muutosten merkitysten arviointiin, organisaatioiden proaktiiviseen kehittämiseen ja innovaatioiden
tuottamiseen sekä palvelujen käyttäjien integrointiin palvelujen kehittämisprosessiin.


A9322 Toimintatutkimus ja osallistavat menetelmät, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa
•   syventää tietojaan ja osaamistaan toimintatutkimuksen lähestymistavasta ja sen luonteesta
•   suunnitella, toteuttaa ja arvioida toimintatutkimukseen perustuvan tutkimus- ja kehittämishankkeen
•   toteuttaa yhdessä eri toimijoiden kanssa systemaattisesti etenevän kehittämisprosessin
•   arvioida toimintatutkimuksen ja kehittämisprosessin eri vaiheita arviointimenetelmiä hyödyntämällä
•   käyttää käyttäjälähtöisiä, osallistavia ja luovia menetelmiä kehittämistyössä



A9323 Tulevaisuuksien johtamisen ja ennakoinnin menetelmät, 5 op

Opiskelija osaa:
•   monitoroida toimintaympäristöä
•   osallistaa organisaation toimijat, sidosryhmät ja kumppanit systemaattiseen toimintaympäristön monitorointiin
•   tulkita tulevaisuustietoa ja tunnistaa esiin nousevia trendejä
•   rakentaa vaihtoehtoisia tulevaisuusskenaarioita
•   liittää tulevaisuuksien ennakoinnin osaksi organisaation strategista suunnittelua ja organisaation oppimista



A9324 Tutkimusviestintä, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa
•   toimia erilaisissa tutkimuksellisen kehittämistyön edellyttämissä viestintätilanteissa
•   argumentoinnin kielelliset keinot
•   tulkita ja tarkastella kriittisesti tieteellisiä artikkeleja ja tutkimuksellisia tekstejä
•   arvioida toisten tutkimus- tai kehittämishankkeita ja esittää niistä perusteltuja ja asianmukaisia kehittämisideoita
•   laatia tutkintoon kuuluvan tutkimus- tai kehittämishankkeen



A9325 Vaikuttavuustutkimus, 5 op

Opiskelija osaa:
•   käyttää erilaisia arvioinnin menetelmiä
•   laatia arviointisuunnitelman
•   arvioida interventioiden, hankkeiden ja päätösten yksilötasoisia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia
•   analysoida vaikuttavuusarviointiin liittyviä haasteita sekä vaikuttavuusarvioinnin rajoituksia



A869 ASIANTUNTIJAYHTEISÖJEN JOHTAMINEN, 15 op

Kuvaus:
Opiskelija osaa johtaa proaktiivisesti javastuullisesti organisaation osaamista, yksilölähtöistä muutosvalmiutta
javerkostoja monikulttuurisissa ympäristöissä.


A9326 Muutoksen johtaminen, 5 op

Opiskelija osaa:
•   luoda muutokseen valmistavan suunnitelman ja innostaa muita muutoksen tekemiseen
•   luoda uusia muutosviestinnän tapoja ja ymmärtää muutosviestinnän tärkeyden
•   mitata muutoksen tuloksia eri näkökulmista
•   ymmärtää omia vahvuuksia ja heikkouksia muutoksen johtamisessa



A9327 Verkostojen johtaminen, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa
•   tunnistaa eri tasoiset systeemit toimintaympäristöissä
•   analysoida ja hyödyntää systeemistä lähestymistapaa verkostojen johtamisessa
•   toimia sekä fyysisessä että virtuaalisessa ympäristössä sekä näiden yhdistelmissä
•   toimia ja johtaa monikulttuurisissa ympäristöissä
•   luoda, johtaa ja kehittää toimijaverkostoja kansallisesti ja kansainvälisesti



A9328 Yhteiskuntavastuullinen johtaminen, 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa
•   analysoida muuttuvaa yhteiskuntaa kestävän kehityksen näkökulmasta
•   käynnistää ja ohjata eettistä keskustelua työyhteisössä
•   soveltaa oikeudenmukaisia menettelytapoja työyhteisön johtamisessa
•   arvioida ja perustella tekemiään ratkaisuja yksilön, organisaation ja yhteiskunnan näkökulmasta
•   toimia proaktiivisesti oman alansa arvoja edistäen ja puuttua havaitsemaansa epäeettiseen toimintaan



A870 KÄYTTÄJÄKESKEINEN PALVELUSUUNNITTELU, 15 op

Kuvaus:
Opiskelija osaa toimia digitaalisen palvelun kehittämisprojektissa kehittäjänä ja hyödyntää palvelumuotoilun
menetelmiä digitaalisen palvelun suunnittelussa.


A9329 Digitaalisuus palveluissa , 5 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa
•   hahmottaa teknologian tarjoamat mahdollisuudet palveluliiketoiminnalle ja uusille innovatiivisille
    liiketoimintamalleille
•   analysoida organisaation strategiaa digitaalisten palvelujen suunnittelun näkökulmasta



A9330 Digitaalisten palvelujen käyttäjäkeskeinen suunnittelu, 10 op

Opiskelija osaa:
Opiskelija osaa
•   soveltaa käyttäjäkeskeisen suunnittelun yleisiä toimintatapoja oman alansa kehittämisessä
•   integroida käyttäjän ja asiakkaan asiantuntemuksen suunnitteluprosessin eri vaiheisiin
•   hahmottaa käyttöliittymäsuunnittelun ja vuorovaikutussuunnittelun perusperiaatteet
•   hyödyntää palvelumuotoilun menetelmiä ja tekniikoita digitaalisen palvelun suunnittelussa
•   hahmottaa digitaalisen palvelun käytettävyyden varmistamisen periaatteen
•   toimia avoimissa innovaatioverkostoissa ja -ympäristöissä kehittäjänä